Haastattelussa Petrus Kähkönen

 Petrus Kähkösen tapasin marraskuun alussa 2016 Bar Siltasessa, joka sijaitsee lähellä Leipätehdasta, jossa HKT harjoittelee parhaillaan tulevan kevään Kirka-musikaalia.

Vuonna 1987 syntynyt Petrus on horoskoopiltaan jousimies ja syntynyt hiukan ennen joulua. ”Mulle sanottiin aina syntymäpäivänä, että ”muistetaan sua sitten jouluna”. Tää on mulle herkkä paikka. Lapsena sain synttärilahjaksi vanhemmiltani usein VHS-kasetin tai vastaavan, kun taas siskoni sai esimerkiksi stereot. Ärähdin tästä (ihan huumorimielessä kylläkin) muutama vuosi sitten ja huomautin vanhemmilleni, ettei ole mun syy että rupesivat maaliskuussa hommiin ja että synttäripäivä on henkilökohtainen juhla ja joulu on kaikilla. Kauhea kriisin paikka… No, niille tuli aika paha mieli tästä ”avautumisestani” ja kysyivät sitten, mitä haluaisin lahjaksi. Heitin läpällä, että Ipadin ja lumilaudan. Ja sain sitten ne, ja aattelin että tää on kyllä vähän liikaa ja mulle tuli paha mieli”, Petrus avautuu heti alkuun traumaattisista lahjakokemuksistaan, pilke silmäkulmassa tosin.

Mistä olet kotoisin? ”Helsingistä! Ekat kaksi vuotta asuin Stadin puolella ja sitten perhe muutti Vantaalle, minä luonnollisesti siinä mukana. Kymmenisen vuotta tuli asuttua Vantaalla ja koulun takia muutimme takaisin Helsinkiin, koska menin yläasteelle Kruunuhakaan, jonne vanhempani mut halusivat. Siskoni oli niihin aikoihin jo Kallion lukiossa, ja muuton vuoksi hänenkin matkustamisensa kouluun ja takaisin helpottui huomattavasti. Siitä lähtien oon asunut Stadissa, tosin Lahdessa asuin opiskeluaikoinani puolitoista vuotta.”

Petrus tykkää talvesta (c) Teatterikärpänen 

 Mitä harrastat? ”Tässä kohtaa tuntee itsensä aina tosi huonoksi, kun mä en oikein harrasta mitään! Mä yritän käydä laskettelemassa, mutta viime talvena en käynyt kertaakaan. No, voisi sanoa, että mä harrastan ruokaa ja hyviä elokuvia. Ehkäpä videotuotanto on mulle harrastus!” 

 Tästä "harrastuksesta" hyvinä esimerkkeinä voi käydä vilkaisemassa seuraavat videot : 

Vampyyrien tanssi-traileri, Shrek-traileri sekä Et muista kuitenkaan-bändin uunituore Lapin likka-musavideo.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Kyllä vaan. Selloa soitin 12-13 vuotta, aloitin 4-vuotiaana. Vastapainoksi pelkälle sellolle aloin soittaa myös pianoa, tunneilla kävin pari vuotta mutta soittelin vain itsekseni. Sit mä soitin kitaraa ja kävin bassotunneillakin. Toiseksi vahvin soitin mulla on rummut. Kari Heiskasen ohjaamassa Hamletissahan mä soitin rumpuja, ja Studio Pasilassa pyörineessä Striking 12-jutussa myös (siinä oli pianisti, viulisti ja rumpali). Kitaraakin oon jossakin soittanut, muistaisi vaan missä… Hamletissa soitin kyllä kitaraakin ja selloa.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Mä oon tasavahva tekijä siinä mielessä, että mulla on vahvuusalueita useampikin kuin yksi. Oon ollut kiitollinen siitä, että HKT on antanut mulle mahdollisuuden ja oon päässyt kokeilemaan muutakin kuin musiikkiteatteria. Musateatterin kautta mä aikoinaan tänne tulin. Puheteatterissa oon osoittanut pärjääväni myös, ja lisäksi sitten laulu-ja soittotaito. Mua on aina ”haukuttu” jokapaikan höyläksi, enkä osaa oikein vastata, mikä olisi mun suurin vahvuuteni. Ehkä laulu.”

Mikä on bileissä ja muissa kekkereissä bravuurisi? ”Hah hah! Mä rupean varmaan kertomaan entistä kovempaan ääneen vitsejä ja ylipäätään vitsailemaan. Jokaisesta asiasta pitää vääntää huumoria ja jossain vaiheessa huomaa, ettei jengiä kauheasti enää naurata ne jutut. ”Eiköhän oo sitten mun tästä aika lähteä kotiin...””Petrus nauraa.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Taikuus ja etenkin lähitaikatemput! Korttitemppuja ja vastaavaa. Teen tällä hetkellä yhden taikurin kanssa yhteistyötä ja oon tehnyt hänelle videoita. Taikuus on kyllä hienoa, ja akrobatia myös.”

Mikä on ollut isoin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Siinä Striking 12-jutussa tuli tehtyä kyllä eniten töitä, jotta koko juttu ylipäätään onnistui. Lämmitin ensin vanhan soittotaitoni rummut ja opettelin soittamaan niin, ettei kaikki energia menisi soittamiseen. Pointti kun oli se, että samaan aikaan piti näytellä kun soitti, eli soittamisen piti tapahtua automaattisesti ettei näyttelisi aina iskujen mukaan. Me aloitettiin harjoitukset 11kk ennen ensi-iltaa, jotta kaikki menisi varmasti lihasmuistiin. Tuo oli työläin ja isoin haaste, mutta esimerkiksi Shrek on ollut taas toisella tavalla iso haaste. Mä loin itselleni ennalta paljon odotuksia sen suhteen, millaisen roolin mä haluan tehdä ja mitä haluan yleisön kokevan sen kautta. Se on kai se ”pääroolin kirous”, eli kun eka päärooli napsahtaa kohdalle, jotenkin sitä kai haluaa tunkea siihen ihan kaiken mahdollisen ja ottaa kaiken roolista irti. Onneksi mun ympärilläni on niin paljon loistavia kollegoja ja ns. vanhan liiton tyyppejä, heiltä oon pystynyt kysymään ihan kaikesta ja keskustelemaan, miten joku kohtaus kannattaisi tehdä.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Koko perheeni oikeastaan. Mutsi ja faija oli oopperalaulajia - faija oli laulunopettajana pidemmän aikaan Sibelius-Akatemiassa kuten mutsikin, joka oli lisäksi lauluosaston johtajana siellä. Mutsi on Sibelius-Akatemiassa edelleenkin lehtorina ja siskoni opiskeli kanttoriksi kirkkomusiikinosastolta. Hän toimii kanttorina ja musiikkijärjestäjänä Oopperalla. Nyt näyttää siltä, että valitettavasti broidinikin haluaa kovasti taidepuolelle, vaikka jossain vaiheessa hänestä piti tulla kirurgi. ”Hyvä! Pidä toi!” hehkutin sille aina. Teatteri alkoikin sitten kiinnostamaan. No, mikäs siinä. Jos joku olisi mulle nuorempana sanonut, ettet kyllä ikinä sitten valitse teatteria, olisin varmaan näyttänyt sille keskisormea. ”Et kerro mulle miten mä elän mun elämää!””

Mikä sinut sai kiinnostumaan teatterista/näyttelemisestä/esiintymisestä? ”Sen enempiä pohjustamatta se taisi mennä niin, että mä en pärjännyt hyvin koulussa. Olin laiska ja huono oppimaan asioita lukemalla. Kymppiluokan jälkeen mä menin Sibelius-lukioon ja 1,5 vuoden jälkeen tajusin siellä, etten tule koskaan pääsemään ylioppilaaksi. Kaikki oli mulle yhtä rämpimistä ja olin muita jäljessä kaikissa aineissa. Eräs musikaalihörhö nimeltään Samuel Harjanne (tunsin hänet yläasteajoilta jo, ja vanhempamme ovat perhetuttuja) tuli kuvioihin mukaan, hän oli siihen aikaan Kallion lukiossa ja hänellä oli oma nuorten musiikkiteatteriyhdistys, jossa oli pelkästään nuoria amatöörejä, jotka halusi tehdä hirveästä kaikenlaista. Samuel tuli käymään Sibelius-lukiossa ja kertoi tulevasta proggiksesta, johon tarvittaisiin lisää poikia. Hän laulatti meitä ensin ja kysyi sitten, kiinnostaisiko mua tulla mukaan. Olin ollut lapsirooleissa mutsin ja faijan tuottamissa oopperoissa, mutta äänenmurroksen jälkeen en ollut laulanut moneen vuoteen lavalla. Tuli taas se fiilis, miten kivaa ja hienoa teatterintekeminen on, ja sehän on myös joukkuepeliä. Siitä harrastajaproggiksesta se lähti, ja Samuel pyysi mukaan seuraavaankin, ja sitä seuraava Samuelin juttu olikin jo ammattilaisproggis, eli Aleksanterin teatterissa pyörinyt ”Altar Boyz” vuonna 2008. Kuulin siellä käytäväpuheena HKT:n aukkareista ”Spring Awakening”-musikaaliin liittyen ja olin nähnyt sen viikkoa aiemmin Broadwaylla. Ajattelin heti, että vitsit miten siistiä ja pakko päästä hakemaan mukaan. Opiskelin niihin aikoihin Lahden Ammattikorkeakoulussa musiikkiteatterilinjalla. Sain jostain kaivettua tuottajan numeron ja soitin hänelle. Olin listannut valmiiksi hyviä pointteja itsestäni ja tyyppi ei ehtinyt edes kunnolla vastaamaan, kun mä jo papatin puhelimeen ”Moi mä oon Petrus mä oon syntynyt ´87 mä osaan soittaa selloa mä oon näytellyt siinäjasiinäjasiinä mä oon tällä hetkellä Lahdessa ja mä haluaisin hirveästi tulla teille auditioniin voinko tulla?” Sain myöntävän vastauksen ja ilmoituksen siitä, että aukkarit olisi seuraavana päivänä ja muut olivat saaneet nuotit jo kaksi viikkoa aiemmin. Sain haettua nuotit samana iltana ja opettelin koko yön paria biisiä. Menin auditioniin, sain paikan ja siitä lähtien oon ollut HKT:llä, eli vuodesta 2009.”

”Lahden Mutella mä aloitin syksyllä 2007 ja samaan aikaan menin mukaan Altar Boyziin, eli syksyllä en ollut koulussa juuri lainkaan. Sain sillä proggiksella kaikki laulu-ja tanssitunnit hyväksytyksi. Altar Boyzin jälkeen oli haut seuraavaan juttuun ja taas olin vain pari kuukautta koulussa siinä välissä, ja seuraavana syksynä sama meininki. Opettajat kyrsiintyi muhun kunnolla. Anteeksi! Päätin sitten, että jätän koulun kesken, koska töitä alkoi olla Helsingissä jatkuvasti eikä touhussa ollut oikein järkeä.”

Olitko lapsena koulun joulujuhlissa tai vastaavissa esiintymässä? ”Joo, ala-asteella mä jouduin esiintymään. Ajattelin, etten ole ainakaan kauhean kovassa suosiossa kun tuonne lavalle nyt menen. Mua hävetti esiintyminen silloin. Opettajat halusi mut lavalle, koska olin musiikissa muita edellä, soittanut selloa nelivuotiaasta ja niin edelleen. Mä jouduin soittamaan mm. aamunavauksia sellolla ja joulujuhlanäytelmissä mut haluttiin lavalle, sain siellä onneksi soittaa omasta pyynnöstäni rumpuja enkä näytellä. En ole muistaakseni joutunut esittämään kiveä tai puuta koulun näytelmissä. Lavadebyyttinihän mä tein 6-vuotiaana isäni tuottamassa Pikku Taikahuilussa, joka on lapsille tehty versio Taikahuilusta. Olin lopussa Pikku Papageno, joka juoksi kulisseista kokovihreässä asussa paikalle. Siitä tämä kokovihreä kauteni sai alkunsa, heheh! Pitäiskö alkaa mainostaa itseään ”Kokovihreässä jo vuodesta 1993!””

"Se alkoi ala-asteelta..." 

Muita opintojasi? ”Mutelta en siis valmistunut koskaan. Samuelin kanssa vuokrattiin kesällä 2010 Brooklynista New Yorkista asunto pariksi kuukaudeksi ja käytiin viikottain David Brunetti-nimisellä esiintymiscoachilla, hän vetää ”Acting Songs”-kursseja. Hän sanoi heti ekalla tunnilla, ettei aio opettaa meille laulutekniikkaa lainkaan, vaan että hänen tehtävänään on saada meidät esittämään laulut niin, ettei katsoja tajua kyseessä olevan laulun. Sitä me opeteltiin kaksi kuukautta ja täytyy sanoa, että sen kesän jälkeen urani lähti nousukiitoon. Aloimme syksyllä harjoittelemaan Wicked-musikaalia ja tuo reissu avasi silmäni siitä, että näytteleminen ei ole mitään ydinfysiikkaa. Se on ymmärtämistä ja niiden asioiden välittämistä katsojille, mitä mun hahmoni haluaa. Mä koin ikään kuin valaistumisen, mä tajusin vihdoin mitä ja miten mun pitää tehdä. Viimeisen kolmen vuoden aikana teatterilla on käynyt myös pari estill-laulutekniikan opettajaa Englannista, ja heidän avullaan olen kokenut toisenlaisen valaistumisen. Oon halunnut pitkään laulaa erityylisiä kappaleita, en vain ole tiennyt miten laulaa tietynkorkuisia nuotteja tai miten jaksan laulaa biisit loppuun asti. Näiden herrojen avulla mä löysin oikean tavan kehittyä, sitä ennen tuntui että olin lauluteknisesti polkenut paikallani.”

Miten päädyit dubbaushommiin eli ääninäyttelijäksi? ”Menin tuurauskeikalle 2006, mua oli suositeltu sarjan ohjaajalle ja sitä kautta sain lisää töitä dubbaajana ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin teen yhä samoja hommia viikottain, helposti 6-7 tuntia viikossa. Päivittäin käyn joko ennen treenejä tai treenien välissä, riippuu vähän siitä onko mulla illalla esitys. Juuri tuli ensi-iltaan Trolls-leffa, teen siinä pääroolin (alkuperäisversiossa roolin tekee Justin Timberlake). Se oli kyllä siisti rooli, sillä se oli niin musapainotteinen ja pääsi vetämään hyviä biisejä.”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? Onko sinulla ollut taskussasi suunnitelmaa B? ”Yläasteen aikoina mä halusin kovasti musamaikaksi. Lukiossa sekin sitten valkeni, että siihen hommaan vaaditaan ylioppilastodistus ja tajusin, että turha haaveilla opettajuudesta sen enempää. Nyt jos pitäisi vaihtaa ammattia, en osaa kyllä sanoa mitä tekisin. Lähtisin varmaankin pelastamaan delfiineitä jonnekin. Joskus oon miettinyt, että lopetan nämä hommat ja lähden jotenkin auttamaan maailmaa, maapalloa, eläimiä ja ihmisiä.”

Miksi olet näyttelijä? Vai millä tittelillä sinua voi kutsua? ”Kyllä mua näyttelijäksi voi kutsua, muutama vuosi sitten sain Suomen Näyttelijäliiton kautta näyttelijän pätevyyden. Sitä ennen sanoin olevani esiintyjä. Jaa miksi olen näyttelijä? Mun mielestä se on hirveän kivaa, antoisaa, jatkuvasti haastavaa ja monipuolista. Periaatteessa siihen ei voi kyllästyä ja pitää muistaa se, että koko ajan voi kehittyä, kunhan antaa itselleen siihen mahdollisuuden eikä jää junnaamaan paikoilleen. Luulen, että liukuhihnahommat alkaisivat ahdistaa mua.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Esko Roine sanoi mulle ”Kuuntele! Kaikki hommat hoituu!” Lyhyt ja ytimekäs neuvo, mutta sen tajuamiseen meni varmaan pari-kolme vuotta, että miten sen saavuttaa ja mitä sillä saavuttaa. Kuuntelemisesta ne impulssit tulee.”

Onko sinulla mahdollisesti omia ns. esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Kyllä vaan. Kaskilahden Risto on mulle tietyllä tavalla mentori. Hamletia tehdessä mulla vahvistui Salmisen Eskon ja Eero Ahon tietynlainen väkevyys näyttelijänä, olin ihaillut heitä jo paljon aiemmin. Eero Aho etenkin on jännä tapaus, se tietää tasan tarkkaan mitä se näyttämöllä tekee ja hänestä hehkuu samanaikaisesti rauha, tietynlainen pelottavuus ja mystisyys. Mulle Leppäsen Tuukka ja Timosen Antti on olleet vähän niin kuin isoveljiä teatterissa, heidän kanssaan olen bondannut ja heihin olen aina voinut tukeutua kysymällä niin teatterin käytännöistä kuin myös koko elämästä. Turvapilarit! Antti Langia katson myös kovasti ylöspäin, oli kyllä pelottavin paikka ikinä olla Antin understudyna ”Miten menestyä vaivatta liike-elämässä”-musikaalissa! Antti on todella tarkka ja kova, ja opin sen prosessin aikana todella paljon vain seuraamalla hänen tekemisiään. Teatterin puolelta nää edellämainitsemani on mun esikuvia, ja muulta alalta sitten Robbie Williams! Ainut jota fanitan täysillä! En oo nähnyt häntä koskaan livenä.”

"Robbie Ratinalla kesällä 2017, hmmmmm!" Toivo herää. 

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Hirveän monessa paikassa en ole ollut : Aleksanterin teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterin eri lavoilla, Lahden Kaupunginteatterissa (Mute-aikojen Fame-musikaalissa) ja Lahdessa Vaahterasalissa (Suomen Musiikkiteatteriensemblen RENT-musikaali 2011).”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Järjestystä en osaa sanoa, mutta kyllä tämä Shrekin rooli menee aika korkealle, sit Spring Awakeningin Moritz ja RENT:in Roger. RENT on muuten ensimmäinen musikaali ikinä, johon olin tutustunut musiikillisesti. Proggiksista Striking 12 oli hirveän henkilökohtainen, koska Samuelin kanssa me ehdotettiin sitä ohjelmistoon ja ehdotettiin ohjaajaa, ja HKT päätti tuottaa sen ja saatiin olla mukana koko tuotantoprosessissa ja mm. mukana auditionissa etsimässä meille viulistia. Porukkana toissakesäinen Mustion Kesäteatterin ”Kokkisoppa” täytyy mainita myös. Mulla oli niihin aikoihin elämässä vähän vaikeata henkilökohtaisella puolella ja siitä Kokkisopan jengistä tuli mulle tosi tärkeä, kun koko kesä tuli vietettyä heidän kanssaan. Siitä tuli tavallaan mulle toinen perhe.”

 (HKT:n nettisivujen loistavasta arkistosta löytyy liikkuvaa kuvaa : Spring Awakening ja Striking 12)

Entäs se Kummitusjuna? ”No niin! Kummitusjuna menee ehdottomasti tähän porukkaan myös. Se oli niin sekopäinen juttu se koko prosessi ja juuri siksi niin mahtavaa. Kaikilla oli vahva luotto siihen, että kyllä tästä hyvä tulee ja me tehtiin sitä koko ajan hyvällä meiningillä. Oli siellä kyllä ihme pyllyilyä välillä tekovaiheessa, mutta hienohan siitä tuli, niin kuin alunperin uskottiinkin.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit oikein fantasioida ja valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Ekana lähdin tietysti miettimään jotain maailmanluokan tähteä, mutta olisko se sitten niin siistiä kuitenkaan? Kyllä mä Antti Langin kanssa haluaisin näytellä oikein kunnolla, vielä ei olla päästy tekemään niin. Mä oon ollut vain Antin understudyna… Meillä olisi tosi hauskaa yhdessä!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No Robbie Williamsin kanssa tietysti laulaisin ”I will talk and Hollywood will listen”. Tai en sittenkään, se laulaisi mut niiiin suohon.”

Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? Vai haluatko edes määritellä? ”Njooo, toi oli kyllä mielestäni hyvä jatkokysymys, että haluaako sitä edes määritellä. Mun mielestäni mulle katsojana teatterin taikaa on se, että se saa mut unohtamaan itseni ja vain seuraamaan esitystä. Teatterin taika irrottaa arjesta ja tuo mielestäni tiettyjä asioita vahvemmin pintaan kuin esimerkiksi elokuva. Mun mielestäni teatteri voi osua niin paljon syvemmälle ja niin paljon kipeämpään tai onnellisempaan paikkaan kuin elokuva. Teatterilla on taika avata ihmisiä, parhaimmillaan. Teatterissa on siistiä myös se, että joku tulee lavalle, laittaa tuolin keskelle ja sanoo, että en olekaan koskaan käynyt Buckinghamin palatsissa. Ja yhtäkkiä kaikki ollaan siellä! Me luodaan lavasteet ympärille, vaikka siinä ei olisi mitään muuta kuin tuoli. Teatterin taikaa on siinä, että yleisö tajuaa ilman selityksiä nämä pelisäännöt.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Positiivisuus, kunnianhimo, kokeilunhalu, positiivinen hulluus – ja suklaa! Ja suklaan kanssa punaviini.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä. Timosen Antin kanssa on koettu kaikenlaista varsinkin ensi-illoissa. Muistan hyvin etenkin ”Vampyyrien tanssin” ensi-illan, kun itse olin aloittamassa ja Antti vieressä, pompin siinä ja molemmat hokee, että minkä ihmeen takia mä haluan olla tällä alalla, tää on ihan kauheeta! En mä halua mennä tuonne! Sitten kun pääsee lavalle, ei jännitä enää yhtään. Olo on kauhea kulisseissa! Oon huomannut sen, että mua ei jännitä enää niin paljon kuin joskus, kun tuon saman ydinporukan kanssa saa tehdä tutussa paikassa. Mutta menepä johonkin klubikeikalle ja ei niin tuttuun paikkaan esiintymään, niin johan alkaa taas kädet tärisemään ja ajatukset harhailemaan.”

Alfred Vampyyrien tanssissa (c) Mirka Kleemola 

 Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Mä kiellän itseäni kertaamasta repliikkejä. Jos mä annan itselleni pienenkin mahdollisuuden siihen, että pieni piru olkapäälläni kuiskaa ”kai sä muistat sun repliikkisi?”, mä tulen miettimään koko esityksen ajan miten replat menee. Mä voi ajatella teoksen läpi siten, että mietin mitä mun hahmoni haluaa ja kuka mä olen. Se on mun rituaalini valmistautua esitykseen. Toki jokaiseen esitykseen muodostuu omat reitit – tulee esitykseen tiettyyn kellonaikaan ja moikkaa aina samaan aikaan samassa paikassa sitä samaa tyyppiä. Kaikki toimii kuin koneisto. Sit vaihtaa vaatteet, Shrekin tapauksessa istuu maskituoliin tunniksi ja heittää samat läpät joka kerta (ja kaikki nauraa kohteliaasti mukana), sit soundcheckiin ja sit seuraa telkasta, kun yleisöä saapuu saliin hiljalleen. Oon pyrkinyt siihen, että noita ei tekisi rutiininomaisesti, koska oon myös taikauskoinen ja jos kaikkea ei ehdikään tehdä, tulee kauheat paineet...”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Ekaa ajatustani en tohdi edes kertoa… No, tää toinen tapahtui sitten Spring Awakeningissa eli ekassa HKT:n produktiossani. Tuukka Leppänen on lavalla yksin herkässä kohtauksessa ja on juuri aikeissa tehdä itselleen pahaa. Mun olisi tarkoitus nousta lattiasta seesteisesti savuverhon läpi, musiikki alkaisi soimaan ja mun pitäisi laulaa. Juuri kun kohtaus oli alkamassa, mikkiteknikko juoksee hirveällä vauhdilla lavan alle puuskuttaen ja ojentaa mulle kapulamikrofonin. Ajattelin tietysti, että ”onks mulla mikki rikki ja miks sitä ei huomattu aiemmin!” ja laulan samalla siihen mulle annettuun mikkiin. Lattia nousee, seesteisesti käännyn Tuukkaan päin ja Majurin Sanna nousee ihan yhtä seesteisesti Tuukan toiselle puolelle ja tekee jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin tehnyt. Sanna nimittäin katsoo ensin mua ja sitten osoittaa Tuukkaa sormellaan. Mä tajuan siinä vaiheessa, että ahaa tämä mikrofoni pitääkin antaa Tuukalle, että sen mikki on rikki! Hiki valuu ja laulu jatkuu, ja ojennan mikrofonin Tuukalle ja teimme siitä varsin mystisen esineen, jonka kautta voi kommunikoida tuonpuoleisen kanssa. Jälkikäteen sain kuulla, että se oli tosi nerokas pelastus. Huh huh, itse olin kyllä toista mieltä, kun ei ollut aavistustakaan siitä, kenen mikki nyt loppupeleissä toimi ja kenen ei ja melkein teki mieli itkeä”, siunailee Petrus ja itse hihittelen vieressä, koska tilanne on hyvin eläväisesti kuvailtu.

Kerro joku hyvä muisto. ”Tääkin liittyy Spring Awakeningiin ja sen viimeiseen esitykseen. Meillä oli tosi tiivis porukka, paljon nuoria tyyppejä. Esitys päättyy mun roolihahmoni kuolemaan. Valot sammuu, lattia lähtee laskeutumaan ja muodostaa samalla roolihahmolleni haudan. Muu porukka saapuu hautani ympärille ja katsoo sinne alas. Mä makaan siellä itkien, me tuijotetaan toisiamme ja tajutaan samalla, että tää proggis oli tässä. Enää ei tehdä tätä kohtausta, nää oli myös tän koko esityksen hautajaiset. Tää kuulostaa varmaan aika pateettiselta, mutta se yhteenkuuluvaisuuden tunne oli valtava ja siksi tuo on erittäin hyvä muisto mulle. Ympyrä sulkeutui hyvin vahvasti.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Kirka-musikaali tulee Peacockissa ensi-iltaan helmikuussa 2017, teen siellä pieniä rooleja ja esitän mm. Remu Aaltosta. Muista produktiosta en vielä tiedä mitään. Dubbauspuolellakin tulee koko ajan jotain uutta, mutta kuulen niistä yleensä vasta siinä vaiheessa kun menen dubbauskoppiin, että nyt tehtäis tämmöistä hahmoa.”

Remun ajattelu saa rumpukäden heilumaan...

 Onko sinulla jotain mottoa? ”Mulla oli aikanaan motto, joka ei tosin enää toimi. Se meni niin, että ”tee töitä elämää varten, älä elä töitä varten”. Nyt se menee mulla toisinpäin. Joskus mulla oli myös sellainen, että ”ehkä otin, otin”.”

Mitä muuta mahdollisesti haluaisit kertoa itsestäsi? ”Pelkään hämähäkkejä ihan älyttömän paljon. Oli hirveen vaikeeta dubata Spidermania, yhtä kohtausta jouduin tekemään kerran niin, etten katsonut ruudulle ollenkaan. Siinä oli May-täti, joka oli oikeasti hämähäkki pukeutuneena sen tädin vaatteisiin ja hyi olkoon! Mitäs muuta… Oon huono kokki, mutta parhaani yritän. Tänä talvena oon jo kertaalleen kaatunut ja vielä ruokakassien kanssa.”

Osaatko imitoida ketään? ”Huonosti, mutta tarinoita kertoessani koitan imitoida jollain pienellä vivahteella, kenestä kulloinkin on kyse. Oon kyllä kovasti haaveillut imitoinnista. Pitäisköhän soittaa Tammisen Jarkolle? Jos yhdistäisin taikurihommat ja imitonnit? Imitoisin taikuria, ja sitäkin huonosti? Dubbaushommissa välillä käy niin, että joltakin tyypiltä puuttuu pari lausetta ja apuun haetaan se, joka nyt sattuu siellä paikalla olemaan. Kuuntelen vähän aikaa toisen ääntä ja sitten lausun puuttuvat lauseet milloin Samuel Harjanteena, milloin Antti LJ Pääkkösenä, milloin Jon-Jon Geitelinä… ollaan varmaan kaikki dubattu toinen toisiamme ristiin.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit itse olla ja miksi juuri se? ”Mulla on aina ollut hirveän suuret sympatiat Aku Ankkaa kohtaan, se kun on vähän semmoinen ressukka. Miks mä haluaisin se olla? Ei, kyllä mä haluaisin olla Spiderman, koska olishan se aika mageeta, että pystyisi kiipeilemään seinillä ja flengaamaan tuosta noin, ja sillä on sairaan nopeet refleksit. Voisi tuosta noin pelastaa sen tytön ja flengata. Vastaisin muuten Tarzan, mutten jaksaisi koko ajan heilua pelkässä lannevaatteessa, joten tuohan on vähän semmoinen kaupunkitarzan, joka heittää kaiken lisäksi vielä huonoa puujalkavitsiä. Mä tavallaan näen jo itseni tuossa tilanteessa.”

Jos sinusta tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi hahmon supervoima ja nimi? ”Se olisi EmotionMan, Emomies. Se tulisi paikalle ja katsoisi rikollisia katseella tyyliin ”Mä oon niin pettynyt teihin!” ja se saattaisi alkaa itkemään ja siten tulisi rikollisellekin paha mieli, ja se luovuttaisi ryöstetyt rahat oitis takaisin. Emomies ei tarvitsisi fyysistä väkivaltaa lainkaan.”

Emomies valmiina uuteen tehtävään... (c) Teatterikärpänen 

 Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Laittautuisin oikein kauniiksi, lähtisin kaupungille ja huomaisin, millaisia sikoja miehet oikein on. Miettisin, että teenkö itsekin jotain sellaista, minkä en ole tajunnut loukkaavan toista. Tietysti myös tutustuisin itseeni, fyysisesti.”

Jos ihminen menisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin melatoniinia, jotta nukahtaisin uudestaan. Siltä varalta ettei se toimisikaan, mä ottaisin mukaan musiikkia ja laitteen jolla kuunnella. Läppärin tietysti, sehän mahdollistaisi kaiken! Voi surffata netissä ja somessa ja twiittailla. Läppärin kautta voisi myös tilata suklaata ja punaviiniä, mitä nyt milloinkin tekee mieli.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Se olisi monikerroksinen ja siellä olisi ovet auki kaikille, pitäisin puujuhlia jatkuvasti. Maja olisi hyvin korkealla, ekoystävällinen puinen penthouse, jossa olisi jatkuvasti livemusiikkia. Ja jacuzzi.”

Voi siellä olla muutama hämähäkkikin? ”Niin voi, mutta elämässä voi tulla vaaroja eteen nurkan takaa muutenkin.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajankohtaan, minne matkaisit? ”Voisin mennä tammikuuhun 1987 ja sanoa vanhemmilleni, että NYT! Älkää siinä istuko ja ihmetelkö! Jotta nääs syntyisin paria kuukautta aiemmin eikä menisi synttärit pilalle hahhahahah.” (Pitkällisen pohdinnan ja totaalisen hyytymisen ja lobotomiaepäilyn jälkeen Petrus päätyy tähän vastaukseen.)

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä kiiryhdän siis kiiruhdän MITÄ IHMETTÄ siis kiiruhdan Ruoholahteen dubbaamaan, en tiedä vielä mitä. Sieltä kiiruhdan puoli seitsemäksi takaisin tänne ja meillä on ensin ehkä pienen porukan lauluharjoitukset, sitten joku kohtausharjoitus ja sitten päntätään repliikkejä klo 22 asti, jonka jälkeen pääsen kotiin katsomaan Netflixiä. The Crown on kova juttu nyt!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lämmin

Mistä sanasta pidät vähiten? - Kylmä

Mikä sytyttää sinut? - Punaviini

Mikä sammuttaa intohimosi? - Maksapihvi

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Kitara

Mitä ääntä inhoat? - Säkkipilliä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Junakuski

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Saarioisten ruuanpakkaaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Üllatuuus!

Petrus Shrekinä (c) Tapio Vanhatalo, HKT