Haastattelussa Jussi Vatanen

Jussi Vatanen! Muutamakin lukijani on toivonut hänen haastatteluaan jo vuosia sitten, ja nyt pitkä odotus palkitaan. Jussi Vatasen tapasin Ravintola Juttutuvassa Helsingin Hakaniemessä tammikuun puolivälissä 2019. Aika loppui vaihteeksi kesken, ja muutama kysymys on laitettu meilitse jälkikäteen.

Vuonna 1978 syntynyt Jussi on horoskoopiltaan jousimies. ”Oon kotoisin Sonkajärven kunnasta ja tarkemmin Sukevan kylältä. Peruskoulun ja lukion kävin siellä kulmilla, armeijan jälkeen muutin pois kotoa. Melkein heti intin jälkeen lähdin Ylöjärvelle Voionmaan Kansanopistoon radiotyön kurssille, nuoruuden haaveammattini oli radiotoimittaja. Ja tavallaan on se vieläkin, en yhtään kestä kuunnella huonoja radiotoimittajia, itsehän olisin paljon parempi…” naurahtaa Jussi.

”Voionmaalla tapasin yhden mimmin ja muutimme yhdessä Helsinkiin. Sitten menin Tuusulaan aikuiskoulutuskeskukseen ja siellä kävin vuodenmittaisen teatterikurssin. Se oli tavallaan täydennyskurssi ja nimeltään ”Teatteri ja luovuus omassa työssä”, tosin mullahan ei mitään työtä saati ammattia edes ollut. Ei mulla ollut oikein muutakaan, joten hain sinne kurssille. Voionmaalla oli elokuvanäyttelemisen linja myös ja vaikka olin radiohommista innoissani, mä löysin itseni leffakurssilaisten ja av-puolen harjoitustöistä jatkuvasti. Tunsin vetoa näyttelemiseen, ja siksi varmaan kiinnostuin tästä teatterikurssistakin. Sen päätyttyä hain TeaKiin ensimmäistä kertaa, olin 21-vuotias silloin. Olin mukana harrastajateatterissa Teatteri Beowulfissa ja lentokentällä Finnairilla töissä, ja samaan aikaan valmistauduin uudestaan TeaKin pääsykokeisiin. Pääsin kouluun seuraavana keväänä vuonna 2001 ja valmistuin 2005. Loppujen lopuksi asiat tapahtuivat aika nopealla tahdilla”, kertoilee Jussi.

(c) Ilkka Saastamoinen, Kansallisteatteri

 Olitko sitten lapsena kiinnostunut esiintymisestä tai vastaavasta toiminnasta? ”No, kummitätini kertoo tämmöistä tarinaa minusta ja veljestäni … Maatilalta oomme kotoisin ja olimme sanoneet, että ”kun tullaan isoiksi, me ruvetaan komeljanttareiksi, hommataan paljon rahaa, ostetaan uudet traktorit ja ruvetaan maanviljelijöiksi”. Mistä lie muuten tullut tuo komeljanttari-sana? Kyllä me varmaan jotain esityksiä tehtiin ja vasikkasirkusta pyöritettiin, yritettiin temppuja opettaa niille. Yläaste-ja lukioaikoina en näyttelemisestä osannut edes haaveilla, se ei tuntunut mitenkään realistiselta. Takaraivossa ehkä oli pientä kiinnostusta alaa kohtaan, mutta meidän kulmilla ei ollut mitään nuorisoteatteria tai muuta väylää, jossa olisi päässyt itseään toteuttamaan. Seurakunnan teatterikerhossa oon ala-asteella ollut ja sieltä jäi hyvä muistijälki. Yhdessä esityksessä olin noita, en edes muista mistä itse esitys kertoi, mutta siinä laulettiin ”Jäähyväiset aseille” jossain kohdassa. Poliittista teatteria seurakunnan teatterikerhossa! Lukion jälkeen yksi kaverini lähti pyrkimään teatterikouluun ja taisin naurahtaa. ”Luuletko, että sinne joku voi päästä?” Vuonna 1997 pääsin ylioppilaaksi ja lapsuudenystäväni Tuukka Huttunen pääsi TeaKiin ´98, tiesin kyllä Tuukan kiinnostuksen alaa kohtaan ja sen, että hän oli käynyt kaikenlaisilla kursseilla myös. Tuukan sisäänpääsy oli iso juttu. Että se onkin ihan oikeasti mahdollista! Ajatus oli aiemmin tuntunut hirmu kaukaiselta. Olinhan mä joskus käynyt teatterissa äidin kanssa, telkasta olin nähnyt näyttelijöitä, mutta en ollut koskaan tavannut ketään näyttelijää eikä mulla ollut mitään aavistusta siitä, mistä koko hommassa on kyse. Muutenkin koko ajatus siitä, että meidän kotitilalta lähtisi tuosta noin TeaKiin…”

”Olin muuttanut Helsinkiin ja Tuukka oli päässyt kouluun, ja mua alkoi enemmän ja enemmän kiinnostaa näytteleminen. En enää voinut sille mitään, pakko mennä asiaa kohti. En ole koskaan ollut mikään luokan suupaltti tai muutenkaan äänekäs tyyppi. Jotenkin mulla heräsi tarve tuoda itseäni esille, olla esillä. Siihen se radiotyökin liittyi. Teatterista ajattelin aluksi vähän naiivisti vain niin, että olisi siistiä olla lavalla. Tänne muutettuani aloin itse harrastaa teatteria ja yhdessä vaiheessa ei varmasti ollut yhtään näytelmää, jota en olisi käynyt katsomassa. Halusin imeä sitä maailmaa itseeni. Siitä se lähti, ja nimenomaan teatteriin liittyi mun ajatukseni näyttelemisestä. Ei mulla ollut mitään käsitystä siitä, millainen on näyttelijän ammatti käytännössä. Mulla oli vain tavallaan mielikuva, jota kohti mennä, eikä se parikymppisellä ollut varmaan ihan totuudenmukainen”, Jussi tuumii.

Tässähän muuten mentiin nyt aika monta ja tulevaa kysymystä kerralla. Eipä mitään, jatketaan. Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se liittyi teatteriesitysten harjoittelemiseen. Olin pitänyt opintopäiväkirjaa ja niitä lueskelin ja kävin läpi, ja sieltä nousi esiin tiettyjä teemoja. Lopputyöni oli havaintojani harjoittelemisen prosessista ja asioista, jotka tuntuivat olevan mulle luonteenomaisia. Hyvin henkilökohtainen ”musta tuntuu”-tyylinen juttu, ei mikään kovin tieteellinen.”

Entä taiteellinen opinnäytteesi? ”Se oli Daniel Keysin sci-fi-romaaniin pohjautuva ”Kukkia Algernonille”, Satu Linnapuomi ohjasi. Se kertoo kehitysvammaisesta Charlie Gordon -nimisestä pojasta, jolle tehdään leikkaus, jonka tuloksena pojan älykkyysosamäärä nousee räjähdysmäisesti. Hänestä tulee nero, mutta jossain vaiheessa hän tajuaa sen, että hänen neroutensa on tilapäistä ja hän tulee taantumaan takaisin alkutilanteeseensa. Olin pääroolissa. 14 vuotta sitten. Siinä oli kyllä reippasti näyteltävää, muistan oikein hyvin. Kokonaisuus oli aika haastava, ja kestokin oli 3,5 h ja olin koko ajan lavalla.”

Eikös se Hämeenlinnan Kesäteatterin Simpauttajakin ollut kouluaikoinasi? Siinä olen nähnyt sinut edellisen kerran ennen Kansallisteatterin Kolmea sisarta. ”Kyllä, se oli kesällä 2003. Simpauttaja oli hauska proggis, olin siinä Oton roolissa." 

HML:n Kesäteatterin käsiohjelmasta napattu kuva 

  
Oliko sinulla TeaKin aikoina kumminäyttelijää? ”Ei varsinaista. Tiina Pirhonen ja Kari-Pekka Toivonen oli näyttelijäntyön lehtoreina ja muistan, että varsinkin K-P oli jonkinsortin "vertaistukihenkilö" mulle silloin."

Onko sinulla ollut radiotoimittajan uran lisäksi muita urasuunnitelmia? ”En ainakaan muista mitään muuta. Radiotyöhön liittyen mietin myös toimittajan hommia. Monilla nykyajan nuorilla tuntuu olevan aika selkeät tulevaisuudensuunnitelmat. Lukioon menin siksi, koska ei ollut hajuakaan mitä työtä haluaisi tehdä joten ammattikoulu ei ollut vaihtoehto, ja lukion jälkeen piti vaan keksiä jotain.”

Palataanpa tuonne alkupuolen kysymyksiin vielä. Mitä muuten teet vapaa-ajallasi? ”Kyllä mä liikun aika paljon. Nyt oon käynyt hiihtämässä. Juoksen, pelaan jalkapalloa kerran viikossa vähintään. Juniorifutiksen kanssa oon ollut myös paljon tekemisissä. Kotitilallani on tehty sukupolvenvaihdos tässä hiljattain, ja yllättävän paljon paperitöitä ynnä muuta vastaavaa on tullut sen myötä. Uutta traktoria ei olla ostettu, mutta omistamme traktoreita kyllä! Mä koitan käydä teatterissa ja leffoissa myös. Teatterissa näin viimeksi Helsingin Kaupunginteatterissa Kekkosen ennen vuodenvaihdetta, ja elokuvissa tuli nähtyä Ihmisen osa.”

Osaatko soittaa mitään soitinta? ”Kitaraa rupesin soittamaan aikoinaan yläasteella, ja olihan meillä bändikin, joka taisi ottaa vähän vaikutteita Red Hot Chili Peppersiltä, sillä sen nimi oli Salted Cream Cherry. Tosin sitä nimeä ei juuri käytetty, meillä oli yksi keikka ja piti äkkiä keksiä joku nimi… Olin basistina siinä. No, ei musta kitaristiakaan tullut. Olin 15-vuotiaana kaverini kanssa katsomassa Iisalmen Nuorisotalolla yhtä bändiä, jossa soitti kitaraa Kämäräisen Timo. Hän on Iisalmesta kotoisin ja samanikäinen kuin minä, soittaa tällä hetkellä Olavi Uusivirran bändissä ja on soittanut vaikka missä. Muistan hyvin elävästi sen, kun kävelin keikalta kotiin ja potkiskelin kiviä liikuttuneessa mielentilassa ja mietin, että musta ei ikinä tuu niin hyvää kitaristia kuin Timo, että nyt on pakko keksiä jokin muu keino ilmaista itseään. Osaan toki soittaa kitaraa edelleen ja musateatteria oon tehnyt, mutta en mä missään teatterijutussa ole koskaan soittanut mitään.”

(c) Ilkka Saastamoinen 

 Mikä on ns. salainen paheesi? ”Se Fazerin Sininen, jossa on popcornia mukana! Tehdäänkö sitä edes enää? En oo yleensä mikään karkinsyöjä, mutta sitä mä söin kyllä aika paljon. Jotenkin se lähti käsistä. Samaan aikaan kuvattiin Tuntematonta sotilasta ja päivät pitkät möyrittiin metsässä nälkiintyneenä ja yöt nukuttiin teltassa, ja viikonloppuisin teki hiukan suklaata sitten mieli. Tämmöinen yhteys saattoi olla.”

Mitkä asiat ovat lähellä sydäntäsi, noin elämässä yleensä? ”Perhe ja läheiset. Kyllä mulle työ ja tämä ammatti on tärkeä myös, aika paljon oon tehnyt töitä sen eteen, että oon oppinut sen minkä oon oppinut ja oon päässyt tekemään erilaisia juttuja. Omat harrastukseni ja oma elämä, oma aika on lähellä sydäntäni myös. Freelancerin elämä on sellaista, että kuvausaikataulut ja vastaavat voivat muuttua hyvinkin nopealla aikataululla ja on hyvin hankala harrastaa mitään sellaista, johon pitäisi sitoutua tietyn kellonajan mukaan. Nykyään yritän vähän pitää kiinni siitä, ettei työ sanelisi ihan kaikkea mitä elämässä tapahtuu. Junnufutiksessa mukanaolo tuntuu tärkeältä, mielenkiintoiselta ja arvokkaaltakin työltä. Oon löytänyt itsestäni myös sellaisen perinteiden ja sukulaissuhteiden kunnioittajan.”

(Ylläolevassa kuvassa Imppa, Otto ja Simpauttaja kohtasivat Iisalmen Koljonvirta Teatterin Tuntemattoman sotilaan jälkeen kesällä 2017, ja pitihän heistä napata yhteiskuva... Vasemmalta Tatu Siivonen, Jussi ja Ismo Apell (c) Teatterikärpänen) 

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttelijänä? ”En mä ihan tarkkalleenottaen tiedä miksi just mulle soitetaan silloin kun mulle soitetaan, mutta kyllä mun vahvuuteni varmaankin on rentous, rauhallisuus ja uskottavuus. Pystyn näyttelemään erilaisia, erityylisiä juttuja. On mulla jotain muutakin mielessä, mutta en saa sitä sanallistettua nyt. Sano sinä, mitkä sun mielestä on mun vahvuuteni?”

Taisit mainita ne jo, mitä minullakin on mielessä. Lisäksi susta henkii tietynlainen luottamus. En osaa selittää sen tarkemmin. ”Niin… Jos nyt puhutaan lisää mun näyttelijänlaadustani, niin aika paljonhan mua on käytetty komedioissa, ja mun mielestäni komedianteossa pitää olla myös vähän tosikko. Siinä on kiva ristiriita. Pitää tiedostaa se, että tässä voi olla jotain hauskaa yrittämättä kuitenkaan olla hauska. Sen hauskuuden esiintuominen vaatii aivan toisenlaisen lähestymistavan. Se, ettei yritä liikaa, voi toimia komediassa tosi hyvin. Tietysti riippuu tyylilajista ja jutusta.”

Mainitse muutama haasteellinen ”tapaus”, joita on tullut eteesi? ”Tuorein tapaus on tämä Kansallisteatterin Kolme sisarta. Viimeisin draamaroolini teatterista on ollut keväältä 2005 - musateatteria, improa ja revyitä oon tehnyt välissä, mutta en tuollaista. Olihan se aika pelottavaa mennä Kansallisteatterin suurelle näyttämölle ja miettiä, ketä kaikkia täällä on mua ennen näytellyt. Aluksi tuntui vaikealta ja siltä, ettei tästä monologista tule kyllä yhtään mitään. Viime kesänä olin Norjassa kuvaamassa yhtä pienen budjetin englantilaista indie-leffaa, ensimmäistä kertaa näyttelin englanniksi ja sekin oli aluksi haastavaa. Muinoin tänne muutettuani olin työväenopistossa yksinlaulukurssilla koska ajattelin, että näyttelijän pitää oppia laulamaan. Sini Rautavaara oli opettajani, ja päätin mennä työväenopiston kevätmatineaan laulamaan. Mua ei ole ikinä pelottanut niin paljon kuin silloin, kun kävelin yleisön eteen! Tuntematonta sotilasta filmatessa oli paljon haastavia, mutta samalla mahtavia juttuja.”

Miten muuten päädyit Kolmeen sisareen mukaan? ”Paavo Westerberg soitti ja kysyi mukaan. ”Ootko tosissasi?” Hänen mielestään sopisin hyvin Versininin rooliin. Tapasimme kerran-pari ja sanoin, etten ole pitkään aikaan tehnyt teatterissa mitään. Paavo perusteli hyvin ja sanoi, että myös Versinin tulee yhteisön ulkopuolelta uutena henkilönä taloon ja sillä on ihan oma meininkinsä. Aloin ymmärtää hänen näkemystään ja sitä, mitä tällä haettaisiin ja mikä mun funktioni kokonaisuuden kannalta olisi. Pähkäilin asian kanssa tovin. Muistan soittaneeni Eero Aholle ja kysyneeni, että mitäköhän mun pitäisi oikein tehdä. Että aika harva sitä pääsee Kansallisteatteriin näyttelemään Versininin roolia. Eero vastasi, että aika harvaa sinne myös suoraan kysytään, että ehkä sun nyt kannattaisi mennä. Päätin sitten suostua. Tämäkin kertoo jotain mun luonteenlaadustani. En ollut heti ”JES!”, vaan asiaa piti sulatella ja makustella ensin niin, että se tuntui hyvältä. Siitä se sitten lähti.”

Versinin/Kolme sisarta (c) Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

 Mainitse jokin tärkeä oppi, joka on urasi varrella tullut eteesi. ”Niitä tärkeitä oppejahan tulee koko ajan, osa niistä jää mieleen ja osa ei. Tässä Kolmen sisaren tuotannossa oon saanut kollegoiltani ja koko työryhmältä paljon, meillä on ollut todella sydämellinen ilmapiiri. Oon oppinut etenkin sen, miltä luottamus tuntuu. Työryhmässä on hyvä olla, se ei aina ole ollut mikään itsestäänselvyys. Ja Salmisen Eskoa kun kuuntelee, niin koko ajan pitäisi olla nauhuri mukana. Sieltä tulee anekdootteja, mielipiteitä ja näkemyksiä jatkuvalla syötöllä. Hänellä on perspektiiviä ja mieletön kokemus takana. Nyt tuli mieleeni yksi huikea muisto vuodelta 2002. Vuosikurssini oli vierailemassa Ryhmäteatterissa, teimme Helluntaiaatto-nimistä näytelmää. Mukana oli kolme ammattinäyttelijää (Jari Pehkonen, Taneli Mäkelä ja Miina Turunen). En tiedä miksi tämä on jäänyt mieleeni – no ainakin osittain siksi, että Taneli Mäkelä on yksi mun lapsuuteni ja nuoruuteni lempinäyttelijöistä, etenkin Talvisota-elokuva ja siinä Tanelin roolityö oli tosi kova juttu. Mulle oli tosi iso juttu päästä hänen kanssaan samalle lavalle. Jotain kohtausta siinä pohdittiin yhdessä Tanelin kanssa ja mietin ääneen, että uskaltaiskohan tarjota tämmöistä ja mitä hän mahtaisi olla mieltä. Jotenkin siinä tunnustin tyhmyyteni ja ymmärtämättömyyteni. Taneli vastasi, että silloinhan sitä pitää tehdä juuri se, minkä uskaltamista epäröi. Ei Taneli sitä varmaan ajatellut niin, että tässä nyt opetan nuorta kollegaa, mutta mulle se lause on jäänyt päähän ja palaan siihen useasti. En tiedä miksi, mutta niin se vaan on. Mulle se kertoo jotain näyttelemisestä ja näyttelijyydestä. Juuri silloin ollaan jonkun oikean äärellä, jos joku asia jännittää tai pelottaa niin paljon, että uskaltaako sitä tuoda esille. Nyt kun kysyit, niin tuota pidän kyllä tärkeänä ohjenuorana.”

Onko sinulla Tanelin lisäksi muita näyttelijöitä, joita olet pitkään ihaillut tai arvostat erityisesti? ”Kyllähän nuo kaikki 80-luvun tv-näyttelijät on ollu mielessä, en mä mitään teatteria siihen aikaan nähnyt. Petelius, Heiskanen, Vierikko, Kalliala, Väänänen… Pentti Siimes ja Ritva Valkama oli lemppareitani. Suosalon Manusta oon aina tykännyt tosi paljon. Hän oli TeaKissa opinnäytteeni tarkastajanakin.”

Miten päädyit Stella Polarikseen mukaan? ”Itse teatteri on tullut mulle tutuksi jo aikoja sitten. Ensimmäinen kontaktini Stella Polarikseen oli jo aikuiskoulutuskeskuksen kurssilta, kun Jami Hyttinen piti meille improkurssin. TeaKin lehtorit Pirhosen Tiina ja K-P Toivonen olivat molemmat stellalaisia myös. Itse päädyin mukaan siten, että sinne haettiin uusia jäseniä ja minuakin pyydettiin treeneihin ja sitä kautta löysin itseni porukoista."

Mitä sinulle merkitsee ”teatterin taika”, voiko sitä selittää? ”Mulle se on yksinkertaisuudessaan niin, että yhdet esiintyvät ja toiset katsovat. Kyllä mä vieläkin ihailen ja ihmettelen sitä, että joku uskaltaa mennä lavalle jotain esittämään, taian lähtökohta on se. Seuraava pykälä on sitten se, mitä kaikkea lavalla pystyy esittämään ja mitä kaikkea se katsojassa herättää.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Kyllä mä yleensä inspiroidun mun työkavereista, yhdessä tekemisen tunteesta. Joskus tulee myös oikein inspiroiva olo, kun ei tee vähään aikaan mitään näyttelemiseen liittyvää."

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Ne muotoutuvat aina kulloisenkin jutun mukaan. Niitä tulee tai ei tule, yritän aina vähän rikkoakin niitä. Mua vähän ahdistaa ja ärsyttää ajatus siitä, että esitys olisi jonkun rituaalin varassa. Välillä käyn hölkkäämässä ennen esitystä, mutta ei mulla mitään sellaista ole, että samat kalsarit pitäisi aina olla jalassa.”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi täältä nykyhetkestä? ”Paljonhan sitä voisi sanoa, mutta olisiko siitä mitään hyötyä? Uskoisiko se? Voi hyvinkin olla niin, että asioiden pitää tapahtua niin kuin ne tapahtuu eikä niihin mitenkään pysty vaikuttamaan. No, voisin sanoa nuorelle Jussille, että ”älä ota itteesi niin vakavasti, ota rennosti ja hengitä välillä. Luota toisiin ihmisiin ja siten opit luottamaan myös itseesi”. Mun prosessini on vaatinut sen, että vastaukset on pitänyt itse löytää.”

Perinteikäs yhteiskuva Juttutuvan nurkilla :) 

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Tintti tuli nyt jostain syystä ensimmäisenä mieleen. Pääsisi matkustelemaan. Sitten on sellainen urheiluhenkinen sarjakuvalehti Buster, onko tuttu? Siinä oli Benny Kultajalka -niminen hahmo, voisin olla se milloin tahansa!” Jussi innostuu.

Jos ihminen menisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta että heräät kesken kaiken? Viihdykettä tai sellaista, että nukahdat uudestaan? Samuli Niittymäki otti sinun lahjoittaman kaurapussin… ”Sama tuli mieleeni! Kaurapussin voisin ottaa kyllä, mutta nyt täytyy keksiä jotain muuta… Jostain syystä mä oon lukenut Ernest Hemingwayn ”Kenelle kellot soivat” useampaan otteeseen, ja voisin lukea sitä talvipesässäni kaurapussi rinnan päällä. Lohileipiä voisin ottaa ruuaksi.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn aikakauteen tai tiettyyn hetkeen, minne menisit? ”Kyllä mä menisin vuosiin 1917 ja 1918, haluaisin nähdä Suomen itsenäistymisen ja kansalaisodan vaiheet. Mua kiinnostaisi tietää, miltä ihmisistä on tuntunut silloin. Talvi-ja jatkosota kiinnostaisi samasta syystä myös. En tarkoita sitä, että mua kiinnostaisi miltä sota tuntuu, mutta mua kiinnostaa se, miten ihmiset kokivat sen ajan. Yksittäistapahtumista olisi kiintoisaa päästä tilanteisiin, jotka jotenkin liittyvät mun henkilöhistoriaani. Kun vanhempani ovat tavanneet. Menneet naimisiin. Millainen tilanne on ollut muinoin tansseissa. Tai siihen hetkeen kun kotitaloani on rakennettu 20-luvulla. Tai se hetki, kun ukki palaa sodasta tai tulee lomille. Ja olisihan se mielenkiintoista käydä omissa lakkiaisissaan, en mä enää tarkalleen muista millaista siellä oli tai mitä mä ajattelin silloin.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin teatteriesitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se olisi monologi, roolissani olisi Santtu Karvonen ja jokaikinen lause alkaisi sanoilla "annahan olla tuota niin..."" 

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Mikä teatterissa on parasta? Entä mikä minun roolitöistäni on jäänyt sinun mieleesi ja miksi?" (Teatterissa on parasta se, kun yllättyy vieläkin vaikka olen nähnyt satoja esityksiä. Tulee tunne, että "ei voi olla todellista ja voiko tämmöistä tapahtua omien silmien edessä". Hirmuisen moni roolityösi on jäänyt mieleeni ja eri syistä. Kimmo oli kovin symppis hahmo, samoin Napapiirin sankareiden Janne. Putous-hahmoista jostain syystä tykästyin Mr Mallorcaan eniten, ja Kingissä se Martti Alasen kauppiaspomo, joka hoki koko ajan "aivan mahtavaa!" Jotenkin aitoja tyyppejä kaikki! Vaikutuin kovasti Tuntemattoman sotilaan Koskelasta, ja onhan se nyt herkkua nähdä sinut Kolmessa sisaressa. Huusin kovaa kun aikoinaan näin ketä on mukana!"

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Muru

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ahistaa

Mikä sytyttää sinut? - Läheisyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kateellisuus

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittusaatana

Mitä ääntä rakastat? - Tuuli metsässä ja jalkapallostadionin kohina

Mitä ääntä inhoat? - Se kun sähköhammasharjasta loppuu virta

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Hotellin omistaja

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko, lääkäri, poliisi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Missä olet ollut kaikki nämä vuodet?