Herkkua kuin heinänteko / UIT

Herkkua kuin heinänteko / UIT, Linnanmäen Peacock-teatteri

Ensi-ilta 9.5. 2019, kesto noin 1h 25min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Katariina Havukainen, Arttu Kapulainen, Ville Majamaa, Hannes Suominen ja André Wickström
Ohjaus Sari Siikander
Koreografia Mikko Ahti
Musiikin sovitus Roope Löflund ja Jesse Vierelä
Laulujen sanoitus Sami Hintsanen, Timo Kärkkäinen ja Hannu Risku
Kapellimestari Anssi Sopanen
Orkesteri Jean S.
Lavastussuunnittelu Janne Siltavuori
Pukusuunnittelu Elina Riikonen
Valosuunnittelu Harri Kauppinen
Äänisuunnittelu Tapio Pennanen
Maskeerauksen ja kampausten suunnittelu Tuire Kerälä

Lavalla : Kai Vaine, Nina Tapio, Sinikka Sokka, Sami Hintsanen, Katariina Havukainen, Panu Vauhkonen, Antti Lang ja Pihla Penttinen sekä tanssijat Emil Hallberg, Jutta Helenius, Katri Mäkinen ja Antton Laine

Koko porukka 

Ensi-iltahulinoihin en tällä kertaa ehtinyt, mutta seuraavana päivänä sitten. Tiedättekö sen fiiliksen, kun varsinaisesti mitään ihmeitä ei päivän aikana ole tapahtunut, mutta siitä huolimatta lähestulkoon kaikki ärsyttää suunnattomasti? Sellainen oli olotila perjantaina Helsinkiin saavuttuani ja vettäkin vihmoi. Viljelimme ystäväni kanssa sarkastisia kommentteja aiheesta kuin aiheesta ja vähän oli sellainen olo, että esityksen on paree olla hyvä jotta huonohkon tuulen saa pyyhkäistyä pois. UIT:n väellä olisi vielä siis mahdollisuus saada vaaka kallistumaan positiivisemmalle puolelle... Suuri vastuu!

 Jotenkin Peacockin lava näytti nyt suuremmalta kuin ennen?! En tiedä miksi. Kävi mielessäni, että ihan kuin olisi laivalla pikkutunneilla katsomassa näyttävää yökerhoshöytä, värikäs drinksu vaan puuttui nenäni edestä. Hyvä oli nimittäinen meininki heti avausnumerossa ja huomaamattani olin vetäissyt jalkaani viihtymishousut. Mikäpä siinä sitten oli ollessa ja istuessa.

 Kun kansallispukuhenkiset naiset tulivat laulamaan Ievan polkan sävelellä täydellisistä Facebook-päivityksistä minä kiroilin hiljaa itsekseni ja mietin, että tässä on kyllä suuri korvamatovaara taas ilmassa. Hetkeä myöhemmin miesporukka lauleli samaa säveltä näppäimistöt kauloillaan ja kiitos vaan, tänään on päässä soinut tirlir littiä nättiä tyttiä ja halituli hippua.

Tanssijat 

 Puolitoistatuntinen mennä heilahti kuin siivillä ja suupielet kyllä vetivät useimmiten ylöspäin, eli paremmalla tuulella poistuttiin kuin mentiin, ja se on hyvä merkki se. Taidokasta tanssia, hauskoja sketsejä (tosin kaikki eivät ihan osuneet meikäläisen nauruhermoon) ja tykkejä biisejä - näistä aineksista oli UIT:n uusin pläjäys tehty. Erityisesti viehätyin Nina Tapiosta sekä Sinikka Sokasta, rotunaisia molemmat ja mikä lavasäteily! Parhaat naurut irrotti Pihla Penttinen (joogahommissa varsinkin), jestas mikä komedienne! Sketsipuolella parasta antia oli puhallutusratsia, jossa poliisi (Panu Vauhkonen) pisti rattijuopumusepäillyn hepun (Antti Lang) suorittamaan mitä viihdyttävämpiä temppuja aina piirakanrypytyksestä lähtien. Entäpä sitten Kai Vaine ja Sami Kuros-imitaatio... Biiseistä eniten kolahti Täydellinen elämä (ilmeisesti tämä?), jossa tanssilavan sykkeessä sydän etsi toista ja moni jäi ilman. Laulunaiheita täynnä. Jean S:n lehmipoikailoittelu oli "ihan jees", muttei tällä kertaa mikään tajunnanräjäyttäjä niin kuin joskus on ollut.

Jean S. 

 Kokonaisuutena varsin onnistunut paketti, vaikka pieniä suvantokohtiakin joukkoon mahtui. Loppunumeron tultua tokaisin seuralaiselleni, että "Nytkö tämä jo loppui!" Aika todellakin kului nopeasti ja olisin voinut katsella hiukan kauemminkin liukkaita lanteita ja heiluvia helmoja, ja Antti Langia seisomassa päällään, lausumassa runoutta ja vetelemässä moonwalkia pitkin estradia. 

 Esityksiä vielä runsaasti edessä, joten kiinnostuneet tsekkaamaan esityspäiviä täältä.

Esityskuvat (c) Harri Hinkka

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos UIT!

Tämäkin reissu toteutui yhteistyössä Teatterimatka. fi kanssa - Teatterit yhdestä osoitteesta!

Tuhansien ämpärien maa / UIT

Tuhansien ämpärien maa / UIT, Peacock-teatteri

Ensi-ilta 3.5. 2018, kesto noin 1h 30min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Mika Eirtovaara, Tomi Haustola, Helena Hyvärinen, Ilari Johansson, Timo Kärkkäinen, Ville Majamaa, Ville Tiihonen, Jaakko Saariluoma, Markku Salo, Andre Wikström ja Ray Zambino
Ohjaus Jaakko Saariluoma
Koreografia Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö
Musiikin sovitus Timo Kärkkäinen, Antti S. Paavilainen ja Jean S.
Kapellimestari Antti S. Paavilainen
Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu Elina Riikonen
Valosuunnittelu Harri Kauppinen
Äänisuunnittelu Tapio Pennanen
Maskeerauksen ja kampausten suunnittelu Tiitta Stoor
Rekvisiittori Tanja Harjunen

Lavalla : Erika Vikman, Viivi Pumpanen, Sari Siikander, Jussi Lampi, Leena Uotila, Sami Hokkanen, Sami Hintsanen, Mikael Saari, Ansku Bergström, Katri Mäkinen, Mikko Ahti ja Matti Puro sekä orkesterina Jean S.

Illan tähdet

 Kuulkaa, kun ihminen erittäin lyhyiden yöunien ja stressaavan työaamuvuoron jälkeen joutuu pakon edessä suuntaamaan valokuvaamoon uutta passikuvaa varten (huomasin henkkareitteni vanhentuneen viikko sitten ja matkaan tekisi mieli parin viikon kuluttua) ja ohimennen näkee lopputuloksen, ei paljoa naurata. Onneksi ahdinkoon oli helpotusta luvassa, sillä kuvaamopiipahduksen jälkeen hyppäsin Helsinkiin suuntaavaan bussiin. Pääkaupunkiseudulla satoi vettä vaakatasossa päin naamaa ja saavuimme ulkoisesti kostutettuina Linnanmäelle silti iloisin mielin. Ahdistun kovasta tungoksesta nykyään ja seuralaiseni kanssa seisoimme mielestämme hiukan syrjässä, mutta niin vaan Lenitat ja Dannyt torppasivat jutustelemaan ja kuulumisia vaihtamaan juuri meidän kohdallemme ja ryysis oli melkoinen. Jotenkin sitä tunsi kuuluvansa eliittijoukkoihin, kun katsomoon päästyämme itse Arvi Lind toivotti tuttavallisesti hyvää iltaa. Ihan siinä kävi mielessä, että onko kello jo puoli yhdeksän.

 Vaan eliittijoukkoonhan me kuuluimme! 40-vuotisjuhliaan viettävä Uusi Iloinen Teatteri eli tuttavallisemmin UIT ja etenkin sen ensi-ilta on jo käsite, jossa julkimot mielellään näyttäytyvät parhaimpiinsa tälläytyneinä ja jos saan tässä kohtaa siteerata verbaalisesti lahjakasta seuralaistani, "vahvassa Old Spicen ja tekohammasliiman tuoksussa". Mikäpäs siinä!

 Käsikirjoituspuolesta on tällä kertaa vastannut liuta stand up -koomikoita ja muutama muu omintakeisesta, vähän vinksahtaneesta huumorintajusta tunnettu tyyppi. Osui ja upposi ainakin minun nauruhermooni ja tunsin itseni varsin viihdytetyksi illan aikana (tosin alkutilanne oli niin surkea, että huonommillakin jutuilla olisi oloni saattanut kohentua). Jotenkin sitä UIT-porukkaan onnistutaan löytämään vanhojen ja ei-niin-vanhojen tuttujen lisäksi aina uutta verevää porukkaa, josta tällä kertaa suurimmasta positiivisesta yllätyksestä vastasi Viivi Pumpanen. Mikä monilahjakkuus! Olen aiemmin suhtautunut vahvoin ennakkoluuloin estradihommiin mieliviin ex-misseihin, mutta nyt on vihdoinkin aika lopettaa tämä ja tehdä asennemuutos, kun hyviä esimerkkejä olen jo monta nähnyt.

 Sketseissä ja lauluissa pyörivät niin ilmaiset ämpärit kuin Ähtärin pandat, suomalaisuus ja Maalaisliitto, somen ihmeet ja hääpuheet. Lavalla nähtiin myös Paavo Väyrynen (Sami Hokkanen) liukkaine tanhulanteineen Despaciton tahdissa, Juha Sipilä (Jussi Lampi) ja Hjallis Harkimo (Sami Hintsanen). Odotetusti mukana oli Mikael Saaren pysäyttävä tangoveto (tosin tanssipuolen hoitivat muut, Mikael vastasi laulusta) sekä Jean S.:n oma numero, joka ei tällä kertaa aiheuttanut hillitöntä hysteriaa. Mikit vähän pätkivät ikävästi numeron aikana, mutta hyvällä asenteella äijät kuitenkin jälleen vetelivät kuvioitaan. Vai pitäisikö sittenkin sanoa henkilöt, ei äijät...?

 Illan kovimmat aplodit taisi tempaista ansaitusti Leena Uotila, joka vetäisi uskomattomalla pokalla sellaisen puheen että oksat pois, ja sitä paitsi täyttä asiaa. The Leena Uotila, ehdottomasti. "Puhetta" hieman aiemmin edeltänyt Sari Siikanderin ja Uotilan keskustelu edellisen illan kulusta oli tämän illan helmi ja tarjosi mukavan yllätysmomentin.

 Leenan lisäksi henkilökohtaiseksi suosikikseni nousi Sami Hokkanen, jonka rennon hyväntuulisesta  meiningistä tykkään aivan älyttömän paljon. Jos minulle soittaisi Antti Rokka lehtitarjous mielessään, lankeaisin oitis murreansaan ja ostaisin kaiken mitä tarjolla olisi. Hokkasen tapauksessa voisin lämmetä tanhuamaan Paavonkin kanssa ja mennä Arto Nybergin haastateltavaksi, jos kutsu kävisi. Niin, ja olihan se Mikael Saaren, Sami Hintsasen ja Hokkasen kilpalaulanta biisissä "Mä vedän paremmin kuin sä" aikamoista tykitystä ja illan paras veto. Tästä haluaisin nähdä uusinnan.

 Loppubiisissä vatkattiin keltaisissa asuissa ja aurinkoa ja värejä tässä tarvittiinkin, imin siitä valoa ja energiaa kotiinpaluuta varten, kun vettä tuli edelleen ihan maahan asti ja kännykästäkin loppui akku kesken matkan. Onko ankeampaa kuin viettää tunti ihan vain omissa ajatuksissaan! Kun en edes älynnyt ottaa ilmaista ämpäriä matkaani poislähtiessä.

 Kylläpä teki gutaa taas tämä UIT, onnea ja pitkää ikää 40-vuotiaalle! Viihdykettä kansalle jatkossakin!

Esityskuvat (c) Mirkku Merimaa

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos UIT!)

Sata lasissa! / UIT

Sata lasissa! musiikki-ilottelu / UIT, Linnanmäen Peacock-teatteri

Ensi-ilta 16.5. 2017, kesto noin 1h 25min (ei väliaikaa)

Ohjaus ja koreografia Reija Wäre
Kapellimestari Antti Paavilainen
Käsikirjoitus Seppo Ahti, Satu Rasila, Atte Järvinen, Melli Maikkula, Anna Meling ja Katariina Havukainen
Pukusuunnittelu Elina Riikonen ja Elina Vättö
Maskeeraus-ja kampaussuunnittelu Tiitta Stoor
Tarpeiston valmistus ja toteutus Jenny Villikka
Lavastussuunnittelu Teemu Loikas
Valosuunnittelu Pekka Hänninen
Valotekninen suunnittelu/valo-operointi Harri Kauppinen
Äänisuunnittelu Speedy Saarinen

Lavalla : Mikko Penttilä, Susanna Laine, Tuukka Raitala, Sanna Majuri, Sofia Arasola, Kalle Lähde, Paavo Kinnunen, Jussi Lampi, Mikael Saari, Sari Siikander ja Minttu Sinkkonen

Orkesteri : Jean S

 Jo vuosia ovat UIT:n esitykset olleet minulle tietynlainen merkki siitä, että nyt ollaan kesän kynnyksellä. Teattereiden esityskausi alkaa olla monessakin paikassa ohi ja itselläkin taitaa olla yleensä tässä vaiheessa kevätkausi kirjaimellisesti taputeltuna. Peacock-teatterissa on tullut parin vuoden aikana visiteerattua aika moneen kertaan HKT:n päätalon mittavan remontin vuoksi, nyt tuntui hitusen haikealta kammeta itseään viimeistä kertaa mäkeä ylös (ellen nyt sitten kesällä innostu piipahtamaan SeaLifessa tai huvipuistossa).

Hormoonisiskoksilla on asiaa 

 UIT:n ensi-ilta on käsite, ja niin salamavalot räpsyivät ahkerasti tälläkin kertaa. Saavuin seuralaiseni kanssa paikalle hieman liian varhaisessa vaiheessa, koska menossa oli vielä ennakkonäytös. Pian väkeä oli joka paikka turvoksissa, kun käytävillä tungeksivat saapuvat ensi-iltavieraat ja katsomosta poistuva ennakkokansa. Olen huomannut sen, että väenpaljous nykyään ahdistaa minua suunnattomasti. Tulee olo, että jään ihmisten jalkoihin enkä saa hengitettyä kunnolla. Onneksi odottelupaikka oli sellainen, jossa minut pystyttiin saartamaan vain kolmesta suunnasta... Olisin voinut muuten pystyttää siihen ihan oman valokuvaus-ja haastatteluständin, sen verran monta tämänkin blogin sivulta tuttua tyyppiä ohitseni riensi ja muutaman kanssa tuli vaihdettua muutama sananenkin.

 Ennalta vähän harmittelin sitä, että istumapaikkani oli keskikatsomon viimeisellä rivillä. Niin kaukana en ollut istunut Peacockissa koskaan, mutta onneksi silmälasit on keksitty eikä kukaan ainakaan potkiskelisi selkänojaan. Onnekkaasti suoraan edessäni ollut paikka jäi tyhjäksi ja niin minulla oli esteetön näkymä lavalle. Jännä asia on muuten sekin, että aiemmin kokemani ahdistus väenpaljoudesta katosi täysin katsomon puolella, vaikka sielläkin olin ihmisten ympäröimänä joka suunnasta. Tämän havainnon olen tehnyt monesti aiemminkin ja se on yksi vastaus siihen, miksi teatteri.

 "Sata lasissa!" on nimensäkin mukaisesti osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Lavastuksessa oli käytetty suoraa inspiraatiota Sibelius-monumentista - näyttävää kyllä, mutta ei kovin originellia, sillä vastaavanlaiset lavasteet olin nähnyt jo aiemmin keväällä Hämeenlinnan Teatterissa. Avajaispuheet ja kännyköiden sulkemismuistutukset hoiti sitten yllätysvieras varsin korkealta taholta. Oli kyllä erittäin esikuvansa näköiseksi saatu, ainoastaan koko hämäsi.

 Musiikki-ilottelu aloitettiin rouheasti rokaten ja kyllä, Jussi Lampi "oli tosi upee näky tässä esiintymisasussain". Aiempina vuosina olin moittinut sitä, että laulujen sanoista ei tahdo saada selvää ja kaikki puuroutuu. Vaan mitäs nyt! Oliko istumapaikalla sittenkin ratkaiseva merkitys vai mitä lie tehty, sillä nyt ongelma oli omalta kohdaltani ainakin poistunut täysin. Huraa! Pystyinkin nauttimaan esityksestä kokonaisvaltaisemmin kuin aiemmin, mikä on tietysti loistava juttu.

 Sketsiosastolla nykyajan ilmiöt ja vanhempi meininki kulkivat sujuvasti käsikynkkää ja pistivät yhdessä tanssiksikin. Näimme mm. suojelusenkeleitä pohtimassa sitä, kenellä on ollut haastavin tehtävä pitää suojattinsa hengissä. Kuka ansaitsee kovasta urakastaan palkinnon? Mikko Kuustosen, Iivo Niskasen, Aira Samulinin vaiko Sepon suojelusenkeli? Entä mitä mahtaa olla pääministeri Sipilällä matkalaukussaan? Tutunnäköinen nainen, jota voi riepotella pitkin ja poikin kuin räsynukkea. Tietysti lavalla nähtiin myös Trump (kukas muu kuin Mikko Penttilä) kera viehättävän vaimonsa, ja pikavisiitin teki myös eräs toinen samanlaisella kampauksella varustettu herra kera nuoren ystävättärensä. Huutonauru raikasi yleisössä ja minusta alkoi hiljalleen tuntua siltä, että naurusulakkeen kärähtämisvaara alkaa olla vaihteeksi käsillä.

Sipilä (Jussi Lampi) kera nukkensa (Minttu Sinkkonen) 

 Hirmuisen moni ohjelmanumero oli minun makuuni ja napakymppi. Hyvinä esimerkkeinä voisin mainita sketsin, jossa Lemminkäinen ja Kullervo äiteineen saapuvat rehtorin puhutteluun, kun kumpikin pojankoltiainen on tahoillaan tehnyt kaikenlaista tai jättänyt tekemättä. Löytyi syykin sille miksi Kullervo (Tuukka Raitala) ei pysty leipää syömään ja miksi Lemminkäinen (Kalle Lähde) oli kirjaimellisestikin palasina erään episodin jälkeen. Hormoonisiskot (Susanna Laine, Sanna Majuri ja Sari Siikander) lauloivat upeasti, vaikka välillä joku heistä meinasikin lässäyttää tunnelman täysin. Opettajanhuoneessa väännettiin siitä, kuka keittää seuraavaksi kahveet ja Villen (Mikael Saari) yllätyskahvit saivat melkein paraatin aikaiseksi. Korostetaan erikseen sanaa "melkein". Samainen Saari pääsi taas vetäisemään sellaisen "kohtalaisen komean" vanhan viisuballadin uusilla sanoilla, ja jottei tunnelma olisi mennyt liian hartaaksi, piti siihenkin sitten erään henkilön tulla vetämään tanssikuvioita maapallon kera. Muikeaa menoa tarjosi etenkin Sanna Majurin tepastelu lintuna sekä loppupuolen kohtaus, jossa entinen ja nykyinen tanssi-ja hittikulttuuri sekä vastakkaiseen sukupuoleen (tai miksei samaankin) kohdistuva soidinmenottelu näyttivät parastaan ja vielä menivät sekaisinkin. Jussi Lampi DJ:nä oli aikas messevä näky, kuten myös Sofia Arasola ja Minttu Sinkkonen, joiden energistä menoa katselee aina enemmän kuin mielellään.

 Melkein käsiäni hieroskellen odotin, millaisen numeron on Jean S tällä kertaa kehitellyt. Aiempina vuosina on nähty ainakin äijäbalettia, räppiä sekä miesvoimistelua. Nyt nähtiin sellainen show, että minulla meinasi katketa verisuoni päästä. Nauratti ja itketti samaan aikaan eikä tilannetta auttanut se, että vieressäni istunut nuoripari huutonauroi koko ohjelmanumeron ajan ja se nauratti minua vielä enemmän. Enpä nyt tohdi paljastaa mistä kolmesta kappaleesta esitys koostui... Tienestihommista siinä laulettiin, vähän twerkattiinkin ja eturiviin voisi lähettää sekä sydänkohtaus-että kastumisvaroituksen. Huh huh. Tämän haluaisin nähdä uudestaan!

Keimailua entisaikojen malliin 

 Lopuksi umpikonservatiivien liitto antoi lausunnon eräästä jatkuvasti tapetilla olevasta tärkeästä aiheesta ja itsekin aloin pohtia, kenen kanssa kaikista mieluiten olisin naimisissa ja tekisinkö vaihtarit. Vielä kuultiin jyhkeää mieslaulua Sibelius-monumentista ja sitten olikin jo harmillisesti viimeisen kappaleen aika. Vähän harmitti, että nytkö tämä ilottelu loppui! Nopeasti meni aika ja mielelläni olisin katsonut pitempäänkin makeita tanssikuvioita sekä sketsi-ja biisitykitystä. Tällä kertaa tuntui, että kokonaisuus oli varsin onnistunut ja viihdyin katsomossa paremmin kuin muutamana aikaisempana vuonna. Pientä Tom of Finland-viittausta jäin vähän kaipaamaan, tosin se Jean S:n ohjelmanumero täytti kyllä sen tarpeen.

 Tule sinäkin viihtymään, esityskausi jatkuu 17.6. asti joten hyvin ehtii. Lisäinfoa tästä linkistä!

 Oho, melkein unohdin mainita erikseen Paavo Kinnusen!

Esityskuvat (c) Mirkku Merimaa

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos UIT!)

ps. mainitsinko muuten Paavo Kinnusen? Jos en, mainitsen nyt.

(c) Janne Mikkilä 

Soitellen soteen! / UIT

Soitellen soteen! / UIT, Linnanmäen Peacock-teatteri

Ensi-ilta 17.5. 2016, kesto noin 1h 30min (ei väliaikaa)

Ohjaus ja koreografia Reija Wäre
Kapellimestari Timo Kärkkäinen
Käsikirjoitus Yasir Gaily, Katariina Havukainen, Atte Järvinen, Timo Kärkkäinen, Petja Lähde, Melli Maikkula, Kari Puumalainen, Juha Suihko ja Simo Talasranta
Pukusuunnittelu Sari Suominen
Lavastussuunnittelu Teemu Loikas
Valosuunnittelu Pekka Hänninen
Äänisuunnittelu Sakari Kiiski
Maskeeraus-ja kampaussuunnittelu Tiitta Stoor
Tarpeiston valmistus ja suunnittelu Jenny Villikka

Lavalla : Sari Siikander, Riitta Havukainen, Jussi Lampi, Mikael Saari, Paavo Kinnunen, Anna Victoria Eriksson, Antton Laine, Minttu Sinkkonen, Kiira Korpi ja Kalle Lähde

Orkesteri Jean S.

 Tieni on vienyt kuluneena keväänä Linnanmäelle useampaan otteeseen ja vielä kerran mäelle oli noustava ennen varsinaisen kevätkauteni päättymistä. Edelliskerrasta oli kolmisen viikkoa, ja tässä välissä puut ja nurmet olivat alkaneet viheriöidä, huvipuistokin oli auennut ja pop corn tuoksui. Hiukan haikea mieli tuli, kun poissa oli jättikokoinen Vampyyrien tanssi-juliste ulkoseinästä ja sisälläkin sai napata itsestään selfien (tai otsien) valtaisan Shrek-kuvan edessä. Syvän huokauksen jälkeen totesin, että näin se menee, ja elämä jatkuu. Show must go on!

 UIT:n ensi-iltahan on jo käsite sinänsä. Paikalla oli julkkiksia joka lähtöön ja silmänkantamattomiin, ja sitten meitä taviksia. Siellä sitä kuitenkin sulassa sovussa istuttiin jälleen kerran, Lenita Airistokin melkein vieressäni. Onneksi ei edessäni, olisinkohan nähnyt kampauksen takaa yhtikäs mitään?

 'Soitellen soteen!' on homman nimi tällä kertaa, ja en edes ehtinyt palapelimäistä lavastusta kauheasti ihmetellä, kun jo hanuria reviteltiin ilmasta käsin moneen suuntaan, kirjaimellisestikin. Perinteisellä alkulaululla jatkettiin, ja jo siinä vaiheessa ihastelin varsinkin Antton Laineen, Minttu Sinkkosen ja Kalle Lähteen sulavia tanssiliikkeitä (vielä en tiennyt, että hiukan myöhemmin tulisin näkemään ohjelmanumeron, joka kaikenlaisessa sulavuudessa ja aploodien määrässä peittosi ammattitanssijat mennen tullen...). Alussa oli myös hupaisa kontrasti, kun pieni ja pippurinen Minttu Sinkkonen tanssi järkälemäisen Jussi Lampin (käytetään nyt tätä taivutusmuotoa) edessä.

Deittikaveri someseuraajineen 

 Jo alussa pisti kyllä korvaan se, että laulunsanoista ei tahtonut saada selvää sitten millään! Oliko syynä istumapaikkamme (9.rivi keskellä) vai joku muu, mene ja tiedä. Vähän harmitti, sillä laulupuoli oli yhtä sekametelisoppaa ja tulikin sitten keskityttyä seuraamaan yleistä meininkiä ja tanssia, ja sitä onneksi piisasi.

 Sketsipuolella pyörittiin sote-uudistuksen, somen, hallitusleikkausten, yt-neuvotteluiden ja tosi-tv:n maailmassa. Skypen kautta hoidettiin umpisuolileikkaus ihan itse, nettitreffikumppanilla oli mukana kaikki somen seuraajat Kiira Korpea myöten, "Rakas, sinusta on tullut suvakki"-ohjelmassa persunal trainer Teuvo treenasi liian suvaitsevaiseksi ryhtyneen puolison uuteen kuosiin, tulevaisuuden koulu ei kauhean hyvältä näyttänyt. Selvisi ainakin se, että Suomenkin historiassa on ollut niinku tooosi paljon eri vuosilukuja, ja tämä riitti tarpeelliseksi tiedoksi menneistä ajoista. Jotenkin sketsiosastoa tällä kertaa vaivasi se, että niitä oli pitkitetty aivan liikaa. Liika kesto vie parhaan terän, sillä jos ei ole enää mitään uutta tarjolla, koko homma lässähtää ja alkaa haukotuttaa katsomossa. Ainakin minua. Eniten nauruhermooni osui ja upposi sketsi siitä, miten hoidettiin palaute, mielipidekirjoittelu ja viestittely ennen vanhaan. "Ps. Liitän mukaan kuvan alastomasta vaimostasi, kunhan saan sen ensin kehitettyä". Kattava otos Suomen suurmiehistä lähetteli viestejä kuriirin välityksellä ja siinä haukuttiin niin vaimot, taistelevat metsot, ravintolaruuat kuin seitsemän veljestäkin ihan paskaksi ja mukana oli myös yksi känniläppä, jota ei olisi pitänyt ottaa niin tosissaan. Vaan myöhäistä...

 Muutama viikko sitten kävin katsomassa TeaKissa impronäytelmää, ja siellä katseeni kiinnittyi Paavo Kinnuseen, joka varasti muutaman kohtauksen täysin. Nytpä olikin hauska nähdä Paavoa taas lavalla ja kyllä, kannattaa seurata nuorukaista jatkossakin. Jotenkin sympaattisella tavalla koominen perusvire-ja olemus hänestä huokuu ja vetää suupielet ihan väkisin hymyyn. Tokihan siellä nyt "parhaat päivänsä nähnyt" Lampin Jussikin sai tähtihetkensä, etenkin kun laulaa matalalta ja osaa Crash Test Dummiesin Mmmm mmmm mmmm-kappaleen kertsin sujuvasti ulkoa.

Paavo ja Jussi firman yt-keskustelussa 

 Mukavaa oli nähdä myös Anna Victoria Eriksson muuallakin kuin kylpyammeessa. Vampyyrit hiipivät mieleeni tosin pariin kertaan, kun portaita pyöriteltiin ja ei oltukaan kryptassa seuraavaksi, ja sanapari 'tieto + kirja' nosti päähäni erään harmaatukkaisen herran. Pieni nostalgiavaroitus siis lienee paikallaan, jos vampyyrifanit paikalle sattuvat.

 Vähän odotetustikin illan parhaasta ja kaikki ylisanat vievästä laulunumerosta vastasi sitten Mikael Saari. Tiktakin vanhasta 'Heilutaan'-hitistä oli sovitettu varsin mikaelsaarimaisen jylhänkaunis versio, jota kansa seurasi lähestulkoon hengittämättä. Kiira Korpi liihotti rullaluistimilla siinä Mikaelin ympärillä vielä ja oli se upeaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Menisin uudestaan katsomaan ihan vain tämän kappaleen takia.

Huikeat Mikael Saari ja Kiira Korpi 

 Tai sitten Jean S.-mieswoimisteluryhmän takia. Nauhojen kera voimistelu nousi nyt tämän myötä uudelle tasolle, ja ihan oikeasti näyttävä show!. Jean S. yllättää ihan joka kerta näköjään. Mitähän ne seuraavaksi keksivät. Äijäbalettia on jo ollut, ja räppiä muistaakseni.

 Puolitoistatuntinen pläjäys ilman väliaikaa oli kompakti, viihdyttävä paketti, jossa vanhemmat konkarit ja uudet kyvyt näyttivät sopivassa suhteessa osaamistaan. Mielelläni olisin kyllä kuunnellut laulujen sanojakin joukkokohtauksissa, ja olisikin kiintoisaa tietää, kuuluiko muualle paremmin vai sattuiko minulle vain kehno tuuri istuinpaikan suhteen.

 Esityskuvat (c) Mirkku Merimaa

(näin esityksen kutsuvieraana)

Kivaa ja korkealta / UIT

Kivaa ja korkealta / Uusi Iloinen Teatteri, Linnanmäen Peacock-teatteri

Ensi-ilta 29.4. 2015, kesto noin 1h 30min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus : Seppo Ahti, Katariina Havukainen, Kari Ketonen, Timo Kärkkäinen, Melli Maikkula, H. Miettinen, Markku Salo ja Simo Talasranta

Ohjaus ja koreografia Reija Wäre

Kapellimestari Timo Kärkkäinen

Lavalla : Niina Koponen, Vanessa Kurri, Sari Siikander, Jussi Lampi, Mikko Rantaniva, Puntti Valtonen, Sonja Sorvola, Minttu Sinkkonen, Hanna Rajantie, Kalle Lähde ja "Rouva Yllätysnumero"

 Sään perusteella oltiin synkimmässä syyskuussa, vettä oli satanut kaatamalla koko päivän. Väki kiirehti kumarassa sateenvarjot käsissään kohti Linnanmäkeä ja Peacock-teatterin ovista sisään. Ryysis oli melkoinen, esityksen alkuun oli parikymmentä minuuttia ja narikkaan/lippukassalle muodostui aikamoinen sumppu. Fiilis nousi kuitenkin nopeasti sangen korkealle, kun muutaman metrin käveltyään oli törmännyt esimerkiksi Jari Tervoon, Pirkka-Pekka Peteliukseen, Arvi Lindiin ja Viktor Klimenkoon. Kaiken keskellä minä ja seuralaiseni, kyllä siinä pieni ihminen hetkeksi hämmentyy.

 Onneksi vaalit menivät jo, hämmennystä ja huvittuneisuutta nostatti myös pääsylippumme, jossa luki isolla "oikea keskusta".

 Ilmassa oli positivista pöhinää esityksen alkua odotellessa. Ja kas, ensimmäisenä lavalle astui Vanessa Kurri, joka löi heti alkuun ällikällä kaikki laulunumerollaan. "Jes, tästä on hyvä jatkaa!" Meininki kasvoi vauhdikkaalla aloitusnumerolla, julistettiin ilolla paluuta Linnanmäelle, jonne UIT:n show kyllä totisesti kuuluukin.

Huutokaupassa (c) Mirkku Merimaa

 Esityksessähän ei ole lainkaan väliaikaa (onneksi, sitä väliaikaryysistä ei olisi jaksanutkaan), joten seuraavan puolitoistatuntisen aikana näimme ja kuulimme tuttuun tapaan sketsejä ja musiikkinumeroita. Käsiohjelmassa vilisi vuoristoratoja ja samankaltainen fiilis minullekin vähän jäi. Osa sketseistä (kuten heti ensimmäisenä nähty Puntti Valtosen tähdittämä juttu perinteisestä luonto-ohjelmasta) oli vähän turhan pitkiä ja tasapaksuja, jotenkin kesyjä myös. Musiikkinumeroissa lähdettiin uuteen nousuun, ja sieltä alas tukka putkella. Cheek ja Loiri alkaa minusta olla jo aika kulunutta materiaalia, toki aika huvittava mielikuva syntyi siitä tatuoinnista, jossa olisi Vesku käsissään lautasellinen tillilihaa. Samoin hihitytti Ville Haapasalon veljen Kallen kertomus siitä, jos Suomen julkkiksia mitattaisiin erityisillä yksiköillä tyyliin "tuhat tauskia on yksi loiri".

Cheek to Cheek (Minttu Sinkkonen ja Jussi Lampi) (c) Mirkku Merimaa

 Huutokauppa-Einari -sketsissä ja pikatreffien miespuolisina ehdokkaina Mikko Rantaniva väläytteli taas muuntautumiskykyään. Mainioita hahmoja oli kyllä lavalla useampaankin otteeseen, kuten Sari Siikanderin esittämä äiti, joka hermostuksissaan rapsutteli rintojensa alta koko ajan sekä anarkistien kokouksessa nähty Puntti Valtonen vaaleassa kiltissä peruukissaan ja Slipknot-paita päällään.

 Jean S vetäisi taas numeron, joka jäi takuulla mieleen! Haloo Helsingin! (miten tuota bändin nimeä oikein taivutetaan?) Beibi-hitin tahdissa laulettiin peilille ja rivistö äijiä veti sellaiset locking-kuviot että terve ja moro! Mahtavaa heittäytymistä jälleen, ja minusta yksi koko esityksen parhaista vedoista.

 Alkupuolella nähtiin myös musiikkinumero, jonka esittäjää ei kyllä osannut odottaa lavalle. Aluksi ei edes tajunnut, että kuka sieltä tulee ja siksi en tässä hänen nimeään mainitse, jotta yllätys olisi yhtä suuri tulevillekin katsojille. Laulunumero ikään kuin kruunasi paluun Linnanmäelle.

 Varsin viihdyttävä ja ammattitaidolla tehty tämä oli, se nyt ei ollut mikään yllätyskään. Joukosta puuttui kuitenkin niin tappohauska sketsi tai musiikkirepäisy, että tämän muistaisi vielä pitkään esitysten jo päätyttyä. Näin siis minun mielestäni. Porukka toi omalta osaltaan kyllä auringon muuten synkkään iltaan, joten tehtävä on siinä mielessä täytetty. Etenkin tanssia oli mukava katsella.

 Esitykset jatkuvat Peacock-teatterissa 13.6. asti. Lisäinfoa UIT:n omilta sivuilta.

(näin esityksen kutsuvieraana)