Sellaista elämä on / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Sellaista elämä on / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Ensi-ilta 29.6. 2019, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen) 

Käsikirjoitus Mikko Kivinen ja Otto Kanerva 

Ohjaus Mikko Kivinen 

Koreografia Elina Lähde 

Lavastus Oskari Löytönen 

Pukusuunnittelu Elina Vättö 

Kampaus-ja maskeeraussuunnittelu Katja Partanen 

Valot ja äänet Harri "Hii" Savolainen 

Kapellimestari Tuomas Kesälä 

Bändi : Kepa Kettunen/Sami Laakso (rummut), Pekka Korhonen (basso), Jussi Turunen/Juha Räisänen (kitara) ja Tuomas Kesälä/Petri Rahikkala (piano/koskettimet) 

Rooleissa : Heikki Mäkäräinen, Annika Eklund, Elina Lähde, Petja Lähde ja Ilkka Merivaara 

Huom! Näin esityksen kutsuvierasennakossa päivää ennen virallista ensi-iltaa

 Hämeenlinnan ja Rauman kesäteattereissa vaihdettiin esityksiä päikseen ja mikäpäs siinä, viimekesäinen Juha Tapion hittejä vilisevä "Kaksi puuta" pyörii nyt Raumalla uusille katsojille ja Junnu Vainion elämästä kertova "Sellaista elämä on" viihdyttää hämäläistä kuulija- ja katsojakuntaa. Myönnettävä on, että itse suhtauduin vaihteeksi hyvinkin ennakkoluuloisesti taas yhteen perinteiseen kotimaiseen ns. jukebox-musikaaliin, jossa käydään yleensä miespuolisen artistin/lauluntekijän elämänkaarta läpi ja väliin lauletaan joukkoon jotenkuten sopivia kappaleita, vaan kuinkas sitten kävikään...

Juha Vainio (Heikki Mäkäräinen) / (c) Henna Junnila 

 Näytelmässä läpikäydään Keisarikunta-elokuvastakin tutut Fennia-vuodet, kaveriporukat, Junnun sanoitushommien alkumetrit, rakastumiset, ryyppäämiset ja raittiit ajat - ja rinnalla kaikenlaisesta rymyämisestäkin huolimatta kulkee jotenkin selittämätön haikeus ja katse on jonnekin tuntemattomaan. Meren läheisyys, laivat. Ystävyys. Haaveet. Lähteminen. Näyttämöllä vilisee Junnun (Heikki Mäkäräinen) lisäksi ystävä Rempoa (Ilkka Merivaara), pari vaimoa (Annika Eklund ja Elina Lähde), Toivo Kärkeä (Ilkka Merivaara) ja lisäksi monensorttista tähteä aina Katri Helenasta Anita Hirvoseen ja Kari Tapiosta Vexi Salmeen. Kikkakin tekee pikavisiitin estradille. Pari kertaa käväisi suurehko "mitä minun silmäni oikein näkevätkään"-tyylinen aatos ja pienoinen myötähäpeän ja huvittuneisuuden yhdistelmäaalto, kun Petja Lähde pienin sisäisin keinoin tulkitsi esimerkillisellä jalkatekniikalla ja suvereenilla otteella mm. Dannyn Kesäkatua ja Manolitoa Tapparan toppatakki päällä. Ja hups, sama mies hetken kuluttua täysin toisenlaisissa tunnelmissa haitari käsissään soittamassa vailla minkäänsorttista pelleilyä. Tunnelmasta toiseen mentiin, ja sellaistahan elämä on. Eipä tarvitse lähteä Lappeenrantaan katsomaan Kari Tapiosta kertovaa juttua, kun "Klabbi" tuli bongattua jo tässä...

Petja Lähde ja haitari (c) Henna Junnila 

 En varmasti tule olemaan ainut joka sanoo näin, mutta Heikki Mäkäräinen Junnuna on napakymppi ja tämän esityksen sielu ja sydän. Hämeessä tullaan hämmästelemään pitkälle syksyyn, että kuka ihmeen Heikki Mäkäräinen ja missä hän on oikein piileskellyt tähän asti. Monelle mies on Elisan mainoksista tuttu, allekirjoittaneelle onnekkaasti tuttu jo monen vuoden takaa lähinnä musikaalien parista ja tiesin kyllä sen, että ääni on silkkaa hunajaa ja tulkintaan löytyy sävyjä ja syvyyttä. Heikki osasi silti meikäläisenkin yllättää näyttelijäntaidoillaan uudella tavalla ja etenkin vanhana Junnuna yhdennäköisyys ja koko habitus oli jopa hämmentävä. Upeasti soivat tutut kappaleet kesäillassa (Albatrossi, Elämää ja erotiikkaa, Yksinäinen saarnipuu...), vahvasti ja varmasti. Muutenkin koko esityksestä huokui kiva letkeys ja rentous, tanssikuviot olivat juuri passeleita, bändi soitti taidokkaasti ja jokainen näyttelijä sai oman vuoronsa loistaa. Ilkka Merivaara oli etenkin Toivo Kärkenä oikein mainio ja ihaillen seurasin hänenkin jalkatekniikkaansa tanssikuvioiden parissa. Punttivaltosmaista sulavuutta!

Heikki Mäkäräinen ja Annika Eklund (c) Hanna Kanerva 

 Kännitoikkarointia oli ehkä hitusen liikaa, vaan viina kun vie - toki pulloja viskeltiin mallikkaasti. Vaan mahtaako moni tietää mistä kertoo kappale "Sä kuulut päivään jokaiseen"? Yksi suosikkikohtauksistani oli muuten se, jossa sanoittajamestarit Vexi Salmi (Petja Lähde) ja Junnu Vainio kirjoittivat ruutuvihkoon sanoituksia kilpaa Kärjen mökillä ja musiikkipätkissä tunnistin eräänkin Pohjolan pidot, jes! Odotinkin, että vihjataanko missään pornolaulujen suuntaan edes vähän.

 On se kyllä jännä. Junnu Vainion tuotantoa ei ole minun kotonani koskaan ollut minkäänlaisessa formaatissa (jos isojen poikien lauluja ei lasketa, hups), mutta silti osaan sanat ulkoa. Jostain selkärangasta ne tulevat ja tutun kappaleen pelkät alkusoinnut nostattavat kylmiä väreitä ja kyyneleet silmiin. Välillä liikutuin ihan pelkästään siitä, että joku kappale soi niin kauniisti ja tietynlainen ylpeyskin täytti mieleni. Juuri noin, anna mennä. Ja Danny revittelee hiekka pöllyten ja Katri Helena (Elina Lähde) pohtii, että minne tuuli kuljettaa. Bonuksena Heikin ja Annikan duetot ovat upeaa kuultavaa.

Iso D ja naiset (c) Hanna Kanerva 

Junnu ja Klabbi... (c) Hanna Kanerva 

 Hieno läpileikkaus monipuolisesta tuotannosta ja alun railakkuus vaihtui toisenlaisiin tunnelmiin väliajan jälkeen. Miten minä huomasinkaan siellä sun täällä herkistyväni yhdestä ainoasta lauseesta. Olipas tuokin kauniisti ajateltu ja sanoitettu, enpäs ennen ole älynnytkään. Taito sekin, laittaa suuria tunteita muutamaan sanaan, ripoteltuna sinne sun tänne poimittavaksi ja kuulijoiden löydettäväksi vuosien kuluttua.

Elina Lähde ja Heikki Mäkäräinen (c) Henna Junnila 

 Kävi nimittäin niin, että taistelin lopussa suurehkoa liikutuksen aaltoa vastaan - haitari soi, ilta hämärtyy ja viilenee, ihmiset keinuvat hiljalleen puolelta toiselle ja Junnu Vainio laulaa laivan kannelta "Kotkan poikii ilman siipii, maailman myrskyt keinuttaa...". Tuntui siltä, että nyt on tavoitettu jotain, mitä ei osaa sanoin edes kuvata. Tunnelma oli täydellinen, mitään ei puuttunut eikä mitään ollut tarpeen lisätä. Kaikki oli siinä. Onko se tämä ikä vai mikä, mutta olen nyt näissä kotimaisissa musiikkinäytelmissä havainnut olevani ns. vanha sielu ja johonkin mystiseen nostalgiakoloseen osuu ja uppoaa kuin veitsi voihin, ja sitten minua viedään vaikka kuinka yrittäisin pyristellä vastaan.

 Olen varma siitä, että yleisöön tämä uppoaa kuin häkä ja tämän myötä HUK tulee vahvistamaan asemiaan kesäteatterikentällä entisestään, nyt kun katetun katsomon lisäksi on saatu viiniterassikin. Heikki Mäkäräinen on Junnun roolissa just eikä melkein, enkä löydä moitteen sanaa muustakaan porukasta. Hyvä tekemisen meininki on selkeästi tarttunut matkaan jo vuosi sitten Raumalla, ja tästä on hyvä jatkaa rennolla otteella ja vielä lisätä kierroksia. Tekee mieli mennä katsomaan uudestaan!

Rempo (Ilkka Merivaara) tunnelmoi (c) Henna Junnila 

 Lisäinfoa ja esityspäivät tästä linkistä. Ja jos mielit lukea lisää Heikistä, tässä tekemäni haastattelu peräti seitsemän vuoden takaa. Kaikenlaista on mies ehtinyt tehdä tässä välissäkin.

Esityskuvat (c) Henna Junnila ja Hanna Kanerva 

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HUK!) 

Kaksi puuta / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Kaksi puuta / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Ensi-ilta 30.6. 2018, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Osku Valve ja Otto Kanerva
Ohjaus Otto Kanerva
Tuotantoassistentti Ola Tuominen
Musiikin sovitus Antti Vauramo
Lavastus Oskari Löytönen
Puvustus Elina Vättö
Kampaus ja maskeeraussuunnittelu Pirjo Leino
Valot ja äänet Harri Savolainen
Käyttöpäällikkö Veikko Pulli

Orkesteri : Antti Vauramo/Kalle Penttilä (kapellimestari ja koskettimet), Peter Engberg/Jaakko Rossi (kitara), Jukka Mänty-Sorvari (rummut) ja Henri Savolainen (basso)

Rooleissa : Ria Kataja, Otto Kanerva, Hanna Vahtikari, Mikko Töyssy, Veera Tapanainen ja Miikka J. Anttila

 Huom. Näin esityksen ensi-iltaa edeltävässä ennakkonäytöksessä  

 Uusi hieno katettu katsomo ja Juha Tapion biiseihin perustuva romanttinen komedia, siinäpä pari kovaa houkutinta Hämeenlinnan Uuteen Kesäteatteriin, Kaupunginpuistoon. Kansallisen kesäteatteripäivän kunniaksi vettä oli satanut enemmän ja vähemmän pitkin päivää ja kotikulmillani satoi vielä lähtöhetkellä, mutta ihana käänne säässä tapahtui jälleen juuri ennen h-hetkeä ja saimme nauttia esityksestä kastumatta. Niin, olisimme toki muutenkin saaneet nauttia, sillä uusi katettu katsomo on juuri niin hieno kuin luvattiinkin. Kyllä meidän nyt kelpaa, ja vanhasta lavastakin oli maltettu vihdoin luopua. Outoa oli tosiaan se, että ensimmäistä kertaa ihmiset eivät marssineet suoraan jonottamaan sisään vaan pyörivät puffetin puolella ja kauppa kävi.

Ria Kataja ja Otto Kanerva 

 En ole juurikaan perehtynyt Juha Tapion tuotantoon, olen kyllä kuullut joitakin biisejä radiosta ja osannut bongata varsin tunnistettavan soundin. Ymmärrän kyllä miksi mies on niin suosittu, jotain konstailemattoman aitoa ja rehellistä hänen olemuksessaan ja kappaleissaan on. Tuttua ja turvallista, suomalaista. Ihme, ettei hänen tuotantoonsa ole aiemmin kesäteattereissa tartuttu! Onneksi nyt sitten HUK:n puuhamies Otto Kanerva tarttui, ja niin saa ihan kohta ensi-iltansa romanttinen komedia Kaksi puuta.

 Ihan alkuun saamme kuulla selkokielisiä uutisia Tuomisen Olan äänellä ja sitten saamme kunnian tutustua nuohoojamestari Harriin (Otto Kanerva), joka on tietysti yksinäinen poikamies. Ei ole ollut onnea rakkaudessa, vaan mistäkös mahtaa johtua. Heti kättelyssä Harri törmää kämppänsä kulmilla hieman oudosti käyttäytyvään ja pyörtyilevään Miraan (Hanna Vahtikari) ja pian saamme kuulla syömäikkunasta ja mojovan paastopierunkin (kesäteatteribingossa olisi melkein saanut ylärivin täyteen tästä näytelmästä, kuvan löydät alempaa). Tuumin, että pieruhuumori toimii aina ja noinkohan se lempi tästä salakavalasti näiden kahden välille leimahtaa. Väärässä olin! Viereiseen asuntoon on muuttanut varsin verevä ja värikäs ilmestys, rotunainen vertaansa vailla elikkäs taiteilija Marianne (Ria Kataja) ja pian Harri ja Marianne kiertävät toisiaan kuin kissa kuumaa puuroa. Kumpikin kieltää orastavan lemmen, mutta elkeet ovat selkeät katsomon takariville asti ja siitä mistä ei puhuta, siitä lauletaan Juha Tapion kappalein. Ja voi kuulkaas, komeasti lauletaankin ja soitto soi. (Jossain biisissä bändistä tuli jostain syystä U2 mieleeni, oli hyvin samankaltaista soundia.) Kyllä näitä kappaleita kuunnellessa mieli herkistyy erityiselle taajuudelle ja tunnelma on kohdillaan. Minua vähän itkettikin jossain kohdassa, en tosin enää muista missä.

Hanna Vahtikari ja Mikko Töyssy 

Tämän porukan lisäksi paikalla huseeraa Harrin tuttava Ossi (Mikko Töyssy), joka tuntuu olevan varsinainen keksijänero. On Tappara-lippistä takatukalla (mainio lippis!), sadetelttaa ja partavettä, jolla houkutellaan naisia satimeen. "Kuka keksi rakkauden" kysyi muinoin Kaija Koo ja aluksi vaikuttaa siltä, että vastaus ei ainakaan ole tämä keksijä-Ossi. Vaan väärässä olin taas! Ossin ja Miran katseet kohtaavat ratkaisevasti, ja se on menoa sitten. Mukana hääräämässä on myös varsin rempseä ja pirtsakka Amor (Veera Tapanainen) ohi lentelevine nuolineen ja inhimillisine paheineen, Amor se taitaa vetäistä myös illan komeimmat biisit ja etenkin Ohikiitävää on upeaa kuultavaa. Sen kappaleen tiesin sentään nimeltä... Biisin aikana kiidetään kirjaimellisesti ohi ja jälkiä piirretään hiekkaan. Amor muutenkin keimaili kivasti yleisön kanssa ja otti kontaktia.

Veera Tapanainen 

 Varsinaisen yllätyksen tarjosi sitten Miikka J. Anttila, joka aluksi nähdään kilpailevana freelancer-nuohoojana Mariannen röörejä rassaamassa ja myöhemmin niin näyttävänä ilmestyksenä, että sillä lookilla sopisi mennä Pride-kulkueen etujoukkoihin marssimaan rinta rottingilla ylväänä vaikka heti. Uuteen olemukseen tottui ihmeen nopeasti ja upealta hän näytti etenkin tummaverikkönä.

Miikka J. Anttila keskellä 

 Kuka muuten vastasi koreografioista? Paikalta bongasin Sami Vartiaisen, olisiko hän ollut asialla? Oli kyllä vauhdikkaita tanssikuvioita, tarkoituksellisen huvittaviakin paikoitellen. Tykkäsin.

 Puheissa vilisi pientä piikittelyä Hämeeseen, toiminnassa puuhattiin taiteen ja sukkiksien parissa ja rakkautta koitettiin vältellä, ajeltiin fillarilla ja rättisitikalla. Ja ryypättiin niin kahvia, olutta, skumppaa, kossua kuin sahtiakin. Perinteiset kesäteatteriainekset siis ilmassa. Kukaan ei sentään pyllyillyt ilkosillaan, eikä se tähän olisi oikein sopinutkaan.

 Varsin viihdyttävä kokonaisuus ja muutama yhteislaulun paikkakin. Allsång på Kaupunginpuisto? Parhaimmillaan esitys minulle toimi vahvoissa lauluissa ja hieman haikeansuloisissa tunnelmissa. Lippukauppa on käynyt jo kuumana ja tulee käymään. Ja jos Juha Tapion kappaleet eivät sitten kiinnosta yhtään, lähde edes katsomaan Sitä Kuuluisaa Uutta Katettua Katsomoa. Sitä kelpaa tulla katsomaan niin paikalliset kuin kauempaakin.

Esityskuvat (c) Hanna Kanerva

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HUK ja menestyksekästä kesää!)

Kesäteatteribingo by Siiri Liitiä

Badding / Valkeakosken Kesäteatteri

Badding / Valkeakosken Kesäteatteri Apianniemessä

Ensi-ilta 9.6. 2017, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Otto Kanerva
Koreografia Sami Vartiainen
Äänisuunnittelu Harri "Hii" Savolainen
Puvustus Elina Vättö
Maskeerauksen suunnittelu Pirjo Leino
Lavastus Oskari Löytönen
Tuotanto Onnellinen mies Oy/Otto Kanerva/iltama.fi

Rooleissa : Ilari Hämäläinen, Nina Tapio/Katja Aakkula, Ilkka Koivula, Emmi Kaislakari, Ville Keskilä ja Mikko Huoviala

Bändi : Antti Vauramo, Jaakko Rossi/Olli Siikanen, Lari Lius ja Jussi Koskinen/Jussi Seppälä

Badding (c) Matti Rajala 

 Tuossa muutama viikko sitten tuli vietettyä vahingossa Heiskas-viikkoa, koskapa parin päivän sisällä näin niin Kari Heiskasen, Ilkka Heiskasen kuin Eino Heiskasenkin. Viime viikon loppupuoli kääntyi Kanerva-painotteiseksi vähän sattumalta myös, kun kahtena päivänä peräkkäin tuli nähtyä kaksi Otto Kanervan käsikirjoittamaa ja ohjaamaa juttua, joista toisessa Otto vielä lavallakin. Ehkä olisin koordinoinut aikatauluni paremmin, ehkä en. Joskus tekis toisinaan sitten taas ei.

 Jotenkin tässä alkaa mennä nämä teattereiden nimetkin sekaisin. On Suomen Kesäteatteria, Suomen Komediateatteria ja Suomen Musiikkiteatteriakin. Näistä ensimmäinen on pitänyt majaansa Valkeakoskella aiempina vuosina ja tänä kesänä olikin tuotantotauon paikka Paavilaisen porukalla. Vaan eipä hätää, Apianniemen hieno alue ei tyhjäksi jäänyt, sillä tänä kesänä paikalle nousi upouusi Valkeakosken Kesäteatteri.

 Heikki Paavilaisen käsikirjoittamissa jutuissa olen vuosien saatossa tottunut siihen, että ensin henkilö x syntyy, sitten rakastuu, sitten lauletaan, sitten tapahtuu jotain traagista, sitten uusi nousu, joku yllätysmomentti ja sitten äkillinen menehtyminen ja yhteislaulun paikka. Kaikissa väleissä tietysti lauletaan. Kummasti siihen meininkiin ehti jo tottumaan eikä mitään isompia yllätyksiä osannut odottaakaan (tosin viime vuonna Frederik yllätti hikinauhoineen). No, Kanervan käsikirjoituksessa yllätti etenkin se, että aloitettiin syntymän sijaan kuolemalla! Rauli (Ilari Hämäläinen) roudattiin lavalle avonaisessa ruumisarkussa, ja siitä hän yllättäen ponkaisikin pystyyn. Rauli elää! Ollaan Paratiisissa, jossa kaikki menneiden aikojen rakkaat elelevät auvoisesti ja voivat näennäisen hyvin. Äiti (Katja Aakkula) ja iskäkin (Ilkka Koivula), ja kaikki Raulin kaverit (Ville Keskilä).

Rafe, Rauli ja Gunnar-iskä (c) Tommi Käppi

 Ensimmäisessä osiossa minua ilahdutti 'Bensaa suonissa', jossa samalla huristeltiin keppihevostyylisesti erinäisillä kulkupeleillä. Raulin kaikkia naisia esittänyt Emmi Kaislakari ilahduttaa ilman poikkeuksia aina ja kaikkialla. Komiasti soi myös 'Ja rokki soi' (lapsena luulin, että siinä lauletaan 'slibarokki soi, koko illan soiiii') ja letkeästi venkoili Ilari Hämäläisen lanteet musiikin tahdissa. Oli muuten varmasti vuoden tuulisin päivä, ja luonto tarjosi tällä kertaa tuulikone-elementin kaupantekijäisiksi. Kutrit siis heiluivat hienosti rokin tahdissa, vähän myös lahkeetkin. Hauskaa oli myös bongata katsomorakenteen katolle lennähtänyt isohko lokki, joka leyhytteli siipiään ja näytti siltä kuin lintu olisi seisoskellut pressun päällä ylösalaisin, kun alhaaltapäin sitä tiiraili.

 'Ja rokki soi'-kipaleesta minulla on myös hauska muisto. Tulin silloisen poikaystäväni (nykyisen aviomieheni) kanssa baarista vuonna luu ja nahka kotiini keskellä yötä, ja jostain syystä jannu sai päähänsä esittää minulle Badding-imitaatiota. Lienikö syynä päällään ollut muutamaa numeroa liian pieni liekkikuvioinen paita, joka seksikkäästi paljasti orastavan vatsakummun? No, joka tapauksessa hän kiemurteli badding-tyylillä ympäri olohuonetta tätä biisiä laulaen, taisi olla koirani talutushihna mikrofoninjohtona. En muista, performanssista suurin osa jäi näkemättä koska kierin naurusta pitkin eteisen mattoa. Mainittava on myös eräs edesmennyt ystäväni herra Z, joka puhui aina Rauli "Pudding" Somerjoesta.

 Performanssista puheenollen, tässäkin esityksessä nähtiin Harro Koskisen (Mikko Huoviala) pienimuotoinen show valtavan kalan kanssa. Odotin koko ajan, että milloin Huoviala ilmaantuu lavalle M.A. Nummisena yllärinä ja kertoo nähneensä Helga-neidin kylvyssä, mutta tätä ei ikäväkseni tapahtunut missään vaiheessa.

 Väliajalla sain herkkuja sormiin, ne pyyhin makkarapaperiin...

 Loppupuoliskolla ei Raulia laulaminen kauheasti aina kiinnostanut, yleisön eteen meneminen oli yhtä tuskaa. Saatiin sitten onneksi Tammilehdon Pekka (Ilkka Koivula) paikkaamaan siinä tapauksessa, että Somerjoki jämähtäisi rypemään takahuoneen puolelle mieluummin viinaputelin kanssa. Pekka, joka myöhemmin tunnettiin Topi Sorsakoskena, vetäisi kohtalaisen irtonaisen ja kokonaisvaltaisen Sulamith-version. Tunsin kinesteettistä empatiaa ja melkein irtosi leuka itseltänikin moista esitystä katsoessa. Varsin vakuuttava oli Ilkka Koivula Topin roolissa samassa paikassa muutama vuosi sitten, 'On kesäyö'-musiikkinäytelmä nähtiin myös Vaasan Kaupunginteatterissa ja sieltä Ilkka oli näemmä saanut vielä lisää matskua tulkintaansa. Oli aika jäätävä veto, ja kirjaimellisesti loksautti leuat.

Koko porukka, paitsi Harro puuttuu (c) Tommi Käppi 

 Luulin jo esityksen päättyvän 'Kauas pilvet karkaavat'-kappaleeseen, mutta ei. Vielä pistettiin kioski pystyyn ja luikautettiin muutama biisi. Tuli vähän hoopo olo.

 Eipä tämä nyt mitään ihmeitä kyllä tarjonnut, Ilari Hämäläis-ja Ilkka Koivula-faneille kyllä herkkua muuallekin kuin sormiin. Koreografioista en tykännyt sitten yhtään, Sami Vartiaiselta kun olen nähnyt vähän tyylikkäämpiäkin kuvioita. Kotimatkalla mietin, että miksi vuodesta toiseen löydän itseni esityksistä, joissa varsinaista sisältöä ei ole nimeksikään. On toki hauskoja hahmoja ja/tai hyviä biisejä ja lauluja, mutta ... Kesällä kevyemmin kaiketi, ettei tarvitse viikkotolkulla miettiä reissun jälkeen esityksen teemoja ja saada jälkikäteen ahaa-elämyksiä. Täältäkin toki poistuttiin hymy huulilla ja tuulesta huolimatta viihdyttiin, eli kai se on asenteestakin kiinni.

 Loppukaneettiina voisi nätisti todeta, että ammattilainen fiilaa ja höylää kyllä vähän tylsemmilläkin vehkeillä.

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Valkeakosken Kesäteatteri!)

Suklaasydän / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Suklaasydän / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Ensi-ilta 29.6. 2017, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Osku Valve ja Otto Kanerva
Ohjaus Otto Kanerva
Apulaisohjaaja Osku Valve
Musiikin ohjaus ja sovitukset Antti Vauramo
Lavastus Oskari Löytönen
Äänitekniikka Harri "Hii" Savolainen
Puvustus Elina Vättö
Kampaus-ja maskeeraussuunnittelu Pirjo Leino
Tuotanto Onnellinen mies Oy/Otto Kanerva/iltama.fi

Rooleissa : Juhani Laitala, Otto Kanerva, Anna Hanski, Sani ja Annika Eklund

Bändi : Kalle Penttilä (esityskapellimestari ja koskettimet), Peter Engberg/Jussi Turunen/Marko Karhu (kitara), Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari/Aku Nyyssönen (rummut) ja Henri Savolainen (basso)

 Heti kärkeen rehellinen tunnustus : en ollut ennakkoon lainkaan innostunut HUK:n tämänkesäisestä ohjelmistovalinnasta. Eräs nimeltämainitsematon tuttuni esitti minulle lyhyen koosteen tulevasta esityksestä jo kuukausia sitten laulamalla "bumtsi-bum bumtsi-bum-bum" ja esittämällä hienon koreografian. Että jos jostain syystä itse esitys jäisi näkemättä kokonaan, voisin palata muistoissani tähän koosteeseen ja se olisi siinä. Aluksi näytti siltä, että pääsisin esitystä katsomaan vasta heinäkuun puolivälin jälkeen (kiitos iltapainotteisten työaikojeni), mutta sitten yllättäen ensi-iltapäivän työvuoroni vaihtui ja niin minä löysin kuin löysinkin itseni enskariyleisön joukosta, kaikesta huolimatta. Miten siis selvitä reilusta parituntisesta 60-luvun nostalgia-aallosta kunnialla, kun moista aaltoa en nyt tähän väliin olisi kaivannut? Koskapa olen vähän diplomaattihenkinen ja toivon tietysti kotikaupunkini uudelle kesäteatterille kaikkea hyvää ja pitkää ikää, ajattelin istua katsomoon avoimin mielin ja tarkistaa jälkikäteen vasta, että kannattiko. Periaatteessahan olen aina ollut itse sitä mieltä, että ennakkoluulot hiiteen ja rohkeasti katsomaan sellaistakin, mikä ei ihan heti ensimmäisenä eikä toisenakaan ajatuksena nappaa. Miksi sitten sorruin itsekin tähän samaan ansaan lankeamaan? Sitä sopii pohtia.

 Jotenkin oli outoa ajella Kaupunginpuistoon tällä kertaa. Muutama kesä tuli vietettyä puistossa talkoolaisena hyvin tiiviisti ja niinä kesinä ei juuri muualla kesäteattereissa käytykään. Sain kesäteatteriannokseni täyteen siitä, että myin kaljaa ja kahvia ennen esitystä ja väliajalla, ja siinä sivussa näin ja kuulin kahviostakäsin silloisen esityksen ties kuinka moneen kertaan. Kolmatta vuotta peräkkäin olin tulossa "vain katsomaan". Oli vähän haikea ja surumielinenkin olo. Perillepäästyäni fiilis kuitenkin muuttui. Iloisia ihmisiä odottamassa esityksen alkua, puheensorinaa, halauksia, jälleennäkemisen riemua, paljon tuttuja, aurinkoa, naurua. Tunsin taas olevani "kotona"!

 Katsomossa koin eräänsortin tähtihetkiä, kun legendat Anja Pohjola ja Maija Karhi istuutuivat samalle penkkiriville. Kotoisa olo tuli sitten siitä, että näyttämömestari Veikko Pulli toivotti väen tervetulleeksi ja tietysti kilkutteli rytmikkäästi, jotta mattimyöhäisetkin älyäisivät hiljalleen siirtyä katsomon puolelle. Pitänee myös muistuttaa, että iltanäytökset alkavat nykyään klo 18 eikä suinkaan tuntia myöhemmin.

 Ja mistäkös Suklaasydän sitten kertoo? Tapahtumat sijoittuvat 60-luvulle Tanssiravintola Herttuan tiloihin. Paikan omistajalla Tapanilla (Juhani Laitala) on massit varsin vähissä ja vaikuttaisi siltä, että koko paikka jouduttaisiin sulkemaan, ellei ihmeitä tapahtuisi. Ulosottomies Jouko Raiskio (Otto Kanerva) piinaa visiiteillään, ja pirullistahan se on kun ei ole mistä maksaa. Tapanin täytyy turvautua jopa äärimmäisiin keinoihin ja laulaa "Vippaa mulle viitonen" ja samalla tuijottaa eturivin miestä lähietäisyydeltä silmiin. Mies jo melkein alkoi kaivaa kuvettaan! Lisäksi selviää, että koko puutalokortteli on purku-uhan alla ja siinä vaiheessa minusta tuntuu siltä, että olisin vastaavajuonista menoa nähnyt aiemminkin. Jostain tarttis pätäkkää kaivella. Tarvittaisiin ihme!

Tapani ja Jouko 

 Ei elo kuitenkaan näin ankeaa ole. Onneksi Herttuassa on töissä kolme simpsakkaa neitosta kellohameineen, nimittäin Leena (Anna Hanski, jonka kerroin väliajalla olevan Anja Pohjolan mummo. Lisäksi kerroin taksin numeron olevan 112 täällä, joten ei mennyt väliaikapuheet ihan putkeen.), Helena (Sani) ja Ulla (Annika Eklund). Aina on oivallinen tilaisuus luikauttaa kaunis laulu menneiltä ajoilta, ja näitä lauluja kyllä sitten kuullaankin tämän tästä, sopi kohtaukseen tai ei. Jäi vähän epäselväksi, että mitä tytöt ravintolassa työkseen tekivät. Tarjoilijoitako?

 Bloggaajaguru Siiri kehitteli alkukesästä hienon kesäteatteribingon, jonka voi tästä napata itselleenkin ja täytellä. Itse olen unohtanut täyttelyn kokonaan, mutta heittämällä tässä Suklaasydämessä olisi saanut rukseja vedellä ainakin kahdeksaan kohtaan, vaan ei tullut bingoa ei.

 Pelkkää laulamista ja rahapulassa kieriskelyä ei esitys ole. Romantiikkaa ja runoratsun laukkaa on myös ilmassa, kun Jouko iskee silmänsä saapikkaisiin ja kauniisiin sääriin, muuttaa samoille huudeille asumaan ja runoilemaan. Jos minulta kysytään, olisin mieluummin katsellut Joukoa ulosottomiehen hommissa, sillä hänen pestinsä saa rouwa Martta Isaksson ja täytyy todeta, että en eilisillan jälkeen pysty enää varmaankaan kuuntelemaan Oopperan kummitusta ilman, että sieluni silmin samalla näkisin erään hahmon valtavine ahtereineen kuin suoraan painajaisista. Kiitos tästä! Toki mukana on myös vitsihuumoria viljelevä Kössi-jannu prätkineen, ja pakostikin hymyilytti vaikka kuinka koitin olla coolina tyyliin "minuun ei tämänkaltainen huumori oikein iske".

 Bändihän on loistava, se on selvä. Itse asiassa koskaan aiemminkaan ei bändistä ole moitteen sanaa herunut missään proggiksessa, sen suhteen on ollut aina laadukasta menoa ja mannaa korville. Nyt bändiläiset pääsivät esittämään myös maankuulua Spitfires-orkesteria, jolla tuntui ohjelmistossa olevan ainakin Beatles-covereita. Etenkin kappaleessa "Sulle silmäni annan" oli varsin vangitsevaa kitaran ja basson yhteispeliä.

 Ja kyllähän ne laulutkin saavat jalan tahtia hytkyttämään, ja melkein kaikki sanatkin osasin. Meikä ei ole 60-lukua nähnytkään, mutta silti! Näin se vaan menee. Nostalgia on ihmeellinen juttu. Etenkin kesäisin nämä kappaleet tuntuvat vievän aikaan, jolloin ei Netflixiä tuijoteltu tai someteltu, ei otettu lähikontaktia Tinderistä vaan daamia vyötäisiltä kiinni ja tiukkaan tangopyöritykseen. Helmat vaan heilahtavat somasti. Oikein harmittaa, ettei minusta ole mekkoihmiseksi eikä toisaalta myöskään nyörisaapikkaisiin sonnustautumaan. Toki voin tehdä samoin kuin Sani, eli laulella "oi jos oisit kultaseni sokerpalanen" ja samalla nyppiä pelakuusta tai muusta ruukkukasvista kuivahtaneita lehtiä pois.

 Vielä pitänee mainita väliajan huumaava makkarantuoksu, Hillman, Jack Nicholsonia muistuttava Juhani Laitala (samanlaiset viekkaat silmät ainakin), namikioski ja Viulunsoittaja katolla. Kyllä vaan. Kaikista kipaleista yllättäen "Rikas mies jos oisin" jäi korvamadokseni ja laulelin sitä vielä kotonakin (tosin Turo´s Hevi Geen sanoilla).

 Tuliko muuten sitä koreografiaa, jonka tuttuni aiemmin viritteli? Ei tullut! Ja kannattiko mennä katsomaan? Kyllä kannatti. Olen edelleenkin sitä mieltä, että tämä esitys ei ollut ihan minun juttuni noin yleensä, mutta se ei silti estänyt minua viihtymästä ja poistumasta paikalta hymy huulillani. Sehän on tärkeintä. Ennakkoluulot siis hiiteen ja niiden tilalle avoin ja vastaanottavainen mieli. Se, ettei esitys nyt loppupeleissäkään ollut ihan täysin minun makuuni on vain ja ainostaan minun ongelmani, ei kenenkään muun. Olen satavarma siitä, että tämä esitys on ns. suuren yleisön ja nostalgiannälkäisten makuun jos mikä.

 Toitotan edelleen sitä, että etenkin hämeenlinnalaiset (ja TIETYSTI muutkin) nyt sankoin joukoin Kaupunginpuistoon. Meillä on toimiva ja pätevissä käsissä oleva kesäteatteri! Kyllä sen verran pitää omiensa puolta pitää. Kerätkää kiva porukka ja lähtekää joukolla viettämään mukavaa päivää tahi iltaa Suklaasydämen parissa. Elokuun puolivälissä on turha sitten taas ihmetellä, että jokos ne esitykset nyt loppuivat. "Kun piti mennä mutta..." Lisätietoa ja esitysaikataulua tästä näin.

Esityskuvat (c) Hanna Kanerva

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HUK!)

Pätkä pääroolissa / Suomen Kesäteatteri

Pätkä pääroolissa / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Ensi-ilta 11.6. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Heikki Paavilainen

Koreografia Jani Rasimus

Kapellimestari Jukka Hänninen

Rooleissa : Mikko Töyssy, Otto Kanerva, Joni Leponiemi, Ushma Karnani, Natalil Lintala, Mikko Huoviala, Petra Paavilainen, Anna-Liisa Bergström/Tanja Huotari ja Jani Rasimus

 Viime vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta Masa Niemen syntymästä. Eipä tuosta merkkipaalusta tainnut olla minkäänlaista mainintaa mediassa, itse en ainakaan huomannut. Tänä vuonna taas tulee sata vuotta täyteen säveltäjämestari Toivo Kärjen syntymästä, ja mikäs onkaan luontevampaa, kuin yhdistää nämä kaksi taituria samaan kesäiseen näytelmään. Syntyi näytelmä Masa Niemen elämästä Toivo Kärjen sävelin.

 Esityksen runko on kovin tuttua kauraa ja siten taattua Paavilaista : näytelmän päähenkilö syntyy, menee naimisiin, uran käännekohtia käydään läpi ja lopussa kuolee. Ei mitään suuria yllätyksiä siinä mielessä, paitsi että minulle tuli kyllä täytenä yllärinä Masa Niemen vaiheet taikurina ja varsinaisena temppumaakarina. Viime kesän näytelmässä Mikko Töyssy veivasi Bollywood-henkistä tanssia ja lauloi hindiksi reippaan rallin, tällä kertaa hän teki narutemppuja ja sahautti itsensä kahtia, ja sokeriksi kakun päälle vielä lauloi muutamalla "kielellä". Mitäköhän mies mahtaa ensi vuonna tempaista?

Päivää että Pätkähti! (c) Rami Marjamäki

 Masan tarinaan liittyy läheisesti monta muutakin hahmoa, joista mainittakoon etenkin Joni Leponiemen tulkitsemat Esa Pakarinen sekä lyhyen visiitin estradilla tehnyt Tapio Rautalapio eikun Rautavaara. Kovasti huvitti Esa Pakarisen alias Pekka Puupään viäntämä "Ooppa hiljoo"-kappale. Ihan tässä odottelen, milloin isäntä kotiutuu "kauppareissulta" samaa kappaletta laulellen. Toivo Kärjen roolissa aiemminkin nähty Otto Kanerva oli mainio tulkinta mestarista ja oikein muikeaan vetoon ylsi myös Mikko Huoviala Repe Helismaana. "Meksikon pikajuna" oli yksi illan vauhdikkaimmista vedoista ja sai yleisön hykertelemään mielihyvästä.

 Ja ah nuo ihanat naiset Ushma Karnani ja Natalil Lintala! Neiti Raikkaana liihotteleva Natalil on tosiaankin kuin raikas tuulahdus kesäisestä päivästä ja Ushma hänestä tummempi versio. Ushma oli oikein mainio myös topakkana Justiinana, kun filmasivat Pekka ja Pätkä-elokuvia. Suunnattoman paljon nautin myös tansseista, joista etenkin Jani Rasimuksen ja Ansku Bergströmin yhteiset hetket olivat upeaa seurattavaa.

 Ihania kappaleita kuultiin tietysti paljon, Kärjen sävelin kun mentiin. En tiedä mikä siinä on, mutta olo tulee todella nostalgiseksi tiettyjä kappaleita kuullessaan ja jopa liikutukseen asti, vaikka laulut ovat syntyneet vuosikymmeniä ennen omaa syntymääni! Geeneissäkö se on vai missä, jännä ja ihana tunne kuitenkin. Esimerkiksi Ushma Karnanin laulama "Anna kaikkien kukkien kukkia" on yksi ikisuosikeistani ja kyyneleet nousi silmiin sen kuultuani. "Minne tuuli kuljettaa" tuli muuten kuultua saman viikon aikana kahdessa eri kesäteatterissa ja samaan tyyliin esitettynä...

Koko porukka Apianniemen maisemissa (c) Rami Marjamäki

 Aiemmin narisin siitä, että rooleissa käytetään tunnettuja iskelmätähtiä, kun laulutaitoisia näyttelijöitäkin olisi saatavilla. Tällä kertaa estradilla piipahtaa myös vierailevia tähtiä yhden kappaleen verran ja se heille nyt suotakoon. Olin tämän asian unohtanut täysin ja iloinen yllätys olikin, kun meidän esityksessämme vieraileva "nouseva kyky" (samaa kaavaa käytettiin myös Villit vuodet-musikaalissa, mihinkäs sitä hyväksihavaittua reseptiä vaihtamaan...) oli kukas muu kuin Veeti Kallio, joka esitti kappaleen "Kaikessa soi blues". Tulevissa esityksissä nähdään mm. Eino Grön, Jani Koskinen ja eräskin Pate Mustajärvi. (Suomen Kesäteatterin nettisivuilla on nähtävissä lista vierailijoista, muutokset ovat kuitenkin mahdollisia.)

 Tuttu ja turvallinen on kupletin juoni Valkeakoskella, mutta pirun viihdyttävähän tämä oli! 28:ssa elokuvassa urakoinut Masa Niemi sai nyt ansaitsemansa pääroolin. Vuonna 1960 itsemurhan tehnyt Niemi oli jättänyt viimeisen viestin "Hyvä olla, kun on nolla. Hyvästi. T.Masa". Pilven reunalta katsoo nyt, ettei elämänsä mikään turha ollut! Samana vuonna valmistui muuten myös elokuva "Pekka ja Pätkä neekereinä", josta loppuun parikin lentävää lausetta yhdistettynä:

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta jeespox holirei!

(näin esityksen vapaalipulla)

Shrek-musikaali / Jyväskylän Kaupunginteatteri

Shrek-musikaali / Jyväskylän Kaupunginteatterin suuri näyttämö

Suomenkielinen kantaesitys 7.9. 2013, kesto noin 2h 45min (väliaikoineen)

Teksti ja laulujen sanat : David Lindsay-Abaire

Musiikki : Jeanine Tesori

Ohjaus ja suomennos : Kari Arffman

Koreografia : Sari Louko

Kapellimestari : Jyrki Heikkilä

Rooleissa : Otto Kanerva, Maria Lund, Henri Halkola, Joni Leponiemi/Kari Arffman, Lauri Forstén/Sisu Kiuru/Mikael Taivassalo, Salli Suvalo, Jouni Innilä, Helmi Huhtaniemi/Ellenoora Koponen/Emma Mangeloja, Jouni Salo, Piia Mannisenmäki, Tytti Vänskä, Jukka-Pekka Mikkonen, Hannu Lintukoski, Laura Suonperä, Lauri Kalpio, Elsa Kalervo, Rasmus Tirronen, Neija Välilä, Roosa Karhunen, Joonas Vesalainen, Kimmo Riikonen ja Raisa Vattulainen

Fiona, Shrek ja "yhteinen sävel" ? / kuva Sami Heiskanen, JKT

Taustaa : Shrekin tarina on saanut alkunsa vuonna 1990, jolloin ilmestyi amerikkalaisen William Steigin kirjoittama kirja vihreän jätin seikkailuista. Dreamworks loi Shrekistä animaatiohahmon vuonna 2001 ja elokuva voitti parhaan animaatioelokuvan Oscarin vuonna 2002. Ensimmäinen musikaaliversio esitettiin New Yorkin Broadwaylla 2008, ja sittemmin sitä on esitetty mm. Englannissa, Puolassa ja Ranskassa. Musikaalihan kertoo jätti Shrekistä, jonka ilkeämielinen lordi Farquaad passittaa pelastamaan tornista kaunista Fiona-prinsessaa. Lordi kaavailee Fionasta itselleen vaimoa, ja näin hänestä tulisi kuningas. Tornia vartioi vielä lohikäärme, joten tehtävä ei tule olemaan helppo. Onneksi Shrek saa avukseen puheliaan Aasin. Toisaalla taas joukko satuhahmoja on edelleen Farquaadin toimesta karkoitettu kotikaupungistaan Dulocista, ja hahmot nousevat kapinaan. Onnistuuko Shrek tehtävässään ja saako Farquaad haluamansa? Jännää...

Shrek (Otto Kanerva) ja lordi Farquaad (Joni Leponiemi) / kuva Sami Heiskanen, JKT

Plussaa : Kyllä ei jää kenellekään epäselväksi, että värikästä menoa tulee olemaan luvassa. Näyttämön peittää valtaisa vihreä esirippu, ja sitten jo mennäänkin. Shrekin vanhemmat lähettävät 7-vuotiaan poikansa maailmalle kertoen kaikista suuren maailman ihanuuksista, mikä lopuksi kuitataan lauseella "Ei vaineskaan". Laulujen sanat ja repliikit sisältävätkin kaikenlaisia nokkeluuksia ja koko ajan täytyykin olla vähän skarppina. Nuori Shrek aiheuttaa kyläläisissä pelkoa ja iljetystä ulkonäöllään, ja niin jätti muuttaa asustelemaan yksistään suolle. Vihreä sankarimme ei juuri kainostele, ja röyhtäilee ja piereskelee antaumuksella. Kukkaset nauraneet ei... Otto Kanerva on kyllä niin nappivalinta päärooliin! Puhuva Aasi (Henri Halkola) on taas oma tapauksensa, tältä "karvanavigaattorilta" tulee juttua koko ajan. Mainio tapaus! Monet hörönaurut irtosi kyllä ensi-iltayleisöltä, tekstiin kun oli tungettu kaikenlaista aina Matista ja Teposta Vermon ravihevosiin ja Loton virallisista valvojista V. Keskisen kauppaan. Nuori Fiona lauloi todella kauniisti (kuka neitokainen mahtoikaan ensi-illassa olla hänen roolissaan?) ja malttamaton prinsessa ei satukirjasta kaikkia kohtia tylsistymisen vuoksi edes viitsinyt lukea. Päivät kuluvat ja pelastajaa ei saavu. Maria Lund on täydellinen Fiona, niin ulkonäöltään kuin muutenkin. Räiskyvä persoona ja sopivan kipakka, ja taitaa niin tanssiaskeleet kuin laulupuolenkin. Takanani istunut nuorukainen kommentoi väliajalla laittavansa lehteen ilmoituksen, jossa lukee "Etsitään Fionan näköistä naista tyttöystäväksi". Toimii! Porukka on täynnä hulvattomia hahmoja, joista suosikkini olivat naisten vaatteisiin mieltynyt susi (Jouni Salo) ja ikisuosikki Piparkakkupoika (Tytti Vänskä), joka irrotteli laulunumerollaan kunnolla. Ehdoton ykkönen oli kuitenkin lyhyenläntä suuruudenhullu ja teatraalisesti elehtivä lordi Farquaad (Joni Leponiemi). Mies kipitti minkä kerkesi pikku jaloillaan pitkin näyttämöä ja esitti muutaman hallitun tanssikuvionkin. Komeasti lordi myös lauloi ja taisi saada illan komeimmat aplooditkin balladillaan. Täyden kympin suoritus ja yksi parhaista Jonin roolisuorituksista muutenkin. Pidin kovasti musikaalin värimaailmasta, ihanista isoista auringonkukkasista ja hiirulaisten tanssista pillipiipari-Fionan tahdittamana. Nauruahan tässä riittää ja jokaiselle jotakin. Lapset nauravat eri jutuille ja aikuisille aukeaa toiset jutut. Yksi on varmaa; pieruhuumori toimii kaikissa ikäluokissa. Kappaleet eivät kauheasti jääneet mieleeni, mutta pierulaulu kylläkin noin niin kuin muuten. Hyväksyviä katseita moni pariskunta yleisössä loi toisiinsa, naurun kera. Juuri näin! Se joka pierua pidättää, sillä on muutakin salattavaa ja yhteinen "sävel" löytyy yllättävästä paikasta. Tämä ei ole kuitenkaan tarinan opetus vaan se, miten tärkeää onkaan ystävyys, rakkaus ja hyväksyntä. Pelkkää ulkokuorta ei pidä tuijottaa.

Aasi ja Shrek sillalla / kuva Sami Heiskanen, JKT

Miinusta : Kuorokohtauksissa laulu hukkui monesti musiikin alle, enkä ainakaan minä saanut välillä mitään selvää siitä, että mistä lauletaan. Muutamilla hahmoilla myös tuntui olevan kovin kiire repliikkien kanssa ja puhe meni puuroiseksi. Ensi-iltajännitystä taisi olla vähän ilmassa. Rauhallisesti vain niin hyvä tulee!

Muuta : Oli tämä kyllä mainio musikaali! Hienoa Jyväskylä! Miehenikin pysyi hereillä koko shrektaakkelin ajan, ja se on jo melkoinen suoritus. Kesto oli muuten yllättävänkin pitkä, jäi vähän mietityttämään, että kuinkahan perheen pienimmät mahtavat malttaa paikoillaan koko esityksen ajan.

Epäilijät voivat syödä nyt hattunsa. Homma toimii, yleisö nauttii ja lavalla oli erittäin hyvä meininki. Hienoa, että saatiin Shrek Suomeenkin! Puvustus ja lavastus ansaitsevat myös isot kiitokset.

Shrekille neljä tähteä ****. 

Shrekin omat sivut löytyvät täältä  ja videomateriaalia nähtävillä tämän linkin alta.

Juice - taiteilijaelämää / Sappeen Kesäteatteri

Juice - taiteilijaelämää / Sappeen Kesäteatteri

Ensi-ilta 12.6. 2013 , kesto noin 2,5h väliaikoineen

Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Vihinen

Rooleissa : Otto Kanerva, Mikko Rantaniva, Pepe Johansson, Ari Kankaanpää, Seija Hurskainen, Anette Ekholm ja Sanette Sevón

Bändi : Tommi Rautiainen (rummut), Kari Vehkaluoto (basso), Seppo Helin (koskettimet) ja Ari Kankaanpää (kitara)

Taustaa : Juice Leskisen (1950-2006) eloa tarkastellaan niin lyhyiden välähdyksien kuin tietenkin musiikin keinoin. Musikaalin bändin kapellimestarina toimii Ari Kankaanpää, joka oli myös Juicen pitkäaikainen ystävä ja hän on sovituksissaan halunnut kunnioittaa kappaleiden henkeä. Mukana menossa myöskin herrat Pate Mustajärvi ja Martti Syrjä... ja Jumala ja Pyhä Pietarikin näyttäytyvät!

Plussaa : Otto Kanerva ei tee suoraa näköiskuvaa Juicesta eikä yritä laulullisesti häntä imitoida, mutta silti hän onnistuu roolissaan ja tekee työnsä herkästi ja pienin vivahtein. Juice latelee usein hyvin sarkastisia kommentteja aiheeseen kuin aiheeseen, ja niistä irtoaa vähän huumoriakin. Mielenkiintoinen käänne tapahtui meidän esityksessämme heti alkumetreillä. Pate (Mikko Rantaniva) ja Martti (Pepe Johansson) saapuivat lavalle uhoamaan, ja esitys keskeytetäänkin sitten vartiksi lähes välittömästi. Mieletön kaatosade nimittäin yllätti juuri silloin, repliikeistä ei saanut mitään selvää ja yhtä yleisön edustajaa kovasti tuntui säälittävän miesten kastuminen, sillä yleisön joukosta huudettiin kovaa "Menkää suojaan ja pidetään pieni tauko." Jätkät tekivät työtä käskettyä ja menivät sateensuojaan, osa rekvisiitasta hilattiin myös katoksen alle. Varsinaista lavastustahan ei ollut, sillä lavalla oli vain iso nahkainen nojatuoli ja muutamia tyhjiä kaljakoreja ja -pulloja, bändi ja taustalla keikkabussi. Sateen laannuttua jatkettiin, ja etenkin Patella oli niin rouheeta menoa, ettei voi muuta sanoa kuin "voi jumalaare!" Melkoiset elkeet... Bändi soitti todella hyvin ja soundit olivat kohdallaan, laulupuoli toimi kaikilla myös oikein hyvin. Biiseistä kuultiin muutama oudompikin kipale ja niitä tunnetuimpiakin tietysti. Yleisö lauloi mukana ja keinui musiikin tahtiin etenkin "Norjalaisen villapaidan" soidessa. Omaksi suosikikseni nousi vähän yllättäen "Outoon valoon". Yleisö tykkäsi kovasti näkemästään, sillä loppuaploodit irtosivat seisaaltaan ja tämä on aika harvinainen näky etenkin kesäteatterissa.

Martti, Juice ja Pate (Pepe Johansson, Otto Kanerva ja tässä kuvassa ja ensimmäisissä esityksissä Janus Hanski) / kuva Erkki Helin

Miinusta : Tarina oli jotenkin köyhä, jälleen kerran. Irrallisia pätkiä sieltä sun täältä ja aiheeseen sopivaa biisiä siihen väliin sitten. Vaimon rooli ihmetytti aika tavalla, tyttönen ei sopinut kuvioon mielestäni oikein kunnolla, vaikka todella komeasti Anette Ekholm lauloikin. Liikaa oli myös keskustelua Jumalan (Ari Kankaanpää) ja Pyhän Pietarin (Mikko Rantaniva) kanssa. Olisin toivonut vähän syvempää pureutumista Juicen elämään, muutakin kuin baarien luettelemista ja nojatuolissa istuskelua. Musiikkipuoli kyllä pelasti paljon, sillä se toimi lähes täydellisyyttä hipoen huonohkoista sääolosuhteista huolimatta. Kosketinsoittajan asuvalinta mietitytti myös hiukan. Jos sen oli tarkoitus olla hauska, niin meni kyllä metsään ainakin minun silmissäni.

Muuta : Aikaisempina vuosina Sappeella huseerasi Eurooppa Nelonen ja näyttelijät toimivat usein lipunrepijöinä ja väliajalla paitoja ja käsiohjelmia myymässä. Nyt kukaan ei toivottanut portilla tervetulleeksi, lippuja ei edes katsottu ja muutenkin jäi vähän sellainen outo maku suuhun tästä visiitistä, noin niin kuin järjestelyiden puolesta. Esitys itsessään oli oikein hyvää keskitasoa ja varmasti löytää yleisönsä. Minullakin kun oli aiemmat Juice-musikaaliversiot näkemättä kokonaan.

Juice - taiteilijaelämää saa Teatterikärpäsen käsittelyssä kolme tähteä ***. 

ps. Tapasin ennen esitystä Mikko Rantanivan. Haastattelu luvassa siis lähiaikoina...

The Beatles Story

The Beatles Story / Musiikkiteatteri Palatsi

Ensi-ilta 4.9. 2009

Ohjaaja ei tiedossa

Rooleissa mm. Otto Kanerva,Pauli Hanhiniemi,Miro Honkanen ja Frogley

Taustaa : The Beatlesin tarina

Plussaa : näyttelijöiden/muusikoiden lavakarisma melkoinen,kaikki laulavat upeasti ja soitto kulki mallikkaasti.Tunnelma salissa oli mielettömän hyvä,välillä meno oli kuin keikalla konsanaan.Viimeisenä kuultu Yesterday herkisti ainakin minut,hieno tunnelmapala.Pauli Hanhiniemi ja Frogley sulautuivat hyvin porukkaan,vaikka eivät varsinaisia näyttelijöitä olekaan (tosin Hanhiniemi ollut useammassakin teatteriproggiksessa mukana).

Miinusta : kuuluvuus alussa oli huonohko jostain syystä,mikit paukkuivat ja luulin,että tästähän ei kauhean hyvää kehity mutta toisinhan kävi.Loppua kohti parani vain :)

Muuta : ensimmäinen kertani Musiikkiteatteri Palatsissa jätti mukavan muiston,mielenkiintoinen paikka jonne pitää palata vielä myöhemminkin.Esityksen aikanahan saa tilata juomia ja suurin osa jäi vielä ruokailemaankin (meillä vain esitysliput)

Teatterikärpänen antaa The Beatles Storylle musiikillisista ansioista täydet *****