Ansa / Eräs Teatteri

 (Esitys nähty kutsuvieraana ensi-illassa.)

 Mikäs sopisikaan pyhäinpäivän hämärtyvään iltaan paremmin kuin kiehtova mysteerinäytelmä! Siinä mielessä tämä Ansa ei mysteeri ollut, että toki tiesimme suurin piirtein mitä olimme menossa katsomaan ja minne. Eräs Teatteri on hämeenlinnalainen harrastajateatteri, joka on toiminut jo vuodesta 2000 ja sijaitsee kätevästi rautatieaseman ja radan toisella puolella. Vuosien varrella olen nähnyt siellä todella paljon suurella sydämellä tehtyjä näytelmiä, rakkaudesta lajiin. Teatterin lämpiössä on aina omanlainen mukava tunnelmansa - ja väliajalla usein tarjolla maailman parasta pullaa! Tämä on fakta. Näytelmien ohjaajina on myös toiminut hämeenlinnalaislähtöisiä ammattinäyttelijöitä (Sauli Suonpää, Tatu Siivonen) ja nyt ohjaajadebyyttinsä sai näyttelijä Mikko Virtanen!

Daniel ja polliisi

 Robert Thomasin kirjoittama Ansa (Piège pour un homme seul) on saanut ensi-iltansa jo vuonna 1960! Ja minä kun luulin tätä paljon tuoreemmaksi tapaukseksi, ajattelin että ehkäpä jostain ysäriltä. Aikamoinen ansa on nyt katsojalle kyllä viritettynä. Vasta kolmisen kuukautta aviossa ollut pariskunta Daniel (Aleksi Rantanen) ja Elisabeth (Laura Huovinen) ovat viettämässä Alpeilla idyllisessä majassa lomaa. Muuten kiva, mutta Elisabeth on mystisesti kadonnut jo kymmenen päivää sitten. Riidan päätteeksi nuori rouva on pakannut laukkunsa ja suutuspäissään lähtenyt menemään ja kadonnut sen siliän tien. Hermoheikko Daniel on siinä vaimonsa paluuta odotellessaan lipitellyt erinäisiä alkoholijuomia ja toki ottanut yhteyttä myös paikalliseen poliisiin (Harri Laine), joka ramppaa tämän tästä raportoimassa kadonneen etsintöjen vaiheista. 

 Ensimmäisen käänteensä tarina saa heti alkumetreillä siinä vaiheessa, kun ovesta saapuu pastori Maxim (Riku Laine) ensin ikään kuin alustamaan seuraavaa käännettä, ja aika hyvin tuntuu Maximillekin viinakset maistuvat, sen verran innolla lasiin tarttuu kun tarjotaan. Ovesta nimittäin seuraavaksi sisään astelee comebackin tehnyt Elisabeth. Daniel ei tosin tätä naista tunne lain, vaikka hän käyttäytyy kuin olisi Danielin vaimo. Vähemmästäkin Daniel-paralla menee pää entistä enemmän sekaisin, ja niin on suloisesti sekaisin ainakin tämän katsojan aivonystyrät aika nopsaan. Keskellä unta, painajaistako tässä ollaan? Onko Daniel sekoamassa totaalisesti? Miksi Maxim kiihtyy ajoittain nollasta sataan eikä käyttäydy pastorille soveliaalla rauhoittavan hillityllä tavalla? Elisabeth taas tuntuu olevan tooodella outo, vähän pelottavallakin tavalla. Katseet, äänenpainot, käytöksen muutos... Onko hän kenties hypnoosissa tai jotain? Komisariokin on avannut lankapuhelimesta suoran linjan poliisilaitokselle, jotta kätevästi saisi yhteyden, jos apua kaivataan. Vai minne lie on linja auki, hmmmm. 

Daniel, pastori ja Elisabeth

 Eikä siinä vielä kaikki. Koska kaikki tämän tästä poistuvat vuorollaan majasta asioilleen tai kuka mihinkin, jää Daniel-riepu yksinään. Onneksi pulloja piisaa, ja sen huomaa riemastuttavalla tavalla ovesta sisään tupsahtava nuuskamuikkusmainen kuljeskelija-taiteilija "Kapakala" (Jukka Salminen), mainio tyyppi ja hyvät jutut. Istuu kuulemma kesät ja kävelee muuten, siitä voi jo jotain päätellä. Ja tässä tapauksessa kohta makaakin, ensin majan lattialla ja sitten sairaalassa leikattavana. Ovesta saadaan paikalle vielä yksi henkilö, nimittäin neiti Berton (Sanna Kukkonen), joka on käynyt antamassa pistoksia Elisabethille ja voisi täten toimia todistajana ainakin siinä, että onko paluun tehnyt Elisabeth oikea henkilö lain. Tässä vaiheessa olin aaaaivan ihanasti kujalla ja "Hetkinen!" oli ajatuksissani useammankin kerran. Agatha Christiet kävi mielessäni, tosin tässä ei Poirotia eikä Neiti Marplea näy. Danielin viiksiin tietysti kiinnitin heti alkusekunneilla huomioni, hienoa että ihan minua varten panostetaan näihin viiksekkäisiin hahmoihin eikä edes tarvita viiksiliimaa. :) 

Kapakala

 Loppuratkaisuahan ei tietenkään paljasteta tässä eikä puskaradiossakaan, tulkoon se kaikille katsojille yllärinä joten hys hys. Vaan olipas ovela näytelmä! Sopivasti epäilyttäviä hahmoja kaikki, aivonystyrät vinksauttavia käänteitä toisensa perään, sujuva rytmi ja kivasti huumoriakin joukossa. Oikein onnistunut esikoisohjaus Mikko Virtaselta, hän kyllä tietää miten pitää katsojan mielenkiinto yllä. Muutenkin tässä toimi kaikki hienosti - musiikki, äänimaailma ja lavastus nyt etunenässä. 

Neiti Berton ja Daniel

Tätä sopii saapua katsomaan kauempaakin! Esityskausi jatkuu 19.12. asti ja tästä linkistä pääset tsekkaamaan esityspäivät. 

 ~

ANSA / Eräs Teatteri 

Ensi-ilta 31.10. 2026, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Aleksi Rantanen, Harri Laine, Laura Huovinen, Riku Laine, Sanna Kukkonen ja Jukka Salminen

Käsikirjoitus Robert Thomas, suomennos Raoul af Hällström, ohjaus Mikko Virtanen, lavastus Juhani Keinänen ja työryhmä, puvustus Marja Räikkönen ja Pirjo Valokorpi, valo- ja äänisuunnittelu Kari Salmenoja sekä tarpeisto Reija Isosuo ja Anette Siltanen

Esityskuvat (c) Heikki Löflund, Hämeenlinnan Raatikuva

Meganin tarina / Miniteatteri

Meganin tarina / Miniteatteri

Ensi-ilta 9.2. 2019, kesto noin 1h 50min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Tuomas Timonen
Ohjaus Suvi Seppälä
Tekninen tuottaja Mikko Myllyniemi
Musiikki, valot ja valokuvaus Mikko Myllyniemi
Video Tuukka Tähti
Puvustus Työryhmä
Lavastus Mikko Myllyniemi ja työryhmä

Rooleissa : Erica Lounavuori, Marjo Maula, Riku Laine, Santeri Töyry, Siiri Käki, Nelli-Maija Pekola, Matvei Ojansuu, Kielo Varjola, Aino Räisä, Sara Kujala, Tuuli Toivonen, Peppi Toivola, Roni Poussu, Cindi Holm ja Hilla Iivari

(c) Suvi Seppälä 

 Tuomas Timosen kirjoittama "Meganin tarina" voitti Lea-palkinnon (paras uusi näytelmäteksti) vuonna 2010. Se on tositapahtumiin perustuva tarina pian 14-vuotta täyttävästä Meganista, joka jouduttuaan nettikiusaamisen uhriksi tekee itsemurhan. Pysäyttävä aihe ja valitettavasti niin tätä päivää, ajasta ja paikasta riippumatta. Aihe herättää monenlaisia kysymyksiä. Miksi? Olisiko tapahtunut voitu jotenkin estää? Kuka on syyllinen? Onko tapahtunut rikos? Miten jatkaa omaa elämäänsä tapahtuneen jälkeen? Tuntuuko kenelläkään pistoa omassatunnossa? Kenen on vastuu?

 Megan (Erica Lounavuori) on ihan tavallinen teini. Reppua paiskotaan kiukuspäissään pitkin lattioita heti kotiinsaapumisen jälkeen ja huoneen ovi pamautetaan niin kovaa kiinni, että korvissa soi. Äiti Mary (Marjo Maula) kokkaa perheelleen sapuskaa, isä Steve (Riku Laine) istuksii rennosti sohvalla televisiota katsellen. Velipoika Alvin (Santeri Töyry) ei ole moksistaan, hän näppäilee sähkökitaraansa. Yhteinen ruokahetki menee niin ja näin. Niin kuin monessa muussakin perheessä.

 Megan on riidellyt bestiksensä Bean (Siiri Käki) kanssa ja välit on pistetty poikki. Kyllähän se pistää mielen matalaksi. Onneksi on internetin ihmemaa ja MySpace, josta löytyy mukavanoloinen ja -näköinen runoileva ja muutenkin kaunopuheinen nuorimies. Maailma ei olekaan Meganille enää niin ankea paikka. Isä-Stevekin on saanut töitä, äidillä sen sijaan tuntuu olevan kateellisia työkavereita ja se vähän latistaa kodin tunnelmaa. Meganin elo ja olo kuitenkin kukoistaa ja neito on yhtä hymyä, Beankin kanssa saadaan riidat sovittua. Vaan sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken ainakin yhdessä perheessä. Megan saa äsken niin ihanalta pojalta solvausviestin ja pian liuta muitakin haukkuu ja nimittelee häntä nimimerkin takaa. Kohtaus on hienosti toteutettu. Ihan tavalliset, mukavat koulukaverit seisovat tietokoneen ympärillä nimimerkillä varustetut laput käsissään. Kuka vaan voi olla mitä vaan ja sanoa mitä vaan, jäämättä kiinni. Niinkö? Nimimerkin ja käyttäjätunnuksen poisto muutamalla napin painalluksella, ja kaikki tieto katoaa bittiavaruuteen. Sitä ei ole olemassakaan. Mitään ei tapahtunut. Mitäs meni ja tappoi itsensä. Huh. "Se oli vaan läppä!"

Meganin perhe (c) Mikko Myllyniemi 

 Meganin muistotilaisuus on koruton ja kaunis, me kaikki istumme siellä vakavina ja hiljaisina. Isä pitää puheen, joka taatusti jää ihmisten mieliin. Bean äiti Linda (Nelli-Maija Pekola) glittermekkoineen pitää puheen myös, toisenlaisen. Hän kyllä osaa konstit miten tulla huomatuksi. Varsin hiljaista väkeä on väliajalla yleisölämpiössä, ja näytelmä jatkuukin railakkaasti Bean synttärihulinoinnilla aulassa, hauska idea tämä. Bean vanhempien kaksinaamaisuus kyllä suututtaa.

 Erittäin vakuuttavaa työtä kaikilta ja etenkin nuorilta, vaan suurimman vaikutuksen iskee toivotun paluun Miniteatterin lavalle tekevä Riku Laine Meganin isän roolissa, ja jotenkin tuntui siltä, että koko mies kuihtui ihan silmissä näytelmän edetessä. Miten osasikin olla niin täynnä katkeruutta, surua, patoutunutta vihaa... Huh! Myös Matvei Ojansuu oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa näyttämöllä.

Videolla Riku Laine (c) Tuukka Tähti 

 Näytelmän äänimaailma oli sellainen, että takuulla mitään ei päässyt pakoon. Se jyräsi päälle ja pakotti kuuntelemaan. Se oli vähän niin kuin pesismailalla isku vasten kasvoja. Ja sitten yllättäen lopun täydellinen hiljaisuus ja yksinäinen kynttilä. Ja Alvin näpräämässä kitaraansa.

 Ainut miinuspuoli oli omituinen metsäkohtaus eläimineen, en vaan tajunnut millään. Tosin tuoreessa muistissa oli vielä edellispäiväinen Turun Kaupunginteatterin Hamlet, joka oli outouksia pullollaan, että samalla linjalla...

 Hämeenlinnan Miniteatteri ei todellakaan mene ohjelmistovalinnoillaan sieltä mistä aita on matalin, vaan tekee puhuttelevaa, ajatuksia herättävää teatteria nuorilta nuorille ja mikä parasta, myös meille aikuisille. Ylpeä saa olla! Näytelmästä on kevään aikana vielä pari "Tuo Teini Teatteriin"-esitystä, jonka jälkeen pieni purkukeskustelu työryhmän kanssa. Lisätietoja esityksistä tästä linkistä. Itse olisin tuonut esitykseen pian 14-vuotiaan kummityttöni, mutta hänellä oli muuta menoa. Niinpä nappasin mukaan mieheni, joka oli esityksen jälkeen varsin vaikuttuneessa mielentilassa ja intoutui antamaan toteutukselle täydet viisi tähteä!

Näytelmä herättää taatusti keskustelua nettikiusaamisesta, vanhemmuudesta, ulkonäköpaineista, netin syövereistä ja vaikka mistä niin kouluissa kuin kotona, ja niin pitääkin. Tärkeä aihe, hieno toteutus! Menkää ihmeessä katsomaan ja napatkaa nuorisoa mukaan.

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Miniteatteri!)

Fiftari!-musikaali / Hämeenlinnan teatteri

Fiftari!-musikaali / Hämeenlinnan teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 23.5. 2013, kesto noin 2h väliaikoineen

Käsikirjoitus Emmi Pietikäinen ja työryhmä

Ohjaus Laura Pantke

Koreografia Anu Palevaara

Kapellimestari, sävellys Osku Paappanen

Laulujen sanat, sävellys Sauli Sipponen

Äänisuunnittelu Tommi Tjukanov

Valosuunnittelu Veikko Pulli

Lavastussuunnittelu Marjo Maula

Puvustus Heidi Helkiö

Kampaukset, maskeeraus ja lavastuksen toteutus Ammattiopisto Tavastia

Kuvitus Miku Huttunen

Rooleissa : Henri Halonen, Miku Huttunen, Riku Laine, Henri Rantanen, Matvei Ojansuu, Krista Laaksonen, Miikka Anttila, Lauri Litja/Ilmari Huhtanen, Minna Helkiö, Timo-Pekka Luoma, Hanna-Leena Eerola, Nelli Auriola, Kaisla Parviainen, Marjo Maula, Tommi Tiitta, Osku Paappanen

Tanssiseura Baunssin tanssijat : Anniina Laine, Sanni Laine, Benjamin Nousiainen ja Tommi Tiitta

Orkesteri : Osku Paappanen (piano), Jaakko Luoma/Kalle Saarelma (basso), Miikka Henriksson (kitara), Arto Mutanen (saksofoni) ja Henri Manner (rummut)

Valokuvat tässä : Jaana-Maarit Perkkala

Taustaa : Laura Pantken ja Minna Helkiön ideasta virinnyt musikaali sai siivet alleen ja totisesti lähti lentoon! Kunnianhimoisista ja innokkaista teatterinharrastajista sekä ammattilaisista koostuva porukka osoittaa, että kaikki on mahdollista. Töitä on paiskittu koko kevät ja suurta finaalia kohti tahti vain kiihtyi. Työ kantaa nyt hedelmää tavalla, joka pisti rutinoituneelta Teatterikärpäseltäkin pasmat aika tavalla sekaisin. Pieni alustus on siis paikallaan tähän väliin... Minulle tarjottiin mahdollisuutta seurata ulkopuolisena harjoituksia kevään mittaan ja kirjoittaa tunnelmia blogiini, montakaan kertaa en harjoituksiin tosin ehtinyt, mutta niistäkin jo oli havaittavissa, että nyt on jemmattu dynamiittia ja varmuuden vuoksi viritetty mukaan pitkä sytytyslanka, jottei homma räjähdä käsiin heti alkumetreillä. Samalla sain tutustua moneen mahtavaan tyyppiin tämän projektin myötä. Niin, hieman juonesta ja itse tarinasta. Pahamaineinen jengipomo Bosse (Henri Halonen) on kuollut hiukan epämääräisissä olosuhteissa. Jengin sisällä kytee, monenlaisia huhuja liikkuu. Porukka tarvitsee uuden johtajan, mutta onko kenestäkään siihen? Nuorisomusikaali tarvitsee toki hempeilyä ja romanttisen käänteenkin, ja tätä on luvassa kun jengiläinen Saku (ensi-illassa Lauri Litja) pihkaantuu vähän vahingossakin poliisin tyttäreen Aliisaan (Minna Helkiö). Kestääkö nuori rakkaus muiden ilkkumiset ja huhupuheet? Ja toisaalta, mitä kaikkea SINÄ olisit valmis tekemään saadaksesi hyväksyntää ja kuuluaksesi porukkaan? Musikaalia varten on sävelletty ja sanoitettu iso nippu täysin uusia biisejä, luvassa ei siis todellakaan ole mikään potpuri menneiltä vuosilta, vaan uutta musiikkia ajan hengessä tietysti. Mukana myös Anu Palevaaran ja työryhmän yhdessä tekemiä vauhdikkaita tanssinumeroita, joissa riittää menoa ja meininkiä. Tätä kaikkea on Fiftari! Turvavyöt kiinni, nyt se lähtee ... 3-2-1- KABOOM !!

Plussaa : Kyllä ilmassa oli suurta jännitystä kun ensi-illassa saliin astelin. Olin ollut mukana harjoituksissa ja seuraamassa ensimmäistä läpimenoa pari viikkoa sitten, mutta minulla ei ollut harmainta aavistustakaan miltä koko paketti tulee näyttämään teatterin lavalla, kun mukana on vihdoinkin lavasteet, valot, äänet, livebändi, puvut ja kampaukset. Ennen h-hetkeä tietenkin tuli tutkailtua lavastusta, joka osoittautui todella nerokkaaksi. Toisaalla jengiläisten kämppä sotkuineen, toisaalla ajan hengen mukainen kahvila jukeboxeineen ja tadaa, kaiken keskellä jättiläismäinen putkiradio, jonka taakse nerokkaasti orkesteri sitten majansa teki ja bändi onneksi näkyi sieltä läpi koko ajan. Tästä ensimmäinen iso peukku! Myönnettävä on, että minuutit ennen esityksen alkua olivat aika piinaavia. Toisaalta tiesin mitä tuleman pitää, mutta taas toisaalta minulla ei lopulta ollut mitään hajua siitä, että mitä kohta tulee tapahtumaan. Se oli kiehtovaa! Jännitti myös se, kun mietin sitä, millainen kihelmöivä tunnelma porukan kesken on näyttämön takana ja kulisseissa. Ovet laitettiin kiinni, valot himmenivät. Mitä ihmettä! Valtava putkiradio on myös valkokangas! Aluksi näemme elokuvan muodossa tapahtumat, jotka johtavat Bossen  kuolemaan. Hieno ratkaisu tämäkin, leffa on hyvä alku tulevalle eikä enempiä selvittelyjä tarvita. Enempiä en varsinaisesta juonesta tohdi paljastaa, sillä luvassa on kutkuttavia juonenkäänteitä ja katsomossa koetaan vuoristoratamaisia fiiliksiä, sillä kyyneleet silmissä ollaan useasti, välillä vapauttavasta naurusta, välillä syvästä liikutuksesta ja eläytymisestä tapahtumien kulkuun. Oma jännitykseni kaikkosi täysin kuultuani ensimmäiset repliikit ja nähtyäni, miten itsevarmuus ja oikea asenne suorastaan huokui nuorista. Ja mikä tärkeintä, he myös silminnähden nauttivat joka solullaan siitä, että nyt vedetään ja täysillä. Monen unelmat toteutuivat, silmät sädehtivät tai leiskuivat, repliikit tulivat varmasti ja selkeästi. Tässäkö on tämä poppoo, joka vielä muutama viikko sitten veti harjoituksissa vähän lekkeriksi ja vähän sinne päin? Ei, tämä oli ihan toinen poppoo. Tämä otti yleisöstä bensaa ja syttyi sellaisen roihuun, että oksat pois. Minä elin mukana joka solullani, jos en kyynelehtinyt ilosta tai liikutuksesta, kyynelehdin ihan pelkästään siitä syystä miten suurta ylpeyttä tunsin tämän porukan puolesta! Biisit ovat loistavia ja svengaavia, Osku ja Sauli ovat tehneet laatutyötä ja livebändi vielä kruunaa kaiken. Biisien sanat tukevat hienosti taustoja, ne eivät ole pelkästään irrallisia musiikkinumeroita (mikä useinkin on syntinä tämäntyylisissä jutuissa ja pitemmänpäälle alkaa tympimään), vaan niissä paljastuu lisää laulavista roolihahmoista ja heidän ajatusmaailmastaan. Tanssinumerot ovat täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin, pöydille hypitään, helmat ja peput pyörivät, kunnon meininkiä ja tanssin iloa ja riemua! Jeeee! Siellä tuntui olevan vähän omia kuvioitakin joillakin, mutta niistä viis, pääasia että homma toimii vaikka kaikki ei menisikään ihan yks´yhteen. Ja se hidastettu tappelukohtaus! Voi Luoja! Yleisö repeili ja tappelupukarit pistivät parastaan. Mitä ilmeitä ja hidastettuja liikkeitä! Tämä oli ihan omaa luokkaansa ja pitäisi saada videolle ja YouTubeen koko kansan ihmeteltäväksi. Lienee turha mainita, että koko porukka ylitti odotukseni totaalisesti! Mitään tämänkaltaista en ikinä olisi osannut kuvitellakaan. Moni varmasti ajattelee, että jaahas, nuoriso vähän tekee puhtaasta innosta musikaalia ja ihan kivaa varmaan vähän puuhastella teatterin parissa. Seis! Into näkyy kyllä, mutta mitään "sinne päin" tehtyä tämä ei totisesti ole. Kaikki ovat voittajia! Tapio ja Pekka (Riku Laine ja Henri Rantanen), jengiläisten viralliset pellet. Mikä rentous ja letkeys ilmaisussa. Vähän kärrynpyörää ja pelleilyä muiden heikoista puolista, piilopulloa tuomariston pöydän alla. Sovitteleva Rauno (Matvei Ojansuu) ja kuvaukselliset kasvonpiirteet. "Nörtin pilkkalaulu" kaikkine tanssikuvioineen kolahti ja kovaa, ja "eräällä" oli aika letkeätä lantionpyöritystäkin myöhemmin...Uskomaton herkkyys Sakun (Lauri Litja) kasvoissa ja läsnäolo, rakastuneen ujohkon nuorukaisen katse. Jengin nörtti ja syrjitty Oiva (Miikka Anttila), loistava roolisuoritus kaikenkaikkiaan ja mikä jännä rauha hänestä lopussa huokuikaan. Säteilevä Aliisa (Minna Helkiö), toivottavasti jatkossakin varsinkin musikaaliroolissa. Mikä ääni hänellä onkaan! Huh huh. Monella loksahti leuka auki kun Aliisa puhkesi laulamaan valojen loisteessa. Uhmakas Jukkis (Miku Huttunen), sanoisinko että jäätävä suoritus. (käsiohjelmassa olevat piirrokset ovat myös Mikun käsialaa, kannattaa tsekata...) Poliisi-isä (Timo-Pekka Luoma), ammattilaisen tunnistaa kyllä, mutta hienosti annettu tilaa nimenomaan nuorten loistaa. Baarikohtaus oli upea! Henri Halosen karunherkkä olemus ja soololaulu loppupuolella oli just eikä melkein. Nappisuoritus muutenkin. Sydämeni oli kuitenkin puristua kasaan Eevan laulussa. Pari viikkoa sitten näin vielä epävarman ja ujohkon neidon laulamassa hiljaa kauniilla äänellä Eevan laulua, mutta haloo, mitä nyt tapahtui! Krista Laaksonen totisesti puhkesi kukkaan ja illan suurimman vaikutuksen minuun teki tämä laulu. Iso kiitos siitä! Huikeat vahakabinettilaiset, baarinpitäjän laulu, eräskin hiukan twinpeaks-mäinen baarikohtaus ("Meillä ei sukunimiä kysellä", puuttui että joku olisi tullut ovesta puupölkky sylissään). Ja ne puvut! Ne puvut!! Ilahduttavan moni oli kellohame päällä myös ensi-iltayleisön joukossa :)

Miinusta : Näitä en laskisi varsinaisiksi miinuksiksi, kun välillä vähän taidettiin laulaa pari tahtia musiikkia edellä (tai jäljessä, en ole asiantuntija), rekvisiitat vähän unohtuivat ja muuta pientä. Minusta se oli vain sympaattista, eipä kaikki taida ammattilaisillakaan mennä ihan putkeen. Hienosti kaikki kuitenkin paikattiin ja hetkeksikään ei herpaannuttu, vaan vedettiin kunnialla, asenteella ja selkä suorana biisitkin loppuun asti.

Muuta : Olen nähnyt varmaan satakunta musikaaliksi tai musiikkiteatteriksi laskettavaa esitystä tässä vuosien varrella. Isojen teatterien jättiproduktiot ja kuuluisat, kaikkien tuntemat musikaalit ovat omassa luokassaan spektaakkeleita. Osa niistäkään ei ole kuitenkaan onnistunut millään tasolla koskettamaan, läpihuutojuttuja prameista ulkokuorista huolimatta. Rehellisesti sanon, että tämä Fiftari! pesee mennen tullen montakin viime vuosina näkemääni ammattilaistuotantoa. Tässä oli paloa! Tässä oli nuoruuden intoa! Tässä oli energiaa! Tässä oli asennetta! Tässä oli pitkä sytytyslanka, joka lyheni sopivasti ja räjähti tajuntaan juuri oikealla hetkellä!   ... Ja mikä tärkeintä, tässä oli sydän mukana! ... Kiitos siitä kaikille.
Tulkaa ihmiset katsomaan! Jos jätätte tulematta, kadutte sitä koko loppuikänne. Näistä tyypeistä nimittäin kuullaan vielä :) Lisätietoja ja lippuja Hämeenlinnan teatterin sivuilta tämän linkin alta. Esityksiä on vain ensi torstaihin asti!

Ai niin. Teatterikärpänen on vaikuttunut, liikuttunut ja rakastunut. Täydet viisi tähteä ***** . 

Kiitos ja kumarrus !

ps. Yleisön pyynnöstä on lisähaastatteluja pyydetty minulta! Seuratkaa tätä blogia ja tykätkää myös Facebook-sivustani "Teatterikärpäsen puraisuja", sitä kautta pysyy myös hyvin perillä siitä mitä täällä tapahtuu ja milloin uusia juttuja ilmestyy :)

Fiftari!-esittelyssä Matvei Ojansuu ja Riku Laine

Fiftari-esittelyssä jengiläisistä ”Rauno” ja ”Tapio”, eli Matvei Ojansuu ja Riku Laine. Olipahan melkoinen parivaljakko tämä, ja yhteishaastattelusta muodostui varsin hauska kokemus kaikille!

Sekä Riku että Matvei ovat molemmat hämeenlinnalaisia ja vuosimallia 1988. Riku tosin on horoskooppimerkiltään kauris ja Matvei taas jousimies, että vähän jotain eroja sentään löytyi.

Mitä harrastatte ?

Riku : Mä harrastan jalkapalloa ja ristikoita. Jalkapallossa vaikutan kentällä puulaakiturnauksissa ja kentän ulkopuolella Härmän toiminnassa.

Matvei : Mäkin harrastan jalkapalloa, sellaista höntsäilyfutista. Joskus nuorempana pelasinkin ihan joukkueessa, nykyään sellaista puulaakitasoa sitten.

Löytyykö suvusta muita teatterialalla olevia tai teatteria harrastavia?

Riku : Ei oikeastaan, faija oli joskus aikoinaan Miniteatterissa mukana muutaman vuoden.

Matvei : Mummo, eli isän äiti, on näytellyt jonkun verran ja taitaa näytellä nykyäänkin, ei tosin ammattitasolla vaan ihan harrastelijapohjalta, Lohjalla vaikuttaa hän.

Oletteko suorittaneet jotain teatterialan opintoja?

Riku : Ilmaisutaidonohjaajan kurssin olen käynyt Miniteatterissa parisen vuotta sitten, se kesti kolme kuukautta. En oo ikinä hakenut mihinkään muualle, tää on ihan harrastuspohjalta mulla. Koulussakaan en koskaan ollut missään näytelmäkerhoissa tai muissa...

Matvei : Vuosina 2009-2010 olin Voionmaan opistolla Ylöjärvellä elokuvanäyttelijälinjalla. Siitä sai 50 opintopinnaa, jos esim. Teakiin joskus pääsisin niin ne pinnat voisi hyödyntää siellä. Se oli kyllä todella hieno vuosi! Muuten ei sitten mitään kouluja tai kursseja ole käyty, lukiossa tietysti oli jotain ilmaisutaitoa, mutta ei sitten oikein muuta.

Riku Laine / kuva Teatterikärpänen

Millä alalla olette ”siviilissä”?

Riku : Olen kuukauden verran vielä opiskelija, mun pitäisi valmistua toukokuun lopussa lähihoitajaksi. Saas nähdä nyt miten käy, paljon on vielä hommia tekemättä...

Matvei : Mä olen ammatiltani tällä hetkellä ihan vaan työtön!

Oletteko haaveillut saavanne teatterista ammatin?

Riku : Joskus oon, mutta en enää. Nykyään mä olen tyytynyt kohtalooni ja todennut, että tää on ihan harrastuspohjalta mulla nyt. Ei tää tosin varmaan lähde koskaan pois, kyllä tää tulee jollain tavalla aina elämässäni olemaan mukana. Mutta ne ammattihaaveet on heivattu aikaa sitten!

Matvei : Kyllä mä tästä ammattia ittelleni kaavailen, mikään muu ei oo mua ikinä oikein sillai hotsittanut. Se on mun haave ollut aina ja sitä kohti mä koko ajan yritän. Neljä kertaa oon hakenut Teakiin ja päässyt jatkoonkin, tänä vuonna haku jäi väliin kun nää esitykset on samaan aikaan.

Mitä juttuja olette teatterin parissa tehneet aiemmin?

Riku : Menin Miniteatteriin 1997 ja olin siellä ihan tuonne täysi-ikäisyyden rajamaille, ja sitten ei ollut enää rooleja siellä. Eräs Teatterissa olin muutamassa näytelmässä mukana ja Hämeenlinnan kesäteatterissa olin vuonna 2004 mukana Onnen maa – näytelmässä. Pääsin myös haistelemaan elokuvamaailmaa Ystäväni Henry – leffan muodossa, olin muutamassa kohtauksessa mukana ja se oli kyllä todella mielenkiintoinen kokemus.

Matvei : Mä menin Miniteatteriin pari vuotta myöhemmin kuin Riku, olinkohan jotain 11v kun menin sinne. ”Saari kaukana täältä” oli viimeinen näytelmä, jossa olin mukana. Se elokuvanäyttelykurssi avasi mun silmät tällä elokuvanäyttelemiselle ja lyhytelokuvissa olen ollut mukana sen jälkeen paljonkin. On osallistuttu kilpailuihin, esim. Uneton 48- lyhärikilpailusta tuli yksi vuosi yleisöäänestyksen voitto.

Matvei Ojansuu 

Miksi aikoinaan kiinnostuitte teatterista?

Riku : No porukoitten kanssa etsittiin mulle jotain harrastusta ja menin sinne Miniteatteriin koittamaan ja sille tielle jäin. Aluksi menin niihin opetusryhmiin, muttei siinä mennyt kuin kuukausi, kun Myllyniemen Jussi pyysi mua ensimmäiseen näytelmääni mukaan. Sen jälkeen en enää muutamaa pikavisiittiä lukuunottamatta opetusryhmiin mennyt, vaan se oli näytelmää toisen perään ja ehkä se oli se syy miksi sinne tuli jäätyäkin, kun ei se leikkiminen mua niin kiinnostanut, mä tykkäsin heti alusta asti tehdä kunnon näytelmiä!

Matvei : Mä en oo ikinä edes ollut niissä opetusryhmissä, suoraan lavalle vaan. Oli näitä Ahola-Valosta kertovia näytelmiä ja mua pyydettiin siihen Valon lapsia – näytelmään soittamaan nokkahuilua.

Riku : Hahahahahhahhahahah nokkahuilua!

Matvei : Juu juu se oli mun ensimmäinen lavakokemus. Älä naura siinä! Siitä mä sit innostuin, vaikka mua jännitti ihan sairaan paljon joka esityksessä. Se porukka oli niin hyvä, siks mä innostuin, en niinkään siitä nokkahuilusta. (Riku hihittää vieressä) Siitä se sitten lähti, Marja Myllyniemi pyysi mua yhteen juttuun mukaan ja sitten olinkin kaikissa näytelmissä aina mukana.

Käyttekö itse paljon teatterissa ja mikä on ollut viimeisin näkemänne juttu?

Riku : Hävettävän vähän tulee kyllä käytyä, koska opiskelijana ei budjetti oo aina ihan sillä tasolla. Monta kertaa on suunnitelmissa ollut, että nyt lähdetään katsomaan tota ja aina se vaan jää. Tulee vaikka sähkölasku postissa ja hetken puntaroi, että menenkö teatteriin vai nautinko sähköstä. Sähkö on toistaiseksi voittanut. Kun työelämään pääsee, niin ehkä se sitten muuttuu ja täytyy aktivoitua. On se kyllä sellaista, isot lavat ja muut. Niihin jää koukkuun sinne yleisönkin puolelle. Kesäteatteri on sellainen, mikä tulee joka vuosi käytyä katsomassa, se on sellainen mitä mä en skippaa mistään hinnasta ihan vaan hyvien muistojenkin takia. Ja pilsun mm-kisat! Siivosen Tatulle terveisiä, että tänä vuonna tulee uusi mestari... Ja nyt kun muuten oikein miettii, niin viimeisin näkemäni on se Riihimäen Nuorisoteatterin esittämä PMMP-musikaali.

Matvei : Sama juttu mulla, eli hävettää ihan kuinka vähän käy teatterissa. Aina kun käy, tulee sellainen ajatus, että miks mä käyn näin harvoin ja sitten lupaan itselleni, että nyt alan käydä useammin. Samalla lailla kun käy esim. kirkossa, niin silloinkin aina innostuu että nyt mä alan käydä enemmän... Niin, Teakia varten mä kävin katsomassa Kansallisteatterissa sen Patriarkka-näytelmän, sinne Teakiin pitää käydä katsomassa joku esitys ja arvioida se. Se oli kyllä todella hyvä, mutta enhän mä sit edes hakenut koko Teakiin nyt sitten lopulta.

Miten päädyitte tähän Fiftari!-projektiin mukaan?

Riku : Olin Ojoisten ala-asteella työssäoppimassa joskus marraskuussa 2011 ja ohjaaja- Laura oli siellä myös. Siellä se välitunnilla otti tän puheeksi ja kysyi, että kiinnostaisiko, ja kyllähän mua kiinnosti. Kävin sitten jossain alkupalaverissa, ja tässä nyt ollaan.

Matvei : Se oli muuten varmaan tuo Riku, joka kertoi mulle tästä ja pyysi mua käymään siinä alkupalaverissa. En sitten kuitenkaan ikinä mennyt sinne. Henkka sitten mainosti mulle tätä kovasti myös. Lauran kanssa sit soiteltiin muutamia puheluita, sain kässärin käteeni ja nyt ollaan sitten tässä.

Millaiset odotukset teillä on tämän projektin suhteen noin yleensä ja oman tulevaisuuden kannalta?

Riku : Yleisesti odotan, että yleisö tulisi näkemään, että tällai talkoohengellä ja harrastelijavoimilla pystyy myös tekemään hyvää teatteria ja että asenteella kun painaa, niin lopputulos on sellainen, että yleisö lähtee ihmetellen teatterista ja ei unohda sitä heti seuraavana aamuna kun herää, vaan aattelee ”Hei, mähän olin eilen katsomassa sitä Fiftaria ja taidanpa vihjaista kavereillekin asiasta, että kandee mennä katsomaan!” Tulevaisuutta ajatellen tää antaa mulle uusia haaveita, koska ´97 alkaen mulla on ollut musikaali haaveena. Ennen oli kesäteatterihaave ja se toteutui jo silloin 2004, ja sitten oli haave päästä päänäyttämölle, ja se toteutuukin tässä musikaalihaaveen kanssa samaan aikaan. Täytys kehitellä uusia haaveita, joita lähteä tavoittelemaan. Ehkä ne olisi sitten tuolla ohjauksen puolella ne seuraavat haaveet, se on sellainen asia joka kiinnostaa itteeni erittäin paljon. Mä erikoistun vammaistyöhön, ja jollain tavalla haluan tuoda tähän tulevaan työhöni teatterin mukaan, se on antoisaa kaikille ihmisille ja se ei katso aikaa eikä paikkaa.

Matvei : Mulla on taas vähän sama juttu, eli mulla ja koko porukalla on sellainen näyttämisenhalu, mä haluan näyttää kaikille, että me saadaan kunnon juttu aikaan. Toivon, että tästä tykättäis ja että tää avaisi silmiä ja ns. räjäyttäisi pankin. Itsellä on se, että mä pelkäsin ennen musikaaleja, että ikinä en kyllä menis, mutta sitten aattelin kun mua pyydettiin tähän, että mä kohtaan nyt pelkoni ja harvoin saa tämmöistä tilaisuutta ja nyt olen todella kiitollinen siitä, että olen päässyt tähän mukaan. Haluan vetää roolini niin täysillä kuin vain pystyn, kunnon asenteella ja myös toivon, että tää toimisi myös eräänlaisena ponnahduslautana, et saisi uusia kontakteja ja sillai. Et kyseltäis vaikka tän perusteella jatkossakin juttuihin mukaan.

Pojjaat :)

Mikä on parasta tässä Fiftari!-porukassa?

Riku : Se on tuo Matvei! Ei vaan, kyllä se on se yhteisen tekemisen meininki. Kaikilla on sama päämäärä ja kaikki tekee sen eteen duunia. Puhalletaan samaan hiileen ja kaikki haluaa, että se liekki sieltä roihahtaa tuolla kuun loppupuolella.

Matvei : Pitäskö mun nyt kans ensin vastata että Riku? No just tää jengi, on kivaa tehdä porukalla taas. Joskus aattelin ja harmittelinkin, etten varmaan tuu ikinä enää näyttelemään esim. Rikun kanssa yhdessä ja sit kun sain kuulla, että tässä on samaa porukkaa, jotka on ollu aikoinaan Miniteatterissa, niin … Tosi hyvä yhteishenki meillä on ja olen saanut paljon uusia kavereita! On tosi kivaa tehdä yhdessä!

Onko teillä omia esikuvia?

Riku : Noista suomalaista on tullut Vesa-Matti Loiria ihailtua taiteilijana, niin elokuvassa, teatterissa, laulajana ja tulkitsijanakin. Hienoja juttuja on Loiri tehnyt! Täytyy myöntää, että teatterin puolelta nää mun suurimmat esikuvat tulee ihan tästä omasta kotikaupungista, eli Sandbergin Lasse ja Siivosen Tatu. Oli se kyllä huikea kokemus, kun pääsin niiden kanssa tekeen sitä kesäteatteria silloin. Maailmalta sitten Leonardo DiCaprio, se teki niin huikeen roolin siinä Gilbert Grapessa että huh huh. Se oli eka leffa jonka nähtyäni mä itkin, ja en oo ikinä kehdannut tätä tunnustaa.

Matvei : No näitähän on vaikka mitä, oon kattellut kyllä niin paljon leffoja aikoinani. Jack Nicholson on ollut aina kova, Al Pacino... En mä jaksa luetella näitä kaikkia! Suomalaisista mä oon samoilla linjoilla Rikun kanssa, eli Loiri on kyllä kova! Ne mun esikuvat on kyllä tuolla leffapuolella enimmäkseen, ei niinkään teatterilavoilla. Aina kun mä nään hyvän roolisuorituksen niin tykästyn kyllä, mutta en osaa nyt ketään tiettyä mainita tähän.

Kertokaa joku oikein hyvä muisto!

Riku : Kyllä tää kumpuaa tuolta teatterimaailmasta ja Miniteatterista. Kuusankoskella kiusattiin vähän Myllyniemen Pekkaa pikkunassikoina ja Pekkahan sitten vähän suuttui, kun taisi olla eräs Matvei kun ruiskautti vettä sellaisella lääkeruiskulla suoraan Pekan korvaan ja sitten tuli kiire. Siitä tuli aikamoinen hulabaloo, mutta ollaan kyllä Pekankin kanssa naurettu tälle jälkikäteen.

Matvei : Ollaan juu! Mä olin vessassa piilossa enkä uskaltanut tulla pois sieltä. Pekka repii ovea ja huutaa ”Nyt ulos sieltä!” Kyllä mullakin parhaat muistot liittyy näyttelemiseen ja Miniteatteriin. Se vuosi siellä opistolla oli kyllä myös kokonaisuutena yksi todella hieno muisto. Ja ne Miniteatterin reissut... Fär-saaret on kyllä pakko mainita, se oli kyllä niin ainutlaatuinen tilaisuus. Esitettiin Kullervoa siellä, ja itse asiassa siellä tutustuttiin yhteen tyttöön ja hän on tulossa nyt ensi kesänä tänne meitä moikkaamaan, siitä on kuitenkin 12 vuotta aikaa kun on viimeksi nähty. Mahtavaa!

Mitä terveisiä haluaisitte lähettää katsojille?

Riku : Vaikeeta sanoo mitään fiksua, tulee vaan mieleen se kliseinen ”Tulkaa katsomaan”. Ainutlaatuista ja sensaatiomaistakin settiä luvassa!

Matvei : Tulkaa nyt ihmeessä katsomaan. Kun nuoret tekee, niin siinä on aina kuitenkin jotain erilaista kuin perus ammattiporukoissa. Toivottavasti räjäytetään tajunta!

Riku : Juu ei tämmöistä tulla näkeen täällä ihan äkkiä uudestaan kyllä!

Jos ihminen menisi talviunille, mitä ottaisitte omaan talvipesäänne viihdykkeeksi mukaan siltä varalta, että heräätte kesken unien?

Riku : En mä sinne tarvis muuta kuin Alan Shearer-dvd:n, missä on kaikki sen uran Newcastle-maalit, se kestää kolme tuntia. Ja joku laite tietysti, jolla katsella sitä repeatina. Yksi talvi menee sen parissa kyllä. Sitten ottaisin Kartanon valkosipulisipsejä, ne on maailman parhaita ja sitten ottaisin Pirkka-olutta. Näillä mennään!

Matvei :Ottaisin insuliinia, koska mulla on diabetes, muuten kävis huonosti. Jaa niin viihdykkeeksi! Turvautuisin johonkin kannettavaan tietokoneeseen, koska sen avulla voi tehdä ihan mitä vaan melkein. Kattoisin leffoja Netflixistä. Juomaksi ottaisin jotain parempaa kyllä kuin Pirkka-olutta, olutta kyllä mutta en nimeä mitään tiettyä. Ruokapuoleksi ottaisin pizzaa.

Mikä supersankari haluaisitte olla ja miksi?

Riku : Ehdottomasti Robin Hood! Ottaisin rikkailta ja antaisin Matveille.

Matvei : Hah hah. Mä olisin varmaan Batman, se on ollut aina mun suosikki. Tai sitten Zorro!

Jos saisitte viettää päivän naisena, mitä tekisitte?

Riku : Ensin mä koittaisin todennäköisesti räpeltää rintsikoita kiinni pari tuntia. Sen jälkeen mä ottaisin jonkun muistivihon ja kynän ja kirjaisin päivän ajalta kaikki mielialamuutokset ja mistä ne johtuu. Ja sit kiertäisin kaikki yleiset naisten vessat ja nostaisin kaikista pytyistä kannet ylös!

Matvei : Toi oli niin täydellinen vastaus kyllä! Ei paremmin voi enää vastata! No en mä niistä rintsikoista nyt niinkään perustaisi, mutta kyllä niiden tissien kanssa varmaan menisi hetkisen aikaa ihmetellessä, että miltä ne itsestä tuntuu kun ne on siinä. Toi muistiinpanohomma oli loistava! Kokeilisin, että onko shoppailu oikeesti niin kivaa mitä ne väittää. Ideaparkkiin kuudeksi tunniksi ja kokeilisin joka hemmetin asua, ja sit en kuitenkaan ostaisi mitään.

Ei sitten tulisi houkutusta laittautua oikein nätiksi?

Riku : Meikkaaminen on musta yliarvostettua. Luonnollisen näköiset naiset on paljon kauniimpia. Ehkä jotain poskipunaa voisin kokeilla ja sit kylille!

Matvei : Ei jumankauta Riku! Poskipunaa!?

Naurua ja paljon.

Jos pääsisitte matkaamaan aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen, minne menisitte?

Riku : Kyllä mä ihan mielenkiinnosta lähtisin katsomaan, että mitä ne Aatami ja Eeva siellä oikein duunasi. Kuka otti omenan ja sillai.

Matvei : Mä menisin sinne Hitlerin bunkkeriin, missä se muka ampui itsensä. En tiedä miksi, mutta se tuli nyt vaan mieleen.

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten?

Riku : Spärdäri

Matvei : Kukko

Mistä sanasta pidät vähiten?

Riku : Epärehellisyys

Matvei : Tylsä

Mikä sytyttää sinut?

Riku : Anteeksi nyt tyttöystävä, mutta jalkapallossa saksipotkumaali.

Matvei : Joku huikee yksittäinen näyttelijäsuoritus

Mikä sammuttaa intohimosi?

Riku : Loska

Matvei : Turhanpäiväinen valittaminen

Suosikkikirosana?

Riku ja Matvei : Perkele!

Mitä ääntä rakastat?

Riku : Kesäsateen ropina terassilla

Matvei : Mulla tulee kaikkea pervoa nyt vaan mieleen, mutta koska tätä voi lukee kuka vaan niin vastaan linnunlaulu

Mitä ääntä inhoat?

Riku : Hyttysen ininä

Matvei : Kärpäsen surina, kun ääni kuuluu mutta ei tiedä missä se on

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla?

Riku : Gigolo!

Matvei : Taksikuski...

Missä ammatissa et haluaisi olla?

Riku : Mikään toimitusjohtaja

Matvei : Joku toimistohomma

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille?

Riku : Ihan hyvin se meni!

Matvei : Kato, sutkin saatiin tänne!

Aika velikultia :)