Olavi Virta / Suomen Kesäteatteri, Sappee

Olavi Virta / Suomen Kesäteatteri, Sappee

Ensi-ilta 4.7. 2019, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Paavilainen
Kapellimestari Jukka Hänninen
Koreografia Jani Rasimus
Lavastussuunnittelu Jyrki Seppä
Puvustus Arja Sahno (assistentti Sanna Lintula)
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Pirjo Laihiala
Äänisuunnittelu ja miksaus Pasi Lehtinen

Orkesteri : Jukka Hänninen, Miika Perkiö, Mirka Dojan ja Jyrki Telilä

Rooleissa : Jari Ahola, Jani Koskinen, Mira Luoti, Petra Ahola, Mikko Huoviala, Leea Lepistö, Valentin Salo, Jani Rasimus ja Katri Mäkinen

Olat ja naiset Sappeen hienoissa maisemissa 

 Ties kuinka monetta kertaa katsomassa musiikkinäytelmää, jossa mukana Olavi Virta jollain tavalla... Välillä sitä ajattelee, että eiköhän tämä ala olla jo nähtynä, mutta sitten sitä kuitenkin löytää taas itsensä kyynel silmäkulmassa pää hieman kallellaan katsomassa ja kuuntelemassa, kun ikääntynyt Olavi Virta (useimmiten roolissa on ollut Jani Koskinen) laulaa, että "saavu ei koskaan tällaista iltaa, ei koskaaaaaan". Hopeinen kuu on meikäläisen lemppari ja toimii aina ja joka tilanteessa mielenherkistäjänä, samoin Punatukkaiselle tytölleni. Tosin jälkimmäisen voisi jo päivittää ja vaihtaa nimeksi Entiselle punatukkaiseksi värjätylle, nykyiselle hyvää vauhtia harmaantuvalle tytölleni.

 Jani Koskisen olen nähnyt Olavi Virtana viimeksi kesällä 2018 tällä samaisella estradilla Topi Sorsakoskesta kertovan On kesäyö -jutun yhteydessä, Jari Aholan taas onnekseni Olana viimeksi kesällä 2006, jolloin nyt jo edesmenneessä Hämeenlinnan Kesäteatterissa näytelmässä Tapsa, Toivo ja rakkaus. Oi muistoja. Siinä pari vahvaa houkutinta syyksi siihen, miksi jälleen kerran heittäydyin kirjaimellisesti Virran vietäväksi.

Jari Ahola ja Jani Koskinen

 Mitään varsinaisesti uuttahan ei tämä osittain päivitetty versio Olavi Virran elämästä ja uran vaiheista tarjoa, samainen juttu pyöri Sappeella ensimmäistä kertaa kesällä 2009 ja silloin Jani Koskinen oli nuoren Olavin roolissa ja Kunto Ojansivu vanhan. Liikutuin laulun voimasta silloinkin. Odotettavissa on siis kesällä 2029 Olavi Virta 3.0 ja vanhan Olan roolissa Jari Ahola ja nuorena ties kuka karismaattinen kyky? (Vaan missä ja milloin koetaan ensimmäinen Olavi Uusivirta-musikaali?) Pikakelauksella käydään läpi lapsuusajat, sodanaikaiset viihdytysjoukot, elokuvahommelit sekä uran nousut ja laskut. Olavit vuorottelevat, laulavat yksin ja yhdessä toistensa ja naistensa kanssa. Humalaista hoipperointia ja keppiinnojailua on myös luvassa. Ja kävipä paikalla myös eräs varsin tuttu hahmo ruohonleikkurin kanssa kohtausta keskeyttämässä... Mikko Huovialan bravuuri ehdottomasti tämä hahmo.

 Laulut ja ääni edellä tässä siis mennään, ja komiasti mennäänkin. En edes muista mitä kaikkea kuullaan, mutta voi jestas sentään kyllä on herkkua korville ja silmille myös. Naisetkin pääsevät ilahduttavan paljon laulamaan kukin vuorollaan, siitä iso plussa (välillä kun näissä on ollut tapana se, että vain hymyillään kauniisti sivummalla ja vähän tanssitaan, kun miehet ottavat estradin haltuun). Petra Ahola osoitti jälleen muuntautumiskykyään, hänet kun nähtiin mm. Unto Monosena, Kyllikki Forssellina ja eräänä varsin huvittavana Dannya etsiskelevänä fanina. Tyyppi vaikutti varsin tutulta... Kovasti minua viehätti myös uusi tuttavuus Leea Lepistö, hänellä oli pirtsakkaa pilkettä silmissään ja erittäin monipuolinen lahjakkuus muutenkin! Erityisen kiva juttu oli myös se, että orkesteri esiteltiin Leean toimesta heti alussa ja kukin soittaja vuorollaan saapui kumartamaan yleisölle esittelyn yhteydessä ennen soittopelinsä ääreen asettumista. Myös Mira Luoti vakuutti mystisenä Evana, joka kulki Olavin vierellä uskollisesti.

Katri ja Jani tunnelmoimassa 

 Tanssijoista en meinannut saada välillä silmiäni irti lainkaan, meno oli vauhdikasta ja myös tunteen paloa oli aistittavissa. Upeasti käytettiin mustaa kangasta, jonka keskellä roihusi yhdessä ja erikseen. On nautinnollista seurata ammattitanssijoita, jotka ovat samalla myös tunteiden tulkkeja ja kokonaisvaltainen ilmaisu ulottuu ilmeitä myöten katsomon takariviin asti. Ihailen suunnattoman paljon Jani Rasimusta ja Katri Mäkistä, ja on suuri ilo katsella taidokkaita kuvioita ja hyvää meininkiä ihan livenä eikä aina kuvaruudun kautta. Vielä kun itse olen parkettien partaveitsi vain unissani, jos sielläkään.

 Lavastukseen oli haettu värivaloin ja lyhdyin vähän kansainvälistä tuulahdusta ja yhdistetty kotimaiseen puurakentamiseen, ja hyvinhän se toimi. Mambo italiano svengasi siihen malliin, että tunsin olevani jossain vanhempieni nuoruudessa ja vähän ulkomaillakin - ja korvamatohan siitä tuli, halusin tai en. Vähän eri sanoilla valitettavasti.

 Viihdyimme oikein hyvin, ja makkaraakin tuli maisteltua ihan riittämiin väliajalla ja jälkeen. Alkaa kiintiö olla kyllä täynnä kesäteatterimakkaroiden suhteen, vielä olisi kaiketi kaksi mestaa testattavana. Lisäinfoa esityspäivistä tästä linkistä.

ps. Näitä erinäisiä virta-aiheisia vitsejä kun on viljelty, pakko mainita myös se, että ennen esitystä puhelinta sammuttaessa näytölle tuli teksti "virta pois" ja tässä tapauksessahan se ei toiminut sitten yhtään, vaan Virtaa oli luvassa tuplaten!

Esityskuvat (c) Daniel Paul

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Suomen Kesäteatteri!)

Danny-musikaali / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Danny-musikaali / Suomen Kesäteatteri, Valkeakosken Apianniemi

Ensi-ilta 13.6. 2019, kesto noin 2h 25min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Paavilainen
Kapellimestari Ali Ahmaniemi
Koreografia Ansku Bergström (paitsi Tuulensuojaan/Daniel Paul)
Puvustus Arja Sahno, assistentti Sanna Lintula
Kampaus ja maskeeraus Pirjo Laihiala, assistentti Hanna Heikkilä
Lavastussuunnittelu Jyrki Seppä

Orkesteri : Ali Ahmaniemi, Sampsa Rättäri, Teemu Broman ja Jimi Hautamäki

Rooleissa : Lauri Mikkola, Ilkka Koivula, Susanna Laine, Ushma Karnani, Erika Vikman, Harri Penttilä, Ronja Alatalo, Ansku Bergström, Janne Talasma, Sampsa Rättäri ja Osku Perkiö/Vilho Erävesi

 Ennen varsinaiseen esitykseen paneutumista muutamat omakohtaiset Danny-muistoni, olkaa hyvä! Joskus 70-luvun lopulla pappani huuteli olohuoneesta mummolassa, että "Tulkaapa katsomaan, telkassa on nyt Tanny ja Armi!" (ja nimenomaan lausuttuna Tanny, ei suinkaan Täni), ja siitä jatkumona Apu-lehden Armi ja Danny -paperinuket, joilla tuli leikittyä ja takuulla vähän samalla laulettuakin. Vuosikausia myöhemmin Danny oli pestattu esiintymään Wanaja-festareille ja siellä rokkikansa minä mukaanlukien naureskeltiin ennen Iso D:n vuoroa, vaan eipä naureskeltu pitkään. Danny tuli leopardikuosisissa tiukoissa housuissa lavalle ja otti tilanteen aika suvereenisti haltuun. En muista niistä festareista muuta kuin Dannyn shown ja sen, että yleisö villiintyi täysin ja hoilattiin Aaveratsastajia kuorossa. Jippijaijeeeee kaikui hienosti Linnanpuistossa. Sama meininki Reska-festareilla vuonna jotain. Myöhemmin pelasimme huviksemme keskenämme Aliasta mieheni kanssa ja hän loihe antamaan minulle seuraavanlaisen vihjeen : "Saatanan iso mies käärme pään ympärillä". Helppohan tuosta oli ottaa koppi. Tuorein muistoni on se, että vuosi sitten Danny saapui UIT:n ensi-iltaan, hänet oli helppo bongata yleisömeren joukosta aulasta, koskapa oli sen verran pitempi muita ensi-iltavieraita ja ohimennessään Hän katsoi minua suoraan silmiin. Voihan vau. Seisoskelin ystäväni kanssa sisäänpääsyä odottamassa ja ykskaks vieressämme seisoi Danny ja Lenita kuulumisia vaihtamassa ja tuli jotenkin sellainen olo, että nyt me tavalliset talliaiset olemme seuraan päässeet emmekä uskaltaneet hengittää hetkeen.

 Suomen Kesäteatteri Valkeakoskella on jo muodostunut käsitteeksi ja yhdeksi eteläisen Suomen suosituimmista ja idyllisimmistä kesäteattereista - kansa vaatii viihdettä ja sitä myös saa. Mitään yllätyksiä ei ole luvassa, ja miksikäs sitä hyväksitodettua reseptiä muuttelemaan. Tunnetun artistin ympärille viritelty esitys houkuttelee katsojia varmasti kauempaakin, ja menneinä vuosina olemme saaneet nauttia mm. Kirkan, Topi Sorsakosken ja Jari Sillanpään tuotannosta. Ilkka Lipsanen eli Danny on tästä porukasta poikkeus ainakin siinä mielessä, että hänen elämästään en koskaan muista lukeneeni mitään päihdeongelmajuttuja tai muita aallonpohjia - naissuhteista on kirjoiteltu ja ihmetelty sitten senkin edestä.

Dannyt

 Aika monessa aiemmassa musiikkinäytelmässä/musikaalissa on Danny piipahtanut lavalla vähän koomisessakin valossa sivuhenkilönä opettamassa Kirkalle lavaliikehdintää tai muuten vaan seisomassa jalat harallaan tyköistuva haalari päällään. Nyt on aika Dannyn astua päärooliin, ja Ilkkoja/Dannyja nähdään lavalla peräti kolme eri-ikäistä versiota. On pikkupoika-Ilkka (näkemässäni esityksessä roolissa oli TTT:n Billy Elliotista tuttu Osku Perkiö) tutustumassa isoisäänsä Algoth Niskaan (Ilkka Koivula) ja sitten vähän vanhempi nuorukainen (Lauri Mikkola) tutustuu The Islanders-bändiin ja siitähän se sitten lähtee pitkä ura käyntiin. Lauri Mikkolan lavakarisma on kyllä uskomaton, hänellä on tekemisessään mielettömän intensiivinen ote ja se lavaliikehdintä + ääni silkkaa hunajaa. Ilo silmälle ja korvalle on hän. Nahkahousuissa paidatta keekoilevaa Dannya seuratessa oli helppo ajatella miten hikistä mahtoi meno olla silloin, kun Danny-show käärmeineen kiersi ympäri Suomea. Sulakkeet kärvähtivät varmasti monessa mestassa. D-tuotanto haali suosikkilaulajia talliinsa ja muutenkin piti/pitää artistien puolta, tämä osuus minulla olikin kyllä tiedossa.

Nuori Danny paidatta 

 Tuttuun tapaan lavalla nähdään myös muita tunnettuja hahmoja aina Spedestä Katri Helenaan (olipas muuten aikamoisen reippaan kokonaisvaltainen tulkinta jälkimmäisestä Erika Vikmannilla) ja Kirkasta Olavi Virtaan (hiukan meni minulla roskia silmään ikääntyneen Olan vuoksi, roolissa Harri Penttilä), nähtiinpä myös ehkä Jyrki Hämäläinen (?) ja Andy McCoykin. Dannyn ympärillä on aina pyörinyt naisia ja sitäpä en muuten tiennyt, että ex-vaimo Liisa (Ushma Karnani) on vaateketju-Seppälän sukua. Vaikka asia ei minulle mitenkään kuulu, joskus on tullut mietittyä sitä, että miten Liisa ja Ilkka pysyivät sitkeästi yhdessä, vaikka kuvioihin tuli 70-luvun loppupuolella mukaan eräs Armi... Tulipa selvyys tähänkin.

 Miss Suomi 1977 Armi Aavikko (Susanna Laine) saa kruununsa ja lavalla Dannyt tekevät ns. läpystä vaihdon (itse asiassa katseella ja pään nyökkäyksellä) ja Ilkka Koivula hyppää Dannyksi. Armin ja Dannyn hellä duetto on kyllä tietynlainen sukupolvikokemus, jolta ei minun ikäpolveni ja sitä vanhemmat ole pystyneet mitenkään välttymään. Olihan se herttaista ja jotenkin viatonta ja söpöä, ja hirmuisen herkästi Susanna Laine Armia tulkitsee tässä. Roskia meni taas silmiin, kun luonnonlapsi Armi kirmaa hiukset hulmuten rantaan ja Danny katsoo kaihoten perään. Tuli sellainen olo, että nyt ymmärrän. Väliajalla ehdin mainostamaan miehelleni maailman huonoimmaksi musiikkivideoksi tituleerattua herkkupalaa (ohessa linkki) ja väliajan jälkeen näemmekin jonkinsortin toisinnon siitä ilokseni, tosin suomeksi. Miten sulavaa liikehdintää! Olin muuten muinoin tyttösenä vähän pihkassa videollakin nähtävään pitkänhuiskeaan Jari Samuliniin (kyllä, Airan poika), hän oli mielestäni mystisen kuuma. Melkein yhtä kuuma kuin Salomon ja Unisatu, tiukka kokohaalari ja tolppakengät.

Armi ja Danny 

 Olen lukenut Dannysta vuosien saatossa monia juttuja ja nähnyt kaikenlaisia haastatteluja, ja yhden asian olen pistänyt merkille. Hän on puhunut ja puhuu aina äärimmäisen kunnioittavasti ja arvostavasti kollegoistaan ja elämänsä rakkauksista, ei pahaa sanaa kenestäkään. Samalla tavalla mielestäni tämä näytelmä kohtelee Dannya niin artistina kuin musiikkivaikuttajana sekä Ilkkaa yksityishenkilönä. Hän on käsite ja elävä legenda. Jotenkin syvästi minua kosketti myös se, miten hienolla tavalla Armi Aavikon kohtalo käsiteltiin ja liitto Liisa-vaimon kanssa sinetöitiin. Kunnioittaen, ei mitenkään sensaatiohakuisesti.

 Tuttuja kipaleita on tämäkin esitys tietysti tulvillaan ja tälläkin hetkellä päässäni soi eräänlainen Danny-potpuri (Tuuliviiri, Amarillo, East Virginia, Seitsemän kertaa seitsemän ja "levotonta verta mulla virtaa suonissain"). Hienoja, vähän tuntemattomampiakin tulkintoja kuullaan. Laurin ja Ilkan lisäksi ääneen pääsevät eniten myös Erika, Harri ja Ushma. Erika Vikman on kyllä aikamoinen pakkaus ja miten mahtaa tosielämässä Iso D pysyä tämän sähikäisen perässä?! Vauhdikkaita tansseja nähdään myös (Anskun ja Jannen johdolla muidenkin kuvioita oli ilo katsella) ja erityisesti minua ilahdutti nähdä upea monilahjakkuus Ronja Alatalo lavalla pitkästä aikaa.

Naiset (vas. Ronja, Ushma, Erika, Ansku ja Susanna) 

 Hyvin oli Ilkka Koivulalla hallussa Dannyn elekieli haara-asentoineen ja päänheilahduksineen, eli luonnistuu muutkin kuin Topi Sorsakosken elkeet. Lauri Mikkola on nähty viimeksi korkkareissa HKT:n Kinky Bootsissa ja syksyllä hänet nähdään Työviksen Poikabändin riveissä, joten herkkua on luvassa jatkossakin. Kyllä meidän katsojien kelpaa! Ushma taas nähdään pääroolissa Lahden Nunnia ja konnia -musikaalissa! Hienoa!

 Valkeakoski houkuttelee väkeä bussilasteittain takuulla tänäkin kesänä. Meitä hemmoteltiin helteisellä säällä (onneksi järveltä kävi vieno tuulonen) ja kuumilla makkaroilla, vaihteeksi. Ainut asia mistä en varsinaisesti tykännyt oli ne joka väliin kommentoivat mummot, mutta muuta yleisöä tuntuivat mummojen jutut kovasti naurattavan. Muiden ilo ei ole minulta pois, joten se heille suotakoon. Andy McCoy hiukan ihmetytti myös...

 "Peruskauraa", totesi mieheni esityksen jälkeen "ja ei se Danny nyt niin kiinnosta mua". Kotona on sitten koko ilta soitettu Dannyn tuotantoa Youtubesta, laidasta laitaan. Tehtävä siis suoritettu, eli esitys teki vaikutuksen ja herätti mielenkiinnon tutkailla lisää.

 Esityskalenteri löytyy tämän linkin takaa.

Seuraavaksi suuntaan Turkuun Vartiovuoren Kesäteatteriin Robin Hoodin seuraan, mutta vasta juhannuksen jälkeen. Hyvää juhannusta siis kaikille!

ps. Olen nähnyt nyt kaksi kesäteatteriesitystä, ja molemmissa kirmailtiin keppihevosilla...

Esityskuvat (c) Daniel Paul

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Suomen Kesäteatteri!)

Yhteistyössä Teatterimatka .fi - teatterit yhdestä osoitteesta!

On kesäyö / Suomen Kesäteatteri, Sappee

On kesäyö / Suomen Kesäteatteri, Sappee

Ensi-ilta 3.7. 2018, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Heikki Paavilainen
Kapellimestari Jukka Hänninen
Koreografia Daniel Paul
Hurmio-tangon koreografia Jani Rasimus
Lavastus Jyrki Seppä
Puvustus Arja Sahno
Maskeeraussuunnittelu Pirjo Laihiala
Äänisuunnittelu Ismo Paananen

Orkesteri : Jyrki Telilä, Miika Perkiö, Teemu Broman ja Jukka Hänninen

Rooleissa : Ilkka Koivula, Jani Koskinen, Mira Luoti, Susanna Laine, Teemu Alanen, Mikko Huoviala, Sakari Kinnunen, Vilma Hartikainen ja Leea Lepistö

 Hauska yhteensattuma : tasan viisi vuotta sitten olen Facebookin muistojen mukaan ollut Valkeakoskella katsomassa musiikkinäytelmää On kesäyö. Kivasti sattui ensi-ilta juuri samalle päivälle. Perinteisesti oli satanut vettä koko päivän ja satoi vielä perilläkin, mutta kesäteatterin ihme tapahtui taas, eli pilvet väistyivät juuri sopivasti ja itse esityksen aikana ei satanut pisaraakaan.

 Sappeesta on minulla erityisen lämpimät muistot - etenkin kesästä 2012, jolloin paikalla esitettiin Teatteri Eurooppa Neljän "Noin 7 veljestä", jonka kävin lopulta katsomassa kolmeen otteeseen. Ensimmäisen katsomiskerran jälkeen uskaltauduin kunnolla jakamaan blogikirjoitustani ja koko tämä Teatterikärpäsen puraisuja -blogini lähti aikamoiseen nousukiitoon sen jälkeen, ja innostuin kunnolla tekemään haastattelujakin. Oi aikoja, tuntuu kuin olisi kulunut jo ikuisuus noista muistoista.

 Mukavaa oli sateesta huolimatta ajella pitkän tauon jälkeen tuttuun paikkaan maalaismaisemia ihaillen. Mietiskelin siinä matkan aikana, että on olemassa Teatterikärpänen, joka matkustaa yksikseen bussilla tai junalla kaupungista toiseen ja menee sisätiloihin katsomaan juttuja, joissa arvostaa etenkin koukuttavaa tekstiä ja herkullista väliaikaleivosta. Sitten on olemassa Kesäteatterikärpänen, joka matkaa luottokuskin kyyditsemänä ja seurassa pitkin maaseutua katsomaan kesäteatteria, jossa mennään useimmiten musiikki edellä ja väliajan kruunaa kuuma makkara. Molemmissa versioissa on omat puolensa, ja kesäisin kiinnitän näköjään huomioni täysin eri asioihin kuin muina aikoina.

 Alunperin minun ei pitänyt tulla Sappeelle tätä katsomaan lainkaan, koska "tämähän on jo nähty muutama vuosi sitten", mutta joku asia jäi kaihertamaan mieltäni ja yhtäkkiä iski suuri hinku nähdä Topi Sorsakoskesta kertova musiikkinäytelmä uudelleen, ja tämä olikin aika paljon tuunattu versio alkuperäisestä (ja Eino Grön istui katsomon puolella, eroavaisuus sekin...). Ilkka Koivulan kokovartalosuoritus Topi Sorsakoskena hämmensi totaalisesti ensimmäisellä kerralla ja edelleen sai aikaan kylmiä väreitä ja outoja tuntemuksia omissakin leukaperissä. Laulu tulee jostain selkäytimestä, se on ihan saletti! Itse tarinassa seurataan Pekka Tammilehdon elämää ja uraa vaihtuvine naisineen (rooleissa varsin pätevät, muistakin yhteyksistä tutut Susanna Laine ja Mira Luoti), ja miten Pekasta tuli koko kansan suosikki Topi Sorsakoski. Tai "koko kansan", itsehän en jostain syystä voinut sietää koko tyyppiä aikoinaan... Tuttuja tyyppejä vilisee estradilla muitakin, näemme esimerkiksi käärmekaulaisen Dannyn (Mikko Huoviala) ja esiintymishaluttoman Baddingin (Huoviala myös) sekä tietysti Olavi Virran (Jani Koskinen vaihteeksi, tutussa roolissaan), joka latelee omia ohjeitaan Topille. Huoviala häärää tontilla myös Kylänmiehenä, joka on ostanut kämpän juuri esiintymislavan kulmilta ja huutelee omiaan, aikoo jopa kaataa yhden ison puun kesken esityksen.

Etualalla Badding 

 Lauluja piisaa, ja tanssinumeroita vähän liikaakin. Pitääkö joka välissä vedellä kuvioita helmat korvissa ja pyöriä estradilla niin, että alushousut vilkkuvat jatkuvasti? Onko minusta tulossa niuho nipottaja? Odotin elegantimpaa menoa tanssien suhteen. Ja mikä ihme oli tämä Irwinin näköinen Pedro Hietanen, ja hassunhauska meksikolainen pappi? Ei uponnut minuun nämä viiksimiehet tällä kertaa, mikä on ihme jo sinänsä.

 Laulu-ja soittopuolessa ei sitten kyllä ollut moitittavaa tippaakaan, ja niitä kyllä jaksan kehua vaikkas kuinka paljon. On pakko hyristä tyytyväisyyttään, kun Virran Ola vetäisee "Punatukkaiselle tytölleni" tai Topi nojaa kaksin käsin mikrofoniin ja "Vihreät niityt" kajahtaa ilmoille. Pieni liikutuksen aalto meni etenkin jälkimmäisen kappaleen aikana lävitseni, kyllä musiikin voima on ihmeellinen. Jotain hurjan koskettavaa on siinä, että haitari soi ja parit keinuvat hiljaa toisiaan vasten. Komeimmin soi "Surujen kitara", se teki viisi vuotta sitten myös valtaisan vaikutuksen minuun ja tälläkin kerralla meni roska silmään. Surua vain nyt kitara soi. Joku ihmeen nostalgia-aalto pyyhkäisee ylitseni ja vie aikaan, jota en ole edes elänyt. Jännä tunne.

 Ilkka Koivula on kyllä sisäistänyt roolinsa hienolla, alkuperäistä kunnioittavalla tavalla. Eipä voi muuta kuin ihastella ja ihmetellä. Kovasti liikutti myös elonsa ehtoopuolella hiljaksiin köpöttelevä Olavi Virta, joka poistui taaemmas maisemia ihastelemaan selin yleisöön ja pian viereensä asteli Topikin, Olan pikkutakki mukana. Hieno lopetus.

 Pienestä natkutuksestani huolimatta kyllähän minä tästä kovasti tykkäsin, ja täytyy kehua myös uutta katosta, jonka alla esiintyjätkin pysyvät kuivina. Suomen Kesäteatterin molemmille näyttämöille toivotan aurinkoa ja sankoin joukoin yleisöä, Siltsu villitsee Valkeakoskella ja Topi+Ola Sappeella. Mitähän ensi kesänä on luvassa?

Esityskuvat (c) Daniel Paul

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Suomen Kesäteatteri!)

Rakkaudella merkitty / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Rakkaudella merkitty / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Ensi-ilta 14.6. 2018, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Paavilainen
Kapellimestari Ali Ahmaniemi
Koreografia Jani Rasimus
Malagaan-koreografia Daniel Paul
Puvustus Arja Sahno
Kampaus ja maskeeraus Pirjo Laihiala ja Minna Lehtinen
Lavastussuunnittelu Jyrki Seppä
Äänisuunnittelu Samuel Merisalo

Orkesteri : Ali Ahmaniemi, Sami Ruusukallio, Jimi Hautamäki ja Sampsa Rättäri

Rooleissa : Jari Ahola, Martti Manninen, Heidi Kirves/Karoliina Vanne, Petra Ahola, Ushma Karnani, Harri Penttilä, Olli Herman/Jarno Hyökyvaara, Jani Rasimus, Niina Rajaniemi ja Kia Lehmuskoski

 Vähän yllätyin itsekin huomatessani, että Jari Sillanpään elämästä kertova "Rakkaudella merkitty" nousi minulla kesäteatterisesongin odotetuimmaksi esitykseksi. Tai mikä yllätys se nyt on, jos nimirooliin on saatu niinkin upeat herrat kuin Jari Ahola (vanhempi Jari) ja Martti Manninen (nuorempi Jari), lemppareitani molemmat. Ensi-illasta löysin itseni ihan eturivistä sattumalta...

 Minullahan on aika laaja musiikkimaku ja innostun erityylisestä meiningistä tilanteen mukaan. Lisäksi minulla on ei-niin-salainen Jari Sillanpää-menneisyys, johon sisältyy esimerkiksi "Liekeissä"-coverin kuuntelua autoradiosta siihen malliin, että saimme ylinopeussakot ja siitä lähtien liiallista intoutumista radiosta soivista kappaleista on kutsuttu meillä "siltsutukseksi" ja nykyään sen voi liittää mihin vain, myös Valkeakosken enskariin ajeluksi. Olen myös ollut pari vuotta sitten siltsuttamassa Jari Sillanpäätä Wanaja-festareiden eturivissä, ja varsin legendaarinen on kenties 90-luvun lopulla tehty konserttimatka Tampere-taloon äitini ja hänen työkavereidensa seurassa. Eräs porukkamme nainen sai ensin eräässä ravintolassa tarjottimelta niskaansa maidot, punaviinit ja viinakset ja tuli vielä taustatanssijoiden nykäisemäksi estradille tanssimaan Jarin kanssa Bum Bum Bum -kappaletta ja siihen vahvasti liittynyttä koreografiaa, juomista marinoitu takki päällä lemuten. Jotenkin henk.koht. tärkein muisto ajoittuu jonnekin 90-luvulle myös, kun JS oli konsertoimassa Hämeenlinnassa Hämeenkaaressa. Konsertin jälkeen hän kirjoitti faneilleen pitkään nimmarikortteja pöydän ääressä ja minä jonotin jännittyneenä jonon viimeisenä, sain nimmarini ja samalla ojensin Jarille laatikollisen Enkeli-suklaakonvehteja ja toivotin turvallisia ajokilometrejä keikoille. Muistan Jarin lempeän katseen ja kiitokset. Mukava kohtaaminen oli se, aikoja aikoja sitten. Olen seurannut Jarin uraa hissukseen tangokuninkuudesta lähtien, jotain täysin uniikkia hänessä on ja vähän surullisin mielin seuraillut viimeisimpiä ei-niin-mairittelevia käänteitä hänen urallaan. Ainakin yksi asia on tullut selväksi - kukaan ei ole täydellinen. Kaikilla meillä on omat heikkoutemme ja haasteemme elämässä. Ihmisiä kuitenkin kaikki olemme, niin kaupantädit kuin tangokuninkaatkin.

Jarit Manninen ja Ahola (c) Rami Marjamäki 

 Aika usein tämäntyyliset käsikirjoitukset ovat olleet lajia syntymä-elämä-kuolema ja joka väliin sopivia kappaleita ja tuttuja hahmoja uran varrelta. "Rakkaudella merkitty" on siinä mielessä poikkeuksellinen, että päähenkilö on edelleen keskuudessamme, ja siinäpä on tietynlaista lisähaastetta näyttelijöillekin. Minulla oli ja on vahva luotto Jari Aholaan ja Martti Manniseen jo valmiiksi, mutta kyllähän se tietyllä tavalla kutkuttelee ajatuksia eri tavalla, kun musikaalin päähenkilö ei katselekaan menoa pilvenreunalta. Ruotsissa varttunut ujo poika haaveksii näyttelijyydestä ja haaveet kaatuvat siihen, ettei kukaan häntä kuitenkaan halua katsella. Jarin lisäksi lavalla nähdään äiti (Heidi Kirves), isä (Harri Penttilä), Sari-sisko (Petra Ahola), erinäisiä ihastuksia ja rakkauksia (Olli Herman) ja luottokaksikko (Ushma Karnani ja Heidi Kirves), jotka pitävät kiireisen miehen sekavat langat käsissä keikkamyyntiä ynnä muuta hoitaen. Niin syntyvät salmiakkikossut laivan baarissa ja saamme jännittää vuoden ´95 Tangomarkkinoiden pisteidenlaskua ja sitä, tuleeko 50-v juhliin Olympiastadionille yhtään ketään. Naiseksi pukeudutaan, tullaan julkisesti kaapista ulos ja katsotaan peiliin tarkemmin. Kiintoisaa käsiksessä on etenkin se, että sekä nuori että vanha Jari ovat lavalla useasti samaan aikaan. Vanhempi kommentoi nuoremman tekemisiä ja sanomisia ja toisinpäin, ja mikki vaihtuu lennossa. Laula sinä vuorostasi ja ota lavan eturamppi haltuun.

 Ja voi pojat, kyllähän sitä lauletaan. Sydämeni oli sulaa aina kun etenkin Martti Manninen oli äänessä, hän kun on sellainen unelmavävyn prototyyppi jo luonnostaan muutenkin ja hyvin samanoloinen kuin mitä Siltsu oli nuorempana mallimitoissaan - pukua, nauravaista siloposkea ja kirkasta katsetta. Olen varma, että katsomossa kehrätään ja saattaapa joku joutua ottamaan ylimääräisen nitronkin ja mikä parasta, moni katsoja ei ole aiemmin kuullut koko kaverista mitään. On mahtava tunne, kun näkee jonkun Martin kaltaisen tyypin ihan ensimmäistä kertaa ja pää on heti täynnä kysymyksiä. Kuka TÄMÄ on ja missä hän on tähän asti ollut? Jari Ahola taas tarjoaa hiukan rosoisemman Jarin, on nahkaa ja partaa ja mustia vaatteita - sama kirkas katse kuitenkin, reilusti pilkettä silmissä ja vahva läsnäolo. Tuijottelin tätä kaksikkoa pää kallellani ja varmaan typerä kestohymy naamallani, olihan se melkoista herkkua ja iloa niin silmille kuin korvillekin. Ja sielulle! Toisaalta taas tuijottelin Olli Hermania ja mietin, miten mies voi olla noin kaunis ja katseeni hakeutui usein myös Jani Rasimuksen sekä Kia Lehmuskosken ja Niina Rajaniemen kauniisiin, herkkiin tanssikuvioihin ja liikeratoihin. Osaispa itsekin tanssia.

(c) Rami Marjamäki 

 Kappalevalinnoissa korostui Jarin monipuolisuus - tuli niin tangoa kuin iskelmää, Livin´ la vida loca lanteenvatkauksineen sekä Gangnam Stylea pätkä. Olispa tullut Tähdet, tähdet -ohjelmassa nähty Holy Diver... Päteviä laulajia on porukassa tietysti muitakin, ja kaikki saavat omat hetkensä. Oma suosikkikappaleeni, "Valkeaa unelmaa" tuli isän ja äidin hienona duettona ja roska jos toinenkin meni silmääni. Olen muuten "laulanut" kyseisen kappaleen vuosia sitten lähibaarin karaokessa erään upeaäänisen miehen kanssa, tai lähinnä auoin suutani vieressä. Saimme valtavat aplodit.

(c) Daniel Paul 

 Syvimmin kolahti sitten "Sinä ansaitset kultaa". Eipä aiemmin käynyt mielessä, että sen voisi esittää myös niin, että vanhempi Jari laulaa (loppuneen rakkauden sijaan) nuoremmalle itselleen elämänohjeita siitä, miten jokaisen pitäisi kohdella itseään hyvin nyt ja jatkossa. "Rakas, onnea matkaan". Vaatii aikamoista kanttia sanoa itselleen niin ja katsoa peilistä itseään, kaikki virheet hartioilla ja elämää kuitenkin vielä edessä (ja koko kansa tuijottaa peilistä vastaan vielä). Voi kun osaisikin ihan jokainen aamu sanoa itselleen niin ja katsoa rohkeasti silmiin omaa kuvaansa. Melkein teki mieli halata Heikki Paavilaista tämän neronleimauksen johdosta. Lopuksi kajahti tietysti "Satulinna" ja kaksi Jaria lauloi sitäkin toisilleen käsi kädessä.

 Vaan kuinkas sitten enskarissa kävikään... Väki oli jo valmiiksi hurmoksellisessa tilassa ja sitten tulikin varsinainen pommi ja yllärien ylläri. Täysin lähes kirjaimellisesti puun ja katsomon takaa lavalle ilmestyi mikrofoni kädessä myös THE JARI SILLANPÄÄ ja koko Apianniemi oli räjähtää riemusta ilmaan. Moista huutoa yleisöstä en ole teatterissa aiemmin kuullut! Jari yhtyi Satulinnaan mukaan ja minua itketti kovasti, oikein kovasti. Liikutuksesta ja ilosta ja ylpeydestä - mietin yhä edelleen, että oliko se tottakaan ja olinko minä oikeasti paikalla kun tämä tapahtui ja lauloin siinä mukana.

Kolme Jaria (c) Daniel Paul 

 Valkeakoskella muhii aikamoinen hitti nyt. Janoan päästä uudelleen katsomaan. Minulle tuli varsin kohottunut olo tästä eikä vähiten siksi, että oli jäätävä vähän halailemaan tyyppejä esityksen jälkeen ja ketä meitä siinä nyt pyöri : oli Oksasen Ritvaa, Sorsakosken Topia, Grönin Eikkaa ja Virran Olaa ...

 ps. Lahjoitin muuten nuoremmalle Jarille cd-hyllystäni löytyneen keräilyharvinaisuuden vuodelta 1997 : sydämenmuotoinen Bum Bum Bum cd-single, joka oli maksanut tarrasta päätellen Anttilassa muinoin 39,90 mk.

Esityskuvat (c) Rami Marjamäki ja ensi-iltakuvat Daniel Paul

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Suomen Kesäteatteri Valkeakoski!)

Kirka / Suomen Kesäteatteri

Kirka / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Ensi-ilta 16.6. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Heikki Paavilainen ja Vexi Salmi
Ohjaus Heikki Paavilainen
Koreografia Jani Rasimus
Kapellimestarit Jimi Hautamäki ja Eero Pekkonen
Puvustus Arja Siekkinen ja Igor Sahno
Maskeeraus ja kampaukset  Pirjo Laihiala ja Emma Salo
Lavastussuunnittelu Jyrki Seppä
Äänisuunnittelu Samuel Merisalo

Rooleissa : Jari Ahola, Ushma Karnani, Irina Saari, Aleksandra Babitzin, Petra Ahola, Jani Koskinen, Mikko Huoviala, Jani Rasimus, Kia Lehmuskoski, Eero Pekkonen, Sampsa Rättäri ja Jimi Hautamäki

Tanssijat : Jani Rasimus ja Kia Lehmuskoski

Orkesteri : Eero 'Safka' Pekkonen, Jimi Hautamäki, Sampsa Rättäri ja Ali Ahmaniemi

 Sateella ja tuulella kyllästetty Suomenlinnan reissuni muutaman päivän takaa oli kaukainen muisto vain, kun helteisenä tiistaina saavuimme ystäväni kanssa kahdesta eri suunnasta samaan aikaan Valkeakosken linja-autoasemalle. Siitähän on ihan lyhyt kävelymatka kesäteatterille Apianniemeen. Miten muuten sattuukin joka vuosi hieno ilma tähän reissuun? Koskaan ei nimittäin ole Valkeakoskella vielä satanut. Kateellisena katselin taas lasten pulikointia vedessä ja teki mieli tempaista kaikki vaatteet pois ja hypätä veteen pommilla. Ei tosin ehkä niin hyvä idea.

Muska (Irina) ja Kirka (Jari Ahola) 

 Minä olen kyllä Kirkani kuunnellut ja muutamaan kertaa nähnytkin. Äitini on edelleen vannoutunut fani, joten kotosalla ei ole pystynyt mitenkään välttymään Kirkan musiikilta. Isäni mielestä Kirka oli ärsyttävä rääkyjä, mutta se toteamus ei ole paljoa painanut vaakakupissa. Kirkahan heavyvaiheessaan esiintyi Ahveniston Moottoriradalla järjestetyillä Giants of Rock-festareilla ja harjun toiselle puolelle ääni kantoi kivasti. Olen siis istunut keittiössämme äidin kanssa ja kuunnellut Kirkaa laulamassa heviä. Olikohan sama vuosi, kun tästä innostuneena menimme pummilla Ahveniston metsän kautta festareille juuri parahiksi kuulemaan ja katsomaan, kun Dio esitti 'Holy Diver'? Äidin kanssa, kyllä. Pari poliisia tuli kysymään, että onko tytöillä hyvä meininki. Oi aikoja. No, äidillä on edelleen keittiön seinällä kaksikin Kirkan nimmarilla ja omistuskirjoituksella varustettua fanikuvaa, ja muistoissani on edelleen se, kun äiti voitti paikallisessa nuorisovaateliikkeessä Kirkan arpomat farkut teinien nenän edestä. Ja kyllä, keväällä 2007 olemme äidin kanssa käyneet Hietaniemen hautausmaalla hiljentymässä Kirkan haudalla, joka oli vielä seppeleiden ja kukkien peitossa. Tarkoitus oli tällekin reissulle lähteä luonnollisesti äidin kanssa, mutta yllättävä ja harmittava sairastuminen esti tämänkertaisen visiitin. Vielä on onneksi kesää jäljellä.

 Kun tämä Kirka-musikaali viime vuonna julkistettiin, ehdin jo heti tuoreeltaan tekemään lyhyen muutaman lauseen koosteen juonesta vanhan tutun kaavan mukaan : Kirka syntyy, Kirka löytää bändin, Kirka rakastuu, Kirka villitsee, joku sukulainen kuolee, Kirka päästää ilmoille Leijat, Kirka lisääntyy, Kirka hengailee viisuissa, Kirka voittaa Syksyn sävelen, Kirka melkein Tanssii tähtien kanssa, Kirka menehtyy yllättäen. Näin jälkikäteen voi todeta, että nämäkin elementit olivat kyllä mukana, osittain vähän eri järjestyksessä tosin ja mukana oli paljon sellaistakin, jonka olin tyystin unohtanut mainita kuten Mestarit Areenalla ja Den glider in. Aiemminhan olin nähnyt Kirkan musiikkia sisältävän 'Kirkan lahje'-näytelmän (kulkee kaiketi enemmänkin nimellä 'Hetki lyö'), mutta tämä taisi olla ensimmäinen Kirkan elämästä kertova musikaali/musiikkinäytelmä. Täytyy sanoa, että onneksi sen teki Suomen Kesäteatteri eikä eräs nimeltämainitsematon mesta samasta maakunnasta.

Aleksandra, Irina, Ushma ja Petra 

 Katsomossa olin vielä selostamassa ystävälleni, miten sukat kuuluu päästää vapaalle ja taitella laatikkoon oikeaoppisesti (olin lukenut matkalla KonMaria ja järjestelyn jaloa taitoa), kun kadehdittavan muhkeine viiksineen lavalle pölähti Koskisen Jani kertomaan kahvilapalveluista ja vessojen sijainnista. Tärkeää tietoa. Kertoi myös, että kaikenlainen tallentaminen on kielletty. Vaan minäpä tallennan jollakin tavalla aina, ilman sen kummempia välineitä, kiäh kiäh! Luvan kanssa tahi ei. Alkuun päästiin suhteellisen pitkäkestoisella ortodoksiliturgialla vai millä lie, mieleeni juolahti jostain syystä siinä vaiheessa, että ensi viikolla on ensi-illassa Lapinlahden Lintujen musiikkia teatterin muodossa Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa. Kirill ei putkahtanutkaan maailmaan heti alussa, vaan äänessä olivat herttainen Elisabeth-äiti (Ushma Karnani) sekä edelleen kadehdittavan muhkeaviiksinen Leo-isä (Jani Koskinen) ja pakahduttavan upea 'Matuska - Äitini mun'-kappale. Jos äitee olisi ollut mukana, olisi tässä vaiheessa varmaankin jo kyynelehditty kovasti, sen verran jylhää kuultavaa kaunis kappale oli ja on.

 Lapsia putkahteli sitten maailmaan muutaman vuoden välein ja vihdoin lavalle kirmasi myös Kirill (Jari Ahola). Eipä aikaakaan kun paikalle tuli Remu (Jani Rasimus) ja vaati höpinää tötteröön ja niin Kirka pääsi revittelemään Creatures-bändin laulajana. (Remun höpinöitä ja gestiikkaa oli hauska seurata, koskapa olin juuri edellisviikolla käynyt Vapriikin Hurriganes-näyttelyssä ja edellisenä iltana katsellut Ganes-leffan telkasta.) Jari Aholahan otti sitten niinsanotusti heti luulot pois kaikilta ja vetäisi sellaisen biisin, että paikat hampaista lenteli. Kyllä lähtee! Ainahan näissä on sitten joku sellainen hahmo, joka meinaa varastaa shown kokonaan ja tällä(kin) kertaa sen kunnian sai Mikko Huoviala, joka ensin tuli Ilkka Lipsasena eli Dannyna (eli pappani mukaan Tannyna) tiukoissa farkuissaan ja opetti Kirkalle oikeanlaista lavaliikehdintää. Iso D jos kuka osaa showmeiningin ja se on meidän jälkipolvien iloksi nähtävissä YouTubessa hienoina aikalaistallenteinakin, kuten 'Tahdon olla sulle hyvin hellä' ja varsinkin englanninkielinen, maailman huonoimmaksi videoksi rankattu kulttiteos. No, hiukan myöhemmin Huoviala pölähti lavalle Frederikin hahmossa ja oli ihan pakko laulaa mukana 'Harva meistä on rautaa' ja puristaa sopivassa kohdassa kättä nyrkkiin. 'Minä taivu en koskaan prkl!' Vähän pelkäsin/odotin Tapsa Kansan yllätysvisiittiä, mutta hän tuli vain mainituksi.

Tanny 

 Täytyy sanoa, että Jari Ahola on kyllä Kirkansa katsonut, mutta siitä huolimatta ei lähde tekemään mitään näköiskuvaa vaan vetää omalla tyylillään pienin lisämaustein. Muutama juuri tietynlainen päänheilautus (tässä tapauksessa kutrien heilautus) ja pieni jalkaliike etenkin 'Mamy Blue'-kappaleessa osuivat kohteeseensa hienosti. Minua jostain syystä liikutti se jalkaliike-beiget housut -yhdistelmä, ja hiukan myöhemmin tulin siihen tulokseen, että kukaan muu ei tuo esiin pientä hermostuneisuutta (ja pientä nousuhumalaa) niin taidokkaasti kuin Jari Ahola.

 Musikaalin hienoimpia hetkiä oli se, kun Sammy Babitzin (Sampsa Rättäri) yllättäen poistuu lavalta kesken kovimman nousukiidon ja vauhdin hurman 'Daa-da daa-da' -biisissä ja Muska (Irina Saari) saa ennen omaa vetoaan tiedon veljensä onnettomuudesta. 'Kirjoita postikorttiin' tulee vetäistyksi sellaisella vimmalla ja asenteella, että ei voi muuta kuin ihmetellä. Irina on todella kova rokkimimmi ja välillä meinaa unohtua kokonaan, että lavalla ei ole itse Muska. Äärimmäisen koskettava oli myös kohtaus, jossa tytär Aleksandra (kyllä, lavalla Kirkan tytär Aleksandra Babitzin) pyytää isäänsä lukemaan iltasatua ja iskä on satojen kilometrien päässä. 'Pyydä vain' lauletaan sitten duettona.

 Erikseen täytyy myös mainita Kirkan ja Kirsti-vaimon (Petra Ahola) 'Leijat'-duetto, tanssityttöjen iloinen pirtsakka meno ja värikkäät asut, kadehdittavan muhkeaviiksinen Kassu Halonen ja Jutila (Jani Koskinen), 'Born to be wild', Frederikin saamat Kirkan äidin alushousut, Jani Rasimuksen letkeät lanteet, Safka Pekkosen aina yhtä karismaattinen look sekä mainitsinko jo Jani Koskisen viikset?

Vexi Salmi ja Kassu Halosen viikset 

 Muutamana aiempana kesänä olen hehkuttanut Lahden Uuden Kesäteatterin lauluvoimaa kesän timanttisimmaksi, mutta tänä vuonna titteliä saa kunnialla kantaa Suomen Kesäteatteri! Oli meinaan sen verran komiaa kuultavaa, vaikkei Kirkan tuotannosta välittäisi pätkääkään. Itse en varsinaiseksi Kirka-faniksi tunnustaudu, olosuhteiden pakosta olen kuunnellut ja salakavalasti monikin biisi lähtisi tuosta noin ulkomuistista. Olen kyllä sitä mieltä, että 'Hetki lyö' on tykkikamaa hamaan tulevaisuuteen asti, ja kohta senkin levytyksestä tulee 50 vuotta! (Hetki löi kirjaimellisestikin, kun esityksen jälkeen leikimme vähän bändäreitä ja yhdeltä halaajalta lensi kello kädestä kohti Kirkaa!)

 Antakoot lempeiden kesätuulien tarttua Kirkan beigeen lahkeeseen ja lepattakoot (myös Koskisen viikset).

Esityskuvat (c) Rami Marjamäki

(näin esityksen kutsuvieraslipulla, kiitos Suomen Kesäteatteri!)

Pätkä pääroolissa / Suomen Kesäteatteri

Pätkä pääroolissa / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Ensi-ilta 11.6. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Heikki Paavilainen

Koreografia Jani Rasimus

Kapellimestari Jukka Hänninen

Rooleissa : Mikko Töyssy, Otto Kanerva, Joni Leponiemi, Ushma Karnani, Natalil Lintala, Mikko Huoviala, Petra Paavilainen, Anna-Liisa Bergström/Tanja Huotari ja Jani Rasimus

 Viime vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta Masa Niemen syntymästä. Eipä tuosta merkkipaalusta tainnut olla minkäänlaista mainintaa mediassa, itse en ainakaan huomannut. Tänä vuonna taas tulee sata vuotta täyteen säveltäjämestari Toivo Kärjen syntymästä, ja mikäs onkaan luontevampaa, kuin yhdistää nämä kaksi taituria samaan kesäiseen näytelmään. Syntyi näytelmä Masa Niemen elämästä Toivo Kärjen sävelin.

 Esityksen runko on kovin tuttua kauraa ja siten taattua Paavilaista : näytelmän päähenkilö syntyy, menee naimisiin, uran käännekohtia käydään läpi ja lopussa kuolee. Ei mitään suuria yllätyksiä siinä mielessä, paitsi että minulle tuli kyllä täytenä yllärinä Masa Niemen vaiheet taikurina ja varsinaisena temppumaakarina. Viime kesän näytelmässä Mikko Töyssy veivasi Bollywood-henkistä tanssia ja lauloi hindiksi reippaan rallin, tällä kertaa hän teki narutemppuja ja sahautti itsensä kahtia, ja sokeriksi kakun päälle vielä lauloi muutamalla "kielellä". Mitäköhän mies mahtaa ensi vuonna tempaista?

Päivää että Pätkähti! (c) Rami Marjamäki

 Masan tarinaan liittyy läheisesti monta muutakin hahmoa, joista mainittakoon etenkin Joni Leponiemen tulkitsemat Esa Pakarinen sekä lyhyen visiitin estradilla tehnyt Tapio Rautalapio eikun Rautavaara. Kovasti huvitti Esa Pakarisen alias Pekka Puupään viäntämä "Ooppa hiljoo"-kappale. Ihan tässä odottelen, milloin isäntä kotiutuu "kauppareissulta" samaa kappaletta laulellen. Toivo Kärjen roolissa aiemminkin nähty Otto Kanerva oli mainio tulkinta mestarista ja oikein muikeaan vetoon ylsi myös Mikko Huoviala Repe Helismaana. "Meksikon pikajuna" oli yksi illan vauhdikkaimmista vedoista ja sai yleisön hykertelemään mielihyvästä.

 Ja ah nuo ihanat naiset Ushma Karnani ja Natalil Lintala! Neiti Raikkaana liihotteleva Natalil on tosiaankin kuin raikas tuulahdus kesäisestä päivästä ja Ushma hänestä tummempi versio. Ushma oli oikein mainio myös topakkana Justiinana, kun filmasivat Pekka ja Pätkä-elokuvia. Suunnattoman paljon nautin myös tansseista, joista etenkin Jani Rasimuksen ja Ansku Bergströmin yhteiset hetket olivat upeaa seurattavaa.

 Ihania kappaleita kuultiin tietysti paljon, Kärjen sävelin kun mentiin. En tiedä mikä siinä on, mutta olo tulee todella nostalgiseksi tiettyjä kappaleita kuullessaan ja jopa liikutukseen asti, vaikka laulut ovat syntyneet vuosikymmeniä ennen omaa syntymääni! Geeneissäkö se on vai missä, jännä ja ihana tunne kuitenkin. Esimerkiksi Ushma Karnanin laulama "Anna kaikkien kukkien kukkia" on yksi ikisuosikeistani ja kyyneleet nousi silmiin sen kuultuani. "Minne tuuli kuljettaa" tuli muuten kuultua saman viikon aikana kahdessa eri kesäteatterissa ja samaan tyyliin esitettynä...

Koko porukka Apianniemen maisemissa (c) Rami Marjamäki

 Aiemmin narisin siitä, että rooleissa käytetään tunnettuja iskelmätähtiä, kun laulutaitoisia näyttelijöitäkin olisi saatavilla. Tällä kertaa estradilla piipahtaa myös vierailevia tähtiä yhden kappaleen verran ja se heille nyt suotakoon. Olin tämän asian unohtanut täysin ja iloinen yllätys olikin, kun meidän esityksessämme vieraileva "nouseva kyky" (samaa kaavaa käytettiin myös Villit vuodet-musikaalissa, mihinkäs sitä hyväksihavaittua reseptiä vaihtamaan...) oli kukas muu kuin Veeti Kallio, joka esitti kappaleen "Kaikessa soi blues". Tulevissa esityksissä nähdään mm. Eino Grön, Jani Koskinen ja eräskin Pate Mustajärvi. (Suomen Kesäteatterin nettisivuilla on nähtävissä lista vierailijoista, muutokset ovat kuitenkin mahdollisia.)

 Tuttu ja turvallinen on kupletin juoni Valkeakoskella, mutta pirun viihdyttävähän tämä oli! 28:ssa elokuvassa urakoinut Masa Niemi sai nyt ansaitsemansa pääroolin. Vuonna 1960 itsemurhan tehnyt Niemi oli jättänyt viimeisen viestin "Hyvä olla, kun on nolla. Hyvästi. T.Masa". Pilven reunalta katsoo nyt, ettei elämänsä mikään turha ollut! Samana vuonna valmistui muuten myös elokuva "Pekka ja Pätkä neekereinä", josta loppuun parikin lentävää lausetta yhdistettynä:

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta jeespox holirei!

(näin esityksen vapaalipulla)

Kesäillan valssi / Suomen Kesäteatteri

Kesäillan valssi / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Ensi-ilta 12.6. 2014, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Ohjaus Heikki Paavilainen

Käsikirjoitus Heikki Paavilainen (pohjautuu Hannu Lemisen ja Usko Kempin samannimiseen elokuvakäsikirjoitukseen)

Rooleissa : Natalil Lintala, Ilkka Koivula, Meiju Suvas, Matti Esko, Pia Vaittinen, Mikko Töyssy, Jarno Hyökyvaara, Mikko Huoviala, Sujitha Thyagarajan, Petra Paavilainen, Daniel Paul, Santhosh Sudhakaran sekä lapset Joakim ja Milena

Orkesteri : Jukka Hänninen, Jimi Hautamäki, Jouni Hokkanen ja Arto Piispanen

 Kas, löysin kuin löysinkin itseni Valkeakoskelta tänä kesänä! Kesäillan valssi on minulle tuttu vain lauluna, elokuvaa en ole koskaan nähnyt joten minkäänlaisia ennakko-odotuksia suuntaan tai toiseen ei itse tarinan suhteen ollut. Kupletin juonihan on se, että nuori maisteri Lauri (Ilkka Koivula) saapuu kylille opettajaksi ja saa oppilaikseen joukon laululintusia, joista rakastuu palavasti Anniinaan (Natalil Lintala). Tyttö on vähän niin kuin  luvattu jo toiselle ja perhe ei ole lemmentouhuista oikein hyvillään, ja niin nuoripari pakkaa matkalaukut ja pakenee muille maille. Onnea varjostaa Laurin näön heikkeneminen. Käsikirjoitusta on tosiaan pikkuisen viilattu, sillä tässä versiossa seikkailee mukana niin James Bondit kuin Bollywood-tanssijatkin, ja Laurikin pestautuu Ruohosen veljesten matkaan soittohommiin.

(c) Rami Marjamäki

 Olin onnistunut valitsemaan kunnon hellepäivän, mutta katoksen alla oli onneksi sopivan vilpoista ja kesäinen tunnelma oli huipussaan, kun pikkupoika pomppi hyppykepillä rytmikkäästi pitkin lavaa, Anniina ilakoi Kesän lapsi-kappaleella ja takaoikealta uimarannalta kantautui iloista lasten riemua vesileikkien parissa. Kesämieli on taas ihan vallaton! Hymyilytti, huomasin viihtyväni kuin varkain. Luulin, että olen nähnyt jo kaiken mitä tulee miehiin naisten vaatteissa ja vähän kyllästynytkin moiseen kikkaan, mutta tässä nähdään sellainen tyttökolmikko että oksat pois. Ehkä kiitos Itävallan viisuvoitolle, mutta jostain syystä parrakas nainen mekko päällä ei näyttänyt lainkaan hassummalta, Jarno Hyökyvaara oli Hildana varsinainen köyhänmiehenconchitawurst. Havaitsin myös sen, että tässä pitkiä hiuksia kasvattaessani luultavasti tulen hiukset auki näyttämään ihan Mikko Töyssyn esittämältä Huldalta. Sitä en vielä osaa sanoa, onko se hyvä vai huono asia...

 Monenlaista kappalettahan tähän oli mukaan saatu ängettyä aina Goldfingeristä astioidentiskaamislauluun, moni kyllä valitettavasti tuntui aivan täyterallilta ja ympätty mukaan vain yleisöä huvittamaan. Esityksen  upeimmista vedoista vastasi ehdottomasti Natalil Lintala, jonka ääni kaikui joka niemeen ja notkoon puhtaana ja kauniin heleänä. Natalil teki vaikutuksen myös monipuolisuudellaan. En jotenkin osannut kuvitella Ilkka Koivulaa kovin nuoreksi ja se teki vähän ristiriitaisen olon, lisäksi hänen hahmostaan tuli lakki päässä liikaa mieleen ylioppilas Larvanto. Pakollisista huumorikuvioista vastasi sitten kolmikko Mikko Töyssy-Mikko Huoviala-Jarno Hyökyvaara. MattiTeppoSeppo oli ehkä vähän jo liikaakin, mutta ulosottomiehen (Jarno Hyökyvaara) valitusvirsi huvitti kyllä ja Mikko Huovialan "kylänmies", joka onnistui keskeyttämään esityksen pariin otteeseen. Hänenkaltaisiaan tapaan työssäni lähes päivittäin, harmiton hahmo. Mutta Mikko Töyssy!! Huh huh!! Vaatii melkoista talenttia vetäistä hindinkielinen ralli ja vielä niin että se toimii ihan täydellisesti! Miehestä on muutenkin alkanut muodostua yksi suosikeistani, Mikon näkeminen ja kuuleminen sai minut tälläkin kertaa erityisen hyvälle tuulelle.

" kaddii saddii galii bhulii..." (c) Rami Marjamäki

 Ennakkomainoksia aikoja sitten nähtyäni kummastelin, että miten ihmeessä Bollywood-tanssijat ja Kesäillan valssi sopii muka yhteen. Ihme ja kumma, sopii se! Daniel Paulin hienot koreografiat toivat vauhtia ja etenkin väriä kappaleisiin, ja ihmeistä suurin tapahtui esityksen jo päätyttyä, kun me jäyhät ja jäykät suomalaiset yhdessä tanssia hytkytettiin Danielin ohjeiden mukaan, siinä ei mummoillakaan paljoa nivelvaivat haitanneet kun pistettiin jalalla koreasti. Muutaman tanssikuvion näytin heti tuoreeltaan parkkipaikalla miehelleni, joka töiden keskellä oli tullut minua vastaan.

 Mutta sitten... mitenköhän tämän nyt muotoilisi... Arvostan kyllä artisteina sekä Matti Eskoa että Meiju Suvasta, mutta suutari pysyköön lestissään. Minulle heidän mukanaolonsa ei tuonut mitään lisäarvoa esitykseen, kävi melkein päinvastoin. Jos on Matti Esko paikalla, pitäähän siihen semmoinen kohtaus kirjoittaa, jotta toinen pääsee vetäisemään Rekkamiehen. Ja Meijulla Pure mua. Henkilökohtaisesti vähän karsastan näitä roolivalintoja, kun tarjolla olisi laulutaitoisia näyttelijöitäkin. Eli jos minulta kysyttäisi, niin ei kiitos iskelmätähdille näillä lavoilla.

 Loppupeleissä Kesäillan valssista jäi aika sekava kokonaiskuva, melkoinen sillisalaattihan se oli etenkin kappaleiden puolesta. Sylvian joululaulu sai takanani jonkun ulvomaan naurusta, ja olihan se aika omituinen veto. Ja miksi Pia Vaittisella oli niin järkyttävä asukokonaisuus? Rohkea temppu oli laittaa intialaistyttö laulamaan Olen suomalainen-kappale loppuun, alkuhämmennyksen jälkeen yleisö aplodeerasi kunnolla niin kuin pitikin. Siinä oli ehkä pieni yhteiskunnallinenkin pointti, että suomalaisuus voi olla nykyään myös tätäkin? Juoni tuntui jotenkin absurdilta välillä, mutta kun jälkikäteen netin kätköistä elokuvan juonta tsekkasin, niin menihän se niin kuin pitikin, vähän extramausteilla tosin.

 Kesäillan valssille kokonaisuutena kolme tähteä ***.

(näin esityksen vapaalipulla)

ps. Mikon vetäisemä hindinkielinen hittibiisi on nimeltään "Sadi Gali" ja voit vaikka laulaa tämän linkin myötä mukana...

Natalil Lintala 

Olen suomalainen-kappaleesta tuli mieleen, että mikähän instanssi ensimmäisenä tekee Kari Tapio-aiheisen "Myrskyn jälkeen"-musikaalin? Vai onko jossainpäin jo tehty?