Kevätkausi 2013 pakettiin

Toukokuun loppu lähestyy ja on taas aika tehdä pieni tilannekatsaus menneestä kevätkaudesta. Äärettömän paljon ensinnäkin huvittaa oma kevätraporttini liki tismalleen vuoden takaa. Oli nähty kuulemma 17 eri esitystä ja siinäkin oli osa liikaa, ja kehuin vähentäväni tahtia. Justiinsa juu. Kävikin vähän toisin. Tällä kevätkaudella tuli nimittäin nähtyä peräti 38 eri esitystä, ja nyt en sano enää yhtään mitään. En ymmärrä missä ajassa kaiken tuon olen nähnyt, mutta kyllä se luku pitää silti ihan paikkansa...

 Sangen laadukas oli kevät! Aika paljonkin tuli nähtyä todella hyviä juttuja, joiden joukosta on hankala valita ihan ehdotonta ykköstä. Muutama on kuitenkin pakko mainita. Tampereen Teatterin suuntaan menee suurin osa maineesta ja kunniasta, kevätkauden kovin kolmikko ohjelmistosta löytyi mielestäni nimittäin sieltä : Vadelmavenepakolainen, Taide ja Hamlet. Pidin paljon myös näytelmistä Perhosia askelten alla (Kansallisteatteri), Myrskyluodon Maija (Jyväskylän Kaupunginteatteri) ja Niskavuoren naiset (Lahden Kaupunginteatteri). Huvittavimmat hetket tarjosi ehkäpä Q-teatterin Häiriötekijä ja Helsingin Kaupunginteatterin Kolme apinaa. Vadelmavenepakolainenkin irroitti monet hyvät naurut.

 Kolme näytelmää ansaitsee erikoismaininnat! Teatteri Vanha Juko Lahdessa tarjosi yllärin, aluksi en ymmärtänyt mitään Che-hän elää? - jutusta, mutta loppua kohti meno senkun parani. Reactori sekoitti improvisaatioteatteria ja klassikoita "Tämähän on klassikko!"- näytelmällä Kansallisteatterissa ja erityisen iloinen ja ylpeä olen tästä Hämeenlinnan Fiftari!-porukasta.

 Kovin ylpeä en sen sijaan ole Hämeenlinnan teatterin kevätkaudesta muuten, sillä pari isointa pettymystä löytyy omilta kotinurkilta. Viime vuoden paras esitys löytyi täältä (Seitsemännen portaan enkeli) ja nyt sitten toistaiseksi vuoden pohjat veti Ruostetta ja timantteja. Täällä näin myös Ottaa sydämestä, Seela Sella - näytelmän ja hyvistä näyttelijöistä huolimatta kokonaisuus oli pettymys. Syyskausi sen sijaan näyttää erittäin hyvältä Hämeenlinnan teatterin osalta tänä vuonna ja tämän kevään pelasti onneksi tuo Fiftari!-musikaali.

 Kuka sitten saa kunnian olla "paras näyttelijä" keväällä 2013? Tadata-datta-daa, voittaja on Tomi Alatalo! Mies veti niin jäätävän tulkinnan Hamletista, että. (Eero Aho oli koko viime vuoden voittaja ja myös Hamletilla...) Katsotaan pitääkö Tomi pintansa loppuun asti, syksyllä on monta haastajaa tulossa ... ;)

 Mukavaa kesää kaikille, tästä eteen päin varmaan jatkaakin raportointia sitten Kesäteatterikärpänen! Raporttia luvassa ainakin Naantalista, Hauholta, Jokioisilta, Hämeenlinnasta ja Jyväskylästä.

Fiftari!-musikaali / Hämeenlinnan teatteri

Fiftari!-musikaali / Hämeenlinnan teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 23.5. 2013, kesto noin 2h väliaikoineen

Käsikirjoitus Emmi Pietikäinen ja työryhmä

Ohjaus Laura Pantke

Koreografia Anu Palevaara

Kapellimestari, sävellys Osku Paappanen

Laulujen sanat, sävellys Sauli Sipponen

Äänisuunnittelu Tommi Tjukanov

Valosuunnittelu Veikko Pulli

Lavastussuunnittelu Marjo Maula

Puvustus Heidi Helkiö

Kampaukset, maskeeraus ja lavastuksen toteutus Ammattiopisto Tavastia

Kuvitus Miku Huttunen

Rooleissa : Henri Halonen, Miku Huttunen, Riku Laine, Henri Rantanen, Matvei Ojansuu, Krista Laaksonen, Miikka Anttila, Lauri Litja/Ilmari Huhtanen, Minna Helkiö, Timo-Pekka Luoma, Hanna-Leena Eerola, Nelli Auriola, Kaisla Parviainen, Marjo Maula, Tommi Tiitta, Osku Paappanen

Tanssiseura Baunssin tanssijat : Anniina Laine, Sanni Laine, Benjamin Nousiainen ja Tommi Tiitta

Orkesteri : Osku Paappanen (piano), Jaakko Luoma/Kalle Saarelma (basso), Miikka Henriksson (kitara), Arto Mutanen (saksofoni) ja Henri Manner (rummut)

Valokuvat tässä : Jaana-Maarit Perkkala

Taustaa : Laura Pantken ja Minna Helkiön ideasta virinnyt musikaali sai siivet alleen ja totisesti lähti lentoon! Kunnianhimoisista ja innokkaista teatterinharrastajista sekä ammattilaisista koostuva porukka osoittaa, että kaikki on mahdollista. Töitä on paiskittu koko kevät ja suurta finaalia kohti tahti vain kiihtyi. Työ kantaa nyt hedelmää tavalla, joka pisti rutinoituneelta Teatterikärpäseltäkin pasmat aika tavalla sekaisin. Pieni alustus on siis paikallaan tähän väliin... Minulle tarjottiin mahdollisuutta seurata ulkopuolisena harjoituksia kevään mittaan ja kirjoittaa tunnelmia blogiini, montakaan kertaa en harjoituksiin tosin ehtinyt, mutta niistäkin jo oli havaittavissa, että nyt on jemmattu dynamiittia ja varmuuden vuoksi viritetty mukaan pitkä sytytyslanka, jottei homma räjähdä käsiin heti alkumetreillä. Samalla sain tutustua moneen mahtavaan tyyppiin tämän projektin myötä. Niin, hieman juonesta ja itse tarinasta. Pahamaineinen jengipomo Bosse (Henri Halonen) on kuollut hiukan epämääräisissä olosuhteissa. Jengin sisällä kytee, monenlaisia huhuja liikkuu. Porukka tarvitsee uuden johtajan, mutta onko kenestäkään siihen? Nuorisomusikaali tarvitsee toki hempeilyä ja romanttisen käänteenkin, ja tätä on luvassa kun jengiläinen Saku (ensi-illassa Lauri Litja) pihkaantuu vähän vahingossakin poliisin tyttäreen Aliisaan (Minna Helkiö). Kestääkö nuori rakkaus muiden ilkkumiset ja huhupuheet? Ja toisaalta, mitä kaikkea SINÄ olisit valmis tekemään saadaksesi hyväksyntää ja kuuluaksesi porukkaan? Musikaalia varten on sävelletty ja sanoitettu iso nippu täysin uusia biisejä, luvassa ei siis todellakaan ole mikään potpuri menneiltä vuosilta, vaan uutta musiikkia ajan hengessä tietysti. Mukana myös Anu Palevaaran ja työryhmän yhdessä tekemiä vauhdikkaita tanssinumeroita, joissa riittää menoa ja meininkiä. Tätä kaikkea on Fiftari! Turvavyöt kiinni, nyt se lähtee ... 3-2-1- KABOOM !!

Plussaa : Kyllä ilmassa oli suurta jännitystä kun ensi-illassa saliin astelin. Olin ollut mukana harjoituksissa ja seuraamassa ensimmäistä läpimenoa pari viikkoa sitten, mutta minulla ei ollut harmainta aavistustakaan miltä koko paketti tulee näyttämään teatterin lavalla, kun mukana on vihdoinkin lavasteet, valot, äänet, livebändi, puvut ja kampaukset. Ennen h-hetkeä tietenkin tuli tutkailtua lavastusta, joka osoittautui todella nerokkaaksi. Toisaalla jengiläisten kämppä sotkuineen, toisaalla ajan hengen mukainen kahvila jukeboxeineen ja tadaa, kaiken keskellä jättiläismäinen putkiradio, jonka taakse nerokkaasti orkesteri sitten majansa teki ja bändi onneksi näkyi sieltä läpi koko ajan. Tästä ensimmäinen iso peukku! Myönnettävä on, että minuutit ennen esityksen alkua olivat aika piinaavia. Toisaalta tiesin mitä tuleman pitää, mutta taas toisaalta minulla ei lopulta ollut mitään hajua siitä, että mitä kohta tulee tapahtumaan. Se oli kiehtovaa! Jännitti myös se, kun mietin sitä, millainen kihelmöivä tunnelma porukan kesken on näyttämön takana ja kulisseissa. Ovet laitettiin kiinni, valot himmenivät. Mitä ihmettä! Valtava putkiradio on myös valkokangas! Aluksi näemme elokuvan muodossa tapahtumat, jotka johtavat Bossen  kuolemaan. Hieno ratkaisu tämäkin, leffa on hyvä alku tulevalle eikä enempiä selvittelyjä tarvita. Enempiä en varsinaisesta juonesta tohdi paljastaa, sillä luvassa on kutkuttavia juonenkäänteitä ja katsomossa koetaan vuoristoratamaisia fiiliksiä, sillä kyyneleet silmissä ollaan useasti, välillä vapauttavasta naurusta, välillä syvästä liikutuksesta ja eläytymisestä tapahtumien kulkuun. Oma jännitykseni kaikkosi täysin kuultuani ensimmäiset repliikit ja nähtyäni, miten itsevarmuus ja oikea asenne suorastaan huokui nuorista. Ja mikä tärkeintä, he myös silminnähden nauttivat joka solullaan siitä, että nyt vedetään ja täysillä. Monen unelmat toteutuivat, silmät sädehtivät tai leiskuivat, repliikit tulivat varmasti ja selkeästi. Tässäkö on tämä poppoo, joka vielä muutama viikko sitten veti harjoituksissa vähän lekkeriksi ja vähän sinne päin? Ei, tämä oli ihan toinen poppoo. Tämä otti yleisöstä bensaa ja syttyi sellaisen roihuun, että oksat pois. Minä elin mukana joka solullani, jos en kyynelehtinyt ilosta tai liikutuksesta, kyynelehdin ihan pelkästään siitä syystä miten suurta ylpeyttä tunsin tämän porukan puolesta! Biisit ovat loistavia ja svengaavia, Osku ja Sauli ovat tehneet laatutyötä ja livebändi vielä kruunaa kaiken. Biisien sanat tukevat hienosti taustoja, ne eivät ole pelkästään irrallisia musiikkinumeroita (mikä useinkin on syntinä tämäntyylisissä jutuissa ja pitemmänpäälle alkaa tympimään), vaan niissä paljastuu lisää laulavista roolihahmoista ja heidän ajatusmaailmastaan. Tanssinumerot ovat täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin, pöydille hypitään, helmat ja peput pyörivät, kunnon meininkiä ja tanssin iloa ja riemua! Jeeee! Siellä tuntui olevan vähän omia kuvioitakin joillakin, mutta niistä viis, pääasia että homma toimii vaikka kaikki ei menisikään ihan yks´yhteen. Ja se hidastettu tappelukohtaus! Voi Luoja! Yleisö repeili ja tappelupukarit pistivät parastaan. Mitä ilmeitä ja hidastettuja liikkeitä! Tämä oli ihan omaa luokkaansa ja pitäisi saada videolle ja YouTubeen koko kansan ihmeteltäväksi. Lienee turha mainita, että koko porukka ylitti odotukseni totaalisesti! Mitään tämänkaltaista en ikinä olisi osannut kuvitellakaan. Moni varmasti ajattelee, että jaahas, nuoriso vähän tekee puhtaasta innosta musikaalia ja ihan kivaa varmaan vähän puuhastella teatterin parissa. Seis! Into näkyy kyllä, mutta mitään "sinne päin" tehtyä tämä ei totisesti ole. Kaikki ovat voittajia! Tapio ja Pekka (Riku Laine ja Henri Rantanen), jengiläisten viralliset pellet. Mikä rentous ja letkeys ilmaisussa. Vähän kärrynpyörää ja pelleilyä muiden heikoista puolista, piilopulloa tuomariston pöydän alla. Sovitteleva Rauno (Matvei Ojansuu) ja kuvaukselliset kasvonpiirteet. "Nörtin pilkkalaulu" kaikkine tanssikuvioineen kolahti ja kovaa, ja "eräällä" oli aika letkeätä lantionpyöritystäkin myöhemmin...Uskomaton herkkyys Sakun (Lauri Litja) kasvoissa ja läsnäolo, rakastuneen ujohkon nuorukaisen katse. Jengin nörtti ja syrjitty Oiva (Miikka Anttila), loistava roolisuoritus kaikenkaikkiaan ja mikä jännä rauha hänestä lopussa huokuikaan. Säteilevä Aliisa (Minna Helkiö), toivottavasti jatkossakin varsinkin musikaaliroolissa. Mikä ääni hänellä onkaan! Huh huh. Monella loksahti leuka auki kun Aliisa puhkesi laulamaan valojen loisteessa. Uhmakas Jukkis (Miku Huttunen), sanoisinko että jäätävä suoritus. (käsiohjelmassa olevat piirrokset ovat myös Mikun käsialaa, kannattaa tsekata...) Poliisi-isä (Timo-Pekka Luoma), ammattilaisen tunnistaa kyllä, mutta hienosti annettu tilaa nimenomaan nuorten loistaa. Baarikohtaus oli upea! Henri Halosen karunherkkä olemus ja soololaulu loppupuolella oli just eikä melkein. Nappisuoritus muutenkin. Sydämeni oli kuitenkin puristua kasaan Eevan laulussa. Pari viikkoa sitten näin vielä epävarman ja ujohkon neidon laulamassa hiljaa kauniilla äänellä Eevan laulua, mutta haloo, mitä nyt tapahtui! Krista Laaksonen totisesti puhkesi kukkaan ja illan suurimman vaikutuksen minuun teki tämä laulu. Iso kiitos siitä! Huikeat vahakabinettilaiset, baarinpitäjän laulu, eräskin hiukan twinpeaks-mäinen baarikohtaus ("Meillä ei sukunimiä kysellä", puuttui että joku olisi tullut ovesta puupölkky sylissään). Ja ne puvut! Ne puvut!! Ilahduttavan moni oli kellohame päällä myös ensi-iltayleisön joukossa :)

Miinusta : Näitä en laskisi varsinaisiksi miinuksiksi, kun välillä vähän taidettiin laulaa pari tahtia musiikkia edellä (tai jäljessä, en ole asiantuntija), rekvisiitat vähän unohtuivat ja muuta pientä. Minusta se oli vain sympaattista, eipä kaikki taida ammattilaisillakaan mennä ihan putkeen. Hienosti kaikki kuitenkin paikattiin ja hetkeksikään ei herpaannuttu, vaan vedettiin kunnialla, asenteella ja selkä suorana biisitkin loppuun asti.

Muuta : Olen nähnyt varmaan satakunta musikaaliksi tai musiikkiteatteriksi laskettavaa esitystä tässä vuosien varrella. Isojen teatterien jättiproduktiot ja kuuluisat, kaikkien tuntemat musikaalit ovat omassa luokassaan spektaakkeleita. Osa niistäkään ei ole kuitenkaan onnistunut millään tasolla koskettamaan, läpihuutojuttuja prameista ulkokuorista huolimatta. Rehellisesti sanon, että tämä Fiftari! pesee mennen tullen montakin viime vuosina näkemääni ammattilaistuotantoa. Tässä oli paloa! Tässä oli nuoruuden intoa! Tässä oli energiaa! Tässä oli asennetta! Tässä oli pitkä sytytyslanka, joka lyheni sopivasti ja räjähti tajuntaan juuri oikealla hetkellä!   ... Ja mikä tärkeintä, tässä oli sydän mukana! ... Kiitos siitä kaikille.
Tulkaa ihmiset katsomaan! Jos jätätte tulematta, kadutte sitä koko loppuikänne. Näistä tyypeistä nimittäin kuullaan vielä :) Lisätietoja ja lippuja Hämeenlinnan teatterin sivuilta tämän linkin alta. Esityksiä on vain ensi torstaihin asti!

Ai niin. Teatterikärpänen on vaikuttunut, liikuttunut ja rakastunut. Täydet viisi tähteä ***** . 

Kiitos ja kumarrus !

ps. Yleisön pyynnöstä on lisähaastatteluja pyydetty minulta! Seuratkaa tätä blogia ja tykätkää myös Facebook-sivustani "Teatterikärpäsen puraisuja", sitä kautta pysyy myös hyvin perillä siitä mitä täällä tapahtuu ja milloin uusia juttuja ilmestyy :)

Haastattelussa Heikki Paavilainen

Heikki Paavilaisen tapasin lokakuun alkupuolella 2012, Hämeenlinnan teatterissa teatterinjohtajan huoneessa...

Valkeakoskelta kotoisin oleva Heikki on syntynyt 1962 ja horoskooppimerkiltään hän on härkä. Tällä hetkellä hän asuu Lempäälässä.

Mitä harrastat? ”Nyt harrastan hyvin voimakkaasti koiranpennun koulutusta, penty täytti juuri kuusi kuukautta! Koira on tällä hetkellä suurin harrastusintohimoni. Pitempiaikaisiakin harrastuksia tietysti on, mutta nyt viime vuosina lähellä sydäntäni on ollut myös tuo mökki Pälkäneellä. Viime viikonloppuna oli niin märkää, etten saanut perunoita nostettua. Mökki on mun vanha mummola, eli mulla on hyvin vahvat tunnesiteet sinne. Vietin lapsuuteni kaikki kesät siellä mummon kanssa. Siellä tulee nykyäänkin oltua paljon, remonttia tehtyä ja semmoista. Aikaisemminhan mua kiinnosti hevoset ja vanhat mersut, mutta ne on jääny kyllä tässä vuosien myötä. Niin tuo koira, se on sekarotuinen. Edellinen oli kultainennoutaja. Rotukoirilla on kyllä kaikenlaisia vaivoja, ja sitä ennen mulla oli kans sekarotuinen ja sen kanssa ei ollut ikinä mitään ongelmia! Kultainennoutaja menehtyi vanhuuteen helmikuussa ja ensin me päätettiin, että ei oteta sen jälkeen enää koiraa, mutta sitten lapset katseli mua kaksi kuukautta, kun pyörin orpona siinä pihalle, että tuota äijää ei kestä kyllä kukaan jos sillä ei ole koiraa, kun mulla on aina ollut. Sit ne hankki mulle sekarotuisen pennun Kustavista. Isä on puhdas valkoinen paimenkoira ja äiti on monirotuinen. Puolen vuoden aikana oon nähnyt siitä heti sen viisauden. Se on hirveen herkkä koulutettava, siitä on tullut mun kaveri kyllä. Sen nimi on Mimi. Niin, syntymäpäiväni aamuna sain hänet, tuotiin mulle sänkyyn. Ei ollut pahvilaatikossa, mutta rusetti oli kyllä kaulassa”, Heikki kertoo iloisena.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Se on kyllä hirveen vaikeeta määritellä... Mulla ei varsinaisesti ole mitään erityistaitoja. Joku ulkopuolinen pystyisi ehkä hahmottaan paremmin, mutta ei sitä itte oo koskaan sillai aatellut. Oon ottanut vaan haasteita vastaan mitä on tullut, ja toiminut sitten sen mukaan. Kun näin teatterinjohtajana ja ohjaajana kattelee näyttelijöitä, niin aika helposti määrittelee ihmisille niitä erityistaitoja mitä kelläkin on. Niitä on helppo löytää sillai ulkopuolelta, mutta sitten jos katsoo peiliin, ei näe kyllä mitään...”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Voi olla, että on ollut parempikin se, että mä en ole mikään laulaja. Mulla ei ole laulutaitoa enkä laula kyllä missään tilanteessa enää ikinä. En tiiä, että olisko se sitten ollut se, jonka haluisin osata? Kyllähän mä KOM-teatterin vuosinani lauloin paljonkin, totta kai kun Chydenius pisti meidät kaikki laulamaan! Oon jopa levyttänytkin ja laulanut soolon levylle, heh! Mutta en todellakaan tiedä, että olisko se ollut sitten sellainen, jota olisin kaivannut elämässäni enemmän. Ja nuorempana tietysti tanssi, mutta se oli ihan hallinnassa mulla ja siitä pidinkin tosi paljon. Mutta eeeeei, en mä sillai ole oikeestaan jäänyt kaipaamaan kyllä mitään.”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Ei ketään, ei kummankaan puolelta löydy. Sukututkimuksissakaan ei ole tullut ketään sellaista vastaan, joka olisi ollut tällä alalla tai minkään muunkaan taiteen alalla. Itse en tosin ole tutkinut asiaa, mutta muut sukulaiset on.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Kyllä mä sähköbassoa soitin silloin KOM-teatterin aikana, soitin bändissä sähköbassoa ja sitten erityisesti Teatteri Eurooppa Nelosen vuosina soitin kuusi vuotta, se oli toinen ammatti siinä. Meillä oli niin paljon ravintolakeikkoja, me soitettiin välillä siinä viisi settiä tanssimusaa.”

Heikki teatterin pihassa / kuva Teatterikärpänen

Miten sitten päädyit teatteriin aikoinaan? ”Vahinkojen kautta! Mä olin hirveen ujo ja hiljainen lapsena, mutta eksyin kaverin mukana sellaiseen improvisointikerhoon joskus 10-vuotiaana ja sitten sitä kautta Valkeakosken kaupunginteatteriin mukaan. Ja vielä siis silloin kun täytin 18 ja olin siinä vaiheessa kauppaopistossa, olin ollut lukiossa mutta vaihdoin sen kauppaopistoon, mulla oli työpaikka katsottuna valmiiksi ja se oli ajokorttia vaille, että olisin ruvennut ajamaan sellaista pakettiautoa. Siinä oli mulle työpaikka, että kun toukokuussa kortin sain, niin se olisi ollut siinä. Mutta sitten kävi niin, että mun hyvä ystäväni sieltä Valkeakoskelta lähti Teakin pääsykokeisiin ja se kysyi multa, että lähde mukaan Helsinkiin, olisi kivempi mennä kahdestaan. Mä lähdin sille sitten kaveriksi sinne ja mä olen vieläkin sillä samalla reissulla! Täytin silloin 18 just, ja mä olen ollut nyt 32 vuotta tällä tiellä. Helvetti. Ja se kaveri ei päässyt sisään... ”

”Olin ollut harrastajateatterissa siellä Valkeakoskella kyllä hyvin paljon ja tykännytkin siellä käydä, oikeestaan se lukion eka vuosi oli mennyt sen takia pieleen, kun lukio oli siinä teatterin vieressä ja aamulla kun mä olin menossa kouluun, niin mä jäinkin notkumaan sinne teatterille ja tekeen valoja ja lavasteita sinne, ja mulla meni ne koulupäivät sitten siellä. Olin siis viettänyt paljon aikaa teatterissa, että siinä mielessä oli kiva lähteä sinne pääsykokeisiin, mutta en hetkeäkään ajatellut edes viimeisessä vaiheessa, että tästä alasta tulisi mun ammattini. En koskaan, ei se ollut mulla vakavasti käynyt mielessä hetkeäkään. Ehkä mä en oo sitä vieläkään oikein tajunnut! Menin siis Teakiin 1980 ja valmistuin sieltä 1984.”

Miten päädyit Ajolähtö-elokuvaan mukaan? ”Mikko Niskanen kuvasi meidät kaikki Teakin pojat silloin, olin vuoden ollut teatterikoulussa. Me kaikki pojat käytiin siellä koekuvauksissa ja sitä kautta se Mikko mut sieltä sitten nappasi. Torikan Timo oli kolmannella vuosikurssilla silloin ja mä olin siis ekalla, ja Tero Niva tuli Viitasaaren harrastajateatterista.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Kyllä se tuolla autopuolella varmaan olisi. Mun isänpuolen suku on erityisen vahvasti autoilijoita täynnä, jo isoisästä lähtien. Isoisänisällä oli jo puunkuljetuskuorma-auto silloin kun ekat autot tuli Karjalaan. Kyllä mäkin siellä autosektorilla varmasti olisin. Mun isä ja isoisä oli molemmat taksikuskeja ja itse olin silloin ne nuoruusvuodet taksikopilla töissä. 12-vuotiaana aloitin jo kesätyöt ja viikonlopputyöt taksin ula-keskuksessa, vastasin siellä puhelimeen. Olin ihan siihen Helsinkiinlähtöön saakka siellä hommissa. Taksia en oo ite koskaan ajanut. Se pitäisi ehkä joskus kuitata, niin olisin sitten kolmannessa polvessa taksikuski. Vielähän sitä kerkee! Lupa pitäisi hankkia. Jossain vaiheessa Lempäälässä, silloin kun mä olin vielä freelancerina Tampereella, oli tosi lähellä se taksihomma. Mulla ei ollut töitä ja yhden taksikuskin kanssa oli puhetta ja se jo sanoikin mulle, että käy ajaan se lupa niin voit ajella hänelle vähän vapaavuoroja. Se oli kyllä tosi lähellä, mutta sitten mulle tuli taas jotain töitä, jotka vei mua sillai ettei se sitten toteutunut.”

Oletko käynyt muita teatterialan opintoja? ”Barcelonassa asuin kaksi kuukautta, kävin siellä commedia dell´arte-kurssin. Tehtiin siellä näytelmä ja harjoiteltiin ja esitettiin se sitten siellä Barcelonassa. Sit mä muutuin itse kouluttavalle puolelle, eli 80-luvulla mä kävin tosi paljon kouluttamassa harrastajanäyttelijöitä viikonloppuisin ja vedin kursseja, se oli yksi sellainen vakituinen homma kans mulla yhdessä vaiheessa.”

Miten se Teatteri Eurooppa Neljä sitten sai alkunsa? ”Pitkä juttu...Olin Teakin kolmoskurssilla kun tehtiin Pirkko Saision Betoniyö KOM-teatteriin, olin siis koulun rinnalla koko sen ajan siellä ja valmistuttuani myös. Se oli kyllä parasta, ihan mielettömän hienot ulkomaanmatkat ja kiertueet meillä oli niiden vuosien aikana, kierrettiin kyllä jokapuolella maapalloa esiintymässä. Sit samaan aikaan siinä 80-luvun aikana tapahtui pari sellaista asiaa, jotka vaikutti tähän Eurooppa Neljän syntyyn. Toinen oli se, että mä olin kuitenkin maalaispoika ja jos oli vapaata, niin mä kävin hevostalleilla Valkeakoskella ja vietin aikaa siellä tallilla lannanhajussa. Se oli niin suuri ristiriita niihin Helsingin taidepiireihin ja teatterikulttuuriin, siellä oli paljon asioita, joita mä en maalaispoikana oppinut niiden vuosien aikana edes ymmärtämään. Mä vierastin sitä korkeakulttuuria ja niitä taidepiirejä jotenkin, ja mulla oli kauhea halu maaseudulle. Sit samoihin aikoihin oli muutaman kaverin kanssa ( Virtasen Jouni, Kankaan Minna ja Ojansivun Kuntsi) haave siitä, että laitetaan oma bändi pystyyn. Mä olin kiertänyt KOMin kanssa Suomea paljon, käytiin esiintymässä isoissa kaupungeissa, joissa oli jo ammattiteatteri valmiiksi ja sit siinä tuli sellainen olo, että Suomessa kaivataan ammattiteatteria, joka kiertäisi nimenomaan pienillä paikkakunnilla. Sitä kautta se syntyi se idea sitten siitä, että perustetaankin oma ryhmä ja me lähdettiin ihan nollasta liikkeelle, meillä ei ollut mitään, ja sattumalta löydettiin sitten se paikka sieltä Saarijärveltä. Järjettömän uhkarohkeaahan se oli, Hesassa kaikki sanoi mua tyhmäksi ja että me tultais vuoden päästä maitojunalla takaisin. Meillä oli kauhee tahtotila ja halu näyttää! Meillä oli kova hinku tehdä ja me aloitettiin se kesäteatterilla siellä ja saatiin siitä sen verran rahaa, että saatiin ostettua keikkabussi ja PA-kamat, ja sit lähdettiin kiertämään. Niinhän siinä sitten kävi, että viiden toimintavuoden jälkeen meillä ylitti liikevaihto yli 5 milj. markkaa. Se oli huikee se nousu, ja se vielä tapahtui laman aikana!” Heikki muistelee.

”´89-95 oli mulla nää Eurooppa Nelosen vuodet. Sit 1996-99 olin freelancerina, tein mm. Elämän suola-nimistä tv-sarjaa Tampereella ja olin myös Tampereen Teatterissa ja Työviksessä, näyttelin ja ohjasin. Ohjasin mm. sen Virgon, joka oli mun eka iso ohjaustyöni. Se tehtiin sinne Rollikkahalliin ja aika monihan siitä porukasta on tällä alalla nykyään.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Oon näytellyt kaikissa Suomen teattereissa, käynyt keikalla siis! Ihan jokaisessa Suomen ammattiteatterissa olen käynyt. Joskus laskinkin, että Suomessa oli siihen aikaan jotain vähän yli 400 kuntaa, ja mulla oli niistä käytynä yli 380. Ulkomaillakin on tullut esiinnyttyä Euroopan maista kaikissa muissa paitsi Islannissa, Irlannissa ja Englannissa. No, varsinaisesti näyttelijänä olen ollut KOM-teatterissa, Eurooppa Nelosessa, Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Rauman Kaupunginteatterissa ja sitten täällä Hämeenlinnassa”, Heikki luettelee.

Omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi, jos lasketaan mukaan kaikki elokuvat ja telkkahommat myös? ”No Ajolähtö ihan sen takia, että se poiki sitten ihan hirveesti kuvauskeikkoja ja lisätöitä kameran eteen. Sitten se ”Pidetty hiljainen mies” oli ihan hemmetin kivaa tehdä, Lampelan Jarmon kanssa yhteistyö on sujunut muutenkin aina tosi hyvin, ja sitten se Maikkarin rikossarja ”Rikospoliisi ei laula”, jossa esitin tappaja Joni Myrskyä. Se oli tosi hieno tehdä, koska sain olla ihan erilaisessa roolissa missä mua on aiemmin totuttu näkemään.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta, jonka olisit aina halunnut tehdä? ”Ei mulla sillai taida kyllä olla, paitsi ehkä Käärmeennahkatakki. Nyt mä oon siihen kyllä jo liian vanha!”

Jos saisit valita ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Uma Thurman, ehdottomasti. Me oltais todella hyvä pari, olisi se sitten mikä juttu tahansa.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Voi niitä on paljon! Yleensä se on ollut niin, että joku yllättää mut täysin jossain roolissa, et mä en edes osaa odottaa sitä. En osaa kyllä nimetä ketään yksittäistä... Silloin teininä oli pari tapausta, jotka jäi tosin mieleeni hyvin. Äidinkielenopemme vei meitä silloin tällöin Helsinkiin katsomaan näytelmiä. Yksi näytelmä oli KOMin Kolme sisarta, ne pyöri siellä lavalla nahkavaatteissa ja se esitys oli tosi pitkä ja tylsä ja mä aattelin, että mä en mene enää ikinä teatteriin! No se sai mut sitten vielä Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan Othelloa, ja siinä oli päärooleissa Esko Salminen ja Pekka Laiho. Muhun ei kolahtanut niinkään ne, vaan Ofelian roolissa oli Eija Ahvo ja sillä oli teinipoikaan suuri vaikutus, istuin vielä eturivissä silloin.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Tarinat, nimenomaan ihmisten tarinat yleensä. Ne on mulle sillai sytyttäviä kyllä.”

Kärsitkö ramppikuumeesta tai esiintymisjännityksestä? ”Kyllä se kuuluu asiaan, on sitä sitten menossa lavalle tai kameran eteen. Kyllä siihen kuuluu aina jonkinlainen jännitys, joka sitten purkautuu eri lailla eri tilanteissa, riippuen tietysti siitä, että mitä on menossa tekeen. Kyllä siinä syke aina nousee!”

Mikä on parasta teatterissa? ”Ihmiset ja ihmisten kohtaaminen, sosiaalisuus. Se on parasta ja se on joskus myös raskainta. Parhaimpia hetkiä on ne, kun kollektiivisesti tunnetaan se onnistuminen.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita huomaat toistavasi aina ennen esiintymistä? ”On mulla jotain, esim. just ennen lavallemenoa mulla on oltava sellainen puhaltamishetki jossain kohtaa, eli mun pitää sillai tietoisesti rentouttaa lihakseni. Se ei varmaankaan kestä kymmentä sekuntia pidempään, mutta mun on tehtävä se. Saman mä teen myös silloin, jos olen kameran kanssa tekemisissä. Se on sellainen rutiini, jota en kyllä jätä väliin.”

Tunnistaako ihmiset sinua kadulla ja tulevatko juttelemaan? ”Kyyyyllä, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mä olen muutenkin näytellyt viimeisen kymmenen vuoden aikana tosi vähän. Muutamia vuosia sitten kävi niin, että sellainen siltojen alta herännyt kaveri tuli Lempäälän keskustassa mua vastaan ja kysyi, että ”Ootko sä se entinen näyttelijä?” ja mä olin vaan että ”Jesss”, se oli kyl hauskaa ja se oli ihan all right mulle. Periaatteessa mä oon saanut kyllä aina olla aika rauhassa. Pohjanmaan junassa jos menee ravintolavaunuun, niin tulee yleensä aina joku pohjaalaanen, joka on katsonut Talvisodan ja Pohjanmaan ja Lakeuden kutsun, ja sitten on niitäkin, jotka osaa esimerkiksi Talvisodasta mun kaikki repliikit ulkoa. On se kyllä aika hämmentävää kun itse ei muista enää mitään, ja joku tulee siihen eteen ja latelee ne putkeen kaikki”, naurahtaa Heikki.

Kerro joku hauska kommellus! ”Oltiin joskus Ruotsissa keikalla esittämässä Huckleberry Finnin seikkailuja, ja siinä on semmoinen yksi kohtaus, jossa Tom Sawyer sanoo Huckille, että ”Mee tonne sivuun” ja Huck kysyy, että ”Mitä mä teen?”. ”No matki lammasta!” sanoo Tom, ne pojat yrittää tehdä siinä sellaista harhautusta. No meillä oli ulkona tää esitys, Tukholman liepeillä yhdessä puistossa, mä meen siihen näyttämön reunaan sitten määkimään bää bää ja eiku jumankauta semmoinen satapäinen lammaslauma alkaa tulla sieltä pellon yli ja lähtee juoksemaan meitä kohti, valtava lauma! Onneksi siinä oli aita välissä, mutta se oli ihan siinä katsomon vieressä ja voi jessus mikä messu siitä alkoi, kukaan ei kuullut enää mitään repliikkejäkään. Kauhee lauma siinä suoraan mun takana! Jatkettiin siitä sitten, siihen tuli joku kolmas henkilö, joka kysyi multa, että ”Mitä sä täällä teet?” ja mä vastasin, että ”No määä-ääin noitten kanssa!” Kyllä ne elikot siitä sitten rauhottui jossain vaiheessa”, Heikki muistelee naureskellen.

Osaatko imitoida ketään? ”En osaa, mutta vahingossa imitoin Jukka Virtasta kuulemma välillä, etenkin silloin kun mä ohjaan. Kollegat nauraa mulle aina, että nyt se Virtanen taas on äänessä.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Heh, kun olin menossa vaimoni kanssa hääyötä viettämään, häittemme jälkeen siis, niin mut puettiin Mustanaamioksi. Multa ei kysytty mitään, että mitä mieltä mä olen. Vaimoni oli joskus kuulemma sanonut, että Mustanaamio on jotenkin eroottinen tai seksikäs hahmo. Siksi se!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”No eihän tästä nyt oo pitkääkään aikaa kun mä ”Älä pukeudu päivälliselle”-näytelmässä jouduin paikkaushommiin ja olin yhden päivän naisena korkkareissa ja muissa vetimissä. Jotkut väittää, että näytin ihan hyvältäkin. En mä varmaan tekis mitään erilailla, samalla lailla mä varmaan veisin koiraa ulos ja laittaisin tiskikoneen ja pyykkikoneen päälle. En varmaan itse huomaisi mitään eroa, muiden ihmisten käyttäytymisen kautta varmaankin sitten vasta.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Heti mä mietin jotain tietokonekontaktia ulkoiseen maailmaan, mutta ei se loppupeleissä niin mee. Kyllä mä varmaan ottaisin sinne hyvää seuraa. Jos seura nukkuisi, mä herättäisin. Makkaraa pitäisi olla paljon ja maitoa, ja ehkä varmaan sitten jääkaappikin...” Heikki pohtii.

Jos voisit matkustaa aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä menisin tutkimaan Ranskan hovia, tai sitten ennen Toista maailmansotaa Karjalaan ja Kaukolan kylään, josta mun isoisäni on kotoisin ja isä on syntynyt siellä. Katselisin, että mikä se meininki oli siellä 30-luvulla. Sitten haluaisin palata aikakauteen ennen kännyköitä. Ihmiselon rytmi muuttui täysin kännykäntulon jälkeen, näin se vaan on.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ahneus

Mikä sytyttää sinut? - Ihmiset

Mikä sammuttaa intohimosi? - Ahneus

Suosikkikirosanasi? - Ei sitä voi sanoa tässä!

Mitä ääntä rakastat? - Lintujen ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Naapurien kiroilua

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Tuomari

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Minkään firman irtisanoja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No, mitäs Paavilainen?

ps. Heikki jättää työt Hämeenlinnan teatterin teatterinjohtajana ja uudeksi johtajaksi on valittu Kirsi-Kaisa Sinisalo. Tervetuloa Kirsi-Kaisa! Heikkiä tulee kylläkin ikävä...

Melomista / Aleksanterin teatteri

Melomista / Aleksanterin teatteri, Helsinki

Ensi-ilta 13.4. 2013 , kesto noin 1h 45min väliaikoineen

Ohjaus Kari Paukkunen

Valosuunnittelu Kalle Ropponen

Äänisuunnittelu Antti Mäkelä

Lavalla Aku Hirviniemi

Taustaa : Esitys perustuu Antti Leikaksen esikoisromaaniin "Melominen", joka oli vuonna 2011 ehdokkaana Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi parhaasta esikoisteoksesta. Esitys kertoo suurperheen isästä Arto Jaakkolasta, joka kärsii unettomuudesta ja pahasta univajeesta. Töissäkin pitäisi käydä myyntifirmassa ja palavereissa. Arto hortoilee koko ajan unen ja valveen rajamailla ja mielikuvitus lähtee liitoon kovin herkästi...

kuva napattu Aleksanterin teatterin ohjelmistosivulta

Plussaa : Monologithan ovat aina haasteellisia juttuja ja tässäkin tekstin määrä on valtava. Jutut ovat välillä melkoista tajunnanvirtaa ja vaihtuvat lennossa aiheesta toiseen. Hienosti Aku selviää aikamoisesta urakastaan, eikä siitä itselläni ollut epäilystäkään, miehen kun olen teatterinlavalla nähnyt aiemmin useammankin kerran. Mies näytti osaamistaan myös taikatemppupuolella ja akrobaattisuuttakin löytyi, erityisen riemuissani olin käsillä tehdyistä varjokuvista ja varsinkin E.T:n hahmosta. Nerokas juttu! Lavasteena suurimman osan ajasta toiminut vessanpytty kaikkine oheistarvikkeineen oli hauskan muuntautuvainen pytinki ja piirtoheittimen avulla saatiin jänniä juttuja aikaan myös. Kohtauksista eniten oli mieleeni kotiinpalaavan miehen kokkailut ja romanttinen ilta vaimon kanssa. Tiedänpä nyt senkin, että Nukkumattia ei ole oikeasti olemassa ainakaan sellaisessa muodossa jota oletamme, vaan hommat hoitaa erityinen torkkuyökkö, lepakonkaltainen otus. Lopetus oli kaunis ja liikuttava, kaiken sen höpinän ja edestakaisin sinkoilemisen jälkeen. Rauhoittuminen.

Miinusta : Aluksi tuntui siltä, että esitys tuntuu lähtevän vähän hitaasti käyntiin. Olin hiukan pettynytkin aloituksesta, Aku ei oikein ollut vedossa ja jutut vessatoimista ei naurattaneet ainakaan itseäni. Juttujen sekavuuskin tuntui aluksi häiritsevän enkä ollut oikein kärryillä. Esitys tuntui välillä enemmänkin stand up-esitykseltä kuin monologilta, ja olihan siellä tietysti mukana sitten vähän Samppa Linnaakin, hahmoa josta en erityisemmin pidä. Väliajan jälkeen tapahtui jotain, sillä loppupuoli oli oikein hyvä ja Akukin oli jotenkin rennompi.

Muuta : Lisäpointseja taustahenkilöiden äänistä. Yleisön joukossa oli varmasti niitäkin, jotka tulivat katsomaan ihan vaan teeveestä tuttua näyttelijää ja odottivat jotain hupailua. Olihan tässä sitäkin kyllä mukana, mutta itse pidän kyllä enemmän Akun vakavemmasta puolesta näyttelijänä, ja sitäkin puolta tästä löytyi. Vähän jokaiselle jotakin siis !? Esitys lähtee syksyllä kiertämään pitkin Suomea ja se nähdään Aleksanterin teatterin lisäksi ainakin Tampereella ja Hämeenlinnassa. Esityskertojen myötä saa tämä varmaan paremman rytmin, se alkupuoli kun jotenkin vielä takkusi.

Ihan ok monologi, joka olisi kaivannut jotain maustetta ehkä vielä lisää. Siksi "vain" kolme tähteä *** . 

Haastattelussa Ushma Karnani

Ushma Karnanin tapasin Hämeenlinnan teatterin aulassa, Ruostetta ja timantteja – näytelmän harjoitusten välisellä tauolla tammikuun loppupuolella 2013.

Ushma on syntynyt Helsingissä 1981 ja horoskooppimerkiltään hän on leijona. ”Peruskoulun mä kävin Turussa ja lukion Helsingissä. Oon asunut myös Tampereella, ja nyt mä asun Vantaalla. Mä taidan olla vähän sellainen matkaaja.”

Mitä harrastat? ”Tällä hetkellä mä harrastan käsitöitä aika paljon; korvakoruja, vauvojen tossuja ja sukkia, villasukkia... Meillä on sellainen ”Mummoklubi”, kavereiden perustama käsityöharrastuskerho. Joku opettaa aina jonkun uuden taidon, jota sitten yhdessä tehdään, sellainen yksi uusi asia aina. Viimeisin taito oli maton virkkaamista matonkuteista, oltiin yhdessä liikkeessäkin Helsingissä tutustumassa. Sit on korjattu rikkinäisiä vaatteita ja irtonappeja ja sellaista”, Ushma selittää iloisena.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä soitan huilua, oon soittanut ihan lapsesta sitä, nykyään tosin harvemmin. Sit mä oon aika hyvä kielissä. Tietysti musiikki on mun erityistaito, mutta se on nykyään sellainen, mikä vaaditaan aika monelta jo, ettei sitä miksikään erityistaidoksi oikein voi enää sanoa.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”No tanssiminen! Kyllä mä senkin haltsaan, jos on aikaa opetella kunnolla. Oon ollut vähän kömpelö itteni kanssa omasta mielestäni, mä tarviin paljon enemmän aikaa kuin muut, eli mä en ole hirveän nopea oppimaan. Mulle aina sanotaan, että ”Mitä sä siinä itket, mikset mene opettelemaan!”, mutta kun mua inhottaa mennä niille tanssitunneille, kun siellä on muita ihmisiä ja mä oon jotenkin niin huono ja aaaaaargh. Täytyisi perustaa joku oma Mummoklubin tanssiporukka, vapaata liikkumista jossain kellarissa hehehh!” Ushma hihittää.

Löytyykö suvustasi muita ”taiteilijoita”? ”Ei löydy. Tässä meidän suvussa on sellainen hassu juttu, että mun vanhempani on molemmat kemistejä ja pikkuveljeni on neurobiologian tutkija, eli mä olen pudonnut pikkaisen kauemmas puusta kyllä!”

Osaatko soittaa muita instrumentteja kuin sitä huilua? ”Meillähän on sellainen ”maailman paskin kitaraduo”, ollaan nimetty ittemme sillai niin ei tuu liikoja paineita. O´ Tantra Chicks on sen nimi. Me käydään sen kanssa esim. vanhainkodeissa keikoilla, biiseissä on yleensä pari sointua ja me haltsataan ne aika hyvin. Me lisätään aina yksi uusi biisi ohjelmistoon, että senkään puolesta meillä ei oo kauhean tiukka tuo treeniaikataulu. Rennosti vaan! Joulukeikalla soitettiin Petteri Punakuono ja Joulumaa, ja sitten tuo Suklaasydän on ihan meidän klassikko ja Beatlesin All my loving. Niin ja sitten se ”On armas mulle aallon tie”, se on kyllä hyvä kun siinä on ehkä kolme sointua. Facebookista löytyy meille omat sivutkin, O´ Tantra Chicks! Maailman paskin kitaraduo – nimikin jo poistaa kaikki ennakko-odotukset, eli aina on mahdollisuus sitten yllättää positiivisesti!” Ushma intoilee jälleen.

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mä olen aina ollut musiikkiluokalla ja on ollut sillai, että musiikki on ollut mun ainoa päämääräni elämässä. Tuolla Turussa Puolalanmäen koulun musiikkiluokalla oli sellainen perinne aina, että 9-luokka tekee sellaisen joulushown, joka sitten esitetään koko koululle ja siinä mä esitin skitsofreenikkoporoa, olin silloin 15-vuotias. Olin kuulemma hirveen hyvä siinä, kaikki kehui ja oli hirmu hämmästyneitä siitä, että olin sellainen. Siinä mä sitten tajusin, että olisko se sitten se mun juttuni. Helsingissä lukiossa menin sitten heti näytelmäkerhoon ja siitä se sitten alkoi.”

”Teakista mä valmistuin 2009, kävin sen musiikkiteatteriin erikoistuvan näyttelijälinjan. Mitään varsinaisia ammattitutkintoja mulla ei oo muita. Heti lukion jälkeen mä olin pop-jazz – opistossa opiskelemassa pedioppilaana laulua ja muuta, ja laulua oon koko ikäni opiskellut koulun ohella. 2004 menin siis Teakiin ja tokalla yrittämällä pääsin sisään. Ekan kerran mä hain 2002, mutta samana vuonna oli sitten se Popstars-ohjelma. En päässyt pidemmälle niissä Teakin pääsykokeissa, mutta Popstarseissa sitten pääsin bändiin ja perustettiin Gimmel. Siinä sitten meni kaksi vuotta aika tiuhaan sen bändin kanssa, mä en ehtinyt edes miettimään sitä Teakia siinä välissä, kunnes sitten tuli aika hakea uudestaan.”

Oliko mielestäsi Gimmel-ajoista hyötyä noin Teakia ajatellen? ”Silloin hakuvaiheessa mä pelkäsin hirveesti sitä, että miten muhun suhtaudutaan raadin osalta. Mulla ei ollut sillai käsitystä, että miten ihmiset näkee tuommoisen, kun aina puhutaan tavallaan halpaan sävyyn siitä, että tuotteistettu bändi ja tuollainen hakuprosessi. Sit mä näin kuitenkin sen yhtäläisyyden siinä, että se on vaan julkinen hakuprosessi, mutta se hakuhomma itsessään on muuten ihan samanlainen, oli se Popstars, Idols tai vastaava. En voi puhua opettajien puolesta, että mitä mieltä ne oli minusta, mutta kauhean hyvin muhun suhtauduttiin eikä potkittu tai nostettu millään tavalla, mä olin ihan samalla viivalla kaikkien kanssa ja helpotus oli just se, että kukaan ei kommentoinut siitä negatiiviseen sävyyn. Monesti on kysytty jälkeen päin sitä, että oliko Gimmelistä jotakin hyötyä mulle niissä pääsykokeissa, niin varmaan ainakin se, että kokemus näkyi. Olin varmasti ihan erilainen kuin silloin kaksi vuotta aiemmin, uskalsin olla siinä muiden edessä ja tehdä. Ei ollut mitään hävittävää ja hävettävää, antoi mennä vaan.”

Tunnistaako ihmiset sinua tuolla kaduilla tyyliin ”hei, tuohan on se...” ? ”Kyllä, mutta paljon vähemmän nykyään, että kyllä se tässä kymmenessä vuodessa on karissut. Olen ollut askartelukaupassa töissä tuolla Hesassa, siellä asiakkaat jäi monesti katsomaan, että kauheen tutun näköinen. Ihmiset muistaa kasvot, mutta ne ei välttämättä yhdistä, että mistä tuo on tuttu. Joskus joku kysyi, että olinko mä Idolsissa ja siihen oli helppo vastata, että en ollut. Mä en oo mitenkään sellainen, että mainostaisin sitä, että ”ettekö te muista nyt mua”.”

Ihana Ushma / kuva Teatterikärpänen

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Mä luulen, että mä tekisin paljon muita töitä. Se on niin vaikeeta sanoa, että mitä sen Gimmelin jälkeen olisi ollut, mitä ovia siellä olis voinut olla auki, mutta mä en oo koskaan ollut hirveen kova treenaamaan ja mä koen itteni aika keskinkertaiseksi tollai musapiireissä. Siellä on niin kovaa se kilpailu, että mä en tiedä, että olisinko mä pärjännyt siellä. Ennen bändiä mä olin hakemassa myös lentoemännäksi, olin käynyt sellaisen matkailututkinnon ja matkailuala sinällään kiinnosti kyllä. En kyllä tiedä, se palo siihen musiikkiin ja esiintymiseen oli niin kova, että jotain esiintymishommaa se kuitenkin varmaan olisi.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Mä pidän siitä! En mä keksi tähän mitään muuta kuin sen, että mä en pystyisi kuvittelemaan tekeväni mitään muuta, tai pystyisin kyllä sillä olen tehnytkin muuta, mutta kun se muu ei riitä! Se on niin kova se palo, varmaan sitä jostain kolosta olisin alalle kaivautunut kuitenkin. Kun lukion jälkeen selailin sitä yhteishakuopasta, niin se oli kauhea tunne kun mitään ei kiinnosta ja sit se Teak tuli siinä vastaan, ja kun sinne on niin vaikeaa päästä. Varmaan se tulisi mulla ilmi sellaisena haahuiluna vain, tekisin pari vuotta jotain ja sitten taas jotain ja niin edelleen.”

Mitä kaikkea olet tehnyt valmistumisesi jälkeen? ”Mulla oli sellainen politiikka, että yksi juttu per vuosi. Taloudellisen paniikin takia hakeuduin sinne askarteluliikkeeseen päivätöihin, mutta sitten se muodostui ongelmalliseksi, koska jos tuli jotain duunitarjouksia, niin oli vaikeeta napata niistä kiinni kun oli jo työvuorot merkittynä. Myös kaikkiin auditioneihin oli vaikeeta mennä. Silloin 2010 olin sitten Linnateatterissa Ella ja kaverit – musikaalissa, se oli sellainen koko perheen juttu. Sitten 2011 olin Helsingin Kaupunginteatterissa sellaisessa nelihenkisessä draamassa ”Keltainen kuu” ja 2012 keväällä olin Hevisaurus-musikaalissa Linnanmäen Peacockissa, ja sitten menin taas Linnateatterin juttuun Turkuun, tehtiin sellainen kuin PikkuDuudsonit-jekkunäytelmä. Se Duudsonit tehdään nyt toukokuussa Peacockiin uudestaan, ja sit meillä on ollut toiminnassa se improiluporukka Riskiryhmä. Se on ollut sellainen ammattitaitoa ylläpitävä voima , meillä on treenit joka viikko ja sit meillä on ollut omia esityksiä koko tän ajan. Impro on sellainen laji kyllä, että siinä on kaikki näyttelijäntyön perusteet koko ajan vahvasti läsnä.”

”Mähän jäin reilu vuosi sitten pois sieltä askartelukaupasta, kaksi vuotta olin siellä. Rupesin vasta opettelemaan sitä alan töiden hakemista ja huomasin, että se onkin aika raskasta se freelancerin elo. Koko ajan saa olla hakemassa ja soitella perään ja laittaa sitten uusia hakemuksia, se käy kyllä ihan työstä! Elina Aallon kanssa oltiin molemmat siinä työttöminä sitten ja mietittiin, että mitähän tässä nyt tekisi, ja ruvettiin sitten tekemään itse. Aloitettiin kirjoitustyö ja se alkoi kääntyä vaan enemmän ja enemmän siihen omakohtaiseen kokemukseen siitä freelancer-näyttelijän arjesta ja niistä unelmista ja toiveista, että mitä kaikkea se pitää sisällään. Me sitten kirjoitettiin sellainen tunnin mittainen hupailu, ”Seuraava! - näyttelijän arkipäivää”. Tehtiin promo ja kutsuttiin hirveesti teatterinjohtajia katsomaan sitä tuossa vuosi sitten talvella, ja sit me päästiin Teatterikesäänkin sen kanssa ja Linnateatteriin ja vaikka minne. Se kiinnosti ihmisiä, se oli aika rohkee ja me oltiin vähän tyhmänrohkeitakin kyllä. Sitä oli niin sisällä siinä, ettei hävennyt ollenkaan sitä mitä siihen kirjoitti.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Mä oon aina ollut kauhee musafani, oikein siis fani, se kuuluu siihen teiniaikaan. Mä oon ollut ihan hullu Bon Jovi-fani ja sit tietty kaikki poikabändit, Backstreet Boysit ja Take Thatit ja nää. Mutta mutta...mä en oo pitkään aikaan edes ajatellut tämmöistä esikuva-asiaa. Silloin joskus kun me tehtiin Donna Paukkua telkkaan, niin Anja Pohjola oli kyllä... Meidän koko perhe tykkäsi aina Hyvistä herroista ja ihailin jo pienenä tyttönä Anjaa, ja sit ykskaks oonkin samassa pöydässä lukemassa plareja hänen kanssaan. Oli se kyllä huikea hetki! Tietenkään mä en ole nähnyt hänen nuoruudenaikaisia juttujaan. Aika monella vanhemmalla näyttelijällä on se semmoinen, että niiden ei tarvitse tehdä juuri mitään kun ne jo on! Niin kuin Ekosen Harri täällä. Mä en oikein tiedä mistä se homma tulee. Mä rakastan itse sellaista luonnollista lähestymistapaa näyttelijäntyössä, eleet ja olemus on siinä ja kaikki tulee tosi pienellä tekemisellä. Se on mahtavaa! Eleet tulee luonnostaan, se on sellaista arkipäivän ihmistä. Ritva Valkama, Seela Sella. Se äänenkäyttö ja ne äänenpainot. Se on varmaan se elämänkokemus, voi siihen kun itsekin pääsisi”, Ushma huokaa.

”Tällä hetkellä musiikkipuolella ihailen esimerkiksi Eriniä. Me ollaan hyviä ystäviä, ja hän on muuten sen maailman paskimman kitaraduon toinen osapuoli. Olen seurannut sitä uran rakentamista sivusta ja koko sitä prosessia, miten se tekee biisejä ja miten se huikea levy syntyi, ja miten se on sen yhden ihmisen oma tuotos! Se on musta ihan mieletöntä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti se kappale? ”No Jon Bon Jovin kanssa tietysti, ja laulettaisi joku ihana vain meitä varten tehty duetto.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Niitä on kyllä todella paljon, mutta joku noista vanhemmista konkareista varmaan. Oon mä kyllä vähän kateellinen tuolle Kapulaisen Artulle, kun se pääsee nyt Seela Sellan kanssa näyttelemään.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”No kyllähän mä aina mietin, että millaistakohan olisi olla ihan elokuvaroolissa, kun en oo noita kamerahommia muutenkaan paljon tehnyt. Ehkä joku tv-tai leffarooli, tai sitten toinen haave olisi tän mun tanssihaaveeni takia aina se, että miltähän tuntuisi olla jossain oikein musikaaliroolissa ja oikein tanssimassakin siellä. Vaikka Dirty Dancing! Mun unelmaroolini olisi kyllä siinä Olipa kerran- sarjassa joku ihana satuhahmo.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Aina joka kerta ensi-illan kynnyksellä, kun lavan takana odotetaan ja jännitetään.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Se, että saa leikkiä ja olla ja kokea erilaisia tarinoita. Esimerkiksi se Ella ja kaverit- musikaali, kun se on kirjoitettu sillä tavalla, että se on suunnattu koko perheelle. Samaan aikaan nauraa isoisä lapsenlapsensa kanssa, samalle asialle mutta kuitenkin eri asialle siinä. Siinä oli tosi hulvattomia kohtauksia, ja se oli ihan parasta kun katsojat huutonauraa ja kyyneleet valuu silmistä ja koko perhe nauraa rivissä, ja itse nauttii siitä kun huomaa, että tää uppoaa kuin veitsi sulaan voihin.”

Entä miinuspuolia? ”No se mistä mä kirjoitin opinnäytteenikin, eli palkkaneuvottelut ja sopimuspuoli ja kaikki se mistä työehtosopimuksista huolimatta väännetään. Se on varmaan ainut asia mikä mua tällä alalla syö! Laitosteattereilla on eri asia, ne on tietysti sitoutuneet noudattamaan sitä työehtosopimusta, mutta muuten saa olla koko ajan vääntämässä palkoista. Tällä alalla on paljon sitä, että ”sähän tiedät, että meillä ei oo rahaa”, siitä lähdetään niinku aina ja sit kuitenkin kuulet proggiksen edetessä, että joku muu saa sunnuntailiksat ja muuta. Aina joudut taistelemaan omasta ammattitaidostasi ja arvostasi ja todisteleen sitä, ja se on musta tosi kurjaa!”

Freelancer vai kiinnitys, ja miksi? ”En osaa vielä oikein sanoa tuohon mitään, kun tämä on mun eka kiinnitys. Olen täällä Hämeenlinnassa nyt siis vuoden kiinnityksellä. Olin hirveen ilahtunut, kun mulle soitti työterveyshoitaja viime viikolla. Jeeee mä olen nyt osa työyhteisöä, ja se on tosi hienoa. Tähän asti mä olen aina aatellut, että mä tykkään siitä vapaudesta, joka freelanceriydessä on, että saa itse vaikuttaa eikä ole sidottu mihinkään, paitsi tietyksi ajanjaksoksi vain. Mutta sitten siinä on just se, että se on tosi raskasta ja on koko ajan se taloudellinen huoli. Nyt on tosi ihanaa, että mä voin keskittyä vaan duuniin ja mun ei tartte miettiä samalla kun mä teen töitä, että mitäs sitten seuraavaksi. Odotan tältä Hämeenlinnan pestiltä sitä, että pääsee tekemään töitä oikein kunnolla. Musta on hirmu kivaa, että nyt on koko ajan töitä, ja mulla on aina ollut korkea työmoraali.”

Millaisessa roolissa koet olevasi kaikkein omimmillasi? ”Jotenkin mä olen ihmetellyt, että miksi mua halutaan aina niihin lapsirooleihin, ei pelkästään teatterissa vaan muutenkin, mutta kyllä mä huomasin taas tuossa PikkuDuudsoneissa, että kyllä mä olin ihan omimmillani siinä, että tehdään sellaista komediaa ja lapsille. Ehkä komedia ylipäänsä on sellainen, missä mä oon sitten omimmillani.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Tuo Riskiryhmä inspiroi mua ihan hirveesti ja sitten kaikki musajutut, kun päästään tekemään itse ihan alusta alkaen ja kun tehdään silla lailla vähän ehkä improvisoiden. Se on musta tosi mielenkiintoista. Sitten ne käsityöhommat, korut ja muut, ne menee aika lailla fiiliksen mukaan. Joskus saan öisinkin jonkun vision jostain!”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Joo aika paljonkin, mutta heti kun pääsee lavalle, niin se ”purina” vatsasta häviää. Ei mulla oo koskaan ollut sillai, että se jännitys haittaisi sitä lavalle menoa ja siellä oloa, se kuuluu asiaan!”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita toistat ennen esiintymistä? ”Oon aika lailla hiljentyvää sorttia. Yleensä nauran ja olen paljon äänessä, mutta ennen esitystä mua alkaa aina väsyttää, ihan siis kunnolla nukuttaa, ja mä meen johonkin omaan pieneen horrokseen. En mä jaksa mitään riehua, jotkuthan kerää sellaista draivia. Mä menen ihan sellaiseen shut down- tilaan, virransäästötilaan juu. Mun pitää saada olla ja rauhoittua. Valmistavissa harjoituksissa mä katson hirveen tarkkaan kaikki aikataulut, että jos pitää itse tehdä maski niin kauan mulla siinä menee, ja monelta mun pitää olla paikalla ja mitä mun pitää tehdä missäkin järjestyksessä.”

Onko näytöksissä sattunut koskaan mitään legendaarista kommellusta? ”Ei ainakaan mulle, paitsi sellaisia bläkäreitä ja rekvisiittojen unohduksia sattuu aika useinkin. Eipäs kun onhan! Viime kesänä just siinä PikkuDuudsoneissa oli semmoinen kohtaus, missä mä lyön pääni kävellessäni kaapinoveen. Mulla oli vaalea peruukki siinä päässä ja omat hiukset oli leteillä ja pääni päällä kiinni pinneillä. Se hiton peruukki lensi mun päästäni! Mulla on paksut hiukset, se peruukki ei oikein meinannut muutenkaan pysyä. Sitten se peruukki vaan tippui, mä en pystynyt kasaamaan itteeni enää sen jälkeen. Peruukki oli tässä mun otsalla ja toinen letti tippui alas ja Henkka odottaa mun iskua ja mä yritän sanoa sen, mutten pysty kun mua naurattaa niin paljon.”

Mitäs tulevia rooleja sinulla on tiedossa? ”Nyt olen mukana tässä Ruostetta ja timantteja-näytelmässä, ja sitten touko-kesäkuussa siinä PikkuDuudsoneissa. Syksyllä mulla on tiedossa pari roolia, mutta niistä en vielä osaa kertoa sen enempää. Sittenhän meillä on myös sellainen lastenbändi KumKumMaa, oltiin täällä Hippaloissakin esiintymässä viime kesänä. Sen kanssa tehdään myös paljon töitä ja yritetään saada taas kesäksi keikkaa sen kanssa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Asennetta, ei valitusta!”

Mistä haaveilet? ”Mä haaveilen sellaisesta ihanasta omasta käsityöputiikista, sellaisen kun saisi jossain vaiheessa. Ja sitten mä tietysti haaveilen pitkästä urasta.”

Mitä haluaisit sanoa yleisölle, terveisiä tai muuta? ”Toivottavasti ihmiset viihtyy!Olen aina sanonut, että mä olen viihdetaiteilija ja mulle on pääasia se, että yleisö viihtyy. Saataisiin sellainen yhteinen hyvä kokemus.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Joskus teininä multa kysyttiin samaa ja silloin mä vastasin, että haluaisin mennä miesten saunailtaan katsomaan, että mikä siinä on niin siistiä. Se on mulle mysteeri, että miten putkiaivoja miehet on, eli se olisi mielenkiintoista kokea, että miten miehet ajattelee. Että pystyykö tekemään montaa asiaa samaan aikaan. Mä haluaisin myös kusta ristiin jonkun kanssa! Yleistä sikailua, röyhtäilyä ja piereskelyä julkisesti. Menisin saamaan hyvää palvelua autokauppaan”, Ushma innostuu.

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin Ipadin ja laturin, kattoisin sillä telkkaa. Jos siellä ei olisi nettiyhteyttä, mä olisin ovelana nauhoittanut koko syksyn telkkaohjelmat sinne. Pelaisin scrabblea sillä myös. Sit mä mietin, että ottaisinko mä aviomieheni vai en. Ai se on omassa pesässään? No sit mä ottaisin kaivuuvälineen ja kaivaisin tunnelin meidän pesien välille. Oman tyynyn mä ottaisin. Ja villasukat ja tän villatakin ja pakastimen, joka olisi täynnä jäätelöä. Kahvia ja cokista ja kestotilauksen Mäkkäristä, ja keväällä mä en mahtuisi enää siitä kolosta ulos. Mutta onhan mulla se kaivuuväline, jolla suurentaisin aukkoa. Gordon Ramsey voisi olla siellä myös, se kokkaisi jotain ja se voisi välillä hakee mulle Mäkkäristä jotain. Sit mä ottaisin sukkapuikot ja lankaa, ne olisi sellaiset hohtavat puikot, jos siellä olisi vaikka pimeetä.”

Jos sinulle tarjoutuisi tilaisuus matkata aikakoneella johonkin menneisyyteen, minne menisit? ”Aikakoneella? Jaa Makin ja Sanin kanssa vai? Hehehhheh. Mä menisin 80-luvulle sinne Bon Jovin ekalle jäähallikeikalle Hesaan. Oon aina sanonut, että mä olen syntynyt kymmenen vuotta liian myöhään! Juu mä menisin johonkin bändäriksi, heh.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Todellakin! (se tuli vaan ekana mieleen)

Mistä sanasta pidät vähiten? - Digailla

Mikä sytyttää sinut? - Nauraminen ja hauskat jutut

Mikä sammuttaa intohimosi? - Huono asenne, negatiivisuus, sitruuna pyllyssä

Suosikkikirosanasi? - Paska! Eikun perse! Paska! Perse! En osaa päättää, jompikumpi näistä.

Mitä ääntä rakastat? - Oi, mustarastaan laulua keväällä

Mitä ääntä inhoat? - Kun noi teinit ajaa noilla #%&/¤## mopoillaan näin (päristää suullaan...)

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentokapteeni

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Vanhustenhoitoalalla, tärkeetä hommaa mutta liian vähän aikaa ja liikaa töitä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kato mitä paskiainen!

Fiftari-esittelyssä ja haastattelussa Minna Helkiö

Fiftari-porukasta viimeisenä esittelyyn pääsee Aliisan roolin tekevä Minna Helkiö! Minnan tapasin Laurellin kahvilassa toukokuun puolivälissä Hämeenlinnassa, pari viikoa ennen ensi-iltaa.

Hämeenlinnassa 1993 syntynyt Minna on horoskooppimerkiltään skorpioni. ”Hämeenlinnassa olen juu syntynyt, mutta ollessani lapsi muutimme Hauholle, ja vaikka Hauho on osa Hämeenlinnaa nykyään, koen olevani nimenomaan hauholainen, en hämeenlinnalainen, vaikka nyt täällä kaupungissa asunkin”, kertoo Minna.

Mitä harrastat? ”Mä harrastan kirjojen keräämistä, ja niiden lukemistakin tietysti. Keräilen klassikoita ja kaikkea sellaista, mitä haluan joskus lukea. Mulla on pitkä must read- lista, joka kasvaa koko ajan. Sit mä tietenkin harrastan teatteria, musiikkia, lenkkeilyä ja joskus käyn kuntosalillakin.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä olen kyllä hirveen hyvä kielipoliisi, se on mun erikoisalaani. Korjailen muiden kielioppivirheitä ja olen melkoinen pilkunviilaaja myös. Sit sillai oikeesti kun aattelee, niin musiikki on kyllä mun vahvuuteni, ei niinkään erityistaito mutta selkeä vahvuus.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin ehdottomasti osata enemmän tuota tanssipuolta. Mä olen kolmivuotiaasta tanssinut balettia aikoinaan, mutta mä en todellakaan osaa sitä. Olin niin kömpelö siinä. Tykkään kyllä tanssia, mutta en sillä tavalla ”osaa” sitä, kehonhallinta puuttuu. Se olisi kyllä treenattavissa, mutta ei ole nyt ollut aikaa siihen panostaa, kun on ollut kaikkea muuta tässä.”

Löytyykö suvustasi muita teatterin parissa puuhailevia? ”Näyttelijä Risto Autio on äitini pikkuserkku. Vai oliko se serkku? Noh, jotain sukua kuitenkin. En häntä sillai kunnolla tunne, mutta joskus Teakin pääsykokeisiin olen saanut häneltä neuvoja. Äitini Heidi on ruvennut mun myötä harrastamaan teatteria ja pikkuveljeni on ollut muutaman kerran lavalla. Isoveljeni on myös ollut teatterissa, mutta kylläkin tekniikan puolella.”

Minna Helkiö / kuva Teatterikärpänen

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Seitsemän vuotta olen käynyt tunneilla ja soittanut pianoa, mutta laulu on kyllä se mun pääinstrumenttini. Kitaraakin soitan jonkunverran, en julkisesti mutta itsekseni. Musiikkiopistossa en ole ollut, vaan esim. Hauholla kanttori piti tunteja. Laulutunneilla mä olen käynyt pari vuotta. Sithän mä kävin ilmaisutaidon lukion Tampereella, TYK:in, ja sinne kursseihin sain sitten sisällytettyä laulua, soittoa ja ilmaisutaitoa. Pääsin myös soittamaan isoa flyygeliä isossa salissa, jeee!” Minna intoilee.

Millä alalla olet ”siviilissä” ja oletko haaveillut saavasi teatterista ammatin? ”Heh, mä olen yo-pohjalta kaupan kassalla! Teatteri on kyllä tavoitteena mulla. Kerran olen ollut Teakin pääsykokeissa kaksi vuotta sitten. Ekasta pudotuksesta selvisin jatkoon, mutta sitten tuli väsymys vastaan seuraavassa vaiheessa. Olin ihan tyytyväinen, en tippunut heti ekassa vaiheessa. Nätyyn hain myös silloin samana vuonna. Putosin, ihan opettavaisena kokemuksena otin sen ja sillä fiiliksellä menin sinne vähän tutustumaankin. Nyt aion hakea tuonne Suomen Teatteriopistoon, se on myös Tampereella, Komediateatterilla. Pääsykokeet on kesäkuussa.”

Milloin kiinnostuit teatterista ja oliko syynä joku henkilö, joka sai sinut innostumaan? ”No paras ystävänihän on Uotilan Siiri. Siirin äiti Merja taas on ohjaaja-kirjailija-tanssija ja vaikka mitä. Merja ja Siirin pikkusisko pyörivät koko ajan kaikenlaisissa teatteriproggiksissa, ja mua houkutteli hirveesti koko ala-asteen lähteä mukaan, kun näki Hauholla niitä musikaaleja. Aina olisi ollut mahdollisuus mennä mukaan, mutta sitten mä kuitenkin aina jänistin. Sit kun mä näin niitä valmiita esityksiä, niin mua aina harmitti! Mua kiinnosti ne valot ja savut ja kaikki kyllä. Sitten yhtenä vuonna tämä äiti Merja lähti ohjaamaan Tirlittan-musikaalia Pälkäneelle ja Siirin pikkusisko oli siinä myös, sinne oli sitten minunkin helppo lähteä kun oli tuttuja mukana. Olin silloin 12-vuotias. Aina harkkojen jälkeen mä tosin päätin, jotta sain kunnolla nukuttua, että lopetan tän proggiksen tähän, mutta aina mä sitten kuitenkin seuraavana päivänä menin taas mukaan. Eka roolini oli muuten pullakauppias ja hevosen pää... Jossain vaiheessa se teatterikärpänen sitten puraisi niin pahasti, että sen proggiksen jälkeen ei oo varmaan ollut viikkoakaan ettei olisi ollut joku projekti käynnissä, parhaimmillaan on ollut kolmekin eri juttua päällekkäin.”

”Jonkun koulumusikaalin karonkassa oltiin Lahdessa katsomassa Cats-musikaalia, muistan ikuisesti sen kun siinä alkupuolella ne näyttelijät kiipee sinne yleisön joukkoon. Silloin mä päätin, että musta tulee näyttelijä! Kävin katsomassa sen sitten vielä uudestaan, koska se oli jotenkin niin vaikuttava.”

Mitä kaikkea olet nyt sitten teatterissa tehnyt ja mitkä ovat olleet mieleenpainuvimmat juttusi? ”Olen tehnyt paljon kaikkea, mahdotonta luetella niitä. Mutta totta kai se Tirlittan on yksi tärkeimmistä, koska se on mun eka juttuni ja olin äärettömän ylpeä, kun sain tehdä pienen lauluroolinkin siinä pullakauppiaana. Lauloin jotain ”jos sä tahdot aivan tuoreen hillomunkin”, neljä lausetta taisi olla kaikkineen, mutta mulla oli mikki poskessa ja silloin mä voitin sen jännityksen ja samalla huomasin, että minähän osaan laulaa. Se oli kyllä käänteentekevä proggis, kun se oli se ihan eka! Sit olen ollut paljon mukana kesäteattereissa Hauholla ja sitten näitä koulumusikaaleja. Tampereella lukiossakin tehtiin kyllä kaikenlaista. Sitten olin mukana siinä Teatteri Siperian ”Pää edellä”-jutussa, sitä esitettiin Pyynikin uimahallissa. Oli ihan uskomaton kokemus olla ammattiteatterin jutussa mukana, meitä oli monta nuorta siinä. Mulle hienointa oli se, että siinä oli mukana myös Juha Junttu, joka sävelsi siihen musiikin ja toimi musiikinohjaajana. Juha on ihan mun ykkösidoli! Mä jotenkin rakastuin siihen sen musiikkiin ja siitä tuli mulle tosi iso esikuva. Näin hänet sitten myös Helsingissä teatterissa, Next to normal on kyllä paras teatteriesitys mitä oon ikinä nähnyt! Ai niin, takaisin aiheeseen, eli näistä mun proggiksistani... Sitten olin mukana sellaisessa esityksessä kuin ”Kyrsyä”. Ai sä oot nähnyt sen, hienoa! Se oli kyllä vaikuttavin ja haasteellisin proggis ikinä! Ohjaaja Neea Viitamäki repi meistä kyllä kaiken irti mitä ikinä vain saa. Se oli äärettömän rankkaa, koska se tehtiin ulkona ja elokuun lopussa ja esitykset oli klo 21, mullakin oli roolivaatteena melkein koko ajan sellainen miesten iso t-paita vaan ja villasukat. Olin aika väsynyt, koska aamulla sitten kouluun vielä, se ei todellakaan ollut mikään kevyt homma. Neea oli kyllä äärettömän hyvä ohjaaja, se proggis oli kyllä tosi erilainen mihin oli tottunut. Ihan oma maailmansa! Se olisi kyllä hienoa tehdä vaikka uudestaan, ja se oli muuten myös mun ensimmäinen pääroolini. Ja tietysti tää Fiftari on nyt sitten suurin näistä ja tällä hetkellä tietysti se tärkein.”

Käytkö itse katsomassa paljon teatteria ja mikä on ollut viimeisin näkemäsi juttu? ”Käyn kyllä katsomassa, niin paljon kuin vain on varaa käydä. Viimeisin näkemäni on tää Hämeenlinnan teatterin Ruostetta ja timantteja.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Äitiäni mä ihailen ja ”varaäitiäni” Merjaa myös, ja mun lukioaikainen ilmaisutaidonohjaaja Petteri Saari oli aina mieletön kannustaja ja innostaja. Sitten tietysti Sikke, eli Hämeenlinnan teatterin näyttelijä Sinikka Salminen. Olin joskus yläasteella Sikellä tettiläisenä, eli seurasin viikon verran hänen työskentelyään. Tekivät esim. Koirien Kalevalaa silloin. Pääsin katsomaan treenejä ja kaikkea. Sikke on nuori, laulutaitoinen naisnäyttelijä ja häneen on ollut helppo samaistua. Sikke on kyllä tuolta näyttelijäpuolelta se suurin esikuvani. Ja sitten tietysti se Junttu...”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No tietysti lapsuuden suuri rakkauteni eli Johnny Depp!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Tietysti Juha Juntun kanssa, hän voisi tehdä meille jonkun ihanan biisin laulettavaksi.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Vanhat kirjat, se tuoksu mikä niistä tulee on huumaava. Siksi ostankin niitä paljon divareista ja kirppareilta. Sitten tietysti teatteriesitykset inspiroi ja etenkin musiikki, se on mulle se elämän suola.”

Kerro joku hauska kommellus, joka on sattunut lavalla! ”En ollut itse silloin lavalla, mutta Lautsian Kartanoteatterissa Viulunsoittaja katolla- musikaalissa hääkohtauksessa naiset istuu alas penkille ja se penkki pettääkin niiden alta ja kaikki pyllähtää istualteen lavalle. Yleisö luuli, että se kuuluu asiaan, kun koko näyttelijäseurue repesi ihan totaalisesti. Ja sitten mä inhoan näitä viimeisten näytösten ”källejä”, koska mulla on äärettömän huono pokka ja niitä tehdään aina mulle ja mä en itse keksi koskaan mitään hyviä. Mutta sitten … kerran Hauholla näytelmässä ”Johan nyt, Niskavuori” mä esitin ratsastusleirin johtajaa ja annoin sellaiselle flirttailevalle näyttelijälle, joka siis näytteli näyttelijää, mun puhelinnumeron. Kohtauksessa oli Polle kateissa ja että jos Pollea näkyy, niin soittelisi sitten. Siinä lapussa oli aina puhelinnumero ja sillä toisella kauhee flirtti päällä ja mä olin aina tosi kylmä sitä kohtaan. Sit siinä viimeisessä näytöksessä mä olinkin laittanut siihen lappuun numeron lisäksi ”Call me” ja pusuhuulet, ja se jäätyi ihan totaalisesti ja tippui se näyttelijä. Se koitti koko loppuajan kostaa mulle, mutta ei onnistunut.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Lapsena yksi mun ja sisarusten lempileikeistä oli se, että me tehtiin hajuvettä. Kerättiin aina sadevettä lasten ämpäriin ja pilkottiin sinne sekaan kaikkia kasveja ja marjoja ja kaikkea mahdollista, koiran naksuista lähtien, ja annettiin sen sitten ”kypsyä” ulkosalla muutaman päivän. Siitä tuli sitten sellaista hirveetä vihreetä mössöä, luojan kiitos me ei käytetty sitä koskaan sitten hajuvetenä, niin tyhmiä me ei sentään oltu. Se hauskuus tässä on se, että nää mun sisaruksethan on siis kaksi veljeä. Veljien lempileikki pienenä oli tämä!” Minna naureskelee.

Miten tämä Fiftari sai alkunsa? Olen ymmärtänyt, että sinun ja ohjaaja-Lauran ideasta tämä lähti. ”Vuosia sitten oltiin Hauhon Hovinkartanon taidekeskuksessa molemmat töissä. Tiskattiin siellä jonkun lounaan jälkeen ja ykskaks ruvettiin puhumaan Johnny Deppistä. Yllätys... Molemmilla oli rakkautena tämä Cry baby-leffa, joka tapahtuu siis 50-luvulla. Haaveiltiin tekevämme se ja että toinen näyttelee ja toinen ohjaa, ja siitä se sitten lähti! Seinä tosin tuli heti vastaan leffan oikeuksien kanssa, mutta me ei siitä lannistuttu vaan keksittiin, että me kirjoitetaan se sitten itse! Soitin heti Emmille, jonka tunsin jo lukioajoilta myös, että haluaisiko hän tehdä käsikirjoituksen ja Laura soitti heti Litjan Laurille. Sit Lauran poika Henkka lähti mukaan, ja siitä sitten pikkuhiljaa alkoi porukkaa kasaantumaan ja hirveestihän tää venähti tää projekti, mutta suurimmissa unelmissakaan ei olisi koskaan ollut esim. se, että päästään teatterin päänäyttämölle tekemään tää ja miten tää positiivisella tavalla räjähti käsiin koko homma. Heti alusta oli selvää, että tehdään tää ammattimaisesti ja hirveen hieno porukka meillä on kyllä mukana, rautaisia ammattilaisia ja harrastajia ja ensikertalaisiakin.”

Oletko tehnyt jotain taustatyötä omaa rooliasi varten? ”Olen katsonut Cry babyn satamiljoonaa kertaa.. Olen tietysti kuunnellut paljon 50-luvun laulajia ja laulutyyliä, katsonut 50-luvun musikaaleja ja kun alusta asti oon ollut mukana, niin on tullut tutustuttua myös 50-luvun slangiin ja tansseihin ja kaikkeen. Tykkään itse 50-luvusta myös, mulla on kotona kellohameitakin.”

Minkälaiset odotukset sinulla on Fiftarin suhteen? ”Totta kai tää on mulle suurin proggis koskaan, ”Pää edellä” oli mittavampi, mutta nyt olen yhdessä päärooleista ja kuitenkin kun tää on mun ja Lauran ideasta aikanaan lähtenyt, niin henkilökohtaisella tasolla tää merkitsee mulle todella paljon. En olisi ikinä uskonut, että tää oikeesti toteutuu ja ollaan nyt tässä pisteessä. Ensi-ilta on ihan kohta... Totta kai sitä toivoo myös, että tää olisi jonkinlainen ponnahduslauta, kun pääsee näyttämään mihin oikeesti pystyy. Kokemuksena toi lava ja kaikki tulee kyllä olemaan niiiiin huippua. Tästä on saanut niin paljon jo nyt! Meillä on niin hieno porukka ja hienoja ihmisiä mukana. Löytyy kunnianhimoa ja sitoutumista, tää on kuin toinen perhe mulle. Varmasti tämän jälkeenkin tullaan olemaan yhteyksissä, mutta vähän jo surettaa että pian tää ihana projekti on ohi. Ei surra sitä kuitenkaan nyt vielä etukäteen!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Varatkaa liput NYT! Meillä on lyhyt esityskausi, älkää vaan missatko tätä!”

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa vielä itsestäsi? ”Mulla on Aliisan kengät jalassa nyt. Ja Aliisahan on muuten saanut jo ensiesiintymisensäkin. Opri-näytelmässä tarvittiin Hauholla pari kesää sitten nuorta tyttöä, joka pyöräilee näyttämölle ja ja soittaa pyörän kelloa ja poistuu sitten toisen näyttelijän kanssa. Tein joka näytöksessä sen ja käsiohjelmaan laitettiin, että Aliisan roolissa Minna Helkiö. Se roolityöskentely on lähtenyt jo sieltä, mulla oli siinä roolissa samoja vaatteitakin kuin nyt Fiftarissa.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä tärkeää ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin kissani Justiinan ja Tuulen viemää-kirjan. Se on niin paksu kirja, että kun sen pääsee loppuun, sen voi aloittaa alusta taas uudestaan. Sitten ottaisin mun vaaleanpunaisen ruusutäkin ja akustisen kitaran. Mulla on Twix-kausi menossa nyt, eli ottaisin ison laatikollisen niitä ja äidin tekemää simaa.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Kulkisin ilman paitaa julkisesti koko päivän, olisin sellainen lihaksikas tyyppi ja ottaisin itsestäni sellaisia pullistelukuvia myös. Pisuaaria haluaisin kokeilla ja jos olisi kesä, kuseskelisin puistoissa ja puiden juurilla ja lannoittaisin kaikki paikat. Sit mä tekisin muistiinpanoja mun ajatuksistani. Tykkään myös hämmentää ihmisiä, eli mä voisin myös miehenä pukeutua naisten vaatteisiin ja korkkareihin myös.”

Jos voisit mennä aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Menisin 50-luvulle tai Horsepowerin keikalle tai Dire Straitsin keikalle jonnekin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Muumimamma

Mistä sanasta pidät vähiten? - Hyvästi

Mikä sytyttää sinut? - Karisma

Mikä sammuttaa intohimosi? - Valkosipuli tai uusavuttomuus (vai uus-avuttomuus? ;) )

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Vauvan jokeltelu ja nauru

Mitä ääntä inhoat? - Hammaslääkärin pora

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Matikanopettaja

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Benjihyppytyöntekijä, se joka joutuu aina menemään sinne korkeelle

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tarviiko sulle vääntää rautalangasta, että tuolilla ei keikuta!

Edit! 6.6. 2013 : Iloisia uutisia, Minna pääsi Suomen Teatteriopistoon ja aloittaa opinnot syksyllä ´13 :)

Fiftari-esittelyssä Osku Paappanen

Fiftarissa kapellimestarina toimiva ja yhdessä Sauli Sipposen kanssa sävellyspuolesta vastannut Osku Paappanen seuraavana esittelyssä! Oskun kanssa istuttiin toukokuun puolivälissä Hämeenlinnan torikahvilassa aurinkoisessa säässä.

Jousimiehen merkeissä 1990 syntynyt Osku on kotoisin Hämeenlinnasta. ”Juureni ovat Savossa, isänpuolen suku on sieltä ja siellä on tullut vietettyä kaikki lapsuuden kesät. Hämeenlinnassa olen kuitenkin syntynyt, kasvanut ja käynyt kouluni.”

Mitä harrastat? ”Itse asiassa tänä keväänä aloitin golfin harrastamisen ja olen siitä aika innoissani, se tuntuu mukavalta lajilta. Tuntuu, että kaikki muut harrastukset onkin sitten jäänyt. Ennen olen veneillyt paljon, mutta sekin on jostain syystä nyt sitten jäänyt...”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Oon sillai tasapaksu jätkä kyllä, että mä en osaa kyllä seistä päälläni tai mitään semmoista... Omasta mielestäni mä teen kyllä aika hyvää ruokaa ja tykkään kokkailla. Sit mulla on aika hyvä sävelkorva, eli jos mä kuulen jonkun biisin niin mä pystyn samantien soittamaan sen korvakuulolta, biisit jää sillai mieleen. Sillä tavalla mä olen alunperin oppinut soittamaankin, kuuntelin ensin kappaleen ja sitten soitin sen.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Harjoittelemisen taidon, ehdottomasti! Mä olen pirun laiska harjoittelemaan, mulla olisi varmasti potentiaalia kehittyä paremmaksi muusikoksi, jos vaan jaksaisi enemmän harjoitella.”

Osku / kuva Teatterikärpänen

Mitä musiikkipuolen opintoja olet suorittanut? ”Ala-ja yläasteen mä kävin musiikkiluokalla, eli sieltä tuli ekat kosketukset musiikkiin. Ala-asteella aloitin rumpujensoiton, joka kyllä jäikin sitten. Sit aloin soittaa pianoa ja mä kävin hetken aikaa klassisella puolella musiikkiopistossa pianosta. Se oli kuitenkin jotenkin niin kurinalaista se klassinen puoli, piti soittaa just eikä melkein sitä mitä nuoteissa luki, meillä tuli opettajan kanssa vähän erimielisyyksiä aina siitä, kun mä heitin lekkeriksi ne klassiset biisit, Für Elisestä tuli joku blues ja siihen tyyliin... Opettajan taiteellinen sielu ei sitä oikein kestänyt. Sit lukion jälkeen mä hain Helsinkiin pop-jazz – konservatorioon laulu pääaineenani ja pääsin sisään. Siellä opiskelin ensimmäiset pari vuotta pääsääntöisesti ja sitten vaihdoin aikuisten näyttötutkintopuolelle, eli ammattiosaamisen näyttöön. Skippaan sen opiskelun ja teen vain ne lopputyöt. Musta tulee sitten ammattimuusikko. Mulla oli tammikuussa Suisto-klubilla se Juice-tribuuttikeikka, se oli se mun ensimmäinen näyttöni ja tää Fiftari on mun toinen näyttö. Kesällä pitäisi saada paperit sieltä sitten, jos kaikki menee nappiin.”

Minkälaisissa jutuissa olet aiemmin ollut mukana? ”Tässä mittakaavassa en ole aiemmin ollut, mutta Hauholla oon ollut kahdessa sellaisessa nuorisomusikaalissa mukana. Ekan kerran olin 14-15-vuotiaana siellä kapellimestarina ja pianistina, ja nyt muutama vuosi sitten oli sellainen Lumiukko-musikaali, soitin siinä rumpuja ja toimin myös kapellimestarina, ja olin yhdessä roolissakin. Kouluaikoina nuorempana olin tietysti monessakin mukana, änkesin joka paikkaan kyllä. Tykkään tehdä juttuja, se on mukavaa!”

Kuinka paljon sinua kiinnostaa teatteri noin taidemuotona ja käytkö itse katsomassa esityksiä? ”Kiinnostaa kyllä paljonkin, mutta luvattoman vähän tulee käytyä katsomassa. Hämeenlinnassahan on kyllä aivan loistava kulttuuritarjonta. Viimeksi kävin täällä katsomassa Seitsemännen portaan enkelin, se oli kyllä hieno.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Näitähän on...Mähän olin vähän sellainen erilainen lapsi, kun muut kuunteli Metallicaa niin mä kuuntelin Roy Orbisonia ja Juicea ja Beatlesia, ala-asteikäiset ei taida normaalisti sellaista kuunnella. Siihen, että teen omiakin biisejä, on tosi paljon vaikuttanut suomalaiset suuret sanoittajat kuten Juice ja Pauli Hanhiniemi, ja sitten on tämmöisiä musiikillisiakin esikuvia tietysti. Mä tykkään hirveesti bluesista, ja sieltä sitten Eric Clapton ja Stevie Ray Vaughan ja Billy Preston esimerkiksi. Siinäpä ne suurimmat esikuvat on.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, jos saisit vapaasti valita kenet tahansa, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Kyllä mä varmaan soittaisin Eric Claptonille, että lähetäänkö vetään toi ”Have you ever loved a woman”. Se olisi hienoa!”

Kerro joku hyvä muisto! ”Lapsuuteen tää menee, me tehtiin isän kanssa melkein joka kesä merelle sellainen kalareissu, vuokrattiin viikoksi mökki, oltiin siellä kahdestaan, tehtiin isä-poika- juttuja ja kalasteltiin. Noi on kyllä ehdottomasti parhaita muistoja mitä on!”

Miten sitten päädyit tähän Fiftariin mukaan? ”No Helkiön Minnahan on Hauholta kotoisin ja sen kanssa ollaan oltu niissä Hauhon musikaaleissa ja sitä kautta sitten tutustuttu. Minna kysyi multa, että kiinnostaisiko mua lähteä mukaan tekemään tämmöistä. Sitten oltiin Cumuluksessa palaveeraamassa ja siellä mulle esiteltiin lisää tätä ideaa. Mä kiinnostuin kyllä, jos tämmöistä tilaisuutta tarjotaan niin hölmöhän se on joka kieltäytyy. Mun hommani on pääsääntöisesti ollut sitten tuo sävellyspuoli, mutta Sipposen Saulin käsialaa on myös muutama biisi ja hän on myös hoitanut sanoituspuolen. Ja mä toimin siis myös kapellimestarina.”

Minkälaista taustatyötä olet kenties tehnyt biisejä varten? ”Olen tutustunut 50-luvun musiikkiin ja kuunnellut sitä paljon ja yrittänyt ammentaa sieltä. 50-luvulla oli tietynlaisia lainalaisuuksia, eli jotain sointuja ei ollut vielä silloin eikä sointukäännöksiä, eli ne biisit ei voi mennä ihan miten tahansa. Silloinhan oli aika simppeleitä biisejä, ja se kuuluu kyllä näistäkin. Olen yrittänyt välttää sitä, että kaikki kuulostaisi samalta. Silloin oli paljon sitä blueskaavaa ja rockia. En ole mitään kuitenkaan lukenut aiheesta, vaan kuuntelemalla olen taustatyöni tehnyt. Eihän tämä mikään sellainen revyymusikaali ole, eli aika simppeleitä 50-lukua mukailevia juttuja on luvassa.”

Millaiset odotukset sinulla on tämän suhteen? ”Kyllä mä tietysti odotan, että yleisö löytäisi tämän ja on sanottava se, että tässä on mukana paljon nuoria, jotka kaikki ylittää itsensä. Kaikki saa olla kyllä tosi ylpeitä tästä projektista! Kaikki vetää varmasti täysillä ja kaikille jää hyvä mieli, niin tekijöille kuin yleisöllekin. Tietysti omalla henkilökohtaisella tasolla tää on mulle nyt sellainen näytönpaikka, toivon että joku näkisi ja innostuisi tästä ja tää voisi poikia mulle lisää vastaavia hommia vaikka. Puskaradiohan työllistää tosi paljon, ja muusikon hommissahan on hyvin pitkälti kyse siitä, että kenet tuntee, ei niinkään siitä mitä kaikkea osaa ja tietää.”

Mikä on ollut parasta tässä projektissa? ”Kyllä toi porukka on ihan huikee! Vaikka toisaalta olen tavallaan tehnyt sillai ulkoakäsin hommia, niin on toi sellainen porukka, että siitä on pakko tykätä ja olen päässyt helposti siihen sisälle. Yhteishenki on mainio ja yhdessätekeminen on ollut kyllä parasta!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Tulkaa katsomaan ja älkää olko liian kriittisiä. Ja kun ootte nähnyt, niin kertokaa kavereille myös!”

Mitä mahdollisia tulevia projekteja on sinulla luvassa tämän jälkeen? ”Kesällä olen musisoimassa Reilinin Sannin kanssa Hämeenlinnan kesäteatterin kahvilassa ennen näytöksiä. Meillä on sellainen 60 biisiä ohjelmistossa, soitellaan sellaisia biisejä, joita on vuosien saatossa kuultu Hämeenlinnan kesäteatterissa. Eri iltoina tietysti soitetaan eri biisejä, kannattaa tulla katsomaan ja viihtymään sinnekin! Sitten kesällä mulla on muutamia hääkeikkoja ja tanssikeikkoja luvassa, ja mahdollisesti tuota Juice-tribuuttia koitetaan saada Tampereelle johonkin myös.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä tärkeää ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Saako ottaa jonkun henkilön? Jos saa, ottaisin avovaimoni Annin ja jos ei saa, otan ainakin Annin kuvan. Sitten otan kitaran, askin tupakkaa ja sytkärin. Hesburgerin pekoniaterian ja yhdeksän kananugettia valkosipulimajoneesilla, ja Melodista pizzan. Juomaksi cokista.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Yrittäisin ymmärtää miehiä varmaan, välillä on ollut kyllä sellaisia kommunikaatiokatkoksia, ettei aina oo tiennyt oikein että mitä siellä päässä oikein liikkuu. Tutkiskelisin ajatuksiani koko päivän varmaan!”

Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen tai ajankohtaan, minne menisit? ”Kyllä mä Beatlesin keikoille menisin 60-luvun Englantiin, se olisi hienoa nähdä livenä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Sanapari ”Voi perse!”

Mistä sanasta pidät vähiten? - Siivous

Mikä sytyttää sinut? - Hyvä musiikki

Mikä sammuttaa intohimosi? - Siivous...

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Laineiden liplatus

Mitä ääntä inhoat? - Tekisi mieli vastata imuri, mutta vastaan oopperan sopraanot

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentokapteeni

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Puhelinmyyjä (on kokeiltu)

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa Osku! Odottelinkin sua jo tänne.