lauantai 13. toukokuuta 2017

Haastattelussa Pekka V. Louhimo

Pekka V. Louhimon tapasin Tampereen Hemingway´s -baarissa maaliskuun lopussa 2017.

 Vuonna 1987 syntynyt Pekka on horoskoopiltaan kauris. ”Oon syntynyt Oulussa, alle kouluikäisenä tuli muutettua muualle. Isäni työn perässä on asuttu ympäri Suomea esimerkiksi Raumalla ja Alahärmässä, jossa aloitin ala-asteen. Sitten muutettiin Tampereelle Härmälään, kävin siellä ekan luokan loppuun ja tokan luokan. Nekalaan menin musiikkiluokalle, ja yläasteen kävin Klasussa eli Tampereen klassillisessa lukiossa. Siellä oli latinaluokka, josta vaihdoin kylläkin pois… ei oikein latina taittunut! Sain kuitenkin jäädä onneksi samaan kouluun. Lukion kävin TYKissä, jonka jälkeen muutin neljäksi vuodeksi Jyväskylään. Aluksi menin sinne bänditoiminnan perässä, ja bändikaverit houkuttelivat mut opiskelemaan konservatorioon. Sitä ennen tein kaikenlaisia hanttihommia ja olin mm. autopesulassa töissä ja koulunkäyntiavustajana. Kaikenlaista elämänkokemusta tuli hankittua. Koulunkäyntiavustajana oli kyllä kiintoisaa, mutta keikkahommat meni päällekkäin töiden kanssa. Jos joskus kyllästyn näihin taidehommiin, mitä kyllä epäilen suuresti, voisin ryhtyä vaikkapa opettajaksi.”

 No nythän sinä innostut vastaamaan kerralla kaikkiin kysymyksiin… Mitä harrastat? ”Omaksi ilokseni ja huvikseni luen välillä, tykkään esimerkiksi scifi-kirjailija Arthur C. Clarkesta. Netflixiä katselen, vähän hävettää tunnustaa mutta tällä hetkellä oon katsellut Peikkojahti-nimistä lastenohjelmaa! Guillermo del Toron takia sitä aloin seurata, muutenkin pidän hänen leffojensa visuaalisesta puolesta. Se tyyli kiehtoo mua. Pianoa soittelen… Vaikka mä sillä sävellänkin, en silti kutsuisi itseäni pianistiksi. Säestäjäksi mieluummin, siltä pohjalta mä kappaleita sävellänkin, eli kehittelen sointuja ja laulan melodiota, ja tavallaan sitä kautta rakennan päällekkäisiä raitoja.”

 Kerrohan heti tähän väliin jonkinlainen tiivistelmä musiikkipuolestasi. ”Vuonna 2005 mä tutustuin lukiossa soittajaporukkaan. Pojat perustivat heavybändin nimeltään Piecemaker, ja olin heidän auditionissaan aikoinaan ja vakuutin heidät laulajana. Siitä se lähti, ja yhteistyömme on osan kanssa jatkunut sieltä asti. Jossain vaiheessa kiinnosti laulaa ihan työkseen, aiemmin oli laulettu vähän harrastusmielessä ja kaljapalkalla vedetty omia biisejä. Perustin yhden tutun kanssa coverbändin nimeltä Rock-It-Launcer ja sen myötä valaistui, että lauluhommia voi tehdä ihan työkseenkin. Keikkaa tuli tehtyä sen kanssa monta vuotta. Tällä hetkellä mä teen omaa musaa bändeissä Genre ja Electric Beat Orgy. Musiikki oli alunperin mulle tavallaan sivupolku. Vuonna 2006 mä hain TeaKiin ekan kerran, olin jotenkin ylpeä nirppanokkainen nuorimies silloin ja kauhean loukkaantunut siitä, etten päässyt sisään heti ekalla yrittämällä! Mä luovutin, ja sitä mä kadun edelleen. Jälkeenpäin ajateltuna TeaKin pääsykokeissa tapahtunut iso pettymys palautti mut terveesti takaisin maan pinnalle. No, nyt mä oon monta kokemusta rikkaampi musiikin kautta. Mä en ollut koskaan harrastanut mitään joukkueurheilua tai vastaavaa, olin aina hengaillut vain yhden kaverin kanssa. Vasta bänditoiminnassa tajusin ensimmäistä kertaa sen, mikä voima on kaveriporukassa."

”Neljä vuotta sitten kävelin Työväenteatterin ohi, olin menossa pitämään laulutuntia. Mulla jotenkin kouraisi vatsasta. Olin jo ehtinyt hautaamaan ajatuksen tehdä teatteria. Silloin tuli sellainen olo, että mun pitäisi katsoa myös teatterikortti elämässäni, edes mihin se voisi viedä. Päätin silloin, että nyt teen asialle jotain ja hain Suomen Teatteriopistoon musiikkiteatterilinjalle. Ajattelin, että mun olisi helpompi päästä sille linjalle, koska oli laulamisesta kokemusta. Pääsin sisään, se oli ns. pilottiryhmä eli ensimmäinen musateatteriin keskittyvä ryhmä Teatteriopistossa. Se oli hieno vuosi. Muistan aina sen ihan ensimmäisen ringin, jossa istuttiin tutustumisvaiheessa. Aloin itkeä, koska tunsin olevani henkisessä kodissani ja sillä hetkellä se konkretisoitui. Tuli valtava helpotus: tää on mun paikkani. Aiemmin tunsin olevani jollain tavalla jumissa elämässäni, ja se ei tuntunut hyvältä. Samalla kurssilla oli mahtavia tyyppejä, joilla oli samankaltaista innostusta kuin itselläni. Tehtiin yhdessä myöhemmin se ”Jonkun on oltava Pan”-esitys, jota sinäkin olit katsomassa. Aikanaan syy miksi menin Jyväskylään konservatorioon ei ollut se, että halusin kehittää itseäni vain laulajana, vaan halusin kehittää koko muusikkouttani. Halusin tehdä itse biisejä ja säveltää, saada musiikista enemmän irti. Teatteripallo alkoi pyörimään jo siellä, lopputyönäni nimittäin kirjoitin ja sävelsin musikaalin. Projektina se oli liian iso sille talolle, joten tehtiin vain kymmenen biisin konsertti. Sitä musikaalia ei ole vielä esitetty missään enkä tiedä esitetäänkö, ehkä se odottaa vain oikeaa tilaisuutta.”

(c) Róbert Frankó 

 Sulla on varsin kattavia nämä vastaukset kyllä. Olet nyt vastannut muutamaan tulevaankin kysymykseen. Palataas hiukan takaisinpäin… Olitko kouluaikoina missään teatteritouhuissa mukana, ala-tai yläasteella? ”Oon ollut mukana ja myös kirjoittanut näytelmiä, joissa oon itse tietysti ollut pääosassa, heheh. "Käsikirjoitus, ohjaus ja päärooli": isäni kuittaili aina. Konservatorion lopputyötä tehdessä huomasin, että on raskasta vastata kaikesta, kun sävelsin, sovitin ja harjoitutin kaikki biisit ja tuotin vielä videoprojisoinnitkin konserttiin. Pariin kuukauteen ei tullut juuri nukuttua. Tajusin silloin, että kaikkea ei todellakaan tarvitse tehdä yksin ja voi luottaa muihin ihmisiin. Tulisi vähemmän stressiä. Jonkun on oltava Pan-juttu tehtiinkin sitten porukalla.”

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Laulu on mun vahvuuteni teatterissa ja esiintymisessä yleensä. Mulla on siitä eniten kokemusta, se tietysti kehittyy mitä on kehittänyt eniten. Näyttelijäntyössä vahvuuteni on se, että mulla ei ole vaikeuksia käyttää mielikuvitustani. Mulla on koko ajan ajatus siitä, millainen hahmon tulisi olla, jotta se eläisi. Jos näyttelijä on lavalla epämukavuusalueellaan jossain tilanteessa eikä ole vapauttanut tietynlaista lukkoa, yleisö ei usko hetkeäkään mitä siellä teet. Mä oon tosi tarkkana siitä, feikkaanko. Oon sillä tavalla itsekriittinen, ja näen sen vahvuutena. Koko esitys ja yleisö ansaitsee sen, että lavalla ei feikata. Jotkut näyttelijäthän on sellaisia, että ”ei mun tarvitse oikeasti tuntea sitä tunnetta, kunhan yleisölle välittyy jotain”. Mä en oo sellaista salaisuutta vielä löytänyt, että pystyisin samaan aikaan kertomaan rakkaudentunnustusta ja samalla kuitenkin ajattelisin vaikkapa kauppalistaa. Oon ehkä sen verran yksinkertainen, etten moiseen pysty enkä edes halua. Mun mielestä se olisi epäkunnioittavaa teatterintekemisen tilannetta kohtaan. Mä tykkään leikkiä tosissani!”

 Mikä olisi sellainen taito, minkä haluaisit oppia tai mistä haluaisit lisäoppia? ”Haluaisin osata tanssia paljon paremmin. Olin pari viikkoa sitten yksissä aukkareissa, joissa lauluvaiheesta selvisin hyvin ja tanssivaiheesta selvisin siinä mielessä hienosti, etten ollut niin totaalisen pihalla kuin pari-kolme vuotta sitten. Oon käynyt tässä välissä tanssitunneillakin. Toivoisin osaavani tanssia ainakin niin hyvin, ettei se olisi aukkareissa mun kompastuskiveni…”

 Mikä on ollut toistaiseksi isoin haaste, joka on teatterissa tullut eteesi? ”Kaikissa projekteissani on ollut aina jotain, mikä ei ole mennyt kuin vettä vaan, ja se on mielestäni hyvä juttu. Valkeakosken Kaupunginteatterin ”Kuka pelkää Virginia Woolfia?” on ollut mulle kaikista haastavin juttu, koska siinä en voinut yhtään tukeutua musiikilliseen osaamiseeni. Se oli mulle puhdas näyttelijäntyön kurssi ja testi siitä, missä mun rajani menee sen suhteen, mitä osaan ja missä mun lukkoni on. Siinä mulle jotenkin konkretisoitui se, että näytteleminen ei tapahdu pelkästään repliikeissä. Joku viisas on sanonut, että ”repliikit ovat vain jäävuoren huippu siitä ajatuksesta, joka siellä kaiken alla on”. Läsnäolo konkretisoitui siinä näytelmässä.”

 Tähän väliin onkin paperissa sopiva kysymys… Miksi teatteri? Miksei vaikkapa kuvataide? ”Mä olin jo lapsena sellainen, että kehittelin kaikenlaisia maailmoja ja vedin muita mukaan leikkeihini, joissa oli mukana fantasiaa ja seikkailuja ympäri metsiä. Jos ei ollut leikkikavereita, mä leikin sitten yksin ja hahmot heräsivät eloon mielikuvituksessani. Musta se oli parasta elämässä. Sitten alkoi koulu, ja alkoi tulla kaikenlaisia rajoitteita tyyliin ”et voi tehdä noin ja sun pitää tehdä näin”. Mä yritin vielä seiskaluokkalaisenakin leikkiä leluilla, koska yritin pitkittää lapsuuttani! Jossain vaiheessa se touhu sitten väistämättä loppui, ja jotenkin olin kauhean pettynyt. Teatteri on todella hieno tapa jatkaa lapsuuttaan ja leikkimistä. Minusta on tärkeää löytää joku väylä takaisin lapsuuteen ja aikaan, jolloin ei ollut huolia. Kaikille soisin sen ilon.”

 Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet elämäsi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Mulla on sellainen punainen vihko, johon oon poiminut ja kirjoittanut kaikenlaista Teatteriopiston alusta asti. Siellä on vaikka mitä! Näyttelijäntyöhön liittyen paras oppi on ollut se, että ”opettele tekemään jostain asiasta itsellesi tärkeä”, mistä tahansa asiasta. Draama syntyy siitä, kun ihmisellä on jokin tärkeä tavoite ja eteen tulee esteitä sen saavuttamiseksi. Opettele vimmaantumaan. Tämän on sanonut näyttelijäntyönopettajani Jevgeni Haukka. Toinen tärkeä oppi on ”sä olet terve ja elossa, ole siitä kiitollinen!” Jyrki Nousiainen on sanonut tämän. Tuo laittaa asiat oikeaan perspektiiviin.”

 Onko sinulla omia ”esikuvia”, eli kenen uraa arvostat kovasti tai olet seuraillut muuten pitempään? ”Näyttelijäntyöllisesti mulla ei varsinaisia esikuvia ole, ei ainakaan sillä tavalla että ”minäkin haluan olla yhtä hyvä kuin tuo”. Yritän olla mahdollisimman hyvä versio itsestäni! Työviksessä olin muutama vuosi sitten katsomassa ”Ihmisellinen mies”-nimistä näytelmää ja Tuire Salenius teki siinä muhun äärettömän suuren vaikutuksen. Se roolisuoritus jäi totisesti mieleeni. Toinen todella vaikuttava kokemus oli Tampereen Komediateatterin ”Pukija”-näytelmässä Ola Tuomisen roolityö. Ola ohjasi yhden opinnäytetyön näyttelijäntyön jatkolinjalla, ja hänen kanssaan tuli juteltua enemmänkin. Häntä kyllä ihailen.”

 Jos saisit oikein fantasioida asialla, kuka olisi unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä? ”Jos mä joskus olisin niin taitava näyttelijä, että pystyisin vaikkapa Benedict Cumberbatchille antamaan takaisin jotain, niin olishan se hienoa. Hänellä on niin intensiivinen ote kaikkeen mitä hän tekee.”

 Entä kenen kanssa haluaisit esittää dueton ja mahdollisesti minkä kappaleen? ”Vaatimaton unelma olisi Michael Jackson ja kappale olisi ”The Girl is Mine”, jonka hän duetoi aikoinaan Paul McCartneyn kanssa. Christina Aguileran kanssa voisin laulaa ”You´re Beautiful”-kappaleen myös.”

 Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Kun mä istuin yleisön joukossa ”Pukijassa”, siinä oli teatterin taikaa parhaimmillaan. Mä unohdin istuvani katsomossa, unohdin oman arkeni ja kaikki muut asiat. Mun oma elämäni ja tunteet kytkeytyi yhteen katsoessani sitä näytelmää. Pointtihan on se, että yleisö saa jotain. Kulttuuria ei pitäisi tehdä siksi, että voi patsastella ja olla olevinaan jotain, vaan siksi, että se syventää meidän henkistä elämäämme. Se voi parhaimmillaan antaa meille näkökulman, jota ei ole tullut edes ajatelleeksi. Teatterissa koetaan hetkiä ja asioita yhdessä, siksi se on niin poikkeuksellinen taidemuoto. Teatterin taika on kokemuksen taikaa.”

Teatterikärpänen lähdössä lentoon ja Pekka 

 Mitkä asiat inspiroivat sinua, esimerkiksi biisienteossakin? ”Jokin tarina tai asiayhteys inspiroi mua tekemään paremmin musaa ja säveltämään, sen takia varmaankin musiikintekijänä oon suuntautunut nyt teatterimusiikkiin. Mä en saa syntymään oikein mitään ”tyhjästä”. Tietynlainen aihe pistää heti raamit, jonka sisällä sitten leikitään. Tarina, aihe ja rajoite inspiroi mua – pitäisi kirjoittaa kappale esimerkiksi A-kirjaimesta, ja heti lähtee mielikuvitus laukkaamaan. Muussa elämässä mä saan eniten ihmisten kohtaamisesta ja juttelemisesta, kanssakäymisestä.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Nuorempana harrastin Messukylän Työväennäyttämöllä ja Nokian Työväen Teatterissa. Viimeaikoina olen ollut töissä näyttelijänä Tampereen Komediateatterissa ja Valkeakosken Kaupunginteatterissa. Lisäksi olin TYK Alumniteatterin (nyk.Alumniteatteri) RENT-musikaalissa ja sitten meillä oli se Teatteri Lahjattomat, jonka kanssa syntyi Jonkun on oltava Pan.”

 Mainitse joku itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Nick näytelmästä ”Kuka pelkää Virginia Woolfia?” on ollut näyttelijäntyöllisesti kaikkein haastavin ja sitä kautta tyydyttävinkin roolityöni.”

 Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”En kammoa esiintymistä ollenkaan. Kehoitan itseäni kuitenkin aina skarppaamaan, sillä kaikkina päivinähän ei olla innosta hihkuen siellä, mutta kun paikalle on tullut yleisöä meitä varten, on skarpattava. Pieni paine on joka kerta siitä, että haluaa onnistua. Mulla katoaa hommasta into kokonaan, jos tulisi sellainen tunne, että teen kaiken autopilotilla.”

 Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Ei ole. Mä kuulostelen, mitä mä kulloinkin tulen tarvitsemaan ja välillä pitää punnertaa tai juosta taloa ympäri, välillä riittää se, että laitan roolivaatteet päälleni. Se vaihtelee fiiliksen mukaan.”

 Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Mulle kävi aika paha kommellus Musiikkiteatteri Palatsissa yhdessä jutussa, jossa olin muutaman kerran mukana. Roolihahmoni oli murhaaja ja mun oli aika mennä lavalle, enkä löydä pyssyä mistään! Se vaan oli hävinnyt jonnekin. 10 sekunnin kuluttua mun pitäisi olla lavalla ampumassa. Ei voinut mitään, ammuin sitten ns. sormipyssyllä. Kyllä mua hävetti ja tuli siitä vähän sanomistakin…”

 Kerro joku hyvä muisto. ”Jonkun on oltava Pan-jutun ensi-illassa oli mahtava tunne seistä lopuksi lavalla yhdessä. Me tehtiin tää juttu! Sai olla aidosti ylpeä siitä, mitä olimme yhdessä saaneet aikaan. Panokset oli todella isot, ja siitä tuli hieno juttu.”

 Tulevia juttuja tai muita töitäsi? ”Syksyllä on tulossa Valkeakosken Kaupunginteatteriin ”Myllymestarin tytär” ja sävellän siihen musiikin, Kari Rydman säveltään tunnusmelodian ja minä sitten muun. Juuri tuli ensi-iltaan ”Pelle”-niminen lyhytelokuva, jossa näyttelen ja siihenkin oon tehnyt yhden biisin. Teatteri FAQ:n ”Takkutukkakeiju” saa toisen kautensa kesällä ja mä hyppään myös näyttämölle tällä kertaa, musiikkihan oli minun käsialaani siinä jo valmiiksi. Kesä-heinäkuussa sitä esitetään ainakin Tampereella ja Alajärvellä, mahdollisesti Helsingissä.”

 Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Green Lantern on siitä hieno hahmo, että sehän pystyy mielikuvituksen avulla luomaan mitä vaan. Lähdetään siitä...”

 Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi hahmosi nimi ja supervoimasi? ”Mä olisin Rakkausritari! Se saisi ihmiset näkemään, että rakkaus on tärkeintä, mitä tahansa tekeekin.”

Rakkausritari kera mainoslauseensa (c) Teatterikärpänen

 Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä ottaisin kaiken irti seksuaalisesta vallasta, joka naisella on. En mä tiedä! Olisi hienoa kokea raskaus ja luoda elämää.”

 Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin varmaankin levysoittimen tai jotain muuta, millä voisi kuunnella musiikkia. Spotify olisi kiva. Puhelimellahan voisi tehdä vaikka mitä, lukea e-kirjoja ja katsoa leffoja. Suklaata pitäisi olla paljon, voisin elää suklaalla. Fazerin Sininen on parasta. Juotavaksi pitäisi olla maitoa. Kahvia siellä ei ehkä kannattaisi olla, jos yrittää nukahtaa uudestaan.”

 Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Haluaisin rakentaa majan Inariin, niin kuin Vesku Loiri. Olisi hienoa asua siellä. Puinen maja puussa, sellainen kodinomainen. Pianohan siellä pitäisi olla ainakin, paperia ja kynää kirjoittamista varten ja mukava nukkumapaikka.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Haluaisin todistaa sen hetken, mistä kaikki alkoi. Haluaisin ehkä nähdä myös sen, onko mitään kuoleman jälkeen. Sitten mä haluaisin olla paikalla Woodstockissa katsomassa, että oliko siellä oikeasti sellaista hippimeininkiä ja rakkautta ilmassa, vai kultaako aika muistot.”

 Jos sinun elämästäsi tehtäisi teatteriesitys tai vastaava, millainen se olisi? ”Se alkaisi sellaisella musikaalinumerolla, jossa lavalla olisi nainen ja pieni poika, ja nainen kysyisi ”Miksi tuo poika nauraa niin paljon? Mikä sitä vaivaa?” Oikeasti Alahärmässä asuessamme naapurin rouva oli kysynyt, miksi hymyilen niin paljon… Esitys jatkuisi siten, ettei kukaan oikein ymmärtäisi poikaa. ”Kuka on tuo outo poika?” Ja sitten se päättyisi siihen, että poika löytää oman paikkansa ja siellä kaikki muutkin ovat vähän outoja. Lopussa olisi monologi, jossa puhuteltaisiin suoraan yleisöä.”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Miten sinusta oikein tuli Teatterikärpänen?”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Kotiin tästä ajattelin mennä ensin. Jotain ruokaa pitäisi syödä ja sitten aion työstää vähän aikaa yhtä Myllymestarin tyttären biisiä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
- Mikä sytyttää sinut? - Huulet
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Nyrpistynyt nenä
- Suosikkikirosanasi? - Perkele
- Mitä ääntä rakastat? - Pierua (se antaa aina iloa!)
- Mitä ääntä inhoat? - Nalkutusta
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Varjoliitämistä (onks se ammatti?)
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliisi
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? Kiitos!

Pekan nettisivut löytyvät tästä linkistä, mukana myös musiikkinäytteitä ja kattava cv. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).