Sivut

maanantai 14. tammikuuta 2019

Teatterikärpäsen tärpit alkukeväälle 2019

Teatterivuosi 2019 on lähtenyt jo hiljaksiin käyntiin ja ensi-iltoja paukkuu siellä sun täällä. Itse sain ympättyä kalenteriini jo suhteellisen monta kiintoisaa esitystä ja vähän näyttäisi siltä, että jos sama meno jatkuu, lähtee tämä vuosi taas lapasesta jo heti alkuunsa. No, onhan 10v-juhlavuosi! Muistathan muuten osallistua juhlavuoden kilpailuun! Voittaja valitaan kaikkien vastanneiden kesken, ei siis ole oikeita tai vääriä vastauksia. Lisätietoja kilpailusta täältä.

 Linkkaan tähän nyt perinteiseen tapaan muutamia kiintoisia juttuja alkukeväältä, ensi-iltaantulojärjestyksessä (pari on jo ehtinyt olla enskarissa). Monta tervetullutta paluuta on luvassa!

* Lion - The Weird And Magical Abracadabra Circus Show ensi-ilta oli Kansallisteatterissa 10.1. ja kaikki esitykset ovat näköjään jo loppuunmyytyjä mutta eipä hätää, tämän voi nähdä myöhemmin myös Tampereen Työväen Teatterissa ja Turun Kaupunginteatterissa. Ohjaus Sanna Silvennoinen, musiikki Karl Sinkkonen ja lavalla the One and Only Marc Gassot. (Tämä on tärpeistäni ainut, jonne en ehtinyt lippua varaamaan ajoissa, joten toistaiseksi tätä ei kalenteristani vielä löydy...) EDIT. Lisäesityksiä toukokuun lopulle Kansallisteatteriin tullut myyntiin! Nyt hopi hopi!

Niskavuoren Heta (c) Marko Mäkinen

* Niskavuoren Heta, Teatteri Jurkka. Ensi-ilta oli 12.1. Aaaaaaa, Ella Mettänen ja Eero Ojala, siinä melkoinen kaksikko! Viimeksi pistivät Tsehovin Lokin aikamoiseen käsittelyyn ja nyt on vuorossa Niskavuorta. Ohjaus Henri Tuulasjärvi (ohjasi Lokin myös). Tätä odotan erittäin, erittäin mielenkiinnolla ja vielä lemppariteatterissani!

* Ikitie, Lahden Kaupunginteatteri, ensi-ilta 23.1. Antti Tuurin Ikitien leffaversio pisti todella hiljaiseksi ja saas nähdä, meneekö yhtä rajusti tunteisiin kun kaikki tapahtuu silmien edessä teatterissa... Ohjaus Hanna Kirjavainen, rooleissa mm. Jori Halttunen, Saana Hyvärinen ja Tomi Enbuska.

* Don Quijote, Teatteri Avoimet Ovet, ensi-ilta 24.1. Hurmaavat ja mainiot Red Nose Companyn klovnit Mike ja Zin ovat täällä taas, jihuu! Tällä kertaa pistetään Don Quijote käsittelyyn ja lopputulos yllättää takuuvarmasti. Ohjaus Otso Kautto. Esitys kiertää siellä sun täällä, ja sen voi nähdä myös Kuopion Kaupunginteatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Turun Kaupunginteatterissa.

* Comeback - räpätessä roiskuu, Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 30.1. No nyt on erikoista menoa tuloillaan... Suosikkiräppärin paluu! Yhtään ei hajua mitä on luvassa, mutta ainakin näin enneunen, jossa Sauli Suonpää pisti räpäten. Ohjaus Sakari Hokkanen, rooleissa Peter Kanerva, Minna Koskela, Eija Vilpas, Sauli Suonpää ja Janna Räsänen.

Sammakkokuningas (c) Tommi Mattila 


* Sammakkokuningas, Kansallisteatteri, ensi-ilta 13.2. Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela, lavalla Sari Puumalainen sekä Heikki Nousiainen ja Mikko Nousiainen, ensimmäistä kertaa isä ja poika samalla lavalla. Mielenkiintoista!

* Making of Lea, KOM-teatteri, ensi-ilta 15.2. Tässä voi olla kaikki mahdollista ja se jos mikä kiinnostaa. Teksti ja ohjaus Juha Hurme, rooleissa Paavo Kinnunen, Jarkko Lahti, Vilma Melasniemi, Sara Melleri, Juho Milonoff ja Eeva Soivio.

* Hamlet, Turun Kaupunginteatteri, ensi-ilta 15.2. Päätin joskus, että nyt on varmaankin Hamlet-kiintiöni jo täynnä, mutta jos ohjaajana on Paavo Westerberg ja lavastajana Markus Tsokkinen, niin siinä jo pari loistavaa syytä lähteä Turkuun. Lavalla aikamoinen sakki myös, mm. Jussi Nikkilä, Eero Aho, Pia Andersson ja Carl-Kristian Rundman. Pakkohan tämä on nähdä!

* Medusan huone - kuvia vallasta, Q-teatteri, ensi-ilta 21.2. Q-teatteri yllättää aina, ja Tommi Korpela pitkästä aikaa lavalla, joten muita selityksiä ei tarvita... Paitsi että teksti ja ohjaus Saara Turunen ja rooleissa Tommin lisäksi Elina Knihtilä, Katja Küttner, Ylermi Rajamaa ja Aksinja Lommi.

Kuva Harri Hinkka, graafinen suunnittelu Maria Atosuo 

* Spiraali, Tampereen Teatteri, ensi-ilta 21.2. Taikuutta ja lavahypnoosia! Käsikirjoitus ja ohjaus Marika Vapaavuori, rooleissa Ville Majamaa ja Jarno Hyökyvaara sekä iso liuta Tampereen Musiikkiakatemian musiikkiteatteri-ja tanssiopiskelijoita.

 Näiden tärppien lisäksi olen menossa katsomaan Pakolaiset, Rikos ruutupaperilla ja Rakkauskirjeitä (Tampereen Teatteri), Pasi was here (Lahden Kaupunginteatteri), Villiä hurjempi Pohjola (Suomen Komediateatteri) ja Myrsky (Tampereen Työväen Teatteri). Toki täytyy Riihimäen Teatterin Täti ja minä nähdä vielä muutaman kerran ja kolmas kerta Kansallisteatterin Kolmea sisarta kutkuttelee myös. Näin siis alkukeväästä, maaliskuulle uudet tärpit sitten luvassa (jos muistan ja olen vielä tolpillani tämän katselmuksen jälkeen).

 Jos bongaatte minut teatterista, saa tulla juttusille!

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Lion-show lisäesitykset toukokuun lopulla Kansallisteatterissa. Liput juuri tulleet myyntiin.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).