Sivut

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Making of Lea / KOM-teatteri

Making of Lea / KOM-teatteri

Suomalaisuuden puolella - ei ketään vastaan 

Kantaesitys 15.2. 2019, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Teksti ja ohjaus Juha Hurme
Lavastussuunnittelu Matti Rasi
Pukusuunnittelu Anne Kotola
Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen
Valosuunnittelu Tomi Suovankoski
Äänisuunnittelu Jani Rapo
Musiikki Petra Poutanen-Hurme

Rooleissa (tai pikemminkin rolleissa) : Paavo Kinnunen, Jarkko Lahti, Vilma Melasniemi, Sara Melleri, Juho Milonoff ja Eeva Soivio


 Making of Lea oli mukana kevätkauden tärppilistallani ja samalla yksi odotetuimmista esityksistä. Välillä käy niin, että omat odotukseni ja lopputulos eivät lopulta kohtaakaan toivotulla tavalla, ja olen joutunut poistumaan paikalta vähin äänin, lievästi tai runsaammin pettyneenä. Nyt ei todellakaan käynyt niin. Poistuin täysin hurmaantuneena ja kirjoitan sen nyt tähän alkuun samantien : Making of Lea on minulle ehdottomasti Vuoden Teatteritapaus ja voisi sanoa, että useammankin vuoden (niin menneessä ajassa kuin tulevaisuudessakin). 150 vuotta sitten esitettiin ensimmäinen suomenkielinen teatteriesitys, Aleksis Kiven Lea, ja mitä kaikkea siitä yhdestä ainokaisesta esityskerrasta on virinnyt! Niin tärkeää, ettei sitä osaa oikein edes sanallistaa, mutta se tuntuu syvällä sisimmässä ja tuttua lainausta sopinee käyttää tässä yhteydessä - tämä sai sisimpäni ripsen värähtämään.

 Saavuin paikalle samaan aikaan bloggaajakollegani Pasin kanssa ja hän loihe lausumaan käsiohjelmaa hypistellessään, että nyt ollaan niinsanotusti asioiden ytimessä. Pakko oli kompata. Ytimessä ollaan ja siellä yleensä ne parhaimmat herkut lymyävät. Ne pitää vaan saada sieltä piilosta esiin ja ai että, sitten nautitaan! Kiitos tästä löytöretkeilystä kuuluu ehdottomasti Juha Hurmeelle. Tuntuu siltä, että kukaan muu ei voi saada sellaista ideaa, että tehdäänpä näytelmä siitä, millaista meininkiä mahtoi olla ensimmäisen suomenkielisen näytelmän harjoitusprosessissa ja itse esityksessä.

Paavo Kinnunen, Juho Milonoff ja Vilma Melasniemi 

 Ehdin ihmetellä tovin varsin nykyaikaista taustamaalausta lokkeineen ja variksineen kun sainkin jo muuta ihmeteltävää. Herr Friedrich Everth (Jarkko Lahti) saapuu luennoimaan saksaksi ties mistä, puoliakaan en ymmärtänyt mutta ei sen väliä. Hyvin hän ottaa kyllä yleisönsä haltuun karismaattiseen tyyliinsä. Käy ilmi, että herra järkkäilee jonkinsortin vesihoitoja tai vastaavia ja on vuokrannut näytelmän harjoituskäyttöön tilan. Teatterialan yrittäjät, sisarukset Karl ja Emelie Bergbom (Paavo Kinnunen ja Vilma Melasniemi) ovat näyttäneet vihreää valoa kirjailija "Stenun" (Juho Milonoff) Lea-näytelmälle ja ilmassa on suuren kulttuurijuhlan tuntua. Kaikkienaikojen ensimmäinen suomenkielinen näytelmä saisi ensi-iltansa näillä näppäimillä! Nimirolliin on saatu suuri tähti, ruotsalainen mutta Helsingissä vaikuttava Charlotte Raa (Sara Melleri), hän ei tosin osaa sanaakaan suomea, mutta hän on ammattilainen ja rolli kyllä hoituisi suomeksikin, jos vain saisi riittävästi harjoitusaikaa. Niin. Kaikkea tätä selvitystä käytiin aikoinaan useammalla eri kielellä ja jotta katsojat saisivat jutusta enemmän irti, on paikalle hankittu upea käännöslaite, joka vääntää puhutun puheen suomeksi ja katossa roikkuvat valopallot kertovat, mikä kieli on parhaillaan kyseessä. Bergbomien palvelija Elisabeth "Lissu" Lindblad (Eeva Soivio) saa kunnian meille tämän selventää. Näytelmän edetessä valot vilkkuvat tasaiseen ja epätasaiseen tahtiin (ja oikosulkukin tapahtuu).

 Tämän 2,5 tunnin aikana minun pääni päällä vilkkuvat erilaiset värivalot myös! Ne syttyvät hämmennyksestä, yllätyksestä, ihastuksesta, liikutuksesta, ahaa-elämyksestä, oivalluksesta, hillittömästä naurusta, eläytymisestä, hiljaisuudesta, mietintämyssyilystä. Teatterissa on parasta se, kun päänsisäinen ääneni sanoo "juuri noin!" ja hetken kuluttua "ai noinkin voi näköjään..." ja sitten "ei kai noin sentään?" ja kaikki tuntuu silti juuri oikealta, olo on kupliva ja odottaa vain, mitä ne seuraavaksi ovat keksineet.

 Harjoitukset eivät suju ihan putkeen, budjetti kusee koska "Laulu oravasta" ei voitakaan runokilpailua (voisiko muuten sen Suomenmielisten ylioppilaiden kuoron esityksen/esitykset saada jotenkin nauhalle, haluaisin katsoa etenkin "Ruissalossa"-laulelman milloin tahansa uudelleen ja uudelleen), Nervander on ties missä, Kiwi häiriköi harkkoja jatkuvasti, Kaarlo laittaa lemmikkihiiroselleen lisää kuiviketta (joka sattuu olemaan eräskin seitsemästä veljeksestä kertova juttu), Charlotte ei halua kuiskaaja-Lissun apua sitten yhtään, viekö saksalainen kokeellinen teatteri kaikki katsojat... Tämän tästä estradilla pasteeraavat herrat Ahlqvist ja Meurman, oikeat totuuden torvet ainakin omasta mielestään. Josko pieni viinaryyppy nyt kuitenkin tähän...

SYK ja pokanpitämisen taito 

 Meno on välillä kuin suoraan Velipuolikuun tai Monty Pythonin parhaista paloista ja spagettiwestern-visioitakin käy päässä, välillä kuin koulunäytelmän harjoituksista. "Ei tästä tule kyllä yhtään mitään"-tyylistä myötähäpeää ja samalla valtavaa sympatiseerausta siitä, että tästä jos mistä tulee hyvä juttu ajan myötä. Rauhassa vaan ja omaan tahtiin! Ennen näytelmän alkua nielaisin tohkeissani kurkkupastillin kokonaisena ja se jotenkin jumitti kurkussani, naurukin jäi jonnekin pastillin taakse lymyämään vaikka kovasti naurattikin siitä huolimatta. Olo oli jotenkin absurdin epätodellinen suurimman osan ajasta ja mietiskelin itsekseni, voiko tämmöistä olla! Tuntuuko mikään tämän jälkeen taas yhtikäs miltään! Vuosi on vasta aluillaan ja paljon kaikkea kiintoisaa vielä luvassa, mutta toivon että tämä ei loppuisi ikinä ja saisiko sitä lemmikkihiirtä silittää ja älkää nyt enää mätkikö sitä Kaarloa ja hajoisipa käännösvekotin uudestaan ja lavasteen palmut vaan heiluisivat jälleen ja voisiko ne esittää sen Ruissalossa uusiksi ja että tuo Paavo Kinnunen on sitten mainio. Ne loikat! Ja minne katosi suomenkielisen teatterin toivo! Ei niin mihinkään. Liikutuin tästä.


 Ja liikutuin siitä, miten Charlotte Raa veti antaumuksella ja tunteella Lean hienon monologin suomeksi ja niin kauniisti lausuen, kuin jotain herkkää soitinta soitellen, keinuen, huolellisesti artikuloiden ja välillä tauottaen. Se oli suurta taidetta ja tuli ihan kohottunut tunnelma. Ja liikutuin siitä, miten Aleksis Kivi tästä onnistumisesta iloiten visioi itselleen hienon tulevaisuuden - ja kuinkas sitten kävikään. Hyvin kävi, mutta roimalla viiveellä. Nyt voisi kyllä kuittailla Ahlqvistille ja kumppaneille, että ähäkutti.

 Täydellinen paketti, sivistävä, hullunhauska, hullunrohkea, absurdi, sopivan outo. Rakastan!

 Making of Lea - parasta just nyt. Ja kohta muisto vain. Maailma muuttuu, koko ajan, joka hetki. Kiitos tästä hetkestä.

(Onkohan tästä tulossa taltiointia joskus? Toivottavasti. Tai ainakin siitä kuoroesityksestä... pelkkä ääni ei riitä, sillä myös muuvit/viikset/poplarit tekivät ison vaikutuksen.)

Esityskuvat (c) Noora Geagea

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KOM-teatteri!)

6 kommenttia:

  1. Hyvin purettu sanoiksi. Minäkin sain kunnian nähdä esityksen ennakkoon ja vieläpä hyvin raakavaiheessa, ja tuli hyvin jännä olo tietenkin silkasta ihailusta, ilosta ja liikutuksesta, mutta myös jostain historiallisesta hetkestä; että minä saan juuri nyt todistaa juuri tämän. En ikävä kyllä osannut purkaa kaikkea sitä sanoiksi, mutta onneksi esimerkiksi sinä osasit. Kiitokset siitä! /Mirjami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjami! Jotenkin kyllä osui ja upposi tämä. Etuoikeutettu olo.

      Poista
  2. Mukavaa on tekstisi lukea, kun eilen kävimme Lean harjoitukset katsomassa. Kyllä Hurme aika mato on kuvittamaan ja uutta näkökulmaa Suomen(kulttuuri)historiaan antamaan (myös Niemessä).

    Kun olen ikäni (77 v.) kyltyyriäkin harrastanut ja laitosteattereihin kyllääntynyt pihamökin hellahuoneen poika, oli raikasta nähdä tämmoinen eri tetterin puolia hyödyntävä, kriittinen touhotus! Minäkin jään kaipaamaan loistavaa lauluesitystä tallenteena.

    Heikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heikki! Olipas ilahduttava kommentti kaikkineen! "Kriittinen touhotus" :) Ja komppaan, Niemi on loistava kirja, ahmin sen parissa päivässä aikoinaan.

      Poista
  3. Liikuttunut olo minullakin, esityksen 20.2. jälkeen. Että voi näin ihanaa olla. Meillä täällä. Rakastin jokaista näyttelijää. Aika pysähtyi. Kunpa tuo olisi jatkunut ikuisesti. Kuin unta josta nauttii. Kiitos Kom, kiitos Talle upeasta blogistasi. —. Edgar ei siis nimetön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Hyvin sanottu tuo "kuin unta josta nauttii". Välillä tulee tosiaan surku, kun haluaisi näytelmän jatkuvan ja jatkuvan vaan. Niin kuin hyvän unen. :)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).