Fiftari!-esittelyssä Heidi Helkiö

Seuraavana Fiftari!-esittelyssä puvustuksesta yhdessä Siiri Uotilan kanssa vastaava Heidi Helkiö!

Heipä hei Heidi. Milloin olet syntynyt ja mikä olet horoskoopiltasi? ”Olen syntynyt 1966 ja horoskoopiltani olen leijona. Mun mielestä ne horoskooppihommat on tosin kyllä täyttä hölynpölyä!”

Mistä olet kotoisin ja missä asut nyt? ”Olen lähtöisin Kainuusta, mutta tullut tänne Hämeeseen alle parikymppisenä. Nykyisin asumme Hauholla, eli ihan oikeasti maalla.”

Mitä harrastat? ”No tietysti teatteria, teatteria ja teatteria...”

Löytyykö suvustasi ketään teatteri-tai musiikkialalla olevia? ”No aika kaukaisia ovat ne sukulaiset, mutta tiestysti oma tyttäreni Minna ainakin pyrkii alalle!”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Heh, sitä ”pakkopianoa” tuli soitettua lapsena, mutta en todellakaan voi sanoa osaavani soittaa sitä.”

Heidi Helkiö / kuva Teatterikärpänen 

Millä alalla olet ”siviilissä” ja oletko suorittanut jotain teatterialan opintoja kenties joskus? ”Siviilissä olen kouluohjaajana pienessä kyläkoulussa. Teatteri on mulle ihan harrastus, ja innostuin vasta näin aikuisena, eli ei ole kouluttautuminen oikein enää mahdollista.”

Mitä teatteriin liittyvää olet aiemmin tehnyt ja millaisissa jutuissa olet ollut mukana? ”Olen ollut hauholaisissa kesäteattereissa mukana, nyt tulossa seitsemäs kesä jo. Lisäksi olen tehnyt musiikkiteatteria Pälkäneellä, ja sitten olin mukana mm. Teatteribarrikadin Kyrsyä-näytelmässä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista ja olitko esim. koulunäytelmissä mukana? ”Meillä oli ala-asteella aina sellainen näytelmätunti...esitettiin Kotikadun esiversioita omin voimin. Hahah! Varsinaisesti innostuin Minna-tyttäreni vanavedessä.”

Kiinnostaako sinua teatteri taidemuotona noin yleisesti, eli käytkö itse katsomassa esityksiä myös? ”Kiinnostaa toki, mutta liian vähän ehdin käydä katsomassa juttuja.”

Miten päädyit tähän Fiftari!-hommaan mukaan ja milloin aloitit suunnittelutyön? ”Silloin kun Fiftari!-musikaali oli vielä Minnan ja ohjaaja-Lauran haaveilun asteella, heitin heille, että minä tulen sitten puvustamaan. Siitä se sitten lähti, ja siellä se ajatus on ollut sitten takaraivossa sieltä asti.”

Mitä odotat tältä projektilta kokonaisuutena ja mikä on ollut parasta tässä? ”Odotan tästä ennen kaikkea mahtavaa kokemusta nuorille. Tässä on todella innostunut ja osaava joukko, ja on todella hienoa olla mukana tässä!”

Millaista taustatyötä olet tehnyt tätä varten ja onko sinulla jotain tiettyjä inspiraation lähteitä? ”Olen pitänyt yleisesti silmät ja korvat auki, ja vanhoja leffoja olen katsellut esimerkiksi. Olen aina pitänyt 50-luvun muodista, kerrankin saan olla puvustamassa sitä aikakautta!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille! ”Tervetuloa fiilistelemään!”

Mahdollisia tulevia projektejasi? ”Ensi kesänä olen akkana Akkapakassa Vitsiälän lavalla Hauholla, ja kenties jossain vielä lottana ”Puheenvuoro kaatuneilla”-jutussa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? -

Mistä sanasta pidät vähiten? -

Mikä sytyttää sinut? - Iloinen nauru

Mikä sammuttaa intohimosi? - Väsymys

Suosikkikirosanasi? - Saatanaperkelevittujumalaluta

Mitä ääntä rakastat? - Hiljaisuutta tai lasten kikatusta

Mitä ääntä inhoat? - Riitelyn ääntä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Näyttelijä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Pörssimeklari

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Käy peremmälle!

Fiftari!-esittelyssä Sauli Sipponen

Fiftari!-musikaalin ensi-ilta lähestyy huimaa vauhtia! Seuraavana esittelyvuorossa Sauli Sipponen, joka vastaa kokonaisuudessaan laulujen sanoituspuolesta ja on myös säveltänyt osan musikaalin kappaleista.

Sauli on syntynyt 1967 ja horoskooppimerkiltään hän on härkä. Hänen sukujuurensa ovat pieneltä paikkakunnalta Pohjois-Karjalasta, jossa hän myös vietti osan lapsuuttaan. Tällä hetkellä Sauli asuu Hämeenlinnassa.

Harrastuksikseen Sauli kertoo esim. luonnossa liikkumisen, lukemisen ja elokuvat.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Ai mikä niistä? Heh. No jos luovaa puolta ajattelee, niin tekstin tuottajana olen varmaankin omimmillani.”

Entä minkä taidon haluaisit osata? ”Saksofonia olisi kiva osata soittaa!”

Löytyykö suvustasi ketään teatteri-tai musiikkialalla olevia? ”Suvussani on kyllä musikaalisuutta, mutta leipäänsä ei ole varsinaisesti kukaan, ainakaan lähisuvustani, musiikilla tai teatterilla tienannut.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Soittimien soittajana olen aika kehno ja pääasiallinen instrumenttini onkin oikeastaan suun soitto eli tässä tapauksessa laulu. Laulanut olen koko ikäni ja parikymmentä vuotta olen toiminut erilaisten bändien solistina. Sävellyksiä tehdessäni käytän kitaraa, koskettimia ja tietokonetta... niin ja tietysti myös omaa ääntäni!”

Sauli Sipponen / kuva AP Sarjanto

Millä alalla olet ”siviilissä” ja kiinnostaisiko sinua teatteripuoli noin ammattina? Entä oletko kenties suorittanut jotain teatterialan opintoja tai vastaavaa joskus? ”Leipäni olen tähän asti tienannut pääasiassa terästeollisuuden palveluksessa ja yrittäjänä. Tulevaisuuden suhteen kuljen avoimin mielin ja tartun kiinni projekteihin, jotka tuntuvat minusta mielenkiintoisilta. En vielä tiedä, mikä minusta tulee isona, mutta en panisi pahakseni, vaikka se liittyisi teatteriin tai musiikkiin jollain tavalla. Näytteleminenkin toki kiehtoo minua. Teatteritaiteesta olen suorittanut perusopintoja Vanajaveden Opistossa vuosina 2009-2011.”

Mitä teatteriin liittyvää olet aiemmin tehnyt ja millaisissa jutuissa olet ollut mukana? ”Hämeenlinnalaiselle Eräs Teatterille olen aiemmin tehnyt musiikkia ja kuluneella esityskaudella 2012-2013 näyttäydyin myös lavalla parissa roolissa Dario Fon farssissa. Opiskellessani teatteria VOP:ssa toteutimme pari näyttämölle vietyä produktiota.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista ja olitko kouluaikoina esim. koulunäytelmissä mukana? Entä kuinka paljon sinua yleensä kiinnostaa teatteri taidemuotona, eli käytkö itse katsomassa esityksiä? ”Tokihan kouluaikoina piti päästä mukaan mahdollisimman moneen näytelmään ja pääsinkin. Ensimmäisellä luokalla ollessani kiinnostuin taikatempuista ja esiinnyin aktiivisesti ihan tuonne armeijaan lähtöön asti taikurina. Kaavailin siitä puolivakavissani jopa uraakin! Näyttämö- ja varieteetaiteet ovat kyllä aina kiinnostaneet minua. Teatterissa käyn itse säännöllisen epäsäännöllisesti eli aivan liian harvoin.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Esikuvista en tiedä mutta esim. hyvistä sanoittajista tulee mieleen Vexi Salmi, Reino Helismaa, Junnu Vainio, Juice...”

Miten päädyit tähän Fiftari!-projektiin mukaan? ”Tuottaja/ohjaaja otti minuun yhteyttä tämän tiimoilta.”

Milloin aloitit suunnittelutyön ja missä vaiheessa työsi Fiftarin parissa on tällä hetkellä? ”Suunnittelu alkoi todenteolla siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus oli oleellisilta kohdiltaan valmis. Tällä hetkellä tekstien ja musiikin osalta minun osuuteni on käytännössä valmis.”

Millaista taustatyötä olet musikaalia varten tehnyt? ”Olen aina ollut kiinnostunut menneestä ajasta. Vanhoista elokuvista, kirjoista ja musiikista on siivilöitynyt muistini sokkeloihin paljon ”taustatietoa”, jota olen varmasti alitajuisesti käyttänyt hyväkseni.”

Mitä odotat tältä Fiftari!-projektilta kokonaisuutena ja kenties omaa tulevaisuuttasi ajatellen? ”Toivon, että esitys vetää salin täyteen jokaisella esityskerralla ja saa mairittelevat arvostelut. Tämä on ollut todella mielenkiintoinen projekti muiden joukossa ja kenties se poikii minulle lisää esim. tekstitys- ja sävellystöitä ;)”

Mikä on ollut parasta tässä projektissa? ”Yleensä tekstiä aloittaessa edessä on tyhjä paperi tai näyttöruutu. On vain aavistus siitä, että millainen on lopputulos. Valmis teksti yllättää usein tekijänsäkin olemalla tyystin toisenlainen, mitä alkuun on ajatellut!”

”Musikaalia tehdessä taas täytyy pitää ajatukset koossa, pysyä ajallisesti ja tapahtumien suhteen käsikirjoituksen mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että lauluteksti ei esim. saa paljastaa tulevia tapahtumia. On myös asioita, joita kaikki roolihenkilöt eivät laulaessaan vielä voi kokonaisuudesta tietää, joten heidän lauluihinsa ei niitä voi myöskään kirjoittaa. Laulutekstien tehtävä on osaltaan tukea käsikirjoitusta ja täydentää sitä. On siis eri juttu kirjoittaa laululyriikkaa levyllinen, jossa jokainen biisi kertoo vain oman tarinansa, kuin musikaali, jossa kaikki laulutekstit nivoutuvat yhteen tarinaan. Kaikki tämä on luonut oman haasteensa, jonka olen ottanut mielihyvin vastaan.”

”Lisäksi parasta tässä Fiftari!-porukassa on se nuorten tekijöiden valtava innokkuus ja heittäytyminen!”

Mahdollisia tulevia projektejasi teatterin tai vastaavan parissa? ”Eräs Teatterissa toteutimme pienenä välipalana Eräiden miesten bluesin. Työn alla on kaikenlaista muutakin jännää...”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä tärkeää ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Makuupussin ja villasukat! Jos sattuisi uni loppumaan kesken, niin ehkä kahvia termariin ja hyviä kirjoja vielä mukaan.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Kiitos

Mistä sanasta pidät vähiten? - V***u

Mikä sytyttää sinut? - Uudet haasteet

Mikä sammuttaa intohimosi? - Mauton huumori

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Veden solinaa ja luonnon ääniä yleensäkin

Mitä ääntä inhoat? - Kovaa meteliä noin yleisesti

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Hävittäjälentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? – En haluaisi olla eläinlääkärinä tuudittamassa lemmikkiä viimeiseen uneen.

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Tässä on tapahtunut joku virhe. Sinun aikasi on vasta 60 vuoden päästä, niin että mene takaisin kotiisi siitä!”

Toisen ääni - pyrkimyksiä hyvään / Espoon Kaupunginteatteri

Toisen ääni - pyrkimyksiä hyvään / Espoon Kaupunginteatterin Revontulihalli

Kantaesitys 13.2. 2013, kesto noin 2h 40min väliaikoineen

Teksti Kati Kaartinen

Ohjaus Olka Horila

Rooleissa Irina Pulkka, Lauri Tanskanen, Seppo Maijala, Mika Räinä ja Ria Kataja

Taustaa : Voiko toista kuulla, jos ei ensin kuule itseään? Vai voiko toista kuulla vain, jos lakkaa hetkeksi kuuntelemasta itseään? Teatterin esitteestä tämä lause jäi kummittelemaan mieleeni jo ennen esityksen näkemistä, ja näkemisen jälkeen se vasta kummittelemaan jäikin. Ohjaajan sanat käsiohjelmasta myös painuivat mieleeni : Mitä järkeä on olla ihminen, jollei täällä halua olla muiden kanssa? Itse olen sosiaalisessa ammatissa, jossa päivittäin kohtaan jopa satoja ihmisiä. Silti (ja ehkä siksi?) olen myös pohjimmiltani vähän erakkoluonne, viihdyn mainiosti yksin ja vapaalla välillä vältän kaikenlaista kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa. Kotona vetäydyn omiin oloihini useimmiten... Näillä ajatuksilla oli aika haastavaakin lähteä seuraamaan tätä näytelmää. On Isä (Seppo Maijala), joka on takertunut muistoihinsa. Menneisyydessä on tullut tehtyä jotain väistämätöntä, josta kantaa syyllisyyttä. Muisto on kuitenkin katkeransuloinen, haikeakin. Isällä on jo aikuinen Poika (Mika Räinä), joka yrittää saada näin vanhemmiten edes jonkinlaista kontaktia isäänsä. On Veli (Lauri Tanskanen) ja Sisar (Irina Pulkka), jotka asuvat mystisessä talossa, joka on kuin toisesta maailmasta. Heillä on Tärkeä Tehtävä hoidettavanaan, ja siksi talosta ei voi lähteä mihinkään. Sitten on Maria (Ria Kataja). Äiti, joka lähtee lastensa luota.

Ria Kataja ja Irina Pulkka / kuva Stefan Bremer

Plussaa : Aluksi olin pihalla kuin lumiukko. Kaikkialla tuntui olevan vahvaa symboliikkaa, matkalaukkupinoja, outoja papereita ja merkintöjä seinällä, taideteos jonka parissa Sisar puuhasteli koko ajan. Tietokonemainen ääni, joka toisti outoja lauseita väliin. Isä muisteli vanhoja, joku vieraskielinen lause tuntui jääneen vaivaamaan häntä. Poika teki lähtöä oudosta talosta, jossa aika tuntui pysähtyneen ja kaikilla tuntui olevan jokin syvempi tarkoitus sille, miksi auto hajoaa tai bensa loppuu juuri tämän talon läheisyydessä. On mystinen huone, jonne Sisar ja Veli vuorollaan menevät, harjalla lakaistaan ensin jotain. Taloon saapuu yllättäen Maria (ainut roolihenkilö, jolla on nimi ja tässäkin kaiketi jonkinlaista symboliikkaa?). Veli ja Sisar ottavat hänet lämpimästi vastaan. Jännästi Maria yrittää pientä small talkia, muttei saa sisaruksista mitään oikein irti. Koko paikka tuntuu aavemaiselta, mutta sieltä ei niin vaan lähdetäkään. Näyttelijät tekevät kyllä kauttaaltaan loistavaa työtä. Ria Kataja etenkin loistaa, hillitty ja hallittu ulkokuori murtuu pikkuhiljaa ja millä tavalla. Irina Pulkka oli hirmuisen herkkä ja jotenkin hauraanoloinen, toi myös koko olemukseltaan ja käytökseltäänkin hyvin vahvasti mieleeni erään itselleni tutun henkilön, jolla oli myös Tärkeä Tehtävä aikoinaan. Lauri Tanskanen oli lapsenomaisen utelias ja välitön, ja miten innostuneena hän kertoi aavikolle pudonneesta lentokoneesta. Väliajalle lähdettiin hyvin ristiriitaisin aatoksin, en oikein siinä vaiheessa osannut sanoa mistään mitään ja olin aika hakoteillä, vaikka kuinka yritin keskittyä. Väliajan jälkeen sitten palapeli alkaa saada hiljalleen muotoaan ja monikin asia kirkastuu minulle. Ajatuksia ja ahaa-elämyksiä herää mieleeni. Koko homma saatiin hienosti pakettiin lopulta, salaisuudet selvisivät ja lähes kaikelle löytyy selitys. Sisar kertoi tarinansa siitä, miten kerran lähti talosta ja miten sitten kävi. Isä laulaa Nature Boyn, kaunis kohtaus. Elämässä on kyse lähtemisestä ja palaamisestakin, ja miten siinä välissä voi kohdata Toisen. Joskus se onnistuu, joskus taas ei. Kenen ääntä kuunnella?

Seppo Maijala ja Mika Räinä / kuva Stefan Bremer

Miinusta : Alkupuoli oli aika tavalla sekava ja haasteellinen. Vaikka näyttelijät loistivatkin, en ollut oikein kärryillä ja piti oikein pinnistellä, että pysyn mukana. Musiikkiakin oli esityksessä mukana, mutta en siitä oikein pitänyt. Laulunumerot katkaisivat kyllä puhetulvan, mutta tyyli oli tyystin erilainen (sormiakin piti muka napsutella) ja minusta tämä olisi toiminut paremmin pelkkänä puhenäytelmänä. Olisiko ollut sitten liian raskas, en tiedä? Irina Pulkan soolo oli kyllä hieno ja samoin Seppo Maijalan Nature Boy, mutta muuten taustalla olisi voinut olla vaikkapa pelkkää instrumentaalipuolta.

Muuta : Jäi mietityttämään se matkalaukkujen määrä. Oliko taloon eksynyt aiemmin niin monta muuta ihmistä, vai miksi niitä oli niin paljon? Odotin myös, että Pojan lapsena lahjaksi saama ihmisen sääriluu olisi paljastunut kadonneen lentäjän luuksi...Muutenkin jäi vaivaamaan se pudonnut lentokone, ja piti sitten oikein mennä sinne nettisivuille katsomaan, että onko todellisuudessa niin tapahtunut. Missä on Vernon Moore?

Kaunis, ajatuksia herättävä näytelmä Toisen ääni. Ohjelmistossa vain 4.5. asti, joten kiiruhtakaa!

Toisen ääni saa Teatterikärpäseltä neljä tähteä ****. 

Lauri Tanskanen ja Ria Kataja / kuva Stefan Bremer

Kolme sisarta / KOM-teatteri

Kolme sisarta / KOM-teatteri

Ensi-ilta 6.3. 2013, kesto noin 3h 10min väliaikoineen

Ohjaus Lauri Maijala

Rooleissa : Vilma Melasniemi, Eeva Soivio, Laura Malmivaara, Timo Torikka, Helmi-Leena Nummela, Niko Saarela, Leo Honkonen, Juho Milonoff, Eero Milonoff ja Taisto Reimaluoto

Taustaa : Anton Tsehovin "Kolme sisarta" on klassikko, ja myönnän heti alkuunsa, että minulla on näidenkin sisarten osalta aukko sivistyksessä. Ei ollut siis aavistustakaan mitä on luvassa, ja toisaalta hyvä niin. Toisaalta taas olisin varmaan saanut tästä enemmän irti, jos olisin tiennyt edes jotain muuta kuin sen, että Moskovaan pitäisi päästä. Kaipuu ja haikailu on kaikilla hyvin vahvana tunteena. Haaveillaan rakkaudesta, ikuisesta nuoruudesta, työnteosta, vapaudesta ja Moskovasta. Puhetta on paljon, mutta pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin. Osa onnistuu, osa ei.

Laura Malmivaara, Niko Saarela ja Juho Milonoff / kuva Noora Geagea, KOM

Plussaa : Pidin alkuasetelmista! Näyttelijät olivat jo valmiina lavalla viettämässä hillittyjä juhlia, saimme ikään kuin kurkistaa ulkopuolisina juhlapaikkaan ja hahmot katselivat vuorotellen uteliaina ikkunasta meitä katsojia. Varsinainen esitys alkoi, musiikki jyrähti käyntiin, seinät avattiin ja kaikkea muuta kuin hillityt bileet käynnistyivät. Heti alkuun tuli selväksi, että tässä on menoa ja meteliä vaikka muille jakaa! Selväksi kävi myös, että nyt ei olla perinteisen äärellä ja löytyy raitaverkkaria ja hippikuteitakin. Jotenkin heti jäi mieleeni Tuzenbach (Juho Milonoff) syömässä corn flakesia suoraan paketista, muruset kun tarttuivat partaan kiinni koko ajan. En tiedä, nimenomaan Juho Milonoffin äänessä on jotain hypnoottista, rakastan sitä. Syynä saattaa olla se Pasila-sarjan maratonkatselukin muutaman viikon takaa... Muutenkin Milonoffin veljeksiä oli mahtava seurata. Irinan (Laura Malmivaara) kilpakosijat olivat jatkuvasti painimassa ja milloin missäkin kontaktissa keskenään, lopulta kaksintaistelussakin. Tämä esitys tarjosi paljon uusia "vanhoja" tuttavuuksia, joita en aiemmin ole livenä nähnyt. Vilma Melasniemi Olgana, Laura Malmivaara Irinana, Leo Honkonen Versininä ja tietenkin Timo Torikka sisarten Andrei-veljenä olivat kaikki todella hyviä. Honkosen tanssi-battle Niko Saarelan kanssa oli mieletön! Mitä liikkeitä ja kehonhallintaa! Torikka julisti englanniksi naisten puolesta, ja välillä puhuttiin saksaa ja ranskaakin. Täysin uusi tuttavuus oli Helmi-Leena Nummela Andrein nuorena vaimona Nataliana. Hän oli jotenkin nukkemainen ja herkkä, mutta tilaisuuden tullen sitten petti miestään mennen tullen ja suoritti pienen viuhahduksenkin. Kaunis kohtaus oli Andrein ja Natalian tanssi "Nuoruus on seikkailu"-kappaleen tahdissa, sanat saivat uuden merkityksen vanhemman miehen ja nuoremman naisen niitä yhdessä duettona laulaessa. Lavastuksessa ei ollut oikein mitään kaunista, pikemminkin aika rujoa ja rumaa, mutta hyvin toimi tähän kaaokseen. Välillä seinät niputettiin pieniksi kopeiksi, ja sisaret saivat huutaa tuskaansa kukin omassa majassaan, kunnes taas jokainen "vapautettiin". Ohjaaja Maijalan tyyli tuntuu olevan se, että vähän ravistellaan katsojia ja hämmennetään. Tässä kyllä onnistuttiin jälleen, etenkin Natalian pitkät puheet käsissään käytetty vauvanvaippa, joka läntättiin vielä otsaan pisteenä iin päälle.Puhetta sisältyi näytelmään kyllä paljon, puhelin soi myös jatkuvasti. Fyysistä kontaktia myös, painimista, tappelua, syleilyä. Sisarusten roolitöistä kaikki olivat omalla tavallaan hyviä, mutta Eeva Soivion Masa oli eniten mieleeni. Hänen tuskainen huutonsa menetetyn rakkauden perään oli riipaisevaa katsottavaa. Esitys oli täynnä myös huvittavia kohtauksia, joista mieleeni jäi etenkin taistelu mikrossapaistetusta lämpimästä piirakasta sekä naamiaiset, jotka eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan. Taisi Niko Saarela myös oikeasti liukastua irtolehtisiin, ihmekös tuo siinä vauhdissa. Loppukohtauksesta pidin kovasti, sisaret tekivät todellisen irtioton ja vain kengät jäivät jäljelle. Minäkin pääsin osaltani avustamaan sisarten katsomon ylimarssia.

Helmi-Leena Nummela ja Timo Torikka / kuva Noora Geagea, KOM

Miinusta : Paljon meni täysin ohi ymmärryksen, osittain siksi etten tuntenut alkuperäisteosta lainkaan ja osittain varmasti siksi, että juttua tuli niin paljon etten todellakaan sisäistänyt kaikkea. Kesto oli myöskin todella pitkä, ehkä pieni tiivistys olisi ollut paikallaan useammassakin kohtauksessa. Jotenkin se liika huutaminen ja mesoaminen välillä otti todella korviin myös. Aika sekavaakin meno oli paikoitellen, en ollut oikein varma, että missä ajassa nyt ollaan. Mutta kuten aiemmin olen todennut, kaikkea ei aina tarvitse ymmärtääkään ja jos tuntuu menevän yli hilseen, silloin keskitytään vain nauttimaan.

Eeva Soivio / kuva Noora Geagea, KOM

Muuta : Tämä oli ensivisiittini KOM-teatteriin ja jälleen täytyy ihmetellä, että miksi vasta nyt. Olen nähnyt Vadelmavenepakolaisen vierailuesityksenä ja pidin siitä todella paljon. Olen myös ymmärtänyt, että KOM-teatterin näytelmät ovat aina "tapaus", enkä yhtään ihmettele. Nyt lähti klassikosta ainakin ylimääräiset pölyt pois ja poistuin paikalta vähän hämmentyneenä ja jyrän alle jääneenä, mutta myös tyytyväisenä näkemääni. Poistuessani kuuntelin muiden katsojien kommentteja, ja aika moni oli lukenut alkuperäisteoksen tai suunnitteli seuraavaksi tekevänsä sen. Minulle riittää mainiosti nämä teatteriversiot, ainakin toistaiseksi.

Kolme sisarta, neljä tähteä **** .

Kolme apinaa / Helsingin Kaupunginteatteri

Kolme apinaa / Helsingin Kaupunginteatterin Teatteristudio Pasila

Suomenkielinen kantaesitys 13.2. 2013, kesto noin 2h 10min väliaikoineen

Ohjaus Pentti Kotkaniemi

Rooleissa Jarkko Pajunen, Jouko Klemettilä, Oskari Katajisto, Miina Turunen, Emilia Sinisalo ja Inka Kallén

Taustaa : Ranskalaisen Laurent Baffien kirjoittama Kolme apinaa (Les Bonobos) sai kantaesityksensä Pariisissa Palais-Royal - teatterissa syyskuussa 2011. Tämä hulvaton komediahan kertoo siitä, että kolme kaverusta alkaa deittailemaan naisia oikein urakalla. Yksi miehistä perustaa alkuun deittisivuston, jonka kautta naisiin voisi tutustua paremmin; ilmassa kun on lievää kyllästymistä maksullisissa naisissa ravaamista kohtaan. Miksi maksaa seksistä, kun sitä voisi hyvässä lykyssä saada ilmaiseksikin? Idea on muuten loistava ja kolme naistakin rekisteröityy heti palveluun. Asiassa on vain yksi mutta... Yksi miehistä on sokea, yksi kuuro ja yksi mykkä. Näytelmän alkuperäinen nimi "Les Bonobos" viittaa sekä seksuaalisesti poikkeuksellisen aktiiviseen simpanssilajiin, että seksihulluun mieheen. Nimellä viitataan myös vanhaan japanilaiseen legendaan kolmesta viisaasta apinasta, jotka eivät näe pahaa, eivät kuule pahaa eivätkä puhu pahaa. Vanhemmillani on muuten sellainen pieni apinapatsas! No, miehet kehittelevät ovelan taktiikan, jolla luovia läpi hankalista tilanteista siten, että naiset eivät huomaa mitään. Käytetään korvanappia, videotekniikkaa huuliltalukuun ja ovelaa ranneketta, johon on tallennettu 12 käyttökelpoista lausetta. Kuten arvata saattaa, kaikki ei mene ihan putkeen...

Alex, Dani ja Ben / kuva Tapio Vanhatalo, HKT

Plussaa : Alussa päästiin heti tuumasta toimeen, sillä suunnitelman kanssa ei turhia aikoja pähkäilty, vaan ovikello soi jo aika nopeaan. Homman virittelyyn ei siis kulutettu turhaa aikaa, vaan mentiin suoraan asiaan. Suoraan asiaan mentiin myös puheissa, sillä mitenkään hienovaraisesti ei kierrelty ja kaarreltu, vaan siitä puhe mistä puute ja paneminen oli tapetilla niin puheissa kuin eleissäkin. Joku takanani tuntui tästä kielenkäytöstä vähän närkästyvän, mutta minä en vähästä hätkähdä, joten eipä juuri haitannut. Kolmen miehen keskinäistä "juttelua" seuratessa välillä putosin kärryiltä, kun ei oikein tiennyt, että olisiko seurannut mykän Benin (Jouko Klemettilä) viittomia vai muiden kohkaamista. Heti en esimerkiksi kässännyt sitä, että kuuro Dani (Oskari Katajisto) luki puhetta huulilta myös. Miehillä oli heti alusta alkaen hyvä energia ja meininki, ja kukaan ei jäänyt missään vaiheessa paikoilleen ihmettelemään, vaan aina oli jotain pientä liikettä kehissä. Sokean Alexin (Jarkko Pajunen) ekat treffit olivat mainiot. Toiset antoivat siis korvanapin kautta ohjeita ja koordinaatteja, ja hiukan meni kättelyt ja skoolaukset "vähän sinne päin". Heti jäi mieleeni legendaarinen lause "Saisiko olla jotain juotavaa? Giniä, viskiä, vodkaa?", sillä sitä kyllä toistettiin useampaankin otteeseen. Miina Turunen oli huippu kenkäkauppias Léa, jolla biologinen kello tikitti pahemman kerran ja rakkaudenkaipuu oli valtava. Emilia Sinisalo oli ronski huumepoliisi Julie ja Inka Kallén viehättävä, mutta kovin varovainen Angélique. Miehistä ehdoton suosikkini oli Jouko Klemettilä, jonka kasvonilmeiden seuraaminen jo nauratti valmiiksi. Mykän miehen treffit meinasivat käräyttää naurusulakkeeni monta kertaa, en ole aikoihin nauranut niin paljon ja vaihteeksi tuntui, että katkeaa kohta joku verisuoni päästäkin. Se rannevekotin käyttökelpoisine lauseineen on kyllä huippu keksintö, kunhan muistaa painaa sitten oikeaa nappia oikeassa kohdassa. Lisähupia tarjosi sokean Alexin "hillitty valkoinen paita" ja tiskauspuuhat, kellojen tarkistus (taisi Oskarilla pettää pokka oikeasti kun huomasi, että kello olikin unohtunut ja nahkaranneke oli väärässä ajassa...) ja videokameran kanssa säätäminen. Loppupuolella tarjottiin vakavaakin pohdintaa toviksi, ja näin tällä hillittömällä farssilla oli ihan oikea sanomakin.

Inka Kallén ja Oskari Katajisto / kuva Tapio Vanhatalo, HKT

Miinusta : Saman vitsin toisto ei väliajan jälkeen jaksanut enää niin naurattaa, ja hiukan alkoi jopa ärsyttää esim. Julien äijämäinen meininki. Yhteistreffit menivät osittain aika sekavaksi ja jotenkin liian helposti miesten salaisuus selvisi.

Muuta : Ilahduttavan paljon oli miehiäkin katsomossa ja muutenkin tuntui tämä uppoavan yleisöön. Ja onhan se mukavaa huomata, miten hyvällä tuulella ihmiset poistuessaan olivat. Itselleni jäi päähän soimaan ne rannesysteemit lauseet ja äänenpainot. Pitäisikö viritellä joskus samanlainen ja vähän testata tuttuja? Tuli myös opittua pari viittomaa...

Kolme apinaa nauratti juuri sopivasti ja neljän tähden veroisesti **** .

Emilia Sinisalo, Miina Turunen ja Jouko Klemettilä / kuva Tapio Vanhatalo, HKT

Haastattelussa Birgitta Putkonen

 Birgitta Putkosen tapasin marraskuun alkupuolella 2012 Hämeenlinnan teatterin aulassa.

Tamperelainen ”Kitta” on syntynyt 1965 ja horoskooppimerkiltään hän on härkä.

Mitä harrastat? ”Sen verran kun ehdin niin baletti, ja leffojen katsominen kotona on mun harrastuksiani, ei oo oikein aikaa sinne leffateatteriin asti mennä. Mä tykkään sellaisista romanttisista komedioista, ne on sellaisia ”aivot narikkaan”-juttuja. Niitä voi vaan tuijotella ja niistä saa tosi hyvän olon!”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ja minkä taidon haluaisit osata? ”No laulu on mun erityistaitoni, oon musiikkia opiskellut aikoinani aika paljonkin. Haluaisin osata ranskan kielen, luin aikoinani sitä lukiossa ja mua harmittaa kun se taito on hävinnyt jonnekin. Kun mä kuulen ranskaa, tulee aina sellainen fiilis että pakko ruveta opiskelemaan tätä ja tää on niin kaunista. Haluaisin mennä johonkin Provenceen ja vuokrata vaikka mökin sieltä kesäksi”, Kitta hehkuttaa.

Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Isäni oli aikoinaan Työviksen käyttöpäällikkö ja sitten se siirtyi Tampere-taloon myös käyttöpäälliköksi, kun sitä ruvettiin rakentaan. Isä lähti valaistusmestarin hommista ja samoin mun pappani ja setäni oli valaistusmestareita Tampereella. Äitini oli nuorempana tanssijana teatterissa.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Pianoa osaan soittaa mutta huonosti, se kuului siihen opiskeluun silloin kun opiskelin sitä laulua.”

Milloin kiinnostuit teatterista? ”No ihan pienestä, isän kautta tietysti. Oon kasvanut teatterissa, se oli mun hoitopaikkani silloin pienenä. Kolmevuotiaana olen katsonut siellä Tsehovin Kolme sisarta ja tuijottanut sitä vaan...Lavalla mä olin ekan kerran Pyynikillä 1968, eli olin silloin myös kolme. Näytelmä oli Värmlantilaiset. Äitini oli siinä avustamassa ja mä olin sitten siinä. Sekin oli mun hoitopaikkani kun isä oli sielläkin teatteripäällikkönä. Siitä se sit alkoi ja joka vuosi olin avustajana Pyynikillä siihen asti kun kasvoin isoksi.”

Virallinen ja epävirallinen Kitta ... / kuva Teatterikärpänen

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Olen käynyt Lontoossa sellaista kuin GuildHall School of Musics and Drama, musiikkiteatterikoulu. Olin siellä hetken aikaa ja sitten loppui rahat. Sit mä olen käynyt täällä Teakissa noita näyttelijäntyönkursseja, kouluun en ikinä päässyt. Pyrin kyllä neljä kertaa, mutta sitten mulla meni hermot. Mietin vähän aikaa sitä klassista laulua ja pyrin Sibeliusakatemiaan kaksi kertaa. Toisella kertaa pääsin ihan siihen loppuvaiheeseen asti, ja ne päätti siinä, että mulla on niin paha s-vika ettei sitä voi korjata, et musta ei voi ikinä tulla laulajaa. No, mä oon pärjännyt tän ässäni kanssa ihan hyvin. Tanssiopintoja mulla on myös.”

”Aikoinaan kun mulla meni hermot siinä kouluunpyrkimisessä, niin mä menin TV2:lle järjestäjäksi. Olin siellä kolme vuotta ja sit mä pääsin Porin Teatteriin vierailemaan, operettiin tekemään suprettiroolin. Musiikkiopintojen kautta pääsin sinne ja sit se teatteri taas vei. YLE tarjos mulle vakituista paikkaa sieltä TV2:lta. Ne katto vähän aikaa sitä mun poukkoilemista edestakaisin ja ne sano mulle, et nyt sä teet valintas. Mulla oli esityksiä Porissa vielä silloin. Että nyt se on joko teatteri tai televisio, et YLEltä mä saisin ihan elinikäisen paikan. Mä mietin sitä vuorokauden kyllä, heti en pystynyt vastaamaan. Hetken aikaa mietin, että nyt mulla olisi siinä se paikka ja leipä taattu siellä tv-hommissa. Sit mä menin ja sanoin ”Kiitos tää oli tässä!” Valitsin sitten teatterin. Se oli kyllä tosi kiva paikka se TV2, tykkäsin myöskin siitä et ei se mikään huono paikka ollut.”

Oletko ollut muissa töissä aiemmin? ”Oonhan mä kaikkee muutakin tehnyt. Mä oon ollut kesätöissä torimyyjänä nuorempana ja lukion jälkeen mä hoidin kehitysvammaisia tuolla Ylisellä. Se oli kans sellainen, että se homma oli samaan aikaan sen Porin kanssa kun silloin oli esityksiä jotain kuusi kuukaudessa vain niin jotain mun tartti tehdä. Se Ylinen oli tuolla Ylöjärvellä, olin hommissa aikuisten suljetulla osastolla ja se oli kans todella opettavainen kokemus.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”En mä tiedä miks mä tänä päivänä oon, kun mulla on tässä viisi muutakin ammattia, mutta tää on se mihin mä halusin ja tässä mä nyt oon! That´s it! Sitä mä en tiedä miksi mä täällä oon, koska kuten sanottu, mulla on tässä näitä muitakin töitä aika paljon, huomaan että aika on vähän kortilla. Mä tykkään kyllä tästä! Mulla on lisäksi se Tomaatteja, Tomaatteja – homma ja sit viime kesänä mä tuotin Joensuuhun ekan kerran kesäteatteria, ja ens kesänä oon menossa myös sinne.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Pienenä mulla oli Salme Laaksonen ja Ilmari Saarelainen, Veijo Pasaset ja Eila Roineet oli kovia nimiä pikkutytölle silloin. Tukkijoellakin kävin varmaan katsomassa 80 kertaa kun siinä oli kaikki nää mun suosikit...”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Pienenä olin siis avustajana Tampereen Teatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa. Sitten olin Oulussa ja Porissa. Kesäteatteria olen tehnyt Samppalinnassa Turussa, Kirjurinluodossa Porissa, Pyynikillä ja Hämeenlinnassa. Ja sit oli tää Musiikkiteatteri Koitto, jota nyt ei enää oo. Täällä Hämeenlinnassa mä olen sitten mun urani tehnyt, olen täällä nyt 20 vuotta jo ollut!”

Mitä sanoisit tärkeimmiksi roolitöiksesi? ”Kiss me Katen päärooli, sai silloin tehdä sen mihin olin tavallaan saanut koulutuksen. Ja sitten Kaaos ja Luolanainen. Se Lasillakävelijä oli kans hyvä, vaikee rooli mutta se ohjattiin niin tarkaksi, tykkäsin siitä kyllä.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Mä voisin kyl ottaa sen Robert Downey Jr:n, se pyörii nyt mun päässäni kun katottiin just yks leffa missä se oli mukana.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Laulujahan on paljon mitä haluaisi laulaa kyllä, olisi ollut mukava tehdä enemmänkin noita musikaalirooleja. Aina oon halunnut tehdä tuon West Side Storyn Marian roolin, mut nyt vanhemmiten se on muuttunut Anitan rooliksi, sen voisin vielä tehdäkin. Siinä on tosi makee se musiikki kyllä. En mä halua laulaa mitään duettoa, mä haluan laulaa yksin!”

Mikä on parasta työssäsi? ”Seikkailu. Kahta samanlaista päivää ei tule, se on se mikä tässä on tosi mielenkiintoista ja kivaa.”

Entä miinuspuolia? ”No työajat! Kaksosainen päivä ja kuusi päivää viikossa, niin jossain vaiheessa tuntuu etenkin tällai talvella että oho, ompas pitkiä viikkoja! Mutta sitten taas vastaavasti on se kesä siinä, et sen kun tammikuussa muistaisi että mä pidän ne kaikki vapaani sitten kesällä. Tälleen työputken keskellä pitäisi aina muistaa se!”

Millaisessa roolissa koet olevasi kaikkein omimmillasi? ”Mä oon rytmisesti kauheen tarkka, että varmaan se menee tuonne komedian puolelle. Teinhän mä sen Luoteisväylänkin eikä siinä ollut kyllä komediasta tietookaan...” Kitta naurahtaa.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Auringonvalo kun tulee, niin mä saan siitä energiaa hirveesti ja sen jälkeen lähtee tavallaan taas uusi kela pyörimään. Tietysti uudet ihmiset inspiroi ja mielenkiintoiset ja haasteelliset jutut. Ja sellaiset jutut, että joutuu ittensä kanssa painimaan , et kaikki ei oo aina niin itsestäänselvää. Se myös inspiroi, jos eteen tulee joku este. Tulee fiilis et jahas, mitäs nyt sitten ja lähden ratkomaan sitä. Mä en jää siihen hakkaamaan päätäni, vaan lähden heti miettiin sitä ratkaisua.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Varmaan jokaisella on jonkinlaista, mutta se kuuluu asiaan ja mä en oo koskaan sillai kärsinyt siitä, et se olisi hankaloittanut mun menemistäni lavalle. Silloin oli kyl ihan hirveetä, ja sellaista ei oo ennen tapahtunut, kun mä paikkasin Katariina Kuisman Martan roolin Niskavuoressa. Mä rakastan paikkaushommia, koska mulla on sellainen pää että mä opin tekstin nopeesti ja mä tykkään siitä kun mä en tiedä mistään mitään ja vähän tönitään. Ainoo mitä mä jännitin oli se, että mä annan Ritva Oksaselle vääriä iskuja kun muutenkin sillä oli iso kakku siinä, et jos mä annan sille väärän iskun niin se menee ihan sekaisin siitä. Sitä en olisi pelännyt, jos siinä olisi ollut joku sellainen henkilö jonka mä tunnen vähän paremmin. Esitys alkoi ja mä olin kulisseissa ja Lasse sanoo mulle, että ai niin me ei tätä ekaa kohtausta käyty ollenkaan läpi, et sun pitää viedä tuo tuoli tuolta pois ja musiikki soi. Mulle tuli paniikki et apuaaa mikä tuoli, et kohta mä juoksen ekaan junaan ja lähden pois täältä. Sit mä sain rauhoitettua itteni että kyllä mä tän osaan, ja osasin! Se oli kyllä sellainen pikapaikkaus, mä tein kahdeksassa tunnissa sen roolin. Selvisin, ja Ritvakin kiitti!” Kitta muistelee hymyillen.

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”, joita suoritat ennen lavalle menoa? ”Nyt mulla on noi puntit tuolla, niitä mä nostelen. Se jäi tuosta Luolanaisesta, et kroppa pitää saada hereille. Nyt oon pitänyt sitä punttihommaa joka jutussa mukana. Niskavuoressa mä tein vatsalihasliikkeitä, kun oli sillai et mä menin sanoon pari repliikkiä ja sit oli 50min väliä ennen seuraavaa repliikkiäni.”

Oletko kuullut mitään teatteriin liittyviä taikauskojuttuja? ”Ei saa viheltää eikä laittaa kenkiä pöydälle. Plaria ei saisi pitää lattialla, mä kyllä joskus pidän mutta se ei oo mulle niin paha juttu. Viheltely varsinkin tietää huonoa onnea. Virtasen Ilpo oli meillä äänimiehenä ja se vihelteli aina, mutta sillä oli viheltelyyn erioikeus!”

Kerro joku kommellus! ”No siinä näytelmässä ”Elä lehmä mulle ala” Kati oli jo lavalla ja odottaa mua lehmänä, ja mä sermin takana koitin saada ahtaassa tilassa omat vermeet päälle ja tulen lavalle utareet niskassa. Silloin kyllä naurettiin ja paljon!”

Tulevia roolejasi? ”Helmikuussa 2013 tulee ensi-iltaan Ruostetta ja timantteja, siinä olen mukana ja sitten syksyllä pari juttua, joista en vielä tiedä mitään sen enempää.”

Haluaisitko tulevaisuudessa käsikirjoittaa tai ohjata itse jotain? ”En haluaisi ohjata, mutta kirjoitan stand-uppia kyl itse. Se on ainut minun kirjallinen tuotteeni.”

Onko sinulla mottoa? ”Positiivisuudella eteen päin!”

Mistä haaveilet? ”Onnesta ja rakkaudesta.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”No se yksi sarjakuvanainen. Modesty Blaise, nuorempana luin niitä paljon. Musta se oli niin makee kun se oli kuitenkin niin jätkämäinen ja silti ihanan naisellinen ja seksikäs ja päihitti aina kaikki.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mua ei kyllä kiinnosta yhtään olla miehenä! Mä varmaan ajaisin parran ekana, jos olisi sänki. Mä inhoon partaa! Kattoo siitä sitten et miten se päivä lähtee etenemään...”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Kirjoja kauheen määrän, joku soitin jolla voisi soittaa musiikkia. Suklaata, jaloviinaa ja vettä!”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Saako mennä vakavaksi? Menisin päivään ennen kuin mun isäni kuoli neljä vuotta sitten, se kuoli yllättäen ja mä löysin hänet. Olisin halunnut sanoa hänelle, että se tietää että mä rakastan häntä. Se jäi mietityttään”, Kitta herkistyy.

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Vittu

Mikä sytyttää sinut? - Huumori

Mikä sammuttaa intohimosi? - Maanantai

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Linnunlaulu

Mitä ääntä inhoat? - Katupora

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Leipuri

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sairaanhoitaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

Blogipalkintoa pukkasi

Jahuu, sain tuossa muutama aika sitten Siiriltä (bloginsa Some Superfluous Opinions löytyy täältä) Very Inspiring Blogger Awardin! Kiitos tästä palkinnosta Siirille, tämä on suuri ilo ja kunnia! Samalla pitäisi sitten kertoa seitsemän faktaa itsestään, ja jakaa palkintoa myös muutamalle omasta mielestään inspiroivalle blogille.

Ensinnäkin tässä ne seitsemän faktaa :

1. En osaa laittaa kieltäni rullalle, en sitten millään vaikka kuinka yrittäisin.

2. Minulla on viisi tatuointia (neliapila, teatterinaamarit, Pikku Myy, Herra Hakkarainen ja pesukarhu).

3. En ole koskaan ajanut Helsingin metrolla (Lontoossa, Pariisissa ja Tukholmassa kylläkin).

4. Minulla ei ole ajokorttia (eikä tule).

5. Minulla ei ole sisaruksia.

6. En ole koskaan käynyt Tampereen Teatterikesässä (ihme!)

7. Olen kätellyt Bonoa.

Pistetään sitten lopuksi plakaattia jakoon ja tällä kertaa kolmeen eri osoitteeseen :

1. Zimbo menee Allikosta ojaan siihen malliin, että kannattaa lukea muidenkin

2. Kujerruksia-blogi on mainio! Kirjoista, elokuvista ja teatteristakin.

3. Unikuun terapiahuone tarjoaa kaikkea ihanaa käsintehtyä!

Kukin sitten kirjoittaa seitsemän faktaa myös...

Ilta Esko Salmisen kanssa / Kansallisteatteri

Ilta Esko Salmisen kanssa / Kansallisteatterin Pieni näyttämö

Ensi-ilta 22.4. 2013, kesto noin 1h 15 (ei väliaikaa)

Dramaturgia, konsepti ja haastattelija Mika Myllyaho

Lavalla Esko Salminen

Muusikko Samuli Laiho

Taustaa : Yleisön pyynnöstä Esko Salminen nousee Kansallisteatterin lavalle viitenä iltana kertomaan uransa käännekohdista ja esittämään monologeja tunnetuimmista rooleistaan. Haastattelijana toimii Mika Myllyaho ja tunnelmaa on luomassa myös muusikko Samuli Laiho. Jokainen ilta on takuulla erilainen, sillä mukana on se yllätysmomentti, että kaikki ei kulje ihan käsikirjoituksen mukaan ja jutut lähtevät rönsyilemään, mikä oli tämänkin illan ehdoton suola kaiken muun loistavan päälle. Ensi-ilta venähti nimittäin heti vartilla...

Kuningas Lear / kuva Leena Klemelä

Plussaa : Esitys alkoi vauhdikkaasti, kun Esko saapui sisään samasta ovesta kuin yleisö, vahtimestari ei häntä kuulemma meinannut päästää ensin ovesta sisään liputtomana. Heti alkuun kuultiin pätkä Seitsemästä veljeksestä ja yleisön joukossa istunut nainen sai hauskaa huomiota osakseen. Aluksi Esko kertoi lapsuudestaan Kansallisteatterin tiloissa, vanhemmat kun olivat näyttelijöitä samassa talossa, ja teatteri toimi myös lastentarhana tarvittaessa. Oli piileskelty pöydän alla lavalla eräässäkin näytöksessä ja seikkailtu kaikki mahdolliset tilat läpi. Kertoipa Esko myös rottaongelmasta, joka poistettiin kahdella siilillä. Alkumetreillä jo huomattiin, että simppeliin kysymykseen saatiin vastaus, joka sitten lähti rönsyilemään ihan muille urille ja Myllyaho joutui hyppimään aika monenkin kysymyksen yli varmasti, sillä aika ei olisi mitenkään muuten riittänyt. Oli ilahduttavaa huomata, miten helposti ns. mopo lähtee käsistä ja hetken kuluttua ihmetellään, että mikäs se kysymys nyt taas olikaan. Jotenkin tuttua, etenkin kun puran tekemiäni haastatteluja... Esko kertoi ajastaan nuorena teatterikoululaisena, ensimmäisistä isoista rooleistaan, Turun kaudesta ja siirtymisestä Helsingin Kaupunginteatteriin. Lisäksi kuultiin erittäin kiintoisia tarinoita kulissien takaa, pieniä humoristisia pätkiä ja vakavempaakin pohdintaa. Mykkäkoulua, housujen putoamisia, kännissä vedetyt harjoitukset...Välillä pompattiin ylös tuolilta ja esitettiin vahvat tulkinnat mm. Kuningas Learista, Othellosta ja Cyrano de Bergeracista. Upeaa kerrassaan seurata mestaria työssään! Nähtiin myös, millainen olisi Jussi Jurkan versio Romeon roolista ja Veikko Sinisalon rakkaudentunnustus nuorelle Eskolle. Loppupuolella heittäydyttiin vakavemmaksi, kun Esko kertoi isänsä alkoholinkäytöstä ja isänsä näyttelijänuran loppuhetkistä. Pala kurkussa luettu Eino Leinon runo huipensi kaiken.

Miinusta : ehdottomasti liian lyhyt kesto. Tätä olisi katsellut ja kuunnellut vaikka miten kauan.

Myrsky / kuva Leena Klemelä

Muuta : Illan jälkeen jäi vähän harmittamaan, että olen näin nuori ja "myöhäisherännäinen" teatterin suhteen. Olisi ollut aikoinaan upeaa nähdä nämäkin kaikki loistavat roolityöt ihan livenä. Takanani istunut vanhempi rouva totesi puolitoistatuntisen jälkeen, että "Olen nähnyt kaikki nuo Eskon näytelmät, joista hän pätkiä esitti". Olen kateellinen! Ja myös onnellinen siitä, että olen sitten nähnyt ainakin näytelmät Kauppamatkustajan kuolema, Pukija, Pitkän päivän matka yöhön, Godota odottaessa ja viimeisimpänä Hamlet. Esko on kyllä huippu! Mikä karisma, mikä läsnäolo! Tuli myös sellainen ajatus mieleeni, että joskus koittaa aika, jolloin kenties samankaltaisessa tilanteessa on joku tämänpäivän nuorempi näyttelijälupaus, ja silloin minä voin ylpeänä julistaa esityksen jälkeen, että olen päässyt seuraamaan hänen uraansa ihan sieltä alkumetreiltä lähtien. Kuka se sitten on, se jää nähtäväksi.

Näitä tämänkaltaisia iltoja pitäisi mielestäni olla ehdottomasti enemmän ja useammin. Todella mielenkiintoista ja antoisaa! Lisäpisteitä vielä kattavasta käsiohjelmasta, jossa valokuvia Eskon uran varrelta ja pitkä lista näytelmistä, joissa hän on ollut mukana. Bravo!

Ilta Esko Salmisen kanssa oli antoisa ja siitä viisi tähteä ***** .

Juska Paarma Project

Mielenkiintoinen uusi blogi muillekin seurattavaksi ... Kokkolan Kaupunginteatterin näyttelijä Mikko Virtanen (joka löytyy täältä haastatelluistakin) valmistautuu Juska Paarman rooliin Jussi Parviaisen näytelmässä "Jumalan Rakastaja". Mikko on aloittanut blogin homman tiimoilta, ja kertoo siellä sekä henkisestä että fyysisestä valmistautumisesta rooliinsa. Muistan hämärästi kohun Jumalan Rakastaja-näytelmän tiimoilta ja Jussi Parviaisen uhon etenkin, joten luvassa on yksi syksyn teatteritapauksista varmasti. Ensi-ilta Kokkolassa on 14.9.

 Mikon blogi on nimeltään Juska Paarma Project.

kuva Teatterikärpänen

Haastattelussa Sari Ann Stolt

Sari Ann Stoltin (ent. Moilanen) tapasin lokakuun alkupuolella 2012 Musiikkiteatteri Palatsissa Tampereella, kahden Moulin Rouge-esityksen välisellä tauolla.

Sari Ann on horoskooppimerkiltään oinas ja hän on syntynyt 1970. ”Puoliksi olen kotoisin Espoosta ja puoliksi Keski-Suomesta Jyväskylän seudulta, mutta kyllä mä katson olevani keskisuomalainen. Synnyin Helsingissä, josta muutimme Espoon Kirstinmäkeen ja sieltä takaisin vanhempieni synnyinseuduille mummolaan vuonna 1981, josta taasen takaisin pääkaupunkiseudulle vuonna 1996, jolloin pääsin opiskelemaan Teatterikouluun. Isäni suku on kotoisin Konnevedeltä ja siellä me vietetään paljon aikaa mökillä edelleen.”

Mitä harrastat? ”No nyt ehdin vähän heikosti harrastamaan muuta kuin ulkoilua koiran kanssa. Kun on tuo pieni vauva, niin ei ole kauheasti ehtinyt muuta kuin hoitaa työt ja muut vastuut, mutta kyllä mä meinaan taas aktivoitua. Elixia muistaa kyllä laskuttaa mua joka kuukausi jäsenyydestä, että kova pyrkimys mulla on kyllä päästä kuntoilemaan!”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Vaikeeta on nimetä mitään yhtä erityistaitoa, että ehkä sanonkin sitten että monipuolisuus on vahvuuteni. Sitä olen päässyt ainakin harjoittamaan urallani, ja siitä olen tosi kiitollinen.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Tietenkin mä haluaisin osata tanssia paremmin, oon tanssinut jonkin verran ja ottanut tuntejakin ihan nuoresta pitäen, mutta tässä on mennyt nyt monta vuotta niin etten ole ehtinyt tanssitunneille. Kyllä mä haluaisin että mun piruetit pyörisivät useamman kierroksen!” Sari Ann innostuu. “Lisäksi haluaisin osata tunnistaa lintuja ilman opaskirjaa.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Joo mä olen aloittanut pianonsoitolla joskus 7-vuotiaana Espoon musiikkikoulussa ja sitten kun muutettiin Keski-Suomeen, niin pääsin jatkamaan pianonsoiton opiskelua konservatorioon, jossa lauloin myös Lapsikuoro Sinikelloissa viisi vuotta. Piano oli siis pääaineeni vuosia, kunnes kiinnostuin laulamisesta ihan tosissaan. Jyväskylän musiikkikouluun perustettiin vuonna 1986 uusi draamastudio, joka sittemmin muuttui musiikkiteatterilinjaksi, jonne pyrin ja pääsin. Se oli ensikosketukseni musiikkiteatterin tekemiseen, olin tuolloin 16-vuotias. Se oli hyvä startti, meillä oli viikottaiset laulu-, draama- ja tanssitunnit. Taisin olla 18 tai 19, kun sitten pyrin takaisin konservatorion laulupuolelle. Sittemmin musiikkikasvatusta opiskellessani opettelin soittamaan myös hieman akustista kitaraa ja muita bändisoittimia”, Sari Ann muistelee.

kuva Teatterikärpänen

Missä vaiheessa kiinnostuit sitten teatterista? ”Se oli just niitä aikoja siinä yläasteen loppupuolella, kun alkoi kiinnostamaan se musiikkiteatterin tekeminen. Me tehtiin paljon eri produktioita sillä musiikkiteatterlinjan ryhmällä silloin. Vuonna 1987 Jyväskylän kaupunginteatteriin haettiin avustajia Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen- musikaaliin ja pääsin siihen mukaan. Kolme vuotta se kesti ja silloin oli sunnuntaiesityksetkin vielä ja se oli kyllä ihan mahtavaa, kun sai pientä tienestiäkin siinä samalla! Pääsi oikein kunnolla tekemään hommia. Työt talossa jatkuivat vielä yhteensä viiden vuoden ajan, kun sain tehtäväkseni pieniä laulurooleja muistakin musikaaleista. Se on ollut kyllä hyvä lähtö uralle tosissaan! Olen saanut harjoitella ensin vähän pienemmissä piireissä ja siitä sitten pikku hiljaa päässyt tekemään haasteellisempia juttuja. Sain tuohon aikaan mahdollisuuden myös esiintyä erinäisten orkesterien ja bändien solistina.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Se oli tosiaan ensin se Musiikkikoulun musiikkiteatterilinja, jossa opiskelin ensin kolme vuotta lukion ja kaupunginteatterin ohella. Lukion jälkeen pyrin laulunopettajalinjalle Konservatorioon ja myös musiikkikasvatusta opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Opiskelin molemmilla linjoilla viitisen vuotta samaan aikaan kun olin mukana kaupunginteatterin
musaproggiksissa. Sitten Teatterikorkeakouluun tuli uusi musiikkiteatterilinja ja pyrin sinne ja pääsin. Se oli sellainen maisterilinja, eli piti olla jo tietty määrä korkeakouluopintoja takana ja lisäksi kokemusta alalta. Mä valmistuin sieltä vuonna 1998. Meitä oli kymmenen sillä samalla kurssilla, viisi naista ja viisi miestä”, Sari Ann
kertoo.

Miksi olet näyttelijä tällä hetkellä? ”Intohimosta. Musiikki oli ensin lähellä mun sydäntä ja se kuljetti lopulta teatterin maailmaan, en jotenkin pitänyt itseäni näyttelijänä, vierastin silloin sellaista näyttelijän identiteettiä. Olen työläisperheestä lähtöisin, emme harrastaneet kulttuuria tai teatterissakäymistä, vaikkakin musiikki kyllä soi kotona paljon. Teatterin maailma oli minulle vieras kunnes kasvoin osaksi sitä. Nykyään rakastan käydä
teatterissa, keikkoja ja konsertteja kuuntelemassa. Se ei vaan onnistu lainkaan niin usein kuin haluaisin.” Sari Ann toteaa.

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Haluaisin olla sisustussuunnittelija tai sisustusarkkitehti. Olen harkinnut alan opintojakin. Luulen, että jos alkaisin vielä opiskelemaan, niin se olisi joka tapauksessa ihan jotain muuta kuin tätä.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Vesa-Matti Loiri on varmaan sieltä ihan nuoresta asti ollut yksi esikuvista, mä löysin silloin nuorena ne Veskun Leino-levytykset ja olen aina tykännyt hänen tulkinnoistaan ja ihaillut hänen monipuolisuuttaan.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”No Teatterikorkean jälkeinen ensimmäinen päärooli musikaalissa, eli Tampereen Teatterin RENT ja Maureen oli minulle tietysti tärkeä virstanpylväs kun pääsi tekemään ensimmäistä isoa roolia. Se oli silloin Suomessa kantaesitys. Helsingin
Kaupunginteatterin Rebecca-musikaali on tietysti yksi urani kohokohdista ja nyt tämä Moulin Rouge on hirvittävän mieluinen proggis myös. Meillä on mahtava porukka ja tätä on hirvittävän ihana tehdä, kaikille riittää haastetta. Ei pääse kyllästymään, vaikka en mä kyllä yleensä ole kyllästynyt muihinkaan rooleihini. Aina niihin löytää jotain uutta kulmaa ja syvyyttä... Turun Kaupunginteatterissa tein yhden päärooleista musikaalissa Thorin vasara, mutta suurimman haasteen tarjosi minulle kesällä 2006 UIT, kun sain yllättäen eräänä lauantaiaamupäivänä puhelun vastaajaani. Kuuntelin viestin, jossa ohjaaja Dick Holmström käski pakata kamat ja saapua teatterille mahdollisimman pian. Kello 16 olikin jo ensimmäinen esitys. Muistan kuinka mm. Jussi Lampi yritti auttaa lavalla vielä useamman esityksen ajan ja antaa impulsseja aina hieman ennakkoon. Dick Holmströmin olin tavannut Teatteri Satakielen ja Eastwayn tuotannossa The Donkey Show. Olin mukana myös samaisen tuotantotiimin estyksissä Heavy Xmas ja Ain’t Misbehavin’- En katso muihin. Rebeccan jälkeen vierailin Komediateatteri Arenassa parissa proggiksessa. The Revyy ja Nyt jo Naurattaa tehtiin siellä vuosina 2009-2010. Ihana talo täynnä ihania ihmisiä ja erinomaisen vaikea tyylilaji. Hauskaa oli kyllä!”

Olet myös tehnyt ääninäyttelijän töitä ja dubannut? ”Se äänityö on oikeastaan alkanut jo silloin Jyväskylän aikoina, Jari Karjalainen teki siellä studiotöitä ja lauloimme hänen kanssaan mm. ensimmäiset Radio Jyväskylän tunnarit vuonna 1986. Myös Riku Moilanen ja Jussi Niemi syvensivät studiomuusikon ja spiikkerin ´opintojani’ ja näiden herrojen kautta eksyin siis mainosmaailmaan. Siitä lähtien olen tehnyt tunnareita, jinglejä ja spiikkejä. Äänityöt ovat olleet tärkeä osa leipääni. Dubbaushommat alkoivat 90-luvun
lopulla Pauli Virran myötä. Pääsin PVP-Voice:lle dubbaamaan. Tein siellä mm. Pokemonin Ash Ketchumia sarjan ensimmäiset kolme tuotantovuotta ja paljon muitakin sarjoja. Nykyään dubataan niin paljon enemmän, että tuotantofirmojakin on useita. Teen parhaillaan muutamaa eri sarjaa ja yhtä dvd-leffaa. Viimeisin isompi leffa on varmaan se ”Kaksin karkuteillä”, olen siinä Gothelin äänenä. Monesti saan tehtäväkseni myös
poikarooleja, niiden dubbaaminen on vähän rankempaa kun joutuu puristamaan ääntä enemmän.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Kyllä mulla on. Mä näin Broadwaylla musiikkidraaman ”A Little Night Music”, se oli upea. Siinä oli Catherine Zeta-Jones siinä ‘mun’ roolissa” Sari nauraa. “Se oli muuten Turun Kaupunginteatterissa just vähän aikaa sitten, ”Kesäyön hymyilyä”, valitettavasti en ehtinyt näkemään sitä. Teoksessa nivoutuu niin hienosti se musiikki ja draama yhteen. Itku tuli siellä Nykissä esityksen jälkeen silloin kun olin katsomassa!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Apua! Riippuu tietysti teoksesta... Voi ei tuommoiseen voi vastata, täällä on tänäpäivänä niin hirveästi upeita tekijöitä, että kaikkien niiden kanssa, joiden kanssa jo olen päässyt tekemään on ollut tosi ihana tehdä!”

Mikä on parasta työssäsi? ”Vaihtelevuus, ei pääse leipääntymään. Teatterissa rakastan erityisesti harjoitteluvaihetta, etsimistä ja löytämistä, ahaa-elämyksiä. Erilaiset ihmiset ja se yhdessätekemisen meininki ja ne harvat hetket, kun kaikki sujuu kuin rasvattu ja esityksen päälle on ripoteltu pikkuisia taikahippuja. On aina jännittävää nähdä mitä kaikkea ryhmästä saakaan irti, kun kaikkien lahjakkuus pistetään sulatusuuniin.”

Entä miinuspuolia? ”No tietysti työajat ja viikonlopputyö, varsinkin nyt kun on vauva kotona. Eihän sitä haluaisi olla pois kotoa! Ystävien tapaaminen on työni luonteen takia ajoittain haasteellista. Urani jatkumisen kannalta on tietysti elinehto, että pääsee tekemään työtä ja tarviihan sitä tietysti myös sitä rahaakin.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Luonto, ehdottomasti mulle erittäin tärkeä. Ulkoilen paljon.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”No jonkinverran, vaikka en nimittäisi sitä kärsimiseksi. Jännitän jonkinverran ja katson että se kuuluu asiaan ja on normaalia ainakin niissä rajoissa, joissa jännitys on toistaiseksi esiintynyt. Pelkään sitä, että jännitys jostakin syystä pahenisi jossain vaiheessa sellaiseksi, että se vaikuttaisi radikaalisti tekemisiini.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita huomaat toistavasi aina ennen esitystä? ”Kyllä mä aina järkkään purukumia tuonne lavan taakse, että jos jännittää niin paljon että suu kuivuu tai ei ole muistanut juoda tarpeeksi, niin sitten voi jauhaa vähän purkkaa ennen lavalle menoa, jotta saisi vähän ”voiteluainetta”, Sari Ann naurahtaa.

Kerro joku oikein hyvä muisto? ”Yksi hyvä muisto on Rebeccan ensi-ilta tietysti, mä en mieltänyt sitä mun roolia mitenkään hirmu merkittäväksi vielä siinä vaiheessa, mutta ensi-illan jälkeen, kun ihmiset tulivat niin vuolaasti suitsuttamaan, niin olin tietysti paitsi hämmästynyt ja ihmeissäni niin hirmu iloinen asiasta ja siitä, että olin ylipäätään saavuttanut yhden isoimmista haaveistani, päästä tekemään iso musikaalirooli Helsingin kaupunginteatterissa!”

Tulevia roolejasi? ”Simply the Best ja Blues Brothers jatkuvat täällä Musiikkiteatteri Palatsissa samoin kuin Cabaret Paris. Palatsin proggikset sopivat mulle hirmu hyvin, kun esityskertojen määrä ei ole niin massiivinen. Se mahdollistaa nyt sen, että pystyn tekemään samalla myös äänitöitä hyvin ja olemaan mahdollisimman paljon pojankin kanssa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Yksi Tabermannin runo, jonka loppu menee näin: Lennä, lennä ja jos putoatkin on se vain siksi että kohoaisit vielä korkeammalle. Ja sitten sellainen tyyneysrukous, joka menee näin: Annettakoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Ah, ja on mulla kolmaskin: mittani verran jos kasvaa voin, mittani verran soin. Tämä on Aale Tynnin runosta.”

Mistä haaveilet? ”Haaveilen siitä, että sitten kun elämä rauhoittuu, niin meillä olisi varaa vielä harrastaa kulttuuria ja käydä teatterissa. Että meillä olisi mieheni kanssa järven rannalla ihan oma paikka, jossa pääsisi rauhoittumaan ja puuhastelemaan luonnonkierron mukaan perusasioita, marjastamista, sienestämistä, metsästämistä, kalastamista, rakentamista jne. ja sitten toinen pieni paikka Helsingin ytimessä kulttuuriharrastuksia ja ystävien tapaamista varten.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Varmaan yrittäisin ensisijaisesti ymmärtää sitä, että miksi mä ajattelen niin putkiaivomaisesti. No mutta olisinko mä mies jolla olis valtaa? Mikä mies mä oikein olisin? Jos mulla olisi kaikki valta maailmassa, mä lopettaisin sodat, lasten ja eläinten kärsimykset ja tarpeettoman muovin käyttämisen! Lopettaisin turkistarhaukset ja eläinten pitkät kuljetukset teurastamoille.Eikö ruokaa
todellakaan pystytä tuottamaan ilman eläimille aiheutuvaa turhanpäiväistä kärsimystä? Heh, hauskaa, sekoitin miehenä olemisen ja vallan käyttämisen välittömästi.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Mieheni, lapseni ja koirani ottaisin mukaan ja punaviiniä, sinihomejuustoa ja salmiakkia. Vettä varmaan valuisi sinne jostain kallionkolosta, eikö niin? Napostelisin hieman ja sitten pistäisin pitkäkseni siihen nukkuvien poikien viereen.”

Jos saisit matkata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen, minne menisit? ”Voisin palata hetkeen, jolloin heinätöiden ja yhdessä syömisen jälkeen makoilimme koko suvun voimin pitkin tuvan pitkiä penkkejä, sulattelimme hyvää ruokaa tarinoita kuunnellen ja pelkästä väsymyksestä rätkättäen, varmana siitä että kohta päästään saunaan ja uimaan.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Tyhmä
Mikä sytyttää sinut? - Luonto, kauneus luonnossa ja kotona, esteettisyys
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kylmyys ja kyynisyys
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Lapsen nauru
Mitä ääntä inhoat? - Järjetöntä kuorsaamista, kun yrittää itse saada unta
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Maatilan emäntä tai sisustussuunnittelija
Missä ammatissa et haluaisi olla? – Teurastajana
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa, käy pöytään!

Haastattelussa Marika Heiskanen

Marika Heiskasen tapasin marraskuun puolivälissä 2012 Teatteri Siperian tiloissa Tampereella.

Kuopiosta kotoisin oleva Marika on syntynyt 1974 ja horoskooppimerkiltään hän on leijona. ”19- vuotiaaksi asti asuin kotona maaseudulla, Vehmasmäki-nimisessä paikassa, joka sijaitsee 20km Kuopiosta etelään. Opiskelutouhut veivät mut sitten ympäri Suomea. Jonkin aikaa opiskelin Joensuussa maisema-arkkitehtuuria, aika hämmentävää eikö, ja Kuopion yliopistossa opiskelin sosiologiaa. Tampereella ja Helsingissä olen asunut myös, ja tällä hetkellä asun Pirkkalassa rintamamiestalossa, remontin keskellä”, kertoilee Marika.

Mitä harrastat? ”Harrastan löhöilyä, heh! No liikuntaa pyrin harrastamaan niin paljon kuin vaan mahdollista ja kaikenlaista, mä vaihtelen aika paljon lajeja. Välillä mä lenkkeilen, välillä kuntopyöräilen, käyn salilla. Aina vähän fiiliksen mukaan, en oo kauheen lajiuskollinen siinä mielessä. Haluaisin käydä tanssitunneilla, mutta en oo oikein ehtinyt nyt tässä, kun on pienet lapset ja työt ja muut. Teatterin työaika on aika haasteellinen sellaiseen jatkuvaan harrastamiseen. Niin ja sitten mä tykkään hirveesti seurailla kokkailuohjelmia, vaikka en mä niitä hirveen hyvin osaa kyllä sitten itse toteuttaa”, Marika nauraa.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Kyllä mä koen, että mä olen monipuolinen. Mä tykkään hirveesti viihdyttää ihmisiä ja tehdä hauskoja rooleja ja komiikkaa, sellaista nopeatempoista. Sit toinen puoli on se, että mä tykkään myös liikuttaa ihmisiä, tehdä aitoa ja koskettavaa. Kumpikin puoli on sellaisia, mistä mä nautin mielettömän paljon. Ylipäätään se, että katsojassa syttyy jotain liikettä, on mulle mielekkäintä tässä ammatissa, kun näkee sen että se vaikuttaa se oma työ. Mä luulen, että mun vahvuudet on ne, että mä olen aika aito, pyrin tekemään työni sillä tavalla, että olen niin aito kuin vai pystyn olemaan ja sitten mulla on myös aika hyvä rytmitaju. Pystyn tekemään aika nopeita leikkauksia, ja siinä mä olen kehittynytkin koko ajan lisää ja lisää. Mutta ne mun vahvuudet voi muuttua, parin vuoden päästä ne voi olla jotain ihan muuta, että se näköjään elää koko ajan ja sitä käy jonkun prosessin tavallaan aina loppuun ja sitten alkaa työ uuden asian kanssa. Tykkään tehdä töitä niin, että mä aina haastan itteeni johonkin uuteen, et jos oon tehnyt edellisen roolin jollain tietyllä tavalla, niin pyrin tekemään sen seuraavan sitten jollain toisella tavalla. Nyt lasten myötä tää työ on avautunut uuteen nousuun tavallaan siinä, että kun elämään on tullut yksi niin merkittävä

uusi osa-alue ja työn painotus sen myötä pikkuisen muuttuu, niin se avaa sitä näyttelemistä vapaampaan ja rennompaan suuntaan, ja työhönkin suhtautuu jollain tavalla rennommin.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Laulamiseen haluaisin paneutua enemmän, oon opiskellut Tampereen musiikkiopistossa laulamista silloin ennen kuin lapset syntyivät, mutta sit se jäi enkä oo enää ehtinyt sitä uudelleen ikinä aloittaa. Se on jäänyt mulla vähän sillai lapsipuolen asemaan. Mä oon ihan musikaalinen ihminen, mutta mä en oo saanut sitä haltuun sillai kunnolla, siinä mä voisin parantaa kyllä huomattavasti. Toinen on sit se tanssi, mä oon fyysisesti ihan ok ja taitava, mutta mä en osaa tanssia hirvittävän hyvin.”

kuva Teatterikärpänen

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Pianoa osaan soittaa silleen kohtuullisesti. Jouluaattona voisin soittaa jonkun laulun nuotin vierestä tai tyyliin ”eiku” ja tyttö laulaisi vieressä väärillä sanoilla, koko suku kokoontuisi hiljentymään pianon ääreen hartaina kuuntelemaan. Mikä visio! Olin mä lapsena pianotunneilla, mutta olin myös hirveän hyvä lintsaamaan. Aina keskiviikkoiltapäivisin alkoi mulla ja kaverilla kova migreeni, meillä oli peräkkäiset soittotuntiajat ja me vaan haahuiltiin kaupungilla”, muistelee Marika nauraen.

Löytyykö suvustasi muita näyttelijöitä? ”Isän kauttahan mä tälle alalle tulin. Isä ei ollut mikään ammattinäyttelijä, mutta hän harrasti koko ikänsä näyttelemistä . Hänen kauttaan tälle alalle eksyin, kun aloin jo 7-vuotiaana harrastaa itsekin teatteria. Äiti halusi olla rauhassa ja laittoi mut isän kanssa aina sinne harrastamaan, heh. Niin ja Soili Markkanen, Työviksen näyttelijä, on mun pikkuserkkuni. Muita ei sitten ole, vaikka sukunimeni onkin Heiskanen niin en ole sukua Karille tai Ilkalle.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Lista on pitkä... Mä olen opiskellut Teatterikorkeakoulussa, josta valmistuin teatteritaiteen maisteriksi 2004, ja sitä ennen mä olen opiskellut melkein kymmenen vuotta eri paikoissa. Aloitin ´95 Tampereen yliopiston draamalinjalla, ja siinä välissä on ollut sitten kaikkea mahdollista kyllä. Hahhah, en jaksa eritellä niitä kaikkia, eli siirrytään seuraavaan kysymykseen!”

Miten teatteriharrastuksesi tarkalleen alkoi? ”Aloitin silloin siis 7-vuotiaana Vehmasmäen nuorisoseuran teatterissa ja isäni oli siellä myös. Eka juttu taisi olla sellainen sketsijuttu, joka tehtiin johonkin vanhainkotiin. Esitettiin sellaisia sananlaskuista tehtyjä sketsejä. Sitten olin Roosa näytelmässä Lintu sininen. Kuopion Kaupunginteatterissakin taidettiin esittää jotain näytelmää, se oli niin hienoa kun oli iso katsomo ja kaikkee. Niihin aikoihin mä tosin päätin, että musta tulee lääkäri, mutta ei musta sitten tullutkaan. Ei siitä ikinä olisi tullut mitään, kun en kestä nähdä verta ja sairauksia.”

Oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Lukioaikoihin mä olin vaatekaupassa töissä iltaisin ja viikonloppuisin. Sit olen ollut mansikoita poimimassa montakin kertaa Suonenjoella ja Kuopion lähiseuduilla. Helsingissä opiskeluaikoina mä tein kaikenlaisia sijaisuuksia ja extrahommia rahoittaakseni elämää; olin kaupoissa ja lastentarhoissa ja päiväkodeissa.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Siitä mä nautin kaikista eniten. Mä koen toteutuvani siinä ammatissa voimakkaimmin. Mä nautin hirveesti esiintymisestä ja harjoitusprosessista myös, siitä etsimisestä ja löytämisestä, itsensä löytämisestä ja haastamisesta. Mä koen, että se on hirvittävän antoisaa, ja tietysti myöskin usein se työskentely harjoitusaikana on sellaista, että siinä hitsautuu tosi hyvin yhteen sen porukan kanssa, ja tuntuu että oikeesti pääsee kohtaamaan ihmisiä jotenkin aidosti. Parhaimmillaan se on sitä, että on hirvittävän aitoja kohtaamisia siinä harjoitusprosessissa jo. Ja se on todella nautinnollista, että jos saa työkseen leikkiä niin mikäpäs siinä! Onhan se nyt ihan mahtavaa! Tää avaa myös näkemään toisenlaisia näkökulmia, kun saa ja voi olla hetken aikaa joku toinen”, selventää Marika.

Ketkä ovat mahdollisesti omia esikuviasi? ”Meryl Streepiä mä ihailen, musta se on ihana ja upea ja tekee ihan järkyttävän hienoa työtä koko ajan. Olen seurannut paljon hänen töitään leffojen kautta, ja se on kyllä mulle sellainen esikuva monessakin mielessä. Suomalaisista on toi Tiina Weckström, ihailen häntä tosi paljon myös. Joskus jos pääsisi siihen samaan mitä hän tekee, niin olisin edes hetken tyytyväinen! Miespuolisia ihania on tietysti kauheesti. Ulkomailta Robert Downey Jr on aivan ihana ja ketäs sitten kotimaisista... En oo koskaan aatellutkaan, että onko mulla miespuolisia esikuvia, mutta kyllähän mulla varmaan on! Onhan toi Kari Heiskanen tosi upee, sen kanssa oon onneksi saanut työskennelläkin. Ja H-P Björkman on myös kova!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Kyllä mä sen Merylin ottaisin, vaikka toisaalta H-P olis kyllä hyvä myös.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Tässä vetoaisin siihen Robert Downey Junioriin, siitä vois tulla kyllä tosi mielenkiintoista! Haluisin laulaa jonkun ihan älyttömän, jonkun sellaisen charleston-tyyppisen, jossa saisi vedellä sitä tanssia samalla. Otettais lava haltuun ja vähän jotain kaatuiluakin, sellainen sen pitäisi olla”, Marika visioi.

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Olen näytellyt Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa, Teatteri Takomossa, Espoon Kaupunginteatterissa, Riihimäen Teatterissa, Pyynikin kesäteatterissa, Rauman Kaupunginteatterissa ja Oulussa kesäteatterissa. Siinä ne kai on. Ja voi jestas, Teatteri Siperiassa tietysti!”

Mitkä ovat omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Kyllä ihan hirveesti tykkäsin tuosta Teatteri Takomon Ihmeellinen armo-nimisestä näytelmästä, Juha Luukkonen ohjasi sen. Siinä mulla oli sellainen paha äiti – hahmo, se kiroili ihan hirveesti ja oli sellainen aika rankka tyyppi, joka kuoli syöpään sitten lopuksi siinä. Se oli kyllä aika raju tarina, tykkäsin siitä kyllä hirveesti. Omasta mielestäni onnistuin siinä hyvin, se oli tosi haastava rooli siinä vaiheessa elämää. Se oli vuonna 2009. Sitten Mr Finlandissa sai kyllä kanssa ylitellä itteensä, siinä mulla oli varmaan parikymmentä roolia, sellaisia nopeita vaihtoja ja nopeita leikkauksia. Se oli silleen teknisesti haastava ja mielenkiintoinen työ. Valitut-näytelmästä mä pidin myös, se tehtiin Siperia ja TTT:n yhteistyönä ja Saana Lavaste ohjasi sen. Siinä mulla oli sellainen uskonnonopettajan rooli. Nää kolme on varmaan ne, jotka on itselleni jääneet mieleen eniten.”

Freelancer vai kiinnitys? ”Haluan olla freenä, koska sillä tavalla pystyn omaehtoisemmin työskentelemään. Pystyn itse järjestämään sitä omaa työtäni ja aikataulut ei oo niin hirvittävät. Kiinnityksellä kahden pienen lapsen kanssa se olis aika haasteellista, ku tehdään kaksiosaista päivää ja olla kaikki lauantait töissä. Ja tää Teatteri Siperiahan vie multa paljon aikaa muutenkin kuin näyttelijäntyöllisesti, hallinnollisesti myös. Toimin tällä hetkellä Siperian uuden draaman näyttämön taiteellisena johtajana. Onhan tää freen elämä tietysti tulevaisuuden kannalta vähän epävarmaa, kun ei aina tiedä mitä vuoden-kahden päästä tapahtuu, mutta tässä on kuitenkin aina siinä hetkessä ne pikkuisen inhimillisemmät työajat.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Oon sitä miettinyt joskus aiemminkin. Joskus mä halusin tehdä tuon Lady Macbethin, mutta jostain syystä en enää haluaisikaan. Jos Rautarouva-leffa filmattaisi suomenkielisenä versiona uudelleen, niin sitten sen mä haluaisin kyllä tehdä!”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Kyllähän niitä hetkittäin tulee sellaisia epäuskon tilanteita. Valehtelisin jos sanoisin, etten oo koskaan katunut. Aika usein ne tilanteet on liittyneet joihinkin aikataulullisiin hässäköihin. Ja tietysti toi palkkapuoli, olishan se kivaa kun saisi vähän enemmän rahaa.”

Mikä on parasta työssäsi? ”Tällä alalla on paljon tosi ihania ihmisiä ja kohtaa tosi huippuja tyyppejä. Toinen on se, että saa jatkuvasti ylittää ja haastaa itteensä ja ei tuu sellaista tilannetta, että tuntuisi siltä, että joutuu koko ajan tekemään sitä samaa puurtamista. Vaikka tekisi samaa rooliakin pidempään, niin silti pystyy ottamaan tavallaan siihen uutta asiaa. Miinuspuolethan mä vastasinkin jo.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”No semmoiset, että jos ei jotakin ihan ymmärrä esim. tekstistä, niin huomaa että tulee sellainen inspiroitumisen tunne monesti ja myöskin jos mokaa, niin siitäkin inspiroituu. Tossa kun tehtiin käsikirjoitusta tuohon Kolmen naisen kohtauksia-näytelmään, et tavallaan mentiin niin mielenkiintoisen lähelle niitä omia ja oman elämän tämänhetkisiä kipupisteitä ja vaikeuksia, se oli tosi inspiroivaa se keskusteleminen ja niiden asioiden näyttämöllistäminen, ja niistä asioista puhuminen ylipäätään. Aika pitkältihän se liittyy toisten ihmisten kanssa kohtaamiseen myöskin ja sellaisten asioiden äärellä olemiseen, jotka on oikeesti itselle hyvin merkittäviä.”

Olisiko sinulla kiinnostusta ohjata joskus tulevaisuudessa? ”Tällä hetkellä mulle on tää näyttelijäntyö ”The Juttu”, mä en koe tällä hetkellä että tarvisin sitä ohjauskokemusta. Saattaa olla, että se tulee joskus eteen ja varmaan tuleekin, mä en sillä tavalla väistele sitä aihetta. Mutta tällä hetkellä mun intohimoni on näytteleminen!”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Hyvin harvoin ja silloinkin tosi vähän. Se on sellaista, että kihelmöi vähän ja on vatsa vähän sekaisin, mutta ei sen kummempaa. Sit mä voin olla sellainen, että mä rupeen sekoileen hirveesti kaikkea kun mua jännittää. Teen ihan väärin päin asiat ja pyörin ja kävelen edestakaisin koko ajan. Ennen mua jännitti enemmän, mutta ei nyt enää sillai muutamaan vuoteen kyllä. Jos on sellainen proggis, missä on ihan hirveen paljon tekstiä hallittavissa, niin se joskus jännittää, että muistaako kaiken, mutta kun rauhottaa sen tilanteen sillai, että ”noh, tilanne on tärkein, että vaikka mä unohtaisin tekstiä niin kun mä näyttelen sitä tilannetta niin se riittää”. Se tavallaan auttaa mua, mä pysty niinkun selittämään itselleni aika hyvin pois sen jännityksen.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita toistat aina ennen lavalle menoa? ”Melkein aina mä teen jostain syystä sellaista niskaseisontaa, joogaliikettä, eli pyrin avaamaan niskaa ja hartiaseutua. Sit mä teen sellaisen perus – äänenavauksen, eli avaan ääneni sillai että pystyn sitten replikoimaan tarkasti.”

Onko sinulla jotain taikauskoon liittyviä uskomuksia? ”Joo! Mä en tykkää siitä, että mun roolivaatteet pestään ennen ensi-iltaa, jos niin käy niin en usko että siitä tulee hyvä esitys. Sen jälkeen saa sitten pestä.”

Kerro joku hauska kommellus, mitä näyttämöllä on sattunut! ”Hyvin usein kyllä tapahtuu kaikkee. Nyt tässä viime vuosina on sattunut enemmänkin sellaisia tekstikömmähdyksiä, niistä on hirveen hyvin yleensä kyllä selvitty, ja sellaisia tipahtamisia on kans viime vuosina sattunut. Varmaan johtuu siitä, kun on rentoutunut se tatsi siihen tekemiseen, niin helpommin myös tipahtaa. Muistan kun tehtiin tuota Mr Finlandia, niin siellä oli kyllä niin käsittämättömiä tipahduksia välillä, hyvä kun pystyi jatkamaan näyttelemistä. Esitin mm. sellaista Antti Rokka-hahmoa, siinä kohtauksessa tapahtui aika usein kaikenlaista. Itselle ei oo käynyt tämä seuraava, mutta muistan aina kun olin vuonna yks ja kaks Tampereen Ylioppilasteatterilla, tehtiin sinne Macbethia ja Rantanivan Mikko oli Macbeth siinä ja kerran mä ihmettelin, että mitä oikein tapahtuu kun sillä tuli kauhee kiire näyttämön takana ja se ykskaks lähti juoksemaan kohtaukseen, ja se juoksi väärään kohtaukseen huutaen sisään! Sit se huomasi näyttämöllä, että on väärässä kohtauksessa ja sit se juoksi sieltä samalla lailla huutaen pois!” Marika nauraa vedet silmissä ja tätä sitten nauretaan tovi.

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Näin tuolla Bomban Juhlaviikoilla joskus 90-luvun alussa sellaisen Romanian teatterin esittämän version näytelmästä Kalju laulajatar. Se oli aivan huikee! Ne teki fyysisesti niin taitavaa näyttelijäntyötä, mä en ymmärtänyt sanaakaan mitä ne puhui, koska ne puhui romaniaa, mutta se oli jotain niin huikeeta se niiden fysiikka ja tarkkuus ja eleitten viimeistely. Koko ajan tavallaan ymmärsi sen mitä ne tekee ja mistä ne puhuu, vaikkei ymmärtänyt sanaakaan. Lopusta viimeiset viisi minuuttia ne kelasi pikakelauksena kaiken takaisin lähtöpisteeseen. Se on kyllä jäänyt mieleen, silloin se oli sellainen kokemus, joka oli aivan käsittämätöntä!”

Kerro vähän tulevista rooleistasi? ”Kesällä Hämeenlinnan kesäteatteriin tehdään taas proggista, kirjoitustyö on käynnissä ja täällä Siperian tiloissa syksyn työhyvinvointiaiheista proggista käsisrintamalla tehdään myös, niin ja toukokuussa aletaan harjoittelemaan Kalle Blomqvist-nimistä kokoperheen näytelmää, jonka Siperia tekee Tampereen Työväen Teatteriin vanhalle päänäyttämölle. Siitä enskari on syyskuussa.”

Kesällä 2013 Hämeenlinnan kesäteatterissa siis ”Satoi tai paistoi – tiedän mitä teit viime kesäteatterissa.” (linkki ohessa)

Onko sinulla jotain mottoa? ”Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Ja Happiness is not a destination, its a way of life."

Mistä haaveilet? ”Aika usein mulla on matkakuume, eli haaveilen jostain ihanasta lomasta lämpimässä. Haaveilen myöskin siitä, että Teatteri Siperia löytäisi sellaisen kunnollisen jalustan ja vähän enemmän katsojavolyymiä ja että saatais tää oikein kunnolla lentoon tää Siperia. Nyt on pyöritetty tätä vuodesta 2005, tosin se eka vuosi meni suunnitellessa ja eka esitys oli 2006.”

Osaatko imitoida ketään? ”Varmaan luulen osaavani, mutta en mä oikeasti osaa. Esim. siinä Mr Finlandissa yritin imitoida Jörn Donneria ja sitä Rokan Anttia ja muita tuollaisia legendaarisia hahmoja. Varmaan jos harjoittelisin, niin voisin oppiakin jotain.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Olis mahtavaa olla Catwoman, sillä on niin hyvä figuuri. Olisi kyllä kiva olla sellainen, jolla on joku taikavoimakin. Onks Catwomanilla joku taikavoima? Ei sillä kai oo, se vaan pistää menemään tiukassa asussaan.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Ehkä mä menisin uimahalliin miesten osastolle. Jos siellä ei olisi kauheesti nähtävää, niin musta olisi kiva päästä sellaiseen syvälliseen keskusteluun miesporukan kanssa, silloin kun miehet puhuis sellaista mitä ne ei naisten kuullen puhu.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Puhelimen, jotta voisin soitella kaikille kavereille. Paitsi jos akku loppuu... Oon lukemassa sellaista Dalai Laman ”Onnellisuuden taito”-kirjaa, ottaisin sen varmaan mukaan, se on mulla nyt kesken. Hirveen kiintoisa, sen voisi lukea moneen kertaan. Sit ottaisin varmaan mun tempur-tyynyn, ettei menis niskat jumiin. Suklaata, punaviiniä ja juustoja.”

Jos saisit palata aikakoneella menneisyydessä johonkin hetkeen, minne menisit? ”Jonkun hyvän hetken isäni kanssa haluaisin kokea uudelleen. Menisin kalareissulle isän kanssa, joo!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

Mikä sytyttää sinut? - Mies

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kateus

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Lapsen unituhinaa

Mitä ääntä inhoat? - Kynnet liitutaululla

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Presidentti

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Ruumiinpesijä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvä meininki!