Sivut

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Teatterikärpäsen toisenlaiset tärpit syksylle 2019

On aika perinteisen syksyn tärppien listauksen.

 Paitsi että ei olekaan niin perinteinen. Olen ihan tarkoituksella jättänyt kaikki Helsingin teattereiden esitykset pois (vaikka siellä olisi kuinka ja paljon kiintoisaa katsottavaa) ja keskittynyt tärppäämään juttuja, joita esitetään eri puolilla Suomea. Katsottavaa nimittäin riittää pääkaupungin ulkopuolellakin ja kätevästi etenkin Hesasta ja miksei muualtakin näille paikkakunnille pääsee junalla tai bussilla.

 Vaikka nämä esitykset syksyn tärpeissäni ovatkin, kaikkea en itse varmaankaan ehdi katsomaan. Ehkä muutama jää pitkän matkan vuoksi väliin, mutta jos aikataulut osuvat kohdilleen, saatan löytää itseni sieltä kaukaisimmastakin katsomosta.

- KUOPIO Piina/Kuopion Kaupunginteatteri ensi-illassa 7.9. Hui sentään. Stephen Kingin kirja on tuttu ja elokuva myös, mutta millainen mahtaa olla teatteriversio... Kylmää kyytiä kirjailija Sheldonille luvassa "ykkösfani" Annie Wilkesin toimesta. Ohjaus Olli-Matti Oinonen, rooleissa Seppo Pääkkönen, Henna Haverinen ja Ari-Kyösti Seppo. Pari yönäytöstäkin näköjään luvassa... Piina on ensi-illassa lokakuussa myös Tampereen Teatterissa.

- KOTKA M/S Estonia - Alinan selviytymistarina/Kotkan Kaupunginteatteri ensi-illassa 7.9. Miko Jaakkolan kirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä Estonian onnettomuudesta selvinneestä virolaisesta Alinasta (nimiroolissa Ella Mustajärvi).

- KERAVA Tarpeettomia ihmisiä/Keski-Uudenmaan Teatteri ensi-illassa 10.10. Reko Lundánin käsikirjoittama upea draama, jonka olen nähnyt jo muutaman kerran, mutta haluan nähdä yhä uudestaan ja uudestaan hyytävyydestään huolimatta. Ohjaus Seppo Halttunen, rooleissa Jukka Peltola, Anna-Leena Sipilä, Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki.

- SALO Puhdistus/Salon Teatteri ensi-illassa 21.9. Salon Teatterissa olen nähnyt pelkästään huikeita juttuja eikä Puhdistus päästä katsojaa helpolla takuulla. Ohjaus Tapio Väntsi, rooleissa mm. Merja Koivaara ja Sonja Leino. (Puhdistus syksyllä mahdollista nähdä myös Teatteri Jurkassa monologiversiona, linkataan se nyt tähän vaikka onkin Helsingissä koska kyseessä yksi lemppariteattereistani.)

Piina/Kuopion Kaupunginteatteri (c) Antti Karppinen 

- LAHTI Opus Deus - Kuinka tulla jumalaksi/Musiikkiteatteri NYT/Lahden Kaupunginteatteri ensi-ilta 29.10. Musiikkiteatteri NYT:n uusin proggis ja ihan mitä tahansa voi olla luvassa. Lavalla huikeat Petteri Hautala, Anni Kajos, Panu Kangas, Petri Knuuttila ja Sini Koivuniemi.

- VAASA Romeo+Julia/Vaasan Kaupunginteatteri ensi-illassa 16.11. Tuttu tarina muuntautuu Jakob Höglundin ohjauksessa moderniksi musiikilliseksi tanssiteatteriksi. Kiinnostavaa! Päärooleissa Oliver Kollberg ja Anna Victoria Eriksson.

- HÄMEENLINNA Madaamit/Hämeenlinnan Teatteri ensi-illassa 12.10. Tuomas Parkkisen käsikirjoittama ja ohjaama komedia, rooleissa Tuija Vuolle, Johanna Reilin, Liisa Peltonen, Sanni Haahdenmaa ja Sauli Suonpää.

- TURKU Pukija/Turun Kaupunginteatteri ensi-illassa 13.11. Yksi suosikkinäytelmistäni, joka koskettaa syvältä. Ohjaus Pentti Kotkaniemi, päärooleissa Asko Sarkola ja Esko Roine.

M/S Estonia/Kotkan Kaupunginteatteri (c) Tommi Mattila 

- TAMPERE Riivaajat/Tampereen Teatteri ensi-illassa 15.10. Dostojevskin klassikko yhden miehen tulkintana. Ohjaus ja sovitus Tuomo Rämö, lavalla Markus Järvenpää. Esitys on Tampereen Teatterin, Teatteri Jurkan, Turun Kaupunginteatterin ja Teatteri KRS:n yhteistuotanto.

 Jokerina ja sokerina pohjalla vielä Teatteribarrikadin Synnein suljettu, jossa esityspaikalle startataan Hattulan uuden kirkon pihasta bussikuljetuksella. Pahoin pelkään (ja odotan), että luvassa on jotain kulttimaineessa olevan Kyrsyä-näytelmän kaltaista (siitähän tehtiin leffakin) ja yöunet menossa jo valmiiksi. Sama teatteriporukka siis kyseessä, ja ensi-ilta 25.10. Kummitustarinoista ammennetaan, hui kauheaa ja samalla ihanaa! Taitaa olla teatterisyksyni "musta hevonen" tämä.

 Siinäpä muutamia valikoituja tärppejä eri kaupungeista, olkaapa hyvät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).