Haastattelussa Mikkomarkus Ahtiainen

 Näyttelijä Mikkomarkus Ahtiaisen tapasin maaliskuun alussa 2026 Kotkan Kaupunginteatterin näyttelijälämpiössä. Aiemmin päivällä olin käynyt katsomassa näytelmät Anna Karenina ja Forever Young, joissa molemmissa Mikkomarkuksella oli rooli. Lämpiön pöydällä oli verenpainemittari, ja pyynnöstäni hän mittasi paineet ja sykkeet ennen haastattelua ja haastattelun jälkeen. Miten mahtoi käydä, sen voitte lukea lopusta.

(c) Niklas Riihelä 

 Vuonna 1978 syntynyt Mikkomarkus on kotoisin Tesjoelta. ”Samana vuonna muuten The Police julkaisi debyyttilevynsä Outlandos d´Amour ja Dire Straits julkaisi levyn Dire Straits, nämä täytyy mainita tähän. Tesjoki on pieni kylä Loviisan kupeessa, 40 km Kotkasta. Passissani ja syntymätodistuksessani lukee syntymäpaikkana Ruotsinpyhtää, mutta nykyään sekin on osa Loviisaa. Aikoinaan valtatie meni Tesjoen ohi ja Tesjoen Kesoililla pysähtyi monet kuuluisuudet keikkamatkoillaan. Niiltä ajoilta mulla on ainakin Kake Randelinin ja Ismo Alangon nimmarit, isä niitä kävi pyytämässä. Aika-ajoin siellä tulee käytyä nostalgiareissulla, näytän tyttärilleni vanhoja leikkipuistojani ja semmoista mukavaa. Kyllähän siellä tuli asuttua melkein 20 vuotta elämästäni. Lisäksi oon asunut Kotkassa, Lahdessa, Helsingissä ja Joensuussa, josta palasin takaisin tänne. Paluu Kotkaan on ollut mun elämäni paras päätös. Mulla on upea työpaikka ja rakas perhe, jonka kanssa asutaan yli satavuotiaassa paritalon puolikkaassa Karhulassa.”

 Mitä harrastat? ”Musiikki on aina ollut mulle tärkeää, soittaminen ja musiikin kuuntelu. Meillähän on täällä teatterin oma bändikin, Eagles Without Wings. Siinä on lisäkseni Juho Markkanen, Konsta Lippo, Jarkko Sarjanen, Jouni Bäckström ja Marika Huomolin. Mukavaa on. Kotkan Meripäivillä oli pari isoa keikkaa ja lisäksi on soitettu teatterin pikkujouluissa ja vappushowssa. Vaikka tää liittyy vahvasti mun ammattiini, musiikki uppoaa muhun täysillä. Lisäksi mä tykkään ulkoilla perheeni kanssa, sienestää ja mökkeillä. Vaimoni Hannan kanssa harrastetaan tietovisoja. Ollaan katsottu kaikki På Spåret ja Hengaillaan -ohjelmien jaksot. Sen lisäksi ollaan voitettu lukuisia kertoja paikallinen livemusavisa kahden hengen joukkueellamme nimeltään Enemmän duoo ku Han Soloo.”

Eagles Without Wings (c) Virpi Siira

 Milloin ja miten teatterikärpänen puraisi sinua? ”Ihan tarkkaa ajankohtaa en muista. Rakkaan isoveljeni kanssa tykättiin Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Pedro Hietasen meiningeistä - Hei hulinaa, Hui helinää, Serpien kylässä… Ne loi tietynlaisen pohjan, ja velipojan kanssa tehtiin sitten itse kuunnelmia, niissä improttiin kaikenlaista ja ideata oli jos jonkinlaista. Olin nuorena aika ujo ja esiintyminen jännitti, mutta ´95 sain vanhemmiltani ensimmäisen kitarani ja päädyin jo seuraavana vuonna esiintymään koulun itsenäisyyspäivän juhlissa, jossa esitin yksinäni kitaran kera R.E.M.:n Losing my religionin. Sen jälkeen mua pyydettiin mukaan teatteriporukkaan Multi-Action Team, siinä oli mukana loviisalaisia nuoria. Liityin porukkaan ja se oli vahvistus siitä, että tässä on nyt jotain. ´98 laitoin hakupaperit TeaKiin, mutta en uskaltanut mennä pääsykokeisiin. Realiteetit jotenkin iski silloin. Ujo poika Tesjoelta lähtisi muka Helsinkiin pääsykokeisiin, ei mitään järkeä! Tutustuin sitten muutamiin paikallisiin taiteilijoihin, joiden kanssa tuli tehtyä erilaisia teatteriproggiksia, stand upia ja muuta. Sain vinkin Lahden Kansanopistosta, hain sinne ja pääsin. Sen vuoden aikana opin teatterista todella paljon, opiskelu oli tiivistä. Sain oppia, sain tehdä virheitä. Pari koulukaveriani pääsi TeaKiin ja tajusin, että mullakin voisi olla mahdollisuuksia. Päädyin sitten Helsinkiin Kellariteatteriin ja tapasin siellä Kimmo Hirvenmäen, jonka kanssa ystävystyttiin ja tehtiin muutama juttu. Aloin tehdä enemmän stand upia, se lähti kulkemaan oikein hyvin. Vuonna 2004 olin täyttämässä 25 vuotta ja päätin, että nyt jos koskaan on oikea aika hakea TeaKiin. Eipä ainakaan jäisi harmittamaan se, etten koskaan hakenut kunnolla. Oloni oli rento, ei ollut paineita. Olin saanut ujouden tilalle itsevarmuutta ja kokemusta, ja mulle oli jo syntynyt jonkinlainen tieto omasta näyttelijyydestäni. Yli tuhannen hakijan joukosta olin yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät sisään vuonna 2004. Välillä näen unia, joissa oon jälleen pääsykokeissa ja ajattelen, että pitääkö mun nyt uudestaan käydä tää viisi vuotta! Olihan siellä paljon kaikkea, vaikka niin rakas ja hieno kokemus olikin. Kurssikavereitteni kanssa pidetään vuosittain kurssitapaaminen ja vaihdetaan kuulumiset. Samat ongelmat ja haasteet meitä yhdistää, ja sama rakkaus lajiin. Viisi vuotta tehtiin yhdessä, revittiin itsemme auki, epäiltiin itseämme. Mieletön yhteisö, joka ei katoa koskaan.”

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli nimeltään Sotatila. Mä kamppailin aika paljon kroppani kanssa, ja pääni kanssa myös. Oli monenlaisia haasteita. Kroppani meni tilttiin kolmantena vuonna, olin tekemässä kandintyötä. Koulun ohessa tein edelleen paljon stand upia ja olin mukana Eriteatterissa, jossa tehtiin esimerkiksi ensimmäinen teatteriversio Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjasta. En ollut pääroolissa, mutta tein parisenkymmentä sivuhahmoa. Tein kaikkea koulun ohella ja nautin kyllä, koin että opin paljon enemmän tekemällä muutakin kuin olemalla pelkästään koulussa. Mutta sitten mä uuvutin itseni ihan loppuun, todellakin oli verenpaineet korkealla. Rytmihäiriöitä ja univaikeuksia, stressiä ja huolta. Kun oli huono olo, kropassakin tuntui siltä ettei jaksa. Lopputyöni oli kirjoitelma siitä, miten sain itseni maisterivuonna parempaan kuntoon, rupesin ymmärtämään päätäni ja kroppaani paremmin. Olin tietyllä tavalla julistanut itselleni sotatilan, ja nyt pyrin tekemään sovinnon fyysisen ja psyykkisen olemukseni kanssa, kohti parempaa tulevaisuutta.”

 Mikäs oli taiteellinen lopputyösi? ”Tein niihin aikoihin kahta juttua päällekkäin, mutta taiteellinen lopputyöni oli TeaKissa nimeltään Mitä sinustakin tulee. Tua Harnon teksti, Sirpa Riuttalan ohjaus. Olimme viimeinen vuosikurssi, joka pystyi valmistumaan neljässä vuodessa. Kandintyö tuli pakolliseksi kolmantena vuonna ja sitä ei aiemmin ollut, ja vuodessa pystyi valmistumaan maisteriksi. Mä pääsin kuitenkin musiikkilinjalle Ushma Olavan, Elina Aallon, Jemina Sillanpään ja Kaisa Leppäsen kanssa, ja se oli meidän kaikkien taiteellinen lopputyö. Samoihin aikoihin mä pääsin Komediateatteri Arenaan tekemään komediaa Spede ja kumppanit, se oli sitten tavallaan ”henkinen lopputyö”. Pääsin näyttelemään Vesa-Matti Loiria ja Uuno Turhapuroa, lapsuuden idoleitani. Se oli viimeinen Ere Kokkosen käsikirjoittama juttu. Hänen piti se myös ohjata, mutta menehtyikin ennen harjoitusten alkua. Santeri Kinnunen pelasti tilanteen ja tuli ohjaajaksi. Se oli ensi-illassa vuonna 2008 ja jatkui keväällä 2009, ja mähän valmistuin silloin.”

Spede ja kumppanit (Janne Kataja, Antti Laukkarinen ja MM) (c) Liisa Lipas

 ”Siinä Komediateatterin jutussa oli maskeeraajana Marjut Samulin, joka oli paikalla myös silloin kun Vesku loi Uunon. Veskuhan teki Uuno-maskin aina itse ja Marjut kysyi multa, että teetkö itse myös. Tietysti tein. Uuno oli näytelmässä lavalla neljään eri otteeseen ja siinä välissä pesin maskin aina pois. Pirtulla putsasin hampaat. Onneksi ei tultu esityksen jälkeen puhalluttamaan! ”Ihan tässä pirtulla vaan pesin hampaitani muina Loireina, mitään en oo ottanut…” Siinä sitä olis ollut selittämistä.”

 Kuka oli kumminäyttelijäsi? ”Lasse Karkjärvi. Hän on kotoisin Valkosta, Loviisasta. Meitä paikallisia taiteilijoita ei monia ole. Rakas Oili-äitini oli aikoinaan Loviisan Elannossa töissä ja Lasse oli nuorena miehenä äitini työkaveri. TeaKin alkuaikoina bongasin hänet läheisestä ravintolasta, menin esittäytymään, kerroin äidistäni ja hän riemastui. Pyysin häntä kumminäyttelijäkseni siinä, lyötiin kättä päälle ja se asia oli sitä myöten selvä.”

(c) Tommi Mattila 

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Mainitsinkin jo Kellariteatterin ja Eriteatterin, joista jälkimmäisessä tehtiin Juoppista nuoren miehen vimmalla ja energialla. Kandintyön tein Teatteri Takomoon, se oli Kansallisnäytelmä Kivi. Mainitsin myös aiemmin Hirvenmäen Kimmon, ja tämä oli hänen kirjoittamansa näytelmä Aleksis Kivestä. Maisterivuonna olin Komediateatteri Arenassa vajaan vuoden ja koulun jälkeen menimme silloisen puolisoni kanssa Joensuun Kaupunginteatteriin. Olin siellä ensin vuoden ja sitten syntyi ensimmäinen tyttäreni, jäin hänen kanssaan kotiin vuodeksi. Kaipasin takaisin juurilleni ja vuonna 2013 aloitimme työt täällä Kotkan Kaupunginteatterissa. Siinäpä ne teatterit taitaa olla. Lisäksi on tullut oltua kesällä Lahden Karirannan Kesäteatterissa ja Kumpulan Metsäteatterissa, mutta valmistumiseni jälkeen en oo kesäteatteria tehnyt. Nautimme pitkästä kesälomasta nykyisen puolisoni kanssa, hän kun on opettaja ammatiltaan.”

 Mainitse muutama itsellesi merkityksellinen roolityö tai koko proggis. ”Nuoruusvuosieni isot jutut oli kyllä nuo Kansallisnäytelmä Kivi ja Spede ja kumppanit. Ensimmäinen pääroolini oli Kansanopiston näytelmässä Työmiehen vaimo. Tajusin sitä tehdessä, että tavassani nähdä näyttelijäntyö on jotain järkeä. Kotkassa on ollut paljon hyviä juttuja. Keisarikuntaa tehtiin vuonna 2014. Olin ollut Joensuussa vähän hukassa ja vuoden kotona pienen lapsen kanssa, ja piti vähän hakea, että mites tää mun näyttelijyys nyt menikään. Olin siinä Keijo ”Kinkku” Laitinen, semmoinen hauska side kick -hahmo Teemu Koskisen ja Eppu Pastisen pääkaksikon rinnalla, ja se oli nautintoa ja hauskanpitoa koko Keisarikunta. Sitä oli erittäin mukava tehdä, ja esityksen puolella oli koko kaupunki. Se oli täällä iso juttu ja menestys. Tietysti on mainittava oma showni Nelikymppinen vuodelta 2018. Siinä oli stand uppia, omia biisejäni, pari muusikkoa ja esityspaikkana legendaarinen Ravintola Kairo. Sitä esitettiin 40 kertaa, eka puolisko oli kipeitäkin asioita sisältävä katsaus elämääni ja toinen puolisko oli puhdas stand up -setti. Välissä oli omia biisejäni. Parin vuoden kuluttua tulee 50v täyteen. Vähän muhittelen tässä, että olisko intoa tehdä vastaavanlainen setti silloin. Kairoon on tehty muitakin kivoja juttuja, vaikkapa Vadelmavenepakolainen, jossa oli mukana ruotsalaisia biisejä tarinan lomassa. Mä olin Mikko Virtasena, Toni Harjajärvi ja Annuska Hannula teki kaikki muut roolit. Yllätettiin yleisö, Kairossa on totuttu näkemään lähinnä revyitä ja musiikkijuttuja, ja tää oli dramatisointi romaanista. Toki musiikkia oli mukana tässäkin. Mika Eirtovaara tuli ohjaamaan vuonna 2016 brittiläisen kauhukomedian Muumio, sitä oli kiva tehdä. Komiikka on mulle luontaista, tykkään heittäytyä ja siinä on mulla eniten annettavaa. Toki mä tykkään tehdä kaikenlaista, mutta komiikan parissa oon eniten kotonani. Sitten olin kauden 2021-2022 isyyslomalla mun ihanan Matilda-tyttäreni kanssa ja sen jälkeen palasin voimaantuneena Katja Krohnin ohjaamaan Addams Familyyn. Esitin siinä erikoista Fester-setää, joka on yksi mun kiitetyimpiä roolejani. Harvoin olen rakastanut omaa roolihahmoani niin paljon kuin rakkaudenkipeää Fester-setää.”

Addams Family (c) Niklas Riihelä 

 Onko sinulla jäänyt mieleesi vuosien varrelta jokin tietty oppi tai ohjenuora? ”Erittäin hyvä kysymys. Meillä oli justiinsa yleisötyöhön liittyvä seminaari, johon multa pyydettiin puheenvuoro. Oon tehnyt täällä Mozartista Aviciihin -kokonaisuutta, joka on Kymi Sinfonietan ja Kotkan Kaupunginteatterin yhteistuotanto, ja siinä on mukana klassista musiikkia ja esimerkiksi Michael Jacksonin Beat it. Oon päässyt laulamaan kaikenlaista hienoa siinä, todella yllättävä konserttikokonaisuus. No, aloitin puheenvuoroni sillä, että kouluajoilta on jäänyt mieleeni näyttelijäntyön professorini Vesa Vierikon Kari Väänäseltä kuulema lause ”Näyttelijäntyö on hallittua skitsofreniaa”. Ymmärsin sen kyllä, mutta se konkretisoitui mulle vasta myöhemmin tehdessämme vuonna 2016 tänne näytelmää Neljäntienristeys, jonka ohjasi Miko Jaakkola. Mulla on tosi hankala isäsuhde, paljon asioita jäi puhumatta ja käsittelemättä, ja hän oli menehtynyt paria vuotta aiemmin. Näytelmässä Osku Haavisto esitti mun roolihenkilöni alkoholisti-isää, jonka haudalla ollaan kesken näytelmän. Muistan olleeni oman isäni arkulla hyvästelemässä vuonna 2014, ja yllättäen mulla oli näytelmässä samanlainen tilanne. En ollut aikaisemmin pystynyt itkemään lavalla, nyt itkin välillä niin että ihan tärisin. Öisin heräsin siihen, että riitelen isäni kanssa ja muuta vastaavaa. Sitten tajusin. Hallittua skitsofreniaa. Ymmärtääkö mieleni milloin näyttelen? Oon roolissa ja tunne onkin aito ja muistuttaa tilanteesta, joka on ollut kipeä asia ja lähiaikoina aidosti läsnä elämässäni. Tuota asiaa oon joutunut purkamaan aika paljon. Miten näytellä illasta toiseen kohtausta, joka aidosti sattuu ja tuntuu pahalta. Miettinyt, että noissa tilanteissa en ole ollut tietyllä tavalla oma itseni ja mikä olisi väylä siihen, että mulla on kaikki hyvin ja voin hyvin. On ollut muitakin rankkoja draamarooleja, kuten näytelmässä Risteys, joka oli avioliittodraama edeten reaaliajassa, ja keskellä näytelmää miehellä oli totaalinen romahdus. Esityksen jälkeen pukuhuoneessa puhaltelin näytelmän itsestäni ulos, katsoin peiliin, juttelin itselleni, kuuntelin jonkun tietyn biisin ja hengittelin rauhassa, jotta en lähtisi kotiin siinä näytelmässä olleessa tunnetilassa. Ja että pystyisin nukkumaan yöni hyvin. Se toimi tosi hyvin.”

 Mitkä ovat sinun vahvuutesi näyttämöllä? ”Komiikka ja tietynlainen rytmin taju. On tullut tehtyä kolmisensataa stand up -keikkaa ja siinä on tosi tärkeää, että on hauska ja myös ymmärtää tarinankerronnan rytmiä ja myös kuuntelee yleisöä. Jännä ristiriita siinä, että näyttelijänä pitäisi unohtaa yleisön läsnäolo täysin, vaikka joissakin jutuissa se palvelee hirvittävän hyvin, että pystyy hengittämään samaa ilmaa yleisön kanssa, aistimaan mitä voi tehdä ja yllättämään itsensä uudelleen. Tykkään siitä, että mikään esitys ei ole samanlainen. Siihen vaikuttaa moni asia ja aina pitää lähteä vähän tutkimaan ja aistimaan ilmapiiriä. Pyrin myös olemaan aito, vaikka tekisinkin vahvaa karakteeria. Ja osaan olla rehellinen itseäni kohtaan.”

 Onko sinulla jotain erityistaitoja? ”Viimevuosina oon ottanut bassonsoitonkin haltuun ja ryhtynyt soittamaan myös koskettimia, koska bändissä on jo parikin huippuhyvää kitaristia Markkasen Juho ja Sarjasen Jarkko. Ymmärrän niiden soitinten logiikan. Mähän en oo koskaan musiikkia opiskellut, oon itseoppinut. Tiedostan myös sen, etten ole mikään tanssija, mutta osaan tarvittaessa liikuttaa itseäni mielenkiintoisesti ja se on mielestäni vahvuus myös. Hei, ja mä oon radiossa aikoinaan pyörineen Poppikoulun yksi menestyksekkäimmistä kilpailijoista!”

Mozartista Aviciihin (c) Katja Raanoja

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Kaikkea pystyisi varmaankin oppimaan, jos saisi rauhassa opetella. Jos joskus saisin Hildurista Jakobin roolin, olisi upeaa oppia neulomaan villapaitaa. Joku yllättävä ja mielenkiintoinen taito olisi mukava. Ajokortinkin ajoin vasta vanhemmalla iällä. Mulla meni pitkään tulla sinuiksi autojen kanssa. Remonttihommiinkin tuossa ryhdyin appiukon seurassa ja kotona on nyt kiva ihailla omaan kädenjälkeään. En lähtisi kyllä lentokonetta lentämään, surffaamaan enkä lähtisi varsinkaan Erikoisjoukkoihin! Verenpaineet nousee jo pelkästä ajatuksesta.”

 Verenpaineitakin ajatellen se neulominen on kyllä parempi vaihtoehto. Ehditkö käydä katsomassa teatteria itse vapaa-ajallasi? ”Vähän huonostihan sitä vapaa-aikaa on, kun on kuusipäiväinen työviikko, mutta kyllä mä pyrin katsomaan ainakin kaikki oman teatterin jutut. Just kävin katsomassa meidän Naapurinäyttämöllä Lempin. Se oli hieno teos. Vaimon kanssa käytiin vapaana viikonloppuna katsomassa Tampereen Työväen Teatterin Kaunotar ja Hirviö, joka oli alusta loppuun täyttä riemujuhlaa.”

 Mitkä asiat inspiroi sinua töissä ja elämässä yleensä? ”Perhe inspiroi ja tuo elämääni iloa valtavasti. Äitiini ja sisaruksiini on hyvä ja lämmin suhde. Ystävät inspiroi myös. Töissä saan inspiraatiota tietysti työporukasta, meillä on täällä hyvä tiimi. Itsekin kun olen jo 13 vuotta täällä ollut, vakiporukka on pysynyt aika samana pitkään. Tiivistä yhteistyötä teknisen henkilökunnankin kanssa, ja kaikkien kanssa tulen hyvin toimeen. Se on tärkeää.”

Muumio (c) Snoopi Siren

 Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”No kotimaisista jo mainitsemani Loiri, Petelius ja ehdottomasti nostettava Pedro Hietanen. Hän on sketseissä vähän semmoinen side kick -muusikko, mutta ne Dokulamput ja muut, voi hyvänen aika sentään! Hänellä taisi olla maailman huonoin pokka, niissä yskittiin aika paljon. Lunta tupaan -sarjaa ja Pitkän Jussin majataloa rakastin myös, veljeni ne mulle esitteli aikoinaan. Nyhjää tyhjästä kolahti kovaa - Mikko Kivinen, Vesa Vierikko, Miitta Sorvali, Martti Suosalo… Robin Williams on ollut mulle tärkeä, hänen komiikantajunsa ja rytmitajunsa oli aivan älytön, ja mikä vauhti! Ja ne hänen draamaroolinsa, voi että! Kuolleiden runoilijoiden seura, Heräämisiä, Good Will Hunting. Hän pystyi myös rauhoittumaan. Ohjaajista mulle on kolahtanut Mike Flanagan, hän on tehnyt vaikkapa sarjat The Haunting of Hill House ja Usherin talon tuho. Elokuva Life of Chuck on mulla vielä näkemättä. Stand upin puolelta Eddie Izzard on mun ykkössuosikkini.”

 Tässä kohtaa meitä molempia alkoi kovasti yskittää, ja siitä luontevasti siirryimme keskustelemaan sarjasta Ruuvit löysällä (The Fast Show), jossa Bob Flemingiä alkoi aina kovasti yskittää kesken ohjelmansa nauhoituksen.

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa maailmasta? ”On hienoja näyttelijöitä paljon, mutta haluaisin saada roolin sarjasta Only Murders in the Building. Olisi hienoa tehdä myös uusintaversio leffasta Three Amigos, jossa korvaisin Chevy Chasen ja näyttelisin yhdessä Steve Martinin ja Martin Shortin kanssa.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Dave Matthewsin. Oon kuunnellut paljon musiikkia ja fanittanut monia, mutta Dave Matthews Bandissa on aina ollut jotain sellaista, mikä menee kaiken muun edelle. Hänellä on hieno biisi 27, jota ei ole koskaan levytetty. Siitä saisi hienon kahden miehen cowboy-balladin. Oon nähnyt muuten paljon unia, joissa olen Pearl Jamin Eddie Vedderin kaveri ja ollaan just laulamassa jotain, ja herännyt kesken kaiken. Hitto! Se tuntui niin todelliselta. Yrittänyt nukahtaa uudestaan, ja sitten ollaankin mummon kanssa hiihtämässä. Mikä on toki mukavaa sekin. Mutta mihin jäi Eddie Vedder?”

 Mitäs laulaisit minun kanssani karaokessa? ”Tämähän ei olisi mikään ilmiselvä Armi ja Danny-veto, vaan jotain aivan muuta. En tiedä miksi tuli mieleeni Kolmas nainen ja biisi Maanantai!”

 Sitä sitten lauletaan pätkä. Ei muistu kuin alku mieleen...

 Minä kyllä ehdotan tähän Duran Durania ja Save a Prayer. Tästä oli meillä aikoja sitten somessa pienimuotoista hehkutustakin. ”Voi että! Upea biisi ja tehtäisiin siitä lähes yhtä upea duetto. Tulin kerran taksilla kotiin jostain ja perillä oli vielä radiosta Save a Prayer kesken. Kysyin taksikuskilta, että voinko kuunnella vielä tän biisin loppuun. Se onnistui, mittari kyllä raksutti koko ajan mutta se ei haitannut yhtään. Ilolla maksoin kuullakseni sen loppuun asti, oli se sen arvoista.”

 Tähän väliin sitten keskustelimmekin pitkään erinäisistä hienoista keikkakokemuksista, Duran Duranista, Michael Jacksonista, Dire Straitsista ja U2:sta. (Ja haastattelun päätteeksi ”pakotin” Mikkomarkuksen kuuntelemaan kaksi Yungbludin biisiä.)

Vadelmavenepakolainen (Toni Harjajärvi, Annuska Hannula ja MM) (c) Juha Lahtinen

 Mitä sinun mielestäsi on ”teatterin taika”? Onko se ylipäätään selitettävissä oleva asia vai pelkkä myytti? ”On se olemassa, mutta ei välttämättä selitettävissä. Meillekin tuohon suurelle näyttämölle mahtuu parhaimmillaan 370 katsojaa ja siihen päälle näyttelijät, ja me kaikki siinä suhteellisen pienessä tilassa hengitämme hetken samaa ilmaa. Kaikki syntyy juuri siinä hetkessä, ja kokemus on aito. Kaunotar ja Hirviö oli täynnä teatterin taikaa, sitä oli nautinto katsella. Kyllä mä leffojakin katsellessani itken, mutta teatterissa iskee se hyvänolon ja onnen tunne. Että voin livenä katsoa, kokea ja tuntea näin voimakkaasti! Teatterin taika vaatii katsojan - ei se mitenkään riitä, että lavalla keskenämme pyöritään.”

 Kerro joku erikoinen sählinki esityksestä. ”Keisarikunnassa olin siis kitaristi Kinkku Laitinen, ja ensimmäisessä kohtauksessa esitellään bändi. ”Kinkku is the guitar man of the band!” Lava oli liikuteltava ja näyttämömestarin kanssa oltiin sovittu, että jompikumpi meistä tsekkaa, että kitara on siinä missä pitääkin. No, yhdessä esityksessä kumpikaan meistä ei ollut tarkistanut asiaa! Tulin lavalle ja huomasin samantien, että kitara ei olekaan paikallaan. Koskisen Teemu jo aloitti laulamaan. Bongasin äkkiä guiro-soittimen ja nappasin sen käsiini. Teemu huomasi sen ja esitteli mut ”Kinkku is the guiro man of the band!”. Sen jälkeen olinkin Guiromies Ahtiainen pitkään.”

Keisarikunta (Eppu Pastinen, Teemu Koskinen ja MM) (c) Juha Metso

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Ole rohkeampi ja usko itseesi. Luota omiin ajatuksiisi. Luota siihen mitä tunnet ja teet.”

 Mitä sanoisit nuorelle, joka tällä hetkellä haaveilee tästä alasta? ”Sanoisin samat asiat. Olin tuossa joitakin vuosia sitten puhumassa yläasteella nuorille ja sanoin siellä, että luottakaa unelmiinne ja menkää rohkeasti niitä kohti. Ja että epäonnistumisetkin kuuluvat välillä asiaan, niitä ei pidä pelätä ja siksi jättää tekemättä jotain, mikä toisi elämänravintoa.”

 Kerro joku hyvä muisto. Niitä on tosin tässä jo ollutkin… ”En oo vielä mun ystävistäni puhunut, joten tähän kohtaan haluan mainita mun parhaat ystäväni Paulin ja Jussin. Ollaan tunnettu lukioajoista lähtien ja pidetään edelleen yhteyttä. Meillä on yli 20 vuotta kestänyt traditio, että vietetään kesällä parin-kolmen yön mökkireissu Paulin suvun mökillä Ruotsinpyhtäällä. Suomalainen luonto, järvimaisema, veneily, saunominen ja yhdessäolo kahden parhaan ystävän kanssa luo joka kesä uusia ja pysyviä muistoja.”

 Jos sinun elämästäsi tehtäisiin jonkinlainen esitys, mikä siinä olisi tyylilajina ja kuka olisi kenties sinun roolissasi? ”Se olisi komediallinen draama, ja siinä olisi kipeitä kohtia ja pelastavaa komiikkaa. Mua näyttelisi Johannes Holopainen, hänessä on tietynlaista taikaa, lämpöä ja lahjakkuutta. Mulle olisi suuri ilo ja kunnia, jos hän näyttelisi mua.”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi sinun supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mulla lähtee nyt kaikenlaista absurdia ensin, oon Markkasen Juhon kanssa ollut niin paljon tekemisissä… Mun supervoimani olisi se, että hyvällä tavalla saisin miehet itkemään ja tunteiden näyttäminen olisikin helppoa. Hahmolla olisi tyylikäs tumma surupuku yllään. Hän olisi Itkumies nimeltään, ja tulisi paikalle rohkaisemaan ja antamaan voimaa siihen, että mies pudottaisi kaiken suojauksensa pois. Riisuisi miehen aseista, jonkinlaisella eleellä murtaisi kaikki muurit miehen ympäriltä ja avaisi rintakehästä kaikki lukot. Miehelle tulisi pakottava tarve puhua rehellisesti ja antaisi tunteen viedä. Uudenlainen supersankari! Save a Prayerin intro soisi taustalla aina kun se saapuu paikalle.”

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Vaikka musiikkia rakastankin kuunnella, en ottaisi mitään elektronisia laitteita. Ottaisin erinomaisen kynän ja vihkon, voisin kirjoittaa ensimmäisen romaanini valmiiksi. Evääksi ottaisin valtavan vadillisen raikkaita erilaisia hedelmiä valmiiksi pilkottuina paloina. Niitä olisi mukava napostella.”

Perinteikäs yhteiskuva

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Tää on kyllä maailman tylsin vastaus, mutta kyllä mä haluaisin mennä Woodstockiin. Mua kyllä kiinnostaisi myös se, että kuka murhasi Olof Palmen. Ja missä on Elvis?”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Jos kutsuisit minut illalliselle, millaisen menun suunnittelisit?”

 No pääruokana olisi ainakin aurajuustorisottoa. Alkuruuaksi tarjoaisin ”keittiön tervehdyksenä” saaristolaisleipäsen, jonka päällä olisi jotain kalaa. Vaikkapa savukalaa? Jälkiruuaksi olisi makoisia kotimaisia tuoreita marjoja. ”Aivan loistavaa, kuulostaa herkulliselta!”

 Tulevia roolejasi? ”Syksyllä tulee Kultalampi, olen siinä mukana sivuroolissa. Ja nyt keväällähän mut voi nähdä lavalla Anna Kareninassa ja Forever Youngissa, joista jälkimmäisestä on tosin enää pari esitystä jäljellä maaliskuussa.”

 Mitä terveisiä lähettäisit katsojille? ”Kiva ja kiitos kun käytte teatterissa. Ilman yleisöä mulla ei olisi töitä. Kotkassa on ihana yleisö – ihmiset elää mukana ja kannustaa tosi paljon. Toivottavasti uusikin sukupolvi löytää teatterin pariin. Ja meillehän saa esittää myös ohjelmistotoiveita.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi tämän haastattelun jälkeen? ”Aion syödä hiukan ja suunnata sitten illan viimeisellä bussilla kotiin, tässä on vielä reilusti aikaa ennen sen lähtöä. Ehdin hengähtää hiukan. Ja kuuntelen ehdottamasi Youngbludin biisit heti seuraavaksi!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Höpönassu

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Väkivalta

3. Mikä sytyttää sinut? - Elämä

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Suru

5. Suosikkikirosanasi? - Ketunvittu!

6. Mitä ääntä rakastat? - Naurua

7. Mitä ääntä inhoat? - Mässytystä

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Puutarhuri

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Hammaslääkäri

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tuu vaan vaikket uskonutkaan!

 (Niin, ja mitenkäs ne verenpaineet ja sykkeet? Verenpaineet nousivat hiukan, mutta syke laski haastattelun aikana.)