Martti Mannisen tapasin tammikuun
puolivälissä 2013 Tampereella Kulttuuriravintola Kivessä.
Lappeenrannassa 1989 syntynyt Martti
on horoskooppimerkiltään neitsyt. ”Oon juu tosiaan
Lappeenrannasta kotoisin ja sitten asuin Lahdessa, kun kävin Lahden
Kansanopiston teatterilinjaa. Joskus 90-luvulla oli kuulemma
sellainen sanonta, että kaksi tietä johtaa Teakiin; toinen on
Lahden Kansanopisto ja toinen on Helsingin Ylioppilasteatteri. Sen
takia hain sinne Lahteenkin sitten alunperin. Olin hakenut just
Teakiin, päässyt vikaan vaiheeseen ja tipahtanut sieltä meteorin
lailla alas. Olin liian ylpeä tunnustaakseni itelleni, että en
päässyt Teakiin ja hain sitten aivan väärällä asenteella
Lahteen. Onneks pääsin sinne, koska siellä tuli sitten aika
nopeasti selville, että ihmiset ovat mua sata kertaa lahjakkaampia
ja ne osaavat paljon enemmän kuin mie, ja piti oikeesti alkaa
miettiä niitä prioriteettejä tällä alalla, että minkä takia
tätä tehdään. Tuli tutkiskeltua omaa napaansa vähän tarkemmin,
ja … niin mikä se olikaan se sinun kysymys? Hah, juu nyt asun siis
Tampereella ja opiskelen Nätyllä”, innostuu Martti kertomaan heti
alkumetreillä.
Mitä harrastat? ”Harrastan
kuntosalillakäyntiä ja sulkapalloa ollaan käyty kavereiden kanssa
myös pelaamassa. Laulan oikein mielelläni ja soitan pariakin
soitinta, harmonikkaa ja pianoa. Lenkkeilen myös aika paljon.
Haluaisin harrastaa myös miekkailua, mutta se on jäänyt tuon
koulun myötä kyllä pois. Niin ja totta kai siis harrastan
erilaisia pelejä – lautapelejä, tietokonepelejä, pleikkaria. Mie
rakastan kaikkee tuollaista, olen piilonörtti! Mulla on oikeesti
sellaiset silmälasitkin, joissa ei oo vahvuuksia linsseissa. Kun
joku tulee luokseni pelaamaan, laitan lasit heti päähän. Käyn
myös mielelläni leffassa.”
Mitä sanoisit erityistaidoiksesi?
”Laulu, akrobatia, jonkunnäköinen sellainen luontainen
liikehdintä. Liikun kovin mielelläni ja rakastan liikkua
näyttämöllä ja tehdä kaikennäköistä. Sitten myös soittaminen
ja tanssi. Salainen erikoistaitoni on se, että mie keksin Munamiehen
äänen ennen kuin Munamies tuli julki ja mä olin niin katkera
siitä! Tehtiin Niemisen Rikun kanssa töitä yhdessä yks kesä ja
avauduin sille niin paljon siitä kyllä. Päätin jo lapsena, että
jos musta joskus tulis näyttelijä, niin ”Tämä olis minun
erikoistaito!” (puhuu Munamiehen äänellä). Mun sydän särkyi ja
maailma romahti, kun siinä yhdessä Putous-jaksossa sitten Riku
tulee Munamiehen asussa ja alkaa puhua. Toinen erikoisuus mulla on
se, että tykkään hirveästi kaikesta. Se on tosi outoa, mutta
mulla ei oikeasti ole hirveesti sellaisia paskoja päiviä. Mie
tykkään asioista ja ihmisistä ja jotenkin mulla on yleensä aika
hyvä olla. Kyllä sitä voisi erikoistaidoksi sanoa, että mie olen
täyspainoisen onnellinen ihminen, oon ollut koko elämäni! Ja se
tuntuu tosi hyvältä”, Martti selittää iloisena.
Minkä taidon haluaisit osata?
”Runonlausunta olisi yksi sellainen, mikä olisi tosi hieno, ei
niinkään lausuntamielessä vaan niin, että pystyisi runona
kertomaan asioita. Kun mie pystyn laululla kertomaan tarinaa ja
tekstillä myös, mutta siinä on joku sellainen välimaasto, jota
mie en hallitse. Se menee niin helposti sellaiseksi ”runoiluksi”.
Sit välillä toivon, että osaisin rauhoittua ja olisi
kuuntelemiskykyä. Jaksais olla jotenkin hetkessä ja olla
juoksematta asiasta toiseen. Ennen kuin mie pääsin kouluun, mie
olin jotenkin todella kunnianhimoinen kaikessa, nyt haluaisin saada
sen taidon takaisin ja voisi taas uneksia tällä alalla kaikesta.
Tuntuu jotenkin siltä, että tuon kouluunpääsemisen jälkeen sitä
on jotenkin totuttautunut siihen ajatukseen, että tässä nyt sitten
ollaan näyttelijöitä ja kai tää ala oli nyt sitten tässä.
Pitäis mennä pidemmälle ja haastaa itteänsä! Päästä pois
omalta mukavuusalueeltaan, kyky siihen olisi ihan hirveen hieno taito
kyllä oppia.”
Onko kaikki opeteltavissa? ”On, ja
se on tuon koulun ansioita myös. Koulun tehtävähän on oikeestaan,
ei niinkään opettaa kaikesta kaikkea, vaan nimenomaan silleen, että
sulla olisi nyt pohja tehdä ihan mitä tahansa. Tarkoitus ei ole
tulla musikaalinäyttelijäksi, vaan että sulla olisi hyvät
valmiudet lähteä tekemään myös musikaalia, koska jotakin
vartenhan se treeniprosessi on ja liian usein ihmiset jotenkin
olettaa, että täytyy olla ensimmäisissä treeneissä valmiina,
valmis tanssija tai valmis laulaja tai valmis ihan mikä vaan.
Taidelajista tai proggiksesta riippumatta se on aina kuitenkin niin,
että aina kun alkaa uusi prosessi niin kaikki alkaa alusta. Sekin
olisi sellainen taito, jonka mie haluaisin oppia, eli taito
rauhoittua sen suhteen, että mitään ei tarvi välttämättä osata
heti. Kaiken voi aloittaa jotenkin nollasta. Toi koulu on antanut
mulle hyvät valmiudet siihen, että mie pystyn opettelemaan mitä
tahansa. Nyt pitäis vaan eri proggiksissa suhtautua oikealla tavalla
kaikkeen, etten pyri olemaan valmiimpi kuin mitä oon.”
kuva Teatterikärpänen |
Löytyykö suvustasi muita tällä
alalla olevia? ”Ei löydy, tosin yksi sukulaiseni on ollut Ingmar
Bergmanin hyvin läheinen työkumppani... Melkein kaikennäköistä
muuta on kyllä, mutta ei kyllä taiteilijoita millään tapaa. Olen
siin ensimmäinen.”
Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mie
haluaisin sanoa, että olen aina halunnut näyttelijäksi, mutta se
ei kyllä pidä paikkaansa. Tai siis … olin ekalla luokalla ja olin
just aloittanut harmonikansoiton ja isä sanoi, että ”kun tykkäät
Martti esiintyä ja oot tuollainen esiintyvä persoona, niin mee
tuonne Nuorisoteatteriin”. No mie hain sitten sinne, tai ei sinne
siis mitään hakuja ollut eli menin vaan, ja olinkin siellä sitten
ihan siihen asti kun menin Lahteen. Ala-ja yläasteen, lukion. Kaikki
nuo ajat. Siitä vaan tuli harrastus jota mie tein, tykkäsin siitä
hirveesti, mutta en tullut koskaan ajatelleeksi sitä ammattina. Tai
ehkä kyllä jollain tapaa, mutten koskaan ollut sitä mieltä että
musta voisi tulla näyttelijä. Oikeestaan vasta mun opettaja tuolla
Nuorisoteatterissa, eli Johanna Juslin, sanoi jossain vaiheessa, että
”nyt Martti sun kannattaa kyllä hakea sinne kouluun.” Olin
silloin jotain 17-18-vuotias ja silloin mie vasta aloin oikein
miettiä sitä. Sen Teakin vikassa vaiheessakaan mie en oikeestaan
tiennyt, että haluunko näyttelijäksi. Siellä kysyttiin sellainen
kysymys, että ”Tarkalleenottaen haluan näyttelijäksi, koska ____
”. En mie tiennyt mitä vastata! Mie tykkään siitä ja se on ihan
kivaa, mutta en oikein sillä hetkellä tiennyt mitä kirjoittaa.
Vastasin vain jotain ympäripyöreetä. Vasta siellä Lahden
Kansanopistossa, kun oikeesti joutui hakkaamaan päätään seinään,
niin siellä vasta tajusin, että jos mie kaiken tän ikävän ja
huonon itsetunnon ja kaiken tämmöisen jälkeen edelleen tykkään
tästä ammatista, niin kai mie tätä sitten oikeesti haluan tehdä!
Ja sitten niitä perusteluja on tullut sen jälkeen paljonkin.”
Mitä alan opintoja olet siis
suorittanut? ”Lahden Kansanopistossa oon suorittanut teoriat
musiikista ja 3/3 harmonikan ja 1/3 pianon, Kansanopistosta tulin
sitten suoraan tänne Nätylle, jonne pääsin ekalla yrittämällä.
Valmistun keväällä 2014. Olin kyllä aiemmin kuullut joskus
Nätystä, mutta en tuntenut ketään opiskelijaa tai sinne
hakenutta. Lahdessa vasta sitten tutustuin sellaisiin ihmisiin.
Ekassa vaiheessa päätin, että tää koulu ja tää kaupunki on mun
juttu ja haluan todella tätä asiaa, ja pääsin sitten sisään.”
Mikä on kenties se perimmäisin syy
siihen, että miksi haluat näyttelijäksi? ”Sillä voi vaikuttaa
ihmisiin. Teatteriopiskelijan stereotypiaan kuuluu jotenkin se, että
pitää tehdä vaikuttavaa ja hienoa teatteria, ja sellaista
valtakunnallisesti ja kansainvälisesti ja poliittisesti
kantaaottavaa taidetta, ja oon ajatellut joskus samalla tavalla, että
sitähän sen pitää olla. Se, että joku tulis sanomaan että sä
näyttelet hyvin kalpenee kyllä sen rinnalla, että joku sanoo, että
tuo mitä sä teet vaikutti muhun ja kosketti. Sen takia mie tällä
hetkellä haluan näyttelijäksi. Mie haluan, että mulla on hyvä
olo siinä mitä mä teen ja se, että mie teen täysillä jotain ja
se voi herättää taas muissa ihmisissä jotain. Että se mun
tekeminen resonoi jollain tapaa toisessa ihmisessä, kun aikaisemmin
se on ollut sellaista, että miten mä teen ja miten mä ratkaisen
tän asian”, selvittää Martti.
Ketkä ovat mahdollisesti omia
esikuviasi? ”Joskus lukioaikoina oli sellainen kuin Samuli Punkka,
lappeenrantalainen poika, joka pääsi Teakiin ja valmistui sieltä
ja tuli Lappeenrantaan takaisin. Se oli hienoa ja häntä katselin
sillai, että tuolla tavalla kun osaisi tehdä. Ja sitten..voi että
niitä on niin paljon, mä löydän joka proggiksesta niitä esikuvia
jotenkin. Sinisalon Anu on hieno näyttelijä, Niemisen Rikulta opin
paljon, Paatson Rinnalta olen myös oppinut – hänen tekemistään
katson ihaillen, koska siinä on jotain sellaista, mitä en tunnista
itsessäni lainkaan. Omalla tavallaan myös Korhosen Risto, etenkin
kun hän pystyy viemään energiassa fokuksen kahdelta
parikymppiseltä jätkältä, niin se on kyllä jo aika kova
suoritus!”
Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä,
jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Heikki Kinnunen olisi yks,
ja Esko Salminen tietysti. On myös paljon hyviä nuoria
näyttelijöitä, joiden kanssa oon jo päässytkin näyttelemään.”
Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton?
”Sinikka Sokan kanssa. Tai sitten Susanna Haavisto, hän tulee
vetämään meille yhden kurssin parin viikon päästä ja Susannan
kanssa mie haluisin laulaa sen ”Odotusta Pariisissa”, koska se
vetää sen niiiin hienosti ja mie oon itekin laulanut sitä joskus.
Se ei oo oikeestaan duetto, mutta silti. Ja Sinikka Sokka tosiaan
siksi, koska oon kattonut monta esitystä missä hän on ollut
mukana, Sinikan kanssa voisin laulaa ihan mitä vaan.”
kuva Kristo Sylman / Reilukuva |
Missä eri teattereissa olet näytellyt
tähän mennessä? ”Lappeenrannan Kaupunginteatterissa ja
kesäteatterissa. Olin 17-vuotiaana avustamassa kaupunginteatterissa
yhdessä proggiksessa, siinä oli vain kolme näyttelijää, ja
sitten sen jälkeen olen ollut siellä kesäteatterissa joka vuosi,
paitsi nyt en enää mene. Niin ja nyt olen näytellyt myös
Tampereen Teatterin Veriveljissä.”
Omasta mielestäsi tärkeimmät
roolityösi? ”Viime kesänä se Lija Fischerin ohjaama Niskavuoren
Heta, jossa näyttelin Lammentaustan Santeria, joka on siis Hetan
rakastaja. Se oli kyllä hienoa ja vahvisti kyllä uskoani teatterin
taikaan, näyttelin siinä samassa jutussa myös sellaista
60-70-vuotiasta miestäkin. Tuo on ensimmäinen proggis, jossa joutui
sillai kunnolla haastamaan ittensä, aiempina kesinä sitä vähän
niinku mentiin vaan pitämään hauskaa sinne. Ja sitten tämä
Veriveljet, oon löytänyt sellaisen kultaisen keskitien hauskanpidon
ja tosissaantekemisen välillä, ja väitän että se näkyy myös.”
Onko sinulla jotain roolihaavetta?
”West Side Storyn Tonyn roolin haluaisin tehdä, koska se on niin
haastava laulullisesti ja muutenkin. Joku Shakespearen teksti olisi
hieno tehdä, Hamletin roolin tein jo Nuorisoteatterissa ja se on
kyllä hieno rooli. Nuorisoteatterissa tein myös Kapteeni Koukun
roolin ja haluaisin tehdä sen joskus vielä Peter Pan-musikaalissa.
Ja Last five yearsin Jamien rooli olisi myös hienoa tehdä. Sanotaan
näin, etten yhtäkään roolia jättäisi tekemättä eikä oo
myöskään yhtään roolia, mitä mie en haluais tehdä!”
Freelanceriksi vai kiinnitykselle?
”Ammattitaito on ensin jostain hankittava ja se tarkoittaa sitä,
että menisin valmistumisen jälkeen ensin johonkin kiinnitykselle
vaikka vuodeksi tekemään duunia, ellei sitten tuu hirveesti töitä
yllättäen jostain.”
Mikä on parasta teatterissa? ”Se
vaikuttaminen ja hauskanpito, mie tykkään tehdä tätä duunia ja
että joku ihminen saa jotain siitä, että mie nautin työstäni.
Noiden kahden jutun yhdistäminen siis!”
Entä miinuspuolia? ”Tää on tosi
vaikee ala siitä, että mie pystyn nyt tekemään hyvää duunia ja
olen siitä myös ylpeä, mutta seuraavan proggiksen kanssa voikin
käydä niin, että vaikka kuinka tekisin mielestäni hyvää duunia
tai parempaakin kuin nyt, niin silti siitä ei välttämättä
tykätä. Tää ala on armoton, ja ne syyt minkä takia tällä
alalla ollaan pitää löytää kyllä jostain ihan muualta kuin
siitä, että teen tätä sen takia että ihmiset tykkäisi minusta.
Sen pitää olla paljon syvemmällä.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua?
”Musiikki inspiroi. Mie en tekis teatteria ellei siinä saisi tehdä
myös välillä musiikkia, näin vastasin pääsykokeiden vikan
vaiheen haastattelussa ja se on ihan totta. En tekis musiikkia ilman
teatteri, mutta en myöskään tekis teatteria ilman musiikkia.”
Podetko ramppikuumetta ja jos kyllä,
niin miten se sinulla ilmenee? ”En oikeestaan. Äiti sanoi kerran,
että aina kun soitin lavalla harmonikkaa niin häntä jännitti mun
puolesta, mutta kun oon näyttämöllä niin häntä ei jännitä
ollenkaan, ja sama juttu on mulla itelläni. Teatterissa toki
jännittää, mutta se on sellaista kihelmöivää ja positiivista
”kutkutusta”. Kaikkia jännittää jollain tavalla, mutta
jokainen suhtautuu siihen myös eri tavalla. Mun jännittäminen on
sellaista, että saan siitä voimaa.”
Onko sinulla jotain omia rituaaleja,
joita huomaat toistavasi ennen näyttämölle menoa? ”Me tehdään
Parviaisen Jussin kanssa omilla puolillamme aina tai-chi –
harjoitteita, lisäksi liikun ja lämmittelen, punnerran, hypin ja
sellaista. Vähän availen ääntä. Esityksen aikana istun aina
samassa paikassa keskittymässä ja menen aina samoja reittejä.”
Oletko koskaan nähnyt teatterin
kummitusta? ”En oo nähnyt, mutta olen kuullut siitä ja mulle on
näytetty se paikka, missä se yleensä kummittelee. Täähän on
hieno talo, mutta että sellainen ihan vitivalkoinen kliininen
käytävä, jossa on loisteputket. ”Ai tää on se paikka! Kaikista
hienon talon paikoista se valitsi tän, futuristisimman
virastokohdan!” Martti hämmästelee.
Onko näyttämöllä sattunut jotain
legendaarista kommellusta vielä? ”Itelleni ei oo sattunut, mutta
oon ollut läsnä kun jollekin toiselle on käynyt niin. Viime kesänä
sattui sillai, että Sinisalon Anun viimeinen monologi ”Kuinka sinä
voit tytär puhua noin äidillesi, joka on juuri menettänyt elämänsä
tuen?”, Akusti on kuollut. Vaikuttava kohtaus, yleisö itkee
siellä. Ja sitten Anu sanoi, että ”Kuinka sinä tytär voit sanoa
äitivainaallesi noin”. Se repeää siihen ite ja kääntyy
poispäin, ja muu sureva porukka koitetaan olla pokkana ja yleisö
nauraa, ja sitten Anun uskomaton kyky jatkaa sitten vaan monologia
siitä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.”
Kerro joku hyvä muisto! ”Varmaan se
kun olin jotain 14-vuotias ja just oli mietintöjä siitä, mitä
olen ihmisenä ja seksuaalisuus oli herännyt vasta vähän aikaa
sitten ja oli kaikkia kysymyksiä siihen liittyen. Tämä Johanna
Juslin kertoi mulle oman rakkaustarinansa, et miten hän on löytänyt
kumppaninsa ja se tarina on mulle edelleen jotenkin hyvin tärkeä.
Se oli hirveen ihana juttu, että ihminen rakastuu ihmiseen eikä
sukupuoleen. Sillä hetkellä avautui joku lukko mun sielustani.”
Tulevia roolejasi? ”Tällä hetkellä
minut on kiinnitetty näyttelemään merkittävää roolia vuonna
2014 kuvattavaan elokuvaan Tom of Finlandista. Leffa tulee
ensi-iltaan 2015. Toukoa näyttelee Olli Rahkonen ja ohjaajina
toimivat Henri Huttunen ja Vesa Kuosmanen. Odotan innolla, että
pääsen tekemään tuossa porukassa töitä. Leffasta voi lukea
lisää Special Film Companyn sivuilta ja Facebookin ”TOM”-sivulta. Muuten ajattelin käydä tuon koulun loppuun kunnialla, ja sen takia
suunnittelen parhaillaan lauluiltaa, jonka ajankohta lienee joskus
syksyllä.”
Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa
ohjata tai käsikirjoittaa itse jotain? ”Toki, mutta ikävä kyllä
mulla ei ole järjestelmällisyyskykyä ollenkaan, olen tosi huono
hoitamaan asioita. Haluaisin joko opettaa tai ohjata, mutta mun
pitäisi kasvaa merkittävästi ihmisenä tai hylätä ne ajatukset
kokonaan, mie suosittelen että mulle ei annettais sellaista
ohjausvastuuta. Itelläni on ollut sen verran hyviä opettajia
vuosien varrella, että mie tiedän, sen että ihmisen voi joko
pilata tai saada sen haluamaan jotain asioita oikeasti.”
Onko sinulla jotain mottoa? ”Nosta
pääsi ja mene rohkeasti sisään, sillä ne jotka luottavat
itseensä pärjäävät aina parhaiten. Hyvällä positiivisella
asenteella mikään ei voi epäonnistua!”
Mistä haaveilet? ”Toi on vaikee
kysymys, koska nyt mulla tuntuu olevan sellainen syndrooma, että on
niin paljon haaveillut siitä, että pääsee näihin kouluihin ja
sitten yhtäkkiä se toteutuu. Saat jotenkin kertarysäyksellä
toteutettua yhden sun isoimmista unelmistasi. Tällä hetkellä
haaveilen varmaan siitä, että mä haluaisin olla yhtä tyytyväinen
elämääni tulevaisuudessa kuin nyt olen. Että mun elämä
ammattilaisena ja elämä yksityishenkilönä voisi olla jotenkin
yhtä turvattua ja jotenkin nautinnollista, mitä se nyt on
opiskelijana.”
Mitä muuta haluaisit kertoa
itsestäsi? ”Tää on ensimmäinen talvi kun mulla on pitkät
kalsarit jalassa ja tällä hetkellä mulla ei oo sukkia jalassa
ollenkaan!” nauraa Martti ja näyttää sanansa vielä toteen. Itse
paljastan, etten käytä lainkaan sukkahousuja...
Osaatko imitoida ketään? ”Munamiestä
ja muutamaa meidän opettajaa, muita en oo kokeillut kyllä.”
Mikä supersankari haluaisit olla ja
miksi? ”Haluisin olla Captain Hindsight, mies jolla on kyky
jälkikäteen kertoa mitä olisi pitänyt tehdä. Että kun silta
romahtaa, niin se tulee paikalle ja kertoo, että se olisi pitänyt
rakentaa alunperin voimakkaammaksi se silta. Ja jos ois syttynyt
tulipalo, niin ”Sitä tupakkaa ei olisi saanut heittää sinne
lavuaariin!” Martti hekottaa.
Jos saisit viettää päivän naisena,
mitä tekisit? ”No mitäköhän!? Mie haluaisin kokea sen
ylitulvan...mie ymmärrän sen, että naisia ahdistaa esim. se huomio
mitä baareissa tulee kännisiltä miehiltä, mutta kun miesten on
niin vaikeaa sitä ymmärtää. Et jos mulle tulee joku nainen
sanomaan, että ”minusta sie oot ihastuttava, että haluaisitko
että tarjoan sinulle kaljan.” ”Haluaisin kiitos, ja olisi kiva
tutustua myös suhun!” Haluaisin kokea sen tavallaan ylitarjonnan,
että menkää nyt miehet siitä pois ja jättäkää mut näiden
ystävien kanssa! Ja sit se, että mie haluisin pukeutua oikein
nätiksi. Juttelin tässä kerran yhden ristiinpukeutujan kanssa, se
oli kiintoisa kokemus. Mie haluisin kans laittautua ja tälläytyä
edes sen yhden kerran!” Martti innostuu.
Jos ihminen vetäytyisi talviunille,
mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että
heräät kesken kaiken? ”Ottaisin pleikkari kolmosen ja telkan,
pari hyvää kirjaa muutamallakin kielellä, opettelisin venäjän
kielen. Sit ruuaksi ottaisin Wrong Noodle Barin teryaki kanaa, äidin
tekemiä lihapullia ja juomaksi sitä Novellen sinkki-jasmiini –
juttua, se on niiiiin hyvää!”
Jos saisit mennä aikakoneella
menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Haluaisin nähdä
Julius Caesarin murhan, et miten se tapahtui. Ja haluisin nähdä
nuoren Martin esiintymässä harmonikan kanssa niissä ekoissa
kisoissa, istua rakkaan äidin vieressä jännittämässä...”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? - Ystävä
Mistä sanasta pidät vähiten? -
Tyytyminen
Mikä sytyttää sinut? - Hyvä
porukka
Mikä sammuttaa intohimosi? - Pelko
Suosikkikirosanasi? - Vitti (kyllä,
Lappeenrannassa sanotaan vitti)
Mitä ääntä rakastat? - Aamulla
laineita kotirannan kivikkoon Lappeenrannassa
Mitä ääntä inhoat? - Naapurin
poraa
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi
haluaisit kokeilla? - Laulaja tai poliisi
Missä ammatissa et haluaisi olla? -
Kadunlakaisija
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot
Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Olen sinusta
ylpeä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).