Puhtaat valkeat lakanat / Tampereen Komediateatteri

Puhtaat valkeat lakanat / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 7.6. 2018, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Raija Orasen tv-sarjan pohjalta dramatisoinut Outi Keskevaari
Ohjaus Panu Raipia
Apulaisohjaaja Aimo Räsänen
Lavastus Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu Elina Vättö
Alkuperäismusiikit Johnny Lee Michaels
Äänisuunnittelu Jere Riihinen
Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Johanna Vänttinen

Rooleissa : Juhani Laitala, Katariina Kaitue, Emmi Kaislakari, Sanni Lehto, Henrik Jansson/Eetu Järvinen/Roni Takolander, Janne Kallioniemi, Aimo Räsänen, Marika Heiskanen, Seppo Paajanen, Miika Muranen, Jenna Teinilä, Aku Sajakorpi, Susanna Kaukonen, Nelli Sinisalo ja Idalilja Raipia/Anniina Koistinen

Koko porukka yhteiskuvassa

 Viikko sitten tuli vietettyä varsinaista kesäteatteripäivää Tampereella. Ensin viihdyimme Viikinsaaressa ja illemmalla suuntasimme Tampereen Komediateatteriin. Puhtaat valkeat lakanat - telkkusarjaa tuli aikoinaan seurattua hyvinkin tiiviisti, varmaan katselin kaikki jaksot ja pidin kovasti. En kuitenkaan enää muistanut sarjan tapahtumista yhtikäs mitään, toki Eero Kurpan elikkäs tutummin Kuuro-Erpan muistin ja sen, että jotain vaatebisneksiä tässä koko ajan hiottiin ja perheen äidillä Mairella oli jonkinasteinen pakkomielle puhtaisiin valkeisiin lakanoihin.

 Muutama vuosi sitten samaisessa Tampereen Komediateatterissa tuli nähtyä legendaarinen Tankki täyteen ja kun esityksen alussa teeveestä tutut Ulla (Tuire Salenius) ja Juhana (Ilmari Saarelainen) astuivat yleisön eteen ja raikuvat suosionosoitukset alkoivat, minä pillahdin yllättäen itkuun. Jotenkin tuli sellainen järjettömän suuri nostalgia-aalto ja ykskaks tuli ikävä kaikkia edesmenneitä mummoja ja pappoja ja vaikka mitä aikoja. Henkilöhahmot olivat tulleet niin tutuiksi, ja tunne oli samanlainen kuin näkisi rakkaan ystävän pitkästä aikaa. Arvatkaas miten kävi, kun Ensio Raikas (Juhani Laitala) saapui yleisön eteen? Kyllä vaan, roskia meni taas silmään. Olen aika helppo tapaus näissä tietyissä nostalgia-asioissa.

 Tv-sarjassa saimme tutustua Raikkaan perheeseen tarkemmin. Oli vaatetusyritystä ja muotiliikettä ja sinnikkäitä kosijoita perheen tyttärillä, ay-liikettä ja sujuvasanaista porukkaa siellä sun täällä. Kesäteatteriversioon oli sitten ympätty pariin tuntiin kaikkea tätä + idänkauppaa, ja monta jaksoa yhteen putkeen pikakelauksella - eikä muuten haitannut meikäläistä yhtään! Jotenkin sulavasti uppouduin Raikkaan perheen kuvioihin ja nautin joka hetkestä värimaailmoineen kaikkineen. Kiehtovia kuoseja vilisi etenkin naisten vaatteissa ja toki miesten teryleeniasut ja samettipuvut sykähdyttivät, samoin kuin pulisongit ja valtavat kaulukset ja viikset ja kiharatkin jopa.

Nuutinen, Kurppa ja Raikas 

 Raikas oli mielessäni usein muutenkin kuin sukunimenä. Oli nimittäin aika kuuma ja raikasta vettä oli juotava pullotolkulla esitystä ennen, jälkeen ja aikana. Raikasta oli meno myös näyttämöllä, ilahduttavan paljon uusia kasvoja "vanhojen konkareiden" joukossa, eikä näyttelijäkunnassa muutenkaan ollut mitään valittamista. Ihastuin varsinkin Ireneen (Sanni Lehto), joka oli varsin pirtsakka pakkaus ja kipakkaa tekoa muutenkin. Kovasti viehätti myös Kuuro-Erppa Eero Kurppa (Janne Kallioniemi) etenkin muotinäytöksen juontajana sekä - yllätys yllätys - Nuutinen (Aimo Räsänen), joka teki kosimishommista taidetta parilla lauseella. Mikä tyyli! Jo oli ihme, ettei Sylvi (Marika Heiskanen) hetimiten lämmennyt. Risto Raivion (Miika Muranen) ujot lähentymisyritykset myös osuivat mainiosti, ja mainitsinko jo kiharat?

Sylvin lämmittelyä 

 Pari tuntia heilahti tuosta noin, ja olisin katsellut Raikkaan perheen menoa kauemminkin. Olin esityksen jälkeen suu messingillä ja aika "fiiliksissä". Hmmm, kävi mielessä, että varmaan parinkymmenen vuoden kuluttua jossain nähdään Salatut elämät pikakelauksella, ja kun Ismo ja Seppo astuvat yleisön eteen, meikäläistä viedään taas. Vaikka Salkkareita en enää vuosikausiin ole seurannut, mutta ymmärtänette pointin...

 Vielä ehtii katsomaan ja viikkailemaan lakanoita Komediateatterille, lisäinfoa löydät tästä.

Esityskuvat (c) Peero Lakanen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Tampereen Komediateatteri!)

Päämäärä Tuntematon / Tampereen Komediateatteri

Päämäärä Tuntematon / Tampereen Komediateatterin päänäyttämö

Kantaesitys 2.11. 2017, kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Panu Rajala
Ohjaus, dramatisointi ja lavastus Panu Raipia
Videosuunnittelu ja -tuotanto Ilari Kellokoski
Pukusuunnittelu Kaisa Loponen
Valosuunnittelu Jonna Rautala
Äänisuunnittelu Janne Pärnänen

Lavalla Tuukka Huttunen
Ääninäyttelijät Petra Ahola ja Miia Selin

 Minulla on taas kerran ongelma. Miten kirjoittaa suhteellisen asiallisesti näytelmästä, jossa lavalla on liki kaksi tuntia vain ja ainoastaan lempparityyppini nro 1 (ja vielä monistettuna useaksi eri hahmoksi samaan aikaan), jolle lisäksi muutama vuosi sitten sydämenkuvat silmissäni tunnustin ihan henk.koht. jotain tärkeää, ja vielä kehtaan katsoa häntä silmiinkin! Miten kirjoittaa järkevästi monologista, jota katsoessa sydän meinaa hakata rinnasta ulos - hymyilyttää ja vähän itkettääkin, kun on niin onnellinen siitä, että tämänkaltaista herkkua pääsee näkemään. Onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka istuvat kanssani teatterisalissa samaan aikaan ja onnellinen etenkin hänen puolestaan, joka lavalla urakoi, ja onnistuu täydellisesti rool(e)issaan.

 Yritetään.

 Tuntematon sotilas on klassikko ja syystäkin moneen kertaan versioitu teos. Kulttuuriteko -sana voidaan ottaa käyttöön "Päämäärä Tuntematon"-näytelmän yhteydessä. Näin kauan kesti, ennen kuin joku älysi tarttua siihen, millainen matka käytiin ennen kirjan julkaisua. Onneksi tämä tehtiin juuri nyt, juuri näin.

 Meillä on kunnia seurata Väinö Linnaa kirjan syntyprosessin keskellä tuskailemassa, ja keskustelemassa kirjailijakollegoidensa kanssa siitä, mikä toimii ja mikä ei. Huttunen huhkii Linnana lavalla ja käy keskusteluja lähinnä videoprojisointeina nähtävien tovereidensa kanssa. Välillä minua on projisoinnit jo ruvenneet tökkimään, mutta tässä tapauksessa homma toimii hienosti. Eri hahmot erottuvat tyylitellen, parhaiten jää kyllä mieleeni kirjastonjohtaja Mäkelä duoda duoda-hokemineen. Kirjan ikoniset hahmot ovat valmiina Linnan päässä, osa menneisyyttä ja elettyä elämää, murteineen kaikkineen. Tutut hahmot heräävät näyttämöllä hetkeksi eloon, kun Linna lukee otteita tekstistään kirjailijaystävilleen, sankan tupakansavun keskellä. Lehto ja kumppanit seisovat kovennettua, Hietanen kauhistelee vieressä. Lahtinen kiroaa lumessa tarpoessaan, Rokka odottaa oikeaa hetkeä ja "sillo hänel tullooki noutaja". Nähdäänpä lavalla myös Edvin Laine, jonka saapuminen on aikamoinen yllätysmomentti.

 Lavasteena on valtava Remington-kirjoituskone (toteutuksesta vastaa Oskari Löytönen ja hänelle täydet kymmenen pistettä), joka tuntuu välillä vähän uhkaavaltakin möröltä. Kepeästi Linna liikkuu kuitenkin näppäimistöllä ja näyttää, kuka käskee. Kone on täynnä näppäriä salaluukkuja, joiden sisältä löytyy ties mitä, ja itse konekin muovautuu kätevästi vaikkapa baaritiskiksi tai sairaalan vuoteeksi.

 Tuukka Huttunen pitää yleisöä otteessaan tiukasti, kuin Linna tupakkiaan ja pyörittelee sormissaan miten tahtoo. Sanomattakin on selvää, että mies on elämänsä vedossa (tosin en ole häneltä huonoja suorituksia koskaan nähnytkään, minusta hän on aina ollut loistava). Mielestäni mukaan ilmaisuun on tullut myös erityinen ripaus herkkyyttä, enkä sitä pysty edes tarkemmin selittämään. Ei tarvitsekaan. Sen näkee jokainen itsekin.

 Mukaan vielä vähän Finlandiaa ja arkistokuvia sekä uurteisia kasvokuvia teoksesta "Viimeiseen mieheen - Till siste man". Aika velikultia, juuri niin. Himmenevät valot, hetken hiljaisuus - ja sitten aplodien vyöry.

 Suosittelen näytelmää lämmöllä kaikille. Teatterilippu on mitä mainioin joululahja ihan kenelle tahansa. Hyvä Tuntematon sotilas -kombo : teatterilippu, leffalippu ja kirja. Kaikki täydentävät toisiaan.

 Aika velikulta, tuo Tuukkakin.

Esityskuvat (c) Peero Lakanen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Tampereen Komediateatteri!)

Reinikainen / Tampereen Komediateatteri

Reinikainen / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 8.6. 2016, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Neil Hardwick ja Jussi Tuominen
Ohjaus ja dramatisointi Panu Raipia
Apulaisohjaaja Aimo Räsänen
Lavastus Maarit Kalmakurki
Pukusuunnittelu Kaisa Loponen
Maskeeraus-ja kampaussuunnittelu Johanna Vänttinen
Äänisuunnittelu Jere Riihinen ja Janne Pärnänen

Rooleissa : Risto Korhonen, Esko Roine, Aimo Räsänen, Jere Riihinen, Janne Kallioniemi, Aku Sajakorpi, Mika Honkanen, Miia Selin, Marjut Sariola/Soili Markkanen, Jyrki Mänttäri, Janne Suoniemi ja Annikaisa Pietilä

Parakalo!

 Kyllä nyt nostalgiakäyrä on huipussaan Tampereen Komediateatterissa. Viime kesänä nähtiin legendaarinen Tankki täyteen kera parin vielä legendaarisemman alkuperäisen näyttelijän. Risto Korhonen ratkoi kiperiä rikoksia ja kertoi nudistileirivitsin Reinikaisen hahmossa jo vuosi sitten, joten jatketaan samalla hyväksihavaitulla linjalla. Vaikka osaankin Tankki täyteen-replat ulkoa, pelkkä Reinikainen ei saanut minua aikoinaan ihan niin kovaa liimautumaan televisiovastaanottimen ääreen. Toki muistan hyvinkin Viinikan vilauttajan ja sen, kun saunailtaan osallistunut nakujoukko jäi hissiin jumiin kera Ritva Valkaman. Kansa tuijotti mustaa ruutua kotona vaikka kuinka ja kauan.

 Teatterissa tuo hissikohtaus olisi kyllä mahdotonta toteuttaa... No mutta juu, Artturi Sakari Reinikainen (Risto Korhonen) on pistetty maaseudun rauhasta niin maan perusteellisesti Tampereen kiihkeään sykkeeseen hommiin ja mieshän joutuu heti kättelyssä putkaan uudessa työpaikassaan, kirjaimellisesti. Polliiseilla hommia piisaa : pitää ratkoa tietovisaa ja arvuutella juoppojen taskuista löytyvien esineiden alkuperää (vähän muuten tuntui siltä, että tuo esine saattaa joka kerta olla eri?). Ihan oma lukunsa on sitten ylikomisario Rautakallio (jo alkuperäisessäkin sarjassa ollut Esko Roine), joka keksii kyllä tekemistä itselleen mm. kädenvääntökisan myötä. Olen nähnyt miehen, joka varjonyrkkeili itsensä kanssa, mutta kädenvääntö olikin ihan uutta!

Rautakallio työn touhussa 

 Juoppojen kanssa asiointia piisaa ja pääsevätpä polliisit mökkimurtosarjaakin selvittelemään. Mitenköhän muuten mahtaa aueta nuoremmalle katsojajoukolle kohtaus, jossa imitoidaan entisaikojen poliitikkojen äänillä? Reinikaisella tarinoita riittää joo joo ja tarinoita riittää ja itseäni huvitti etenkin jutut erinäisistä sukulaissuhteista sekä painimishommista. Hienosti tuotiin miehen vakavempaakin puolta esiin, kun nousi huoli iäkkäästä äidistä. Korhonen kyllä osaa naurattaa ja liikuttaa, se on ihan oma taitonsa.

 En tiedä mikä minua oikein tällä hetkellä riivaa, kun on vähän sellainen tunne, että mikään ei oikein iske! Toki kosteassa säässäkin on se haitta, että on vaikeaa saada syttymään... Alkupuoliskolla nimittäin olin sellaisissa aatoksissa, että hohhoijaa ja tämä kaikki on jo kertaalleen nähty (niin kuin olikin vuosikausia sitten, mutta ymmärtänette pointin), hupaisaa ja ammattitaitoista kyllä, mutta jotain tästä uupuu. Väliaika koitti ja sen jälkeen piristyin huomattavasti, perinteisin konstein. Ei tarvittu kuin kreikkalainen vauhdikasliikkeinen tarjoilija (Jyrki Mänttäri) ja se, että lähes kaikilla pettää lavalla pokka. Etenkin nuorempi konstaapeli Ek (Janne Kallioniemi) sai outoja yskänkohtauksentapaisia siellä sun täällä ja sekös on aina huvittavaa huomata, että nyt ollaan reunalla. Parakalo vaan ja Reinikaisen ja Ailin (Miia Selin) semiromanttinen kohtaus meni täysin pieleen. Lisämaustetta tarjosi Ailin poistumiskommentti "Minä lähden nyt, koittakaapa te saada kohtaus loppuun asti!"

Tenu ja polliisit 

 Olihan se myös sykähdyttävää katsella krapuloissaan tärisevää Mäyrästä (Mika Honkanen), kun isänsä nähtiin samaisessa roolissa housut nilkoissa tv-sarjassa. Mutta jos minulta kysytään, niin kyllä tämän(kin) shown varastaa ylikomisario Rautakallio ylhäisessä yksinäisyydessään huoneessaan touhuilemassa. Aivan käsittämätön pokka Esko Roineella! Olen sen kaiketi ennenkin maininnut, mutta Roine on ehdottomasti Suomen oma Leslie Nielsen. Että voi ihan pokerinaamalla hölöttää täysin päättömiä ja muut ympärillä putoilevat, kuten esim. Aimo Räsänen Hautamäen roolissa.

 Nostalgiapläjäyksenhän tämä tarjosi kyllä, sitähän sieltä hakemaan meninkin joten miksi nurista. Ensi kesänähän Komediateatterissa nähdään sitten lisää samaa tavaraa : Kaasua, komisario Palmu! Nimiroolissa kukas muu kuin Esko Roine. Tässä vaiheessa herkuttelen ajatuksella, että otsatukkavesikampauksen kanssa keikaroiva kuvataiteilija voisi olla vaikka eräskin Korhonen. Kuka sitten saa kunnian tehdä Risto Mäkelän roolihahmon? Olen nimittäin ensikatsomisesta lähtien tuntenut sen tyypin vuoksi syvää inhoa Mäkelää kohtaan ja tässä olisi nyt jollekin näytön paikka.

Esityskuvat (c) Peero Lakanen

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri / Tampereen Komediateatteri

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 10.5. 2016, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Tiina Nopola ja Sinikka Nopola
Ohjaus Rauli Jokelin
Lavastus Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu Kaisa Loponen
Valosuunnittelu Janne Pärnänen
Äänisuunnittelu Antti Hyvönen
Maskeeraus-ja kampaussuunnittelu Johanna Vänttinen
Tuotanto Suomen Teatteriopisto

Rooleissa : Arvo Jean-Michael Saarinen, Maria Halinen, Teemu Alanen, Pekka Louhimo, Henry Pöyhiä, Linda Silvonen ja Miia Räikkönen

 Viime vuonna löysin itseni pakahduttavan hellepäivän kunniaksi Ihmemaa Ozista Tampereen Komediateatterin sisätiloista, ja sama meininki näytti jatkuvan edelleen. Paras paikka paeta hellettä ja viettää vapaapäivää on mennä päivänäytökseen pönöttämään kera muutamankin koululuokan, tosin vahtimestari ehti minulta ensin kysymään, että "Tulitko ryhmän kanssa?". Tällä(kin) kertaa olin itse oma ryhmäni ja nappasin eturivin paikan. Ai että oli hienoa, kun joku tenavista keksi että tuoli vinkuu mukavasti kun siinä keikkuu edestakaisin, ja pian kuului iloinen vinkuna sieltä ja täältä. Ei tuntunut missään, hetkeä aiemmin kun olin saanut töistä viestin että äkillisen sairastapauksen vuoksi minua tarvittaisiin siellä aika nopeasti. Noh, ei pidetä kiirettä vaan katsotaan tämä seikkailu ensin... ja vaivihkaa kävin Vapriikin Hurriganes-näyttelyssäkin ennen kuin yllättävä iltavuoro kutsui.

 Risto Räppääjä ei ole minulle mikään kovin tuttu hahmo. Kummityttöni kera olen käynyt kerran elokuvissa katsomassa juurikin tätä Sevillan saituria ja Hämeenlinnan Miniteatterissa parikin juttua. Minähän muuten luulin, että nimensä mukaisesti Risto räppäisi koko ajan ja pettymys olikin suuri. Ihmettelin joskus myös sitä, että miksi Rauha-täti ei räppää, vaikka on sama sukunimi? Eikä Elvikään! Kertokaa viisaammat, jotta saan selvyyden tähän mysteeriin.

Risto ja Nelli (c) Peero Lakanen

 Kaukana Sevillassa entinen oopperatähti, nykyinen saituri Ernesti Ohranen (Pekka Louhimo) luulee olevansa parantumattomasti sairas ja ainoa perijä olisi Risto Räppääjä (Arvo Jean-Michael Saarinen). Ernesti ja hämärähemmomainen hovimestarinsa Arnold Rätvänä (Teemu Alanen) lähtevät sitten Suomeen tsekkaamaan, olisiko Ristosta perijäksi. Kun Rauha (Linda Silvonen) ja Elvi (Miia Räikkönen) kuulevat perintöhommista, alkavat he oitis kouluttaa Ristosta salonkikelpoista ja opettavat oikeita puheenaiheita sekä asu pitää tietysti myös muuttaa edustuskuntoon. Ristoa ei oikein tämä idea nappaa, hän kun mieluiten hengailisi Nelli Nuudelipään (Maria Halinen) kanssa ja haaveksii samalla hienosta rumpusetistä. Sitten on tietysti naapurin Lennart (Henry Pöyhiä), joka on pihkassa Rauhaan ja järkyttyy pahoin, koskapa perijä sukulaisineen muuttaisi tietysti parempaan lukaaliin.

 Kuten arvata saattaa, kohkaukseksihan homma menee ja Riston visiitti Ernestin kartanoon ei suju ihan mutkitta. Luvassa on menoa ja melskettä, vehkeilyä, kummittelua, kommelluksia, vähän räppäystäkin, liekein varustetulla rollaattorilla ajelua by Lennart, salakäytäviä ja mysteerihuoneita. Takuuvarmaa viihdettä siis lapsille ja lapsenmielisille! Nuorempi osasto tuntui innostuvan eniten kaikenlaisesta kohelluksesta ja takaa-ajokohtauksista (toimii aina!) sekä selvästä hölmöilystä, mikäs siinä. Teatterikärpäsen silmää taas viehätti eniten tietysti itse Risto (eli siis Arvo Jean-Michael Saarinen, jonka näin edelliskerran vähän toisenlaisessa menossa Valkeakosken huimassa Greasessa) sekä varsin mainioksi tyypittelijäksi jo aiemminkin huomioitu Pekka Louhimo sekä erityisen luihumainen ja ilmeikäs Teemu Alanen. Lavastus oli myös oikein hieno ja muuntautui moneksi. Meno oli aika jännääkin mielestäni paikoitellen, mutta siitä huolimatta kukaan ei itkenyt katsomossa eikä halunnut lähteä kesken kaiken pois. Höh. Ehkä jännyys oli vain minun päässäni, todelliset Risto Räppääjä-tietäjät eivät näemmä vähästä hätkähdä.

Arnold, Risto ja Ernesti (c) Peero Lakanen

 Esityksen jälkeen oli jollekin luokalle järkätty vielä juttelutilaisuus näyttelijöiden kanssa, siinä vaiheessa minä liukenin paikalta, yllätyin jumalattomasta kaatosateesta ja löysin hetken kuluttua sisäisen Cisseni Vapriikissa.

 Ehdottomasti suosittelen kesäistä retkeä Tampereelle koko perheen voimin! Ensin vähän räppäystä Komediateatterilla ja siitä Vapriikkiin, jossa on paljon mielenkiintoista katsottavaa ihan kaikenikäisille. Tai ensin Vapriikkiin ja sitten Komediateatterille, miten haluatte. Lähekkäin ovat kuitenkin.

 "Elämä ei ole hassumpaa" jäi soimaan päässä!

Pukija / Tampereen Komediateatteri

Pukija / Tampereen Komediateatterin Päänäyttämö

Ensi-ilta 25.9. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus (The Dresser) Ronald Harwood

Suomennos Arto af Hällström

Sovitus ja ohjaus Mikko Viherjuuri

Pukusuunnittelu Maiju Veijalainen
Lavastus Oskari Löytönen
Äänisuunnittelu Antti Hyvönen
Valosuunnittelu Hannu Naamanka

Rooleissa : Ola Tuominen, Heikki Kinnunen, Tuija Vuolle, Linda Silvonen, Sanna Majanlahti, Esko Raipia ja Panu Raipia

 Muistan vieläkin sen hetken, kun olin elämäni ensimmäistä kertaa Suomen Kansallisteatterin päänäyttämöllä katsomassa Teatteria (kirjoitin tuon isolla ihan tarkoituksella). Näytelmä oli juuri tämä Pukija, lavalla Esko Salminen (Sir) ja Eero Aho (Norman). Koin siinä jonkinsorttisen valaistuksen ja taisin siinä nähdä molemmat herrat ensimmäistä kertaa myös livenä. Se olikin menoa sitten. Onneksi tuosta on jo muutama vuosi ja itse näytelmä ei ollut enää tuoreessa muistissani. Tekstihän on loistava ja siinä päästään kunnolla herkuttelemaan ja revittelemään kaikella teatteriin tavalla tai toisella liittyvällä. Ihme, ettei Pukijaa ole nähty muiden teatterien ohjelmistossa, vai eikö ole osunut vain silmiini? No, joka tapauksessa, suureksi ilokseni Tampereen Komediateatteri tarttui tähän makupalaan tänä syksynä.

 Pieni teatteriseurue on kiertueella sodanaikaisessa Englannissa esittämässä Shakespearen tuotantoa. Kyseisenä iltana olisi tarkoitus esittää Kuningas Lear ja näytelmän alkuun ei ole enää pitkääkään aikaa. Sali on loppuunmyyty, kansa kaipaa "huvituksia" sodan keskellä. Pukuhuoneessa käy kuhina. Aiemmin päivällä on kaupungilla tapahtunut pieni hässäkkä, jonka seurauksena seurueen tähtinäyttelijä, jo ikääntynyt herra (jota kutsutaan vain nimellä Sir) on passitettu sairaalaan. Pukija/palvelija/jokapaikanhöylä Norman (Ola Tuominen) ja Armon Rouva (Tuija Vuolle) keskustelevat siitä, pitäisikö esitys perua koska herraa ei näy paikalla, ja olisiko hänestä edes lavalle. Perumisen kannalla on myös Maggie (Sanna Majanlahti), jolla on lopullinen päätäntävalta esityksistä.

Sir on saapunut vihdoinkin! (c) Peero Lakanen

 Sir (Heikki Kinnunen) saapuu kuitenkin paikalle, tosin väsyneenä ja valmiina luovuttamaan. Muistikin pätkii. Mikähän on illan näytelmä? Onko se Myrsky vai se, jonka nimeä ei saa ääneen lausua? Yleisölle ei saa kuitenkaan pettymystä tuottaa ja Norman saa maaniteltua kehumalla ja kannustamalla miehen maskipöydän ääreen. On kiehtovaa seurata livenä, miten vanha mies muuttuu muutamalla vedolla vielä vanhemmaksi. On myös selvää, että Norman on paljon muutakin kuin pelkkä pukija, ja mies tuntuu palvovan maata näyttelijän alla. Hän on Normanille kaikki kaikessa, ilman tätä hän ei olisi yhtään mitään. Norman nauttii asemastaan, kun pääsee aitiopaikalta seuraamaan ilta toisensa jälkeen Suuren Tähden valmistautumista rooliinsa. Hän osaa kaikki repliikitkin tuosta noin, jok´ikisestä seurueen ohjelmistossa olevasta näytelmästä.

 Näytelmä alkaa ja samaan aikaan alkaa saksalaisten ilmahyökkäys. Esitystä ei kuitenkaan keskeytetä, vaan jatketaan niin kuin talon ulkopuolella ei muuta maailmaa olisikaan. Jo muutama teatteritalo on pommitettu maan tasalle, mutta tätä eivät saksalaiset meiltä vie! Kuninkaan on pian aika astua lavalle, mutta Kuningas unohtaa jälleen repliikkinsä ja takahuoneessa kyhjöttää täysissä tamineissaan, peruukeissaan ja viitoissaan surullinen hahmo. Jostain hän kuitenkin saa uskoa ja voimaa, ja mies muuttuu silmissä. Täältä tullaan, yleisö! Minä pillahdan itkuun. Kohtaus on äärimmäisen kohottava ja hienosti toteutettu. Tätä on teatteri parhaimmillaan; voimakkaasti tunteisiin vetoavaa.

 Väliajan jälkeen on näytelmässäkin väliaika meneillään, ja pukuhuoneessa käydään erinäisiä keskusteluja monestakin asiasta. Tunnelma on jotenkin sellainen, että nämä keskustelut ja hetket eivät enää tule toistumaan. Sir menee tapansa mukaan vähän huilaamaan sohvalle. Norman löytää vihkosen, johon Sir on aloittanut kirjoittamaan elämäntarinaansa. Ylläreitä on luvassa.

Norman ja Sir (c) Peero Lakanen

 Valot näyttämöllä himmenevät hiljalleen. Vielä vaikuttavampaa olisi, jos raskas esirippu olisi laskeutunut. Tuntuu, että sydämeni meinaa hakata itsensä rinnastani ulos. Huh huh, miten hieno tämä näytelmä onkaan! Ola Tuominen varsinkin on niin jäätävän loistava, ettei sitä pysty edes kunnolla sanoin kuvailemaan. Miehen koko skaala on käytössä, kaikki se replikointi, äänenpainot, eleet ja ilmeet, harmittomasta hepusta muutos pelottavan kylmäksi sekunnin sadasosassa. Hui sentään. Heikki Kinnusen teatraalista menoa on myös hienoa seurata, tosin mielessä vilahti joku takavuosien kähmäti-kähmäti-hahmo pariinkin otteeseen...

 Pukuhuoneen tummasävyisestä, vähän kulahtaneesta lavastuksesta pidin kovasti myös, samoin siitä miten radiota ja sen tuomaa äänimaailmaa käytettiin tunnelmanluojana.

 Ihmiset, menkää katsomaan Pukija! Näyttelijäntyön juhlaa parhaimmillaan!

Ihmemaa Oz / Tampereen Komediateatteri

Ihmemaa Oz / Tampereen Komediateatterin Päänäyttämö

Ensi-ilta 11.5. 2015, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus L. Frank Baumin kirjan pohjalta Teemu Ojala

Ohjaus Antti Mikkola

Musiikki ja laulujen sanat Tony Sikström

Rooleissa : Ronja Alatalo/Sanni Lehto (Dorothyn roolissa), Pekka Louhimo, Henry Pöyhiä, Veera Herranen, Miia Räikkönen ja Soile Sivonen

Tuotanto Suomen Teatteriopisto
Ikäsuositus 3-vuotiaista ylöspäin

 Sateinen kesäkuu vaihtui helteiseksi heinäkuuksi, ja mitäpä sitä kauniina aurinkoisena päivänä muuta tekisi kuin matkaisi Tampereelle katsomaan teatteria ja vieläpä sisätiloihin. Paikalle oli saapunut runsaasti mummuja ja pappoja lastenlapsiensa kanssa, äitejä ja isiä innokkaine jälkikasvuineen ... ja meikäläinen! Välillä tuntui vähän orvolta, mutta hyvin selvisin eikä paljoa edes pelottanut.

 Täytyy tunnustaa, että Ihmemaa Ozista en ole tiennyt muuta kuin sen, että Dorothy-neitokainen taivaltaa jonnekin keltatiilistä polkua pitkin kera leijonan, variksenpelätin ja peltiheikin, ja jossain välissä luikautetaan kappale, jossa haikaillaan sateenkaaren tuolle puolen. Kirja on lukematta ja elokuvakin on näkemättä, mutta onneksi on teatteri! Näin tuli tämäkin asia hoidettua kätevästi. Kiitos teatterin, minäkin tiedän miksi Tsehovin kolme sisarta kaipailee Moskovaan ja nyt tämä Dorothy takaisin Kansasiin.

Peltimies, Dorothy ja Leijona (c) Peero Lakanen

 Maaseudulla Em-tätinsä luona asustava Dorothy (Ronja Alatalo) joutuu yllättäen myrskytuulten riepoteltavaksi koiransa Toton kanssa ja tuulten laannuttua ollaankin jossain ihan muualla kuin Kansasissa. Ollaan Ihmemaa Ozissa. Kas kummaa, samassa rytäkässä on talo pudonnut Idän pahan noidan päälle ja tästä kiitokseksi Pohjoisen hyvä noita (Miia Räikkönen) antaa Dorothylle pahisnoidan kengät. Paikalla häärää myös sangen hassua kansaa, maiskisia. Tyyppien puheesta ei saanut mitään selvää, mutta varsin veikeitä olivat he. Dorothy haluaa takaisin kotiin, mutta se onnistuisi vain astelemalla keltatiilistä polkua pitkin Smaragdikaupunkiin ja pyytämään apua herra isoherra päävelho Ozilta. Asia selvä. Matkalla Dorothy tapaa ensin Variksenpelättimen (Veera Herranen), joka haluaisi itselleen aivot. Seuraavaksi mukaan lyöttäytyy Peltimies Peltinen (Henry Pöyhiä), jolta puuttuu sydän ja kovin pelokas Leijona (Pekka Louhimo), joka haluaisi "sitä rohkeutta hei". Matkalla kohdataan Lännen ilkeä noita (Miia Räikkönen), lauletaan reippaasti muutama kappale ja lopulta kohdataan se suuri ja mahtava Ozkin.

Variksenpelätin ja Dorothy (Sanni Lehto) (c) Peero Lakanen

 Hehee, alusta asti olin ihan fiiliksissä! Miten mainioita tyyppejä ja ilmeikkäitä näyttelijöitä kaikki tyynni! Lapset hihittelivät katsomossa omiaan ja minä hihittelin silkasta mielihyvästä. Tykästyin erityisesti Variksenpelättimen, Peltimiehen ja Leijonan pukuihin ja omanlaiseensa liikekieleen. Yhdessä vaiheessa huomasin hiukan närkästyväni, kun kuulin metallista hurinaa ja ajattelin, että taas joku unohtanut sulkea kännykkänsä ja nyt se soi ja hurisee jossain laukussa. Tajusin sitten, että äänihän lähteekin Peltimiehen liikkeistä...hups. Bonuksena Soile Sivonen näytti mallia siitä, miten esitetään oikein ilkeää hahmoa ns. "pahat mielessä", tuli mieleeni siitä itse Rowan Atkinsonin muinainen lavashow.

 Hauskalla tavalla esitykseen oli luotu aitoa teatterin taikaa. Valoilla oltiin ykskaks vihreässä Smaragdikaupungissa, Toto-koiruus jaksoi räksyttää ja meni jo täydestä, että eläväinen koirahan se siinä - ja sitten otuksen patterit tsekattiin vaivihkaa. Ja miten Lännen ilkeä noita tuosta noin vaan suli pois silmiemme edessä! Waude! Mahtoi lapsilla olla ihmettelemistä siinä... Taika myös ovelasti rikottiin, etenkin kun Ozin velhon salaisuus paljastui.

 Lisäksi lumouduin täysin Ronja Alatalosta Dorothyn roolissa. Joskus reippaus ja pirtsakkuus menee överiksi ja ylinäyttelemisen puolelle, mutta toisin kävi nyt. Seurasin haltioituneena, miten nuori neito suorastaan liiteli pitkin lavaa, lauloi kuin enkeli ja hurmasi minut ainakin ihan täysin. Hänestä kuullaan vielä, ja odotan jo seuraavaa kohtaamista Työviksen syksyn Desirée-musikaalissa.

 Paikoitellen oli aika jännääkin, siipisimpanssien kohtalo oli ainakin liikaa yhdelle pienelle katsojalle. Enimmäkseen katsomossa itkun sijaan kuitenkin hihiteltiin Variksenpelättimen irtoilevalle kädelle, rasvaa kaipaavalle jumiin jäävälle Peltimiehelle (joka yhdessä laulussa vähän räppäsikin) ja omaa varjoaankin pelkäävälle, komeita aarioita vetävälle Leijonalle.

 Puolitoistatuntisen jälkeen oli oikein hyvä mieli minulla eikä harmittanut tippaakaan, että vietin päivän parhaat hetken sisätiloissa. Paistaa se aurinko myöhemminkin (ja on paistanutkin).

 Esitykset jatkuvat elokuun alkuun asti, lisätietoja tämän linkin takaa.

Tankki täyteen / Tampereen Komediateatteri

Tankki täyteen / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 6.6. 2015, kesto noin 2h 5min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Neil Hardwick ja Jussi Tuominen

Dramatisointi Outi Keskevaari

Ohjaus Panu Raipia

Rooleissa : Ilmari Saarelainen, Tuire Salenius, Aimo Räsänen, Petra Karjalainen, Risto Korhonen, Jyrki Mänttäri, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Katri Liukkala, Piritta Pääkkö, Idalilja Raipia ja Iita Ojala

 Komediateatterin katetussa katsomossa on muutamana aiempana kesänä tullut istuttua melkoisessa pätsissä ja nestehukan partaalla, tällä kertaa ei kuumuus haitannut. Lämpimästä vaatetuksesta huolimatta palelin ja osasyy taisi olla siinä, että kotona mittasin 38 astetta kuumetta. Hups.

 Tankki täyteen kuuluu niihin tv-sarjojen klassikoihin, joita on katsottu sen sata kertaa ja repliikit ja 'kliimaksit' osataan tasan tarkkaan ulkoa. Jokainen katsomiskerta on kuitenkin jaksanut naurattaa tuttuudestaan huolimatta, samalla tavoin kuin 'Illallinen yhdelle' pitää joka vuosi katsoa ja aina se tulee yhtä suurena yllätyksenä, kun kanankoivet lentävät tarjottimelta hevon kuuseen. Vähän samaa viehätystä tässäkin siis täytyy olla, sillä nähtävähän tämäkin oli vaikka tiesin, että mitään suuria ylläreitä ei varmaankaan ole luvassa. Aiemmin olen nähnyt pari kesäteatteriversiota tästä, joten ensimmäistä kertaa ei oltu ns. 'rovastia kyydissä'. Pari asiaa kuitenkin erottaa nimenomaan tämän Tampereen version kaikista aiemmista... Tiettävästi muuten katsomossa oli ainakin yksi ihminen, joka ei tiennyt yhtään mistä on kyse ja joka ei ollut koskaan katsonut yhtäkään Tankki täyteen-jaksoa! Mielenkiintoista! Ja koska kyseessä on nuori bloggarikollegani, onkin taatusti kiintoisaa lukea hänen mietteistään. Linkitän tekstin myöhemmin tähän. (linkki siis ohessa)

 Itse sarjahan alkaa kohtauksella, jossa tarjotaan dieettipihviä ja kukaan ei puhu pitkään aikaan mitään. Teatteriversionkin pitää lähteä käyntiin samalla kaavalla, sehän on selvä. Toisin kuitenkin kävi. Vilénin huoltamon takaovesta astuvat yleisön eteen Tuire Salenius ja Ilmari Saarelainen, alkuperäisenkin sarjan kahvila-apulainen Ulla ja aikamiespoika Juhana. Ajattelin ihan ensin, että aikamoista yleisön kosiskelua heti alkuunsa. Siinä kun he sitten seisoivat kaiken kansan edessä, tuli yllättäen hirmuisen lämpöinen hyvä olo, kuin olisi tavannut vanhan tuttunsa piiiitkästä aikaa tai kotiinsa palannut reissuiltaan. Jostain syystä jopa vähän itkettikin. Teki mieli nousta heti aplodeeraamaan seisaaltaan. Juhana esittelee äitinsä Emmin (Petra Karjalainen) ja isänsä Sulon (Aimo Räsänen) ja yleisö ostaa heti tämän ajatuksen ja lähtee leikkiin mukaan. Teatterissa kun on ihan kaikki mahdollista.

Vissyä virkavallalle (c) Peero Lakanen

 Ja niitä ketsuppeja ruuttaillaan ja diettipihviä tarjoillaan sitten heti seuraavaksi. Konstaapeli Reinikainen (Risto Korhonen) kurvaa polkupyörällään paikalle, nojaa takapuoli pitkällä kahvilan tiskiin ja ilmoittaa "Paas Ulla antaen pullo vissyä virkavallalle!" Tätä samaa on luvassa niin maan perusteellisesti ja moneen kertaan parituntisen aikana, mutta niin sen vaan kuuluu mennä. Korhonen on toki ulkoiselta habitukseltaan täysin erilainen kuin The Reinikainen, mutta kummasti se tämäkin toimii. Erilaisesta olemuksesta revitään sopivasti huumoriakin, kuten esimerkiksi kohtauksessa, jossa Reinikainen pitää nuorille hunsvoteille puhuttelua 'heitä isompana' ja katselee kuitenkin itse silmiin alhaaltapäin.

 Sulo Vilén keksi kyllä downshiftaamisen ennen kuin koko termiä on edes keksitty! Hitaasti hyvä tulee jos on tullakseen ja minkään asian kanssa ei pidetä kiirettä, paitsi nopea ostamaan miekkonen kyllä on, etenkin jos halvalla saa. Halvalla saa vaikka radion, joka on muuten hyvä mutta ei toimi. Aimo Räsänen on aikas mainio Sulo, ilmeet etenkin. Kovasti nauratti kohtaus, jossa Sulo herää lattialta ja ponkaisee pystyyn jukeboxin soittaessa ykskaks Tsingis Khania.

 Tietysti paikalle saapuu myös rovasti (Jyrki Mänttäri) rakkaan vanhuksensa eli mopedin kanssa. "Rukoilkaamme!" Mänttäri urakoi monessa muussakin roolissa, joista etenkin nuori Kari Pallas oli melkoinen vempula ja kekkeruusi.

 Ulla viljelee sarkastisia kommenttejaan samaan tapaan kuin ennenkin (ihastuin muuten Ullan ruskeaan jakkuun) ja Emmi Vilén, heittomerkillä, luulee olevansa fiinimpi kuin mitä onkaan, mutta kyllä sydämeni vei jälleen kerran Juhana Vilén, tuo kaikkien ujojen aikamiespoikien kantaäiti. Ensimmäiset jaksot tehtiin 37v sitten, mutta eipä paljoa tunnu missään, Ilmari Saarelainen kaivaa sen poikamaisen charmin ja hämmennyksen luultavimmin jostain selkäytimestään. Ihana hahmo, joka on yksi kaikkienaikojen tv-suosikeistani. Nyt nauratti yskänkohtauksen partaalle se, miten Juhana jäi vessaan jumiin (Vedä! Mää vedin jo!) ja tietenkin legendaarisista legendaarisin eli aluksi Reinikaisen suvereenisti esittämä nudistirantavitsi, jonka Juhana sitten kertoo omalla tavallaan potentiaaliselle hinausautoasiakkaalle eli fiinille maaherran tyttärelle (Heidi Kiviharju). Aivan mahtavaa nähdä se livenä! (Yritäs muuten itse kertoa se samalla tyylillä, ei ihan helppoa nimittäin...)

Nudistileirivitsiä pukkaa (c) Peero Lakanen

 Joskus olen miettinyt, että missä on Tankki täyteen-sarjan suosion salaisuus ja miksi ajan hammas ei ole siihen purrut. Tapahtumat etenevät varsin verkkaisesti, välillä ei puhuta mitään, isäntä kulkee kulahtaneessa pipossa, kaikki mahdollinen menee pieleen jollakin tavalla. Kyllä siinä jotain perin suomalaista on, roolihenkilöissä etenkin. Ja meille 70-luvulla syntyneille se tarjoaa aimo annoksen nostalgiaa. Eilen kotimatkalla tuli mieleen automatkat serkkujen luo Seinäjoelle, jossain siinä reissun varrella oli pieni huoltamo, jota sanottiin aina Vilénin huoltamoksi ja en ole varma, että mahtoiko se olla sama paikka, jossa ulkokuvaukset tehtiin. Ja sitten oli joku toinen helppopääsyisempi huoltamo, jossa aina poikettiin kahvilla ja limulla. Pöydissä muovituolit, pöydillä vahakangasta ja rasia, jossa sinappia, ketsuppia, HP-kastiketta, suolat ja pippurit. Hyvällä tuurilla sain markan, jolla soittaa jukeboxista parit Finnhitsit.

 Sarja tarjoaa myös osuvia lentäviä ja vähemmänlentäviä lauseita. Minä olen useinkin tervehtinyt tuttuja sanomalla "Stsau!" tai esitellyt itseni tyyliin "mun nimi on ... mutta sä voit sanoa mua Osmoksi". Ja monihan edelleen ostaa yhtä jos toistakin tarpeellista ja tarpeetonta, kun halvalla sai.

 Ensi-illan kumarruksiin lavalle astelivat myös Neil Hardwick ja Jussi Tuominen, joiden kynästä koko homma sai aikanaan alkunsa. Siinä vaiheessa viimeistään takapuolet nousivat penkeistä ylös, ja syystäkin.

 Tankki täyteen on kyllä varmasti tämän kesän hitti, sanon minä! Vihreitä pipojakin on myynnissä siellä 10 € hintaan, meissä kaikissa kun asuu pieni sulovilén - ja osassa isompikin.

 "Ota Tähti - jano lähti!" juliste osui silmiini myös.

(näin esityksen pressilipulla)

ps. kuka muistaa, mihin legendaariseen lausahdukseen koko sarja päättyy?

Lähteekö se mopedi käyntiin ? (c) Peero Lakanen

Riemurahat / Tampereen Komediateatteri

Riemurahat / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 7.6. 2014, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Panu Raipia

Rooleissa : Tom Lindholm, Mari Turunen, Aimo Räsänen, Petra Karjalainen, Janne Kataja, Aku Sajakorpi ja Janne Suoniemi

 Ray Cooneyn käsikirjoittama "Riemurahat"-farssi on varsin perinteistä farssikohkaamista. Tapahtumat lähtevät käyntiin kuin varkain. Jean Perkins (Petra Karjalainen) hääräilee iloisin mielin kotosalla, myöhemmin juhlistettaisiin miehensä Henryn (Tom Lindholm) syntymäpäiviä ja tuttavapariskuntakin on tulossa juhlahumuun mukaan. Henry tosin pölähtää kotiin otsa hiessä, mukanaan musta salkku. Salkun kanssa on lähdetty aamulla töihin, mutta paluumatkalla metrossa Henryn oma salkku on vahingossa vaihtunut toiseen samanmoiseen. Eipä siinä mitään, mutta kun tämä uusi salkku pitää sisällään 750 000 puntaa seteleinä. Tilaisuus tekee varkaan ja Henry on välittömästi tilaamassa taksia ja lentoa Barcelonaan ja sieltä Balille, mukaan vain vaimo, rahat ja laukullinen alusvaatteita. H-hetkellä paikalle tupsahtaa poliisimies Davenport (Aimo Räsänen), taksikuski Bill (Janne Suoniemi), Scotland Yardin tarkastaja Slater (Aku Sajakorpi) ja sokerina pohjalla vielä se tuttavapariskuntakin, Betty ja Vic Johnson (Mari Turunen ja Janne Kataja). Puhelinkin soi koko ajan, ja luurin toisessa päässä olevalla tyypillä on pahat mielessään.

(c) Peero Lakanen

 Riemurahoihin sopisi osittain samat kuvailut, mitä kirjoitin muutama viikko sitten Heinolan Kesäteatterin "Ilmasta rahaa"-farssista, eli ovista tullaan ja mennään, osa porukkaa puhuu itsensä pussiin heti kättelyssä ja laskettelee valkoisia valheita minkä ehtii, joku on hetkellisesti kuuro, joku oman itsensä veli, joku hirpakassa, joku on kuollut ja rahaa on ylettömästi käytettävissä. Hyvin tutunkuuloista menoa, mutta piru vie että jaksaa kuitenkin naurattaa, vaikka samankaltaista kohellusta olen nähnyt ties kuinka monta kertaa. Farssi on taitolaji, ja kaiken kruunaa oikeaoppinen ajoitus ja erittäin taitavat näyttelijät.

 Näyttelijöistä seurailin erityisen tarkasti Tom Lindholmia ja Aimo Räsästä, molemmilla kun on ihan oma uniikki tyylinsä, joka toimii poskettoman hyvin. Janne Katajaa en ole aiemmin lavalla nähnyt, mutta mieshän teki varsin hupaisan roolityön ja Jannen puku teki erityisen suuren vaikutuksen. Petra Karjalaista en ole farssin parissa aiemmin nähnyt, hyvin sekin luonnistui. Mari Turusen kyvyt farssinäyttelijänä on pistetty merkille jo aikoja sitten.

(c) Peero Lakanen

 Viltin alla touhuamiset tulivat niin totaalisesti puun takaa, ja se jos mikä nauratti. Samoin huvitti se kaaosmainen meininki, jolla miehet sukukuvioitaan ja stttrytsinviljelyitään selostivat. Välillä olin pihalla kuin lumiukko siitä, että kuka nyt onkaan kenen veli ja mikä salkku seikkailee missäkin, mutta eipä haittaa. Pääasia, että oli hauskaa ja viihtyisää.

 Varsin toimiva kokonaisuus siis, ja extrakiitokset jälleen kerran siitä, että raikasta ihanaa kylmää vettä oli riittävästi myynnissä.

 Riemurahat saa vahvat neljä tähteä ****.

(näin esityksen vapaalipulla)

Täti ja minä / Tampereen Komediateatteri

Täti ja minä / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 3.11. 2012, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Mika Nuojua

Rooleissa Mika Nuojua ja Ulla Tapaninen

Taustaa : Palkittu ja suosittu musta komedia siitä, mitä tapahtuu kun sisarenpoika saapuu monen vuoden tauon jälkeen tapaamaan iäkästä tätiään.

Mika Nuojua ja Ulla Tapaninen / kuva Jarkko Säkkinen,Tampereen Komediateatteri

Plussaa : Tämä oli sellainen pienimuotoinen, sydämellinen tarina. Mika Nuojuan yksinpuheluahan näytelmä pääosin oli, tädillä kun oli vain muutama puhuttu repliikki. Ulla Tapaninen osoitti kuitenkin sen, että pelkillä eleillä ja ilmeillä voi ilmaista paljon kaikenlaista ja aina sanoja ei todellakaan tarvita. Mustaa huumoria oli todella paljon, huomasi nauravansa aika absurdeille aiheille etenkin kuolemaan ja hautajaisiin liittyen. Yleisössä tuntui olevan suurin osa eläkeläisiä minun lisäkseni, mietin että mahtoiko heistä joku loukkaantua rajuista puheista... Yksinäisiä olivat molemmat, niin sisarenpoika kuin tätikin, ja etenkin pojan huutelut ikkunasta muille olivat oudohkoja. Ei tuntunut olevan oikein ihmisystävällinen hän luonteeltaan, mutta lämpesi hänenkin sydämensä lopulta ja etenkin kun tarina sai oudon käänteen poliisin käytyä ovella.

Miinusta : Aluksi en pitänyt siitä, että kohtauksesta toiseen siirryttiin niin nopeasti valojen himmennyttyä. Se tuntui tapahtuvan jotenkin liian nopeassa tahdissa ja toisaalta itse tarina ei edennyt yhtään. Loppua kohti sekin sitten parani.

Muuta : Mieleeni jäi etenkin pari asiaa. Sisarenpojan lause, jossa sanottiin kutakuinkin niin, että "Emmekö kaikki voisi kuolla samaan aikaan niin kenenkään ei tarvitsisi jäädä tänne yksin?" jäi kaihertamaan ja salista poistuttaessa yleisöstä kuultu kommentti, että "Nyt meni hyvä naisnäyttelijä ihan hukkaan" kun Tapaninen ei juurikaan puhunut. Kuten aiemmin totesin, näyttelijäntyö parhaimmillaan on paljon muutakin kuin repliikkejä ja puhetta. Tunteitaan voi ilmaista niin monella muullakin tapaa ja se nimenomaan ei mitenkään himmentänyt Ulla Tapanisen kruunua ainakaan minun silmissäni. Päinvastoin!

Täti ja minä saa Teatterikärpäseltä neljä tähteä ****.

Kesäteatterikauden avaus

Tulikin sitten yhden viikon aikana käytyä kolme kertaa teatterissa :)

Ensin olin Tampereen Komediateatterissa katsomassa farssia "Hulvaton hotelli".Esitys oli nimensä veroinen,ovista tultiin ja mentiin ja kummallisia sattumuksia tapahtui koko ajan.Esityspäivänä oli mieletön helle,näyttelijät saivat pyyhkiä hikeä otsaltaan koko ajan.Harmiton farssi,joka sopii oikein hyvin kesäteatteriesitykseksi (miksei myös muutenkin).Parasta antia oli Jukka Leistin ilmeet ja Heikki Railevirta "ruumiina".Näyttelijöiltä meni muutaman kerran pokkakin oikein kunnolla...

Seuraavaksi oli Heinolan kesäteatterissa ja näytelmänä taas farssi "Ranskalainen pyjama",joka tunnetaan myös nimellä "Älä pukeudu päivälliselle".Olin ensimmäistä kertaa Heinolassa ja paikka oli oikein mukava!Näytelmän olin nähnyt ennenkin,mutta pääosanesittäjät Jaakko Saariluoma ja Puntti Valtonen houkuttivat minut taas katsomaan tätä kohkaamista.Mielettömän sopan pojat saivatkin taas aikaiseksi!Lisäpointsit hervottomalle kokki-Brigittelle,jota esitti Saara Kotkaniemi.Jussi Lampi oli myös sangen vaikuttava ilmestys,etenkin oviaukossa seisoessaan.

Viikonloppuna olin sitten Sappeella katsomassa "Tankki täyteen".Mukana oli myös musiikkia ja se sopi oikein hyvin.Parasta antia olivat tutut kohtaukset,kuten Reinikaisen ja Juhanan kertoma nudistileirivitsi,rovastin mopedinkorjausjutut ja tietysti legendaarinen lavatanssireissu.Mukavaa viihdettä tämäkin.

Teatterikärpänen ojentaa kaikille näille kolmelle esitykselle neljä tähteä :)

Pieni arvostelurypäs teatteripäivän kunniaksi

Maailman teatteripäivän kunniaksi minäkin taas aktivoiduin tänne kirjoittamaan pikaiset arvostelut muutamasta näkemästäni esityksestä...

Sitä ennen kuitenkin mahtisuuret onnittelut Hämeenlinnan teatterille!!Thalia-gaalassa hieno voitto sarjassa "Lasten ja nuorten teatteriteko" ja voittajana tietysti Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö.Huraaaaa!!

Keväällä olen toistaiseksi nähnyt aika vähän esityksiä,mikä on tietysti sääli,mutta laatu on onneksi korvannut määrän tässäkin asiassa.

Pari lastenteatterijuttua haluan ensinnäkin nostaa esille,eli Tampereen Komediateatterin "Hyvää yötä,Herra Hakkarainen" oli varsin hulvaton ja vauhdikas esitys.Olin katsomassa kummityttöni kanssa ja hän rallattelee tunnuslaulua vielä tänäkin päivänä.Hämeenlinnan teatterissa nähty "Kuka lohduttaisi Nyytiä" oli myös oikein ihanaa katsottavaa,hieno värimaailma ja hauskoja yksityiskohtia tulvillaan.Esitys oli sopivan mittainen ja sopii siten mainiosti perheen pienimmillekin katsojille.Mörkökin oli esityksessä mukana...

Hämeenlinnan teatterissa tuli nähtyä myös "Niskavuori",joka olikin aika huikea kokemus.En ole aiemmin ollut oikein niskavuorien ystävä,mutta tämä muutti mieleni ihan täysin.Upeita roolisuorituksia etenkin naisten puolelta - Liisa Peltonen nuorena Loviisana,Katariina Kuisma Hetana ja Ritva Oksanen vanhana Loviisana tekivät etenkin syvän vaikutuksen.

Toinen Hämeenlinnassa nähty näytelmä eli "Tätini on toista maata" olikin sitten lievä pettymys.En tiedä mitä oikein odotin,mutta mielestäni esitys oli aika sekava.Muutamia hienoja näyttelijäsuorituksia tässäkin toki oli (Johanna Reilin varsinkin sekä Arttu Kapulainen) ja pidin kovasti muutamista kohtauksista sekä näytelmän musiikkimaailmasta,mutta lähdin esityksestä aika sekavin mielin.

Tampereen Työväen Teatterissa näin upean "Fanny & Alexander"-näytelmän.Lavastus oli henkeäsalpaavan upea ja näytelmän jaksoi seurata loppuun pitkästä kestostaan huolimatta.Erikoispinnat Puntti Valtoselle!

Tampereella tuli myös nähtyä Chicago-musikaali.Olin varsin vaikuttunut esityksen jälkeen siitä osaamisesta,jota Tampereelta löytyy.Etenkin pääpari Velma ja Roxy (siinä esityksessä Petra Karjalainen ja Petra Saaristo) onnistuivat laulullisesti ja tanssillisesti oikein hyvin,pidin myös Jari Aholan asianajajasta sekä monesta ovelasti tehdystä kohtauksesta.Musikaalissa on useampi eri miehitys,olisi kiintoisaa nähdä mitä muut saavat samoissa rooleissa aikaan.

Kevään suurimmat yllätykset sen sijaan löytyvät Riihimäeltä ja Helsingin Linnanmäeltä!!Ankean työviikon päätteeksi Riihimäellä nähty "William Shakespearen kootut teokset" oli aivan mielettömän hauskaa katsottavaa ja pelasti koko viikon!!Markku Toikka,Esko Rissanen ja Jani Johansson urakoivat kolmistaan koko tuotannon ja vaikka yleisöä oli harmillisen vähän,äijät vetivät ihan täysillä.Kevään parhaat naurut irtosivat takaperin esitetystä Hamletista ja tennissukka-aaveesta:)

Linnanmäellä maaliskuun alussa nähty Muskettisoturit - rock-komedia räjäytti sitten pankin!!Lisää näitä esityksiä tänne,musiikki toimi täydellisesti ja mitä uroita lavalla,huh huh!!Esityksessä riitti silmäniloa sekä naisille että miehille.Kovimmat pisteet Porthoksena kekkaloivalle Ismo Apellille,hiukan hupsulle kuninkaalle Miska Kaukoselle,Buckinghamin herttua Tomi Alatalolle,Nikki Sixx-look-a-likelle Aramis Juho Markkaselle ja upeaääniselle D´Artagnan Jussi Mikkolalle.Biisit soivat päässä vielä seuraavanakin päivänä.Hopi hopi katsomaan kaikki,esityksiä ei ole kauhiasti enää jäljellä.

Syksyn ohjelmistoja alkaa pikku hiljaa ilmestymään ja hyvältä vaikuttaa...kaikenlaista mielenkiintoista luvassa.Sitä ennen on vielä kuitenkin monta esitystä näkemättä kevätkaudesta ja sitten on tuo kesäkin vielä välissä...

Diivat

Diivat / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 9.6. 2010

Kesto noin 2 h väliaikoineen

Ohjaus Panu Raipia

Rooleissa Jukka Leisti,Antti Majanlahti,Satu Silvo,Anu Raipia,Heikki Railevirta,Irmeli Hirvonen,Hannu Kivinen ja Jani Johansson

Taustaa: kaksi köyhää näyttelijää Leo ja Jack (Leisti ja Majanlahti) saavat junassa loistoidean;rikas täti etsii kadonneita veljenlapsiaan Maxiä ja Steveä ja luvassa on kolmen miljoonan dollarin perintö.Miehet päättävät tekeytyä kadonneiksi sukulaisiksi.Asiassa on vain yksi pikku "mutta" : Max ja Steve ovatkin oikeasti Maxine ja Stephanie (joista jälkimmäinen vielä kuuromykkä) eli miehet joutuvat esittämään naisia huijauksen onnistumiseksi... Miten hommassa onnistutaan,sitä kannattaa todellakin mennä itse katsomaan :)

Plussaa : Jukka Leisti ja Antti Majanlahti naisina,aivan mielettömän hurmaavia neitejä sieltä taas kuoriutuikin.Mitä ilmeitä ja eleitä,tyylittelyn mestareita molemmat näyttelijät.Satu Silvo Meg Sniderina upea ja uhkea rotunainen,Anu Raipia hömelönä Audreyna hassu."Tohtori Kiima" Hannu Kivisen roolityöstä pidin myös kovasti.Yleisö nautti ja nauroi,takuuvarmaa hassuttelua ja kesäteatterimeininkiä parhaasta päästä!

Miinusta : Heikki Railevirta pappi Duncan Wooleyna oli jotenkin valju,samoin Jani Johanssonia olisin halunnut nähdä lavalla hieman enemmän.Lavastus oli toimiva,tosin paikalla pyörivät tuulenpuuskat taisivat hieman aukoa ovia väärissä kohdissa?Kuuluvuuden kanssakin oli välillä ongelmia,mutta tuulestakohan sekin johtui?

Muuta : plussaa katetusta katsomosta ja näyttämöstä,vettä satoi nimittäin koko esityksen ajan mutta se ei menoa ja meininkiä haitannut.Olen nähnyt Diivat aiemmin Helsingin Kaupunginteatterissa muutama vuosi sitten,olin unohtanut vallan miten näytelmä päättyy joten ihan mielenkiinnolla menin tätäkin versiota katsomaan.Näin se lähti kesäteatterikausi mukavasti käyntiin:)

Teatterikärpänen antaa Diivoille neljä tähteä **** ja Antti Majanlahden tyttömäiselle muikistelulle täydet viisi tähteä ***** :)

Luolanainen

Luolanainen / Tampereen Komediateatteri  (myös vierailuesityksenä)

Ensi-ilta 15.10. 2009

Kirjoittanut Emma Peirson

Ohjaus Marika Vapaavuori

Luolanaisena Anu Raipia

Taustaa : naisten vastaveto miesten Luolamiehelle,molemmissa ruoditaan omaa ja vastakkaista sukupuolta mehukkaalla tavalla

Plussaa : nauruhermoja kutkutteleva esitys,moni juttu osui ja upposi ainakin meikäläiselle eli tuttua on.Hienosti Anu Raipia tyylittelee eri tyyppien välillä ja jestas mitä "koreografioita" esim. miesten lehdenluvusta ja baarireissuista.Ihan kaikkea en tosin allekirjoita,mutta miehissäkin lienee siis poikkeuksia (ihan kuin meissä naisissakin).Naisten morsiussauna oli herkullinen juttu,olen kuullut tarinoita vastaavista... Oikein mukava esitys,sopii pikkujouluaikaan ja muutenkin ja ihan kaikille.

Miinusta : ei moitittavaa

Teatterikärpänen antaa Luolanaiselle neljä tähteä **** :)