Olen lukenut näyttelijöiden elämäkertoja aika paljonkin (viimeisimmistä mainittakoon Leo Jokela, Jussi Jurkka, Esko Roine ja Asko Sarkola) ja kirjoissa on ollut aimo annos kiintoisaa teatterihistoriaa. Lisäksi minua on aina kiehtonut se, mistä kiinnostus teatteria kohtaan on aikoinaan herännyt, eli miten pahasti teatterikärpänen puraisi. Näyttelijöiden värikäs yksityiselämä sen sijaan minua ei ole kauheasti jaksanut innostaa ja olen aina ollut sitä mieltä, että "tavikset" osaavat hölmöillä ja sotkea asiansa ihan yhtä taidokkaasti ellei pahemminkin, niistä ei lehtien lööpeissä kuitenkaan huudella sillä ketäpä kiinnostaisi? Ehkäpä jotkut saavat kunnon kicksejä siitä, että "taas tuo ja tuo on törttöillyt", jotenkin siinä kai samalla tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi vai mikä lie?
Oskari Katajiston kirjan nimi "Tunnustuksia" nosti ensimmäisenä mieleeni kaikenlaista hömppäosastoa, tunnustuksen paikka itselleni tässä näköjään myös. Mietin hetken, että jaksaisiko juuri tämä kirja kiinnostaa minua enemmänkin. Mukana olisi varmasti Seiskan kannesta silmiini osuneita kohujuttuja (Seiskaahan EN lue muualla kuin parturissa, oikeasti, mutta koska työkseni olen kaupantäti, en pysty välttymään kansikuvilta ja kohuotsikoilta oikein mitenkään), mutta taatusti myös sitä janoamaani teatterihistoriaa ja tarinoita näytelmiin liittyen - ja vieläpä ajalta jolloin minullakin olisi ollut mahdollisuus mennä katsomaan! Ja tässä nyt ollaan, "Tunnustuksia" luettujen pinossa.
Oskari Katajisto pääsi Teatterikorkeakouluun kolmannella yrittämällä vuonna 1986. Noihin aikoihin TeaKissa sattui ja tapahtui, oli Jouko Turkkaa ja Jussi Parviaista ja Jumalan teatteria (kannattaa muuten lukea myös näyttelijä Eppu Salmisen kirja Lasten ristiretki). Katajisto valmistui vuonna 1990, sai kiinnityksen Helsingin Kaupunginteatteriin ja pääsi heti kättelyssä tekemään isoja, kriitikoiden ylistämiä ja katsojien rakastamia rooleja. Kylläpä muuten taas harmittaa, etten ollut 90-luvulla vielä kovin valveutunut teatterissakävijä. Sen verran kovaa kamaa on Helsingissä tuolloin nähty.
Omista muistiinpanoistani löytyy kalenterimerkintä vuodelta 2001. Oskari Katajiston monologi, vierailu Hämeenlinnassa. Kyseessä taisi olla ensimmäinen näkemäni monologi ja muistan edelleen sen, miten ison vaikutuksen esitys minuun teki. Yleisö seurasi hiirenhiljaa esitystä, kukaan ei rapistellut eikä yskiskellyt, muuta en sitten muistakaan. Kirjan luettuani selvisi, että kyseessä oli Pekka Laihon ohjaama Enoch Arden -monologi. Myöhemmin näin Oskarin lavalla HKT:n suurella näyttämöllä näytelmässä "Nuoruuden suloinen lintu" ja muutama vuosi sitten komediassa "Kolme apinaa" sekä draamassa "Kipupiste". Ihmeen vähän olen siis häntä lavalla nähnyt. Jotenkin en edes huomannut, että häntä ei noiden näytelmien jälkeen missään näkynyt ja minulle tulikin täytenä yllätyksenä se, että hänet on kolmen varoituksen jälkeen irtisanottu työsuhteestaan alkoholinkäytön vuoksi. Tästä kirjasta asiasta vasta luin. Ehkä siitä on ollut lehdissä juttua, ehkä ei...
Oskarilla on kyllä tarinankerronnan lahja ja sana hallussa. Minulle kirjan parasta antia olivat lapsuus-ja nuoruusmuistelot (Oskarilla on ilmiömäinen muisti!), TeaKin rääkki sekä ensiaskeleet ammattilaisena. Miltä tuntuu olla kaikkien ylistämä, Marlon Brandoonkin verrattu nuori kyky? Mahtaako suosio kihahtaa päähän? Kihahtihan se, ja kaikesta tästä Katajisto kertoo kyllä hyvin rehellisesti ja avoimesti. Alamäkiosasto tarjosi sitten kyllä kylmää kyytiä ja hiukan niissä oli ehkä selittelyn makua. Jotenkin minulla aina nousee niskakarvat pystyyn, jos aletaan kertoa syitä juomiselle.
Olin autuaasti unohtanut surullisenkuuluisan "Haluatko filmitähdeksi?" -ohjelman, jossa Oskari toimi päätuomarina. Seurasin kyllä aikoinaan sarjaa, mutta minulla oli sellainen tunne, että Oskari on tuomarina yhdensortin roolihahmossa, eli ei omana itsenään ja hänet on pistetty laukomaan asioita päin kilpailijoiden naamaa. No, kirjassa tämäkin episodi tuli kerrottua ja kyllä pistää vihaksi.
Naisjutut ja tappelut eivät minua liiemmin kiinnostaneet tälläkään kertaa, mutta suorastaan ahmin kaikki teatteriin ja näyttelijyyteen liittyvät jutut. Kirjan luettuani toivoisin, että joku teatteri antaisi Katajistolle mahdollisuuden näyttää, että peli ei ole vielä menetetty. Haluaisin nähdä hänet jossain isossa, hienossa draamassa kantavassa roolissa. Sellainen minulta aikoinaan jäi näkemättä, kun siitä "Nuoruuden suloinen lintu"-näytelmästäkään en mitään muista.
Mukana on myös pari kuvaliitettä niin lapsuusajoilta kuin teatterivuosiltakin. Ne syventävät mukavalla tavalla lukukokemusta, tämänkaltaisissa kirjoissa pitää aina olla paljon kuvia ja jos ei ole, jää monikin henkilö kaivelemaan.
Oskari Katajisto : Tunnustuksia
Kirjoittanut Arto Leivo
280 s , ilmestynyt elokuu 2017
Kustantaja Minerva
Sain kirjasta arvostelukappaleen, kiitos Minerva-kustannus!
