Niin kuin taivaassa / Tampereen Työväen Teatteri

Niin kuin taivaassa / Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 28.1. 2016, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen)

Perustuu Kay Pollackin elokuvaan

Dramatisointi Sofia Aminoff
Suomennos Harri Virtanen
Ohjaus Maarit Pyökäri
Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen ja työryhmä
Kampausten ja maskeerausten suunnittelu Sari Rautio ja Emmi Puukka

Rooleissa : Janne Kallioniemi, Emmi Kaislakari, Tommi Raitolehto, Petra Karjalainen, Pentti Helin, Suvi-Sini Peltola, Jari Leppänen, Jukka Saikkonen, Kristiina Hakovirta, Vesa Kietäväinen, Eriikka Väliahde, Samuli Muje, Severi Muje/Sisu-Petteri Haraholma, Emil Heikkinen/Oskari Konttinen, Miia Ikonen, Anna Moilanen, Elina Porkka, Mari Vehmanen sekä Naiskuoro Miskantti

 Aika moni on tainnut nähdä ruotsalaisen Kay Pollackin ohjaaman elokuvan Niin kuin taivaassa (Så som i himmelen). Minä en, joten ei siitä se enempää. Tarinassa kuuluisa ja karismaattinen kapellimestari Santtu-Matias Rouvali Daniel Dareus (Janne Kallioniemi) on lopettanut terveydellisistä syistä tahtipuikonheiluttelut ja tekee comebackin kotiseuduilleen pieneen kyläyhteisöön. Sitä vaan muut eivät heti hoksaa, että Daniel on saman kylän poikia. Daniel ajautuu johtamaan paikallista amatöörikuoroa ja uudet tuulet alkavat monin tavoin puhaltaa Ljusåkersin pienessä kylässä.

 Alussa Työviksen suuri näyttämö tuntuu liiankin suurelta. On pimeää ja avaraa ja tyhjää, ja kaiken keskellä valokeilassa yksikseen yskiskelee Daniel. Pian hokaa, että onhan tuossa pointtinsa, kun väkeä alkaa hiljalleen saapua lisää näyttämölle ja valon sekä lavasteiden määrä lisääntyy.  Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin - vaan ympärille tarvitaan muitakin, jotta kunnolla voisi sanoa elävänsä!

Daniel saa yhteyden (c) Kari Sunnari, TTT

 Sympaattisia ja tunnistettavia hahmoja on kylä täynnä, esimerkiksi topakka ja pedantti Siv (Suvi-Sini Peltola) ruutukuosisine mekkoineen, "syntinen" neiti kesäheinä Lena (Emmi Kaislakari), hitusen ressukka Tore (Vesa Kietäväinen) ja wanna be-Elvis huumorimies Arne (Pentti Helin) pulisonkeineen. Saamme kunnian tutustua myös upeaääniseen Gabriellaan (Eriikka Väliahde), jonka olemuksesta huokuu pelko ja alistuminen, ja syyllinen moiseen käytökseen usein löytyy liiankin läheltä. Gabriellan puoliso Conny (Samuli Muje) kun on paitsi rakastava aviomies ja leikkisä isä, myös viinapäissään väkivaltainen.

 Parhaiten jäi mieleeni kuitenkin kirkkoherra Stig vaimoineen (Tommi Raitolehto ja Petra Karjalainen) ja parikin kohtausta näihin liittyen. Toisessa juhannuskarkeloissa discobiitin tahdissa vapautuneesti tanssaava rouva vapautuu ja löytää seksuaalisuutensa uudelleen, toisessa yksinäinen kirkkoherra seisoo selin pieneen Suvivirttä veisaavaan kuoroporukkaan, lava pyörii ja valtava kuilu, kuin musta aukko välissä. Upea kohtaus, joka teki suurensuuren vaikutuksen. Kuilua löytyi myös aviovuoteesta.

 Muita huomioita : jokaisella on oma ääni ja oikeus käyttää sitä. Torekin halusi kuoroporukkaan mukaan ja se hänelle myös suotiin. Ihanaa. Vanhoja kaunoja annettiin anteeksi ja voitettiin pelot. Moni ylitti itsensä. Kahvia ja pullaa pitää olla, muuten ei jaksa. Arnella oli letkeät lanteet. Valo kajastui lavalla kauniisti, milloin ikkunoista, milloin kallion takaa. Yhteisöllisyyden voima on valtava! Danielin yskä senkun jatkui, joulusta juhannukseen ja pohdin, onko yskä henkistä sorttia vaiko liittyy johonkin muuhun. Gabriellen laulu kaikui upeasti, kuin kirkossa, väliaikaa kohti mentäessä. Tunsin syvää liikutusta vähän yllättävissäkin kohdissa, en oikein osannut paikallistaa miksi niin. Viulu soi hiljaa jossain taustalla...

 Pohdiskelin symboliikkaa ja sitähän riitti. Vasta käsiohjelmaa myöhemmin lukiessani ymmärsin, että se oli ihan tarkoituksellistakin. Nyt pitäisi nähdä koko homma uudestaan, josko kokonaisuutta katsoisi eri tavalla. Paikoitellen oli aika kliseistäkin ja se hiukan latisti fiilistä. Loppu tuli vähän yllätyksenä, kas kun elokuvaa en ollut nähnyt. Niin se kai oli tarkoitettukin sitten. Naiskuoro Miskantti kun vielä saapui lavalle ja koko porukka kajautti ilmoille loppulaulun, kyllä siinä kylmät väreet meni pitkinpoikin ja fiilis oli ylevä. Musiikilla ja laululla on voimaa, tämä tuli todistettua.

Upea loppukohtaus! (c) Kari Sunnari, TTT

 Mieltäni lämmitti Daniel Dareus valkoisissa vaatteissaan, enneuneni piti osittain siis paikkansa. Mieltäni lämmitti myös makoisa suklaisella nuotilla varustettu väliaikaleivos sekä rautatieasemalta junaa odotellessa ostettu uusin Image-lehti kera hekumallisen Antti Holma-kannen. Niin kuin taivaassa!

 (näin esityksen kutsuvieraana)

Päätepysäkki / Tampereen Teatteri

Päätepysäkki / Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 27.1. 2016, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Pasi Lampela
Lavastus-ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen
Valosuunnittelu Mika Hiltunen
Äänisuunnittelu Jouni Koskinen
Kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala

Rooleissa : Esa Latva-Äijö, Elisa Piispanen, Heikki Nousiainen ja Emma-Sofia Hautala

 Näin se näköjään menee, että tammikuussa Tampereella, helmikuussa Helsingissä ja niin edelleen. Jälleen löysin itseni Tampereelta ja liukastelin onnistuneesti kaatumatta Frenckell-näyttämölle. Luotto Pasi Lampelan töihin on kova, enkä olisi jättänyt mistään hinnasta väliin Päätepysäkkiä, joka löytyy myös tämänkeväiseltä tärppilistaltani.

 Jussilla (Esa Latva-Äijö) ja Ilonalla (Elisa Piispanen) näyttää äkkiseltään menevän varsin mukavasti. On taiten sisustettu koti, kaksi ihanaa lasta, hyvät työpaikat ja suhde mallillaan. Arki rullaa omalla painollaan, lapsia kuskaillaan harrastuksiin, omillekin harrasteille löytynee aikaa, kotityöt hoituvat. Onni löytyy vaikkapa yhdessä koko perheen kesken vietetystä pyjamapäivästä ja poroherkusta. Kuulostaa ihan perusmeiningiltä, eikö?

(c) Yehia Eweis

 Muutaman ääneen lausutun ja lausumattoman sanan jälkeen helvetti on irti. Jussi haluaa avioeron, koska ei rakasta Ilonaa enää. Vaimolle ilmoitus tulee täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä, kaikkihan on ollut siihen asti hyvin. Ainakin vaimon mielestä. Ainakin ulkoisesti. Seuraavan pommin pudottaa Jussin isä Matti (Heikki Nousiainen). Matti on pomona menestyvässä asianajotoimistossa ja hän haluaisi Jussin johtajanpestiin, itse kun hänellä olisi "muita bisneksiä" ja Jussin olisi aika kasvaa pojasta mieheksi. Johtajanvaihdokseen olisi vain pieni ehto - Jussi ja Ilona eivät saa erota.

 Seuraava parituntinen on hengästyttäviin mittasuhteisiin yltyvää tahtojen taistoa, syyllistämistä, uhkailua, itkua ja hammastenkiristystä, toisia mahdollisuuksia, unelmia ja haaveita sekä kiihkeitä tuokioita Jussin ja Ilonan yhteisen kodin sohvalla/lattialla/nojatuolissa ym. Jussi on tavannut Birgitan (Emma-Sofia Hautala), jossa näkee uuden alun ja sopivasti haastetta. Birgitta heittää ohimennen, että alkaisi rahastaa tapaamisilla ja "paljonkohan ammattilaiset veloittavat". "Jaa psykologit vai?" Miten helppoa onkaan puhua ajatuksistaan ja toiveistaan puolituntemattomalle! Tunne-elämän lukkojen availu liian läheiselle kun väistämättä johtaa monenlaiseen syyttelyyn puolin jos toisinkin.

 Huh huh. Jännästi sitä nauttii katsomossa siitä, että henkilöt lavalla tekevät itsensä kaikkien silmissä välillä täysin naurettaviksi ja laukovat suustaan totuuksia, joita ihan hävettää kuulla. Samalla voi itsekseen kiristellä hampaitaan ja puristaa kättään nyrkkiin, kun suututtaa niin paljon toisten puolesta. Itsehän en koskaan ole sanonut mitään sellaista, joka saattaisi loukata jotakuta (köh köh). Entä ne lapset, jotka nukkuvat viereisessä huoneessa? "Millaisen ilman me heille jätämme hengitettäväksi?" pohtii Jussi ja sama show jatkuu. Katsomossa on turvallista istua, olla kirjaimellisestikin kärpäsenä katossa seuraamassa toisten kipuilua ja melskaamista. Tosielämässä ei paljoa naurattaisi, eikä kyllä nytkään kauheasti huvittanut. Miten hukassa ihminen voikaan olla parisuhteessaan ja oman itsensä kanssa etenkin? Peilikuva taitaa pelottaa, koska ei pysty kohtaamaan sitä näkyä tai hahmoa, joka sieltä vastaan tuijottaa. Kun on matkalla päätepysäkille, pitääkö siellä jäädä kyydistä pois vai kannattaako malttaa hetki, sillä uusi vuoro lähtee kyllä takaisin toiseen suuntaan? Siinä pohdittavaa itse kullekin. Matkaseurakin kannattaa valita tarkkaan.

(c) Yehia Eweis

 Erinomainen teksti ja ohjaus, erinomaista teatteria. Pidän siitä tietynlaisesta oudosta vaaran tunteesta, jonka näyttämöllä tapahtuva kunnon riitatilanne saa minussa aikaan. Vähän pelottaakin, miksi niin nautin siitä, että toiset kunnolla kaivavat verta nenästään. Pidän röyhkeydestä ja uskomattomasta herkkyydestä, joka vuorotteli etenkin Esa Latva-Äijön timantinkovassa roolityöskentelyssä. Loistavassa vedossa olivat muutkin, ei moitteen sanaa.

 Kotomatkalla junassa mietin sitä jättimäistä taustakuvaa.

 Pasi Lampelan seuraavaa projektia kieli pitkällä odottaen...

 (näin esityksen kutsuvieraana)

Haastattelussa Teemu Koskinen

Teemu Koskisen tapasin elokuun lopussa 2015 Ravintola Rytmissä Helsingissä. (Huom. Osa kysymyksistä on kysytty meilitse jälkeenpäin, kun haastattelijalla tuli kiire teatteriin.)

 Vuonna 1980 syntynyt Teemu on horoskoopiltaan kaksonen. ”Oon Porista kotoisin. Parikymppiseksi asuin siellä. Pääsin ylioppilaaksi vuonna 2000, kävin armeijan ja sen jälkeen muutin pois. Sitten asuin vuoden verran Inkeroisissa (Kotkan ja Kouvolan välissä), kävin kansanopistoa siellä. Sitä ennen olin pelannut vain jalkapalloa, josta piti tulla ihan ammattikin. Yo-vuonna alkoi mietityttää, että onkohan tää sittenkään mun juttuni ja sieluni alkoi vetää ihan muualle. Itse asiassa äitini heitti, että oletko koskaan miettinyt näyttelijän ammattia. En juurikaan ollut, vaikka lukiossa imitoin Michael Jacksoniakin ja olin esityksissä mukana. Mä en varmaankaan pitänyt näyttelijää ammattina, vaan että ne tyypit nyt vaan on näyttelijöitä. Omanlaisensa ihmistyyppi! No, lähdin sitten kansanopistoon katsomaan, että mistä siinä on kyse, olisko mulla kenties rahkeita alalle ja löytyykö kiinnostusta. Inkeroisten reissu kannatti, ja sille tielle jäätiin. Meillä oli hirveen hyvä opettaja, Kouvolan Teatterista Ilmo Ranne. Hänen kanssaan tuli sellainen mestari-oppipoika – suhde, ja kun en päässyt kouluun, Ilmo pyysi mua iltanäyttelijäksi Kouvolaan West Side Storyyn ja myöhemmin myös Vuoriston kaunotar- näytelmään. Ilmolta sain hyvät eväät jatkoa varten, käytiin pitkiä ja mielenkiintoisia keskusteluja teatterista ja taiteesta yöt läpeensä. Hain sitten taas kouluun enkä päässyt, ja mietin jatkanko Kouvolassa vai mitä teen. Tuli sitten irtiotto ja hain Helsingin Kellariteatteriin, pääsin, ja jätin hakematta Ylioppilasteatteriin. Sekin osoittautui hyväksi ratkaisuksi monellakin tavalla.”

 Nythän sä vastasit kohtalaisen laajasti heti ekaan kysymykseen, eli ”mistä olet kotoisin ja missä asut nyt”! ”Niin kävi, ja mä lupasin etten rönsyile jutuissani. Tässäkö tämä haastattelu nyt oli hahah! Joo siis tällä hetkellähän mä asun Kotkassa ja Helsingissä, Kotkassa kimppakämpässä vanhojen kurssikavereitteni Harjajärven Tonin ja Alatalon Tomin kanssa. Toistaiseksi on kaikki sujunut hyvin ja melkein kuukausi jo asuttu yhdessä”, myhäilee Teemu.

 Mitä harrastat? ”Jalkapalloa pelaan kyllä vieläkin, ja tämä kesä on ollut sen suhteen todella aktiivinen. Täältä Helsingistä löytyi hyvä porukka, jonka kanssa oon käynyt pelaamassa. Parin viikon päästä on tulossa ikämiesten SM-turnaus, jonne pääsen mukaan koskapa oon nyt 35-vuotias ja se on ilmeisesti se ikäraja. Sitten on luvassa Näyttelijäliittojen Suomi-Viro -jalkapallomaaottelu, jonne oon menossa myös. Jalkapallo on kyllä sellainen laji, jota pelaisin enemmänkin, mutta se nyt ei vaan näillä työajoilla onnistu. Liikuntaa mä oon harrastanut paljon aina, se on jopa eräänlainen riippuvuus mulle. Oon koittanut pitää sitä mielekkäänä, vaikka mulla on taipumusta addiktoitua tosi pahasti. Lenkin sijaan päätin tuossa yksikin päivä vaan pallotella yksistäni, ja se on kyllä mahtavaa kun huomaa, että jalat toimii niin kuin silloin kun pelasin enemmän. On mulla muitakin harrastuksia, levyjä soittelen ja teen dj-keikkaa aika paljon. Tuo on tavallaan myös tietynlaista irtiottoa, levyjä kuunnellessa aika vierähtää ihan huomaamatta.”

 Osaatko itse soittaa jotain soitinta? ”En osaa. Aika hyvin soitan pianoa playbackina, kun Keisarikunta-musikaalissa tuli oltua mukana. Vuosi sitten olin virkavapaalla Kotkasta ja tehtiin Kansallisteatterin Kiertuenäyttämölle ”Aikaero”-niminen juttu, joka koostui

Keravan pitkäaikaisvankien teksteistä ja siinä mä ”soitin” huuliharppua.”

Teemu miettii vastausta.. (c) Teatterikärpänen

 Mitkä ovat sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Itse koen vahvuudekseni fyysisyyden, johon sisällytän myös tanssin. Mä en oo kova tekemään voltteja tai akrobaattitemppuja, nekin toki onnistuu jos saa riittävästi harjoitella. Toinen vahvuuteni on herkkyys. Sitä ei voi mitenkään opetella, herkkyys on sisäsyntyistä ja oon perinyt sen isältäni. Aiemmin olin vähän sellainen sivustatarkkailija ja sitä kautta opin näkemään asioita, nyt vanhemmiten oon oppinut myös puhumaan ja keskustelemaan ihmisten kanssa.”

 Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Vaikka mitä! Kyllä mun on pakko vastata laulaminen, ja laulaminen nimenomaan sillä tavalla, että laulaisi ihan helvetin hyvin ja ihan mitä tahansa. Olisi niin ainutlaatuinen ääni ja ääniala, joka taipuisi moneen. Olishan se komeeta.”

 Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Kyllä sieltä oopperalaulua löytyy ja pikkusiskoni soittaa pianoa, ja teatteri-ihmisiä löytyy mutta ammatikseen tällä alalla olevia ei ole muita. Anteeksi nyt jos unohdan jonkun!

Rakennusmiehiä löytyy, opettajia ym.”

 Milloin olet kiinnostunut teatterista? Tähän taisit kyllä jo vastata. ”Ihan virallisesti kiinnostuin siellä Inkeroisissa, vuonna 2001. Sitä ennen en kyllä missään vaiheessa ajatellut, että tää voisi olla mun juttuni. Oon koittanut asiaa miettiä, mutta en vaan löydä sellaista ajatusta itseltäni. Juhlasketsejä tuli tehtyä, mutta itse teatteri on ihan eri maailmansa. Kansanopistossa pääsin vasta kunnolla tekemään ja tuli samalla opittua, että mitä kaikkea tämä pitää sisällään”, Teemu muistelee.

 Mitä muita alan opintoja olet käynyt? ”Niin että minkäs alan miehiä tässä oikein ollaan. Nätyn kävin vuosina 2004-2009. Pääsin sisään kun aika ja Koskinen oli kypsä, näin mä sen aattelen.”

Teemu saa ahaa-idean (c) Teatterikärpänen 

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Mä nimesin sen muistaakseni ”Metodinversoja metodittomalle”. Mä kävin mun kouluaikojeni muistiinpanot läpi ja mietin niiden kautta, että miten olin oppinut treenaamaan. Koitin löytää sen pointin, että mikä on mun tapani harjoitella rooli. Et löytyykö sieltä tiettyjä asioita, jotka mulla pitää olla aina päässä ennen kuin rooli lähtee lentoon tai elämään ja on esitysvalmis. Kyllä sieltä ne tietyt jutut löytyi. Tapani tehdä on varmasti sen jälkeen muuttunut paljonkin, toisaalta taas tietyt asiat on myös tarttuneet. Totta kai työkalupakki kasvaa jatkuvasti ja pitääkseen itsensä koko ajan virkeänä mä etsin myös uutta tavaraa ja kun sitä löytyy, siitä saa ihan uudenlaista potkua ja nautintoa työhön. Jos juttuun sopii, mä välillä päätän tehdä täysin eri tavalla kuin aiemmin.”

 Mikä ala sinua mahdollisesti kiinnostaisi, jos et olisi näyttelijä? Eli oliko sinulla suunnitelmaa B? ”Ei mulla oikein ole muuta. Se jalkapalloammattilaisuuskin tuntuu nyt ihan mahdottomalta… Kun noita MM-kisoja katselee, niin siellähän kaikki kolmevitoset alkaa olla jo ihan ikäloppuja. Teatterin sisällä on tietysti myös vaihtoehtoja, eli ohjaaminenkin kiinnostaisi hiukan.”

 Miksi sitten olet näyttelijä? Onko syy olennaisesti muuttunut tässä vuosien saatossa? ”Pitkään mä oon sitä hakenut, että mikä mua oikein ajaa näyttämölle. Jotenkin sen varmaan liittyy siihen ihmisten tarkkailuun ja omaan herkkyyteeni. Oon vasta nyt tajunnut sen, että näyttämöhän on hirveen turvallinen paikka, ja se on mut alunperin näyttämölle saanut. Olla näyttämöllä sellainen ihminen, mikä välillä haluaisi itsekin olla. Rooli on harjoiteltu ja sulla on lupa olla tietynlainen ihminen siellä. Samalla voi purkaa omia patoutumiaan ja fantasioitaan. Mulle se on itseilmaisua – saan luvan kanssa tehdä asioita, joita mulla ei tulisi mieleenikään tehdä muuten. Saa haistattaa pitkät jollekin tietylle ihmisjoukolle ja paasata pitkän monologin omista mielipiteistään, mihin en omana itsenäni mitenkään pystyisi. Ja sitten se on vähän sama kuin hyvän kirjan lukeminen, hyvän elokuvan katsominen, hyvän biisin kuuleminen – unohtaa hetkeksi arjen ja jotain liikahtaa minussa. Tunnelma voi vaikuttaa vielä monta viikkoa kokemisen jälkeen, ja kun kaikkea tuota pääsee itse tekemään, omalla työllään saa ihmiset vaikuttumaan. Siinä on se juttu.”

 Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”En tiedä mistä tämä on tullut, mutta että olisi rehellinen itselleen siitä mitä tekee.”

 Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Niitä on todella paljon, mutta ketään yksittäistä ei ole. Hyviä tyyppejä ja tyylejä näkee harva se viikko, ainakin tuntuu siltä! Esikuva on vähän huono sana, mutta monikin roolityö on kolahtanut muhun. Jim Carrey ja Sean Penn mainittava etenkin, mutta kyllä Suomenkin teatterilavat on täynnä älyttömän lahjakkaita näyttelijöitä. Nyt oon pikkuhiljaa päässyt eroon ”opiskelijakuplasta” ja osaan katsoa näyttelijöitä eri tavalla eikä siten, että vain tietynlainen tapa näytellä on hyvää ja oikein.”

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita kenet tahansa? ”Jos vastanäyttelijänäni olisi Heath Ledger Jokerin roolissa, olisi kyllä varmasti todella mielenkiintoista olla lavalla. Itse voisin olla Batman.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Haluaisin laulaa Robbie Williamsin ja Rufus Wainwrightin kanssa ´Swing Both Ways´in.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Tampereen Työväen Teatterissa, Kouvolan Teatterissa, Kansallisteatterissa Kiertuenäyttämöllä, Kuusankosken Teatterissa ja Kotkan Kaupunginteatterissa.”

 Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö/produktio. ”Nätyn kakkoskurssilla Kannisen Mikko ohjasi meille ”Ivona, Burgundin prinsessa”-nimisen näytelmän, jossa meillä oli tuplamiehitys. Se oli kyllä todella ainutlaatuinen juttu ja koin onnistuneeni siinä itsekin. Mussa aukesi jotain uutta sitä tehdessä. Muuten mä oon niitä näyttelijöitä, joille tärkeimmäksi muodostuu just se juttu, jota on parhaillaan työstämässä. En haikaile vanhojen roolieni perään.”

 Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai pystyykö sitä edes määrittelemään? ”Kun esityksessä huomaa, että on oikeasti uppoutunut johonkin kohtaukseen todella. Ollaan vaikka kohtauksessa, jossa ollaan kellarissa keskellä vaikkapa saatananpalvonnallisia menoja ja sitten valot syttyy ja kaveri vierellä sanoo ”Seuraavana päivänä olimme metsässä” ja kuuluu linnunlaulua, ja oikeasti uskon olleeni jossain ihan muualla. Se on mun mielestä hienoa ja siinä on sitä taikaa.”

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kaikki taide, ihmiset, elämä, toiset esitykset.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”En nykyään enää jännitä omaa roolityötäni, mutta kyllä mua laulaminen vähän jännittää ja siviilinä laulaminen etenkin.”

 Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Oltiin Ahtiaisen Mikon kanssa Ylioppilasteatterifestivaaleilla ja näyttelimme Hlestakovia ja Osipia Reviisori- näytelmästä, kohtauksessa kirjoitettiin kiveen kirjeitä. Mun piti tulla lavalle vasaran ja niiden kivien kanssa, ja Hlestakov-Mikko kääntyy mua kohti ja mulla ei olekaan käsissäni mitään. Mä käännyin takaisin ja koska kyseessä oli festarikeikka, lavan takana paikat ei ollu mulle tuttuja enkä meinannut löytää mitään mistään. Mä etsin niitä ja jätin Mikon yksistään lavalle huutelemaan Osipia. Pian se tajusi, etten oo ihan hetkeen tulossa ja se lähti myös pois lavalta. Siellä seikkailtiin lavan takana molemmat. No, mä löysin kivet ja vasaran, ja menin takaisin lavalle, jossa Mikko ei tietenkään ollut. Venailin sitten vuorostani häntä. Mikko saapui ja kysyi, mihin ihmeeseen olin kadonnut. Näytin kiviä ja vasaraa ja kerroin etsineeni niitä, ja sitten vaan jatkettiin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.”

 Kerro joku hyvä muisto. ”Kyllä se teatterikouluun pääsy tulee aina ekana mieleen kun miettii muistoja. Se oli juuri ennen vappua ja meni aika katharsiksessa se vappu.”

 Osaatko imitoida ketään/harrastatko imitaatioita? ”Kyllä mä aina välillä imitoin itsekseni joitain tyyppejä, mutta se on lähinnä sellasta puolihuolimatonta sohellusta. Joskus niistä saa idean roolihahmoihin.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Kotkan Kaupunginteatterissa olen Neiti Keväässä mukana ja Sugarissa Jerryn/Daphnen roolissa, nämä siis tulossa syksyllä 2015.” (huom. lisäys tammikuussa 2016 : keväällä 2016 Teemu on mukana Kotkassa näytelmissä 'Neljäntienristeys' sekä 'Ylpeys ja ennakkoluulo' , ja syksyllä 2016 Rauman Kaupunginteatterin musikaalikomediassa 'Herrasmieshuijarit'.)

Onko sinulla jotain mottoa? ”Kokeillaan ja yritetään.”

 Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Hannu Hanhi olisi kiva olla, kävis hirvee tsägä koko ajan ja elämä olis helppoa.”

 Jos olisit supersankarihahmo, mikä olisi sinun supervoimasi ja mikä olisi hahmosi nimi? ”Mä näin just videopätkän missä sarvikuonolta oli leikattu sarvet irti ja raukka jätetty puskaan kitumaan. Ja vastaavaa tapahtuu koko ajan niin muille eläimille kuin ihmisillekin. Mun supersankari olis Sarvikuonomies ja se osais sormia napauttamalla poistaa kaiken tollasen kuonan maan päältä. Sitten se vaan lopun aikaa viettelis eläkepäiviä.”

 Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä menisin juttelemaan tyttöjen ja naisten kanssa, ja kyselisin mitä mieltä ne on Koskisen Teemusta. Menisin kuvan kanssa kiertelemään ja kyselemään, että mitäs mieltä ootte tästä ja värähtääkö mihinkään suuntaan. Vois olla kyllä kova paikka ja voisi olla suuri virhe!”

 

Tämän kuvan kanssakohan aikoo kiertää... 

 Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin Spotifyn mukaani, paljon musiikkia. Hyvää ruokaa ottaisin ja karkkia, juotavaksi maitoa, vettä ja cokista.”

 Jos rakentaisit puuhun majan, millainen maja se olisi ja mitä ottaisit sinne mukaan? ”Mulla on kevyt korkeanpaikankammo, joten jätän puumajailut muille.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, muttet saisi muuttaa historian kulkua, minne menisit? ”Aina välillä sitä kelailee kuinka nastaa ja vastuutonta oli olla kakskymppinen nulikka. Varmaan lähtisin sinne. Viidentoista vuoden päähän.”

 Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi, jotain mitä en älynnyt kysyä ja kaikkien pitäisi saada tietää? ”Eiköhän tää ollu tässä:)”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

 Mistä sanasta pidät eniten? - Anteeksi 

 Mistä sanasta pidät vähiten? - Ei 

 Mikä sytyttää sinut? - Tulitikku

 Mikä sammuttaa intohimosi? - Viha

 Mikä on suosikkikirosanasi? - Voivitunsaatananperse…(loppuun improvisoidaan mieleisiä kirosanoja tarpeen mukaan)

 Mitä ääntä rakastat? - Balalaikan ääntä 

 Mitä ääntä inhoat? - Piikkauskoneen ääntä 

 Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Astronautin ammattia 

 Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kirurgina

 Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Älä huoli. Hyvin se meni.

Papparaisen uni / Tampereen Työväen Teatteri

Papparaisen uni / Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö

Ensi-ilta 21.1. 2016, kesto noin 2h 50min (väliaikoineen)

Fjodor Dostojevskin teoksen pohjalta näytelmäksi kirjoittanut Sirkku Peltola
Alkuperäisteos "Vanhan ruhtinaan rakkaus" suomennos Juhani Konkka

Ohjaus Sirkku Peltola
Lavastus Hannu Lindholm
Pukusuunnittelu Matti Seppänen
Valosuunnittelu TJ Mäkinen
Video-ja äänisuunnittelu Kyösti Kallio
Kampausten ja maskien suunnittelu Pepina Granholm

Rooleissa : Tuire Salenius, Esko Roine, Maija Koivisto, Tuukka Huttunen, Jaana Pesonen, Eeva-Riitta Salo, Mika Honkanen, Jyrki Mänttäri, Miia Selin, Jaana Oravisto ja Juha-Matti Koskela

 Tuli sitten korkattua ensi-illatkin tältä vuodelta. Kirpakassa pakkassäässä matkustin paksu huopapomppa päällä bussilla Tampereelle, torkahdinkin hetkeksi ja Valkeakoskella heräsin siihen, kun bussin radiossa soi "hän tanssi ripaskaa ja balalaikka soi". Rasputin korvamatona talsin Työviksen lämpöön, ja kohtahan sitten balalailla soi oikeastikin ja saattoi kuvitella jonkun tanssivan ripaskaakin. Yhtään ei ollut käryä siitä, mitä tuleman pitää. Olen koettanut mennä mahdollisimman avoimin mielin esityksiin, joista en tiedä mitään ennakkoon. En yrittänytkään siis selvitellä juonenkäänteitä, tulkoon sitten eteen kaikki yllätyksenä.

 Volgan lautturit soi, tuuli tuiversi luihin ja ytimiin ja rahvas puuhaili omiaan karvalakit päässä. Taustaprojisoinnissa Putin tanssahteli ja patsaat nousivat taas ylös, lähdettiin siis pikakelauksella ajassa taaksepäin. Ja sitten lavalle saapuu nuori herra Pavel Slabakov (Tuukka Huttunen), jonka puheet menevät täysin ohi koska jään tuijottamaan sekavin mielin miehen erikoismaininnan arvoista kampausta ja muhevia housuja henkseleineen. "Tuon täytyy olla peruukki", toistelin hiljaa mielessäni ja alkupuheet tosiaan menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Roine, Salenius ja Huttunen (c) Kari Sunnari

 Pääsin sitten jotenkin kärryille kuitenkin ja tukkalaitteeseenkin oudolla tavalla tottui. Pavel on ollut pihkassa ihastuttavaan Zinaan (Maija Koivisto) jo pitkään, neito ei hänelle vaan ole myöntynyt eikä kyllä suoraan kieltäytynytkään. Zina on Maria Aleksandrovnan (Tuire Salenius) tytär, ja kylään on saapunut mystinen ruhtinas (Esko Roine), josta puhutaan pitkään ja hartaasti. Kun ruhtinas vihdoin ja viimein astuu esiin, en ole ihan varma enää siitä, että onko menossa Työviksen teatteriesitys vaiko joku Ryhmäteatterin Tabu-iloittelu vaiko mikä sketsihahmokavalkadi. On meinaan hulvatonta hahmoa, on! Ruhtinas on laittanut vähän lilaa luomiin ja punaa huuleen, tekarit meinaavat pudota ja sensemmoista. Juttua tulee ja mielikuvitus laukkaa tällä herralla. Omien sanojensa mukaan hänellä on omanlaisensa järki, ja sen kyllä huomaa. Sympaattinen rakastettavan hömelö hahmo toki, ja Roine on elementissään. Olen muuten varma siitä, että esityskauden aikana mies käyttää useammankin kerran tilaisuutta hyväkseen ja kokeilee kanssanäyttelijöiden pokanpitokykyjä, vähän sellaiset merkit oli ilmassa no nyt. Ruhtinashan näkee myös monenlaisia unia, joista yhdessäkin sonni/härkä paini tsaarin kanssa ja sitten tuleva presidentti ratsasti sonnilla kohti auringonlaskua.

 Marian mielestä ruhtinaan koko elo menee hukaan yksinään asustellessaan, ja siitäpä saakin oivallisen idean, että mies pitää saada naimisiin. Itsekin menisi oitis, jos ei olisi jo naimisissa. Melkoiset juonet kehitelläänkin, ja siipaksi ehdotellaan niin hurmaavaa palvelijarta (Jaana Pesonen) kuin tietysti Zinaa. Visioissaan Maria Aleksandrovna lietsoo itseään melkoiseen vauhtiin ja Tuire Salenius on kyllä liekeissä. Hän on uhkea, muhkea ja juonikas ja mietin koko ajan, että joku hänestä tulee nyt mieleen. Sitten se pamahtaa tajuntaani! Hänhän on kuin Sally Spectra suoraan Kauniista ja rohkeista!

Tuire Salenius ja Maija Koivisto (c) Kari Sunnari

 Väliajalla korkataan sitten runebergintorttukausi ja kuiviltaan meinaa torttu tarttua kitalakeen. Jotenkin vähän samanmoinen maku oli itse esityksestäkin tässä vaiheessa, paikoitellen täysin posketonta menoa ja sitten taas aika pitkästyttävääkin. Ensimmäinen puolisko kesti aika kauan ja paljon riitti puhetta, josta olisi voinut jonkinverran napsauttaa poikki.

 Väliajan jälkeen saatiin estradille uutta vauhtia, kun Marian aviomies (Mika Honkanen) tuli kuvioihin mukaan. Miten voikin pitkissä kalsareissa keekoileva ukko näyttääkin hölmöltä! Siihen vielä "duoda duoda"-hokemat ja typerät hymyt. Vaikutuksen teki myös näyttävä naisnelikko, joista yhdellä oli upeat laskokset koltussaan ja Jyrki Mänttärin rouvashenkilöllä tykytti koko ajan ties missä.

Naiskauneutta (c) Kari Sunnari

 Eeva-Riitta Salon antaumuksella tulkitsema juoruakka oli myös mainio hahmo, samoin kuin palvelijatar Nastasja ( Jaana Pesonen) ja hänen liikuttavat visionsa siitä, että joku herättäisi hänen kohmeisen kärpäsensä jälleen eloon. Pavel Slabakov hinkkasi itseään innoissaan kaiteisiin eikä muutenkaan malttanut pysyä paikoillaan kun suunnitelmia kehiteltiin. Jotenkin Zina erottui valkeine vaatteineenkin tästä porukasta, ihanan raikas hahmo ja erityismaininta Maija Koiviston selkeästä artikulaatiosta.

 Lopussa lunta tulee tupaan monessakin muodossa, kärpänen ei kohmeesta herää ja haikeaksi vetää mielen.

 Kuten jo aiemmin totesin, paikoitellen vähän puuduttava mutta parhaimmillaan tooodella herkullista seurattavaa, jo ihan pukujenkin ja lavasteiden puolesta. Tuire Saleniuksen meininki osui ja upposi etenkin, ja kyllähän tämä vannoutuneet Esko Roine-fanitkin takuulla paikalle saa. Sirkku Peltolan taika pitää edelleen.

 Ei soinut Rasputin enää kotomatkalla päässä, mutta mielessä kävi se, että Huttusen pojalla ei tainnut sittenkään olla peruukkia päässä?

 (näin esityksen kutsuvieraana)

Haastattelussa Taneli Läykki

 Taneli Läykin tapasin elokuun alkupuolella 2015 Kulttuuriravintola Kivessä Tampereella. (* Tähdellä merkityt on lisätty haastatteluun jälkeenpäin tammikuussa 2016.)

Vuonna 1992 syntynyt Taneli on horoskoopimerkiltään rapu. ”Mä oon Ikaalisista kotoisin, mutta oon asunut nyt kuutisen vuotta täällä Tampereella. Olenko asunut muualla? Kyllä vaan. Olin vuoden vaihto-oppilaana Messinassa, Italiassa, jonka jälkeen muutin Tampereelle tullessani lukion toiselle luokalle.”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan trikkausta, laulamista, kitaransoittoa, lumilautailua… ja kaikennäköistä mihin vaan liittyy jotenkin extreme tai liikunnallisuus. Oon aina tykännyt liikkua paljon ja käyttää omaa kehoani. Jaa mitäkö on trikkaus? No, siinä on yhdistettynä eri taistelulajeja teknisine potkuineen, permanto/telinevoimistelua ja street-lajeja noin lyhyesti sanottuna. Trikkauksessa pyritään saamaan liikkeistä mahdollisimman näyttäviä, eli se on show-laji enimmäkseen. Tampereelle muutettuani tutustuin Saarelan Velluun, joka on tällä hetkellä maailman parhaimmistoa kyseisessä lajissa ja hän on vienyt lajia tosi paljon eteen päin. Hänen kauttaan oon oppinut tosi paljon ja nähnyt monenlaista.”

Soitat siis kitaraa. Mistä se sai alkunsa? ”Kitaraa oon soittanut 7-vuotiaasta ja aloitin klassisella kitaralla musiikkiopistossa Ikaalisissa. Italiasta palattuani mulla meni ns. sukset ristiin soitonopettajani kanssa ja päätin vaihtaa sähkökitaraan, jota soitin sitten muutaman vuoden. Sen jälkeen oon soitellut ihan itsekseni himassa ja opetellut siinä sivussa soittamaan pianoa, bassoa, rumpuja yms. ”Jonkun on oltava Pan”-näytelmässähän mä soitin pianoa yhdessä biisissä. Enimmäkseen mä kuitenkin laulelen ja soitan kitaraa, siihen se kulminoituu meikäläisen musiikin harrastaminen. Koko ajan pyrin kuitenkin kehittämään repertuaariani ja lisäämään soittimia, joita pystyisi lavallakin hyödyntämään”, kertoilee Taneli.

Taisit jo tähän seuraavaan vastatakin, mutta mikä on sinun vahvuutesi/erityisosaamisesi ammatillisessa mielessä? ”Mun vahvuuteni on ainakin se, että mä tuun toimeen erilaisten ihmisten kanssa loistavasti ja mun on myös helppo nähdä toisten vahvuudet. Suurin vahvuuteni taitaa kuitenkin olla ns. taiteellinen silmä siihen mitä tehdään, miten kannattaa tehdä ja miltä se näyttää. Tuon takia oon vähän miettinyt, että pitäiskös pyrkiä ohjaajalinjalle. En oo itse tehnyt vielä hirveästi ohjauksia, mutta kaikissa niissä produktioissa, joissa oon ollut mukana, mulla on ollut aika tiukkoja visioita ja moni ohjaaja on sanonutkin, että mun kannattaisi pyrkiä esim. TeaKiin ohjaajalinjalle. Noh, kaikenlaisia volttejahan sitä on tullut heiteltyä useammassakin jutussa ja moni on niistä sanonut että ”Wow!”, mutta itselle ne alkaa olla jo vähän arkipäivää eli ei enää niin erikoista itselleni. On kyllä hauskaa hämmentää ihmisiä niillä tempuilla, etenkin niitä jotka ei oo tottuneet kauheasti sellaista menoa näkemään.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? Oletko yleensä sitä mieltä, että kaikki on tarvittaessa opeteltavissa? ”Joo totta kai kaikki on opeteltavissa ja mulla on sellainen ajatusmalli muutenkin, että oon kiinnostunut kaikesta ja haluaisin oppia kaiken mitä eteen tulee. Jo pienestä pitäen mä oon ollut sellainen, että innostun tosi helposti uusista jutuista, ja jossain vaiheessa se innostus on saattanut sitten kyllä lopahtaakin… Mä pyrin edelleen samanlaiseen innokkuuteen ja lisäämään uusia taitoja, joista olisi tulevaisuudessakin hyötyä. Taito jonka haluaisin osata on itsehillintä. Mä oon aika temperamenttinen ja aika ”vilkas” luonteeltani. Olisi hienoa oppia vähän suurempaa rauhaa ja sitä, ettei aina välttämättä tarvitsisi olla niin nopea tai 'suoraan päin puuta'-meiningillä heti. Jos se sitten iän myötä helpottuu…”Taneli nauraa.

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Mun pikkuserkkuni on Turkka Mastomäki, hän on ollut pitkään alalla. Omasta lähisuvustani ei sitten ole ketään tällä alalla. Äitini isoäiti oli haitaristi ja teki paljon kappaleitakin. Meidän perheessä on kyllä monikin tehnyt musiikkia toi soittanut. Mun toinen siskoni ja veli on molemmat käyneet TYK:in eli Tampereen Yhteiskoulun Lukion ja siellä päässeet tekemään vähän näyttelijänhommiakin. Veljeni Perttu on yhden Suomen kovimman gospelbändin (kls.) laulaja ja on tehnyt keikkaa kymmenkunta vuotta.”

Taneli poseeraa (c) Teatterikärpänen

 Milloin sinä kiinnostuit teatterista/esiintymisestä/näyttelemisestä? ”Paljonhan sitä on tullut nähtyä pikkuserkku Turkan kesäteatterijuttuja aikoinaan. Muistan ainakin sen, että olin aika pieni ja Turkka esitti Zorroa ja sen jälkeen toitotin kuulemma äidilleni, että minäkin haluan näyttelijäksi. Ikaalinenhan on aika pieni paikkakunta ja siellä ei kauheasti ollut liikkumavaraa. Mä valitsin yläasteella valinnaiseksi aineeksi ilmaisutaidon ja suurin osa ihmetteli, että ”mitä sä nyt oikein meinaat!” Mua pidettiin outona tyyppinä. Mulle se oli kuitenkin ihan selvä juttu ja tiesin myös sen, että aion hakea TYK:kiin veljeni ja siskoni jalanjäljissä. Lukioaikoina olin Italiassa vaihdossa ja kun palasin, koululle tuli Nelosen tuotantoryhmä joka kertoi, että ovat tekemässä ”Stage – Paras koulumusikaali”-produktiota ja meidän koulu oli sitten yksi niistä mukanaolleista kouluista.”

Arvaas mitä… oon ollut Helsingissä katsomassa yhden ohjelman nauhoituksia! ”Mahtavaa! Mä pääsin mukaan ohjelmaan ja päädyin tekemään ns. miespääroolia siinä. Joona oli kettupoika, aktivisti joka rakasti luontoa ja pyrki kaikessa oikeudenmukaisuuteen. Roolia oli mukava tehdä. Pajunojan Sonja oli naispääroolissa. Olin niihin aikoihin vähän eri näköinen, mulla oli mustat hiukset. Tai sitten kalju, menin leikkaamaan hiukseni kaverin synttäreillä kesken esityskauden. Hups… Marco Bjurström ihmetteli hiukan. Meidän kouluhan voitti koko jutun ja päästiin tekemään Peacockiin 23 näytöstä ja Tampere-taloon kolme. Ne Peacockin vedot oli liki kaikki loppuunmyytyjä eli 700 katsojaa jokaisessa ja se vain vahvisti sitä, että tätä mä haluan tehdä. Oli kyllä todella siistiä vetää siellä ja se tunne oli mahtava, kun salillinen ihmisiä nousee lopuksi seisomaan ja aplodeeraamaan. Tampereelle saatiin vielä lisäesityksiä ja nekin oli kaikki täynnä. 18-vuotiaana tuollaisessa jutussa heti alkuun mukana, en meinannut aluksi oikein edes ymmärtää, kuinka isosta jutusta oli kyse. Moni meistä sai loistavan pohjan jatkoa ajatellen. Se oli kyllä yksi elämäni siisteimmistä jutuista ikinä!” Taneli muistelee lämmöllä.

”Teatteri-innostukseni sai tuosta hyvän kimmokkeen, mutta sitten se vähän jäi kun menin inttiin. Intin jälkeen mulla oli välivuosi ja silloin ei tullut tehtyä oikein mitään teatteriin liittyvää eikä tullut haettua minnekään. Nyt vähän harmittaa, mutta se nyt oli sellainen perus angstikausi intin jälkeen… Se vähän laski sitä intensiteettiä, millä oli ennen halunnut mennä eteen päin. Sitten tapasin tyttöystäväni, joka on tehnyt näyttelijänhommia ja hän ehdotti, että hakisin Suomen Teatteriopistoon Komediateatterille. Päädyin sit hakemaan sinne musiikkiteatterilinjalle 2014, pääsin ja se on kyllä ollut yksi parhaimmista päätöksistä elämässäni. Sain todella hyvää opetusta! Kurssi päättyi toukokuussa 2015, eli oli yksivuotinen. Jatkolinja on tulossa, kunhan vain saavat tarpeeksi oppilaita. Peruslinjalla käydään läpi perusteita ja vastaavaa, ja jatkolinjalla tehdään kokonaisia produktioita 3-4. Siitä vähän näkee, millaisella intensiteetillä tällä alalla hommia tehdään, jos alalle aikoo.”

Oletko hakenut Nätyyn tai TeaKiin? ”Oon kyllä, joka vuosi. Ensimmäisellä kerralla mä pääsin Teakissa kolmanteen vaiheeseen ja sen jälkeen on jääty heti alussa. Nätyllä viimeksi karsiuduin viimeisestä vaiheesta pois.”

Mitäs seuraavaksi? ”No, nyt me harjoitellaan tiiviisti ”Jonkun on oltava Pan”-näytelmää taas. Eka esitysperiodi oli toukokuussa ja nyt meillä on pieni kiertue meneillään, eli ollaan oltu jo Porissa ja Hämeenlinnassa ja kohta mennään Kaarinaan. Syyskuussa alkaa Hämeenlinnan Teatterissa Verstas-näyttämöllä ”Pikku prinssi”, jossa oon nimiroolissa. (* Huom. ”Pikku prinssi” jatkaa teatterin ohjelmistossa huhtikuun loppupuolella 2016.) Sit mua pyydettiin avustavaan sivurooliin yhteen elokuvaan, jossa esitän nuorta Juice Leskistä. Hienoa päästä mukaan ihan ammattilaisproduktioon leffapuolellakin. Kesällä tein pienen roolin Kasvukipuja-nimisessä elokuvassa, siinä oli rooleissa paljon nuoria nätyläisiä.” (* Huom. Valkeakosken Kaupunginteatteriin tulee helmikuun alussa ensi-iltaan Grease-musikaali, jossa Taneli on myös mukana. Hauska sattuma on se, että vastanäyttelijänä on jälleen Sonja Pajunoja!)

Mikä muu ala sinua mahdollisesti kiinnostaisi? ”Mulla on ollut itse asiassa kaksikin suunnitelmaa. Vaihtoehto A olisi se, että seuraisin veljeni jalanjälkiä ja lähtisin opiskelemaan englannin filologiaa. Kävin jo pääsykokeissakin, mutten ottanut sitä hirveän vakavasti koska olin silloin jo päättänyt, että haluan mieluummin näyttelijäksi. Vaihtoehto B olisi ollut muusikko, opiskelemaan laulua tai kitaransoittoa. Pienenä mä halusin kirjailijaksi, muusikoksi, näyttelijäksi ja elokuvaohjaajaksi ja vaikka mitä. Kaikki liittyy joka tapauksessa siihen, että ollaan tavalla tai toisella tekemässä taidetta. Taidetta ja ”taidetta”, heh. Miten kukin sen nyt sitten määritteleekin.”

Miksi juuri tämä ala sitten? ”On siistiä vaikuttaa ihmisiin, liikuttaa, pistää katsojien ajatusmaailmaa uusiksi. On toki kivaa olla esilläkin, tykkään välillä olla keskipisteenä. Syyt tällä alalle hakeutumiseen on kyllä vaihdelleet, tietyllä hetkellä se on tietty juttu ja hetken päästä joku muu. Eniten ehkä kuitenkin se, että pystyt vaikuttamaan muihin ihmisiin omilla teoillasi ja sillä, että olet mahdollisimman vilpitön lavalla. Ja vielä se, että eri asiat lavalla vaikuttavat ihmisiin niin eri tavalla. Tietyt tunneperäiset jutut ja kipupisteet nostavat ihmisissä erilaisia ajatuksia ja kokemuksia esiin. Yksi lausekin voi vaikuttaa. Tää on niiiin hieno laji! Itsekin vaikuttuu lavalla usein ja erilaiset roolit avartavat silmiä hienolla, uudella tavalla.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Jyrki Nousiainen oli opettamassa meille monologinäyttelemistä ja näyttelijäntyötä yleensäkin, ja hän painotti konkretiaa. Kaikki lähtee keskustasta. Kaikki liikkeet on tavallaan sisäsyntyisiä. Se on ollut mulle tärkeä oivallus, että niitä asioita ei tarvitse tuottaa vaan kaikki reaktiot ovat jo olemassa sisälläni.”

Onko sinulla omia esikuvia, joita ihailet tai arvostat erityisesti? ”No, Turkan näyttelijäntyötä on ollut aina ilo katsoa. Pidän hänen tyylistään. Lisäksi on kyllä mainittava Jarkko Tiainen, jonka kanssa olen saanut näytellä Pikku prinssissä. Hän heittäytyy niin mielettömällä tavalla kaikkeen mitä tekee. Treeneissäkin oli todella hienoa seurata, miten Jarkko niitä lukuisia hahmojaan loi. Hän on todella ammattitaitoinen kaveri, ja hänen kanssaan on todella mukavaa ja helppoa tehdä töitä. Johanna Reilin täytyy mainita myös, hän on niin hullu ja vilpitön tekemisessään. Hänestä todella näkee, että nauttii lavalla siitä mitä tekee. Helkiön Minnaa mä ihailen myös! Hänessä on mielettömän laulutaidon lisäksi säntillisyyttä ja paneutumista kaikkeen tekemiseen. Ihailen ja vähän jopa kadehdin sellaista meininkiä. On muuten hyvä pitää ihailun kohteet näin lähellä. Heidät pystyy paremmin käsittämään ihan ihmisinäkin eikä vain kaukaisina staroina.”

Taneli Pikku prinssinä (c) Terho Aalto 

 Kuka olisi unelmiesi kanssanäyttelijä/vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Nyt pistit kyllä pahan. Aika kliseistä, mutta vastaan Matthew McConaughey. Miehen viimeaikaiset roolityöt on olleet ihan järjettömän kovia, joten olisi todella mielenkiintoista päästä näyttelemään hänen kanssaan. Olisi myös hienoa päästä näyttelemään tyttöystäväni Karenina Tulpon kanssa.”

Entä kenen kanssa haluaisit esittää dueton ja mahdollisesti minkä kappaleen? ”Voi ei. Taitavia laulajia ja hienoja biisejä on niin monta. (miettii hetken) Vastaan Amy Lee ja biisi olisi Broken.”

Missä eri teattereissa/produktioissa olet näytellyt? ”Oon ollut siinä Stage-jutussa mukana, TYK:in parissa jutussa mukana (toinen niistä oli monologi, jossa tein 18 mykkäroolia), sitten olin Teiskon Kesäteatterin Pitkäjärveläisissä, Pikku prinssissä (joka tehtiin ensin Lappeenrantaan ja seuraavaksi siis Hämeenlinnaan), Suomen Teatteriopiston Floor Showssa ja Teatteri Lahjattomien Jonkun on oltava Pan-jutussa.”

Onko näistä joku ollut erityisen tärkeä itsellesi, vai voiko näitä laittaa edes tärkeysjärjestykseen mitenkään? ”Pitkäjärveläisissä pääsin ensimmäistä kertaa tekemään kesäteatteria ja se sai mut muistuttamaan itseäni siitä, että mun pitäisi hakea takaisin tälle alalle. Sitä oli hienoa ja haastavaa tehdä, koska olin silloin parikymppinen ja roolihahmoni Antti Covéen oli 75-vuotias irstas patu! Siinä oli haastetta kyllä. Pikku prinssin rooli on ollut myös todella haastava ja opettavainen. Olen käytännössä lavalla koko ajan, ilman yhtään breikkiä.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Olisi siistiä päästä tekemään Batmanin Jokeria! Mä haluaisin päästä tekemään kunnon pahiksen roolin.”

Miten olisi toi Kellopeliappelsiinin Alex? ”No sitä on joku muukin sanonut ja itsekin oon miettinyt. Olis kyllä vähän siistiä päästä tekemään toooodella psykopaattista tyyppiä!”

Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”No se on kyllä aika hankala määritellä. Mielestäni se taika on suurimmaksi osaksi sitä, että kun on olemassa ryhmä, jossa energiat kohtaa hyvin ja uskoo siihen, että se mitä lavalla tapahtuu, tapahtuu oikeasti, niin silloin teatterin taika ollaan saavutettu. Mielestäni se on paljolti ryhmädynamiikasta kiinni.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Kaikki asiat ja erityisesti rakkaus. Tavalliset ihmiset, jotka tekevät ihmeellisiä asioita. Tai ihan tavallisiakin asioita. Joku vaikka kävelee kadulla ja mietin hänen tarinaansa. Mistä on tulossa, mihin on menossa, mitä ajattelee.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Hyvin harvoin. Joskus on tietysti tapahtunut, mutten edes muista milloin olisin potenut viimeksi oikein kunnon ramppikuumetta. Kyllähän sitä aina tulee kevyehkö kivistys vatsaan ennen kuin menee lavalle, mutta mulle siitä tulee pelkästään hyvä fiilis. Kohta mennään ja kohta pääsee energiat käyttöön! Mä luotan niin paljon itseeni ja siihen, että kaikki menee hyvin ja pystyn tekemään kaikki vaaditut asiat. Saattaa kuulostaa ylimieliseltä, mutta niin se on. Mun mielestä on tärkeää tiedostaa se, että on tehnyt pohjatyön niin hyvin, että voit luottaa siihen että kaikki tulee automaattisesti kun aika on.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Mä teen hengitysharjoituksia lähinnä, ei mulla oikein muuta ole.”

Kerro joku legendaarinen kommellus tai sähläys, joka on sattunut itsellesi tai kaverille vieressä. ”Kaikenlaista on kyllä sattunut, mutta mitään kovin legendaarista ei ole vielä päässyt tapahtumaan, eli hyvin ollaan saatu paikattua tai pelastettua tilanne. Stage-jutussa sattui yks moka, jolle jälkikäteen naurettiin paljon. Mun roolihahmon piti sanoa Sonjan hahmolle ”Moi, mä oon Joona. Sä oot varmaan Kiira?” Onnistuin sitten sanomaan ”Moi, mä oon Taneli JOONA!” Sonja repesi ihan totaalisesti. Sain kuulla tuosta varmaan vuoden tyyliin mä oon Tanelijoona.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Täytin 18v. Olin silloisen todella hyvän kaverini kanssa Italiassa vaihdossa, hän asui muutaman sadan kilometrin päässä siitä kaupungista missä itse olin. Mulla oli sitten 18v-bileet, jotka päättyi siihen, että me istuttiin kolmistaan (minä, tämä Kalle ja yks japanilainen) meren rannalla katsomassa auringonnousua klo 6 aamulla. Tuijottaa vaan kun aurinko nousee mereltä Sisilian ylle, oon just täyttänyt 18 ja vaihto-oppilasvuosi alkaa olla lopuillaan, vieressä pari hyvää frendiä.Täydellistä!”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Aina täysiä!”

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa itsestäsi? ”Sanon vaan, että mä oon hyväntahtoinen hullu ja sekopää, joka tykkää olla esillä ja tykkään laulaa, näytellä, räppäillä, soitella, hengailla hyvien ystävien kanssa, juoda muutaman olusen, tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja olla muutenkin sosiaalinen. Siinä!”

Osaatko imitoida ketään? ”Lauluimitaatioita mä oon harjoitellut joskus. Kirka ja Vesku lähtee”, sanoo Taneli ja vetäisee malliksi pienet pätkät ”Surun pyyhit silmistäni” ja ”Lapin kesä”.”

Tässä vaiheessa pöytään siirtyy viereisestä pöydästä haastattelijan äiti, joka aloittaa puhumisen Kirka-fanituksestaan ja siitä sitten keskustellaan hetki jos toinenkin…

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi juuri se? ”Lassista ja Leevistä Lassi-poika, se kuvastaa hyvin meikäläisen sielunelämää. Ällikkämies tulee kaapista viitta päällä ja niin edelleen. Pystyn samaistumaan siihen ihan täysillä.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mielenkiintoinen kysymys! (”Katselisit miehiä sillä silmällä, huikkaa äiti.”) No totta kai, se on ainakin yks juttu minkä tekisin. Ensimmäisenä mä menisin varmaankin suihkuun ja katselisin tissejäni ja tsekkailisin uuden kehoni. Sit lähtisin kokeilemaan kaikenlaisia kikkoja kaupungille. Keikistelemään rannalle. Perusmeininkiä, heheh! Olisi kiintoisaa myös keskustella ihmisten kanssa erilaisista asioista.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä kaikkea sinä ottaisit mukaasi talvipesääsi? ”Ottaisin hyviä kirjoja, kirjoitus-ja piirrustusvälineet, pullollisen oikein hyvää Laphroaig-viskiä, öljylampun ja öljyä. Ruuaksi ottaisin hyviä pihvejä, hot wingsejä, mozzarellatikkuja ja jotain salaattia, missä on fetaa ja oliiveja paljon. Punkkua vielä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Varmaankin aika lailla samoja asioita, ja lisäksi tyttöystäväni ja muita ystäviä. Maja olisi sellainen Tarzanin puumaja, oikein kunnon rakennelma. Vaaleaa puuta, näkymä sademetsän yli. Askeettiset, mutta mukavat huonekalut. Kodikaskin.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Saako muuttaa historiaa? Jaa ei. Voi hitto, mä olisin päästänyt Hitlerin tekemään kunnolla taidetta. No, siinä tapauksessa mä haluaisin mennä katsomaan inkojen, mayojen tai atsteekkien elämää. Mua on aina kiinnostanut kovasti alkuperäiskansojen historia, kulttuuri ja rakennelmat. Pääsiäissaarten patsaiden tarinaa haluaisin mennä ihmettelemään myös.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Ajattelin mennä kotiin vaihtamaan vaatteet ja sitten lähden istumaan iltaa ystävieni kanssa. Valmistaudun viikonloppua varten, otan varaslähdön. Seitinohut, ehkä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Tuuliajo

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Rekka

- Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus, inspiraatio

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Itsekkyys

- Mikä on suosikkikirosanasi? - Ekana tuli mieleen vittu, ei voi mitään! Perseensuti!

- Mitä ääntä rakastat? - Hiljaisuutta

- Mitä ääntä inhoat? - Kun liitutaulua vedetään kynsillä

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kaikkea! Laskuvarjohyppääjä!

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kaivostyöntekijä

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervemenoa helvettiin, kaveris on jo siellä!

Kevätkauden pieni tärppilistaus

Seuraavaan teatterireissuuni on liki viikko ja kolme haastatteluakin on vielä purkamatta. Tässä välissä voisikin vaikka tehdä pienen tärppilistan itselleni ja muille alkuvuoden "pakko nähdä"-esityksistä, ja perään muutama syy miksi juuri tämä kiinnostaa. Kiinnostavia on paljon enemmänkin kuin nämä listaamani, mutta itselläni on varaus jo liki kaikkiin seuraaviin (jotka eivät sitten ole missään paremmuusjärjestyksessä eikä edes aikajärjestyksessä).

 * Katve / Ahaa Teatteri, ensi-ilta 15.1. Nuorisomusikaali, jossa Apulannan musiikkia uudelleen sovitettuna. Käsikirjoitus ja ohjaus Miika Muranen.

 * Jossain pohjoisessa / Kotkan Kaupunginteatteri, ensi-ilta 23.1. Lämmin ihmissuhdekomedia, ohjaus Snoopi Siren, rooleissa Tomi Alatalo, Toni Harjajärvi, Johanna Kuuva ja Ella Mustajärvi

 * Rakas, nyt riitti! / Linnateatteri, ensi-ilta 28.1. Parisuhdekomedia, ohjaus ja dramaturgia Timo Torikka, lavalla Anu Sinisalo ja Antti Reini, joista jälkimmäistä ei ole juuri teatterin lavalla nähty. Tämä pitää ehdottomasti käydä tsekkaamassa jossain vaiheessa!

 * Ruokahissi / Jyväskylän Kaupunginteatteri, ensi-ilta 21.1. Harold Pinterin absurdi mysteerinäytelmä, jonka olen nähnyt vuosia sitten ja olin vieläpä ainut katsoja. Esitys teki lähtemättömän vaikutuksen, nyt vuorossa siis Ruokahissin paluu! Ohjaus Sini Moila, rooleissa Henri Halkola ja Sauli Suonpää.

Ruokahissin komistukset Henri ja Sauli / kuva Jiri Halttunen

 * Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa / Seinäjoen Kaupunginteatteri, ensi-ilta 13.2. Jouko ja Juha Turkan kehutun näytelmän paluu, sovitus ja ohjaus Antti Mikkola, Pekka Himasen roolissa taitaa olla Topi Kohonen. Muissa rooleissa Mia Vuorela, Jukka Puronlahti ja Anna Ackerman.

 * Punainen viiva / Teatteri Avoimet Ovet, ensi-ilta 22.1. Yhteistuotanto Red Nose Company ja Teatteri Quo Vadis, ohjaus Otso Kautto. Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie pistettiin viimeksi uusiksi ja nyt on vuorossa Ilmari Kiannon klassikko Punainen viiva. Lavalla hurmaavat punanenäklovnit Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen). Esityksiä myös esim. Riihimäen Teatterissa, jonne itse aion suunnata.

 * Pasi was here / KOM-teatteri, ensi-ilta 24.2. Aikamatka 80-luvun Suomeen ja lapsuuteen. Ohjaus Lauri Maijala, rooleissa Johannes Holopainen, Juho Milonoff, Vilma Melasniemi ja Robert Enckell.

 * Tavallisuuden aave / Q-teatteri, ensi-ilta 19.2. Q-teatterin jutut ovat aina tapauksia... Teksti ja ohjaus Saara  Turunen, rooleissa Elina Knihtilä, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä, Laura Birn ja Antti Heikkinen.

 * Miehiä ja ihmisiä / Hämeenlinnan Teatteri, ensi-ilta 27.2. Pohjautuu kirjailija Olli Jalosen Finlandia-ehdokkaanakin olleeseen samannimiseen teokseen, joka sijoittuu 70-luvun Hämeenlinnaan. Ohjaus Hannu Matti Tyhtilä, rooleissa mm. veljekset Markus ja Mikko Virtanen sekä Ilkka Heiskanen.

 * Mahdolliset maailmat / Kansallisteatteri, ensi-ilta 17.2. Käsikirjoitus ja ohjaus Paavo Westerberg, rooleissa mm. Esko Salminen ja Eero Aho.

 * Päätepysäkki / Tampereen Teatteri , ensi-ilta 27.1. Käsikirjoitus ja ohjaus Pasi Lampela, rooleissa Esa Latva-Äijö, Heikki Nousiainen, Elisa Piispanen ja Emma-Sofia Hautala.

 * The Grimm Book of Horrors / Riihimäen Teatteri, ensi-ilta 27.2. Hyytävä musiikkiteatterielämys luvassa. Kauhulla odotan mitä tuleman pitää, kuulostaa ainakin mielenkiintoiselta.

 Pistetään listalle vielä pari isompaa musikaalipläjäystä, eli Helsingin Kaupunginteatterin Vampyyrien tanssi (ensi-ilta 3.2. , ohjaus Markku Nenonen, rooleissa tuplamiehitys mutta minua kiinnostaa etenkin Jonas Saari kreivi von Krolockin roolissa sekä Alfredin roolissa Miiko Toiviainen) ja Tampereen Työväen Teatterin Niin kuin taivaassa (ensi-ilta 28.1. , ohjaus Maarit Pyökäri, rooleissa mm. Janne Kallioniemi, Petra Karjalainen, Emmi Kaislakari ja Eriikka Väliahde. Uneni tiesi kertoa että tämä kannattaa mennä katsomaan...)

 Tämmöistä, ja lisäksi paaaaljon muuta luvassa tässä keväälläkin. Lisävinkkejä otetaan mielellään vastaan ja niitä toteutellaan mahdollisuuksien (lue = työaikataulujen ja budjetin) mukaan.

Kreivi von Krolock vokottelemassa Sarahia / (c) Mirka Kleemola

Abracadabra / Circo Aereo, Hämeenlinnan Teatteri

Abracadabra / Circo Aereo

Ensi-ilta 13.1. 2016 Hämeenlinnan Teatterissa, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Ohjaus Sanna Silvennoinen
Suunnittelu ja koreografia Työryhmä
Musiikki Tommi Lindell
Lavastus Teo Paaer
Valosuunnittelu Juho Rahijärvi
Pukusuunnittelu Kati Mantere
Tuotanto Circo Aereo ja Aleksanterin teatteri

Esiintyjät : Jatta Borg, Marc Gassot ja Tommi Lindell

 Hämeenlinnaa hemmoteltiin tammikuisena keskiviikkona niin kasvoja vasten iskevällä viimalla ja lumituiskulla kuin myös pienen sirkusseurueen vierailulla. Huraa! Joku näistä lämmitti mieltä erityisellä tavalla, joku taas ei.

 Circo Aereo on minulle aiemmin tuttu myös Hämeenlinnassa nähdystä huimasta The Pianist-spektaakkelista, jossa kajahtaneen hajamielisen professorin ja Mr Beanin yhdistelmä, hiukan epäonninen pianisti Thomas Monckton yritti parhaansa mukaan saada konserttia aikaiseksi. Sählingiksihän se meni liki täydellisesti, ja nauroin melkein pissat housuun. Tällä kertaa sirkusryhmässä oli mukana teatterista ja etenkin Dark Side of the Mimesta tuttu miimikko Marc Gassot (valistin mukana ollutta ystävääni pornomiimiasioista ja hiukan myöhemmin ystävä tokaisi, että "Tuoko se on se pornoalan ammattilainen?" Siitä en sen enempää tiedä, mutta miimiosasto on Marcilla kyllä enemmän kuin hyvin hallussa...), notkeusakrobaatti ja käsilläseisoja Jatta Borg sekä muusikko Tommi Lindell, joka koneineen muistutti Noppa-ohjelman klassikkojuontaja Hessu-setää.

 Lapsia oli kovastipaljon paikalla, ja se ilahdutti mieltäni! Silloin menee näyttämöllä lujaa ja voi sanoa onnistuneensa, jos katsomosta kaikuu iloinen estoton kikerrys ja vähän huudellaan ohjeitakin. Jossain takanani joku lapsi tosin kuiskasi vierustoverilleen, että "mä en ymmärrä mitään mitä toi setä lavalla tekee" mutta silti häntäkin nauratti.

Ilma-akrobatiaa se tämäkin / (c) Terho Aalto

 Alussa oli vain omituista äänimaailmaa ja korkealla riippumatossa lekotteleva miekkonen (Gassot), joka sitten ensin tiputti kirjansa, sitten housut ja hatun. Melkoista teutarointia ja ähellystä oli miehen touhu yrittäessään päästä riippukeinun kanssa alemmaksi, jotta ylettyisi vetäisemään housut jalkaan. Samaan aikaan omituinen "mönkijä" (Borg) eteni lavalla sinne sun tänne ja ties miten päin. En ollut aina ihan varma, mitenkä päin se otus tällä kertaa on. Sangen taipuisanivelinen nainen!

 Noh, sirkus pistettiin pystyyn ja näimme taidokasta lautastenpyörittelyä ja tasapainottelua, perinteisen laatikkoleikin sahoineen ja hypnotisointeineen, leijonankesytystä lapsiavustajien avittamana ja melkoista käsilläseisontaa. Leijonankesytys oli varsinkin aikamoista touhua, kaikki kun hoidettiin miimisesti joten mielikuvitus oli huipussaan. Vieressä istuva ystäväni tokaisi taas jälkikäteen ihmetelleensä sitä, että miksi piereskelevää kanalintua käytettiin leijonankesytyshommissa. Ääniefektit olivat sitä luokkaa, että jos sulki silmänsä hetkeksi, olisi voinut kuvitella menossa olevan Dark Side of The Mimen eikä sirkuksen. Oma leijonankesytyskokemukseni muuttui sen kautta piirun verran absurdimpaan/härskimpään suuntaan.

(c) Terho Aalto 

 Mahtavalla asenteella lapsiavustajat suhtautuivat tärkeään hatunpelastus-ja leijonanlahtaustehtäväänsä! Muutenkin oli hauskaa, kun eri ikäiset hekottelivat katsomossa surutta. Ihan siinä ulkona odottava lumituiskukin unohtui tykkänään!

 Tänään 14.1. vielä ehtii Hämeenlinnan Teatteriin katsomaan, liput tästä linkistä. Jos tänään ei ehdi, kannattaa suunnata helmikuussa Helsinkiin Aleksanterin teatteriin, jossa esityksiä 6.2.-20.2. välisenä aikana.

Wenla Männistö / Miniteatteri

Wenla Männistö / Miniteatteri, Hämeenlinna

Ensi-ilta 15.11. 2015, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Pohjautuu Riina Katajavuoren samannimiseen romaaniin

Ohjaus ja dramatisointi Marja Myllyniemi
Musiikki Mikko Myllyniemi, Jouni Joronen ja työryhmä
Äänisuunnittelu/valosuunnittelu/järjestäjä Mikko Myllyniemi
Lavastussuunnittelu Leena Carelse, Marja Myllyniemi ja työryhmä
Puvustussuunnittelu Työryhmä
Valoajo Aino Räisä

Rooleissa : Taru Lahtinen, Miikka Anttila, Eero Rantaniemi, Ilmari Huhtanen/Väinö Huhtanen, Fady Mourkus, Emppu Jurvanen, Samu Tolvanen, Aleksi Rantanen/Roni Poussu, Hanna-Leena Henriksson, Killa Keränen. Sonja Sandberg, Camilla Markus, Nelli-Maija Pekola ja Venla Santama

 Wenla Männistö sai kunnian aloittaa teatterivuoteni 2016. Edellisestä teatterireissustani oli ehtinytkin vierähtää liki kuukausi (Mestaritontun seikkailut) ja siinä välissä oli vietetty niin joulut, uudetvuodet kuin loppiaisetkin. Tietokoneenikin sopivasti sanoi itsensä irti ja vietin sangen leppoisia iltoja lueskellen ja muita iltapuhteita suoritellen, jos en sitten sattunut olemaan töissä iltavuorossa. Tietokoneettomuuteen (joka kesti viisi päivää...) ehti mukavasti tottua ja puhelimestanikin katosi mystisesti nettiyhteys muutamaksi päiväksi. Ehdin jo makustella ajatuksella, että jospa jatkaisikin näin ja koneen palauduttua huollosta kävisi netissä vain laskuja maksamassa ja jättäisi kaiken aikaavievän harrasteen (eli yleisen surffauksen internetin ihmeellisessä maailmassa, bloggaamisen ja muun) kokonaan. Lukisi kaikki hyllyssä lojuvat lukemattomat kirjat (Joulupukkikin kantoi Jussi Jurkka-elämäkerran, se polttelee jo kovasti), tapaisi läheisiään enemmän ja useammin, viettäisi enemmän laatuaikaa isännän kyljessä, kävisi elokuvissa, katsoisi kaikki Musta kyy-dvd:t vihdoinkin putkeen ym. ym. "Suunnitelmani on niin ovela, että jos sillä olisi häntä, se olisi kettu" ja muita viisauksia. Sitten menin katsomaan Wenla Männistöä ja tässä sitä taas ollaan... joten tervehdys, teatterivuosi 2016! Olen palannut nettipimennosta takaisin!

 En ollut lukenut Riina Katajavuoren alkuperäisteosta ja hokasin vasta jälkikäteen, että itse kirjailijakin oli samassa esityksessä paikalla. Miniteatterin piskuisessa yleisölämpiössä oli tungosta jo kauan ennen esityksen alkua ja se jos mikä on aina äärimmäisen mahtavaa. Ilmeisesti sana oli kiirinyt kauemmaksikin, jotta jälleen olisi Miniteatterilla jotain päräyttävää luvassa. Tutkailin käsiohjelmaa siinä joutessani. Männistön muorin Wenla ja poikajoukko Jusa, Tommi, Aapo, Simppa, Late, Timppa ja Eppu. Okei!

 Noh, tämä jätkäporukka ei kiipeä sonnilaumaa pakoon valtaisan kiven päälle ja jos kiipeäisikin, kaikki kaivaisivat älypuhelimet esiin ja koko episodi olisi YouTubessa tai missä lie Periscopessa alta aikayksikön. ABC lienee tuttu vain maleksimispaikkana. Kundit viskovat kivillä koulun ikkunoita rikki, polttavat autoja, pelaavat tietokonepelejä ja kyttäävät sotaleffoja-ja sarjoja telkasta. Kalja maistuu, energiajuomat sen sijaan ei ja sitä vähän ihmettelenkin. Äitimuori yksinhuoltaja Alli Jukola (Hanna-Leena Henriksson) kantaa kaksin käsin ruokaa Valintatalosta ja pitää muutenkin langat käsissään, silti pojille ei tunnu mikään kelpaavan. Paitsi Wenla (Taru Lahtinen). Wenla kelpaa kyllä kaikille ja sen tietää hyvin itsekin. Keimaileva ja omasta viehätysvoimastaan hyvinkin tietoinen Wenla. Näen neidon heilauttavan pitkiä kiharoitaan sivulle kuin elokuvassa, korostetun hitaasti että kaikki ehtivät takuulla näkemään hänet. Neitokainen on supercool ja kaikki toiminta keskeytyy hänen saapuessa mestoille, oli sitten kyseessä bileet tahi rippijuhlat. Hän myös puhuu ronskisti seksistä jopa äitinsä kanssa, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Väliin puhutaan myös elokuvista ja Sofia Coppolasta. Nuorison puheessa kiroillaan ja "vittuja vilisee kuin villakoiria" (vanha viidakon sanonta), mutta eipä ainakaan tässä esityksessä kanssayleisö moiselle korvaansa juuri lotkauttanut. Hei, kuunnelkaapa oikeasti nuorison keskustelua. V-sana on välimerkki, huutomerkki ja piste. Sehän on selvä.

 Toukolan idiootit jätkät ajelee vaan mopoautoilla ja ampuu variksia vähemmän luontoystävällisin kuula-asein, saunomisesta ja lumessa nakuna temmellyksestä (sitä ei sentään näytetä livenä) menee jako välittömästi kaikkiin mahdollisiin somekanaviin. Otetaan parit selfietkin.

kuva Miniteatteri 

 Meno on energistä juuri sopivalla tavalla, harkittua. Överiksi ei mene touhu. Keskustelu etenkin poikaporukan välillä on paikoitellen niin luontevaa, että tuntuu siltä kuin osa kohtauksista improvisoitaisi juuri tässä ja nyt. Välillä meno rauhoittuu toviksi, räplätään kännyköitä ja sen äärellä hiljennytään hartaiksi. Lauletaankin. Olen nähnyt lavalla aiemminkin liki kaikki tyypit (tuttuja niin Miniteatterista, Arx-stagelta ja yksittäisistä produktioista) ja pistän merkille useammankin kohdalla uudenlaista rentoutta niin olemuksessa kuin äänenkäytössäkin. Olisiko mestarikurssin vetäjillä sormensa pelissä tässä asiassa, loistavan ohjaajan lisäksi tietysti? *

 Väliaplodit irtoavat heittäen, kun Jusa Jukola (Miikka Anttila) käy puhelimitse varsin hedelmällisen myyntineuvottelun iäkkäämmän herran Rauno Kolistimen (Samu Tolvanen) kanssa. Hohoh, miksen itse aikoinaan älynnyt käyttää vastaavaa taktiikkaa puhelinmyyntihommissa!? Parhaiten jäi mieleeni kuitenkin kohtaus, jossa jo kuollut äitee nousee kertomaan tarinaansa ja poikien taustoista. Minä ainakin yllätyin. Hieno monologi, jonka Hanna-Leena Henriksson veti erittäin luontevasti ja taidokkaasti.

 Joku pojista sen Wenlankin hetkeksi saa, vaan kuinkas sitten kävikään? Kovin toivottomalta orpopoikain tulevaisuus vähän aluksi näyttää, mutta mahtavaa oli kuulla, että unelmia ja haaveita on, ihan realistisiakin. Olen varma siitä, että nämä nuoret kyllä pärjäävät. Heillä on ainakin toisensa ja äitikin siellä pilvenreunalla katsomassa vähän päälle.

 Täytyy myöntää, että pikkaisen sekavaa oli meno paikoitellen ja kohtaukset vaihtuivat lennossa vähän liiankin vauhdikkaasti. Taisin olla itse vähän alkukankea tässä vaiheessa vuotta, ja selvähän se on, ettei näin nelivitosena ihan tuosta noin vaan sujahdeta nuorten ajatusmaailmaan täysillä mukaan. Koko porukan yhteen hiileen puhaltaminen, tekemisen meininki ja hyvä energia teki minuun kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen. Esityksiä on vielä muutama jäljellä, tsekkaa ajankohdat tästä linkistä.

 * Joukko entisiä miniteatterilaisia, nykyisiä teatterialan ammattilaisia kävi vetämässä porukalle mestarikurssin. Vetäjinä nähtiin Markus Virtanen, Mikko Virtanen, Sauli Suonpää, Elina Reinikka ja Ella Pyhältö. Tuttuja nimiä täältä blogistakin 4/5.

 Teatterilta mukaani tarttui myös kirjanen "Näytellään oikeesti! - Teatterin tekeminen lasten kanssa", jossa Marja Myllyniemi valottaa eri tekniikoita ja työskentelytapojansa lasten ja nuorten parissa. Mielettömän mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä vihkonen! Miniteatteri on kyllä ihan huikea juttu, jonka soisi pysyvän kaupungissa ikuisesti.

 (näin esityksen vapaalipulla)