Haastattelussa Petra Ahola

 Petra Aholan tapasin huhtikuussa 2014 Kahvila Branderissa Tampereella.

Vuonna 1983 syntynyt Petra on horoskooppimerkiltään leijona. ”Mä oon syntynyt Vantaalla. Sit me muutettiin isäni työn perässä Poriin, jossa kävin kouluni. Porissa oon kasvanut, mutta en nykyään koe olevani porilainen kovinkaan vahvasti, vaikka jonkun kierouman se sieluun väistämättä onkin jättänyt. Sukua asuu paljon Turussa, joten voisin Turkua sanoa mun ”henkiseksi kodikseni”. Porissa taas asuu mun kaikki lapsuudenaikaiset kaverini edelleen... Nyt olen asunut Tampereella jo kymmenen vuotta. Toisaalta mieheni Jarin kautta oon tosi tamperelainen, koska hän on ihan paljasjalkainen manselainen ja Jarin koko suku asuu täällä. Mikä se raja on, että milloin voi sanoa olevansa tamperelainen?”

Mitä harrastat? ”Aiemmin mä oon harrastanut ihan hirveän paljon. Tanssinut oon ihan pienestä asti ja soittanut pianoa. Jossain vaiheessa kyllästyin siihen balettitouhuun ja aloin harrastaa thai-nyrkkeilyä ja olinkin aika hyvä siinä. Nykyään mä en ehdi harrastamaan muuta kuin käymään salilla ja lenkillä. Soitan myös pianoa, jos Martti (kohta 2v.) antaa.”

Osaatko soittaa muuta kuin pianoa? ”Kehoa! Body percussion on mun lempparijuttuni! (Petra näyttää mallia) Mä haaveilen sooloesityksestä, et pystyisi tekemään rytmiin perustuvan esityksen, joka olisi kuitenkin tarinallinen.”

Mitkä ovat ammatillisessa mielessä sinun vahvuutesi omasta mielestäsi? ”No ensimmäisenä tulee mieleen rytmitaju. Hirveen tylsää varmaan sanoa monipuolisuus... Sitten tuo liikunnallisuus tanssitaustani kautta, mä oon fyysisesti aika monialainen. Ennakkoluulottomuus myös, mä en ensisijaisesti ryhdy kyseenalaistamaan. Jos jotain pyydetään, mä tarjoan kyllä ja aika nopeasti nappaan kiinni siitä, mitä ohjaaja tarkoittaa ja haluaa, ja pystyn sen sitten tuottamaan. Tietenkin jos koen, ettei se ole hyvä vaihtoehto, mä kerron sen ääneen ja tarjoan tilalle jotain toista vaihtoehtoa. Palaisin vielä siihen rytmitajuun, se liittyy niin moneen asiaan enkä tarkoita nyt sitä, että siihen tarvittaisi musiikkia tai että osaisi askeltaa oikein. Rytmi liittyy esimerkiksi taukoihin tekstin sisällä. Sitten tuo body percussion on mun erikoistaitoni, lisäksi oon stepannut ja kiipeillyt. Nätyn aikoihin mä viimeisenä vuotena erikoistuin stunt-touhuihin, tippumisiin ja rappusista alaskierimisiin ja vähän tulihommiinkin. Korkeat paikat kiehtoo mua, ja mä saan tosi paljon nautintoa tuonkaltaisista haasteista. Lapsena jos meni pallo katolle, mä olin heti kiipeämässä”, Petra intoilee.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Espanjan kieli! Ei siitä kyllä mitään ammatillista hyötyä olisi, mutta...”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Löytyy. Niinkin reippaasti, että voi sanoa vertaistukiryhmän löytyvän läheltä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä, vai oliko se ihan selkeä homma jo lapsena? ”Kyllä ja ei. Olin lapsena monissa jutuissa avustajana ja aina se oli musta kivaa hommaa. En mä silti vakavissani ajatellut, että musta tulee näyttelijä! Meillä kävi aina näyttelijöitä ja muuta teatteriporukkaa, oli juhlia ja kaikenlaista. Pitkään mua kiehtoi terveydenhuoltoala. Ei mulla ollut koskaan sellaista päätöksen hetkeä, että nyt musta tulee näyttelijä. Lukion jälkeen mä menin Voionmaan kansanopistoon ja sen jälkeen hain Nätyyn ja TeaKiin. Opiskelin sitten Nätyssä 2004-2009 ja nyt huomaan olevani ammatikseni näyttelevä ihminen.”

Oliko teillä koulussa teatterikerhoja, näytelmiä tai vastaavia? ”Oli, ja olin aina mukana jutuissa, eli en ollut mikään ujo ja hiljainen lapsi. Mä toistan tätä peruskaavaa, et teatteriperheen lapsi ja esiinnyin aina kaikissa koulun näytelmissä. Mulla ei oo oikeastaan koskaan ollut sellaista häpeän tunnetta, ei lapsenakaan. Ei mua ole kiinnostanut koskaan mitä muut ajattelee. Mulla on ollut tasapainoinen hyvä kotikasvatus, ja olen aina ollut jokseenkin sinut itseni kanssa. En ole koskaan seurannut mitään muotia tai mennyt miellyttääkseni jonkun tietyn virtauksen mukana. Asiat ovat loksahdelleet hirveän nätisti kohdalleen”, tuumii Petra.

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se käsitteli näyttelijän sisäistä rytmiä ja sitä, miten sitä voi hallita. Millaisilla keinoilla voi sopeutua hitaammaksi, jos huomaa, että vastanäyttelijä toimii jonkun tietyn rytmin mukaan. Mä olen itse aika nopearytminen ja huomaan, että turhaudun helposti. On tärkeää kuunnella toista ja sen avulla pystyy hillitsemään itseään, kun odottaa toiselta impulsseja ja siirtää ne omat impulssinsa tilanteen mukaan. Toisaalta jos tilanne on ihan jäässä ja toinen ei pysty etenemään, niin omilla ideoillaan pystyy auttamaan toista ja tavallaan ruokkimaan sitä toisenkin työtä.”

Petra Ahola (c) Teatterikärpänen

Mitä mahdollisesti tekisit, jos et olisi tällä alalla? ”Mä voisin lukea itseni liikunnanopettajaksi, jos lähdetään tästä samasta taloudellisesta tilanteesta, että olisi pakko tehdä jotakin.”

Oletko ollut ns. muissa töissä? ”Oon ollut kahviossa töissä ja Extra Henkilöstöpalvelujen kautta oon ollut Yliopistolla tiskarina, RAXissa pilkkomassa vihanneksia... Sit mä oon ollut portsarina, lipunmyyjänä baarissa ja blokkarina tehnyt hommia. Muumimaailmassa oon ollut lipunmyyjänä ja Väskin saaressa merimiehenä. Se oli hieno kesä!”

Miksi olet näyttelijä? ”Mä nautin siitä, että saan kertoa tarinoita ja että ihmiset sen kautta kokee voimakkaita tunteita. On hienoa olla osa tapahtumaa, joka saa ihmiset tuntemaan, kuulemaan, pysähtymään ja katsomaan. Siksi mä itsekin tykkään käydä katsomassa teatteria ja samalla tavalla siksi tulee myös paha mieli, jos näkee huonon tai huonosti tehdyn näytelmän, koska se herättää raivontunteen. Että menitte ja veitte nyt pari tuntia mun elämästäni täysin turhaan!”

Miten ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ” Kouluaikana työkalupakki kasvoi niin valtavasti hetkessä ja ovia avattiin eri suuntiin ja tehtiin eri tyyleillä ja eri tavalla fysiikkaa käyttäen, niin on tullut kyllä yllätyksenä, miten vähän niitä kaikkia työkaluja on loppupeleissä päässyt käyttämään. Ohjaajat saattaa castata samankaltaisiin rooleihin ja joka rooliin ei pääsekään laittamaan jotain uutta puolta itsestään. Musta tuntuu, että mulla on sisälläni vielä kaikenlaista, mitä haluaisin tehdä ja mitä puolia näyttää osaamisestani ja itsestäni. Oma into ja tuottamisen halu on valtava, ja aika hillitysti niitä sitten loppupeleissä on saanut käyttää toistaiseksi.”

Onko sinulla kenties omia ammatillisia esikuvia? ”Mä hämmästyn yksittäisistä roolisuorituksista enemmän, en niinkään tietyistä henkilöistä. Mä en oo koskaan fanittanut ketään enkä edes osaa fanittaa. Musiikissakin mä tykkään yksittäisistä biiseistä, jos ne herättävät jonkun tietyn tunteen. Muutenkin mä innostun yksittäisistä asioista; biiseistä, näytelmistä, elokuvista, kirjoista... Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että kyl mä mun miestäni fanitan ihan täysillä!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Kyllä se Jari on! Sitä mä odotan, että päästäisi tekemään yhdessä siten, että oltaisi tarinallisesti merkittävät henkilöt ja riippuvaisia toisistamme. Luottamus meidän välillä on niin valtava, et luulen että siitä syntyisi jotain aivan huikeaa.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Haluaisin laulaa vaikkapa kappaleen ”Karjalan kunnailla” sellaisen ihmisen kanssa, jolle se kappale merkitsee järjettömän paljon. Mullahan on karjalaiset sukujuuret ja musta olisi hienoa jakaa ne fiilikset jonkun kanssa, jolle se kappale oikeasti merkitsee jotain”, Petra herkistyy.

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Porin Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa (Nätyn aikana tehtiin big stage-juttu siellä), Turussa Vartiovuoren Kesäteatterissa ja Salossa Vuohensaaren Kesäteatterissa. Kauhean monessa en ole siis ollut.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Pieni raha-näytelmän Vanessa! Chicagon Roxie Hartia tykkäsin tehdä, se oli aina nautintoa. Anna-Liisan Pirkosta olen saanut ehkä eniten palautetta ihmisiltä, ja sitäkin oli mukava tehdä.”

Onko sinulla kenties jotain roolihaavetta? ”En ole päässyt vielä tekemään yhtään Niskavuorta.”

Miten sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”? ”Se syntyy illuusiosta ja miten se toteutuu. Siihen liittyy läsnäolo, kuunteleminen, herkillä oleminen...kun yhteispeli lavalla toimii ja katsojat on siinä samassa imussa mukana, etukenossa elämässä tarinaa. Oman illuusion voi rikkoa sillä, että vilkaisee yleisöä ja siellä joku katsoo kelloa esimerkiksi. Oma onnistumisen tunne tulee monesti siitä, että on ollut joku katkeamaton virta jonka mukana mennään. Muttei kuitenkaan missään hallitsemattomassa dada-virrassa, vaan sovittujen askelmerkkien puitteissa. Katsomon puolella mulla syntyy taikaa siitä, että mä näen oivalluksia. Pyynikin Rauta-aika on hyvä esimerkki tästä, se oli täynnä loistavia oivalluksia ja olin ihan fiiliksissä monessakin kohtaa”, hehkuttaa Petra.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Ihmiset ja nimenomaan ennakkoluulottomat ihmiset inspiroi mua. ”Yöllisen koiran” harjoitteluprosessi oli todella inspiroiva ja se oli ohjaaja Otso Kauton ansiota. Siinä on loistava ohjaaja! Oli tunne, että kaikki on mahdollista. Positiivisuus inspiroi mua myös.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Riippuu ihan jutusta. Mä saatan jännittää jotain yksittäistä temppua esim. tuplapiruettia ja sekin on sellaista, että toivottavasti se menisi tänään hyvin. En mä muuten oo kova jännittäjä. Hyvällä tavalla mä nautin siitä, että adrenaliinia tulee kehoon, mutta se ei ole ahdistavaa. Mut mua ahdistaa kyllä tilanteet, joissa pitää puhua vieraille ihmisille niin, että kaikki kääntyy katsomaan. Esim. vanhempainillat voi olla aika kuumottavia.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita huomaat toistavasi ennen esitystä? ”Kyllä mä tykkään olla jotenkin lämmin ennen kuin mä menen näyttämölle. Monesti saatan juosta esitykseen. Mä haluan saavuttaa tunteen, että olen läsnä kehossani. Jos se jää tekemättä, niin mä huomaan seuraavani sivusta itseäni näyttämöllä. Se ei tarkoita mitään pumppaamista, että olisi väkisin saatava hiki pintaan, vaan että mä saatan venytellä, jotta tunnen lihakseni ja ääntä availen, riippuen vähän jutusta ja siitä, onko luvassa biisejä. Pyrin saamaan itsevarman olon, kaikki lopulta liittyy siihen, että on valmis ja läsnä. Mulla ei ole tapana kertailla tekstiä tai tehdä mitään muutakaan sellaista rituaalinomaista.”

Kerro joku legendaarinen kommellus! ”Paras mikä mulle on sattunut tapahtui Nätyn aikoina. Mä peruutin alas näyttämöltä! Olin kuningatar ja mulla oli päälläni iso vannehame. Kävelin taaksepäin ja yhtäkkiä lava loppuikin kesken. Tipuin niin, että mun jalat jäi vain näkyviin. Näyttämöllä oli myös kaksi isoa täytettyä lintua ja kerran kävi niin, että valtavankokoinen täytetty metso jäi mun hameeseeni kiinni ja mä vedin sen kohtauksen läpi metso hameessa roikkuen. Siitä syntyi kyl ihan hyvää komiikkaa.”

Kerro joku erityisen hyvä muisto! ”Martti-poikani synnytys oli hieno kokea. Oltiin kahdestaan sairaalassa Jarin kanssa ja kaikki oli yhtä suurta rakkautta. Mä en oo koskaan pelännyt kipua myöskään ja mä odotin jännityksellä, että millaista on synnyttää. Se oli täydellinen kokemus. Totta kai se sattui, mutta kipu ei ole jäänyt päällimmäisenä mieleen vaan se mieletön rakkaus.”

Käytkö seuraamassa muiden teattereiden esityksiä? ”Kyllä mä käyn oikein mielelläni, jos vain mahdollista. Tietysti kun on kotona pieni lapsi ja kynnys hommata lastenhoitaja iltaisin, kun on muutenkin iltatöissä, on aika suuri. Aika vähän olen nykyään ehtinyt käymään teatterissa.”

Tulevia roolejasi? ”Syyskuun alussa tulee ”Yöllisen koiran merkillinen tapaus”, meillä on siinä viiden hengen ensemble ja teemme pieniä rooleja, joita keskushenkilöt kohtaavat. Sen jälkeen ”Pekka Töpöhäntä”, jossa olen parikin eri kissaa. ”Kainon laulu” tulee sitten lokakuussa ja näyttelen siinä 6-vuotiasta sotalasta.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Winners never quit and quitters never win.”

Osaatko imitoida ketään? ”Katri Helenaa ja Tarja Halosta!”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mä haluaisin olla Maailman vahvin nalle! Siinä on nalle kohdillaan.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä itse seuraan urheilua ja oon intohimoinen Liverpoolin kannattaja, niin naisena mä oon huomannut, että sitä ei oteta vakavasti. Ihmisten on vaikea uskoa, että mua oikeasti kiinnostaa seurata urheilua. Mä varmaan menisin seuraamaan matseja ja saisin olla reilusti äijä äijien joukossa! Laulaisin kovaa ja nauttisin möreästä äänestäni.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Voisin ottaa pianon ja sitten meidän Elli-koiran, joka on kultainennoutaja. Sille pystyisi opettamaan kaikenlaisia temppuja pesässä aikansa kuluksi ja se on mukavan pehmeä tyyny. Punaviiniä ottaisin ison tynnyrillisen ja oliiveja ja juustoa, välimerellistä naposteltavaa.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Ainakin se maja olisi korkealla! Majaan ottaisin siivet, joilla pystyisin hyppimään ilman että kuolisin ja köyden, jolla voisi kiipeillä edes ja takaisin. Iso ilmapatja alle, jotta hyppelisin majasta alas niiden siipien kera.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? ”Mä menisin 50-60-luvun Turkuun, ehdottomasti. Seuraisin äitini elämää nuorena, kaikki se rock ´n rollin tulo ja nuorisokulttuurin syntyminen silloin kiinnostaisi.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä ajan kotiin ja sitten syödään perheen kanssa. Ja koska meillä on nyt pääsiäisloma, me todennäköisesti saunotaan pitkään ja useasti.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Intohimo

Mistä sanasta pidät vähiten? - Pelko

Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Laiskuus

Suosikkikirosanasi? - Voi jumalauta

Mitä ääntä rakastat? - Martin naurua

Mitä ääntä inhoat? - Lasten kitinää

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Rallikuski

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Lappuliisana

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? – Hyvinhän tässä kävi.