tiistai 18. joulukuuta 2012

Kristina från Duvemåla / Svenska Teatern

Kristina från Duvemåla / Svenska Teatern, Helsinki

Ensi-ilta 29.2. 2012, kesto väliaikoineen 3h 40min

Ohjaus Lars Rudolfsson

Musiikki Benny Andersson

Teksti Björn Ulvaeus

Rooleissa mm. Maria Ylipää, Robert Noack, Birthe Wingren, Oskar Nilsson, Esa Aapro, Matilda Ambre ja Petter Andersson

Taustaa : Musikaali perustuu Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat-teossarjaan ja sai kantaesityksensä Malmössä vuonna 1995. Tarinassa pieni joukko smoolantilaisia lähtee paremman elämän toivossa Pohjois-Amerikkaan. Samalla se on tarina rohkeudesta, periksiantamattomuudesta, haaveista, koti-ikävästäkin.

Maria Ylipää ja Robert Noack / kuva Cata Portina, Svenska Teatern

Plussaa : Yllätyin miten pieni sali Svenskanin päänäyttämö oli, jotenkin olin sen kuvitellut isommaksi. Upea se kuitenkin oli, jos malttoi tutkailla ihan kattorakenteitakin myöten. En ollut juurikaan perehtynyt etukäteen musikaalin teemaan (tyypillistä näköjään minulle tänä vuonna ainakin), toki olin nähnyt uutisissa ja muualla infoa koelauluista ja musikaalin ensi-iltahuumasta. En myöskään tiennyt siitä, että lippukassan luota olisi saanut käsiinsä jonkinmoisen tekstityslaitteen, jolla olisi voinut seurata tarinan kulkua ja laulujen sanoja suomeksi. Hokasin tämän vasta väliajalla ja siinä vaiheessa päätin, että mennään koko show ilman sitä kun tähänkin asti on menty. Olisi siitä hyötyä kyllä ollut, sillä tässä käytettiin paljon sellaista sanastoa joka ei ollut minulle ennestään tuttua ja muutama puhui aika rouheaa murretta, joten puheesta en aina ymmärtänyt juurikaan mitään. Hienoudet siis menivät ns. ohi suun, mutta juonenkulussa pysyin muuten kyllä hyvin kärryillä ja tunnelmat välittyivät hyvin, vaikken kaikkea tajunnutkaan. Heti alkuun huomasin sen, että Maria Ylipää ei ole Kristinan roolissa, vaan hänen roolinsa taisi tällä kertaa vetää vara-Kristina Matilda Ambre. Hänen äänensä oli hyvin kuulas ja kaunis, ja upeasti hän kyllä lauloi ja muutenkin klaarasi vaativan roolinsa. Kristinan aviomiestä Karl Oskaria esittänyt Robert Noack lauloi myös komeasti, mutta jotenkin hän oli olemukseltaan liian "kesy" ollakseen karismaattinen miespääroolissa. Enemmän pidin hänen veljestään Robertista (Oskar Nilsson), etenkin muutamat soolot ("Guldet blev till sand" varsinkin) olivat hyvin pysähdyttäviä. Roolihahmoista eniten pidin Birthe Wingrenin esittämästä entisestä ilotytöstä, Ulrikasta. Hänen olemuksessaan oli tulta ja tappuraa tarvittaessa, mutta myös herkkyyttä. Musiikki oli erittäin kaunista kokonaisuudessaan, pidän viuluista todella paljon ja niitä kuultiinkin heti alusta asti. Kappaleet olivat upeita, olihan asialla ammattimiehet Björn ja Benny. Muutama jäi jopa soimaan päähäni. Lavastuksesta pidin erityisen paljon. Alun kivinen pelto ja yllättäen kivet olivatkin korkealla taivaalla kuin pilvet. Laivamatka Amerikkaan oli myös loistavasti toteutettu, miten muutamilla elementeillä saatiinkiin meritunnelmat kohdilleen. Eniten ihastusta herätti kuitenkin pelto, jossa toinen näytös tapahtui. Ensin karu, ja yhtäkkiä edessämme olikin viljapelto! Aivan mahtavaa. Lapsinäyttelijöiden kirkkaat äänet olivat myös ihastuttavia, ja tanssijoista pidin myös. Kaunis tarinahan tämä on, enkä ihmettele yhtään musikaalin valtavaa suosiota. Suosittelen kuitenkin ottamaan sen tekstityslaitteen, jos vähänkään tuntuu siltä että ruotsi ei ole ihan hallussa...

Miinusta : Ehdottomasti liian pitkä kesto. 3h 40min on aivan liian pitkä aika istua paikoillaan, vaikka kuinka nauttisi esityksestä. Yllättävän nopeasti aika kuitenkin meni, ennen väliaikaa etenkin kaksi tuntia ei tuntunut oikein missään. Loppua kohti alkoi sitten todella puuduttamaan. Kai sitten tarina pitää kertoa juuri tässä mittakaavassa ja lyhentämisen varaa ei ole, mene ja tiedä. Ihmettelin myös valkokankaalle heijastettavia mainoksia ennen esitystä, jotenkin tuntui vain oudolta se.

Muuta : Maria Ylipään puuttuminen harmitti vain hetken, sillä vara-Kristina oli myös upea! Teatterissa oli muutenkin aika kansainvälinen meininki, olo oli kuin olisi ulkomailla ollut. Väliajalla kuuntelin muiden katsojien keskusteluja maastamuutosta ja lapsikuolleisuudesta...Syy omaan hyytymiseeni paljastui seuraavana päivänä, kun minut passitettiin muutaman päivän sairaslomalle kuumeen ja poskiontelotulehduksen takia...

Teatterikärpänen antaa Kristinalle neljä tähteä ****

tiistai 11. joulukuuta 2012

Haastattelussa Mikko Nousiainen


Mikko Nousiaisen tapasin heinäkuun puolivälissä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, kahden kesäteatteriesityksen välissä.

1975 Tampereella syntynyt Mikko on horoskoopiltaan härkä. Kuukauden ikäisenä muutti Helsinkiin (ei yksin...) , 23-vuotiaana sieltä takaisin Tampereelle ja asuu siellä tälläkin hetkellä. Harrastuksinaan Mikolla on jalkapallo sekä kaikenlaiset pelit ja leikit yhdessä poikansa kanssa.

Erityistaitosi ja minkä taidon haluaisit osata? ”Mulla on sellainen olo, että osaan kaikkea tosi vähän enkä mitään kunnolla. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mut ei oo mitään sellaista erityistaitoa kyl... Kaiken pystyy oppimaan jotain rooliakin varten. Mulla on sellainen lapsuuden haave, en tiedä miksen oo koskaan ruvennut harrastamaan sitä, mutta jousiammunta olis taito jonka haluaisin osata. Se varmaan juontaa juurensa tuolta lapsuuden Robin Hood-leikeistä”, Mikko muistelee.

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin valmistunut? ”Tokalla yrittämällä sisään Teakiin ja opiskelin siellä 1994-98.”

Mikkoa naurattaa / kuva Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Molemmat vanhempani on näyttelijöitä ja ”asuin” Kansallisteatterissa lapsena, että en tarkkaan muista mistä se lähti. 4-5-vuotiaana kävin katsomassa ”Kolme iloista rosvoa”-näytelmän varmaan 30 kertaa, se oli todella hyvä. Yläasteaikaan yritin työntää koko ajatusta teatteriurasta pois, mutta Kallion ilmaisutaidon lukiossa löysin sen taas.”

Miksi olet näyttelijä? ”Ammatillinen napanuorani on katkennut jo aikaa sitten kun mä tajusin, että mä en voi hyvin jos mä en pääse näyttelemään, mutta että miksi? Koen olevani tarinankertoja. Vielä suurempi syy siihen, minkä oon myöhemmin tajunnut ja mistä nauttii kaikista eniten on semmoinen, että kun on tottunut joukkuepelejä pelaamaan ja nauttinut siitä kun se vastuu jaetaan, niin se mitä teatterissa parhaimmillaan tapahtuu kun yhdessä tehdään, niin se on kauhean viehättävää! Mutta mitään traumaa tai avohaavaa mulla ei ole sen suhteen, että miksi mun pitää päästä ilmaisemaan itseäni näin”, Mikko kertoo.

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Mä en oo koskaan tehnyt mitään muita töitä, mikä on aika masentavaa! Oon miettinytkin, en tosin kovin vakavasti, että jos pitäisi johonkin vaihtaa, niin se menisi jonnekin tommoseen urheilujournalismiin. Se kiinnostaisi. Seuraan päivittäin mitä tapahtuu urheilumaailmassa ja se kiinnostaa muutenkin. Muuta en tiiä, kun en oikein osaa mitään. Ei olisi resursseja mihinkään muuhun!” Mikko nauraa.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa. Kesäteattereista Pyynikki, Oulu, Heinola ja tämä Hämeenlinna. Tärkeimpiä roolejani Punainen neilikka-musikaali Tampereen Teatterissa 2001 ja Armon varassa 2007, omalla tavallaan tärkeitä mulle. Toivonmukaan myös tämä esitys (Sakespearen kootut theokset) tulee olemaan yksi niistä!”

Mikkoa naurattaa lisää / kuva Teatterikärpänen

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Olen pyrkinyt aktiivisesti rikkomaan niitä, ettei tulis mitään rutiineja. Sellainen mulla on, että plaria en saa laittaa maahan ja jos vahingossa laitan, niin mun on pakko suudella sitä. En tiä mistä se on tullut, se on vaan jäänyt...”

Kerro joku hyvä muisto tai hauska kommellus! ”Tää on tämmöinen hyvä tarina, muistan sen ikuisesti enkä enää ikinä sitä temppua tee. Pyynikin Kesäteatterissa tehtiin Maan kämmenellä, Tuomisen Jussi näytteli meidän isää (minä ja Lairikon Petri oltiin veljeksiä) ja oltiin meidän talossa ja siinä oli Tuomis-Matti ja Auli Poutiainen oli meidän äiti. Ne jää jotain juttelemaan siihen ja isku menee, menevät myöhässä sitten lavalle ja me pojat jäätiin sinne, että ”On toi nyt kun ei pysty keskittymään!” Kunnes mä kuulen oman iskuni ja ollaan edelleen siellä, nuoret pojat aika pahalla suulla. Ja sitten me mennään lavalle ja nauretaan koko seuraava kohtaus läpi, Tuomisen Matti kattoo meitä koko kohtauksen metrin päästä ja millä ilmeellä. En enää ikinä tuomitse ketään joka myöhästyy lavalta!” Mikko nauraa.

Mitä on luvassa syksyllä? ”Työviksessä olen Sirkku Peltolan Lento-nimisessä näytelmässä mukana, sitten Vuonna 85 jatkuu syksyn ja keväällä tein sellaista lauluiltaa, että toivottavasti saisin jatkettua sitä vielä.”

Mikosta löytyy lisää luettavaa muualla täällä blogissa, kesäteatterin poikien yhteishaastattelusta!

ps. Sakespearen kootut theokset saa uuden tulemisensa tammikuun lopussa Työviksen TTT-Klubilla, sinne kaikki katsomaan jos kesäversio jäi näkemättä!

Haastattelussa Tuukka Huttunen


Tuukka Huttusen tapasin heinäkuun puolivälissä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, kahden kesäteatteriesityksen välissä.

1976 syntynyt Tuukka on horoskoopiltaan härkä. ”Mie en oo mistään kotoisin” sanoo ensin Tuukka, mutta kuitenkin kertoo olevansa kotoisin Sonkajärveltä ja asuu tällä hetkellä Pirkkalassa. Tuukka ei ehdi harrastamaan oikein mitään, sillä kaiken ajan vie työ, lapset ja rintamamiestalon remontointi.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ja minkä taidon haluaisit osata? ”Paljon osaan kaikkea, mutten mitään kunnolla! Vähän rämpyttelen kitaraa ja tarpeen tullen teen kyllä ihan mitä tahansa. Haluaisin osata ratsastaa. Laskuvarjohyppy voisi olla liian pelottavaa, joskus halusin kokeilla sitä mutta enää en tiedä... Ja laitesukellusta!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”8kk kestäneen teatteri-ilmaisun kurssin olen käynyt ´94-´95 ja 6kk kestäneen elokuvanäyttelemisen kurssin ´96-´97 Teatterikorkeakouluopistossa, sit ´98 pääsin Teakiin ja valmistuin sieltä 2002. Neljännellä kerralla pääsin sisään ja jos mukaan lasketaan kaikki Nätynkin hakukerrat, niin sitten kuudennella kerralla.”

kuva Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Äiti on siihen aika paljon vaikuttanut. Lapsena sitä jo harrastin ja koulunäytelmiä tehtiin ja aina oon tykännyt kyllä siitä. Äiti on joskus sanonut, että olisi halunnut jopa näyttelijäksi, mutta sieltä Sonkajärveltä lähteminen olisi ollut täysi mahdottomuus, olis varmaan pidetty hulluna. Kun olin teini-ikäinen, niin äiti meni semmoiseen kansalaisopiston näytelmäpiiriin ja ne teki Tukkijoella-näytelmän. Mä menin Voionmaan opistoon 18-vuotiaana (keskeytin lukion, ei ollut mun juttuni) ja siellä tuli se päätös että tätä mä haluan tehdä!” Tuukka kertoo.

Miksi olet näyttelijä? ”Teini-iässä tuli hirveä tarve toteuttaa itseään, rupesin soittaan sitten kitaraa. Mietin sitten, että vitsit musta ei enää kitaristia tule kun luin jostain kitarasankareista, että ne on aloittaneet soittaan joskus nelivuotiaina. Sit tuli fiilis, että jotenkin pitää päästä ilmaisemaan itseään ja sit tuli tää teatterikuvio, halu jollakin tapaa taiteen kautta tulla toteutuneeksi. Tää yhdessätekeminen on kyllä hienoa. Tää on niin hienoa, että tätä vois tehdä miten paljon vaan!” Tuukka hehkuttaa.

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Haluaisin olla muusikko tai laulaja, tai olla eläinten kanssa tekemisissä. Jossain vaiheessa lapsena halusin eläinlääkäriksi, mut se olisi kauheeta kun joutuis katsomaan kuolevia eläimiä, tykkään eläimistä tosi paljon. Raviohjastaja! Se vois olla hauska. En tiedä olisko se, mutta mä haluisin olla raviohjastaja. Olen myös savolainen! Ja mä oon käynyt muuten lukion. Vaikka jätin sen silloin kesken, niin kävin sen kyllä myöhemmin loppuun. Jos tätä joku lapsi tai nuori lukee, niin pitää käydä lukio loppuun! Koulut pitää käydä kaikki loppuun asti. Takaisin asiaan... Vanhemmillani oli aikoinaan kyläkauppa, siellä olen ollut töissä. Ei oikein muuta. Kyllä se on ollut tätä teatterintekemistä tämä elämä, enempi tai vähempi”, Tuukka summaa.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa, Teatteri Siperiassa, Tampereen Teatterissa, Rauman Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa. Kesäteattereista Hämeenlinna, Rauma ja Oulu. Se Siperian ensimmäinen ensi-ilta ”Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu” oli jotenkin semmoinen tosi merkittävä hetki, kun teatteri oli pistetty pystyyn ja se oli erittäin onnistunut ja hieno näytelmä. Tää oma tekeminen on ollut sitä, että oon tehnyt tosi paljon uutta teatteria, kantaesityksiä, ja niille on hyvin leimallista ollut se, että mä olen tehnyt useita eri rooleja. Pitkästä aikaa tää Mr Finland-näytelmä, joka me Snoopi Sirenin kanssa kirjoitettiin, on sellainen, että siinä mä olen vain Mr Finland. Aleksi Koskelan rooli täytyy mainita, sen mä olen tehnyt nyt kolmeen eri kertaan eri versioissa ja tää viimeisin Kansallisteatterin rooli, siinä mä sain niinku rikkoa sen roolin ja tehdä uutta teatteria sitä kautta.”

Iloinen Tuukka kesiksen päättäjäisissä / kuva Teatterikärpänen

Onko sinulla tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Aina juttuihin tulee vaikka kuinka koittas rikkoa niitä rutiineja. Kun jonkun tavaran laittaa kymmenettä kertaa samalla tavalla, niin sitä ei vaan voi enää muulla tavalla tehdä!”

Kerro joku hauska muisto tai kommellus! ”Kyllä just hauskimpia hetkiä on ollut se kun isku tulee ja joku ei oo ihan tilanteen tasalla. Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa oltiin yläkerrassa, oli se vanha teatterirakennus ja se oli aika sokkeloinen. Pelattiin Ilari Johanssonin kanssa korttia ja siellä oli se juoru ja Ilarin isku tulee. Kauhee hässäkkä alko, kortit lentää ja lasit ja peruukit. Vähään aikaan ei lavalta kuulu mitään, ja sitten juorusta kuuluu kauhee puuskutus ja kaveri siellä ihan hengästyneenä. Tuhma nainen oli sen näytelmän nimi”, Tuukka muistelee nauraen.

Mitä on tulossa syksyllä? ”Mä teen aluevaltauksen, eli Operettiteatteri Bravo ja Työvis yhdessä tekee operetin Kreivitär Mariza ja mä oon siinä mukana!”

Tuukasta voi lukea lisää toisaalla blogissa, kesäteatterin poikien yhteishaastattelusta!

ps. Haastattelu tehtiin kesällä Hämeenlinnan Kesäteatterin Sakespearen kootut theokset-näytelmän tiimellyksessä, ja keväällä tämä samainen komedia siirtyy sisätiloihin ja saa ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla, ensi-ilta tammikuun lopussa!

Haastattelussa Teemu Palosaari


Teemu Palosaaren tapasin heinäkuun puolivälissä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, kahden kesäteatteriesityksen välissä.

Kittilästä kotoisin oleva Teemu on syntynyt 1978 ja horoskoopiltaan hän on vesimies. Tällä hetkellä Teemu asuu Helsingissä.

Mitä harrastat? ”Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tällä hetkellä en harrasta kyllä yhtään mitään!”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ja onko joku sellainen taito, jonka haluaisit vielä oppia? ”Pidän itseäni sillä tavalla liikunnallisesti lahjakkaana, eli kaikki palloilulajit ja mailalla pelattavat pelit. Jääkiekko, jalkapallo, lentopallo, pallo... (naurua) Ne on mun vahvuuksiani. Ja pujottelu. Se on sellainen ominaisuus varmaan, ettei pelkää mitään uutta. Että jos jotain täytyy opetella niin suhtautuu avoimesti kaikkeen. Mä tykkään siitä, että jossain roolissa pääsee tekemään jotain sellaista, mitä ei oo aiemmin tehnyt. Se on tän suola! Hevosen selässä mä en oo ikinä ollut, eli toivon että pääsis joskus ratsastamaan.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Lahden Kansanopiston kävin ´98-´99. Sitten Teakin aloitin ´99 ja valmistuin 2003, toisella yrittämällä pääsin sisälle.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Mun teatteriharrastuksen aloittamiseen on ollut kaksi vaihetta. Toinen oli joskus ala-asteikäisenä. Sellainen henkilö kuin Taina Mäki-Iso, joka tekee klovneriajuttuja nykyään, oli silloin Lapin läänintaiteilijana ja se piti sellaista lastenryhmää ja olin siinä mukana. Sit ollessani 9-luokalla, Kittilässä oli sellainen aktiivinen tyyppi kuin Pirjo Hanhivaara ja hän veti montaa eri-ikäisille suunnattua teatteriryhmää. Alkoivat tehdä näytelmää Pikkujättiläinen (Sirkku Peltolan kirjoittama), ryhmässä oli pelkästään tyttöjä ja vähintään kaksi poikaa piti saada siihen mukaan. Mä ja mun kaveri mentiin siihen sitten ja se oli mun eka näytelmäni missä olin mukana. Pirjon ansiosta pyrin teatterikouluun, tai sain tietää sellaisesta mahdollisuudesta ja se on kyllä vaikuttanut isosti mun historiaani”, Teemu kertoo.

kuva Teatterikärpänen
Miksi olet näyttelijä? ”Jos miettii sitä lähtökohtaa, mikä on nuorena iskenyt näyttelemisessä lujaa, oli varmasti se, että mä koen sen kauheen vapauttavana, että yhtäkkiä oli vapaa omasta henkilökohtaisesta minästä. Muistan sen hetken kun tajusi, että täällä mä voin oikeestaan tehdä melkein mitä vaan! Sitten ammattilaisuuden myötä on tullut tärkeämmäksi se tarinankertominen, olla herättämässä ajattelemisen aihetta tai iloa tai surua tai tunteita yleensäkin.”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Ammatillista koulutusta mulla ei oo muuta. Seiskaluokkalaisesta aina tuonne lukioon asti olin kaupassa töissä, R-kioskilla oon ollut Tampereella, hotellisiivoojana, pizzatarjoilijana, lentokentällä turvatarkastajana... Kouluaikoina mulla oli haave, että musta olisi tullut kokki. En tiä olisko musta tullut, mutta...”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Kuopion Kaupunginteatterissa, Seinäjoella, Lahdessa, Helsingissä, KOM-teatterissa, Takomossa.. Tää on mun eka kesäteatterikokemukseni. Ekana tulee mieleen sellainen ensimmäinen ns. ammattistatuksella tehty rooli Kuopiossa, ”Jessica,vapaana syntynyt”. Leea Klemola käsikirjoitti ja ohjasi sen. Olin siellä työharjoittelussa ja se oli eka sellainen ammattiteatteriin tehty, sen tiedosti hyvin voimakkaasti. Paljon muitakin tärkeitä on, mutta mä valitsen tän.”

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Ei oo mitään, pyrin sillai rikkomaan niitä ettei jäisi mihinkään jumiin.”

Kerro joku hyvä muisto tai hauska kommellus! ”Aika vähän oon tehnyt komediaa, niin se meidän toka ennakko täällä Kaupunginpuistossa kun oli katsomo täynnä ja ihmiset reagoi voimakkaasti ja tuli isoja nauruja, se oli kyllä aika hienoa. Oon mä ollut tietysti aiemminkin sellaisissa jutuissa mukana missä on naurettu, mutta tää on hyvin erityyppistä mitä mä oon aikaisemmin tehnyt. Tässä on paljon uusia juttuja myös itelle, että sillai kokemustasolla jää kyllä mieleen.”

kuva Teatterikärpänen

Mitä on luvassa syksyllä? ”Helsingin Kaupunginteatterissa jatkuu Ihmisen osa. Lahdessa tulee 1.9. ensi-iltaan Salainen puutarha. Sitten Uusi päivä-telkkusarjaan mä meen vierailemaan, elokuun lopussa alkaa kuvaukset.”

Teemusta lisää aiemmin täällä blogissa, koko porukan yhteishaastattelussa !

ps. Sakespearen kootut theokset-näytelmä saa ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla tammikuun lopussa 2013! Hämeenlinnan Kesäteatterissa kesällä 2012 nähty komedia saa siis uuden tulemisensa tällä kertaa sisätiloissa! Suosittelen!

Haastattelussa Petja Lähde


Petja Lähteen tapasin elokuun loppupuolella Musiikkiteatteri Palatsin backstagella, Hetki lyö-musikaalin jälkimainingeissa.

Helsingissä 1976 syntynyt Petja on horoskooppimerkiltään härkä. ”Me asuttiin kyllä silloin Porissa, mutta kävin syntymässä Helsingissä. Hesassa asun myös tällä hetkellä”, Petja kertoo.

Harrastuksikseen hän sanoo lukemisen ja urheilun. Erityistaidoikseen Petja kertoo ammatillisessa mielessä laulun. ”Tai pitäiskö tähän vastata niin kuin Huttusen Tuukka aikoinaan...Kun sille lyötiin paperi eteen johon piti kirjoittaa erityistaitoja, niin hän laittoi lyhyesti ja ytimekkäästi ”karisma”, Petja nauraa.
Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata enemmän akrobatiaa ja tehdä kaksoisvoltin!”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Osaan kyllä. Pianoa osaan soittaa hyvin, ja kitaraa, bassoa ja rumpuja välttävästi, sillai leirinuotiomaisesti. Kaikennäköisiä pieniä puhaltimia osaan myös soittaa.”

Onko suvussasi muita tämän alan ihmisiä? ”Ei ole. Tai ootas! Serkkupoika oli Mollbergin Tuntemattomassa sotilaassa Rahikainen! Hän ei ole mikään näyttelijä noin niinku muuten, mutta hänet bongattiin raviradalta siihen rooliin kun oli niin velmunnäköinen kaveri kuulemma”, nauraa Petja.

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Pääsin TeaKiin ensiyrittämällä sisään ja valmistuin sieltä 2005. Sitä ennen olin tuolla Pop & Jazz – konservatoriossa, mutta en koskaan valmistunut sieltä. Lukion olen käynyt, mutta en oikeastaan muuta.”

Milloin kiinnostuit teatterista ja mikä tai kuka sai sinut hakeutumaan tälle alalle? ”Niitä henkilöitä on oikeastaan aika montakin. 2000-2001 tehtiin Aleksanterin teatteriin Lapualaisoopperaa (mukana oli mm. Siivosen Tatu ja Karvisen Jani), se proggis oli sellainen taidekoulujen yhteistyö. Jotenkin niillä teatterikoululaisilla oli se yhteishenki niin mieletön, ja mullei ollu koskaan Poppiksessa sellaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Siellä mä sain sitten sen kipinän, että nyt mä haen tuonne ja pääsin”, Petja muistelee.
”Koskaan nuorempana en näytellyt missään koulun näytelmissä tai juhlissa, sen sijaan jouduin kyllä aina soittamaan. Painotan sanaa jouduin. Aina sukujuhlissa ja koulun jutuissa soitin pianoa, mutta en mä oikein tykännyt siitä.”

Miksi olet näyttelijä tällä hetkellä ja jos et olisi, niin millä alalla mahdollisesti olisit? ”No niin, sitä voikin kuule kysyä! En mä tiedä, kai se kuitenkin on sellainen systeemi, että jos mä en näitä hommia tekisi niin jotain puuttuisi mun identiteetistäni. Kyllä tää tekee musta kokonaisen! Jos en olisi tällä alalla, olisin varmaankin joku urheilija. Pelaisin tennistä ammattilaisena, joo.”

Petja / kuva Teatterikärpänen

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Tom Waits on suurin idolini ja Gösta Sundqvist on toinen. Sit Ismo Alankoa arvostan todella paljon ja David Bowieta myös, niissä on jotain samaa mun mielestä. Molemmat uskaltaa uusiutua. Bowie pääsi ainakaan pinnalle Ziggy Stardust-hahmossa ja sit kun se oli kovimmassa sukseessa, niin sit se vaihtoi hahmoa taas. Sama Ismon kanssa. Ensin Hassisen Kone ja kolme levyä, suunnaton suosio. Sit Ismo laittaa sen poikki ja perustaa Siekkarit, ihan täysin erilaista ja sitten eka soololevy ”Kun Suomi putos puusta”. Tollasta mä arvostan tosi paljon. Sama juttu Tom Waitsin koko uran kanssa, se ei oo koskaan nuoleskellut ketään.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä ja kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No Ria Kataja tietysti (huom. Ria istui samassa huoneessa), mut jos saa valita ihan kenet vaan niin sitten De Niro. Tom Waitsin kanssa laulaisin, sillä on sellainen upea duetto ”Never talk to strangers”, jonka se laulaa Bette Midlerin kanssa. Se on hieno, tosin miehen ja naisen välinen, mutta...”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Haluaisin joskus tehdä sen ison miehen, Lennien, roolin näytelmästä Hiiriä ja ihmisiä. Ja musikaaleista Jesus Christ Superstarin Judas! Mä en ehkä tosin haluaisi tehdä sitä suomeksi, koska siinä pitäisi olla sen verran kova suomentaja. Se on niin funk ja rokkii ja rytmistä, et siitä putoo paljon pois jos se suomennetaan! Omimmillani mä kyllä oon sellaisissa pahiksen rooleissa...”

Mikä on parasta työssäsi ja entä miinuspuolet? ”Parasta on jatkuva uusiutuminen ja miinusta työajat.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Helsingin Kaupunginteatterissa, Q-teatterissa pienellä ja isolla puolella, Ryhmäteatterissa, eri kesäteattereissa ja nyt tuolla Turun Kaupunginteatterin ja Linnateatterin yhteisproggiksessa. Helsingissä olin Teakista valmistuttuani neljä vuotta kiinnityksellä ja nyt olen freelancer, se on mulle selkeesti parempi vaihtoehto nyt. Toisaalta nyt on ollut vähän liikaakin töitä, freelancerina on vaikeaa sanoa ei. Välillä rupeaa vähän kapasiteetti loppumaan, tosin tällä hetkellä näyttää siltä että alkaa homma vähän rauhoittua ja voisi jossain vaiheessa vähän lepuuttaa.”

Podetko koskaan ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä, ja onko sinulla jotain tiettyjä rituaaleja ennen näyttämölle astumista? ”Joo hyvässä määrin jännitän, se häviää aina kun pääsee lavalle. Se ei ilmene mitenkään sillai fyysisesti kropassa, vaan sellaisena tietynlaisena keskittymisenä. Ennen lavalle menoa mä käyn läpi tekstiä, ihan senkin takia että saan kielen ja suun kondikseen. Mulla on myös sellainen kummallinen oma rituaali, että mä taputan aina 5x5 sarjaa pöytään tai johonkin ennen jokaista esitystä. En tiä yhtään mitä tapahtuisi, jos jättäisin sen joskus tekemättä”, Petja pohtii.

Kerro jokin hauska sattumus! ”No yks tosi koominen sattui Helsingissä kun tehtiin sellaista näytelmää kuin Paavo 1,5. Siinä Saariluoman Jaska ja Saarisen Eero oli mun ”homovanhemmat”. Siinä oli sellainen kohtaus kun tää Paavo satuttaa sormensa ja tää toinen isä eli Jaska laittaa laastarin siihen sormeen. Siinä vedettiin sitten päiväesitys vähän väsyneemmässä kunnossa ja tietenkin kun Jaskaa kattoo ja se on sellainen kikkarahiuksinen, sillä oli silloin vielä pidemmät kikkurat. No ykskaks me revettiin ihan täysin! Siitä ei tullut loppua ollenkaan ja se meni ihan hysteeriseksi, 5min naurettiin vaan. Alkuun tietysti yleisökin nauraa sellaiselle mukana. Vaikka mitä koitettiin niin me ei saatu sitä naurua loppumaan, oltiin ihan kippurassa siellä ja alkoi jo tulla sellainen pakokauhu, että ei saakeli tää hepuli ei lopu! Alkoi jo aistia yleisössäkin sitä, että aikooko noi jatkaa kauankin tätä. Se oli loppupeleissä todella pelottavaa! Mun oli pakko lähteä lavalta vähäksi aikaa pois ja tulla sitten takaisin, ja Eero Saarinen odotti koko ajan vuoroaan kulisseissa ja tuli meitä sitten pelastamaan myös. Tää oli kyllä sellainen kokemus, että se alkoi hauskasti mutta hyvin pian kääntyi itseään vastaan”, Petja muistelee.

Kerro jokin hyvä muisto! ”Tehtiin Helsingissä näytelmää Missä kuljimme kerran ja yhtäkkiä mä tajuan lavalla, että nyt mä uskallan olla oman kokoinen! Olin ollut kolmatta vuotta ammatissa ja sit tajusin, että nyt mä luotan tähän mun hahmooni. Tuli sellainen iso fysiikkaan liittyvä ajatus jostain kuin salama, ja sen jälkeen mulla on ollut paljon helpompaa olla lavalla ja myös harjoitusvaiheessa. Mulla on aina ollut se ongelma, että mä olen näytellyt lähes aina lyhyiden ihmisten kanssa koulussa ja tälleen, ja mä olen tehnyt itteeni tosi paljon pienemmäksi. Hieno kokemus tajuta tommoinen!”

Kerrotko vähän tulevista rooleistasi? ”No Kakola jatkuu nyt syksyllä Turussa ja ens kesänä mennään varmaan tän Kirkan kanssa Ouluun."

Sinulta ilmestyi kesällä kirja ”Poika”, nyt on elämäsi tilaisuus mainostaa sitä hiukan! ” No sehän on tosi hyvä kirja! Lukekaa kaikki. Yllättävänkin hyvää palautetta olen siitä saanut ja arvostelutkin ovat olleet hyviä. Kalevan arvostelusta jopa hämmennyin!” (toim.huom.Kirja on road movie-henkinen tarina miehestä, joka nappaa kolmikuisen poikavauvansa mukaansa, taustalla väijyy menettämisen pelko. Suosittelen! Pieni suuri tarina vei mennessään ja kirjaa ei voinut laskea käsistään ennen viimeistä sivua...”Poika” kotiin vaikka tämän linkin kautta tilaamalla!)

Petja ja Poika / kuva Teatterikärpänen

Mottosi? ”Onhan niitä vuosien varrella ollut vaikka mitä, mutta yks menee näin : Kill your darlings, not your dreams!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Onko Tarzan supersankari? Jaa ei ole. Se halusin olla aina lapsena. No Batman sitten, se on sellainen yksinäinen synkkä mies. Yksinäisyys kiehtoo mua.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Haluaisin synnyttää, ehdottomasti!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Ottaisin jotain kvanttifysiikan kirjoja, jos haluaisin nukahtaa uudestaan. Jotain oikein vaikeeta ja pitkäpiimäistä luettavaa. Eväspuolelta ottaisin hyppyantiloopin sisäfilettä, tarvis olla sellaiset 50 hyppyantilooppia niin niistä saisi sitten riittävästi filettä. Ne olis mulla sitten valmiina fileinä pakkasessa, sytkärillä lämmittäisin niitä sillai et ne olisi aika medium. Juomapuolelta ottaisin vettä ja absinttia, sitä kunnon absinttia missä on sitä koiruohoakin mukana...”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Verbistä hengitä
Mistä sanasta pidät vähiten? - Palanpainikkeeksi! Mä VIHAAN sitä sanaa!
Mikä sytyttää sinut? - Innostuneisuus
Mikä sammuttaa intohimosi? - Tylsyys
Mikä on suosikkikirosanasi? -Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Pienen tyttäreni nauru
Mitä ääntä inhoat? - Lasten itkua
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - ?
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - ”Palaa takaisin!”

tiistai 4. joulukuuta 2012

Kesää odotellessa...

On hanget korkeat nietokset ja pakkanen paukkuu ulkona. Kolmen viikon kuluttua jouluhässäköissäkin aletaan olla jo voiton puolella. Katseet voi jo tässä vaiheessa siis siirtää kohti ensi kesää ja kesäteatteritarjontaa!

Kovin vähän toistaiseksi on tihkunut tietoja tulevista esityksistä. Pyynikillä pyöritetään 85-teemaa varmasti muutama vuosi, silloin on taottava kun rauta on kuumaa ja kun Työviksen lukuisat versiot lopulta pian päättyvät (pari viimeisintä turboplatinumia jäi minulta näkemättä),  jäisi Tampereelle muuten mansemusikaalinkokoinen aukko ja sillä teemalla nyt ratsastettaneen kohti auringonlaskua... Samppalinnassa nähdään musikaali Five guys named Moe! ja pääosiin on kuulemma ylläreitä luvassa. Saakin olla melkoinen ylläri jotta menisin katsomaan, sillä ainakin Sami Saari on mukana ja jostain syystä en voi oikein sietää kyseistä artistia. Vuosikausia sitten näin Savoy-teatterissa yhden Moe-version ja se oli kyllä hyvä, rooleissa olivat nimittäin ainakin Puntti Valtonen, Jussi Lampi ja Kari Ketonen. Viimeksimainitut vierekkäin oli jo näky sinänsä, pituusero kun oli melkoinen. Tampereen Komediateatteri julkisti kesähupailunsa passelisti maanantaina tanssikisan ratkettua, näytelmänä Puhelinluettelo ja naispääroolissa Krisse Salminen. Heinolassa hauskuuttaa Diivat, taitaa jäädä sekin näkemättä, sillä olen nähnyt siitä jo pari versiota eikä heillä varmaankaan ole mitään uutta siihen luvassa.

Kotokulmilla on luvassa Risto Räppääjää (Aulangon Satuteatteri) ja Mooseksen perintöä (Hauhon Niskavuori-näyttämö) ja jossain oli Matkalaukkukostajakin. Hämeenlinnan Kesäteatteri sen sijaan on edelleen Suuri Mysteeri, ainakin jos piipahtaa teatterin sivuilla hakemassa lisäinfoa tiedonjanoisena. Mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu? Näyttäisi siltä, että toistaiseksi ainut fakta on yhteistyön jatkuminen Teatteri Siperian kanssa ja se, että tulevana kesänä on satsattu peräti neljään näyttelijään. Viime kesänähän kaupunginpuistossa huhkittiin Shakespearen tahdissa kolmen näyttelijän voimin siihen malliin, että vieläkin hihityttää kun kesää muistelee.

Tulevan kesän näytelmä vaihtuu nimittäin viikon välein ja siellä näyttäisi olevan mukana jo sellaisiakin, joita on aiemmin Hämeenlinnassa jo nähty. Varmaa on se, että esim. neljällä näyttelijällä vedetty Simpauttaja olisi kyllä varmasti erilainen kuin aiempi versio. Joku takuulla esittäisi niitä Oton veistämiä naispatsaitakin... Tarkemmin kun ajattelee, niin neljä näyttelijää ja Tuntematon sotilas olisi jo aikamoinen teko ja pistää tässä itselläkin mielikuvituksen liikkeelle, että miten sellaisen pystyisi edes toteuttamaan.
Mielenkiinnolla jäämme siis odottamaan sitä, että missä vaiheessa kesän näytelmä oikeasti julkistetaan ja onko se kenties joku jo mainituista. Oli se mikä hyvänsä, luvassa on varmasti jotain ennennäkemätöntä!
Kesäteatterin sivuille sinäkin pääset tästä linkistä.

Cohenia, Mysteeriota ja Les Misiä

Tehdäänpä pieni blogikirjoitus myös parista viime viikolla Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä nähdystä mieleenpainuvasta jutusta ja ensi syksyn suurproduktiosta Tampereella.

Muutama vuosi sitten Sokos Hotel Vaakunassa Hämeenlinnassa pyöri hyvin suosittu Tänä iltana kaikki hyvin-musiikkinäytelmä, jossa ei ollut puhuttuja repliikkejä lainkaan. AP Sarjanto oli esitystä varten suomentanut Leonard Cohenin kappaleita ja niitä sitten bändin säestyksellä esitti valikoitu porukka loistavia laulajia ja tulkitsijoita Hämeenlinnan teatteristakin. Kävin sen silloin kertaalleen katsomassa ja vaikken koskaan mikään Cohen-fani ole ollutkaan, sanoitukset ja tulkinnat tekivät vaikutuksen. Muutama kuukausi sitten sama porukka esitti Porvoossa konserttiversion esityksestä Cohen-aiheisen taidenäyttelyn avajaisten yhteydessä ja onneksi esiintyjille jäi vielä sellainen palo, että päättivät järjestää yksittäisen konsertin kappaleista Hämeenlinnan teatterin päänäyttämölle.
Loppuunmyyty sali todisti sitten viime viikolla jotain todella ainutkertaista ja itselleni jäi ainakin sellainen "once in a lifetime"-kokemus ja elämys vailla vertaa tästä. Haikeuttakin oli ilmassa, sillä porukasta kaksi oli teatterin palveluksessa toiseksiviimeistä päivää ja yksi oli jäämässä äitiyslomalle. Estradilla siis nähtiin Maija Sydänmaanlakka, Lasse Sandberg, Liisa Peltonen, Aleksi Aromaa ja AP Sarjanto sekä bändissä Antti Paranko, Olli Vänskä, Kalle Penttilä, Jussi Koskinen ja Lauri Malin. Kappaleita kuultiin kaikenkaikkiaan 17 ja encoret vielä päälle. En edelleenkään ole Cohen-fani, mutta jestas miten upeita versioita kappaleista kuultiin! Olin todella vaikuttunut ja yleisö kyllä aiheestakin aplodeerasi kaikille seisaaltaan konsertin päätteeksi. Jokainen kappale oli omanlaisensa ja sai yleisön hurmioon, itseäni kosketti eniten Aleksi Aromaan esittämä "Hallelujaa". Konserttia seuranneena päivänä oli viimeinen esitys iki-ihanasta "Seitsemännen portaan enkeli"-musiikkinäytelmästä ja sama työryhmä siis siinäkin. Siihen loppui sitten Aleksin ja Maijan pesti Hämeenlinnan teatterin palveluksessa ja Liisa Peltosen äitiysloma alkoi. Kiinnostuneille tiedoksi, että sekä Lasse Sandbergin että Liisa Peltosen haastattelut ovat tulossa tännekin kaiken kansan luettavaksi ! :)

Viime perjantaina sitten vieraili Erkki Saarela Mysteerio Buffonsa kera täällä. Saarela on kiertänyt jo 30 vuotta tämän monologiesityksensä kanssa, jonka Dario Fo on käsikirjoittanut Raamattu-aiheisten keskiajan kiertävien näytelmien pohjalta. Mysteerio Buffo koostuu neljästä pienoisnäytelmästä Kaanaan häät, Ilveilijän synty, Lasaruksen kuolleista herääminen sekä Bonifacius VIII tapaa Jeesuksen. Olin vuosia sitten nähnyt televisiosta KOM-teatterin lavalta napatun taltioinnin ja silloin minuun teki syvän vaikutuksen Saarelan kikkailu eri roolien välillä. Liput olikin heti varattava kun kuulin, että esitys vierailee näilläkin kulmilla. Sain kyllä sen mitä lähdin hakemaankin, eli vertaansa vailla olevan esityksen. Saarela on kyllä todella virtuoosimainen ja vaikka mies on esittänyt 30 vuotta tätä, ei ollut kyllä havaittavissa minkäänlaista leipääntymistä hommaan. Itse Dario Fo on antanut hänelle suitsutusta ja ihan syystäkin, äkkiseltään on hyvin vaikeaa kuvitella ketään muuta esittämässä tätä Suomessa. Onkohan kukaan muu tätä Suomessa edes esittänyt, olisi kiintoisaa tietää? Ja kenestä kenties olisi manttelinperijäksi? Muutamia nimiä nousee kyllä mieleeni... Taitavasti Saarela rytmittää esitystä ja puheitaan - eleet, ilmeet, kehonkieli. Kaikki on hallussa. Näistä neljästä pienoisnäytelmästä oma suosikkini oli Lasaruksen herääminen, sillä siinä Saarela esitti väkijoukkoa, joka oli saapunut katsomaan tätä ihmettä hautausmaalle. Monenlaista tyyppiä paikalla oli...Myös paavi Bonifacius VIII oli herkullinen ja paavin jatkuvasti laulama veisu jäi kyllä soimaan päähän. Täydet pisteet muuten Mysteerio Buffolle! Suosittelen varaamaan liput, jos vierailu sattuu omalle paikkakunnalle.

Viime viikolla oli Tampereen Teatterissa pressitilaisuus syksyn 2013 musikaalin tiimoilta. Valitettavasti en päässyt paikalle. Luvassa on siis Les Misérables, tuo ehkäpä kaikkien aikojen musikaali. Nyt itselläni on sellainen "kutina" päällä, että miten oikein maltan odottaa ensi syksyyn! Vuosikausia sitten näin musikaalin Helsingin Kaupunginteatterissa ja rakastuin niin tarinaan kuin musiikkiinkin. Silloin pääroolissa Jean Valjeanina vuorottelivat Jari Leppänen, Veeti Kallio ja Pentti Hietanen. Näin musikaalin pariin kertaan ja niin Leppäsen kuin Hietasenkin versiot, pidin kyllä molemmista. Les Misérables on myös ainut musikaali, joka on tehnyt niin kovan vaikutuksen että olen hankkinut levyn kotonakuunneltavaksi! Musikaalin työryhmää tutkiessani sydäntäni lämmittää etenkin se, että mukana on kolme minun haastattelemaani taituria ja se on osasyy myös siihen, miksi odotan tulevaa niin paljon. Pääroolissa vuorottelee Petja Lähde, Eponinena Saara Lehtonen ja ensemblessa vielä mukana Heikki Mäkäräinen. Saaran ja Petjan haastattelut ovat vielä julkistamatta, mutta tulossa ovat nekin. Kiintoisaa on muuten myös se, että Tomi Metsäketo oli Marius jo Helsingin versiossa ja taisi siitä aikoinaan nousta pinnalle? Javertin roolissa oli silloin myös Sören Lillkung, mutta näkemissäni esityksissä roolissa taisi olla joku toinen mies.

Les Mis-työryhmää, Saara alarivissä keskellä, Petja takana toinen oikealta / kuva Harri Hinkka,TT

Täti ja minä / Tampereen Komediateatteri

Täti ja minä / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 3.11. 2012, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Mika Nuojua

Rooleissa Mika Nuojua ja Ulla Tapaninen

Taustaa : Palkittu ja suosittu musta komedia siitä, mitä tapahtuu kun sisarenpoika saapuu monen vuoden tauon jälkeen tapaamaan iäkästä tätiään.

Mika Nuojua ja Ulla Tapaninen / kuva Jarkko Säkkinen,Tampereen Komediateatteri
Plussaa : Tämä oli sellainen pienimuotoinen, sydämellinen tarina. Mika Nuojuan yksinpuheluahan näytelmä pääosin oli, tädillä kun oli vain muutama puhuttu repliikki. Ulla Tapaninen osoitti kuitenkin sen, että pelkillä eleillä ja ilmeillä voi ilmaista paljon kaikenlaista ja aina sanoja ei todellakaan tarvita. Mustaa huumoria oli todella paljon, huomasi nauravansa aika absurdeille aiheille etenkin kuolemaan ja hautajaisiin liittyen. Yleisössä tuntui olevan suurin osa eläkeläisiä minun lisäkseni, mietin että mahtoiko heistä joku loukkaantua rajuista puheista... Yksinäisiä olivat molemmat, niin sisarenpoika kuin tätikin, ja etenkin pojan huutelut ikkunasta muille olivat oudohkoja. Ei tuntunut olevan oikein ihmisystävällinen hän luonteeltaan, mutta lämpesi hänenkin sydämensä lopulta ja etenkin kun tarina sai oudon käänteen poliisin käytyä ovella.

Miinusta : Aluksi en pitänyt siitä, että kohtauksesta toiseen siirryttiin niin nopeasti valojen himmennyttyä. Se tuntui tapahtuvan jotenkin liian nopeassa tahdissa ja toisaalta itse tarina ei edennyt yhtään. Loppua kohti sekin sitten parani.

Muuta : Mieleeni jäi etenkin pari asiaa. Sisarenpojan lause, jossa sanottiin kutakuinkin niin, että "Emmekö kaikki voisi kuolla samaan aikaan niin kenenkään ei tarvitsisi jäädä tänne yksin?" jäi kaihertamaan ja salista poistuttaessa yleisöstä kuultu kommentti, että "Nyt meni hyvä naisnäyttelijä ihan hukkaan" kun Tapaninen ei juurikaan puhunut. Kuten aiemmin totesin, näyttelijäntyö parhaimmillaan on paljon muutakin kuin repliikkejä ja puhetta. Tunteitaan voi ilmaista niin monella muullakin tapaa ja se nimenomaan ei mitenkään himmentänyt Ulla Tapanisen kruunua ainakaan minun silmissäni. Päinvastoin!

Täti ja minä saa Teatterikärpäseltä neljä tähteä ****.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Made in Bangkok / Tampereen Teatteri

Made in Bangkok / Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 4.10. 2012, kesto 2h 30min väliaikoineen

Ikäsuositus yli 15-vuotiaille

Ohjaus Johanna Freundlich

Rooleissa Mikko Kanninen, Lari Halme, Esa Latva-Äijö, Eeva Hakulinen, Ilpo Hakala, Jerry Wahlforss, Veera Tapanainen ja Ida Sofia Fleming (ja äänirooleissa Mikko Hänninen ja Risto Korhonen)

Taustaa : Brittiläisen kirjailija-ohjaaja Anthony Minghellan käsikirjoittama tirkistys kaukomatkailuun on saanut kantaesityksensä Lontoossa jo vuonna 1986 ja on edelleen järkyttävän ajankohtainen. Hänen tunnetuin teoksensa on Englantilainen potilas, joka voitti aikoinaan Oscar-palkinnon parhaasta ohjauksesta. Tässä näytelmässä ryhmä länsimaalaisia tekee välilaskun Bangkokiin. Jokaisella on omat odotuksensa ja toiveensa matkasta ja ne saavat hämmentäviä ja yllättäviä käänteitä tarinan edetessä. Ennen kaikkea katsomon puolella ollaan hämmentyneitä omista ajatuksista.

Eeva Hakulinen ja Mikko Kanninen / kuva Harri Hinkka,TT
Plussaa : Näyttelijät olivat lavalla jo yleisön saapuessa paikalle ja mitä aiemmin saapui, sitä enemmän ehti seuraamaan heidän käytöstään lentokentällä ja tekemään kenties jo omia johtopäätöksiä siitä, kuka tulee käyttäytymään milläkin tavalla tarinan käänteissä. Porukasta erottui jo tässä vaiheessa selkeästi pari hahmoa - ylienerginen jatkuvasti äänessä oleva Gary Alexander (Lari Halme) sekä turvallisuutta ja rauhallisuutta huokuva hammaslääkäri Edward Gover (Ilpo Hakala). Mielenkiintoista todellakin oli se, miten alkuvaiheessa ajatteli todella stereotyyppisesti kaikista roolihenkilöistä ja valitsi omat "sankarinsa ja inhokkinsa". Tarinan edetessä ei sitten loppupeleissä enää tiennyt, kenen puolella on ja kuka tekee oikein, kuka väärin. Hämmentäviä ajatuksia pää täynnä! Pidin näytelmän visuaalisesta puolesta erittäin paljon. Musiikki, värimaailma ja valot veivät kauas pois marraskuisesta pimeydestä ja se toi jonkinlaista rauhaa näihin käänteisiin. Roolituspuolella tuntui kaikki menneen nappiin, kaikki olivat nimittäin erittäin loistavia. Britterin pariskunta Eeva Hakulinen ja Esa Latva-Äijö tuntui aluksi oikealta perusmeiningin kulttuurimatkailijaparilta, mutta kummallakin löytyi sitten hiukan erilaiset kiinnostuksen kohteet ja intressit. Kauttaaltaan valkoiseen pukeutunut Adrian West rastoineen (Mikko Kanninen) huokui koko olemuksellaan tyyneyttä ja luotettavuutta, toisin kuin assarinsa Gary. Ärsyttävä, röyhkeä ja juuri siksi niin ihana Lari Halme! Olen pitänyt hänen tyylistään jo pitkään ja tälläkään kertaa mies ei pettänyt. Mieletöntä heittäytymistä! Ilpo Hakalan hammaslääkäri, Maailman terveysjärjestön avustaja mr Gover oli täynnä hyvyyttä ja kohteliaisuutta niin paljon, että lopulta epäilykseni heräsivät. Mielikuvitukseni tosin teki minulle tepposet, eli menin ajatuksissani liiankin pitkälle. Kaiken keskellä häärää ahkera ja ystävällinen Net (Jerry Wahlforss), hotellityöntekijä joka on valmis täyttämään vieraiden jokaisen toiveen ja pitämään heidät tyytyväisinä. Ja tietysti ihanat Veera ja Ida Sofia, joiden tehtävänä oli olla hiljaisia, kauniita ja nöyriä tyttöjä. Jokaisella tosiaan omat motiivinsa toimia miten toimivat ja katsojalle jää tehtäväksi jäädä kiinni omista ajatuksistaan ja omista moraalikäsityksistään. Lisäplussaa vielä informatiivisestä, kompaktista käsiohjelmasta!

Lari Halme, Jerry Wahlforss, Mikko Kanninen ja Esa Latva-Äijö / kuva Harri Hinkka,TT

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta : En ole koskaan käynyt Thaimaassa, joten minulla ei ole minkäänlaisia omakohtaisia kokemuksia näistä reissuista. Kaikki perustuvat toisten kertomuksiin ja ennakkoluuloihin, ja niiden perusteella olen tehnyt aikoinaan omat johtopäätökseni. Mieleeni jäi lause "Mitä täällä tapahtuu, kertoo meistä!" Joku yleisössä aplodeerasi spontaanisti sen kuultuaan. Esityksen jälkeen olin syvän hämmennyksen vallassa pitkään, hiljainen ja itkuinenkin. Luulin näkeväni hassunhauskaa komediaa ehkä, mutta kovin montaa kertaa minua ei naurattanut. Näytelmä herätteli ja pisti ajatukset moneen kertaan niin sekaisin. Tätä on teatteri parhaimmillaan. Tämä jäi kaihertamaan pitkäksi aikaa. Enkä edes lopulta tiedä miksi!? Minähän en ole tehnyt mitään, vai olenko?

Made in Bangkok saa täydet viisi tähteä *****.

Urakkaporukka / Tampereen Työväen Teatteri

Urakkaporukka / Tampereen Työväen Teatterin Vanha päänäyttämö

Ensi-ilta 4.9. 2012, kesto noin 2h 10min väliaikoineen

Ohjaus Pentti Kotkaniemi

Rooleissa Heidi Kiviharju, Janne Kallioniemi, Aimo Räsänen, Miia Selin, Tommi Raitolehto, Jyrki Mänttäri, Ilkka A. Jokinen ja Tuire Salenius

Taustaa : Tanskalaisen Line Knutzonin käsikirjoittama näytelmä on pyörinyt täysille katsomoille aiemmin niin Tukholmassa, Göteborgissa kuin Kööpenhaminassakin. Absurdista huumoristaan tunnettu Knutzon on tällä hetkellä Pohjoismaiden kiinnostavimpia näytelmäkirjailijoita, ja hänen teksteistään on Suomessa aiemmin nähty ainakin Riihimäen teatterissa pyörinyt Pian koittaa aika. Tässä näytelmässä nuoripari Annika ja Hannes (Heidi Kiviharju ja Janne Kallioniemi) asustelevat keskellä rakennustyömaata, josta on tarkoitus tulla oma unelmien koti ihan pian. Rakennushommelit näyttävät tosin vähän venähtäneen, vaikka hommia paiskotaan (kirjaimellisesti) aamusta iltaan ahkeran urakkaporukan toimesta...

Ylhäällä Heidi Kiviharju ja Janne Kallioniemi, remppamiehinä Ilkka A. Jokinen ja Aimo Räsänen / kuva Janne Renvall,TTT
Plussaa : Alkuasetelma oli herkullinen, remppa todellakin näytti olevan pahasti kesken ja tarinan edetessä homma senkun hankaloitui. Musiikki pauhasi ja hurtti huumori lensi rakennusmiesten kesken. Yleisöstä kantautui naurua tämän tästä, joko katsomossa oli paljon remppamiehiä tai sitten itse remontin/rakennushommien keskellä eläneitä ja siksi oli helppo samaistua tapahtumien kulkuun. Matkoillaan mahtaillut ystäväpariskunta Jatta ja Kari (Miia Selin ja Tommi Raitolehto) oli mainio, Jatan tapa sulkea silmät ja paeta omaan maailmaansa oli ovela ja itse aion kokeilla joskus samaa... Minihameen kanssa taisi olla myös hiukan hankaluuksia! Kovasti huvitti myös kohtaus, jossa Annika ja Kari visualisoivat mielessään takan paikkaa ja käyvät oikein ulkona katsomassa, että miltä se mahdollisesti näyttäisi ikkunasta katsottuna. Sille ei myöskään voi mitään, että kunnon vessahuumori jaksaa naurattaa aina ja se perinteinen, eli jonkun kompurointi portaissa. Aimo Räsänen vastaavana mestarina oli jees, vaikkakin sangen "aimoräsänen" eli taattua laatua muttei mitään uutta ja yllättävää. Mieleeni jäi lause "Ette te maallikot näistä mitään ymmärrä", itseäni ainakin vedätettäisiin noissa hommissa ihan 100-0. Valmistuihan se unelmakotikin sitten, mutta hiukan eri tavalla mitä aluksi luultiin.

Miinusta : Ei tämä nyt ihan sellainen ollut mitä ennalta kuvittelin, etenkin siinä vaiheessa tarina lähti mielestäni väärille urille kun työmiehiä alkoi vain katoamaan eikä niitä sen enempiä kukaan ihmetellyt. Hanneksen äiti (Tuire Salenius) saapui paikalle ja odotin varmaan vähän enemmän noloja tilanteita ja hassuja sattumuksia remontin keskellä, mutta ei. Jonkinlaista romanssintynkää myös odotin hänen ja Virtasen (Ilkka A. Jokinen) välille... Loppua kohti tuli ihme kiire ja asioiden todellinen luonne paljastui jotenkin hätäisesti vain sivulauseessa. Ymmärrän toki, että loppupuolella pidetty viulukonsertto oli siksi, että taustalla saatiin lavasteita vaihdettua, mutta jotenkin se siinä tilanteessa tuntui sangen päälleliimatulta ja turhalta kuviolta. Loppu tuli myös vähän yllättäen ja jäin vain ihmettelemään, että noinko helpolla pariskunta tekosistaan sitten pääsi. Enemmän odotin sellaista remppamiesten keskinäistä kohkaamista tosiaankin.

Muuta : Hulvattomaksi komediaksihan tätä kovasti mainostetaan, mutta minulta meni ainakin muutama vitsi sitten totaalisesti ohi. Ehkä olisi naurattanut enemmän, jos olisi ollut jotain omakohtaisia kokemuksia moisista raksahommista ja remontin keskellä asustelemisesta. Ehkä ei. Tämä oli sellaista peruskauraa, josta ei juurikaan jäänyt jälkipolville muisteltavaa mahtavana teatterielämyksenä.

Urakkaporukka saa kolme tähteä ***.

torstai 22. marraskuuta 2012

Haastattelussa Turkka Mastomäki

Turkka Mastomäen tapasin Hämeenlinnan Verkatehtaan kahvilassa elokuun loppupuolella.

Vuonna 1970 syntynyt Turkka on horoskoopiltaan rapu. Hän kertoo olevansa kotoisin Hämeenkyröstä, tosin lapsuutensa hän vietti Noormarkussa. Tällä hetkellä hän asustelee Hämeenlinnassa.

Mitä harrastat? ”Koiraharrastus ja koiranäyttelyt lähinnä. Leonberginkoiran rotuun ja mielenmaisemaan tutustuminen on vallannut viimeisen vuoden aikana vapaa-ajan hyvin paljon ja kaikenlainen nikkarointi myös. Ai niin ja pelaan kerran viikossa sulkapalloa!” Turkka kertoo.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Näissä harrastuksissani olen kehittynyt mielestäni koko ajan, rakennuspuolella etenkin ja siitä olen suorastaan ylpeä. Olen rakentanut itse sellaisen betonisen holvisavusaunan maan alle, oli mulla aika-ajoin siinä apua mutta pääosin se on mun kädenjälkeni joka siinä näkyy.”
”Ammatillisessa mielessä olen omasta mielestäni suht laaja-alainen, eli otan haltuun jutut hilpeästä komediasta vakavampiin aiheisiin. Musiikilliset lahjani ovat keskinkertaiset. Vaikeaa sanoa että mikä olisi se ”mun juttu”. Kesällä kun ohjasin ekaa kertaa, olin todella iloinen huomattuani, että on sen verran jäänyt takkiin että sekin puoli hoitui. Aluksi vähän pelotti ja jännitti lähteä siihen mukaan!”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata soittaa jotain instrumenttia, mielellään sellaista jolla pystyisi helposti itseään säestämään. Sanotaan nyt esimerkiksi vaikka kitara. Se olisi kyllä tosi kiva ja siitä olisi varmasti hyötyä myös ammatillisessa mielessä. Sehän ei oo mitään maailman vaikeinta hommaa jos ei vaadi itseltään ihan mahdottomia, eli sen voisi vielä joskus ottaa asiakseen ja opetella.”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia ihmisiä? ”Kolmesta vanhemmasta sisaruksestani nuorin harrasti ja oli hetken aikaa ammatissakin 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa, mutta sitten hän jätti nää hommat ja mä sain hänen kauttaan jonkinmoisen innoituksen ja idean tästä, en nyt sanoisi kutsumuksesta, vaan siitä että lähdin pyrkimään tähän ammattiin”, Turkka muistelee.

Turkka Mastomäki / kuva Teatterikärpänen

Siskon innoittamanako siis lähdit tälle tielle? ”Lukiossa mut pakotettiin kerran esiintymään puurojuhlassa, kun mä olin sillai passiivinen noissa yhteistoiminnoissa. ”Nyt sun on kannettava kortesi kekoon!” Join kassillisen pussikaljaa jotta uskalsin mennä näyttämölle ja sit mä vedin siellä imitoiden ja improvisoiden sellaisen Kylli-täti -shown ja se oli mahtava menestys! Mä en oikeesti esiintynyt aiemmin, olin nuorempana pohjimmiltani ujo. Mä vaan katoin sitä siskoni teatteritouhua ja katoin niitä jengejä ja vaikutuin niistä näytelmistä ihan hirveesti, et toi vois olla mun juttu. Vanhemmat joskus vei mua nuorempana teatteriin, mutta ei siitä silloin mitään kipinää vielä syttynyt. Lukion tokalla kaverin kanssa laitettiin hakupaperit Teakiin, se oli meidän yhteinen salaisuutemme. Se toinen meni sitten pääsykokeisiin ja mä en. Aattelin silloin, että ei ei tuommosta hömpötystä vaan että joku konservatiivinen ammatti pitää olla ja ensin käydään lukio loppuun ja mietitään ihan rauhassa vaihtoehtoja. Niin se sitten loppujenlopuksi menikin. Mä kävin lukion loppuun, kirjoitin ylioppilaaksi, menin armeijaan ja aattelin, että siellä pikkuhiljaa joku asia valkenisi mulle. Olin armeijassa Heikki Vihisen kanssa samaan aikaan ja Pote muistaa, että mä olisin siellä puhunut haluavani näyttelijäksi. Itse en kyllä muista sellaista sanoneeni. Sen muistan, että faija toi mulle sinne lakikirjat että nyt rupeet poika lakia lukemaan, ja mä avasin ne ja suljin samantien. Loput 11kk ne kirjat oli kiinni ja vieläkin mä arvoin ja ihmettelin, ja olinhan mä vuoden kunnalla lapiohommissakin. Ehkä se viimeinen niitti oli sitten se, kun mä olin ollut armeijassa metsäkeikoilla ja sun muuta yhden talven ja seuraavan talven olin lapionvarressa, niin mietin että kyllä sisätöihin on päästävä ja sit mä hain Teakiin.”
”Oli mulla kyllä muutamia muitakin vaihtoehtoja mielessä, esim. historiaa lukemaan. Välillä vähän sapettaa, että voi vitsi miksen mä valinnut sitä... Harkitsin myös lentäjäksi kouluttautumista, mutta noin se nyt meni! Noin sen piti mennä. Ja mähän olen ollut lentäjäkin, kaksi vuotta tehtiin sitä sarjaa ”Samaa sukua, eri maata”. Onhan näissä hommissa eroja...nykyään mä aloitan päivän sillä että mä menen tuonne mustaan pimeään huoneeseen keinovaloihin, kun taas lentäjä nousisi puolessa tunnissa tuonne pilvien yläpuolelle ja näkisi joka päivä auringon.”

”Pääsin sitten Teakiin ensiyrittämällä sisään ja opiskelin siellä ´91-´95. En ole tosin koskaan valmistunut sieltä. Jaa miksikö? Siksi, koska Franzénin Pete kielsi mua valmistumasta. Jaa miksi? Sen takia, koska luuserit valmistuu ja lahjakkaat otetaan sieltä kesken koulun pois... Ei mulla hirveesti jäänyt opintoja kesken, lähinnä se kirjallinen opinnäytetyö multa puuttuu ja jotain muuta. Se vaan jäi silloin eikä se silloin siinä painanut. Sen jälkeen se on kiusannut mua tasaisesti kohta 20v, et jos mä joskus teenkin jotain muuta ja olisi joku virallinen ammatti ja paperi. Jos mä vaikka muutan Joutsenoon ja haen sieltä kulttuurisihteerin virkaa niin miten mä haen sitä...” Turkka naurahtaa.

”Meidän kurssi oli kyllä tosi kova ja hyvä porukka, olen onnellinen siitä että kaikki ovat pärjänneet hienosti niin alalla kuin elämässään muutenkin. Samaan aikaan oli Tommi Korpela, Tommi Eronen, Peter Franzén, Janne Reinikainen, Esa-Matti Lång, Jussi Johnsson, Timo Tuominen ja mimmeistä Katja Joutsijoki, Petra Karjalainen, Sari Puumalainen, Kirsi Mustalahti, Anu Sinisalo, Susanna Mikkonen ja Kirsi Ylijoki.”

Ei lainkaan hassumpi kattaus...

Miksi olet näyttelijä? ” Kyse on ollut alunperinkin enemmän siitä porukan hengestä eikä niinkään siitä että haluaisi olla esillä. Se tarinankerronta ja yhteisöllisyyden luominen, ja se että hengitetään yleisön kanssa samaan tahtiin, annetaan elämyksiä ja vaikutteita. Välillä aina tietysti tulee niitä hetkiä, ettei aina jaksa olla kauhean motivoitunut ja kaikki jutut ei välttämättä sovi mulle, mutta kuitenkin se on ammattitaito joka on aina olemassa siellä. Joka juttu kuitenkin aloitetaan aina alusta ja tyhjältä pöydältä, mutta sekin on yksi osa sitä ammattitaitoa, että tuntee ja tietää ja hallitsee sen tilanteen ja osaa käyttää itseään siinä. Parhaimmillaan se on toi mitä mä ensin sanoin ja se on se lähtökohta sille, miksi mä olen lähtenyt teatteria tekemään!”

Jos et olisi näyttelijä, millä alalla mahdollisesti olisit nyt? ”Lentäjäksi taidan olla jo liian vanha, että kai mä sitten olisin se historianopettaja joka jaarittelisi luokan edessä niitä historiallisia tarinoita..” Turkka nauraa.

Onko sinulla omia esikuvia? ”Kyllä mä ihailen hirveesti moniakin. Kouluaikoina oli ihan selkeesti esikuvana Heiskasen Kari, se oli meillä proffana. On niitä ollut, tässä iän myötä se on pikkuisen vähentynyt. Se on kääntynyt enemmän nyt niin, että niitä sillai tarvii vähemmän. Aina sitä vähän varastaa, lainaa, käyttää mielikuvitusta että miten joku teki tuon, käyttää tavallaan hyväkseen niitä esimerkkejä ja esikuvia mitä on ollut. Tosiaan Heiskanen oli aikoinaan, Esko Salminen, Kari Väänänen. Ulkomaisista Robert DeNiro ja Christopher Walken.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ” DeNiro tietenkin. Tuli myös eräs toinenkin mieleen ja osaan kohtuullisen hyvin imitoida häntä ja mua on väitetty vähän samannäköiseksikin, eli olisi ollut mielenkiintoista saada näytellä yhdessä Jussi Jurkan kanssa!”

Jurkka vaiko Turkka? / kuva Teatterikärpänen
Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”No Tampereen Työväen Teatteri ja tärkein rooli oli Jouko Turkan ohjaama ”Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa”, näyttelin siinä filosofian tohtori Pekka Himasta, satakunta esitystä olin siinä mukana ja sit lähdin pois Tampereelta ja se jäi pyöriin vielä pitkäksi aikaa. Se oli ihan huikee menestys 90-luvun puolivälissä, todella mielenkiintoinen ja hieno juttu. Sit olen ollut Tampereen Teatterissa, sieltä sanoisin tärkeimmäksi roolityökseni Othellon tässä muutama vuosi sitten, se oli yks raskaimpia ja vaikeimpia töitä. Lohdukseni sitten luin että se on ollut myös Esko Salmiselle ja monelle muullekin se vaikein rooli. Sit mä piipahdin Kansallisteatterissa yhdessä näytelmässä ja sitten Ryhmäteatterin Suomenlinnan kesäteatterissa yksi tärkeimmistä rooleistani, eli Tuntemattoman sotilaan Koskela. Kesäteattereissa olen ollut muuallakin, Pyynikillä olen ollut neljänä kesänä Kalle Holmbergin Pohjantähti-trilogiassa ja useampana kesänä myös Hämeenkyrössä. Sinne tehtiin mm. tosi hieno juttu, Panu Rajalan sovitus ja ohjaus F.E. Sillanpään Hurskas kurjuus, olin siinä sellainen kirjailija-kertoja – hahmo. Siinäpä ne.”

Miten tänne Hämeenlinnaan sitten ajauduit? ”Ai niin olenhan mä Hämeenlinnan teatterissakin ollut,heh! Asuin pitkään Helsingissä ja kävin Tampereella töissä, aattelin siinä reissatessani että miksi ihmeessä mä en asu Hämeenlinnassa, kaunis pieni kaupunki ja keskellä kaikkea. Sit tuli tuo Sani kuvioihin ja hänen kanssaan rampattiin Nurmijärveltä Tampereelle. Sit freelancerina etsin seuraavaa duunia ja soitin Hämeenlinnan teatteriin et olisko teillä mitään, ja Kuikkaniemen Matilla oli mulle rooli tuohon Niskavuoreen kunhan ensin tekisin Viulunsoittajassa Perchikin roolin ja siinä se sitten oli! Sit mä näin yhden asuntoilmoituksen ja näytin sitä rouvalle, tartuttiin siihen kiinni ja muutettiin tänne. Niskavuori oli kyl yksi isoimmista näyttämöduuneista mitä oon koskaan tehnyt ja hyvin merkittävä sillä tavalla, koska oon aina halunnut tehdä Niskavuorta, rakastan sitä yltiöpateettista draamaa ja sitä kuitenkin niin perisuomalaisuutta mitä siinä samaan aikaan on. Se osoittautui monella tavalla haasteellisemmaksi mitä olin kuvitellutkaan, lopputulokseen olin kyllä hyvin tyytyväinen. Koitin siinä roolityössäni tuoda esiin vähän erilaista miesnäkökulmaa mihin Niskavuorissa oli aiemmin totuttu, ja onnistuin siinä kyllä mielestäni.”

Miten sitten päädyit ohjaamaan kesällä Sappeelle ”Noin seitsemän veljestä”? ”Oltiin sovittu Sanin kanssa, että kun meillä on se 2v tytär niin toinen vaan tekee kesän duunia ja toinen on lapsen kanssa. Laskin kuitenkin äkkiä mun budjetin ja huomasin ettei rahat riitä mitenkään. Eurooppa Nelosesta soitettiin, että lähtisinkö näyttelemään Haavelaivaan Keski-Suomeen. Sanoin etten missään nimessä voi sinne ainakaan lähteä, että eikö teillä ole lähempänä mitään. Kuulin sitten, että Sappeella ei ole ohjaajaa ja mä sanoin että ”Nyt on!” Ajatuksena oli, etten koko kesää roiku näytöksissä vaan teen alkukesän duunia ja sit on aikaa olla lapsen kanssa. Ja niinhän se sitten menikin! Ottivat sen riskin, ettei mulla ollut aiempaa kokemusta ohjauksesta. Toivon, että jatkossakin joku soittaisi ja tarjoaisi ohjaushommia. Se oli mulle haaste ja mä sain siitä hirveesti lisäenergiaa ja hyvää fiilistä. Miten se porukka siellä toimi ja leikitteli ja haastoi toisiaan, sitä on teatteri parhaimmillaan kun yleisökin näki miten paljon me nautittiin.”

Onko sinulla jokin roolihaave? ”Olen saanut tehdä tosi hyviä, Koskelat ja Othellot ja sketsipuoltakin. Varmaan niitä rooleja tulee koko ajan sen mukaan miten tää oma elämä tulee muuttumaan ja antamaan. Nyt en pysty nimeämään mitään tiettyä.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Vähän väliä, aina kun sataa vettä ja aina kun väsyttää aamulla ja pitää mennä tuonne pimeeseen... En missään nimessä oo sillai katkerasti katunut, mutta aina joskus sitä haaveilee että voi hitto, olis voinut olla joku toinen homma... Mut kyllä tää on niin paljon antanut ja rikastuttanut, ja oon saanut upeita ihmisiä tavata. Parastahan tässä on työkaverit, ja ehdoton miinuspuoli on sitten noi työajat.”

Minkälaisessa roolissa koet olevasi omimmillasi? ”Traagisemmat hahmot on ehkä mielletty muidenkin silmissä lähimmäksi mua, mutta on mulla ollut hiton hauskaa noissa huumoripläjäyksissäkin. Mutta ei musikaaleissa!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mikä milloinkin. Mä kopioin monia asioita omasta tyttärestä tohon satuun (Kaunotar ja Hirviö). Pääosin muut ihmiset inspiroi mua, mä tarkkailen muita ihmisiä aika paljon. Myös musiikista saan monta kertaa sellaista tietynlaista potkua juttuihin, kirjoista ja elokuvista. Nuorena jo tajusin sen, että sellainen tietyntyyppinen ihmisten tarkkailu (en tarkoita mitään kyttäämistä) on ollut mulle aina enemmän tai vähemmän kiinnostavaa.”

Kärsitkö ramppikuumeesta tai esiintymisjännityksestä? ”Kyllä ja erityisesti ensi-illoissa. Suu kuivuu, hikee pukkaa ja pelkää ettei muista mitään, tulee pieniä paniikkihäiriömäisiä oireita, mutta niistä yleensä selviää aika nopeasti, et sit kun menee vaan lavalle niin se menee ohi. Ei mulla ihan valtavaa esiintymisjännitystä oo, yleensä nää jutut on niin hyvin harjoiteltuja et sit kun saa jostain ohjenuorasta kiinni ja tekee sen niin kuin sen on tehnyt, niin silloin tietää että siitä selviää. Parhaimmillaan on niin varma siitä jutustaan että sillä pystyy pelaamaan ja leikkimäänkin.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai taikauskoon liittyviä juttuja ennen esitystä? ”Mä aina kyllä kehittelen jonkun idioottimaisen jutun, että esim. Niskavuoressa mä söin Mynthon-pastilleja niin paljon että... no niillähän on niitä laksatiivisia vaikutuksia. Taikauskoon liittyen on niitä, että plaria ei saa heittää lattialle ja jos se tippuu niin sitä pitää suudella, teatterissa ei saa viheltää... Yleensä joka esitykseen tulee joku juttu ihan puolivahingossa, kerran mulla piti olla pussillinen niitä äiteliä autonrenkaita, tungin niitä suun täyteen, nielaisin ja sit näyttämölle”, Turkka naurahtaa.

Suisto-klubin ovi auki !! / kuva Teatterikärpänen
Kerro jokin hauska sattumus! ”Onhan sitä kaikennäköistä sattunut, mutta yksi mitä mä jaksan aina lämmöllä muistaa koko loppuelämäni on sellainen, kun menin teatterikoulusta Työvikseen ja paikkasin Nuojuan Mikaa yhdessä näytelmässä (Solveigin laulu). Siinä mun roolissani ei ollut montaa repliikkiä, meillä oli yksi lyhyt harjoitus vaan päivällä ja illalla oli esitys. Siinä oli sellainen kohtaus, jossa poljetaan Saarelaisen Immun kanssa polkupyörällä ja kaadutaan ja tää mun hahmo rupeaa etsimään sitä isoisää. Kaikki nyt tietää että se on ruotsiksi ”fafa” (farfar) ja mä kun en oo ikinä ruotsinkielestä niin välittänyt eikä sitä oo tarvinnut osata.. No siinä esityksessä sit kaadutaan sillä fillarilla ja mä mietin että ”Mikä perkele se sana nyt oli!” ja sanoin sit ”DEFA” ja Immu putoo niin hirveeseen räkätysnauruun ja mua nolottaa niin älyttömästi tietysti oma sivistymättömyyteni, et en ees ton vertaa ruotsia muistanut et se on fafa eikä mikään auton sisätilanlämmitin!”

Kerro jokin oikein hyvä muisto! ”Olin 25-vuotias ja päässyt just koulusta ja ruvettiin tekeen Jouko Turkan kanssa kanssa Tampereella töitä. Olin aika kovan paikan edessä ja selviän siitä ihan kohtuudella ja päästään ensi-iltaan. Veikko Sinisalo tulee ja ottaa mut siitä juhlaryhmästä vähän sivuun ja sanoo ”Oot sä Himanen kova jätkä!” Se oli 25-vuotiaalle nuorelle pojalle aikamoinen juttu, että Turkan jutusta selviää ja sit tulee vielä tällainen ikoni sanomaan mulle näin. Se teki todella hyvää nuoren pojan itsetunnolle , ja itsekin koitan nykyään aina muistaa, että miten kannustetaan työkavereita ja nyt ohjatessa Sappeella noita nuoria kundeja, et en lytännyt enkä pyrkinyt kiusaamaan tai latistamaan heitä vaan päinvastoin, muistin aina kiittää että ”Hyvä jätkät, hyvää duunia!”
”Samasta jutusta on toinenkin muisto, jostain syystä nää pyörii nyt mun mielessäni. Suutuin Jouko Turkalle ja aattelin et ”Jumankauta äijä nyt mä näytän sulle närhen munat!” kun se keskeytti koko ajan ja se oli helkkarin ärsyttävää. Sit se oli varmaan puoli tuntia keskeyttämättä ja haukku kaikki muut näyttelijät, se puhutteli mua Himaseksi roolinimellä koko ajan ja sanoi ”Himanen löi multa nyt niin luun kurkkuun etten mä pysty sanoon yhtään mitään!” (Jouko Turkan äänellä...)

Kerro vähän tulevista rooleistasi! ”No nyt täällä Hämeenlinnassa olen koko perheen satunäytelmässä Kaunotar ja Hirviö herra Hosuanin roolissa ja sitten sellainen kuin Perheistä parhain. Keväällä mä lähden vierailemaan Tampereen Teatteriin, teen kuninkaan roolin Hamletissa. Se on ensi helmikuussa ensi-illassa.”

Osaatko imitoida muitakin kuin Veikko Sinisaloa tai Jouko Turkkaa? ”No jos mä vaikka imitoisin sulle Sauli Niinistöä nyt tässä, hänhän yleisesti ottaen puhuu pikkuisen tähän tyyliin...”

Ja sitten hiukan Jussi Jurkkaa myös!

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Hämähäkkimies, koska se pääsee vaklaamaan ihmisten ikkunoista sisään et mitä ne oikeasti touhuaa iltaisin.”

Mitä tekisit, jos saisit viettää päivän naisena? ”Voi hyvänen aika. Lohduttaisin puutteessa olevia miehiä!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Mulle tulee kauhea makeanhimo kun herään päikkäreiltäkin, joten kai mä ottaisin suklaata ja karkkia. Pari koria kaljaa, sipsejä ja röökiä riittävästi...”

Jos saisit palata yhteen päivään menneisyydessäsi, minne palaisit? ”Menisin siihen päivään kun mun tyttäreni syntyi.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
Mistä sanasta pidät vähiten? - Pelko
Mikä sytyttää sinut? - Kollektiivinen ilo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kateus
Suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? - Sello
Mitä ääntä inhoat? - Liikennevalojen piipitys
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Maanviljelijä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Asianajaja
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No Turkka, ihan hyvinhän se meni!

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kolmen naisen kohtauksia / Teatteri Siperia

Kolmen naisen kohtauksia / Teatteri Siperia,Tampere

Ensi-ilta 19.10. 2012, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Marika Vapaavuori

Rooleissa Karoliina Blackburn, Miina Maasola ja Marika Heiskanen

Taustaa : Näytelmässä lapsuudesta asti toisensa tuntenut naiskolmikko tapaa jälleen yhden syntymäpäivien merkeissä. Nyt eletään elämän ruuhkavuosissa ja jokainen naisista on jotain vailla, kuka mitäkin. Karoliina Blackburnin esittämä Kirsi etsii tasapainoa perheen ja uran välillä, sydänkohtauskin pysäyttää vain hetkeksi. Miina Maasolan esittämä Sonja hakee voimaa ja etsii itseään meditaation avulla, kolme lasta ja neljännestä haaveillaan. Marika Heiskasen naishahmo Riikka on hoitovapaalla oleva kahden pienen lapsen äiti, joka on miehensä kanssa ostanut vanhan kyläkoulun ja remontti vie hermot ja aikaa pois parisuhteelta. Näytelmä on valmistettu ns. devising-tekniikkaa apuna käyttäen, eli näyttelijät ovat tuottaneet itse näytelmän tekstin kokonaisuudessaan ja ohjaajan tehtävänä on ollut johdatella näyttelijät erilaisten ajatusten ja alkujen luo, ja siltä pohjalta "Kolmen naisen kohtauksia" syntyi.

Miina Maasola, Marika Heiskanen ja Karoliina Blackburn / kuva Harri Hinkka
Plussaa : Ensinnäkin pidin lavastuksesta hyvin paljon, värimaailma miellytti silmääni kovasti ja sama toistui myös näytelmän esitteissä ja käsiohjelmassa. Alku lähti kiintoisasti käyntiin, kun Kirsi soittaa sairaalasta miehelleen. Heti tuli selväksi, että varmaankin hän on hyvin kiireinen ihminen, joka taitaa vaatia itseltään liikaa. Aika suorituskeskeistä olikin Kirsin elo ollut, kovin tutulta tuntui koepapereiden esittely äidille. Kovasti pidin Karoliina Blackburnin miesroolistakin, taitavaa havainnointia. "Niin tuttua" kuului yleisöstä useaankin otteeseen ja vapautunutta naurua naiskatsojien suusta, kun Riikka talutti kaatosateessa pyörää ostoskassien ja lasten kanssa. Moni varmasti tunnistikin tuttuja tilanteita niin remonttikaaoksesta kuin aamiaispöydästäkin. Itse lapsettomana en tietenkään pystynyt samalla tavalla "samaistumaan" tilanteisiin, mutta hyvin pystyin kyllä kuvittelemaan että noinhan se varmaan ajoittain menisi. Parisuhdeongelmista on jokainen takuulla kärsinyt ja sieltä tunnistin itseni, kuin myös ensimmäisistä alkoholikokeiluista. Liikuttavaa oli Riikan lähtö ravintolaan ja pikavipin ottaminen, komean miehen kanssa kohtaaminen ravintolassa oli jotenkin hellyyttävää. Sonja taas oli joka välissä meditoimassa ja ottamassa pientä palaa omaa aikaa, ja lopussahan se sitten avautuikin eri tavalla ja Sonja tajusi jotain suurta. Kaikki naiset olivat kyllä rooleissaan mielettömän hyviä ja avoimia, myös muuntautumiskykyisiä.

Miinusta : Näytelmässä oli paljon myös tanssillisia, sanattomia kohtauksia ja pieninä annoksina ihan jees, mutta pitempi tanssikohtaus itseäni kyllä jo puudutti vaikka hyvinhän nekin kuviot vedettiin.

Muuta : Toivoisin joskus näkeväni sellaisen "naisnäytelmän", jossa joukossa olisi lapseton nainen ja miten se vaikuttaisi ystävyyssuhteisiin ja ympäristöön... Pidän kovasti näistä Teatteri Siperian tuotannoista, ne antavat hyvin paljon ajattelemisen aihetta vielä pitkäksi ajaksi eteen päinkin!

Teatterikärpänen antaa Kolmen naisen kohtauksille neljä tähteä ****

perjantai 16. marraskuuta 2012

Liz-musikaali / Tampereen Työväen Teatteri

Liz-musikaali / Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö

Maailman ensi-ilta 6.9. 2012, kesto noin 2h 40min väliaikoineen

Käsikirjoitus Eppu Nuotio ja Tiina Brännare

Ohjaus Tiina Brännare

Rooleissa : Maria Lund, Sinikka Sokka, Toni Harjajärvi, Laura Alajääski, Emmi Kaislakari, Mika Honkanen, Vesa Kietäväinen, Juha-Matti Koskela, Matti Pussinen-Eloranta, Jari Ahola, Kristiina Hakovirta ja Jari Leppänen

Taustaa : Maailman kauneimmaksi naiseksi syystäkin tituleerattu näyttelijätär Elizabeth Taylor olisi tänä vuonna täyttänyt 80 vuotta. Kahdeksan kertaa naimisissa ollut Liz eli glamourintäyteistä elämää ja rakasti hullun lailla Richard Burtonia, jonka kanssa oli kahdesti naimisissakin. Tässä musikaalissa ikääntynyt Liz (Sinikka Sokka) saa nuorelta tuottajalta (Toni Harjajärvi) vielä kerran mahdollisuuden olla elokuvan päätähtenä. Muistot palaavat hänen mieleensä ja niiden kautta estradille saapuu nuori Liz (Maria Lund), lukuisat elokuvaroolit, rakkaudet, kipeät muistot ja menetykset.

Maria Lund ja Vesa Kietäväinen / kuva Petri Kovalainen,TTT
Plussaa : Musikaali on täynnä näyttävyyttä ja Hollywood-henkistä glamouria, lavasteet ovat prameita ja puvut ja korut huikaisevan kauniita. Molemmat Lizit loistavat rooleissaan ja ovat kuin esikuvansa. Joku häiritsee minua Maria Lundin puhetyylissä, hänen äänensä on jotenkin "terävä" ja metallimainen!? Upea kaunotar hän kuitenkin on, ja kantaa ylväänä niin puvut kuin korutkin. Vanhempi Liz oli myös sangen hurmaava näky ja Sinikka Sokka on roolissaan myös hyvin uskottava ja herkkä. Maria Lundin Lizistä löytyi myös kunnon kipakkuutta ja temperamenttiakin! Aloituksesta pidin kovasti, taustalla vain safiirisilmät. Hauskasti oli toteutettu myös se, miten alussa häävalssattiin kaikkien kahdeksan (oikeastaan seitsemän, sillä yhden kanssa oltiin tuplat) aviomiehen kanssa samaan aikaan. Huumoria tarjosi myös Jättiläisen kuvaukset ja etenkin James Deanin (Jari Ahola) "ratsastaminen". Tanssijat olivat taitavia ja katosta laskeutunut ilma-akrobaatti myös. Miehistä pidin etenkin Lizin viimeistä aviomiestä esittäneestä Mika Honkasesta, Rock Hudsonista (Juha-Matti Koskela) sekä nuoresta tuottajasta (Toni Harjajärvi). Richard Burton (Vesa Kietäväinen) oli aika kirveellä veistetty, särmää ja säpinää löytyi kyllä yhteisistä kohtauksista Lizin kanssa. Laura Alajääski Angel-avustajana oli myös oiva, ja koiruus alkupuolella oli mukava ylläri aina. "You are my destiny" oli musikaalin komein biisi!

Maria Lund ja Sinikka Sokka / kuva Petri Kovalainen,TTT
Miinusta : Näyttävyyttä oli kyllä vaikka muille jakaa, mutta tuli mieleen sanonta "moni kakku päältä kaunis". Aika huttuahan tämä oli ja vilkuilin kelloa useaan otteeseen, että kauanko tätä piinaa pitää vielä katsoa. Kohtaukset alkoivat hyvin, mutta sitten tapahtuu joku käsittämätön käänne, joka vei pohjan kaikelta. Tanssijat tulivat mitä oudoimmissa asuissa ja mitä ihmeellisimpiä kuvioita, ja etenkin musiikkivalinnat hämmästyttivät. Kleopatra alkoi näyttävästi lavasteilla ja faaraohenkisillä miestanssijoilla, mutta juuri kun pääsee tunnelmaan niin lähtee "Pretty woman" soimaan ja tanssataan sen tahdissa. Haloo! Kas kun ei tullut "Walk like an Egyptian". Tankotanssijat ja siihen kohtaukseen kuuluva kappale?? Macarena? Thrillerin tahdissa hautakivien seassa?? Hautausmaalla tausta oli hieno, mutta ihmettelen kohtausta suuresti. Sairaalassa katosta laskeutunut, vaikkakin taitava, ilma-akrobaatti oli jotenkin outo myös. Homma olisi toiminut jossain taustalla, mutta että suoraan sängyn päälle? Loppu oli vähän outo myös, kuningatar Elisabeth ja jäi mietityttämään, että onko tääkin jostain leffasta ja kohta tulee tanssijoita pilaamaan...

Muuta : Muu yleisö tuntui tykkäävän kovasti ja kuului jopa "bravo"-huutoja välillä, mutta itselleni jäi niin tyhjä olo tästä kuin vain suinkin voi olla. Pyhästi päätinkin sitten, että vastedes yritän kiertää kaukaa tämäntyyliset musikaalit. Haluan jotain mietittävääkin kotiinviemisiksi! Tämä oli sellainen "tulipahan tämäkin nähtyä"-kokemus...

Lizille vain kaksi tähteä **, toinen niistä pääosille ja toinen puvustukselle