Noitavaino / Teatteri Takomo ja Klockriketeatern

Noitavaino / Teatteri Takomo ja Klockriketeatern (yhteistyössä)

Ensi-ilta 14.10. 2016 Teatteri Takomossa, kesto noin 2h 25min (väliaikoineen)

Teksti Työryhmä
Ohjaus Akse Pettersson
Musiikki Matti Raita
Tila-ja valosuunnittelu Mikko Hynninen
Pukusuunnittelu Paula Koivunen

Lavalla : Carl Alm, Marc Gassot, Niina Hosiasluoma, Ella Lahdenmäki, Hanna Raiskinmäki, Matti Raita, Jukka Ruotsalainen ja Eeva Soivio

 Tämä loppuvuosi tuntuu olevan minulle aina jotenkin raskasta aikaa. Ei jaksaisi tehdä yhtään mitään ylimääräistä (eli kävisi vain töissä ja muuten oleilisi kotona) eikä varsinkaan matkustaa räntäsateessa toiselle paikkakunnalle katsomaan esitystä, jonka aikana tai jonka jälkeen joutuisi ehkä käyttämään aivojaan enemmän. Janosin tälläkin viikolla "aivot narikkaan"-tyylistä hupailua, mutta kalenterissa luki Noitavaino. Olin jo kertaalleen siirtänyt katsomisajankohtaa työaikasählinkieni vuoksi ja myönnettävä on, että jouduin pitkään miettimään, jaksanko minä oikeasti lähteä esitystä katsomaan. Takaraivossa kolkutteli tieto siitä, että esityskertoja olisi vain muutama jäljellä ja jotenkin vain tuntui siltä, että tämä minun pitää nähdä, vaikka miten lähtö tuntuisi työläältä.

(c) Laura Karén 

 Näin muutama päivä esityksen jälkeen olen hyvin tyytyväinen itseeni siitä syystä, että luotin jälleen kerran vaistooni. Noitavaino totisesti oli ja on näkemisen arvoinen juttu (esityskertoja on pari jäljellä, jos joku vielä suunnittelee menevänsä). Itse esitys on työryhmän yhdessä valmistama ja koostuu "yhteisöllisistä leikeistä" - ja leikithän eivät aina ole kaikkien osalta kovinkaan hauskoja. Aluksi tunnelma oli hyvin lempeä ja leppoisa, yleisö saapui saliin saippuakuplien saattelemana. Oli jotenkin sellainen fiilis, että tässä nyt kellutaan jonkinsorttisessa makean hyvyyden kuplassa, joka kohta poksahtaa. Mielessäni kävi myös The Outsider-esityksestä tuttu lause "Se, joka puhaltaa saippuakuplia, ei voi olla paha".

 Minä menin jostain syystä istumaan nurkkaan. Alkuvaiheessa tuntui siltä, että istun siellä jotenkin korkeammalla kuin muut ja minulla on paremmat näkymät kaikkialle, kun kukaan ei ollut päineen suoraan edessäni. Väliajalla bongasin takanani istuneen tutun ja naureskelin, että "olen täällä nurkassa häpeämässä". Naureskelut loppuivat kyllä osaltani aika lyhyeen kun päähäni hiipi salakavalasti ajatus, että minä en suinkaan itse mennyt nurkkaan - minuthan tarkoituksella laitettiin sinne (joka ei siis pitänyt paikkaansa, itse penkkini valitsin) ja juurikin häpeämään. Mieti siellä käytöstäsi kunnolla! Teatterissa melkeinpä parasta on useinkin se tunne, kun katsojan pään yläpuolelle voisi hahmotella lukuisan määrän huuto-ja kysymysmerkkejä esityksen päätyttyä, ja niihin sitten kukin itsekseen lähtisi miettimään vastauksia ja syitä. Minä en pitänyt niistä ajatuksista, joita mieleeni heräsi enkä pitänyt siitä ihmisestä, joka kotona minua peilistä takaisin tuijotti, vakavana.

 Esityksessä on paljon hauskoja kohtauksia, jotka kyllä pistivät suupieliä hymyyn överiydessään. Kohtauksissa kuitenkin mennään myös tietyn rajan yli, jolloin nauru hiljalleen hyytyy ja alkaa väkisinkin miettimään, mille ja kenelle tässä nyt oikeastaan naureskellaankaan. On helppo nauraa esimerkiksi Niina Hosiasluoman yllättävälle raivokohtaukselle ja hetken päästä miettiä, että tuolta minäkin varmaan näytin ja kuulostin silloin kerran, kun pahoitin yhden jos toisenkin mielen. Se pistää mielen vakavaksi ja mietteliääksi.

 Minähän olin liikkeellä tapojeni mukaisesti yksin, ja vaikutti siltä, että kaikille muilla oli seuraa. Tunsin itseni koko ajan jotenkin ulkopuoliseksi, vaikka olin yksi kokonaisuudesta  - katsomosta. Siellä turvallisesti yksi muiden joukossa enkä millään tavalla joukosta erottuen. Vaan jos olisikin "leikitty sellaista leikkiä, että kuka on sitä mieltä että" oikeasti ja olisin ollut ainoa, joka ajattelee eri tavalla muiden katsojien kanssa? Olisinko nostanut käteni ylös muiden kanssa ihan vain siksi, että olisin ollut "samaa pataa", vaikka oikeasti olisin ollut täysin toista mieltä? Että jos et ole tuon asian puolella täysin, olet väistämättä sitten asiaa vastaan. Muita vaihtoehtoja ei ole - se on joko-tai. Miten helppoa on perustaa erilaisia kuppikuntia, jossa ollaan vain ja ainoastaan tätä mieltä ja muilla ei ole rinkiin mitään asiaa!

 Ja siellä sitä kuitenkin istuttiin 2,5h sulassa sovussa teatterin taikapölyn leijaillessa ilmassa. Joukko tavallisia normaaleita ihmisiä.

 Aaaaaah, seuraavaksi haluan nähdä jotain toisenlaista. Noitavainon näkeminen oli tärkeää, hyvin tärkeää, vaikka peiliin katsominen välillä tekeekin häijyä.

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Teatteri Takomo!)