Haastattelussa Lauri Kukkonen

 Lauri Kukkosen tapasin syyskuun loppupuolella 2012 Hämeenlinnan Verkatehtaan ravintolassa.

Lauri on syntynyt 1985 ja horoskooppimerkiltään hän on härkä. Mistä olet kotoisin? ”Mä en oo koskaan osannut sitä selittää ihan suoraan...Heinolassa mä olen syntynyt ja siellä mä olen asunut muutamat ekat lapsuusvuodet, jonka jälkeen muutettiin Järvenpäähän. Lukion mä oon käynyt Helsingissä ja asuin tietysti silloin siellä myös, ja sitten tulin Tampereelle opiskelemaan. Kaikki on tuntunu silleen kivoilta, että vaikeaa sanoa mistä mä olen kotoisin. No jos pitää joku näistä sanoa niin Järvenpää. Ja nyt mä asun Tampereella”, Lauri selvittää.

Mitä harrastat? ”Tulevaisuudessa harrastan moottoripyöräilyä (sain just kortin), ja polkupyöräilyä ja juoksemista mä harrastan. Ja aina kun täällä pääsee lentopalloilemaan, niin sitäkin. Ja sulkapalloa. Sit mä tykkään puuhata käsilläni kaikkee, ihan kutomisesta pyöränlaittoon. Mä kudon yksinkertaisia asioita, siihen täytyy tulla se meditatiivinen puoli mukaan. Sit taas toisaalta mussa asuu sellainen pieni perfektionisti, joka haluaa asioiden sujuvan saumattomasti ja parhaiten tää ominaisuus tulee mussa esiin mun suhteessani polkupyörääni. Jos mä huomaan, että jostain kuuluu nitinää, niin mun pitää purkaa ja katsoa mistä se johtuu”, kertoo Lauri.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Siviilissä mä olen kyllä aika kätevä käsistäni. Vaikeaahan sitä on itse sanoa, mutta mä luulen että noin ammatillisesti mä tykkään fyysisestä komediasta, liikkeestä lavalla. Mun liikkeessä on aina tietynlainen tarkkuus ja tilanteet hahmottuu aina kehon kautta, ei välttämättä sitä kautta mitä mä puhun. Mä hahmotan komiikkaa kaikessa mitä mä teen, teen mä sitten draamaa tai muuta. Tavallaan sitä löytää absurdia vähän joka tilanteesta.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Mä tykkään mieluummin nähdä asian niin, että mä en vielä osaa. Oon mä tässä huomannut, että vaikka kuinka harjoittelisi, niin ei sellaiset äärimmäiset akrobatiatemput oo kyllä multa ihan ykkösellä onnistuneet ja mä veikkaan, että tästä eteen päin se tulee oleen vaan vaikeempaa. Jos mä saisin päättää, niin mä voisin tykätä sirkustaiteilijuudesta tosi paljon, se on sellaista äärimmäistä kehonkäyttöä monella tavalla.”

Iloinen Lauri / kuva Teatterikärpänen

Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Ei oo, tai en ainakaan tiedä että olisi. Oon kuullut, että taipumusta on ollut ...on lausuttu jossain iltamissa runoja ja äiti on laulanut kuoroissa. Aina ollaan oltu kyllä kovia laulamaan ! Mä oon onnellinen siitä, että sukupaineista huolimatta mä oon saanut valita aika vapaasti sen mitä mä oon lähtenyt tekeen ja aina on tuettu, vähän ihmetelty mutta tuettu kuitenkin. Kulttuurista on oltu kiinnostuneita kyllä ja arvostettu taiteilijoita ja silleen, mutta ei oo haluttu että omista tulee, heh!”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Toi on aika monimutkainen kysymys, koska monesta instrumentistahan saa ääntä, mutta … Mulla on himassa kitara ja piano, osaan soittaa niitä hyvin auttavasti. Mulla on ollut sellainen projekti tuosta opiskelujen puolestavälistä lähtien, että harjoittelen niin paljon pianoa ja kitaraa, että pystyisin joskus komppaamaan itteäni, ei sen kunnianhimoisempaa. Niin ja sitten ihan mielenterveyden takia mä hankin tonne teatterille sähkörummut nyt tuossa viime talvena ja mä oon hakkaillut niitä. Peruskomppia aina voi soittaa, mutta se miten lujaa sitä soittaa niin se jos mikä purkaa paineita. Toiset ne hakkaa säkkiä, mä hakkaan rumpuja! Meillä oli yläasteella ja lukiossa sellainen bändi, jossa mä lauloin ja siitä on jäänyt sellainen fiilis, että mä oon niinku ”bändipoika”. Mun häissä viime kesänä se bändi teki ekan keikkansa varmaan kymmeneen vuoteen. Siitä on tullut se suhde musiikkiin, mä oon tosi kiinnostunut ja seuraan musiikkia ja yritän tunkee itteeni paikkoihin missä saisi soitella. Mutta se, että onko mulla soittotaitoa, siitä ei voida olla niin varmoja. Intoni on ainakin suuri! Saksalainen punkbändi Die Toten Hosen sanoi kerran, että ”Me soitetaan musiikkia samalla lailla kuin ajamme autoa – ei mahdollisimman hyvin, vaan niin nopeesti ja lujaa kuin mahdollista!” Se meidän bändin musatyyli lähti sellaisesta vanhan polven heavysta liikkeelle, mutta sitten rumpalin mieltymysten mukaan se tempo kasvoi ja kasvoi. Se oli sit sellaista punkrock-henkistä. Niin sen bändin nimi oli Shrew Driver, ei niinku ruuvimeisseli vaan toi ”shrew” tarkoittaa päästäistä. Me piirrettiin sille logokin, päästäinen jolla oli sellainen talttapäinen meisseli häntänä. Yhet kaverit kun näki sen logon niin ne kysyi, että miksi te ootte piirtäny rotan jolla on joku meisseli hanurissa, hyi!” Lauri nauraa.

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Mä kävin Kallion ilmaisutaidon lukion ja sitä ennen olin ollut kyllä yläasteella kaikissa näytelmissä mukana, mä koin herätyksen silloin yläasteella. Lukioaikana olin Kellariteatterissa Helsingissä, kyllä sitäkin voi jonkinsortin kouluna pitää, se opetti paljon siitä mitä näytteleminen oikeesti on. Teakiin mä hain mutta en päässyt, menin sitten inttiin ja sen jälkeen hain Nätyyn ja pääsin sinne. Sit mä oon käynyt noita näyttämötaistelukursseja jonkun verran. Nätystä mä valmistuin sitten keväällä 2011”, muistelee Lauri.

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Kyllä mä ihan ala-asteella sen jo tajusin jotenkin. Mulla on muistikuva sellaisesta esityksestä, jossa mä esitin Lallia, me käytiin läpi Suomen historiaa. Mä huitaisin verhoon ja sieltä lensi peruukki ja jengi nauroi. Se oli se hetki, että nyt mulle nauretaan ja että ne ei naura mulle, vaan ne nauraa mun kanssa. Mä oon onnistunut jossain! Se on ehkä se hetki kun mä tajusin, että tätä mä haluun lisää. Siitä se sitten lähti. Lavalla sai olla ja uskaltaa, mä kun en lapsena uskaltanut oikein mitään. Teatteri tarjosi sen, että sai leikkiä jotain muuta eikä tarttenut aikuistua. Mua on aina ottanut päähän se, kun joku tulee sillai katsoon päältä että ”Toi on lapsellista, miten sä kehtaat!” Kyllä mä tykkään, että jokainen saisi olla sellainen leikkimielinen jos huvittaa. Kallion lukiossa mä tein pari ekaa vuotta valo-ja äänihommia, en ollut näyttelijänä missään kun tuntui, että ne muut on paljon lahjakkaampia kuin minä, mutta sitten mä menin sinne Kellariteatteriin ja siellä mun kurssi kääntyi, et ehkä tästä tuleekin jotain.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä ja millä muulla alalla mahdollisesti olisit? ”Siksi koska mä olen nyt näyttelijä! Ei ole mitään muuta. Heti kun mä keksin jotain kivempaa niin mä rupeen tekeen sitä. Mulla on hirveesti ammatteja joista mä olisin ollut kiinnostunut, tää ei ollut ainoa. Sinä keväänä kun mä pääsin Nätyyn, mä tutustuin arkkitehtien pääsykokeisiin, teatteripukusuunnittelun pääsykokeisiin ja sit mä lähetin paperit Kotkan merenkulkuopistoon. Mä olisin nyt varmaan joko merillä tai sitten mä olisin suunnittelemassa kaikenlaisia hienoja pytinkejä jossain. Tai sitten jotain ihan muuta.”

Pytinkiä sitä tässäkin... 

Oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Puutarha-ja viherrakentamista mä olen tehnyt, kaksi kesää olin Saksassakin sen alan hommissa. Sit mä olen ollut raksalla töissä ja Prisman kassalla ja pullopoikana. Oon ollut myös epävirallisena virastomestarina, järjestäjänä Järvenpää-talossa. 15-vuotiaasta alkaen mä oon tehnyt kesätöitä ja oikeestaan sen jälkeen ei oo ollut tilannetta, etten olisi ollut kesäduunissa.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Freddie Mercury on ollut ihan lapsesta asti, se on sellainen kokonaisvaltainen tyyppi niin laulajana kuin yleisönottamisessakin. Onhan noita muitakin, mutta se on vähän sellaista kausittaista. Paljon on sellaisia ihailun aiheita ja kohteita, en mä oikeestaan osaa mainita... No mä sanon Jeremy Irons, siinä on kyl yks! Suomalaisista Petteri Summanen, Santeri Kinnunen...”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No huh huh mikä kysymys! Toisaalta tuntuu siltä, että esim. Katariina Kuisma-Syrjä olisi sellainen. Mä lähden hahmottaan sitä niinku ihmisen kautta, että ei mua kiinnosta se mitä se ihminen on tehnyt. Totta kai mä haluisin vaikka jonkun DeNiron kanssa näytellä joo, mutta mä olisin varmaan joko niin jäässä tai se oliskin joku kusipää tai mitä tahansa, kun mä en tunne sitä nääs. Sanotaan nyt ihan läpällä, kun mä tiedän siitä henkilöstä jotain, niin Lari Halme! Se on jotenkin niin fleksiibeli hemmo, et jos meille yhteistä harjoitusaikaa suotaisi niin siitä voisi tulla aika hauska juttu!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Oon saanut laulaakin jo niin monen hyvän tyypin kanssa... Mä toteutin jo yhden mun haaveen, lauloin Chess-musikaalista laulun ”You and I” luokkakaverini Riikka Papusen kanssa ja se oli kyllä hienoa!”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Haaveita on. Olis joskus kiva kokeilla monologia, siis sellaista oikeeta ja mieluummin jotain tuoretta. Saas nähdä. Sen täytyis olla hyvä teksti. Sit mä en tajua minkä takia, mutta Hamlet on nyt hakannut mun takaraivossa jo pitemmän aikaa. Mut mä en tiedä haluaisinko mä sitä oikeesti, vai onko se joku sellainen pakkomielle. Next to normal-musikaalissa se pojan rooli olisi myös hieno tehdä. Törkeen hyvä musikaali!”

Mikä on parasta työssäsi? ”Työyhteisö ja työkaverit on parasta, ja se että sitä omaa olemista ei tuomita vaan että saa leikkiä.”

Entä miinuspuolet? ”Kilpailu on kovaa, freelancereilla etenkin ja sitten se, että on koko ajan altis arvostelulle. Mä oon ite pyrkinyt väistämään sen kilpailun hyvin vahvasti, tietoisesti.”

Sopivasti seuraava kysymys onkin, että freelanceriys vai kiinnitys ja miksi? ”Nyt oon kiinnityksellä täällä Hämeenlinnassa ja vielä toistaiseksi ajattelin jatkaa sitä, koska suoraan koulusta tulin tänne niin täytyy ensin oppia, ihan typerää lähteä opettelemaan sekä työn rutiineja että ittensä markkinointia ja kaikkee sellaista, mitä ei opita koulussa. Siinä on ihan liikaa kakkuja, joku kärsis siinä. Mä aattelin, että otetaan rauhassa ja mennään johonkin kiinnitykselle ja sitten kun on sellainen rutiininomainen ammattitaito ja se on vankistunut, niin katotaan sitten uudelleen. Mun mielestä kannattaa vähän pysähtyä aloilleen ja kattoa mitä se on. Mä muutenkin tykkään siitä, että mä saan keskittyä omaan duuniini, mun ei tartte koko ajan olla hakemassa jotain tai johonkin.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Luonto, mä pidän siitä. Ja kyllä se puuhailu myös. Musiikki, ja hyvät elokuvat ja vastaavat jutut. Näytelmät. Kuvataide. Runous!”innostuu Lauri.

Kärsitkö esiintymisjännityksestä ja jos kyllä, niin miten se sinulla ilmenee? ”Kyllä, mä poden sitä vaihtelevasti. Se riippuu ihan siitä, että kuinka ”itteni päällä” mä olen sen roolin kanssa, esim. Kaunottaren ja Hirviön kanssa mulla ei ollut juurikaan ramppikuumetta, koska olin löytänyt siinä jotain tärkeetä, olin löytänyt sen kontaktin Sikkeen (Kaunotar), siinä en pelännyt tai jännittänyt mennä lavalle ollenkaan. Jos mulla on vähänkään sellainen fiilis, etten mä tiedä kuka mä oon, mistä oon tulossa ja mihin oon menossa ja mikä sen jutun idea on, niin on hirveen vaikeeta mennä lavalle. Se jännitys ilmenee mulla sillai, että vatsaa kourii ja tiuskin ja olen ärtyisä ja sit en pysy paikoillani. Ja posket helottaa kuin jouluomena, heh!”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja” ennen lavalle menoa? ”Se vaihtelee riippuen esityksestä. Nyt mä oon avannut pitkästä aikaa ääntäni ja kroppaani ton Hirviön kanssa, en mä kesällä sellaista tehnyt. Joskus täytyy jauhaa sontaa lämpiössä muiden kanssa, et pääsee jengiin mukaan. Mulle on hirveen tärkeetä, että mä nään jokaisen näyttelijän, jonka kanssa mä olen menossa lavalle ja vaihdan pari sanaa. Lämmittelyn tarkoitus on lämmittää, ei kuluttaa. Olen mä joskus käynyt lenkilläkin, mutta en enää aikoihin.”

Kerro joku hauska kommellus! ”Vaikka kuinka paljon on sattunut! Pyynikillä mulla oli Häräntappoaseessa se pyörälläkaatumistrikki siinä, mun piti törmätä sellaiseen vaakatolppaan ja lentää tangon yli patjalle puskaan. Se oli hirmu hauska temppu ja mä tykkäsin tehdä sitä. No, joskus oli liukasta ja ne polkimet oli sellaiset vanhat muoviset. Mulla lipesi jalka yhdessä esityksessä just ennen sitä kohtausta ja mulla lähti se tasapaino siinä, ja mä sain just ja just itteni sen pyörän päälle, mutta se vauhti oli ehtinyt hidastua ja kun se pyörä osui siihen tankoon, niin se vaan tökkäs siihen ja mä vaan laitan jalan maahan, vaikka piti lentää näyttävästi. Juttuhan pitäis jatkua siitä, että muut tulee kauhisteleen sitä mun onnettomuutta. Sit mä vaan kaadoin pyörän ja sanoin ”Melkein sattu!” Kauhee läheltä piti-tilanne!” Lauri nauraa.

”Sit tässä Kaunottaressa ja Hirviössä viime viikonloppuna kävi sillai, että mun molemmat kengät osui portaan reunaan ja kompastuin, en ottanut ees käsillä vastaan vaan mä liu´uin pitkin sitä näyttämöä muutaman kymmenen senttiä sillai pingviininä. Hävetti ja nolotti niin paljon, etten kyennyt nousemaan heti pystyyn ja Sinikkaa nauratti ihan kauheesti.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Me oltiin kesällä 2011 pitkällä reissulla tuolla Espanjassa, ajettiin koko Espanja ympäri autolla kultani kanssa. Meillä oli hirveen tiukka aikataulu, yritettiin saada monta tuhatta kilometriä niin pieneen aikaan, koko ajan oltiin menossa. Tyypillinen virhe, kiertomatkalaisten kannattaa kyllä varata aikaa. Se hetki oli hieno, kun viimeisenä kokonaisena iltana mentiin viimeiseen hostellihuoneeseen, ja sieltä oli ranskalainen parveke merelle. Me avataan se, raahataan sohva siihen parvekkeen eteen, katotaan sitä merta ja tummenevaa yötä, ja sitten tajuaa siinä hetkessä, että ”Näin pitkälle piti ajaa että löysi sen mitä täältä lähdettiin hakemaan!” Siinä tajusi sen mikä elämässä on tärkeää, eli muistaisi arvostaa niitä asioita jotka on läsnä, jos ne vaan näkee.”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa itse jotain? ”Joskus, miksei. Mä tykkään leikkiä sanoilla ja tykkään miettiä dramaturgisesti tilanteita. Olisi se nastaa, mutta siihen menee varmasti vielä jonkun aikaa.”

Onko sinulla mottoa? ”Ei sellaista mitä muistaisin. Paitsi sellainen iskulause, jonka kuulin tuossa kesällä ja joka jäi mieleeni ”Se mitä jeesusteippi ei korjaa, on rikki!”

Mistä haaveilet? ”Mä haaveilen siitä, että mä saisin tehdä monipuolisia juttuja niin omassa elämässäni kuin töissäkin.”

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Kyllä mä todennäköisesti teatterinlavalla edelleen oon, nää vuodet menee niin nopeesti. Mä nään itteni tasapainossa!”

Mikä supersankari haluaisit olla? ”Haluisin olla ehkä Spiderman, en tiedä miksi just se.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä haluisin fiilistellä kaikilla kuukautiskivuilla. Haluisin tietää miltä se tuntuu kun vuotaa muttei kuole siihen.(naurua) Ai oon ensimmäinen joka vastas näin? Ja sit mä haluaisin laulaa tosi korkeelta. Ehkä mä niillä pärjäisin sen yhden päivän.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Ottaisin mun kultani ja pari pehmolelua. Kirjoja, joita en oo vielä lukenut. Taatelikakkua, se säilyy hyvin. Portviiniä!”

Jos saisit mennä aikakoneella menneisyyteen, minne hetkeen menisit? ”Mä haluaisin mennä katsomaan Freddie Mercuryä Wembleylle. Olis makeeta! Live Aid! Olisin halunnut nähdä sen Nik Kershawin rimpuilevan sen epävireisen kitaran kanssa, se oli ihan hirrrrrveetä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Pehmeä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Riisto

Mikä sytyttää sinut? - Älykkyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Röyhkeys

Suosikkikirosanasi? - En kehtaa sanoa. Ei ehkä suosikki, mutta useimminkäytetty on perse.

Mitä ääntä rakastat? - Meren kohina

Mitä ääntä inhoat? - Naisen kirkaisu, se on niin pelottava!

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Pyöränkorjaaja, arkkitehti, lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Aivokirurgi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ei se mitään!

Huom! Haastattelun jälkeisenä päivänä Lauri hankki itselleen moottoripyörän ja syksyllä tuli ajettua sillä reilut tuhat kilometriä. Kesällä olisi tarkoitus lähteä kiertämään Eurooppaa. Tällä hetkellä Lauri nähtävissä siis Hämeenlinnan Teatterin näytelmissä Kaunotar ja Hirviö, Ruostetta ja timantteja sekä Perheistä parhain. Syksyn näytelmät julkistetaan myöhemmin keväällä.