Olimme sen verran hyvissä ajoin paikalla, että ehdimme nauttimaan muustakin kuin kulttuuriannista. 1€ hinta kahvikupposesta oli miellyttävän kuluttajaystävällinen, ja muutenkin hinnat olivat sangen kohdillaan.
Ja entäs se illan esitys sitten? Yleisöä oli varsin mukavasti paikalla, ja näyttelijöistä tällä kertaa lavalla olivat Tiina Pirhonen, Elina Stirkkinen, Jami Hyttinen, Ville Tiihonen ja Mikko Penttilä. Musiikista ja mm. erilaisista ääniefekteistä vastasi Jouni Kannisto.
Yleisö sai siis ehdottaa illan näytelmän nimen ja alkukohtauksen tapahtumapaikan. Sitten mentiin. Näytelmän nimeksi tuli "Umpikuja" ja mistäs muualtakaan se alkoi kuin monitorien äärestä uraanikaivoksen valvomosta. Oskari (Ville T) ja Antti (Mikko P) siellä työvuorossa olivat, ja saapuipa sitten työnjohtaja Pentikäinenkin (Jami H) paikalle vuoronvaihtoon. No, monenlaista käännettähän näissä tämänkaltaisissa näytelmissä on odotettavissa ja aika nopeasti oltiin sitten opettajanhuoneessa, jossa Annelilla (Elina S) alkoi selkeästi olla burn outin merkkejä. Rehtori hänet passitti sitten Mustialan kartanoon/linnaan/linnoitukseen voimaannuttamisleirille muiden kovia kokeneiden opettajien joukkoon. Leirin vetäjä Linda (Tiina P) osoittautui varsin omalaatuiseksi persoonaksi, voimaannutusta tapahtui niin hillittömän poniratsastuksen kuin estottoman kimppasaunomisenkin kaltaisin keinoin. Ja kyllähän sieltä alkoi jo hymynkaretta suupieliin nousemaan näille stressaantuneille opettajapoloille! Tästä porukasta ehdoton yleisön suosikki taisi olla Tero eli tuttavallisemmin "Terska"(Mikko P).
Saman kartanon mailta vastaan tuli sitten erikoinen löydös, joka osoittautui kreivitär Creutzin (Tiina P) muumioituneeksi ruumiiksi. Takautumassa seurattiin sitten kreivi Creutzin (Ville T) ja kreivittären avointa kuhertelua, josta kreivin 5-vuotias harppua taitavasti soittava poika Creutz Junior (Mikko P) ei oikein pitänyt. Pojalla olikin selkeästi pahat mielessään, ja hän sitten myöhemmässä vaiheessa onnistui myrkyttämään uuden "mammansa" sekä tappamaan isänsä.
Uraanikaivokseen saapui joukko venäläisiä, jotka olivat oikeasti puoliksi robotteja. Ihmistymiskoneen kautta kuljettuaan olivat valmista kamaa kohtaamaan suomalaiset kollegansa, ja aseet tanassa pistettiin heti kättelyssä hengiltä niin Oskari kuin Anttikin. Pelastajaksi kuitenkin saapui kukas muu kuin työnjohtaja Pentikäinen, joka osoittautui kaksoisagentiksi.
Hervottomin kohtaus esitettiin voimaannuttamisleirillä viherhuoneessa, jossa Terska sai toteuttaa ikuista unelmaansa ja hän pääsi "ooooliooolioooooliooliooo"-huudon saattelemana viilettämään liaanilla estradin poikki. Terska, apinain kuningas. Muut esittivät apinoita. (tässä vaiheessa seuralaistani ei enää niin paljon harmittanut se, että viimeviikkoinen HKT:n Tarzan-reissu meni hänen osaltaan pieleen sairastumisen vuoksi....) Vääriin miehiin rakastunut Anneli löysi Terskan kanssa yhteisen sävelen ja aluksi ajeltiin tandemilla ja lopulta palattiin takaisin Käpylään kouluun, jossa muut opettajat ottivat heidät avosylin vastaan. Ja sitten jopa räpäytettiin ruotsiksi ja yleisökin yhtyi mielettömään "hejsan allihopa"-hokemaan.
Heikkis-Jamoa lainatakseni, kaikki on mahdollista kun ammattilaiset inspiroi. Kaikki tämä saatiin lopuksi nerokkaasti nivottua yhteen. "Tosi taitavaa porukkaa!" totesi seuralaisenikin, ja samaa mieltä minäkin tietysti olin. Mieletöntä heittäytymistä ja hyvää meininkiä. Huh huh, taas tuli muutamia elinvuosia lisää. Takuulla tulen vierailemaan hiukan useamminkin näitä Stella Polariksen juttuja seuraamassa.
"Umpikujalle" neljä tähteä ****, tosin tuntuu että näitä on hankala mennä näin edes arvottamaan...
Porukan ryhmäkuva... / napattu Stella Polariksen fb-sivulta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).