Sivut

torstai 30. heinäkuuta 2015

Haastattelussa Jaakko Loukkola

Jaakko Loukkolan tapasin huhtikuun lopussa 2015 Hämeenlinnan Teatterin yleisölämpiössä 'Puhveli-Billin lännensirkus'-esitysten aamu-ja iltanäytösten välisellä tauolla.

Syntymävuosi? ”Hmmm, mun ikäähän ei ole koskaan lukenut missään... Oikeastihan se on vuosi 19**. Mä pääsin yhteen kouluun 18-vuotiaana ja ohjasin ensimmäisen ammattiteatterijuttuni samana vuonna ja kaikki kyseli, että minkä ikäinen mä oikein olen kun näytän niin nuorelta. En sitten kehdannut kertoa totuutta ja se on jäänyt vähän niinku päälle, heh. Nykyäänhän koko juttu on vitsi, koska sillä ei ole enää mitään väliä, mutta tuolta vuosien takaa se on kantanut”, Jaakko naurahtaa ja kertoo samalla olevansa horoskooppimerkiltään rapu.

Mistä olet kotoisin? ”Oon kotoisin Jokioisilta, Forssan läheltä, enkä ole päässyt siitä ihan kokonaan eroon, koska ohjaan taas sinne kesäteatteriakin tulevana kesänä. Tällä hetkellä mä asun Turussa. Kokkolassa oon asunut pari vuotta myös, opiskelin siellä.”

Mitä harrastat? ”Lentopalloa, sulkapalloa ja tennistä niin paljon kuin vain pystyn. Lisäksi kuntosalia, koska tulee oltua paljon reissussa ja sillä konstilla pystyy pitämään itseään jonkinlaisessa kunnossa tien päälläkin. Mun kakkosammattini on periaatteessa mulle myös harrastus, eli musiikkikeikat. Vaikka se on työtä ja osa mun toimeentuloani, niin kyllä mä silti suhtaudun siihen kuin se olisi harrastus. Se on tavallaan enemmän hauskanpitoa kuin työtä. Meillä on bileduo, jonka kanssa on jo kymmenen vuotta soitettu bilemusiikkia.”

Mitä soittimia osaat soittaa? ”Kitaraa välttävästi ja rumpuja oon joskus osannut soittaa ihan hyvinkin, viime kerrasta alkaa olla vaan todella kauan aikaa. Kosketinsoittimia osaan myös soittaa vähän ja kaikenlaisia rytmisoittimia.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Mun vahvuuteni on varmaankin tulleet tämän kiertämisen myötä, eli tietynlainen tilanteenluku ja heittäytyminen tilanteisiin sen mukaan, mitä milloinkin tapahtuu. Improa oon tehnyt paljon aikanaan ja se multa onnistuu myös. Kyllä mä musikaalinenkin oon. Erikoiskikkoja? Hmmm, mä osaan laittaa silmät kieroon oikein kunnolla.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kaikki fyysiset temput kiehtoisi mua tosi paljon, akrobatia ja muut. Tanssimisessa oon kyllä surkea myös, se on jotain aivan järkyttävää! Teen sitä kyllä tosi mielelläni, mutta oon siinä vaan hirvittävän huono. Jos vaan joku tekee koreografiat, mä kyllä toteutan ne mutta oppimiseen menee aikaa.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ole kyllä ketään sellaista, joka olisi ammatikseen tehnyt. Siskoni on kirjoittanut näytelmiä ja biisejä, ja toinen veljistäni on harrastanut musiikkia paljon ja tehnyt bändikeikkaakin.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä/esiintymisestä? ”Jokioisilla kävin näyttämöilmaisupainotteista yläkoulua (ei siellä muuta olekaan...) ja opettaja Jyrki Kanerva, joka oli myös ohjannut harrastajaryhmiä, oli sanonut äidilleni, että mun energiani olisi syytä ohjata johonkin toimintaan. Että tuosta menosta ei muuten hyvää seuraa, heh. Menin sitten teatteritoimintaan mukaan ja kerrastahan se oli selvä juttu. 14-vuotiaana näyttelin heti 'Viulunsoittaja katolla'-musikaalin Tevjen roolin, mulla oli pelastusliivit päällä ja ihan hirvittävä parta. Siitä se sitten lähti! Haluaisin tehdä sen roolin joskus vielä uudestaankin. Alakoulun näytelmässäkin oon takuulla ollut mukana, mutta en muista enää niin tarkkaan. Muistan vaan sen, että mulla oli jotkut omituiset silmälasit päässä. En kyllä siitä silloin mitenkään innostunut, koska mulla oli vähän vastustusta teatteria kohtaan. 'Mennään nyt sitten', mutta ei mulla varsinaista kiinnostusta teatteria kohtaan silloin yläkoulussakaan ollut. Tevje muutti suunnan. Samalla porukalla tehtiinkin sitten tosi kauan, porukka oli hyvin innostunutta. Ensin se oli koulun ryhmä, mutta sitten siitä tuli Nuorisoteatteri Notku. Tehtiin koulussa 'Oliver Twist' ja vapaa-ajalla sitten esim. 'Sound of Music'. Jyrkin ohjauksessa olivat aiemmin tehneet kymmenkunta juttua.”

”Samaan aikaan tuon nuorisoteatterin kanssa mä pyörin monissa eri harrastajateattereissa ja kävin kyllä kokeilemassa kaikki porukat, mitä tuolla suunnalla oli. Pääsin sitten 18-vuotiaana Kokkolaan ammattikorkeakouluun teatteri-ilmaisunohjaajakoulutukseen, mua alkoi 'kyllästyttää' pelkkä näytteleminen ja alkoi kiinnostaa muukin teatteriin liittyvä. Hain Turkuun ja Helsinkiinkin, ja olisin päässyt niihin kaikkiin mutta Kokkola oli mulla ykkösvaihtoehtona kun kuvittelin, että sinne on helpointa päästä. Lähdettiin sitten Kokkolaan, koska paikkaa ei voinut perua... Kaksi vuotta olin siellä ja sitten hain ammattikorkeakoulujen sisäistä siirtoa Turkuun, josta valmistuin muutama vuosi sitten.”

Mikä oli lopputyösi aiheena? ”Mä ohjasin 'Suruttomat'-musikaalin Forssan Teatteritalolle, se oli Ideateatterin tuotantoa. Ai niin, 2008 perustettiin tuo Ideateatteri ja se oli myös yksi hyvä syy muuttaa Turkuun! Kouluaikoina tuli ohjattua varmaan parikymmentä eri harrastajateatterijuttua.”

Jaakko kiertueauton kulmilla (c) Teatterikärpänen 

 Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Onko ollut vaihtoehtoa B tai kenties C? ”Niin. Olispa. Eipä oikein ole ollut muita vaihtoehtoja. Jos olisin halunnut lähteä oikein opiskelemaan, olisin halunnut lukea teologiaa, uskontotieteitä. Se oli ainut oppiaine, joka mua ylipäätään kiinnosti koulussa.”

Miksi olet näyttelijä? Vai millä tittelillä sinua voi kutsua, kun teet monenlaista? ”Kyllä mä koen itseni näyttelijäksi, joka myös ohjaa silloin tällöin. Miksikö sitten olen näyttelijä? Siinäpä kysymys, jota on tullut mietittyä paljonkin. Syy on varmaankin jo muuttunut niin monta kertaa... Ensinhän se oli iso haave ja oli tarve olla esillä, ja vuosien saatossa tuo on poistunut. Nykyään haluan kiinnittää tekemisen tapaan ja laatuun enemmän huomiota. Siitä mä oon edelleen varma, että ei tämä ihan tervettä puuhaa ole. Jos on vaikka kahden kuukauden loma ja vaikka tietää, että sen jälkeen työt jatkuu, niin menee silti jo pitkin seiniä kun ei pääse lavalle! Se on mulle kyllä yksi muoto purkaa energiaa, ja jos oikein mietin niin varmaankin se suurin syy. Saan tämän avulla kanavoitua energiaani, koska muuten varmaan tukehtuisin. Alku oli mulle kyllä tietynlaista paikan etsimistä ja hyvinkin laumakäyttäytymispohjaista; katsotaan kuka on hyvä ja kuulutaan porukkaan. Kuvittelin myös varmaan, että sitten saan tyttöjä. Kaikkea tuollaista, mitä nyt 15-vuotiaat miettii, teki sitten mitä hyvänsä”, pohtii Jaakko.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Mulla on aika montakin tärkeää juttua. Yksi on se, että neljän-viiden vuoden aikana opiskellessa terävin kärki ylimääräisestä innosta tippuu pois ja sen jälkeen vasta alkaa tiedostaa sen, mitä jatkossa aikoo tehdä. Eli sä voit tehdä teatteria eikä teatteri vie sua. Noin päin. Toinen tärkeä asia on ollut oman teatterin pyörittäminen, kun on päässyt tekemään kaikenlaisia osa-alueita ja hallitsemaan teatterin tuotantorakennetta, joka kyllä avaa tekemistä ihan uudella tavalla. Yksi tärkeä oppi on myös se, että ihan sama mitä teet, kunhan keskityt siihen miten teet.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai seurailet? ”No nythän on paljonkin tosi hyviä tyyppejä kentällä! Santtu Karvonen on ihan törkeen kova ja tykkään siitä ihan älyttömän paljon. Santulla on sellainen komiikantaju ja rytmi, jota harvoilta löytyy. Puntti Valtosta mä olen 'fanittanut' jo pitkään. Ja Johnny Depp on teknisesti vaan niin älyttömän hyvä näyttelijä.”

Kuka olisi unelmiesi vasta-/kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Mulle kieli on aika tärkeä juttu, joten kyllä se olisi Santtu tai Puntti.”

Entä kenen kanssa haluaisit esittää dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Johnny Cashin kanssa olisi varmaan ollut ihan hauska laulaa! Hänen kanssaan voisin vetäistä Stigin biisin 'Puumaa mä metsästän' sillai, että Johnny soittaa kitaraa.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt, jos ei lasketa mukaan niitä joissa olet käynyt ns. keikalla? ”No niin siis, enhän mä oo juuri missään näytellyt! Ideateatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Hurja Tuotannon kanssa Naantalissa kesäteatteria tekemässä, Linnateatterissa...”

Oletko laskenut, monessako eri paikassa on tullut vierailtua esim. tämän Puhveli-Billin kanssa? ”En ole. Linnateatterin kanssa pelkästään takana on jotain 340 keikkaa ja Ideateatterin kanssa noin 1500 eri keikkaa, tosin samoissa paikoissa. Ihan järjetön määrä. Kaupunginteattereissakin on oltu varmaan kaikissa.”

(c) Teatterikärpänen

 Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Tärkein työ on ehdottomasti Ideateatterin Noppa-monologi. Sitä oon veivannut mielettömän paljon, varmaan 500 esitystä, ja pelkästään sen hahmon kasvutarina on mieletön. Välissä on vuosia ja kiloja, ja esitystä on joutunut muokkaamaan matkan varrella. Se on ollut mulle urani kannalta hyvin tärkeä esitys, koska sitä kautta olen päässyt kiinni tähän ammattiin. Edelleenkin esitän sitä silloin tällöin. Lasten-ja nuortenteatteria olen tehnyt kohta kymmenen vuotta, hahmot vaihtelee eikä niistä mikään nouse sillä tavalla ylitse muiden. Se on tärkeä työ mitä juuri nyt tekee tai mitä seuraavaksi tekee.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Pari vuotta sitten mulla oli haaveena, että saisi tehdä teatteria vastanäyttelijän kanssa, kun oli monologeja vedetty pitkään! Se haave on toteutunut, jee!”

Miten sinä määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Mulle se ihmeellisin asia siinä on edelleenkin se, kun menet lavalle esittämään sitä illuusiota 150:ttä kertaa ja yleisö ostaa sen 'sopimuksen', ja kun lavalle menee niin sun pitää itse aina uskoa siihen, että näin käy. Nykyaikana se on kyllä mielikuvituksen voitto. Sopimus siitä, että nyt leikitään.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Nöyryys asiassa kuin asiassa inspiroi mua ja saa mut innostumaat. Myös toiset ihmiset inspiroi mua, sehän on kaiken lähtökohta. Toisista saa voimaa ja se auttaa heittäytymään.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Vähenevässä määrin kyllä, ennen ensi-iltaa varsinkin mutta normiesitysten kohdalla ei kyllä tule enää pahemmin jännitettyä. En myönnä ainakaan! Kipeänä esiintyminen mua aina vähän jännittää.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai rutiineita, joita toistat aina ennen esitystä? ”Meidän elämämmehän on pelkkää rutiinia, just tämän kiertuemuodon takia. Jokaikinen juttu pitää tehdä tietyssä järjestyksessä, muuten kaikki vaan unohtuu. Ensin lavasteet, puvut ja niin edelleen.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Lastenteatterissahan kaaos on hauskinta, ja joskus tulee vaan sellaisia esityksiä eteen, missä saattaa olla järjestelyjen vuoksi tietynlaisia ongelmia. Kerran oltiin Lapissa jumppasalissa ja lapset saivat juosta vapaasti siellä ennen esitystä ja sitten kaikille jaettiin ilmapallot. Näyttämö oli korotettu ja kun lapset tulivat istumaan näyttämön eteen, me nähtiin vain rivi erivärisiä kaasupalloja ja kukaan ei nähnyt lavalle mitään! Me vedettiin 40 minuuttia ja kansa juoksi ympyrää pitkin salia. Kerran oltiin vappupäivänä yhdessä lastentapahtumassa esiintymässä ja meille hehkutettiin, että siellä on vaikka mitä oheisohjelmaa ja väkeä on tulossa 450. Katsojia tuli tasan 14, ja juoksemiseksi meni sekin, kun yksi muksu oli tunkenut itsensä meidän videotykin ja screenin väliin ja näkyi varjokuvana lavalla koko ajan, ja häntä kun lähdettiin poistamaan ja samalla replikoitiin, niin seuraava tuli samaan paikkaan. Heheh, menihän se vappupäivä noinkin...”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Kun olin lapsi, meillä oli sellainen 9-paikkainen Ford Transit ja oli siistiä nukkua siellä autossa sisarusten kanssa, kun lähdettiin ajamaan mummolaan Ouluun. Se oli ihan hittikamaa!”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Syksyllä tulee 'Tatu ja Patu pihalla'-niminen esitys Linnateatteriin, ja sen kanssa lähdetään taas kiertämään. Ja nyt siis ohjaan kesäksi Jokioisille 'Vain muutaman huijarin tähden'-maalaiskomedian, ja teatterin nimi on Teatteri Tuntematon.”

Mitä muuta haluaisit ehdottomasti kertoa itsestäsi? ”Sitä mä jaksan kyllä hehkuttaa edelleen, että tykkään kiertämisestä todella paljon ja olen siinä vähän luonnonoikku, niin kuin kiertuekaverini Sami Markuskin.”

Onko sinulla mottoa? ”Kyllä se siitä. Oon sillä tavalla koittanut suhtautua asioihin, vaikka välillä oonkin aika kova stressaamaan.”

Osaatko imitoida ketään? ”En todellakaan! Oon kyllä innokkaasti koittanut, mutta ei siitä kyllä ole tullut yhtään mitään.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mä oon muuten ihan koukussa Aku Ankkaan ja mulle tuleekin se, ihan omalla nimelläkin. Haluaisin olla Akun naapuri Teppo Tulppu, se saa vääntää koko ajan Akun kanssa milloin mistäkin asiasta.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä olisi sen nimi ja voima? ”Mä olisin 'Tuhansien jumppavarastojen mies', elämäkertanikin olisi samanniminen. Se voisi hyvin toimia murskapallona nosturissa.”

Jos saisit viettää päivän naisena, miten sen viettäisit? ”Mä menisin TPS:n kotipeliin ja pubiin, jossa käyttäytyisin kuin mies ja katsoisin mitä ihmiset sanoisi. Huutelisin kaikenlaista pelissä ja käyttäytyisin samalla tavalla kuin miespuoliset fanit.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kirjoja ottaisin varmaankin, olisi kenties vihdoinkin aikaa lukea. Radion ottaisin myös, täytyisihän sitä tietää mitä maailmalla tapahtuu. Ruuaksi ottaisin kebabia, sehän maistuu aina ja on vähän liiankin hyvää. Juotavaksi vettä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Tikapuut! Ja sellainen omalla jalalla seisova riippumatto. Sellaisen mä haluaisin muutenkin.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä menisin ehdottomasti Antiikin Kreikkaan. Siitä ajasta on tehty niin paljon leffoja ja sarjoja ja me pidetään sitä faktana, et noinhan se meni silloin. Haluaisin nähdä, mitä siellä on oikeasti tapahtunut. Sit mä haluaisin mennä 50-60-luvulle, kun mun mielestä silloin kaikki oli mustavalkoista.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen hotellille, nukun varmaan tunnin ja sen jälkeen menen Kemppaisen Antin kanssa kahville, ja palaan takaisin tänne teatterille iltanäytöstä varten. Ja aion sen jälkeen mennä katsomaan 'Tie Mekkaan'-näytelmän täällä teatterissa myös.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Pallo
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
- Mikä sytyttää sinut? - Intohimo mitä tahansa asiaa kohtaan
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Se, että on olevinaan valmis ja koskee ihan mitä tahansa asiaa.
- Suosikkikirosanasi? - Vittu
- Mitä ääntä rakastat? - Naurua
- Mitä ääntä inhoat? - Herätyskelloa
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Urheilijan elämää
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Opettaja
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Yllättävän kauan kesti!


tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen / Teatteri Eurooppa Neljä

Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen / Teatteri E4, Jyväskylän Laajavuori

Ensi-ilta 26.6. 2015, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Tuomas Parkkinen

Ohjaus Tanjalotta Räikkä

Musiikin sävellys Toni Lepistö (ja Paavo Honkimäki)

Koreografia Neija Välilä

Rooleissa : Antti Niskanen, Tapani Kalliomäki, Paavo Honkimäki, Jari Silventoinen, Neija Välilä sekä Nina Peränen ja Raija Niiniaho

Bändi UuKekKone (mikäs muukaan...) : Toni Lepistö, Antti Parviainen, Jaakko Tabell ja Kalle Saarelma

 Näytelmä on saanut kantaesityksensä Naantalissa vuonna 2012. Eipä tullut mentyä (onneksi) sitä silloin katsomaan, muistaakseni siksi että minuahan ei mitkään poliittiset näytelmät kiinnosta...

 Alunperin meidän ei pitänyt tätäkään esitystä mennä lainkaan katsomaan lievien aikatauluongelmien vuoksi, mutta pikkulinnut laulelivat kiintoisia arvioita korviimme paristakin suunnasta ja totesimme, että kyllä tästäkin kesäperinteestä aiomme pitää kynsin hampain kiinni. Onnistuimme valitsemaan erittäin sateisen sunnuntain reissumme ajankohdaksi ja jostain syystä lähdimme vielä sen verran myöhässä, että perillä olimme tasan viisi minuuttia ennen esityksen alkua! Huh sentään, kyllä jännitti että ehditäänkö paikalle ajoissa.

 Viisi minuuttia myöhemmin istuimme sitten sateensuojassa hyvillä paikoilla katsomossa ja totesimme, että kyllä kesä ei ole kesä, jos ei pääse kuulemaan Paavo Honkimäen suusta missä vessat tällä kertaa sijaitsevat ja että piletillä saattaa hyvässä lykyssä saada muutamalta Keski-Suomen ABC-asemalta ilmaisen kahvin. Tuli varsin kotoisa, lämmin olo vaikka vettä ripsui taivaan täydeltä.

Paavo Honkimäki, Antti Niskanen ja Neija Välilä (c) Jiri Halttunen

 Näytelmän nimikin sen jo kertoo, mikä on kupletin juoni tällä kertaa. Monelle Urho Kaleva Kekkonen on The One And Only pressa, ja kyllä minäkin 70-luvulla luulin, että Suomessa on ollut vain yksi presistentti ja tulee olemaankin. Seremoniamestarina toimi Tapani Kalliomäki, joka saikin yllättävän hyvin yleisön mukaan huutamaan niin Kekkosta kuin Hitlerin mahdollista muuta sukunimeä. Näytelmä ei lähde liikkeelle Urho-pojan syntymästä, vaan Emilia-äidin hiihtoreissusta ja parista mahdollisesta isäehdokkaasta. Äijät kilvoittelevat vähän Javert-Jean Valjean-kilpalaulantatyylisesti ja Speden Speleilläkin on vahva osuutensa siinä, kuka tulee valituksi. Jo tässä vaiheessa lavalla on käynyt sellaista hahmogalleriaa, että oksat pois. Vahvasti tulee mieleeni muinainen lempilapseni E4:n Sappeen 'Noin seitsemän veljestä', joka lähti kivalla tavalla lapasesta monessakin suhteessa. Nytkin tuli mukava fiilis ja sellainen olo, että mitä vaan voi tapahtua tässäkin spektaakkelissa...

 Niin kuin sitten kävikin. Tietysti lavalla nähdään niin runsaasti etuvarusteltu Hitler (Tapani Kalliomäki) kuin joka välissä lavalle pirtein tanhuaskelin kirmaava Paavo Väyrynen (Paavo Honkimäki), joka saa lähtöpassit aika ripeästi myös. Yritystä Paavolla, jos kellä, kuitenkin on! Tämmöistä menoa ei ole E4:n toimesta aikoihin nähtykään, meno on paikoitellen aivan hillitöntä mutta ammattimaista puskafarssia ja se jos mikä minulle passaa. Vesisateesta ja lätäköistä otetaan myös kaikki irti. Tatjana käy huljuttelemassa vedessä haaroväliään ja Johannes Virolainen (molemmista hahmoista vastasi T. Kalliomäki) ihmettelee kovaan ääneen, että ovat sitten siirtäneet Laatokan tähän viereen. Näin sitä ammattilaiset inspiroi tarpeen mukaan, ja Laatokasta oli tullut jälkikäteen oikein kiitostakin katsojilta...

Paavolla on taas asiaa... (c) Jiri Halttunen

 Kaiken kohelluksen keskellä sitten jylhä ja karismaattinen Kekkonen (Antti Niskanen), joka tapaa suvereeniin tyyliinsä maailman suurmiehiä, käväisee Hawaijilla ja hoitelee noottikriisit mennen tullen. Kunnes kuvaan astuu mukaan Kuningas A ja väistämätön on edessä. Hienolla tavalla näytelmän fiilis vaihtelee raipatirai-meiningistä miehen yksinäisyyteen Sylvin kuoltua, ja viimeinen kuva talutettavasta Kekkosesta nostaa palan kurkkuun.

 Kävi sitten niinkin, että jouduin minäkin hetkeksi huomion keskipisteeksi, kun Urkin naisseikkailuista kerrottiin. Seremoniamestarin avittamana UKK saapui eteeni ja veti sellaiset serenadit, että sukat pyöri jaloissa. Sain vielä hellät poskisilitykset ja käsisuudelmat kaupanpäälle ja pasmat meni sen verran sekaisin, etten huomannut lainkaan mitä vieressä touhuttiin. Siellä se Urkki jo vokotteli seuraavaa naista ja minä jäin lehdelle soittelemaan. Niin katoaa mainen kunnia...

 Kyllä kannatti taas tulla Jyväskylään! Jo mainitsemieni hahmojen lisäksi lavalla nähtiin Jari Silventoisen toimesta mm. hehkeä Jackie Kennedy sekä Mauno Koivisto lapiokourineen ja ässäsyöttöineen. Neija Välilä harrasti hallitustunnusteluja Kalevi Sorsana ja Paavo Honkimäki hoki Ahti Karjalaisena vain tankeroa ja nou kommentsia. Suosikkihahmoni taisi olla kuitenkin se joka paikkaan tunkeva Väyrynen. Ja bändihän oli loistavassa tikissä, kuten aina.

Maunin lapiokoura (c) Jiri Halttunen

 Tätä hetkeä olen odottanut kauan, ja vihdoin saan siihen tilaisuuden. Hyvät naiset ja herrat, meikälikan legendaarisin Kekkos-muisto jostain 70-80-lukujen taitteesta ala-asteelta : olimme saaneet äidinkielentunnilla tehtäväksi kirjoittaa lyhyt tarina mustavalkoisesta kuvasta, jossa oli herra Tasavallan Presidentti ja musta koira (ilmeisesti labradorinnoutaja). Vierustoverini ja paras kaverini Satu sai oman tarinansa valmiiksi ja meni sitä ylpeänä luokan eteen lukemaan. Sattuneesta syystä muistan tarinan edelleenkin. "Suomen presidentti on Urho Kekkonen. Kekkosella on koira. Sen nimi on Peni. Kekkonen pitää Penistään."

 Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin ... ;)

 Kotimatkalla päässä soi koko reissun ajan Eläkeläisten Mrs Robinsonin säveliin väännettu klassikko "Siis vuoksesi Urho Kekkonen vielä yhden humpan vedämme je-jee-jee..."

Kiitos Eurooppa Neljä kesäteatterikauteni kunniakkaasta päätöksestä ja kesän parhaista nauruista! Ja väliajan rakkaudella lämmitetyistä makkaroista ja pullasta.

(näin esityksen vapaalipulla)

Avioliittosimulaattori / Pyynikin Kesäteatteri

Avioliittosimulaattori / Pyynikin Kesäteatteri

Kantaesitys 12.6. 2015, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Ohjaus Tommi Auvinen

Dramatisointi Veera Niemisen kirjan pohjalta Tommi Auvinen ja Seija Holma

Rooleissa : Mari Turunen, Ville Majamaa, Ola Tuominen, Tommi Auvinen, Samuli Muje, Teija Auvinen, Tom Lindholm, Janne Kallioniemi, Miia Selin, Tommi Rantamäki sekä Jenna Vehka-Aho

 Pyynikille ehdin sen verran myöhäisessä vaiheessa esityskautta, että muutamia henkilövaihdoksia oli tapahtunut sitten ensi-illan. Esko Roineen tilalla Jussin Erkki-setänä nähtiin Tommi Auvinen ja Ainon äitinä Mirjana Teija Auvinen (roolissa alunperin Eija Vilpas).

Jussi ja Aino / (c) Leena Klemelä

 Kaksi ihmistä kun rakastuu, niin sitähän ei sitten pidättele mikään! Jussi (Ville Majamaa) on kotoisin Mynämäeltä, Aino (Mari Turunen) taas Liperistä. Itä ja länsi siis kohtaavat herkullisesti. Aino lähtee Jussin kotikulmille ja tiluksille testaamaan, olisiko hänessä ainesta morsmaikuksi. Ainon aiemmat suhteet ovat olleet hyvin lyhyitä ja kaatuneet milloin mihinkin, eikä tämäkään orastava lempi kovin ruusuiselta aluksi näytä, vaikka pari on umpirakastunut. Varsinainen kulttuurishokkihan se on, kun jatkuvasti höpöttävä Aino kohtaa Jussin hiljaisempaa sorttia olevat sukulaiset. Unto-isä (Ola Tuominen), tämän veli Erkki (Tommi Auvinen) ja Jussin pikkuveli Jaakko (Samuli Muje) puhuvat vain jos on asiaa, jos silloinkaan. Jussin ja Jaakon äiti on menehtynyt pikkuveljen synnytykseen ja tästä etenkin Jaakko tuntee syvää syyllisyyttä. Isä Unto ikävöi vaimoaan ja vaalii tämän muistoa mm. käyttämällä vain ja ainoastaan tietynsortin kahvikuppeja ja kelpuuttaa vain itsetehdyt pullat kahviin topattavaksi. Aino se tietysti erehtyy kantamaan kahvepöytään kaupasta ostettua kääretorttua ja yks jos toinenkin pahoittaa mielensä...

 Jotenkin koin vahvaa samaistumista tähän eri murrealueiden kohtaamiseen, kun hämäläisenä tein muinoin ensivisiitin anoppilaan Kesälahdelle, Kiteen kupeeseen. En mikään tuppisuu itsekään ole, mutta kyllä siinä hyvin nopeasti jäätiin pulinassa toiseksi, kun anoppi alkoi kertoa siitä, että ihan on Kitteeltä kotoisin tämä Nitvissi-pändi. Huumorintajuani testattiin mitä erilaisin keinoin ja ilmeet lopulta paljastivat, että nyt miniäkokelasta vedätetään oikein huolella. En tätä koskaan kokenut minkäänlaisena ongelmana, päinvastoin. Erilaiset luonteenpiirteethän ovat rikkaus, ei mikään uhka vaan mahdollisuus! Sitä vähän ihmettelinkin, että miksi Aino oli niin herkkänahkainen ja oli jo alkuvaiheessa valmista kauraa kävelemään takaisin Liperiin. No, näytelmähän olisi tietysti lässähtänyt heti kättelyssä, jos kaikki olisi alusta asti sujunut kuin Strömsössä ja kaikki olisivat istuneet sulassa sovussa saman pöydän ääressä, lusikalla iloisesti kupinreunoja kilkutellen.

 Moni on hehkuttanut erityisesti mörökölliveljesten eli Unton ja Erkin 'meininkiä'. Minä sen sijaan tykästyin erityisen paljon Tom Lindholmin pitelemättömään ja täysin omanlaiseen tyyliin. Ainon Martti-isä oli kerrassaan mainio hahmo eikä Tompan neroutta osaa edes oikein selittää edes. Se vaan ON ja sillä siisti. Minulla meni miehen touhuja seuratessa täysin ohi se, että mihin hemmettiin se polkupyöräkin ykskaks katosi. Kovasti pidin myös Samuli Mujeen AC/DC-paita päällä synkistelevästä velipojasta, joka tunsi sielujen sympatiaa Ainon kanssa ja oli ensimmäisenä juoksemassa tämän perään, kun neito meinasi häippästä paikalta. Jotenkin ymmärsin sen Jaakon tarpeen paikasta, jossa saisi olla ihan rauhassa edes hetken. Melkoinen moniosaaja oli Rami (Janne Kallioniemi), joka korjasi painepesurit ja piti salaista kotileipomoakin. Oivallista sulhasainesta siis! Ja olihan se Jussi nyt ihana, minäkin olisin halunnut pick-upin lavalle miehen kainaloiseksi. Erityisesti täytyy nostaa hattua Teija Auviselle, joka taisi vetää Mirjan roolin ensimmäistä kertaa aiemmassa päivänäytöksessä. Kyläreissu Mynämäelle oli mainiota seurattavaa ja etenkin piirakoiden esittely. (Itsekin olen muuten tullut Kesälahdelta junalla kotiin, mukanani sata aitoa karjalanpiirakkaa joten Mirja kyllä tiesi mistä puhui!)

Luukkuleikkiä / (c) Leena Klemelä

 Mukavan kepeä, hyväntuulinen ja kesäinen komediahan tämä oli ja viihdyimme loistavasti niin katsomossa kuin väliajallakin. Sääkin suosi ja helli meitä auringolla. Lavastuksessa pidin kovasti aukeavista luukuista (edesmenneestä Tipistä keskustelu varsinkin oli hauska!). Loppukohtaus oli oikein kaunis, kun pariskunta seisoo kivellä sylikkäin ja taustalla hieno kesäinen järvimaisema. Siinä oli tenhoa ja taikaa!

 Samalla tuli opittua muutamat uudet sanat, kuten trekolit ja tikkelperit. Se jäi vähän kaivelemaan, että miksi haitaristi veteli joukkoon mm. Robbie Williamsia?

 (näin esityksen kutsuvieraslipulla)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Syntipukki / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Syntipukki / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri (HUK)

Ensi-ilta 17.7. 2015 Kaupunginpuistossa, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus ja sovitus Mikko Kivinen

Rooleissa : Mikko Kivinen, Ville Keskilä, Jane Kääriäinen, Kaija Kiiski ja Kalle Pylvänäinen

 Muut kesäteatterit ne jo lopettelevat kauttaan, mutta Hämeenlinnassa kaikki on toisin. Lyhyt mutta intensiivinen esityskausi pyörähti perjantai-illan ratoksi käyntiin aurinkoisessa, tutussa Kaupunginpuistossa. Uusi kesäteatteri nousi tuhkasta kuin se kuuluisa feeniks-lintu ja koko miljöö tuntui äkkiseltään niin erilaiselta, että meikälikaltakin meni hetkeksi pasmat sekaisin buffetin puolella. Lipunmyynti ja muut palvelut oli yhtenäistetty saman rakennelman alle ja a-oikeudetkin löytyvät kahvilan puolelta nykyään (tämä tiedoksi etenkin niille, jotka tykkäävät nauttia teatterin yhteydessä vaikkapa lasillisen viiniä tai konjakkia). Pahimpia ryteikköjä oli pistetty matalaksi rankalla kädellä, mutta Kaupunginpuiston idyllisyys oli kuitenkin säilytetty ja se, että keskellä luontoa ollaan. Puistossahan on vaikka mitä katsottavaa ja näistä kohteista kiitettävällä tavalla infottiin käsiohjelmassakin, itse ainakin olen pitänyt tiettyjä puiston elementtejä vähän itsestäänselvyytenä tyyliin 'ainahan tuokin pytinki tuossa on ollut', mutta aiemmin minulla ei ole ollut hajuakaan siitä, että mikä ihmeen pytinki ja miksi!

 Pitää myös mainita se, että nykyään katsomossa on numeroidut istumapaikat. Kätevästi voi siis ostaa jo ennakkoon paikan katoksen alta, eikä tulla jonottamaan sisäänpääsyä tuntia ennen. Senkin ajan voi nyt kätevästi käyttää kaffilassa viintä lipittäen tai jalkautua tutkimaan erinäisiä huvimajoja käsiohjelman karttaa seuraten. Pitää vain siinä vaiheessa viimeistään saapua omalle paikalleen istumaan, kun arvoisa käyttöpäällikkö Veikko Pulli juhlallisesti kilkuttelee 'vehkeitään'...

Koikkalainen menee pöydän toiselle puolelle (c) Esko Tuovinen

 Ja sitten itse esitykseen, josta en onnekseni koskaan ollut nähnyt minkäänmoista versiota. Tapahtumat sijoittuvat 30-luvulle (Agapetuksen alkuperäiskäsikirjoituksen mukaisesti) Tavaratalo Sampoon, jossa riittää monenlaista työntekijää ja kulkijaa. On vahtimestari Miettinen (Kalle Pylvänäinen), rohdoskauppaosaston myyjätär neiti Salo (Jane Kääriäinen), henkilöstöpäällikkö Aro (Mikko Kivinen) sekä tavaratalon pääjohtaja Vaara (Ville Keskilä). Paikalle saapuu tämän tästä, aluksi valittamaan ja lopuksi 'muuten vaan', myös rouwa Ilola (Kaija Kiiski) sekä tietysti herra Koikkalainen (Ville Keskilä). Neiti Salo on lyhyen työuransa aikana onnistunut tekemään hirvittäviä erheitä työssään ja joutuu henkilöstöpäällikön tiukkaan puhutteluun ja siitäkös alkaa tapahtumaketju, jossa sattuu ja tapahtuu monelaista sekaannusta ja lemmentouhuakin.

 Pesunkestävä komediahan tämä Syntipukki on ja meno äityy farssin puolellekin etenkin siinä, että ovista tullaan ja mennään vauhdilla ja väärään aikaan. Kainalopieruosastolle ja navanalusjuttuihin ei kuitenkaan sorruta, 30-luvun hengessä kun mennään (niin kuin minä siitä ajasta jotain muka tietäisin...). Itselleni suurinta hupia tuotti esityksen hahmogalleria sekä ilmeet, eleet ja äänenpainot. Pieniä suuria juttuja siis. Mikko Kivisen tuttuakin tutumpi 'jalat yhdessä ja yläkroppa etukenossa'-pönötysasento on jo eräänlainen käsite. Simpsakka ja sopivan keimaileva Jane Kääriäisen neiti Salo ja kuumaakin kuumempi kaikkien puumien kantaemo Kaija Kiiski, joka leveässä haaraasennossa vähän tuuletti käsilaukullaan, kun tilanne kävi liian kuumaksi... Vempulamaisen lupsakka vahtimestari Miettinen, jonka rooliin Kalle Pylvänäinen sopi mainiosti.

Miettinen ja Koikkalainen (c) Esko Tuovinen

 Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Ville Keskilä, jota en hirveästi ole tositoimissa aiemmin nähnyt ja Kotikatuakaan en ollut seurannut. Mies huhki kaksoisroolissa syntipukki Koikkalaisena ja pääjohtaja Vaarana, ja etenkin Koikkalainen oli absurdi ja varsin verraton hahmo. Minkälaisia ilmeitä ja mitä liikekieltä välillä nähtiinkään! Tyypistä tuli muutenkin vahvasti mieleen yhdistelmä Peteliuksen omiituista höpöööttäjää sekä Loirin sinnikäs nuorimies, joka yritti iskeä Hannele Lauria mitä erilaisimmin verukkein ja aina sai käsilaukusta päin pläsiä.

(c) Esko Tuovinen

 Juonta en sen enempiä paljasta, mutta syntipukki-nimi viittaa siihen, että tämä hassu mutta perin sympaattinen Koikkalainen saapuu tavarataloon ja haluaa työpaikan, jotta saisi perustettua itselleen oman maitokaupan. Mies saa paikan syntipukkina, joka ottaa mukisematta vastaan kaikki asiakkailta tulleet haukut ja valitukset ja tulee erotetuksi moneen otteeseen.

 Tulin varsin iloiselle mielelle esityksen johdosta ja siitä, että Kaupunginpuistossa kesäteatterimeininki jatkuu. Ensimmäinen kesä on tietysti näytön paikka, mutta erityisesti korostaisin sen olevan näytön paikka hämeenlinnalaisille. Toivon, että ihmiset aktivoituvat ja rientävät sankoin joukoin paikalle tsekkaamaan itse näytöksen tietysti, mutta myös puiston uudistukset. Esitykset jatkuvat 15.8. asti, joten loistavasti on aikaa.

 Lopuksi haluan vielä antaa erityismaininnan Mikko Kiviselle siitä, että mies kun kääntää päätään, posket seuraavat perässä viiveellä. Tämä on taito, joka harvalta löytyy!

(näin esityksen kutsuvieraana)

ps. ensi kesänä 'Elämä janottaa' Lapinlahden Lintujen sävelin... (tuliskohan siellä suosikkini Paarmatango?)



torstai 16. heinäkuuta 2015

Risto Räppääjä ja villiintynyt kone / Miniteatteri, Aulangon Graniittilinna

Risto Räppääjä ja villiintynyt kone / Miniteatteri, Aulangon Graniittilinna

Ensi-ilta 28.6. 2015, kesto noin 1h 15min (väliaikoineen)

Perustuu Tiina ja Sinikka Nopolan teokseen 'Risto Räppääjä ja villi kone'

Ohjaus ja dramatisointi Maria Myllyniemi

Rooleissa : Otto Rantanen, Alisa Rautio, Anniina Laine, Emppu Jurvanen, Mikael Viljakainen, Siiri Käki, Roope Suvisuo, Sini Taivalmaa, Kaisla Koskinen, Sampo Huhtanen, Joel Virtanen, Martta Kangasniemi, Maisa Salmivaara, Nea Hirvenlahti, Mandi Ilmanen, Elli Sulander ja Milja Autio

 Yksi parhaista kesäperinteistä on se, että minä, kummityttöni ja äitinsä suuntaamme Aulangon Graniittilinnaan Miniteatterin näytelmää katsomaan. Tiistaille oli ennakkoon luvattu illaksi sadetta ja mukamme oli asianmukaiset varusteet, mutta iloksi ja riemuksi sää olikin erittäin hieno ja aurinkoinen! Jokavuotinen kuntotesti on sekin, että nouseeko vielä 'vanhalla' jalka jyrkkiin kiviportaisiin ja nousihan se. Vähän joutui tosin hengittelemään ennen lippujenostoa... Tuttuun tapaan katsomo täyttyi hyvissä ajoin ja tiivistelemään jouduttiin, jotta kaikki halukkaat mahtuisivat istumaan. Sopu sijaa antaa. Erittäin ilahduttavaa on se, että vuodesta toiseen katsomo on täynnä!

 Näytelmän alkua odotellessa bongailimme yksityiskohtia värikkäistä lavasteista. Tällä kertaa näytelmässä Risto Räppääjä (ilmeikäs ja eläväinen Otto Rantanen) oli joutunut tietokonepelin lumoihin ja homma oli lähtenyt vähän lapasesta. Pelihahmot taistelivat pitkin lavaa ja pistivät mullin mallin kaikki paikat, missä vain sattuivat irti pääsemään. Sen verran maaniselta touhu näytti (Risto oli jo vähän kuin Klonkku sormuksen pauloissa), että Rauha Räppääjä (oikein pirtsakka Anniina Laine) takavarikoi koko laitteen, jotta Risto rauhoittuisi. Ristolla oli pelitouhuissa mennyt sukset ristiin Nelli Nuudelipään (Alisa Rautio) kanssa ja sekös poikaa harmitti. Ja se, että Nelliä tuntui kiinnostavan kovasti eräs kikkaratukkainen nuori laulajatähti, Ville Pyry (Mikael Viljakainen).

Risto pelaamassa (c) Milla Rantanen

 Takavarikoitu villiintynyt kone joutuu tietenkin myös Lennart Lindbergin (mainio Emppu Jurvanen) käsittelyyn 'ohimennen' ja peliukkelit pistävät ranttaliksi myös Lennartin kotona. Sekös lapsia katsomossa kikatutti kovasti ja se, millaisen hepulin Lennart saikaan kun kone häneltäkin vietiin. Silmälasit vaan lentelivät.

Rauha ja Lennart (c) Milla Rantanen 

 Vauhdikkaiden käänteiden (sekaannuksia kukkalähetyksen ja kortin kanssa sekä Riston papiljottikokeilu) jälkeen koko esitys saa hillittömän käänteen, kun eteenpäin tepsutteleva mummoarmeija saapuu paikalle. Yksi pikkuinen mummeli hokee vain "Kyllä kyllä" ja kyllä kyllä meillä kaikilla oli niin mukavaa. Kerrassaan mainiota meininkiä! Lopussa ollaan tietysti sitten Ville Pyryn keikalla ja jostain lavalle pölähtää piskuinen roudaripoika, joka vei sydämeni ja huomioni ihan täysin. Ken mahtoi hän olla? Lopun tanssikuvioissakin poika ketkutteli varsin veikeällä tavalla.

Mummoarmeija (c) Milla Rantanen

 "Sä oot kiva, mä oon kiva, meillä on kivaa yhdessä" lauloi yksi jos toinenkin parkkipaikalla, ja näin saatiin taas loppuillaksi kiva korvamatonen. Olipahan taas oikein kiva Graniittilinnan reissu, jes! Arvon näyttelijöillä tuntui olevan oikein hauskaa keskenään, vähän meni pokkakin mutta ei se haittaa ja kengurupallolla olisin minäkin halunnut kokeilla pomppimista muiden jammaillessa.

 Esitykset jatkuvat Aulangolla aina elokuun alkuun asti, joten ehdottomasti mummut ja papat ja muksut ja kaikki siltä väliltä katsomaan hauskaa tekemisen meininkiä taattuun Miniteatterin malliin!

ps. erikoismaininta myös herkullisesta pizza/kukkalähettihahmosta!

(c) Milla Rantanen

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Haastattelussa Arvo Jean-Michael Saarinen

 Arvo Jean-Michael Saarisen tapasin Paviljonki Pietarin Pihassa Hämeenlinnassa toukokuun lopussa 2015.

Vuonna 1990 syntynyt Arvo Jean-Michael on horoskoopiltaan vaaka. ”Mä oon syntynyt Tampereella ja oon kuudennen sukupolven tamperelainen, asun siellä tälläkin hetkellä. Lapsena asuin hetken Hyvinkäällä ja lisäksi oon asunut kuusi vuotta Porissa. Pidän itseäni tamperelais-porilaisena, jos näin voi sanoa.”

Mitä harrastat? ”Kaikki harrastukseni oikeastaan liittyy tavalla tai toisella teatteriin; musiikki, laulu, liikunta, tanssi, trikkaus... Teatterimiekkailu mua kiinnostaisi enemmänkin. Mikä olisi sitten sellaista, joka ei liittyisi teatteriin... Videopelejä mä harrastin joskus paljonkin, mutta enää sille ei ole aikaa.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Kitaraa mä osaan soittaa ja säestän paljon itseäni. Pienenä mä soitin viulua, enää en soita. Harmi! Jos olisi rahaa, aloittaisin viulunsoitonopiskelut uudelleen. Lisäksi tapailen vähän pianoa ja rytmimunaa soitan myös. Ja ihmistrumpettia! (*näyttää mallia*) Tätä on tullut soitettua impromusakeikoilla aika useinkin.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Näyttelijänä sanoisin, että monipuolisuus. Ilman partaa mä näytän 14-vuotiaalta ja parran kanssa Wolverinelta. Sit mulla on laaja ääni, eli tosi matalalta tosi korkealle. Oon näytellyt monta kertaa naista ja vähän drag queen-henkistäkin meininkiä. Lisäksi mulla on avoin mieli ja tahto ymmärtää kaikkea, asenteeni on aina oppimisen suuntaan ja ikinä en luovuta. Erikoistaitoja ihmistrumpetin lisäksi? Hmmm. Varmaankin impromusiikki. Jos joku sanoo, että nyt laulat bluesia, niin mähän laulan bluesia ja vaikka mitä. Ai niin, ja sit mä osaan imitoida hyvin Klonkkua!” Arvo Jean-Michael intoilee.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mä haluaisin oppia koodaamaan pelejä ja vastaavia! Muuten oon sitä mieltä, että kaikki on tarvittaessa opittavissa ja monenlaista on tässä vuosien varrella vastaan tullutkin. Aikaa se on välillä vienyt, pitää vain päättää oppia. Oon oppinut myös kärsivällisyyttä, eli vaihe kerrallaan edetään.”

Mikä on ollut isoin haaste, joka on tullut vastaan? ”Viime vuonna meidän piti koulussa (Suomen Teatteriopistossa) Petra Karjalaisen laulutunnilla valita itselleen todella vaikea, haastava kappale laulettavaksi ja mä valitsin Jesus Christ Superstarista 'Gethsemane'- biisin. Jossain vaiheessa mietin, että tulikohan nyt nostettua rima hiukan liian korkealle, mutta kun sitten vedin sen konsertissa ja kaikki onnistui nappiin, en ole koskaan tuntenut sellaista tunnekuohua mitä silloin laulaessanikin koin. Se oli todiste siitä, että kunhan vaan riittävästi tekee töitä, löytyy oikea tie. Peter Panin rooli 'Jonkun on oltava Pan'-näytelmässä oli myös iso haaste, sillä produktion aikana piti sietää omaa keskeneräisyyttään ja monenlaisia tuotannollisia haasteita ja sen mukanaantuomaa stressiä, mutta onnistuessaan sekin oli niin hieno juttu, että! Se on ollut kyllä yksi opettavaisimmista kokemuksistani.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Äitini oli klassinen laulaja ja hän oli mukana yhdessä kesäteatteriproggiksessa silloin kun asuimme Hyvinkäällä. Itse löysin teatterin vähän vahingossa. Myöhemmin oon saanut kuulla, että isoäitini isän isä on ollut mukana Tampereen Teatterin hallituksessa ja isäni veli on tehnyt teatteritekniikkaa ja hänen vaimonsa on joskus ohjannut.”

Milloin sinä olet kiinnostunut teatterista ja mikä/kuka sai sen aikaan? ”Ystäväni Elli, joka on huikea laulaja, sai mut aikoinaan suuntautumaan enemmän laulun suuntaan. Olin ollut yhtenä kesänä Ryttylässä taidekesäleirillä ja siellä teatterikurssilla josta mietin, että mitähän se tämä nyt sitten on. Taisin samana vuonna muuttaa Poriin ja menin opiskelemaan ammattikouluun lähihoitajaksi. Koulussa päädyin koulun hallituksen puheenjohtajaksi ja sieltä nuorisovaltuustoon, ja siellä ykskaks tuli vaan mieleen, että teatteri voisi olla kiva harrastus. Ja mä vaan menin sitten Porin Teatterinuorten toimintaan mukaan vuonna 2008. Se tuntui vähän jopa kohtalolta. Oli hieno tunne kun tajusi, etten ole koskaan tehnyt mitään, joka tuntuisi heti näin omalta jutulta. Mä päädyin Teatterinuorissa tekniikkapuolelle valo-ja ääniryhmään mukaan auttelemaan ja suunnittelin yhdet valotkin kerran. Reetta Vehkalahti veti ohjaustyöryhmää ja mä innostuin ohjaamisestakin. Porin Teatterin näyttelijä Peter-Sebastian Lehtonen piti meille fyysisen teatterin kurssin ja siihen mä rakastuin ihan täysin. Porin Teatterin näyttelijät suosittelivat mulle Suomen Teatteriopistoa ja menin sinne opiskelemaan peruslinjalle ensin 2013-2014 ja siitä päädyin vielä musiikkiteatterilinjalle jatkamaan.”

”Oon mä TeaKiinkin hakenut kolme kertaa, ekalla kerralla pääsin kolmosvaiheeseen ja pari muuta kertaa ei mennyt niin hyvin. Nätyyn oon hakenut kerran. Jännä juttu, mutta tällä hetkellä ei tunnu siltä että kauheasti tarvitsisin koulua. On löytynyt tietynlainen luottamus omaan tekemiseen, oon löytänyt hyviä tyyppejä ympärilleni ja kontakteja. Ei tässä kannata vaan odotella!”

"Arvon mekin ansaitsemme..." (c) Teatterikärpänen

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? ”Mä halusin pitkään nuoriso-ohjaajaksi, olin isosena pitkään ja se oli tosi kivaa hommaa. Teatterin tultua kuvioihin mukaan mä kuitenkin tajusin, että haluaisin tehdä taiteen kautta nuorten parissa hommia. Ei mulla oikein ole muita vaihtoehtoja”, pohtii Arvo Jean-Michael.

Miksi juuri teatteri tuntuu omalta alalta? ”Toi on kyllä tosi hyvä kysymys. Montakin kertaa on tullut mieleen se, että teatteri vaan on mulle 'se juttu'. Aluksi se oli 'vain' kivaa ja olin innostunut teatterista ja kun pääsin tekemään fyysistä teatteria, mä tajusin että teatterilla on paljon syvempikin merkitys. Halusin yhdistää mukaan fyysisyyden ja musiikin, ja mitä enemmän mä luen teatterista, sitä enemmän oon päässyt osaksi omaa itseäni – ja sitä enemmän pystyn jakamaan muille. Teatteri on mulle väline jakaa mun sielunmaailmaani ja sitä kautta kertoa kuka mä oon.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut vuosien varrella? ”Mulla on parikin. Ensinnäkin mä kyseenalaistan omat arvoni tämän tästä. Rakasta itseäsi, jotta voit rakastaa muita. Esimerkiksi improssa tärkeää on rakastaa vastanäyttelijäänsä, sillä se on ainoa oikea kontakti ja silloin ei voi epäonnistua. Ja keskeneräisyyden sietäminen! Pitkään on ollut niin, että on ollut ikään kuin pakko tehdä asioita ja on pakko olla jotain, mutta nyt se on kääntynyt niin, että mä saan tehdä ja olla.”

Kerrohan tähän väliin Teatteri Lahjattomista, jonka perustajajäseniä olet. ”No, se on ollut mun pitkäaikainen haaveeni ja sai alkunsa Jerzy Grotovskin metodista 'köyhä teatteri', josta innostuin kunnolla. Viime vuonna luokkatoverini Pedram Notashin kanssa vitsailtiin, että 'tehdäänpä Peter Panista moderni versio”. Kesän jälkeen olinkin sitten sitä mieltä, että nyt oikeasti aletaan tehdä sitä ja perustetaan oma teatteri. Saatiin hyvä ja hieno porukka kasaan. Ensin meillä oli yksi valmis käsikirjoitus, mutta se ei jotenkin toiminut meille ja niin me kirjoitettiin kuukaudessa sitten ihan oma käsis. Siinä lyhykäisesti Teatteri Lahjattomien tarina – oikeat ihmiset oikeaan aikaan oikeassa paikassa!”

Onko sinulla mahdollisesti omia ns. 'esikuvia', joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Onhan noita ollut, mutta mikään fanittajatyyppi mä en oo koskaan ollut. Sanoittamisen ja musiikin puolelta oon aina pitänyt todella paljon Jarkko Martikaisesta. Ulkomaalaisista näyttelijöistä Gerard Butler on mun ehdoton suosikkini ja Hugh Jackman myös, heidän kauttaan maailmaani astui musikaalit ja tietysti 'Phantom of The Opera' ja 'Les Misérables'. Suomalaisista Tero Harjunniemeä arvostan tosi paljon, häneen tutustuin aikoinaan ollessani Porin Oopperassa avustajana. Ja onhan niitä muitakin esim. tämä ihan alkuperäinen Jean Valjean eli Colm Wilkinson. Porin Teatterin näyttelijä Peter-Sebastian Lehtonen on mulle vähän sellainen 'teatteri-isä', jolta alussa opin todella paljon. Viime aikoina oon lukenut paljon Musashi Miyamoton kirjaa filosofiasta ja miekkailusta, hän oli kuuluisa samurai.”

Kuka olisi sinun 'unelmiesi vastanäyttelijä', jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”No tietysti Gerard Butler tai Hugh Jackman! Oikeastaan kuka tahansa sellainen vastanäyttelijä olisi hienoa kohdata, joka uskaltaisi ja haluaisi kohdata minut lavalla ja katsoisi suoraan silmiin.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Hah, voisin olla se nainen ja laulaa Gerard Butlerin kanssa 'Phantom of the Operan' teeman. Se olisi huikeeta! Colm Wilkinsonin kanssa voisin laulaa vaikka mitä. Miten mulla onkin näitä miehiä vaan koko ajan? Hyvän ystäväni Elina Paajasen kanssa voisin vetäistä kaikki mahdolliset Disney-biisit!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Harrastajateattereista Porin Teatterinuoret ja Teatteri Ulpu (Ulvilassa). Tampereen Ylioppilasteatterissa olen ollut, Porin Teatterissa ja Tampereen Teatterissa avustajana. Tolokku ry:llä tein Dogiduossa yhden lastenteatterimusikaalijutun. Sitten tietysti tämä meidän Teatteri Lahjattomat!”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Tärkeitä on olleet tietysti ne hetket, kun tekee ihan ensimmäistä kertaa jotain, kuten Porin Teatterinuorissa ja Porin Teatterissa. Isoin ja rakkain rooli on tietysti tämä Peter Pan.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Jean Valjean tietysti, siihen rooliin kun joskus pääsisi... ehkä joku teatteri tarttuu siihen parinkymmenen vuoden päästä ja silloin olen ainakin tarpeeksi vanha siihen rooliin! Kouluvuoden aikana on päähäni tullut myös Hamlet, oon tykästynyt siihen tekstiin erityisesti. Ja tää nyt on 'ehkä' vähän kaukaahaettua, mutta Doctor Who olisi hienoa tehdä!” Arvo Jean-Michael hehkuttaa.



Miten sinä määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Mun mielestäni teatterin taika pohjaa rakkauteen. Jos näyttelijä pystyy vastaanottamaan, saamaan ja oppimaan jotain ja katsoja pystyy samaan, siinä on taikaa. Jos katsoja lähtee salista ihan samanlaisena ihmisenä ulos, silloin teatterin taikaa ei ole ollut. Moni tekee teatteria vain teatterin takia. Mulle teatteri on väline, jonka kautta mä pystyn välittämään rakkauden. Teatteri pystyy näyttämään asioita tästä maailmasta, oli ne sitten tosia tai epätosia.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kauniit asiat (esim. hymy, silmiin katsominen, kaunis puhe, luonto) ja se että ihmiset kohtaavat toisensa ihan arkisissakin tilanteissa.”

Podetko ramppikuumetta? ”Joskus kyllä. Välillä oon huomannut keikkaa ja improkeikkaa tehdessäni, ettei mua jännitä yhtään ja se vähän huolestuttaa, koska tuntuu heti siltä, että onko tämä nyt menettänyt hohtonsa tai koenko tän liian helpoksi kenties. Joskus sitten jännittää ihan sikana ja joudun koko ajan keskittymään täysillä siihen, mitä oon lavalla tekemässä. Se vaihtelee siis hirveesti. Nykyään on ehkä niin, että mä en pode niinkään ramppikuumetta vaan esiintymisjännitystä, ja sitä oon oppinut hyvällä tavalla sietämään. Oon oppinut kääntämään sen hyväksi asiaksi.”

Onko sinulla omia rutiineja/rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Haluan tehdä rauhassa aina laulu-ja äänenavauksen ja lisäksi teen vähän joogaharjoitteita tai muita keskittymiseen liittyviä juttuja. Venyttelen kehoni, hengittelen rauhassa. Pyrin käymään päässäni koko tekstin läpi pikakelauksella.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Joskus tehtiin sellaista Maailmanloppumusikaalia Porin Teatterinuorissa, esitin henkilöä jonka vaimo oli saamassa pian lapsen. Siinä oli Nooan arkki-systeemit vedetty vähän nykyaikaiseen muotoon, kiinalaiset rakensi arkkia halpatyövoimalla jne. Mun piti sanoa repliikki ”Ja sitten leijonat söi ne puolalaiset” ja kovaan ääneen juoksen paikalle ja huudan ”Ja sitten ne puolalaiset söi ne leijonat!” En muista oliko sitten samassa näytöksessä, mutta mun piti sanoa ”Hytissä on ruokaa ja vettä kahdeksi viikoksi”, tulen paikalle ja sanon ”Vesi! Hytti! Ruokaa!” ja juoksen lavalta pois. Ihan hauskoja hetkiä.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Tyttöystäväni kanssa hetki, kun hän sanoi ”Sano mulle yksikin syy, mikset sä suutelis mua” ja en osannut sanoa siihen mitään, ja sitten me suudeltiin.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Kesäkuun lopussa tulee ensi-iltaan Lempäälän Nuorisoseuran 'Kolme muskettisoturia' ja olen siinä D´Artagnan. Muuten on syksy vielä ihan auki. Olen hakemassa muutamaan juttuun mukaan, katsotaan miten käy. 'Jonkun on oltava Pan'-näytelmämme kanssa menemme vierailemaan Kaarinaan ja Poriin ainakin.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Rakasta itseäsi, niin voit rakastaa muita.”

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa itsestäsi? ”Mä oon osittain venäjäläinen ja Israelistakin on ehkä vähän sukujuuria. Ja mulla on vino etusormi!”

Osaatko imitoida ketään? ”Yodaa! Ja tykkään puhua brittienglantia ja irkkuenglantia. (*näyttää*) Munamiestä osaan myös imitoida.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Haluaisin olla Obi-Wan Kenobi, Wolverine tai Raistlin-velho Dragonlance-kirjasarjasta. Tai Final Fantasysta Vincent Valentine! Oon jotenkin ehkä samaistunut näihin.”

Jos saisit viettää päivän naisena, miten viettäisit sen? ”Olen kyllä pukeutunut naiseksi montakin kertaa. Haluaisin tietty koittaa, että miltä uusi keho tuntuu. (*kokeilee ikään kuin uusia rintojaan ja naapuripöydissä vähän ihmetellään...*) Haluaisin käyttää kaikkia aistejani, että miten ne mahdollisesti eroaa. Voisin myös hakea huomiota miehiltä, mutta en kyllä lähtisi pelehtimään. Ja millainen ääni mulla olisi naisena! Naisena mä olisin huoliteltu ja tip-top, mutta sopivan rento myös.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin kitaran, pianon ja cajon-rummun sekä jotkut äänityskamppeet. E-kirjoja haluaisin myös lukea. Ruuaksi ottaisin pihviä tai raikasta, hyvää kanasalaattia ja juotavaksi vettä, appelsiinimehua ja punkkua.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Se olisi sellainen puuhun rakennettu hobittiluola, josta tulisi köysi. Jousipyssyn ottaisin sinne ja ammuskelisin kaikki tunkeilijat pois. Kitaran ottaisin, jodlausta kuuluisi puusta vaan. Hyviä ystäviä sinne tietysti myös!”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Haluaisin mennä Japaniin seuraamaan Musashi Miyamoton elämää. Jeesuksen elämää haluaisin seurata myös. Tietyistä hetkistä haluaisin nähdä maailman synnyn ja Jeesuksen ylösnousemuksen.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Soitan isälleni, että tulee hakemaan mua ja tyttöystävääni Sannia täältä keskustasta, ja sitten menemme juomaan lisää kahvia.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Sointu
Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus
Mikä sammuttaa intohimosi? - Ahneus
Suosikkikirosanasi? - Voi peruna!
Mitä ääntä rakastat? - Naurua
Mitä ääntä inhoat? - Narisevaa helsinkiläistä
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Amerikan presidentti
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Paskansiivoaja
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Mä oon aina ollut sun kanssas.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Pätkä pääroolissa / Suomen Kesäteatteri

Pätkä pääroolissa / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Ensi-ilta 11.6. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Heikki Paavilainen

Koreografia Jani Rasimus

Kapellimestari Jukka Hänninen

Rooleissa : Mikko Töyssy, Otto Kanerva, Joni Leponiemi, Ushma Karnani, Natalil Lintala, Mikko Huoviala, Petra Paavilainen, Anna-Liisa Bergström/Tanja Huotari ja Jani Rasimus

 Viime vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta Masa Niemen syntymästä. Eipä tuosta merkkipaalusta tainnut olla minkäänlaista mainintaa mediassa, itse en ainakaan huomannut. Tänä vuonna taas tulee sata vuotta täyteen säveltäjämestari Toivo Kärjen syntymästä, ja mikäs onkaan luontevampaa, kuin yhdistää nämä kaksi taituria samaan kesäiseen näytelmään. Syntyi näytelmä Masa Niemen elämästä Toivo Kärjen sävelin.

 Esityksen runko on kovin tuttua kauraa ja siten taattua Paavilaista : näytelmän päähenkilö syntyy, menee naimisiin, uran käännekohtia käydään läpi ja lopussa kuolee. Ei mitään suuria yllätyksiä siinä mielessä, paitsi että minulle tuli kyllä täytenä yllärinä Masa Niemen vaiheet taikurina ja varsinaisena temppumaakarina. Viime kesän näytelmässä Mikko Töyssy veivasi Bollywood-henkistä tanssia ja lauloi hindiksi reippaan rallin, tällä kertaa hän teki narutemppuja ja sahautti itsensä kahtia, ja sokeriksi kakun päälle vielä lauloi muutamalla "kielellä". Mitäköhän mies mahtaa ensi vuonna tempaista?

Päivää että Pätkähti! (c) Rami Marjamäki

 Masan tarinaan liittyy läheisesti monta muutakin hahmoa, joista mainittakoon etenkin Joni Leponiemen tulkitsemat Esa Pakarinen sekä lyhyen visiitin estradilla tehnyt Tapio Rautalapio eikun Rautavaara. Kovasti huvitti Esa Pakarisen alias Pekka Puupään viäntämä "Ooppa hiljoo"-kappale. Ihan tässä odottelen, milloin isäntä kotiutuu "kauppareissulta" samaa kappaletta laulellen. Toivo Kärjen roolissa aiemminkin nähty Otto Kanerva oli mainio tulkinta mestarista ja oikein muikeaan vetoon ylsi myös Mikko Huoviala Repe Helismaana. "Meksikon pikajuna" oli yksi illan vauhdikkaimmista vedoista ja sai yleisön hykertelemään mielihyvästä.

 Ja ah nuo ihanat naiset Ushma Karnani ja Natalil Lintala! Neiti Raikkaana liihotteleva Natalil on tosiaankin kuin raikas tuulahdus kesäisestä päivästä ja Ushma hänestä tummempi versio. Ushma oli oikein mainio myös topakkana Justiinana, kun filmasivat Pekka ja Pätkä-elokuvia. Suunnattoman paljon nautin myös tansseista, joista etenkin Jani Rasimuksen ja Ansku Bergströmin yhteiset hetket olivat upeaa seurattavaa.

 Ihania kappaleita kuultiin tietysti paljon, Kärjen sävelin kun mentiin. En tiedä mikä siinä on, mutta olo tulee todella nostalgiseksi tiettyjä kappaleita kuullessaan ja jopa liikutukseen asti, vaikka laulut ovat syntyneet vuosikymmeniä ennen omaa syntymääni! Geeneissäkö se on vai missä, jännä ja ihana tunne kuitenkin. Esimerkiksi Ushma Karnanin laulama "Anna kaikkien kukkien kukkia" on yksi ikisuosikeistani ja kyyneleet nousi silmiin sen kuultuani. "Minne tuuli kuljettaa" tuli muuten kuultua saman viikon aikana kahdessa eri kesäteatterissa ja samaan tyyliin esitettynä...

Koko porukka Apianniemen maisemissa (c) Rami Marjamäki

 Aiemmin narisin siitä, että rooleissa käytetään tunnettuja iskelmätähtiä, kun laulutaitoisia näyttelijöitäkin olisi saatavilla. Tällä kertaa estradilla piipahtaa myös vierailevia tähtiä yhden kappaleen verran ja se heille nyt suotakoon. Olin tämän asian unohtanut täysin ja iloinen yllätys olikin, kun meidän esityksessämme vieraileva "nouseva kyky" (samaa kaavaa käytettiin myös Villit vuodet-musikaalissa, mihinkäs sitä hyväksihavaittua reseptiä vaihtamaan...) oli kukas muu kuin Veeti Kallio, joka esitti kappaleen "Kaikessa soi blues". Tulevissa esityksissä nähdään mm. Eino Grön, Jani Koskinen ja eräskin Pate Mustajärvi. (Suomen Kesäteatterin nettisivuilla on nähtävissä lista vierailijoista, muutokset ovat kuitenkin mahdollisia.)

 Tuttu ja turvallinen on kupletin juoni Valkeakoskella, mutta pirun viihdyttävähän tämä oli! 28:ssa elokuvassa urakoinut Masa Niemi sai nyt ansaitsemansa pääroolin. Vuonna 1960 itsemurhan tehnyt Niemi oli jättänyt viimeisen viestin "Hyvä olla, kun on nolla. Hyvästi. T.Masa". Pilven reunalta katsoo nyt, ettei elämänsä mikään turha ollut! Samana vuonna valmistui muuten myös elokuva "Pekka ja Pätkä neekereinä", josta loppuun parikin lentävää lausetta yhdistettynä:

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta jeespox holirei!

(näin esityksen vapaalipulla)

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Haastattelussa Jarkko Tiainen

 Jarkko Tiaisen tapasin toukokuun puolivälissä 2015 Hämeenlinnan Teatterin harjoitussalissa.

Vuonna 1967 syntynyt Jarkko on horoskoopiltaan kaksonen. ”Oooo kesän lapsi mä oon! Oon kotoisin Lappeenrannasta ja tällä hetkellä asun Tampereella. Lisäksi oon asunut pitempiä aikoja Helsingissä ja Keravalla, ja työn vuoksi vähän siellä sun täällä.”

Mitä harrastat? ”Mie harrastan veneilyä Saimaalla, mulla on vanha 11-metrinen puuvene. Isäukon kanssa tuli lapsena käytyä kalassa ja sorsalla. Murrosiässä tietenkään koko homma ei kiinnostanut, mutta näin vanhemmiten on taas tajunnut, miten mahtavaa se on ja se on mulle vähän niin kuin pakopaikka. Vene on mulle niin kuin kesämökki muille, sillä erotuksella että maisemaa voi vaihtaa jos naapuri ei miellytä. Toinen harrastus on metallinetsintä, se on myös hyvin rentouttavaa toimintaa. Piipparin kanssa pyöritään metsissä ja pelloilla. Toistaiseksi on löytynyt vanhoja kolikoita, sormuksia ja hukattuja omia avaimia. Siinä laitteessa on sellainen suht kallis piippari, pinpointter, jonka oon pari kertaa hävittänyt ja löytänytkin, eli se on varmaankin se arvokkain löydös tähän mennessä. Sitten mulla on 12-vuotias koira, sen kanssa tulee paljon metsässä liikuttua ja tietysti muutenkin”, kertoilee Jarkko.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Munniharpua ja kazoopilliä osaan soittaa! Sain kymmenvuotiaana lahjaksi ensimmäisen munniharppuni. Olin nähnyt telkasta dokumentin, jossa oli italialaisia vanhoja herroja rivissä soittamassa ja tuijotin vaan, että tuleepas tuosta jännä ääni. Sattuneesta syystä äiskä ja iskä oli menossa Sisiliaan ja tiesin sen olevan Italiassa, joten piirsin iskälle munniharpun kuvan ja pyysin tuomaan sellaisen tuliaiseksi. Sain niitä kolme, kaikki erikokoisia. Opettelin sitä soittamaan sitten ihan ominpäin. Tulen tavallisesta duunariperheestä, ei meillä ollut varaa mihinkään viulutunteihin tai vastaaviin. Teatterikoulun ykköskurssilla meillä oli pianonsoiton opetusta ja olinkin siitä hyvin innoissani, mutta 90-luvun alussa lama iski ja opetus loppui. Se homma hyytyi sitten siihen, ja multa taitaa puuttua pitkäjänteisyyskin kunnolla opetteluun.”

Jarkko ja koiruus (c) Teatterikärpänen

 Mitä sanoisit sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi ammatillisessa mielessä? ”No, isosta koosta on tietysti se hyöty, että näkyy näyttämöllä hyvin ja viimeiseenkin penkkiriviin. Omasta mielestäni en oo kauhean lahjakas missään, en esimerkiksi ole lahjakas laulaja vaikka laulanut oon kyllä ja musikaaleissakin on tullut oltua (parasta aikaa laulelen Albatrossi ja Heiskanen-esityksessä Lappeenrannassa). Mun vahvuuteni taitaa löytyä tuolta tunneälyn puolelta, oon aika herkkä poika.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä se varmaan tuonne soittopuolelle menee. Vähän kadehdinkin sellaisia musiikillisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka osaa soittaa tuosta noin vaan ihan mitä tahansa soitinta. Olisi kiva, jos olisi joku multivirtuoosi, joka tarvittaessa osaisi loihtia itsestään ihan millaisen hahmon vaan. Toki täytyy tietää rajansa. Teatterissa varsinkin jos kaatuillaan lavalla ja tuut alas aina väärässä asennossa kovalle lattialle, niin toivoo että olisi notkeampi ja taitavampi. Toivon, että olisin siis musiikillisesti ja liikunnallisesti lahjakkaampi”, Jarkko summaa.

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Mielestäni ei kyllä oo. Isäukkoni pääsi rintamallaollessaan laulamaan Kannaksen radioon jonkun kappaleen ja muisti kyllä aina mainita asiasta, jotta laulettu on.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Jos lähdetään ihan alusta... Kun asustelin lapsena Lappeenrannassa, Kaukaalla olin kerhossa, jonka kevätjuhlaan tehtiin pieni näytelmä. Kaikki tytöt olivat prinsessoja ja pojat prinssejä. Mieleeni on jäänyt erityisesti kohtaus, jossa prinssin piti saapua keppihevosella paikalle, kun prinsessan kruunu oli pudonnut lampeen. Se lampi oli tehty muuten foliosta. Kohtausta oli tietysti harjoiteltu, mutta kun paikalla olikin sitten vanhempia yleisönä, alkoi minua jännittää ja itkettää. Kerho-ohjaaja kannusti mua ja sanoi, että menet vaan, me ollaan hyvin harjoiteltu tämä ja hyvin se menee. Noh, karautin sitten keppihevosella paikalle ja tein niin kuin oli käsketty eli nostin kruunun lammesta. Yleisö taputti. Muistan elävästi sen onnistumisen hetken ja sen, etten antanut periksi. Se oli oikein kiva hetki! Ala-asteella englanninopettajani piti teatterikerhoa ja sielläkin oli hyvä meininki, saatiin opiskeluista jotain vapautuksiakin kun teimme joulujuhliin näytelmiä. Yläasteen seiskaluokalla pääsin mukaan Kimpisen lukion teatteriin verhonveivaajaksi näytelmään 'Arsenikkia ja vanhoja pitsejä' ja kasiluokalla olinkin jo itse mukana lavalla lukiolaisten kanssa 'Peter Pan'-näytelmässä, olin yksi kadonneista pojista. Oli kyllä hienoa päästä itseäni vanhempien kanssa lavalle! 80-luvun puolivälissä Veli-Pekka Tuovi oli perustamassa Lappeenrantaan nuorisoteatteria ja mua pyydettiin mukaan. Lupasin mennä sillä ehdolla, ettei tarvitse laulaa. Tietysti ekoissa harjoituksissa olin muiden mukana laulamassa. Siitäkin tuli hyvä fiilis, kun ylitti jälleen itsensä. Siitä ekasta jutusta lähtien olin sitten nuorisoteatterin jutuissa ja kesäteattereissa mukana.”

”Kesäteatteriaikoihin sain hommasta palkkaa ja varmaan siinä vaiheessa ajattelin, että tämä on kivaa ja saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. En kuitenkaan ajatellut vielä, että näyttelemisestä voisi tulla minulle ammatti. Mielessä oli kyllä se, että alaa voisi opiskella, kun ensimmäistä kertaa hain TeaKiin. Olin käynyt ammattikoulussa jo ravintolapuolen koulutuksen, siinäkin pääsee ihmisten kanssa tekemisiin. En kuitenkaan muista mitään sellaista tiettyä hetkeä, että ”nyt minä haluan näyttelijäksi”. Vuonna 1991 loppui meidän ryhmän toiminta nuorisoteatterissa. Niihin aikoihin olin Postissa töissä ja hyvässä kondiksessa, kun painoin töissä 10 km:n lenkin päivittäin. Olin hakenut pari kertaa TeaKiin huonolla menestyksellä ja ajattelin, että satsaan nyt tulevan kevään hakuun kunnolla ja jos ei silloinkaan natsaa, mun pitää ruveta miettimään jotain muuta. Pieni tauko teatterista oli tehnyt hyvää ja pääsykokeissa pistin kyllä parastani. ´92 pääsin siis kouluun ja valmistuin ´96.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi oli 'Valjastettu hevonen' ja käsittelin siinä todellisuutta, haastattelin mm. Kari Väänästä, Pekka Himasta ja jotain viisasta miestä. Teatterikoulu oli niihin aikoihin Kulttuuritalolla ja viimeisen jättöpäivän vastaisena yönä minä ja Raitolehdon Tommi oltiin saatu vahtimestarilta lupa olla yö tietokoneluokassa, ja me kirjoitettiin koko yö lopputöitämme puhtaaksi. Kahdeksalta aamulla kävin jättämässä valmiin lopputyöni konttoriin ja siitä suoraan valvotun yön jälkeen Langryn akrobatiatunnille. Taiteellisena lopputyönä mulla oli näytelmä 'Mies, joka muutti elämänsä', tuotimme itse materiaalin siihen, josta Kari Heiskanen muokkasi näytelmän ja ohjasi sen.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla eli olisiko sinulla jokin 'vaihtoehto B'? ”Oon kyllä ollut vaikka missä; tarjoilijana, nuorisoasemalla, lihankäsittelijänä Karjaportilla, Postissa, baarinpitäjänä... Samaan aikaan olin nuorisoteatterissa ja pakko oli saada rahaakin jostain. Karjaportilla painettiin joulun alla 12-tuntisia työpäiviä ja siihen illaksi teatteriharkkoihin vielä, pari viikkoa sitä jaksoi mutta sitten alkoi jo väsy painaa. En kyllä yhtään osaa sanoa, millä muulla alalla nyt olisin. Varmaankin jossain sellaisessa duunissa, jossa voisi toimia ihmisten kanssa. Mie tykkään ihmisistä, ihmiset on kivoja!”

Miksi olet näyttelijä? ”Töitä on riittänyt tasaiseen tahtiin ja olen saanut tehdä erilaisia rooleja, ja vuosien myötä roolien rakentaminen ja sitä kautta itsensä haastaminen käy aina vaan mielenkiintoisemmaksi. Se on myös mukavaa, että duunit vaihtelee koko ajan. Minusta ei varmaan olisi sellaiseen 8-16 -työhön enää ollenkaan. Muuttujia tulee aina matkaan, välillä tehdään ihan hulluna töitä ja välillä ei ole mitään. Vuodesta ´96 olen ollut freelancerina ja olisihan se kivaa ja turvallista, jos edes hetken aikaa saisi kuukausipalkkaa, mutta siitä huolimatta pidän työn vaihtelevuudesta. Muutama vuosi sitten löysin itseni tilanteesta, jossa olin ihan tyhjän päällä ilman mitään töitä. Olin aika maissakin. Katselin MOL:in sivuja sillä silmällä, että nyt saa tämä riittää. Mulla on kuorma-autokortti ja Porvoossa olisi ollut roskakuskin paikka auki. Silloin oli perjantai ja päätin soittaa siihen firmaan heti maanantaiaamuna enstöikseni. Noh, maanantaiaamuna Kotkan Kaupunginteatterista soitettiin ja pyydettiin paikkaamaan, kun eräs näyttelijä oli satuttanut polvensa. Ajelin sitten Kotkaan ja keskiviikkona ruvettiin tekemään 'Ei ketään kotona'-farssia. Noin ne tilanteet muuttuu, totaalisesta nollatilanteesta lähdettiin ja ykskaks olikin taas hommia. En soittanut koskaan Porvooseen, tuskin olisin roskakuskiksi päässytkään...”



Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Tärkein oppi on varmaankin ollut se, että yrittää olla aina oma itsensä. Nuorena se on hankalaa, koska ei itsekään oikein tiedä kuka on, mutta luottaisi kuitenkin omaan tekemiseensä ja intuitioon eikä analysoisi kaikkea. TeaKissa tehtiin Pertti Sveholmin ohjauksessa näytelmää 'Runar ja Kyllikki', olin Runar ja homma ei tahtonut millään edetä, en osannut toimia niin kuin ohjaaja halusi. Ajattelin, että tuleekohan tästä koko hommasta mitään. Joululomilla olin kotona ja äidille kerroin murheitani ja äiti sanoi, että ”Siun parastashan se vaan aattelee”. Niin joo! Totta! Ohjaaja haluaa että jutusta tulee hyvä ja että minäkin olisin hyvä siinä roolissa. Mieleeni on jäänyt tuo äitini lause juuri oikeassa paikassa.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita tietyllä tavalla arvostat tai ihailet erityisesti? ”Ei mulla varsinaisesti mitään 'esikuvia' ole ollut. Tietysti elokuvia katsellessa olen bongannut paljon hyviä tyyppejä kuten Donald Sutherland, mutta en häntäkään mihinkään jalustalle nostaisi. Itsekin olen päässyt tekemään hyvien ns. vanhan kaartin näyttelijöiden kanssa ja on ollut mielenkiintoista seurata heidän otettaan työhön. Se tietynlainen jämäkkyys esimerkiksi Nurmisen Matilla ja Salmen Ristolla. Rehellisyys, avoimuus ja vilpitön uteliaisuus maailmaa kohtaan. Oon päässyt läheltä seuraamaan, miten esim. Lindholmin Tomppa paneutuu täydellisesti omaan rooliinsa ja muutenkin suhtautuu tinkimättömästi työhönsä; on ollut hyvin opettavaista seurata sivusta ja ammentaa itselleenkin jotain siitä tekemisestä. Ihailla täytyy myös nuoremman väen menoa ja meininkiä, lauletaan kuin enkelit ja heitetään volttia siinä samalla.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Sehän riippuu täysin siitä jutusta! Kaikkien kanssa tulen toimeen ja erilaisten ihmisten kanssa olen saanut kyllä tehdä töitä. Ketään tiettyä en pysty sanomaan, pitäisi ensin tietää se juttu mitä tehdään”, Jarkko naurahtaa.

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Jaahas! Olisi joku oikein hyvä ska-bändi, vaikka Madness, ja soittaisin siellä trumpettia ja jammailisin bändin kanssa lavalla. Se olisi hienoa ja hauskaa!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Koskaan en ole ollut kiinnityksellä, mutta olen ollut vierailemassa Lappeenrannan Kaupunginteatterissa, Kotkan Kaupunginteatterissa, Pieksämäellä, Keski-Uudenmaan Teatterissa (KUT), Hämeenlinnan Teatterissa ja kesäteattereissa Lappeenrannassa, Oulussa, Joensuussa ja Tampereella. Seuraavaksihan menen syksyllä Tampereen Komediateatteriin.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai produktio. ”Lappeenrannassa tehtiin nuorisoteatterin kanssa yhden kesän aikana viisi eri juttua (lastennäytelmä Ville-Kalle Kaniini, Laulu tulipunaisesta kukasta, Saatana saapuu Moskovaan, Mustan ruhtinaan ilta ja nukketeatteriesitys Sirkuksen pulma). Se oli hirmu rankkaa, mutta sillä porukalla todella hienoa. Se kesä on jäänyt mieleeni, kaikkemme annettiin ja katsojat tykkäsivät kovasti. Kaisa Korhonen ohjasi KUT:ssa näytelmän 'Rikos ja rangaistus' ja oli kiintoisaa seurata, miten hän ohjasi ja muovasi näytelmää kuin muovailuvahaa. Hänellä oli näkemys ja vahva varmuus siitä, että jutusta tulee hyvä.”

Miten sinä määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Näyttämöllä ei itse näe sitä kokonaisuutta, ohjaajahan on sitä varten. Sitten yleisö saapuu paikalle, yleisön läsnäolon aistii ja sen tuntee, miten homma toimii. Seisot viinilasi kädessä yksin lavalla ja yleisö uskoo sen, että nyt ollaan isoissa juhlissa. Siinä on teatterin taikaa. Yleisö saadaan mukaan tarinaan. Aina se ei onnistu, mutta onnistuessaan se on hienoa. Pienillä asioilla saadaan aikaiseksi paljon suuria tunteita, teatterinomaisin keinoin luodaan maailma, joka on totta juuri sillä hetkellä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua/saavat sinut innostumaan? ”Välillä inspiroituu toisten ihmisten jutuista, mielenkiintoisia tapauksia tulee välillä vastaan kun tuolla liikkuu. Joku on hauska ja iloinen, ja se kyllä säteilee muihinkin. Näyttelijän ammatissa on sekin puoli, että välillä tunnistetaan ja joku tulee sanomaan, että ”hei sinähän oot Se!” ja siihen päälle saattaa kertoa sitten hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Monilla on ollut todella rankkaa, mutta siitä huolimatta on säilytetty positiivinen elämänasenne ja jaksetaan porskuttaa eteen päin. Se on inspiroivaa! Ja ikää kun on tullut lisää, en ujostele mennä itsekään juttelemaan ihmisten kanssa. Kyllähän sitä muuten innostuu vaikka mistä! Ruuanlaitosta, tiededokumenteista... Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa!” Jarkko innostuu.

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä poden. Se on ihan terve merkki. Sen kanssa pitää vaan oppia elämään eikä sille saa antaa valtaa. Joskus jännityksen keskellä ajattelin, että miksen ole tuo äänimies tuolla, mutta heti kun isku tulee ja mennään lavalle, niin kaikki tuo unohtuu.”

Onko sinulla tiettyjä omia rutiineja/rituaaleja ennen esitystä? ”Kyllä mä varmistan, että kaikki tarpeisto on siellä missä pitääkin ja käyn läpi repliikkejä. Jotkut esitykset vaativat enemmän keskittymistä, mutta tuokin helpottaa kun esityksiä on takana enemmän. Kaikki menee omalla painollaan. Vessassa pitää tietysti käydä...”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Mää muista mittää... Pyynikillä esitettiin niitä maalaiskomedioita ja Nuutilan Miian kanssa kävellään ja keskustellaan asioista ikään kuin normaalisti, mutta ympärillä hirveä vesisade ja tuulimyräkkä...sateenvarjot sukkana pohditaan viisaina tilannetta. Jotkuthan harrastaa viimeisten esitysten piloja ja Jeppe Niilonpojassa esitin vankikarkuria, joka loppupuolella vetäisee aika siivut viinapullosta. No, kaverit oli laittaneet pulloon pelkän veden sijasta myös kossua puolet. Avasin sitten korkin ja haistoin... ”Jaahas, tässä sitä nyt sitten mennään”, ajattelin ja join pullon. Ihan mukavasti meni loppuesitys kyllä, mutta se olikin sitten ainut kerta kun olen ollut lavalla humalassa.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Pikku Prinssi tulee Lappeenrantaan kohta ja myöhemmin syksyllä Hämeenlinnan Teatteriin, ja kesäkuun lopussa Lappeenrannan Kesäteatterissa tulee ensi-iltaan 'Albatrossi ja Heiskanen', elokuun alkuun on esityksiä siitä. TV1:ssä olen pikkuisessa roolissa jutussa nimeltä 'Punainen kolmio'. Syksyllä tulee ensi-iltaan 'Vuokravaimo' Tampereen Komediateatterissa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Joskus oli sellainen, että 'asioilla on tapana järjestyä'. Tilanteen mukaan niitä mottoja kaivellaan ja kun on juuret Karjalassa, niin niitä kyllä löytyy tarvittaessa.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Välillä tunnen itseni ihan Aku Ankaksi, oon rauhallinen kaveri mutta kyllä minutkin saa nollasta sataan raivostumaan. Tintti taas reissaa ja tekee kiintoisia havaintoja, on utelias. Corto Maltese on mystinen hahmo ja joutuu kaikenlaisiin seikkailuihin koko ajan. Batmankin on kiintoisa, hyvin inhimillinen hahmo. Lapsena 'roilittiin' pitkin pajukoita Tarzanina. Roili? Tarkoittaa samaa kuin liaani.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Jaa että poistuisinko huoneesta lainkaan ja räpläisin itseäni koko päivän? Varmaankin tutkisin hetken itseäni, että onpas jännää. Ja se ongelma tulisi varmaan seuraavaksi, että mitähän sitä laittaisi päälleen. Sitten pitäisi selvittää, että kuka on mun bestis ja mitä me aiotaan tehdä illalla.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Koska kärsin tinnituksesta, ottaisin sinne radion. Hiljaisuus on välillä yhtä helvettiä, korvat vinkuu niin kovasti. Talvipesässä olisi vihdoinkin aikaa lukea, joten ottaisin mukaani paljon mielenkiintoisia kirjoja. Eräkirjoja, tietokirjoja ja dekkareita. Ruuaksi ottaisin pihviä, jotain herkullista salaattia ja punaviiniä sekä kuplavettä juotavaksi. Ja vähintään 98%:sta suklaata. Telkkaria en sinne haluaisi enkä tietokonetta.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Radion, kiikarit, piirrustusvälineet, puukon...köysitikkaat.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? ”Edesmennyt isäukkoni on syntynyt 1923 ja olisi mielenkiintoista palata hänen lapsuuteensa, ja lisäksi käydä esi-isiään läpi. Arkipäiväisiä tapahtumia, että miten ennen on oltu ja menty. Vasta sen jälkeen kävisin katsomassa muitakin tapahtumia. Kävisin tsekkaamassa, minne aarteita on jemmattu ja kävisin ne piipparilla myöhemmin kaivelemassa esiin.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Käytän koiraa pusikossa, jonka jälkeen lähden ajelemaan kohti Tamperetta ja sen jälkeen opiskelen vähän 'Pikku Prinssin' tekstiä ja yhtä laulua.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Voi niitä on paljon! Esimerkiksi lämpö.
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Eihän semmoisia ole! Limanuljaska, vaikka se toisaalta on kauniskin sana. Sienenä se on jees mutta sanana ei.
- Mikä sytyttää sinut? - ”Palava ihminen”, ei siis kirjaimellisesti. Tunteen palo!
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Negaatiot
- Mikä on suosikkikirosanasi? - Kaikki v-alkuiset ja saatanat ja perkeleet
- Mitä ääntä rakastat? - Kun aalto tulee rantaan
- Mitä ääntä inhoat? - Tinnitusta
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Matkaopas, Folke Westiksi (*imitoi*)
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Pyhä Pietarihan siellä on portsarina. Tää onkin paha, koska en kuulu kirkkoon... ”Kaverit on tuolla nurkkapöydässä, ja siellä on Elviskin.”