Tahto / Helsingin Kaupunginteatteri

Tahto / Helsingin Kaupunginteatteri, Pieni näyttämö

Kantaesitys 24.1. 2019, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Aina Bergroth
Ohjaus Sini Pesonen
Lavastus, pukusuunnittelu ja videosuunnittelu Tinja Salmi (Aalto ARTS)
Musiikki ja äänisuunnittelu Aleksi Saura
Koreografia Jyrki Karttunen
Valosuunnittelu William Iles
Dramaturgi Henna Piirto
Naamiointi ja kampaukset Taina Tervo

Rooleissa : Sanna-June Hyde, Mikko Virtanen/Tatu Mönttinen, Linda Zilliacus, Vappu Nalbantoglu, Rauno Ahonen, Leena Rapola, Risto Kaskilahti ja Santeri Kinnunen

 Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisesta kertova näytelmä. Ei kiitos, ei kiinnosta. En mene katsomaan. Tässä ensiaatokseni Tahto-näytelmästä. Minuahan ei urheiluhommat kiinnosta lainkaan, ei edes teatterin muodossa (poikkeuksena pari vuotta sitten Musiikkiteatteri Kapsäkissä näkemäni nyrkkeilijä Eva Wahlströmistä kertova juttu, joka olikin aika päräyttävä kokemus). Kaukana ovat ajat, kun koulussa mikä tahansa tunti keskeytyi mm-hiihtokisojen ajaksi ja opettaja roudasi luokan nurkkaan television, josta sitten joukolla jännitettiin suomalaisten suksen luistoa ja pitoa. Nyt en edes tiedä, milloin kisat ovat käynnissä (toim.huom. ilmeisesti parhaillaan, koska minulle ilmoitettiin eilen, ettei mitalikahveja ole nyt luvassa). Aloin sitten miettiä uusiksi tätä Tahtoa ja sitä, että itse toitotan jatkuvasti kaikkia menemään välillä epämukavuusalueelle ja katsomaan myös sellaista, mikä ei lähtökohtaisesti voisi vähempää kiinnostaa. Ehkäpä sieltä saattaisi irrota matkaan muutakin kuin hiihtämistä - se kun lienee Aino-Kaisalle intohimo, niin kuin tämä teatteribloggailu minulle.

 Niin sitten löysin itseni lopulta katsomosta, eikä olo ollut ollenkaan hassumpi. Ei ollenkaan sellainen, että olen väkisin nyt tässä katsomassa jotain. Jo alkupuolella päähäni iskostui ajatus, että hei, tässä on nyt näytelmä suomalaisesta naisesta, periksiantamattomuudesta ja kovasta duunista maailman huipulle. Siinä kiinnostavuutta ja ylpeydenaihetta yllin kyllin itse kullekin.

 "Minä olen Aino-Kaisa Saarinen", toteaa ihan oikea "Aikku" alussa videolla. Tuota lausetta hän toistaa itselleen monissa tilanteissa ja etenkin silloin, jos ei oikein kulje. Tsemppilause, jota kukaan toinen ei voi tuollaisenaan toistaa. Pala nousee kurkkuun, kun näytelmän Aikku (Sanna-June Hyde elämänsä roolissa) lausuu ylpeänä saman lauseen, kohottaa voittajana kätensä ilmaan, Maamme-laulu alkaa soimaan ja kultamitalia ripustetaan kaulaan.

 Kilpailuvietti on huima jo varhain, kun Aino-Kaisa kaksoissisarensa Siskon (oikeasti sisaren nimi on Maija, roolissa Vappu Nalbantoglu) kanssa kisaa siitä, kumpi vetäisee kumisaappaat jalkaansa nopeammin ja huutaa "VALMIS!" Isä (Risto Kaskilahti) kellottaa vieressä ja äiti (Leena Rapola) kerää salamannopealla taktiikalla karpaloita. Vielä sata. Sitten kilpaillaan siitä, kuka on ensimmäisenä kotona ja sitten leivotaan kakku. Aina on aihetta pieneen kisaan ja talonympärijuoksuun, ja sitten jo hiihdetään. Panokset kovenevat. Enää ei riitä, että on parempi kuin Sisko. Pitää olla parempi kuin kaikki muut. Ja voittaa joka kerta itsensä, vaikka muut sanoisi mitä. Vääränlainen fysiikka, liian lyhyet kädet huippuhiihtäjäksi, ja joka välissä kummittelee vierellä kultaisessa hiihtoasussa sutjakka kilpakumppani Virpi (Linda Zilliacus). Tennistähti Andre Agassilla (Santeri Kinnunen) on myös sanansa sanottavana moneen tilanteeseen, hän lienee jonkinsortin toteemieläin? Ja sitten on vielä valmentaja Jamppa (Rauno Ahonen), sama kuin Virpillä.

Tom (Mikko Virtanen) ja Aikku (Sanna-June Hyde) 

 Huipulla on yksinäistä eikä kukaan jaksa ilman tukijoukkoja. Puoliso Tom (Mikko Virtanen/Tatu Mönttinen) jää pienen lapsen kanssa kotiin, kun Aino-Kaisa lähtee arvokisoihin toiselle puolelle maailmaa. Se on hienoa ja se on okei, todellakin okei. On myös okei lopettaa ura, kun tuntuu siltä, että kaikki on saavutettu.

 Kiitos tästä! Olen todella tyytyväinen siitä, että älysin poiketa mukavuusalueeltani ja silloin usein käy niin, että yllättyy positiivisesti. Rakastin verhomaista lavastusta, joka muuntautui moneksi. Hengästyin liikkeestä ja koreografiasta ja vaikutuin siitä, miten täysillä Sanna-June Hyde roolinsa vetää. Vahvaa ja samalla todella herkkää. Aitoa! Sini Pesosen ohjaustyöt ovat usein olleet mieleeni, eikä tämä tehnyt poikkeusta.

Esityskuvat (c) Robert Seger / Moment

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos HKT!)

Yhteistyössä Teatterimatka. fi, teatterit yhdestä osoitteesta!