Sivut

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Murha Ravintola Hattulassa / Hattulan Harrastajateatteri

Murha Ravintola Hattulassa / Hattulan Harrastajateatteri

Ensi-ilta 3.3. 2013, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Jari Kelho

Rooleissa Jari Kelho, Anniina Mustalammi, Mikko Viljanen, Carita Rosberg, Pekka Laine, Marja Sinisalo, Leo Mäkinen, Keijo Laine, Pekka Verho, Marika Wahlman, Risto Pekonen, Veikko Pulli, Mikko Wahlman, Jere Toivonen, Antero Viljanen, Jonna Lehtoranta ja Mark Lehtonen

Taustaa : "Komisario Mäyrän tutkimuksia - Murha Ravintola Hattulassa" on Mäyrä-trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa nähtiin pari vuotta sitten, ja silloin selviteltiin murhaa Hattulan Kartanossa. Kaiken logiikan mukaan luvassa on siis kolmaskin osa... Ensimmäistä osaa en ole nähnyt ja tämä oli muutenkin ensivisiittini Hattulan teatterimaailmaan, vaikkei se kovin kaukana sijaitsekaan. Juonen kulku lyhykäisyydessään on sellainen, että aluksi Ravintola Hattulassa tapahtuu murha, kun ravintolan toinen omistaja Keimo Jaatinen (Mikko Wahlman) ammutaan. Komisario Mäyrä (Jari Kelho) saapuu paikalle etsivä Rollon (Anniina Mustalammi) kanssa selvittämään tapahtumien kulkua. Ravintolassa käy paljon vakkariasiakkaita, ja heissä riittää kuulusteltavaa. Lopulta syyllinen saadaan selville...

Carita Rosberg, Anniina Mustalammi ja Jari Kelho / kuva Veikko Pulli

Plussaa : Alku oli heti mainio, kun ammuttu ravintelinjohtaja ei heti ensikaatumiseen lannistunut, vaan ehti vielä laittaa tuoleja paikoilleen ja ottaa viimeiset huikatkin laatuviskiä. Asiakaskunta oli sangen kirjavaa sakkia! Mieleeni jäi etenkin paikallinen juoppo Reiska (Keijo Laine), joka toi pukeutumistaan myöten mieleeni hämmentävällä tavalla erään nimeltämainitsemattoman "paikallisjulkkiksen" omilta asuinkulmiltani. Hilpeää kuhinaa yleisön joukossa sai aikaan myös juoruileva ja liiankin utelias postiljooni Börje Kainalo (Veikko Pulli), etenkin juomaa hienosta drinksulasista nauttiessaan. Mukana menossa hääräsi myös ilmavaivoista kärsivä bingofanaatikko Irma (Marja Sinisalo) ja hiukan hajamielinen apteekkari Eesau Möhnävä (Pekka Laine). Farssiksihan se meni, portaissa kaatuiltiin ja ovesta saatiin päähän jatkuvalla syötöllä. Teksti oli täynnä fingerporimaisia oveluuksia, joista osa meni varmaan ohikin. "Ota niin paljon kuvia kuin suinkin saat", kehoitti komisario alaiselleen ja poikahan vei oitis seiniltä kaikki kuvat ja taulut... Kahden hengen pöytää kyseltiin ja "saanko takkinne" sai myös aivan uuden merkityksen. Nerokasta kyllä! Jukebox oli hauska lisä ja sieltähän tietysti tuli osuvaa musiikkia myös. Musiikin innoittamina pari tukkijätkääkin saapui ja saivat välittömät lähtöpassit, koska luonnollisesti olivat mukana väärässä näytelmässä. Huikeimman roolisuorituksen kyllä tekee viinaanmenevä tarjoilija  Atso Knaapila (Leo Mäkinen), hän humaltui enemmän ja enemmän tapahtumien edetessä ja toi mieleeni kunnon slapstick-komedian ja "Illallinen yhdelle"-klassikon. Show olisi mennyt täydestä missä tahansa ammattiteatterissakin. Mahtavaa!

Jere Toivonen ja Leo Mäkinen / kuva Veikko Pulli

Miinusta : Tempo oli paikoitellen aivan liian hidas ja liikaa jäätiin välillä miettimään repliikkejä. Välillä oli sellaista ulkoluvun makuakin. Tekstissä oli aika tavalla ylimääräistä, joka teki esityksestä vain turhan pitkän. Karhennetut turtanat (kaloja) olivat toki hauskoja, mutta niiden ympärillä pyörittiin vähän liikaakin ja juonen kannalta epäolennaisiin asioihin takerruttiin liiaksi, kuten ravintolan ruokalistaan. Apteekkarille olisi riittänyt yksikin puhelu. Pieruhuumori jaksaa huvittaa aikansa, mutta kun sitä on liikaa ja jatkuvasti, se ei jaksa enää naurattaa vaan lähinnä ärsyttää. Tekstissä olisi voitu keskittyä hyvin pelkästään murhatutkimuksiin, komisarion valeasut olivat toki ovelia (etenkin se elvismäinen jukeboxinkorjaaja), mutta sivuhahmoja oli hiukan liikaa. Pariin tuntiin tiivistämällä ei olisi peppukaan puutunut tuolissa.

Muuta : Hauskuutta piisasi kuitenkin sen verran, että varmasti jatkossa tulen visiteeraamaan Hattulan Harrastajateatterissa enemmänkin. Käsiohjelmasta haluaisin mainita vielä sen, että "Näytelmän mausteet"-kuva oli hauska ja toimiva idea, aiemmin en ole vastaavaa nähnyt missään.

Muutamille roolisuorituksille ja hauskoille ideoille täydet viisi tähteä, kokonaisuudelle kolme ***. 

ps. Esitykset Parolan nuorisotalon vintillä vielä kolmena sunnuntaina klo 18 (24.3. , 7.4. ja 14.4.) ja Hattulan Harrastajateatterin kotisivut löytyvät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).