Sammakkokuningas / Kansallisteatteri

Sammakkokuningas / Kansallisteatteri, Willensauna

Kantaesitys 13.2. 2019, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Pasi Lampela
Lavastus ja pukusuunnittelu Markus Tsokkinen
Valosuunnittelu Max Wikström
Äänisuunnittelu Olli Valkola
Naamioinnin suunnittelu Krista Karppinen

Näyttämöllä : Mikko Nousiainen, Heikki Nousiainen, Sari Puumalainen ja tanssija Mikko Orpana

Jarkko (Mikko Nousiainen) 

 NHL-tähti Jarkko (Mikko Nousiainen) on tullut vähin äänin kauden päätyttyä Suomeen, tarkoituksenaan olla kaikessa rauhassa Saimaan rannalla mökkimaisemissa. Kausi ei ole sujunut odotusten mukaisesti ja jatkosopimuksesta ei ole mitään tietoa, ja Jarkko rypee aika syvissä vesissä ajatustensa kanssa.

 Kauaa ei Jarkko itsekseen saa olla, sillä paikalle saapuu tietysti isä Martti (Heikki Nousiainen), hetki jutellaan tuttavallisesti ja sitten jo huudetaan päin naamaa kasvot punaisina, nyrkit kohotettuna valmiiksi lyöntiin. Huomaan valpastuvani katsomossa ja samalla uppoutuvani syvemmälle penkkiin. Aina kylmää tilanne, jossa mahdollinen väkivallan uhka on voimakkaasti läsnä. Pelkkä huutaminenkin saa minut jotenkin vetäytymään kuoreeni ja siinä missä itse poistuisin äkkiä paikalta, isä odottaakin pahimman tunnemyrskyn laantumista, ja isä ja poika pystyvät keskustelemaan asioista suhteellisen järkevästi. Tilanne vaatii äärimmäistä luottamusta, kohdata toinen heikoimmillaan. Kaikilta ei onnistuisi.

 Sisarpuoli Essi (Sari Puumalainen) saapuu paikalle myös ja aika nopeasti käy ilmi, että hänkin on enemmän tai vähemmän hukassa. Ääntä korotetaan jälleen ja homma menee eipäs-juupas -tyyliseksi inttämiseksi. Tunnetilasta toiseen mennään ja huomaan uupuvani tästä jatkuvasta meuhkaamisesta ja tunnemylläkästä. Olkaa nyt hetki hiljaa ja hengittäkää ihan rauhassa. Jännä tunne muuten! Ihan kuin huutaminen lavalla veisi minunkin energioitani, vaikka olen itse hiljaa eikä huuto ole kohdistettu minulle.

 Essi saa virtaa jämähtäneeseen elämäänsä kehittämänsä kirjaprojektin kautta, veli ei kylläkään moiselle jutulle lämpene. Miten pystyy tarkkaan dokumentoimaan toisen elämää, jos omankin elon kanssa on hakoteillä? Miksi isä jatkuvasti kertaa Jarkon uran huippuhetkiä? Ikään kuin poika olisi arvokas vain niiden kautta, ei omana itsenään ilman jääkiekkoilijastatusta.

 Välillä näyttämölle saapuu kuin varkain toinen Jarkko (tanssija Mikko Orpana), katseet kohtaavat haastavasti ja pian jo painitaan. Hienoja nämä tavallaan pysähtyneet hetket itsensä kanssa, kun yrittää saada otetta mutta ei, vastapeluri on liikkeissään liukkaampi. Pahinta on kohdata itsensä ja omat demoninsa, ja vaikka kuinka matkaisi maailman ääriin, itseään ei pääse pakoon minnekään. Näissä kohtauksissa ei tarvittu sanoja lainkaan, ja siksi kaiken tekstimassan alla oli vapauttavaa seurata pelkkää liikekieltä.

 Näyttämö on kuin pieni jääkiekkokaukalo, me katsomossa edessä ja takana heijastuksina. Puuttuu vain erotuomari, joka puhaltaisi pilliin ja määräisi väkeä jäähylle rauhoittumaan. Jotkut tekevät omia ratkaisujaan ikävin seurauksin. Toisaalta, näyttämö on myös kuin jäätynyt sammakkolampi, josta pitäisi päästä omin avuin rannalle ja sitten tulisi joku, joka pelastaisi ja PIM, muutut unelmien prinssiksi ja kaikki huolet on poissa. Se joku taitaa lymytä oman pään sisällä, näin minä ainakin ajattelen. Noinkohan mahtaa Jarkko lähteä sopimusneuvotteluihin...

 Oli muuten hienoa nähdä isä ja poika Nousiainen samalla lavalla! Olihan siinä jotain erityisen kohottavaa ja koskettavaakin.

Esityskuvat (c) Tommi Mattila

(Näin esityksen ilmaisella medialipulla, kiitos Kansallisteatteri!)

Niskavuoren nuori emäntä / Pyynikin kesäteatteri

Niskavuoren nuori emäntä / Pyynikin kesäteatteri

Ensi-ilta 16.6. 2017, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Teksti Hella Wuolijoki
Musikaalisovitus ja ohjaus Miika Muranen
Musiikki Saaga Ensemble
Musiikin sovitus Joonas Mikkilä
Koreografia Jenni Nikolajeff
Lavastussuunnittelu Liisa Ikonen
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
Kampausten ja maskien suunnittelu Johanna Vänttinen
Äänisuunnittelu Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen

Rooleissa : Mikko Nousiainen, Maria Pere, Olli Riipinen, Petra Karjalainen, Ronja Alatalo, Sari Havas, Puntti Valtonen, Elina Keinonen, Heidi Kirves, Anna Pukkila, Laura Hänninen, Jenni Nikolajeff, Henna Wallin, Annina Rubinstein, Teemu Koskinen, Anssi Valikainen, Miikka Wallin, Jani Rasimus ja Kake Aunesneva

Niskavuoren bändi : Joonas Mikkilä/Ville Myllykoski, Tomi Hyttinen, Tony Sikström, Riku Vartiainen/Aleksi Kaufmann, Tommi Asplund/Nea-Maria Korpelainen

Loviisa ja Juhani 

 Ahkerasti kun teatterissa käy ja maku on aika laaja, ei ole pystynyt mitenkään välttymään Niskavuor(t)en näkemiseltä. Eiliseen mennessä laskeskelin nähneeni neljänlaista versiota Niskavuori-saagasta, ja kaikki onneksi hyvin erilaisia (tuoreimpana Paimion Kesäteatterin viimekesäinen huikean hieno Niskavuoren Heta). No, nyt tähän kohtaan voi vetää ruksin seinään ja todeta, että nyt on nähty ja koettu sitten Niskavuori-aiheinen musikaalikin.

 Ja millainen! Kotoa lähdettiin vauhdilla ja palattiin yhtä vauhdikkaasti, kun unohdin hupparini kotiin. Aurinko paisteli kotokulmilla, mutta koukattiin kaiken varalta hakemaan lämmintä mukaan. Sadevehkeet oli kassissa sentään. Puolivälissä matkaa alkoi kova sade, joka jatkui aina Pyynikille asti. Piru vieköön, näinkö tässä nyt sitten enskarissa näyttelijät joutuvat sateessa huhkimaan? Kuin yhteisestä toiveesta sadepilvet kuitenkin kaikkosivat sopivasti ennen h-hetkeä, ja sää suosikin koko esityksen ajan.

 Ja nyt jaarittelut sikseen ja itse esitykseen. Heti ensitöikseni kiinnitin huomioni jyhkeään ja värimaailmaltaan minua suunnattomasti viehättävään Niskavuoren pytinkiin - tummaa oranssia ja vihreää, ja väripilkkuina hehkuivat myös Loviisa (Maria Pere) sinisessä leningissään, syntisenpunaisessa hameessaan Malviina (Elina Keinonen) ja elosalaman lailla sinkoileva Kustaava (Ronja Alatalo) hehkuvassa keltaisessa mekossaan. Näitä naisia ei voinut olla huomaamatta, vaan siitäkin huolimatta katseeni nauliintui musta-asuiseen Niskavuoren Hetaan (Petra Karjalainen), joka toi mieleeni sekoituksen satujen Pahatar-hahmosta ja Kalevalan Louhesta. Kunnioitusta herättävä hahmo totisesti!

Heta valjastamassa joukkoja ja luonnonvoimia 

 Saaga Ensemblen musiikki soljui ja soi kuulaassa kesäillassa kauniisti - varsinkin kohtauksissa, joiden aikana katsomo lähti hiljalleen pyörimään ja taakse avautui näkymä Pyhäjärvelle (alkupuolella siellä nähtii paljulauttakin, mutta se ei menoa haitannut eikä tunnelmaa latistanut). Miika Muranen on mestari ohjaamaan joukkoja niin, että taustalla ei pönötellä. Siellä heilutaan hiljalleen musiikin tahdissa keinuen, pienikin liike riittää. Tämä sisälsi myös paljon helmojen heiluntaa ja liehuvia hiuksia, vauhdin tuntua muutenkin kuin juoksemalla tanner pöllyten. Pidin suunnattomasti myös siitä, että estradi otettiin varsin kokonaisvaltaisesti käyttöön ja kaukana polulla heilahtava punainen mekko suuntasi katseen juuri oikeaan suuntaan. Poluilla ja niitä reunustavien puiden alla sattui ja tapahtui kaikenlaista perin aistikasta.

 Ihan ehdottomaksi suosikikseni nousi kohtaus, jossa Malviinan ja Juhanin (Mikko Nousiainen) salaiset hetket yllättäen nähnyt Loviisa katoaa ja häntä sitten koko muu porukka valjastetaan etsimään. Polulla kädet kohollaan laulava Heta oli niin täynnä alkukantaista voimaa, että olin jo hetken varma siitä, että tällä menolla ukkospilvet palaavat, takuulla jyrisee ja viereinen kallio halkeaa moneen osaan. Olipahan näky! Jotenkin tuntui, että kohta Pyhäjärvestä nousee joku pyörre ja pistää katsomon vinhasti sellaisille kierroksille, ettei ole Pyynikillä ennen sellaista kieputusta nähty. Tunnelma oli maaginen ja vähän pelottavakin. On se Petra melkoinen nainen!

 Riipivää on rakkaus. Kulissit ovat näyttävästi kunnossa, mutta sisällä kiehuu ja kuohuu. Juhani ei malta pitää näppejään erossa Malviinasta - on vihittyä vaimoa ja vihkimätöntä. Yksi jos toinenkin katoaa metsikköön milloin sylissä lapsi, milloin ase. Simpsakoiden piikojen ja salskeiden renkien välinen estoton kisailu ja temmellys muuttuu loppua kohden rajummaksi, ja aikamoinen näky on naisjoukko selin katsomoon huutamassa alushamosissaan järvelle.

 Unohduin jossain vaiheessa tuijottelemaan sitä Niskavuoren pytinkiä. Sydänkuvioita hirret täynnä. Tyhjiä sydämiä ulkoseinät täynnä. Palapelinkaltaiset palat irrotettuna kauas toisistaan. Jännä ajatus. Katsokaapa niitä. Yhtäkään sydänkuviota ei talon sisällä näy. On toki komeaa uutta kalustoa ja peiliä, mutta jotain puuttuu.

 Paljosta pidin. Musiikista, lauluvoimasta, komeasta isännästä, vesielementistä, kaatuneesta ämpäristä omenoineen, vanhan emännän hienovaraisesti toteutetusta poismenosta. Siitä, miten Loviisa riisui sinisen mekon päältä ja pukeutui mustaan. Oli aika riisua yksi vaihe, tunnustaa tosiasiat ja lopettaa rakkauden perään ruikuttaminen, ottaa ns. ohjat käsiinsä ja keskittyä Niskavuoren vahvistamiseen yhdessä Juhanin kanssa.

Rengit ja piiat 

 Loppu jotensakin lässähti ja tunnelma muuttui täysin, vaikka eittämättä Puntti Valtonen piristi kovasti mieltäni kananpojankeltaisessa asukokonaisuudessaan herrassyötinkinä. Mutta silti. Juhlaväen saapuessa tunnelma meni jotenkin koomiseksi kaikkineen.

 Olipahan tämä kuitenkin varsin vaikuttava kokonaisuus! Klassikoita voi tehdä uusiksi näinkin (ja samalla se lupasi hyvää mitä tulee syksyn Viulunsoittaja katolla-musikaaliin Työviksessä, sen kun ohjaa Miika Muranen myös).

 Kyllä se Heta sieltä jäi päällimmäisenä mieleeni, näin loppukaneettina. Ja elosalama-Ronja.

Esityskuvat (c) Leena Klemelä

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pyynikin kesäteatteri!)

Pomo! / Linnateatteri

Pomo! / Linnateatterin Teatterisali

Suomen kantaesitys 3.2. 2017, kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Lars von Trier
Sovitus Jack McNamara
Suomennos ja ohjaus Mika Eirtovaara
Lavastussuunnittelu Peter Ahlqvist
Pukusuunnittelu Anniina Kuula
Maskeerausten ja kampausten suunnittelu Minna Pilvinen
Valosuunnittelu Esa Näykki
Äänisuunnittelu Marko Korkeaniemi

Rooleissa : Mikko Nousiainen, Teemu Aromaa, Linda Wiklund, Jere Hultin, Tom Petäjä ja Suvi Aarrekari

 Lars von Trieristä ei monelle ensimmäisenä taida tulla mieleen toimistoon liittyvä komedia?Kiinnostus Linnateatterin Pomo!-näytelmää kohtaan oli jo ennalta sen verran suurta, että esitykset taisivat myydä loppuun jo ennen ensi-iltaa. Meikäläinen ei siihen vauhtiin mukaan ehtinyt ja jäin murheissani rannalle ruikuttamaan. Suuren kysynnän vuoksi lisänäytöksiä napsahti keväälle onneksi muutama (ja esitys jatkuu ohjelmistossa syksyllä) ja niin minäkin pääsin vihdoinkin tätä katsomaan.

Kristo (Mikko Nousiainen) ja Rami (Teemu Aromaa) 

 Pitkään työttömänä ollut näyttelijä Kristo (Mikko Nousiainen) on saanut työkeikan, vaikkakin pienen. Kaikki otetaan vastaan, jotta saisi leivän päälle muutakin kuin ylähuulen. Replat (eli muutama lause) on valmiiksi kirjoitettuna lapulla ja niitä tankataan päähän asianmukaisin metodein. Mukaan otetaan viiltävää tulkintaa ja tietynlaista katsetta, jotta päästään oikeanlaiseen fiilikseen. Paikalle marssii toimeksiantaja, firman pikkupomo Rami (Teemu Aromaa) ja antaa Kristolle vielä viimeiset ohjeet ennen h-hetkeä. "Esittele itsesi, ole iloinen tapaamisesta ja pahoittele sitä, että joudut rientämään lentokentälle". Ei muuta, ei missään tapauksessa muuta. Helppoa rahaa tuloillaan, eikö?

 Kriston pitäisi esittää firman pomoa ratkaisevat hetket, sillä pian on venäläinen liikemies Sergei Makarov (Tom Petäjä) kera tulkkinsa (Jere Hultin) saapumassa tärkeälle visiitille. Homma menee ns. käteen heti ensimmäisellä lauseella ja tapahtumat johtavat toiseen, lumipalloefektin lailla. Tulikin Kristolle vähän pitkäkestoisempi pesti firman pääjehuna...

Makarovilla alkaa mennä pinna... 

 Miten käy, kun joudut esittämään mystisen pomon lihallistumaa alaisille, jotka ovat aiemmin kuulleet sinusta vain meilitse ja jokainen vielä omalla tavallaan? Todellinen nimikin pitäisi saada selville, mutta kun et sitä itsekään tiedä? Ai, Seppohan tässä päivää. Miltä tuntuisi vetää aamupalaveri aiheesta, josta sinulla ei ole harmainta aavistustakaan? Miltä tuntuu perua virkistyspäivä Ruissalossa jälleen kerran ja pettää luottamus kaikkien edessä? Entä miltä tuntuu tutustua hiukan lähemmin alaisiinsa? Miksi Mette (Suvi Aarrekari) on niin itkuinen? Liisa (Linda Wiklund) taitaa tietää jotain, mitä itsekään et tiedä... Eivät he olekaan aivotonta harmaata massaa, vaan yksilöitä iloineen ja suruineen. Siinä melskeessä alkuperäinen suunnitelma unohtuu täysin, ja sitähän ei Rami helpolla niele. Venäläiset ovat tulossa uusintavisiitille ja silloin ei kukaan saisi sössiä yhtään mitään. Turha luulo, Ramiseni...

 Erityisesti minua ilahdutti Teemu Aromaan varsin monipuolinen käsien käyttö puheita ryydittämässä. Muutenkin mies oli mainiossa vedossa. Jos jossain tarvitaan hiukan omalaatuista viiksimiestä, Teemu on mies paikallaan. Elekieli toi paikoitellen mieleeni erään toisen omalaatuisen viiksimiehen, ja tulihan sieltä hermostunutta silmälasienpoistoräpellystä sitten myöhemmin. Nerokasta ja toimivaa. Mikko Nousiainen sukkuloi suvereenisti näyttelijänä (kas kummaa, "tähän kohtaan tarvitaan kohtalokasta ilmettä"), pomona peellä ja hoollakin. Mikon koominen puoli ei ole ns. suurelle yleisölle tuttu - vaan minäpä tiiän, kun olen muinoin kesäteatterissa toiminut erään Hamletin hulluuskohtauskisan assistenttinakin ja rekvisiittasäkistä sitonut Mikolle utareita vyötärölle.

Liisa, "Seppo" ja Mette 

 Väliajalle mentäessä yritin isäntää tuolista ylös tietynlaisin vastaopituin elkein ja päälle iso hali, ja jostain kumman syystä teki mieli Pågen-puusteja kovasti. Takanani ollut nainen selosti toiselle, että "Ei voi mitään, mutta minua alkaa naurattaa heti kun vain näenkin Tom Petäjän!" Tompan habitus on kyllä ainoa laatuaan ja aiheuttaa suupielissä nyintää väkisinkin itse kullekin. Hupaisaa seurattavaa oli, kun venäläisellä liikemiehellä alkoi käämit palamaan ja tulkki tulkkasi mitä sattui vielä vieressä.

 Aikamoisen sopan sai Rami kyllä aikaiseksi pienellä toimeksiannollaan, kun todellisuudessa kierteli ja kaarteli vastuutaan, kun ei halunnut itse tehdä likaista työtä. Ja kyllä, Lars von Trier osaa näemmä tehdä muutakin kuin leffaohjauksia! Ja kyllä, Pågeneita piti ostaa kotomatkalla.

 Varsin viihdyttävä oli keväinen visiitti Linnateatteriin! Erityispointsit musiikkivalinnoista. Madness-poljento toimii aina ja taisi siellä tulla Pearl Jamiakin jossain vaiheessa? Klassikkonäytelmä "Hirtetty kissa" tulee myös tutuksi esityksen aikana...

 Vielä ehdit hihittelemään tämän firman meiningille huhti-ja toukokuussa, ja lisää mahiksia syksyllä. Lisäinfoa tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

(Näin esityksen kutsuvieraana, suurkiitos lipuista Linnateatteri ja kiitos "pikkulinnuille" lisänäytösvihjeistä!)

Keuhkot / Kansallisteatteri

Keuhkot / Kansallisteatterin Omapohja-näyttämö

Suomen kantaesitys 18.9. 2015, kesto noin 1h 40min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Duncan Macmillan

Ohjaus ja suomennos Juha Jokela

Näyttämöllä Ria Kataja ja Mikko Nousiainen

 Ei lavastusta, ei ääniä, ei valoja, ei pukuvaihtoja, ei väliaikaa eikä edes käsiohjelmaa. Lavalla kaksi näyttelijää ja loistava teksti, joka vie mennessään heti alusta alkaen. Ollaan siis perusasioiden äärellä. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt, ilman mitään sen kummempia "kikkailuja" ja tehokeinoja. Ensin näyttelijät esittäytyvät ja Mikko Nousiainen kertoo hiukan taustoja näytelmälle. Kaikki alkaa kuin vaivihkaa, parin sekunnin hiljaisuus ja edessämme on Mikon ja Rian sijasta Mies ja Nainen.

 Aluksi kauppareissulla, parkkipaikalla mies ja nainen keskustelevat siitä, olisiko nyt sopiva aika hankkia lapsi. Mies ei tosin juuri suunvuoroa saa, nainen hoitelee puhumisen ja monenlaiset argumentit. Eipä se menekään niin, että napsautetaan sormia ja ilmoitetaan, että nyt sen teemme. Ei ainakaan tämän pariskunnan kohdalla. Keskustellaan siitä, onko edes järkevää hankkia lasta tähän maailmaan ja siitä, että kaikkien ei edes pitäisi olla vanhempia. Välillä suusta lipsahtaa ajatuksia, joita ei ehkä kannattaisi sanoa ääneen. Rehellistä puhetta kuitenkin ja selvää on, että miehen ja naisen välillä on syvä luottamus. Uskaltaa olla rehellinen ja näin avoin. Itsestänikin tuntuu välillä siltä, että nyt tulee sellaista puhetta joka ei sovellu ulkopuolisten korville - eli unohdan olevani teatterissa...

(c) Stefan Bremer, Kansallisteatteri

 Tapahtumapaikat vaihtuvat lennossa ja puheiden perusteella selviää, missä milloinkin ollaan. Tunnelma on hyvin intiimi ja intensiivinen, katsomossa ei turhia yskitä ja mikä parasta, kukaan ei uskalla supattaa vierustoverilleen mitään kesken kaiken eikä rapistella pastillien kanssa. Kunpa näin olisi aina! Nauretaan toki ja eläydytään muuten, mutta ei mitään häiritsevää.

 Elämää ei voi suunnitella kovin tarkasti, sillä yllätyksiä tulee väistämättä eteen. Mies ja nainen ovat niin vereslihalla välillä, että melkein unohdan hengittää. Siitä muistutetaan näyttämölläkin. Hengitä. Rauhassa. Jännitän heidän puolestaan ja toivon pelkkää hyvää. Tuntuu siltä, että aluksi kyse on vain näiden kahden ihmisen välisestä asiasta, mutta kokonaisuus kasvaa hiljalleen paljon suuremmaksi ja laittaa väkisin pohdiskelemaan. En ole koskaan ollut varma siitä, miksi minulla ei ole lapsia ja tämän jälkeen olen vielä epävarmempi sen asian suhteen...noin esimerkiksi.

(c) Stefan Bremer, Kansallisteatteri

 Aika meni kyllä todella nopeasti. Jännä sattuma oli se, että samana aamuna rannekellostani oli loppunut patteri ja olin pitkästä aikaa ilman kelloa. Kerran, pari vilkaisin tyhjää rannettani ja sitten näytelmä jo loppuikin. Oli tämä kyllä hieno kokemus. Aistia taas noin läheltä kaikki ne tunteet, joita roolihenkilöt kokivat. Dialogi oli varsin luontevaa, suomennoksesta siis kiitos ohjaaja Jokelalle. Hyvin tuli esille myös se, että koko työryhmällä on täytynyt olla luja luottamus toinen toisiinsa. Eihän näin "iholla" voisi kai muuten ollakaan? Loistavaa näyttelijäntyötä on myös ilo seurata, ja tässä nähtiin kaksi hyvin erilaista näyttelijää, joiden yhteispeliä oli suuri nautinto katsella, kuunnella ja kokea kaikki se yhdessä.

 ps. Keuhkot muuten vierailee Hämeenlinnan Teatterissa huhtikuussa 2016

(näin esityksen pressilipulla)

Ihmisellinen mies / Tampereen Työväen Teatteri

Ihmisellinen mies / Tampereen Työväen Teatteri, Kellariteatteri

Kantaesitys 25.9. 2013, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola

Rooleissa : Auvo Vihro, Jaana Oravisto, Mikko Nousiainen, Petra Karjalainen, Emmi Kaislakari, Jari Ahola, Miia Selin, Aimo Räsänen ja Tuire Salenius

 Raine Kukkia (Auvo Vihro) on kuin kuka tahansa meistä. Mies kuin "kysymysmerkki vailla lausetta". Vaatimaton, ei pidä itsestään liikaa meteliä, vähän väritön persoona. Räväkämpi tyyppi Kake on napannut verevän vaimon ja vallannut entisen kodin autotallia ja rakkaudella vaalittuja tomaattiviljelmiä myöten. Työpaikka on lähtenyt alta uudistusten myötä. Joku toinen saattaisi moisen tilanteen edessä lannistua, katkeroitua, menettää elämänhalunsa, hukuttaa murheensa päihteisiin. Vaan ei Raine! Uudella innolla eteen päin! Edessä on muutto toiseen kaupunkiin; samaan kaupunkiin, jossa Rainen poika Petteri (Mikko Nousiainen) perheensä kera asustelee. Nyt olisi oivallinen tilaisuus tutustua paremmin myös jo teini-ikäiseksi varttuneeseen pojantytär Raisaan (Emmi Kaislakari). Raine pääsee koeajalle kauppaamaan Red Devil 313 - imureita ovelta ovelle, ja pikku hiljaa uudessa kodissakin harmaat vaatepinot ja muut tavarat löytävät paikkansa. On uuden alun aika.

Annu ja Raine / (c) Kari Sunnari, TTT

 Minua kyllä "varoitettiin" tästä etukäteen, mutta se mitä sitten tapahtui yllätti minut jälleen kerran. Rainen puuhasteluja ja puheita kuunnellessani olin heti alusta alkaen vähän pala kurkussa. Tälle miehelle toivon pelkkää hyvää, tämän miehen toivon onnistuvan. Vuokraisäntänä hääräsi suvereeniin tyyliinsä Aimo Räsänen. Kalevi Kärpänen oli rasittavan hauska tapaus, ja hänen loputtomille sutkautuksilleen ja elekielelleen sai vapautuneesti nauraa. Joulunvietto "perhepiirissä" oli varsinkin yhtä juhlaa. Vaan kuinkas sitten kävikään...

 Mitä pitemmälle näytelmä eteni, sitä varmemmin nauru juuttui kurkkuun ja sitä vahvemmin huomasin liikutuksen aallon pyyhkäisevän ylitseni. Välillä oli jopa vaikea hengittää. Kellariteatterin intiimi tila antaa katsojalle ihanteellisen mahdollisuuden seurata näyttelijöitä lähempää ja havaita jotain niin mestarillista, että sitä on vaikea sanoin edes kuvata. Tukahdutettuja tunteita, sanoja ja tekoja joita ei vaan saa aikaiseksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Mielessäni vähän ravistelin yhtä jos toistakin hahmoa, sysäsin heitä toistensa syliin ja sanomaan edes jotain. Mutta ei, kukaan ei vaan tajua! Mieleni teki myös nousta seisomaan ja huutaa kovaan ääneen "ET TEE SITÄ!"  yhdessä ratkaisevassa kohtauksessa. Huomasin tuntevani jopa silkkaa raivoa erästä roolihenkilöä kohtaan. Suututti niin, että päähän sattui.

 Ja sitten Annu (Tuire Salenius), pimeydessä ja hiljaisuudessa pitkään elänyt yksinäinen nainen. "Ihminen on silloin vasta olemassa, kun sillä on nimi." Tämä jos mikä kolahti minuun niin, että lähes lamaannuin. Tajusin jo näytelmän puolivälissä, että tämä ei tule omalta kohdaltani päättymään hyvin, en tule ehkä henkisesti selviämään tästä.

 Onneksi aurinko lopussa pilkisti, perhonen avasi siipensä ja tomaatitkin toivottavasti lähtivät kasvamaan. Mieleni teki mennä halaamaan kaikkia näyttelijöitä, etenkin Auvo Vihroa ja Mikko Nousiaista, joista varsinkin jälkimmäinen teki mielestäni yhden hienoimmista roolitöistään ikinä. Kaikki olivat kyllä omalla tavallaan loistavia, ja Peltolan kädenjälki näkyy ja tuntuu kaikessa.

 Ulkona paistoi ensimmäinen kunnon kevätaurinko. Minä kävelin itkuisin silmin läpi kaupungin ja toivoin törmääväni edes yhteen tuttuun. Oli hirmuinen tarve puhua jonkun kanssa, mutta kaikki kasvot olivat vieraita. Oli ulkopuolinen, yksinäinen, raskas olo. Mutta sitten paikalle saapui eräs tuttu nuorukainen, joka ensin sanoi nimeni ja se jälkeen nappasi minut lämpimään halaukseen.

Yhtäkkiä olin taas olemassa. Elämä on ihanaa!

Ihmisellinen mies kolahti juuri oikeaan paikkaan juuri oikealla hetkellä. Tätä on teatteri parhaimmillaan, tämän vuoksi jaksaa aamulla herätä uuteen päivään. Täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen pressilipulla)

Joulutunnelma katossa / (c) Kari Sunnari, TTT

Lento / Tampereen Työväen Teatteri

Lento / Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö

Kantaesitys 27.9. 2012, kesto 2h 30min väliaikoineen

Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola

Rooleissa : Miia Selin, Pentti Helin, Laura Alajääski, Mikko Nousiainen, Tuire Salenius, Mika Honkanen, Janne Kallioniemi, Heidi Kiviharju, Jyrki Mänttäri, Tommi Eronen ja Risto Salmi

Tanssijat Tanssiteatteri MD : Anniina Kumpuniemi, Elina Jakowleva, Mari Rosendahl, Sulevi Sihvola, Timo Saari, Jukka Wennström ja Kalle Suominen

Taustaa : Lentokenttä on paikka, joka kokoaa väkeä samaan tilaan eri puolilta maata ja maailmaa. Mitä tapahtuukaan kun odotettu lomalento viivästyy aluksi pari tuntia ja sitten viivästyy vielä lisää? Alun pintapuolinen jutustelu tulevien kanssamatkustajien kanssa muuttuu syvemmäksi ja konflikteiltakaan ei voida välttyä. Kuka lopulta lennolle lähtee ja mikä onkaan myöhästymisen syy, se jää nähtäväksi!

Heidi Kiviharju, Miia Selin, Tuire Salenius, Janne Kallioniemi ja Pentti Helin / kuva  Petri Kovalainen, TTT

Plussaa : Näyttelijäporukka on mainio sekoitus nuorta ja vanhempaa konkaria, etenkin Risto Salmi oli hienoa nähdä livenä vihdoin. Sirkku Peltolan kirjoittama dialogi on aina toimivaa ja nasevaa, täynnä mukavia erikoisiakin sanavalintoja. Humalaisen esittäminen tyylillä on taitolaji, ja siinä kyllä niin Tuire Salenius kuin Mika Honkanenkin onnistuu mainiosti. Jotenkin tuntuu, että sillä hauskuutettiin yleisöä vähän liikaakin, loppupeleissähän kännissä heilumisessa ei ole mitään huvittavaa, pikemminkin surullista. Ainakin omasta mielestäni. Lavastus oli toimiva ja etenkin taustalle heijastetut efektit olivat huikeita. Lentokonehan suorastaan vyöryi päälle sieltä! Surrealismin puolelle hypättiin, kun paikalle ilmestyi valtavia jäniksiä milloin mistäkin suunnasta ja perheen tytär Tiia (Laura Alajääski) taisi olla ainut joka ne näki ja niiden kanssa tanssahtelikin. Taustalla nähtiin välähdyksenomaisesti kuvia maailmalta, sotaa ja kaaosta. Jäin miettimään, että miten me toisiamme ja luontoa kohtelemme ja millaisessa maailmassa elämme. Näemme vain sen mitä haluamme nähdä. Vaan mitä kaikkea näkisikään jos katsoisi asioita hiukan eri vinkkelistä ja eri tavalla!? Tanssiosuudet olivat mukavaa seurattavaa, monenlaista liikettä saa kyllä aikaan ihan läpikulkumatkallakin.

Miinusta : Itse odotin jotenkin erilaista esitystä tästä enkä edes tiedä millaista ja miksi. Tuntui siltä, että jotain lisämaustetta olisi tämä kaivannut ollakseen ihan napakymppi.

Risto Salmi ja Mikko Nousiainen / kuva Petri Kovalainen , TTT

Muuta : Tämänvuotisessa Thalia-gaalassa Lento oli Lea-ehdokkaana parin muun näytelmän seurassa, palkinto jaettiin maaliskuun puolivälissä ja meni toiseen osoitteeseen. Ehdokkuus kylläkin todistaa sen, että sangen ansiokkaasta esityksestä on kyse.

Teatterikärpänen nousi aika hyvin lentoon myös, joten Lennolle neljä tähteä **** .

Sakespearen kootut theokset / Tampereen Työväen Teatteri

Sakespearen kootut theokset / Tampereen Työväen Teatteri, TTT-klubi

Ensi-ilta 30.1. 2013, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Miika Muranen

Rooleissa Tuukka Huttunen, Teemu Palosaari ja Mikko Nousiainen

Äänirooleissa Petra Karjalainen, Heikki Nousiainen ja Miika Muranen

Taustaa : Jess Borgesonin, Adam Longin ja Daniel Singerin käsikirjoittama alkuperäisteos kantaa nimeä The Complete Works of William Shakespeare (Abridged) ja esitystä on versioitu useampaan otteeseen täällä Suomessakin. Juuri tämä versio nähtiin aiemmin kesällä 2012 Hämeenlinnan kesäteatterissa, samat näyttelijät mukana silloinkin. Kolme miestä esittää siis koko Shakespearen tuotannon alle parissa tunnissa ja sehän on selvä, ettei siitä urakasta nauramatta selviä.

kuva Kari Sunnari / TTT

Plussaa : Kesällä tämä esitys tuli nähtyä "sattuneesta syystä" useampaankin kertaan ja hyvinhän se toimi tämä sisätiloihin päivitetty versiokin. Kolme näyttelijää, joista jokaisella oma roolinsa tässä paletissa ... Tuukka Huttunen Teatteri Siperian operatiivisena johtajana, Mikko Nousiainen kuuluisana elokuvatähtenä ja Teemu Palosaari Salkkari-näyttelijänä, jonka nimeä ei aina edes välillä muistettu oikein. Mikko tuntee oman arvonsa, Teemu sählää ja ymmärtää tehtävänantoja väärin ja Tuukka yrittää pitää esityksen kasassa. Tuukka käy välillä yleisöäkin jututtamassa ja hakemassa vahvistusta aatoksilleen. Mikko esittelee näyttelijäntaitojaan kertojan roolissa Romeossa ja Juliassa, hiukan mennään eleissä ylikin ... "Koko maailma on näyttämö! Kukin tulee, kukin menee.." ja tässä versiossa kyllä mennään ja tullaan ja asuja vaihdetaan lennossa verhojen takana. Romeo ja Julia huipentuu poikabändimäiseen vetoon, ja Othello vetäistään räppinä. Kuningasnäytelmät esitetään urheiluversiona ja taistelu kruunusta käy hurjana. Kesällä suunnistettiin pitkin Kaupunginpuiston pusikkoja, TTT-klubilla sotkeudutaan taustaverhoihin. Macbethissa estradille saapuu kaikki Putous-hahmot yhdessä paketissa, päivitettynä uusilla hahmoilla tietenkin. Ennen väliaikaa näyttelijöille tulee kiista siitä, kuka esittäisi Hamletia ja tästä ei päästä oikein yhteisymmärrykseen. Kiista jatkuu väliajan jälkeen, ja sitä yritetään ratkaista erinäisin keinoin. Kylli-täti esittää hillittömän version Hamletin juonesta ja lopulta pistetään pystyyn Hamlet-kilpailu. Miehet keekoilevat sukkahousuissaan ja peruukeissaan, ja kukin esittää oman versionsa kuuluisasta monologista, oma taustansa huomioiden. Koko paketti huipentuu hulluuskohtaukseen, jossa näyttelijät hakevat yleisön joukosta itselleen avustajan ja jokaisella on puoli minuuttia aikaa rakentaa kylähulluhahmo säkissä olevaa rekvisiittaa apuna käyttäen. Lopuksi huutoäänestys ratkaisee kisan voittajan, joka pääsee esittämään Hamletia. Tasapuolisuuden nimissä, ja jottei kellään jäisi paha mieli, jokainen pääsee esittämään oman versionsa Hamletista. Ei voi mitään, tämmöinen hölmöily ja totaalinen heittäytyminen naurattaa minua edelleen suunnattomasti ja kylähulluhahmot ovat aivan pöljyyden huippuja. Pokka siinä meinaa mennä kaikilta näyttelijöiltäkin.

Nuo mainiot miehet sukkahousuissaan... / kuva Petri Kovalainen, TTT

Miinusta : Ravintolatila esityspaikkana ei ollut ihan kaikiltaosin toimiva, jotenkin lava tuntui paikoitellen liian pieneltä miesten temmeltää ja osa tapahtui vähän hämärän peitossakin.

Muuta : Ravintolatila mahdollistaa myös sen, että jotkut katsojat ne ei vaan malta olla koko esitystä paikallaan, vaan pitää möykätä ja seilata edestakaisin joko baaritiskille tai vessaan tai tupakalle jopa esityksen aikana. Ärsyttävää! Esitys itsessään oli toimiva ja näyttelijät mainioita. Pientä hienosäätöä sisätiloihin kaipaa tosin muutama kohtaus, mutta kyseessä oli ensi-ilta ja jatkossa kaikki menee varmaan paremmin nappiin. Niin se vaan on, että esitys joka saa minut itkemään tai nauramaan niin, että meinaa taju lähteä, ansaitsee täydet pisteet!

Sakespearelle toistamiseen siis täydet viisi tähteä ***** .

Haastattelussa Mikko Nousiainen

Mikko Nousiaisen tapasin heinäkuun puolivälissä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, kahden kesäteatteriesityksen välissä.

1975 Tampereella syntynyt Mikko on horoskoopiltaan härkä. Kuukauden ikäisenä muutti Helsinkiin (ei yksin...) , 23-vuotiaana sieltä takaisin Tampereelle ja asuu siellä tälläkin hetkellä. Harrastuksinaan Mikolla on jalkapallo sekä kaikenlaiset pelit ja leikit yhdessä poikansa kanssa.

Erityistaitosi ja minkä taidon haluaisit osata? ”Mulla on sellainen olo, että osaan kaikkea tosi vähän enkä mitään kunnolla. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mut ei oo mitään sellaista erityistaitoa kyl... Kaiken pystyy oppimaan jotain rooliakin varten. Mulla on sellainen lapsuuden haave, en tiedä miksen oo koskaan ruvennut harrastamaan sitä, mutta jousiammunta olis taito jonka haluaisin osata. Se varmaan juontaa juurensa tuolta lapsuuden Robin Hood-leikeistä”, Mikko muistelee.

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin valmistunut? ”Tokalla yrittämällä sisään Teakiin ja opiskelin siellä 1994-98.”

Mikkoa naurattaa / kuva Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Molemmat vanhempani on näyttelijöitä ja ”asuin” Kansallisteatterissa lapsena, että en tarkkaan muista mistä se lähti. 4-5-vuotiaana kävin katsomassa ”Kolme iloista rosvoa”-näytelmän varmaan 30 kertaa, se oli todella hyvä. Yläasteaikaan yritin työntää koko ajatusta teatteriurasta pois, mutta Kallion ilmaisutaidon lukiossa löysin sen taas.”

Miksi olet näyttelijä? ”Ammatillinen napanuorani on katkennut jo aikaa sitten kun mä tajusin, että mä en voi hyvin jos mä en pääse näyttelemään, mutta että miksi? Koen olevani tarinankertoja. Vielä suurempi syy siihen, minkä oon myöhemmin tajunnut ja mistä nauttii kaikista eniten on semmoinen, että kun on tottunut joukkuepelejä pelaamaan ja nauttinut siitä kun se vastuu jaetaan, niin se mitä teatterissa parhaimmillaan tapahtuu kun yhdessä tehdään, niin se on kauhean viehättävää! Mutta mitään traumaa tai avohaavaa mulla ei ole sen suhteen, että miksi mun pitää päästä ilmaisemaan itseäni näin”, Mikko kertoo.

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Mä en oo koskaan tehnyt mitään muita töitä, mikä on aika masentavaa! Oon miettinytkin, en tosin kovin vakavasti, että jos pitäisi johonkin vaihtaa, niin se menisi jonnekin tommoseen urheilujournalismiin. Se kiinnostaisi. Seuraan päivittäin mitä tapahtuu urheilumaailmassa ja se kiinnostaa muutenkin. Muuta en tiiä, kun en oikein osaa mitään. Ei olisi resursseja mihinkään muuhun!” Mikko nauraa.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa. Kesäteattereista Pyynikki, Oulu, Heinola ja tämä Hämeenlinna. Tärkeimpiä roolejani Punainen neilikka-musikaali Tampereen Teatterissa 2001 ja Armon varassa 2007, omalla tavallaan tärkeitä mulle. Toivonmukaan myös tämä esitys (Sakespearen kootut theokset) tulee olemaan yksi niistä!”

Mikkoa naurattaa lisää / kuva Teatterikärpänen

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Olen pyrkinyt aktiivisesti rikkomaan niitä, ettei tulis mitään rutiineja. Sellainen mulla on, että plaria en saa laittaa maahan ja jos vahingossa laitan, niin mun on pakko suudella sitä. En tiä mistä se on tullut, se on vaan jäänyt...”

Kerro joku hyvä muisto tai hauska kommellus! ”Tää on tämmöinen hyvä tarina, muistan sen ikuisesti enkä enää ikinä sitä temppua tee. Pyynikin Kesäteatterissa tehtiin Maan kämmenellä, Tuomisen Jussi näytteli meidän isää (minä ja Lairikon Petri oltiin veljeksiä) ja oltiin meidän talossa ja siinä oli Tuomis-Matti ja Auli Poutiainen oli meidän äiti. Ne jää jotain juttelemaan siihen ja isku menee, menevät myöhässä sitten lavalle ja me pojat jäätiin sinne, että ”On toi nyt kun ei pysty keskittymään!” Kunnes mä kuulen oman iskuni ja ollaan edelleen siellä, nuoret pojat aika pahalla suulla. Ja sitten me mennään lavalle ja nauretaan koko seuraava kohtaus läpi, Tuomisen Matti kattoo meitä koko kohtauksen metrin päästä ja millä ilmeellä. En enää ikinä tuomitse ketään joka myöhästyy lavalta!” Mikko nauraa.

Mitä on luvassa syksyllä? ”Työviksessä olen Sirkku Peltolan Lento-nimisessä näytelmässä mukana, sitten Vuonna 85 jatkuu syksyn ja keväällä tein sellaista lauluiltaa, että toivottavasti saisin jatkettua sitä vielä.”

Mikosta löytyy lisää luettavaa muualla täällä blogissa, kesäteatterin poikien yhteishaastattelusta!

ps. Sakespearen kootut theokset saa uuden tulemisensa tammikuun lopussa Työviksen TTT-Klubilla, sinne kaikki katsomaan jos kesäversio jäi näkemättä!

Haastattelussa Hämeenlinnan Kesäteatterin kolmikko

Hämeenlinnan Kesäteatterin näyttelijäkolmikkoa haastattelin heinäkuun puolivälissä Kaupunginpuistossa, kahden näytöksen välissä. Jokaisesta näyttelijästä tulossa vielä pieni oma haastattelu,mutta tässä yhteishaastattelu herroista Teemu Palosaari, Mikko Nousiainen ja Tuukka Huttunen.

Kertokaapas, että miten juuri te kolme olette tässä ”Sakespearen kootut theokset”- produktiossa mukana?

Tuukka : Tämä ryhmä on koottu pala palalta ja mietitty, että mikä olisi paras mahdollinen combo tähän juttuun. Soitin ensin Mikolle, olimme yhdessä Pohjantähti-elokuvassa ja mietimme silloin, että olisi hienoa joskus päästä tekemään jotain muutakin yhdessä. Tämä juttu on sellainen, että halusin siihen ihmisen johon voin luottaa kuin vuoreen. Mikko tuli ekana mieleen ja sit mietittiin yhdessä, että kuka tän ohjaisi. No sit tuli Miika (Muranen) mieleen, oltiin molemmat kuultu siitä pelkkää hyvää. Sitten taas Miika on tehnyt Teemun kanssa aiemmin hommia ja me ollaan Teemun kanssa vanhoja ystäviä, ja se oli sitten siinä vaiheessa aika selkee. Uskallan väittää, että mukavia työkavereita kaikki olemme ja toimimme hyvin ryhmässä, se on iso osa tätä.

Millä tavoin olette yhdessä ideoineet tätä?

Tuukka : Joku aina pistää jutun liikkeelle ja antaa tavallaan alkusysäyksen. Joku sanoo jotain ja toinen tarttuu siihen. Kyllä tää on hirveen voimakkaasti tehty ryhmätyönä, kolme näyttelijää ja ohjaaja.

Olisiko mahdoton idea tehdä jatkossakin jotain yhdessä?

Mikko : No olisi! (naurua)

Teemu : Kun enskarin jälkeen käveltiin tuonne mökille, niin mä sanoin että tää on varmasti yksi semmoinen kokemus joka jää varmasti meillä kaikilla mieleen. On ollut kyllä tosi hienoa olla mukana ja jotenkin kokee sitä yhdessä tekemistä ja sitä, että me ollaan ennen kaikkea ryhmänä tuossa. Hieno kokemus!

Tuukka, Teemu ja Mikko poseeraavat / kuva Teatterikärpänen

Ketkä ovat omia esikuvianne, eli keitä ihailette tai arvostatte eniten?

Teemu : Nyt on kyllä vaikee! On todella paljon ihmisiä, joiden saavutuksia ja uraa arvostan, mutta mulla ei oo kyllä sellaista varsinaista esikuvaa. Chaplinin tekemisistä olin jossain vaiheessa todella innoissani, otin henkilöstä enemmän selvää ja se oli tosi kiinnostava. Eli vastaan nyt Chaplin!

Mikko : Osittain mä pystyn sanomaan tähän, että isäni Heikki Nousiainen. Sitten sellainen, joka on tehnyt muhun lähtemättömän vaikutuksen Star Warsin, Indiana Jonesin ja Bladerunnerin aikoihin eli Harrison Ford. Todistaja oli kans kova leffa. Ford on semmoinen, ettei sen kilpi mitenkään haalistu.

Tuukka : Kyllähän niitä lapsena oli kun telkkarista katsoi näitä sketsiohjelmia. Kyllä tuo Pirkka-Pekka Petelius on ollut mulle sellainen esikuva ehdottomasti ja kyllä varmaan Heikki Kinnunenkin. Sitten nykyisistä oikein maailmantähdistä Robert Downey Jr, mä meen jotenkin aina ihan sekaisin kun mä nään sen!

Kuka olisi unelmien vastanäyttelijä?

Mikko : Aika paha!

Teemu : Hauskaa ja kiinnostavaa olisi näytellä esim. Brad Pittin kanssa, en tiiä mistä se tuli mieleen ekana...

Mikko : Yks sellainen, joka olisi kyllä todella kiinnostava koska se on niin mielenkiintoinen näyttelijä, olisi tuo Ian McKellen.

Tuukka : Mun on kyllä pakko sanoa, että ekana tuli kyllä joku nainen mieleen! Että jos lähtis sitä kautta miettiin... Ihan pakkohan se on sanoa, että kyllä mä olisin halunnut näytellä Marilyn Monroen kanssa!

Tutkailin ImDb:stä teidän eri roolejanne ja tuli sangen mielenkiintoisia vastauksia eteen... Tuukka on ollut poliisina ainakin neljä eri kertaa, sketsisarjoissa ja viimeksi Pussikaljaelokuvassa. Miksi?

Tuukka : Eiks Kari Heiskanenkin oo ollut paljon poliisina? On pyritty katsos siihen, että se poliisi on päässyt tekeen elokuvaa. Tv-sarjoissa se teki ensin vähän jotain sketsihässäkkää ja nyt on sitten saanut tehdä poliisin roolin suomalaisessa elokuvassa. On pistetty nyt piste sille!

Tuukka Huttunen / kuva Teatterikärpänen

Teemu taas on ollut ”murrecoachina” Napapiirin sankarit-elokuvassa. Kerro hiukan lisää siitä?

Teemu : Leffa sijoittuu sinne perukoille mistä itsekin oon kotoisin. Murrekäännöksen tekijä Marja Peura on kotoisin Pellosta ja mä oon Kittilästä, ja leffa sijoittui Kolariin, joka on siinä murrealueiden välimaastossa. Oon tehnyt Helsinki Filmsille töitä ja Dome Karukoskenkin tiesin sitä kautta, en tosin ollut hänen kanssaan töitä tehnyt. Opiskelimme samaan aikaan ja olimme tietoisia toistemme olemassaolosta. Tää homma tuli niiden yhteyksien kautta. Marja teki siis sen tekstikäännöksen ja mä tein sinne ehdotuksia ja olin mukana harjoituksissa ennen kuin kuvaukset alkoivat. Olin yhteydessä myös kuvausten aikana jos tuli jotain, mutta kuvauksissa en siis itse ollut.

Teemu Palosaari / kuva Teatterikärpänen

Mikko on esittänyt itseään Ajankohtaisessa Kakkosessa ja Arto Nybergissä, kerros hiukan niistä? Ei vaan, mikä on omista leffarooleistasi mieluisin?

Mikko : Jaa-a, en mä oikein osaa sanoa. Tietysti se ensimmäinen, ”Going to Kansas City”, oli sellainen, jossa pääsi vähän haistelemaan suurta maailmaa ja se oli kyllä aika tärkee. Sitten sellainen leffakokemus, mitä en tuu varmaan koskaan unohtamaan, oli se ”Viiden päivän sota”, se oli kokonaisuutena ja kokemuksena ykkönen. Ja sitten tuo mitä nyt kesällä kuvattiin, eli ”Rakkauden rasvaprosentti”, oli kauheen tiivis ja sitä oli tosi kiva tehdä.

Mikko Nousiainen / kuva Teatterikärpänen

Osaatko imitoida ketään ?

Teemu : Kotitarpeiksi osaan, mutta en lähtis välttämättä esittämään yleisölle Martti Ahtisaarta tai Jörn Donneria. Kun asuin Kittilässä, Lapin radiossa tuli ohjelma Elvis-osasto, jota Jope Ruonansuu veti. Pienempänä kuunneltiin niitä hahmoja sitten. Opeteltiin tavallaan niitä toisen tekemiä imitaatioita, että sillä tasolla.

Mikko : Mä en osaa imitoida ketään!

Tuukka : Osaathan sä niitä Putous-hahmoja imitoida... Se on kyllä totta, että imitaattorihan poimii ne jutut mistä voi ottaa kiinni ja sit kun on nähnyt esim. Jukka Puotilan esittävän Donneria, niin on siitä sitten napannut sen korostaen tiettyjä asioita.

(Tässä vaiheessa voi mainita, että kaikki esittivät oman versionsa Jopesta...)

Mikä supersankari haluaisit ol...

Mikko : Hämähäkkimies! Se on mun lapsuuden sankari!! (En ehtinyt kysymystä edes loppuun asti...)

Tuukka : IronMan

Mikko : Jaa Iron Maiden vai?

Tuukka : IronMan, siksi koska Robert Downey Jr on se.

Teemu : Mä oon Batman.

Miksi?

Teemu : Siksi koska mä oon se!

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit?

Seuraa yleistä naurua ja hälinää ja puhetta sukkahousuista ja synnyttämisestä. ”Rakastelisin miestäni”, vastaa joku. ”Yrittäisin...no en tiedä”, sanoo Mikko ja nauraa päälle. Mitä lie oli mielessä.

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan?

Mikko ja Tuukka yhteistuumin : Hyvä tyyny, ehdottomasti. Hyvä patja ja täkki. Vois olla joku(nen) Jallu-pullokin siinä sitten vielä. Sisäfilettä, kiuas, sauna. Sisäfileet kiukaalle...

Teemu : Mä ottaisin mun vaimon varmaankin.

Muut : No niin!

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten?

Teemu : rakas

Mikko : lapsi

Tuukka : kiitos

Mistä sanasta pidät vähiten?

Teemu : kyynisyys

Mikko : ihan kiva

Tuukka : idari

Mikä sytyttää sinut?

Teemu : tulitikku

Mikko : hyvä spontaani tunne

Tuukka : nainen

Mikä sammuttaa intohimosi?

Teemu : kylmyys

Mikko : Portugalin futismestaruus

Tuukka : mies... ei vaan turhamaisuus

Mikä on suosikkikirosanasi?

Teemu : saatana lähtee helpoiten kyllä

Mikko : vittu

Tuukka : vinttucarlossantana

Mitä ääntä rakastat?

Teemu : lumen narina kävellessä

Mikko : laineen liplatus ja tuulen puhina suissa eiku suhina puissa

Tuukka : oman lapsen nauru

Mitä ääntä inhoat?

Teemu : liitutaulua vedetään kynnellä

Mikko : väkivallan äänimaailma

Tuukka : liian kova ääni

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla?

Teemu : jääkiekkoilija

Mikko : jalkapalloilija

Tuukka : presidenttinä olis kiva olla hetken

Missä ammatissa et haluaisi olla?

Teemu : tuholaistorjuja tai ruumiinpesijä

Mikko : hammaslääkäri

Tuukka : patologi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille?

Teemu : Tervetuloa!

Mikko : Meehän ottaan toinen kierros kun erosit kirkostakin.

Tuukka : Lämpimästi tervetuloa!

Lopuksi terveiset blogin lukijoille?

Tulkaa katsomaan esitystämme, täällä on tosi hauskaa!

Sakespearen kootut theokset / Hämeenlinnan kesäteatteri

Sakespearen kootut theokset / Hämeenlinnan Kesäteatteri, Kaupunginpuisto

Ensi-ilta 12.7. 2012, kesto väliaikoineen noin kaksi tuntia

Ohjaus Miika Muranen

Äänisuunnittelu Ville Leppilahti

Rooleissa Tuukka Huttunen, Mikko Nousiainen ja Teemu Palosaari

Taustaa : Hämeenlinnan Kesäteatteri ja Teatteri Siperia löivät muutamaksi vuodeksi hynttyyt yhteen ja ensipuraisun tämän yhteistyön hedelmästä tarjoaa William Shakespearen koko tuotanto, jonka siis kolme näyttelijää aikoo urakoida alle pariin tuntiin... Sehän on selvää, että luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ovista mennään ja tullaan ulos monenmoisten kostyymeiden ja rekvisiittojen kera. Miehet siis urakoivat kaikki naisroolitkin. Juonta on hankala sen tarkemmin selittää, sillä sitä ei oikeastaan ole... aikaa vastaan taistellaan koko ajan. Ehtivätkö näyttelijät käymään läpi kaikki Williamin teokset ennen kuin aika loppuu? Tule itse katsomaan, sillä tämähän on ehdottomasti nähtävä! (ja useasti...)

Romeo ja Julia / kuva Esko Tuovinen

Plussaa : Nautin suunnattomasti siitä, että kolmikko pistää itsensä totaalisesti likoon ja suorastaan heittäytyy tähän hommaan. Esityksessä käydään ”huonon huumorin rajoilla” useaankin otteeseen (äänimaailmasta ja muutamasta kohtauksesta tulee esim. Musta Kyy mieleen...) ja etukäteen tuntuu vaikealta kuvitella esim. suuri elokuvastara Mikko Nousiainen keikistelemässä hupsussa peruukissa ja sukkahousuissa pitkin lavaa. Osaavat myös siis nauraa itselleen, ja yleisö kehrää tyytyväisenä. Vauhtia piisaa, vaihdot ovat todella nopeita enkä uskalla edes ajatella, että millainen kuhina lavan takana käykään. Ajoitus toimiikin täydellisesti! Eipä sitä osannut myöskään kuvitella, että samassa esityksessä nähtäisiin sekä Kylli-täti että Sikke Sumari. Alkupuolen esitelmässä kuullaan myös kaikkea uutta ja mielenkiintoista itsensä Williamin käänteistä!

Tänäkin vuonna musiikkia kuullaan, mutta ei suinkaan mitään luutunsoittelua vaan jotain aivan muuta. En nyt tohdi enempää paljastaa jotten pilaisi kenenkään yllätystä, mutta voin vihjaista että on pojilla elkeet ja moovit kohdallaan. Naispuolisille katsojille voin myös suositella istumista edessä tai jossain reunassa. Saattaa napsahtaa vaikka elokuvarooli tulevissa produktioissa!

Huh,esitys on täynnä toinen toistaan nerokkaampia oivalluksia ja kikkoja. Lienee turha mainita, että ohjaaja Murasella (joka ei nuoresta iästään huolimatta olekaan mikään ns. eilisen kuukkelin poika, pohjoisesta kun on kotoisin) ja kumppaneilla on takuulla ollut harjoituksissa hauskaa! Monella taisi mennä Venetsian Maurit ja CoriolAnukset hieman ohi, itse hokasin heti mistä on kyse. Omia suosikkejani ehdottomasti Urheiluruutu ja loppupuolen Hamlet-kisa, jossa nähdäänkin kenties kaikkien aikojen hölmöintä menoa ikinä hulluuskohtauksen improvisoinnissa katsomosta haetun avustajan jeesaamana. Herkimmille suosittelen Tenoja mukaan!

Olen muuten nähnyt saman näytelmän Riihimäen teatterissa parisen vuotta sitten ja vaikka lähtöasetelma on aivan sama, on lopputulos jotain aivan muuta. Hauska se oli se Riksunkin versio tennissukkahaamuineen, mutta tämä menee jo niin korkealle ettei asteikotkaan riitä.

En osaa sanoa, että kuka olisi näyttelijöistä paras. Kaikki vetävät ihan täysillä ja jokaisella on oma ns. roolinsa. Mikko on se suuri elokuvatähti, Tuukka edustaa Teatteri Siperian johtoa ja Teemu … on Teemu. Jokainen saa myös tuoda Hamletissaan esiin omia taustojaan ja elämänkokemuksiaan. Kyllä, Hamletista luvassa kolme eri versiota. Hienoa myös kuulla Heikki Nousiaisen antama näyte!

Suosittelen ottamaan tenojen lisäksi mukaan myös perheen nuorisoa, sillä tämän parissa takuulla viihtyy kaikenikäiset. Nuoriso kun tykkää kaikenmaailman reality-ohjelmista, tässä niitä pääsee katsomaan ihan livenä. Putouksen sketsihahmojakin löytyy, tosin kaikki samassa henkilössä... Mitä laitetaan?

Kuva Esko Tuovinen

Miinusta : Shakespearen komediat on tylsiä, mutta eihän se ole tämän poppoon vika vaan Williamin...

Muuta : Sanotaan, että nauru pidentää ikää. Uskallan väittää, että Hämeenlinnan ja lähiseutujen (ja parhaassa tapauksessa koko Suomen) väestön elinikä tulee radikaalilla tavalla muuttumaan tämän jälkeen. Oli oikeastaan aika ennen tätä yhteistuotantoa ja kaikki ilo ja kunnia sille, mutta tästä lähteköön uusi aikakausi! Korkealle vaan nostivat peijoonit riman, tästä on ensi vuonna paha pistää paremmaksi...

Kesäteatterikärpänen ei toivu tästä ikinä. Täydelliset ja täydet viisi tähteä *****