Sitä saa mitä tilaa / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

 Nostalgiapäissämme ajelimme kohti Hämeenlinnan Kaupunginpuistoa, jossa tänä kesänä pyörii Yölinnun musiikilla höystetty komedia Sitä saa mitä tilaa. Samainen esitys oli edelliskesänä Raumalla ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, ensi kesänä Hämeenlinnassa viskataan korkkarit kattoon Kaija Koon sävelin. Paljon on tullut erinäisiä kesäteattereita kierrettyä, lähinnä niitä samoja ja kaiholla muistelimme menneitä kesiä siellä sun täällä ja perinteitä, joissa Paavo Honkimäki kertoi ennen esitystä vessojen paikat, Jani Koskinen lauloi valkoinen takki päällään muina olavivirtoina ja Veikko Pulli kilkutti kelloa Kaupunginpuistossa esityksen alkamisen merkiksi. Nyt Veikosta oli jäljellä vain ääni. 

 Sitä saa mitä tilaa, ja seuralaiseni tilasikin ennen esitystä makkaran ja olutta. Hyvin maistui. Minulla soi päässä jo valmiiksi tv:n kokoinen haitari ja ehdinkin jo mainitsemaan ihan ääneen, että tv:n kokoisen hanurin onnistuin hankkimaan vaikka pienemmälläkin olisin varmasti pärjännyt. 

 Jatkuvasti lisääntyvää pakettihässäkkää yrittävät omalta osaltaan selättää varastoduunarit Aune Paljakka (Leena Rousti) ja Elmeri Aaro Pessi, tuttavallisemmin Elpee (Patrik Hvitsjö). Pakettien keskellä on hyvä vähän lauleskella, ja mikäpäs siinä kun on karisma ja ääni kohdallaan. Elpeellä on oma bändi Rytmipojat, ja iltaisin keikkaa pukkaa Ylävitonen-nimisessä lähibaarissa, jonka omistaja "Kala" (Jani Koskinen) sattuu olemaan myös pakettivaraston pomo. Kuvioissa mukana vahvasti myös kaikkien roudarien prototyyppi ja savukoneeseen ja pyroihin ihastunut rento Veke (Tatu Siivonen), joka sentään on muinoin reissannut ympäri Suomea Topi Sorsakosken matkassa ja kokenut muutenkin varmasti kaikenlaista. Elpeen tyttöystävä Jaana (Heta Halonen) mielii managerin hommiin ja tie tähtiin on auki. Ei muuta kuin kamat autoon ja baanalle. Unelmistahan tässä on kyse, pienistä ja suurista. Vekelläkin oikein silmä kostuu kun vielä kerran lähdetään isompiin ympyröihin, ja Leena Roustin mainiosti tulkitsema asiakas taas haikailee tilaamansa haitarin ja preussinpunaisen elvishenkisen kokohaalarin perään. 

Auton katolla Heta Halonen, haitarin kera Patrik Hvitsjö, oikealla Leena Rousti

 Pienet silmäniskut paikallisuuteen olivat varmasti Raumalla toiset, nyt käsiksessä vilisee niin Yömakkaraa, linnankivenmustia hiuksia, Rantakasinoa ja Pekka Tiilikainen & Beatmakersia, ja toimiihan se. Myös pikkutuhmia fingerporihenkisiä sanaleikkejä on paljon, ehkä vähän liikaakin. Vaan jestas miten hienosti toimii musiikki, ja biisit ovat omalta osaltaan myös tukemassa itse tarinaa. Bändi vie soitollaan hienoihin tunnelmiin, haitaribattlekin nähdään ja kuullaan (kilvoittelemassa Elpee ja kapellimestari Aleksi Laukkonen, joka sattuu olemaan myös Kultainen Harmonikka -kisan voittaja), ja laulajinahan näyttelijäviisikko on nautinnollista kuultavaa, yhdessä ja erikseen, jokaisella tähtihetkensä. Leena Roustia, Tatu Siivosta ja Jani Koskista olen kuullut paljon ja nauttinut sydämeni kyllyydestä, nyt uusina kykyinä oli suuri ilo kuulla Heta Halosta (joka on muuten Tangokuningatar muutaman vuoden takaa) ja valtavan karismaattista Patrik Hvitsjötä, jolla on äänessään hienoa simusilmumaistakin soundia. TeaKista vastavalmistunut nuorukainen tosin on onnistunut hurmaamaan minut jo aiemmin peräkkäisinä kesinä Raumalla, Hämeenlinnassa ja Tampereella esitetyn Dingo-musikaalin Jontun roolissa.

Siivonen, Hvitsjö ja Koskinen

 Kyllä on kesäteatteritunnelma kohdillaan kun haitari soi tyylikkäästi ja taidokkaasti, pieni sade ropisee katokseen, linnut laulelevat ja ennen väliaikaa kauempaa kahviosta leijuu grillimakkaran tuoksu. Pienenä kuriositeettina mainittakoon myös eräs hetki, joka on mahdollista vain kesäteatterissa... Jaana ja Elpee tunnelmoivat haikeankauniin Mahdunko maailmaas -kappaleen tahtiin, ja samaan aikaan katsomosta hipsii näyttämön sivusta takanaolevaan metsikköön mies "asioilleen" muka salaa. Hiukan huvitti. 

 Oikein viihdyttävä oli tämä hyvänmielen esitys, ja tarjosi ainakin pariksi päiväksi korvamatoja. Vuorotellen soi nyt päässä Sitä saa mitä tilaa, Liian suuri city ja se Tv.n kokoinen haitari. Viikonloppuna on luvassa reissua Valkeakosken suuntaan, joten Yölintu vaihtunee alkuviikosta Katri Helenaan.

 Elpeen notkeita lanteita ja muita tanssikuvioita pääsee seuraamaan 15.8. asti, eli hyvin ehtii! Lisäinfoa tästä linkistä. 

 ~

SITÄ SAA MITÄ TILAA / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri HUK 

Ensi-ilta 25.6. 2026, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Patrik Hvitsjö, Tatu Siivonen, Leena Rousti, Jani Koskinen ja Heta Halonen

Käsikirjoitus JP Koskinen ja Otto Kanerva, ohjaus Otto Kanerva, musiikin sovitus Esa Nieminen, kapellimestari Aleksi Laukkonen, lavastussuunnittelu Oskari Löytönen, pukusuunnittelu Elina Vättö, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Lotta Selin ja koreografia Elina Lähde

Bändi : kapellimestari, piano ja harmonikka Aleksi Laukkonen/Tiia Karttunen, kitara Juha Keskinen/Pekka Oravuo, basso Hanna Turunen/Azra Topcu ja rummut Tomi Hyttinen/Ville Hatanpää

Esityskuvat (c) Hanna Kanerva 

Kaupunginpuisto on Siivosen Tatulle varsin tuttu paikka!

Sellaista elämä on / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Sellaista elämä on / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Ensi-ilta 29.6. 2019, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen) 

Käsikirjoitus Mikko Kivinen ja Otto Kanerva 

Ohjaus Mikko Kivinen 

Koreografia Elina Lähde 

Lavastus Oskari Löytönen 

Pukusuunnittelu Elina Vättö 

Kampaus-ja maskeeraussuunnittelu Katja Partanen 

Valot ja äänet Harri "Hii" Savolainen 

Kapellimestari Tuomas Kesälä 

Bändi : Kepa Kettunen/Sami Laakso (rummut), Pekka Korhonen (basso), Jussi Turunen/Juha Räisänen (kitara) ja Tuomas Kesälä/Petri Rahikkala (piano/koskettimet) 

Rooleissa : Heikki Mäkäräinen, Annika Eklund, Elina Lähde, Petja Lähde ja Ilkka Merivaara 

Huom! Näin esityksen kutsuvierasennakossa päivää ennen virallista ensi-iltaa

 Hämeenlinnan ja Rauman kesäteattereissa vaihdettiin esityksiä päikseen ja mikäpäs siinä, viimekesäinen Juha Tapion hittejä vilisevä "Kaksi puuta" pyörii nyt Raumalla uusille katsojille ja Junnu Vainion elämästä kertova "Sellaista elämä on" viihdyttää hämäläistä kuulija- ja katsojakuntaa. Myönnettävä on, että itse suhtauduin vaihteeksi hyvinkin ennakkoluuloisesti taas yhteen perinteiseen kotimaiseen ns. jukebox-musikaaliin, jossa käydään yleensä miespuolisen artistin/lauluntekijän elämänkaarta läpi ja väliin lauletaan joukkoon jotenkuten sopivia kappaleita, vaan kuinkas sitten kävikään...

Juha Vainio (Heikki Mäkäräinen) / (c) Henna Junnila 

 Näytelmässä läpikäydään Keisarikunta-elokuvastakin tutut Fennia-vuodet, kaveriporukat, Junnun sanoitushommien alkumetrit, rakastumiset, ryyppäämiset ja raittiit ajat - ja rinnalla kaikenlaisesta rymyämisestäkin huolimatta kulkee jotenkin selittämätön haikeus ja katse on jonnekin tuntemattomaan. Meren läheisyys, laivat. Ystävyys. Haaveet. Lähteminen. Näyttämöllä vilisee Junnun (Heikki Mäkäräinen) lisäksi ystävä Rempoa (Ilkka Merivaara), pari vaimoa (Annika Eklund ja Elina Lähde), Toivo Kärkeä (Ilkka Merivaara) ja lisäksi monensorttista tähteä aina Katri Helenasta Anita Hirvoseen ja Kari Tapiosta Vexi Salmeen. Kikkakin tekee pikavisiitin estradille. Pari kertaa käväisi suurehko "mitä minun silmäni oikein näkevätkään"-tyylinen aatos ja pienoinen myötähäpeän ja huvittuneisuuden yhdistelmäaalto, kun Petja Lähde pienin sisäisin keinoin tulkitsi esimerkillisellä jalkatekniikalla ja suvereenilla otteella mm. Dannyn Kesäkatua ja Manolitoa Tapparan toppatakki päällä. Ja hups, sama mies hetken kuluttua täysin toisenlaisissa tunnelmissa haitari käsissään soittamassa vailla minkäänsorttista pelleilyä. Tunnelmasta toiseen mentiin, ja sellaistahan elämä on. Eipä tarvitse lähteä Lappeenrantaan katsomaan Kari Tapiosta kertovaa juttua, kun "Klabbi" tuli bongattua jo tässä...

Petja Lähde ja haitari (c) Henna Junnila 

 En varmasti tule olemaan ainut joka sanoo näin, mutta Heikki Mäkäräinen Junnuna on napakymppi ja tämän esityksen sielu ja sydän. Hämeessä tullaan hämmästelemään pitkälle syksyyn, että kuka ihmeen Heikki Mäkäräinen ja missä hän on oikein piileskellyt tähän asti. Monelle mies on Elisan mainoksista tuttu, allekirjoittaneelle onnekkaasti tuttu jo monen vuoden takaa lähinnä musikaalien parista ja tiesin kyllä sen, että ääni on silkkaa hunajaa ja tulkintaan löytyy sävyjä ja syvyyttä. Heikki osasi silti meikäläisenkin yllättää näyttelijäntaidoillaan uudella tavalla ja etenkin vanhana Junnuna yhdennäköisyys ja koko habitus oli jopa hämmentävä. Upeasti soivat tutut kappaleet kesäillassa (Albatrossi, Elämää ja erotiikkaa, Yksinäinen saarnipuu...), vahvasti ja varmasti. Muutenkin koko esityksestä huokui kiva letkeys ja rentous, tanssikuviot olivat juuri passeleita, bändi soitti taidokkaasti ja jokainen näyttelijä sai oman vuoronsa loistaa. Ilkka Merivaara oli etenkin Toivo Kärkenä oikein mainio ja ihaillen seurasin hänenkin jalkatekniikkaansa tanssikuvioiden parissa. Punttivaltosmaista sulavuutta!

Heikki Mäkäräinen ja Annika Eklund (c) Hanna Kanerva 

 Kännitoikkarointia oli ehkä hitusen liikaa, vaan viina kun vie - toki pulloja viskeltiin mallikkaasti. Vaan mahtaako moni tietää mistä kertoo kappale "Sä kuulut päivään jokaiseen"? Yksi suosikkikohtauksistani oli muuten se, jossa sanoittajamestarit Vexi Salmi (Petja Lähde) ja Junnu Vainio kirjoittivat ruutuvihkoon sanoituksia kilpaa Kärjen mökillä ja musiikkipätkissä tunnistin eräänkin Pohjolan pidot, jes! Odotinkin, että vihjataanko missään pornolaulujen suuntaan edes vähän.

 On se kyllä jännä. Junnu Vainion tuotantoa ei ole minun kotonani koskaan ollut minkäänlaisessa formaatissa (jos isojen poikien lauluja ei lasketa, hups), mutta silti osaan sanat ulkoa. Jostain selkärangasta ne tulevat ja tutun kappaleen pelkät alkusoinnut nostattavat kylmiä väreitä ja kyyneleet silmiin. Välillä liikutuin ihan pelkästään siitä, että joku kappale soi niin kauniisti ja tietynlainen ylpeyskin täytti mieleni. Juuri noin, anna mennä. Ja Danny revittelee hiekka pöllyten ja Katri Helena (Elina Lähde) pohtii, että minne tuuli kuljettaa. Bonuksena Heikin ja Annikan duetot ovat upeaa kuultavaa.

Iso D ja naiset (c) Hanna Kanerva 

Junnu ja Klabbi... (c) Hanna Kanerva 

 Hieno läpileikkaus monipuolisesta tuotannosta ja alun railakkuus vaihtui toisenlaisiin tunnelmiin väliajan jälkeen. Miten minä huomasinkaan siellä sun täällä herkistyväni yhdestä ainoasta lauseesta. Olipas tuokin kauniisti ajateltu ja sanoitettu, enpäs ennen ole älynnytkään. Taito sekin, laittaa suuria tunteita muutamaan sanaan, ripoteltuna sinne sun tänne poimittavaksi ja kuulijoiden löydettäväksi vuosien kuluttua.

Elina Lähde ja Heikki Mäkäräinen (c) Henna Junnila 

 Kävi nimittäin niin, että taistelin lopussa suurehkoa liikutuksen aaltoa vastaan - haitari soi, ilta hämärtyy ja viilenee, ihmiset keinuvat hiljalleen puolelta toiselle ja Junnu Vainio laulaa laivan kannelta "Kotkan poikii ilman siipii, maailman myrskyt keinuttaa...". Tuntui siltä, että nyt on tavoitettu jotain, mitä ei osaa sanoin edes kuvata. Tunnelma oli täydellinen, mitään ei puuttunut eikä mitään ollut tarpeen lisätä. Kaikki oli siinä. Onko se tämä ikä vai mikä, mutta olen nyt näissä kotimaisissa musiikkinäytelmissä havainnut olevani ns. vanha sielu ja johonkin mystiseen nostalgiakoloseen osuu ja uppoaa kuin veitsi voihin, ja sitten minua viedään vaikka kuinka yrittäisin pyristellä vastaan.

 Olen varma siitä, että yleisöön tämä uppoaa kuin häkä ja tämän myötä HUK tulee vahvistamaan asemiaan kesäteatterikentällä entisestään, nyt kun katetun katsomon lisäksi on saatu viiniterassikin. Heikki Mäkäräinen on Junnun roolissa just eikä melkein, enkä löydä moitteen sanaa muustakaan porukasta. Hyvä tekemisen meininki on selkeästi tarttunut matkaan jo vuosi sitten Raumalla, ja tästä on hyvä jatkaa rennolla otteella ja vielä lisätä kierroksia. Tekee mieli mennä katsomaan uudestaan!

Rempo (Ilkka Merivaara) tunnelmoi (c) Henna Junnila 

 Lisäinfoa ja esityspäivät tästä linkistä. Ja jos mielit lukea lisää Heikistä, tässä tekemäni haastattelu peräti seitsemän vuoden takaa. Kaikenlaista on mies ehtinyt tehdä tässä välissäkin.

Esityskuvat (c) Henna Junnila ja Hanna Kanerva 

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HUK!) 

Kaksi puuta / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Kaksi puuta / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Ensi-ilta 30.6. 2018, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Osku Valve ja Otto Kanerva
Ohjaus Otto Kanerva
Tuotantoassistentti Ola Tuominen
Musiikin sovitus Antti Vauramo
Lavastus Oskari Löytönen
Puvustus Elina Vättö
Kampaus ja maskeeraussuunnittelu Pirjo Leino
Valot ja äänet Harri Savolainen
Käyttöpäällikkö Veikko Pulli

Orkesteri : Antti Vauramo/Kalle Penttilä (kapellimestari ja koskettimet), Peter Engberg/Jaakko Rossi (kitara), Jukka Mänty-Sorvari (rummut) ja Henri Savolainen (basso)

Rooleissa : Ria Kataja, Otto Kanerva, Hanna Vahtikari, Mikko Töyssy, Veera Tapanainen ja Miikka J. Anttila

 Huom. Näin esityksen ensi-iltaa edeltävässä ennakkonäytöksessä  

 Uusi hieno katettu katsomo ja Juha Tapion biiseihin perustuva romanttinen komedia, siinäpä pari kovaa houkutinta Hämeenlinnan Uuteen Kesäteatteriin, Kaupunginpuistoon. Kansallisen kesäteatteripäivän kunniaksi vettä oli satanut enemmän ja vähemmän pitkin päivää ja kotikulmillani satoi vielä lähtöhetkellä, mutta ihana käänne säässä tapahtui jälleen juuri ennen h-hetkeä ja saimme nauttia esityksestä kastumatta. Niin, olisimme toki muutenkin saaneet nauttia, sillä uusi katettu katsomo on juuri niin hieno kuin luvattiinkin. Kyllä meidän nyt kelpaa, ja vanhasta lavastakin oli maltettu vihdoin luopua. Outoa oli tosiaan se, että ensimmäistä kertaa ihmiset eivät marssineet suoraan jonottamaan sisään vaan pyörivät puffetin puolella ja kauppa kävi.

Ria Kataja ja Otto Kanerva 

 En ole juurikaan perehtynyt Juha Tapion tuotantoon, olen kyllä kuullut joitakin biisejä radiosta ja osannut bongata varsin tunnistettavan soundin. Ymmärrän kyllä miksi mies on niin suosittu, jotain konstailemattoman aitoa ja rehellistä hänen olemuksessaan ja kappaleissaan on. Tuttua ja turvallista, suomalaista. Ihme, ettei hänen tuotantoonsa ole aiemmin kesäteattereissa tartuttu! Onneksi nyt sitten HUK:n puuhamies Otto Kanerva tarttui, ja niin saa ihan kohta ensi-iltansa romanttinen komedia Kaksi puuta.

 Ihan alkuun saamme kuulla selkokielisiä uutisia Tuomisen Olan äänellä ja sitten saamme kunnian tutustua nuohoojamestari Harriin (Otto Kanerva), joka on tietysti yksinäinen poikamies. Ei ole ollut onnea rakkaudessa, vaan mistäkös mahtaa johtua. Heti kättelyssä Harri törmää kämppänsä kulmilla hieman oudosti käyttäytyvään ja pyörtyilevään Miraan (Hanna Vahtikari) ja pian saamme kuulla syömäikkunasta ja mojovan paastopierunkin (kesäteatteribingossa olisi melkein saanut ylärivin täyteen tästä näytelmästä, kuvan löydät alempaa). Tuumin, että pieruhuumori toimii aina ja noinkohan se lempi tästä salakavalasti näiden kahden välille leimahtaa. Väärässä olin! Viereiseen asuntoon on muuttanut varsin verevä ja värikäs ilmestys, rotunainen vertaansa vailla elikkäs taiteilija Marianne (Ria Kataja) ja pian Harri ja Marianne kiertävät toisiaan kuin kissa kuumaa puuroa. Kumpikin kieltää orastavan lemmen, mutta elkeet ovat selkeät katsomon takariville asti ja siitä mistä ei puhuta, siitä lauletaan Juha Tapion kappalein. Ja voi kuulkaas, komeasti lauletaankin ja soitto soi. (Jossain biisissä bändistä tuli jostain syystä U2 mieleeni, oli hyvin samankaltaista soundia.) Kyllä näitä kappaleita kuunnellessa mieli herkistyy erityiselle taajuudelle ja tunnelma on kohdillaan. Minua vähän itkettikin jossain kohdassa, en tosin enää muista missä.

Hanna Vahtikari ja Mikko Töyssy 

Tämän porukan lisäksi paikalla huseeraa Harrin tuttava Ossi (Mikko Töyssy), joka tuntuu olevan varsinainen keksijänero. On Tappara-lippistä takatukalla (mainio lippis!), sadetelttaa ja partavettä, jolla houkutellaan naisia satimeen. "Kuka keksi rakkauden" kysyi muinoin Kaija Koo ja aluksi vaikuttaa siltä, että vastaus ei ainakaan ole tämä keksijä-Ossi. Vaan väärässä olin taas! Ossin ja Miran katseet kohtaavat ratkaisevasti, ja se on menoa sitten. Mukana hääräämässä on myös varsin rempseä ja pirtsakka Amor (Veera Tapanainen) ohi lentelevine nuolineen ja inhimillisine paheineen, Amor se taitaa vetäistä myös illan komeimmat biisit ja etenkin Ohikiitävää on upeaa kuultavaa. Sen kappaleen tiesin sentään nimeltä... Biisin aikana kiidetään kirjaimellisesti ohi ja jälkiä piirretään hiekkaan. Amor muutenkin keimaili kivasti yleisön kanssa ja otti kontaktia.

Veera Tapanainen 

 Varsinaisen yllätyksen tarjosi sitten Miikka J. Anttila, joka aluksi nähdään kilpailevana freelancer-nuohoojana Mariannen röörejä rassaamassa ja myöhemmin niin näyttävänä ilmestyksenä, että sillä lookilla sopisi mennä Pride-kulkueen etujoukkoihin marssimaan rinta rottingilla ylväänä vaikka heti. Uuteen olemukseen tottui ihmeen nopeasti ja upealta hän näytti etenkin tummaverikkönä.

Miikka J. Anttila keskellä 

 Kuka muuten vastasi koreografioista? Paikalta bongasin Sami Vartiaisen, olisiko hän ollut asialla? Oli kyllä vauhdikkaita tanssikuvioita, tarkoituksellisen huvittaviakin paikoitellen. Tykkäsin.

 Puheissa vilisi pientä piikittelyä Hämeeseen, toiminnassa puuhattiin taiteen ja sukkiksien parissa ja rakkautta koitettiin vältellä, ajeltiin fillarilla ja rättisitikalla. Ja ryypättiin niin kahvia, olutta, skumppaa, kossua kuin sahtiakin. Perinteiset kesäteatteriainekset siis ilmassa. Kukaan ei sentään pyllyillyt ilkosillaan, eikä se tähän olisi oikein sopinutkaan.

 Varsin viihdyttävä kokonaisuus ja muutama yhteislaulun paikkakin. Allsång på Kaupunginpuisto? Parhaimmillaan esitys minulle toimi vahvoissa lauluissa ja hieman haikeansuloisissa tunnelmissa. Lippukauppa on käynyt jo kuumana ja tulee käymään. Ja jos Juha Tapion kappaleet eivät sitten kiinnosta yhtään, lähde edes katsomaan Sitä Kuuluisaa Uutta Katettua Katsomoa. Sitä kelpaa tulla katsomaan niin paikalliset kuin kauempaakin.

Esityskuvat (c) Hanna Kanerva

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HUK ja menestyksekästä kesää!)

Kesäteatteribingo by Siiri Liitiä

Suklaasydän / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Suklaasydän / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Ensi-ilta 29.6. 2017, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Osku Valve ja Otto Kanerva
Ohjaus Otto Kanerva
Apulaisohjaaja Osku Valve
Musiikin ohjaus ja sovitukset Antti Vauramo
Lavastus Oskari Löytönen
Äänitekniikka Harri "Hii" Savolainen
Puvustus Elina Vättö
Kampaus-ja maskeeraussuunnittelu Pirjo Leino
Tuotanto Onnellinen mies Oy/Otto Kanerva/iltama.fi

Rooleissa : Juhani Laitala, Otto Kanerva, Anna Hanski, Sani ja Annika Eklund

Bändi : Kalle Penttilä (esityskapellimestari ja koskettimet), Peter Engberg/Jussi Turunen/Marko Karhu (kitara), Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari/Aku Nyyssönen (rummut) ja Henri Savolainen (basso)

 Heti kärkeen rehellinen tunnustus : en ollut ennakkoon lainkaan innostunut HUK:n tämänkesäisestä ohjelmistovalinnasta. Eräs nimeltämainitsematon tuttuni esitti minulle lyhyen koosteen tulevasta esityksestä jo kuukausia sitten laulamalla "bumtsi-bum bumtsi-bum-bum" ja esittämällä hienon koreografian. Että jos jostain syystä itse esitys jäisi näkemättä kokonaan, voisin palata muistoissani tähän koosteeseen ja se olisi siinä. Aluksi näytti siltä, että pääsisin esitystä katsomaan vasta heinäkuun puolivälin jälkeen (kiitos iltapainotteisten työaikojeni), mutta sitten yllättäen ensi-iltapäivän työvuoroni vaihtui ja niin minä löysin kuin löysinkin itseni enskariyleisön joukosta, kaikesta huolimatta. Miten siis selvitä reilusta parituntisesta 60-luvun nostalgia-aallosta kunnialla, kun moista aaltoa en nyt tähän väliin olisi kaivannut? Koskapa olen vähän diplomaattihenkinen ja toivon tietysti kotikaupunkini uudelle kesäteatterille kaikkea hyvää ja pitkää ikää, ajattelin istua katsomoon avoimin mielin ja tarkistaa jälkikäteen vasta, että kannattiko. Periaatteessahan olen aina ollut itse sitä mieltä, että ennakkoluulot hiiteen ja rohkeasti katsomaan sellaistakin, mikä ei ihan heti ensimmäisenä eikä toisenakaan ajatuksena nappaa. Miksi sitten sorruin itsekin tähän samaan ansaan lankeamaan? Sitä sopii pohtia.

 Jotenkin oli outoa ajella Kaupunginpuistoon tällä kertaa. Muutama kesä tuli vietettyä puistossa talkoolaisena hyvin tiiviisti ja niinä kesinä ei juuri muualla kesäteattereissa käytykään. Sain kesäteatteriannokseni täyteen siitä, että myin kaljaa ja kahvia ennen esitystä ja väliajalla, ja siinä sivussa näin ja kuulin kahviostakäsin silloisen esityksen ties kuinka moneen kertaan. Kolmatta vuotta peräkkäin olin tulossa "vain katsomaan". Oli vähän haikea ja surumielinenkin olo. Perillepäästyäni fiilis kuitenkin muuttui. Iloisia ihmisiä odottamassa esityksen alkua, puheensorinaa, halauksia, jälleennäkemisen riemua, paljon tuttuja, aurinkoa, naurua. Tunsin taas olevani "kotona"!

 Katsomossa koin eräänsortin tähtihetkiä, kun legendat Anja Pohjola ja Maija Karhi istuutuivat samalle penkkiriville. Kotoisa olo tuli sitten siitä, että näyttämömestari Veikko Pulli toivotti väen tervetulleeksi ja tietysti kilkutteli rytmikkäästi, jotta mattimyöhäisetkin älyäisivät hiljalleen siirtyä katsomon puolelle. Pitänee myös muistuttaa, että iltanäytökset alkavat nykyään klo 18 eikä suinkaan tuntia myöhemmin.

 Ja mistäkös Suklaasydän sitten kertoo? Tapahtumat sijoittuvat 60-luvulle Tanssiravintola Herttuan tiloihin. Paikan omistajalla Tapanilla (Juhani Laitala) on massit varsin vähissä ja vaikuttaisi siltä, että koko paikka jouduttaisiin sulkemaan, ellei ihmeitä tapahtuisi. Ulosottomies Jouko Raiskio (Otto Kanerva) piinaa visiiteillään, ja pirullistahan se on kun ei ole mistä maksaa. Tapanin täytyy turvautua jopa äärimmäisiin keinoihin ja laulaa "Vippaa mulle viitonen" ja samalla tuijottaa eturivin miestä lähietäisyydeltä silmiin. Mies jo melkein alkoi kaivaa kuvettaan! Lisäksi selviää, että koko puutalokortteli on purku-uhan alla ja siinä vaiheessa minusta tuntuu siltä, että olisin vastaavajuonista menoa nähnyt aiemminkin. Jostain tarttis pätäkkää kaivella. Tarvittaisiin ihme!

Tapani ja Jouko 

 Ei elo kuitenkaan näin ankeaa ole. Onneksi Herttuassa on töissä kolme simpsakkaa neitosta kellohameineen, nimittäin Leena (Anna Hanski, jonka kerroin väliajalla olevan Anja Pohjolan mummo. Lisäksi kerroin taksin numeron olevan 112 täällä, joten ei mennyt väliaikapuheet ihan putkeen.), Helena (Sani) ja Ulla (Annika Eklund). Aina on oivallinen tilaisuus luikauttaa kaunis laulu menneiltä ajoilta, ja näitä lauluja kyllä sitten kuullaankin tämän tästä, sopi kohtaukseen tai ei. Jäi vähän epäselväksi, että mitä tytöt ravintolassa työkseen tekivät. Tarjoilijoitako?

 Bloggaajaguru Siiri kehitteli alkukesästä hienon kesäteatteribingon, jonka voi tästä napata itselleenkin ja täytellä. Itse olen unohtanut täyttelyn kokonaan, mutta heittämällä tässä Suklaasydämessä olisi saanut rukseja vedellä ainakin kahdeksaan kohtaan, vaan ei tullut bingoa ei.

 Pelkkää laulamista ja rahapulassa kieriskelyä ei esitys ole. Romantiikkaa ja runoratsun laukkaa on myös ilmassa, kun Jouko iskee silmänsä saapikkaisiin ja kauniisiin sääriin, muuttaa samoille huudeille asumaan ja runoilemaan. Jos minulta kysytään, olisin mieluummin katsellut Joukoa ulosottomiehen hommissa, sillä hänen pestinsä saa rouwa Martta Isaksson ja täytyy todeta, että en eilisillan jälkeen pysty enää varmaankaan kuuntelemaan Oopperan kummitusta ilman, että sieluni silmin samalla näkisin erään hahmon valtavine ahtereineen kuin suoraan painajaisista. Kiitos tästä! Toki mukana on myös vitsihuumoria viljelevä Kössi-jannu prätkineen, ja pakostikin hymyilytti vaikka kuinka koitin olla coolina tyyliin "minuun ei tämänkaltainen huumori oikein iske".

 Bändihän on loistava, se on selvä. Itse asiassa koskaan aiemminkaan ei bändistä ole moitteen sanaa herunut missään proggiksessa, sen suhteen on ollut aina laadukasta menoa ja mannaa korville. Nyt bändiläiset pääsivät esittämään myös maankuulua Spitfires-orkesteria, jolla tuntui ohjelmistossa olevan ainakin Beatles-covereita. Etenkin kappaleessa "Sulle silmäni annan" oli varsin vangitsevaa kitaran ja basson yhteispeliä.

 Ja kyllähän ne laulutkin saavat jalan tahtia hytkyttämään, ja melkein kaikki sanatkin osasin. Meikä ei ole 60-lukua nähnytkään, mutta silti! Näin se vaan menee. Nostalgia on ihmeellinen juttu. Etenkin kesäisin nämä kappaleet tuntuvat vievän aikaan, jolloin ei Netflixiä tuijoteltu tai someteltu, ei otettu lähikontaktia Tinderistä vaan daamia vyötäisiltä kiinni ja tiukkaan tangopyöritykseen. Helmat vaan heilahtavat somasti. Oikein harmittaa, ettei minusta ole mekkoihmiseksi eikä toisaalta myöskään nyörisaapikkaisiin sonnustautumaan. Toki voin tehdä samoin kuin Sani, eli laulella "oi jos oisit kultaseni sokerpalanen" ja samalla nyppiä pelakuusta tai muusta ruukkukasvista kuivahtaneita lehtiä pois.

 Vielä pitänee mainita väliajan huumaava makkarantuoksu, Hillman, Jack Nicholsonia muistuttava Juhani Laitala (samanlaiset viekkaat silmät ainakin), namikioski ja Viulunsoittaja katolla. Kyllä vaan. Kaikista kipaleista yllättäen "Rikas mies jos oisin" jäi korvamadokseni ja laulelin sitä vielä kotonakin (tosin Turo´s Hevi Geen sanoilla).

 Tuliko muuten sitä koreografiaa, jonka tuttuni aiemmin viritteli? Ei tullut! Ja kannattiko mennä katsomaan? Kyllä kannatti. Olen edelleenkin sitä mieltä, että tämä esitys ei ollut ihan minun juttuni noin yleensä, mutta se ei silti estänyt minua viihtymästä ja poistumasta paikalta hymy huulillani. Sehän on tärkeintä. Ennakkoluulot siis hiiteen ja niiden tilalle avoin ja vastaanottavainen mieli. Se, ettei esitys nyt loppupeleissäkään ollut ihan täysin minun makuuni on vain ja ainostaan minun ongelmani, ei kenenkään muun. Olen satavarma siitä, että tämä esitys on ns. suuren yleisön ja nostalgiannälkäisten makuun jos mikä.

 Toitotan edelleen sitä, että etenkin hämeenlinnalaiset (ja TIETYSTI muutkin) nyt sankoin joukoin Kaupunginpuistoon. Meillä on toimiva ja pätevissä käsissä oleva kesäteatteri! Kyllä sen verran pitää omiensa puolta pitää. Kerätkää kiva porukka ja lähtekää joukolla viettämään mukavaa päivää tahi iltaa Suklaasydämen parissa. Elokuun puolivälissä on turha sitten taas ihmetellä, että jokos ne esitykset nyt loppuivat. "Kun piti mennä mutta..." Lisätietoa ja esitysaikataulua tästä näin.

Esityskuvat (c) Hanna Kanerva

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HUK!)

Elämä janottaa / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Elämä janottaa / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Kantaesitys 30.6. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Nähty kutsuvierasennakossa 29.6. 2016

Käsikirjoitus Mikko Kivinen ja Tapio Liinoja
Ohjaus Mikko Kivinen
Puvustus Elina Vättö
Lavastus Juha Mäkipää
Kampaus ja maskeeraus Työryhmä
Äänitarkkailu Markku Ahtinen

Rooleissa : Tapio Liinoja, Otto Kanerva, Helena Rängman, Tuula Penttilä ja Kalle Pylvänäinen/Ville Keskilä sekä avustajat Emma Peltola, Hanna Koukku, Anna Kupari, Titta Toivanen, Miikka Anttila, Ilmari Huhtanen, Emppu Jurvanen ja Samu Tolvanen

Bändi : Lasse Sakara (kapellimestari), Peter Engberg (kitara), Jukka Mänty-Sorvari (rummut), Kalle Penttilä (koskettimet) ja Henri Savolainen (basso)

 No niin, näin kauan kesti ennen kuin saatiin ensimmäinen teatteriproggis, jossa Lapinlahden lintujen musiikkia. Itse en 'Lappareiden' varsinaiseksi faniksi tunnustaudu, mutta siitä huolimatta olen käynyt muinoin useammallakin bändin keikalla sekä osaan mennen tullen muutamankin biisin ulkoa, vaikken yhtäkään levyä (tai c-kasettia) bändin mittavasta tuotannosta ole hankkinut. Eniten taisin fanittaa tv-sarjoja, joissa nähtiin monenkirjavaa sakkia aina Johanssonin pojista vittuilupuhelimeen sekä viinistä laulavista ortodoksimunkeista hurjaan mopojengiin. Unohtaa ei myöskään sovi hetkiä, joissa miehet tuntevat olonsa alastomaksi milloin missäkin ja toisaalla todetaan että "kyllä suomalainen miesvartalo on sitten kaunis!". Muinoin ajaessani ekoja kertoja ratikalla Helsingissä kuulin lippua leimatessani aina Markku Toikan äänen ja kädet alkoivat vapista kun jännitti niin paljon se, että nolaanko nyt itseni vai osaanko tällä kertaa leimata lipun oikein päin. Aina ei mennyt kerralla oikein. Muistuupa mieleeni myös eräs viikonloppu opiskelijakämpässäni Vaasassa 90-luvun alussa, kun jossain soitettiin taukoamatta 'Elämä janottaa'-levyä ja 'Hip hop' lähti soimaan noin sadatta kertaa. Lue siinä sitten kokeisiin. Kerran taas tulin täpötäydessä junassa Seinäjoen Provinssi-rockista kotiin ja eräs nuorimies erehtyi laulamaan konduktöörille "Älä pure mun ananasta" ja lensi ulos junasta. Onko sitten suosikkibiisini 'Tero ja minä' vaiko kenties 'Lipputangon nuppi'? Ehei, se on jostain syystä 'Paarma-tango'! "ja mä sanon mun eläimet ne on hirvi ilves karhu kotka susi peura marsu leijona kärmes laama virtahepo norppa kärppä ja PAARMA".

Etualalla Tapio Liinoja ja Kalle Pylvänäinen

 Se muisteloista. Kutsuvierasennakossa aurinkoisessa Kaupunginpuistossa elettiin jänniä hetkiä, kun katsomon yli lensi helikopteria ja muuta konetta. Että näin arvokkaassa tilaisuudessa olemme, että ihan yli lennetään! Vai olikohan sittenkin syynä toisella puolella kaupunkia käynnissä oleva konsertti, jossa lukuisien lämppäreiden jälkeen lavalle astuisi itse Iron Maiden... Ja kyllä se niin on, että perinteitä pitää olla ja kesäteatteri Kaupunginpuistossa ei tunnu miltään, ellei käyttöpäällikkö Veikko Pulli ankarasti kilkuttele portilla mattimyöhäisiä kiiruhtamaan katsomon puolelle. Kotoisa olo tulee siitä.

 Stadilainen Morgan (Otto Kanerva) on naislauman piirittämänä (melkoista 80-luvun lookkia on kyllä neidoilla) ja juuri kun alkaa flaksi käymään, tuleekin käsky lähteä hommiin maalle. Vähän sama meininki kuin lempparikirjassani Häräntappoaseessa, jossa kaupunkilaispoika pistetään tuosta noin maalle ja yhteentörmäyksiltä ei voi mitenkään välttyä, kun erilaiset maailmat kohtaavat. Maaseudulla on sitten monensortin toukohousua liikkeellä, mm. mopojengi Hurjat liiderinään Matti (Kalle Pylvänäinen). Mopojengin tavaramerkkinähän on kilvoitella milloin missäkin lajissa, kuten syljeskelyssä (yök!) ja limsan juomisessa yhdellä huikalla. Yksi jopa hurjimmillaan kiipeää tooooosi korkealle huutelemaan. On se kyllä hurja! Morganin tehtävänä on etsiä käsiinsä ökyrikas Johanssoni (Tapio Liinoja), joka tuntuu omistavan kylältä ihan kaiken mahdollisen Sunny Car Centeriä myöten. Olihan se jotenkin sykähdyttävä hetki, kun ehta Lapinlahden Linnut-jäsen Tapio Liinoja lavalle ensi kerran astelee. Johanssonilla on tietysti kaunis tytär Aino (Helena Rängman), johon Morgan silmänsä iskee ja maalla onkin hetken kivempaa. Perinteikkäillä 'Johanssonin puhalluspäivillä' menoa ja meininkiä riittää, on kansantanhuja ja pitkästä urasta palkitsemista. "52 vuotta on vituttanut koko ajan, mutta nyt ei kyllä vituta enää yhtään!" toteaa kiitollinen palkittu. Joku mielensäpahoittaja takuulla vetää kiroilusta hernettä nenuun ja kirjoittaa yleisönosastolle, mutta siinähän vetää. Jos vituttaa niin vituttaa, ei siitä pääse yli eikä ympäri ja asioista pitää muutenkin puhua niiden oikeilla nimillä. Näiden lisäksi lavalla nähdään myös opettaja Helena (Tuula Penttilä), joka opettaa mm. ruotsia ja vetää hienon jumppatunnin heti alkupuoliskolla 'Katselen urheilua'-kappaleen tahtiin. Olipahan tytöillä taas melkoiset jytäjumppa-asut päällä, kääk sentään, ja tuollaista oikeasti oli väellä 80-luvulla päällä!

Miikka Anttila 

 Tietysti lavalle saapuvat myös ne mustakaapuiset ortodoksimunkit kertomaan rakkaudesta ja eräästä Nobel-voittajasta kaikenlaisia faktoja... Yleisö hykertelee tyytyväisenä. Miespuolinen katsomo-osasto katseli silmät kiiluen mopedirallia ja takuulla haikaili nuoruuteensa, ja tultiinpa sieltä yllärinä estradille vähän suuremmallakin menopelillä, josta ehdottomasti ylläripointsit.

"vain lääkkeeksiiii"

 Käsikirjoitukseen oli ympätty ajankohtaisuuttakin ikihonka Sunny Car Centerin ja Brexitin muodossa, mutta mukana oli tietysti aimo annos kunnon kasarinostalgiaa mm. Café Metropolin, Nights of Iguanan ja Smackin muodossa. Jotkut bongaavat bändin joukosta Skädämin laulajankin...

Parituntinen vierähti kyllä varsin viihdyttävissä, hauskoissa ja hivenen nostalgisissakin tunnelmissa. Ehdotonta herkkua ovat Lapinlahden Lintujen moninaiset biisit, joista kaikkia en ollut aiemmin edes kuullut. Mukana on monta tuttua kappaletta ja hienoja helmiä, joiden sanat aukenivat ihan uudella tavalla uusien sovitusten myötä. Laulajista kovimman vaikutuksen minuun teki etenkin Pylvänäisen Kalle, joka revitteli oikein huolella. Mukava oli nähdä tuttuja kasvoja mopojengiläisinä ja muissakin rooleissa. Lisäksi bändi oli ihan super! Ei sen puoleen, Hämeenlinnassa ei ole ennenkään bändin puolesta tarvinnut jännittää... Oli sinne yhteen biisiin ympätty mukaan pieni Iron Maiden-lisäkin, liekö enää mukana muilla esityskerroilla?

Morgan vauhdissa 

 Pientä hapuilua oli etenkin koreografioiden kanssa, mutta kyseessä olikin vielä ennakko ja eiköhän toistojen myötä lähde kuviotkin sujumaan paremmin. Jäi vähän harmittamaan se, ettei käsiohjelmassa oltu mainittu kappaleiden nimiä ollenkaan. Olisi ollut mukava kuunnella muutama vielä jälkikäteen ihan alkuperäisversiona, netin kätköistä kun kaikenlaista löytyy.

 Sen sijaan luettelen mun eläimet vielä uudestaan, ja nehän oli hirvi ilves karhu kotka susi peura marsu leijona kärmes laama virtahepo norppa kärppä ja PAARMA.

 ps. Hupaisaa kyllä, kun lavalle tuotiin Mauno Koiviston ja Tapio Liinojan potretit, kuulin päässäni äänen "Varo, homous voi iskeä milloin vain!"

Esityskuvat (c) Esko Tuovinen

(näin esityksen kutsuvieraana, kiitos kutsusta HUK)

 Allaolevassa kuvassa poseeraamme Lintu-auton edessä bloggaajakollegani Linnea (vas) ja minä.

(c) Miikka Anttila 

Syntipukki / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Syntipukki / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri (HUK)

Ensi-ilta 17.7. 2015 Kaupunginpuistossa, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus ja sovitus Mikko Kivinen

Rooleissa : Mikko Kivinen, Ville Keskilä, Jane Kääriäinen, Kaija Kiiski ja Kalle Pylvänäinen

 Muut kesäteatterit ne jo lopettelevat kauttaan, mutta Hämeenlinnassa kaikki on toisin. Lyhyt mutta intensiivinen esityskausi pyörähti perjantai-illan ratoksi käyntiin aurinkoisessa, tutussa Kaupunginpuistossa. Uusi kesäteatteri nousi tuhkasta kuin se kuuluisa feeniks-lintu ja koko miljöö tuntui äkkiseltään niin erilaiselta, että meikälikaltakin meni hetkeksi pasmat sekaisin buffetin puolella. Lipunmyynti ja muut palvelut oli yhtenäistetty saman rakennelman alle ja a-oikeudetkin löytyvät kahvilan puolelta nykyään (tämä tiedoksi etenkin niille, jotka tykkäävät nauttia teatterin yhteydessä vaikkapa lasillisen viiniä tai konjakkia). Pahimpia ryteikköjä oli pistetty matalaksi rankalla kädellä, mutta Kaupunginpuiston idyllisyys oli kuitenkin säilytetty ja se, että keskellä luontoa ollaan. Puistossahan on vaikka mitä katsottavaa ja näistä kohteista kiitettävällä tavalla infottiin käsiohjelmassakin, itse ainakin olen pitänyt tiettyjä puiston elementtejä vähän itsestäänselvyytenä tyyliin 'ainahan tuokin pytinki tuossa on ollut', mutta aiemmin minulla ei ole ollut hajuakaan siitä, että mikä ihmeen pytinki ja miksi!

 Pitää myös mainita se, että nykyään katsomossa on numeroidut istumapaikat. Kätevästi voi siis ostaa jo ennakkoon paikan katoksen alta, eikä tulla jonottamaan sisäänpääsyä tuntia ennen. Senkin ajan voi nyt kätevästi käyttää kaffilassa viintä lipittäen tai jalkautua tutkimaan erinäisiä huvimajoja käsiohjelman karttaa seuraten. Pitää vain siinä vaiheessa viimeistään saapua omalle paikalleen istumaan, kun arvoisa käyttöpäällikkö Veikko Pulli juhlallisesti kilkuttelee 'vehkeitään'...

Koikkalainen menee pöydän toiselle puolelle (c) Esko Tuovinen

 Ja sitten itse esitykseen, josta en onnekseni koskaan ollut nähnyt minkäänmoista versiota. Tapahtumat sijoittuvat 30-luvulle (Agapetuksen alkuperäiskäsikirjoituksen mukaisesti) Tavaratalo Sampoon, jossa riittää monenlaista työntekijää ja kulkijaa. On vahtimestari Miettinen (Kalle Pylvänäinen), rohdoskauppaosaston myyjätär neiti Salo (Jane Kääriäinen), henkilöstöpäällikkö Aro (Mikko Kivinen) sekä tavaratalon pääjohtaja Vaara (Ville Keskilä). Paikalle saapuu tämän tästä, aluksi valittamaan ja lopuksi 'muuten vaan', myös rouwa Ilola (Kaija Kiiski) sekä tietysti herra Koikkalainen (Ville Keskilä). Neiti Salo on lyhyen työuransa aikana onnistunut tekemään hirvittäviä erheitä työssään ja joutuu henkilöstöpäällikön tiukkaan puhutteluun ja siitäkös alkaa tapahtumaketju, jossa sattuu ja tapahtuu monelaista sekaannusta ja lemmentouhuakin.

 Pesunkestävä komediahan tämä Syntipukki on ja meno äityy farssin puolellekin etenkin siinä, että ovista tullaan ja mennään vauhdilla ja väärään aikaan. Kainalopieruosastolle ja navanalusjuttuihin ei kuitenkaan sorruta, 30-luvun hengessä kun mennään (niin kuin minä siitä ajasta jotain muka tietäisin...). Itselleni suurinta hupia tuotti esityksen hahmogalleria sekä ilmeet, eleet ja äänenpainot. Pieniä suuria juttuja siis. Mikko Kivisen tuttuakin tutumpi 'jalat yhdessä ja yläkroppa etukenossa'-pönötysasento on jo eräänlainen käsite. Simpsakka ja sopivan keimaileva Jane Kääriäisen neiti Salo ja kuumaakin kuumempi kaikkien puumien kantaemo Kaija Kiiski, joka leveässä haaraasennossa vähän tuuletti käsilaukullaan, kun tilanne kävi liian kuumaksi... Vempulamaisen lupsakka vahtimestari Miettinen, jonka rooliin Kalle Pylvänäinen sopi mainiosti.

Miettinen ja Koikkalainen (c) Esko Tuovinen

 Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Ville Keskilä, jota en hirveästi ole tositoimissa aiemmin nähnyt ja Kotikatuakaan en ollut seurannut. Mies huhki kaksoisroolissa syntipukki Koikkalaisena ja pääjohtaja Vaarana, ja etenkin Koikkalainen oli absurdi ja varsin verraton hahmo. Minkälaisia ilmeitä ja mitä liikekieltä välillä nähtiinkään! Tyypistä tuli muutenkin vahvasti mieleen yhdistelmä Peteliuksen omiituista höpöööttäjää sekä Loirin sinnikäs nuorimies, joka yritti iskeä Hannele Lauria mitä erilaisimmin verukkein ja aina sai käsilaukusta päin pläsiä.

(c) Esko Tuovinen

 Juonta en sen enempiä paljasta, mutta syntipukki-nimi viittaa siihen, että tämä hassu mutta perin sympaattinen Koikkalainen saapuu tavarataloon ja haluaa työpaikan, jotta saisi perustettua itselleen oman maitokaupan. Mies saa paikan syntipukkina, joka ottaa mukisematta vastaan kaikki asiakkailta tulleet haukut ja valitukset ja tulee erotetuksi moneen otteeseen.

 Tulin varsin iloiselle mielelle esityksen johdosta ja siitä, että Kaupunginpuistossa kesäteatterimeininki jatkuu. Ensimmäinen kesä on tietysti näytön paikka, mutta erityisesti korostaisin sen olevan näytön paikka hämeenlinnalaisille. Toivon, että ihmiset aktivoituvat ja rientävät sankoin joukoin paikalle tsekkaamaan itse näytöksen tietysti, mutta myös puiston uudistukset. Esitykset jatkuvat 15.8. asti, joten loistavasti on aikaa.

 Lopuksi haluan vielä antaa erityismaininnan Mikko Kiviselle siitä, että mies kun kääntää päätään, posket seuraavat perässä viiveellä. Tämä on taito, joka harvalta löytyy!

(näin esityksen kutsuvieraana)

ps. ensi kesänä 'Elämä janottaa' Lapinlahden Lintujen sävelin... (tuliskohan siellä suosikkini Paarmatango?)