Haastattelussa Mikko Kauppila

Mikko Kauppilan tapasin Kulttuuriravintola Kivessä marraskuun puolivälissä 2016.

”Kuumottava tuo nauhuri tuossa, se tuijottaa mua”, toteaa Mikko heti alkuun. Vuonna 1995 syntynyt Mikko on horoskoopiltaan vaaka. ”Oon Ylöjärveltä kotoisin. Tamperelaisena pidän itseäni tällä hetkellä, täällä on tullut ja tulee vietettyä niin paljon aikaa nykyään. Oon mä asunut myös Turussa viime kesän, mutta se oli vain muutama kuukausi.”

Mitä harrastat? ”Kaikki harrastukseni taitaa liittyä jollain tavalla näyttelijyyteen ja teatterintekemiseen. Mä käyn Tampereen Balettiopistolla tanssitunneilla aina kun ehdin. Luokkakaverini Oliver Kollberg lanseerasi tämmöisen termin kuin ”funktionaalinen vapaa-aika”, eli miten kaiken vapaa-aikansa voisi käyttää niin, että samalla kehittyisi näyttelijänä. Toisaalta tuo on vähän ahdistavakin ajatus, mutta huomaan kyllä aika usein itsekin toteuttavani tuota samaa mallia. Aikoinaan kävin yli kymmenen vuotta pianotunneilla, soitin klassista pianoa ja abivuonna suoritin siitä tutkinnon, ja sen jälkeen klassisten kappaleiden soitto loppui kuin seinään. Nyt mä aloitin soittamisen kuitenkin uudestaan, itse asiassa tällä viikolla, ja kaivoin tutkintokappaleet uudelleen esiin. Oli hauskaa soittaa pitkästä aikaa muutenkin kuin säestysmielessä, ja tarkoitus olisi soittaa enemmän jatkossakin. Mä haluaisin lukea enemmän, sitä tulee tehtyä ihan liian vähän. Elokuvissakin tulee käytyä, ja Netflix toimii. Orange is the New Black on tämänhetkinen suosikkini, siinä on hienoa näyttelijäntyötä ja upeita hahmoja.”

Osaatko soittaa muita soittimia kuin pianoa? ”Mulla on ukulele, jonka ostin Istanbulin basaarista ja sitä osaan vähän soittaa. Tosin nyt en oo pitkään aikaan sillä soitellut, mutta kyllä mä sillä jotenkin saisin itseäni säestettyä tarvittaessa, ja rokkisoinnut osaan kitaralla.”

(c) Heidi Bergström

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Kouluunpääsyni perustelin itselleni ainakin sillä (sitä en tiedä onko siinä sitten mitään perää), että mulla on tanssitaustaa ja siitä on tosi paljon hyötyä tässä ammatissa. Kehonhallinta ja oman kehon hahmotus luonnistuu- ja musiikkipuoli myös, kun oon paljon soittanut ja laulanut. Tai sit se on vaan mun nenä.”

Onkos sulla sitten mitään ns. bilekikkaa tai vastaavaa? ”Bilekikkaa! Mä oon kyllä bileissä aika tylsä tyyppi enkä ole ehkä ensimmäisenä näyttämässä mitään temppuja. Paitsi tanssilattialla peto on irti. Karaokessa mun bravuurini on Mustasukkaisuutta-tango.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Paljonkin asioita haluaisin oppia. Tällä hetkellä koulussa meillä on meneillään stand up-kurssi (pelkäsin sitä jo kesällä ja koko ajatuskin kuumotti) ja en mielestäni osaa olla hauska! Siinä on harjoiteltavaa ja siinä haluaisin kehittyä. Tiesin kyllä jo ennen koulua, että jossain vaiheessa se eteen tulee, ja nyt se on sitten ajankohtainen. Viikon kuluttua meillä on esitykset luvassa, jokainen vetää oman stand up-soolonsa ja lisäksi on musikaaliduettoja ja -sooloja. Komiikka on tosi haastava laji, ja haluaisin osata myös kirjoittaa paremmin. Tekemällä oppii, eipä siinä kai muukaan auta. Niin, ja lisäksi mä haluaisin osata viestiä paremmin, ilmaista itseäni keskustelemalla ja olla valveutunut asioissa. Oppia ilmaisemaan ja argumentoimaan omia ajatuksiani paremmin, näyttämöllä ja muutenkin”, Mikko pohdiskelee.

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ole. Vanhempani ovat ihan muulla alalla töissä, mutta kyllä heillä kiinnostusta on ja ovat kulttuurimyönteisiä molemmat. Paitsi mun äiti on nyt kyllä tän mun uravalinnan myötä alkanut sivutoimena luomaan lupaavaa uraa elokuva-avustajana. Että hän on se tyyppi, joka juo kahvia Eero Ahon takana jokaisessa suomalaisessa elokuvassa. Tai kävelee Eero Ahon ohi ja juo kahvia. Hän on tosi taitava siinä. Äidin puolen suku on myös kova laulamaan karaokea ja tangoja. Tero Pitkämäelle mä olen sukua, kulttuuria se urheilukin on!”

Mikä sinut sai kiinnostumaan teatterista/esiintymisestä/näyttelemisestä? ”Yläasteelta se taisi lähteä, ja on aika monen asian summa. En pysty hahmottamaan jotain tiettyä hetkeä, jolloin olisin päättänyt että ”nyt teatteriin perkele”. Yläasteaikoinani YLE alkoi tekemään Uusi päivä-sarjaa ja siihen haettiin näyttelijöitä. Äitini vihjaisi, että mitäpä jos minäkin hakisin mukaan. Mä en päässy koekuvauksissa pitkälle, siskoni pääsi pitemmälle. Mutta se oli ainakin yks, minkä muistan, milloin mielenkiinto näyttelemistä kohtaan alkoi heräillä. Vähän myöhemmin mä päädyin Nokian nuorisoteatteriin, ja siellä olin reilun vuoden isosiskoni kanssa. Ensimmäinen roolini oli muuten tuulimylly, ei sentään kivi tai puu niin kuin aika monella! Siitä se sitten lähti, heh. Sitten mä hain ilmaisutaidon lukioon TYK:kiin ja siellä tietenkin ahmin teatterikursseja. Lisäksi kävin Musiikkiteatteri Palatsin Musiikkiteatterikoulu Stagea, pari kertaa viikossa kävin siellä. Teatteri oli siis elämässäni vahvasti mukana ja oli selvää, että lukion jälkeen haen opiskelemaan teatteria. Ykköstähtäin lukioaikoinani oli kuitenkin lääkis, luin kaikki pitkät matematiikat ja fysiikat. Abivuonna ei enää lääkis sitten kiinnostanutkaan. Nätyn pääsykokeet oli sitten ensimmäiset, joissa kävin, lisäksi olin yhteishaussa hakenut opiskelemaan tanssia ja musiikkia. Vanhemmilleni lääkärihaaveiden unohtaminen oli aluksi vähän shokki. Tosin olinhan mä lääkärinä viime kesänä, kuten hyvin muistat!” naurahtaa Mikko viitaten edelliskesän Vartiovuoren kesäteatterin Vaahteranmäen Eemelin hiukan erikoiseen lääkärihahmoon.

Iida (Pihla Pohjolainen) ja The Lääkäri yhteiskuvassa 

”Pääsin siis ekalla yrittämällä Nätylle vuonna 2014, ja aluksi se tuntui tosi oudolta. En ollut ikinä aiemmin ollut teatterikoulun pääsykokeissa ja menin sinne vähän ummikkona katsomaan, että mikäs täällä on meininki. Olin kuullut vain huhuja, että millaista siellä saattaisi olla. Tuo oli sitten varmaan hyvä juttu, koska mulla ei ollut mitään paineita. Vaihe vaiheelta pääsin jatkoon ja heräsi jo ajatus, että ”voi vitsit, mitäs jos mä pääsenkin sisään”. Monella kun on ollut se, että on ihan lapsesta asti halunnut näyttelijäksi ja mä taas näin itseni enemmänkin musiikkipuolella. Pääsykokeiden viimeisen vaiheen jälkeen tuli kuitenkin vahva fiilis siitä, että näin tämän pitikin mennä ja tää tuntuu mulle oikealta paikalta. Vaikka sitten myöhemmin päätyisinkin muualle, tämä olisi se paikka, jossa pystyisin kehittämään itseäni ja yhdistämään kaikki intohimoni. Tällä hetkellä oon kolmoskurssilla, eli kandivuosi on alkanut.”

Mikä on tänä päivänä se syy, miksi haluat näyttelijäksi? ”En oo tälläkään hetkellä ihan varma siitä, että mikä se perimmäinen syy on. Aina hetkittäin tulee juttuja, joiden kohdalla ajattelee, että juuri tämän takia mua kiinnostaa teatteri ja tämän takia haluan tätä tehdä. Välillä taas käy mielessä, että mitäköhän mäkin täällä oikein hiihtelen. Hmm, tässähän ajautuu ihan diippeihin… Kyllä mä naiivisti uskon, että pystyn teatterin kautta vaikuttamaan asioihin edes jollakin tasolla. On esimerkiksi tämä Tampere3-hanke, jossa Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu yhdistyisivät, ja me järjestettiin muutama viikko sitten performanssi asiaan liittyen, ja se sai paljon huomiota mediassa. Nythän koko hanke sitten lykkääntyy, ja uskon että meidän performanssillakin oli jonkinlainen vaikutus asiaan.”

”Mulle merkityksellistä teatterissa on se, että kun mä katsojana olen kokeva ja elävä ruumis, ja näen lavalla toisen kokevan ja elävän ruumiin, niin se joku neuvottelu mikä esityksen ajan näiden ruumiiden välillä on. Oon oppinut koulussa myös tämmösen hienon termin, jota tykkään viljellä kun en tiedä mistä puhun, tämmönen ”kinesteettinen empatia”. Jotenkin se, että kaikki ei oo rationaalisella tavalla ymmärrettävissä. Teatteri vaikuttaa ja vaikuttuu. Mulle omassa näyttelijäntaiteessani on myös tärkeää se, miten mä esitän ja representoin omaa sukupuoltani. Työviksen ”Mestaritontun seikkailujen” Prinssi Yönsilmän roolissa halusin olla jotain muuta kuin joku överi-maskuliininen ja hallittu prinssi, joita mä oon tottunut näkeen. Prinssi voi olla myös huteloiva epävarma honkkeli, ja se on ihan ookoo! Mulla on valtaa siinä suhteessa, mitä ja miten mä näyttelen lavalla. Feministiset arvot on mulle tärkeitä. Meidän luokalla on vahvoja femmareita, joiden myötä mäkin oon oppinut tavoille. Mä haluan olla tietoinen siitä, millaisia todellisuuksia mä näyttämölle tuon, etten tiedostamattani tuu sortaneeks jotakin ihmisryhmää. En halua omassa työssäni vahvistaa sortavia rakenteita.”

Prinssi Yönsilmä (c) Kari Sunnari, TTT

”Tällä hetkellä mua vähän ärsyttää se, että on tosi paljon esityksiä, jotka kertoo keski-ikäisistä valkoihoisista heteromiehistä ja heidän näkökulmastaan ja heidän äänellään. Mä haluaisin, että annettais enemmän tilaa myös vaihtoehtoisille narratiiveille, että annettaisiin ääni myös niille, joita rakenteellisesti ja järjestelmällisesti sorretaan. Maryan Abdulkarimilla ja Sonya Lindforssilla on tästä paljon asiaa ja ne on ajatuksissaan valovuosia pidemmällä kun mä, kannattaa lukee niitä. Ylipäänsä se on ongelmana, että esimerkiksi huumoria ja viihdettä tehdään vähemmistöjen kustannuksella ja stereotypioihin nojaten, niistä jotka on jo valmiiksi alisteisessa asemassa, vaikka satiirihan nimenomaan olisi tehokkainta kun se kohdistuisi vallanpitäjiin.”

Mikä on ollut toistaiseksi tärkein oppi, jonka olet elämäsi varrella saanut? ”Mulla on ollut vähän taipumusta suorittamiseen ja perfektionismiin, ja koulussa joutuu koko ajan opettelemaan ja sietämään keskeneräisyyttä ja epävarmuuden tunnetta. Mistään ei tule välttämättä valmista, sillä ainahan voi viedä juttuja pidemmälle ja tutkia lisää asioita. Sen myös oon huomannut, että välillä voi suoda itselleen lepohetken ja katsoa vaikka vaan Netflixiä. Pitäisi ymmärtää se, että koulu ei oo pelkästään se, mikä määrittää mua. Koulu vie niin paljon aikaa, ettei ole oikein mahdollisuutta hakeutua vapaa-ajallaan toisenlaisiin sosiaalisiin piireihin. Tekisi ihan hyvää hengailla myös muiden kuin teatteri-ihmisten kanssa.”

Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Joanna Haartti on mielestäni huikea, ja hänellä on mielestäni ihan oma tyylilaji miten näytellä. Ihan vielä en osaa hahmottaa, että miten se sen oikein tekee. Jotain samankaltaista tyyliä haluaisin löytää itsellenikin – leikkisyyttä, keveyttä ja ”outoutta”. Lisäksi ihailen Sonya Lindforsia, hän kävi vetämässä meille keväällä kurssia hip hopista, mustasta kehollisuudesta ja vaikka mistä, ja kurssi antoi todella paljon ajateltavaa. Hienoa on olla vielä koulussa, koska saa viettää aikaa mahtavien tyyppien kanssa, joilta oppii koko ajan jotain. Mun ”kummini” on Petra Karjalainen, ja häntä ihailen myös paljon. Kävin juuri eilen hänen laulutunnillaan.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolityösi? ”Teatteri Hukassa Nokialla, Palatsin Peter Pan-jutussa Särkänniemessä ja Palatsissa, Työviksessä Mestaritontun seikkailuissa ja Turun Vartiovuoren Kesäteatterissa Eemelissä. Mestaritontun Prinssi Yönsilmä oli tosi tärkeä juttu, en ollut aiemmin tehnyt niin isolla lavalla mitään ja vielä musikaalia. Opin paljon siitä, miten suurella näyttämöllä ollaan ja millä skaalalla siellä operoidaan. Tosi kiva proggis. Keväällä koulussa tehtiin pitkä monologi ja mä tein sen Laura Valkaman tekstistä ”Kaikkien lajit”. Se tuntui aluksi tosi isolta kakulta, mutta kun siitä selvisi, jäi tosi hyvä fiilis. Toki kaikista rooleistani oon saanut ja oppinut uutta. Ammatillinen itsetuntoni nousi kesän aikana huomattavasti, Vartsikan Eemeli oli eka ammattiproggis koulun ulkopuolella ja selvisin siitä.”

Pulteri pistää tuulemaan Eemelissä (c) Pirita Lindén 

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Mun käskettiin vastata tähän mun kurssikaverini Pihla Pohjolainen, joten hän siis ainakin. Tietenkin mä haluaisin näytellä myös Karjalaisen Petran kanssa, ja Joanna Haarttin ja Meryl Streepin.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kenties kappale? ”Ella Fitzgeraldin kanssa haluaisin laulaa kappaleen ”The Nearness of You”. Barbra Streisandin kanssa haluaisin laulaa ”Summer Knows”.”

Miten määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Mä koen taianomaiseksi teatterissa sen, että jotenkin uppoaa siihen ruumiilliseen kokemukseen ja myös se, kuinka teatterin lavalla olemisessa on aina mieletön vastuu siitä, mitä siellä näyttää ja millaisia kehoja siellä näyttää, koska se teatterin lava merkityksellistää kaiken.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Selkeästi nää asiat, mistä nyt ollaan puhuttu saa mut innostumaan vähän liikaakin! Perhe ja suku inspiroi mua, niistä olen kirjoittanutkin. Hulluus ja outous inspiroi! Musta on tosi mielenkiintoista tarkkailla ihmisiä. Luonto inspiroi myös.”

Podetko ramppikuumetta? ”Poden, ja mä oon vähän sellainen punastujatyyppi. Mä saan jännittämisestä kyllä tosi paljon energiaa, ja mun on jollain tavalla purettava se ennen lavallemenoa, muuten oon ihan ylivirittynyt. Vaikka jännittäminen on toisaalta epämiellyttävää, on se myös omalla tavallaan nautinnollista.”

Onko sinulle muodostunut jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Ne on kyllä tosi esityskohtaisia. Venyttelyä, kropan ja äänen avausta. Mulla on sellainen ”äänenhuoltopussukka” ja siellä on kyllä kaikki mahdolliset vekottimet vesipiipusta lähtien, ja mä mielelläni luennoin kaikille sen pussukan sisällöstä.”

Kerro joku legendaarinen kommellus, joka on sattunut sinulle tai viereiselle kaverille? ”Turun Eemelin ensi-illassa eräs näyttelijätär unohti tulla lavalle ja siitä tuli aika kiusallinen tilanne, kun porukka yritti sitten kannatella sitä meininkiä siellä. Tätä en olis muuten varmaan saanut sanoo. Hups. Ja olihan se melkoista, kun kesken Peter Pan-esityksen Palatsissa koira pasko lavalle. Laulettiin siinä sitten loppulaulu hymyssä suin.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Keväällä tulee kandintyöt, ja mä meen Helsinkiin Laura Mattilan ohjaukseen suomalaisuutta ja suomalaista identiteettiä käsittelevään esitykseen mukaan. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista. Esitys tulee hiihtoputkeen.”

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti itsestäsi kertoa? ”No nyt mulla tulee vaan mieleen kaikkea outoa, jota en voi kertoa julkisesti!”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla? ”Batmanista mä oon tykännyt aina, se on cool. Vaikka mulla on näköjään Mikki-paita päällä.”

Tarkkaa hommaa... ja Mikki-paita (c) Teatterikärpänen 

Jos sinusta tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja nimesi? ”Mä olisin joku Sähäkkä-Simo. Se olisi tosi nopea liikkeissään. Mähän lapsena harrastin pikajuoksua ja voitin piirinmestaruudenkin. Noloa kehuskella näillä, mutta johonkin munkin on itsetuntoni perustettava. Oon myös nelinkertainen suomenmestari kilpapyöräilyssä pojat10-sarjassa! Ei ehkä sittenkään mikään Sähäkkä-Simo, vaan ehkä mieluummin joku Sähikäinen. Se vaan sinkoilisi paikasta toiseen nopeasti ja auttaisi itseään pakenemalla kiusallisista tilanteista.”

Jos saisit olla päivän naisena, mitä tekisit? ”Ehkä mä tekisin asioita, joita normaalistikin teen ja havainnoisin sitä, että miten eri tavalla muhun suhtauduttaisiin.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin Spotifyn ja jonkun laitteen tietysti millä kuunnella. Kirjoja… Tai sit ottaisin vaan läppärini, sieltähän löytyy kaikki. Lisäksi ottaisin lakritsia. Ja mun äänipussukkani!”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Se olisi todella korkealla ja kooltaan se olisi sopivan kompakti. Siellä olisi kaikki tarvittava. Hirsirakenteinen ehkä, mukana myös moderneja elementtejä. Kodikas. Hyvä sänky siellä täytyisi olla ja piano, pelejä. Aika kunnianhimonen maja mulla.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Ekana tulee mieleen Hitler, mutta en mä niihin aikoihin haluaisi kyllä mennä. Marie Antoinetten aikoja olisi kiintoisaa seurata, haluisin mennä ”niille huudeille skenettään ja tsiigaileen et mikä meininki”. Antiikki kiinnostaa myös… Olishan se hienoa nähdä myös, kun ihminen laskeutuu ensimmäistä kertaa kuuhun. Stravinskyn Kevätuhrin ensiesitys olisi hauska kokea.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Soitan ystävälleni ja autan häntä esseessä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Pöly

Mikä sytyttää sinut? - Kynttilä

Mikä sammuttaa intohimosi? - Esko Roine (ei apua huono vitsi, vaikkapa ylimielisyys)

Suosikkikirosanasi? - Kyrpä (siinä on kivasti tota ärrää)

Mitä ääntä rakastat? - Tuulen humina

Mitä ääntä inhoat? - Liitu pitkin liitutaulua

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Yhdysvaltojen presidentti

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Opettaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Voi Jeesus!