Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen / Teatteri Eurooppa Neljä

Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen / Teatteri E4, Jyväskylän Laajavuori

Ensi-ilta 26.6. 2015, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Tuomas Parkkinen

Ohjaus Tanjalotta Räikkä

Musiikin sävellys Toni Lepistö (ja Paavo Honkimäki)

Koreografia Neija Välilä

Rooleissa : Antti Niskanen, Tapani Kalliomäki, Paavo Honkimäki, Jari Silventoinen, Neija Välilä sekä Nina Peränen ja Raija Niiniaho

Bändi UuKekKone (mikäs muukaan...) : Toni Lepistö, Antti Parviainen, Jaakko Tabell ja Kalle Saarelma

 Näytelmä on saanut kantaesityksensä Naantalissa vuonna 2012. Eipä tullut mentyä (onneksi) sitä silloin katsomaan, muistaakseni siksi että minuahan ei mitkään poliittiset näytelmät kiinnosta...

 Alunperin meidän ei pitänyt tätäkään esitystä mennä lainkaan katsomaan lievien aikatauluongelmien vuoksi, mutta pikkulinnut laulelivat kiintoisia arvioita korviimme paristakin suunnasta ja totesimme, että kyllä tästäkin kesäperinteestä aiomme pitää kynsin hampain kiinni. Onnistuimme valitsemaan erittäin sateisen sunnuntain reissumme ajankohdaksi ja jostain syystä lähdimme vielä sen verran myöhässä, että perillä olimme tasan viisi minuuttia ennen esityksen alkua! Huh sentään, kyllä jännitti että ehditäänkö paikalle ajoissa.

 Viisi minuuttia myöhemmin istuimme sitten sateensuojassa hyvillä paikoilla katsomossa ja totesimme, että kyllä kesä ei ole kesä, jos ei pääse kuulemaan Paavo Honkimäen suusta missä vessat tällä kertaa sijaitsevat ja että piletillä saattaa hyvässä lykyssä saada muutamalta Keski-Suomen ABC-asemalta ilmaisen kahvin. Tuli varsin kotoisa, lämmin olo vaikka vettä ripsui taivaan täydeltä.

Paavo Honkimäki, Antti Niskanen ja Neija Välilä (c) Jiri Halttunen

 Näytelmän nimikin sen jo kertoo, mikä on kupletin juoni tällä kertaa. Monelle Urho Kaleva Kekkonen on The One And Only pressa, ja kyllä minäkin 70-luvulla luulin, että Suomessa on ollut vain yksi presistentti ja tulee olemaankin. Seremoniamestarina toimi Tapani Kalliomäki, joka saikin yllättävän hyvin yleisön mukaan huutamaan niin Kekkosta kuin Hitlerin mahdollista muuta sukunimeä. Näytelmä ei lähde liikkeelle Urho-pojan syntymästä, vaan Emilia-äidin hiihtoreissusta ja parista mahdollisesta isäehdokkaasta. Äijät kilvoittelevat vähän Javert-Jean Valjean-kilpalaulantatyylisesti ja Speden Speleilläkin on vahva osuutensa siinä, kuka tulee valituksi. Jo tässä vaiheessa lavalla on käynyt sellaista hahmogalleriaa, että oksat pois. Vahvasti tulee mieleeni muinainen lempilapseni E4:n Sappeen 'Noin seitsemän veljestä', joka lähti kivalla tavalla lapasesta monessakin suhteessa. Nytkin tuli mukava fiilis ja sellainen olo, että mitä vaan voi tapahtua tässäkin spektaakkelissa...

 Niin kuin sitten kävikin. Tietysti lavalla nähdään niin runsaasti etuvarusteltu Hitler (Tapani Kalliomäki) kuin joka välissä lavalle pirtein tanhuaskelin kirmaava Paavo Väyrynen (Paavo Honkimäki), joka saa lähtöpassit aika ripeästi myös. Yritystä Paavolla, jos kellä, kuitenkin on! Tämmöistä menoa ei ole E4:n toimesta aikoihin nähtykään, meno on paikoitellen aivan hillitöntä mutta ammattimaista puskafarssia ja se jos mikä minulle passaa. Vesisateesta ja lätäköistä otetaan myös kaikki irti. Tatjana käy huljuttelemassa vedessä haaroväliään ja Johannes Virolainen (molemmista hahmoista vastasi T. Kalliomäki) ihmettelee kovaan ääneen, että ovat sitten siirtäneet Laatokan tähän viereen. Näin sitä ammattilaiset inspiroi tarpeen mukaan, ja Laatokasta oli tullut jälkikäteen oikein kiitostakin katsojilta...

Paavolla on taas asiaa... (c) Jiri Halttunen

 Kaiken kohelluksen keskellä sitten jylhä ja karismaattinen Kekkonen (Antti Niskanen), joka tapaa suvereeniin tyyliinsä maailman suurmiehiä, käväisee Hawaijilla ja hoitelee noottikriisit mennen tullen. Kunnes kuvaan astuu mukaan Kuningas A ja väistämätön on edessä. Hienolla tavalla näytelmän fiilis vaihtelee raipatirai-meiningistä miehen yksinäisyyteen Sylvin kuoltua, ja viimeinen kuva talutettavasta Kekkosesta nostaa palan kurkkuun.

 Kävi sitten niinkin, että jouduin minäkin hetkeksi huomion keskipisteeksi, kun Urkin naisseikkailuista kerrottiin. Seremoniamestarin avittamana UKK saapui eteeni ja veti sellaiset serenadit, että sukat pyöri jaloissa. Sain vielä hellät poskisilitykset ja käsisuudelmat kaupanpäälle ja pasmat meni sen verran sekaisin, etten huomannut lainkaan mitä vieressä touhuttiin. Siellä se Urkki jo vokotteli seuraavaa naista ja minä jäin lehdelle soittelemaan. Niin katoaa mainen kunnia...

 Kyllä kannatti taas tulla Jyväskylään! Jo mainitsemieni hahmojen lisäksi lavalla nähtiin Jari Silventoisen toimesta mm. hehkeä Jackie Kennedy sekä Mauno Koivisto lapiokourineen ja ässäsyöttöineen. Neija Välilä harrasti hallitustunnusteluja Kalevi Sorsana ja Paavo Honkimäki hoki Ahti Karjalaisena vain tankeroa ja nou kommentsia. Suosikkihahmoni taisi olla kuitenkin se joka paikkaan tunkeva Väyrynen. Ja bändihän oli loistavassa tikissä, kuten aina.

Maunin lapiokoura (c) Jiri Halttunen

 Tätä hetkeä olen odottanut kauan, ja vihdoin saan siihen tilaisuuden. Hyvät naiset ja herrat, meikälikan legendaarisin Kekkos-muisto jostain 70-80-lukujen taitteesta ala-asteelta : olimme saaneet äidinkielentunnilla tehtäväksi kirjoittaa lyhyt tarina mustavalkoisesta kuvasta, jossa oli herra Tasavallan Presidentti ja musta koira (ilmeisesti labradorinnoutaja). Vierustoverini ja paras kaverini Satu sai oman tarinansa valmiiksi ja meni sitä ylpeänä luokan eteen lukemaan. Sattuneesta syystä muistan tarinan edelleenkin. "Suomen presidentti on Urho Kekkonen. Kekkosella on koira. Sen nimi on Peni. Kekkonen pitää Penistään."

 Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin ... ;)

 Kotimatkalla päässä soi koko reissun ajan Eläkeläisten Mrs Robinsonin säveliin väännettu klassikko "Siis vuoksesi Urho Kekkonen vielä yhden humpan vedämme je-jee-jee..."

Kiitos Eurooppa Neljä kesäteatterikauteni kunniakkaasta päätöksestä ja kesän parhaista nauruista! Ja väliajan rakkaudella lämmitetyistä makkaroista ja pullasta.

(näin esityksen vapaalipulla)