Viimeinen blogikirjoitukseni

Tänään 5.12. 2019 Teatterikärpäsen puraisuja-blogini täyttää tasan kymmenen vuotta, päivälleen.

Tänään 5.12. 2019 julkaisen viimeisen blogikirjoitukseni.

 Päätökseeni ei liity mitään dramaattista. Muutamat tietävät, että olen puhunut lopettamisesta jo vuosia sitten, mutta aina vaan olen jatkanut kirjoittamista ja haastattelujen tekoa, vaikka välillä kaikki on tuntunut kovin pakkopullalta ja olen osittain kadottanut kykyni vain nauttia esityksistä. Taustalla on kai ollut pelko siitä, että olemassaoloni unohdetaan, jos en jatkuvasti ole julkaisemassa jotain. Joskus päätin, että kymmenen vuotta jaksan pitää blogiani aktiivisesti pystyssä, käytän lähes kaiken vapaa-aikani teatterista ja sen tekijöistä tavalla tai toisella "vouhottamiseen" ja nostan esiin kiintoisia persoonia haastattelujen muodossa. Kymmenen vuotta eikä yhtään enempää. Päätöksen tehtyäni h-hetkeen oli vielä reilusti aikaa ja myöhemmin sitä helpotti alkusyksystä tapahtunut pienoinen muutos työkuvioissani. Tänä syksynä olen ollut väsyneempi kuin vuosikausiin enkä ole jaksanut innostua kunnolla oikein mistään. Tekee mieli vain nukkua ja lukea, olla lähtemättä mihinkään.

 Kymmenen vuotta hurahtikin yllättävän nopeasti, ja nyt se päivä on koittanut. Olo on kuin olisi luopumassa rakkaasta ystävästä. Mieli on suunnattoman haikea ja samalla äärimmäisen helpottunut. Ei enää paineita kirjoittamisesta, ei suoraan töistä ensi-iltaan kiiruhtamisia eikä kalenterin täyttämistä heti uusien työvuorolistojen saavuttua. Töiden jälkeen aion jatkossa tarttua kirjaan tai mennä tirsoille tai kävelylle, ja vapaapäivinäni voin tehdä ihan mitä vaan. Voin lähteä vaikka teatteriin, jos fiilis on oikeanlainen ja tilillä on riittävästi rahaa! Teatterissa aion siis käydä jatkossakin, mutta varmasti todella paljon harvemmin kuin tähän asti. Olen oppinut vuosien varrella sen, että kaikkea ei tarvitse nähdä.

 Koko vuosi on vietetty juhlia, jotka huipentuivat elokuisena iltana olohuoneessani pidettyyn Ilkka Heiskasen Elmo-monologin privaattiesitykseen valikoidulle joukolle. Voisin tähän nyt listata muita huippuhetkiä vuosien varrelta, niitähän riittäisi. Blogia aloitellessani en voinut kuvitellakaan, että "ihan tavallinen kaupantäti" pörräisi kuoharilasi kourassa ensi-illoissa, taiteilijajuhlissa, näyttelijälämpiöissä, kulissikierroksilla, lehdistötilaisuuksissa ja muissa erikoissa tilanteissa, ja vielä kahvittelisi enemmän tai vähemmän tunnettujen näyttelijöiden seurassa milloin missäkin. Olen tavannut hirmuisen määrän kiinnostavia ihmisiä ja käynyt mielenkiintoisia keskusteluita teatterista ja aika paljon asian vierestäkin. Minua on haastateltu radioon, paikallislehteen, Aamulehteen ja Helsingin Sanomiin harrastuksestani, ja Riihimäen Teatteri palkitsi minut keväällä juhlallisesti kunniakirjallakin ja lasitaiteella.

 Mitä minä olen tehnyt? Olen kirjoittanut lähes 1100 juttua suomalaisesta teatterista, suomeksi, löytänyt oman ääneni, ajatusmaailmani ja tunnistettavan tyylini kirjoittaa. Olen tehnyt 220 haastattelua suomalaisista näyttelijöistä ja muista teatterin ammattilaisista (pari jäi julkaisematta kokonaan ja yksi poistettiin jälkikäteen...) ja vähän vahingossa tehnyt nettiin kunnon infopankin, jonka sisältöä googletetaan päivittäin useasti. Olen tehnyt aikamoisen homman, täytyy ihan itsekin sanoa! Hyvä Talle! Lisäksi olen teatteribloggareiden pioneerina raivannut tien muillekin bloggareille ja mahdollistanut sen, että myös bloggaajat ovat tervetulleita ensi-iltoihin ja saavat lehdistölippuja/medialippuja/erikoishintaisia lippuja näytöksiin.

 Nyt on aika kiittää kaikkia teattereita ja yhteistyökumppaneita (erityiskiitokset Kansallisteatteriin, Helsingin Kaupunginteatteriin, Tampereen Teatteriin ja Tampereen Työväen Teatteriin - teihin otin aikoinaan ensimmäisenä yhteyttä bloggarin ominaisuudessa keväällä 2012, kolme ensimmäistä vuotta kirjoittelin vähän salaa...), haastateltuja ja haastattelemattomia näyttelijöitä ja muita teatterialan ammattilaisia, kanssabloggareita ja erityisesti lukijoitani. Ilman teitä ei Teatterikärpänen olisi lennellyt näinkään pitkälle.

 Seuraavaksi aion ladata kunnolla akkujani, jotta jaksan taas innostua asioista. Kuvassa (piirtänyt Siiri Liitiä) Teatterikärpänen on vaihtanut vapaalle ja jaloissa huilaa viltin alla yksi musikaalimarsukin. :)

Kärsä on vähän tuhma, ehkä...

Blogi elää jo nyt omaa elämäänsä ja tiedot säilyvät täällä jatkossakin, ellei mitään ihmeitä tapahdu.

Loppuun haluan siteerata rakastamani Täti ja minä -näytelmän Kempiä, kun olen tässä miettinyt sitä, että mahtaako lopettamisen jälkeen kukaan minua enää muistaa... "Luuletko, että kun meitä ei enää ole, silti jossakin on ikään kuin tunne siitä, että me puutumme? Ikään kuin kihelmöintiä?" Itselläni on kihelmöinti jo alkanut.

Viimeiset sanat?

Käykää teatterissa! 

ps. Jos oikein "päräyttävää" katsottavaa osuu kohdalle ja minussa herää kirjoitustarve, saatan myöhemminkin tänne jotain pienimuotoista kirjoittaa, mutta en lupaa mitään. Blogin FB-sivut pysyvät kuitenkin vielä pystyssä ja sinne aion kirjoittaa jatkossa jotain kaikista näkemistäni jutuista, jos on kirjoitettavaa. Ei siis kannata lopettaa sivujen seuraamista.

ps2. Tänä vuonna tuli nähtyä 84 eri esitystä, vähennystä viime vuoteen oli parin esityksen verran. En nyt osaa sanoa mikä oli vuoden ehdottomasti paras juttu, erinomaisia oli todella paljon. Tasalaatuinen vuosi. Näyttelijäsuorituksista erityisesti mieleeni jäivät Ella Mettänen, Paavo Kinnunen, Anna-Sofia Tuominen, Miro Lopperi, Sanna Saarijärvi ja Samuli Niittymäki (ja toki Eeroja Aho ja Ojala on aina ilo seurata).

rakkaudella Talle ♡

Minihaastattelussa Marketta Tikkanen

 Minulle tarjoutui tilaisuus haastatella Marketta Tikkasta, mutta livenä emme ehtineet syksyn kiireissä tapaamaan. Niinpä päätimme tehdä hiukan erilaisen haastattelun meilitse, ja minä kysyin Marketalta kymmenen teatteriaiheista kysymystä ja hän vastasi. 

(c) Ronja Koskinen

 Kuka olet ja mistä olet kotoisin? "Olen Marketta Tikkanen, 26-vuotias näyttelijä. Olen Helsingistä kotoisin, mutta asuin viisi viimeistä vuotta Tampereella, kun opiskelin näyttelijäksi Tampereen yliopiston Nätyllä v. 2014–2019."

 Milloin ja miten teatterikärpänen puraisi sinua? "Olen nähnyt lapsesta saakka paljon teatteria, ja jo silloin teatterin maailma kiehtoi minua valtavasti. En koskaan kuitenkaan uskaltanut edes unelmoida näyttelijän ammatista, koska olin melko ujo lapsena. Kunnolla innostuin teatterista ja etenkin näyttelemisestä kai sitten vasta lukiossa. Rakastin äidinkielen opiskelua, ja minulla oli Sibelius-lukiossa aivan upea äidinkielen opettaja Arja Krook. Kävin kaikki hänen kurssinsa, ja yksi niistä oli ilmaisutaitopainotteinen. Teimme monenlaisia harjoitteita ja kai jotain ihan kohtauksiakin. Siellä niitä harjoitteita tehdessäni uskaltauduin ensimmäistä kertaa heittäytymään kunnolla, ja silloin ymmärsin nauttivani siitä hommasta. Arja kannusti minua eteenpäin ja hänen kanssaan treenattiinkin abikeväänä Teakin pääsykokeita varten. Koulun ovet eivät vielä sinä vuonna auenneet, mutta innostuin näyttelemisestä ja halusin alkaa harrastaa sitä tosissani. Pääsin seuraavana syksynä Helsingin Kellariteatteriin ja siellä innostus kasvoi entisestään. Sitten kävin vielä Laajasalon opiston näyttelijäntyön linjan ennen kuin pääsin Nätylle."

 Mainitse muutama roolityö tai proggis, jotka ovat olleet itsellesi jollain tavalla tärkeitä. "Tein Nätyn koulutusohjelmaan kuuluvan työharjoitteluni Tampereen Työväen Teatterissa Veriruusut-romaaniin perustuvassa, sisällissotaa naiskaartilaisten näkökulmasta käsittelevässä musikaalissa Tytöt 1918. Esityksessä mukana oleminen oli minulle henkisesti ja fyysisesti rankka, mutta todella hieno ja mieleenpainuva kokemus. Sain näytellä siinä yhtä päähenkilöistä, Sigridiä, jonka tarina oli sydäntä riipaiseva, samoin kuin esityksen aihe itsessään. Tällä hetkellä Turun Kaupunginteatterissa pyörivä Amélie-musikaali on tietenkin myös tärkeä juttu minulle siinä mielessä, että se on ensimmäinen nimiroolini ja siinä on ollut hitosti hommaa ja hyvää haastetta! Olen myös Saimaan Teatterin jäsen, ja Saimaan Teatteri onkin minulle hyvin tärkeä ja taiteellisesti inspiroiva taiteen tekemisen alusta ja yhteisö. Se on nuorista taiteen ammattilaisista koostuva, kesäisin toimiva kiertueteatteri, joka vie korkeatasoista nykykansanteatteria Saimaan seudulle."

Tytöt 1918, TTT (c) Kari Sunnari 

 Mainitse joku tärkeä oppi, jonka olet saanut. Onko jonkun tietyn henkilön mainitsema ohjenuora tai vastaava, tai jokin usein toistunut asia, jonka olet itse oivaltanut ja tallettanut muistiisi? "Niitä on kymmeniä! Koko opintopäiväkirjani Nätyn ajalta on täynnä sellaisia syvälle sydämeen painuneita, viisaita lausahduksia meidän opettajiemme ja etenkin professorimme Pauliina Hulkon suusta. Ehkä tärkein oppi joka minulle on jäänyt koulusta, on oman äänen etsimiseen kannustaminen ja kärsivällisyys sen suhteen. Viiden vuoden aikana meille opetettiin monia asioita, ei yhtä totuutta. Niitä monia asioita tutkien jokainen sitten etsi itselleen sopivimmat ja toimivimmat opit ja työskentelytavat. Ei kuitenkaan niin, että pysyisi ainoastaan omalla mukavuusalueellaan vaan myös niin, että aina uskaltaisi testata vaikeankin tuntuisia juttuja. Opettajien mielipiteiden ja ajatusten, samoin kuin omien mielipiteiden, ajatusten ja rajojen tutkimiseen ja kyseenalaistamiseen kannustettiin. Yritän aina muistaa luottaa omaan ainutlaatuisuuteeni ja myös nauttia siitä. Minä en voi olla kukaan muu kuin olen, ja kukaan muu ei voi olla minä."

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? Entä mikä oli taiteellinen lopputyösi? "Kirjallinen lopputyöni käsitteleekin oman ääneni etsimistä ja löytämistä mm. erilaisissa esityskonteksteissa – että miten oppia luottamaan siihen kuka ja minkälainen minä olen näyttelijänä ja mitkä ovat minun vahvuuteni ja heikkouteni. Käyn läpi matkaani kohti taiteilijuutta ja käsittelen myös kipua, fyysistä kipua, jonka kanssa olen joutunut elämään viimeisten vuosien ajan. Tutkin, miten se on vaikuttanut ammatinkuvaani ja konkreettiseen työskentelyyni. Taiteellisen lopputyöni tein Nätyllä Peruskiviä-esityksessä, jonka ohjasi lehtorimme Mikko Kanninen."

 Millainen teatteri sinua itseäsi kiinnostaa ja mainitse jokin esimerkki, jonka olet nähnyt? "Minua kiinnostaa esityksissä uudenlaisen näyttämön ja uudenlaisen esiintyjyyden tutkiminen – esimerkiksi dramaturgiset leikit ja konventionaalisen tilan ja yleisösuhteen rikkominen. Esitykset, jotka siis luovat uutta näyttämöä eivätkä vain toista vanhaa totuttua teatterin muotoa. Ihanaa on minusta nähdä kun mennään realismin yli, tutkitaan rajoja ja ollaan rohkeita valinnoissa. Tänä syksynä minua suuresti inspiroivia esityksiä ovat olleet muun muassa Takomon Ruusuruoska (ohj. Esa Kirkkopelto) sekä Glitcherin/Viiruksen The Porn Horror Musical. Toisaalta, myös taidolla tehty perinteinen draama voi sykähdyttää syvästi!"

Amélie, Turun KT (c) Ott0-Ville Väätäinen

 Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa sanonta "teatterin taika"? Mitä se sinulle merkitsee näyttelijänä/katsojana? "Lapsena muistan teatterin tuntuneen minusta maagiselta ja mystiseltä, mutta kun siitä on tullut ammatti, on kaikki mystisyys kadonnut. Teatteri on työtä ja arkista, mutta se ei poista sen hienoutta ja ainutlaatuisuutta. Teatterissa hienointa ja kauneinta on minusta (sekä näyttelijänä että katsojana) se, että se on hetken taidetta. Esiintyjät ja yleisö kokoontuvat yhteen ja kohtaavat hetkessä, joka on vain siinä ja silloin."

 Erikoisin asia, mitä sinulle on tapahtunut näyttämöllä? "Vuonna 2016 Saimaan Teatterin Häät-esitystä oli katsomassa joku henkilö, joka rupesi häiriköimään yleisössä kesken esityksen. Esityksessämme oli ristiinpukeutumista, ja sitä tämä katsoja ei voinut sietää. Hän huuteli, että mies, joka on pukeutunut naiseksi ei saa kantaa lasta (vauvanukkea) edes näyttämöllä. Koska meidän näyttelijöiden oli vaikeaa ottaa vastaan tällaista suvaitsemattomuutta, tunnelma näyttämöllä sähköistyi. Ainakin minulle nousi kysymys siitä, miten pitkään illuusiota on pidettävä yllä, ja missä vaiheessa tilanteeseen pitäisi oikeasti puuttua. Vedimme esityksen kuitenkin loppuun saakka täydellä energialla, saaden voimaa siitä ajatuksesta, että juuri tämänkaltaista teatteria täällä täytyykin esittää."

"Häät", Marketta vas. (c) Saimaan Teatteri

 Tulevia roolejasi/töitäsi? "Ensi kesänä on tarkoitus olla mukana taas Saimaan Teatterissa pitkästä aikaa. Se on kyllä paras tapa viettää kesää!"

 Millaisia terveisiä haluaisit lähettää katsojille? "Tervetuloa katsomaan teatteria juuri sellaisena kuin olet ja juuri sillä mielellä kuin olet, vaikka verkkareissa ja kumppareissa. Koetaan yhdessä hetken taidetta! Ja nyt, ihanaa joulun odotusta kaikille ❤️" 

Hämärätunnin Romeo / Kanneltalo

Hämärätunnin Romeo / Kanneltalo

Ensi-ilta 29.11. 2019, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Ohjaus Samuli Reunanen
Käsikirjoitus Antti J. Heikkinen, Heikki Turusen tekstien pohjalta
Musiikki Kaj Chydenius
Musiikin sovitus Eeppi Ursin
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
Visualisointi Heidi Tsokkinen

Näyttämöllä : Tatu Siivonen sekä muusikot Eeppi Ursin, Arja Paju ja Oskari Lehtonen

(c) Peter Salovaara

 Kesällä 2018 olin ollut mieheni kanssa katsomassa Kuopiossa Spede-aiheista kesäteatteriesitystä, jossa oli mukana myös Tatu Siivonen. Paljasjalkainen hämeenlinnalainen, Hämeenlinnaan muualta muuttanut ja Hämeenlinnasta muualle muuttanut kun löytävät toisensa kauniissa kesäillassa, ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kun tallustaa kimpassa Kuopion satamasta keskustaan karaokebaariin, ja siinä matkalla Tatu kertoi, että nyt on tulilla hiukan erikoinen kokonaisuus. Että "vähän erikoisen tilanteen kautta" toisensa olivat edelliskesänä 2017 löytäneet kirjailija Heikki Turunen ja säveltäjä Kaj Chydenius. No nyt on totisesti kiintoisa kaksikko!

 Ehdin jo unohtaa koko jutun ja sitten yllättäen tärähtikin kutsu, ja löysimme itsemme kaamean räntäsateen keskeltä Kannelmäestä Hämärätunnin Romeon ensi-illasta. Olimme reilusti ennakkoon paikalla, sillä ennen varsinaista esitystä oli mielenkiintoinen rupatteluhetki luvassa : Kanneltalon kahvilassa Heikki Turusta ja Kaj Chydeniusta jututti rennolla otteella esityksen tekstipuolen dramatisoinut kirjailija-ohjaaja-näyttelijä-käsikirjoittaja-yms. Antti Heikkinen. Mukava puolituntinen!

Chydenius-Turunen-Heikkinen (c) Teatteripaarma

 Yhtään en tiennyt mitä tuleman pitää (täytyy myöntää, että odotin kai hiukan runoutta Turus-Heikin kynästä ja väliin musisointia). Näyttämön takaosaa hallitsee valtava köysi-punoshässäkkä, ja samaan tyyliin oli taiteiltu muusikoiden peruukitkin. Paikalle hiippailee muhkean parran kasvattanut miekkonen, jota en äkkiseltään Siivos-Tatuksi edes tunnistaisi ellen tietäisi, että Tatuhan se. Karvalakki päässä. Hämärätunti on koittanut. Hämärätunti - aika, jolloin ei ole enää päivä eikä ihan vielä iltakaan. Ykskaks varoittamatta olemme tarinankerronnan ytimessä, muhevissa Heikki Turusen sanoissa, mukana tietysti mainiota murretta. Ajassa, hetkissä ja ihmisissä, joita ei enää ole. Yllättäen minun tulee ikävä pappaani ja lapsuuden kesiä, en tiedä miksi. Alkaa myös tehdä mieli mustikkapiirakkaa, kylmää maitoa ja karjalanpaistia. Tarinat risteilevät rakkausasioissa, isässä ja äidissä, mukavan pulleassa Tainassa, kuuromykässä Oivassa, maitokuskissa, elämässä ja kuolemassa. Naurattaa niin pirusti, ja sitten mieli herkistyy. Tunnelmista ja tunteista toiseen mennään, ja juuri kun pala on nousemassa kunnolla kurkkuun, "velipoika soittaa taas". Tango Humiko soi levyltä rohisten. Tarinoiden väliin ja lomaan sitten niitä kappaleita, jotka kaikki haluaisin kuulla heti uudelleen, etenkin sen jummijammiperformanssin, jonka olisi voinut kuulla ehkä Sielun Veljien keikalla. Takanani istunut mies vertaa Tatun lauluääntä tummaan samettimattoon, ja sellainenhan se on. Sitä kuunnellessa tuntuu uppoavansa johonkin pehmeään mystiseen ainekseen, jonne sitten hiljalleen sulaa onnellinen hymy huulillaan. Uniikki ääni.

(c) Peter Salovaara 

 Hämärätunnin Romeon pitäisi lähteä kiertueelle ympäri Suomen, kiitollista kuulija-ja katsojakuntaa varmasti riittäisi. Täysin pöllämystynyttä sakkia virtasi Kanneltalosta ulos lumisateeseen, sää kun oli muuttunut täysin esityksen aikana. Unohti kyllä aika näppärästi niin ajan kuin paikankin, ja se on hyvän esityksen merkki.

 Kanneltalossa esityksiä jäljellä kolme, joten nopeimmat ehtivät vielä. Suosittelen enemmän kuin lämmöllä! Lisäinfoa tästä.

ps. Kohta blogini täyttää tasan kymmenen vuotta. Ensimmäinen juttuni oli 5.12. 2009 julkaistu kyhäelmä esityksestä, jossa oli mukana eräskin Siivosen Tatu... Siloposkisena silloin, muistaakseni. Iän ja parran myötä karisma senkun lisääntyy.