Raxu Taskunen / Glims & Gloms

Raxu Taskunen / Glims & Gloms, Entressen kauppakeskus, Espoo

Ensi-ilta 29.11. 2018, kesto noin 35min (ei väliaikaa)

Sopii yli 3-vuotiaille

Visualisointi Simo Heiskanen, Anne Aario ja Nina Ukkonen
Käsikirjoitus, ohjaus ja musiikki Simo Heiskanen
Valosuunnittelu Ville Virtanen

Näyttämöllä : Simo Heiskanen

 Espoo tuntuu minulle olevan tänä syksynä tietyssä mielessä luvattu paikka, suuntasin nimittäin jo kolmatta kertaa sinne lastenteatterin perässä. Tällä kertaa en hypännyt länsimetroon vaan lähijunaan, puolituntisen ajelun jälkeen löysin itseni Espoon keskuksesta ja tarkemmin Entressen kauppakeskuksesta, jonka toiseen kerrokseen on tanssiteatteri Glims & Gloms perustanut pop up -teatterin loppuvuodeksi! Miten mainio idea! Teatteria voi aivan loistavasti katsella muuallakin kuin ns. perinteisissä paikoissa. Vähän pohdiskelin ennalta, että noinko mahtaa kauppakeskuksen käytävän hälinä häiritä katsomiskokemusta, mutta onnekseni ei ainakaan sillä kerralla ollut mitään mölykööriä liikenteessä.

Pop up -nukketeatteria (c) Teatterikärpänen 

 Nukketeatterimusikaali Raxu Taskunen kuulosti varsin veikeältä konseptilta jo valmiiksi, ja sitähän se sitten kyllä olikin. Ihastelin ennen esityksen alkua värikylläistä, monenkirjavista kangaspaloista ja taskuista muodostunutta lavastusta, ja pian jo itse Raxu Taskunen ilmestyi paikalle. Raxu on karvainen öttiäinen, joka on kovasti naksujen perään ja niitä otus poimiskelee suuhunsa erinäisten taskujen pohjilta. Teatterikärpästä lämmitti kovasti se, että kertojana toimi valtaisa kärpänen ja vielä enemmän lämmitti mieltä se, että esityksessä mainittiin suosikkieläimeni vompatti, jota ei tosin paikalla näkynyt. Höh.

 Kaikenlaista aariaa kuullaan joka välissä, Raxu touhuaa taskulta toiselle herkkujen perässä ja Raxun perässä taas on salapoliisi Hönttönen valtavine suurennuslaseineen. Hän saakin oveluudella napattua Raxun pussiin tutkimuksiaan varten, mutta Raxu on vielä ovelampi ja pomppii pusseineen päivineen pois näköpiiristä ja huilauspaikka löytyy viemäriputkesta, jota asuttaa maanmainio Selma Syöveri. Olipas vinkeästitoteutettu tämä pitkä kiemurteleva Selma! Erinäisten käänteiden jälkeen Raxu päätyy Australiaan asti ja ystävystyy siellä Rudolf Kakadun kanssa, joka opettaa Raxulle, että on olemassa terveellisempääkin popsittavaa kuin ne ainaiset naksut. Nähdäänpä tässä hauskaa kaalinpäätyyppiäkin ja tarkkailijarobotti ARM1 valtavine huulineen, robotti innostui laulelemaan myös.

Selma Syöveri 

 Puolituntinen mennä heilahti tuosta noin ja viihdyin vallan mainiosti, koskapa olin täysin kohderyhmää eli yli 3-vuotias ja minä jos kuka tykkään tämmöisistä hiukan absurdeista jutuista. Poiketkaapas pop up -nukketeatterissa tsiigaamassa hauskaa menoa ja Raxun ja kumppaneiden touhuja vaikkapa jouluostosten ja muun hässäkän lomassa, pieni tauko shoppailusta tekee terää ja taas jaksaa. Esityksiä on vielä mainiosti jäljellä ennen joulua, lisäinfoa löytyy tästä linkistä.

Raxu, Hönttönen ja ARM1

Esityskuvat (c) Ari Kauppila

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Glims & Gloms!)

Äkkivääriä flamingon sääriä / Teatteri Hevosenkenkä

Äkkivääriä flamingon sääriä / Teatteri Hevosenkenkä, Tusculum

Ensiaamu 4.12. 2018, kesto noin 30min (ei väliaikaa)

Tekstit Laura Ruohonen (Allakka pullakka, Yökyöpelit ja Tippukivitapaus)
Esityksen valmistus Jussi Lankoski ja Eero Ojala
Yhteistuotanto Teatteri Hevosenkenkä ja Suomen Lausujain Liitto

Suositusikä 3-8v

Estradilla : Eero Ojala / Jussi Lankoski (vuorottelevat)

 Kaikenlaisista paikoista sitä saattaa itsensä välillä löytää joko tahtomattaan tai ihan omasta mielenkiinnostaan. Joulukuisena tiistaiaamuna löysin itseni ensin aamuvarhaisella kylmissäni sadetta pitelemästä Niittykummun Teboilin katoksen alta ja hetkeä myöhemmin Teatteri Hevosenkengän pihasta ja uudisrakennus Tusculumista. Nimi kuulosti minusta närästyslääkkeeltä äkkiseltään, mutta oikeasti tarkoittaa rauhalle, taiteelle ja hiljentymiselle tarkoitettua suojaisaa tilaa. Nimi on peräisin antiikin Roomasta ja sopii kyllä mainiosti nykypäivän Espooseenkin. Vesisateessa tallustelun jälkeen oli kuulkaa lähes mieltä herkistävää ja ainakin lämmittävää tepastella sukkasiltaan suojaisassa taiteen pesässä!

Varsin katu-uskottava kokonaisuus, eikö? 

 Ensiaamuun olivat minun ja Herra Lausuntataiteilijoiden lisäksi heränneet päiväkotipiiperoiset virallisine valvojineen ja muutama muu suositusikää hitusen vanhempi henkilö, myös tekstien äiti Laura Ruohonen. Aika nopeasti kävi ainakin minun mielessäni ilmi, että näissä runoissa ja riimeissä ei kyllä yläikärajaa ole. Kukapa ei nauttisi nokkelasta, yllättävästä ja hauskasta sanoilla kikkailusta!

 Esityksessä käytetyt tekstit eivät kokonaisuutena olleet minulle tuttuja muuten, paitsi Tippukivitapauksesta peräisin olevat jutut. Näin keväällä Kansallisteatterissa Tippukivitapauksen, ja se oli kyllä musiikkiteatterielämys parhaimmasta päästä. Niinpä tekikin mieli lähteä vähän lauleskelemaan, kun Eero Ojala alkoi aluksi lapsosilta kysellä, sattuuko kenelläkään olemaan mukana hanskoja tai lapiota ja jos olisi, mitä niillä mahdollisesti tehtäisiin. Kiihtyvällä tahdilla etenevä kysely kirvoitti jo kaikenlaista huutelua ja elehtimistä yleisöstä. Näissä lastenteatteriesityksissä minusta muutenkin on parasta se vilpitön innostuneisuus ja spontaanius joka pienistä katsojista huokuu, jos tekee mieli huudahtaa "Eeeeikä!" tai "Et uskalla!" niin sitten hihkutaan. Sama taas "aikuisten jutuissa" aiheuttaisi (ja on aiheuttanut) ilahtumisen sijaan lähinnä noloja tilanteita. Kuvitelkaapa vaikka Hamlet aloittamassa "ollako vai eikö olla" ja joku huutaisi "No koita nyt jo päättää!" Perin kiusallista olisi se.

 Pinkissä jumpsuitissa ja syystäkin jarrusukissa ämpäreiden seassa kurvaileva Ojala tietää kyllä kikat joilla pidetään yleisö kuin yleisö hyppysissään ja valppaana. Äänenkäyttö ja fyysinen, hallittu pelleily yhdistettynä mehukkaiden tekstien tarjoamaan yllätyksellisyyteen ja hauskoihin käänteisiin on nautinnollista seurattavaa, ja iloinen kiherrys kuuluu sieltä sun täältä. Olen nähnyt käytettävän ämpäreitä rekvisiittana aiemminkin (Musiikkiteatteri NYT ja UIT) ja tässä se taas nähtiin, että vain mielikuvitus on rajana. Aika usein vähemmän on enemmän, ja yksinkertainen mutta ovela on monimutkaisia viritelmiä toimivampi juttu. Kuten esimerkiksi rusinat, ja taisi siellä muutama kuivattu karpalokin olla mukana. Eero lähti hauskasti marjastamaan ja napsi katsojien nenänpäitä ämpäriinsä! Kas, mitähän mahtoi kopsahtaa kevyesti ämpärin pohjalle.. Jotain perin liikuttavaa oli siinä, millainen harras hiljaisuus ja toisaalta pieni kihertely laskeutui huoneeseen marjastuksen aikana, lapset sulkivat silmiään ja kurottivat hivenen eteen päin, josko sattuisi miekkonen ämpäreineen kohdalle. Jännittikin samalla. Jos totta puhutaan, olisi minunkin nenänpäästäni saanut käydä kevyesti nappaamassa. Toiveajattelua.

 Harmitti oikein, kun tekstit eivät olleet minulle juurikaan ennalta tuttuja. Hyvä puoli oli tietysti se, että yhtään ei tiennyt mihin suuntaan jutut lähtisivät ja monta hauskaa käännettä olikin tarjolla. Mieleeni jäi maitopurkkiin pieraisut ja viisi pientä Niemistä ja se, että suusta lipsahtelee kaikenlaista muuta, kun anteeksi pitäisi pyytää. Mainiotahan on tietenkin se, että ainahan voin lainata Ruohosen riimit kirjastosta ja hihitellä itsekseni kotona, nyt kun olen jo kahlannut Roald Dahlin tuotannon läpi lähikirjastoni avustuksella. Saatan jopa esittää isännälle privaatin runoesityksen (ja tämänkin runojutskan innoittamana lausuin kaksi kissa-aiheista runoa ja vieläpä ulkomuistista).

 Mitäpä tähän nyt vielä osaisi lisätä? Puoli tuntia mennä sujahti hujauksessa ja mielelläni olisin kuunnellut ja katsellut enemmänkin, mutta pikkukatsojille tämä oli juuri passeli kesto. Keskittyminen ei herpaantunut (pientä levottomuutta oli ilmassa ajoittain, mutta kenelläpä ei etenkin siihen aikaan aamusta) ja kukaan ei tiettävästi pahoittanut mieltään ja jäänyt tyynyille kieriskelemään. Varsin onnistunut ensiaamu siis! Jos ensikosketus lastenteatteriin ja teatteriin ylipäätään on tämänkaltainen, siinä saattaa teatterikärpänen istahtaa nenulle ja se on jatkossa menoa sitten. Sitten voi keski-ikäisenä muistella, että "taisi olla silloin vuosi 2018, kun olin katsomassa Teatteri Hevosenkengässä lastenrunoesitystä, jossa hassu pinkkipukuinen kaveri popsi rusinoita ja laittoi ämpärin päähänsä ja mutusteli hampaansa. Se se oli mainio esitys!" 

(c) Jussi Lankoski

 Sen haluaisin vielä lisätä, että kyllä on mahtavaa, että meillä on näin rikas ja moneen taipuva suomen kieli! Itsekin tykkään välillä viljellä vähän hassujakin ilmauksia ja makustella sanoilla, ja melkein pitäisi järkätä joku jemmapaikka erityisen vinkeille, liian vähäisessä käytössä oleville sanoille ja niitä sitten aina sopivan hetken tullen ripottelisi mausteeksi mukaan tekstiä elävöittämään. Sanoja kuten kenkku, messevä, mussuttaa, tupsu, näpsä, pomppu, akkuna, huiskis, vipeltää...

 Haa! Äkkivääriä flamingon sääriä nähtävissä Tusculumissa seuraavan kerran keväällä 2019, ja ämpäreiden ja riimien kanssa viuhtomassa siis vuorotellen Eero Ojala ja Jussi Lankoski. Tästä linkistä lisäinfoa esityksistä ja aikatauluista.

(c) Eero Ojala 

Esityskuvat (c) Fanni Lieto ellei muuten mainita

(Näin esityksen kutsuvieraana, suurkiitos Teatteri Hevosenkenkä!)

Muuttomies ja Ensimmäinen koti / Lelumuseo Hevosenkenkä

Eipä ole kovinkaan monta asiaa, jonka vuoksi vapaapäivänä heräisin aamulla puoli kuudelta, jotta ehtisin yhdeksäksi Espooseen. Pelkästään yhden lyhyen esityksen vuoksi en välttämättä olisi näinkin kaukaa jaksanut vaivautua, mutta nyt saisi kaksi kärpästä yhdellä täsmäiskulla, eli peräti kaksi esitystä samalle aamulle nippuun. Lastenteatteria olen käynyt paljonkin katsomassa, mutta nyt panokset kovenisivat : vauva- ja taaperoteatteria olisi luvassa! Oli myös kiintoisaa nähdä omin silmin Helsingin aamuruuhka. Ihmeen sujuvasti kaikki meni, ja bussikin oli Kampissa aikataulun mukaisesti. Siitä hyppy metroon ja Tapiolaan, ja Näyttelykeskus WeeGeessä olin jo yhdeksältä. Esityspaikka sijaitsee Lelumuseo Hevosenkengässä ja tutkailin siinä mielenkiintoista lelunäyttelyä, samalla kun seurailin Eero Ojalan valmistautumista päivän esityksiin.

 Värikkäät tyynyt lattialla odottivat pikkuisia katsojia ja vanhempiaan. Itse istuin tuolilla kuin virallisena valvojana vähän kauempana, mutta riittävän lähellä kuitenkin. Ensimmäinen esitys oli taaperoikäisille suunnattu Muuttomies, jonka aluksi huiluasoitteleva miekkonen tasapainoili taidokkaasti valtavan maapallon päällä. Tämä oli jo yhdelle pikkuiselle liikaa ja hän päätti kirmata lattialta muualle, ja toinen pillahti itkuun. Eipä haittaa yhtään, pieni hälinä ja melskaus vähän niin kuin kuului asiaan, ja lasten ehdoilla mennään. Suurin osa katsojista malttoi seurata Nomadi-hahmon touhuja silmät pyöreinä ja suu hämmästyksestä auki, niin intensiivisiä katseita en olekaan aiemmin nähnyt. Nonsense-kieltä höpöttelevä Nomadi tutustutti meidän erilaisiin asuinpaikkoihin ja niiden asukkeihin. Oli vuoroin kuumat oltavat kamelilla ja sitten viileämpää nallekarhulla, pöllö liiteli korkealla ja värikkäät kalat asustelivat meressä. Näin meitä on täällä samalla pallolla väkeä moneen lähtöön. Suurta ihastusta ja riemua sai aikaan saippuakuplat ja suihkepullo, ja ilmapalloissa riitti hypisteltävää vielä esityksen jälkeenkin. Hymy huulillani seurasin niin taaperoiden reaktioita kuin itse esitystäkin, tunnelma oli oikein leppoisa ja mukava. Ja lopuksi oli vielä mehutarjoilua! Nalle kainalossa pompottelin ilmapallon kanssa minäkin, ja lapsoset kirmailivat riemuiten pitkin näyttelytilaa. Olipa kivaa! Hiukan huvitti se, että katsojien poistuessa pari äitiä kiitti minuakin. Värikäs kettumekko päälläni näytin varmaan siltä, että kuulun henkilökuntaan...

Muuttomies kurkistelee :) 

(Muuttomies-taaperoteatteri, ensi-ilta 31.3. 2017, kesto noin 25min. Ohjaus, esityksellinen konsepti ja puvustus Eero Ojala / tasapainopallon maalaus Fanni Lieto / tarpeisto ja rekvisiitta Hanna Jussila, Fanni Lieto ja Eero Ojala / musiikin sävellys ja sovitus Eero Ojala / näyttämöllä Eero Ojala)

 Muutaman tunnin kuluttua oli sitten luvassa vauvateatteria eli vielä nuorempia katsojia. Perustila pysyi värikylläisine tyynyineen ja Luxor-telkkareineen samana, rekvisiitta vähän muuttui. Pienissä roudaushommissa oltiin siis esitysten välissä. Vauvateatteriesityksen nimi on Ensimmäinen koti, ja siinä tutustutaan kodin eri tiloihin. Vähän mietiskelin ennalta, että noinkohan vauvelit jaksavat keskittyä esityksen seuraamiseen, mutta väärässä olin! Meno oli huomattavasti rauhaisampaa ja jestas miten intensiivisesti piiperot esitystä seurasivat. Yksi rohkeampi pikkuherra otti hiukan lähituntumaakin niin lavasteisiin kuin rekvisiittaan. Voisipa tuosta noin mennä "aikuisten esityksissä" yhtä reippaasti suoraan lavalle lähikontaktiin hypistelemään milloin mitäkin ilman pelkoa siitä, että lentää samantien vahtimestarien toimesta pihalle. Etenkin pikkujoulukautena olen kyllä nähnyt innokkaita lavallepyrkijöitä, valitettavasti. Ihanaa, että jossain saa täysin vapaasti mennä ihan lähelle, jos siltä tuntuupi! Eteisen kautta (kumpparit sanoivat suih-suih, hihih) mentiin sujuvasti keittiöön ja siellä varoilteltiin kuumasta uunista. Viiksekäs patakinnas sai tietysti minulta pisteet. Ruokailuhetki oli varsin hauskasti toteutettu kaikkine banskuineen ja rypäleineen. Mietin vieläkin sitä, miten Eero sai sen plop-äänen aikaan rypäleitä popsiessaan. Tassuja tiskattiin ja pyykkikorit pomppivat ilmaan, ja kakkavaippaa laitettiin roskiin. Tästä sain valitettavasti pienen korvamadon, josta näemmä pääsin jo eroon mutta joka nyt palautui kirjoitushommissa. Saippuakuplia ja suihkepulloa oli tietysti myös. Suihkepullo, tuo katseenvangitsija nro 1! Olkkarin matolla rehattiin ja sitten relattiin makkarin puolella uniharson alla. Teki mieli nukahtaa siihen patjalle itsekin, niin oli seesteinen ja rentouttava tunnelma siellä unimajassa. Miksei tämmöistä ole aikuisille, kysyn vaan? Lopuksi oli tietysti mehutarjoilu, jee!

Kitalelen soittelua 

(Ensimmäinen koti -vauvateatteri, ensi-ilta 27.3. 2017, kesto noin 25min. Käsikirjoitus ja ohjaus Eero Ojala / Lavastus Outi Herrainsilta ja Eero Ojala / Puvustus ja muu skenografia Eero Ojala / "Ovilaatikon" rakennus ja maalaus Veijo Lindell ja Eero Ojala / Hallaharson ompelu Fanni Lieto / laulut Olkkarin matto (sanat Eero Ojala, sävellys ja sovitus Eero Ojala ja Leena Aronen) ja Pieni pienen pesässä (san, säv, sov Eero Ojala) / näyttämöllä Eero Ojala)

 Itse olin siis ulkopuolisena tarkkailijana lähinnä, mutta kyllä minua nämä pienet teatterihetket viehättivät myös kovasti. Kohderyhmäänsä tuntuivat uppoavan vallan mainiosti. Odotin vähän levottomampaa menoa yleisössä, mutta kun esitys vie mennessään ja naulitsee katseen, se naulitsee ja silloin ei muuta häilätä eikä potkiskella. Tämän olen huomannut itsekin ja tämän havainnon tein eritoten nyt.

Muuttomiehen Nalle tuli syliin :) 

 Molemmat esitykset on vielä mahdollista nähdä moneen otteeseen Espoossa. Lokakuisina maanantaina Lelumuseo Hevosenkengässä (lisätietoa tästä linkistä) ja marraskuussa valikoituina päivinä Tusculum Hevosenkengässä (lisätietoa tästä linkistä) . Esitykset ovat myös mahdollista tilata visiteeraamaan!

Kaikki kuvat omiani, eli (c) Teatterikärpänen

(Näin esitykset virallisena valvojana eli ilmaislipulla, kiitos Hevosenkenkä ja Eero Ojala!)

Eero keskittyy, kohta mennään...

Herra Hakkarainen seikkailee / Pyynikin Kesäteatteri

Herra Hakkarainen seikkailee / Pyynikin Kesäteatterin ja Kiertueteatterin yhteistuotanto

Ensi-ilta 5.7. 2018, kesto noin 50min (ei väliaikaa)

Alkuperäistarinat ja hahmot Mauri Kunnas
Dramaturgia Herra Hakkarainen -kirjojen pohjalta Patrik Drake
Sovitus ja ohjaus Minna-Stiina Saaristo-Vellinki
Koreografia Anna Hellstén
Pukusuunnittelu ja pukujen valmistus Susanna Pohjolainen
Äänisuunnittelu ja musiikki Jarno Saaristo
Tarpeiston suunnittelu ja valmistus Jutta Pantsu

Rooleissa : Veera Degerholm, Juha Antikainen ja Riitta Lindroos (sekä Rouva Kaupunginjohtajan äänenä Minna-Stiina Saaristo-Vellinki)

Huom. Näytelmä esitetään Mikko Saastamoisen suunnittelemissa Ehtoolehdon sankarit -komedian lavasteissa (työryhmä muokannut lavastusta vähän)

 Tästä taisikin tulla vähän erilainen kesä sen suhteen, että Pyynikin "aikuistennäytelmä" Ehtoolehdon sankarit on minulla edelleen näkemättä (ja taitaa väliin jäädäkin, sillä ei nyt osu aikataulut ja työvuoroni kohdilleen sitten millään), mutta lastennäytelmää sentään pääsin katsomaan. Ja kuulkaas, ei ollenkaan hassumpi juttu se!

 Herra Hakkarainen on vuosikaudet ollut suuri suosikkini, ja niskassanikin on muuten tatuoituna kyseinen hahmo. Mauri Kunnaksen tuotannon omistan lähes kokonaan (muutamaa vauvoille tarkoitettua kirjaa lukuunottamatta) ja aina tulee hankittua se uusin teos ja kilvan etsittyä niin Hakkaraisia kuin Heikki-hämähäkkejäkin kuvista mieheni kanssa. Viime kesänä visiteerasimme Herra Hakkaraisen talossa Sastamalassa ja lipunmyyjän sanoja lainatakseni "No, lapsille tämä lähinnä on tarkoitettu mutta kyllä täältä aikuisetkin katseltavaa löytävät".

 Sama sopii lastennäytelmiinkin, ja niin lähti sitten kaksi rouwaa Pyynikille kera yhden piiperon, jolle tämä taisi olla peräti elämän toinen teatterireissu. Ensimmäiseksi tietysti nautittiin jäätelöt mukavasti varjossa ja sitten katsomoon. Pientä levottomuutta oli jo valmiiksi ilmassa ja eväitä nautittiin siellä sun täällä, oli kova helle ja nestetankkauksesta ainakin huolehdittiin riittävän hyvin. Minua jännitti, että kuinkahan mahtaa pikkuväki pysyä paikoillaan kun katsomo lähtee pyörimään... Huuli pyöreänä sitä menoa moni sitten ihmettelikin, onhan se nyt valtaisa elämys! Kuin huvipuistossa olisi, ja sattuneesta syystä näin seuraavana yönä unta, jossa menin iloisena ympyrää karusellissa.

Ja taas mentiin... 

 Ensimmäisenä saimme tutustua Masa Marsuun (Veera Degerholm), tuohon mukavan pyöreään karvaiseen kaveriin, joka esitteli ensitöikseen meille Herra Hakkaraisen (Juha Antikainen) iltatoimet, elikkäs ison maitolasillisen juonnin ja hammaspesun (molempia toimia väritti hauska äänimaailma, joka kiherrytti kivasti etenkin pikkuväkeä). Ja sitten pötkölleen ja hyvää yötä? Turha toivo, sillä Hakkarainenhan on Tassulan kuuluisin unissakävelijä ja eipä herra tälläkään kertaa malttanut selällään kauaa pötkötellä. Ja eikun menoksi. HH toikkaroi kädet tanassa ja silmät ummessa pitkin ja poikin, ja meinaa törmäillä niin puihin kuin kallioihinkin. On siinä Masalla hommaa paimentamisessa, että edes jotenkuten pysyisi ukko reitillä kompastumatta tai putoamatta järveen. HH kulkee Neiti Kreekulan (Riitta Lindroos) luokse, ja siellä sitten täysin nukuksissa harrastetaan kaikenlaista numeroiden kanssa ja tanssitaan toki hiukan tangoakin. Apurit innoissaan huutelevat katsomosta oikeita tuloksia.

 Tassulaa piinaa töhrijä, joka käy salaa tuhrimassa numeroilla kaikenlaisia pintoja. Me kyllä tiedämme kuka on asialla (Törky-Tane parin raggarikaverinsa kanssa), ja sukkiakin katoaa pyykkinarulta. Muu porukka ryhtyy sitten salapoliisihommiin, jotta suttaaja saadaan kiikkiin. Valtavan suurennuslasin kanssa heiluva Masa on aikamoinen näky, etenkin kun jostain pilkahtaa yllättäen Hämähäkki-Heikkikin ja lasten (sekä meikäläisen) riemulla ei ole rajaa! Sanoinko jo, että Heikki on suosikkini? Ja minulla on Heikki-muki ja heijastin, pitäisiköhän ottaa tatuointikin...

 Onhan tämä nyt mainiota menoa. Poliisia, takaa-ajoa, lakana päällä seikkaileva Herra Hakkarainen, räppäävä töhrijä, piileskelyä ja pari karannutta pieruakin (toimii aina) ja välikommentteja huuteleva pyörivä katsomo, ja tietysti vähän laskuoppia kaikelle kansalle. Helle helli, jos nyt sattuu kuumuudesta tykkäämään.

Neiti Kreekula, MM ja HH sekä numerot 

 Suun veti seurueemme pienimmällä mutrulle, kun katsomostapoistumisen jälkeen ei näkynyt enää liioin Herra Hakkaraista eikä Heikkiäkään. "Minne se Hakkarainen meni?" Riemulla ei ollut sitten rajaa, kun kiva vahtimestari kertoi, että porukka odottelee kyllä alueella ja kuvaankin halutessaan pääsisi suosikkiensa kanssa (hämähäkki tosin oli livistänyt jonnekin). Voihan jee! Kivaa oli myös se, että kahvila oli vielä esityksen jälkeen auki ja sinne moni suunnisti, kun alkoi jäde-ja sipsihammasta kolottamaan.

 Mukavasti oli hyödynnetty Ehtoolehdon lavasteita, kiva että tämänkaltainen yhteiskäyttö oli mahdollistettu lastennäytelmään. Muutenkin esitys oli varsin antoisa, kesto juuri passeli ja itse esityksessä sopivassa suhteessa jännitystä, huumoria, vauhdikasta menoa ja pientä opetustakin. Mukavan iltapäivän vietimme. Vielä on pari viikkoa hyvää aikaa, joten eikun muksut mukaan ja Pyynikille. Lisäinfoa tästä. Samalla voi piipahtaa näkötornissa munkkeja popsimassa.

Esityskuvat (c) Karri Harju

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kiertueteatteri ja Pyynikin Kesäteatteri!)

Viiru muuttaa / Hämeenlinnan Teatteri

Viiru muuttaa / Hämeenlinnan Teatteri, Verstas-näyttämö

Ensi-ilta 3.5. 2018, kesto noin 45min (ei väliaikaa)

Teksti Sven Nordqvist
Suomennos Tittamari Marttinen
Ohjaus ja sovitus Reija Isosuo
Nuket Taina Maria Savimäki
Lavastussuunnittelu Juha Mäkipää
Pukusuunnittelu ja päähineet Satu Suutari
Valosuunnittelu Hannu Suutari
Äänisuunnittelu Timo Pönni
Tarpeistonvalmistus Karoliina Käppi

Rooleissa : Raimo Viitanen, Henna-Maija Alitalo ja Taina Maria Savimäki

 Verstas-näyttämöllä on taas melkoista herkkua tarjolla lapsille ja lapsenmielisille. Ennen esitystä oli myös tarjolla yleisölämpiössä mehua ja keksejä, ja se jos mikä on iloinen asia. Nuori seuraneitoni oli ensimmäistä kertaa Verstaan puolella ja sekös vähän jännitti, ja tunnelma oli varsin tiivis siinä sisäänpääsyä odotellessa. Millään ei olisi jaksanut odottaa minuuttiakaan enää. Vihdoin ja viimein ovet aukenivat, ja siellähän jo Pesonen (varsinainen look-a-like Raimo Viitanen) ja Viiru-kissa (Henna-Maija Alitalo) pötköttelivät vuoteissaan. Kiinnitin heti huomioni taidokkaaseen, lämpöä hehkuvaan lavastukseen, joka oli täynnä kiinnostavia yksityiskohtia ja siinä riitti hämmästeltävää niin pienille kuin isommillekin katsojille. Ihmettelin myös valtavankokoisia porkkanoita ja perhosia.

 Viiruhan se sitten ponkaisee pystyyn vieterin lailla aamuvarhaisella ja pomppii sängyssään edestakaisin vähän liiankin pirteänä. Tämäkös ukko Pesosta pännii, kun taas kerran makoisat yöunet keskeytettiin liian aikaisessa vaiheessa. Pesonen latelee kissalleen sellaiset ehdot, että joko pomppiminen loppuu tai sitten on muutettava muualle koko kissanretaleen. Mitä tekee Viiru? Haluaa muuttaa muualle! Vastaus tulee Pesoselle vähän yllärinä, mutta ei auta ei auta. Vanhasta ulkohuussista remontoidaan oloisa uusi majapaikka kissalle, ja siellä saa temmeltää ja loikkia vaikka kuinka aikaisin. Vanhasta ampiaspesästäkin taiteillaan hieno lamppu, ja muutenkin sisustetaan. Viiru on lähellä, mutta kuitenkin niin kovin kaukana. Pesosen elo ja olo onkin aluksi kovin yksinäistä, ja asunto tuntuu niin kovin hiljaiselta. Viiru se pistää uudessa majassaan ranttaliksi, mutta kuinkas mahtaa käydä kun seudulla havaitaan hiippailemassa ovelaakin ovelampi kettu (Taina Maria Savimäki) pahat mielessään...

 Mitä nerokkain asia oli se, että Viirun ja Pesosen touhut uudessa kämpässä kuvattiin nukkien kautta, ja olivat upeat nuket kyllä niin yks yhteen esikuviensa kanssa. Bravo! Nukettamalla pystyttiin kuvaamaan sellaisia liikkeitä, jotka muuten eivät olisi oikein luonnistuneet. Kissa heitteli melkoisia voltteja ja ukko kiipeili sulavasti pitkin seiniä. Hauska idea kerrassaan! Seuraneitoani huvitti kovasti se, kun kaverukset kiersivät huussia ympäri ja Viiru samalla huiski kärpäslätkän kanssa Pesosta peffaan. Aika levotonta oli paikoitellen katsomossa meininki noin muuten, monenlaista älämölöä ja huutelua ja tuntui siltä, että kaikki katsojat eivät oikein jaksaneet keskittyä tapahtumiin. No, lastenteatteriin kuuluu äänekäskin kommentointi asiaan eikä se häirinnyt, mutta jotenkin tunnelma oli paikoin sellainen, että kohta joku ryntää lettuja syömään lavalle katsomosta. Kyllä, esityksessä paistettiin ihan oikea lettunen ja kylläpä alkoikin tehdä lättyjä mieli meikäläiselläkin. 

 Muuten esitys oli jotenkin sympaattisen rauhallinen ja "vanhanaikainen", Pesonenkaan ei puheillaan turhia hötkyillyt. Minulla alkoi ote välillä vähän herpaantumaan ja vauhtia olisin kaivannut ehkä enemmän, mutta varsinaiseen kohderyhmään tämä tuntui uppoavan mainiosti ja se jos mikä on tärkeintä. Huippua, että lapsille tehdään ihan oikeaa teatteria! Lyhyestä kestosta huolimatta on panostettu kunnolla asuihin ja muutenkin kokonaisuuteen. 

 Kevään viimeiset esitykset ovat näillä näppäimillä ja lisäksi taitaa olla muutama koululaisnäytös jäljellä, mutta eipä hätää. Esitykset jatkuvat taas syksymmällä ja tästä linkistä voi tsekkailla päivämääriä, valinnanvaraa vielä on. Kannattaa mennä vaikkapa koko perheen voimin katsomaan, mummut ja papatkin mukaan. Jospa vaikka saisi sitten lettuja ja mansikkahilloa esityksen jälkeen, jos osaa oikein vihjaista...

Esityskuvat (c) Tomi Pietilä

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Hämeenlinnan Teatteri!)

***
 Näkemäni esityksen päätteeksi Hämeenlinnan Teatterikerho jakoi puheenjohtajansa Aarne Kaurasen johdolla perinteisen Aku-patsaan, jonka saaja tällä kertaa oli tämänkin näytelmän ohjannut ja monessa muussa teatterihommassa jo neljänä eri vuosikymmenenä työskennellyt Reija Isosuo. Reijan yhdeksi ansioksi luettiin monipuolinen lastenteatteriin panostaminen ja siitä osoituksena mm. tämä hieno näytelmä. Onnea, Reija!

Tippukivitapaus / Kansallisteatteri

Tippukivitapaus / Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Kantaesitys 22.11.2018, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Laura Ruohonen
Musiikin sävellys, sovitus ja harjoitus Anna-Mari Kähärä
Lavastus Antti Mattila
Valosuunnittelu Ville Toikka
Videosuunnittelu Ville Virtanen
Äänisuunnittelu Raine Ahonen, Veli-Pekka Lahtela ja Ville Leppilahti
Naamioinnin suunnittelu Tuire Kerälä
Dramaturgi Pipsa Lonka
Hahmot ja puvut Erika Kallasmaa
Ilma-akrobatia Sanna Silvennoinen ja Katja Kortström
Koreografia Sanna Silvennoinen ja Henri Sarajärvi

Rooleissa : Vuokko Hovatta, Jani Karvinen, Seela Sella, Katja Kortström, Marja Salo, Sari Puumalainen, Markku Maalismaa, Markku Haussila, Pihla Maalismaa, Sami Kurppa, Mikko Jutila, Jaan Pöldsam/Antti Soininen ja videolla Martti Suosalo (näkemässäni esityksessä ei tosin Vuokko Hovattaa eikä Sari Puumalaista nähty, ja jo lueteltujen lisäksi lavalla olivat Miika Laakso sekä Meri Nenonen)

Orkesteri : Sara Puljula, Sami Kurppa, Ville Leppilahti, Marko Puro ja Senni Valtonen

Hujoppi, Seija Soija ja mahtimummeli päätäi Väätäinen 

 Olen siitä erikoinen tapaus, että käyn katsomassa lastenteatteria ilman lapsiseuraa. Tiedän, että kaltaisiani on muitakin. Lapsenmieli kun on kirjaimellisesti tallella ja Tallella, sillä pärjää elämässä pitkälle ja silloin osaa nauttia asioista, joita ei "liian aikuisena" koskaan huomaa. Toivottavasti en koskaan kasvakaan liian aikuiseksi! Muistan vieläkin sen hetken, kun menin vuonna 1977 katsomaan Hämeenlinnan Kaupunginteatteriin Punahilkka-näytelmää ja astuin elämäni ensimmäistä kertaa teatterisaliin. Se oli maaginen hetki, ja muisto jota aion vaalia hamaan loppuun asti. Nyt istuksin Kansallisteatterin aulassa odottelemassa näytelmän alkua (ja kuuntelin samalla äänikirjana Peppi Pitkätossua) ja pikkukatsojia saapui hiljalleen paikalle. Moni otti aikamoisia kierroksia pitkin käytävää ja pientä hepulia oli jo ilmassa. Voi kunpa aikuisetkin kehtaisivat purkaa teatterijännitystä vastaavalla tavalla! Itsekin kirmailisin harva se päivä pitkin portaita sisätossut jalassa sukkahousut rullalla ja huutaisin "JEEEEEE kohta se alkaa!"

 Mahtavaa, että lapsille on tehty riemunkirjavan rytmikäs musikaali, ja vielä Suurelle näyttämölle! Hämmästystä riitti pienillä ja suurilla katsojilla, kun höyheniään yleisön päälle pudotteleva värikäs Tukaani (Katja Kortström) opetteli lentämään ja otti ensiaskeliaan ilmassa parvelta kohti näyttämöä. Tukaani lipui alaspäin laulun siivittämänä ja kyllä minulle vähän tippa nousi linssiin, kun takanani tyttönen lauloi koko biisin mukana heleän kirkkaalla äänellään "Tukaani tukaani, tule mukaani". Mieleni herkistyi. Nyt ollaan oikeiden asioiden ytimessä.

 Onhan se nyt mahtavaa, kun tarinan päähenkilönä on piskuinen soijapapu Seija (Marja Salo), joka lähtee karkureissulle Hujopin (Jani Karvinen) seurassa. Hujoppi ei ole sieltä rohkeimmasta päästä, mutta uteliaan Seijan seurassa hänkin äityy railakkaaseen menoon. Agenttinero Naru (Martti Suosalo) lähettää mahtimummeli päätäi Väätäisen (Seela Sella) agenttihommiin kaksikon perään, ja mummeli kurvailee paikasta toiseen valtavalla pipolla. Oivallinen ajopeli päätäille! Kaksikko piileskelee erinäisissä paikoissa (piilolinssit ovat muuten mainio keksintö, ne vain päähän ja olet piilossa) ja tapaa tietysti monensorttista porukkaa aina seilaavasta rottaperheestä Maailman Vanhimpaan Pizzaan (Markku Haussila), diktaattorirusinaan (Meri Nenonen) ja Rämeämmään (Markku Maalismaa). Siinä ohessa nähdään mm. mummoagilitya, piileskellään Keine Angst-nimisessä hiippailuhotellissa, jonka portieerina toimi mursu (Miika Laakso), tavataan hirmuinen raakalainen Karmu Gurmee (Markku Haussila) sekä pudotaan viemäriin... Joka välissä luikautetaan tietysti hauskoja ja svengaavia lauluja, bändikin irroittelee kunnolla, yleisö laulaa mukana ja jalka vispaa rytmin tahdissa. Mainio meininki niin katsomossa kuin lavallakin! Opitaan siinä samalla myös ystävyydestä ja rohkeudestakin.

 Taisin olla hymy korvissa koko esityksen ajan. Sen aisti, että tätä on ilo esittää ja hyvä mieli tarttui pitkäksi aikaa. Narikka - ja vessajonossa raikasi "Jos on hanskat"-kappale ja siitä saikin pitkäksi aikaa hienon korvamadon. Levyäkin on myynnissä, joten mukavia hetkiä voi muistella vielä kotonakin.

 Eräs pikkuinen totesi mummolleen esityksen jälkeen, että "se soijapapu ei ollut kyllä oikea papu, vaan se oli kyllä ihminen". Kuulin myös kysymyksiä siitä, että mikä oli ollut parasta ja kuka oli paras hahmo. Parasta oli ollut se, kun papu vahingossa päästi ison paukun ja parhaita hahmoja oli KAIKKI! Oma suosikkini taisi olla se maailman vanhin pizza, melkein meni Tuttiritari-musikaalissa nähtyjen laulavien piimäpurkkien ohi.

 Monelle katsojalle tämä oli varmaankin Se Ensimmäinen Teatterikokemus. Olen varma siitä, että vielä kymmenienkin vuosien kuluttua joku muistelee lämmöllä sitä valtavaa papupurkkia, jonka kyljessä luki "Parasta eilen".

Tippukivitapaus on varsinainen Tapaus! Menkää ihmessää katsomaan, lasten kera tai ilman.

ps. Erityishupipointsit erinäisiin asuihin pukeutuneille näyttämömiehille. Lavalla hipsi milloin mitäkin partatyyppiä, mustia ötököitä ja piileskelevä portieeri!

Esityskuvat (c) Tanja Ahola

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Kansallisteatteri!)

Tatu ja Patu työn touhussa / Linnateatterin vierailu

Tatu ja Patu työn touhussa / Linnateatterin vierailu Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä

Ensi-ilta syksyllä 2017, kesto noin 45min (ei väliaikaa)

Dramatisointi ja ohjaus Sami Rannila
Lavastus Niina Suvitie
Puvustus Anniina Kuula
Maskit ja kampaukset Minna Pilvinen
Musiikki Kari Mäkiranta
Valot, äänet ja tekniikan sovellukset Marko Korkeaniemi

Lavalla : Sami Markus (Tatu) ja Jaakko Loukkola (Patu)

Tatu (Sami Markus) ja Patu (Jaakko Loukkola) 

 Pari lastenteatteriesitystä (tai 'koko perheen esitystä') viikon sisällä tekee kuulkaa ihmeen hyvää! Muutama päivä sitten lähdin suoraan töistä katsomaan Red Nose Companyn "Keisarin uudet vaatteet"-juttua Helsinkiin ja nyt suhteellisen sekavan työpäivän jälkeen (joka sisälsi kadonneita tärkeitä juttuja, olutkylvyn, lähes kaikkien papereiden käymisen lattian kautta ym. ym.) oli mahtia mennä katsomaan Verstas-näyttämölle jo perinteeksi muodostunutta Linnateatterin vierailua, jossa vielä aiheena työ ja erilaiset ammatit. Mainiota!

 Minulla oli ennen esitystä jutusteluvaihde päällä ja kävi ilmi, että edessäni istunut pikkutyttö oli nyt elämänsä ensimmäistä kertaa teatterissa ja kyllä oli jännät paikat. Vieressäni istunut pikkupoika taas julisti "Tää on mulle ainakin sadas kerta teatterissa!" ennen kuin ehdin kysyä yhtään mitään. Viimeksi nähdyssä jutussa oli kuulemma ninjoja ja kummituksia mukana. Sen minäkin olisin halunnut nähdä! Kyseessä taisi kuitenkin olla elokuva...

 Tatulla (Sami Markus) ja Patulla (Jaakko Loukkola) on tunnetusti kierrokset päällä heti alusta alkaen. Viimeksi tutkailivat, mitä kaikkea pihalla voisi tehdä, ja nyt olisi siis aiheena työnteko ja erilaiset ammatit. "Tervetuloa Outolan työntutkimuskeskukseen!" Aluksi tietysti käydään työnteon historiaa läpi, ja sata kertaa teatterissa käynyt pikkupoika hihkuu riemuissaan, koska Patulla on niin hillitön parta. Puukauha viimeistellään loppuun ja vaihtariksi toinen korjaa rikkinäiset kengät. Oravannahat vaihtavat tiheään tahtiin omistajaa ja työnteon lisäksi tuli samalla keksittyä tinkiminen ja inflaatiokin.

 Erilaisten ammattien tutkimiseen tarvitaan järeämmät vehkeet ja niin estradille kärrätään laite, jolla oli ihan mahdoton nimi. Laitteeseen tungetaan ammattinimike ja tarvittavat lisätiedot, ja ta-daa : ovesta astuu ulos ehta tekijätyyppi! Saamme kunnian tutustua mm. maanviljelijään, terveydenhoitajaan, opettajaan ja palomieheen. Itseäni huvitti suuresti parturi-kampaaja Tatu, jonka asiakkailla oli aikamoisia kampauksia (ensimmäinen tyyppi valtavan pallomaisen permiksensä kanssa toi mieleeni oman lookkini 80-luvun lopulta) ja mielenkiintoisia lehtiä luettavana (kuten Avotukka ja Hömppä&Humppa) sekä aluksi valssaava, tangoista pitävä metallimies, joka vihdoin löysi oman genrensä. Parhaat naurut irroitti valtaisaksi patungiksi muuttunut Patu, kun leipurin ammattia käsiteltiin. Teeleipä ja kahvipulla olivat myös melkoinen innovaatio!

 Siellä sun täällä pistettiin lauluksi ja jammailuksi vauhdikkaan musiikin tahtiin, hiki siinä tuppasi tulemaan katsomossakin, kun parivaljakon tanssikuvioita katseli. Välillä estradille putkahti yksityisetsivä Patu Marlonen popliinitakissaan, hatun kanssa oli hiukan ongelmia ja sekös taas väkeä nauratti. Marlosen repliikit kuulostivat paikoitellen varsin tutuilta.

 Typerän työpäivän päälle teki kyllä hyvää nauraa oikein kunnolla! Esitys oli täynnä hauskoja kikkoja (esim. miten metalliputki muuttuu tuosta noin piparkakkumuotiksi ja miten palomiehet pelastavat pulaan joutuneen kissan) ja osuvia sanaleikkejä, jotka upposivat taas parhaiten aikuiskatsojiin. Jos kiertueellaan sattuvat kohdalle, kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa.

 Aika usein tuppaa käymään niin, että minä jään viimeisenä saliin, kun jään suustani kiinni. Visioimme seuraavanlaisen otsikon Hömppä&Humppa-lehden seuraavaan numeroon : "Tunnettu bloggaaja talutettiin ulos lastenteatteriesityksestä!" ja kyllä, tässä on totuuden siemen. Vahtimestarin saattelemana poistuin viimeisenä ovesta...

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

Pekka Töpöhäntä / Miniteatteri

Pekka Töpöhäntä / Miniteatteri, Aulangon Graniittilinna

Ensi-ilta 2.7. 2017, kesto noin 1h 20min (väliaikoineen)

Alkuperäisteos Gösta Knutsson
Dramatisointi Anneli Mäkelä
Ohjaus ja sovitus Suvi Seppälä
Äänisuunnittelu ja musiikki Mikko Myllyniemi ja Jouni Joronen
Laulujen sanat ja säveltapailut Lapset
Puvustus Liisa Turtiainen ja Heli Sippola
Lavasteiden suunnittelu ja rakennus Mikko Myllyniemi ja Juuso Maunula
Rekvisiitta Työryhmä
Maskeeraus Taru Lahtinen
Tekniikassa Aino Räisä ja Mikko Myllyniemi

Rooleissa : Annika Pekuri, Saga Tähti, Siiri Saarinen, Helmi Riippi, Mandi Ilmanen, Kielo Varjola, Roope Suvisuo, Siiri Keskinen, Erica Lounavuori, Siiri Käki, Martta Ollikainen, Hilla Iivari, Jimi Joutsi, Aida Kankaanpää ja Veera Tihilä sekä "jokapaikankissat" Silja Salminen, Sanni Passila, Siiri Mattila, Susanne Ruohio, Pirita Minkkinen ja Susanna Heiskari

Pekka Töpöhäntä oikealla 

 Jo 60 vuotta on Hämeenlinnassa (ja vierailunäytöksien myötä muuallakin) saatu nauttia Miniteatterin monipuolisista, viihdyttävistä ja ajatuksiakin herättävistä näytelmistä. Onkohan kukaan koskaan laskenut, montako lasta ja nuorta on vuosien saatossa tutustutettu teatterin pariin juuri Miniteatterin kautta, niin opetusryhmissä kuin katsomon puolellakin? Määrä on takuulla huikea. Miniteatterin historiaan voi tutustua tarkemmin teatterin omien nettisivujen kautta tästä linkistä. Teatteria pitkään luotsannut Marja Myllyniemi siirsi viestikapulan keväällä luottavaisin mielin eteen päin Suvi Seppälälle, joka on myös ohjannut tämän 60v-juhlanäytelmän, Pekka Töpöhännän.

 Iltapäiväksi oli luvattu kovaakin vesisadetta ja vähän jännitti, selviäisimmekö reissusta Graniittilinnaan kuivina. Aiempina vuosina olin ollut katsomossa oman äitini kanssa (äiti-tytär -laatuaikaa iästä viis) sekä vanhemman kummityttöni ja äitinsä kanssa. Tänä vuonna oli aika viedä nuorempi, syksyllä koulun aloittava kummityttöni teatterin ihmeiden pariin. Seurassamme olivat myös tytön isosisko sekä molempien neitosten äiti (joka on kuulemma itsekin ollut Miniteatterissa näyttämöllä). Jännitystä oli ilmassa menomatkalla ja myös rutkutusta vääristä asuvalinnoista (jonka tulin itsekin huomaamaan, sillä aurinkohan siellä täysillä porotti ja sateesta ei ollut tietoakaan). Itseäni jännitti se, mahtaisiko jalkani vielä nousta Graniittilinnan portaissa - nousi se! Lippujonossa ensikertalainen kyseli, mitä tarkoittaa väliaika ja pitääkö katsomossa istua, ja miksei lavasteiden toisellakin puolella ole katsomoa. Jaa ei vai! Miten pystymme näkemään, mitä seinien takana tapahtuu? Itse muistelin aikoja, jolloin olin ensimmäisiä kertoja katsomossa, joskus 70-luvun puolivälissä varmaankin. Tiedoksi kaikille : maistoin mystisiä pop corneja ensimmäistä kertaa juuri Graniittilinnassa, läpinäkyvästä rapisevasta pussista! Muistin nähneeni ainakin näytelmät Kiljusen herrasväki sekä Lintu sininen.

 Minuutteja laskettiin ahkerasti ennen esityksen alkua, ja väärästä asuvalinnasta suivaantunut kummityttöni meinasi riisua pitkät housut jalastaan, koska oli liian kuuma. Tyytyi sitten kuitenkin vain sukkien riisumiseen, kun itsekin uhkasin ottaa puolet vaatteistani pois. Tutkailimme myös lavasteita ja aprikoimme kuka missäkin asuu ja kenen pyykit roikkuvat narulla. "Tuolla asuu takuulla joku ihminen, koska eihän kissoilla ole vaatteita!" Vaan teatterissapa kaikki on mahdollista - myös se, että hiukset muuttuvat aivan toisenlaisiksi kesken kaiken. Teatterin taikaa on se.

 Pekka Töpöhäntä on monelle varmaankin ns. tuttu juttu. Töpöhäntäinen kissa (Annika Pekuri) saapuu kaupunkiin uutena tulokkaana ja heti on ilkeä Monni (Siiri Saarinen) yksinkertaisine apulaisineen kiusaamassa kun huomaavat, että tämä uusi tuttavuushan on aivan erilainen. Monnin moninaiset juonittelut menevät kuitenkin järjestään pieleen, koskapa apurit Pilli (Helmi Riippi) ja Pulla (Mandi Ilmanen) sekoilevat niin sanoissa kuin suunnitelmien toteutuksessakin. Pekka on jatkuvasti altavastaajan roolissa, mutta onneksi löytää kaupungista myös ystäviä ja puolustajia, jotka valavat lisää itseluottamusta Pekkaan. Töpöhännästä viis, voit olla silti kiva kaveri ja mahtava tyyppi!

 Ensikertalaisessa ihastusta herätti etenkin tyttökissojen kauniit mekot, ja minä viehätyin siitä, miten erinäköisiä ja -tyylisiä yksilöitä porukasta löytyikään. Yksityiskohdat niin korvissa kuin hännissäkin olivat kerrassaan mainioita. Välillä pistettiin lauluksi ja tanssiksi, ja hännät heiluivat iloisesti tahdissa. Roolihahmoista suosikeikseni nousivat tällä kertaa showmiehen elkeet omaava poliisikisu Misse Pamppu (Jimi Joutsi) sekä valloittava Metsäkulman Murre (Roope Suvisuo), jolla lauseiden loput jäivät jännästi ilmaan roikuskelemaan ja jolla oli myynnissä itsetehtyjä sipuleita.

Pulla, Monni ja Pilli 

 Mainiota, värikästä ja vauhdikasta (ja opettavaistakin) menoa tarjosi jälleen Miniteatterin kesäporukka. Mahtavaa on nähdä vuodesta toiseen lapsissa tekemisen meininki ja riemu, ja nimenomaan yhdessätekemisen ilo. Siitä tulee aina hyvä mieli itsellekin.

 Ensikertalainen isosiskoineen oli sitä mieltä, että esitys oli varsin hauska, ja kotimatkalla takapenkiltä kuului se paras lause, joka on silkkaa mannaa teatterifanaatikon kummitädin korville : "Hei voitaisiinko mennä uudestaankin teatteriin?" Ja olisi kuulemma kivempaa, jos näyttämöllä olisi joku tuttu eikä niin paljon epätuttuja...

 Esityskalenteri ja infoa tästä linkistä. Oivallinen koko perheen retkipaikka on tämä!

Esityskuvat (c) Suvi Seppälä

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Miniteatteri!)

Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus / Tampereen Teatteri

Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus / Tampereen Teatterin päänäyttämö

Kuningaskunnan, maailman ja koko universumin kantaesitys 8.2. 2017, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus, laulujen sanat ja sävellys Jukka Leisti
Ohjaus Mikko Viherjuuri
Kapellimestari, laulujen sävellys ja sovitus Ari Kankaanpää
Lavastus-ja pukusuunnittelu Marjatta Kuivasto
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu Ivan Bavard ja Jaakko Virmavirta
Kampausten ja maskien suunnittelu Jonna Lindström
Tanssit Pia Hakovirta ja Daniel Paul

Rooleissa : Jukka Leisti, Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen, Mari Turunen, Pia Piltz, Risto Korhonen, Ville Majamaa, Mari Posti, Elina Rintala, Markku Thure, Elisa Piispanen ja Kirsimarja Järvinen

Orkesteri : Ari Kankaanpää, Janne Salkolahti, Kari Vehkaluoto, Klaus-Erik Wirzenius ja Tommi Rautiainen

 Itse olen sitä ikäpolvea, että pillahtaisin riemusta itkuun jos teatterissa nähtäisiin Heikko-Peikko -musikaali tai Taikuri Saviseen liittyvää spektaakkelia, mikä jottei Kössi Kengurustakin saisi oivallista materiaalia, tai Piilomaan Pikku Aasista. Tai ainakin mä luulen niin... Tuttiritari karautti Rusinante-hevosensa kanssa esiin ensimmäistä kertaa 90-luvun puolivälissä ja niihin aikoihin minulla ei ollut tapana juuri lastenohjemia seurailla. Ei edelleenkään, mutta siitä huolimatta ja juuri siksi tämä musikaali oli ihan pakko nähdä. Ja ihan yksikseni menin kuulkaa katsomaan, ei siinä tarvittu lapsirekvisiittaa mukaan aveciksi.

Sagu, Tuttiritari ratsuineen ja Suolanen 

 Istahdin paikalleni ensimmäisten joukossa ja ihmettelin mielessäni lavan reunamilla olevia valtavankokoisia sieniä. "Onpas siinä jättikokoisia sieniä!" ehdin ajatella, kun jo oviaukosta saliin tupsahtanut pikkupoika saman huomionsa puki spontaaniksi lauseeksi ja hihkaisi hämmästyksissään "Vittu miten isoja sieniä!" Niin. Hyvä, että joku uskaltaa sanoa ääneen niin kuin asiat totisesti ovat. Melkoista pulinaa ja itkuntuherrustakin yleisön joukosta kantautui ennen h-hetkeä, joku kävi kurkistamassa orkesterimonttuun ja joku parkui sitä, ettei halua nähdä dinosauruksia tässä esityksessä. Niin.

 Kuten kunnon seikkailuhenkiseen musikaaliin kuuluu, on tässäkin mukana aimo annos vehkeilyä ja ilkeämielistä pahista viiksineen, nahkapukuisia susia, ryöstettyjä prinsessoja, lohikäärmeitä eli dragoneita, sammakoita, tasapainolautailevaa haltijakummisetää, piimäpurkkeja, rikkaita ja köyhiä ritareita sekä uljas sankari. Ja marsu! Tietysti järkätään myös Talentti-kilpailu, jossa osallistujina mm. hillitön röyhtäilijä Sergei Samarin, puskista tuleva Rouva Salveqvick sekä bremeniläinen koloratuurisammakko Rouva Liebfraumilch. Ai että. Paljon tsaivaamista ja meneviä rokkänroll-biisejä, jotka saavat rytmijalan vipajamaan lattiaa vasten.

 Taisin istua koko parituntisen suu messingillä. Ihania värikkäitä pukuja ja lavasteita, sukat on sillä makkaralla -kuningas (kas kun Makkarasukka oli nimikin tällä Matti Hakulisen hahmolla), maailmankaikkeuden upein lohikäärme Löhö (Ville Majamaa), kösiömatkalla oleva Sagu Sammak (Risto Korhonen), viiksekkäitä ritareita ja Sakarit Ees ja Taas (Elina Rintala ja Elisa Piispanen) ja jatkuvaa verbaalista ilotulitusta ja tykitystä. Rakastan sanoilla leikittelyä ja kikkailua, ja sitä herkkua tässä kyllä piisasi. Tai ainakin mä luulen niin. Tietysti paikalle liihotti myös supersankareista kovin eli Tutmän apurinsa Robinanten kanssa... Tietysti! Tämän tästä lavan valtasivat laulavat piimäpurkit "Juo kunkun pitkää piimää..." ja olin ihan pähkinöinä. Eihän noissa ole mitään järkeä ja noissa jos missä on! Mahtavia naamiais-ja penkkariasuja myös jatkokäyttöön. Pitääkö tässä mennä vielä kaupan kautta kotiin ja hakea muutama piimäpurkki?

 Väliajalla kysyin vieressäni istuneelta pikkumieheltä (istuin kahden pikkumiehen välissä, jes), että mikä on ollut parasta. Poikaa ujostutti kovin moinen tunkeilu ja kääntyi äitinsä puoleen. Äiti ensin epäili, että parasta olisi ollut röyhtäilijä, mutta pienellä äänellä poika sai supatettua "No se kun ne riiteli piimäpurkeista!" Sanoin, että minustakin piimäpurkit olivat parasta, ja toisella puoliskolla kun purkit tanssahdellen estradille saapuivat, vilkaisimme pojan kanssa aina toisiamme ja nauraa kihersimme. Parhautta oli tämä!

Löhö tsaivaamassa 

 Täytyy kyllä sanoa, että Jukka Leisti on nero. Jos hän ei vielä ole saanut jotain lastenkulttuuripalkintoa, nyt olisi aika. Silkkaa nerokkuutta oli tämä musikaali, ja mikä parasta, se sai ikään katsomatta kaikki hyvälle tuulelle. Tai ainakin mä luulen niin. Hahmot vielä toivottelivat meille hyvää kotimatkaa portaikossa.

"Aina ritareita tarvitaan..."

Esityskuvat (c) Harri Hinkka

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Teatteri!)

Köyhä Ritari, Rikas Ritari ja Ritari Palmolive... 

Herra Hakkarainen harrastaa / Linnateatterin vierailu

Herra Hakkarainen harrastaa / Linnateatterin vierailu HML:n Teatterin Verstas-näyttämöllä

Kesto noin 40min (ei väliaikaa)

Alkuperäisteksti Mauri Kunnas
Dramatisointi ja ohjaus Sami Rannila
Lavastus Niina Suvitie
Musiikki ja äänet Kari Mäkiranta
Puvustus Anniina Kuula
Maskit Minna Pilvinen

Rooleissa : Sami Markus ja Jaakko Loukkola

  Harvoin tulee eteen esitys, jossa yhdistyy minun kaksi rakasta harrastustani : teatterissakäynti ja Mauri Kunnaksen kirjat. Minulla on kattava kokoelma Kunnaksen teoksia ja aina ensimmäisenä niistä on etsittävä niin Hakkaraiset kuin Hämähäkki-Heikitkin. Herra Hakkarainen on sen verran rakas hahmo, että niskastani löytyy ihan tatuointikin (löytyy kyllä myös Pikku Myytä ja niitä teatterinaamioita...). Tämä taisi olla kolmas näytelmä, jonka olen Hakkaraisen touhuista nähnyt. Aiemmat jutut olen nähnyt Porin Teatterissa sekä Tampereen Komediateatterissa.

 Eräänlainen perinne on näköjään myös se, että vähintään kerran vuodessa löydän itseni koululaisnäytöksestä ja minua tuijotellaan pitkään, koskapa mukanani ei ole lapsia. Ilmeisesti joku luokka oli tällä kertaa jättänyt tulematta ja katsomossa taisi olla aikuisia enemmän kuin lapsia. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, pähkähullut jutut kun uppoavat hyvin ihan keneen tahansa, kunhan on sopivassa mielentilassa.

Siinä sitä taas mennään! 

 Herra Hakkarainen (Sami Markus) asustelee Tassulassa kera Masa Marsun (Jaakko Loukkola). Hakkarainen on tunnettu siitä, että tyyppi kävelee kaiket yöt unissaan ja touhuaa milloin mitäkin. Päivät sitten ollaan väsyneitä ja ihmetellään, kun ei uni virkistä mieltä ollenkaan. No, ilta koittaa ja herra painelee sänkyynsä vaakatasoon. Eipä siinä kauaa mene, kun jo ollaan taas menopäällä. Masa Marsu hauskasti ja kyllästyneen oloisesti tokaisee, että "Jaahas, ja siinä sitä taas mennään!" Masa kun vielä joutuu katsomaan Hakkaraisen perään, ettei tämä joudu kenties vaikeuksiin tai touhuile laittomuuksia.

 Aamulla Hakkarainen manaa sitten huonosti nukuttua yötä ja syyttää siitä liian vähäisiä tyynyjä. Uusi tyynyhän on sitten hankittava, ja sillä reissulla hän törmää Herra Makkaraan (Jaakko Loukkola), joka on juuri kuskaamassa pienokaistaan harrastuksesta toiseen. Nuorena se on aloitettava harrasteet, ettei vaan syrjäydy ja putoa kelkasta. Tyynynhankintareissuja tehdään useampikin ja aina törmätään samaan parivaljakkoon. Herra Hakkaraista ahistaa, kun hänellä ei ole mitään kivaa harrastusta, jolla leveillä muille. Umpiväsynyt Masa Marsu kyllä tietää, että öisin ei kumpikaan ole nukkunut levollisesti silmänräpäystäkään. Ja mitä kaikkea sitten herra puuhaileekaan? Ikäihmisten parkouria tietysti, vauvajumppaa (ilman vauvaa tosin, tyyny ja marsu toimikoon korvikkeena), Taiteiden yössä stailaamista ja erinäisissä somekanavissa seikkailua (on feisböökkiä ja tööttäilyä ja mitä lie) ja ehkäpä se kaikista hillittömin ikinä : Röhinä Recordsin veljeskolmikolle letinheilutusta ja hevilaulantaa. Röhinä Records-porukka on jo näky sinänsä, ja meinaan saada aika pahan hihityskohtauksen tässä.

Herra Makkara jälkikasvunsa kera 

 Välissä pistetään lauluksi ja saa hoilata mukana, jos kehtaa.

 Tällä kertaa aikuiset taisivat hörötellä jutuille eniten, lapsikatsojia huvitti varsinkin takaa-ajokohtaukset ja pääsihän marsulta paukkukin. Yhtä pienokaista hiukan pelotti, taisi olla lavastuksen valtava kuu. Ihmekös tuo, itsekin olen pienenä tyttönä pelännyt täysikuuta, ja on sitä pelästytty omaa mustikkaista naamaakin, kun peiliin vilkaisin. Traumansa kullakin!

 Varsin viihdyttävä oli tämäkin pienimuotoinen pläjäys. Vauhti oli päällä koko ajan, ja kekseliästä oli varsinkin selfie-kepin käyttö sekä kulttuuritoimittajan pikastailaus. Mutta se Röhinä Recordsin kolmikko, jota Jaakko Loukkola tasapainolaudan päällä taiteillen esitti... Se pitää jokaisen itse nähdä, sillä sitä kolmikkoa ei voi oikein sanoin kuvailla!

On tämä Sami Markus-Jaakko Loukkola kyllä mainio parivaljakko, ja hattua täytyy miehille nostaa siitä, että jaksavat vuodesta toiseen painaa pitkin ja poikin Suomea viemässä teatteria kansan luo!

Esityskuvat (c) Mirkku Merimaa

Marjamatka / Teatteri Mukamas

Marjamatka / Teatteri Mukamas, Tampere

Uusintaensi-ilta 23.9. 2012, kesto noin 40min

Ikäsuositus : yli 3-vuotiaille

Käsikirjoitus : Vjatseslav Bredis

Ohjaus : Vjatseslav Bredis / Mansi Stycz

Näyttelijät : Tuomas Nuotio, Niilo Savolainen ja Katarina Stycz

Taustaa : Marjamatka kertoo jännittävän tarinan pienen Severi-pojan seikkailusta metsässä. Poika ei halua aina jäädä yksin kotiin, ja aikansa hinguttuaan pääseekin vanhempiensa avuksi metsätöihin. Metsäpolulla riittää ihasteltavaa kukkasista kauniisiin perhosiin, ja niin Severi huomaakin pian olevansa eksyksissä. Onneksi hän löytää metsätontun mökin, ja seikkailukin saa onnellisen lopun ja ystävänsä Vilpas-varpusen avustuksella poika löytää takaisin kotiin.

Plussaa : Ensivisiittini Teatteri Mukamaksessa Pispalassa, ja olikin hurmaava rakennus. Samassa näytöksessä oli muutama ryhmä päiväkotilapsia. Lapsosilla riitti ihmeteltävää talon yksityiskohtien kanssa jo aulassa, ja kuvittelinkin jo mielessäni miten maaginen talo mahtaakaan joulun alla olla. Nyt jo mieleen hiipi sellainen mukava, lämminhenkinen olo. Näyttelijät avustivat pienimmät paikoilleen ja seikkailu voi alkaa. Nokkahuiluilla soitettu musiikki oli rauhallista ja jotenkin liikuttavaa, pienet kuuntelivat niin tarkkaavaisina ja pidin siitä, miten näyttelijät puhuivat rauhallisesti ja selkeästi niin, että kenellekään ei jäänyt mitään epäselväksi. Tarinakin eteni mukavan rauhallisesti ja välillä pistettiin musiikiksi ja lauluksi. Vilpas-varpunen oli hauska ja ovelasti toteutettu! Pidin myös lavasteesta, josta aukeni pienoismaailma metsään ja siellä pikkuriikkinen Severi-poika iloisesti rallatellen kuljeskeli perhosten perässä. Nuket olivat muutenkin taidokkaasti tehtyjä. Mahtavaa oli myös se, kun yleisö pääsi osallistumaan tapahtumien kulkuun tekemällä tuulen suhinaa ja pöllön huhuilua muistuttavia ääniä. Lisäksi näyttelijät esittivät välillä arvoituksia. Aina ei vastaukset menneet ihan ekalla kerralla nappiin, mutta oikeat vastauksetkin toki löytyivät. Pieni keltainen makea marja ei ole appelsiini eikä banaani, mutta lapsoset eivät olleet kuulleetkaan aiemmin lakka-nimisestä marjasta. Myöskään suurisilmäinen huhuileva lintu ei ole nimeltään "huhuu" vaan huuhkaja, kaikukin oli varmasti monelle uutta ja ihmeellistä. Pidin siitä, miten kivasti lapsikatsojat huomioitiin ja kaikesta huomaa kyllä, että lasten ehdoilla tätä teatteria tehdään. Kaiken kiireen ja hässäkän keskellä on hyvä välillä pysähtyä ja käydä katsomassa tämmöisiä pienimuotosia, mutta silti Suuria Tarinoita. Marjamatka oli kaikille antoisa kokemus ja valtavasta mansikasta riitti varmasti kerrottavaa kotiinkin asti. Ainakin minä tein niin... Niin ja suuren vaikutuksen esitys teki erääseenkin pikkumieheen, joka meni rehvakkaasti tekemään "yläfemmat" kaikkien näyttelijöiden kanssa :)

Miinusta : Vähän ihmetytti, että miksi alussa oli se kolme tornia ja ne tyypit niissä? Plussaa toki siitä, että rouva oli kaimani...

Muuta : Minulle tuli sangen pikkutyttömäinen olo tästä! Lisää näitä! Harmi että Hippaloihin ja lastentapahtumiin on liian pitkä aika... Kotona jo kaivoin esiin Kissaperhe-sorminukkeni ja valmistauduin esittämään sorminukketeatteria kummitytölleni ja siskolleen, mutta reissu valitettavasti peruuntui. Inspiraatio kuitenkin syntyi, kiitos siitä Teatteri Mukamakselle ja ihastuttavalle Marjamatkalle :)

Täydet viisi tähteä *****

Kaunotar ja Hirviö / Hämeenlinnan teatteri

Kaunotar ja Hirviö / Hämeenlinnan teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 6.9. 2012, kesto noin 1h 50min väliaikoineen

Käsikirjoitus Sirkku Peltola

Ohjaus Reija Isosuo

Musiikki Petri Lapintie

Rooleissa : Sinikka Salminen, Lauri Kukkonen, Harri Ekonen, Johanna Reilin, Katariina Kuisma-Syrjä, Lasse Sandberg, Turkka Mastomäki, Taina Sihvonen, Iina Sihvonen, Oona Sihvonen ja Jennifer Siekkinen

Taustaa : Kaunotar ja Hirviö on vanha ranskalainen kansansatu, josta tunnetuin versio lienee Disneyn upea piirretty parinkymmenen vuoden takaa. Sadun eri vaiheista löytyy lisäinfoa näytelmän käsiohjelmasta. Tarinassa keksijä-isä (Harri Ekonen) eksyy myrskyssä Hirviön (Lauri Kukkonen) linnaan ja poimii sieltä kauniin ruusun nuorimmalle tyttärelleen tuliaisiksi. Hirviö kuitenkin huomaa ruusuvarkauden ja säästää isän hengen ainoastaan sillä ehdolla, että tämä lähettää jonkun tyttäristään ikuisiksi ajoiksi linnaansa. Kaunotar (Sinikka Salminen) uhrautuu, sillä rakastaa isäänsä hyvin paljon. Kuten saduissa usein käy, tälläkin on hyvin onnellinen ja kaunis loppu! Ja totta kai, kunnon sadun takaa löytyy myös opetus.

Marie, isä, Amanda ja Kaunotar / kuva Tommi Kantanen

Plussaa : Mikä upea värimaailma! Ihania pukuja niin naisilla kuin miehilläkin, liehuvia viittoja huikeissa väreissä. Visuaalisuus kiehtoi kovasti ja siihen oli panostettu erityisesti, etenkin Hirviön linnassa. Linna loisti upeissa väreissä ja valoissa, Hirviön ensiesiintyminen tuli vähän yllätyksenä minullekin ja se oli hyvin kiehtovaa! Linnassa pidin myös Narrin ja pierrotmaisen violan soittajattaren hahmoista (Oona Sihvonen ja Jennifer Siekkinen). Hirviö liikkui hyvin kissamaisin elkein ja naamio oli hieno! Silmät vaan kiiluivat sen takaa. Yksityiskohtiin oli myös panostettu, kalakauppiaan erilaisista vonkaleista lähtien aina puhuviin kirjoihin asti. Se oli jännää se kirjojen puhe! Ukonilma salamoineen, pedot metsässä kiiluvine silmineen...Kaunotar oli tietysti hyvin kaunis ja luonteva, ihania pukuja saikin päällään kantaa. Isä oli hauska hahmo vaatetusta myöten. Aluksi oltiin niin vanhaa ja raihnaista, mutta kyllä alkoi tanssijalkaa vipattaa kun nuorimmainen saapuikin yllättäen paikalle ja iskän tanssahtelu kirvoittikin raikuvat aplodit ensi-illassa. Ja komeat prillitkin hän keksi!

Täysin oma lukunsa on sitten pikkuisen turhamaiset sisarukset Amanda ja Marie (Johanna Reilin ja Katariina Kuisma-Syrjä). Huh huh! Mitkä puhetyylit ja liikeradat. Mahtaa olla pokassa pitämistä heillä... Onneksi löysivät sitten hekin unelmiensa aviomiehet, nimittäin herrat Topuan ja Hosuan (Lasse Sandberg ja Turkka Mastomäki varsinaisissa luonnerooleissa...). Apua! Moista häsläämistä ei olla nähty aikohin näillä kulmilla. Herra Topuan uskoo vahvasti viehätysvoimaansa ja sitä kyllä riittää, ensi-illassa ei ollut meikittömästä päivästä tietoakaan. Hieno sävytys oli hiuksissa ja ne housut... Herra Hosuan sen sijaan uskoo enemmänkin sanan mahtiin, ja juttua herralta kyllä tulee vähän liiankin kanssa. Vatsan paljaaksi jättävä asukokonaisuus suorastaan huutaa jonkinlaista napakorua, ehkä sellainen nähdään jossain myöhemmässä vaiheessa. Reippaasti lähtivät miehet ratsaille hirviöjahtiin. Hulvattomin kohtaus lienee perheneuvottelu, jossa koko nelikko suunnittelee konsteja, jolla saisi Kaunottaren jäämään kotiin ja kaikki pääsisivät osallisiksi Hirviön laajasta omaisuudesta.

Herra Topuan, Amanda, Marie ja Herra Hosuan / kuva Tommi Kantanen

Mutta se tarinan loppu. Voi sentään! Ihan tuli kyyneleet silmiin kun prinsessa sai prinssinsä, ja millaisen prinssin! Kyllä siinä huokaili niin pienet kuin isotkin tytöt... Loppukohtaus oli ihana ja lumoava, ihan tuli lapsuus mieleen ja ne ensimmäiset teatterireissut yhdessä koulun kanssa. Toivottavasti mahdollisimman moni lapsi pääsisi kokemaan ja näkemään tämän lumon ja taian myös, toivon totisesti sitä että vanhempainyhdistykset ottaisivat haasteen vastaan ja lapset pääsisivät joukoittain katsomaan tätä ihanaa satua!

Miinusta : ei mitään moitittavaa!

Muuta : Tarina oli täynnä juttuja, jotka saattoivat mennä ensikuulemalla ohi, joten suunnitteilla on jo toinen katselukerta... Ensi-illan jälkeen oli jaossa isoja Kaunotar ja Hirviö-ilmapalloja, ja niiden kanssa ylpeinä omasta teatteristamme suuntasimme kotia kohti. Kehittelin matkalla jo monenmoista oheisrekvisiittaa teatterille, hirviönaamareita ja Kaunotar-paperinukkeja vaihdettavine pukuineen, irtoperuukkeja ja kauneuspilkkuja miehille ym. hulvatonta. Lisää näitä! Kiitos koko työryhmä! Onnellinen on se, jolla on lapsenmieli tallella. Suosittelen äärimmäisen lämpimästi koko perheelle. Hirviö kyllä karjuu pelottavasti, mutta kutoo myös sukkaa...

Kaunotar ja Hirviö saa täydet viisi tähteä *****

Hölmöläiset / Teatteri Mukamas

Hölmöläiset / Teatteri Mukamas (vierailu ARX-talossa Hämeenlinnassa)

Ensi-ilta 21.9. 2010 , kesto noin 40 min (ei väliaikaa)

Esitys sopii +3-vuotiaille.

Käsikirjoitus ja ohjaus Mansi Stycz

Nuket Annukka Martikainen

Lavastus Heikki Kuusela

Näyttelijät Henrika Nieminen, Niilo Savolainen ja Katarina Stycz

Taustaa : Musiikin siivittämä pienimuotoinen tarina siitä, mitä kaikkea tapahtuukaan Hölmölän kylässä. Esityksessä hyödynnetään nukketeatteria, mimiikkaa ja perinteistä lastenteatteria, tehosteina kuullaan "livenä" erilaisia jänniä ääniä.

Plussaa : Esitys oli tahdiltaan aika verkkainen, mutta niinpä sen pitikin olla koska Hölmöläiset on suunnattu lapsikatsojille. Yllättävän paljon yleisön joukossa istui silti aikuisiakin! Tämä oli sellainen herttainen koko perheen teatterituokio. Hölmölän mies (Niilo Savolainen) soitteli hyväntuulisena musiikkia yleisön saapuessa sisään ja mukavasti otti kontaktia lattialla istuneisiin pikkukatsojiin, iloinen pulina kuului katsomosta tämän tästä ja välillä seurattiin hiirenhiljaa tapahtumia. Lastennäytöksissä parasta on se, että lapsoset innokkaina huutelevat kommentteja näyttelijöille ja muutenkin osallistuvat tapahtumiin eläytymällä. Tälläkin kertaa huudeltiin hassulle miehelle ohjeita, että kannattaisi tehdä hiukan isompi ikkuna taloon jotta valoa pääsee kunnolla sisälle. Tarinan kertojahahmona sivummalla toiminut Katarina Stycz loihti niin oven narinat kuin sateen ropinatkin, ja välillä pistettiin iloisesti musiikiksi hölmöilyistä huolimatta. Itse pidin kovasti siitä, miten valoa kannettiin sisään ja ulos. Parasta antia oli kuitenkin isännän reissu markkinoille hevosta myymään, kaikenlaista hämminkiähän siinä tapahtui ja vaihtokauppoja syntyi. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä se reissu... Lopulta mies palaa vaimon luo kotiin kaikenlaisen sälän kanssa, uusista kattolaudoista ei tietoakaan. Mutta eipä hätää, uusi vihta tuli tarpeeseen ja taas pistettiin musiikiksi ja tanssiksi! Kesto oli passeli, (lähes) kaikki malttoivat olla loppuun asti paikoillaan. Lavastus oli kiva, sitä oli helppo muunnella ja sopi esitykseen oikein hyvin.

Miinusta : Hölmölän mies oli hiljaa koko esityksen, mutta onneksi ilmeili ja muuten ilmaisi meininkiä tanssin ja liikkeen keinoin :)

Muuta : suosittelen lämpimästi koko perheelle, lapsosille ja lapsenmielisille. Esityksestä jäi varsin mukava jälkimaku ja se sai oikein hyvällä mielelle, hassuja käänteitä riitti ja aikuisiakin nauratti. Melkein teki itsekin mieli huutaa, että nyt sitä isompaa ikkunaa siihen taloon ja sassiin...

Hölmöläisille napsahtaa neljä tähteä ****

Disneyn Aladdin-musikaali / Aleksanterin teatteri

Aladdin-musikaali / Aleksanterin teatteri, Helsinki

Ensi-ilta 9.8. 2012, kesto väliaikoineen noin 2h

Suositusikäraja 6v

Ohjaus Samuel Harjanne

Rooleissa Jon-Jon Geitel, Anna Victoria Eriksson, Markku Nenonen, Antti LJ Pääkkönen, Jerry Wahlforss, Hanna Mönkäre, Ville Erola, Jucci Hellström, Juha Pihanen, Ilona Chevakova, Jesper Eklund, Iiro Heikkilä, Heljä Heikkinen, Lotta Kaarla, Annamaria Karhulahti, Reetta Korhonen, Olli Liljeström, Miro Lopperi, Eeva Muttonen, Heikki Mäkäräinen, Soile Ojala, Pia Piltz, Anna Sairo, Saga Sarkola, Tatu Sinisalo, Miiko Toiviainen, Hanna Vähäpassi, Ella Jäppinen, Antti Nieminen ja Ilkka Rikkinen

Taustaa : Disneyn Oscar-palkittu piirretty Aladdin ilmestyi 1992 ja nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin se nähdään ensimmäistä kertaa musikaaliversiona Suomessa Aleksanterin teatterissa. Tarinassahan Aladdin, köyhistä oloista tuleva nuorukainen ja prinsessa Jasmine rakastuvat törmättyään sattumalta toisiinsa Agraban torilla. Nuorten rakastavaisten tiet kuitenkin eroavat Aladdinin jouduttua vangituksi, ja siitähän se vasta seikkailu alkaakin! Aladdin löytää salaperäisen taikalampun, jonka sisältä paljastuu Henki kolmine toiveineen... Tämä versio eroaa muuten alkuperäisestä siinä, että Palatsin väki ja tavallinen kansa puhuvat eri kieltä! Palatsissa puhutaan ruotsia ja turuilla ja toreilla suomea, Aladdin ja Jasminekaan eivät siis ymmärrä toistensa puhetta. Ainoastaan ilkeä suurvisiiri Jafar ymmärtää molempia kieliä ja hänellä on muutenkin pahat mielessään, niin kuin pahiksilla tuppaa aina vähän olemaan.

Henki ja Aladdin / kuva Matti Rajala

Plussaa : Tempauduin sadun maailmaan heti paikalle saavuttuani, sillä musikaalin hahmoja oli pihalla toivottamassa katsojia tervetulleiksi molemmilla kielillä ja muutenkin tunnelmaan pääsi heti sisään. Kiva ja toimiva yllätys oli se! Muutenkin tämä oli ensivisiittini Aleksanterin teatterissa, rakennushan on varsin hieno ja tutustumisen arvoinen paikka itse kullekin. Katsomo tosin oli aika ahdas... Esitys lähti hienosti käyntiin kamelin saavuttua lavalle ja katsojat myhäilivät tyytyväisinä näkemäänsä, hyvin oli kyllä hahmot saatu muistuttamaan alkuperäisteosta! Erityisen paljon pidin Abu-apinan (Hanna Mönkäre) ja Rajah-tiikerin (Ville Erola) kehonhallinnasta ja liikunnallisuudesta, melkoisia akrobaatteja! Sulttaani (Juha Pihanen) jättimäisessä turbaanissaan oli sangen hassu näky ja Jafar (Markku Nenonen) oli ilkeää nauruaan myöten oiva pahis. Pidin myös kovasti Jago-papukaijasta, jota Jerry Wahlforss todella ilmeikkäästi ja humoristisesti esitti nuken avulla. Alkuperäisestä tarinasta puuttui myös Hovikääntäjä-nelikko (Heikki Mäkäräinen, Reetta Korhonen, Pia Piltz ja Olli Liljeström), mutta mielestäni sopivat kyllä kertomuksen kulkuun hyvin ja komeasti lauloivat vielä lisäksi. Aladdin (Jon-Jon Geitel) ja Jasmine (Anna Victoria Eriksson) olivat kyllä ulkoiselta olemukseltaan täydellisiä päärooleihin, mutta jotain tuntui puuttuvan jotta olisi ollut ihan napakymppi. Täysosuma Hengeksi oli sen sijaan Antti LJ Pääkkönen, aikamoinen moottoriturpa olikin ja vei kyllä huomioni täydellisesti. Juttua tuli niin että osa meni ohikin, mikä oivallinen syy mennä katsomaan esitys uudestaan... Näppärästi oli toteutettu Henki, savun hälvettyä tyyppi oli milloin missäkin muodossa ja asusteessa seinällä ja oikein odotti, että milloin heppu saapuu livenä lavalle. Huh huh, varasti shown kyllä ihan täysin! Väliajan jälkeen pidetty puheenvuoro kännykkämuusikoille osui ja upposi...Musikaalin hulppein kohtaus oli se, kun mooooonta Henkeä tanssi lavalla ja siinä oli kyllä menoa ja meininkiä vaikka muille jakaa! Muutenkin isot joukkokohtaukset sujuivat mallikkaasti, tansseineen ja lauluineen. Hieno oli myös Aladdinin saapuminen prinssinä palatsiin, oli nautinnollista katsoa energistä menoa joka vaan kasvoi loppua kohden. Veipä yksi kohtaus minut muistoissani lapsuuteen ja siihen ekaan maagiseen teatteriesitykseen, jonka olen nähnyt. Tähtitaivas kun syttyi ja Aladdin ja Jasmine lähtivät Taikamatolla lentoon ja maailman ihmeitä katselemaan, lapsikatsojat ympärilläni huokailivat ihastuksesta ja hämmästyksestä, ja minä myös. Kohtaus oli lumoava! Puvustukselle myös iso plussa ja bändille tietysti, kappaleethan olivat jo piirretystä tutuiksi tulleita. Ja naiskatsojillekin silmäniloa yllin kyllin...

Jafar ja Jago / kuva Matti Rajala

Miinusta : Lavastus oli jotenkin ”pahvisen” oloinen ja homma meni aikamoiseksi palikoiden pyörittelyksi välillä. Aina ei oikein ollut kartalla, että missäs mikäkin kohtaus nyt oikein tapahtuu. Nuoripari ei saanut minua oikein innostumaan, jotain siitä tosiaan puuttui ja jäin odottamaan jotain suurta täyttymystä, joka sitten saapui aina Hengen muodossa lavalle vasta. Myös loppupuolen kohtaus, jossa Jafar haluaa maailman mahtavimmaksi hengeksi ja se kostautuu hänelle ikävällä tavalla, jäi jotenkin vaisuksi ja meni liian nopeasti ohi.

Muuta : Aina on suuri ilo nähdä nuorta energiaa ja monilahjakkaita ihmisiä lavalla! Tästäkin porukasta tullaan vielä kuulemaan, ja useasti. Monikielisyys ei haitannut lainkaan, yllättävän hyvin ymmärsi kaikki ruotsinkielisetkin lauseet ja samalla tuli harjoitettua pientä preppausta kulahtaneisiin sanavarastoihinkin. Suosittelen esitystä lämpimästi koko perheelle, ja kaikille lapsille ja lapsenmielisille!

Teatterikärpänen täräyttää Aladdin-musikaalille neljä tähteä **** ja Henki vie kyllä täydet viisi ***** !!