Sivut

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Haastattelussa Martti Manninen


 Martti Mannisen tapasin tammikuun puolivälissä 2013 Tampereella Kulttuuriravintola Kivessä.

Lappeenrannassa 1989 syntynyt Martti on horoskooppimerkiltään neitsyt. ”Oon juu tosiaan Lappeenrannasta kotoisin ja sitten asuin Lahdessa, kun kävin Lahden Kansanopiston teatterilinjaa. Joskus 90-luvulla oli kuulemma sellainen sanonta, että kaksi tietä johtaa Teakiin; toinen on Lahden Kansanopisto ja toinen on Helsingin Ylioppilasteatteri. Sen takia hain sinne Lahteenkin sitten alunperin. Olin hakenut just Teakiin, päässyt vikaan vaiheeseen ja tipahtanut sieltä meteorin lailla alas. Olin liian ylpeä tunnustaakseni itelleni, että en päässyt Teakiin ja hain sitten aivan väärällä asenteella Lahteen. Onneks pääsin sinne, koska siellä tuli sitten aika nopeasti selville, että ihmiset ovat mua sata kertaa lahjakkaampia ja ne osaavat paljon enemmän kuin mie, ja piti oikeesti alkaa miettiä niitä prioriteettejä tällä alalla, että minkä takia tätä tehdään. Tuli tutkiskeltua omaa napaansa vähän tarkemmin, ja … niin mikä se olikaan se sinun kysymys? Hah, juu nyt asun siis Tampereella ja opiskelen Nätyllä”, innostuu Martti kertomaan heti alkumetreillä.

Mitä harrastat? ”Harrastan kuntosalillakäyntiä ja sulkapalloa ollaan käyty kavereiden kanssa myös pelaamassa. Laulan oikein mielelläni ja soitan pariakin soitinta, harmonikkaa ja pianoa. Lenkkeilen myös aika paljon. Haluaisin harrastaa myös miekkailua, mutta se on jäänyt tuon koulun myötä kyllä pois. Niin ja totta kai siis harrastan erilaisia pelejä – lautapelejä, tietokonepelejä, pleikkaria. Mie rakastan kaikkee tuollaista, olen piilonörtti! Mulla on oikeesti sellaiset silmälasitkin, joissa ei oo vahvuuksia linsseissa. Kun joku tulee luokseni pelaamaan, laitan lasit heti päähän. Käyn myös mielelläni leffassa.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Laulu, akrobatia, jonkunnäköinen sellainen luontainen liikehdintä. Liikun kovin mielelläni ja rakastan liikkua näyttämöllä ja tehdä kaikennäköistä. Sitten myös soittaminen ja tanssi. Salainen erikoistaitoni on se, että mie keksin Munamiehen äänen ennen kuin Munamies tuli julki ja mä olin niin katkera siitä! Tehtiin Niemisen Rikun kanssa töitä yhdessä yks kesä ja avauduin sille niin paljon siitä kyllä. Päätin jo lapsena, että jos musta joskus tulis näyttelijä, niin ”Tämä olis minun erikoistaito!” (puhuu Munamiehen äänellä). Mun sydän särkyi ja maailma romahti, kun siinä yhdessä Putous-jaksossa sitten Riku tulee Munamiehen asussa ja alkaa puhua. Toinen erikoisuus mulla on se, että tykkään hirveästi kaikesta. Se on tosi outoa, mutta mulla ei oikeasti ole hirveesti sellaisia paskoja päiviä. Mie tykkään asioista ja ihmisistä ja jotenkin mulla on yleensä aika hyvä olla. Kyllä sitä voisi erikoistaidoksi sanoa, että mie olen täyspainoisen onnellinen ihminen, oon ollut koko elämäni! Ja se tuntuu tosi hyvältä”, Martti selittää iloisena.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Runonlausunta olisi yksi sellainen, mikä olisi tosi hieno, ei niinkään lausuntamielessä vaan niin, että pystyisi runona kertomaan asioita. Kun mie pystyn laululla kertomaan tarinaa ja tekstillä myös, mutta siinä on joku sellainen välimaasto, jota mie en hallitse. Se menee niin helposti sellaiseksi ”runoiluksi”. Sit välillä toivon, että osaisin rauhoittua ja olisi kuuntelemiskykyä. Jaksais olla jotenkin hetkessä ja olla juoksematta asiasta toiseen. Ennen kuin mie pääsin kouluun, mie olin jotenkin todella kunnianhimoinen kaikessa, nyt haluaisin saada sen taidon takaisin ja voisi taas uneksia tällä alalla kaikesta. Tuntuu jotenkin siltä, että tuon kouluunpääsemisen jälkeen sitä on jotenkin totuttautunut siihen ajatukseen, että tässä nyt sitten ollaan näyttelijöitä ja kai tää ala oli nyt sitten tässä. Pitäis mennä pidemmälle ja haastaa itteänsä! Päästä pois omalta mukavuusalueeltaan, kyky siihen olisi ihan hirveen hieno taito kyllä oppia.”

Onko kaikki opeteltavissa? ”On, ja se on tuon koulun ansioita myös. Koulun tehtävähän on oikeestaan, ei niinkään opettaa kaikesta kaikkea, vaan nimenomaan silleen, että sulla olisi nyt pohja tehdä ihan mitä tahansa. Tarkoitus ei ole tulla musikaalinäyttelijäksi, vaan että sulla olisi hyvät valmiudet lähteä tekemään myös musikaalia, koska jotakin vartenhan se treeniprosessi on ja liian usein ihmiset jotenkin olettaa, että täytyy olla ensimmäisissä treeneissä valmiina, valmis tanssija tai valmis laulaja tai valmis ihan mikä vaan. Taidelajista tai proggiksesta riippumatta se on aina kuitenkin niin, että aina kun alkaa uusi prosessi niin kaikki alkaa alusta. Sekin olisi sellainen taito, jonka mie haluaisin oppia, eli taito rauhoittua sen suhteen, että mitään ei tarvi välttämättä osata heti. Kaiken voi aloittaa jotenkin nollasta. Toi koulu on antanut mulle hyvät valmiudet siihen, että mie pystyn opettelemaan mitä tahansa. Nyt pitäis vaan eri proggiksissa suhtautua oikealla tavalla kaikkeen, etten pyri olemaan valmiimpi kuin mitä oon.”

kuva Teatterikärpänen

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Ei löydy, tosin yksi sukulaiseni on ollut Ingmar Bergmanin hyvin läheinen työkumppani... Melkein kaikennäköistä muuta on kyllä, mutta ei kyllä taiteilijoita millään tapaa. Olen siin ensimmäinen.”

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mie haluaisin sanoa, että olen aina halunnut näyttelijäksi, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa. Tai siis … olin ekalla luokalla ja olin just aloittanut harmonikansoiton ja isä sanoi, että ”kun tykkäät Martti esiintyä ja oot tuollainen esiintyvä persoona, niin mee tuonne Nuorisoteatteriin”. No mie hain sitten sinne, tai ei sinne siis mitään hakuja ollut eli menin vaan, ja olinkin siellä sitten ihan siihen asti kun menin Lahteen. Ala-ja yläasteen, lukion. Kaikki nuo ajat. Siitä vaan tuli harrastus jota mie tein, tykkäsin siitä hirveesti, mutta en tullut koskaan ajatelleeksi sitä ammattina. Tai ehkä kyllä jollain tapaa, mutten koskaan ollut sitä mieltä että musta voisi tulla näyttelijä. Oikeestaan vasta mun opettaja tuolla Nuorisoteatterissa, eli Johanna Juslin, sanoi jossain vaiheessa, että ”nyt Martti sun kannattaa kyllä hakea sinne kouluun.” Olin silloin jotain 17-18-vuotias ja silloin mie vasta aloin oikein miettiä sitä. Sen Teakin vikassa vaiheessakaan mie en oikeestaan tiennyt, että haluunko näyttelijäksi. Siellä kysyttiin sellainen kysymys, että ”Tarkalleenottaen haluan näyttelijäksi, koska ____ ”. En mie tiennyt mitä vastata! Mie tykkään siitä ja se on ihan kivaa, mutta en oikein sillä hetkellä tiennyt mitä kirjoittaa. Vastasin vain jotain ympäripyöreetä. Vasta siellä Lahden Kansanopistossa, kun oikeesti joutui hakkaamaan päätään seinään, niin siellä vasta tajusin, että jos mie kaiken tän ikävän ja huonon itsetunnon ja kaiken tämmöisen jälkeen edelleen tykkään tästä ammatista, niin kai mie tätä sitten oikeesti haluan tehdä! Ja sitten niitä perusteluja on tullut sen jälkeen paljonkin.”

Mitä alan opintoja olet siis suorittanut? ”Lahden Kansanopistossa oon suorittanut teoriat musiikista ja 3/3 harmonikan ja 1/3 pianon, Kansanopistosta tulin sitten suoraan tänne Nätylle, jonne pääsin ekalla yrittämällä. Valmistun keväällä 2014. Olin kyllä aiemmin kuullut joskus Nätystä, mutta en tuntenut ketään opiskelijaa tai sinne hakenutta. Lahdessa vasta sitten tutustuin sellaisiin ihmisiin. Ekassa vaiheessa päätin, että tää koulu ja tää kaupunki on mun juttu ja haluan todella tätä asiaa, ja pääsin sitten sisään.”

Mikä on kenties se perimmäisin syy siihen, että miksi haluat näyttelijäksi? ”Sillä voi vaikuttaa ihmisiin. Teatteriopiskelijan stereotypiaan kuuluu jotenkin se, että pitää tehdä vaikuttavaa ja hienoa teatteria, ja sellaista valtakunnallisesti ja kansainvälisesti ja poliittisesti kantaaottavaa taidetta, ja oon ajatellut joskus samalla tavalla, että sitähän sen pitää olla. Se, että joku tulis sanomaan että sä näyttelet hyvin kalpenee kyllä sen rinnalla, että joku sanoo, että tuo mitä sä teet vaikutti muhun ja kosketti. Sen takia mie tällä hetkellä haluan näyttelijäksi. Mie haluan, että mulla on hyvä olo siinä mitä mä teen ja se, että mie teen täysillä jotain ja se voi herättää taas muissa ihmisissä jotain. Että se mun tekeminen resonoi jollain tapaa toisessa ihmisessä, kun aikaisemmin se on ollut sellaista, että miten mä teen ja miten mä ratkaisen tän asian”, selvittää Martti.

Ketkä ovat mahdollisesti omia esikuviasi? ”Joskus lukioaikoina oli sellainen kuin Samuli Punkka, lappeenrantalainen poika, joka pääsi Teakiin ja valmistui sieltä ja tuli Lappeenrantaan takaisin. Se oli hienoa ja häntä katselin sillai, että tuolla tavalla kun osaisi tehdä. Ja sitten..voi että niitä on niin paljon, mä löydän joka proggiksesta niitä esikuvia jotenkin. Sinisalon Anu on hieno näyttelijä, Niemisen Rikulta opin paljon, Paatson Rinnalta olen myös oppinut – hänen tekemistään katson ihaillen, koska siinä on jotain sellaista, mitä en tunnista itsessäni lainkaan. Omalla tavallaan myös Korhosen Risto, etenkin kun hän pystyy viemään energiassa fokuksen kahdelta parikymppiseltä jätkältä, niin se on kyllä jo aika kova suoritus!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Heikki Kinnunen olisi yks, ja Esko Salminen tietysti. On myös paljon hyviä nuoria näyttelijöitä, joiden kanssa oon jo päässytkin näyttelemään.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Sinikka Sokan kanssa. Tai sitten Susanna Haavisto, hän tulee vetämään meille yhden kurssin parin viikon päästä ja Susannan kanssa mie haluisin laulaa sen ”Odotusta Pariisissa”, koska se vetää sen niiiin hienosti ja mie oon itekin laulanut sitä joskus. Se ei oo oikeestaan duetto, mutta silti. Ja Sinikka Sokka tosiaan siksi, koska oon kattonut monta esitystä missä hän on ollut mukana, Sinikan kanssa voisin laulaa ihan mitä vaan.”

kuva Kristo Sylman / Reilukuva

Missä eri teattereissa olet näytellyt tähän mennessä? ”Lappeenrannan Kaupunginteatterissa ja kesäteatterissa. Olin 17-vuotiaana avustamassa kaupunginteatterissa yhdessä proggiksessa, siinä oli vain kolme näyttelijää, ja sitten sen jälkeen olen ollut siellä kesäteatterissa joka vuosi, paitsi nyt en enää mene. Niin ja nyt olen näytellyt myös Tampereen Teatterin Veriveljissä.”

Omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Viime kesänä se Lija Fischerin ohjaama Niskavuoren Heta, jossa näyttelin Lammentaustan Santeria, joka on siis Hetan rakastaja. Se oli kyllä hienoa ja vahvisti kyllä uskoani teatterin taikaan, näyttelin siinä samassa jutussa myös sellaista 60-70-vuotiasta miestäkin. Tuo on ensimmäinen proggis, jossa joutui sillai kunnolla haastamaan ittensä, aiempina kesinä sitä vähän niinku mentiin vaan pitämään hauskaa sinne. Ja sitten tämä Veriveljet, oon löytänyt sellaisen kultaisen keskitien hauskanpidon ja tosissaantekemisen välillä, ja väitän että se näkyy myös.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”West Side Storyn Tonyn roolin haluaisin tehdä, koska se on niin haastava laulullisesti ja muutenkin. Joku Shakespearen teksti olisi hieno tehdä, Hamletin roolin tein jo Nuorisoteatterissa ja se on kyllä hieno rooli. Nuorisoteatterissa tein myös Kapteeni Koukun roolin ja haluaisin tehdä sen joskus vielä Peter Pan-musikaalissa. Ja Last five yearsin Jamien rooli olisi myös hienoa tehdä. Sanotaan näin, etten yhtäkään roolia jättäisi tekemättä eikä oo myöskään yhtään roolia, mitä mie en haluais tehdä!”

Freelanceriksi vai kiinnitykselle? ”Ammattitaito on ensin jostain hankittava ja se tarkoittaa sitä, että menisin valmistumisen jälkeen ensin johonkin kiinnitykselle vaikka vuodeksi tekemään duunia, ellei sitten tuu hirveesti töitä yllättäen jostain.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Se vaikuttaminen ja hauskanpito, mie tykkään tehdä tätä duunia ja että joku ihminen saa jotain siitä, että mie nautin työstäni. Noiden kahden jutun yhdistäminen siis!”

Entä miinuspuolia? ”Tää on tosi vaikee ala siitä, että mie pystyn nyt tekemään hyvää duunia ja olen siitä myös ylpeä, mutta seuraavan proggiksen kanssa voikin käydä niin, että vaikka kuinka tekisin mielestäni hyvää duunia tai parempaakin kuin nyt, niin silti siitä ei välttämättä tykätä. Tää ala on armoton, ja ne syyt minkä takia tällä alalla ollaan pitää löytää kyllä jostain ihan muualta kuin siitä, että teen tätä sen takia että ihmiset tykkäisi minusta. Sen pitää olla paljon syvemmällä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki inspiroi. Mie en tekis teatteria ellei siinä saisi tehdä myös välillä musiikkia, näin vastasin pääsykokeiden vikan vaiheen haastattelussa ja se on ihan totta. En tekis musiikkia ilman teatteri, mutta en myöskään tekis teatteria ilman musiikkia.”

Podetko ramppikuumetta ja jos kyllä, niin miten se sinulla ilmenee? ”En oikeestaan. Äiti sanoi kerran, että aina kun soitin lavalla harmonikkaa niin häntä jännitti mun puolesta, mutta kun oon näyttämöllä niin häntä ei jännitä ollenkaan, ja sama juttu on mulla itelläni. Teatterissa toki jännittää, mutta se on sellaista kihelmöivää ja positiivista ”kutkutusta”. Kaikkia jännittää jollain tavalla, mutta jokainen suhtautuu siihen myös eri tavalla. Mun jännittäminen on sellaista, että saan siitä voimaa.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita huomaat toistavasi ennen näyttämölle menoa? ”Me tehdään Parviaisen Jussin kanssa omilla puolillamme aina tai-chi – harjoitteita, lisäksi liikun ja lämmittelen, punnerran, hypin ja sellaista. Vähän availen ääntä. Esityksen aikana istun aina samassa paikassa keskittymässä ja menen aina samoja reittejä.”

Oletko koskaan nähnyt teatterin kummitusta? ”En oo nähnyt, mutta olen kuullut siitä ja mulle on näytetty se paikka, missä se yleensä kummittelee. Täähän on hieno talo, mutta että sellainen ihan vitivalkoinen kliininen käytävä, jossa on loisteputket. ”Ai tää on se paikka! Kaikista hienon talon paikoista se valitsi tän, futuristisimman virastokohdan!” Martti hämmästelee.

Onko näyttämöllä sattunut jotain legendaarista kommellusta vielä? ”Itelleni ei oo sattunut, mutta oon ollut läsnä kun jollekin toiselle on käynyt niin. Viime kesänä sattui sillai, että Sinisalon Anun viimeinen monologi ”Kuinka sinä voit tytär puhua noin äidillesi, joka on juuri menettänyt elämänsä tuen?”, Akusti on kuollut. Vaikuttava kohtaus, yleisö itkee siellä. Ja sitten Anu sanoi, että ”Kuinka sinä tytär voit sanoa äitivainaallesi noin”. Se repeää siihen ite ja kääntyy poispäin, ja muu sureva porukka koitetaan olla pokkana ja yleisö nauraa, ja sitten Anun uskomaton kyky jatkaa sitten vaan monologia siitä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Varmaan se kun olin jotain 14-vuotias ja just oli mietintöjä siitä, mitä olen ihmisenä ja seksuaalisuus oli herännyt vasta vähän aikaa sitten ja oli kaikkia kysymyksiä siihen liittyen. Tämä Johanna Juslin kertoi mulle oman rakkaustarinansa, et miten hän on löytänyt kumppaninsa ja se tarina on mulle edelleen jotenkin hyvin tärkeä. Se oli hirveen ihana juttu, että ihminen rakastuu ihmiseen eikä sukupuoleen. Sillä hetkellä avautui joku lukko mun sielustani.”

Tulevia roolejasi? ”Tällä hetkellä minut on kiinnitetty näyttelemään merkittävää roolia vuonna 2014 kuvattavaan elokuvaan Tom of Finlandista. Leffa tulee ensi-iltaan 2015. Toukoa näyttelee Olli Rahkonen ja ohjaajina toimivat Henri Huttunen ja Vesa Kuosmanen. Odotan innolla, että pääsen tekemään tuossa porukassa töitä. Leffasta voi lukea lisää Special Film Companyn sivuilta ja Facebookin ”TOM”-sivulta. Muuten ajattelin käydä tuon koulun loppuun kunnialla, ja sen takia suunnittelen parhaillaan lauluiltaa, jonka ajankohta lienee joskus syksyllä.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa itse jotain? ”Toki, mutta ikävä kyllä mulla ei ole järjestelmällisyyskykyä ollenkaan, olen tosi huono hoitamaan asioita. Haluaisin joko opettaa tai ohjata, mutta mun pitäisi kasvaa merkittävästi ihmisenä tai hylätä ne ajatukset kokonaan, mie suosittelen että mulle ei annettais sellaista ohjausvastuuta. Itelläni on ollut sen verran hyviä opettajia vuosien varrella, että mie tiedän, sen että ihmisen voi joko pilata tai saada sen haluamaan jotain asioita oikeasti.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Nosta pääsi ja mene rohkeasti sisään, sillä ne jotka luottavat itseensä pärjäävät aina parhaiten. Hyvällä positiivisella asenteella mikään ei voi epäonnistua!”

Mistä haaveilet? ”Toi on vaikee kysymys, koska nyt mulla tuntuu olevan sellainen syndrooma, että on niin paljon haaveillut siitä, että pääsee näihin kouluihin ja sitten yhtäkkiä se toteutuu. Saat jotenkin kertarysäyksellä toteutettua yhden sun isoimmista unelmistasi. Tällä hetkellä haaveilen varmaan siitä, että mä haluaisin olla yhtä tyytyväinen elämääni tulevaisuudessa kuin nyt olen. Että mun elämä ammattilaisena ja elämä yksityishenkilönä voisi olla jotenkin yhtä turvattua ja jotenkin nautinnollista, mitä se nyt on opiskelijana.”

Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi? ”Tää on ensimmäinen talvi kun mulla on pitkät kalsarit jalassa ja tällä hetkellä mulla ei oo sukkia jalassa ollenkaan!” nauraa Martti ja näyttää sanansa vielä toteen. Itse paljastan, etten käytä lainkaan sukkahousuja...

Osaatko imitoida ketään? ”Munamiestä ja muutamaa meidän opettajaa, muita en oo kokeillut kyllä.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Haluisin olla Captain Hindsight, mies jolla on kyky jälkikäteen kertoa mitä olisi pitänyt tehdä. Että kun silta romahtaa, niin se tulee paikalle ja kertoo, että se olisi pitänyt rakentaa alunperin voimakkaammaksi se silta. Ja jos ois syttynyt tulipalo, niin ”Sitä tupakkaa ei olisi saanut heittää sinne lavuaariin!” Martti hekottaa.

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”No mitäköhän!? Mie haluaisin kokea sen ylitulvan...mie ymmärrän sen, että naisia ahdistaa esim. se huomio mitä baareissa tulee kännisiltä miehiltä, mutta kun miesten on niin vaikeaa sitä ymmärtää. Et jos mulle tulee joku nainen sanomaan, että ”minusta sie oot ihastuttava, että haluaisitko että tarjoan sinulle kaljan.” ”Haluaisin kiitos, ja olisi kiva tutustua myös suhun!” Haluaisin kokea sen tavallaan ylitarjonnan, että menkää nyt miehet siitä pois ja jättäkää mut näiden ystävien kanssa! Ja sit se, että mie haluisin pukeutua oikein nätiksi. Juttelin tässä kerran yhden ristiinpukeutujan kanssa, se oli kiintoisa kokemus. Mie haluisin kans laittautua ja tälläytyä edes sen yhden kerran!” Martti innostuu.

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin pleikkari kolmosen ja telkan, pari hyvää kirjaa muutamallakin kielellä, opettelisin venäjän kielen. Sit ruuaksi ottaisin Wrong Noodle Barin teryaki kanaa, äidin tekemiä lihapullia ja juomaksi sitä Novellen sinkki-jasmiini – juttua, se on niiiiin hyvää!”

Jos saisit mennä aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Haluaisin nähdä Julius Caesarin murhan, et miten se tapahtui. Ja haluisin nähdä nuoren Martin esiintymässä harmonikan kanssa niissä ekoissa kisoissa, istua rakkaan äidin vieressä jännittämässä...”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ystävä
Mistä sanasta pidät vähiten? - Tyytyminen
Mikä sytyttää sinut? - Hyvä porukka
Mikä sammuttaa intohimosi? - Pelko
Suosikkikirosanasi? - Vitti (kyllä, Lappeenrannassa sanotaan vitti)
Mitä ääntä rakastat? - Aamulla laineita kotirannan kivikkoon Lappeenrannassa
Mitä ääntä inhoat? - Naapurin poraa
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Laulaja tai poliisi
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kadunlakaisija
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Olen sinusta ylpeä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).