Sivut

perjantai 18. lokakuuta 2019

Pomo! / Riihimäen Teatteri

Pomo! / Riihimäen Teatteri

Ensi-ilta 17.10. 2019, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Teksti Lars von Trier ja Jack McNamara
Suomennos Mika Eirtovaara
Ohjaus Olka Horila
Lavastus-ja valosuunnittelu Janne Teivainen
Äänisuunnittelu Kari Paukola
Pukusuunnittelu Elina Vättö
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Niko Sahlman

Rooleissa : Ilkka Heiskanen, Antti Peltola, Maija Siljander, Juha-Pekka Mikkola, Janita Juvonen ja Otto Haaparanta (ja välispiikit Jukka Rasila)

Edessä Antti Peltola ja Ilkka Heiskanen

 Riihimäen Teatterissa tuli lähes asuttua viime syksyn ja kevään aikana (koska Täti ja minä) ja "paluu rikospaikalle" tuntui jotenkin hirmuisen haikealta ja vähän vaikealtakin. Oloa ei helpottanut se, että olin edellisiltana ollut Tampereella Juhannustansseissa, saanut aivoni ylikuumenemaan, kotiutunut myöhään yöllä ja nukkunut erittäin levottomasti, pyöräillyt töihin ja takaisin jäätävässä tihkusateessa reikäinen sadeviitta päällä, ottanut parin tunnin päiväunet, kammannut hiukset, vaihtanut hiukan vaatteita ja siitä sitten Riksuun ensi-iltaan. Kuukausi sitten päätin, että yritän ajoittaa kaikki teatterireissut vain vapaapäiville, jotta jäisi riittävästi palautumisaikaa töistä, mutta taas sitä on näemmä lipsuttu hyvistä suunnitelmista. En siis ollut kaikista vastaanottavaisimmassa tilassa perillä. Makoisa porkkanaleivos ja muutama lämmin halaus virkisti mieltäni kovasti!

 Kristo (Ilkka Heiskanen) on työtön näyttelijä, joka on nyt saanut oivallisen keikan Ramin (Antti Peltola) palkkaamana. Keikka on tosin pieni ja muutamalla lauseella kuitattu, mutta rahan takii, rahan takii... Pientä pelkoa on ilmassa siitä, että mies ei malta pysyä käsikirjoituksessa. Kriston pitäisi esittää hetken aikaa firman pomoa, jotta saadaan venäläisten kanssa kauppakirjat valmiiksi ja allekirjoitukset paperiin. Pomo on nääs oikeasti Rami, mutta on vuosikaudet uskotellut alaisilleen, että pomo asuu Amerikassa ja hän on vain tavallinen kollega. Hyvin pidetty kollega kuitenkin, mutta pomolla on pomon valtuudet ja pomo "Seppo" on meilitse kirjoitellut kaikenlaista ja jokaisella alaisella on oma versionsa paikan johtajasta. Aika sekavaa, eikö?


 Paikalle astelee jäätävänviileä rouva Makarova (Maija Siljander) kera tulkkinsa (Juha-Pekka Mikkola) ja kaikki menee ketuilleen heti alkulauseessa. Kristolle tulee vähän pitempi pesti pomona, ja siinä ohessa muuttuu aika moni asia, kun tutustuu työntekijöihin vähän pintaa syvemmältä. Monenlaista käännettä on siis luvassa ja löytyipä sieltä sisäinen Hellaakoskikin (tosin Ilkka Heiskasen tuntien en ollut ihan varma siitä, että kuuluiko tämä käsikirjoitukseen).

 Kuten sanottu, en ollut ihan skarpeimmillani joten kokemukseni jäi tällä kertaa hiukan laimeaksi ja ajatukseni lähtivät hortoilemaan usein muille urille ja kotiin peiton alle. Tuntui siltä, että paikoitellen itse esitys oli vähän vielä vaiheessa. Rytmiä myöten moni asia loksahtelee varmasti kohdilleen muutaman esityskerran jälkeen. Ilkka Heiskanen-Antti Peltola oli kyllä mainio parivaljakko ja tarjoilivat toisilleen hyviä syöttöjä tämän tästä. Elastista menoa tarjosi etenkin Peltola, ja muutenkin on aina tervetullutta vaihtelua nähdä lavalla niin vanhempia konkareita kuin nuorempaa tekijäpolvea. Nyt porukassa oli myös pari tyyppiä Riihimäen Nuorisoteatterista (Janita Juvonen ja Otto Haaparanta) ja hyvinhän nuoret joukkoon sopivat. Eniten minua kuitenkin viihdytti asua myöten tulkki käännöksineen, ja kovasti pidin säleverhojen monipuolisesta käytöstä. Ihmettelin kyllä sitä, miksi Jukka Rasila hoiti spiikit, kun yhtä hyvin olisi äänessä voinut olla Ilkka Heiskanen.

Tulkki vauhdissa

 Riihimäen lisäksi Pomo! on mahdollista nähdä myös Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Ei muuta kuin pikkujouluja viettämään firman ja pomon piikkiin!

 Taidan olla vaipumassa hiljalleen talvihorrokseen. Onneksi kalenterissa ei ole hirveästi menoja luvassa, ei ainakaan työpäivän päätteeksi. Jos nyt vihdoin oppisi...

Esityskuvat (c) Aki Loponen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Riihimäen Teatteri!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).