Haastattelussa Ansu Laine

 Hämeenlinnalaisen harrastajateatteri Eräs Teatterin produktioista tutun Ansu Laineen tapasin Kahvila Laurellissa torin kupeessa marraskuun alussa 2025. Pieni selvitys koettiin tarpeelliseksi heti alkuun, kun aiemmin loppukesästä Hämeen Sanomissa olleessa haastattelussa oli käynyt ilmi, että Hämeenlinnassa 1983 syntyneen neidon oikea nimi ei olekaan Ansu! ”Mun salanimeni Annamaria paljastui kaikelle kansalle! Teatterin yhteydessä oon aina kyllä ollut Ansu, mutta virallisesti muuta.

 Sekaannukset jatkuvat… Ymmärtääkseni olet viralliselta ammatiltasi kulttuurituottaja? ”Niin. Olin ravintola-alalla pitkään, vaikka mulla ei ollut varsinaista koulutusta. Lapissa, Savonlinnassa, Tampereella ja Hämeenlinnassa… Sitten ajauduin matkailualalle. Kulttuurituottajan opinnot suoritin kaksi vuotta sitten verkossa Humak:ssa (Humanistinen ammattikorkeakoulu) pahimpaan korona-aikaan. Linnan Kehitys Oy:ssä toimin asiantuntijana matkailuun ja yritysten diginäkyvyyteen liittyen. Viralliselta titteliltäni oon matkailu- ja yrityskoordinaattori, ja kulttuurituottajan hommia oon ”harrastanut” vapaa-ajallani Eräs Teatterissa. Se on mulle mieluisaa ja luontevaa toimintaa.”

Kymmenen tikkua laudalla/Eräs Teatteri, Ansu vasemmalla (c) Heikki Löflund

 Harrastatko vapaa-ajallasi muutakin kuin teatteria? ”Ihan hirveästi en ehdi harrastamaan mitään muuta, kyllä teatteri vie todella suuren osan vapaa-ajastani. 14-vuotias lapseni pelaa koripalloa ja pyrin olemaan peleissä mukana niin paljon kuin suinkin mahdollista, toimin myös joukkueenjohtajana.”

 Milloin teatterikärpänen sitten puraisi sinua, muistatko kenties tarkan hetken? ”Muistan. Olin silloin 4-vuotias ja katsomassa Ronja Ryövärintytärtä Lahden Kaupunginteatterissa. Itse näytelmästä en muista paljoakaan, mutta tarina oli ennestään tuttu. Mulle luettiin Astrid Lindgrenin kirjoja ja paljon muutakin pienenä. Teatterissa tehtiin se virta kankailla, ja muistan olleeni hyvin vaikuttunut siitä. Onneksi oon siunattu vanhemmilla, jotka ovat vieneet mua usein teatteriin lapsena. Hämeenlinnan Teatterissahan, tai silloisessa Kaupunginteatterissa oli muinoin käytössä ensi-iltakortti, jolla pääsi katsomaan kaikki ensi-illat tietylle omalle paikalleen, ja kaikilla perheenjäsenilläni oli semmoinen. Omani sain 6-vuotiaana, ja tuli katsottua ihan kaikki mahdolliset näytelmät, rankoista aiheistakin huolimatta. Pidin ihan kaikesta. No, jossain monologissa tuli pikkusiskon kanssa nukuttua katsomossa kyllä… Hämeenlinnassa tosi nuorena näkemistäni muistan erityisen hyvin Marius, Fanny ja César -trilogian, joista jokaista esitettiin yksittäin ja myös maratonina kaikki kolme putkeen.”

Ansu 4v 

 Missä vaiheessa heräsi ajatus, että haluat itsekin näyttämölle? ”Kyllä se jossain ala-asteen alkumetreillä taisi herätä. Muistan kolmasluokkalaisena kirjoittaneeni ensimmäistä kertaa päiväkirjaani olleeni ”tänään taas teatterissa” ja että haluaisin itsekin näyttelijäksi. Ja miten vaikuttavaa teatteri on, ja että olisi ihanaa herättää niitä samoja tunteita muissa olemalla itse lavalla. Oli meillä ehkä koulussakin näytelmiä, mutta enemmänkin muistan laulaneeni ja tanssineeni. Miniteatteriin menin kolmos-nelosluokkalaisena, ja ensimmäinen roolini oli Tyttö näytelmässä Merikarhun poika. Samassa näytelmässä oli mukana myös mua kolme vuotta nuorempi Markus Virtanen, joka on tällä hetkellä näyttelijänä Jyväskylän Kaupunginteatterissa. Häneen tutustuin silloin ensimmäistä kertaa. Itse taisin olla tuolloin 10-vuotias.”

 Missä muissa teattereissa olet näytellyt? ”Miniteatterissa olin koko nuoruuteni, kaikki vapaa-aika meni siellä niin kuin nykyään Eräs Teatterissa. Hämeenlinnan Kesäteatterissa olin kesät 2001-2003 Perttu Pesän ohjauksessa, ja samoihin aikoihin olin mukana Hämeenlinnan Teatterin suurtuotannossa Täällä Pohjantähden alla. Sitten olen ollut Turengissa Niko Partasen vetämässä harrastajateatterissa kahdessa projektissa."

 Oletko laskenut monessako eri näytelmässä olet vuosien varrella ollut mukana? ”Mulla on itse asiassa kännykässä lista! Välillä tulee puheeksi näytelmät ja roolit, täältä on helppo tsekata.(*laskee) 36! On tässä näköjään ehtinyt kaikenlaista.”

 Mainitse muutama itsellesi jollain tavalla merkityksellinen roolityö tai koko proggis. Yhden taidan tietääkin… ”No todellakin tiedät! Keväällä ´25 Eräs Teatterissa sain tehdä Inishmaanin ramman Helenin roolin, ja siihen liittyi niiiiin paljon tunteita että! Oli upeaa päästä tekemään omaa kaikkienaikojen rakkainta lempinäytelmääni, jonka kävin teini-ikäisenä katsomassa 11 kertaa. (huom! Inishmaanin rampa on minunkin lempinäytelmäni. Se pyöri liki 30 vuotta sitten Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa, nimiroolissa Risto Korhonen ja siitä näytelmästä alkoi minun ”teatterikärpäsyyteni”. Kävin sen katsomassa useampaan kertaan, mikä oli tuohon aikaan minulle harvinaista. Tästä näytelmästä puhuimmekin suu vaahdossa haastattelun aikana useampaan otteeseen, minkä tulette huomaamaan.) Kesä 2001 Hämeenlinnan Kesäteatterissa oli myös hieno. Olin 18-vuotias ja ensimmäistä kertaa näyttelemässä ammattilaisten kanssa. Näytelmä oli Mies joka ei osannut sanoa ei, ja roolini oli Mari. Eräs Teatterissa viisi vuotta sitten esitettyä Aivastus-komediaa oli erityisen mukava tehdä, Sauli Suonpää ohjasi sen. Myös musiikki-runojuttujen esittäminen Eräs Teatterissa on ollut valtavan ihanaa, lavalla on niiiin paljon rakkautta ja lämpöä koko esityksen ajan. En osaa edes kunnolla selittää tätä, kaikki olemme todella läsnä ja yhdessä lavalla koko ajan.”

Matvei Ojansuu ja Ansu, Inishmaanin rampa (c) Tommi Kantanen

 Mitenkäs sitten teatteriopinnot, haitko koskaan Nätylle tai TeaKiin? ”Olen hakenut molempiin monta kertaa enkä päässyt, ja se onkin ollut itselleni tosi kova paikka nuorena, kun mulla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Ainoa tie ja haave. En ollut edes harkinnut tekeväni jotain muuta työkseni. Jouduin tekemään tosi paljon töitä päästäkseni pettymyksestä yli. No, töiden puolesta olen sittemmin ajautunut paikasta ja asiasta toiseen, mulla ei ole vieläkään mitään varsinaista urasuunnitelmaa. Mutta että saan tehdä teatteria nyt harrastuspohjalta upealla porukalla todella aktiivisesti ja monipuolisesti, se on ihanaa. On mahdollisuus näytellä, laulaa, tuottaa esityksiä, halutessaan ohjatakin…Vedän teatterilla myös Eräs Klubia, joka on pienimuotoisempaa toimintaa. Sinne kirjoitin juuri joulunäytelmän.”

 Oletko jo ohjannut näytelmiä? Entä tehnyt lavasteita tai vastaavaa? ”Oon ohjannut kahdesti, Akkarallin ja lastennäytelmän Kadonnut jalokivi. Tekniikkaan tai puvustukseen en ole puuttunut vielä kertaakaan. Tuottaminen ja lipunmyynti on enemmän mun juttuni. Kuiskaajana oon ollut myös vähän. Ja muuten, olin kuiskaajana myös alle parikymppisenä Kaupunginteatterin Ladies´ Nightissa… Se oli nuorelle neidolle aikamoinen kokemus!”

 Mainitse joku tärkeä oppi, jonka olet vuosien varrella saanut. ”Legendaarinen näyttelijä Matti Nurminen sanoi mulle muinoin, että ”Mieti jotain muuta uraa!” Matin lausetta oon kantanut lapsesta asti mukanani - enkä ottanut opikseni!”

 Mitkä asiat sinua teatterissa kiehtoo katsojana ja silloin kun olet itse lavalla? Onko ne samat asiat vaiko ei? ”Mä luulen, että mua kiehtoo samat asiat. Teatterissa yhdistyy leikki ja näytelmän herättämät tunteet ja se, että katsojat ja näyttelijät ovat samassa tunnetilassa yhdessä. Toki ihmiset kokevat asioita eri tavoin ja se riippuu produktiostakin, että pääseekö kaikki samaan ”tilaan”, mutta parhaimmillaan niin käy. Juuri tämän takia rakastan nimenomaan teatteria ja teatterissa tapahtuvaa näyttelemistä. Vaikka olisit yksin katsomossa etkä ottaisi kontaktia kehenkään, olet silti yhdessä muiden kanssa ja osa jotain suurempaa. Opintojen aikana muistan lukeneeni jonkun tutkimuksen, jossa kerrottiin, että katsojien sydämet alkaa lyödä samaan tahtiin! Lavalla ollessani mulle on tärkeintä tunnereaktion aiheuttaminen katsojassa. Se on teatterin taikaa. Harjoituksissa ensi-illan lähestyessä tuntuu usein siltä, että jokin asia ei toimi, mutta kaikki loksahtaa kohdilleen kun koeyleisö saapuu. Teatteri tarvitsee katsojia, jotta muodostuu se yhteinen hetki ja esitys tavallaan herää eloon vasta yleisön myötä.”

 Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Meryl Streep on mulle ulkomaisista semmoinen, jota ihailen valtavan paljon. Ihan pikkutytöstä alkaen oon ihaillut Johanna Reiliniä, hänen tapansa olla ja tehdä on tehnyt muhun ison vaikutuksen aina. Johannassa ja Merylissä on paljon samaa.”

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Musta tuntuu siltä, että mulla on ihan hassuja vastauksia kun vastailen pelkkiä tuttuja, mutta musta olisi ihana näytellä meidän Miniteatterin porukan kanssa vielä yhdessä näin aikuisena. Suonpään Sauli, Virtasen Mikko ja Markus, Seppälän Suvi…Olis ihanaa tehdä heidän kanssaan jokin yhteinen projekti vielä. Toisena vastaan Ola Tuomisen. Kesällä 2001 näyteltiin yhdessä, Ola oli hevonen siinä Mies joka ei osannut sanoa ei. Hänestä tuli voimahahmo mun koko loppuelämän ajaksi. Aina välillä, jos mulla on vaikeaa, mä ajattelen Olaa halaamassa mua hevosena näyttämöllä.”

Mies joka ei osannut sanoa ei (c) Terho Aalto

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Olavi Uusivirran kanssa laulaisin Sinisen huvimajan. Ai että!”

 Mitä laulaisit minun kanssani kenties karaokessa? ”Mikäs irkkubiisi tähän otettaisi… Hei Juicen biisi En oo käyny Irlannissa!”

 Tuota en ole kuullutkaan, mutta taatusti tulisi hieno duetto! Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki inspiroi. Mä kuuntelen tosi paljon musiikkia, ja mulla syntyy päässä paljon näytelmiä ja muuta, mikä ei koskaan pääse paperille asti. Mä näen musiikin kautta kaikenlaisia kuvia, että mitä kaikkea näyttämöllä voisi tapahtua. Mun päässäni on olemassa esimerkiksi musikaali Olavi Uusivirran biiseistä. Eräs Klubin joulunäytelmät lapsille perustuu täysin joululauluihin. Siellä Tonttu Torvinen ja Petteri Punakuono tapaa, ja on Jänöjussin mäenlaskua ja Nisse-polkkaa.”

 Sitten laulettiinkin pätkä Nisse-polkkaa, kun kerran tuli mainituksi.

 Onko käynyt näyttämöllä mitään legendaarista sählinkiä? ”Onhan noita väärään aikaan näyttämölle saapumisia ja muita sattunut. Koukussa-farssin ensi-illassa rikoin loppupuolella oven, mutta sehän meni oikeastaan ihan käsikirjoituksen mukaan, vaikka ei kuulunutkaan näytelmään!”

 Kerrohan Koukussa-farssista hiukan lisää! Sehän oli ensi-illassa marraskuun alussa ja minäkin olin katsomassa, ja mahtavasti koko syksy loppuunmyytynä jo ennen ensi-iltaa.”Se on kyllä hieno juttu. Tatu Siivonen on ohjannut meitä tosi upeasti, ja kaikki on ollut todella erilaista mitä oon tehnyt aikaisemmin. Todella teknistä. Harjoituksissa on treenattu tarkkaan kaikki ovet ja puhelimet ja kaikki pienet yksityiskohdat. Rytmin pitää pysyä koko ajan, ja esimerkiksi yksikään ovi ei saa aueta tai sulkeutua repliikin päälle. Aluksi tuntui jopa vähän vaikealta ja kovin tekniseltä, mutta kyllä se sitten lähti toimimaan. Tosi mielenkiintoista on ollut ja siinä on mukavasti haastetta, joutuu olemaan koko ajan hereillä ja valppaana. Koko syksy on loppuunvarattu, mutta peruutuspaikkoja sinne saattaa tulla. Ja tammikuussahan on vielä muutama lisänäytös.”

Koukussa (c) Heikki Löflund

 Kerro joku oikein hyvä muisto. Voi liittyä myös muuhun kuin teatteriin. ”Katselin juuri videoita, joita poikani oli kuvannut Aivastus-näytelmän harjoituksista puhelimellani. Hän oli kuvannut musiikkikappaleita, mutta lauloi itse niin kovaa päälle, että videolta ei meinannut muuta kuuluakaan. Hänellä oli silloin vielä kirkas lapsen ääni, nyt se on jo äänenmurroksen myötä muuttunut matalaksi. Se oli ihana muisto. ”

 Jos sinun elämästäsi tehtäisiin näytelmä, mikä olisi tyylilaji ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Nyt lyö kyllä ihan tyhjää… Töistäni tuli sanottua, että olen ajatunut paikasta toiseen ja muutenkin tuntuu siltä, että mun koko elämäni on ollut ajautumista. Paljon on tapahtunut kaikenlaista ja koko ajan olen tehnyt jotain, joku projekti päällä. 6-vuotiaana tein nukketeatteriesityksiä ja leikkimökissä olen pitänyt koulua. Kyllä mulla oli näyttelijyys päämääränä nuorempana, mutta sen jälkeen kaikki on vain tapahtunut vailla isompia suunnitelmia. En tiedä mikä musta tulee isona. Mutta hei, elämäni näytelmä voisikin olla nukketeatteriesitys ja minun roolissani olisi nukke! Marionettinukke, joka olisi nuorempana enemmän muiden ohjailtavana ja sitten se katkaisisi narut ja ryhtyisi itse tekemään! Viimeinenkin naru katkeaisi tässä neljänkympin korvilla, ja sitten se lähtisi lentoon kunnolla! Ja vihdoinkin ihan kaikki olisi mahdollista, joo!”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Sehän varmasti olisi jotenkin tekemisissä organisoinnin kanssa, musta tuntuu että nyt jo otan erilaisia asioita hoitaakseni. Mä teen nopeasti ja useita asioita samanaikaisesti. Olisin ehkä Jokapaikan-Ansu?”

 Jos ihminen vetäytyisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi tai evääksi? ”Mulla olisi ehdottomasti kuulokkeet ja jotain, mitä niiden kautta voisi kuunnella. Musiikkia ehdottomasti. Joku virtalähdekin tietysti. Mä haluaisin oppia soittamaan jotain soitinta, joten siellähän mulla olisi aikaa kerrankin opetella. Pianoa osaan soittaa, mutta sitä en viitsisi talvipesään ottaa. Tinapilli! Sen opettelisin. Evääksi ottaisin suklaata.”

 Ja sitten luetellaan kaikki karkit, jotka mainitaan Inishmaanin rammassa. Mintios. Yalla-Mallows. Chocky-top Drops. Fripple-Frapples.

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen uteliaisuuttasi katsomaan, tai ihmettelemään tietyn aikakauden menoa, minne matkaisit? Et voi kuitenkaan muuttaa historian kulkua tai estää jotain tapahtumasta. ”Keskiajalle! Johonkin päin Eurooppaa ihan vain katsomaan elämänmenoa. Tai hei Irlantiin! Keskiajan Irlantiin.”

 Mikä olisi sinun vaalilauseesi tai markkinointilauseesi, tai elämäkerran nimi? Lyhyt ja napakka sanapari? ”Apua en mä keksi kyllä mitään!"

 No miten olisi "Vanha vettukorva" ? (*Suora viittaus jälleen Inishmaanin rampaan. Siinä kaikki oli vettupäitä tai vettukorvia. Päiviä ennen haastattelua oli ohimennen puhetta, että se sanapari pitää saada johonkin kohtaan mukaan, ja tässä se nyt tuli...) "Hahah, sinäpä sen sanoit! Vanha vettukorva, tietysti!"

"Kaksi vanhaa vettukorvaa" :) 

Naurua.

 Terveisiä katsojille? ”Antakaa kaikkien tunteiden tulla! Olkaa rohkeasti herkkiä ja antautukaa teatterin aikaansaamille tunnetiloille, mitä ikinä ne sitten ovatkaan.”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Mikä olisi sinun unelmiesi rooli?”

 Häräntappoaseen Kerttu, siinä olisi asennetta. Toinen suosikkini olisi Samuel Beckettin Leikin loppu -näytelmän Nell. Näin sen näytelmän keväällä Kansallisteatterissa ja päätin silloin, että tuon roolin haluaisin tehdä, jos joskus olisin jossain näytelmässä mukana. Voisin myös esittää Karhuherra Paddingtonia tai Uppo-Nallea tai vastaavaa. Uppo-Talle! Voisin olla myös jossain lastennäytelmässä jokin kummallinen otus, joka ei puhuisi mitään. Puuhailisi vaan kaikenlaista ja tepastelisi pitkin näyttämöä.

 Mitä projekteja sinulla on seuraavaksi luvassa teatterin parissa, joulunäytelmien lisäksi? ”Pari projektia on harkinnassa ja suunnitelmissa, mutta niistä en vielä tässä vaiheessa uskalla puhua, ennen kuin ne varmistuvat. Eräs Teatterin lavalla minut nähdään varmasti jatkossakin.”

Bernard Pivot`n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Halaus

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

3. Mikä sytyttää sinut? - Musiikki

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäystävällisyys

5. Suosikkikirosanasi? - Vettu!

6. Mitä ääntä rakastat? - Lapseni ääntä

7. Mitä ääntä inhoat? - Poraamista

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Joku nepalilainen munkki?

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Aivokirurgi

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut taivaan porteille? - Apua! Tää ei nyt vielä ollut vastaus. ”Nyt saat näytellä niin paljon kuin haluat!”

Lumikki/Miniteatteri (c) Jussi Myllyniemi

Koukussa / Eräs Teatteri

  Ray Cooneyn kirjoittama farssi Koukussa (myös nimellä Linjat kuumina) on Ilona-tietokannan mukaan esitetty Suomessa ainakin 11 kertaa, harrastajateatterit siihen päälle vielä. Ihme kyllä en ollut aiemmin nähnyt juuri tätä näytelmää, farssien perässä kun tulee harvemmin reissattua toiselle paikkakunnalle. Nyt sitten tarjoutui oivallinen tilaisuus, kun 25v-juhliaan viettävä hämeenlinnalainen Eräs Teatteri nappasi tämän syksyn ohjelmistoonsa ja pestasi ohjaajaksi hämeenlinnalaislähtöisen näyttelijä Tatu Siivosen.

 Eräs Teatteriin on aina ihana mennä. Yleisölämpiö oli tälläkin kertaa hyvin tunnelmallinen valaistukseltaan kynttilöineen kaikkineen, mukavan hämärä. Ulkona marraskuinen kolkko pimeys ja kosteus, ja oli mieltälämmittävää astella sisään, saada lämpöinen vastaanotto ja tuntea olonsa tervetulleeksi. 

Jouni, Roosa ja Eeva 

 

Tekstiä on viilattu paikallisoloihin sopivaksi, ja niin taksikuski Jouni Järvellä (Aleksi Rantanen) on vaimo + teini-ikäinen tytär niin Hätilässä kuin Kaurialassakin, ja hyvin on kaksoiselämä sujunut liki parikymmentä vuotta. Tyttäret Roosa ja Katri (Emilia Salmenoja ja Elina Salmenoja, tosielämän siskokset siis) ovat törmänneet toisiinsa netissä ja ihmetelleet sitä, miten molemmilla onkin Jouni Lennart Järvi -niminen isukki, joka on vielä taksikuski ammatiltaan. Tuhansien Järvien Hämeenlinna... Neidot haluavat tietysti tavata toisensa ja Jounin salaisuus uhkaa paljastua. On toimittava kaikin tavoin siten, että tyttäret eivät missään tapauksessa tapaisi. Kuten arvata saattaa, homma lähtee käsistä heti alkumetreillä. Forssan Vesihelmeen iäkkään äitinsä kanssa aikova Jounin toisen perheen alivuokralainen Simo (Matvei Ojansuu) joutuu tahtomattaan soppaan mukaan.

Eeva, Simo, Jouni ja Maarit 

 Näyttämöllä on seitsemän ovea ja on selvää, että niistä tullaan ja mennään sekä sopivalla että sopimattomalla hetkellä, ja niiden taakse myös lukitaan porukkaa. Ainakin Eeva-vaimo (Ansu Laine) joutui useampaan otteeseen lukituksi keittiöön. Vaimo nro 2 Maarit (Anette Siltanen) taas on luuri kourassaan monesti, ja puhelimeen vastataan niin kiinalaisessa keittiössä kuin Soneran vastaajapalvelussa, kas kun toisessa päässä ei läsnäolijoista johtuen voi puhua ihan vapaasti. Meininki on täysin sekavaa jo muutenkin, ja vielä paikalle paukkaa tuohtunut iäkäs äitee (Virpi Peltovuori), kun odotettu kylpyläänlähtö viivästyy ja viivästyy. 

 Tämänkaltaisessa farssissa ajoitus on kaiken a ja o, ja tekstiäkin on aikamoinen määrä suollettavanaan etenkin Jounilla ja Simolla. Hyvin tämä kaksikko urakastaan kuitenkin selviytyy. Rytmin kanssa hienoisia haasteita oli havaittavissa kokonaisuudessa, mutta menköön ensi-iltajännityksen piikkiin ja ai että, toistojen myötä mikään ei tätä porukkaa pidättele! Kaikki tämänvuotiset esitykset varattiin loppuun jo ennen ensi-iltaa (mikä on valtavan hieno juttu), tammikuulla on onneksi lisänäytöksiä. Voin vain kuvitella sen naurunremakan, joka yleisöstä kantautuu pikkujouluporukoiden vallatessa katsomon, kas kun usein on jo pohjiksi nautittu muutakin kuin Ossin Pullan tuotteita. 

Jouni, Katri ja Simo 

 Minullahan usein on käynyt se perinteinen naurusulakkeen kärvähdys, joka tarkoittaa kiristävää tunnetta takaraivossa liiasta nauramisesta. Kyllä, liikaakin voi nauraa ja se tuntuu minulla fyysisenä olomuotona. Nyt kävi niin, että nauru jämähti poskiin ja jäi vähän kestohymy päälle! Ei ollut ainakaan posketonta menoa. Väliajan jälkeen kävi myös niin, että kesken haukotuksen (täytyy todeta, etten haukotellut tylsistymisen vuoksi vaan hapenpuutteen ja yleisen alkuiltaväsymyksen) alkoi naurattaa ja olipa jännä tunne huutonauraa kun oli jo valmiiksi suu auki. Poikain selitykset ovat kyllä aikamoista tykitystä, ja mitä ilmeitä ja eleitä. Etenkin huvitti Karjalaisen Simon tietty käsiliike juuri hetkeä ennen lankapuhelimeen vastaamista sekä Jounin lukuisat naamioitumisyritelmät. Voiko snorkkeli naurattaa näin paljon? Kyllä voi!

Lattialla Jouni, Simo, äitee ja Katri 

 Usein näissä farsseissa minulle käy niin, että jossain puolivälin paikkeilla otteeni herpaantuu, kiinnostukseni hiukan hiipuu ja kierretään vain saman asian ja vitsin ympärillä. No, tässäkin toki se eräs eläinlääkärivitsi toistuu, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Juoni junnaa paikoillaan eikä tarjoile enää varsinaisesti uusia ylläreitä. Vaan tässäpä kävi toisin! Yllätyskäänteitä on tarjolla vielä loppupuolellakin, ja mielenkiintoni pysyi hienosti yllä. 

 Kiitos syksyn hersyvimmistä nauruhetkistä Eräs Teatterin verraton väki! Ja ne väliaikatarjoilun pullat, parhaita mitä olen aikoihin missään maistellut. Otin kaksi. 

 Lisäinfoa tästä linkistä. 

~

KOUKUSSA / Eräs Teatteri 

Ensi-ilta 1.11. 2025 Eräs Teatterissa, esityksen kesto noin 2h 45min (väliaikoineen)

Rooleissa Ansu Laine, Matvei Ojansuu, Virpi Peltovuori, Aleksi Rantanen, Elina Salmenoja, Emilia Salmenoja ja Anette Siltanen

Teksti Ray Cooney, suomennos Pentti Kotkaniemi, ohjaus Tatu Siivonen, lavastus- ja pukusuunnittelu Anne Laatikainen, valo- ja äänisuunnittelu Kari Salmenoja sekä apulaisohjaaja Harri Laine 

Esityskuvat (c) Heikki Löflund / Hämeenlinnan Raatikuva

Kymmenen tikkua laudalla / Eräs Teatteri

Kymmenen tikkua laudalla / Eräs Teatteri, Hämeenlinna

Ensi-ilta 15.3. 2012, kesto väliaikoineen n 1h 15min

Ohjaus Elina Salmenoja

Rooleissa : Ansu Laine, Laura Huovinen, Aki Granlund, Emilia Jokela, Riitta Hietanen / Liisa Virtanen, Kari Salmenoja ja Raimo Leppänen

Taustaa : Heini Junkkaalan kirjoittama näytelmä "Kymmenen tikkua laudalla" sai kantaesityksensä Ahaa Teatterissa Tampereella ja lisäksi sitä on esitetty mm. Kansallisteatterissa. Junkkaala sai näytelmästä pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon vuonna 2010. Näytelmä kertoo lapsen kyvystä käsitellä vaikeitakin asioita leikin avulla ja miten käy, kun lapsi laitetaan viestinviejäksi aikuisten riitatilanteissa. Näytelmä alkaa "kymmenen tikkua laudalla"-leikillä. Tikkuja löytyy kuitenkin vain yhdeksän ja yksi perheenjäsenistäkin on kadoksissa. Kesken lettukestien tarina keskeytyy ja paikalle ilmestyy salaperäinen Herra Parenteesi (Kari Salmenoja), joka kertoo, että tarinaa ei aloiteta keskeltä, vaan alusta ja tarinalla on oltava myös selkeä loppu. Hän nimeää Anna-tytön (Ansu Laine) tarinan päähenkilöksi ja kaikki alkaa alusta. Perhe saapuu kesälomanviettoon mummolaan. Äiti (Emilia Jokela) on murheissaan, sillä hänen mielestään perheen isä (Aki Granlund) ei panosta riittävästi perheeseensä vaan keskittyy lomallakin töihinsä. Isä päättää kunnostautua, ja pyytää molemmilta lapsiltaan lelutoiveen, jonka sitten nikkaroisi verstaassa. Anna haluaa vain puupölkyn, josta sitten itse tekee tikut leikkiin. Tuuli-sisko (Laura Huovinen) haluaa purjeveneen kaikkine tykötarpeineen, ja sitähän isä sitten verstaassa ahkeroikin niin ettei muuta ehdikään... Löytyykö kadonnut tikku? Saako kesäloma ja koko tarina onnellisen lopun?

Kari Salmenoja ja Ansu Laine / kuva Heikki Löflund

Plussaa : Koko teatterin miljöö oli kivasti muutettu mummolamaiseksi, pöydissä oli liinat ja kukat, vanhoja kauniita kahvikuppeja, "kellarissa" hilloja ja perunoita ja hiirulainenkin. Alkua odotellessa tutkailin hienoja lavasteita ja taustalla soi lapsuuden lempparikappaleistani yksi, "Mummo kanasensa niitylle ajoi". Jännästi lavasteista tuli mieleeni (etenkin punaseinäisestä verstaasta) ensimuistoni teatterista, Hämeenlinnan Kaupunginteatterin Punahilkka, jota olin katsomassa vuonna 1977. Muistan vain sen jännittyneen fiiliksen ja punaisen mökin... Kaikkea sitä! Tässä näytelmässä oli hauskaa kieltä, etenkin mummon (Riitta Hietanen) makustelemat sanat olivat kivoja. Oli persiljata ja punajuurtata ja mummon kultakanasia. Muutenkin teksti oli mieleeni. Pidin kovasti papan taikomasta puupölkystä, josta taikatikut veisteltiin ja miten niillä tikuilla saatiinkaan vähän äksöniä aikaiseksi! Mielikuvitus lähti laukkaamaan, että mitä jos oikeasti pystyisikin noin tekemään. Hauskaa riitti myös olympialaisissa, mummo etenkin otti kierroksia vakuuttavasti. Herra Parenteesi oli jännä tyyppi ja se, miten hän nimesi Annan päähenkilöksi ja kirjoitti tytön käteen kirjaimet P ja H. "Päähenkilön" sijaan ne tarkoittivatkin sitten sitä, että P = pidä tarina järjestyksessä ja H = ei saa hyppiä ikävien ja epämieluisien kohtien yli. Katsomossa oli monenikäistä katsojaa ja jokaiselle löytyi varmasti jotain, nuorempia tuntui etenkin huvittavan hösellys ja juoksentelu. Näyttämöllä ei ollut pysähtyneitä hetkiä ja jokainen roolihenkilö tiesi paikkansa, sangen onnistunut esikoisohjaustyö siis Elina Salmenojalta!

Ansu Laine, Laura Huovinen ja Riitta Hietanen / kuva Heikki Löflund

Miinusta : Ihmettelin vähän sitä, että miksi naapurin Kallesta koko ajan kerrottiin vain sitä, että hän uhkailee puukolla? Luulen että se saattoi vähän pienempiä katsojia pelottaa. Jokaisen lapsuudessa on varmaan joku hiukan pelottava tyyppi, joka ei pidä metelistä ja joka tulee komentamaan kesken leikkien... Itse esityksestä en juuri miinuksia löydä, mutta hiukan jäin kaipaamaan esim. sellaista käsiohjelmaa, jossa olisi vaikkapa selvitetty "kymmenen tikkua laudalla"-leikin säännöt. Itsekin sitä aikanaan tuli leikittyä ja ollessani etsintävuorossa muistan lähteneeni kerran kotiin kesken kaiken, kun alkoi potuttamaan se jatkuva tikkujen etsintä... Mahtaako nykyajan lapsoset edes moista leikkiä osata!? Pikkuisen miinuksia myös siitä, että väliajalla myytiin karkkeja rapisevissa pusseissa, ja niitä sitten vielä esityksessä popsittiin... se jatkuva rapina vaan häiritsee, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Namuja olisi voitu vaikkapa pussittaa vähemmänrapiseviin pussukoihin tms. ? En tiedä olenko liian jyrkkä näissä mielipiteissäni, mutta mielestäni teatteriin ei kuulu namipussit, väliajalla toki mutta ei esityksen aikana.

Muuta : Väliajalla oli tietysti tarjolla pannukakkua, nam nam! Vielä kun olisi ollut mansikkamehua. Muutenkin esitys nostatti mieleeni paljon muistoja lapsuudesta, väliajalla kun soi taas sitten esim. laulu kummallisesta vekottimesta. Kappaletta en ole kuullut vuosikymmeniin, mutta osasin silti sanat ulkoa. Tuli myös sellainen haikeus siitä, että ei ole enää isovanhempia. Mummolassa ei tarvinnut kuin olla vaan eikä tehdä välttämättä yhtään mitään, ei huolta huomisesta. Vähän pötkötellä riippumatossa ja mummon kasvimaata ja kukkaloistoa ihmetellä. Kiitos muistoista!

Kymmenen tikkua laudalla saa neljä tähteä ****