Petrus Kähkösen
tapasin marraskuun alussa 2016 Bar Siltasessa, joka sijaitsee lähellä
Leipätehdasta, jossa HKT harjoittelee parhaillaan tulevan kevään
Kirka-musikaalia.
Vuonna 1987
syntynyt Petrus on horoskoopiltaan jousimies ja syntynyt hiukan ennen
joulua. ”Mulle sanottiin aina syntymäpäivänä, että ”muistetaan
sua sitten jouluna”. Tää on mulle herkkä paikka. Lapsena sain
synttärilahjaksi vanhemmiltani usein VHS-kasetin tai vastaavan, kun
taas siskoni sai esimerkiksi stereot. Ärähdin tästä (ihan
huumorimielessä kylläkin) muutama vuosi sitten ja huomautin
vanhemmilleni, ettei ole mun syy että rupesivat maaliskuussa hommiin
ja että synttäripäivä on henkilökohtainen juhla ja joulu on
kaikilla. Kauhea kriisin paikka… No, niille tuli aika paha mieli
tästä ”avautumisestani” ja kysyivät sitten, mitä haluaisin
lahjaksi. Heitin läpällä, että Ipadin ja lumilaudan. Ja sain
sitten ne, ja aattelin että tää on kyllä vähän liikaa ja mulle
tuli paha mieli”, Petrus avautuu heti alkuun traumaattisista
lahjakokemuksistaan, pilke silmäkulmassa tosin.
Mistä olet
kotoisin? ”Helsingistä! Ekat kaksi vuotta asuin Stadin puolella ja
sitten perhe muutti Vantaalle, minä luonnollisesti siinä mukana.
Kymmenisen vuotta tuli asuttua Vantaalla ja koulun takia muutimme
takaisin Helsinkiin, koska menin yläasteelle Kruunuhakaan, jonne
vanhempani mut halusivat. Siskoni oli niihin aikoihin jo Kallion
lukiossa, ja muuton vuoksi hänenkin matkustamisensa kouluun ja
takaisin helpottui huomattavasti. Siitä lähtien oon asunut
Stadissa, tosin Lahdessa asuin opiskeluaikoinani puolitoista vuotta.”
Petrus tykkää talvesta (c) Teatterikärpänen |
Mitä harrastat?
”Tässä kohtaa tuntee itsensä aina tosi huonoksi, kun mä en
oikein harrasta mitään! Mä yritän käydä laskettelemassa, mutta
viime talvena en käynyt kertaakaan. No, voisi sanoa, että mä
harrastan ruokaa ja hyviä elokuvia. Ehkäpä videotuotanto on mulle
harrastus!”
Tästä "harrastuksesta" hyvinä esimerkkeinä voi käydä vilkaisemassa seuraavat videot :
Vampyyrien tanssi-traileri, Shrek-traileri sekä Et muista kuitenkaan-bändin uunituore Lapin likka-musavideo.
Osaatko soittaa
jotain soitinta? ”Kyllä vaan. Selloa soitin 12-13 vuotta, aloitin
4-vuotiaana. Vastapainoksi pelkälle sellolle aloin soittaa myös
pianoa, tunneilla kävin pari vuotta mutta soittelin vain itsekseni.
Sit mä soitin kitaraa ja kävin bassotunneillakin. Toiseksi vahvin
soitin mulla on rummut. Kari Heiskasen ohjaamassa Hamletissahan mä
soitin rumpuja, ja Studio Pasilassa pyörineessä Striking 12-jutussa
myös (siinä oli pianisti, viulisti ja rumpali). Kitaraakin oon
jossakin soittanut, muistaisi vaan missä… Hamletissa soitin kyllä
kitaraakin ja selloa.”
Mitkä ovat omasta
mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä?
”Mä oon tasavahva tekijä siinä mielessä, että mulla on
vahvuusalueita useampikin kuin yksi. Oon ollut kiitollinen siitä,
että HKT on antanut mulle mahdollisuuden ja oon päässyt
kokeilemaan muutakin kuin musiikkiteatteria. Musateatterin kautta mä
aikoinaan tänne tulin. Puheteatterissa oon osoittanut pärjääväni
myös, ja lisäksi sitten laulu-ja soittotaito. Mua on aina
”haukuttu” jokapaikan höyläksi, enkä osaa oikein vastata, mikä
olisi mun suurin vahvuuteni. Ehkä laulu.”
Mikä on bileissä
ja muissa kekkereissä bravuurisi? ”Hah hah! Mä rupean varmaan
kertomaan entistä kovempaan ääneen vitsejä ja ylipäätään
vitsailemaan. Jokaisesta asiasta pitää vääntää huumoria ja
jossain vaiheessa huomaa, ettei jengiä kauheasti enää naurata ne
jutut. ”Eiköhän oo sitten mun tästä aika lähteä
kotiin...””Petrus nauraa.
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Taikuus ja etenkin
lähitaikatemput! Korttitemppuja ja vastaavaa. Teen tällä hetkellä
yhden taikurin kanssa yhteistyötä ja oon tehnyt hänelle videoita.
Taikuus on kyllä hienoa, ja akrobatia myös.”
Mikä on ollut
isoin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Siinä
Striking 12-jutussa tuli tehtyä kyllä eniten töitä, jotta koko
juttu ylipäätään onnistui. Lämmitin ensin vanhan soittotaitoni
rummut ja opettelin soittamaan niin, ettei kaikki energia menisi
soittamiseen. Pointti kun oli se, että samaan aikaan piti näytellä
kun soitti, eli soittamisen piti tapahtua automaattisesti ettei
näyttelisi aina iskujen mukaan. Me aloitettiin harjoitukset 11kk
ennen ensi-iltaa, jotta kaikki menisi varmasti lihasmuistiin. Tuo oli
työläin ja isoin haaste, mutta esimerkiksi Shrek on ollut taas
toisella tavalla iso haaste. Mä loin itselleni ennalta paljon
odotuksia sen suhteen, millaisen roolin mä haluan tehdä ja mitä
haluan yleisön kokevan sen kautta. Se on kai se ”pääroolin
kirous”, eli kun eka päärooli napsahtaa kohdalle, jotenkin sitä
kai haluaa tunkea siihen ihan kaiken mahdollisen ja ottaa kaiken
roolista irti. Onneksi mun ympärilläni on niin paljon loistavia
kollegoja ja ns. vanhan liiton tyyppejä, heiltä oon pystynyt
kysymään ihan kaikesta ja keskustelemaan, miten joku kohtaus
kannattaisi tehdä.”
Onko suvussasi
muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Koko
perheeni oikeastaan. Mutsi ja faija oli oopperalaulajia - faija oli
laulunopettajana pidemmän aikaan Sibelius-Akatemiassa kuten
mutsikin, joka oli lisäksi lauluosaston johtajana siellä. Mutsi on
Sibelius-Akatemiassa edelleenkin lehtorina ja siskoni opiskeli
kanttoriksi kirkkomusiikinosastolta. Hän toimii kanttorina ja
musiikkijärjestäjänä Oopperalla. Nyt näyttää siltä, että
valitettavasti broidinikin haluaa kovasti taidepuolelle, vaikka
jossain vaiheessa hänestä piti tulla kirurgi. ”Hyvä! Pidä toi!”
hehkutin sille aina. Teatteri alkoikin sitten kiinnostamaan. No,
mikäs siinä. Jos joku olisi mulle nuorempana sanonut, ettet kyllä
ikinä sitten valitse teatteria, olisin varmaan näyttänyt sille
keskisormea. ”Et kerro mulle miten mä elän mun elämää!””
Mikä sinut sai
kiinnostumaan teatterista/näyttelemisestä/esiintymisestä? ”Sen
enempiä pohjustamatta se taisi mennä niin, että mä en pärjännyt
hyvin koulussa. Olin laiska ja huono oppimaan asioita lukemalla.
Kymppiluokan jälkeen mä menin Sibelius-lukioon ja 1,5 vuoden
jälkeen tajusin siellä, etten tule koskaan pääsemään
ylioppilaaksi. Kaikki oli mulle yhtä rämpimistä ja olin muita
jäljessä kaikissa aineissa. Eräs musikaalihörhö nimeltään
Samuel Harjanne (tunsin hänet yläasteajoilta jo, ja vanhempamme
ovat perhetuttuja) tuli kuvioihin mukaan, hän oli siihen aikaan
Kallion lukiossa ja hänellä oli oma nuorten
musiikkiteatteriyhdistys, jossa oli pelkästään nuoria amatöörejä,
jotka halusi tehdä hirveästä kaikenlaista. Samuel tuli käymään
Sibelius-lukiossa ja kertoi tulevasta proggiksesta, johon
tarvittaisiin lisää poikia. Hän laulatti meitä ensin ja kysyi
sitten, kiinnostaisiko mua tulla mukaan. Olin ollut lapsirooleissa
mutsin ja faijan tuottamissa oopperoissa, mutta äänenmurroksen
jälkeen en ollut laulanut moneen vuoteen lavalla. Tuli taas se
fiilis, miten kivaa ja hienoa teatterintekeminen on, ja sehän on
myös joukkuepeliä. Siitä harrastajaproggiksesta se lähti, ja
Samuel pyysi mukaan seuraavaankin, ja sitä seuraava Samuelin juttu
olikin jo ammattilaisproggis, eli Aleksanterin teatterissa pyörinyt
”Altar Boyz” vuonna 2008. Kuulin siellä käytäväpuheena HKT:n
aukkareista ”Spring Awakening”-musikaaliin liittyen ja olin
nähnyt sen viikkoa aiemmin Broadwaylla. Ajattelin heti, että vitsit
miten siistiä ja pakko päästä hakemaan mukaan. Opiskelin niihin
aikoihin Lahden Ammattikorkeakoulussa musiikkiteatterilinjalla. Sain
jostain kaivettua tuottajan numeron ja soitin hänelle. Olin
listannut valmiiksi hyviä pointteja itsestäni ja tyyppi ei ehtinyt
edes kunnolla vastaamaan, kun mä jo papatin puhelimeen ”Moi mä
oon Petrus mä oon syntynyt ´87 mä osaan soittaa selloa mä oon
näytellyt siinäjasiinäjasiinä mä oon tällä hetkellä Lahdessa
ja mä haluaisin hirveästi tulla teille auditioniin voinko tulla?”
Sain myöntävän vastauksen ja ilmoituksen siitä, että aukkarit
olisi seuraavana päivänä ja muut olivat saaneet nuotit jo kaksi
viikkoa aiemmin. Sain haettua nuotit samana iltana ja opettelin koko
yön paria biisiä. Menin auditioniin, sain paikan ja siitä lähtien
oon ollut HKT:llä, eli vuodesta 2009.”
”Lahden Mutella
mä aloitin syksyllä 2007 ja samaan aikaan menin mukaan Altar
Boyziin, eli syksyllä en ollut koulussa juuri lainkaan. Sain sillä
proggiksella kaikki laulu-ja tanssitunnit hyväksytyksi. Altar Boyzin
jälkeen oli haut seuraavaan juttuun ja taas olin vain pari kuukautta
koulussa siinä välissä, ja seuraavana syksynä sama meininki.
Opettajat kyrsiintyi muhun kunnolla. Anteeksi! Päätin sitten, että
jätän koulun kesken, koska töitä alkoi olla Helsingissä
jatkuvasti eikä touhussa ollut oikein järkeä.”
Olitko lapsena
koulun joulujuhlissa tai vastaavissa esiintymässä? ”Joo,
ala-asteella mä jouduin esiintymään. Ajattelin, etten ole ainakaan
kauhean kovassa suosiossa kun tuonne lavalle nyt menen. Mua hävetti
esiintyminen silloin. Opettajat halusi mut lavalle, koska olin
musiikissa muita edellä, soittanut selloa nelivuotiaasta ja niin
edelleen. Mä jouduin soittamaan mm. aamunavauksia sellolla ja
joulujuhlanäytelmissä mut haluttiin lavalle, sain siellä onneksi
soittaa omasta pyynnöstäni rumpuja enkä näytellä. En ole
muistaakseni joutunut esittämään kiveä tai puuta koulun
näytelmissä. Lavadebyyttinihän mä tein 6-vuotiaana isäni
tuottamassa Pikku Taikahuilussa, joka on lapsille tehty versio
Taikahuilusta. Olin lopussa Pikku Papageno, joka juoksi kulisseista
kokovihreässä asussa paikalle. Siitä tämä kokovihreä kauteni
sai alkunsa, heheh! Pitäiskö alkaa mainostaa itseään
”Kokovihreässä jo vuodesta 1993!””
"Se alkoi ala-asteelta..." |
Muita opintojasi?
”Mutelta en siis valmistunut koskaan. Samuelin kanssa vuokrattiin
kesällä 2010 Brooklynista New Yorkista asunto pariksi kuukaudeksi
ja käytiin viikottain David Brunetti-nimisellä esiintymiscoachilla,
hän vetää ”Acting Songs”-kursseja. Hän sanoi heti ekalla
tunnilla, ettei aio opettaa meille laulutekniikkaa lainkaan, vaan
että hänen tehtävänään on saada meidät esittämään laulut
niin, ettei katsoja tajua kyseessä olevan laulun. Sitä me
opeteltiin kaksi kuukautta ja täytyy sanoa, että sen kesän jälkeen
urani lähti nousukiitoon. Aloimme syksyllä harjoittelemaan
Wicked-musikaalia ja tuo reissu avasi silmäni siitä, että
näytteleminen ei ole mitään ydinfysiikkaa. Se on ymmärtämistä
ja niiden asioiden välittämistä katsojille, mitä mun hahmoni
haluaa. Mä koin ikään kuin valaistumisen, mä tajusin vihdoin mitä
ja miten mun pitää tehdä. Viimeisen kolmen vuoden aikana
teatterilla on käynyt myös pari estill-laulutekniikan opettajaa
Englannista, ja heidän avullaan olen kokenut toisenlaisen
valaistumisen. Oon halunnut pitkään laulaa erityylisiä kappaleita,
en vain ole tiennyt miten laulaa tietynkorkuisia nuotteja tai miten
jaksan laulaa biisit loppuun asti. Näiden herrojen avulla mä löysin
oikean tavan kehittyä, sitä ennen tuntui että olin lauluteknisesti
polkenut paikallani.”
Miten päädyit
dubbaushommiin eli ääninäyttelijäksi? ”Menin tuurauskeikalle
2006, mua oli suositeltu sarjan ohjaajalle ja sitä kautta sain lisää
töitä dubbaajana ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin teen yhä samoja
hommia viikottain, helposti 6-7 tuntia viikossa. Päivittäin käyn
joko ennen treenejä tai treenien välissä, riippuu vähän siitä
onko mulla illalla esitys. Juuri tuli ensi-iltaan Trolls-leffa, teen
siinä pääroolin (alkuperäisversiossa roolin tekee Justin
Timberlake). Se oli kyllä siisti rooli, sillä se oli niin
musapainotteinen ja pääsi vetämään hyviä biisejä.”
Mitä tekisit jos
et olisi tällä alalla? Onko sinulla ollut taskussasi suunnitelmaa
B? ”Yläasteen aikoina mä halusin kovasti musamaikaksi. Lukiossa
sekin sitten valkeni, että siihen hommaan vaaditaan
ylioppilastodistus ja tajusin, että turha haaveilla opettajuudesta
sen enempää. Nyt jos pitäisi vaihtaa ammattia, en osaa kyllä
sanoa mitä tekisin. Lähtisin varmaankin pelastamaan delfiineitä
jonnekin. Joskus oon miettinyt, että lopetan nämä hommat ja lähden
jotenkin auttamaan maailmaa, maapalloa, eläimiä ja ihmisiä.”
Miksi olet
näyttelijä? Vai millä tittelillä sinua voi kutsua? ”Kyllä mua
näyttelijäksi voi kutsua, muutama vuosi sitten sain Suomen
Näyttelijäliiton kautta näyttelijän pätevyyden. Sitä ennen
sanoin olevani esiintyjä. Jaa miksi olen näyttelijä? Mun mielestä
se on hirveän kivaa, antoisaa, jatkuvasti haastavaa ja monipuolista.
Periaatteessa siihen ei voi kyllästyä ja pitää muistaa se, että
koko ajan voi kehittyä, kunhan antaa itselleen siihen mahdollisuuden
eikä jää junnaamaan paikoilleen. Luulen, että liukuhihnahommat
alkaisivat ahdistaa mua.”
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se
on tullut? ”Esko Roine sanoi mulle ”Kuuntele! Kaikki hommat
hoituu!” Lyhyt ja ytimekäs neuvo, mutta sen tajuamiseen meni
varmaan pari-kolme vuotta, että miten sen saavuttaa ja mitä sillä
saavuttaa. Kuuntelemisesta ne impulssit tulee.”
Onko sinulla
mahdollisesti omia ns. esikuvia, joita erityisesti ihailet tai
arvostat? ”Kyllä vaan. Kaskilahden Risto on mulle tietyllä
tavalla mentori. Hamletia tehdessä mulla vahvistui Salmisen Eskon ja
Eero Ahon tietynlainen väkevyys näyttelijänä, olin ihaillut heitä
jo paljon aiemmin. Eero Aho etenkin on jännä tapaus, se tietää
tasan tarkkaan mitä se näyttämöllä tekee ja hänestä hehkuu
samanaikaisesti rauha, tietynlainen pelottavuus ja mystisyys. Mulle
Leppäsen Tuukka ja Timosen Antti on olleet vähän niin kuin
isoveljiä teatterissa, heidän kanssaan olen bondannut ja heihin
olen aina voinut tukeutua kysymällä niin teatterin käytännöistä
kuin myös koko elämästä. Turvapilarit! Antti Langia katson myös
kovasti ylöspäin, oli kyllä pelottavin paikka ikinä olla Antin
understudyna ”Miten menestyä vaivatta
liike-elämässä”-musikaalissa! Antti on todella tarkka ja kova,
ja opin sen prosessin aikana todella paljon vain seuraamalla hänen
tekemisiään. Teatterin puolelta nää edellämainitsemani on mun
esikuvia, ja muulta alalta sitten Robbie Williams! Ainut jota fanitan
täysillä! En oo nähnyt häntä koskaan livenä.”
"Robbie Ratinalla kesällä 2017, hmmmmm!" Toivo herää. |
Missä eri
teattereissa olet näytellyt? ”Hirveän monessa paikassa en ole
ollut : Aleksanterin teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterin eri
lavoilla, Lahden Kaupunginteatterissa (Mute-aikojen
Fame-musikaalissa) ja Lahdessa Vaahterasalissa (Suomen
Musiikkiteatteriensemblen RENT-musikaali 2011).”
Mainitse muutama
itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Järjestystä en osaa
sanoa, mutta kyllä tämä Shrekin rooli menee aika korkealle, sit
Spring Awakeningin Moritz ja RENT:in Roger. RENT on muuten
ensimmäinen musikaali ikinä, johon olin tutustunut musiikillisesti.
Proggiksista Striking 12 oli hirveän henkilökohtainen, koska
Samuelin kanssa me ehdotettiin sitä ohjelmistoon ja ehdotettiin
ohjaajaa, ja HKT päätti tuottaa sen ja saatiin olla mukana koko
tuotantoprosessissa ja mm. mukana auditionissa etsimässä meille
viulistia. Porukkana toissakesäinen Mustion Kesäteatterin
”Kokkisoppa” täytyy mainita myös. Mulla oli niihin aikoihin
elämässä vähän vaikeata henkilökohtaisella puolella ja siitä
Kokkisopan jengistä tuli mulle tosi tärkeä, kun koko kesä tuli
vietettyä heidän kanssaan. Siitä tuli tavallaan mulle toinen
perhe.”
(HKT:n nettisivujen loistavasta arkistosta löytyy liikkuvaa kuvaa : Spring Awakening ja Striking 12)
Entäs se
Kummitusjuna? ”No niin! Kummitusjuna menee ehdottomasti tähän
porukkaan myös. Se oli niin sekopäinen juttu se koko prosessi ja
juuri siksi niin mahtavaa. Kaikilla oli vahva luotto siihen, että
kyllä tästä hyvä tulee ja me tehtiin sitä koko ajan hyvällä
meiningillä. Oli siellä kyllä ihme pyllyilyä välillä
tekovaiheessa, mutta hienohan siitä tuli, niin kuin alunperin
uskottiinkin.”
Kuka olisi
unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit oikein fantasioida ja valita
maailmasta ihan kenet tahansa? ”Ekana lähdin tietysti miettimään
jotain maailmanluokan tähteä, mutta olisko se sitten niin siistiä
kuitenkaan? Kyllä mä Antti Langin kanssa haluaisin näytellä
oikein kunnolla, vielä ei olla päästy tekemään niin. Mä oon
ollut vain Antin understudyna… Meillä olisi tosi hauskaa yhdessä!”
Kenen kanssa
haluaisit laulaa dueton? ”No Robbie Williamsin kanssa tietysti
laulaisin ”I will talk and Hollywood will listen”. Tai en
sittenkään, se laulaisi mut niiiin suohon.”
Miten sinä
määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes
määritellä? Vai haluatko edes määritellä? ”Njooo, toi oli
kyllä mielestäni hyvä jatkokysymys, että haluaako sitä edes
määritellä. Mun mielestäni mulle katsojana teatterin taikaa on
se, että se saa mut unohtamaan itseni ja vain seuraamaan esitystä.
Teatterin taika irrottaa arjesta ja tuo mielestäni tiettyjä asioita
vahvemmin pintaan kuin esimerkiksi elokuva. Mun mielestäni teatteri
voi osua niin paljon syvemmälle ja niin paljon kipeämpään tai
onnellisempaan paikkaan kuin elokuva. Teatterilla on taika avata
ihmisiä, parhaimmillaan. Teatterissa on siistiä myös se, että
joku tulee lavalle, laittaa tuolin keskelle ja sanoo, että en
olekaan koskaan käynyt Buckinghamin palatsissa. Ja yhtäkkiä kaikki
ollaan siellä! Me luodaan lavasteet ympärille, vaikka siinä ei
olisi mitään muuta kuin tuoli. Teatterin taikaa on siinä, että
yleisö tajuaa ilman selityksiä nämä pelisäännöt.”
Mitkä asiat
inspiroivat sinua? ”Positiivisuus, kunnianhimo, kokeilunhalu,
positiivinen hulluus – ja suklaa! Ja suklaan kanssa punaviini.”
Podetko
ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä. Timosen Antin
kanssa on koettu kaikenlaista varsinkin ensi-illoissa. Muistan hyvin
etenkin ”Vampyyrien tanssin” ensi-illan, kun itse olin
aloittamassa ja Antti vieressä, pompin siinä ja molemmat hokee,
että minkä ihmeen takia mä haluan olla tällä alalla, tää on
ihan kauheeta! En mä halua mennä tuonne! Sitten kun pääsee
lavalle, ei jännitä enää yhtään. Olo on kauhea kulisseissa! Oon
huomannut sen, että mua ei jännitä enää niin paljon kuin joskus,
kun tuon saman ydinporukan kanssa saa tehdä tutussa paikassa. Mutta
menepä johonkin klubikeikalle ja ei niin tuttuun paikkaan
esiintymään, niin johan alkaa taas kädet tärisemään ja
ajatukset harhailemaan.”
Alfred Vampyyrien tanssissa (c) Mirka Kleemola |
Onko sinulla jotain
omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä?
”Mä kiellän itseäni kertaamasta repliikkejä. Jos mä annan
itselleni pienenkin mahdollisuuden siihen, että pieni piru
olkapäälläni kuiskaa ”kai sä muistat sun repliikkisi?”, mä
tulen miettimään koko esityksen ajan miten replat menee. Mä voi
ajatella teoksen läpi siten, että mietin mitä mun hahmoni haluaa
ja kuka mä olen. Se on mun rituaalini valmistautua esitykseen. Toki
jokaiseen esitykseen muodostuu omat reitit – tulee esitykseen
tiettyyn kellonaikaan ja moikkaa aina samaan aikaan samassa paikassa
sitä samaa tyyppiä. Kaikki toimii kuin koneisto. Sit vaihtaa
vaatteet, Shrekin tapauksessa istuu maskituoliin tunniksi ja heittää
samat läpät joka kerta (ja kaikki nauraa kohteliaasti mukana), sit
soundcheckiin ja sit seuraa telkasta, kun yleisöä saapuu saliin
hiljalleen. Oon pyrkinyt siihen, että noita ei tekisi
rutiininomaisesti, koska oon myös taikauskoinen ja jos kaikkea ei
ehdikään tehdä, tulee kauheat paineet...”
Kerro joku
legendaarinen kommellus. ”Ekaa ajatustani en tohdi edes kertoa…
No, tää toinen tapahtui sitten Spring Awakeningissa eli ekassa
HKT:n produktiossani. Tuukka Leppänen on lavalla yksin herkässä
kohtauksessa ja on juuri aikeissa tehdä itselleen pahaa. Mun olisi
tarkoitus nousta lattiasta seesteisesti savuverhon läpi, musiikki
alkaisi soimaan ja mun pitäisi laulaa. Juuri kun kohtaus oli
alkamassa, mikkiteknikko juoksee hirveällä vauhdilla lavan alle
puuskuttaen ja ojentaa mulle kapulamikrofonin. Ajattelin tietysti,
että ”onks mulla mikki rikki ja miks sitä ei huomattu aiemmin!”
ja laulan samalla siihen mulle annettuun mikkiin. Lattia nousee,
seesteisesti käännyn Tuukkaan päin ja Majurin Sanna nousee ihan
yhtä seesteisesti Tuukan toiselle puolelle ja tekee jotain
sellaista, mitä ei ole aiemmin tehnyt. Sanna nimittäin katsoo ensin
mua ja sitten osoittaa Tuukkaa sormellaan. Mä tajuan siinä
vaiheessa, että ahaa tämä mikrofoni pitääkin antaa Tuukalle,
että sen mikki on rikki! Hiki valuu ja laulu jatkuu, ja
ojennan mikrofonin Tuukalle ja teimme siitä varsin mystisen esineen,
jonka kautta voi kommunikoida tuonpuoleisen kanssa. Jälkikäteen
sain kuulla, että se oli tosi nerokas pelastus. Huh huh, itse olin
kyllä toista mieltä, kun ei ollut aavistustakaan siitä, kenen
mikki nyt loppupeleissä toimi ja kenen ei ja melkein teki mieli
itkeä”, siunailee Petrus ja itse hihittelen vieressä, koska
tilanne on hyvin eläväisesti kuvailtu.
Kerro joku hyvä
muisto. ”Tääkin liittyy Spring Awakeningiin ja sen viimeiseen
esitykseen. Meillä oli tosi tiivis porukka, paljon nuoria tyyppejä.
Esitys päättyy mun roolihahmoni kuolemaan. Valot sammuu, lattia
lähtee laskeutumaan ja muodostaa samalla roolihahmolleni haudan. Muu
porukka saapuu hautani ympärille ja katsoo sinne alas. Mä makaan
siellä itkien, me tuijotetaan toisiamme ja tajutaan samalla, että
tää proggis oli tässä. Enää ei tehdä tätä kohtausta, nää
oli myös tän koko esityksen hautajaiset. Tää kuulostaa varmaan
aika pateettiselta, mutta se yhteenkuuluvaisuuden tunne oli valtava
ja siksi tuo on erittäin hyvä muisto mulle. Ympyrä sulkeutui hyvin
vahvasti.”
Tulevia roolejasi
tai muita töitäsi? ”Kirka-musikaali tulee Peacockissa ensi-iltaan
helmikuussa 2017, teen siellä pieniä rooleja ja esitän mm. Remu
Aaltosta. Muista produktiosta en vielä tiedä mitään.
Dubbauspuolellakin tulee koko ajan jotain uutta, mutta kuulen niistä
yleensä vasta siinä vaiheessa kun menen dubbauskoppiin, että nyt
tehtäis tämmöistä hahmoa.”
Remun ajattelu saa rumpukäden heilumaan... |
Onko sinulla jotain
mottoa? ”Mulla oli aikanaan motto, joka ei tosin enää toimi. Se
meni niin, että ”tee töitä elämää varten, älä elä töitä
varten”. Nyt se menee mulla toisinpäin. Joskus mulla oli myös
sellainen, että ”ehkä otin, otin”.”
Mitä muuta
mahdollisesti haluaisit kertoa itsestäsi? ”Pelkään hämähäkkejä
ihan älyttömän paljon. Oli hirveen vaikeeta dubata Spidermania,
yhtä kohtausta jouduin tekemään kerran niin, etten katsonut
ruudulle ollenkaan. Siinä oli May-täti, joka oli oikeasti hämähäkki
pukeutuneena sen tädin vaatteisiin ja hyi olkoon! Mitäs muuta…
Oon huono kokki, mutta parhaani yritän. Tänä talvena oon jo
kertaalleen kaatunut ja vielä ruokakassien kanssa.”
Osaatko imitoida
ketään? ”Huonosti, mutta tarinoita kertoessani koitan imitoida
jollain pienellä vivahteella, kenestä kulloinkin on kyse. Oon kyllä
kovasti haaveillut imitoinnista. Pitäisköhän soittaa Tammisen
Jarkolle? Jos yhdistäisin taikurihommat ja imitonnit? Imitoisin
taikuria, ja sitäkin huonosti? Dubbaushommissa välillä käy niin,
että joltakin tyypiltä puuttuu pari lausetta ja apuun haetaan se,
joka nyt sattuu siellä paikalla olemaan. Kuuntelen vähän aikaa
toisen ääntä ja sitten lausun puuttuvat lauseet milloin Samuel
Harjanteena, milloin Antti LJ Pääkkösenä, milloin Jon-Jon
Geitelinä… ollaan varmaan kaikki dubattu toinen toisiamme
ristiin.”
Mikä
sarjakuvahahmo haluaisit itse olla ja miksi juuri se? ”Mulla on
aina ollut hirveän suuret sympatiat Aku Ankkaa kohtaan, se kun on
vähän semmoinen ressukka. Miks mä haluaisin se olla? Ei, kyllä mä
haluaisin olla Spiderman, koska olishan se aika mageeta, että
pystyisi kiipeilemään seinillä ja flengaamaan tuosta noin, ja
sillä on sairaan nopeet refleksit. Voisi tuosta noin pelastaa sen
tytön ja flengata. Vastaisin muuten Tarzan, mutten jaksaisi koko
ajan heilua pelkässä lannevaatteessa, joten tuohan on vähän
semmoinen kaupunkitarzan, joka heittää kaiken lisäksi vielä
huonoa puujalkavitsiä. Mä tavallaan näen jo itseni tuossa
tilanteessa.”
Jos sinusta
tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi hahmon supervoima ja nimi?
”Se olisi EmotionMan, Emomies. Se tulisi paikalle ja katsoisi
rikollisia katseella tyyliin ”Mä oon niin pettynyt teihin!” ja
se saattaisi alkaa itkemään ja siten tulisi rikollisellekin paha
mieli, ja se luovuttaisi ryöstetyt rahat oitis takaisin. Emomies ei
tarvitsisi fyysistä väkivaltaa lainkaan.”
Emomies valmiina uuteen tehtävään... (c) Teatterikärpänen |
Jos voisit viettää
päivän naisena, mitä tekisit? ”Laittautuisin oikein kauniiksi,
lähtisin kaupungille ja huomaisin, millaisia sikoja miehet oikein
on. Miettisin, että teenkö itsekin jotain sellaista, minkä en ole
tajunnut loukkaavan toista. Tietysti myös tutustuisin itseeni,
fyysisesti.”
Jos ihminen menisi
talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken
kaiken? ”Ottaisin melatoniinia, jotta nukahtaisin uudestaan. Siltä
varalta ettei se toimisikaan, mä ottaisin mukaan musiikkia ja
laitteen jolla kuunnella. Läppärin tietysti, sehän mahdollistaisi
kaiken! Voi surffata netissä ja somessa ja twiittailla. Läppärin
kautta voisi myös tilata suklaata ja punaviiniä, mitä nyt
milloinkin tekee mieli.”
Jos rakentaisit
puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Se olisi
monikerroksinen ja siellä olisi ovet auki kaikille, pitäisin
puujuhlia jatkuvasti. Maja olisi hyvin korkealla, ekoystävällinen
puinen penthouse, jossa olisi jatkuvasti livemusiikkia. Ja jacuzzi.”
Voi siellä olla
muutama hämähäkkikin? ”Niin voi, mutta elämässä voi tulla
vaaroja eteen nurkan takaa muutenkin.”
Jos voisit
aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai
ajankohtaan, minne matkaisit? ”Voisin mennä tammikuuhun 1987 ja
sanoa vanhemmilleni, että NYT! Älkää siinä istuko ja ihmetelkö!
Jotta nääs syntyisin paria kuukautta aiemmin eikä menisi synttärit
pilalle hahhahahah.” (Pitkällisen pohdinnan ja totaalisen
hyytymisen ja lobotomiaepäilyn jälkeen Petrus päätyy tähän
vastaukseen.)
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi? ”Mä kiiryhdän siis kiiruhdän MITÄ IHMETTÄ siis
kiiruhdan Ruoholahteen dubbaamaan, en tiedä vielä mitä. Sieltä
kiiruhdan puoli seitsemäksi takaisin tänne ja meillä on ensin ehkä
pienen porukan lauluharjoitukset, sitten joku kohtausharjoitus ja
sitten päntätään repliikkejä klo 22 asti, jonka jälkeen pääsen
kotiin katsomaan Netflixiä. The Crown on kova juttu nyt!”
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät
eniten? - Lämmin
Mistä sanasta pidät
vähiten? - Kylmä
Mikä sytyttää
sinut? - Punaviini
Mikä sammuttaa
intohimosi? - Maksapihvi
Suosikkikirosanasi?
- Vittu
Mitä ääntä
rakastat? - Kitara
Mitä ääntä
inhoat? - Säkkipilliä
Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Junakuski
Missä ammatissa et
haluaisi olla? - Saarioisten ruuanpakkaaja
Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - Üllatuuus!
Petrus Shrekinä (c) Tapio Vanhatalo, HKT |
Peetu on hurmaava ja huippuhyvä näyttelijä mutta lauluääni ja rooleissa syvällä oleminen on jumalaista luokkaa <3
VastaaPoista