Ihminen välissä - improvisoitu näytelmä / Teatterikorkeakoulu

Ihminen välissä - improvisoitu näytelmä / Teatterikorkeakoulu, Studio 4

Ensi-ilta 20.4. 2016, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Ohjaus Tiina Pirhonen
Muusikko Hannu Risku
Valosuunnittelija Anniina Veijalainen

Näyttämöllä : Paavo Kinnunen, Joonas Kääriäinen, Mari Naumala, Sohvi Roininen, Sonja Salminen ja Miiko Toiviainen

 Mitä saadaan, kun päästetään irti kuusi näyttelijäopiskelijaa, muusikko ja valosuunnittelija, yleisö antaa aiheen ja sitten startataan? Lopputuloshan tulee aina yllätyksenä niin katsojille kuin näyttämöllä huhkivillekin, ja sehän tässä improilussa niin herkullista onkin. Olen huomannut sen, että mitä enemmän jostakin esityksestä tiedän ennalta, sitä suuremmat ennakko-odotukset minulla on ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä tulen pettymään rankasti, etenkin jos tietää jännimmät juonenmutkat etukäteen. (Poikkeuksiakin toki on, kuten esim. Jyväskylän KT:n Ruokahissi, mutta noin niin kuin yleisesti.) Haluan, että minut yllätetään! No, improjutuissa tätä vaaraa ei ole, sillä tiedossa ei ole edes esityksen nimeä ja kaikki tapahtuu meille kaikille ihan just nyt. Ja huomenna kupletin juoni on täysin toisenlainen, eli pitäisi siis mennä katsomaan nämäkin kaikki...

Jännän kolmiulotteinen kuva... (c) Teatterikärpänen

 Ihme kyllä, olin elämäni ensimmäistä kertaa TeaKissa katsomassa esitystä! Ovesta sisään olin toki astunut pari kertaa aiemminkin käydessäni muutama vuosi sitten kritiikin mestarikurssia, jonka jätin kesken ja siksi tämmöisiä jorinoita joudutte lukemaan jatkossakin. Tämä esitys nähdään Studio 4:ssä, joka sijaitsee aulan perällä. Löydätte kyllä perille, sillä minäkin löysin ja se on jo paljon se.

 Ovet aukenivat muutamaa minuuttia ennen esityksen alkua ja pari ensi-iltalaista sieltä tupsahti jakamaan lappusia, joihin saisi kirjoittaa tulevan näytelmän nimen. Pistettiin aivoriihi käyntiin ja kynät suihkivat. Minulla ei sytyttänyt sitten millään, jännä miten tositilanteessa ei tule mitään järkevää mieleeni! Lopulta päästiin katsomoon ja tunnelma oli kuuma kuin löylyssä, muutama jo vähensi vaatetustaan ennen kuin esitys ehti edes alkaa ja professori Björkmanin päälaki kiilteli edessäni lupaavasti jo tässä vaiheessa. Valot valmiiksi, muusikko Hannu Risku soittimensa ääreen ja intoa ja jännitystä täynnä olevat illan tähdet kehiin. Voi sitä silmien loistetta! Lappusista lueskeltiin ehdotelmia ja pohdittiin, minkä kohdalla lamppu pään päällä eniten syttyisi. Oli mm. "Kolmas perhe vasemmalta"-ehdotus, muitakin mainioita jotka tosin painuivat unholaan. Tämän näytelmän nimeksi tuli "Elämännälkä", ja yleisöltä pyydettiin vielä yksi ehdotus tulevaksi tapahtumapaikaksi. Vähän yllättäen se oli baari.

Miiko, Paavo ja Sohvi (c) Auli Karra 

 Ensimmäisen puoliskon aikana näimme mm. papuja viljelevän sulttaanin puolisoineen (Paavo Kinnunen ja Sohvi Roininen) kera nöyrien palvelijoidensa, jotka oli aikoinaan orporaasuina pienokaisina kadulta pelastettu. Palvelusväki yllätti isäntäväen pienellä lauluesityksellä, jossa tuntui korostuvan "lämmin käsi ja lämmin sydän" ainakin toistoista päätellen. Etuoikealla edessäni istunut proffa hytkyi tuolissaan. Muutenkin oli esityksen edetessä hauska seurata yleisön reaktioita, vähän stalkkaajaluonne kun olen. Jotkut nojautuivat uteliaina tuolissaan eteen päin, pari hekottajaakin oli joukossa ja se meinasi ainakin minua naurattaa vielä enemmän, ja meikäläinenhän lähtee hepulikohtauksen reunamilla valumaan tuolilta alas. Oli aika lähellä eilenkin se.

 Lisäksi nähtiin tähtinäyttelijä Kari Mattinen (Miiko Toiviainen) kera lukihäiriöisen vaimonsa Saaran (Mari Naumala) tutkimassa uuden levysoittimen äärellä kokoelmaa, ja sieltä iski silmään levyharvinaisuus vuosien takaa, Mad Bunchin esikoislevy! Bändi tietenkin tuli lavalle vetämään hittibiisiään ja 'Anna mennä, Rico!' - kehoituksesta pääsolisti Rico (Paavo Kinnunen) alkoi vetää sellaista settiä, että itse Remukin olisi ollut ihmeissään. Minusta tuntui, että kohta katkeaa verisuoni päästä kun nauratti niin paljon. Jollain tavalla myös itketti, kun tiesi että tätäkään ei enää nää koskaan?

(c) Auli Karra 

 Eikä siinä vielä kaikki. Kari nähtiin meikkaamassa pukkarissa kera Simpan ja Harrin (Joonas Kääriäinen ja Paavo Kinnunen), näillä kun oli teatteriryhmä Vanhat Ahvenet ja hiukan erilainen tulkinta Kolmesta sisaresta. Moskova tuli mainittua ainakin ohimennen. Tutustuimme myös baarinpitäjään (Sonja Salminen) ja uskolliseen asiakaskuntaan. Nurkkapöydässä istui sympaattinen vanhus (Paavo K), joka paljastui kuuluisaksi näyttelijäksi, siitä telkan kurkkumainoksestakin tutuksi... Vaikutti hivenen tutulta tämä, heh.

 Väliajalla otettiin kaikki vähän happea, ja homma pistettiin pakettiin sitten lopuksi. Sulttaanin pavuissa oli outo sivumaku ja selvisi, että epätoivoinen mies oli mennyt yhdistämään viemäriverkon viljelyksien kasteluveteen ja pavut maistuivat ties mille. Tästä suivaantuneena mies pisti sikalansakin palamaan ja possut kärventyivät hengiltä ihan siinä meidän silmien alla. Näimme myös uskomattoman kauniin ja monimuotoisen vesiputouksen, ja tässä vaiheessa lipsahdettiin nykytanssin puolelle. Mitä liikkeiden harmoniaa ja sulavuutta! Todella kaunista katsottavaa, oikeasti! Sinne virran vietäväksi olisin itsekin mielelläni pulahtanut, kuten sulttaanin vaimokin teki.

 Entäs se Kari? No, Hesarin ilkeä kriitikko oli mennyt haukkumaan miehen täysin luuseriksi ja elämänjanonsa ja -nälkänsä menettäneeksi, ja mies sortui uhkapeleihin ja sai potkut teatterista. Vaan kannatti mennä baariin kuulemaan palautetta fanilta ja viisauksia vanhemmalta kurkkumainoksesta tutulta näyttelijäkollegalta, joka tunsi aikoinaan Tauno Palon ja Tauno Suuri saapuikin paikalle kertomaan jotain todella tärkeää. Tämän voimin Kari sai uutta virtaa ja tajusi, mikä elämässä on arvokasta.

 Illan kruunasi tietysti Mad Bunchin paluukeikka ("Hittoako minä näitä tuoleja lavalle tuon kun nyt ollaan keikalla!" tuumasi Kari) ja "Anna mennä, Rico!" kun kajahti ilmoille, en tiedä olisiko itkenyt vai nauranut. Kertosäe "I love you more than I should" tarttui illan korvamadoksi ja soi päässä vieläkin. Hittiainesta ja niin herkkää. Enää puuttui, että yleisö olisi kaivanut sytkärit esiin ja olisi tehty kädet ilmassa aaltoja. Tunnelma oli katossa.

 Tähänhän olisi voinut alkuun laittaa, että "sisältää juonipaljastuksia". Väliäkös sillä, koskapa samanlaista ei tulla onneksi/valitettavasti enää koskaan näkemään. Vieressäni istunut pariskunta pudisteli päätään, pyyhki silmäkulmiaan ja totesi "on nää uskomattoman ihania!" ja tuohon oli minunkin helppo yhtyä.

Joonas ja Sonja herkistelee (c) Auli Karra 

 Loppukommentit : olihan siellä muutamakin kuollut hetki ja tilanteita, joissa jäätiin hiukan junnaamaan, mutta hienoja pelastuksia ja käänteitä myös näiden vastapainoksi. Minuun teki jälleen kerran vaikutuksen into, poskien hehku ja silmien loiste, heittäytyminen tilanteen vietäväksi. Impro on vaikea laji, se on todettu jo aiemminkin. Nyt kyllä nähtiin muutama niin briljantti kohtaus, että haluaisin nähdä saman uudestaankin, jos olisi mahdollista. Se vesiputous etenkin, ja Mad Bunchin energinen keikka...

 Esityksiä huhtikuun loppuun, lisäinfoa tämän linkin kautta.

(näin esityksen TeaKin kausikortilla)

Täpäräteatterin impromusikaali / Lahden Kaupunginteatteri

Täpäräteatterin impromusikaali / Lahden Kaupunginteatterin Eero-näyttämö

8.4. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Lavalla : Elina Ruti, Sipriina Kauranen, Petri Knuuttila, Anni Kajos, Petteri Hautala, Ville Mäkinen ja Miiko Toiviainen

Muusikko : Sami Hult

 Juna Hämeenlinnasta Riihimäelle oli niin täynnä varusmiehiä ja muuta kansaa, ettei ikinä. Tungos ei hellittänyt Riihimäki-Lahti -rataosuudellakaan, väkeä oli pitkin käytäviä ja tunnelma oli ns. kohdillaan, eli ilmeet sen mukaiset. Tämä ei antanut minua lannistaa, sillä jaksoin olla positiivisella mielellä, koskapa luvassa olisi jotain kivaa ja uniikkia, jota ei tämänkoommin tultaisi näkemään. Hyvän mieleni vielä kruunasi Kauppakeskus TRIOssa radiosta soinut uusi versio New Orderin "True Faith"-hitistä sekä Sinuhen kahvilasta ohimennen ostettu makoisa voipulla.

 Teatterillakin oli väkeä kuin pipoa, ja Hämeenlinnasta oli kaksi bussilastillista väkeä menossa katsomaan Myrskyluodon Maijaa. Bongasin muutaman tutun joukosta ja olisittepa nähneet hämmästyneet ilmeet kun kerroin, että olen itse menossa katsomaan jotain, mitä en itsekään oikein tiedä. Väkeä oli ilahduttavan paljon myös Eero-näyttämöllä, joko Täpäräteatterilla on hyvä maine tai sitten sana oli kiirinyt tällä kertaa erityisen hyvin. Luulenpa, että molempia. Minähän se noviisi olin paikalla ja vaikka improa olen aika paljon eri porukoiden toimesta aiemmin nähnyt, tämä olisi minullekin uutta koska loppupuolella nähtäisiin ja kuultaisiin improvisoitu musikaali.

 Täpäräläiset singahtivat paikalle intoa täynnä, samanlainen kutkuttava tunne oli katsomossakin ja mieli teki itsekin hieroa käsiä yhteen, jotta mitähän jännää tästä nyt on tulossa. Aluksi tietysti improttiin pieni laulu, johon yleisö päätti aiheen adjektiivista ja substantiivista. Laulun aiheena oli mikäs muukaan kuin "Kostea virveli" ja laulu kuului kokonaisuudessaan näin "Järvelle siis, virveli käteen ja järvelle!" jota sitten laulettiin ja reviteltiin huolella. Minään yllätyksenä se ei tullut, että tyypit osaavat laulaa ja leikitellä äänellään. Väistämättä tuli mieleeni Studio Julmahuvin "Hetken laulu", jossa improttiin biisinsanoja tuosta noin eri tilanteissa. Sillä erotuksella, että tällä ei ollut pääasiana huvittaa, vaan ällistyttää, ja se onnistui heti ensitehtävästä. Mainiota porukkaa, faniuduin täysin!

 Alkupuolisko koostui lyhyistä pätkistä (niin, onko muuten olemassa pitkiä pätkiä?) ja niissä näimme mm. Raili-käärmeen syntymäpäivät, joissa paikalla oli niin sokeaa eläintentäyttäjää, Railin ärrävikaista kummia, Englannin kuningatarta kuin mustasukkaista exääkin. Railin omistaja/emäntä yritti sitten arvailla, keitä kaikkia on bileisiin saapunut. Mainiota talenttia osoitti myös tehtävä, jossa ensin esitettiin sama kohtaus mandariinikiinaksi, sitten mykkäversiona ja lopuksi suomeksi, aina parittain ja ainostaan ensimmäinen pari tiesi, mistä on kyse. Vähän kuin 'rikkinäinen puhelin', mutta näytelmäversiona. Alkukohtauksessa oli lentokoneen stuertti sekä taikuri, joka ensin taikoi kärryt kadoksiin, sitten hävisi stuertti ja lopulta koko lentokone. Ihmeen lähelle lopputulos meni! Juu, ja nähtiin myös vesirokkoinen Antero rakastajansa kera sekä sisarukset kasvitietellisessä puutarhassa, ja velipoika oli fanaattinen eläinten ystävä. Löytyi niin toukkaa kuin muitakin öttiäisiä, ja päädyttiin vessaan josta löytyi myös eläimiä marsusta lähtien.

Kiuas sihisee... (c) Aurelija Deksnyte 

 Parhaimmillaan improvisaatio on järjettömän hauskaa ja absurdilla tavalla, kun suusta tupsahtavat jutut yllättävät itse tekijätkin. Muut hekottelevat sivummalla valmiina hyppäämään kehään mukaan, mukava vire on päällä koko ajan ja porukan keskinäinen kemia toimii loistavasti. Niin, ja se hauskuushan ei ole se pääasia, vaan se yllätyksellisyys ja luovuus, mitä kaikkea sitä voikaan keksiä annetuista aiheista. Olen myös nähnyt sellaista improa, jossa tekijöillä näyttää olevan hurjan hauskaa keskenään, mutta yleisöön asti se ei oikein ole kiirinyt vaan olen tuntenut niin suurta pitkästymistä ja myös myötähäpeää, ja mieli tekisi näyttää punaista korttia katsomosta tyyliin "Nyt seis tuo!" Perjantaina ei ollut tätä vaaraa, sillä esitys kupli iloisesti eteen päin, ei jäänyt missään vaiheessa junnaamaan ja jokainen loisti vuorollaan. Naurattikin, mutta ennen kaikkea viihdytti kovasti! Minusta teatterissa on mukavaa tulla yllätetyksi totaalisesti.

 Ennen väliaikaa näimme kolme kohtausta, joista yleisö sai tauon aikana äänestään suosikkinsa jatkoon. Sillä kohtauksella alkaisi varsinainen improttu musikaali. Saimme myös tehdä ehdotuksia musikaalin nimeksi, ja nimiehdotuksista eniten inspiroiva tulisi valituksi. Minun piti alunperin kirjoittaa paperille "Jaska toimii hyvin". Jaa miksi tämmöinen? Olen kirjoittanut lapsena 'kirjan', jossa seikkailee nuori Jaska-poika kera lemmikkeineen ja Leena-nimisine ystävineen. Kuvat olen piirtänyt ja kirjoitustaidottomana selostanut tekstit vanhemmilleni. On aika häröä materiaalia siellä. Jotenkin se Jaska vaan on kulkenut mukanani, ja olen tarjonnut sitä milloin missäkin improtilanteessa lapulla käytettäväksi, vaan vielä ei ole natsannut.

 Ei tälläkään kertaa, sillä musikaalin nimeksi valikoitui "Ei se ollut vitsi!" Saunakohtauksella aloitettiin, ja kiuaskin kasvoi melkoiseksi härveliksi myöhemmin. Kyllä sillä kelpaisi löylytellä isommallakin porukalla "kesää, syksyä ja talvia" (ja tämä laulaen). Toisaalla kaksi neitosta aloitteli kesälomanviettoaan teltanpystytyksellä (toisen tytön nimi oli Leena) ja salskea Make avasi oman kiskan. Ensimmäiseksi asiakkaaksi köpötteli varsin symppiksen oloinen vanhus, joka on kuulemma aina ensimmäisenä paikalla siellä missä tapahtuu. Vanhus käytti itsestään kolmatta persoonaa "vanha Jaakko" tyyliin "Vanha Jaakko kyllä tietää, että jos Make otat paidan pois ja alat pestä ikkunoita, kyllä asiakkaita tulee!" Ja tulihan niitä, juuri nämä telttailevat neitokaiset. Toisaalla saunapariskunta kipuili lapsettomuuden kanssa ja mieltä painoi jokin edelliskesänä tapahtunut sattumus. Makella sen sijaan kauppa ja flaksi kävi, ja aina missä tapahtui, siellä myös vanha Jaakko, jolle rakennettiin oma stalkkaustornikin, josta näkisi koko kylän tapahtumat laajalla skaalalla. Bileetkin tornissa pidettiin, kaikki paidatta Jaakon toiveesta tietty. Jossain vaiheessa minulla välähti mielessä, että sain Jaska-musikaalini sittenkin ihan telepatialla! Mukava oli huomata, että pikku-Jaska ei ollut vuosien saatossa kyynistynyt eikä menettänyt uteliaisuuttaan elämää ja sen tuomia pieniä onnenmurusia kohtaan. Herttaista!

 Täähän oli niin mahtavaa, ettei sen olisi suonut loppuvan ollenkaan! Hyvä Täpäräteatteri, saitte uuden fanin! Toivottavasti olen vieläkin vanhempana yhtä skarppi ja tilanteissa mukana kuin vanha Jaakko, ja aina siellä missä tapahtuu. Se kolmiosainen kiuas oli myös varsin houkutteleva.

(c) Petri Knuuttila 

 Seuraavan kerran Täpäräteatteri nähtävissä Turussa Impro Festivaleilla torstaina 5.5. , jonne lippuja saa tästä linkistä. Kandee käydä myös tykkäämässä Täpäräteatterin Facebook-sivusta, ettei mene mitään ohi jatkossa.

 Hedelmäksi tälle annan hunajamelonin.

(näin esityksen ilmaisella pressilipulla)

Esittelyssä Täpäräteatteri

Kevättuulet lennättävät Teatterikärpäsen tulevana perjantaina Lahteen katsomaan Täpäräteatterin improvisaatioesitystä. Heräsi sitten kysymys jos toinenkin itse kohteesta, eli mikä ihmeen Täpäräteatteri!? Tiedonjanoa sammuttamaan yhytettiin ryhmän perustajajäseniin kuuluva Miiko Toiviainen, joka intoontui vastailemaan varsin kattavasti ryhmän vaiheista. (Heikkis-Jamoa lainatakseni, 'näin käy kun ammattilaiset inspiroi'...)

 No niin Miiko. Mikä ihme on Täpäräteatteri, mistä se sai alkunsa ja niin edelleen? "Täpärä sai alkunsa kolme vuotta sitten Lahdesta, Mutelta eli AMK:n musiikkiteatterilinjalta. Halusin tehdä opinnäytetyöni draamallisesta teatteri-improvisaatiosta ja tutkia sitä, täytyykö impron ylipäänsä olla hauskaa (ja millä tavalla?). Me oltiin usein improttu porukalla koulun jälkeen, mutta opinnäytetyötä ja improviosituja musikaaleja lähti tutkimaan tietty ydinjengi, jolla oli antaa aiheelle aikaa ja intohimoa. Opparin valmistuttua päätettiin jatkaa treenaamista ja esiintymistä, ja ensimmäiseksi pidettiin tietty nimiriihi. Täpäräteatteri sai brainstormauksen jälkeen niin vahvan kannatuksen, etten enää edes muista mitä muita vaihtoehtoja pyöriteltiin."

 Ja siitä se idea sitten lähti... Entä mistä idea improvisoituihin musikaaleihin? "Kaikki lähti tosiaan opinnäytetyöstä, jossa tutkittiin improvisoitujen musikaalien kautta sitoutunutta näyttelijäntyötä ja improa, jonka ensisijainen pyrkimys ei ole hauskuuttaminen (vaikka nauraminen ei missään nimessä ole epäsuotavaa tai harvinaista meilläkään, päinvastoin). Tämänkaltainen tekeminen kiinnosti meitä kaikkia ja jäätiin auttamattomasti koukkuun!"

Vas. Petteri, Elina, Sami, Katariina, Miiko ja Ville (c) Petri Knuuttila 

 Onko ryhmän jäsenistö pysynyt alusta asti samana? "Kutakuinkin kyllä, vaikkakin muutama on muiden kiireiden takia joutunut tiputtautumaan porukasta pois, välillä joku on jättäytynyt vanhemmuuslomalle ja nyt vuoden sisään ollaan otettu remmiin kaksi uutta näyttelijää ja yksi uusi muusikko."

 Minkälaista oppia olette mahdollisesti saaneet improiluun? "Käytämme keikkavaroja mielellämme koulutuksiin. Marc Gassot kävi opettamassa meille mimiikkaa, Jussi Tuurnalta tilattiin musaworkshop, ja osa jengistä kävi Göteborgin kansainvälisillä improfestareilla työpajoissa (oman esiintymisemme ohella). Suunnitelmissa on vielä vaikka mitä, Suomessa on paljon huippuosaajia ja näissä koulutuksissa on mahdollista keskittyä spesifisti johonkin tiettyyn impron osa-alueeseen. Kaikki me olemme myös kouluttautuneita näyttelijöitä, eli perusta improilulle on kahmittu Muten ja Teakin opettajilta, kuten esim. Jouni Leikkoselta ja Tiina Pirhoselta."

 Oletteko Suomessa ainoa porukka, joka tekee tämänkaltaista improa, ja kuinkahan yleistä lienee maailmanlaajuisesti? "Tietääkseni olemme ainoa improvisoituihin musikaaleihin keskittyvä ammattilaisryhmä. Improa tosin tehdään Suomessa niin hirveästi, että epäilen onko tuokaan totta! Musaimproa tekevät kyllä muutkin, ja maailmanlaajuisesti musikaalejakin tehdään. Ensimmäisenä mieleen tulee "Showstoppers", joka esiintyy Lontoon West Endillä ja improvisoi musikaaleja elannokseen."

 Missä olette esiintyneet ja kuinka usein? "Kaikki ryhmän jäsenet opiskelevat alaa ja/tai työskentelevät musiikkiteatterin parissa. Esiintymisiä on aika vaikea järjestää jo ihan aikataulusyistäkin ja siksi keikkatiheyskin vaihtelee. Itse olemme järkänneet keikkoja varsinkin Lahden Pikkuteatterille, joka on ottanut meidät aina avosylin vastaan. Se onkin tavallaan kotiteatterimme. Helsingissä olemme pyörähtäneet muutamaan otteeseen, tälle keväälle buukattiin kaksi improiltaa Lahden Kaupunginteatterille ja toukokuussa on edessä Turku Impro Festival. Yksityistilaisuuksiinkin mennään kun pyydetään, niihin tehdään aina räätälöity paketti. Harvoille synttäreille sopii tunnin mittainen musikaali, joten setti on silloin viihteellisempi ja kevyempi."

 Kerro joku erikoinen esiintymistilanne. "No, Göteborgissa esiinnyimme englanniksi viime syksynä. Meitä ennen esiintyi hyvinkin moderni yhtye, jonka jäsenet olivat kyhänneet itse soittimensa esimerkiksi paketoimalla viulun kettinkiin ja puhkomalla rumpuun reikiä. Yleisö kuunteli sitä "teosta" hyvin hiljaisissa ja hämmentyneissä tunnelmissa pienen ikuisuuden, ja juttu valui vielä yliajalle niin ettei meidän osuutta ennen ehditty pitää minkäänlaista taukoa. Tuon jälkeen oli aika jäätävä fiilis hypätä lavalle. "And now for something completely different..." "

Vas. Miiko, Katariina, Ville ja Elina (c) Petri Knuuttila 

 Millaista palautetta olette yleisöltä saaneet? "Meidän saamassa palautteessa ihmetellään usein varsinkin musiikkia ja koko porukan laulutaitoa. Eräs kommentoi, että ajatteli olevansa muusikko kunnes näki meidän esityksen. Se oli todella imartelevaa. Moni tulee kysymään, että miten paljon ollaan sovittu etukäteen, ja ollaan kuultu sellaisiakin epäilyjä, että koko musikaali oli varmasti valmiiksi harjoiteltu ja sävelletty! Onneksi ehditään oppia ulkoa niinkin modernit lyriikat, mitä näihin musikaaleihin tuppaa usein syntymään..."

 Minkä nimisiä musikaaleja olette esittäneet, muistatko vielä? "Edellisen nimi oli 'Olenko minä perhonen vai ihminen?' 'Poltetut sillat' tehtiin treeneissä viimeksi, 'Pohjoisen porarit' joskus baarikeikalla. (toim.huom. Jälkimmäinen kuulostaa erityisen mielenkiintoiselta musikaalin aiheelta!) Yleisöltä ollaan usein pyydetty pelkät aloituspaikat yhteen tai kahteen ensimmäiseen kohtaukseen, tai jokin sana jonka pohjalta lähteä assosioimaan. Paljon on siis itse asiassa esitetty nimettömiä musikaaleja."

 Miten homma käytännössä siis toimii? Yleisökö päättää nimen ja tyylilajin, vai miten? "Lahdessa yleisö päättää musikaalin nimen ja valitsee myös aloituskohtauksen kolmesta eri vaihtoehdosta, jotka ensimmäisellä puoliajalla nähdään. Tyylilajeilla kikkailu on oma lukunsa, joka olisi kyllä hauska ottaa haltuun. Toistaiseksi ollaan menty määrittelemättömässä genressä, jossa keskiössä on näyttelijäntyö ja moniääniset laulut. Hauskaa on aina, se on ihana sivutuote impron spontaanisuudesta, ja meidän ryhmä pelaa paljon tilannekomiikalla."

 Mukana on siis myös muusikko, eikö näin? "Kyllä vaan, Sami Hult ja Jukka Nylund ovat pianistimme, ja Mikael Saarenkin kanssa on tehty keikkaa. Kaikki kolme ovat paitsi huippumuusikkoja, myös näyttelijöitä ja laulajia, ja esiintyvät itse musikaaleissa eri puolilla Suomea. On mieletön lahja ryhmälle, kun muusikko pystyy näkemään kaiken myös näyttelijän näkökulmasta ja tekemään tarjouksia sen mukaisesti."

 Ketä ydinporukkaan kuuluu tällä hetkellä? "Näyttelijät Petteri Hautala, Anni Kajos, Sipriina Kauranen, Petri Knuuttila, Katariina Lantto, Inka Maijala, Ville Mäkinen, Elina Ruti ja Miiko Toiviainen eli minä, sekä muusikot Sami Hult ja Jukka Nylund."

 Missä muualla täpäräläisiä voi bongailla esiintymästä? "Huh huh, nyt tulee pitkä lista... Anni on kesällä Lahden Uuden Kesäteatterin 'Mökkinaapureissa' ja syksyllä Lahden Kaupunginteatterin 'Housut pois'-musikaalissa. Sipriina vierailee 'Vetten vilinää'-esityksellään Super teatterissa Lahdessa toukokuussa, Petri taas on nyt keväällä mukana Super teatterin 'Don Quijotessa'. Katariina esittää itse kirjoittamansa musiikkiteatteriesityksen 'Ainon vuoro' Kapsäkissä 14.-15.5. , syksyllä on vuorossa Svenska Teaternin 'Skattkammarön'. Elinalla on musikaalikonsertti 16.4. Lahden konserttitalon Felix Krohn-salissa. Sami toimii 'Spring Awakeningin' kapellimestarina kesällä Porvoossa ja syksyllä hän esiintyy Tampereen Työväen Teatterin 'Cabaret'-musikaalissa. Ville ja minä olemme molemmat Turun kesäteatterissa Vartiovuorella, missä tehdään 'Vaahteranmäen Eemeli'. Syksyllä Villen voi nähdä Heikki Sarmannon oratoriossa sekä Tampereen Teatterin 'Sugarissa', ja minulla on tänä keväänä vielä jäljellä reilut kymmenen 'Vampyyrien tanssia' Helsingin Kaupunginteatterissa. Varmaan jotain unohtuikin mainita. Ollaan näemmä aika hyvin pesiydytty eri teattereihin..."

 Perjantaina Lahdessa, missä seuraavaksi? "Turku Impro Festival! Esiinnymme huipputyyppien kanssa torstaina 5.5. iltaesityksessä, josta meille on varattu puolen tunnin slotti. Lippuja sinne voi jo varailla tästä linkistä."

 Onko teillä omia nettisivuja tai vastaavia, ja voiko teidät tilata esiintymään juhliin tms.? "Kyllä meidät voi tilata, taparateatteri (at) gmail.com vastaa kyselyihin, ja meillä on myös omat Facebook-sivut."

 Mitä vielä haluaisit sanoa, terveisiä tai muuta? "Tulkaa katsomaan meitä! Minusta improvisaatioteatterissa on ihaninta ja maagisinta se, että esiintyjät ja yleisö ovat ikään kuin samalla viivalla - kukaan ei tiedä miten käy ja kaikkia jännittää tarinan kehittyminen yhtä paljon. Siksi impro tuntuu heräävän henkiin vasta yleisön kanssa , kun on ikään kuin pelikentän molemmat päädyt mukana. Vastaavaan ei pääse käsiksi missään valmiiksi kirjoitetussa teatterissa."

Hymypoika Miiko :) 

Suurkiitos Miikolle! Perjantaina siis Lahteen, Teatterikärpänen raportoi myöhemmin, miten kävi. Lisäinfoa lipuista  tästä linkistä.

Improklubi / Tampereen Työväen Teatteri

Improklubi / Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubi

Ensi-ilta 7.10. 2015 (oikeastaan joka ilta on myös enskari...), kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Valmennus Teijo Eloranta
Musiikin valmennus Hannu Risku

Lavalla : Maija Koivisto, Suvi-Sini Peltola, Janne Kallioniemi, Jari Leppänen, Tuukka Huttunen ja Severi Saarinen sekä Joonas Mikkilä

 Olen ollut suuri improilun ystävä 90-luvun alusta lähtien, jolloin televisiosta tuli Ryhmäteatterin Nyhjää tyhjästä-repäisyjä. Onneksi muutamia vetoja löytyy YouTubesta, sillä videonauhani kuluivat puhki jo aikaa sitten. Mieleeni on jäänyt etenkin tehtävä, jossa porukan piti kehitellä tyhjästä uusia sananlaskuja ja jonon viimeisenä seisoskeli nuori Martti Suosalo kauhusta jäykkänä vuoroaan odottaen. Linkkiä pätkään ohessa...

 Improvisaatioteatteri Stella Polaris perustettiin myös 90-luvun alkupuolella, ja vuonna 1994 mukaan liittynyt Teijo Eloranta on toiminut tämän Työviksen porukan improvalmentajana. Itse olin tätä ennen nähnyt pari Stellan impovisoitua koko illan näytelmää, "Mitä sais olla"-poppoon (Ville Virtanen, Jussi Lampi, Eero Saarinen ja Kari-Pekka Toivonen) pari sketsikimaraa, Riskiryhmän vierailun sekä Hämeenlinnan Teatterin näyttelijöiden improillan, joka tosin taisi jäädä yhteen kertaan. Työviksen TTT-Klubilla improilut alkoivat lokakuun alussa ja viimeisimpänä tähän ihmeelliseen maailmaan on astumassa Lahden Kaupunginteatteri, jossa vastaavanlainen Improklubi nähdään joulukuun alusta. Oivallista pikkujoulumatskua!

Maija sai Tuukalta kopin näköjään (c) Kari Sunnari

 Konsepti on siis se, että estradille astuu muutama näyttelijä sekä muusikko, ja aiheet lauluihin ja kohtauksiin pyydetään yleisöltä. Katsojilta kysellään myös tyylilajeja, nimiä, tapahtumapaikkoja ym. Torstainen improilta alkoi siten, että verhojen takaa singahti Tuukka Huttunen esiin ja ilmoitti vetävänsä koko illan yksin, koska muita ei ole saapunut paikalle. Huudahdin tässä vaiheessa spontaanin "Jes!", koskapa Tuukkanen on suuri(n) suosikkini.

 No, löytyi sieltä verhojen takaa sitten muitakin tuttuja. Maija Koiviston olin nähnyt aiemmin vain HKT:n mainiona Peppi Pitkätossuna, muut useampaankin otteeseen monilla eri lavoilla. Alkuun päästiin varsin energisellä biisillä, sillä musiikkityylilajina oli punk ja aiheena "Imelä rakkaus". Jokainen revitteli vuorollaan ja sanoituksessa vilisivät niin perunamuusit kuin Anssi Kelan tuore Siwa-keikkakin. Myöhemmin kuultiin mm. Kojo-henkinen tulkinta aiheesta "Närhi", jossa kaksipäinen närhikin sai oman soolo-osuutensa.

 Hillittömintä antia tarjosi azerbaidzanilaisohjaajan (miten tuo maa ylipäätään kirjoitetaan?) elokuva paimenesta, jolla oli vuohi ja keppi (ja tämä asia tuli Suvi-Sini Peltolan toimesta kyllä aika hyvin selville) sekä paikalle pakkolaskun tekevästä lentäjästä. Näimme myös erään kohtauksen Uuno Turhapuro-tyylillä esitettynä ja Severi Saarisen esittäessä Uunoa paikalle saapui eh nimittäin tietysti Spede (Tuukkanen) sekä Simo (Janne Kallioniemi), joista viimeksimainittu teki vielä uimahypyn.

 Improklubi huipentui Kakolasta alkaneeseen tarinaan, jossa naisvanki (Maija Koivisto) lauloi aluksi hymniä paloittelemalleen poikaystävälleen Hoosiannalle (Janne Kallioniemi). Takaumissa tutustuimme myös Hoosiannan pikkuveljeen Heisiannaan (Tuukka Huttunen). Kesken helvetissä tapahtuneen veljesten välisen kilvoittelun nämä ja koko porukka laulaa lurauttivat onnittelulaulun eräälle yleisön joukossa pöllämystyneenä istuneelle synttärisankarille (kyllä, se olin minä) ja itse Jumala (S-S Peltola) oli tästä teosta niin ilahtunut, että ylensi veljekset parempiin kerroksiin. Näin ensimmäisenä adventtina on vaikeaa miettiä Hoosiannaa nyt ilman, että Heisiannakin kävisi mielessä.

 Impro on vaikea laji. Siinä on onnistuttava kerralla tahi sitten mennään metsään, ja itsensänolaamisen mahdollisuus roikkuu ilmassa koko ajan. Siinäpä se onkin impron suola ja sokeri, kaikenlaista voi tapahtua. Muutaman kerran olisin toivonut, että paikalla olisi ollut joku neilhardwick töräyttämässä torvea ja vaihtamassa tyylilajia tai aihetta lennossa, kun tuntui että jämähdettiin paikoilleen eikä oikein muutenkaan lähtenyt tarina lentoon. Huvitti myös seurata sivummalla muiden touhuja seuranneita näyttelijöitä, kun nämä eläytyivät ja valmistautuivat hyppäämään mukaan liikkuvaan junaan tai olivat tikahtua naurusta, kun keskellä lavaa oli onnistuttu saamaan itsensä aikamoiseen liemeen.

 Onnistumispisteitä on hankala jaella tässä lajissa, mutta kyllä henk.koht. Kallioniemen Jannen ja Tuukkasen meininki oli poskettominta. Improklubeilujahan voisi kevyesti katsella vaikka jokaisen, sillä kaikki ovat taatusti erilaisia ja yllättäviä.

 Kesto olikin hiukan pitempi mitä luulin, ja myöhästyin sitten junasta. Sattuneesta syystä ei sitten kuitenkaan hirmuisesti harmittanut!

(näin esityksen pressilipulla)

Stella Polaris / Improvisoitu näytelmä

Vihdoinkin! Minun on pitänyt jo vaikka kuinka ja kauan mennä Kaapelitehtaalle katsomaan Stella Polariksen kehuttua improvisoitua näytelmää, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Stellan väki vieraili parisen vuotta sitten vastaavalla jutulla Hämeenlinnan teatterissa, ja silloin olin toki paikalla. Näytelmän nimi oli silloin "Siivouspäivä" ja siinä muistaakseni piipahdettiin ihan avaruudessakin asti. Nyt tämä keväinen Kaapelitehdas-reissu ei sitten jäänyt pelkästään suunnittelun asteelle, vaan vihdoin ja viimein ryhdyin myös tuumasta toimeen. Ihmetellä täytyy, että miksi vasta nyt, sillä sijaitseehan samoilla kulmilla Teatterimuseokin, jossa kaiken järjen mukaan minun olisi myös kuulunut vierailla jo aikaa sitten... Seuralaiselleni jo pelkkä metromatka eli yksi pysäkinväli Kampista Ruoholahteen oli vuoden tähänastinen kohokohta, hän kun ei ollut aiemmin metrolla kulkenut.

 Olimme sen verran hyvissä ajoin paikalla, että ehdimme nauttimaan muustakin kuin kulttuuriannista. 1€ hinta kahvikupposesta oli miellyttävän kuluttajaystävällinen, ja muutenkin hinnat olivat sangen kohdillaan.

 Ja entäs se illan esitys sitten? Yleisöä oli varsin mukavasti paikalla, ja näyttelijöistä tällä kertaa lavalla olivat Tiina Pirhonen, Elina Stirkkinen, Jami Hyttinen, Ville Tiihonen ja Mikko Penttilä. Musiikista ja mm. erilaisista ääniefekteistä vastasi Jouni Kannisto.

 Yleisö sai siis ehdottaa illan näytelmän nimen ja alkukohtauksen tapahtumapaikan. Sitten mentiin. Näytelmän nimeksi tuli "Umpikuja" ja mistäs muualtakaan se alkoi kuin monitorien äärestä uraanikaivoksen valvomosta. Oskari (Ville T) ja Antti (Mikko P) siellä työvuorossa olivat, ja saapuipa sitten työnjohtaja Pentikäinenkin (Jami H) paikalle vuoronvaihtoon. No, monenlaista käännettähän näissä tämänkaltaisissa näytelmissä on odotettavissa ja aika nopeasti oltiin sitten opettajanhuoneessa, jossa Annelilla (Elina S) alkoi selkeästi olla burn outin merkkejä. Rehtori hänet passitti sitten Mustialan kartanoon/linnaan/linnoitukseen voimaannuttamisleirille muiden kovia kokeneiden opettajien joukkoon. Leirin vetäjä Linda (Tiina P) osoittautui varsin omalaatuiseksi persoonaksi, voimaannutusta tapahtui niin hillittömän poniratsastuksen kuin estottoman kimppasaunomisenkin kaltaisin keinoin. Ja kyllähän sieltä alkoi jo hymynkaretta suupieliin nousemaan näille stressaantuneille opettajapoloille! Tästä porukasta ehdoton yleisön suosikki taisi olla Tero eli tuttavallisemmin "Terska"(Mikko P).

Saman kartanon mailta vastaan tuli sitten erikoinen löydös, joka osoittautui kreivitär Creutzin (Tiina P) muumioituneeksi ruumiiksi. Takautumassa seurattiin sitten kreivi Creutzin (Ville T) ja kreivittären avointa kuhertelua, josta kreivin 5-vuotias harppua taitavasti soittava poika Creutz Junior (Mikko P) ei oikein pitänyt. Pojalla olikin selkeästi pahat mielessään, ja hän sitten myöhemmässä vaiheessa onnistui myrkyttämään uuden "mammansa" sekä tappamaan isänsä.

 Uraanikaivokseen saapui joukko venäläisiä, jotka olivat oikeasti puoliksi robotteja. Ihmistymiskoneen kautta kuljettuaan olivat valmista kamaa kohtaamaan suomalaiset kollegansa, ja aseet tanassa pistettiin heti kättelyssä hengiltä niin Oskari kuin Anttikin. Pelastajaksi kuitenkin saapui kukas muu kuin työnjohtaja Pentikäinen, joka osoittautui kaksoisagentiksi.

 Hervottomin kohtaus esitettiin voimaannuttamisleirillä viherhuoneessa, jossa Terska sai toteuttaa ikuista unelmaansa ja hän pääsi "ooooliooolioooooliooliooo"-huudon saattelemana viilettämään liaanilla estradin poikki. Terska, apinain kuningas. Muut esittivät apinoita. (tässä vaiheessa seuralaistani ei enää niin paljon harmittanut se, että viimeviikkoinen HKT:n Tarzan-reissu meni hänen osaltaan pieleen sairastumisen vuoksi....) Vääriin miehiin rakastunut Anneli löysi Terskan kanssa yhteisen sävelen ja aluksi ajeltiin tandemilla ja lopulta palattiin takaisin Käpylään kouluun, jossa muut opettajat ottivat heidät avosylin vastaan. Ja sitten jopa räpäytettiin ruotsiksi ja yleisökin yhtyi mielettömään "hejsan allihopa"-hokemaan.

 Heikkis-Jamoa lainatakseni, kaikki on mahdollista kun ammattilaiset inspiroi. Kaikki tämä saatiin lopuksi nerokkaasti nivottua yhteen. "Tosi taitavaa porukkaa!" totesi seuralaisenikin, ja samaa mieltä minäkin tietysti olin. Mieletöntä heittäytymistä ja hyvää meininkiä. Huh huh, taas tuli muutamia elinvuosia lisää. Takuulla tulen vierailemaan hiukan useamminkin näitä Stella Polariksen juttuja seuraamassa.

 "Umpikujalle" neljä tähteä ****, tosin tuntuu että näitä on hankala mennä näin edes arvottamaan...

Porukan ryhmäkuva... / napattu Stella Polariksen fb-sivulta