Keisarikunta / Kotkan Kaupunginteatteri

Keisarikunta / Kotkan Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 13.9. 2014, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Pekka Mandart ja Sami Keski-Vähälä

Ohjaus Tommi Kainulainen

Musiikin sovitus ja johto Ari Ismälä

Rooleissa : Eppu Pastinen, Teemu Koskinen, Mikkomarkus Ahtiainen, Osku Haavisto, Jarkko Sarjanen, Nadja Holopainen, Kalle Pylvänäinen, Lise Holmberg, Antti Leskinen, Anne Niilola, Ella Mustajärvi, Tidjan Ba, Kalle Kurikkala, Arttu Huopainen, Joseph Kaiga/Neil Owens, Elina Virtanen, Tommy Larvi ja Henry Holopainen

Orkesteri : Ari Ismälä, Bengt Ingelin, Vesa Kuitunen, Wiljami Salminen, Jonas Mäki ja Jari Sundelin

 Tuli sitten tehtyä uusi aluevaltaus, sillä löysin itseni Kotkan Kaupunginteatterista. Kotkaan minut sai muutamakin asia : Keisarikunta-elokuvan olen nähnyt useammankin kerran ja teatteriversio kiinnosti kovin, etenkin kun mukana oli muutama aiemmin tuttu kasvo. Navigaattorin avulla löysimme tiemme varsin persoonallisesta Kotkan Cumuluksesta teatterille, isäntä nautti Gambinaa ja minä kääretorttua. Salin ovet aukenivat oudon myöhään ja ehti jo käydä pelko persiissä, että onko esitystä lainkaan. Täysi katsomo sai sitten kuulla, että Tidjan Ba on sairastunut ja hänen kohtauksensa tullaan tavalla tai toisella improvisoimaan, ja että esityksessä olisi kenties enemmän jazzia kuin aiemmin. Mielenkiintoista.

(c) Juha Metso

 Tapahtumat sijoittuvat 50-luvun Kotkaan. Rempo (Eppu Pastinen) elää auvoista yhteiseloa kihlattunsa Ailan (Nadja Holopainen) kanssa. Purnukassa on säästössä rahat "Kotkan ensimmäistä kauneussalonkia" varten. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun vanha tuttu Olli (Teemu Koskinen) palaa maailmalta takaisin kotikonnuilleen ja tekee Rempolle ehdotuksen, josta ei voi kieltäytyä. Kaverukset ostavat Fennia-ravintolan, keräävät soittoporukan kasaan ja perustavat paikkaan kunnon mestan, jossa soitto soi ja suu ei kuivu. Aila tietysti pahoittaa moisesta mielensä ja lähtee Helsinkiin tuttunsa luokse. Pian koko Kotka on yhtä Keisarikuntaa, kruunajaisetkin järjestetään ja yleisökin pääsee osallistumaan menoihin. Ravintolassa on mahtava meininki ja se vetää puoleensa magneetin lailla mm. svengaavan musiikin ystäviä, kauniita naisia, meriltä palaavan Heiskasen (Kalle Pylvänäinen), Junnun (Kalle Kurikkala), itse Olavi Virrankin (Tommy Larvi) ja alkoholitarkastajan. Kaikki ei kuitenkaan kestä ikuisesti.

 Ei jää kyllä yhtään epäselväksi, että meininkihän on loistava heti alkutahdeista. Jalkaa vipattaa heti. Liveorkesteri on hauskasti sijoitettu soittamaan laivan kannelta eikä moinen ihmetytä yhtään, moni kohtaus kun tapahtuu satamassa. Musiikki kyllä vie mennessään ja kappaleina kuullaan mm. Minnie The Moocher, It Don´t Mean A Thing (If You Ain´t Got That Swing), Luonnonlapsi sekä Diga Diga Doo. Fenniassa orkesteri soittaa niin energisesti, että lavasteetkin siinä jo heiluvat tahdissa. Vauhdikkaita koreografioita nähdään myös, etenkin kundien letkeä kävelytyyli jäi mukavalla tavalla mieleeni. (Mieheni kokeili heti teatterin pihalla samaa askelkuviota huonolla menestyksellä...) Muutenkin musikaali sisälsi paljon fyysistä kikkailua esim. pianonsoiton ja baaritiskiltäkaatuilun muodossa.

Heiskanen ja Sikin sokin (c) Juha Metso

 Pari suvantokohtaa hiukan haukotutti, mutta muuten esitys soljui vaivattomasti eteen päin Tidjanin poissaolosta huolimatta. Täytyy kyllä sanoa, että kaikki olisi mennyt täydestä läpi, jos ei olisi tiennyt, että yksi puuttuu. Elina Virtanen ja Kalle Kurikkala hoitelivat melkoisen suvereenilla otteella kohtaukset uusiksi, ja muutenkin nämä nuoret tekivät minuun suuren vaikutuksen. Varsin ammattimainen ote jo nyt! Vuosi sitten tykästyin valtavasti Hämeenlinnan Teatterin Pojat-musiikkinäytelmässä mukana olleeseen Eppu Pastiseen ja ilo oli pitkän tauon jälkeen seurata hänen lavameininkiään, jota olikin ehtinyt olla jo kovasti ikävä. Erityisesti mieleeni olivat myös "Kinkku" (Mikkomarkus Ahtiainen), Sikin sokin (Ella Mustajärvi) sekä hauskasti ärrrrrää sorrrtava Heiskanen (Kalle Pylvänäinen). Ajanmukaiset puvut ja kampaukset olivat myös ilo silmälle.

 Kyllä kannatti lähteä Kotkaan asti Hämeenlinnasta! Keisarikunta on oikeaa hyvän mielen teatteria ja varmasti uppoaa mainiosti pikkujoulukansaan tähän aikaan vuodesta. Esitykset jatkuvat vielä keväälläkin, joten silloin ehtii kyllä myös. Linkki teatterin sivuille tässä.

Keisarikunta saa vahvat neljä tähteä ****.

Tätä kirjoittaessani on Helsingissä käynnissä Väkivallankumous. Hieno ja tärkeä asia, jonka idean takaa löytyy tuttuja nimiä...

(näin esityksen kutsuvieraana)

(c) Juha Metso

Haastattelussa Eppu Pastinen

Eppu Pastisen tapasin elokuun puolivälissä 2013 Hämeenlinnan teatterin yleisölämpiössä, Pojat-musiikkinäytelmän harjoitusten välissä.

Espoon maaseudulta ja sittemmin Helsingistä kotoisin oleva Eppu on syntynyt 1990 ja horoskooppimerkiltään hän on rapu.

Mitä harrastat? ”Toi ”harrastus” on paha, kun oikeestaan kaikki liittyy myös näyttelijäntyöhön. Harrastan laulamista, tanssimista ja aina kun vaan suinkin on mahdollista, niin mitä tahansa joukkuelajia; jalkapalloa, pesäpalloa, salibandya... Joo ja akrobatia, kyllä senkin voi laskea mukaan tähän!”

Samassa pöydässä istuvat Jyri Ojansivu ja Pyry Nikkilä purskahtavat tässä vaiheessa jostain syystä nauramaan...

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Varmaan akrobatia (naurua) ja itsensä huvittaminen omalla äänellä. Kaikki liittyy jotenkin tähän näyttelijäntyöhön.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”No mulla on toi akrobatia (lisää naurua), et sitä vois kehittää niin pitkälle ja siinä on mukava haastaa itteensä. Paljon on sellaista, joka ei oo vielä hanskassa. Ja sit kun ajattelee tällä hetkellä ittensä kehittyväksi laulajaksi, niin olisi mukava jossain vaiheessa aatella, että olisi laulaja. Ja kieliä olis myös kiva osata! Oon opiskellut aika paljon saksaa ja mua vähän kutkuttelis hallita se niin, että voisi tehdä muilla kielillä myös töitä”, Eppu haaveilee.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”En soita mitään soitinta. Vähän rumpuja oon paukuttanut isoveljen jalanjäljissä, mutta ne on sen rummut ja en niitä koko ajan oo saanut soitella. Toi on itse asiassa myös sellainen taito, jonka haluaisin ottaa hanskaan, eli kirjoitan biisejä eli siis tekstejä, mutta mulla ei oo mitään sellaista välinettä, millä säveltäisin! Kitaraa oon miettinyt nyt tässä aika pitkään ja syntetisaattori on ollut myös neljä vuotta kämpillä sitä varten, että jossain vaiheessa ottaisin sen haltuun, mutta en oo vielä sitä saanut tehtyä. Saas nähdä, olisko se sit ens syksyn hommia”, pohtii Eppu.

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”Mulla ei oo ketään lähisukulaisia, jotka olis teatterin parissa tehny hommia, mutta mun isoisotädin veli on ollut tämmöinen tunnettu puheopettaja, joka on aikoinaan esimerkiksi opettanut meidän Teakin puheopettajaa. Tämä Niilo Kuukka on ollut joskus myös teatterinjohtajana Kuopiossa ja Vaasassa.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Mulla on silleen klassinen tausta, että oon kuulemma pienenä laittanut mummolassa penkit riviin ja laittanut mummot istumaan yleisöön ja sitten olen esittänyt jotain. Ala-asteella olin kaikissa mahdollisissa näytelmissä, joihin vaan suinkin pääsin mukaan, eli kyllä se innostusta on ollut jo silloin! Mutta sitten oikeestaan yläasteella, kun olin just sellainen ”klassisen ahdistunut teini”, niin mä ilmaisutaidon kautta tajusin, että esiintyminen oli sellainen asia josta sai kicksejä. Tuli oltua yläasteen bändissä ja pienissä ja isommissa näytelmissä mukana. Nimenomaan näyttelemisestä mä kiinnostuin sitten Kallion lukiossa. Vasta silloin tajusin sen, että kuinka pitkälle voi näyttelijäntyössä mennä. Siihen asti se oli ollut sitä, että esiintymisestä sai ne kicksit, kunnes tajusin, että lavallahan voi elää ja hengittää ja ihmiselämää voi tutkia sitä kautta.”

Eppu Pastinen / kuva Teatterikärpänen 

Alan opinnot? ”Viidettä vuotta olen nyt Teatterikorkeakoulussa. Toisella yrittämällä pääsin sisään vuonna 2009, lukion kakkoselta mä hain ekan kerran sinne.”

Muut mahdolliset opinnot? ”Ei oo muita opintoja, paitsi avustava lihamestari on toinen koulutukseni. Isäni on keittiöhommissa ja sitä kautta olen saanut välillä tehdä ihan oikeitakin töitä.”

Onko olemassa vaihtoehtoa B, eli jos et olisikaan nyt suuntaamassa tälle alalle? ”Oon huomannut, että mua kiehtoo vähän liiankin kanssa kokonaisuudet ja logiikka ja asioiden looginen kuljettaminen. Luulen, että mua voisi kiinnostaa ohjaaminen aika paljon, koska nautin siitä jotenkin ja alan jo luonnostaan piirtämään sellaista isompaa kokonaiskuvaa. Ehkä elokuvaohjaaminen kiinnostaisi tai sitten jos olisin valinnut ihan jonkun toisen tien, niin voisin olla vaikkapa psykologi. Se on kuitenkin vähän samaa hommaa kuin tää, eli tässä yrittää päästä ihmismieleen käsiksi ja se jos mikä on kiinnostavaa ja kiehtovaa. Voisin kuvitella opiskelevani nyt psykologiaa!”

Miksi haluat näyttelijäksi? ”Mä mietin tätä meidän harjoituskautta vaikkapa just, et täähän on leikin riemujuhlaa. Me päivät pitkät kohelletaan tuolla, lauletaan ja nauretaan, vitsaillaan ja mietitään, että miten joku asia voisi mennä. Se on niin naurettavan mukavaa leikkiä! En voi kyllä olla noteeraamatta sitä, että kuinka puhdistavaa se on myös itselle se näyttelijäntyö ja niiden tunteiden läpipäästäminen, jos ne impulsiivisesti alkaa jostain kumpuamaan. Tai se, että tunteet saa näkyä. Siihen on lupa teatterissa! Tosi ihanaa! Ja sit se, että miksi just näyttelijän ammatti, niin kuinka isoja elämyksiä ja puhdistumisen tunteita on itse kokenut katsomossa jonkun näyttelijän kautta, kun kosahtaa se tunne, että nyt tää juttu tai henkilö tai toi lause ymmärtää mua niin täydellisesti, että multa katoaa kaikki puolustuskeinot, kyynelkanavat aukeaa, olo kevenee ja on hetken ollut jossain taikamaailmassa. Se oma näyttelijäntyöllinen haaste on se, että mä haluan olla näyttelijä, joka joskus pystyy antamaan sellaisen tunteen eteen päin. Silloin siitä omasta näyttelijäntyöstäkin tulee tavallaan merkityksellistä”, Eppu filosofoi.

Millaisessa tilanteessa ”teatterin taika” on parhaimmillaan sinulle? ”Silloin kun iso tai pienempikin joukko ihmisiä on lähekkäin ja muodostaa yhteisön, jossa on varmasti jotain aika alkukantaista, et miten tästä selvitään yhdessä. Sellaista metsästys-ja marjanpoimimiskauden kanssa samankaltaisuutta, heh. Ja tavallaan myös se, että siitä ryhmästä muodostuu turvaverkko ja me ollaan toisillemme hyviä ja pehmeitä ja luotetaan toisiimme lavalla ja myös sen ulkopuolella. Ja kuinka iso voima siinä onkaan katsomon puolelle, että jos se maailma onnistuu, jos kaikki puhaltaa yhteen hiileen, niin voi luoda kokonaisia maailmoja ryhmähengellä ja se on myös taianomaista, että saa jonkun toisen uskomaan siihen täysin keksittyyn maailmaan. Tosi kiehtovaa!”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Mä tykkään katsoa tosi paljon leffoja ja seuraan mielelläni tiettyjä näyttelijöitä. Niitä on aika paljon, mut varmaan päällimmäisenä on sellaisia, joiden duuneista nauttii lähes poikkeuksetta, eli Leonardo DiCaprio ja sit sellainen nuori brittinäyttelijä kuin Jamie Bell. Täytyy sanoa Hannu-Pekka Björkman myös.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Mulle tuli kaksi vahvaa naista mieleen, eli Tilda Swintonin kanssa olisi mukava näytellä tai Leea Klemolan kanssa.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Mulla on sen verran kiltit kasvot, että mulle monesti tarjotaan sellaisia viattoman ja sympaattisen kaverin rooleja, ja olisi kiva tehdä sitä vastaan myöskin joskus. Joku Hannibal Lecter-tyyppinen intellektuelli, tai joku oikein typerä, joka käyttäytyisi vielä ääliömäisesti, eli ei olisi sellainen sympaattisen tyhmä. Aika paljon oon saanut tehdä sellaisia energisiä, vilpittömiä hahmoja.”

”Hetkinen Eppu, minkäslainen tää sun hahmosi tässä Pojissa nyt onkaan...” kuittaa vieressä istuva Pyry Nikkilä.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse joku omasta mielestäsi onnistunut roolityö? ”Mä oon ollut Kallion lukion Studioteatterissa, Teatterikorkeakoululla ja nyt täällä Hämeenlinnan teatterissa. Siinä ne on mun teatterit, joissa olen työskennellyt. Sellainen roolityö, joka on jäänyt teatterinlavalta mieleen, oli meidän kandivuoden produktio nimeltään ”VHS-ritarit”, esitin siinä 30-vuotiasta toimittajaa, joka palaa synnyinseudulleen Vantaan Kaivokselaan. Se oli tosi hyvä proggis!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Elämä, rakkaus ja ihmiset!”

Podetko ramppikuumetta? ”Mulla ei oo ikinä ollut sellaista oloa, että ”mäenvoimennätonnemäenvoimennätonne”. Jännittää kyllä aivan törkeesti, mutta mussa se ehkä ilmenee sillä tavalla, että viimeistään tuntia ennen esitystä flippaan ihan täysin, silleen kulutan kaiken ylimääräisen energian pois ja viimeiset viisi minuuttia mä hengittelen syvään. Ei se jännitys siitä lähde, mutta ei se mua myöskään pelota. Kai se ramppikuume sitä tarkoittaa, että vähän kuumottaa mennä sinne lavalle, negatiivisella tavalla. Tai en mä tiedä. Onko se sitä? Jos se on jotain positiivista, niin sit mulla on se.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”, joita teet ennen esitystä? ”Mulla on se äänen äärimmäinen käyttö, tulee huudettua ja heilutettua päätä samaan aikaan, ja sit juoksen ympäriinsä ja tulee myös tanssittua vähäsen ja myös hengiteltyä. Se riippuu kans vähän siitä, että miten se näytelmä alkaa. Joskus voi olla niin, et ei oo hyvä että hikoilee siinä heti ekassa kuvassa näyttämöllä. Osa sitä rituaalia on se, että kattoo kenen kanssa on tekemässä sitä juttua, et vielä kokoo sen ajatuksen. Sen jännittämisen kanssa kun voi helposti luiskahtaa sellaiseen yksinäiseen kuiluun ja siinä voi jäädä tosi yksin tajuamatta sitä. Katsoo keiden kaikkien kanssa mä täällä oon, mahdollisesti koskettaa kaikkia joiden kanssa tuun oleen näyttämöllä. Se tuntuu tärkeältä, koska sen on huomannut, että voi käydä todella äkkiä niin, että luulee olevansa yksin siellä.”

Kerro jokin legendaarinen kommellus, joka on sattunut esityksessä! ”Mulle tulee vaan mieleen sellaisia, että joku on ollut vähän huonokuntoisena lavalla. Yhdessä esityksessä yks näyttelijä oli just parantunut vatsaflunssasta ja siinä esityksessä rullaluisteltiin. Sen näyttelijän olotilasta oltiin vähän huolissaan ja tarkkailtiin sitä, ja sit se tietysti pyllähtää lavalle kesken esityksen. Ittellänikin muistot liittyy vatsaflunssaan, tää tapahtui tosin keikkalavalla. Olin vielä viisi sekuntia ennen vetoa Tavastian backstagella ja luulin pyörtyväni, vatsakipu oli niin kova. Sit kun pääsin sinne lavalle ja adrenaliini alkoi virrata, niin pystyin vetämään sen keikan, ja heti keikan jälkeen menin ihan kaksinkerroin. Se on käsittämätöntä, kuinka paljon adrenaliini antaa energiaa ja voimaa silleen, että mä jaksan vielä tämän ja sitten...”

Kerro joku erityisen hyvä muisto! ”Tuli kaksi asiaa mieleen. Toinen on se, kun on tajunnut ensimmäistä kertaa, että nyt mä oon todella rakastunut. Se keveys, se heikkous ja se voimakkuus kaikki samassa. Ja sit tuli mieleen myös se hetki, kun on ottanut vastaan tiedon siitä, että on päässyt unelmiensa opiskelupaikkaan. Olin Espoon kaupunginjohtajan kartanon tiluksilla, siellä saa siis kuljeskella, ja siellä on vanha talli, jonka takana on pieni levike ja sit siinä on puro, tai ehkä se muuten on Espoonjoki, ja siinä on padottu niin, että vesi lentää korkeelta. Mä oon siinä istunut ja soittanut Teakin sihteerille, et mites kävi. Siinä kävi vielä niin, että soitin sille viittä vaille kolme, koska olin sopinut että soitan sille ja kysyn, et mitä sille kuuluu ja miten sen pääsykokeet on menny, ja sit kun kello on kolme, niin sit se voi kertoa mulle miten mun kävi. Sitä puhelua kyllä muistelen aika isolla lämmöllä, siinä kauniin luonnon keskellä kun istuin.”

Käytkö katsomassa muiden esityksiä ja onko joku jäänyt erityisesti mieleesi? ”Kausittain se menee. Tuli mieleen, että viime keväänä oli yksi sellainen viikko, että kävin arki-iltoina neljä kertaa teatterissa. Välillä saattaa tulla tollasia rykäisyjä. Viimeisin kolahtanut teos on varmaan ollut toi Kansallisteatterin Patriarkka ja myös Takomon Perheenjäsen”, Eppu muistelee.

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Kesällä oon ollut mukana YLEn 12-osaisessa tv-sarjassa ”Mun ainoot 30 minsaa” (traileri ohessa) , se alkaa lokakuun 3. päivä telkasta. Se on seuraava näkyvä juttu, ja sitten tehdään vähän uutta musiikkiteatteria koululla ensi keväänä, loppu on vielä auki.”

Kiinnostaisiko sinua ohjata tai käsikirjoittaa jotain tulevaisuudessa? ”Mua ei ehkä käsikirjoittaminen vielä toistaiseksi kiinnosta, koska musta tuntuu, että mulla ei oo niin paljon asiaa maailmasta, että ottaisin tilaa sillä käsikirjoittamisella, mutta musta olisi kyllä tosi kiva ohjata joku tosi hyvä teksti. Mua kiinnostaisi ohjaustyössä tällä hetkellä ne ihmisten väliset suhteet.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Mä näin vähän aikaa sitten unta, jossa annoin elämänohjeita mun tulevalle lapselleni. Mä kirjoitin sen ylös, oota... (kaivaa puhelinta esiin ja lukee tekstiä). Tiivistettynä tää menis niin, että ajattele muita kuin he olisivat sinä.”

Osaatko imitoida ketään? ”Mielestäni mulla on ihan hyvä lauluimitaatio Ville Ahosesta.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Mä olisin varmaan Spiderman, koska se on ketterä ja sillä on hyvät fyysiset ominaisuudet. Se on sellainen nörtti opiskelijapoika, joka saa supervoimat.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mua kiinnostaisi päästä yläasteikäisen tai lukioikäisen neidon nahkoihin ja kokea se, että miltä tuntuu teini-ikäisen naisen elämä. Lukiossa kun kaikki tytöt aina sanoi, että sä et voi tietää millasta tää elämä on. Sit tietäs!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit mukaasi talvipesääsi? ”Ottaisin varmastikin kirjan, musiikkia ja syntetisaattorin, jotta voisin vihdoinkin opetella soittamaan sitä. Ja sähköä tarvitaan kans!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Ottaisin oikein hyvän ja paksun patjan ja kynän ja paperia, jotta voin tehdä havaintoja luonnosta ja elämästä.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Mä haluaisin käydä mun vanhempieni lapsuudenkodeissa, et millaista siellä on ollut.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen päiväunille.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Katkera

Mikä sytyttää sinut? - Kiihko

Mikä sammuttaa intohimosi? - Krapula

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Tyttöystäväni ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Katkaravun ääntä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Vuorikiipeilijä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Siivooja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan Porteille? - Tervetuloa!

Pojat-musiikkinäytelmä Hämeenlinnan teatterissa, lisäinfoa tämän linkin alta.

Mun ainoot 30 minsaa ennakkokatseltavissa Yle Areenassa tämän linkin alta!

Pojat / Hämeenlinnan Teatteri

Pojat / Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 12.9. 2013, kesto noin 2h 30min väliaikoineen

Sovitus ja ohjaus Snoopi Siren

Sävellys ja sanat Jarkko Martikainen

Koreografia Riia Kivimäki

Rooleissa : Pyry Nikkilä (Jake), Jyri Ojansivu (Immu), Eppu Pastinen (Urkki), Mikko Töyssy (Matti), Lauri Kukkonen (Pate), Lasse Sandberg, Turkka Mastomäki, Katariina Kuisma-Syrjä, Sinikka Salminen, Ushma Karnani, Timo Mäkynen, Nelli Ojapalo, Elina Varjomäki, Jemina Pekkonen, Taru Still ja Inka Turtola

Muusikot : Antti Rajala, Kalle Penttilä, Samuli "Teho" Majamäki, Jari Salminen ja Jussi Koskinen

Taustaa : Paavo Rintalan Pojat-romaani ilmestyi vuonna 1958 ja herätti ilmestyessään paljon puhetta puolesta ja vastaan. Teos kertoo oululaisesta poikajoukosta toisen maailmansodan aikoihin, ja sota tuo poikien leikkeihin ja arkeen oman lisämausteensa monessakin muodossa. Tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden aikajaksolle, ja salakavalasti mukaan hiipii synkempiäkin sävyjä. Moni muistaa varmasti Mikko Niskasen ohjaaman Pojat-elokuvan, joka sai ensi-iltansa vuonna 1962. Maineikas Pojat saa nyt Hämeenlinnan teatterin käsissä uuden päivityksen, sillä nämä pojat myös tanssivat ja laulavat. Jarkko Martikainen on tehnyt musiikkinäytelmää varten täysin uusia kappaleita, joista osa kuullaan instumentaaliversiona.

Pojat / kuva Tommi Kantanen, HML:n teatteri

Ennakkovaroitus; nyt tulee tekstiä!

Plussaa : Keväällä näin ensimmäistä kertaa teatterin tulevan syyskauden ohjelmistolehtisen, ja sydämessäni läikähti nähdessäni siellä otsikon Pojat. Kirjan olen lukenut joskus kouluaikoina ja elokuvan olen nähnyt useampaankin otteeseen, ja siitä on muodostunut minulle yksi rakkaimmista elokuvakokemuksistani ikinä. Jokaisella katselukerralla siitä on auennut jotain uutta, ja niinpä odotukset tämän musiikkinäytelmäversion suhteenkin olivat aika korkealla jo kättelyssä. Minulla oli sellainen kutina, että jos tämä aihe tällä tekijäporukalla onnistutaan sössimään, lopetan koko harrastuksen tähän. Ei vaan ... Luottavaisin, vaikkakin jännittynein mielin istahdin katsomoon ensi-illassa.
Heti alkuun voin sanoa, että kaikki ne odotukset, joita minulla näytelmää kohtaan oli, ylitettiin niin että kohina kuului! Tämä on totta totisesti syksyn kovin juttu, napakymppi, niin ohjauksellisesti kuin toteutuksellisesti! Olen aiemmin todennut useampaankin otteeseen, että teatteri on parhaimmillaan silloin, kun se vetoaa monenlaisiin tunteisiin. Nauru on herkässä, ja niin on itkukin. Tämä oli herkkua niin silmille kuin korvillekin. Nerokas lavastus toimi niin kouluna kuin ratapihanakin ilman sen suurimpia kikkailuja, tarjosi samalla piilopaikkoja ja mahdollisuuksia väijyskelyyn ja "rakkauden vaanimiseen". Puvut ja kampaukset, valot ja tehosteet loivat ajankuvaa ja tunnelmaa. Mieleni sopukoihin jäi kuulumaan junanvaunujen kolkko kalke.
Että onkin ohjaaja osannut alkuperäisteoksesta valita myös ne itsellenikin tärkeimmät kohtaukset! Poikajoukon hieno visio sankaruudesta ja pelokkaiden naisten auttaminen, Raksilan taiteellisen tiiatterin hillitön mukaelma Mannerheimin syntymäpäiväjuhlista, Immun värväytyminen vapaaehtoiseksi, kaljakaupat janoisille sotilaille ja muu vaihtotalous, Tuiran poikien kohtalo, Jaken äidin yritykset saada poikansa iloisemmalle mielelle. Parasta kaikessa on kuitenkin kujeileva, sähikäisten lailla sinne sun tänne singahteleva poikaviisikko. Porukka on energiaa ja vauhtia täynnä, paikallaan ei juuri seisoskella, vaan koko ajan on jotain metkua mielessä ja hihitellen siirrytään taas seuraavaan paikkaan kolttosille ja suunnittelemaan sankaritekoja. Naiset ja hameväen ajattelu tosin saa pojatkin hyytymään paikoilleen ja makaroonin lailla levähtämään pitkin piennarta. Jokainen jannu on selkeästi oma yksilönsä, vaikka massan mukana toimitaankin ja yhteen hiileen puhalletaan. Kisataan siitä, kenellä on huonoimmat kengät ja astmalla ylpeillään. Eroja alkaa kuitenkin löytymään, on havaittavissa rauhoittumisen ja ylpistymisenkin merkkejä. Synkkiä aatoksiakin, joita ikään kuin ohimennen väläytellään kavereille muka vitsinä. Kaikkea ei tosin paljasteta edes niille parhaille kamuille, vaikka olisi syytä. Sota tuo poikien viattomiinkin leikkeihin uusia, pelottavia vivahteita. Jännän äärellä ollaan useasti, ja sitten taas juostaan nauraen pois.
Lempparikohtauksikseni muodostui kaksi hyvinkin erilaista tilannetta. Toisessa höynäytetään sotilaspoliisia ja meno on kuin piirretystä (tai Benny Hillistä, ihan miten vaan), peukku ylös sille joka keksi ne pikkuriikkiset nuket! Toisessa taas junanvaunusta tupsahtaa kaikkea muuta kuin janoisia sotilaita, jotka vielä alkavat kertoa laulaen haikeaakin tarinaansa. Tämä oli Martikaisen kappaleista ihan ehdoton suosikkini, kerrassaan nerokas! Mieleeni tuli sanaleikki, jossa rintamalta tullaan ja rintamassa lauletaan. Ja Rintala katsoo ylpeänä ylhäältä teoksensa uutta tulemista. Laulussa oli melkoista voimaa ja tenhoa, iloisesti kerrotaan terveisiä ja "siinä kai se olikin". Aikamoisia ralleja ja hienoja tunnelmapaloja (Messinkilankaa, Immun värväytymislaulu) on Martikaisen kynästä kyllä syntynyt. En ole aiemmin mikään fani ollut, olen kyllä tiennyt miehen omaleimaisen tyylin, joka on tunnistettavissa tässäkin varsinkin muutamassa kappaleessa. Nyt ymmärrän!
Tanssi ja liike on kautta koko esityksen vahvasti läsnä - ja hyvä niin. Hienoa työtä on Riia Kivimäki kyllä tehnyt tämän suhteen. Pidin erityisesti nahistelukohtauksista ja siitä, kun pojat näyttivät mallia hienostelusta. Yleisön mieleen taisi eniten olla vauhdikas laulu "Tikarit, puukot ja pyssyt", ja se jäi vielä päähänikin soimaan.
Entäs sitten ne näyttelijäsuoritukset? En oikein osaa nostaa sieltä ketään ylitse muiden, sillä koko porukka vetää ihan täysillä ja suurella riemulla ja taidolla. Poikajoukko on kokonaisuudessaan mainio, sieltä eniten "samaistuin" ehkä itkuherkkään ja yllytyshulluun Urkkiin (Eppu Pastinen) ja Jakeen (Pyry Nikkilä), joka oli niin läsnä joka tilanteessa ja jonka maanisia piirteitäkin saanut nauru jäi kaivelemaan mieltäni. Sinikka Salminen Tuiran Kaaleppina, Turkka Mastomäen opettaja, Katariina Kuisma-Syrjän Jaken äiti, Ushma Karnanin saksalaisen sotilaan ujosteleva heila, Lasse Sandbergin sotilaspoliisi (ja tutunoloinen vanhempi rouvashenkilö...). Nappisuorituksia kaikki!
Lopussa oli pakko sulkea silmäni hetkeksi, tuntui että joku puristaa lujaa sydäntäni kasaan ja happi loppuu. Teatterista oli lähdettävä mahdollisimman nopeasti ulos, jottei kukaan vaan kysy tai sano mitään. Suorastaan mykistyin pitkäksi aikaa. Päässä pyöri ajatuksia sankaruudesta. Unelmista. Lapsuudesta. Kuralätäköistä ja puihinkiipeilyistä, mutaojasta johon saapas juuttui, lumisodasta, kadonnesta pehmo-oravasta, superpalloista, hyppynaruista ja Apinoiden planeetasta. Jossain päin maailmaa tälläkin hetkellä joku lapsi leikkii puisen pyssyn kanssa, toisille se taas on totisinta totta.

kuvat Tommi Kantanen / HML:n teatteri

Miinusta : Äänentoistossa lieni jonkinlaisia ongelmia? Kuvittelin korvieni olevan lukossa, sillä välillä repliikit ja laulut tuntuivat tulevan jonkun vallin takaa. Vähän myös ehkä hoppuiltiin repliikeissä ja vaihdoissa, mutta ei se liiemmin menoa haitannut.

Muuta : Kiitos vielä murteesta, murrefani kun olen! Murresanoja viljeltiin myös laulunsanoissa, oli mukava lisä niitä sieltä bongailla. Ja musikanttiosastolla itse Teho Majamäki! Olen kyllä äärettömän ylpeä meidän teatterista ja kiitollinen ohjaaja Snoopi Sirenille siitä, että tätä päässään muhitteli. Tämänkaltaiselle musiikkiteatterille on tilausta ja tarvetta. Lisää odotellessa!

Pojat vei sydämeni ja täydet viisi tähteä *****, heilahtivat vieläpä Top 3:een ranking-listallani. Tämä pitää nähdä vielä muutaman kerran. Pojat jatkaa Seitsemännen portaan enkelin viitoittamalla tiellä...

(Niin. Lisäksi on olemassa yksi hyvin henkilökohtainen syy myös, miksi tämä Pojat on kaikissa muodoissaan aina tullut iholle ja ihon alle. Niin henkilökohtainen, että sen tietävät vain harvat ja valitut.)

Jake (Pyry Nikkilä) / kuva Tommi Kantanen, HML:n teatteri

Yhteishaastattelussa Pojat-kolmikko

 Tapasin elokuun loppupuolella Hämeenlinnan teatterilla harjoitusten välissä kiinnostavan poikakolmikon. Pyry, Jyri ja Eppu ovat kurssikavereita Teak:ista ja pian heidät nähdään yhdessä lavalla Pojat-musiikkinäytelmässä, joka saa ensi-iltansa torstaina 12.9. täällä Hämeenlinnassa. Jokaisesta on lähiaikoina tulossa vielä henkilökohtaisempi haastattelu, mutta tässä näin enskarin alla yhteishaastattelussa Pyry Nikkilä, Jyri Ojansivu, Eppu Pastinen ja aiheena Pojat.

Kertokaapas ensin, että miten oikein päädyitte mukaan Pojat-näytelmään?

Pyry : Tulin mukaan sillä tavalla, että tuo Jyri pyysi mua! Heheh. Se ilmoitti, että olisi tämmöinen juttu tiedossa Hämeenlinnan teatterissa ja sit se asia oli mun mielestä pitkään ilmassa sillai, että se oli alustavasti kysytty ja kyllähän mä olin alustavasti kiinnostunutkin, mutta sitten meille tuli vielä koulun sähköposteihin asiasta meiliä ja kun näki mustaa valkoisella, niin sitten siitä tuli todempaa jo. Tää tapahtui joskus viime vuoden puolella, taisi olla joulukuussa.

Jyri : Joo mulle soitettiin ihan täältä teatterilta, teatterinjohtaja Paavilainen soitti ja kysyi, että olisko meidän kurssilla mahdollisesti kolmea jätkää vierailemaan tänne. Halusivat tänne mielellään kurssikavereita, jotta saisivat sellaisen valmiin, kompaktin ryhmähengen. Tiedustelin asiaa sitten muilta ja tässä on tää meidän kiinnostuspoppoo.

Eppu : Jyri oikeestaan jo vastaskin, että miten minä tähän myös päädyin. Jyri kysyi ja vähän kun aikatauluasioita sumplittiin, niin näytti siltä, että tän pystyisi tekemään. Keväällä tuli sitten se varmistus ja hyvinhän tässä sitten kävi. Kaikki kolme kundia, jotka vaan voi mennä keskenään sekaisin, on kaikki täällä nyt.

Naurua ja yrityksiä hämmentää minut siitä, että kuka milloinkin on äänessä...

Pyry : Meillä on kaikilla tummat hiuksetkin vielä ja lyhyet, samankaltaiset nimet.

Oletteko lukeneet Pojat-romaania tai nähneet elokuvaa?

Pyry : Mä en ole nähnyt sitä elokuvaa. Ensin aattelin, että katson sen, mutta sitten päätin että just tän jutun takia en halua nähdä sitä leffaa ennen ensi-iltaa. Esityskauden aikana voisin sen sitten jossain vaiheessa katsoa. Mä aattelin, että mulle tulee rauha sen oman hahmoni rakentamisen kanssa enkä saisi elokuvasta vertauskohdetta. En ole myöskään lukenut sitä kirjaa, eli tää on ollu mulle ihan niinku ohjaaja Snoopin kirjoittaman käsiksen pohjalta, että miten olen tuohon maailmaan sukeltanut.

Jyri : Mä oon varmaan joskus nähnyt sen leffan, mutta mulla on siitä aika hatarat muistikuvat, eli laittasin tän kategoriaan ”leffat, joita en ole nähnyt”. Samoista syistä kuin Pyryllä en myöskään oo halunnut katsoa sitä nyt, kun se on jonkun toisen versio se elokuva. Luin sen kirjan kuitenkin tuossa kesän aikana. Sitä kautta näki laajemmin ne hahmot ja tarinat.

Tässä vaiheessa vierestä kuuluu sihahdus, kun Eppu avaa vichypullonsa.

Jyri : Tuo ääni kuului lohikäärmeelle, joka sivalsi minulta juuri parran pois...

Eppu : Mä olen nähnyt sen leffan aiemmin ja katsoin sen vielä ennen kuin treenit alkoi. Sitä kirjaa mä en oo kylläkään lukenut. Tätähän voi perustella ittelleen varmaan miljoonalla eri tavalla, mutta aika nopeesti kävi tuolla treeneissä ilmi se, että Snoopi kun on tuon sovituksen tehnyt, niin se yrittää jättää sen alkuperäisteoksen vähän toisaalle ja keskittyä niihin kohtauksiin, jotka se on itse valinnut tähän kyseiseen sovitukseen. Se helpotti kun tiesi, että se riittää, että keskittyy nyt vaan tähän kyseiseen tekstiin. Musta tuntui kuitenkin ihan hyvältä kattoo se leffa, että on jotain pohjamateriaalia. En mä muista siitä leffasta juurikaan omaa hahmoani, eli en koe että se olis hankaloittanut tätä omaa työtäni tähän asti.

Vasemmalta Eppu, Pyry ja Jyri / kuva Teatterikärpänen

Millaiset ovat fiilikset ja tunnelmat harjoituksista tähän mennessä?

Pyry : Tosi hyvät ainakin mulla. On ollut hirveen hauskaa tehdä ja varsinkin nyt, kun on ollut sellainen turva siitä, että on päässyt näiden tuttujen kundien kanssa tulemaan taloon ihan uuden porukan keskelle. Osa tuntee tietysti toisensa, mutta sitten on tuolta Lahden Mutesta porukkaa ja muualtakin. Kivaa on ollut, hirveen monipuolista hommaahan tää on. Silloin kun kuulin ennen treenien alkua, että tähän tulee koreografikin mukaan niin aattelin ensin, että ”okei, varmaan tulee vähän jotain tanssiakin”, mutta se tanssi onkin ollut aika isossa osassa treenejä ja tätä koko juttua, ja siinä mielessä on ollut hauska tehdä myös sitä, koska sellaista ei ole koulussa ollut kovin paljoa. On meillä toki ollut tanssihommaa, mutta se on ollut erityyppistä. Mulla on hyvät fiilikset, vaikka huomaa aina päivän ja varsinkin viikon päätteeksi, että kyllä on saanut antaa ittestään aika paljon. Keho on ollut aika väsynyt ja mielikin on ollut väsyksissä, mutta kyllä tää on ollut kivaa!

Jyri : Tuo oli aika tyhjentävä vastaus kyllä. Mulla on ollut kans tosi kivaa, että just toi mitä Pyrykin sanoi, et välillä on ollut yllättävänkin raskasta, sillai positiivisella tavalla. Toi meininki on ollut kyllä tosi mahtavaa, ollaan täynnä virtaa ja energiaa. Paljon on laulua ja tanssia, eli tulee myös haastettua itteensä, ja sen lisäks pitää vielä näytelläkin vähän. Heheh! On hyväntuntuinen proggis kyllä!

Eppu : Joo, on ollut kyllä tosi nastaa. Mä oon nauttinut kans siitä fyysisestä puolesta tässä tosi paljon. Nautin hirveesti muutenkin kaikesta liikunnasta ja joukkuelajeista, akrobatiasta ja sen tyyppisestä hommasta. Tää on oikeestaan ensimmäinen teatterijuttu, jossa sitä kaikkea sitten pääsee käyttämään, sitä fyysistä puolta itsestään. Oon ollut siitä tosi iloinen, ja muutenkin kesän jälkeen tuntuu hyvältä tämmöinen fyysinen startti syksyyn. Oon ollut tosi innoissani koko tän treenikauden. Oon pitänyt myös paljon siitä, että Snoopi on tosi energinen ohjaaja. Alussa mä nautin varsinkin siitä dialogista näyttelijöiden ja ohjaajan välillä, se oli sellaista rivakkaa ja nopearytmistä. Tuntuu kyl siltä, että on hyvä juttu tulossa nyt!

Mitkä ovat odotukset Pojat-näytelmän suhteen?

Pyry : Tää menee nyt sen mukaan, että mitkä fiilikset mulla tällä hetkellä on, mutta kyllä mulla tuntuma on se, että saa kyllä tehdä töitä, mikä on tosi kivaa ja lisäksi tässä huomaa sen, että saa kyllä haastaa itseään niin paljon kuin vain kykenee. Mä oon ihan varma, että tästä tulee kyllä tosi loistava juttu! Mä oon ollut tosi fiiliksissä sekä näistä tyypeistä joiden kanssa oon ollut tekemisissä että myös tuosta maailmasta, jota me ollaan yhdessä luomassa. Mulle tää on ainakin niin uudenlainen juttu just siinä monipuolisuudessaan, tässä tulee kyllä käytettyä kaikkia näyttelijäntyön osa-alueita. Hyvät ja isot odotukset tän jutun suhteen.

Jyri : Mä en osaa lisätä tuohon kyllä yhtään mitään. Hieno vastaus, Eppu! Eiku olikse sittenkin Pyry...

Taas koitetaan saada haastattelijaa sekaisin, tuloksetta...

Eppu : Mä odotan kyllä sitä kokonaisuutta, sit kun saadaan se eka läpimeno tai se kolmas läpimeno. Se eka tulee varmaan olemaan jossain määrin rämpimistä. Meillä oli viime viikon perjantaina ekan puoliskon ensimmäinen läpäri, ja siitä tuli kyllä niin nasta fiilis ja siinä myös tajusi sen, kuinka liikkuva tää esitys on. Et jos ekassa kohtauksessa jo tulee hiki pintaan, niin se ei oikeestaan laske siitä missään vaiheessa. Kyllä mä odotan sitä, että saadaan yleisö sisään ja nyt kun tuolla on niin paljon ihmisiä, jotka on sitoutuneet siihen yhteiseen maailmaan, niin se on aina mielenkiintoinen kysymys, et miten se maailma sitten näyttäytyy ulkopuolisille. Kyllä sitä vastaanottoa odottaa siinä mielessä. Nyt on luottavainen olo siitä, että meillä on kyllä sen verran energiaa siinä, että sen kyllä saa myytyä yleisölle.

Muutama päivä enää ja Pojat päästetään irti. Itselläni on sellainen fiilis, että tämä tulee olemaan syksyn kovin juttu!

Lisätietoja, esityspäiviä ja muuta tämän linkin alta.