Sivut

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Pieni merenneito / Helsingin Kaupunginteatteri

Pieni merenneito / Helsingin Kaupunginteatteri, suuri näyttämö

Suomenkielinen kantaesitys 29.8. 2019, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Alkuperäistuotanto Disney Theatrical Productions Limited/Disney on Broadway
Musiikki Alan Menken
Laulujen sanat Howard Ashman ja Glenn Slater
Käsikirjoitus Dough Wright
Suomenkielinen käännös Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila (laulut)
Ohjaus Samuel Harjanne
Kapellimestari Risto Kupiainen
Koreografia Gunilla Olsson-Karlsson
Lavastus Peter Ahlqvist
Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava
Valosuunnittelu William Iles
Äänisuunnittelu Kai Poutanen
Videosuunnittelu Toni Haaranen
Naamioinnin ja kampausten suunnittelu Milja Mensonen
Nukkien suunnittelu Paul Vincett ja Becky Johnson (Stitches and Glue Ltd)
Lennätykset Flying by Foy Ltd

Rooleissa : Sonja Pajunoja, Martti Manninen, Tero Koponen, Valo Eklund/Lenni Kallela/Alek Pèrez Lahtinen/Samuel Vihma, Tuukka Leppänen, Sanna Saarijärvi, Mikko Vihma, Antti Timonen, Paavo Kääriäinen, Matti Olavi Ranin ja Tuomas Uusitalo

Ensemble : Laura Allonen, Sofia Hiili, Annamaria Karhulahti, Elin Ljungberg, Sanna Majuri, Sarah Nedergård, Emilia Nyman, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Suvi Salospohja, Inka Tiitinen, Chris Bewsher, Jack Johansson, Juha Jokela, Jyrki Kasper, Mikko Kauppila, Kai Lähdesmäki, Mikko Nuopponen, Unto Nuora, Peter Nyberg, Sami Paasila, Mikko Paloniemi ja Teemu Sytelä

Sonja Pajunoja

 Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että hankkikaa lippunne Pieneen merenneitoon nyt. Ne menevät takuulla kuin kuumille kiville ja jos tuntuu siltä, että kylläpä on tyyristä, on jokainen euro sen väärti ja saa taatusti rahoilleen vastinetta.

 Tämän seuraavan kirjoituksen voisi myös kuitata yhdellä sanalla, ja se sana olisi isoimmalla mahdollisella fontilla kirjoitettu WAU. Minulla oli valmiiksi vahva tunne, että jotain henkeäsalpaavan upeaa visuaalista tykitystä ja ennennäkemättömiä wau-efektejä olisi tuloillaan, mutta siitäkin huolimatta minut onnistuttiin yllättämään totaalisesti ja jälkikäteen olo oli kuin olisi tosiaan pudonnut veneestä ja ajautunut notkeasti liikehtivän kalaparven keskellä jonnekin korallien ja kaikenlaisten meren ölliäisten iloiseen joukkoon. Ihmekös kun heti seuraavana päivänä iski flunssan, helteestä huolimatta onnistuin näemmä vilustuttamaan itseni. Sen siitä saa kun uppoutuu kokonaisvaltaisesti merenalaiseen maailmaan! Tätä kirjoittaessani olen siis kuumeessa, joten pienoiset ylilyönnit menkööt sen piikkiin...

 Ensi-iltaan suuntaaville oli vihjeenä pukukoodi "Under the Sea Glamour" ja minua harmitti suunnattomasti se, etten omista mitään meriaiheista mekkoa tai vastaavaa. No, mieheni oli sitten aamuisen työpäiväni aikana askarrellut muinoin Sea Lifesta ostetuista muovisista otuksista pinnien, teipin ja niittipyssyn avulla koruntapaisia, ja niin minulla oli rausku niskassani paidassa kiinni ja meritähti edessä, ja seuralaiseni sai seuraa mustekalasta. Jos olisi ollut teholiimaa, olisin kaiken liimannut kasvoihini ja leikkinyt olevani Saappaanraksi Bill Turner suoraan Lentävän hollantilaisen ruumasta (Pirates of the Caribbean -leffan nähneet muistaa) - ja tästä tulikin sitten mieleeni, että millainenkohan ilmestys olisi lavalla lonkeronaamainen Davy Jones! Napattiin matkalla katsomoon myös hiukan glitteriä silmäkulmiin (punainen väri ei ollut järkevin idea, koska yöllä kotiuduttuani näytin siltä kuin olisin saanut pahasti nyrkistä, kun ripsaritkin olivat poskilla ja hileet myös).


 Olin 19-vuotias Disneyn Pieni merenneito -piirretyn ilmestyessä enkä muista yhtään, missä ja milloin olen elokuvan ensimmäistä kertaa mahdollisesti nähnyt. Mieleeni ovat jääneet lähinnä Arielin punaiset hiukset, veikeä Sebastian-rapu sekä merinoita Ursula - jotain kuitenkin. Vuosi sitten keväällä nyyhkin Turussa Sormusten Herran katsomossa ihan vain siksi, että mitään näin upeaa en tule koskaan enää varmaankaan näkemään. Enpä tiennyt silloin... Nyt katsomossa liikutuin kyyneliin ensimmäisten minuuttien aikana jo, kun teatterin taika vei mennessään. Unohdin projisoinnit ja vastaavat kikat - siellä sitä oltiin meduusojen ja kalojen keskellä, ja niin minua vietiin kunnolla seuraavat tunnit ja kuplasateessa vielä lopuksi. Täydellinen elämys!

 Kaunisääninen Ariel (Sonja Pajunoja) ei tunne oloaan kotoisaksi meren alla ja hän on keräillyt mukavan kokoelman "ihmistavaroita", ei vain tiedä outojen esineiden käyttötarkoitusta. Ihmisten maailma houkuttelee ja tämän tästä neito uiskentelee pintaan haikailemaan jostain muusta. Erään kerran lähistöllä seilaa laiva, jossa salskea prinssi Erik (Martti Manninen) miehistöineen kiinnittää Arielin huomion. Prinssikään ei oikein näe itseään linnassa pasteeraamassa, vaan merillä seilaamassa. Nuorukaisen huoltaja Yrjö (Matti Olavi Ranin) on toista mieltä. Erik on aikuisuuden kynnyksellä ja pian pitäisi löytää sopiva vaimoehdokas ja asettua aloilleen. Sopivasti iskee siihen kohtaan myrsky, mies yli laidan ja näemme jotain u-s-k-o-m-a-t-t-o-m-a-n hienoa ja taidokasta. Itkuhan siinä taas pääsee meikäläiseltä. Erik on viittävaille hukkumaisillaan kun Ariel uiskentelee paikalle ja pelastaa hänet tuomalla takaisin pintaan. Niin. Tässä todellakin uiskennellaan ja tehdään tuosta noin kieppejä kuin painottomassa tilassa. Tiedän ja samalla en halua tietää miten kaikki on tehty, en halua rikkoa taikaa miettimällä asiaa sen enempiä. Itkettävän upeaa ja kaunista kaikki on.

Erik etsintähommissa 

 Erik virkoaa ja haluaa etsiä käsiinsä heleä-äänisen pelastajansa. Ei se olekaan niin helppoa. On järkättävä tanssiaiset ja sinne kaikki lähitienoon laulutaitoiset nuoret neitoset. Toisaalla taas Ariel on taistellut auktoriteettejä vastaan ja mennyt tekemään jotain aika hurjaa : vastineeksi muutamasta päivästä ilman pyrstöä ihmisten maailmassa Ariel on vaihtarina antanut kauniin äänensä merinoita Ursulalle ja jollei saisi prinssiltä tietyn ajan puitteissa rakkauden suudelmaa, on hän ikuisiksi ajoiksi tuomittu noidan orjaksi meren syövereihin. Hurjaa ja jännää! Kuinkahan mahtaa käydä...

 On on, silmäkarkkia on. Värikkäitä vaatteita ja lumoavia lavasteita, sinne tänne liikkeiden mukaan keinuvia pyrstöjä Arielin sisarkatraalla ja pientä uivaa liikettä koko ajan. Valtavaa rauskua. Meduusoja. Valtava hai (Peter Nyberg) pikkukalaposseineen. Mustekalaa. Mitä lie merimakkaroita ja koralliotuksia. Sanoilla kikkaileva ja sekoileva lokki Skuutti (Tuukka Leppänen) ja muu steppaileva lokkipoppoo. Arieliin pihkaantunut pikkukala Pärsky (enskarissa valloittava Alek Pèrez Lahtinen) skeittilautoineen. Sammakkokuoroa ja perhosia. "Jää syvyyksiin" (Under the Sea) pitäisi nähdä kymmenen kertaa, jotta ehtisi näkemään kunnolla kaikki mainiot tanssaavat ja ketkuttavat hahmot eikä sekään varmaan riittäisi.

Menoa ja meininkiä 

 Lapsena olen kirjoittanut satukirjan (se on vieläkin tallella), jossa yhden sadun nimi on "Kun rapu karkaa". Siinä punainen rapu ei suinkaan karkaa, mutta kertoo menevänsä syksyllä ekalle luokalle kouluun ja mitä kaikkea muuta siihen liittyy. Etiäinen taisi olla se. Tässä nimittäin mainiosti nuketettu Sebastian-rapu (Tero Koponen) karkaa ja kunnolla, kun on juuri joutumaisillaan syödyksi. Seuraa perinteinen slapstick-henkinen takaa-ajokohtaus, jossa ovela rapu painelee karkuun ja juuri hetkeä aiemmin ylistyslaulun kaloille luritellut ranskalainen kokki Chef Louis (Tuomas Uusitalo) kera mustaviiksisten kokkien yrittää napata otusta kiinni. Vauhtia ei ainakaan puuttunut! Ja kyllä nyt viiksifania hemmoteltiin oikein urakalla!

Viiksikokkeja 

 Entäs sitten "Kuningas Muskeli ja vetenalaiset vehkeet"? Voi jestas, olipas siinä kuningas Triton (Mikko Vihma) sixpackeineen ja atraimineen, ei oikein tiennyt minne olisi katsellut kun herra liikehti menemään. Hetken ehdin ihmetellä sitä, että kipinät näemmä sinkoilevat veden allakin ja atraimessa oli sellainen viritys, että sillä saa ihmisten tavaroista kyhätyn alttarintapaisen kärvähtämään. Mikään ei ole mahdotonta näemmä. 

Triton ja Ursula

 Ehkä eniten odotin merinoita Ursulan ensiesiintymistä ja kyllä, nyt on Sanna Saarijärvi elämänsä vedossa ja sellaisessa roolissa, että osmankäämit pois. Samalla karmaisevan hirveä ja niin upean ihanankamala on tämä Ursula jatkuvassa liikkeessä olevine lonkeroineen. Väliaplodit ja hurraukset raikuivat katsomossa jokainen kerta kun Ursula lipui (vai pitäisikö sanoa vyöryi?) näyttämölle, seuranaan iki-ihanat kiemurtelevat sähköankeriaat Kiero (Antti Timonen) ja Liero (Paavo Kääriäinen). Mikä tyyli ja asenne, mikä huumori ja itseironia! #TeamUrsula on valttia tänä syksynä!

#TeamUrsula rules! 

 Niin, ja huumaava pääpari, joiden varmaa ja vakuuttavaa menoa seuratessani itkin silkasta ilosta ja ylpeydestä. Olen onnekseni saanut seurata mielenkiinnolla (osittain sattuman kauttakin) molempien uraa jo vuosikaudet. Sonja Pajunojan näin sattumalta lavalla ensimmäistä kertaa keväällä 2011 Stage-ohjelman parissa ja hän jäi mieleeni kertaheitolla. Vielä Nätyllä opiskelleen Martti Mannisen näin Tampereen Teatterin Veriveljissä vuonna 2013 ja silloin jo tuli ennustettua, että nimi mieleen, sillä hänestä tullaan kuulemaan ja kohisemaan vielä... Ja nyt molemmat ovat Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä laulamassa itsensä suoraan sydämiin ja taas uusien katsojien tietoisuuteen. On ollut suuri ilo seurata molempien uraa ja nähdä kaikki kehitys, kasvu ja onnistumisten sarja. Karisma, herkkyys, koko olemus lavalla, kemia - täydellinen valinta musikaalin pääpariksi! Ennustan edelleen loistavaa uraa molemmille yhdessä ja erikseen.

Voi näitä ... 

 Samuel Harjanne on ohjauksillaan nyt sellaisessa putkessa, että ei voi muuta kuin taputtaa kätensä helliksi ja tehdä aaltoja. Kinky Boots, Billy Elliot, Pieni merenneito... Upeaa työtä, ja erityisen upeaa duunia ihan koko työryhmältä! Mikä määrä työtunteja, hikeä ja kyyneleitä on jo takana ja pitkä esitysputki siintää edessä. Uskomaton duuni kaikilta osa-alueilta ihan jokaisessa esityksessä, jotta me katsomossa saisimme istua, ihmetellä ja nauttia. Ihan erikseen seisovat aplodit kaikille teille näkymättömille henkilöille, jotka pidätte paketin käynnissä ja kasassa jokainen hetki. Suuri arvostukseni!

Romanttinen kohtaus tuloillaan kenties? 

 Pitäähän tämä uudestaan mennä katsomaan (itse asiassa jo syyskuun lopussa), sillä prinssi Erikin roolissa saattaa onnistua näkemään toisenkin takuumieheni, eli Peter Nybergin (joka muuten siis Marlon-hain kamppeissa ja ensemblehommissa milloin missäkin).

 Tästä linkistä kaikensorttista lisäinfoa ja huikeaa traileria, ja sitten lippukaupoille mars. Tekeepä muuten mieleni mennä myös Sea Lifeen katsomaan kaikenlaisia meren ihmeotuksia ihan livenä!

Esityskuvat (c) Robert Seger

(Näin esityksen median kutsuvieraana, kiitos HKT!)

Yhteistyössä Teatterimatka.fi - teatterit yhdestä osoitteesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).