Sivut

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Haastattelussa Panu Valo

Panu Valon (haastattelun aikaan vielä Hietalahden) tapasin lokakuun loppupuolella 2013 Kulttuuriravintola Kivessä Tampereella. Olin hiukan myöhässä tapaamispaikalta, ja koska emme Panun kanssa olleet aiemmin tavanneet, oli hän mennyt esittäytymään aivan toiselle naiselle, joka ilomielin kyllä otti hänet seurakseen. Tulin sitten pelastamaan Panun hämmentävästä tilanteesta...

Vuonna 1984 syntynyt Panu on horoskoopiltaan kalat. ”Mä olen Kaustiselta kotoisin. Ennen armeijaa asuin Kokkolassa, opiskelin siellä konservatoriossa klassista laulua ja saksofonia. Nyt olen asunut kohta kymmenen vuotta täällä Tampereella.”

Mitä harrastat? ”Teatteria, heh...ja mitäköhän muuta sillai aktiivisesti? Kuntosalilla käyn ja silloin tällöin kontakti-improvisaatiossa ja Hämeenlinnassa olen harrastanut myös vähän pilatesta ja joogaakin. Olen aloitellut kiipeilyä myös, mutta on niin hankalaa harrastaa mitään sillai säännöllisesti”, Panu harmittelee.

Osaatko soittaa muitakin soittimia kuin saksofonia? ”Sitä mä soitin siis varusmiessoittokunnassa aikoinaan. Sit tuli kyllä kuuden vuoden tauko, mutta nyt oon ottanut sitä pikkuhiljaa haltuun taas. Huuliharppua yritän kans vähän tapailla ja kitaraakin jonkun verran.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi? ”Ehkä joku musikaalisuus ja tanssillisuus. Mä oon nuorempana harrastanut kansantanssia ja sieltä mulla on hyvä pohja liikunnallisuuteen.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Mua kiinnostaisi opiskella lisää fyysistä teatteria, klovneriaa ja miimiä. Sitä nyt ei vielä ole ollut tuossa meidän koulutuksessa. Meillä oli nyt viime kesänä kurssikaverini Haatajan Ollin kanssa sellainen juttu, että kierrettiin asuntoautolla vähän siellä sun täällä, siinä oli mukana sanatonta teatteria myös. Se oli kyllä hieno kokemus, ”avoimet harjoitukset” eli sitä ei oikein opi muuta kuin tekemällä.”

Löytyykö suvustasi muita teatteri-tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Valon suku on taiteellista porukkaa. Teatterialalla on Vesa-Tapio Valo, äitini serkku, joka on Seinäjoen Kaupunginteatterin johtajana ja pikkuserkkuni Annukka Valo opiskelee TeaKissa ohjaaja-pedagogiksi. Annamaria Karhulahti on  myös sukua. Isäni on sellainen ns. elämäntapataiteilija, tekee mitä lystää. Hän on joskus voittanut katusoiton suomen mestaruuden, ja sittenhän sillä on takanaan kaikenlaisia performansseja. Hän kyllä taiteilee myös muutenkin – hän on hirsirakentaja ja on tehnyt Kaustiselle esimerkiksi sellaisen kalevalaisen kylän, ja savusaunoja ja takkoja on tehnyt eripuolille maailmaa”, Panu luettelee.

Milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Esiintymisestä oon kiinnostunut silloin, kun menin yläasteella eli suhteellisen myöhään kansantanssia harrastamaan, ja sitäkautta sain sitten vähän esiintymiskokemusta. Sitten rippileirin isosena, kun tehtiin niitä iltaohjelmia, niin siellä jotenkin innostuin sitten enemmänkin, heh, lähti vähän käsistä koko homma. Musiikkilukiossa oli sit musiikkiteatterikurssi ja se oli vähän jatkoa tuolle aikaisemmalle. Muutenkin se musiikkilukion ilmapiiri oli hyvin hedelmällinen, meillä oli yhden kaverin kanssa Amorin lähettiläät – niminen bändi. Oltiin puvut päällä ja hampaat valkaistu ja hurmauskiehkurat ja muut, ja laulettiin rakkauslauluja naisille. Kunnon showmeininkiä!”

”Pienenä mä olin kauhea jännittäjä, enkä koskaan uskaltanut mennä mihinkään näytelmäkerhoon tai vastaavaan. En ois koskaan uskonut silloin, että musta tulisi mikään näyttelijä. Oikeastaan sen takia tätä vähän tekeekin, että pääsis vähän jännityksestä ja omista estoistaan eroon.”

”Lukioaikoina oli Kaustisella yks kesäteatterijuttu ”Pikku Pietarin piha” ja siinä esitin Jumalaa. Varsinainen ihan palkallinen teatterikokemus oli sitten heti tuon musiikkilukion jälkeisenä kesänä ”Vihreä haltijatar”, Kaustisella myöskin ja se oli nuorten tekemä ”julmettu fantasiamusikaali”. Se kertoi kansanmusiikkitieteilijästä, jolla oli alkoholiongelma ja se aina kutsui paikalle Vihreän haltijattaren eli absinttikeijun ja kaikki tapahtui sen pään sisällä. Mulla oli siinä kaksoisrooli, olin Kalkulatoor ja Tabulatoor. Heh, se oli kyllä aikamoinen spektaakkeli ja edelleen näin 10 vuoden jälkeen tosi hyvä, katsoin siitä tallenteen just vähän aikaa sitten. Kiinnostaisi kyllä tehdä se uudestaankin joskus!”

”Armeijan jälkeen mä muutin sit tänne Tampereelle ja tein kaikenlaisia hommia. Oli vähän sellaista etsikkoaikaa siinä, olin kännykänkuoritehtaalla ja puhelinmyyjänä kahdessakin paikassa, jäätelöautokuskina ja kehitysvammaisten kouluavustajana Ylöjärvellä puoli vuotta. Olisin saanut sieltä viransijaisuudenkin, mutta mietin et jos mä vielä koittaisin tätä teatteria, ja menin sitten Voionmaan opistoon elokuvanäyttelijälinjalle 2005-2006. Vuonna 2005 mä pääsin paikkaamaan Työvikselle Suruttomat-musikaalin kuuteen viimeiseen näytökseen yhtä kaveria, ja sitä kautta oon päässyt sitten musikaalien auditioneihin. Olin Patukkaoopperassa, Tuhkimossa ja Vuonna 85:ssa mukana myös.”

”Kolme kertaa hain Nätyyn ja kolme kertaa olin viimeisessä vaiheessa, oon myös hakenut TeaKiin. Menestyin parhaiten heti ekana vuonna siellä abivuonna, pääsin toiseksiviimeiseen vaiheeseen. Vuonna 2009 pääsin Nätyyn sitten, ja valmistun nyt keväällä 2014. On mulla kyllä vähän mielessä sellainen, jos se vaan on mitenkään mahdollista, et lähtisin vielä syksyksi vaihtoon Barcelonaan. Se kiinnostaisi mua tosi paljon. Mä oon tutkinut kielen vaikutusta omaan kroppaan ja meillä on muutenkin Nätyllä ollut vahvana se vieraalla kielellä näytteleminen. Oon aatellut, että olisi kiva päästä johonkin ihan täysin vieraaseen kulttuuriin, ehkä se jotenkin vaikuttaisi koko olemukseeni noin yleisestiottaen.”

Panu muikistelee / (c) Teatterikärpänen

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Kyllä mä jossain vaiheessa ajattelin, että musta tulee luokanopettaja ja hainkin sinne. Ai niin, unohdin muuten sanoa, että oon siinä sivussa tehnyt koko ajan myös rakennushommia, varsinkin ennen kuin pääsin kouluun.”

Miksi haluat näyttelijäksi? ”Ehkä se on se, että mä olen luonnostani hyvin kiinnostunut itsestäni ja omasta sisäisestä maailmastani. Tämä on aika hyvä keino päästä tutustumaan kunnolla itseensä. Kyllä se on ehkä tietynlaista itsekeskeisyyttä, että näissä mennään oman pään sisällä. Teatteri taas on hieno väline käsitellä kaikkea ympäröivää maailmaa ja itseä siinä samalla ja osana sitä. Ja kyllä mä tosiaan haluaisin sillä lailla vapautua omista estoistani, haluan haastaa itseäni menemään sinne oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, koska muuten sitä olisi sitten helposti jännittäjä ja ei välttämättä tulisi tehtyä mitään, jos ei olisi sitä kanavaa, jonka kautta tutkiskelisi itseänsä.”

Miten ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai ovatko ne muuttuneet? ”Kyllä ne on muuttuneet. Ei tuo koulutus oo ollut lainkaan sitä mitä mä odotin. Heti ruvettiin tekemään jotain viittomia ja mä olin että mitä ihmettä, eiks tän pitänyt mennä tunteisiin ja tutkisteluun. En mä pettynyt ollut, päinvastoin! Mä olin jotenkin helpottunut aluksi, kun olin niin jännittynyt muutenkin ja pohdin, että pitääkö mun osata jotain valmiiksi. Se oli kuitenkin aika paineetonta se alku, vaikka ei siitä näin jälkeenpäin kauheasti edes muista. Se oli niin hämärää aikaa. Viimeaikoina lähinnä on enemmän tullut mieleen se, että mikä on taiteilijan vastuu, ei välttämättä edes näyttelijän. Kun meille on annettu näin hyvät mahdollisuudet, varsinkin meille kouluunpäässeille, ja on saanut viisi vuotta olla ja mönkiä ja yrittää käsitellä itseänsä ja ajatuksiansa, et jotenkin pystyisi maksamaan sitä sitten takaisin yhteiskunnalle jollain lailla”, Panu pohdiskelee.

”Suurin ”ahaa-elämykseni” on ollut kyllä se, kun tein viime keväänä pääsiäisen korvilla sen ”Iglupassio – Ihmisen jäljet”-esityksen. Rakensin iglun siihen yliopiston sisäpihalle ja olin siellä kolme päivää punaisessa pelastautumispuvussa. Se mukaili vähän pääsiäisviikon tapahtumia ja mukana oli myös kulutuskritiikkiä ja sitä, että mä itse halusin haastaa itseäni ja tein tuommoisen mahdollisimman ison jutun. Sain siitä kyllä hyvää palautetta, et se oli tekona kyllä hieno ja osittain just sen takia, että edes jotain tapahtuu ja joku laittaa itsensä likoon. Tuommoista itseilmaisua mä haluaisin tehdä enemmänkin ja tutkia, et miten se vaikuttaa muihin ihmisiin ja miltä se minusta itsestäni tuntuu. Noita olis kyllä pakko saada tehdä lisää, koska eihän sitä muuten tiedä. Ja on helpompi työskennellä muiden kanssa myös sen jälkeen, kun on ensin selvittänyt itselleen, et mistä haluaa kertoa.”

Miten sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”? ”Tuo Hämeenlinnan Teatterin ”Kuningas näyttämöllä” on kyllä teatterin taikaa, se on ollut semmoista todellisuuspeliä koko homma. En oo tuollaista nähnyt vielä oikein missään, se etenkin on minusta hienoa siinä. Se opettaa ihan tavallista teatteriyleisöäkin, lukutapaa.”

Mikä on sinun mielestäsi parasta teatterissa? ”Mä tykkään tutustua tyyppeihin ja oon tykännyt tosi paljon ideoimisesta, siitä että yhdessä kehitellään jotain.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Kyllä mä Vesa-Matti Loiria oon arvostanut ja ihaillut aina, en välttämättä kaikessa mitä se tekee vaan tavallaan sitä, että se on tehnyt kyllä niin omaa juttuansa ja mitä haluaa. Multilahjakkuus! Ja Martti Suosalo nyt tietysti on myös sellainen näyttelijänä, arvostan häntä tosi paljon.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Keskiyön cowboyssa oli kyllä Dustin Hoffmanilla ja Jon Voightilla tosi hyvä se yhteinen peli, et kyllä mä Dustin Hoffmanin kanssa haluaisin näytellä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? "J.Karjalaista oon kyllä fanittanut tosi paljon, pitäis vain keksiä joku biisi mikä sopii duetoksi, ehkä se ei olis edes sen oma olemassaoleva biisi, koska en kehtais raiskata niitä sen kuullen."


Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Tampereen Työväen Teatterissa, Hämeenlinnan Teatterissa ja ollaan me esimerkiksi Seitsemän veljeksen kanssa esiinnytty Peacockissa ja Seinäjoen Kaupunginteatterissa, ja Kaustisella tietysti.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”No, ehkä se ensimmäinen, mistä sain ihan palkkaakin eli ”Vihreä haltijatar – julmettu fantasiamusikaali”, siinä tuli se innostus tähän lopulta. Näkijä/Tekijässä Nätyllä oli kiva vetää sitä Santun roolia, mutta koen kuitenkin, että se itse juttu oli hienompi kuin mun oma roolini. Samoin kuin Kuningas näyttämölläkin, nautin siitä tosi paljon ja oli hienoa olla mukana siinä. Nuo omat jutut, eli Iglupassio ja Ollin kanssa tehty Kodittomat, ne on ollu tekoina ja kokemuksina tosi hienoja. En tiedä, kuinka hyviä ne on muiden mielestä olleet, mutta olen tosi onnellinen siitä, että olen ne tehnyt.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Kyllä mä jossain vaiheessa haluaisin tehdä Peer Gyntin ja jostain syystä mua on kiinnostanut myös tuo Jeppe Niilonpoika.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kaikki taide ja keskustelut ihmisten kanssa, ne saa jotenkin uskomaan elämän hienouteen ja kaikkiin mahdollisuuksiin.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Ehkä ennen esitystä, mutta en mä kauheasti jännitä lavalla. Jos paljon toistetaan esitystä, niin sitten ei paljoa jännitä, mutta jos joku tuttu tulee katsomaan, niin sitten taas kyllä. Mulla ilmenee se jännitys sillai, että mua alkaa väsyttää, alan haukotella ja tuntuu etten saa mitenkään virtaa itseeni. Ihme puolustautumiskeino heh, ”menenpä tästä nukkumaan niin kaikki selviää”. Kyllä se siitä sitten menee ohi”, Panu naurahtaa.

Onko sinulla jotain rutiineja/rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Ei oikeastaan, lämmitän äänen ja kehon myös ihan siinä ennen näytöstä ja monesti ennen jotain kohtaustakin.”

Kerro joku kommellus. ”Ei tuu kyllä mieleen mitään sen kummallisempaa... Ne on ihan kauheita kokemuksia vaan, kun herää myöhässä sillai, että soitetaan teatterilta. Pari kertaa on käynyt niin tuolla Vuonna 85:ssa. Sit vaan juoksee tyynynjäljet poskessa sinne ja suoraan lavalle, sitä ei haluaisi kokea kyllä kovin montaa kertaa!”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”On kyllä niin paljon vaihtoehtoja, että mistä lähtee kalastelemaan... Tuo meidän katuteatterikierros oli kyllä hieno kokemus. Ollaan siinä samassa asuntovaunussa ja ei me oltu edes tajuttu, että ne pöydät saa penkkien päälle niin, että siinä pystyy nukkumaan paremmin. Me heitettiin ne pöydät vaan pois, et ei me näitä tarvita ollenkaan, ja siellä oli sellaiset pienet laudat, jonka päällä sitten pystyi nukkumaan. 2,5 viikkoa tuli nukuttua niin, ettei pystynyt kääntämään kylkeä ollenkaan. Se oli niin totaalista retkeilyelämää kyllä. Luulajassa mentiin johonkin sorsalampeen peseytymään, ensin pestiin tiskit ja sitten mentiin itse perässä. Kerrostalossa siellä joku mummo katseli ikkunasta, että mitä ihmettä nuo pojat tekee”, Panu muistelee nauraen.

Käytkö katsomassa muiden esityksiä teattereissa? ”Kyllä joo, ainakin kerran kuukaudessa pyrin käymään. Lokkia kävin viimeksi katsomassa Tampereen Teatterissa tuossa syyskuun lopussa.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Mä oon Teatteri Pensaan jäsen, se on sellainen helsinkiläinen kiertueteatteri, joka on kiertänyt yli kymmenen vuotta, ja sen kanssa ollaan vissiin menossa ensi kesänä taas kiertueelle ympäri Suomea, Utsjoelle asti. Oon ollut vasta kerran mukana siinä, viime kesänä. Se nyt on ainakin ihan varma. Itselläni on kovasti tekeillä sooloesitys Prinsessa Ruusunen. Löysin vanhan rukin ja Barcelonasta kaasunaamarin ja sit mulla jostain syystä vaan tuli mieleen, että nyt tehdään. Tuon Iglupassionkin kanssa kävi ensin sillai, että näin vaan kuvan päässäni, siinä oli punapukuinen tyyppi ja iglu. Keväällä mä haluaisin tehdä myös lauluillan ja nyt me tehdään koulussa tanssivideoita myös.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Lukiossa mulla oli vähän sellainen laiskan miehen motto, eli ”mitään ei pitäisi tehdä mikä ei tunnu siltä”. Voisi sen tietenkin kääntää jotenkin niin, että ”voi myös tehdä kaikkea, mikä tuntuu siltä.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi juuri se? ”Kyllä mä oon Batmanista jotenkin aina tykännyt, mua on kiehtonut se tyyppi kyllä aina. Ja Superhessu tietysti!”

Osaatko imitoida ketään? ”Oon kyllä tosi huono. On mulla kyllä yksi Johannes Virolais-imitaatio, mutta sekin on sellaista ”aakekalliala-tyylistä” meininkiä. Sitä en kehtaisi edes julkisesti esittää, hahhhaa!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kyllä mä ensin tutustuisin itseeni/vartalooni ja mitäköhän mä sitten? Olisi ehkä kiva viettää oikein semmoinen hemmottelupäivä, ottaisi kaikki kynsihoidot ja vastaavat. Sit haluaisin tietysti mennä baariin oikein hyvännäköisenä, et miltä tuntuisi olla ihailun kohteena ja minkälaisia miehet on.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken unien? ”Olis muuten ihanaa! Ehkä mä ottaisin unilääkkeitä, että mä saisin jatkaa niitä uniani. Mä en tykkää nimittäin talvesta yhtään!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Ottaisin tosi paljon kirjoja sinne, tykkään lueskella.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mua on kiehtonut tosi paljon tuon Näkijä/Tekijän jälkeen kansalaissota, mutta en kyllä tiedä että haluaisinko mä kokea sen... Mä oon aina halunnut olla ritari, eli voisin mennä johonkin keskiajalle! Olisi mahtavaa olla haarniska päällä.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Soittelen kurssikaverilleni Kohosen Topille, että mitäs hänellä oikein on mielessä, kun se laittoi äsken tekstarin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä:

Mistä sanasta pidät eniten? - Lempeys
Mistä sanasta pidät vähiten? - Innovaatio
Mikä sytyttää sinut? - Hyvä keskustelu
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kyynisyys
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Saksofonia
Mitä ääntä inhoat? - Lumiauraa
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Psykologi
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Puhelinmyyjänä
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? ”Hyvin meni, mutta kokeillaanpas vielä toisen kerran!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).