Haastattelussa Petra Karjalainen

Petra Karjalaisen tapasin maaliskuun alussa 2014 Branderin kahvilassa Tampereella, ennen ”Ihmisellinen mies”- näytelmää Tampereen Työväen Teatterissa.

Vuonna 1969 syntynyt Petra on horoskoopiltaan skorpioni. ”Olen Oulussa syntynyt ja 19-vuotiaaksi asti asuin siellä. En ainakaan vielä tässä vaiheessa osaa ajatella, että muuttaisin sinne takaisin, mutta aina kun menen käymään siellä, niin kyllä mä heti tajuan, että täältä mä olen kotoisin, täällä on mun heimo. Murre mulla on tarvittaessa edelleen vahva, mutta teatterikouluaikoina jouduin opettelemaan sellaista yleiskieltä. Pitkään oli niin, että jos mä jouduin improvisoimaan tekstiä, niin aloin heti puhua Oulun murretta. Silloin 19-vuotiaana mä muutin ensin Haminaan, siellä oli musiikkiteatterilinja Jamilahden kansanopistossa. Olin siellä vuoden, ja puolessavälissä sitä vuotta mä pääsin mukaan Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -musikaaliin Kotkan Kaupunginteatteriin. Samoihin aikoihin mä hain ensimmäistä kertaa TeaKiin, en päässyt. Olin Kotkassa sen ja seuraavan vuoden aikana lopulta neljässä-viidessä jutussa mukana. Vuonna 1991 pääsin sitten TeaKiin, opiskelin neljä vuotta ja asuin sen jälkeen vielä kaksi vuotta Helsingissä. Sitten muutin tänne Tampereelle”, kertoilee Petra.

Mitä harrastat? ”Jaa-a. Mä harrastan elämää. Haluaisin harrastaa yli puolet vuodesta matkustamista, mutta sehän on taloudellisesti ihan mahdoton ajatus. Kyllä se niin on, että jos mulla on vähänkään ylimääräistä rahaa, niin kyllä mä heti lähden jonnekin. Kauheen tämmöisiä arkisia nää mun harrasteet, mutta mä luen myös hirveän paljon. Oikeastaan kaikki se, mikä aiemmin oli mulla harrastuksena, on muuttunut tavallaan työksi. Lisäksi mä nikkaroin aika paljon, eli kädentaitoja yritän pitää yllä. En tosin osaa mitään tekstiilikäsitöitä, mutta pienia puutöitä, maalaamista ja askarteluhommia teen oikein mielelläni. Olikohan se Vesa Vierikko, joka sanoi meille Teatterikoulussa, että ”sitten kun te menette kiinnitykselle jonnekin, niin siihen loppuu teidän harrastamiset” ja me oltiin että ”ei muuten lopu!” Kyllä se Vesa aikalailla oikeassa oli.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Osaan kyllä. Olen aloittanut pianonsoiton opiskelun 5-vuotiaana ja soitin aika aktiivisesti monta tuntia päivässä ihan tuonne 16-vuotiaaksi. Sitten alkoi tulla kuvioihin muka kaikkea muuta jännempää... Pystyn kyllä vieläkin säestämään itseäni ja muita, ja osaan lukea nuotteja. Kitarasta mä saan tarvittaessa jotain sointuja irti pakon edessä, mutta esiintymään en kyllä sen kanssa lähtisi. Sit mä oon käynyt Irlannissa muutamaan otteeseen ja ihan pienestä asti oon rakastanut irkkumusaa ja koko sitä kulttuuria ja kelttiläistä mytologiaa. Se on kyllä niin ihanaa ja menee suoraan sieluun, voi jestas! Irlannin länsirannikolla on sellainen mieletön paratiisisaari kuin Achill ja siellä on yli sata vuotta vanha musiikkikoulu, jossa mä muutama kesä sitten otin tinapillitunteja ja opiskelin sean-nós -laulua. Mä tein sellainen oman juttukin teatterille kuin ”Tanssiva mieli”, siinä oli Majanlahden Sanna mukana myös ja bändi. Esityksessä yhdistyi kaikki mun haaveeni ja ajatukseni siitä, että mitä olisi oikeanlainen lavallaolo ja minkälainen minä haluan olla laulajana ja esiintyjänä. Perinteiseen sean-nós - lauluunhan kuuluu ajatus, että pitäisi unohtaa olevansa katseen alaisena ja pitäisi unohtaa että esiintyy. Se oli niin suuri onni, kun kaikki onnistui. Mä puoliksi improvisoin tekstiä, olin tutkinut pitkään mytologiaa ja myös reissuistani riitti paljon asiaa. Sanna lausui mielettömiä irkkurunoilijoiden maanläheisiä ja karuja runoja. Sit meillä oli 1700-luvulta asti ihan tähän päivään erilaista irkkumusiikkia. Se oli esiintyjänä puhtaimmillaan just sitä, mitä haluaisin tehdä. Se oli niiin hienoa. Salaa toivoin, että yleisö todella koskettuisi, nauraisi, laulaisi mukana ja fiilistelisi ja tanssisi, ja sitten kun se kaikki tapahtui, niin huh huh! Se musiikkihan menee suoraan sieluun ja kehoon! Ja se on Irlannissa niin mahtavaa, että mytologia ja tarinat on niiden ihmisten arjessa mukana koko ajan. Joku kyrmyniska bussikuski saattaa ykskaks puhjeta laulamaan jostain keijukaisista, ja se on kyllä niin upeeta”, Petra hehkuttaa ja hetken kertoilemme (ja hehkutamme) yhdessä kokemuksistamme tuolla vihreällä saarella.

Petra Karjalainen / (c) Teatterikärpänen 

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”Mä oon tosi herkkä, se on vahvuus mutta myös rasite. Koen että reagoin vahvasti tunnelmiin, ympäristöön ja tapahtumiin. Sellaista aistiherkkyyttä pystyy käyttämään lavalla. Luulisin myös, että musta on ammattivuosien myötä tullut aika rohkea lavalla. Mua ei kauheasti hävetä mikään enää ja mä menen mieluummin vaikka päin seiniä kuin jään jotenkin vajaaksi. Nyt tässä Ihmisellisessä miehessä, jota olet tulossa katsomaan, mä olen esityksen jälkeen aina todella uupunut, koska joudun koko ajan pidättelemään tunteitani. Se on mulle aika epätyypillinen rooli, mutta sitä on ollut mielenkiintoista tehdä. Olen myös semmoinen täysillä heittäytyjä. Ja sitä myötä aika tapaturma-altis... Mä olen myös kauheen tunnollinen, vähän hölmönkin tunnollinen. Olen ahkera ja luotettava työihminen. Konkreettisia taitoja sitten on laulu-ja tanssitaito, niiden avulla olen saanut paljon töitä. Minusta on helppoa olla isolla näyttämöllä, koska tykkään siirtää roolihenkilön ajatuksetja tunteet kehooni ja sitä kautta tuoda ne ulos.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”En ole koskaan oikein edes yrittänyt, mutta musta olisi ihana osata säveltää. En oo jotenkin edes kuvitellut, että osaisin. Ehkä mun pitäisi vaan kokeilla. Nuorempana mä kirjoitin tosi paljon, ja musta olisi myös hienoa osata ilmaista itseäni kirjallisesti puhtaasti ja vahvasti. Kirjoittelin novelleja ja muuta, ja joskus haaveilin toimittajan urasta, tein koulun tet-jaksonkin Oulun Lehdessä ja sain kirjoittaa jopa muutaman jutunkin. Mä olen myös aina haaveillut siitä, että osaisin rakentaa veneen, sellaisen kauniin puuveneen. Mutta kaikki kurssit, mistä kiinnoistuisin, on aina iltaisin, joten...”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei oo teatterialalla muita, mutta isäni on loistava kitaristi ja laulaja pikkusiskopuoleni ovat tosi musikaalisia. Äitini on ollut kosmetologina ja kaupan alalla ja myös palkittu herkkujen tekijä, taidetta sekin? Isäni on taiteellisuudestaan huolimatta sotilas, että ihan tämmöistä perusmeininkiä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Kyllä mä siitä ihan pienenä jo kiinnostuin. Todistetusti mä olen 8-vuotiaani kirjoittanut päiväkirjaani, että ”eräänä päivänä minusta tulee näyttelijä”. Väliin mahtui sitten muitakin haaveita, mutta lukiossa se tuli taas vahvasti mieleen, kun piti toden teolla miettiä että mitä isona tekisi. Tajusin, että ei mulla ole oikein muuta vaihtoehtoa. Kaikki mitä mä siihen mennessä olin harrastanut tai mistä mä olin ollut kiinnostunut vei sitä kohti. Sit mä menin työkkäriin ja siellä oli iso kansio, jossa oli kaikki opiskelupaikat ja selasin tuntikausia sitä läpi, ja mikään muu ei vaan kiinnostanut. Hain Sibelius-Akatemiaan ja Oulunkylän pop-jazz -opistoon, koska olin paljon musiikkia harrastanut ja opiskellutkin. Mä hain myös Snellman-korkeakouluun Steinerkoulun opettaja -opintoihin  ja pääsinkin, mutta mä en mennyt sinne, koska eihän mun hermot olisi kestäneet pienten lasten opettamista. Päätin, että haen TeaKiin niin monta kertaa kuin suinkin jaksan, ja onneksi sitten toisella yrittämällä pääsin. Koko ajan se on tosiaan ollut mielessä. Koulussa muinoin olin kaikissa mahdollisissa näytelmäkerhoissa ja esiinnyin tosi paljon. Olin ala-asteella vähän sellainen omissa oloissani viihtyvä, mutta heti kun pääsin esittämään jotain, niin olin hurjan rohkea. Se oli tavallaan kohotettu tilanne, kun sai olla joku muu. Lukioaikoina mä aloin tehdä pianon kanssa laulukeikkaa kahviloissa. Yhdessä vaiheessa urheilin tosi paljon ja mulla oli haaveena, että ryhdyn ammattiurheilijaksi. Sit haaveilin psykologin ammatista, ja lisäksi oli se toimittajahaave. Tällähän hetkellä mä opiskelen laulunopettajaksi. Nyt riittää hermot opettaa...”

”TeaKiin pääsin siis 1991 ja valmistuin 1995. Meillähän oli ihan mahtava kurssi, mm. Peter Franzén, Tommi Korpela ja Erosen, Mastomäen Turkka, Reinikaisen Janne, Puumalaisen Sari, Minna Suuronen, Susanna Mikkonen ja kaikki muutkin loistavat... Siihen aikaan käytiin tiiviisti sitä koulua ja sieltä ei myöhästytty, keikkoja ei tehty kouluajalla, ja nimenomaan teatteri oli kaiken a ja o. Nykyään ehkä ollaan vähän joka suuntaan menossa ja filmihommat tuntuu olevan se juttu. Nyt on ihan uudenlainen sukupolvi tällä alalla enkä tarkoita, että se olisi jotenkin huonompi tai parempi. Tämäkin ala muuttuu. Ja niinhän se täytyy olla."

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli ”Sanaton viestintä näyttelijäntyössä”, eli mitä kaikkea keholla voi ilmaista ilman sanoja. Tutkin voiko kehonkielellä tietoisesti vaikuttaa katsojaan, huijata tai alleviivata. Taiteellisen lopputyöni mä tein suomalais-brasilialaisessa elokuvassa ”Yemanján tyttäret”. Sen ohjasi Pia Tikka ja Mika Kaurismäki oli siinä toisena ohjaajana ja tuottajana, ja se kuvattiin Rio de Janeirossa. Mä olin siellä viimeisellä kurssilla kuukauden. Aika hienoa! Siinä elokuvassa mä pääsin tutkimaan sitä, kuinka keho kertoo jotain ihan muuta mitä mä puhun. Ja myös kulttuurillisia eroja kehon käytössä. Tätä samaa sanatonta viestintää mä työssäni tutkin vieläkin.”

Muut mahdolliset opinnot? ”Jonkunverran olen käynyt hahmometodikursseilla, mutta siitä on jo vuosia. Sit mulla on niitä irkkumusaopintoja ja erilaisia lauluopintoja ihan nuoresta asti, ja viime syksynä mä aloitin Kööpenhaminassa Complete Vocal Technique -opinnot, eli laulaja-laulunopettaja -opinnot, jotka kestää kolme vuotta. Koitan valmistumiseni jälkeen yhdistää jotenkin nämä kaksi ammattia, näyttelemisen ja opettamisen. Vuoden aikana meillä on aina kuusi nelipäiväistä seminaaria, ja lisäksi on kovasti kotitöitä ja omaa harjoittelua ja harjoitusoppilaita. Mähän olen nyt virkavapaalla, jonka aloitin viime syksynä ja se kestää ainakin tämän vuoden loppuun. Olen Työviksessä mukana vain tässä Ihmisellisessä miehessä.”

Petra nautiskelee auringosta...

Millä alalla mahdollisesti olisit nyt, jos et olisi tällä alalla, eli olisiko sinulla joku vaihtoehto C kenties? ”Mä luulen, että tekisin jotain konkreettista. Olisin huonekalujen entisöijä tai koristemaalari. Nämä ei tosin oo kauhean sosiaalisia ammatteja ja on vaikea ajatella, etten olisi esimerkiksi musiikin parissa, mutta jos olisi ihan pakko ja pitäisi valita jokin toinen reitti, niin nämä voisi olla ihan hyviä vaihtoehtoja”, Petra mietiskelee.

Miksi olet näyttelijä? ”Voi kauheeta mikä kysymys! Kiitos ja näkemiin, heh. Jos sitä lähtee oikein miettimään, että mistä kaikesta se on kasautunut, niin ensinnäkin se on yhdistelmä sitä, kuka mä olen ja missä mä olen hyvä. Ja sitten kun alkoi enemmän tajuta, mitä tämä työ on konkreettisesti, niin se on onnea siitä, että saan oikeasti kertoa ihmisille tarinoita. Että saan vaikuttaa ihmisen tunteisiin. Mä näen sen ihan puhtaasti tarinankerrontana, mä olen tarinan ja tunteiden välittäjä. Ja sitten mä olen aina ajatellut, että jokaisessa roolissa pitää olla hetki, jolloin se oikeasti lävistää minut itseni, Petran, ja sitten vasta voin vaikuttaa katsojaan. Sen tutkiminen itsessä ja maailmassa on itsekkäällä tavalla kauhean mielenkiintoista. Toki työni on myös itseilmaisukeino, mä olin nuorempana sellainen, että pidin tunteita aika paljon sisälläni ja tavallaan tän ammatin kautta mä olen saanut paljastaa sen, mitä mun sisällä on. Ja sitten kun tajusin, että mulla on tämä vahvuus, niin miksi mä en käyttäisi sitä ihmisten palvelemiseen. Musiikin ja laulun ihmeellisyys on siinä, että se menee suoraan sielusta sieluun, siinä ei parhaimmillaan ole mitään seiniä välissä. Musiikin voima on niin ihmeellinen. Ja koska olen ollut näyttelijänä isossa talossa, ja saanut tehdä erilaisia rooleja, niin kaikkia tyylilajeja on tullut tehtyä. On lajeja missä mä olen parhaimmillani, mutta sitten taas en ole välttämättä mikään maailman paras farssinäyttelijä...kesällä testataan taas... Mä en väheksy naurun voimaa, sehän on vaan loistavaa jos 800 ihmistä nauraa samaan aikaan ja niillä on kivaa. Ja yhtä aikaa Kellariteatterin puolella sitten vaikuttuu ja itkee tai koskettuu, se on teatterin hienous. Että ihminen hetkeksi unohtuu johonkin tarinaan tai tunteeseen, ja ehkä se sen jälkeen on vähän erilainen tai ajattelee eri tavalla.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai ovatko muuttuneet? ”Mulla ei kauheasti ollut mitään hienoja visioita päässäni silloin kun TeaKiin menin. Se oli hyvä, kun olin ollut yli vuoden siellä Kotkassa ja nähnyt sen rytmin ja koska olin teatterilla melkein päivittäin, niin mulla ei ollut mitään harhakuvitelmia jostain. Olen aina pitänyt itseäni ensisijaisesti teatterinäyttelijänä enkä ole maanisesti haaveillut leffan päärooleista. Olen saanut onneksi kamerankin edessä työskennellä ja nauttinut aina joka hetkestä, mutta mulla ei ole ollut mitään haaveita, että voi kun musta tulisi joku maailmanluokan leffastara. Pahimmillaanhan tämä työ on ihan hirvittävän raskasta, ja arjen, muun maailman ja työn yhdistäminen on ollut paikoitellen tosi vaikeeta ja hämmentävää. Pahimmillaan tulee myös se tunne, ettei riitä mihinkään siinä määrin mitä pitäisi. Mäkin olen joskus esittänyt samaan aikaan viittä näytelmää ja harjoitellut kuudetta ja niistä viidestä on kolme saattanut olla musiikkijuttuja, tehnyt lisäksi keikkoja ja kotona on pieni lapsi ja siihen päälle joku pitkittynyt keuhkohomma, kun ei ehdi parantua, koska on pakko olla esityksissä. Kyllä siinä on aatokset ollu sitä luokkaa, että tätäkö tää mun loppuelämäni nyt on ja jos joskus pääsen Hämeenpuiston toiselle puolelle, niin se olisi jo suuri ihme. Kyllä se arki lyö joskus aika rajuna silmille, enkä mä olis koskaan uskonut, että esimerkiksi meidän palkat on sillä tasolla mitä ne nyt tälläkin hetkellä teatterissa on. Työmäärä ja palkka ei kohtaa kyllä millään tasolla. Mutta mä oon ollut siinä mielessä onnekas, että mä olen saanut tehdä ihan hirveen hyviä rooleja koko ajan, eli mä en oo todellakaan esimerkiksi pettynyt uraani. Se mistä mä joskus visioin, ei ole mitenkään romahtanut.”

Onko sinulla kenties omia esikuvia, joiden työskentelyä olet erityisesti seurannut tai ihaillut muuten? ”Mä olen elokuvatähdistä Katharine Hepburnia ihaillut aina, ja sitten olen jumaloinut myös tiettyjä laulajia. 15-16- vuotiaana olin enoni luona täällä Tampereella kyläilemässä ja iso uusi näyttämö oli juuri avattu. Menin katsomaan Niskavuoren Hetaa, jossa Tuire Salenius näytteli Hetaa. Ihailin hänen taitoaan ja ajattelin, että voi kunpa itsekin saisi joskus olla tuolla lavalla. Maria Aroa ihailen myös ihan hirveän paljon. Onhan niitä muitakin. Mä aluksi niiailin kaikille kun tulin tänne töihin. Ihailin nuorena toki esim. Väänästä, Heiskasta ja Sveholmia, kun olin paljon teatterissa käynyt ja nähnyt heitä elokuvissa ja muualla, ja ykskaks ne olikin sitten opettajia ja nykyään kollegoja. Onhan se hassua! Ai niin,  Judy Denchin ja Maggie Smithin tapaa näytellä mä ihailen myös."

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa maailmasta? ”Tietenkin voisi tehdä sellaisen leffan, jossa olisi mukana Gary Oldman, Christopher Walken, Johnny Depp, Robert Downey Jr ja Ray Liotta, jotka voisivat näytellä vaikkapa mun hyvin läheisiä miespuolisia ystäviäni. Judy Dench voisi olla mun isoäitini ja Meryl Streep äitini, ja Kate Winslet voisi olla mun sisko! Siinä olisi hieno porukka. Niin ja sitten se, jonka kanssa mä loppujenlopuksi sitten päätyisin yhteen, olisi Benedict Cumberbatch. Mutta kyllä mä vielä sen sanon, että onhan tässä meidän omassa talossakin paljon sellaisia, joiden kanssa on ja on ollut ihana näytellä. Eläkkellä olevaa Juhani Niemelää kaipailin kovasti tässä yksikin päivä, hänen kanssaan olen saanut näytellä kaikki mahdolliset suhteet, joita miehen ja naisen välillä vain suinkin voi olla.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”En ole lapsena kauheasti fanittanut ketään, mutta oon aina rakastanut Elvistä ja ainut juliste, joka mulla seinällä on ollut on Elviksen juliste. Kyllä mä hänen kanssaan jonkun balladin voisin vetää. Ja Tom Waitsin kanssa. Ja Kate Bushin kanssa! Tom Waitsin kanssa voisi olla joku rajumpi duetto, ja sitten joku artistinen kokeilu Kate Bushin kanssa”, naurahtaa Petra ja visioimme hetken, miten Petra ja Kate yhdessä duetoivat pitkissä hameissa hiukset tuulessa hulmuten ja meri siintää taustalla.

Visiointia...

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Tampereen Teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Teatteri Eurooppa Neljässä...Sit kesäteattereissa Oulussa, Heinolassa ,Porissa ja ensi kesänä olen Tampereen Komediateatterissa. Hmmm, Kansallisoopperassa! Ja tietenkin Tampereen Työväen Teatterissa, heh”, luettelee Petra.

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö? ”Kyllä mulla ihan ekana tulee Suruttomat mieleen, siinä onnistui kaikki ja kun se osui vielä sellaiseen hetkeen, että ei ollut vielä ollut monia uusia suomalaismusikaaleja. Harva ulkopuolinen uskoi siihen ennen enskaria, kuului keskusteluja tyyliin ”Työmiehen vaimosta musikaali, todella kiinnostavaa". Me tehtiin sitä heti niin suurella sydämellä, se oli jotain uskomatonta. Ja sitten kun se onnistui ja ihmiset halusi tulla sitä katsomaan, niin se on ollut kyllä mahtavaa. Omasta roolihenkilöstäni mulla oli jännä olo koko ajan, ihan kuin joku olisi työntänyt mua selästä oikeaan suuntaan. Mulla ei ollut sekuntiakaan sellainen olo, että mä en olisi tiennyt mitä mun pitää tehdä. Jotenkin mä ymmärsin sitä tapaa näytellä ja sitä henkilöä ja tarinaa. Edelleenkin mua tullaan siitä roolista kiittämään, se on jäänyt ihmisillä mieleen. Siinä oli kyllä jotain aivan erityistä. Olen saanut tehdä paljon isoja musikaalirooleja ja niitä on ollut ihana tehdä, kuten vaikkapa Chicagon Velma. Don Quijote! Tell me on a Sunday! Sitten näytelmä, jossa mä ensimmäisen kerran tajusin, että mua ei enää hävetä, oli ”Rakkaudesta minuun”, joka pyöri nelisen vuotta sitten Kellariteatterissa. Olin menossa harjoittelemaan yhtä todella rohkeeta kohtausta ja mietin siinä, että jännittääkö mua. Ei jännittänyt eikä hävettänyt, ja se oli mahtava tunne. Siinä tapahtui joku askel. Kellariteatterissa oli myös näytelmä ”Kuvantekijät”, olin vasta vähän aikaa ollut Työviksessä ja ohjaaja Kurt Nuotio rohkaisi mua tavallaan  löytämään ominaislaatuni. Ja sitten on mainittava myös ”Bobby Fischer asuu Pasadenassa”, entinen opettajani Kari Heiskanen ohjasi sen ja siinä sain työskennellä Seela Sellan kanssa, jota myös ihailen yli kaiken. Se oli myös mielettömän hieno näytelmä.”

Miten sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”? ”Ekana mulle tulee mieleen kaikki se, mitä tapahtuu takana. Et kuinka moni ihminen oikeassa rytmissä, harjoiteltuna ja asiaan keskittyen luo sen esityksen. Se on minusta tavallaan se konkreettinen taika. Siellä on kymmeniä ihmisiä tekemässä sitä, mikä näkyy helppoutena lavalla. Sitten myös se vaihe harjoituksissa, kun kaikille alkaa muodostua mielikuva tulevasta ja kaikki alkaa ikään kuin loksahtaa paikoilleen pikku hiljaa. Siinä on teatterin taikaa myös.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Ensimmäisenä tulee mieleen matkat. Yksi syy miksi haluan matkustaa niin paljon on se, että mä haluan kokemuksen siitä, että näen ja koen jotain ensimmäistä kertaa. Mä inspiroidun siitä todella! Inspiroidun yllättävistä tilanteista ja yksityiskohdista. Kyllä mä kirjallisuudesta saan myös tosi paljon, hyvän kirjan lukeminen on suuri nautinto! Saan valtavasti voimaa ystävistäni ja ilosta elämässä. Uusien ihmisten tapaaminen inspiroi myös, etenkin nyt kun olen virkavapaalla ja olen huomannut, että on muutakin elämää. Olen tavallaan päässyt positiivisesta umpiosta ulos, ja sehän täyttyy sitten jollain muulla. Inspiroiko auringonpaiste? Voi kuule kun mä en oikein tykkää tuosta auringosta, mä olen talvi-ihminen ihan täysin. Kevätaurinko on ihan ookoo, mutta kesäisin mä olen ihan pois tolaltani koko ajan. Mun keho ei jotenkin käsittele sitä lämpöä, olo on kuin sotaan lähtisi. Mitä enemmän on pakkasta, sen ihanampaa!”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Tietenkin sellaista pientä, mutta ei mitään lamauttavaa. On toki erilaisia tilanteita, eli jos joudut vaikkapa valmistautumatta johonkin tilanteeseen tai olet joutunut opettelemaan ison tekstimäärän lyhyessä ajassa, niin jännitys tulee siitä teknisestä suorituksesta, et meneekö se pieleen vaiko ei. Itse esiintymistä mä en jännitä. Kaikista jännittävin tilannehan on se, että esiinnyt läheisille vaikkapa jossain syntymäpäiväjuhlilla. Näyttämöllä on myös erilainen fiilis, jos katsomossa on joku tuttu ja jos ei ole, mä ajatuksissani sijoitan sinne jonkun. Nuorempana mulla oli sellainen harjoitusmetodi, että kuvittelin mielessäni katsomoon jonkun itselleni tärkeän ihmisen. Aina jossain vaiheessa harjoituksia mulle tulee mieleen se, että mä omistan kyseisen roolin aina jollekin. Enkä paljasta, kenelle sen omistan. Se on mun oma salaisuuteni."

Onko sinulla kenties jotain omia rituaaleja/rutiineja, joita teet aina ennen esitystä? ”Kyllä mä yleensä venyttelen ja jos on luvassa musikaalia ja tanssia, niin kyllä se vaatii ihan kunnon lämmittelyn. Kyllä mä myös jollain tasolla käyn tekstin mielessäni läpi, etenkin jos sitä on paljon. Mä joko mielikuvittelen mielessäni esityksen nopeasti läpi tai sitten ihan konkreettisesti käyn tekstiä läpi. Olen vähän sellainen varmistelija. Sitten on vähän hassujakin, ja tämän mä teen ihan arkielämässäkin, eli mä laitan vasemman kengän jalkaan ensin. En tiedä miksi, ja pukijatkin tietää sen. Ne ei edes yritä laittaa mulle oikeaa kenkää ensin, heh. Kyllähän joka esitykseen tulee ne omat rutiinit, ihan koko ryhmälle. Jos on joku iso musikaalirooli, niin kyllä sen tiedostaa jo heti aamusta. Kuulostelee kroppaansa ja täytyy miettiä tarkkaan, että missä vaiheessa syö ja mitä syö. Silloin valmistautumiseen menee koko päivä jollain tavalla kyllä.”

Kerro joku kommellus!”Oli sellainen lastenmusikaali kuin ”Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti” ja siinä oli tosi nopeita vaihtoja. Tapahtui kerran niin, että olin lavan sivussa pikavaihdossa ja mulle laitettiin tukkaa kiinni. Pöydällä oli hiuslakkapullo ja lisäksi semmoinen Ice Power-pullo, jota suihkutetaan lihasvammoihin. No, mulle suihkutettiin sitä reilusti hiuksiin. Mulla valui vesi silmistä ja nauroin vaan, ja piti jo mennä seuraavaan tanssikohtaukseen lavalle. Mun ympärillä oli kauhee käry ja kaikki oli vaan, että mitä ihmettä sä oot menny tekemään! Vuonna 85:sta tehdessä kävi sitten niin, että kun aloin tehdä Karoliinaa, olin vaan harjoitellut kohtauksia mutta en saanut alle yhtään läpimenoa. No, mä sitten ekassa esityksessä hipsin valmiiksi kohtausta varten sen baarin taakse kököttämään ja luulin, että menen kohta ovesta sisään se baari lähteekin siitä liikkeelle! Peruutin siitä sitten vaivihkaa pois, kököttävä Karoliina siellä heh! Kukkuu!” nauraa Petra. ”Olen muuten myös murtanut jalkani Oliver-musikaalin ensi-illassa...”

Kerro joku oikein hyvä muisto? ”Olin valmistunut just koulusta ja vierailin Työviksessä musikaalissa ”Enkeleitä Broadwayllä”. Oliskohan ollut sitten ensimmäinen yleisö ja mä kiersin sieltä näyttämön takaa toiselle puolelle, kuulin yleisön puheensorinan ja sen, kun soittimia viritellään ja tajusin yhtäkkiä, että nyt mä olen täällä! Tästä mä nuorena haaveilin! Se järjetön onni siitä, että olen nyt täällä Työviksen lavalla ja mulla on musikaalin naispäärooli ja olen just valmistunut koulusta ja elämä on avoinna!”

Käytkö seuraamassa muiden teatterien tarjontaa ja onko joku esitys jäänyt erityisesti mieleesi? ”Kyllä mä käyn aika paljon, niin paljon kuin suinkin pystyn. Helsingissä käyn paljon katsomassa kurssikavereitteni töitä, Hämeenlinnassa, Oulussa, Turussa... Nythän mulla on enemmän mahdollisuuksia käydä eri teattereissa. Tampereen Teatterissa kävin katsomassa Jatkuvaa kasvua, ja tykkäsin siitä kyllä tosi paljon. Olin kauhean ylpeä kollegoistani.”

Tulevia rooleja? ”Kesällä olen Tampereen Komediateatterin Riemurahat-farssissa mukana. Ensi-ilta on kesäkuun alussa. Syksyllä vierailen Teatteri Jurkassa Pasi Lampelan näytelmässä Markiisin unet.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Äitini sanoo aina, että ”Kaikki järjestyy” ja itsekin sitä aina toistelen. Sit ehkä semmoinen kuin ”mieluummin enemmän kuin vähemmän” olisi mun juttuni myös.”

Mitä muuta mahdollisesti haluaisit sanoa? ”Se täytyy sanoa, että kyllä mä pikkuisen olen huolissani teatterien tulevaisuudesta. Nuoret pitäisi saada teatteriin myös, mua vähän huolettaa se, että mistä tulevaisuudessa saadaan uusia katsojia. Miten sitä pystyy kilpailemaan tuota järjetöntä tarjontaa vastaan, elokuvia ja nettiä? Tukia vähennetään ja lipputuloja tulee koko ajan vähemmän, ja se alkaa vaikuttaa ohjelmistoihinkin. En väheksy viihdettä enkä musikaaleja enkä komedioita, mutta kyllä mä haluan tehdä muutakin. Monen hienon esityksen esityskaari jää rikollisen lyhyeksi ihan siksi, että ihmiset ei vaan löydä sitä tai valitsevat sen sijaan jotain muuta. Suomessa ei lähdetä niin helposti spontaanisti teatteriin, mikä on harmi. Jotenkin teatterilla on vieläkin vähän sellainen ”elitistinen” maine, pukeudutaan ja niin edelleen. Toki teatterissakäynnistä voi ja saa tehdä juhlahetken, mutta mieskatsojat ja nuoret varsinkin saattavat vierastaa teatteria juuri siksi, että tulee sellainen ”pönötysfiilis”. Kasivitonen onneksi mursi tätä leimaa, siellähän kävi todella paljon myös miespuolisia katsojia.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Aaaah, pienenä mä rakastin Tenavissa sitä Piparminttu-Pipsaa! Se mä haluaisin olla. Mä samaistuin siihen pienenä, koska olin niiiiin epätyttömäinen tyttö kuin olla ja voi. Mahtava hahmo!”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä varmaan yrittäisin viedä itseäni tilanteisiin, joissa mä tuntisin sen, että miten mies esim. kokee taiteelliset tai visuaaliset elämykset. Haluaisin keskustella naisten kanssa ja joutua jonkinsortin riitatilanteisiin, väittelemään ja kiistelemään. Harrastaisin rajua urheilua, jotta tuntisin miltä miehen kehossa tuntuu  ja totta kai samasta syystä myös seksiä. Menisin myös miesten saunailtaan kuuntelemaan, että mitäs siellä oikein jutellaan. Kokonaisvaltainen miehenymmärryspäivä!”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Sehän olisi mulle ihan kauhun paikka, koska mä rakastan talvea! No, ottaisin sinne tosi hyviä kirjoja ja tinapillin, jotta voisin kunnolla opetella soittamaan sitä. Jättitermarillisen hyvää teetä hunajan kera ottaisin mukaan ja sitten vaan nautiskelisin, kun siellä on kylmää ja pimeää. Ja kun kevätaurinko alkaisi lämmittää, mä vetäisin verhot takaisin kiinni ja jatkaisin unia. Mähän voisin tehdä kesäksi sellaisen hobittimajan tyylisen viileän maakuopan, jossa voisin piileskellä koko kesän!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Tosi tanakan aurinkosuojan ja jotain pehmukkeeksi. Sit voisin ottaa mukaan puukon, jotta voisin karsia sillä oksia ja tehdä niistä jotain. Sitten siellä pitäisi olla askartelutarvikkeita, paperia ja maalia. Mini-Strömsön tyylinen juttu, kaikenlaista nikkarointia ja askartelua! Voisin piirrellä kuvia niistä maisemista ja juotavana mulla voisi olla raikasta greippimehua.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai hetkeen, minne menisit? ”Aika jännä, just pari päivää sitten mä mietin, että voi kun voisin tavata mun mummoni kun hän oli nuori. Mä menisin 30-luvun loppuun Petsamoon tapaamaan mun Martta-mummoani, isäni äitiä, hän oli mulle äärimmäisen rakas ihminen.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Kävelen tästä töihin ja aloitan omat rituaalini, mähän tulen vasta vähän ennen kahta lavalle, eli siksi en ole vielä hysteerinen tai paniikissa, vaikka kello on jo näin paljon. Näen pukkarikaverini Mia Selinin ja vaihdetaan kuulumiset, ehkä otan kupposen teetä ja venyttelen siinä pukkarin lattialla vähän. Käyn pikaisen mutkan kampaamon puolella ja sitten tulen lämpiön puolelle siinä puoli kahden maissa ja odottelen, milloin on Iiris Kukkian aika astua lavalle.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Ilo

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Tyhjä

- Mikä sytyttää sinut? - Rohkeus

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Poissaolevuus

- Suosikkikirosanasi? - Perkele

- Mitä ääntä rakastat? - Kun pakkaslumi narskuu kenkien alla

- Mitä ääntä inhoat? - Formulakisoja

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Veneenrakentaja

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Asfalttimies

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kylläpä kesti!

Nyt pois tästä auringosta... :)