1918 Teatteri taistelussa / Tampereen Teatteri

1918 Teatteri taistelussa / Tampereen Teatterin päänäyttämö ja koko talo

Kantaesitys 27.1. 2018, kesto noin 2h 50min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen
Historia-asiantuntija Tuomas Hoppu
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Mari Pajula
Videosuunnittelu Joonas Tikkanen
Valosuunnittelu Raimo Salmi ja Tuomas Vartola
Äänisuunnittelu Ivan Bavard ja Jaakko Virmavirta
Koreografi Mari Rosendahl
Kampausten ja peruukkien suunnittelu Jonna Lindström

Rooleissa : Reino Bragge, Arttu Ratinen, Eeva Hakulinen, Elina Rintala, Ville Majamaa, Markku Thure, Ville Haapasalo, Antti Tiensuu, Jukka Leisti, Risto Korhonen, Mari Turunen, Aliisa Pulkkinen, Ella Mettänen, Esa Latva-Äijö, Kirsimarja Järvinen, Pia Piltz, Martti Manninen, Matti Hakulinen, Elisa Piispanen, Valentin Salo, Loviisa Mounier/Moona Niemi, Aarni Hytönen, Roni Isokääntä, Juho Kurjonen, Tuomas Kylmäkoski, Eero Malila, Santtu Mutanen, Matias Prami, Rasmus Rajakallio, Pekko Rajala, Aapo Savisaari ja Eero Viljanen

(c) Harri Hinkka 

 Lauantaina ensi-illassa ollut 1918 Teatteri taistelussa sai aikaan taas hiukan erilaisen blogikirjoituksen. Ei arvostelua, ei tarinaa siitä, mitä lavalla ja muualla tapahtuu. Halusin jotain henkilökohtaisempaa, ja mikäs sen paremmin toimisi kuin kirje.

  Parahin Iida,

halusin kirjoittaa Sinulle kirjeen, koska minua jäi vaivaamaan se, ettet saanut Kallelta tai Ireneltä vastausta kirjeisiisi ja jäi vaivaamaan sekin, että menivätkö kirjeesi edes koskaan perille ja saivatko he lukea kuulumistasi ja suunnitelmistasi. Iida, välillämme on sata vuotta - se on pitkä aika tai sitten ei. Samat haaveet ja unelmat täällä kaikilla on edelleen, ja toive siitä, että läheisillä olisi kaikki hyvin, missä tahansa he sitten ovatkin. Sitä paitsi kirjeitä on erittäin mukava saada ja lähettää, pitkästä aikaa! 

 Tiedätkö Iida, olen astellut Tampereen keskustorilla vuosien saatossa kymmeniä, ellei satoja kertoja, kiiruhtanut milloin ostoksille, milloin elokuviin, syömään, teatteriin ... miettimättä yhtään sen enempää, että mitä tätäkin toria ympäröivät rakennukset ovat joutuneet vuosikymmeniä sitten todistamaan. Lupaan Sinulle, että seuraavalla kerralla pysähdyn keskelle toria ja katselen kunnolla ympärilleni. Hengitän. Olen elossa. 

 Kymmeniä kertoja olen astellut Tampereen Teatterin ovista sisään, kulkenut portaita ylös tai alas, katsellut seinillä olevia istumapaikkakarttoja ja näyttelijöiden kuvia. Tilannut kahviosta pullaa. Rupatellut seuralaisen kanssa niitä näitä teatteriesityksen alkua odotellessa. Mainitsinko jo pullan? Nauranut, itkenyt, tympääntynyt, nauttinut. Kaikenlaista. Poistunut narikan kautta ovista kiireenvilkkaa jälleen ulos ja suunnannut kotia kohti taas yhtä kokemusta, yhtä tarinaa rikkaampana. Tällä kertaa poikkeuksellista oli se, että yksi tarinankertojista oli teatteritalo itse. Kapeat portaikot, ahtaat käytävät, luodinreiät seinillä, lähestyvien askelten äänet, huudot, piilopaikat, lukitut ovet... Koskaan aiemmin en ole talossa vieraillessani ajatellut, että juuri tässä on joku ammuttu. Juuri tässä näin. Olen kyllä tiennyt, mutta olen sulkenut sen ajatuksen mielestäni pois.

 Unohdetaan hetkeksi punaiset ja valkoiset. Minä näin ihmisiä, ihan tavallisia ihmisiä kaikkine inhimillisine heikkouksineen. Vallanhimoa, pelkoa, rakkauden janoa, viinanhimoa, virhearviointeja, väsymystä, nälkää. Kaatuneita pöytiä, verisiä esiliinoja, tyhjiä ja täysiä pulloja, seksuaalista häirintää, hyväksikäyttöä. Nuoria punakaartilaisia. Tavallisia ihmisiä seisomassa lavalla rivissä ja hätkähtämässä, kun vierestä kaveri ammutaan silmien edessä. Isiä, äitejä, lapsia, siskoja, veljiä. Ihmisiä! 

 Voi Iida, minun muistini on alkanut pätkimään. Olen jo unohtanut osan tapahtumista ja henkilöistä, mutta Sinut minä muistan hyvin. Ja Hannan. Jos voisin täältä kaukaa yhden neuvon antaa, niin kutsu häntä aina Hannaksi, vaikka kuinka etuilisi ruokajonossa. Hän on ihan vaan Hanna. Voi kun muistaisit tämän! 

 Mitäs muuta minä Sinulle kertoisin... Ai niin, tänään varmistui se, että Sauli Niinistö jatkaa Suomen presidenttinä. Toista äänestyskierrosta ei tarvittu. Näillä mennään nyt seuraavat kuusi vuotta. Elo jatkuu samalla mallilla kuin tähänkin asti. Lisäksi sain juuri puhelimeeni viestin, että halutessani voisin perjantaina liittyä mielenosoitukseen, jossa Senaatintorilla Helsingissä vastustetaan aktiivimallia. "Jokaisella on oikeus osallistua", viestissä lukee. Suurta paloa minulla ei tapahtumaan ole. Kuka sitten menisi puolestani töihin? Täältä sadan vuoden päästä, Iida, on myös mahdotonta sanoa, mitä olisin tehnyt keväällä 1918. Aatteen vuoksi, ehkä. En tiedä. Ja onneksi minun ei tarvitse tietää. 

 Lopetan kirjeeni nyt tähän. 

 Voi hyvin, rohkea Iida!

terveisin Talle 

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Tampereen Teatteri!) 

Teatterikärpänen lukee / Jack Witikka - Suomalaisen teatterin suurmies

 Hyvää tammikuun loppupuolta täältä Teatterikärpäsen lukunurkasta. Monenlaista teosta olen ehtinyt tässä vuoden alkajaisiksi jo lukea (teatteri ei ole ehtinyt vielä viedä vapaa-ajastani omaa osuuttaan, ensi viikolla asiat ovat taas toisin) ja yksi niistä on Maria-Liisa Nevalan kirjoittama kirja Jack Witikasta. Itse muistan herran vain ja ainoastaan elokuvaohjaajana (ja myös Tea Istan aviomiehenä), jännä ettei yhtään soitellut muuten kellojani, vaikka olin lukenut esimerkiksi Pentti Siimeksen ja Jussi Jurkan elämäkerratkin ja nimen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tulla siellä vastaan. No, lisää lukemalla oppii lisää ja taas se tuli todistettua.

 Jack Witikka (s. 1916 - k. 2002) tuli tunnetuksi ohjaajana niin oopperoissa, elokuvissa kuin teatterissakin (ja kansainvälisellä kentällä myös, kiitos laajan verkostonsa). Lisäksi hän toimi Kansallisteatterissa talouspäällikkönä, apulaisjohtajana ja johtajana, ja oli perustamassa Pientä näyttämöä sekä Willensaunaa. 80-luvulla hän toimi myös Svenska Teaternin johtajana ja urallaan ohjasi myös muissa teattereissa.

 Kirjassa kerrotaan suhteellisen tarkasti siitä, millainen Jack Witikka oli ohjaajana ja onnistumisista (ja epäonnistumisista) kerrotaan lähinnä runsaina otteina eri kritiikeistä. Aika usein arvon kriitikot olivat täysin eri mieltä esitysten laadusta, ja arvostelut tuntuivat menevän muutamaa poikkeusta lukuunottamatta täysin ristiin. Otteita kritiikeistä oli mielestäni vähän liikaakin, osasta kun oli vielä ruotsinkielinen pätkä ja sama perään suomennettuna.

 Lisävalaistusta itse Witikan persoonaan ei juurikaan tullut, kirja mielestäni kertoikin enemmän hänen ohjaamistaan näytelmistä ja niiden vastaanotoista, samoin kuin Kansallisteatterin historiasta (mikä on kyllä pirun kiintoisaa). Parissa päivässä kirjan kuitenkin ahmin, oli erittäin mielenkiintoista lukea näytelmistä ja niiden synnystä myös. Maria-Liisa Nevala on tehnyt kyllä valtavan urakan eri lähteistä arvioita yhdistellessään, ja loppupuolen listauksesta pystyi vielä käymään kaiken kronologisesti läpi. Valokuvaliite oli varsin onnistunut myös.

 Heräsi valtava mielenkiinto nähdä Samuel Beckettin "Leikin loppu". Vaihteeksi voisi sen ottaa Kansallisteatterissa ohjelmistoon...?

 Kirjoittaja Maria-Liisa Nevala on kirjallisuuden professori, FT ja toimi mm. myös Kansallisteatterin johtajana vuosina 1992-2010.

Jack Witikka - Suomalaisen teatterin suurmies 

Kirjoittanut Maria-Liisa Nevala 

381 s. 

Kustantajan Minerva 

(Sain kirjasta arvostelukappaleen, kiitos Minerva!)

Presidentin sekoitus / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Presidentin sekoitus / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 20.1. 2018 Olutravintola Birger Hämeenlinna, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Ohjaus Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Nuket Hannu Räisä
Valot ja tekniikka Harri Neuvonen

Näyttämöllä Antti Kemppainen ja Hannu Räisä

 Vaalien lähestymisen (minkä tahansa vaalien) tietää siitä, että Hämeen Kuninkaallisessa Nukketeatterissa alkaa armoton kuhina ja pöhinä, ja Tasavallan Marionetit -sarja aktivoituu jälleen. Näin presidentinvaalien alla sumpit keitetään tietysti Presidentin sekoituksesta, "100 % kotimaista jauhantaa". Matkalla tämänkertaista spektaakkelia katsomaan piipahdimme Prismassa ennakkoäänestämässä varmuuden vuoksi, ettei vain tapahtuisi mitään yllätyksiä illan aikana äänestyssuunnitelmissamme...

 Kovin oli ensi-ilta suosittu! Väkeä lappasi Birgerin ovesta sisään jatkuvalla syötöllä (osa toki saapui ihan vaan iltaakin istumaan) ja taisi tapahtua ylibuukkaustakin. Aina on ilahduttavaa kun halukkaita katsojia on niin paljon, että joudutaan jo myymään ei-oota. Voisi myös sanoa, että vaalisauna oli hyvin lämmitetty varsinaisen esitystilan puolella ja etenkin loppuvaiheessa alkoi tuntua siltä, että happi loppuu ja tipahdan eturivissä penkiltä Paavo Käyräsen ylivertaisen karisman edessä. Kyllä tuntui raikas pakkasilma tervetulleelta, kun lopulta pääsi ihmispaljoudesta ulos.

 Tunnin pläjäyksen aikana käy ilmi, että istuva presidentti on totisesti nimenomaan istuva. Sauli Fiinistö eli tuttavallisemmin Sale se vaan kessuttelee laiskana sohvalla ja katselee Avaraa luontoa, ja Jenskan mukaan harrastaa vain manspreadingia sekä mansplainingia. Nappisilmäinen Jenni alkaa olla aikas kypsä Salen tuprutteluun, tupakansavu kun ei ole hyväksi tulevalle vauvelillekaan, ja kippaa ensitöikseen sohvapöydältä tupakannatsat jalkojemme juureen. Saulin pitäisi aktivoitua hiljalleen vaalikampanjointiin ja kansan pariin, mutta kun ei nappaa ei. Muut ovatkin jo innokkaan vaalityön parissa, ja pääsemme tapaamaan omaa rippikuvalla varustettua astiastoaan kaupittelevaa Paavo Käyrästä (ikisuosikkini, on melkoinen hahmo silmineen kaikkineen), Merja Kyllästä, Tuula Hätäistä, Nils Holgerssonia, Pekka Kaapistoa ja Matti Lantasta. Huutonaurun katsomossa saa aikaan marssin tahdissa paikalle saapasteleva ja siniristilippua kantava Laura Harhasaari. Aika pakkaus!

 Tähän kaikkeen saadaan sotkettua vielä Kelan korvaukset ja Pertsa Marimekko-takkeineen, aktiivimalli, piikkilanka-aidat, Huutokauppakeisari, Kainuun tykkylumikaaos, uuniperunat, Putinin soitto, Dostojevskin koko tuotanto ja Käyräsen kirjoittamat lukuisat kirjat ja näytelmät, vaaligrillin kuumat tentit sekä maalaislääkäri Kiimainenkinen. Fiinistö kokee myös aikamoisen tripin ja näkee ihania näkyjä, Tanjankin kaiketi?

Paavo Käyränen, Hannu Räisä ja Sauli Fiinistö (c) Antti Kemppainen 

Yleisö eli kyllä hienosti mukana tilanteissa ja lähes hysteerinen nauru raikasi tämän tästä. Pientä herpaantumista havaitsin omassa keskittymisessäni ajoittain, johtuiko siitä kun arvon poliitikot jaarittelivat turhan pitkään tapansa mukaan. Eteen päin ja toimintaa kehiin! Hulvattominta antia oli tällä kertaa Paavo Käyräsen isännöimä huutokauppa, jossa tuli myyneeksi kokonaisen kaapiston.

 On tämä Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin väki mainiota sakkia! Fanitan! Ensi viikolla 100 % kotimaista jauhantaa luvassa Hämeenlinnan uusintavedon lisäksi myös Riihimäellä, Tampereella ja Helsingissä. Kannattaa tsekata ja ihmetellä, miten Paavo tekee " sen silmätempun" ja miten moni aiemmin ääneenlausumaton "ajatus" pääseekään nukkien suusta ilmoille. Juttuihinkin saattaa tulla pitkin viikkoa lisää matskua, riippuu kaiketi siitä, miten kampanjointi etenee.

 Mitenköhän vaaleissa mahtaa käydä? Toivottavasti ei ainakaan niin kuin tämän esityksen päätteeksi...

Julistekuva (c) Rade Puolakka - raDesign Oy 

Teatteritärppejä alkuvuoteen 2018

Tällä hetkellä minun pitäisi olla matkalla Tampereelle katsomaan Adalmiinan helmen ensi-iltaa Tampereen Työväen Teatteriin, mutta aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan ja istunkin tässä nyt kotosalla kirjoittamassa pientä tärppilistausta. Nämä tulevat ensi-illat ovat päiväysjärjestyksessä ja ovat kaikki sellaisia, joista itse olen alkukevään ohjelmistoista eniten kiinnostunut. Mukana ovat tammi-ja helmikuun ensi-illat, myöhemmistä kirjoitan uuden jutun lähempänä maaliskuuta. Pahasti näyttää siltä, että osa näistäkin taitaa jäädä näkemättä aikatauluongelmien vuoksi, viikonloppuvapaat kun tuntuvat olevan aika tiukassa tällä hetkellä ja kauemmas en pysty arkisin oikein lähtemään. Viittä olen menossa näistä varmasti katsomaan ja yhtä maaliskuun puolella, jolloin minulla on talviloma.

Heikki Ranta ja Miila Virtanen 

Rakastunut Shakespeare, Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 25.1. Ohjaus Kari Arffman, lemmenpyörteissä pääparina Heikki Ranta ja Miila Virtanen. Elokuvaa en ole muuten edes nähnyt, joten sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla katsomaan. Ihanaa romantiikkaa luvassa taatusti!

Tytöt 1918, Tampereen Työväen Teatteri, ensi-ilta 25.1. Anneli Kannon Veriruusut-romaaniin perustuva musikaalipläjäys taattuun Työviksen tyyliin, käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola, laulujen sanat Heikki Salo, musiikin sävellys Eeva Kontu. Samaan kirjaan perustuu myös KOM-teatterin kevään uutuus Veriruusut, ensi-illassa 16.2. Ohjaus ja dramatisointi Lauri Maijala.

Kansalaissota on aiheena monessa teatterissa. 1918 Teatteri taistelussa -näytelmässä ollaan tapahtumien ytimessä Tampereen Teatterissa, ensi-ilta 27.1. Käsikirjoitus ja ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen, näyttämöllä mukana koko teatterin henkilökunta - ja Ville Haapasalo!

(c) Harri Hinkka 

Pasi was here, Tampereen Työväen Teatteri, ensi-ilta 31.1. Veikko Nuutisen käsikirjoittama näytelmä voitti juuri viime vuoden parhaan näytelmän Lea-palkinnon, ja syystäkin. Ohjaus Milko Lehto, rooleissa Tuukka Huttunen, Janne Kallioniemi, Maija Lang ja Tommi Raitolehto. Soikohan tässäkin Go West?

Hinta, Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 1.2. Arthur Millerin klassikko, ohjaus Paavo Westerberg, rooleissa Eero Aho, Santeri Kinnunen, Esko Salminen ja Aino Seppo.

Hinta (c) Ilkka Saastamoinen

Kolme apinaa, Kotkan Kaupunginteatteri, ensi-ilta 1.2. Vähän huumoriakin joukkoon... Ohjaus Anne Niilola, rooleissa mm. Juho Markkanen, Jyri Ojansivu ja Toni Harjajärvi. (Tähän väliin voisi myös hihkaista, että syksyllä Kotkassa nähdään musikaali Viimeinen laiva!)

Tilanne päällä, Linnateatteri, ensi-ilta 1.2. Lisää huumoria, käsikirjoitus ja ohjaus Mika Eirtovaara, rooleissa Iikka Forss, Tom Petäjä, Ushma Karnani ja Markku Keränen.

Myrskyluodon Maija, Rovaniemen Teatteri, ensi-ilta 10.2. Talvilomalla on luvassa reissu Rovaniemelle! Kovasti kiinnostaa Matti Puurtisen sävelet ja Tanssiteatteri Rimpparemmin mukanaolo, ohjaus Seppo Välinen.

Sudenmorsian, Teatteri Avoimet Ovet, ensi-ilta 13.2. Aino Kallaksen kirjaan perustuva Sudenmorsian on kiehtonut minua jo pitkään, vaikken ole sitä edes lukenut! Dramatisointi ja ohjaus Heini Tola, rooleissa Maija Andersson, Suvi Isotalo ja Sauli Suonpää.

Syyssonaatti, Espoon Kaupunginteatteri, ensi-ilta 13.2. Dramatisointi ja ohjaus Pasi Lampela, rooleissa Satu Silvo, Leena Pöysti, Carl-Kristian Rundman ja Ulla Raitio.

Taru Sormusten Herrasta, Turun Kaupunginteatteri, ensi-ilta 15.2. No nyt! Tämä on kevään ohjelmistoista se, jota odotan ehkäpä eniten! Ohjaus Mikko Kouki.

Anna Kuusamo ja Eino Heiskanen (c) Antti Karppinen 

Ronja Ryövärintytär, Kuopion Kaupunginteatteri, ensi-ilta 15.2. Visuaalisesti varmasti upea, ja Kuopiossa en ole aiemmin vielä käynytkään. Ohjaus Miko Jaakkola, Ronjan roolissa Anna Kuusamo.

Arki ja kauhu, Q-teatteri, ensi-ilta 19.2. Q-teatterin jutut tuppaavat aina olemaan tapauksia... Ohjaus Akse Pettersson, lavalla Pirjo Lonka, Eero Ritala, Sonja Kuittinen ja Joonas Heikkinen.

Siinä näkijä missä tekijä, Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö, ensi-ilta 27.2. Esitys on Teatteri Siperian ja Projektori-ryhmän yhteistuotanto, ohjaus Juha Luukkonen, lavalla mm. Tuukka Huttunen, Marika Heiskanen, Riikka Papunen ja Jukka Peltola.

Lemminkäinen, Kansallisteatteri, ensi-ilta 28.2. Mitä vaan voi olla luvassa, sillä esitys pohjautuu Finlandia-palkittuun Juha Hurmeen Niemi-kirjaan. Ohjaus Juha Hurme, lavalla mm. Tomi Alatalo, Saara Kotkaniemi ja Marja Salo.

Tomi Alatalo ja Marja Salo 

 Löytyykö tältä listalta oma suosikkisi, ja onko jotain mitä olet jo varmasti menossa katsomaan?

Aina on joku syy / Teatteri Takomo

Aina on joku syy - kuvia masennuksesta / Teatteri Takomo

Ensi-ilta 10.1. 2018, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Teksti ja ohjaus Hanna Ryti
Lavastus, puvustus, projisoinnit ja rekvisiitta Tomi Flyckt
Valosuunnittelu Riikka Karjalainen
Äänisuunnittelu Ville Leppilahti
Koreografia Kaisa Niemi ja Kalle Pulkkinen

Näyttämöllä : Annika Aapalahti, Niina Hosiasluoma, Ville Leppilahti, Tuija Minkkinen, Kaisa Niemi ja Kalle Pulkkinen

 Teatteriesitys masennuksesta, hmmm. Jotenkin sellainen aihe, joka ei ihan sinne kärkiosastolle itselläni osu. En haluaisi repiä vanhoja haavoja auki ("haavasta pääsee valo sisään", sanottiin teatteriesityksessä) ja muistella etenkin vuosia 2005-2006, jolloin kävin todella, todella syvällä. Parin kuukauden sisällä vaihdoin työpaikkaa (en omasta halustani), erosin pitkästä parisuhteesta ja mursin nilkkani - ihan liikaa stressaavia tapahtumia lyhyen ajan sisällä, ja eihän sitä pää kestänyt. Kaikki kaatui päälle, ja tarvitsin ammatti-ihmisten apua päästäkseni takaisin jaloilleni. Päivä kerrallaan mentiin, ja nyt ollaan tässä. Kaikki on hyvin. Voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen ja nauttivani elämästä, vaikka välillä pieniä vastoinkäymisiä eteeni tuleekin. Se on elämää.

 Suhtauduin tulevaan teatteriesitykseen vähän pelonsekaisin tuntein. Kuvittelin mielessäni, että kokisin jonkinlaisen "suuren valaistumisen" kesken näytöksen tai kaikkien patojen murtumisen, ja poistuisin esityksestä silmät kyynelistä turvonneina ja pää painuksissa mahdollisimman nopeasti kotia kohti. Toisaalta taas pelkäsin, että esitys olisi murheen alhossa rypemistä ja sellaista, joka kenties veisi yöunet. Miten mahtoi käydä? Saavuin ystäväni kanssa paikalle hyvissä ajoin, koska muutamat ensimmäiset katsojat pääsisivät pienoiseen privaattikohteluun ennen esitystä ja me pääsimmekin simulaattoriin. Oma kokemukseni oli miellyttävä ja lämmin, sain hyvän mielen ja olon. Toisin kävi ystävälleni, joka tosin totesi, ettei kuulemissaan sanoissa ollut mitään uutta, koska oli sen kaiken käynyt vuosia sitten itse läpi.

Niina Hosiasluoma 

 Itse esityksessä menin sitten melkoisen tunnesimulaattorin läpi. Välillä olin vaikuttunut, huvittunut, kiusaantunut ja ärsyyntynyt, paikoitellen kyllästynytkin. Vituttikin, en edes tiedä miksi. Yhtään ei naurattanut mantelitumakkeen (Kaisa Niemi) ja peräsuoliliman (Annika Aapalahti) tappelu, ei liioin keskisormen näyttely eikä klovnin nauratusyritykset pieruhuumorilla ja tutuilla hokemilla. Moni kuitenkin nauroi. Ajattelin, että se on ihan ok olla nauramattakin. Me olemme ihmisiä kaikki, ja jokainen kokee asiat eri tavoin. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa kokea asioita, pääasia että jotain värähtää. Masennuksenkin kasvot ovat hyvin erilaiset. Joku tuntee hukkuvansa, toista puristaa rinnasta, yhden pää on musta möykky. Sattuu, muttei osaa kertoa miten ja mihin. Laastari ei auta eikä tarjoa lohtua. Itseäni kosketti etenkin kohtaukset, jossa ystävä sanoi masentuneelle "olen tässä ihan vieressä, jos tarvitset minua". Koskettaa hellästi olkapäästä, silittää selkää. Sanoja ei tarvita. Myös kehollinen ilmaisu teki valtaisan vaikutuksen, ja "Enter Sandman" oli hyytävän upeasti toteutettu.

 Esityksen päätyttyä ryntäsimme takkeinemme aulaan ystävän kanssa, oli pieni kiire jatkoyhteyksiin. Ystäväni avasi heti aulassa sanaisen arkkunsa ja totesi esityksen olleen tekotaiteellista paskaa ja täynnä pelkästään ärsyttäviä hahmoja. Matkalla Kamppiin keskustelimme aiheesta kiivaasti ja totesimme yhteistuumin, että pahintahan olisi, jos esitys olisi ollut "ihan ookoo" tai "ihan kiva", hajuton ja mauton. Ja että nukkukaamme yön yli ja palatkaamme sitten uudestaan asiaan. Lainaankin tähän nyt ystäväni FB-päivitystä : "... olin kiukkuinen kuin ampiainen. Mutta eihän se oikeasti mitään kuraa ollut. Esitys on hyvä silloin kun se herättää tunteita. Ei siis pelkästään haltioituneita huokaisuja ja silkkaa ihastusta moiseen kulttuurielämykseen, vaan ihan vaikka surua tai vihaa." Ja lisää "En kokenut esitystä ajanhukkana, vaikka se olikin paikoittain outo ja välillä suorastaan ärsyttävä. Kyllä se kannatti. Ja selvisin siitä simulaatiostakin ilman suurempia psyykkisiä traumoja. Hyvin meni."

 Näissä ajatuksissa kiteytyy omakin kokemukseni (tosin simulaation koin täysin toisella tavalla). Näytökset ovat loppuunmyytyjä tammikuun osalta, mutta juuri tänään taisi napsahtaa helmikuulle pari lisänäytöstä. Voin sanoa, että suosittelen. Lisäinfoa tästä.

Esityskuvat (c) Matti Snellman

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Takomo!)

Mannerheim ja saksalainen suudelma / Helsingin Kaupunginteatteri

Mannerheim ja saksalainen suudelma / Helsingin Kaupunginteatterin suuri näyttämö

Kantaesitys 25.10. 2017, kesto noin 2h 25min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Juha Vakkuri
Ohjaus ja sovitus Kari Heiskanen
Lavastus Antti Mattila
Puvut Elina Kolehmainen
Valosuunnittelu Mika Ijäs
Äänisuunnittelu Eradj Nazimov
Videosuunnittelu Toni Haaranen
Naamiointi Anu Laaksonen ja Jaana Nykänen

Rooleissa : Asko Sarkola, Pertti Sveholm. Kirsi Karlenius, Kaisa Torkkel, Unto Nuora, Helena Haaranen, Kari Mattila, Antti Timonen, Matti Olavi Ranin, Matti Rasila, Eero Saarinen ja Tommi Rantamäki

Pertti Sveholm ja Asko Sarkola 

 Syyskaudella 2017 oli sen verran haipakkaa, että osa kiintoisasta teatteritarjonnasta meni auttamattomasti ohi ja luulinkin jo, että "Mannerheim ja saksalainen suudelma" jäisi näkemättä kokonaan. Mutta voi hauskaa, sepäs jatkuikin vielä kevätkaudella, joten ehdin sittenkin katsomaan! Vaan mitäpä tästä osaisi tässä vaiheessa sanoa, sellaista mitä ei jo moneen kertaan muissa arvioissa ja jutuissa olisi moneen kertaan mainittu? Eipä juuri mitään.

 Meikäläinenhän on kuuluisa historian knoppitiedolla pätemisessä. Lukiossa pääsin nippa nappa historiankokeista läpi ilman uusintoja, minulle kun tuppaa jäämään kaikenlainen tarpeeton pikkutieto päähän kyllä, mutta en osaa yhdistää esimerkiksi vuosilukua tiettyyn tapahtumaan saatikka laajemmin selvittää syitä ja seurauksia jonkun henkilön tekemisistä. Näen edelleenkin painajaisia siitä, että istun historiankokeessa ja tuijotan tyhjää paperia, kello käy ja tuskanhiki valuu otsalta. Yllättäen vetäisin sitten lukion kolmannella siitä vihonviimeisestä kokeesta arvosanaksi 9- ja opettajakin sitä vähän ihmetteli. Yllätin itseni ja muut, aiheena oli anarkismi. Mistä lie jäänyt mieleeni.

 Luin tuossa viime viikolla Finlandia-palkitun Juha Hurmeen ansiokkaan Niemi-teoksen ja kirjan parissa päivässä ahmittuani tunsin olevani niin sivistynyt ja täynnä tietoa, että voisin milloin tahansa keskustella sujuvasti ihan kenen tahansa kanssa mistä tahansa historiaan liittyvästä aiheesta. Tai ihan mistä vaan, asiasta ja asian vierestä. Samanlainen fiilis oli perjantaina Helsingin Kaupunginteatterista poistuessani. Henkilöitä ja käänteitä oli marssitettu eteeni melkoisella tahdilla ja vielä erikseen seinälle korostettu vuosilukuja ja tyyppien nimiä. Muistan ajatelleeni esityksen aikana moneen otteeseen "No niin! Noinhan se meni!" ja olin varma siitä, että nyt jos koskaan historianopettajani olisi minusta suunnattoman ylpeä. Kerrankin. Nyt pääsisin pätemään tiedoillani ja sillä, että vihdoinkin alkaisi menemään kaaliin nämä Suomen historian tärkeät käännekohdat. Kotimatkalla luin vielä käsiohjelmankin ja tieto senkun lisääntyi.

Antti Timonen, Eero Saarinen ja Kari Mattila 

 Tieto myös lisää tuskaa, sillä nyt muutama päivä esityksen jälkeen en enää muista yhtään mitään mistään. En sen puoleen muista Juha Hurmeen teoksestakaan muuta kuin sen, että hurmaannuin siitä ihan täysin. Pidin kyllä kovasti tästä näytelmästäkin! Ryhdikkäitä, jykevä-äänisiä miehiä sotilaspuvuissaan, ratkaisevia käänteitä ja kuuluisia lauseita, tuttuja nimiä ja pysäyttäviä kuvia. Olin kärryillä mukana ja skarppina läpi koko näytelmän, mutta kun Antti Timonen saapasteli kolmatta kertaa ovista sisään ryhdikkäin elkein, putosin taas. Onkos tämä joku "vanha tuttu" vaiko taas uusi hahmo? Jaa, hänpä puhuukin astetta matalammalla äänellä kuin edelliset, eli tämä on uusi tuttavuus. Asko Sarkola Mannerheimina takelteli sanoissaan siellä sun täällä ja koko ajan jännitti, että tarvitaanko kohta kuiskaajaa. Vaan taisi Asko, tuo vanha kettu, tehdä sen tahallaan, sillä tuolla konstillahan hän piti ainakin meikäläistä tiukasti otteessaan ja hereillä koko näytelmän ajan! Kiintoisaa oli nähdä muuten Unto Nuorakin oikein puheroolissa, toki pääsi vähän tanssin pyörteisiinkin mukaan.

 Kiinnostavahan tämä oli, ja olen tyytyväinen siitä, että ehdin katsomaan näytelmää. En nyt lähtisi kuitenkaan Tupla tai kuitti -ohjelmaan kisaamaan Mannerheim-tiedoillani, sillä päässä pyörii monta kysymysmerkkiä edelleen, toki joukossa on jo muutama huutomerkkikin. Asiaan ja aiheeseen perehtyneet saavat tästä varmasti irti enemmän. Toki ei ole meikäläiselläkään liian myöhäistä perehtyä asioihin enemmän. Useinhan käy niin, että teatteriesitys nostaa kiinnostuksen esiin ja sitten tutkaillaan lisää omassa tahdissa. Mieheni voisi vaikka alkajaisiksi pitää pistokokeet eri sotilasarvoista.

Esityskuvat (c) Tapio Vanhatalo

 (Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos HKT!)

Haastattelussa Ella Mettänen

 Ella Mettäsen tapasin kahvila Kaffilassa Tampereella marraskuun alussa 2017.

Vuonna 1989 syntynyt Ella on horoskoopiltaan jousimies. ”Oon syntynyt Helsingissä, ihan paljasjalkainen helsinkiläinen, ja kouluni oon käynyt siellä myös. Parikymppisenä oon muuttanut Helsingistä pois, lisäksi oon asunut Lahdessa ja nyt Tampereella.”

Mitä harrastat? ”Joogaa, lukemista ja ruuanlaittoa. Historia kiinnostaa myös kovasti. Aloitin juuri uuden projektin, Tampereen Teatterista jäi tarpeistonhoitaja Marja-Leena Niittymäki eläkkeelle juuri. Hän ehti olla 50 vuotta talossa. Käyn hänen luonaan juttusilla ja kirjaan ylös muistojaan ja ajatuksiaan, katsotaan mitä tästä seuraa. Tutkin samalla teatterihistoriaakin, ja varmasti tulossa on mielenkiintoisia keskusteluja hänen kanssaan”, Ella kertoo silmät innosta tuikkien.

Ella koulussa eikun kahvilassa (c) Teatterikärpänen 

Entä soittotaito? ”Pianoa soitan. Soitin aikoinaan monta vuotta musiikkiopistossa. Oon mä joskus teatterin lavallakin soittanut, pienimuotoisesti tosin. En ole kovin varma soittaja, mutta hyvä haaste se on, jos soittamista on tarjolla.”

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? Kiinnostaisiko esimerkiksi vapaaehtoistyö? ”Hmmm, vapaaehtoistyötä mä teen jo seurakuntayhtymän kautta, mutten voi puhua siitä oikein mitään vaitiolovelvollisuuden takia. Antoisaa se on ollut, ihmisläheistä. Haluaisin kyllä tehdä enemmänkin. Seuraava projektini on varmaankin vanhusten parissa. Kahden näyttelijän Lokki-näytelmän kanssa olemme Eero Ojalan kanssa kiertäneet erilaisia palvelutaloja, keikat ovat olleet lähes poikkeuksetta elämäämullistavia kokemuksia. Olemme käyneet mielenkiintoisia keskusteluja ja kuulleet upeita tarinoita. Välillä on tullut sellainen olo, ettei haluaisi lähteä pois lainkaan tai on miettinyt, että miksi tulen tänne vain esittämään teatteria, kun voisin tulla muutenkin. Kirjoitusprojekti Marja-Leenan kanssa on nyt sydäntäni lähellä. Enemmän haluaisin yhteisöllisyyttä elämääni, järjestää juhliain?” kotona ja kutsua ihmisiä kylään.”

Ellan "Suomi-filmi"-tyyli (c) Harri Hinkka, Tampereen Teatteri 

 Mitkä ovat ammatillisessa mielessä sinun vahvuutesi tai erityistaitosi? ”Näyttelijäntyön vahvuudet...hmmm, ne on vähän muuttuneet tässä ja siksi aluksi epäröin vastaukseni kanssa. Lokista muodostui eräänlainen taitekohta, en ole enää varma että onko nämä olleet jo olemassa vai tulleet uusina. Vastaisin nyt, että vahvuutenani on hassuttelu ja leikkimielisyys sekä se, etten pelkää jakaa hyvinkin henkilökohtaisia tunteitani ja ajatuksiani, jos työ sitä sillä hetkellä vaatii. Käyttää niitä työssä, tai jakaa ohjaajan tai vastanäyttelijän kanssa. Leikkimielisyys on nyt uusi juttu, asioiden jakaminen puolestaan vanha.”

”Erikoistaidokseni sanoisin klovnerian, jonka löysin koulun loppupuolella. Teimme dokumenttiteatteria kurssilla, joka oli Nätyn ja TeaKin yhteistyö. Mulla on kroonista hermokipua takareidessä, ja teimme pienen työryhmän kanssa dokumenttiteatteria kroonisesta kivusta. Mietimme, että miten kipua voisi käsitellä näyttämöllä, ja meillä oli juuri ollut Marc Gassot´n klovneriakurssi. Ajattelimme, ettei kipua käsiteltäisi jotenkin pateettisesti ja muistin klovnihahmon, jonka olin kurssilla tehnyt. Siitä tulikin sitten niin tärkeä ja iso juttu, että kävimme Saksassakin pari kertaa keikalla esityksen kanssa. Päätin silloin pyhästi jatkavani projektia, mutta nyt se on jäänyt. Aion kyllä jatkaa jossain vaiheessa ja hahmoni on olemassa ja mielessäni jatkuvasti.”

Kipeä juttu (Riitta Jakomäki, Kontulasta) 

Mikä on ruokabravuurisi? ”Risotto on hyvää aina. Dosa-letut onnistuu myös”.

Ja taas lähtee risottokeskustelu hetkeksi käyntiin…

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Uusi soitin olisi kiva ottaa haltuun – kitara, sello, viulu esimerkiksi. Piispasen Elisa pitää Tampereen Teatterilla maanantaiaamuisin leijuntakerhoa ja oon nyt käynyt siellä pari kertaa, sen mitä kivut sallii ilma-akrobatia kiinnostaa kovasti. Voltteihin mä en pysty, vaikka kuinka haluaisin niitä tehdä.”

Mikä on ollut toistaiseksi haasteellisin roolisi tai proggis? ”Kyllä se oli se klovneria. Se oli aluksi ihan hirveää! Opettaja oli onneksi loistava. Ensimmäinen harjoite oli se, että mentiin ”ilman nenää” lavalle, koitetaan olla siinä mahdollisimman aidosti ja sitten lähdetään lavalta pois. Vaikeaa on! Seuraavalla kerralla tehdään sama uudestaan nenä päässä, ja tarkoitus olisi olla vaan rauhassa ja katsoa, mitä tapahtuu. Olla kontaktissa yleisöön ja olla samalla mahdollisimman aito omalle kokemukselleen ja antaa kaikenlaisten reaktioiden tulla. Kerran kävi niin harjoitetta tehdessämme, että yritin kovasti hauskuuttaa ja kukaan ei nauranut, tietenkään. Tulin lavalta pois ja hajosin täysin, aloin itkeä koko kurssini ja Marcin nähden. Marc kehoitti mua menemään takaisin lavalle nenä päässä, ja mä menin itkien takaisin. Marc sanoi, että kasvata tilannetta vielä ja itke niin paljon kuin suinkin voit, ja niin tehtyäni ihmiset nauroikin. Koko hahmoni syntyi sillä tavalla!”

”Kaikissa jutuissahan on aluksi kovasti haastetta, mutta kyllä isoin juttu on ollut Lokki, ei siitä pääse mihinkään. Koko juttu sai alkunsa jo seitsemän vuotta sitten, kun pääsimme Eero Ojalan kanssa samaan aikaan kouluun Lahden Kansanopistoon. Molempien mielestä Lokki oli todella kiinnostava näytelmä, ja molemmat olimme aiemmin olleet siinä mukana (minä lukiossa ja Eero Oulussa). Eero sitten ehdotti, että tehtäisiinkö Lokki yhteisenä ”lopputyönä” myöhemmin siten, että näyttelisimme koko tekstin kahdestaan. Siitä se lähti, ja muokkautui vuosien myötä sellaiseksi, mitä se on nyt.”

Ella ja Eero Lokissa (c) Janna Räsänen 

 Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Isäni ja veljeni ovat muusikoita. Musiikkia on ollut kotona paljon, mutta teatteria ei niinkään. Mä oon ainut teatterin pariin päätynyt.”

Miten sinä sitten sait teatterikärpäsen puraisun? ”Hahah, nyt tää tulee julki, halusin tai en. Meillä oli kaverini Emman kanssa ala-asteella sellainen näytelmäsarja nimeltään ”Hömppäsen pariskunta”. Koko homma sai alkunsa siitä, että me pukeuduttiin vanhempieni hassuihin vaatteisiin ja kierrettiin naapureilla laulamassa Täti Moonikaa ja muuta. Sitten aloimme esittää niitä hahmojamme koulussakin ja aloimme kirjoittaa näytelmiä, niitä oli yhteensä varmaan toistakymmentä. Kaverit pyysi meitä esiintymään syntymäpäivilleen. Keikkaa pukkasi kovasti. Kirjoitimme myös tilauksesta juhliin uusia juttuja. Siitähän se sitten lähti! Vanhempamme laittoivat meidät sitten teatteriharrastuksen pariin Musiikkiteatteri Mustiin (vaikuttaa edelleenkin Helsingissä, siellä opimme kaikenlaista), eivät varmaan jaksaneet katsella enää sitä meidän alituista pelleilyä kotona. Näin! Sen jälkeen mulla ei oikeastaan ole ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa. No, totta kai oon miettinyt, että mitäs jos tästä ei ura urkenekaan, mutta kuitenkin...”

”Musiikkiteatteri Mustissa olin mukana monta vuotta, ja samaan aikaan kävin yhden teatteri-ja kamerailmaisun kaksivuotisen koulutuksen, joka järjestettiin Yle:n tiloissa. Teini-ikäisenä olin mukana parissa minisarjassa Yle:llä, yläaste ja lukio mulla oli ilmaisutaitopainotteisia. Tanssia ja laulua tuli harrastettua myös paljon. Lahden Kansanopistossa olin kaksi vuotta, ja sen jälkeen pääsin Nätylle. TeaKiin mä hain kolme kertaa, Nätylle kahdesti. Valmistuin 2016.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Aiheena oli ”Muuntautumiskyky” - Lokki oli iso osa sitä, samoin se klovnihahmo. Käsittelin siinä mm. sitä, että mitä muuntautumiskyky ylipäätään tarkoittaa ja kuka sen määrittelee, onko näyttelijä onnistunut muuntautumisessaan vaiko ei. Virallista taiteellista lopputyötä mulla ei ollut (sitä ei ollut vielä silloin Nätyllä) mutta halusin silti tehdä Lokin. Työharjoittelussa olin Lahden Kaupunginteatterissa näytelmässä ”Rakkaudesta minuun”. Se oli jostain syystä haastava kokemus myös, en oikeastaan tiedä edes miksi. Ehkä mua jännitti se, että otetaanko mut siellä vastaan ammattilaisena vai koululaisena, ja kun kävi ilmi, että mut otettiin ammattilaisena vastaan, jännitys laukesi. Kyllä mua on välillä vieläkin jännittänyt tämä opintojen jälkeinen ensimmäinen vuosi työelämässä!”

Mitä vaihtoehtoja mietit silloin, kun puntaroit muitakin aloja? ”Olisin varmaankin nuorisotyöntekijä tai vanhusten parissa. Yksi tuttuni on käynyt Turun Taideakatemian ja hän toimii yhdessä palvelutalossa täyspäiväisenä kulttuuritoimenjärjestäjänä. Ihan uskomattoman hienoa, että sellainenkin homma vielä nykyään on!”

Miksi olet näyttelijä? ”Ah! Se liittyy jotenkin sellaiseen luonteenpiirteeseen, jota ei ”normaaliksi koetussa” tai sovinnaisessa käytöksessä sallita. Sellaisen energian purkamiseen, jonka ei ehkä pidäkään olla ok tosielämässä. Esimerkkinä tästä – tosi monet näyttelijät ovat innoissaan siitä, että pääsevät näyttelemään sotaa, ampumaan. Harva saa purkaa sen energiapuolen itsestään tai toteuttaa sitä. Joku tuollainen se syy tällä hetkellä on, sehän voi vielä muuttua. Tällä hetkellä harjoitellaan näytelmää kansalaissodasta ja oon huomannut, miten helppoa on lähteä mukaan joukkohurmokseen. Oon punainen naiskaartilainen ja helvetti sentään että se tuntuu silloin oikealta! Näyttämöllä sen oikein tuntee, toki se haihtuu sitten harjoitusten jälkeen.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Tämä kyllä henkilöityy Nätyn nykyiseen teatterityön professoriin Pauliina Hulkkoon, jonka lähestymistapa näyttelijöiden koulutukseen on se (tai niin minä ainakin sen koen), ettei ole olemassa mitään tiettyä näyttelijän prototyyppiä (nokkela fyysisesti tai verbaalisesti, notkea, urheilullinen,). Mä haluan viljellä omassa työssäni omaa erityisyyttäni, etsiä omaa ainutlaatuisuuttani. Voin olla höpsö ja absurdi ja outo, ja se on ihan ok. Klovneriassa kiteytyy tämä.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Tähän vois sanoo sata ihmistä. Ammatillisesti ihailemani ihmiset on usein mua vanhempia naisia, esimerkkinä jo mainitsemani Pauliina Hulkko, puheen lehtori Tiina Syrjä sekä Tampereen Teatterissa näyttelevät Ritva Jalonen ja Mari Turunen, Lahdessa Ritva Sorvali, Työviksellä Minna Hokkanen. Lista on piiiitkä. Kaikissa heissä on sellaista omanarvontuntoa, joka mielestäni voi tulla vain ajan myötä. Arvostan ja ihailen aviomiestäni, näyttelijä hänkin, Antti Tiensuu. Käsittämättömän hyvä ihminen.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Jos lähdetään oikein fantasioimaan, vastaan Leonardo DiCaprio – hänen näyttelijäntyössään näkyy jotenkin se hassuttelupuolikin. Eero Ojala on huikea, ja kaikki kurssikaverini – heidän kanssaan on helppoa olla lavalla, katsoa silmiin ja koskettaa. Ja ystäväni näyttelijä Anne-Mari Alaspää, ois jo korkea aika päästä senkin kanssa näyttelemään.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Miks tää on näin vaikee. Haluun sanoo Freddie Mercury, mut en kehtaa. Sehän ois ihan vitsi.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse muutama tärkeä proggis? ”Tampereen Teatterissa kaikki tekemäni jutut on olleet tärkeitä, Lahden Kaupunginteatterissa oli se Rakkaudesta minuun. Tärkein on Lokki. Tärkeä on myös oma ryhmämme Meriteatteri, jossa oon ollut mukana vuodesta 2015. Koulussa tärkeitä proggiksia oli kandityö ”Mykkänäytelmä” ja ”Kipeä juttu” (se klovnijuttu kroonisesta kivusta). Niin ja Tarinateatteri Vox, sen kanssa on keikkailtu eri tilaajien luona. Siinä yhdistyy ihmisläheinen työ, ollaan käyty mm. omaishoitajien luona ja dementiayksiköissä.”

Meriteatterista (c) Mikko Kelloniemi 

Millaista teatteria itse haluaisit nähdä enemmän? ”Teatteria, jossa koetellaan ”normaalia” ihmisenäolemisen rajaa. Kokeillaan sovinnaisuuden rajoja. Ihmisethän ovat outoja ja erilaisia oikeassa elämässä. Tuntuu siltä, että teatterissa ja elokuvissa ihmiset ovat jotenkin kliinisiä, kokevat tunteita ja puhuvat repliikkejään tunteiden läpi, ja se on siinä. Haluaisin nähdä myös sellaista, missä on yhdistettynä esimerkiksi klovneriaa tai commedia dell´artea johonkin kirjoitettuun dialogiin.”

Osaatko selittää, mitä on ”teatterin taika”? Voiko sitä edes selittää? ”Eihän sitä varmaankaan tyhjentävästi pysty selittämään… Se on muuttuva asia ja jokaiselle erilainen. Mulla se liittyy vahvaan yleisökontaktiin, joissakin esityksessä se on helppo saavuttaa katsomalla silmiin, rikkomalla neljäs seinä. Tapahtuu molemminpuolinen suora kohtaaminen. Lokissa kysymyksiä esitetään suoraan katsojalle, ja vaikka heiltä ei vastausta odotetaakan, joskus kun saa sen nyökkäyksen tai pään pudistamisen, se lunastaa kaiken. Saman olen kokenut itsekin katsomon puolella, on jäänyt sellainen olo, että oon käynyt keskustelua näyttelijän kanssa ilman sanoja. Harvinainen kokemus, mutta tapahtuessaan parasta”, Ella hehkuttaa.

Tässä kohtaa homma kääntyi jostain syystä yllättäen päälaelleen ja Ella alkoi haastattelemaan minua pitkäksi aikaa… Käytiin sitten meikäläisen teatteri – ja bloggaushistoria läpi perusteellisesti!

Mitkä asiat inspiroi sinua? ”Jos töistä puhutaan, niin avoimuus – avoimuus siitä, mitä ohjaaja kokee tai vastanäyttelijä näkee. Se, että nähdään vaivaa hyvän työilmapiirin ja ystävällisyyden eteen. Hassuttelu edelleen! Mua inspiroi suunnattomasti se, jos joku pystyy oikein vaalimaan omaa erityisyyttään. Mä oon tosi romanttinen ja innostuin ensilumesta täysin, kotona laitettiin ruokaa enkä malttanut mennä syömään, kun piti ikkunan ääressä seurata ja oikein odottaa ensilumen satamista!”

Podetko ramppikuumetta? ”Voi kyllä! Riippuu tietysti aina esityksestäkin, mutta esimerkiksi ennen Lokkia mä meinaan oksentaa joka kerta. Mua jännittää niiiin paljon aina! Mulla oli tuossa pitkähkö kausi, ettei jännittänyt yhtään jostain syystä. Nyt se on ohi.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Kipujeni vuoksi mulla on välillä vaikeuksia hengityksen kanssa ja mun on pakko tavalla tai toisella rauhoittaa itseni, muuten ei tule mistään mitään ja jännitys vie voiton, haukon ilmaa lavalla ja muuta. Olihan mulla sellainen hassu eväsrutiini, teini-ikäisestä Nätylle asti, että mulla oli päärynälimua, muna-riisipasteija ja Fazerin Sinistä eväänä ja niiden avulla mentiin monta tuntia. Nyt ei ole tätä enää, hahah.”

Mykkänäytelmästä (c) Tinja Salmi 

 Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Paavo Kääriäinen teki mulle kauhean källin kouluaikoina, oon yrittänyt kostaa sitä hänelle mutten ole vielä onnistunut. Esitimme Tohvelisankarin rouvaa kiinaksi ja Kiinassa asti, yhdessä Suomen esityksistä tämä tapahtui. On yksi kohtaus, jossa saan luettavakseni testamentin, ja Paavo oli tulostanu Pohjois-Korean diktaattorista kuvan, jossa tämä istui alasti sohvalla ja taisi juoda jotain. Mä hajosin todella pahasti enkä saanut itseäni koottua millään, yritin naamioida sitä itkuksi. Hirvittävä tilanne ja varsinainen yllätys!”

Kerro joku hyvä muisto. ”Ekana tuli mieleeni Nätyn potkiaiset, nuorempi vuosikurssi sen meille järjesti. Potkiaisten lopuksi meidät kuljetettiin pimeässä Teatterimonttuun rinkiin ja ”My Heart Will Go On” soi taustalla, aluksi se nauratti ja sitten itketti rajusti. Tuo muisto käy usein mielessä ja aina liikuttaa yhtä paljon. Meillä oli niin ihana kurssi, hienoja outoja tyyppejä.”

Tulevia roolejasi? ”Tammikuussa Tampereen Teatterissa on ”Teatteri taistelussa – 1918” ensi-illassa ja ”Huojuva talo” jatkaa myös keväällä ohjelmistossa. Meriteatterin ”Kapteeni Aalto ja Villi Silli” vierailee keväällä Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa ja Lokki-keikkaa on luvassa myös. Syksyllä 2018 on Helsingissä ensi-ilta, ehkä kaksikin, mutta ei niistä nyt enempää.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Tämä ei ole motto vaan pätkä yhdestä runosta, ja runon loppu on mielestäni hieno ja kaunis: Hetkessä tämä päivä muuttaa eilisen päivän.”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi? ”Sanoisin, että ”löydät kyllä sinun ihmisesi”, monikossa.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Ariel, oon aina halunnut olla merenneito. Meri on jotenkin kiehtova ja samalla pelottava paikka.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi sinun supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Saanko nyt siis keksiä ihan itse uuden hahmon? Mun supervoimani olisi empatia, ei pelkästään ajatustenlukua vaan vielä pitemmälle. Nimeä en nyt tähän hätään keksi.”

Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mun on tietyissä tilanteissa helppo kertoa tosi kipeistäkin asioista. Tutkisin sitä, miten minuun reagoitaisi, jos olisinkin mies. Oon kuullut paljon kokemuksia siitä, että tunteiden näyttäminen ei ole ok.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kirjoja, kirjoja, kirjoja. Joogamaton. Niillä mä pärjäisin aika pitkälle. Juustonaksuja ja cokista (noloo).”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Se saisi olla aika korkealla, isossa vanhassa tammessa. Näkyis merelle ja yöllä kuuluis aaltojen äänet. Katossa ois reikä, josta näkyy taivas. Sit tulis kyllä vesi sisään.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Just eilen tuli mietittyä tätä asiaa. Tää on mahoton valinta, mutta just nyt päässäni pyörii sisällissota ja Tampereen valtaus ja sodan jälkeiset tapahtumat. En ole kyllä varma, haluaisinko mennä sinne paikanpäälle katsomaan oikeasti. Miten ihmiset ovat voineet tehdä jotain niin pahaa toisilleen? Samassa kaupungissa asuneet edelleen sen jälkeenkin, vaikka hetkeä aiemmin ovat sotineet toisiaan vastaan? Ja kaikki on tapahtunut ihan tässä näin, samoilla kulmilla.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi kenties sinun roolissasi? ”Haluaisin, että sen kantava teema olisi toivo ja ”hyvällä maulla”, minun maullani ihan hirveille asioille nauraminen. Siinä tapahtuisi kaikenlaista paskaa ja lopussa päähenkilö nauraisi räkäisesti ihan kaikelle. Mustaa huumoria toivolla ryyditettynä. Haluaisin antaa roolini ystävälleni ja kurssitoverilleni Vera Veiskolalle.”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Oletko koskaan halunnut tehdä itse teatteria? Entä onko sinun mielestäsi Suomen teatterimaailmassa jotain sellaista, mitä et arvosta? Mitä haluaisit muuttaa?”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen teatterille valmistautumaan Lokin näytökseen.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Aalto

Mistä sanasta pidät vähiten? - Raivo

Mikä sytyttää sinut? - Avoimuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Päteminen

Suosikkikirosanasi? - Vittu se on!

Mitä ääntä rakastat? - Kun paistinpannulle laittaa jotain ja kuuluu sihahdus

Mitä ääntä inhoat? - Ärsyyntyneen ihmisen äänen karheutta

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Eräopas

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Asianajaja, tuomari, poliisi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Voi perkele! TÄMÄ EI OLLUT VIELÄ VASTAUS hahahhah! ”No mitäs hyvää sitten tehtäisiin?”

Haastattelussa Paavo Kääriäinen

 Paavo Kääriäisen tapasin Kahvila Oskarissa Lahdessa syyskuun loppupuolella 2017.

Vuonna 1990 syntynyt Paavo on horoskoopiltaan leijona. ”Mä oon syntynyt Vieremällä, mutta miellän itseni siilinjärveläiseksi. Siilinjärvi sijaitsee Pohjois-Savossa, 25 km Kuopiosta pohjoiseen. Kuopiossa oon käynyt kaikki kouluni, ensimmäiset yhdeksän vuotta Kuopion Steiner-koulua ja sitten oon kirjoittanut ylioppilaaksi Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukiosta vuonna 2009. Lisäksi mä oon asunut alle kouluikäisenä kolme vuotta Saksassa, täällä Lahdessa asuin kansanopistossa opiskellessani vuoden ja Tampereella Nätyn aikoihin useamman vuoden. Tällä hetkellä asun Helsingissä.”

Paavon ja Tallen yhteiskuva 

Mitä harrastat? ”Ruuanlaitosta tykkään ihan hirveästi, se on mun tapani rentoutua. Bravuureitani on erilaiset risotot ja lisäksi kokkaan mielelläni aasiasävytteisiä ruokia. Liikuntaharrastukset ja vastaavat yhdistyy hirveän herkästi työhön, niitä on tehtävä jotta jaksaa tässä ammatissa. Etenkin jooga on mulle tärkeä laji. Jos on vähänkin enemmän aikaa, niin matkustaminen on mun intohimoni myös. Oon lentokonefriikki!”

Mitenkäs soittotaito? ”Pianoa oon soittanut 8-vuotiaasta, soitin aktiivisesti lukion loppuun asti. Nyt soitan omaksi ilokseni ja tarvittaessa lavallakin, esimerkiksi näytelmässä ”Orkesteri – The Everlast” mä soitin lopussa kosketinsoittimia.”

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Ystävät, perhe, parisuhde, ruoka, matkustaminen. Vastasin nyt näin luettelonomaisesti, nää asiat nousivat ensimmäisenä pintaan.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun ammatilliset vahvuutesi? Tai mikä ettei muutenkin? ”Mä koen olevani aika fyysinen näyttelijä. Vaikka en olekaan tanssia sinänsä harrastanut mitenkään ohjatusti, mä koen että tanssi ja liike yleensäkin on ollut mulle luonteva ilmaisumuoto. Nykyään koen myös olevani aika rohkea kokeilemaan ja tarjoamaan erilaisia asioita lavalla, uskallan mennä rohkeasti päin puuta. Oon myös aika musikaalinen.”

Entä onko sinulla jotain erityistaitoja/kikkoja? ”Pohjois-Savon murre! Oon entinen kilpauimari, sitä taitoa ei kyllä usein pääse varmaankaan lavalla toteuttamaan… Bilekikkoja? Niissä mä tanssin, ja tarvitaan tilaa ja paljon! Jos on vielä koroke, niin aina paranee!” Paavo innostuu.

Käytkö karaokea laulamassa koskaan? ”Käyn, oon innostunut siitä hiljattain! Ollaan parin kaverin kanssa harrastettu kamikaze-karaokea, eli laitetaan toisillemme vaan biisejä menemään. Ensimmäisen biisin saa valita itse, mutta sen jälkeen voi tulla (ja tuleekin) ihan mitä tahansa. Mun karaokebravuurini on Kake Randelinin ”Tilipäivä koittaa”. Se toimii aina. Hmmm, erikoisin veto taas puolestaan lienee ”Gangnam Style”, koreaksi tanssikuvioineen päivineen.”

Mikä olisi sellainen taito, minkä haluaisit osata? ”Mä haluaisin oppia soittamaan paremmin kitaraa, se olisi käytännöllinen taito. Jonglööraamaan haluaisin oppia kunnolla myös. Ja suoraan hypystä spagaatin!”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin työsi? ”Nätyn kakkoskurssilla me tehtiin ”Tohvelisankarin rouva” mandariinikiinaksi, siinä riitti haastetta monellakin tasolla. Aikataulu oli tiukka ja täysin uusi aluevaltaus muutenkin, mutta olihan se mielettömän antoisa kokemus. Parhaillaan harjoittelemme ”Täällä Pohjantähden alla”-näytelmiä, ja nekin ovat tietyllä tavalla haasteellisia. Tulossa on todella fyysistä menoa, me kaikki näyttelijät olemme koko sen kolme tuntia lavalla. Intensiteetti on pidettävä yllä kaiken aikaa, mikä on toki iso rikkaus myös. Niin, ja parhaillaan pyörivä ”Love Me Tender” on siinä mielessä haastava, että kyseessä on ensimmäinen musikaaliroolini. Nätyllä tuli aikoinaan tehtyä lastenmusikaalia, mutta nyt ollaan ison talon lavalla laulamassa.” (huom. Täällä Pohjantähden alla I ja II parhaillaan Lahden Kaupunginteatterin ohjelmistossa.)

Pohjantähteä, Paavo tuolilla oikealla (c) Robert Seger 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Pikkuveljeni on muusikko, mutta mä oon kyllä suvun ”musta lammas”. Äitini on sairaanhoitaja ja isäni on yksityisyrittäjä, isoveljeni on puuartesaani. Harrastajateatteritaustaakaan ei löydy keneltäkään, eli mä oon ainut teatterialalla oleva.”

Mistäs tämä homma sinulla sitten lähti? ”Steiner-koulusta sain varmaankin jonkinlaisen kimmokkeen. 8-luokalla tehtiin Shakespearen ”Loppiaisaatto” ja sisälläni syttyi liekki heti. Siitä produktiosta lähtien olen halunnut näyttelijäksi, eikä intoni missään vaiheessa laantunut. Joskus leikittelin ajatuksella, että pyrkisin sittenkin jollekin muulle alalle, mutta samoille raiteille palattiin kuitenkin. Mietin esimerkiksi lentäjän ammattia tai kieliopintoja.”

”Lukioaikoinani olin nuorten teatteriryhmässä ja lisäksi lukion omissa produktioissa. Olin myös parina kesänä kesäteatterissa mukana, ja sitten tulin tänne Lahteen kansanopistoon yhden välivuoden jälkeen. Kansanopistovuoteni päätteeksi pääsin Nätylle, kolmannella hakukerralla. Valmistuin viime keväänä, 2016.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli ”Kanssanäytteleminen”. Kirjoitin siitä, että teatterintekeminen on mun mielestäni yhteispeliä ja että mun tärkein tehtäväni lavalla on saada kanssanäyttelijäni näyttämään mahdollisimman hyvältä – ja toisinpäin. Kirjoitin toisten tukemisesta ja omasta egokeskeisyydestä luopumisesta. Aina pitäisi mennä taide edellä.”

”Nätyllähän meillä ei ole varsinaista taiteellista lopputyötä, mutta mä tein mun työharjoitteluni (jota itse pidän taiteellisena lopputyönäni) Kansallisteatterissa ”Nummisuutarit”-näytelmässä.”

Miksi olet näyttelijä? ”Jaahas!” Paavo tokaisee.

Tässä kohtaa tulee yleensä aina huokaus ja/tai jaahas/noniin -kommentti. ”Heheh. Tää on paras työ mitä mä tiedän! Vaikka välillä tuntuisikin siltä, ettei teatterilla ole mitään vaikutusta , niin mä haluan uskoa siihen, että teatteri tulee aina tarjoamaan edes pienen pakohetken arjesta tai muistutuksen maailman vääryyksistä. Tavallaan siis muistuttaa ympäröivästä maailmasta tai auttaa unohtamaan ympäröivän maailman. Vaikkei vääryyksiä konkreettisesti omalla toiminnallaan voisikaan poistaa, ajatusten herättely ja tiedostaminen on myös tärkeää. Teatteri voi koskettaa tavalla, johon pelkät sanat ei välttämättä yllä. Jos saa kosketettua katsojaa, siinä on jo tarpeeksi hyvä syy tehdä tätä työtä. Siksi olen näyttelijä! Ja lisäksi täähän on tosi kivaa! On ihanaa leikkiä lavalla ihmisten kanssa. Rakastan myös sitä lapsekasta puolta tässä hommassa”, myhäilee Paavo.

”Meillähän on myös Tarinateatteri Vox. Onko miten tuttu formaatti? Siinä on neljä näyttelijää, muusikko ja ohjaaja, ja yleisöstä kerrotaan tarinoita, joita me sitten lavalla näytellään erilaisilla tekniikoilla. Tuossa jotenkin ollaan erityisellä tavalla teatterintekemisen ytimessä, ja jonkun toisen ihmisen palveluksessa. Hän kertoo oman tarinansa, minkä tahansa kokemuksen omasta elämästään ja me sitten näytellään se eteen. Se voi olla hyvin terapeuttista, vaikkei olekaan terapiaa. Se on keino ulkoistaa omia asioitaan ja nähdä niitä kenties uudessa valossa. Siinä ollaan myös hyvin voimakkaassa kontaktissa tarinan kertojan kanssa.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Ekana tulee mieleeni se, että teatteri on ennen kaikkea ryhmäpeliä. Jokaisella on myös mahdollisuus mennä omaa raidettaan pitkin välittämättä muista, mutta tiimityötä tämä on. Jos jonkun käytännön opin mainitsen vielä, niin Hanno Eskolan opissa on oltu ja käsien pitää olla elävät. Ja lavalla pitää tietää mitä tekee ja jos ei tiedä, niin ainakin näyttelee tietävänsä. Sillä pääsee tosi pitkälle!” naurahtaa Paavo, kun huomautan hänelle siitä, että haastattelun aikana on kätensä olleet kyllä varsin eläväiset.

Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita olet erityisesti seuraillut tai ihaillut kauemmin? ”Mä ihailen suunnattomasti kollegani Ritva Sorvalin tapaa olla lavalla, tapaa näytellä.”

Kuka olisi ”unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Tylsä vastaus, mutta Meryl Streep. Tai sitten Jennifer Lawrence. Heissä molemmissa on rauhallista, kaikenkattavaa karismaa ja energiaa. Ja Eddie Redmayne!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi kappale? ”Tää onkin nyt yllättävän paha! Voinko miettiä ja palataan tähän myöhemmin?” hämmentyy Paavo, ja lopulta visioimme yhteisen performanssin, jossa minä soitan kazoo-pilliä ja Paavo tanssii vieressä (ja harjoittelee spagaattia).

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Näissä ”isoissa taloissa” oon ollut ainoastaan Kansallisteatterissa ja Lahden Kaupunginteatterissa. Lisäksi oon ollut Alapitkän Nuorisoseuran Kesäteatterissa Lapinlahdella ja Siilinjärven Kesäteatterissa. Oman ryhmäni eli Suvinäyttämön kanssa teimme kesällä 2014 Suomea kiertävän produktion. Tampereen Työväen Teatterissa oon ollut mukana suuren näyttämön kurssilla.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Nummisuutarit oli opillisesti kyllä tosi tärkeä, se oli samalla ensikosketukseni ammattiteatteriin. Sain valtavan määrän oppia niin lavalla olemiseen kuin koko organisaatioon, ja se oli iso matka myös itseeni persoonana ja jännittäjänä. Tämä Pohjantähti on nyt hiljalleen muodostumassa tosi tärkeäksi jutuksi myös. Koen sen todella etuoikeutettuna, että lavalla on lähes koko näyttelijäkunta ja saa samalla jotenkin inhimillisen kosketuspinnan kaikkien kanssa. Kaikki tuo yhdistettynä siihen maailmaan, jossa näyttämöllä olemme… Itse asiassa ekasta osasta puuttuu kaksi näyttelijää, tokasta osasta yksi. Tarinateatterin esitykset ovat mulle aina merkittäviä ja tärkeitä, joka kerta kun niitä pääsee tekemään.”

Nummisuutarit, Johannes Holopainen ja Paavo häätanssin pyörteissä (c) Stefan Bremer

Millaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän Suomessa? ”Mulle tuli nyt ekana sana ”rohkea” mieleeni. Omaleimaista, omannäköistä. Hyvintehtyä teatteria, tyylilajista riippumatta. Sellaista, joka resonoi minussa. Anteeksipyytelemätöntä, röyhkeää!” visioi Paavo, ja tarjoaa lisäksi esimerkkinä Leea Klemolan töitä.

Entä millaista teatteria haluaisit itse tehdä? ”Toivon, että Tarinateatteri säilyy elämässäni merkittävänä osana jatkossakin. Mä koen kyllä olevani edelleen aika kaikkiruokainen teatterin suhteen, nyt oon päässyt mukaan musikaalimaailmaankin – kouluaikoina tosin ihan avoimesti halveksin koko tyylilajia. Näin sitä mieli muuttuu! Mä haluaisin tehdä teatteria monipuolisesti, sillä kaikista oppii jotain uutta. Mitä monipuolisempi työnkuva, sen parempi.”

Miten selittäisit sanaparin ”teatterin taika”, vai pystyykö sitä edes selittämään? ”Teatterin taika on kokemus ja yhteys, antautumista leikille ja maailmalle, yhteys katsojan ja esiintyjän välillä. Kokemus on erilainen riippuen siitä, olenko itse katsomossa vai lavalla. Nykyään käy aika harvoin niin, että pystyn antautumaan täysillä teokselle ollessani katsomossa, ja se on kyllä sääli. Katson kaikkea vähän liian analyyttisin silmin, vaikken edes haluaisi. Sitten kun teatterin taika tapahtuu, on se kyllä ihanin kokemus maailmassa, ja yksi syy miksi olen tälle alalle lähtenyt.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Ihmiset! Oon ehkä vähän laiska tutustumaan uusiin ihmisiin työn ulkopuolella, työ kun perustuu sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ihmisiä jos ajettelee isolla mittakaavalla, välillä kyllä tuntuu siltä, että eihän tässä ole mitään järkeä! Ihmiskunta on tuhoontuomittu ja ihan syystäkin. Sitten taas mun läheiset ihmiset inspiroi mua ihan älyttömän paljon – tekemisillään, sanomisillaan, toiminnallaan.”

Podetko ramppikuumetta tai erikoisempaa esiintymisjännitystä? ”En enää. Ensi-illat toki jännittää kovasti ja joskus koko ensi-iltaviikko saattaa olla sellainen, että miettii ”Miksi teen tätä? Voisin ihan hyvin tehdä jotain aivan muuta!” Jännitys on helpottanut ajan myötä, ja se riippuu myös vähän produktiostakin. Pientä kuplivaa virittäytymistä on ilmassa, ei sen isompaa. Yleisöstä on tullut luonnollinen osa koko tapahtumaa, sitä en osaa sellaisenaan enää jännittää. Saatan jännittää jotain yksittäistä nuottia tai tanssiaskelta.”

Orkesteri - The Everlast, Paavo takana (c) Johannes Wilenius 

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Esityksen fyysisyydestä riippuu esimerkiksi se, miten rytmitän ruokailuni pitkin päivää tai sen, kuinka paljon rasitan itseäni. Mä inhoan kiireen tunnetta ja tykkään tulla yli tuntia ennen teatterille, jotta saan kaiken valmiiksi ja pystyn keskittymään tarpeeksi kauan itse aiheeseen. Mähän myös pyörittelen fidget spinneriä… se auttaa siinä mielessä rauhoittumaan, että en tartu enää niin herkästi kännykkään ennen esitystä.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Mulle ei ole näin käynyt, mutta viikko sitten Love Me Tenderissä Anni Kajoksella alkoi vuotaa verta nenästä kesken esityksen, kesken vielä suutelukohtauksen Joel Mäkisen kanssa! Molempien naama oli ihan veressä… Tietysti on sitten näitä viimeisen esityksen källejä, joissa olen itsekin ollut osallisena ja tekijänä. Nätyn kakkosella siinä Kiina-proggiksessa oli kohtaus, jossa mulla oli saapas ja siellä paperilappu, jossa oli testamentti. Mettäsen Ellan piti ottaa se lappu, jossa oli kiinaksi hänen repliikkinsä, jota hän ei koskaan opetellut ulkoa. Mä kirjoitin sen lapun aina Ellalle valmiiksi. Viimeiseen esitykseen etsin sitten netistä kuvan Pohjois-Korean entisestä diktaattorista Kim Jong-ilistä, hän istui pelkissä alushousuissa tuolilla. Ella putosi aika tavalla, mutta naamioi sen aika taitavasti itkuksi. Mullakin oli naurussa pitelemistä siinä vieressä. Ella on luvannut kostaa ja onkin yrittänyt sitä pari kertaa, mutta vielä ei ole onnistunut. Ai niin, ja sainhan mä Nummisuutareiden ensi-illan alla lipputangosta silmääni! Hirviniemen Akun kanssa siinä taisteltiin lipputangosta, onneksi ei käynyt pahemmin.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Viime vuonna pääsin käymään ensimmäistä kertaa Australiassa, anoppini asuu siellä. Rakastuin siihen maahan aivan täysin. Mulla oli kaksi tavoitetta sillä reissulla – halusin nähdä valliriutan ja koalan. Anoppini asuu yhdellä saarella, jossa asustelee maailman pohjoisin koalaväestö. Oltiin etsitty niitä otuksia eikä näkynyt yhtään, ja yhtenä päivänä kävelimme tietyllä kävelyreitillä eikä mennyt kauaakaan, kun huomasin puussa istuvan nukkuvan koalan! Luulin sitä ensin kiveksi, mutta mitä ihmettä tekee kivi puussa? Se oli hieno hetki, melkein itketti. Koko reissu oli muutenkin upea kokemus!”

Tulevia roolejasi? ”No, nyt on nämä Pohjantähdet tulossa ja niissä mulla on useampikin rooli. Mullahan loppuu kiinnitys Lahdessa, ja ensi syksyllä menen Helsingin Kaupunginteatteriin, mutta ei siitä vielä sen enempiä.”

Onko sinulla mottoa? ”Asioilla on tapana järjestyä.”

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Ei ole kiire mihinkään! Kaikella on aikansa ja paikkansa. Yritän hokea sitä itselleni muutenkin. Oon ollut aika kova suorittaja, oon nyt päässyt siitä hiljalleen eroon. Sanoisin lisäksi, että seuraa rohkeasti valitsemaasi tietä”, tuumaa Paavo ja ykskaks tulee mieleen sekin, että hän on intohimoinen pesäpallonseuraaja. Mistä lie tuli tässä vaiheessa mieleen…

Love me tender-musikaalista (c) Aki Loponen 

Osaatko imitoida ketään? ”Tarvittaessa varmaan kyllä, mutta en ole liiemmin harrastanut. Nätyn ykkösellä mua pyydettiin imitoimaan Sauli Niinistöä ja se meni kuulemma ihan hyvin. Mitään vakkarihahmoa mulla ei ole, vielä.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla, ja miksi? ”Mä haluaisin olla joku Harry Potterin maailmasta. Taikuus vaan on maailman siistein asia, siksi! McGarmiwa on kova tyyppi!”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi nimesi ja supervoimasi? ”Olisin sellainen, joka osaisi parantaa kosketuksella. Liikkuva ambulanssi. Tässä ei oo kyllä mitään logiikkaa, mutta ehkä sen tyypin nimi olisi Kurki.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä haluaisin kyllä tietää miltä synnyttäminen tuntuu. Tekisin myös arjen havainnointia sen suhteen, että pidänkö joitakin asioita itsestäänselvyyksinä siksi, että olen mies.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken tai uni ei vaan tule? ”Mä ottaisin sinne mun Playstation 4:n, kirjoja ja varsinkin Harry Potterit, hyvää vegaanista ruokaa (itse kokkailisin kaikenlaista), ystävien ja perheen kirjoittamia kirjeitä sekä karttapallon, josta voisin katsella tulevia matkakohteita. Tim Tam -suklaakeksejä ottaisin ja iKaffe-kauramaitoa, jonne dippailisin keksejä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Sen pitäisi olla mahdollisimman korkealla, jotta näkisin koko metsän, minne maja on rakennettu. Majassa pitäisi olla nurkkaus, jossa on valtavan iso sänky – lattia voisi olla yhtä isoa patjaa ja peittoa ja tyynyjä. Puutarhalamppuja pitäisi olla joka puolella. Siellä pitäisi olla myös keittiö, jossa on kaasuliesi. Pitää kyllä varoa, ettei räjähdä ilmaan koko puu majoineen kaikkineen… Ja paljon isoja ikkunoita pitäisi olla, joka suuntaan!”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Mä voisin mennä katsomaan inkojen kultakautta. Millaista kaupunkielämä oli silloin. Ranskan vallankumous olisi hauska nähdä, tai ”hauska” tosiaankin.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi kenties sinun roolissasi? ”Luulenpa, että siitä tulisi hirmuisen fyysinen esitys. Siinä lentäisi ämpäreittäin vettä ja siinä juoksenneltaisi kovasti, musiikki pauhaisi ja strobovalot vilkkuisivat. Se olisi kollektiivinen esitys, jossa olisi paljon erikoistehosteita. Tehosteiden riemujuhlaa, lavat nousee ja laskee, pyörö pyörii, ihmisiä tulee katosta ja lattialuukuista. Katsojat olisivat 3D-lasit päässä. Valoisa, äänekäs ja fyysinen esitys. En halua nimetä ketään tiettyä rooliini, siellä olisi useita tyyppejä lavalla sähläämässä. Yhtäkkiä tulisi täydellinen seesteisyys kymmeneksi minuutiksi, ja taas jatkettaisi. Pyrotekniikkaa ja tuulikoneita ja savua!” innostuu Paavo.

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Käyn ehkä hakemassa hävikkiruokaa, löysin kännykkääni sellaisen hävikkiruokasovelluksen. Menen makoilemaan pukkariin vähäksi aikaa ja illalla meillä on kolmas valmistava harjoitus Pohjantähden ykkösosasta.”

Yhteiskuva vol 2 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä : (tilanne on niin jännä, että Paavo ”piiloutuu” välillä paitansa sisälle…)

Mistä sanasta pidät eniten? - Kurki

Mistä sanasta pidät vähiten? - Kustannustehokkuus

Mikä sytyttää sinut? - Katse

Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäreiluus

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Kissan kehräystä

Mitä äänmtä inhoat? - Vauvan itkua

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Ravintolakokki

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin meni!