Sivut

tiistai 2. elokuuta 2016

Kulttuurinystävien puolesta

Hei sinä, joka tätä luet! Haluaisin aluksi kertoa hiukan itsestäni. Olen hämeenlinnalainen erittäin aktiivinen teatteribloggaaja ja leipätyökseni olen kaupassa töissä, aamu-ja iltavuoroineen. Vaihtelevat vuorot (ja joustava työvuorosuunnittelu joustavine työtovereineen, suurkiitos siitä!) ovat mahdollistaneet sen, että olen pystynyt viisipäiväisen työviikon lisäksi käymään vielä ahkerasti teatterireissuillakin. Aamuvuoron jälkeen olen päässyt sujuvasti niin Tampereelle, Helsinkiin kuin Lahteenkin ja mikä tärkeintä, myös illaksi takaisin kotiin yhtä sujuvasti. Usein kun seuraavana aamuna työt ovat alkaneet klo 7. Satunnaiset reissuni ovat suuntautuneet esimerkiksi Turkuun tai Jyväskylään, ja silloin olen myös yöpynyt paikkakunnilla.

 Minulla ei ole ajokorttia, ei ole koskaan ollutkaan eikä tule olemaan. Auto ja kuski teatteriseuraksi on ollut käytettävissä silloin tällöin, lähinnä seuralaisen työaikojen ja esityksen kiinnostavuuden vuoksi. Useimmiten olen kuitenkin matkani tehnyt yksin joko bussilla tai junalla loistavien yhteyksien vuoksi. Hämeenlinnan erinomaista sijaintia olen monelle kehunut, täältä kun pääsee kätevästi tunnin välein suuntaan jos toiseenkin, ja lisäksi vielä illaksi kotiin.

 Bussit ovat aina kulkeneet ajallaan ja esimerkiksi Helsingistä Hämeenlinnan suuntaan lähtevien myöhäisempien vuorojen koukkaus lentokentän kautta ei ole harmittanut lainkaan. Vartti sinne tai tänne, jos olen siitä huolimatta puolenyön jälkeen takaisin lähtöpisteessä. Tampereen suunnasta tosin erittäin harvoin olen bussimatkailua harrastanut ja syystä, että viimeinen bussi on lähtenyt jo pitkään klo 20. Seuraava bussi lähtee klo 01.30 ja siinä välissä ei kuulemma kannata liikennöidä, koska lentokentällemenjíjöitä ei ole. No, en ole tätä jäänyt sen kummemmin miettimään, koska VR on pelastanut minut tässä vaiheessa. Junia on lähtenyt Tampereelta etelän suuntaan myös klo 21.07, klo 22.07 ja 23.07. Jos teatteriesitys tai esityksestä paluu (matkalla asemalle kun voi törmätä yllättäviin tuttuihin tai tekee mieli poiketa hetkeksi jossain istumassa) on venähtänyt ja olen myöhästynyt ensimmäisestä junasta, ei ole ollut syytä paniikkiin sillä aina on mennyt seuraava ja vielä seuraavakin.

 Mielenkiintoisimmat reissuni olen myös kokenut VR:n matkassa, sillä kaikki ei aina ole mennyt suunnitelmien mukaan. Muistuu hyvin mieleeni eräskin reissu Turkuun, joka katkesi Toijalaan jo menomatkalla. Tai olisi katkennut, mutta VR järkkäsi korvaaviksi kuskaajiksi pari bussia ja niin matka jatkui. Paluu Turusta ei myöskään sujunut kommelluksitta - Toijalasta minä ja pari muuta jatkoimme etelän suuntaan matkaa taksilla VR:n piikkiin. Hienosti oli hoidettu tämä. Kerran olin matkalla Lahteen ja olin vaihtamassa junaa Riihimäellä. Myöhästymisen vuoksi vaihtoyhteys oli vaarassa ja seuraavalla junalla en olisi enää Lahteen ehtinyt, mutta vaihtoyhteys odottikin meitä muutamia ja taas matka jatkui, oltiinhan siinä yhteisellä matkalla. Hyvä mieli säilyi edelleen. VR:n edullinen sarjalipputarjous välille Helsinki-Hämeenlinna myös pelasti tämänkeväisen budjettini täysin, kun innostuin käymään aiottua useammin erästä musikaalia katsomassa. Normihinnoilla reissuja olisi tullut tehtyä puolet vähemmän.

 Viime vuonna kävin Tampereella teatterissa 21 kertaa, sitä edellisenä vuonna 19. Monen reissun yhteydessä olen tavannut tuttujani, käynyt kahviloissa ja ravintoloissa, ostellut mm. vaatteita ja kirjoja, käynyt vaikkapa Vapriikissa ja kokonaisvaltaisen visiitin ja illan päätteeksi mennyt vielä teatteriinkin. Klo 21.07 lähtevään junaan olen ehtinyt vain siinä tapauksessa, että esityksessä ei ole ollut lainkaan väliaikaa ja silloinkin lähinnä Tampereen Teatterista tai pienempien teatterien lyhyempikestoisista näytelmistä tai vierailuesityksistä. Tampereen Työväen Teatterista on sen verran pitkä matka asemalle, että vaikka esitys olisi alle parituntinen, ei vartissa ehdi mitenkään Hämeenkadun päästä päähän, etenkin jos noudattaa liikennesääntöjä matkalla. Turha hoppu pois, sillä aina oli mahdollista lähteä sillä seuraavalla junalla ja joskus sillä klo 23 jälkeenkin lähtevällä vuorolla.

Näytelmä joka menee pieleen/syksy TT (c) Harri Hinkka 

 Alkuvuodesta 2016 VR sulki kokonaan lipunmyynnin Hämeenlinnan rautatieasemalta. Tämä ei minua niin kirpaissut, koska useimmiten olen ostanut lippuni netistä. Ymmärrän kyllä hyvin niitä, joita lipunmyynnin poisto kirpaisi. Seuraavaksi lähti asemalta pankkiautomaatti, vähäisen käytön vuoksi kuulemma. Aseman ravintola tarttui tähän ja tarjoaa tänäänkin osto + nosto -palvelua, eli käteistä saa tarvittaessa ainakin jonkin verran. Sitten tulikin se kovin pommi : VR ilmoitti karsivansa vuoroja ja nopeuttavansa yhteysväliä Tre-Hki sillä, että moni junavuoro ei juhannuksesta alkaen ole enää pysähtynyt Hämeenlinnassa lainkaan. Eipä pysähdy myöskään Toijalassa, Riihimäellä eikä muillakaan väliasemilla. Tuoreinta aikatauluvihkosta selattuani laskin nopeasti, että Helsingistä lähtevistä junista 15 ei pysähdy väliasemilla lainkaan ja Tampereelta noita junia on 18. En tiedä paljonko pysähtymättömiä vuoroja oli aiemmin, ja katseeni osui muutamaan kohtaan... Alunperin tämän aikataulun oli määrä olla voimassa elokuun puolivälin paikkeille.

 Totuus iski vasten kasvojani alkukesästä, kun aloin suunnitella matkojani parhaillaan käynnissä olevaan Tampereen Teatterikesään. Ensin katsoin minua kiinnostavat esitykset ja niitähän tietysti löytyi montakin. Ongelma syntyikin sitten siinä vaiheessa kun aloin hankkia junalippuja, sillä tajusin, etten ehdi kuin parista iltanäytöksestä klo 21.07 lähtevään viimeiseen junaan! Se siitä sitten. Jäin suosiolla nuolemaan haavojani ja tyydyin kohtalooni Teatterikesän suhteen, pariin esitykseen hankin liput ja junaliput menopaluulla. Ajattelin, että ehkä tämän nyt kestää, koska aikataulu on voimassa vain elokuun puoliväliin ja syyskaudelle puhaltaa sitten uudet tuulet.

 Totisesti puhaltaa! Pari viikkoa sitten huomasin, että nyt aikataulu onkin voimassa joulukuulle asti! Jäin tyrmistyneenä miettimään itsekseni, että tämähän merkitsee sitä, että syksyllä en pääse katsomaan yhtäkään iltanäytöstä mihinkään Tampereen monista teattereista. Tai korjataanpa vähän - pääsisin kyllä katsomaan, mutta en pääsisi enää Tampereelta pois. Päivänäytöksiin pääsisin ja iltoihin siinä tapauksessa, että joku suostuisi kuskailemaan. Tähänmennessä olin käynyt Tampereella tänä vuonna teatterissa tai konsertissa 14 kertaa, syksylle tuli iso kysymysmerkki ainakin kahdentoista kulttuuririennon kohdalle, kiitos VR:n aikataulu-uudistuksen.

Tässä se on 

 Tähän asti olen kirjoittanut vain omista kokemuksistani ja jupissut asiasta hiljaa itsekseni. Pari päivää sitten sunnuntaina jupina muuttui julkiseksi, kun Twitterin puolella viestintäkouluttaja/toimittaja/suuri kulttuurin ystävä ja myös hämeenlinnalainen Eija Mäkinen ilmaisi kirjallisessa muodossa ääneen huolensa siitä, ettei pääse jatkossa enää kulttuuririennoista Tampereelta kotiin juurikin sen vuoksi, ettei myöhemmät vuorot enää pysähdy Hämeenlinnassa. Onneksi huomasin Eijan viestin, kommentoin siihen omia kokemuksiani ja keskustelu jatkui pitkään varsin asiallisella pohdinnalla siitä, että miksi näin ja mikä ratkaisuksi. VRPalvelu, tässä tapauksessa oikea "palvelu" liittyi mukaan keskusteluun toteamalla, että "kannataa valita esitykset aikataulujen mukaan". Mitä ihmettä! Pyörivätkö teatteriesitykset muka non-stopina aamusta iltaan siten, että kun ensimmäinen esitys loppuu, alkaa seuraava heti perään ja niin kauan pyöritetään kuin päivässä tunteja riittää? Taisi sekoittaa nyt elokuviin... Vakiintunut käytäntö kun on se, että esitykset alkavat pääsääntöisesti klo 19 ja päivänäytökset klo 13 tai 14. Poikkeuksiakin on, esimerkiksi lastennäytelmiä esitetään aamupäivisinkin ja jotkut kokoperheen näytelmät voivat alkaa jo klo 18.30, jotta pienokaiset pääsevät ajoissa nukkumaan.

Iltavuorojen lähtöajat Tampereelta Helsinkiin. Kuten huomaatte, Tikkurilassa ja Pasilassa pysähdytään kyllä...

 Varsinainen pommi putosi sitten muutama viesti myöhemmin, kun tämä samainen VRPalvelu tarjosi tälle iltajunaanehtimättömyys/väliasemillapysähtymättömyysongelmaan ratkaisuksi vain ja ainostaan sitä, että "kannattaa ehdottaa teattereille esitysaikojen aikaistamista". Tästähän sitten riemu repesi ja koko Twitter-keskustelu lähti niin käsistä kuin olla ja voi. Sain parissa tunnissa parisataa viestiä sähköpostiini ilmoituksena saapuneista Twitter-viesteistä, joissa minut on mainittu ja viestejä saapuu koko ajan lisää. Somekansa ilmaisi laajasti huomionsa etenkin VRPalvelun ylimielisyydestä ja avuliaat kansalaiset tarjosivat ratkaisuksi esim. kimppatakseja, hotelliyöpymisiä, teatterien kustantamia kimppakyytejä ja itsehän ehdotin kieli poskessa joukkoon myös oman resiinan hankkimista. Meitä kehotettiin myös käyttämään raiteilla toista junavuoroista vastaavaa yhtiötä, aivan kuten maanteilläkin voi valita meneekö Paunulla vaiko Onnibussilla. Niin, olisikin se vaihtoehto.

 Onnibussi! Hämeenlinnalaisillehan aukeni kesäkuun alusta taivas, kun Onnibussi alkoi pysähtymään täälläkin vuorovälillä Tre-Hki-Tre. Tästä uutisesta aikoinaan kovasti riemastuin ja odotin sen poistavan huoleni Tampereelta poispääsystä, mutta siinäkin lähtee viimeinen vuoro klo 20, ja bussit lähtevät vielä jostain Hakametsän hallin takaa, jonne on teattereista melkoinen matka.

 Eletään elokuun alkua. Teatterikesä on käynnissä, mutta varsinainen teatterikausi alkaa vasta muutaman viikon kuluttua. Monelle tulee varmasti yllätyksenä se, ettei myöhäisjunia tosiaankaan enää kulje. Saattaapi siinä jäädä muutamakin teatterireissu tekemättä täältä suunnasta saapuvilla katsojilla, joilla ei ole mahdollisuutta tai halua omalla autolla väliä ajella. Entä lukuisat Tampere-talon konserttivieraat? Vaikka Tampere-talo sijaitseekin kivenheiton päässä rautatieasemasta, ei normikonsertista ehdi mitenkään klo 21.07 lähtevään junaan kaikkien vessa-ja narikkajonostusten jälkeen. VRPalvelu varmaan ehdottaisi tähän, että käykää vessassa kotona tai jättäkää takki kotiin, niin ei tarvitse jonotella. Entä junalla saapuvat ja poistuvat lätkäfanit? Pelit päättyvät arkisin luultavimmin klo 21 tienoilla eikä hallista ehditä niin mihinkään, ei edes Onnibussiin.

 Entä miten jatkossa pääkaupunkiseudulta junalla Hämeenlinnan kulttuuritapahtumiin saapuvat pääsevät täältä jatkossa pois? Viimeinen juna pysähtyy noin klo 21.47 Hämeenlinnassa ja jos Verkatehtaan konsertit tahi teatteriesitykset kestävät hiukankin yli puoli kymmeneen, menee junaan ehtiminen arpapeliksi ja juoksemiseksi. Kaikilla ei kunto riitä juoksemiseen myöskään. Siinähän sitten ollaan Hämeenlinnan asemalla, ja seuraava juna Helsinkiin menee aamulla klo 5.22. Aikaa voi tietysti myös viettää linja-autoasemalla, tuleehan bussi jo siinä puoli kolmen jälkeen.

 Twitter-keskustelussa tuotiin esiin myös lukuisien työmatkalaisten ongelmat muutosten vuoksi. Minulla ei ole tietoa näistä vuoroista, joten ei siitä enempää. Heräsi myös keskustelu siitä, että teatterijunaongelma koskee myös Turkua, sieltäkään ei meinaa päästä pois sitten millään konstilla.

 Mutta Helsinkiin kyllä pääsee ja sieltä pääsee pois. Onko tässä nyt tarkoitus keskittää jatkossa riennot muka vain Helsingin suuntaan ja vain yksityisautoilijoilla on mahdollisuus käyttää kulttuuripalveluja muualla? VR mainostaa, että "yhteisellä matkalla". Kaikkea muuta!

 Ongelma ei ratkea sillä, että teatterit muuttaisivat esitysaikojaan jatkossa tai että jos et iltajunaan ehdi, mene päivänäytökseen! Työssäkäyville jälkimmäinen vaihtoehto onnistuu vapaapäivinä, ei muuten. Koko ongelmaa ei olisi edes syntynyt, jos VR ei olisi mennyt mulkkaamaan aikataulujaan.

 Ymmärrän sen, että kannattamattomista vuoroista ja pysähdyksistä karsitaan. Jos juna pysähtyisi H-linnassa vain minun vuokseni, ei siinä olisi totisesti mitään järkeä. Olisiko kuitenkin edes pieni mahdollisuus olemassa sille, että klo 22 jälkeen lähtevä juna pysähtyisi EDES MUUTAMANA päivänä viikossa myös väliasemilla (to-pe-la)? Silloin meille kulttuurinnälkäisille kansalaisille olisi olemassa edes jonkinlainen mahdollisuus päästä kotiin ja vaihtoehto valita päivä, milloin menisi jonkun tietyn esityksen katsomaan. Tällöin VRPalvelun ehdotuksessa esitysajan valinnasta aikataulujen mukaan olisi myös järkeä.

 Entäpä ExpressBussit? Paunu kuulemma kokeili joskus klo 22.45 Tampereelta lähtevää "teatterivuoroa", mutta se lopetettiin kannattamattomana. Olisiko nyt uusintakokeilun aika? Junalla kun ei pääse (aiemmin pääsi ja osan matkaajista vei takuulla VR), joten jotain pelastavaa enkeliä me kaipaamme. Me haluamme vain käydä kätevästi teatterissa/konsertissa/muissa riennoissa ja päästä takaisin kotiin turvallisesti ammattilaisen kyydissä, ilman kimppatakseja ja kalliita yöpymisiä.

 Jos ylimääräinen vuoro toteutuisi edes kokeilumielessä muutamana päivänä viikossa, minä henkilökohtaisesti lupaan mainostaa ja toitottaa asiasta ihan kaikkialla sosiaalisessa mediassa ja muistaisin jatkossakin mainita blogikirjoituksissani sen, miten ihanaa oli päästä kotiin. Olen varma siitä, että teatterit ja muut kulttuuripalvelut myös rummuttaisivat asian puolesta.

 Pari päivää on verkko ollut täynnä enemmän tai vähemmän negatiivista palautetta aikataulumuutosten ja aikataulupuutosten vuoksi. Minä tarjoan ratkaisua, jota ei voi tuosta noin torjua ilman, että edes kokeilisi. Ottakaa koppi! Jos kokeilunkaan jälkeen ei väkeä riitä, luovutan suosiolla.

 Kaikkien välillä Tre-Helsinki asuvien kulttuurin-ja urheilunystävien, autottomien tai muuten julkisilla rennosti matkaavien, myös hiljaisten ja netittömien, puolesta tämän kirjoitti 2.8. 2016

Teatterikärpänen, eli virallisesti Tarja "Talle" Kilpeläinen



ps. Kirjoitusta saa ja pitää jakaa, ja saa myös kommentoida. Asiattomuudet ja nimettömät huutelut jätetään kuitenkin julkaisematta ainakin täällä.

17 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus!! Tästä jo tänä aamuna (ti 2.8.) puhuttiin YleX:n aamulähetyksessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain sana leviää. Eilen ollut Radio Rockissa puhetta ja Ylen alueuutisissa ym. ym.

      Poista
  2. Juuri näin! Teatterilippuun ja kulkemiseen voi vielä olla varaa, mutta yöpyminen vähintään tuplaa keikan kustannukset. Lauantain päivänäytökset ovat ensimmäisinä loppuunmyytyjä, joten jos toivottu esitys sattuukin menemään lauantaina päivällä, siihen ei hyvin todennäköisesti saa työvuorojen ilmestyttyä enää lippuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin, Laura! Päivänäytöksiä näyttäisi olevan satunnaisesti myös torstaisin ja taisi olla muutama keskiviikkokin, mutta ne yleensä kansoitetaan isoilla ryhmillä ja lippuja sattuu saamaan jostain takarivistä, jos sieltäkään, hyvällä tuurilla. Yöpyminen on silloin tällöin paikallaan, mutta ei missään tapauksessa silloin jos aamulla työt odottavat.

      Poista
  3. Asiapuhetta joka sana!

    Sama ongelma on tosiaan vaivannut Turkua jo pitkään – junalla täältä ei enää iltayhdeksän jälkeen poistuta. Tampereen suunta on erityisen hankala, sinne ei ehdi esityksestö bussillaakaan (ja Helsinkiinkin pitää kiirettä). Ei muuta kuin pakollinen auto jokaiselle kulttuurin tai muiden iltarientojen ystävälle ja maantielle saastuttamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakollinen auto + kuski, tai sitten se resiina tosiaankin.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus Talle! Ja eipä sinne Helsinkiinkään pääse enää teatterin jälkeen. Ikinä en ole Tampereen Työväen teatterilta yrittänyt juosta siihen 22:02 junaan (vaikka ennen se lähti 22:07 eli aikaa oli viisi minuuttia enemmän). Aina olen mennyt 23:07 junalla, vaikka siinä sitten joutuikin jo odottelemaan. Eikö ratkaisu voisi olla tämä: 22:02 juna voisi lähteä vasta 22:30 ja pysähtyä myös Hämeenlinnassa ym.
    -Saskia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin vielä. Niin, se 23.02 lähtevä juna kulkee nykyään vain sunnuntaisin eli ei palvele millään tavalla teatterinystäviä.

      Poista
  5. En kyllä ymmärrä, miksei juna voisi vähän himmata Hämeenlinnan kohdalla, kun siitä kuitenkin ohi ajaa!
    Ja kyllä on aika kaukaa haettua, että teatterit muuttaisivat esitysaikojaan. Mutta sopiihan VR:n yrittää ihan mitä vaan.
    Toivottavasti asiasta nousee sen verran haloota, että aikataulut palaavat ennalleen ja myöhäisempikin juna pysähtyy Hämeenlinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reija! VR:n mukaan asiakkaita ei ole ollut riittävästi, mutta nyt ei ole mitään muutakaan vaihtoehtoa jäljellä. On jäätävä kotiin tai mentävä Hesaan, vaihtoehdot on siinä enkä pidä tilanteesta yhtään, eikä pidä moni muukaan. Toivottavasti ainakin joku bussiyhtiö heräisi nyt!

      Poista
  6. Hämeenlinnan yksi kehittämisstrategioista on olla keskeinen osa junaradan yhteen liittämää Hki-Tre nauhakaupunkia. Siitä putoaa kyllä VR:n toiminnan ansiosta pohja pois, jos junat eivät pysähdy.

    VastaaPoista

  7. Ovathan he ulkoisestikin kauniita ja ylen haluttavia. Mutta kyllä henkisyys ulottuvuuksissa rohkeus älykkyys tiedonhalu moraali heissä häikäisevät. Ja minä sain eilen illalla vaihtaa pari katsetta ja sanaa kummankin kanssa! Leea Klemolan kanssa Tammerkosken partaalla itsensä Frenckellin hiomon/paperitehtaan ovensuussa. Niin Frenckellin tyttären Vivican aloittamassa Teatterikesässä. Ja Kaarina Hazardiin osuin asemalaiturilla kun sponttaanisti kysyin kuinka hän kerkesi esityksestä klo 22.02 junalle. Läksin vähän kesken pois. Itse olin jäänyt 23.07 junan lakattua jo väliajalta ja kuinka sitten talvella teatteriin lainkaan ?

    Jo vain puoletkin esityksestä lisättynä ohjaajan Juha Mustanojan lyhkäsillä painavilla esseillä ohjelmakirjasessa, panee hoksaamaan tänä aamuna mitä puolessa vuosissadassa on tullut siitä mitä tänä aamuna 3.8.1966 HS uutisoi. Kyllä, soi, uusi soi. Kiva kun vavahduttavat tapaukset osuivat Rion Olympialiitenumeroon, ei voi sanoa etteikö olisi asioista kuullut, ei vain ole sallittu ymmärtää.

    Tämän puolen kohtalostasi, -ni kertoo Juha Mustanoja ja ilmataiteilijat. Olivatpa he tuottaneet ukkos+raesadekuuron esityksen alle. Hazard oli saanut siitä jopa päälleen, mikä riski tositoimissa aina uhkaakin.

    Mitä sitten aikojen takaa, HS. Ensinnäkin oli puhetta Vuosaaren sillasta, siis Helsingin maalaiskunnan puolella kun miehet rakensivat sillan, sen minkä viereen on metrosilta sittemmin lisätty. Tuolloin vielä eivät Otaniemen Tiedekunnan standardit ja muu intellektuaalinen omistusetu-etuoikeus estänyt tarvitsevia perheenperustajia rakentamasta omin käsin ja lähimmäisten, omia kotejaan. Niinkuin linnut. Paitsi Korkeasaaressa.

    Nyt kämppiä saa valmiina kiskurivuokralappu iloisesti heiluen. Tätä osaa Edistyksestä ja pankkilaitoksen insestipiiriläisten intellektuaalisesta Valistuksesta kutsutaan finanssioitumiseksi. Mikä on Pyhän hengen kaltaista mutta nurinniskoin kuten se Pietarin patsas teatterissa eilen.

    Nyt jos lainopin kauppalain tms nimissä ja akatemiassa verovaroin saisi selvittää alvi- ja muun verokansalaisen vinkkelistä huokaistua hypoteesia "että mikä se tässä Vuosaaren mallisssa oli vikana?". Uutiskuva kai vastasikin, se silta oli vaarallinen leikkipaikka lapsille. Ja niitä Vuosaaressa tehtiin.

    Jos olisin kustos tai kvestori tässä tohtoriopiskelussa, niin lähtisin googlaamaan Teuvo Auraa ja Mauno Koivistoa eli silloista financial engineeringiä PSP:n ja STS:n kautta. Silminnäkijöistä ainakin Ulf Sundqvist olisi jututettavissakin. Tai ehkä suora havainto kuuluu filtteröidä meluna aineiston ulkopuolelle?

    Luulenpa lisävihjeenä että Auran Postipankki touhusi kiinteistöobligaatioilleen lupia saada rahoittaa kansan asuttamista ja rakentamislupia tarmokkaille. Eikä se STS:ssä vierasta ollut, kiihkeä oli halu päästä luotonlaajennukseen, commersial liike -lainotukseen ihmisten hyväksi ja elinkeinojen monipuolistamiseksi.
    jatk.

    VastaaPoista

  8. jatk.
    Uudet iloiset rahaotteet tulivatkin mutta nurinperin kuten meillä aina, siis pikkumiehen ilonpilaajiksi. WTO ja IMF nuo amerikkaiset vaihtoivat sosialidemokratian takaisin vapaapainiksi. Ne ehtivät tälle perälle, tälle neurologiaksi ja mensaksi kuohitulle Väinölän hakkuuaukiolle, vasta kun uudella rahalla ruvettiin ostamaan pois hiellä ja työllä kohotettuja yhteisiä tehtaita, niitä joiden portinpielissä harhaanjohtavasti luki Serlachius tai Ahlström.

    Nimikirjoitusväärennös korjattiin Wall Streetin vapautettua Suomenkin markan IMF- ja Gatt- ja EUasetuskokoelman tuoreimman laitoksen mukaan, ja velvoittamina. Kysy vaikka Pentti Kourin aikalaiskavereilta, alkaen Wahlroosista. Todellakin noilta suvuiltahan haaskatut metsät, liatut järvet, lukitut kosket olivatkin ostettavissa ihan käräjäoikeuden kanslian maakirjan mukaan, ihan heidän ikiominaan muka. En ollut arvannut savotta-optiota kysyä, en uittojätkän bonusta. Eikä kyllä Niilo Hämäläinenkään, näin kieroa juurenkänkyrää ay-palkkavastaavana kompastua. Samaan pötköön kaupiteltiin valtionyhtötkin veroprogressioriiston lopettamiseksi presidentti Halosen istuessa katsomossa, lavasteköysissä Lipponen ja Niinistö. Kansalla teatteria.

    Nythän kiihko näillä markkinoilla jatkuu hoiva- lääkintäpuolella eikä järjen ääntä kuulu paitsi kaikuna taiteilijoista ankarimpien kaikukopista, pääkopasta ja sydänkammiosta. Joutavaa minun huudella.

    Tänään 50 vuotta sitten HS kertoo myös radiopuhelimen parannuksista Saimaalla. Niin Enson ImatraKaukopää ja Casimirin LauritsalaKaukashan siellä. No Sipilästä piti mainita elektroniikaan jo sellusta päästyämme. Sipilä kerkesi ensimmäisessä aallossa soveltamaan rahakaappausoppia tällä irtopuhelin alalla. Hän osti keksijä Kuosmaselta yhden kännykkäalan perusparannuksista, sellaisen joka vapautti "kuuntelen, kuuluuko" huhuilusta, siis yksisuuntaisesta radiopuhelinvaiheesta tähän tavalliseen. Sipilä osasi enemmänkin. Ja viimeksi hän ulkoisti riippuvuussuhteensa "valtio"saarelle, jossa niitä rahoja "kuoressa" kasvatetaan häneltä siirtoja kysymättä. Ei siis riippuvuuksia jos vaikka Terveystaloa fuusioidaan, Sipilä ei tiedä osallisuudestaan mitään. Aikoinaan sitten nostaa potin isompana. Tai se jää perijöille tai muulle edunsaajalle. Lopetan ja jatkan kesää.

    Raskautetuille lisäpainoksi kerron tätä Suomen kehitystä avatun kolmen kirjan arvoinnilla uusimmassa july/august numerossa Foreign Affairs lehdessä: Capitalism in Crisis. What Went Wrong and What Comes Next by Mark Blyth. Osaavat näistä asiaa puhua, hapuilen ylpeänä mukana.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  9. Kyllä! Sama ongelma vaivaa luonnollisesti myös Lahteen tulijoita, kun junan vaihtaminen Riihimäellä ei onnistu. Ja miten älytöntä olisi matkustaa ensin Helsinkiin vain päästäkseen jatkamaan Lahteen. Itsekin autottomana reissaajana painiskelen näiden iltavuorojen kanssa, kun niin monesta kaupungista on hankalaa päästä kotiin, Tampere yksi pahimmista. Taitaa jäädä itsellänikin pari teatterireissua tekemättä.

    VastaaPoista
  10. Porilaisena autottomana teatterin ystävänä saman ongelman edessä. Onneksi viimeinen juna lähtee Tampereelta 22.07, joten normimittaisen esityksen jälkeen entii hyvin paluumatkalla, mutta eipä sitä paljon ennätä liiemmin kulttuurikeskusteluja viritellä paikallisissa kuppiloissa. Muutaman kerran olen elänyt rouviksi ja yöpynyt teatteri päälle hotellissa, mutta kauheen usein ei finanssipuoli anna tähän mahdollisuutta.
    Turun suhteen tilanne on toivoton. Viimeinen onnibussi starttaa Turusta Poriin jo 21.35, joten siihen ei ehdi millään. Mutta onneksi kaveri asuu Naantalissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys kaima (oikea nimeni on Tarja..) Meille hämeenlinnalaisille ja Tampereen ja Helsingin välillä asuville muille pikkupaikkakuntalaisille tuli vähän helpotusta joulukuussa, kun Tampereelta lähtee uusi taajamajuna klo 22.37 H:gin suuntaan ja pysähtyy välissä melkein joka paikassa. Nykyään pääsen minäkin siis kotiin. Ymmärrän hyvin tuskasi, kun teatterireissut joutuu keskittämään joko päivänäytöksiin tai sitten tosiaan yöpymään. Kallista lystiä se. Toivottavasti jatkossa tilanne paranisi Porinkin suunnalla! Mukavaa kevättä sinulle!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).