Sivut

maanantai 2. joulukuuta 2019

Hämärätunnin Romeo / Kanneltalo

Hämärätunnin Romeo / Kanneltalo

Ensi-ilta 29.11. 2019, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Ohjaus Samuli Reunanen
Käsikirjoitus Antti J. Heikkinen, Heikki Turusen tekstien pohjalta
Musiikki Kaj Chydenius
Musiikin sovitus Eeppi Ursin
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
Visualisointi Heidi Tsokkinen

Näyttämöllä : Tatu Siivonen sekä muusikot Eeppi Ursin, Arja Paju ja Oskari Lehtonen

(c) Peter Salovaara

 Kesällä 2018 olin ollut mieheni kanssa katsomassa Kuopiossa Spede-aiheista kesäteatteriesitystä, jossa oli mukana myös Tatu Siivonen. Paljasjalkainen hämeenlinnalainen, Hämeenlinnaan muualta muuttanut ja Hämeenlinnasta muualle muuttanut kun löytävät toisensa kauniissa kesäillassa, ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kun tallustaa kimpassa Kuopion satamasta keskustaan karaokebaariin, ja siinä matkalla Tatu kertoi, että nyt on tulilla hiukan erikoinen kokonaisuus. Että "vähän erikoisen tilanteen kautta" toisensa olivat edelliskesänä 2017 löytäneet kirjailija Heikki Turunen ja säveltäjä Kaj Chydenius. No nyt on totisesti kiintoisa kaksikko!

 Ehdin jo unohtaa koko jutun ja sitten yllättäen tärähtikin kutsu, ja löysimme itsemme kaamean räntäsateen keskeltä Kannelmäestä Hämärätunnin Romeon ensi-illasta. Olimme reilusti ennakkoon paikalla, sillä ennen varsinaista esitystä oli mielenkiintoinen rupatteluhetki luvassa : Kanneltalon kahvilassa Heikki Turusta ja Kaj Chydeniusta jututti rennolla otteella esityksen tekstipuolen dramatisoinut kirjailija-ohjaaja-näyttelijä-käsikirjoittaja-yms. Antti Heikkinen. Mukava puolituntinen!

Chydenius-Turunen-Heikkinen (c) Teatteripaarma

 Yhtään en tiennyt mitä tuleman pitää (täytyy myöntää, että odotin kai hiukan runoutta Turus-Heikin kynästä ja väliin musisointia). Näyttämön takaosaa hallitsee valtava köysi-punoshässäkkä, ja samaan tyyliin oli taiteiltu muusikoiden peruukitkin. Paikalle hiippailee muhkean parran kasvattanut miekkonen, jota en äkkiseltään Siivos-Tatuksi edes tunnistaisi ellen tietäisi, että Tatuhan se. Karvalakki päässä. Hämärätunti on koittanut. Hämärätunti - aika, jolloin ei ole enää päivä eikä ihan vielä iltakaan. Ykskaks varoittamatta olemme tarinankerronnan ytimessä, muhevissa Heikki Turusen sanoissa, mukana tietysti mainiota murretta. Ajassa, hetkissä ja ihmisissä, joita ei enää ole. Yllättäen minun tulee ikävä pappaani ja lapsuuden kesiä, en tiedä miksi. Alkaa myös tehdä mieli mustikkapiirakkaa, kylmää maitoa ja karjalanpaistia. Tarinat risteilevät rakkausasioissa, isässä ja äidissä, mukavan pulleassa Tainassa, kuuromykässä Oivassa, maitokuskissa, elämässä ja kuolemassa. Naurattaa niin pirusti, ja sitten mieli herkistyy. Tunnelmista ja tunteista toiseen mennään, ja juuri kun pala on nousemassa kunnolla kurkkuun, "velipoika soittaa taas". Tango Humiko soi levyltä rohisten. Tarinoiden väliin ja lomaan sitten niitä kappaleita, jotka kaikki haluaisin kuulla heti uudelleen, etenkin sen jummijammiperformanssin, jonka olisi voinut kuulla ehkä Sielun Veljien keikalla. Takanani istunut mies vertaa Tatun lauluääntä tummaan samettimattoon, ja sellainenhan se on. Sitä kuunnellessa tuntuu uppoavansa johonkin pehmeään mystiseen ainekseen, jonne sitten hiljalleen sulaa onnellinen hymy huulillaan. Uniikki ääni.

(c) Peter Salovaara 

 Hämärätunnin Romeon pitäisi lähteä kiertueelle ympäri Suomen, kiitollista kuulija-ja katsojakuntaa varmasti riittäisi. Täysin pöllämystynyttä sakkia virtasi Kanneltalosta ulos lumisateeseen, sää kun oli muuttunut täysin esityksen aikana. Unohti kyllä aika näppärästi niin ajan kuin paikankin, ja se on hyvän esityksen merkki.

 Kanneltalossa esityksiä jäljellä kolme, joten nopeimmat ehtivät vielä. Suosittelen enemmän kuin lämmöllä! Lisäinfoa tästä.

ps. Kohta blogini täyttää tasan kymmenen vuotta. Ensimmäinen juttuni oli 5.12. 2009 julkaistu kyhäelmä esityksestä, jossa oli mukana eräskin Siivosen Tatu... Siloposkisena silloin, muistaakseni. Iän ja parran myötä karisma senkun lisääntyy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).