Teatterikärpäsen puraisuja : toukokuuta 2015

torstai 28. toukokuuta 2015

Ilkka Heiskasen 30v-taiteilijajuhlassa

Rakkaudella Teidän, Ilkka Heiskanen / KUT, Keuda-talo

Ilkka Heiskasen 30v-taiteilijajuhla 22.5. 2015

Viime perjantaina loppuunmyydyllä Kerava-salilla ja minulla oli suuri ilo ja kunnia olla mukana Ilkka Heiskasen 30v-taiteilijajuhlassa. Yhtään ei tiennyt mitä tuleman pitää, ja sehän on aina hauskaa se. Aluksi Ilkka ilmoitti (kuten kaikilla keikoillaan kuulemma), jotta "30 vuotta olen kärsinyt taiteen vuoksi, nyt on teidän vuoronne!"

Lavalle asteli myös soitinarsenaalin kera näyttelijä-muusikko Jone Takamäki, joka loihti soittimistaan erilaisia tunnelmia ja maalaili ikään kuin taustoja alkupuolen ohjelmalle. Ilkka muisteli nuoruusvuosiaan Keravalla, ja niiltä ajoilta oli säilynyt punakantinen vihko, jonne oli kirjoittanut runoja. Kiintoisaa! Pari runoa kuultiin - toinen kertoi koiravanhuksesta ja toinen pyöräverstaan pitäjästä ja oivallisesta luistintenteroittajasta "Sammakosta". Saimme kuulla myös mm. Yrjö Jylhän pysäyttävän "Kaivo"-runon sekä Lauri Viidan "Alfhildin". "Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät"... Aika tuntui pysähtyvän ja pala nousi kurkkuun.

"Naurua kyynelten läpi", totesi Ilkka helmikuussa tekemässäni haastattelussa teatterista parhaimmillaan, ja tämä taiteilijajuhla oli tästä kyllä täydellinen osoitus. Upeiden runotulkintojen lisäksi saimme otteita paristakin Sibelius-aiheisesta näytelmästä sekä Veikko Lavin maailmasta. Lavalle asteli mainio viiksiniekka Pedro Hietanen ja katsomon puolelta yllätyksenä saapui Rea Mauranen - tällä kolmikolla on kierretty ristiin rastiin Suomea Lavi-aiheisen "Riemujen piirakka"-esityksen kera (jonka nimessä ei ole kuulemma kaksimielisiä vivahteita). Pari laulua vetäistiin ja käsikirjoituksesta poiketen kuulimme bonuksena vielä vauhdikkaan ja loppua kohti villisti kiihtyvän "Silakka-apajalla", jonka kertosäkeessä minäkin osaan laulaa mukana tarvittaessa.

Missä Ilkka Heiskanen, siellä mukana myös tavalla tai toisella Veikko Huovinen ja Huovisen tuotannosta kuulimme hervottomat tarinat "Juopottelijan etiikasta" sekä siitä, miten olisi käynyt jos Tarzan olisi viidakon sijaan yrittänyt varttua ja sinnitellä Suomessa.

Väliajan jälkeen Ilkka esitti kokonaisuudessaan Matti-Juhani Karilan kirjoittaman ja Vesa Vierikon ohjaaman monologiesityksen "Leninki" (ensi-ilta ollut jo vuonna 2008 Teatteri Vantaassa, Ilkka kiertää myös keikoilla ympäri Suomea esityksen kera), jossa vaimonsa jättämä yksinäinen mies Usko Haverinen saa keskellä yötä yllättävän puhelun ja koko homma lähtee hitusen käsistä. "Leninki" vierailee Hämeenlinnan Teatterissa syksyllä 2015 ja aion ehdottomasti mennä uudestaan katsomaan, sen verran nautinnollinen pieni suuri tarina tämä oli. Kirjoitan siitä syksyllä myös enemmän. Äärimmäisen huvittava oli tarina, mutta toisaalta tuli myös hyvin surumielinen olo yksinäisen miehen ja maan lukuisien muiden uskohaveristen puolesta.

Illan päätteeksi lavalle saapui Heikki Lund (Keski-Uudenmaan Teatterin johtaja, Ilkan kollega ja ystävä), joka pienen juhlapuheen lisäksi ojensi Ilkalle Suomen Näyttelijäliiton myöntämän Kultaisen ansiomerkin. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, joista tulen olemaan itsekin vanhempana ylpeä ja niitä on suuri kunnia olla todistamassa.

Katsomo hurrasi ja taputti seisaaltaan pitkään.

Kotomatkalla mietin, että alkaa minullakin olemaan Ilkka Heiskasen fanituksen 30v-päivät lähellä ja ehkäpä jo ylitettykin. "Velipojan on vetänyt ihan puhumattomaksi tässä..." / Mutapainin ystävät

Ilkka Sibeliuksena HML:n Teatterissa (c) Tommi Kantanen

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Haastattelussa Anna-Leena Sipilä

Anna-Leena Sipilän tapasin huhtikuun alussa 2015 Théhuoneessa Helsingissä.

Vuonna 1967 syntynyt Anna-Leena on horoskoopiltaan kalat. ”Olen kotoisin Pyhäjärveltä, Pohjois- Pohjanmaalta Oulun ja Jyväskylän puolivälistä. Helsingissä asuin 18 vuotta, jonka jälkeen muutin kolmeksi vuodeksi Seinäjoelle. Pariisissakin olen asunut yhden vuoden. Tällä hetkellä asun Keravalla.”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan laitesukellusta, neulomista ja lukemista. Liikuntaa mä harrastan myös aika paljon – kuntosaliharjoittelua ja erilaisia jumppia.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Trumpettia olen opetellut soittamaan, se on ikuisuusprojekti ja sen kautta osaan soittaa vähän muitakin puhallinsoittimia. Esimerkiksi tuuballa osaan soittaa 'Uralin pihlajan' ja 'My heart will go on'. Trumpettia olen töräytellyt jossain esityksessäkin, ja lapsena soitin pianoa. Jaa miksi just trumpetti? Mä tykkään siitä, musta vaskipuhaltimien ääni on jotenkin vastaansanomattoman vaativa.”

Mitä sanoisit omasta mielestäsi sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi ammatillisessa mielessä? ”Mä olen kuulemma muuntautumiskykyinen ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen ryhmässä. Tykkään tehdä sellaisia rooleja, joissa saa muuttua eri näköiseksi kuin mitä oikeasti on. Erityistaidoista voisin mainita sen, että osaan heiluttaa korviani. Kukaan sitä ei ole koskaan tosin pyytänyt...”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Kyllä mua vähän harmittaa se pianonsoiton lopettaminen, lapsena tosiaan soitin ja nyt mietin, että miksi ihmeessä en pitänyt yllä sitä taitoa. Se olisi ollut hyödyllinen taito”, harmittelee Anna-Leena.

Onko kaikki tarvittaessa opittavissa? ”On totta kai, mutta en mä ehkä mihinkään voltteihin tässä iässä enää taivu. Tai mistä sitä tietää…Kaikkea muuta kyllä haluan yrittää, haasteethan on ihania. Yksi tämän ammatin hienoimpia puolia on se, että pääsee opettelemaan välillä kaikenlaisia uusia taitoja.”

Mikä on ollut suurin haaste, joka on tullut vastaan? ”Mä pääsin mukaan sellaiseen yhteistyöproduktioon (Wasa Teatern, Riksteatern ja Blaue Frau-ryhmä) 'Svinalängorna'(suom. Sikalat), jossa näyteltiin ruotsiksi. Harjoitusten alkaessa oli aika hyytävä tilanne, kun en ymmärtänyt yhtään mitä ohjaaja sanoo. Hiki valui otsalta ja tuntui, että nyt oon kyllä haukannut liian ison kakun. Kyllä se sieltä sitten pikku hiljaa lähti. Tein aika paljon töitäkin sen eteen, mulla oli sanakirja mukana aina ja kirjoitin ylös sanoja, joita en ymmärtänyt. Piinasin suomenruotsalaisia työryhmän jäseniä kyselemällä heiltäkin jatkuvasti. Suurin voitto oli se, että uskalsin puhua, vaikka välillä sanoinkin jotain hölmöä. Se riski vaan oli otettava, ja se kannatti.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Kolmannella luokalla kirjoitettiin kavereiden kanssa yhdessä näytelmä, ja silloin ensimmäisen kerran tajusin, että tämähän on tosi mukavaa. Näytelmässä oli henkilö nimeltään Roger, jota mä esitin ja Roger meni kosimaan yhtä naista, joka suostuu kosintaan ja molemmat poistuvat. Sellainen oli näytelmän nerokas juoni. Rogerilla oli viikset, jotka olin itse tehnyt langasta. Teippi ei oikein tahtonut pysyä, joten laitoin sinitarralla ne kiinni ja eihän sekään pitänyt. Roger joi kahvia ja viikset putosivat kahvikuppiin, ja yleisöhän nauroi tietysti ihan hulluna moiselle kommellukselle. Kaivelin ne kupista ja heitin johonkin nurkkaan. Normaalisti kun sulle nauretaan, sun pitäisi olla loukkaantunut, mutta tällä kertaa siitä naurusta tuli hyvä fiilis ja se tuntui erilaiselta. Silloin mä varmaan tajusin, että tässä on jotain tosi jännää.”

Oliko teillä koulussa oikein näytelmäkerhoa? ”Ei meillä ala-asteella ollut, mutta yläasteella tai lukiossa meillä oli ilmaisutaidon kerho, jota piti poikien liikunnanmaikka... Ala-asteella me tehtiin yksi toinenkin näytelmä jouluksi, ja siinä oli kohtaus, jossa yhdeltä näyttelijältä tippuu housut. Opettajat olivat sitä mieltä, että sellaista ei voi laittaa joulunäytelmään, mutta me pysyttiin jyrkkinä – joko housut tippuu tai sitten ei esitetä näytelmää ollenkaan. Saatiin sitten lupa, ja villahousujen putoamiskohtaushan oli tietysti koko esityksen kovin naurupommi. Hameen altahan ne putosi, mutta muutamien vanhoillisten opettajien mielestä sekin oli jo liikaa.”

”Lukioaikoina mä innostuin käymään Haapajärvellä kansalaisopiston näytelmäpiirissä, autolla ajelin sinne kun olin jo täysi-ikäinen. Heti päästyäni ylioppilaaksi muutin Helsinkiin ja hain Ylioppilasteatteriin, pääsin viimeiseen vaiheeseen mutta en sisälle. Pääsin kuitenkin Kellariteatteriin ja siellä tuli oltua sitten jonkin aikaa. Välissä kävin Lahden Kansanopistossa, palasin takaisin Kellariteatteriin ja pian Antti Raivio pyysikin mua Q-teatteriin. Kävin siellä pääsykokeissä ja tulin valituksi. Q-teatterissa olin monissa produktioissa mukana.”

”TeaKiin mä hain monta kertaa, kuudennella kerralla vasta tärppäsi. Muita hakijoita tervehdittiin sanomalla 'hei' ja mulle sanottiin, että 'terve Anna-Leena, mites on vuosi mennyt'. Neljällä viimeisellä hakukerralla mä olin mukana ihan viimeisessä vaiheessa, mutta en vaan päässyt kun keskityin vääriin asioihin ja olin huono. Viimeisellä kerralla tuli voimakas tunne, että nyt taisin onnistua. Hakukertojeni välissä mä olin siellä Q-teatterissa ja lisäksi tein kaikenlaisia hommia – olin mm. Valintatalossa, siivoojana, toimistoapulaisena ja teollisuusvartijana. Kaikenlaista. TeaKiin mä pääsin 1991 ja valmistuin ́95, tosin lopputyön tein vasta ́97. Mulla oli niin paljon töitä, etten ehtinyt tekemään silloin viimeisenä vuonna”, Anna-Leena muistelee.

Anna-Leena Théhuoneen edessä (c) Teatterikärpänen

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi oli ”Viidestoista tyttörooli eli ajatuksia ja faktaa näyttelijän määrittelystä ja siitä, ketkä sitä tekevät”. Tutkin siis type castingia, sitä mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että näyttelijälle tarjotaan koko ajan samantyyppisiä rooleja. Se lopputyö jäi kyllä vähän pakinan tasolle, olisin voinut ehkä vähän syvällisemminkin aihetta pohtia. Aihe on kiinnostava edelleenkin ja sitä tapahtuu koko ajan, näyttelijä leimataan helposti tietynlaisten roolien näyttelijäksi.”

”Taiteellisen lopputyöni tein Kalle Holmbergin ohjauksessa, 'Illuusio'-nimisessä Tony Kushnerin näytelmässä, jota esitimme Aleksanterin teatterissa. Kävimme vierailemassa sen kanssa Ranskassakin, samassa koulussa jossa olin vaihto-oppilaana TeaKin kolmannella vuosikurssilla.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? ”Kielet mua on aina kiinnostanut ja olen hyvä kielissä. Myös psykiatrinen sairaanhoito kiinnosti mua, olin Hesperian sairaalassa töissäkin. Hain sairaanhoitajakouluunkin, mutten päässyt. Mulla oli ehkä vähän liian radikaaleja ajatuksia mielenterveydenhuollon uudistamiseksi ja persoonallisuustestissä olin kuulemma vastannut ihan päinvastaista, mitä he etsivät. En sitten hakenut uudestaan koskaan, varmaan vähän loukkaannuin tuosta tyyliin 'pitäkää tunkkinne ja opiskelupaikkanne'. Onhan mulla nyt tämänkin ammatin aikana monenlaista käynyt mielessä, varsinkin silloin kun on ollut vähemmän töitä. Yhdessä vaiheessa halusin taksikuskiksi mutta mieheni ei päästänyt, sanoi sen olevan liian vaarallista. Kai mulla oli vähän romantisoitu ajatus itsestäni Travis Bickle-tyylisenä̈ tyyppinä̈. Keravalla ajelisin irtoviikset tuulessa lepattaen. ”Someday a real rain will come and wash all this scum off the streets.” Kyllä mua tulevaisuus vähän pelottaa, keski-ikäinen naisnäyttelijä kun ei välttämättä ole mitään kovaa valuuttaa. Tosin tuntuu, että tämäkin on hieman muuttumassa naiskäsikirjoittajien ja ohjaajien määrän lisäännyttyä. Kyllä mulla kaikenlaisia vaihtoehtoja aina välillä päässä liikkuu, mutta heti kun alan kunnolla kehitellä, tulee eteen joku ihana teatteri-, leffa-, tai telkkarityö.”

Miksi olet näyttelijä? ”Se on mun keinoni kertoa tarinoita, ilmaista itseäni, tehdä itseni kuulluksi ja nähdyksi. En osaa tähän oikein muuta vastata. Se on mun tapani olla olemassa. Vaikka tämä on mun ammattini, on tämä myös elinikäinen oppimisen mahdollisuus. Pystyn kehittämään itseäni läpi koko elämäni, näen sen myös niin. Tässä on henkisen kasvamisen mahdollisuus sen lisäksi, että elätän tällä työllä itseni.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on mahdollisesti tullut? ”Suurella sydämellä näitä hommia on tehtävä, Q-teatterin alkuajoista on tämä lähtenyt. Teatterikoulussakin kyllä korostettiin, että pitää yrittää säilyttää tietty kipinä ja innostus työhön. Kyllä mä itse yritän kovasti pitää tuosta kiinni, en jaksa katsoa enkä varsinkaan itse tehdä mitään väsynyttä nyhertämistä. Teatterinteossa pitää olla kipinä ja innostus mukana, ja mulle se on aika helppoa, koska innostun kaikista uusista asioista. 'Onnelin ja Annelin talvi'-elokuvassa näyttelin noin 15 cm pitkää Vaaksanheimon perheen äitiä. Elokuvassa oli jättikokoisia esineitä ja mä sain ihan mielettömät kicksit niistä. Jee jättiläislusikka! Jättiläislankakerä! Joka aamu kuvauspaikalle tullessa oli jotain uutta ihanaa ihmeteltävää, joka stimuloi hyvin myös roolin rakentamisessa.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia tms. joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Onhan niitä – kaikki muut näyttelijät! Arvostan jokaista, joka tekee hommaansa oikealla asenteella ja niin, että hänellä on jotain sanottavaakin.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Q-teatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Hämeenlinnan Teatterissa, Seinäjoen Kaupunginteatterissa (kiinnityksellä), Joensuun Kaupunginteatterissa, Riksteaternissa Ruotsissa, Wasa Teaternissa, Vapaa Teatterissa Berliinissä, Keski-Uudenmaan Teatterissa, Espoon Kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai produktio. ”Lahden Kaupunginteatterin 'Anna Liisa', jonka ohjasi Sirkku Peltola, on mulle todella tärkeä työ ja siinä mulla oli nimirooli. Ja kyllä Keski-Uudenmaan Teatterin 'Nummisuutarit' Krapin kesäteatterissa oli ihan mahtava kokemus, ihania tyyppejä ja Juha Hurme on hieno ohjaaja. Olin siinä herkullisessa roolissa viinaanmenevänä velipoika Iivarina ja roolityöstäni tulin verratuksi nuoreen Juha Mujeeseen, mikä on kyllä valtava kunnia! Lisäksi haluan mainita Kansallisteatterin 'Oppitunti ja Tuolit', Eugène Ionescon pienoisnäytelmät. Otso Kautto ohjasi ja produktio oli kyllä kaikenkaikkiaan hyvin opettavainen. Teksti oli todella vaikea, mutta kiinnostava. Mukana oli lisäkseni arvostamani konkarit Seela Sella ja Jukka Puotila.”

Onko sinulle kenties jotain roolihaavetta? ”Tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että haluaisin tehdä jotain tosi modernia, sellaista missä olisi paljon liikuntaa. Jotain vähän epäteatterityyppistä. Oon tehnyt paljon ns. perinteistä teatteria, olisi kiva olla mukana sellaisessa jutussa, jossa käytettäisiin muitakin keinoja kuin perusnäyttelijäntyötä. Sit haluaisin tehdä 'Huomenna hän tulee'-näytelmästä Vladimirin tai Estragonin roolin, mutta Samuel Beckett on kieltänyt, että hänen näytelmissään naiset eivät saa esittää miehiä, koska kuulemma nainen ei voi tietää, miltä eturauhastulehdus tuntuu...”

Jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Nuori Robert De Niro... mä en tosin ehkä pystyisi näyttelemään hänen kanssaan, koska hän olisi liian ihana. Kirkuisin ja pyörtyisin ja laskisin varmaankin alleni, heh. No, kyllä mä Humphrey Bogartin kanssa haluaisin näytellä. Hänkin on lyhyt ihminen. Hänenkin kanssaan voisi tosin tulla sama ongelma kuin nuoren De Niron kanssa. Naisista haluaisin ehkä näytellä Holly Hunterin tai Kathy Batesin kanssa.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mä haluaisin laulaa M.A. Nummisen kanssa kappaleen 'Ave Maria' ” hihittää Anna-Leena.

Miten määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Siinä on teatterin taikaa, kun juttu lähtee yhtäkkiä lentoon, kun näyttämöltä huomaa olevansa yleisön kanssa samalla aaltopituudella. Tai jos joku muuntuu toiseksi ihmiseksi teatterissa. Meillä oli TeaKissa kakkosvuosikurssilla naamioteatterikurssi, jota veti Mario Gonzales. Hänellä oli mukanaan assistenttipoika, joka oli jotenkin estyneen oloinen, ei koskaan puhunut mitään, hoiteli hommiaan huomiota herättämättä. Viimeisenä kurssipäivänä me pyydettiin Marioa näyttämään, miten maskin kanssa esiinnytään ja hän kieltäytyi mutta sanoi, että assistentti voi näyttää. Poika otti maskin ja mustan kaavun, meni hetkeksi tuolin taakse ja kääntyi. Se poika muuttui yhtäkkiä täysin toiseksi henkilöksi, jopa maskin rajat häipyivät. Yhtäkkiä edessämme oli vanha äijä, Pantalone-hahmo. Siinä oli jotain todella maagista ja mystistä, ja se kolahti muhun ihan täysin. Tuo on sitä mistä mun mielestä näyttelijäntyössä on kyse, ei siitä että esittelet itseäsi vaan sitä, että luot jonkun illuusion tai uuden ihmisen.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua erityisesti? ”Mä inspiroidun melkein kaikesta. Innostuneiden ihmisten kanssa on kiva tehdä töitä, innostuneisuus tarttuu ja silloin saadaan enemmän aikaankin. Mä inspiroidun ihmisistä, miten ne kävelee ja on. Luonto, metsä on mulle rakas paikka. Akut täyttyy mökillä, kun saan siellä kävellä luonnossa. Kaikki uudet keksinnöt ja teknologia, uudet maut... Taidenäyttelyt... mä en osaa itse piirtää yhtään mitään enkä esimerkiksi ymmärrä Mona Lisan hienoutta, mutta vaikutuin todella paljon Monet ́n 'Lumpeet'-tauluista. Silloin tajusin, että kuvataidekin voi olla kyyneliin asti liikuttava elämys, ei vain kivoja kuvia. Se on yksilöllistä, mikä kutakin koskettaa.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Ennen ensi-iltaa kyllä. Muuten riippuu vähän jutustakin, toiset vaatii vähän erilaista lähestymistapaa tai valmistautumista. Ensi-illoissa mä olen aika kovakin jännittäjä, mutta se vapautuu kun esitykset lähtevät rullaamaan.”

Onko sinulla omia rutiineja/rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Kyllä mä koitan jotenkin saada kehon auki, venyttelen tai liikun. Nekin vaihtelee sen mukaan, millainen esitys ja rooli on kyseessä. Tykkään kyllä olla hyvissä ajoin teatterilla, mä en pysty siihen, että tulisin viime tipassa paikalle ja vetäisin vain roolivaatteet päälleni. Tykkään ollan valmiiksi siinä tilassa ja meikkaan myös itse, ellei ole kyseessä mikään fantasiamaski tai vastaava isotöisempi. Meikkaamisen aikana keskityn ja käyn juttua läpi. Rooli rakentuu ulkoisesti siinä samalla. Toiset roolit vaativat sitten enemmän liikuntaa, rauhoittumista tai musiikin kuuntelua ennen esitystä.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Teatterikoulun ensimmäisen vuosikurssin ensimmäisenä näytelmänä tehtiin 'Romeo ja Julia', siinä oli neljä eri Romeota ja neljä eri Juliaa, mä olin 'loppupään Julia' jolle jäi tehtäväksi tappaa itsensä. No, meillä oli sitten ensi-ilta ja kaikki olimme hirveän innostuneita, olihan meillä näytön paikka. Oli vähän turhankin paljon energiaa. Mun piti ottaa veitsi, jolla lopussa tapan itseni. Hetkeä aiemmin oli munkkia esittänyt kollega energioissaan iskenyt sen veitsen kahvaa myöten lattiaan ja mä en saanut veitseä lattiasta irti! Lopulta aikani kitkutettuani sain sen irti ja sehän oli ihan vääntynyt, epäuskottavasti sillä koitin sitten tappaa itseni. Samassa esityksessä eräänä toisena päivänä meille sattui toinenkin kommellus. Julia tulee paikalle hautaholviin ja Romeon kädessä pitäisi olla myrkkypullo, josta Julia heti näkee mitä on tapahtunut ja luikauttaa pienen monologin, että olisiko pulloon jäänyt pari pisaraa minullekin. No, myrkkypulloa ei näkynyt missään, joten enhän mä voinut lausua sitä monologinpätkääkään, joten tapoin itseni aika lakonisesti sitten vaan, ilman turhia höpinöitä. Kollegani oli laittanut vahingossa pullon taskuunsa. Olin ihan maissa tuon esityksen jälkeen, aattelin että seuraavalla kerralla hautaholvissa ei varmaan ole koko Romeota! Muut esitykset meni sitten ihan hyvin.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Kun on mökillä, makaa riippukeinussa ja järvi liplattelee siinä vieressä. Mieletön rauha, joku lintu ääntelee vain lähipuussa. Silloin tuntee olevansa oma itsensä ja kuitenkin osa jotain isompaa kokonaisuutta.”

Käytkö itse seuraamassa teatteria ja mikä esitys on tehnyt viimeksi vaikutuksen sinuun? ”Kyllä mä käyn, mutta aika kuuriluonteisesti. Nyt kun on perhettäkin, en haluaisi olla iltoja pois kotoa sen enempää kuin tarvis. Eniten on lähivuosina kolahtanut 'Perheenjäsen', jonka näin Teatteri Takomossa. Se oli mulle ihan vuosisadan teatteriesitys.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Krapin kesäteatteriin tulee 'Särkelä itte' ja olen siinä Särkelän vaimo, ja 'Onnelin ja Annelin talvi'-elokuva tulee syksyllä ensi-iltaan. Muista en uskalla vielä sanoa mitään.”

Onko sinulla mottoa? ”Kaikki on mahdollista.”

Osaatko imitoida ketään? ”En osaa, mä oon maailman huonoin imitoija. Terrieriä osaan matkia, lastani ilahdutan matkimalla terrierin haukuntaa.”

Jos olisit sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo, mikä olisit ja miksi? ”Haluaisin olla Roope Ankka, kun se on niin ärtyisä ja sillä on paljon rahaa. Tai Kaustinen!”

Jos sinulla olisi jokin supervoima, mikä se olisi? ”Haluaisin lentää ja kiivetä seinää pitkin.”

Jos saisit olla päivän miehenä, miten viettäisit sen päivän? ”Mä pissailisin aika paljon ja pitkin poikin. Merkkailisin reviiriäni.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Paljon kirjoja ja älypuhelimen. Jos ei olisi kenttää, voisi kännykällä pelata pasianssia. Eväspuoleksi ottaisin tuoretta ananasta ja matcha-teetä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Samat asiat!”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai tiettyyn ajanjaksoon, minne menisit? ”Ranskan vallankumouksen haluaisin kokea ja sitten haluaisin asua englantilaisessa Downton Abbey-tyylisessä kartanossa. Joku pukisi mut ja palvelusväki laittais ruokaa.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Käyn ostamassa teesihdin ja Tokyokanista sushiriisiä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Silityslauta (tykkään l- ja s-kirjaimista)

Mistä sanasta pidät vähiten? - Bruttokansantuote

Mikä sytyttää sinut? - Innostuneisuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Ankeuttaja

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Aallon ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Jäätelöauton soitto

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Muutosjohtaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Are you ready for rock ’n’ roll? (naurua)

maanantai 18. toukokuuta 2015

Haastattelussa Ella Pyhältö

Ella Pyhältön tapasin huhtikuun alussa 2015 Brooklyn Cafessa Helsingissä.

Vuonna 1976 syntynyt Ella on horoskoopiltaan härkä. ”Mä olen syntynyt Kokkolassa, mutta en ole asunut siellä kuin vuoden. Sen jälkeen muutettiin Hämeenlinnaan, jossa olen viettänyt lapsuuteni. Tampereella mä kävin lukion ja asuin siellä neljä vuotta. Tällä hetkellä asun Espoossa, mutta ihan kohta muutamme Helsinkiin. Vaikka Espoossa on tullut perheen kanssa asuttua neljä vuotta, en missään vaiheessa ole tuntenut itseäni espoolaiseksi. Kaikki työt on olleet täällä Helsingissä enkä täällä kyllä enää lähtisi pois.”

Mitä harrastat? ”Välillä mietin, että mitä mä oikeasti harrastan ja pilates lukeutuu kyllä niihin. Sitten mulla on koira, Kamu-niminen borderterrieri, jonka kanssa tulee käytyä paljon lenkillä ja touhuttua muuten kaikenlaista. Poikani kanssa tehdään päivittäin seitsemän minuutin kuntopiiri, puhelimessa on oikein appsi sitä varten muistuttamassa... ”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”No en kyllä osaa. Pianoa olen soittanut ihan pienenä kunnon porvarilliseen tyyliin heh. Totuus on kuitenkin se, että mä en ole kovin musikaalinen ihminen. Se on ehkä vähän yllättävääkin, koska mä dubbaan paljon ja mulla on kyllä hyvä rytmitaju. Haluaisin osata myös laulaa, mutta sekin on vähän niin ja näin. Ensimmäinen roolinihan oli Reeta, Hämeenlinnan Miniteatterissa näytelmässä Uppo-Nalle. Siivosen Tatu oli Laulava lintukoira... Reetakin lauloi ja ne kappaleet oli tosi vaikeita, tajusin siinä että rakastan tätä hommaa, mutta laulaminen on tosi haasteellista”, Ella muistelee.

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Kyllä ne varmaankin on tunneherkkyys ja heittäytymiskyky – niin hyvässä kuin pahassakin mielessä, mä en ikinä pelkää juosta ns. kylmään veteen. Se on mun tapani, on oltava 100% mukana siinä mitä teen. Tekstinkäsittelyssä mä olen myös hyvä, aika nopeasti pääsen jyvälle siitä, mistä tekstissä on mielestäni kyse ja opin tekstin myös helposti. Mullahan on runotaustaa, joten tuo on varmaakin sieltä lähtöisin. Jonkinlainen erityistaito lienee se, että mulla on päässäni satakunta runoa, joita voin lausua tilanteessa kuin tilanteessa nopeallakin aikataululla. Ei tuossa kyllä mitään kauhean mediaseksikästä ole, heh. Dubbaus ja äänityöt multa myös hoituu, viimeisin iso rooli oli Paddington-leffassa pahis, jota näytteli Nicole Kidman. Oli älyttömän ihanaa tehdä se rooli, koska Nicole teki sen vielä niiiiin hyvin.”

Minkä taidon haluaisit osata (laulu-ja soittotaidon lisäksi kenties)? ”Sirkusjutut ehdottomasti! Olisi hienoa mennä trapetsilla ja tehdä kaikenlaisia akrobaattisia temppuja. Mimiikassakin mä olen todella huono, en lähtis Marc Gassot´n kanssa kokeilemaan yhtään... Muuten mä olen sitä mieltä, että kaikki on tarvittaessa opittavissa. Aikaa täytyy tosin olla kunnolla opettelemiseen. Näyttelijän ei pidä lavalla jännittää sitä, että onnistuuko joku tietty juttu, vaan se pitää harjoitella niin hyvin, että se varmasti onnistuu. Vaatii ohjaajalta taitoa tunnistaa näyttelijän vahvuudet ja tarvittaessa keventää kohtausta, esimerkiksi miksi vaatia vartin päälläseisontaa, jos se ei kerta kaikkiaan onnistu harjoittelemisesta huolimatta. Jättää reilusti pois sitten tuollaiset temput...”

Mikä on suurin haaste, joka on tullut vastaan? ”Hmmm, ei nyt varsinaisesti haaste, mutta iso asia oli se, kun viime vuonna kierrettiin Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön Helmi-nimisen näytelmän kanssa päihde-ja mielenterveysyksiköitä ympäri Suomea. Se oli tietyllä tavalla haasteellista, koska näytelmä kertoi huostaanotosta ja aihe kosketti niiden ihmisten elämää niin täysin. Ei voinut esittää mitään roolia, vaan oli riisuttava kaikki ja uskallettava kohdata ne ihmiset, tuli vastaan mitä tuli. Kokemus oli tavattoman opettavainen ja hieno, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Nuo kiertue-esitykset ovat tärkeitä niin katsojille kuin tekijöillekin, ja uskon kyllä vahvasti taiteen voimaan ja merkitykseen ihmisten elämässä.”

Onko suvussasi muita teatterialla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”No, Miitta Sorvali ei tätä varmaan itsekään tiedä, mutta olen kuullut että olisimme jotain sukua. Hän lienee ainut, lähisuvussani ei ole ketään taiteellisella alalla olevaa. Äitini on äidinkielenopettaja, se lienee lähin taiteellisuuteen liittyvä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Tosi pienenä. Olin 3-vuotias ja mennyt äitini kanssa Hämeenlinnassa katsomaan Tuhkimoa tai vastaavaa, menimme katsomoon istumaan ja olin katsonut lavalle. Itse en tätä muista, mutta kuulemma sanoin, että ”Minun ei kuuluisi olla täällä vaan tuolla!” ja osoittanut lavalle. 6-vuotiaana opin lukemaan ja löysin Uuno Kailaan runot ja ”Pallokentän laitaan”, jossa rampa poika katselee pallokentän laidalla, miten terveet lapset juoksee. Mä eläydyin siihen runoon niin voimakkaasti, että ramman pojan kohtalo alkoi itkettää ja äitini laittoi runokirjan ylähyllylle! Joo, toiset lapset ei saanu pelata tai katsoa telkkaa ja mulla oli toi Uuno Kailaan runot... Siitä se lähti. Välillä kun olen tosi väsynyt eikä jaksaisi tehdä mitään, mä mietin että kuinka etuoikeutettu olenkaan, kun saan tehdä sitä työtä mitä rakastan. Mä olen edelleenkin tosi kiitollinen kaikista esityksistä ja ihmisistä, jotka ovat katsomassa, koska ilman katsojia ei olisi esityksiäkään.”

”Noin 8-vuotiaana menin sitten Miniteatteriin, Marja Myllyniemi tuli niihin aikoihin toimintaan mukaan. Onhan se Miniteatteri ihan uskomaton paikka, entisten miniteatterilaisten kanssa on paljon puhuttu siitä, miten upeaa oli tehdä ihan oikeaa teatteria heti alusta alkaen! Marja Myllyniemi luottaa hienolla tavalla siihen, että lapset kyllä osaa ja pystyy. Ja mä olen aina ollut vähän konfliktipelkoinen ihminen ja teatterin kautta olen pystynyt tekemään kaikenlaisia asioita enemmän kuin muuten. Luulen, että mulla olisi ollut ihan kauhea murrosikä ilman teatteria, se on pelastanut mut paljolta”, pohtii Ella.

Ella Pyhältö (c) Teatterikärpänen

”Suhtauduin jossain vaiheessa aika fanaattisestikin siihen, että minusta tulee isona näyttelijä. Ei ollut muita vaihtoehtoja. Ei tullut kuuloonkaan, että edes voisi ajatella tekevänsä jotain muuta. Miniteatterin jälkeen mä menin ilmaisutaidonlukioon Tampereelle, niihin aikoihin mulla oli aika vaikeitakin aikoja ja haasteita elämässäni. Lukion jälkeen mä pidin vuoden verran maahanmuuttajataustaisille lapsille teatterikerhoa ja sen jälkeen menin Snellman-korkeakouluun yleisopintovuodeksi ensin ja jatkoin puhe-ja draamalinjalla. Siellä olin sitten neljä vuotta. Kyllähän mä TeaKiinkin hain, tuloksetta. Olin sitä mieltä, että mä en suostu jämähtämään siihen, että haen sinne kerta toisen jälkeen. Monesti oon myöhemmin miettinyt, että olisi helpommalla päässyt jos olisin kuitenkin jumittunut siihen... Suomi on pieni maa ja ne maisterinpaperit on tae siitä, että on hyvä näyttelijä. Toisaalta sitten oon pystynyt osoittamaan muilla keinoin (omalla työlläni etenkin), että pärjään tässä ilman niitä papereitakin. Sekin on kyllä aiheuttanut tiettyä nöyryyttä ja sitä, että aina pitää tehdä työnsä helvetin hyvin. Ei oo varaa mokata koskaan. Onhan se aika kauheetakin toisaalta, joskus voisi olla ihanaakin olla vaan tyyliin ”ihan sama, mä tulin tänne vaan vähän käsiäni heiluttelemaan”. Tai sitten se ei olisi ihanaa. Mä oon myös tajunnut hyvin varhain jo sen, että mulla ei ole mitään instituutiota takana, vaan kaikki on tehtävä itse; haettava apurahat ja kontaktit ihmisiin. Toisaalta se on ollut hyväkin asia, että ilman omaa työtäni mua ei mihinkään pyydettäisi. Eikä ole voinut ajatella niin, että tuo työ ei ole nyt ”minun arvolleni sopivaa”. Kaikki on ollut, jokainen työ on ollut arvokas!”

Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tällä alalla? ”Olen käynyt Marcus Grothin parivuotisen hahmometodikoulutuksen ja silloin ajattelin, että haluaisin jossain vaiheessa toimia terapeuttina. Se olisi kuitenkin vaatinut lisäopintoja ja siihen aikaan oli paljon näyttelijäntöitä, joten ajatuksentasolle se jäi. Ihminen mua kyllä kiinnostaa kovasti. Lapsena mua kiinnosti kovasti arkeologia ja historia ylipäätään - mua on kiinnostanut etenkin se, että millaisissa tilanteissa ihmiset ovat eläneet ja olleet. Oon paljon tehnyt sellaisia juttuja, joissa ei ole näyttäviä pukuja tai suuria lavasteita ja haluaisin joskus tehdä oikein kunnon pukudraaman! Peruukit ja tyllihameet... Oikeasti, nautin kyllä kovasti ”tyhjän tilan” esityksistä, joita vapaalla kentällä toimivilla teatteriryhmillä useimmiten on.”

Miksi olet näyttelijä? ”Se on mun tapani olla tässä maailmassa ja kertoa tarinoita, joiden kautta ihmiset voivat löytää jotain uutta ja tärkeää. Se on mun missioni. Lisätä rakkautta maailmassa.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Se ei ole tullut keneltäkään tietyltä, vaan matkan varrella monestakin paikasta ja se menee niin, että läsnäolo syntyy kuuntelusta ja siitä, että kaveria ei näyttämöllä jätetä. Niin kauan kuin mä olen kontaktissa vastanäyttelijöihini, itseeni ja yleisöön, niin kauan kaikki on hyvin. Vaikka tapahtuisi mitä, kaikki on hyvin. Mutta siinä vaiheessa kun alan kuvitella, että just mun egoni on jotenkin erityisen tärkeä tai että miltä mä näytän, niin sitten homma lähtee lapasesta eikä enää pysy kasassa. Eeva-Kaarina Volanen on joskus sanonut hienosti, kun häneltä kysyttiin jännittämisestä, että on itse asiassa aika itsekästä ajatella jännittämisestä sitä, että miten minä pärjään kun se on niin, että minulla on asia jota menen kertomaan ja tämä tarina on niin hyvä, että sillä on oikeus tulla kuulluksi.”

Onko sinulla ollut omia esikuvia tms. joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Kyllähän mä lapsena tein Ella Erosesta monta esitelmääkin, hänhän on ihan huikea! Lapsena kävin katsomassa Teatteri Pienen Suomen juttuja myös ja Jouko Klemettilä teki suuren vaikutuksen silloin. Veikko Sinisalo otti mut tavallaan siipiensä suojaan yhden lausuntaesityksen jälkeen ja hän soitti mulle joka viikko ja vei mua kanssaan esiintymään eri paikkoihin. Ilman Veikkoa mä en olisi kyllä niin rohkeasti tehnyt asioita, hän jaksoi aina kannustaa upealla tavalla.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Teatteri Avoimissa Ovissa olen tehnyt todella monta näytelmää. Sitten Komediateatteri Arenan kautta Aleksanterin teatterissa nyt tämä 'Uusioperh(s)e', Teatteri Jurkassa olen ollut, Kansallisteatterissa ja lisäksi olen ollut monessakin kesäteatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai produktio. ”Lähiaikoina on ollut kyllä paljonkin hienoja juttuja! 'Uusioperh(s)eessä' on hieno työryhmä ja henki, se on ollut poikkeuksellisen upea juttu. Minna Koskelan ohjaama 'Melkein kuin Emmerdalessa' on ollut myös tärkeä. Lisäksi olen tehnyt paljon esityksiä, joissa olen näytellyt esim. Katri Valaa tai Helene Schjerfbeckiä – vahvoja naisrooleja.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta (epookkiroolin lisäksi...)? ”Mähän haluaisin tehdä myös jonkun dekkarityyppisen jännärin, musta se olisi ihanaa! Nuorempana halusin aina tehdä Ronja Ryövärintyttären, nyt taidan olla siihen jo liian vanha.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos voisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Meryl Streepin kanssa työskentely voisi olla oikein kiva kokemus...”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Hah! Se voisi olla joku tosi hyvä laulaja, jotta voisin itse olla ihan hissukseen siinä. Ootas nyt, mä mietin hetken. Sen täytyisi olla joku humaani henkilö, joka ei suuttuisi siitä, että mä laulan ihan väärin. Apua, mä en kyllä osaa vastata tähän mitään... Joku rap-duettohan voisi olla hyvä!”

Miten sinä määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Teatterin taikahan on jo siinä, että me kaikki yhdessä uskomme johonkin. Katsojat uskovat, että 'ahaa noi on nyt noita' ja näyttelijät uskovat, että 'me ollaan nyt niitä'. Siitä syntyy yhteinen uskomus, ja se on musta niiiin hienoa. Meillä on aikuisinakin ihmisinä kyky hyväksyä se, että tämä on nyt näin. Tällä mennään ja vapaaehtoisesti tullaan huijatuksi, kyllä. Ja tuossa mainitsemassani Helmi-näytelmässä, jota tehtiin laitoksissa, oli toisenlaista taikaa. Ensin samassa tilassa oli vaikkapa ruokailtu ja kun esitys alkoi, sama tila muuttui teatteriksi. Teatteri voi syntyä missä vaan, jossa on läsnäolo ja jaettu yhteinen hetki. Kaikki ollaan saman asian ympärillä. Teatterin taikaa pitäisi olla mukana joka kerta tavalla tai toisella, leipiintymistä ei saisi tapahtua.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mä inspiroidun siitä, että saan jakaa kokemuksia ja elämää ihmisten kanssa. Ja aina kun mä saan eteeni uuden tekstin, mä innostun siitä. Nyt alkaa matka, josta en vielä tiedä enkä edes tiedä, kuka tämä ihminen on jota tulen esittämään. Ajattelen aina niin, että roolihenkilö alkaa kertoa mulle mitä se haluaa tehdä ja millainen on. Tarinat, historia ja ihmisten elämä inspiroi mua myös. Ja taide! Mä tykkään käydä taidenäyttelyissäkin ihan yksistäni. Oikeastaan ihan kaikesta voi inspiroitua, linnunlaulusta keväisin esimerkiksi.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä mulla adrenaliini nousee ja täytyy olla ikään kuin valmiustilassa tulevaan ja ennen ensi-iltaa mua jännittää kyllä, mutta ei mulla mitään ihan tavatonta ole. Koen sen niin, että mitä valmistautuneempi on, sitä vähemmän jännittää. Jos joutuu ex tempore jotain esittämään, silloin tulee kyllä sellainen ”apuaaaa”-olo. Jännitys iskee kummalla tavalla päälle.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja/rituaaleja ennen esitystä? ”Kyllä ne liittyy aina siihen kyseiseen proggikseen. On sellaisia esityksiä, jota ennen on hyvä höpötellä niitä näitä ihmisten kanssa ja sitten on niitä, joissa joutuu vähän käymään tekstiä läpi itsekseen. Sen olen huomannut, että mulle ei sovi sellainen ”pumppaaminen” ennen esitystä. Yritän lähteä mahdollisimman puhtaalta pöydältä esitykseen ja antaa mennä vaan, esitys itse toteuttaa parhaiten kulkunsa sitten.”

Kerro joku kommellus. ”Tein yhdessä teatterissa kerran kahta eri näytelmää ja esitys oli alkamassa juuri. Vastanäyttelijäni tuli sanomaan, että mitä ihmettä sulla on päälläsi, eihän noi ole sun roolivaatteet! Mä olin koko ajan asennoitunut tekemään sitä toista näytelmää. Järjestäjä äkkiä juoksi mulle ne toiset vaatteet jostakin ja puin ne äkkiä aiempien vaatteiden päälle. Oli se kyllä, kun päässäkin piti vaihtaa ajatukset siihen, että olenkin se toinen roolihenkilö.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Äidin kanssa käytiin Hämeenlinnasta usein bussilla teatteriretkillä Helsingissä, Tampereella ja Lahdessa. Retkille osallistui pääasiassa keski-ikäisiä naisia ja lisäksi minä. Jossain lipunmyyjä sanoi, että osaako tämä lapsi olla katsomossa hiljaa ja äiti vaan totesi, että 'luulen että hän saattaa jopa olla kaikkein hiljaisin' . Kerran oltiin oltu Lahdessa esitystä katsomassa ja menin seuraavana päivänä kouluun. Ajattelin kotimatkalla, että noi näyttelijät saa mennä seuraavanakin päivänä tuonne samaan paikkaan ja että mä en ikinä valita, jos saisin aamuisin mennä koulun sijaan teatteriin. Mä yritän tuota ajatusta pitää aina mielessäni.”

Tulevia rooleja tai tai muita töitäsi? ”Kajaanin Runoviikoille on kesäksi tulossa ensi-iltaan Helena Kallion ohjaama 'Sydänten talossa', joka koostuu monista teksteistä. Esitys käsittelee eri kulttuurien kokemuksia kuolemasta monologiesityksen muodossa. Heinäkuun alussa ensi-illassa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Rakkaus on kaikki.”

Osaatko imitoida ketään? ”En mä niinkään imitaatioita harrasta, mutta joskus ääninäyttelemisessä joutuu tekemään prikulleen jonkun tietyn äänen ja olen siinä kyllä aika hyvä.”

Mikä sarjakuvahahmo tai supersankarihahmo haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla Spiderman, mutta nainen sen pitäisi olla. Voimakas sankarihahmo. Jos mulla olisi jokin supervoima, se olisi sellainen, että voisi vaikuttaa ihmisten valintoihin tai saisi ihmisen näkemään, miten kannattaa tietyissä tilanteissa toimia. Ja lapsia haluaisin suojella, ihan kaikissa tilanteissa.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, miten viettäisit päivän? ”Ainakin mä tutkisin kovasti sitä, että miten muut reagoi minuun. Olisko ihmisten käyttäytyminen toisenlaista minua kohtaan? Menisin mahdollisimman paljon erilaisiin tilanteisiin – autokaupoille, elektroniikkakauppaan esimerkiksi. Ja sit kiinnostaa se, miten vaikkapa pissaaminen tapahtuu.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kirjoja pitäisi olla ja plareja myös. Valoa pitäisi myös olla ja lämpimiä peitteitä. Kasvisruokaa, sushia.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Siellä pitäisi olla mun poikani mukana, hän kyllä keksisi meille kaikenlaista mukavaa tekemistä. Majaa voisi rakennella ja tuunailla lisää myös, tekisi merirosvolaivatyyppisen siitä. Kaukoputki ja sisäänvedettävät tikapuut! Evääksi voipaperiin käärittyjä kolmioleipiä ja termarissa kahvia ja kaakaota. Vanhanajan jättikokoisia merkkareita.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Mä haluaisin mennä katsomaan Aurinkokuninkaan hoviin sitä meininkiä. Ja johonkin keskiaikaiseen linnaan.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä menen kampaajalle.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten?- Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Inho

Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Viha

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Lapseni ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Poran ääntä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lääkäri

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teurastaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Palvelija / Helsingin Kaupunginteatteri

Palvelija / Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämö

Kantaesitys 16.4. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Kari Hotakainen

Ohjaus Martti Suosalo ja Raila Leppäkoski

Lavalla Martti Suosalo

Tiistai, takana kaksi hermojakiristänyttä työpäivää kesälomaviikon jälkeen. Suuntasin suurin toivein Helsinkiin katsomaan Palvelijaa, sillä kaipasin naurua ja viihdykettä. Yhdistelmä Suosalo-Hotakainen toimisi takuuvarmasti, eikö?

Heti aluksi tuli selväksi, että yleisö ei ollutkaan saapunut seuraamaan teatteriesitystä vaan seminaaria aiheena "Ihmisen luonne rikospoliisin näkökulmasta", luennoitsijana rikosylikomisario Arto Jylhämö (Martti Suosalo). Onneksi Jylhämö oli myös taitava matkija ja imenyt itseensä monenlaisia tyyppejä, joita oli elämänsä ja uransa varrella kohdannut. Suosikikseni nousi vanhempi herrasmies Kallio, joka puhui kirjakieltä ja 'haukahti' lauseiden loput. Asentaja Karttusen liikuttunut soidintanssi oli myös varsin herkullista seurattavaa, taustalla Avaran luonnon selostajaääni vielä lisäämässä vettä myllyyn.

Martti ja maatuskat (c) Tapio Vanhatalo, HKT

Virkistyin huomattavasti kohtauksessa, jossa pappi piti puhetta sienestäjä-Seijan hautajaisissa. Salillinen yleisöä kajautti myös käskystä kuuluvasti ja komeasti yhteisen virren, jonka sanat heijastettiin taustalle. "Oi Herra luoksein jää, jo ilta on". Jumalaton sienestäjä Seija aiheutti tyrskintää siellä sun täällä, osui ja upposi ilmeisesti. Hämeen Sanomien yleisönosaston tekstaripalstallakin joku valitteli korvasieniapajansa tietovuotoa, nimimerkillä "Jumalaton sienestäjä". Näin sana leviää!

Yllätyin siitä, että tämähän ei ollutkaan pelkkää komiikkaa vaan tekstissä oli mukana tarkkoja huomioita ihmismielen kiemuroista ja maailmasta muutenkin, Hotakainen tämän kyllä taitaa. Loppupuolella huomasin kuitenkin tylsistyväni, kun esitys jämähti setvimään sitä, miten eräskin rikos tapahtui. Parhaimmillaan esitys oli eri hahmojen ja palvelijatyyppien esittelyssä, se teema ei ihan loppuun asti kantanut. Ihmismielen käänteistä jäi muutama pohdinnan aihe kytemään, mutta mitään suurta ja mullistavaa tämä seminaari ei minulle tarjonnut.

Arena-näyttämö on myös melkoinen sumppu, kun sisäänkäynti saliin yhdestä pienestä ovesta ja varsinkin poislähteissä ihmismassa jumittuu niille sijoilleen narikkajonon vuoksi. Onneksi ei ollut hirvittävän kuuma, muuten olisi tungoksessa happi loppunut.

Suosalo on kyllä taitava ja erikoisella tavalla virtuoosimainen näyttelijä, mutta jotenkin Palvelijasta jäi pieni pettymys. Odotin varmaankin enemmän ja muuta kuin luennointia. Jonkinlainen käänne kuitenkin tapahtui, sillä työviikko lähti parempaan suuntaan heti seuraavana päivänä.

(näin esityksen pressilipulla)

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Haastattelussa Anu Sinisalo

Anu Sinisalon tapasin tammikuun loppupuolella 2015 Ravintola Silvopleessä Helsingissä.

Vuonna 1966 syntynyt Anu on horoskooppimerkiltään kalat. ”Kotoisin olen Helsingistä ja tälläkin hetkellä asun täällä. Ihan pikkuisena olen asunut osittain Ruotsissa, mulla on esimerkiksi ruotsalainen henkilötunnus. Lisäksi olen asunut Multialla ja Keravalla, mutta en sitten muualla”, muistelee aito stadilainen Anu.

Mitä harrastat? ”Ne vähän vaihtelee. Mä innostun hirveen helposti asioista ja musta on kiva käydä esimerkiksi joogatunneilla. Saatan käydä vaikkapa vuoden ajan tosi säännöllisesti ja sitten tulee eteen joku duuni tai keikka, etten pääsekään tunneille. Mä olen hirveen lojaali tietyille opettajille ja tietyille tunneille ja jos en just niille pääse, se helposti jää ja koko homma unohtuu. Aloitan sit taas jotain muuta, eli olen vähän kärsimätön tän suhteen. Mahdollisesti palaan myöhemmin takaisin samoihin piireihin, mutta... Tälle vuodelle en ole vielä löytänyt mitään tiettyä juttua.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Oon joskus osannut soittaa viulua, mutta se on kyllä jäänyt. Viimeksi olen soittanut koulussa, ja sain stipendinkin. Sen jälkeen en ole kyllä koskenut mihinkään soittimeen.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi? "Mun mielestäni tunteet on mun vahva puoli. Paljonhan mä olen tehnyt kaikenlaista, mutta esim. komiikassa mä en koe olevani hyvä
ollenkaan, pikemminkin kömpelö. Nostan kyllä hattua niille, jotka ovat suvereeneja niin koomikkoina kuin draaman puolella. Mussa on kuitenkin jotain koomisia piirteitä, koska mua on käytetty komedioissa aika paljon, heh”, naurahtaa Anu.

Anua naurattaa (c) Teatterikärpänen

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Voi niitä on niin paljon, loppupäivä menisi niitä
luetellessa tässä. Ei mulle tule mitään yhtä tiettyä mieleen. Mulla on kyllä tapana haastaa itseäni ja mennä tilanteisiin, jotka ovat mun epämukavuusalueellani. Improvisaatioteatteri olisi yksi sellainen, joka tarjoaisi sopivasti haastetta. Kun toimii mukavuusalueensa ulkopuolella, oppii itsestään ja instrumentistaan yllättävän paljon. Juuri siksi kannattaa välillä astua rajan yli sinne, missä ei ole aina kauhean kivaa.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Tätini oli yksi Nukketeatteri Vihreän Omenan perustajajäsenistä, mutta hän oli enemmänkin kuvataiteilija. Ja monihan ei tiedä sitä, että näyttelijä Emilia Sinisalo on mun pikkusiskoni.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Hmmm, se tapahtui ehkä vähän vaivihkaa. Lapsuudesta mulla ei ole mitään sellaisia muistikuvia, että oltaisi käyty teatterissa. Mä oon ollut oopperassa avustajana 15-kesäisenä ja se oli mun ensikosketukseni siihen, millaista on olla lavalla. Sain tehdä erilaisia asioita, eli olin enemmänkin kuin ”toinen puu vasemmalta”, miimisiä ja hiljaisia rooleja mutta kuitenkin muutakin kuin seisomista. Paljon asioita tapahtui sitten välissä ennen kuin hain TeaKiin, silloinhan olin jo aika vanha. Pääsin sisään ekalla yrittämällä enkä kyllä tiedä, olisinko hakenut koskaan toista kertaa, koska mun arvomaailmani oli jossain ihan muualla. Mulla oli kaiketi kipinä näyttelemistä kohtaan kuitenkin, ja siksi hain TeaKiin. Ohjaajapuolellehan hain myös, mutta saatuani hakukaavakkeet ja huomattuani, mitä kaikkea tulisi ennakkoon tehdä, huomasin etten tajua niistä yhtään mitään! Olin ollut ohjaajan assistenttina Oopperassa ja Sibelius-Akatemiassa, mutta en sitten laittanut hakupapereita sinne puolelle. 1991 pääsin siis sisään TeaKiin ja valmistuin 1995.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Näytteleminen ja alitajunta. Älä kysy enempää, koska en
muista siitä mitään heh! Muutin hiljattain ja jonkinlainen versio lopputyöstäni löytyi yhden laatikon
pohjalta. Ajattelin, että täytyypä lukea se uudelleen jossain vaiheessa. Että mitähän sitä on tullut alle
kolmekymppisenä ajateltua. Ehkä viihdytän itseäni sillä joku ilta!” tuumii Anu.

Entä taiteellinen lopputyösi? ”Svenskanissa Viulunsoittaja katolla-musikaalissa tein Tzeitelin roolin. Heti valmistumiseni jälkeen olin Svenskanissa viitisen vuotta vierailijana eri tuotannoissa.”

Millä muulla alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi näyttelijä? ”Hirveen vaikea kysymys! Ehkä olisin voinut lukea lääkäriksi, en tiedä. Nuorempana mua kiinnosti kovasti esim. lentäjän ammatti ja mun piti lentää lentolupakirjakin, mutta elämä ei sitten mennytkään niin kuin suunnittelin.”

Miksi olet sitten näyttelijä? ”Sulla on tiukkoja kysymyksiä kyllä! Nyt ollaan oikein perusasioiden
äärellä tässä... Mä tutkiskelen ihmistä, ihmismieli ja ihmisyys on niin mielenkiintoinen aihe ja loputon ammennettava. Eri tulo-ja näkökulmia aiheeseen tulee jatkuvasti.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? Oliko sinulla kenties joku visio, mitä näytteleminen on? ”Mullahan ei ollut mitään varsinaista teatterikokemusta pohjalle, toisilla kun oli taustalla Ylioppilasteatteria ja Kellariteatteria esimerkiksi. Lapsena tietenkin katselin
paljon Suomi-filmejä ja mietin, että millaista olisi olla näyttelijä. Mähän kyllä kävin Steiner-koulun
ja siellähän oli ilmaisutaitoa paljon, tehtiin näytelmiä ja oli monenlaisia tapahtumia. Olen ollut lapsena kovin ujo ja arka, ja yksi kouluaikojeni kohokohtahan oli, kun sain olla Lucia-neitona. Tähänkin kysymykseen on vähän hankala vastata, samoin kuin siihen, että onko mulla jotain roolihaavetta. Jokaisessa hahmossahan on olemassa jokin ristiriita. Vaikka se tyyppi aluksi vaikuttaisi hyvin yksioikoiselta, sen voi silti näytellä mielenkiintoisesti ja löytää hahmoon uutta. Suurin oivallukseni koulusta päästyäni taisi olla se, että enhän mä koulussa oppinut oikein muuta kuin perusteet. Työ ja kenttä on opettanut kaikista eniten. Näytteleminen on käsityöläisammatti, Kari Heiskanen sitä painotti, ja onhan se niin. Homman oppii tekemällä, ja onneksi olen saanut tehdä paljon ja laidasta laitaan.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja keneltä/mistä se on tullut? ”Tärkein
oppi on kyllä ollut rohkeus, uskallus ja itseensä luottaminen. Omaan vaistoon ja intuitioon luottaminen, ja rohkeus olla eri mieltä. Pystyä rohkeasti kyseenalaistamaan asioita, joita joku voisi
pitää itsestäänselvinä. Avoin keskustelu on mielestäni myös todella tärkeätä.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita katsot tai arvostat erityisesti? ”Niitä on moniakin.
Kyllä mä aina ihailen mun vastanäyttelijöitäni ja miten hyvin ne tekee, oli ne sitten lavalla tai kameran edessä. Nuorena mulle esimerkiksi Tauno Palo, Ansa Ikonen ja Pentti Siimes oli se
”näyttelijöiden kerma” jota erityisesti ihailin, koska olin heitä nähnyt elokuvissa niin paljon. En mä
sillä tavalla ole ”idolisoinut” heitä, enkä mitään bändejäkään. Olen tässä kohtaa vähän niin kuin tyhjä kangas! Koulukavereilla oli Bay City Rollers-buumi menossa aikanaan ja mäkin yritin olla vilpittömästi mukana, mutta eihän siitä mitään tullut.”

Mulla oli lapsena Timo T.A. Mikkosen kuva seinällä. ”Siis mitä? Ai kauheeta, mä en ehkä kykene
keskustelemaan sun kanssasi enempää”, Anu hihittää ja tätä sitten hekotellaan tovi. Seinälläni oli
myös ravihevonen Charme Asserdalin kuvia ja tämä naurattaa myös.

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Oon näytellyt Svenskanissa, Helsingin Kaupunginteatterissa,
Komediateatteri Arenassa, Keski-Uudenmaan Teatterissa ja Linnateatterissa. Kesäteattereissa olen
ollut paljonkin, tulevana kesänä olen mukana Heinolan Kesäteatterin 'Ulkomaalainen'- näytelmässä.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai työryhmä. ”Svenskanissa tehtiin paljon klassikoita
mm. Shakespearen ”Lika för lika” (Mitta mitasta) ja Molièren ”Ihmisvihaaja”, olin silloin juuri
valmistunut ja heti pääsi tekemään klassikoita, siinä mielessä nuo oli tärkeitä. Molemmat oli vielä
ulkomaalaisten ohjaajien kanssa. Hankala on arvottaa tekemiään töitä noin muuten. Mä koen
arvokkaaksi aina sen työn, mitä olen kulloinkin tekemässä, oli se sitten isompi tai pienempi työ. Mä
olen ollut freelancerina parikymmentä vuotta ja siihen mahtuu monenlaista työtä, joista jokainen on
vienyt aina johonkin suuntaan.”

Jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? "Helen Hunt tai Pernilla August."

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Olavi Virran kanssa
ihan mikä tahansa kappale olisi mahtavaa!”

Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”? ”Eihän teatterin taikaa voi määritellä mitenkään! Jos sen määrittelisi, niin sittenhän se olisi jotain konkreettista, mutta sehän ei ole! Sitä on ilmassa joka esityksessä ja varsinkin ensi-illassa, siinä on aina ihan oma magiikkansa. Jotain siinä tapahtuu, en tiedä mitä. Näyttelijöiden ja yleisön välillä tapahtuu yhteisymmärryksessä jotain, ”nyt leikitään, nyt on illuusion aika”, ihan jokaisessa esityksessä. En pysty enkä edes halua sitä tarkemmin selittää.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Työryhmissä mua inspiroi innostuneisuus, positiivisuus ja rakentavuus tulevan jutun suhteen. Ihmisenä mut saa innostumaan valot ja värit, tuoksut, tunnelmat. Hyvä musiikki myös. Elokuvat, taide ylipäänsä saa mut hurmaantumaan.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä poden. Ei mulla mitään rajua se ole, koska
tietää, että siitä aina selvitään, mutta ei se kivaa ole. Pieni jännitys kyllä kuuluu asiaan, olisi outoa
jos ei jännittäisi ollenkaan. Joskus käydään siinä rajoilla, missä jännitys muuttuu todella
epämiellyttäväksi, mutta se riippuu kyllä ihan jutusta ja omasta mielentilastakin.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. "Mun mieli suojaa mut muistamattomuudella kaikista kömmähdyksistä, ei siis tule mieleen mitään just tähän hetkeen."

Heilahtanutkin Anu näyttää hyvältä :)

Käytkö katsomassa itse teatteria ja kuinka paljon? ”Kyllä mä pyrin käymään mahdollisimman paljon. välillä on tosin aikoja, etten ehdi enkä jaksa enkä halua katsoa mitään. Se on mulle vähän
kausiluonteinen harrastus ja poden tietyllä tavalla huonoa omatuntoa siitä, että olisi kiva käydä
katsomassa enemmänkin.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Heinolaan tulee tosiaan se ”Ulkomaalainen” ja Linnateatterissa
pyörii vielä ”Rempallaan”, jonka kanssa vieraillaan esim. Tampereen Työväen Teatterissa.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla, ja miksi? ”Haluaisin olla Henkien
kätkemä-elokuvasta se Chihiro-tyttö. Tykkään siitä elokuvasta äärettömän paljon ja olen nähnyt sen
mooooonta kertaa.”

Jos olisit supersankarihahmo, mikä olisi sinut erityisvoimasi? ”Haluaisin olla näkymätön, voimakas, parantaja, lentokykyinen ja viisas hahmo. Mitäs sitä muuta tarvitseekaan! Haluaisin saada myös ajatuksen voimalla tavarat liikkumaan.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, miten viettäisit päivän? ”Mä äijäilisin koko päivän. Kokeilisin
fyysisyyttä, miten se eroaa naisen fysiikasta. Mutta äijäily kiinnostaisi erityisesti.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin parikymmentä tyynyä ja paljon pehmeitä peittoja, kynttilöitä, kirjoja ja ruokaa. Suklaata pitäisi olla, keksejä. Juotavaksi vettä ja yrttiteetä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Sinnekin ottaisin tyynyjä ja peittoja.
Majassa olisi oma spa-osasto, uima-allas. Voisi olla hyvät nettiyhteydet, jotta voisi katsella leffoja siellä. Oma teatteri! Puuteatteri! Siellähän riittäisi puuhaa pitkäksi aikaa.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne
menisit? ”Haluaisin mennä siihen aikaan, kun iso meteori putoaa maahan ja elämä lähtee hiljalleen
uudestaan kasvamaan, eli miten se toipuminen tapahtui. Antiikin Kreikkaan voisin mennä ensimmäisiin olympialaisiin tai Delfoin oraakkelin luokse kyselemään jotain. Haluaisin myös
tutustua sukuuni, muutama sukupolvi ennen minua.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen tekemään Vermon raviradalle inserttejä tulevaa juttua varten.
Siksi sun Charme Asserdal-juttusi naurattikin niin paljon.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
Mistä sanasta pidät vähiten? - Kärsimättömyys
Mikä sytyttää sinut? - Valo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäkunnioitus
Suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? - Meren ääntä
Mitä ääntä inhoat? - Teknistä melusaastetta
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Viemärisukeltaja
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ihanaa kun tulit kotiin!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Mielipuolen päiväkirja / Ryhmäteatteri

Mielipuolen päiväkirja / Ryhmäteatteri

Ensi-ilta 12.2. 2015, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä

Ohjaus Esa Leskinen

Rooleissa : Vesa Vierikko, Minna Suuronen, Taisto Oksanen ja Robin Svartström

Käsikirjoitus perustuu vapaasti Nikolai Gogolin kertomuksiin Nenä ja Hullun päiväkirja.

Näytelmä myi loppuun heti kättelyssä, ennen kuin ehdin exceliä sanoa. Harmitti todella paljon, koska minuakin kiinnosti nähdä, mitä tapahtuu kun tukka lähtee Microsoftin pilvipalveluiden pomoksi. Ryhmis reagoi ilahduttavan nopeasti katsojien huutoon ja jatkoi esityksiä ensi vuoden keväälle. Sinne asti en minä malttanut odottaa, ja pelastuksekseni löytyikin Cumuluksen teatteriloma. Ei muuta kuin huone varaukseen ja samalla hoitui teatteriliput haluamaani näytökseen (miksen tätä ole muuten aiemmin hokannut?).

Päähenkilönä näytelmässä häärää herra A. I. Putkonen (Vesa Vierikko), keski-ikäistynyt keskipääkaljun yllättäen omaava miekkonen. Putkonen on töissä Cooltech-firmassa ja on pitelemätön excel-osaaja ja omasta mielestään tulevaisuuden tekijä. Ylennystä ootellessa... Cooltechin toimari Snushuvud (Robin Svartström) läväyttää pöytään melkoisia organisaatiomuutoksia kaavioineen, katsojaa huimaa moinen koska samalla se on niin totta ja tätä päivää. Porukka painaa niska limassa yötämyöten hommia, toimari lähtee vähän kolopalloa pelaamaan ja vaatimukset sen kun kasvavat. Pitäisi olla tehokkaampi jatkuvalla syötöllä. Välillä tuli sarjakuvan B. Virtanen mieleen.

Nyt lähtee... (c) Mitro Härkönen

Ylennyshaaveet ovat iskostuneet Putkosen päähän niin syvälle, että pikkuisen alkaa sitten herralla viirata päässä. Ikeassa käydään koeistumassa kaikki tuolit ja haaveksitaan työkaveri Kirstistä salaa, on haaveksittu jo kauan. Sen tietää kopiokoneet ja printteritkin, joiden öisen keskustelun Putkonen myös kuulee.

Näytelmän parasta antia olivatkin Kirstin (Minna Suuronen) ja Putkosen yhteiset hetket. Jotain sanoinkuvaamattoman herkkää ja surumielistä siinä oli. Ihan teki mieli huutaa Putkoselle, että unohda nyt se Microsoft-päähänpinttymä ja lähde Kirstin kanssa teekupposelle vähän juttelemaan. Mutta ei. Siinä se Afrikan tähti oli Putkosella käsissä, mutta joku muu ehti maaliin hevosenkengän kanssa ensin.

Mieleeni jäi kovin myös Toton Africa-biisi soimaan ja Taisto Oksasen oivallinen jenkkiaksentti sekä Robin Svartström kitukasvuisena vasemmistolaisena. Olihan se hillitöntä ja absurdia, että tukka pääsi parempiin hommiin. Lopussa vain tuli ihan äärimmäisen surullinen olo, kaikkien ahkerien työmyyrien puolesta. Kenellä tahansa saattaa työelämän paineissa vähän ote lipsua, niin sinulla kuin minullakin.

Ja olihan Vesa Vierikko aivan mahtava! Mitä älyttömiä ilmeitä etenkin (eturivistä oli antoisaa seurata) ja hämähäkkimäistä liikehdintää hulluuden rajapinnoilla. Vierikkohan viettää tämän näytelmän myötä 35-v taiteilijajuhlaa, ja sitä tämä kyllä onkin. Näyttelijäntyötä parhaimmillaan.

"Mihin katosi tukka!", tuumaa Putkonen. (c) Mitro Härkönen

Minulla on vähän ristiriitainen olo sitten livekameroiden ja videoiden suhteen. Ekan kerran vastaavaa nähdessäni olin innoissani että jee, kylläpäs on jännää kun ei tiedä mitä ja ketä seuraisi, ja samalla tulee kameranäyttelemisen ja livetilanteen erot selville hitusen. No, nyt sitten katse hakeutui livekuvaan kun mieluummin olisin seurannut pelkästään "sitä itteään" eli näyttelijää lavalla ilman mitään kommervenkkejä. Mutta tavallaan kuitenkin tykkäsin niistä kamerajutskistakin. Ja kissavideoista ja peppuselfieistä.

Terveisin eräskin senior sales assistant mikälie eli tuttavallisemmin kaupantäti.

Esitykset jatkuvat keväällä 2016.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Väestönsuoja 472 ja Dead End / Arx-stage

Väestönsuoja 472 ja Dead End / Arx-stage, Keinusali Hämeenlinna

Ensi-ilta 7.5. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Samalle viikolle sattui kivasti parikin nuorten teatteriesitystä. Tiistaina olin Parolassa Pilke-teatteriryhmän ensi-illassa ja torstaina Arx-stagen kahden ryhmän kenraaliharkoissa. On muuten kaikkien ammattilaisesitysten keskellä todella piristävää ja antoisaa nähdä nuorta intoa lavalla ja huomata, että mukana on yhä edellisvuotisistakin esityksistä tuttua porukkaa. Nimet tuppaavat minulta välillä unohtumaan, mutta kasvot muistan kyllä - ja ilmiselvän lahjakkuuden! Kannattaa jatkaa hyvää ja antoisaa harrastusta, ties mihin se vielä joskus johtaa.

Tällä kertaa näimme kaksi erillistä näytelmää, jotka esitettiin kahdessa eri tilassakin. Väliajan jälkeen siis siirryimme eri paikkaan, ja sehän oli vallan kiintoisa ajatus. Tämänkaltaista saisi olla enemmänkin! Onko muka olemassa joku sääntö, että teatteriesitys pitäisi katsoa koko ajan samassa paikassa? Ei ole. Lisää ideoita kehiin vaan.

Ensimmäinen näytelmä oli nimeltään 'Väestönsuoja 472'. Näytelmän oli ohjannut Antti Kemppainen, joka oli myös käsikirjoittanut sen yhdessä nuorten kanssa. Mukana olivat : Jenni Kitinprami, Teppo Nieminen, Veera Kärki, Taru Lahtinen, Leija Reilin, Joni Sandberg ja Iida Salminen.

Tapahtumat sijoittuivat ydinvoimalan väestönsuojaan, jonne työntekijät kukin vuorollaan saapuivat hälytyksen tultua. Moni luuli kyseessä olevan vain harjoituksen, mutta kun hälytys ei kuittaantunutkaan pois eikä valo vaihtunut vihreäksi, väki tajusi että nyt on tosi kyseessä. Porukassa oli hyvin tunnistettavia ihmistyyppejä, joita varmaan löytyy jokaisesta työyhteisöstä. Vanha konkari, kesätuuraaja, vitsiniekka, järjen ääni, onnellista perhe-eloa viettävä isä... Ajan kuluessa kulissit vähän rapisevat ja kaikista paljastuu uusia puolia. Dialogi oli varsin nokkelaa ja vei tarinaa hienosti eteen päin. Ei jämähdetty vatvomaan ongelmia, vaan juoni rullasi omalla painollaan kohti ... jotain. Oikeasti jännitti tämän porukan puolesta, että miten tässä nyt lopulta käy, vaihtuuko valo vihreäksi, löytyykö kenttää, toimiiko varageneraattori. Varsin koukuttava, onnistunut esitys oli tämä!

Väestönsuoja 472 (c) Atte Kesti

Väliajan jälkeen siirryimme viereiseen tilaan, ja vuorossa oli Henna-Maija Alitalon ohjaama 'Dead End', jonka nuoret olivat itse käsikirjoittaneet. Lavalla olivat : Atte Kesti, Anni Vuorinen, Elena Partanen, Veikka Nieminen, Noora Koivisto, Meri Haavikko, Petra Toivonen ja Roni Poussu.

Tämä tarina sijoittui Amerikkaan. Nuori tyttö sai muistotilaisuudessa lahjaksi laatikollisen päiväkirjoja, joita alkoi lukea. Lavalla siirryttiin takaumina näihin tytön lukemiin tapahtumiin ja aloitettiin 50-luvulta. Seurasi nuoren miehen matkaa arvostetuksi rikollispomoksi, jengien välienselvittelyjä ja tietenkin nuorten rakkaussotkuja, joilla oli ikävät seuraamukset. Päiväkirjojen kautta tyttö huomaamattaan tutki omaa historiaansa, kun henkilöhahmojen tiet kohtasivat.

Henkilöhahmoja oli himpunverran liikaa ja samoin tapahtumia lavalla, pieni tiivistys olisi tehnyt hyvää kokonaisuudelle. Pysyin tarinassa kuitenkin hyvin kärryillä eikä lopputulos ollut ennalta-arvattavissa, takapuoli vain tuppasi puutumaan. Hyviä näyttelijäsuorituksia nähtiin tässäkin, mieleeni jäi erityisesti Gabrielin roolissa nähty Meri Haavikko, joka oli niin loistava, että haluan mainita hänet oikein erikseen. Ennio Morriconen musiikki jäi myös mieleeni sekä kohtaus, jossa kaikki hölisivät omaa asiaansa yhteen ääneen ja meno oli kuin puoluepomojen vaalitentissä.

Kilpahuutoa Dead Endissä (c) Lotta Hakamäki

Hyvä nuoret! Arx-stagen juttuja kannattaa kyllä seurailla jatkossakin, ja käsiohjelmissa mainittu lause "Arx-stage ylpeänä esittää" pitää kyllä kutinsa. Ilo näitä on katsoa.

torstai 7. toukokuuta 2015

Haastattelussa Minka Kuustonen

Minka Kuustosen tapasin Helsingin Sanomatalon kahvilassa marraskuussa 2014 (huom. Osa kysymyksistä on lähetetty meilitse jälkikäteen ja niiltäosin haastattelua on täydennetty myöhemmin).

Vuonna 1985 syntynyt Minka on horoskoopiltaan neitsyt. ”Kotoisin mä olen Vantaalta, vaikkakin olenkin syntynyt Helsingissä Kätilöopistolla. Ekat kahdeksan vuotta olen asunut Vantaalla, sitten Espoossa kymmenen vuotta, jonka jälkeen muutin Lahteen, Helsinkiin, Tampereelle ja takaisin Helsinkiin. Täällä asun tälläkin hetkellä.”

Mitä harrastat? ”Pidän huolta kunnostani käymällä kuntosalilla, maastopyöräilen, joogaan ja lenkkeilen. Ne vähän vaihtelee, et mikä on milloinkin pinnalla. Viimeisen vuoden aikana oon taas ruvennut tekemään musiikkia, pitkästä pitkästä aikaa. Mä sanoitan ja työparini säveltää. Olen iloinen, kun luovuutta on vapautunut biisintekoon. En osaa soittaa juuri mitään, ja on tosi mukavaa, kun ympärilleni on löytynyt soittotaitoisia ihmisiä. Mulla ei vaan ole riittänyt pitkäjänteisyys soittotaidon opetteluun, piano-opinnotkin jäi aikoinaan kesken.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”Hmmm... Paneutuminen, tunnollisuus, herkkyys, ryhmätyötaito. Nämä liittyy paljolti tahtotilaan. Mulla ei ole koskaan ollut mitään erikoiskikkoja, vaan työkaluni ovat karttuneet eri proggisten myötä. Oon saanut tutustua eri aihealueisiin ja roolin vaatimiin yksityiskohtiin mahdollisimman tarkasti, ja se on rikastanut omaakin maailmaani”, pohtii Minka.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Matkanvarrella on tullut vastaan kaikenlaista, joista on ihan ammatillistakin hyötyä. Tellusta varten opettelin maastopyöräilemään, Persona-näytelmää varten opettelin soittamaan haitaria, kitaraa tahtoisin oppia soittamaan, ehkä se seuraavaksi.”

Jaahas, löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”On, siskoni Iina on myös näyttelijä. Iina valmistui samaan aikaan TeaKista kuin minä Nätyltä. Isäni on muusikko ja tv-esiintyjä, ja serkkuni Sami Hedberg stand-up koomikko ja näyttelijä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Luulen, että sillä on ollut paljonkin vaikutusta, että olen pienestä pitäen elänyt kulttuuri-ihmisten ympäröimänä ja kotona on puhuttu paljon taiteesta ja ilmapiiri on ollut innostava ja ”kupliva”. Se on varmasti vaikuttanut kiinnostukseeni. Aina kun multa tätä kysytään, mun ajatukset menee heti ala-asteelle. Aloin varhaisessa vaiheessa kirjoittamaan kaikenlaisia tarinoita, ja halusin jatkaa leikkimisen maailmaa tosi pitkään. Monet luokallani löysivät jonkun oman joukkueurheilulajin ja innostuivat siitä, ja mä en löytänyt paikkaani sellaisesta. Sit löysin teatterikerhon ja sain jatkaa leikkimistä ja tarinankerrontaa siellä, se oli luonteva jatkumo – muitakin harrastuksia tuli ja meni mutta teatteri pysyi koko ajan. Myöhemmin aloin kirjoittaa ja ohjata koulun näytelmiäkin, ja siskon kanssa meillä oli kotona kaikenlaisia musiikkiesityksiä ja näytelmiä. En tavallaan nää mitään suurta siirtymää tässä välillä, liu´uin sujuvasti paikasta toiseen koska halusin tehdä lisää ja siitä tuli tapa elää. Nuorisomusikaalit, Kallion ilmaisutaidon lukio ja niin edelleen.”

Ja sitten kohti Nätyä? ”Niin. Kallion ilmaisutaidon lukio oli ratkaiseva lenkki, mä kävin kaikki musiikin, ilmaisutaidon, kirjallisen ilmaisun ja puheilmaisun kurssit mitä tarjolla oli. Siellä sai kyllä inspiroivaa opetusta ja ekaa kertaa löytyi ympäristö, jossa sain ahmittua sitä tietoa ja taitoa. Sit mä menin Lahden Kansanopiston teatterilinjalle ja sit opiskelin Stadiassa (nykyinen Metropolia) teatteri-ilmaisunohjaajalinjalla vuoden. Se oli nelivuotinen koulutus, mutta jätin sen kesken päästyäni Nätylle. Tampere on ihana kaupunki, viihdyin siellä todella hyvin ja siellä sai rakennettua ammatti-identiteetin helposti. Sopivan pieni kaupunki, mutta paljon teatterintekijöitä kuitenkin. Mulle teki tosi hyvää myös tietynlainen irtautuminen Helsingin kuvioista ja myös siskostani, me oltiin niin tiiviisti yhdessä ja sain rauhassa rakentaa omaa näyttelijyyttäni ja itseäni Tampereella. Me käytiin Iinan kanssa siis samaan aikaan teatterikoulua, Iina Helsingissä ja minä Tampereella, ja musta se oli hyvä ratkaisu. Saatiin tavallaan peilattua koulutuksen eroja ja näyttelijäksi kasvua, ja koulussa ei oltu pikkusisko/isosisko-meiningillä. Siihen asti me oltiin ihan joka paikassa yhdessä, Kallion lukiossa myös. Nätyltä valmistuin sitten vuonna 2011.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Hyppäämisen pelko – Lukihäiriöisen näyttelijän 12 askelta”. Siinä mä ekaa kertaa hahmotin niitä esteitä ja hidasteita, joita olin kokenut ja kohdannut teatterikoulun loppuvaiheessa, suhteessa omaan itseeni ja näyttelijäntyöhöni sekä treenaamiseen. Et missä kohtaa menin esimerkiksi paniikkiin, tajusin että sillä on jotain tekemistä lukihäiriöni kanssa ja sen, että koin itseni tyhmäksi ja hitaaksi. Mun piti selkeästi ensin hahmottaa asiat tietyllä tavalla ja vasta sen jälkeen pystyin heittäytymään harjoitusprosessiin. Se oli mulle käänteentekevää aikaa, tiedostin ensimmäistä kertaa ne riskit, jotka saattaa paineessa tulla ja osasin paremmin varautua niihin. Tuo oli mulle hirveen tärkeä oivallus ja auttoi ymmärtämään omaa ammatillisuuttani, ja siitä tuli hyvin henkilökohtainen opinnäyte.”

”Työharjoittelunani mä tein Tampereen Teatterissa Popcorn-nimisen näytelmän, Snoopi Sirenin juttu. Varsinaista taiteellista opinnäytetyötä meillä ei ollut, paljon oli Nätyn proggiksia ja tein lisäksi maisterinvuosinani pari ammattiteatterituotantoa, joiden kautta opin tästä työstä ja joista ammensin havaintoja kirjalliseen opinnäytteeseeni.”

Minka Kuustonen (c) Anna Paavilainen

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Onko sinulla ollut muita suunnitelmia/haaveita, vaiko onko tämä ollut niin selkeä suunta? ”No kyllä se tosi selkeää oli, ala-asteella haaveilin ammatista näyttelijä-laulaja-kirjailija. Eri elämäntilanteissa on noussut sitten joku osa-alue enemmän pinnalle. Jos en näyttelisi, tekisin varmaan enemmän musiikkia, kun nyt teen sitä kaiken ylimääräisen vapaa-aikanikin. Oon ollut tosi iloinen siitä, että Tellus- tv-sarja on jotenkin avannut sitä, että olen poliittisesti kiinnostunut asioista ja siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Koen, että se on taiteilijan velvollisuus ja tehtävä. Teatterikouluaika kun meni tavallaan ”omaan napaan tuijotellessa”. Mussa on nyt viimeisen vuoden aikana herännyt se puoli, että haluan ottaa selvää yhteiskunnallisista asioista, ja siitä olen tosi kiitollinen. Työnkuvani on laajentunut ja tiedän tarkemmin, mikä on mun elämäntehtäväni ja miten se kanavoituu. Voisin haluta toimia toisellakin alalla - tärkeää on se, että aihe puhuttelee ja että paneutuu siihen mitä tekee ja luovuus johdattaa mitä sitten tekeekin. Tapa toteuttaa saakin muutua elämän mukana, ovia ei pidä sulkea.”

Tästä tuli mieleeni esimerkiksi se ”Väkivallankumous”-tapahtuma, jossa olit mukana? ”Kyllä, se oli yksi tällainen hanke, joka herätti toimimaan tärkeäksi kokemani asian puolesta. Väkivallankumouksessa toimimme suvaitsevuuden ja väkivallattomuuden puolesta. Oli hienoa, että löytyi sellaisia ihmisiä, jotka haluaa toimia ja että korostetaan sitä, että ei saa kiusata, ei tehdä henkistä eikä myöskään fyysistä väkivaltaa. Mulle se oli jälleen yksi herättely siitä, että tuollaiseen haluan käyttää ammattitaitoani ja puhua asioiden puolesta, joita pidän tärkeinä. Yhteinen tekeminen, se että lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi ja saa mielekästä tekemistä on ratkaisevaa kehityksen kannalta, niin oli minullekin. Muakin on kiusattu koulussa. Väkivallankumous oli hyvin yhteisöllinen päivä ja hienoa, miten paljon tapahtuma säteili ulkopuolelle ja miten moni tarttui kiinni tapahtuman perusideasta. Oli avartavaa työskennellä mm. Helsingin Nuorisotoimen ja Aseman Lapset ry:n kanssa ja nähdä heidän pitkäjänteisen työnsä voima.”

Miksi olet näyttelijä? ”Ala-asteelta se aikanaan lähti ja halusta jatkaa leikkimistä, mutta toimenkuvani on muuttunut. Pääsykokeissa vastasin tähän kysymykseen, että haluan kertoa tarinoita. Nyt haluan tutustua uusiin asioihin ja oppia lisää maailmasta, välittää jonkun roolihenkilön elämäntilanteen ja tavan katsoa maailmaa parhaani mukaan. Näyttelijyys on elämäntapani, on aina ollut. Yhteisö on myös todella tärkeä, ja arjessa se korostuu. Teatterille mennään joka aamu ja ilta ja yhdessä virittäytyminen ennen lavalle astumista on tärkeä osa työtäni. Esimerkiksi Persona-näytelmässä, jossa näyttelimme yhdessä Marja Salon kanssa me myös virittäydyimme yhdessä esityksen tunnelmaan”, Minka naurahtaa ja kertoo ”nolotanssista”, jossa he Marjan kanssa tanssivat peilin edessä kikattaen ja näyttävät takuulla kaksivuotiailta, ennen jokaista yhteistä esitystä.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut ja keneltä/mistä se on tullut? ”Tää on tullut monestakin paikasta, eli muistaa olla kiitollinen jokaisesta työstä, sillä kaikesta oppii ja muistaa olla myös nöyrä. Kiitollisuus myös herkistää elämään, kokemaan ja kohtaamaan – niin työssä kuin arjessakin.”

Onko sinulla omia esikuvia, joita ihailet tai arvostat erityisesti? ”Hmmm, niitä on paljon. Tästä tulee pitkä vastaus. On paljon näyttelijöitä ja taiteilijoita ja eri alojen ihmisiä, joita arvostan ja kunnioitan valtavasti. Tällä alalla ikä katoaa ja kaikki ovat samassa leikissä mukana. On ihanaa saada oppia pitkän linjan tekijöiltä, ja se on varmasti vastavuoroista myös. Esimerkiksi kohtaaminen Seela Sellan kanssa vähän aikaa sitten sykähdytti – siinä on nainen joka jaksaa leikkiä ja oivaltaa vuodesta toiseen. Ja Satu Silvon ja muiden vastanäyttelijöideni heittäytymistä ihailen Espoon Kaupunginteatterin "Kuka pelkää Virginia Woolfia?” -näytelmässä. Ja Marja Salo, jonka kanssa olen saanut kohdata ja tulla todeksi ja yhdeksi yhdessä näyttämöllä. Ja siskoni Iina ja vanhempani, joiden kanssa olen saanut kasvaa ja oppia. Jokaisessa projektissa on omat, uudet opettajansa ja aina uudestaan hämmästelen eri puolia kollegoideni työssä, päivittäin. Mutta tässä oli vasta näyttelijät ja perhe. Esikuviani ovat yhtä lailla esimerkiksi näytelmäkirjailijat, ajattelijat, ympäristöaktivistit, ystäväni joka on maatilan emäntänä, ja vaikka kuka! Mulla on tällä alalla muutama luottoihminen, joihin otan yhteyttä, jos musta tuntuu, että mulla ei ole itselläni riittävästi työkaluja jonkun tietyn ongelman ratkaisemiseen. Aina voi pyytää apua ja keskustella.”

Jos saisit valita ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Ah, heitä on paljon. Haluaisin näytellä joskus Hannu-Pekka Björkmanin kanssa. Arvostan häntä hyvin paljon, ja hänellä on todella syvä ajatus näyttelijyydestä, vaikka en häntä hyvin tunnekaan. Silmistään näkee, miten levollisesti hän on aina läsnä siinä tilanteessa. Vastanäyttelijän kanssa kohtaaminen on parasta tässä työssä, silmiin katsominen.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Voi, niitäkin on niin paljon! Musiikki on kuulunut aina elämääni hyvin vahvasti. Mulle tulee nyt mieleen Bonnie Raitt, blueslegenda. Pidän hänen rouheudestaan, hänessä on asennetta ja hän nauttii siitä mitä tekee. Olen laulanutkin hänen kappaleitaan joskus. Ja suomalaisista esimerkiksi Tuure Kilpeläinen, arvostan Tuurea suuresti. Tuuren kanssa pääsenkin esiintymään kesällä, kun vierailen heidän keikallaan 'Sata-Häme soi'-festivaalilla heinäkuussa. ”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Teatteri Siperiassa ”Valhetta ja vedätyksiä” , Linnateatterin, Aleksanterin teatterin ja Peacockin yhteistyönä ”Ella ja kaverit”, Tampereen Teatterissa kaksi näytelmää, Kansallisteatterissa muutamassa näytelmässä ja sitten Teatteri Nirvanassa, joka on meidän oma ryhmä ja sillä ei ole vakituista omaa tilaa. Tällä hetkellä näyttelen Espoon Kaupunginteatterissa näytelmässä ”Kuka pelkää Virginia Woolfia?” ja Suomen Kansallisteatterissa näytelmässä ”Kuningas kuolee”.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Saako sanoa muitakin kuin teatterijuttuja? JP Siilin käsikirjoittama ja ohjaama Tellus ja Eevin rooli siinä on mulle hyvin tärkeä ja monisyinen. ”Patriarkka” oli eka työ, jota pääsin tekemään Kansallisteatteriin. Se oli mulle unelma ja olen tosi kiitollinen Juha Jokelalle siitä, että otti mut mukaan siihen. Tuosta teatterista on tullut mulle toinen koti, ja rakastan sitä paikkaa. Personassa esimerkiksi puhuin koko ajan. En oo koskaan aiemmin tehnyt mitään noin isoa kakkua, ja mua jännitti tosi paljon. Opin siitä paljon, juurikin siksi että koimme näytelmän Marjan kanssa niin yhdessä. Kaikki roolit ovat olleet minulle tärkeitä ja opettavaisia.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Tätä on kysytty usein ja olen vastannut, että haluaisin tehdä jonkun klassikkoroolin, Tsehovia esimerkiksi. Nyt olen tajunnut, että haaveeni liittyy työryhmiin ja ohjaajiin, joiden kanssa haluaisin tehdä. Tai tiettyjen henkilöiden kirjoittamiin näytelmiin (esimerkiksi Klemolan, Smedsin, Hurmeen tai Jokelan...) Toinen vastaukseni on, että tahdon tehdä mahdollisimman erilaisia, monipuolisia rooleja – niin tv:ssä, elokuvassa kuin teatterissakin. Ja tahtoisin, että voisin tehdä vanhana naisena elämäni roolin."

Miten määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”? ”Taika on uusi joka ilta! Se riippuu siitä, miten pallo kulkee, miten tuntee roolihenkilön tunteet, mitä näkee vastanäyttelijän silmissä. Personassa mulla oli kuuden sivun kännimonologi, joka meni aina hiukan eri tavalla. Se aaltoili ja ne hersyvät kohdat tuli aina vähän eri kohtaan. Niin sen kuuluukin mennä, että näyttelijän pitää elää ja hengittää siellä mukana, koska sen tuntee heti, jos yrittää vain toistaa jotain. Pitää uskaltaa heittäytyä tuntemattoman päälle, ja siellä jossain välissä syntyy se taika. Taikaa on luottamus, että tarina ja elämä roolin nahoissa kantaa, taikaa on vastanäyttelijän katse. Taika on mukana myös jännityksessä, mikä kihelmöi yleisön ja näyttelijän välillä. Yleisö on tullut katsomaan ja kuulemaan, elämään tarinaa, ja mä haluan välittää sen niille itseni kautta. Molemminpuolista taikaa!”

Mitkä asiat inspiroi sinua? ”Intohimoinen suhtautuminen ihan mihin tahansa asiaan, välinpitämättömyys ei inspiroi. Musiikki ja kauniit melodiat inspiroi mua, keskustelut, tiedon saaminen ja sen jakaminen, ihmisten kohtaaminen. Muiden tekemä taide; kuvataide, musiikki, teatteri tuo kipinää sieluun ja se resonoi omaankin tekemiseen elämään.”

Podetko ramppikuumetta? ”Mä oon kova jännittämään kyllä, mutta onneksi tässä vuosien varrella se on vähän helpottanut. Oon hyvällä tavalla löytänyt omat työkalut siihen, miten valmistaudutaan. Kyllä mulla aamusta on heti mielessä, jos illalla on esitys. Koko päivä tavallaan hahmottuu sen kautta. Iltaa kohti suuntaa energiahuippunsa. Riippuu tietysti vähän esityksestäkin, Persona esimerkiksi vaati isommat kierrokset ja erilaisen herkistymisen tason kuin joku toinen näytelmä.”

Onko sinulle muodostunut omia rutiineja tai rituaaleja, joita huomaat toistavasi jokaisessa esityksessä? ”Joka esityksessä mulla on ollut vähän erilaiset valmistautumisrutiinit. Eri esitykset vaativat erilaisen virittäytymisen. Kaikissa esityksissä veryttelen kropan joogaamalla tai juoksemalla ja avaan äänen. Äänenavauksena käytän teatterikoulussa puheenlehtoriltani Tiina Syrjältä oppimiani Niilo Kuukan kehittämiä ääniharjoitteita. Äänenavauksen myötä koko ääniala ja artikulaatio pelaa esityksessä. Jos jätän äänenavauksen tekemättä, puhe puuroutuu helposti. Käyn myös aina läpi pari pidempää repliikkiä jotka mua jännittää, se on pakkomielteeni, ja välillä käyn jonkun kohtauksen vastanäyttelijän kanssa, jos jokin kohta kaipaa preppaamista.”

”Tulen teatterille myös aina hyvissä ajoin ennen esitystä, kohtaan työryhmän ja vaihdamme kuulumiset. Lisäksi tarvitsen pienen hetken itselleni aina ennen esitystä, etten ajattele omia päivän asioitani enää lavalla. En pysty keskittymään mihinkään roolin ulkopuoliseen juuri ennen esitystä enkä sen aikana lavan takana, vaikka olisikin pidempi tauko. Koen, että olisi väkivaltaa roolihenkilöä kohtaan joutua surffaamaan oman itsen ja roolin välillä, enkä tahdo omia asioitani lavalle mieleen pyörimään. Tahdon kohdata esityksen maailman mahdollisimman puhtaana. Usein sanon itselleni tietyn mantran ennen esityksen alkua, joka auttaa minua tekemään parhaani sinä iltana ja avaamaan sydämeni ja olemaan hetkessä.”

Käytkö itse seuraamassa teatteria ja mikä esitys on viimeaikoina tehnyt sinuun vaikutuksen? ”Kun ehdin, käyn katsomassa kiinnostavia esityksiä ja keikkoja. Viimeksi vaikutuksen teki mm. Kansallisteatterin Red.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa, näyttelemisen lisäksi? ”Jossain vaiheessa elämää kyllä, mutta ei vielä.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”En voi vielä kertoa, mutta syksyllä alkaa seuraavan kamerajutun kuvaukset. Sitä ennen on luvassa kesälomaa ja rooliin valmistautumista.”

Onko sinulla mottoa? ”Kaikki järjestyy. Tai 'Tee parhaasi hetkessä, muuta et voi...” Näitä mä hoen itselleni ja ystävilleni, kun iskee hätä.”

Mikä sarjakuvahahmo/fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla Spiderman, musta se on niin siisti tyyppi! Se voi tehdä mitä vaan eikä pelkää mitään. Paitsi kyllähän sekin pelkäsi läheistensä menettämistä...”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Tutkisin miesten ajatuksenkulkua, et onks se niin ettei mies pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Haluaisin myös saada selville sen, että mikä naisellisissa avuissa on niin kiinnostavaa, että tekee niistä niin ihmeellisiä asioita. Yrittäisin takoa miehenä päähäni sen, miten tärkeää on kuunnella naista eri mielentiloissa. Aika paljon asioita... ei taida yksi päivä riittää.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Välillä oon haaveillutkin tuosta. Hunajapurkin ottaisin, viltin ja jotain unimusiikkia, jotta nukahtaisin uudestaan.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Muistikirjan ja kynän (ja kiikarit). Tutkisin ympäristöä ja tekisin lauluja.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai hetkeen, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi oma lapsuuteni, olisi kiva nähdä itseni pienenä, ilman minkäänlaisia suodattimia.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen Kansallisteatteriin ja klo 19 alkaa Kuningas kuolee-näytelmä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä : ”Jee mä en oo koskaan saanut vastata näihin!”

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

- Mikä sytyttää sinut? - Kohtaaminen

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Kohtaamattomuus

- Suosikkikirosanasi? - Vittu

- Mitä ääntä rakastat? - Musiikkia

- Mitä ääntä inhoat? - Hälinää

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Poliitikko

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sellaista ei ole, koska näyttelijänä voisin sukeltaa kaikkiin nahkoihin. Paitsi korkealla en haluaisi olla, eli vastaan nosturinkuljettaja.

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin sä vedit!

Sivut