Sonja Halla-ahon tapasin toukokuun
alussa 2017 ihastuttavassa kahvila Kaffilassa Tampereen keskustassa.
Vuonna 1993 syntynyt Sonja on
horoskoopiltaan kaksonen. ”Oon Pohjanmaalta, tarkemmin Alajärveltä
kotoisin. Tampereelle oon muuttanut 2012. Pari vuotta sitten
opiskelin yhden kesän Venäjällä. Asuin koulun asuntolassa ja
hetken ystäväni luona Pietarissa. Muuten oon asunut täällä
Tampereella kotikulmiltani lähdön jälkeen.”
|
Sonja nappasi itsestään selfien |
Mitä harrastat? ”Mä harrastan
ilma-akrobatiaa, aloitin vuodenvaihteessa eli ihan aloittelija vielä,
mutta oon kyllä täysin hurahtanut siihen lajiin! Koko ajan tulee
pieniä voitonhetkiä, kun saa tehtyä jonkin liikkeen mihin ei vielä
edellisviikolla pystynyt. Samassa paikassa käyn myös
tanssitunneilla. Lisäksi harrastan laulua ja musiikkia ylipäätänsä.
Jossain vaiheessa harrastin karatea ja haluaisin jatkaa sitä vielä,
mutta aikataulujen kanssa on vähän hankaluuksia, kun esitykset on
yleensä iltaisin ja karatetunnit samoin. Joogassa käyn myös.”
Osaatko soittaa jotain soitinta?
”7-vuotiaana aloitin rumpujensoiton, lyömäsoittimia soitin
muutaman vuoden. Mennessäni yläasteelle ajattelin, että nyt musta
tulee todella kiireinen koululainen, ja lopetin soittamisen! Se oli
kyllä ihan hölmö ajatus. Pienestä pitäen oon soittanut myös
pianoa, mutta tunneilla en ole käynyt, vaan oon opetellut soittamaan
korvakuulolta. Omaksi ilokseni soitan ja pystyn itseäni säestämään.
Kitaraa ja ukulelea soitan myös vähän.”
|
(c) Mikko Karsisto |
Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun
vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Mielestäni mulla on kyky
mennä tilanteisiin aidosti ja nopeasti, olla tosi läsnä lavalla.
Luulen, että se auttaa myös vastanäyttelijää olemaan läsnä
tilanteessa. Tarvittaessa osaan myös heittää aivot sopivasti
narikkaan. Mä myös tykkään tosi paljon siitä mitä teen ja
sitäkin kautta jaksan tehdä kovasti töitä.”
Onko sinulla jotain erikoistaitoja tai
”kikkoja”? ”Apua, hahah! Nythän mä oon opiskellut syksystä
asti Teatterikorkeakoulun avoimella puolella Fyysisen teatterityön
koulutusohjelmassa ja siellä meillä on ollut muun muassa miimiä.
Mulla on muutama miimikikka. Niin, no osaan mä jonglööratakin.
Ehkä tuosta ilma-akrobatiasta tulee mulle sellainen taito, jota
voisin ihan oikeasti joskus hyödyntää.”
Mikä olisi sellainen taito, jonka
haluaisit osata? ”Kyllä mä haluaisin olla parempi kaikessa, mitä
osaan nyt vähän. Haluaisin olla parempi tanssija, parempi laulaja…
Olisi hienoa osata tehdä voltteja ja muita akrobaattisia temppuja,
hallita kehonsa siinäkin mielessä.”
Mikä on ollut toistaiseksi isoin
ammatillinen haasteesi? ”Haluaisin olla enemmän sinut sen suhteen,
että mäkin voin osata, vaikka mulla ei ole Teatterikorkeakoulun
koulutuspohjaa. Työn kautta oppiminen vaatii valtavaa uskallusta ja
itsekritiikin ja keskeneräisyyden sietokykyä. Joudun kamppailemaan,
ettei pelko, huonommuuden tunne tai häpeä tulisi tekemisen tielle
ja osaisin ajatella, että mä pystyn tähän, ja mä osaan, ja jos
en osaa, niin opin kyllä ja kuinka mahtavaa, että mulle on luotettu
mahdollisuus saada oppia tässä työtehtävässä!”
”Musta oli mahtavaa päästä
Valkeakosken Kaupunginteatterin Sven Tuuva -musikaaliin mukaan.
Kiitos Tiina Brännaren luottamuksellisen ohjauksen löysin myös
uskoa omaan ammattitaitooni, ja se oli itselleni tosi tärkeä
kokemus.”
|
Jesse Kaikuranta ja Sonja Sven Tuuvassa (c) Janne Kulosaari |
Onko suvussasi muita teatterialalla
tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ketään. Ainakaan
lähisuvussa. Isoisoisäni on laulanut kirkkokuorossa, siinä lienee
kaikki. Isäni oli meidän kanssa leikkiessään kyllä kova
eläytymään, heittäytymiskyky on tullut varmaankin sieltä.”
Mikäs sinut sitten sai innostumaan
teatterista? ”Se on jotenkin vaan aina ollut niin. Kaikki mun
lapsuuden leikkinikin olivat teatterijuttuja tai
nukketeatteriaskarteluja. Oon myös kirjoittanut hirveästi
kaikenlaisia tarinoita. Kukaan ei näyttänyt koskaan mitään
malliakaan, mä vaan tein. Ehkä se on ollut mulla sisäsyntyinen
juttu? Olin nuorena aika ujo ja jopa ramppikammoinenkin välillä,
mutta sitten kun on päästy tekemään, se on ollut älyttömän
hauskaa ja se esilläolon paine on unohtunut, on vaan nauttinut. Ihan
sama onko kukaan edes tullut katsomaan… Mulla on vaan ollut tarve
kokea ja elää tarinoita läpi.”
”Koulussa mulla oli ala-asteella
opettaja, jonka tunneilla saimme aina välillä perjantaisin tehdä
pieniä näytelmiä, joita sitten esitettiin. Innostukseni on ehkä
lähtenyt myös sieltä, nyt kun oikein mietin. Koulunäytelmiä oli
myös ja niissä olin usein pääroolissa, koska en pelännyt
heittäytyä. Alajärvellä oli myös nuorisoteatteri, mutta jostain
syystä mä en aluksi älynnyt mennä sen toimintaan mukaan
nuorempana. Kävin kyllä katsomassa esityksiä siellä. Kerran
sitten joku oli jäänyt roolistaan pois ja hänen tilalleen
tarvittiin uusi tyyppi, ja mua pyydettiin mukaan, koska olin koulussa
ollut näytelmissä mukana. Menin sitten mukaan, ja sen jälkeen
kirjoitin kovasti tekstejä näytelmiin koulussakin, ohjasin niitä
ja näyttelin – ja koko hommahan lähti sitten ihan käsistä! Se
oli sitten menoa. Huomasin, että teatterissahan voi tehdä
kaikenlaista kivaa!”
Mikäs oli sitten seuraava siirtosi?
”Tämä oli siis yläasteella ja lukioaikoina. Jotenkin olin aina
ajatellut, että näytteleminen ammattina olisi mahdoton idea, koska
vanhempani eivät olleet alalla. Pitäisi olla jostain suuresta
teatterisuvusta, eikä mulla ollut mitään hajua siitä, mitä
näytteleminen oikeasti on. Mulle se oli ollut ”vain” tekemistä
ja luomisprosessissa olemista. Olin ajatellut, että musta tulee
isona kulttuuriantropologi tai opettaja. Tosin mikään ei sitten
loppupeleissä tuntunut oikealta, joten hain sitten vain
Teatterikorkeakouluun… Enhän mä päässyt. Mä en silloin edes
tiennyt, mikä on monologi! Sitten hain tänne Tampereelle Suomen
Teatteriopistoon, hakupaperit laitoin tosin päivän myöhässä kun
kuulin siitä vasta jälkikäteen. Vuosi oli 2012 ja kävin
peruskurssin. Siellä opin asioita, joita olin jo tehnyt tavallaan
intuitiolla oikein – sain jotain konkretiaa niihin tuntoihin. Kyllä
se oli mulle opettavainen paikka ja siellä vahvistui tunne siitä,
että tästä nautin ja tätä haluan tehdä jatkossakin. Vapauttavaa
oli huomata myös se, että tää on paikka jossa voin epäonnistua!
Olin aina ollut suorittajatyyppiä, ja epäonnistuminen ei enää
pelottanut mua niin paljon. Kokemus oli varsin kokonaisvaltainen.
Teatteriopiston jälkeen mä hain uudestaan TeaKiin ja pääsin
viimeiseen vaiheeseen asti. Kesän olin Tampereen Komediateatterin
Risto Räppääjässä mukana, ja sitten hain jatkolinjalle
Teatteriopistoon, josta mut bongattiin YLE:lle Haamukirjoittaja
-nimiseen sarjaan. Sen jälkeen oonkin sitten tehnyt töitä,
kaikenlaisia juttuja oon päässyt tekemään. Oon saanut oppia
tekemällä!”
|
(c) Elina Salo |
Mainitsit tuossa aiemmin, että sinua
kiinnosti myös kulttuuriantropologia. Mihin se haave sitten katosi?
”Siinä mua kiinnosti ihmisten, eri kulttuurien, yhteisöjen ja
niiden toimintamallien tutkiminen ja niiden vaikutus yksilön
ajatusmaailmaan ja toimintatapoihin. Luonteellisestihan siinä on
tosi paljon samaa näyttelijän työn kanssa. Tajusin sitten, että
kulttuuriantropologit työllistyvät lähinnä arkistoihin ja harva
oikeasti asuu jossain heimon keskellä viidakossa. Tavallaanhan tässä
teatterimaailmassa ollaan myös heimon keskellä tutkimassa ja
oppimassa ymmärtämään ihmisyyttä ja ihmisiä. Eli mähän oon
ajautunut juuri sinne minne pitikin! En mä varmaan olisi edes
onnellinen missään muualla.”
Mikä teatterissa on sitten ”se
juttu”? ”Teatteri on niin kokonaisvaltaista ja läsnä mun koko
elämässäni, kaikessa mitä teen. Teatteri auttaa mua ymmärtämään
maailmaa ja erilaisia ihmisiä, myös itseäni. Kaiken kokemani
pystyn aina jollakin tavalla liittämään työhöni ja kasvuun myös
teatterintekijänä. Mä oon vähän sellainen ihminen, että mieleni
seikkailee monessa paikassa ja näyttelijän työ auttaa mua myös
keskittymään. Koen, että ihminen ymmärtää toista ihmistä tai
yhteiskunnallisia kaavoja parhaiten, jos hän itse on saanut elää
ja kokea asiat läpi. Teatteri on siinä suhteessa korvaamaton
kanava. Jos pystyn lavalla elämään niin aidosti, että yleisön
jäsen elää tarinan kanssani mukana, luomaamme maailmaan uppoutuen,
koen, että olen onnistunut työssäni.”
Mikä on ollut tärkein oppi, jonka
olet saanut ja mistä tai keneltä se on tullut? ”Yksi asia on
ollut viime aikoina paljon mielessäni ja sen on sanonut yksi
opettajani tuolla TeaKilla – miten pystyisi pitämään leikin
tilan läsnä esiintyessään. Itseään ei pidä ottaa liian
vakavasti, se kahlitsee luovuuden. Tärkein opetus yleisesti lienee
”älä luovuta!” Vaikka en kouluun koskaan pääsisi, jos mun
täytyy jotain tehdä ja mulla on valtava tarve siihen, kyllä mä
sorvaan tieni!”
Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita
erityisesti arvostat tai olet aina ihaillut? ”Mulla on tosi paljon
ystäviä, joissa ihailen tiettyjä asioita, elämänasennetta,
taitoja tai vaikka vain synnynnäisiä ominaisuuksia. Niissä
ihmisissä on tietynlaista taikaa. Viime aikoina mä oon myös
fanittanut tosi paljon Paula Vesalaa. Hän osaa ja on saanut tehdä
kaikenlaista – kirjoittaa, toimia dramaturgina, näyttelijänä,
muusikkona ja laulajana.”
Missä eri teattereissa olet
näytellyt? ”Tampereelle muutettuani oon näytellyt Tampereen
Komediateatterissa, Teatteri Lahjattomissa (Jonkun on oltava Pan),
Teatteri FAQ:ssa (Takkutukkakeiju), Tampereen Ylioppilasteatterissa,
Valkeakosken Kaupunginteatterissa ja improvisaatioryhmä
Korkeapaineessa. Enemmän oon tehny kameratöitä.”
|
Helinä näytelmästä Jonkun on oltava Pan (c) Heikki Järvinen |
Mainitse muutama itsellesi tärkeä
roolityö tai proggis. ”Kyllä Takkutukkakeiju on ehdottomasti
tärkein ihan aiheeltaankin ja siksi, että olimme riittävän
rohkeita tekemään sen. Se oli ihan alusta alkaen meidän tekemä
juttu ja koko projektissa on ollut mukana mulle rakkaita, tärkeitä
ihmisiä, joita ihailen myös paljon. Tärkeä on ollut myös elokuva
”Tulen morsian”, jossa mulle luotettiin ensimmäistä kertaa
merkittävän kokoinen rooli noin ison kaliiberin elokuvassa, ja mikä
aihe, noitavainot! Myös ”Pelle” -niminen lyhytelokuva oli tosi
opettavainen projekti, koska roolini oli melkoisen monitasoinen. Kun
näin leffan ensi-illassa, ajattelin, että oho, miten mä ton tein!"
Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä,
jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Meryl Streep!
Hän on uskomaton. Suomalaisista olisi hienoa näytellä Martti
Suosalon kanssa.”
Entä kenen kanssa haluaisit laulaa
dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Joskus salaa
haaveilin duetosta Jesse Kaikurannan kanssa, ja nythän se toteutui
Valkeakosken Sven Tuuvassa. Musta olisi ihana laulaa vaikka toistekin
Jessen kanssa. Mahdottomiin haaveisiini kuuluu James Arthurin kanssa
”All I Ask of You”:n duetoiminen, Phantom of the Operasta.
Hänellä on todella sielukas ääni ja olisi upeaa päästä
laulamaan hänen kanssaan.”
Miten sinä määrittelisit sanonnan
”teatterin taika”, vai voiko sitä edes selittää mitenkään?
”Teatterin taika on kyllä jännä asia siinä mielessä, että sen
kokee eri tavalla riippuen siitä, istuuko katsomossa vai onko
lavalla. Taikaa on esimerkiksi siinä, kun ihmiset lavalla uskovat
yhdessä johonkin, joka ei ole totta, niin vahvasti, että siitä
tulee totta. Ja yleisö uskoo samaan juttuun. Syntyy oikeita
tunteita, aitoja reaktioita ja vahvoja mielikuvia. Taikatemppu, jossa
kaikki on näkyvissä.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua?
”Tämmöiset teatteri-ja ihmisyyskeskustelut näköjään!
Sopivassa mielentilassa mua inspiroi ihan mikä vaan. Mua kiinnostaa
ihan älyttömästi ihmismieli ja kokemukset ja elämä ylipäätään.
Mä innostun herkästi eri asioista. Lavalla mua inspiroi läsnäolo,
rytmi ja tietynlainen kemia vastanäyttelijän kanssa. Mä
inspiroidun myös esimerkiksi luonnosta ja kauniista maisemista.”
Tämä keskustelu ns. riistäytyi
viimeistään tässä kohtaa käsistä ja inspiroiduimme puhumaan
teatterin lisäksi mm. maalaamisesta, kirjoittamisesta, Roald Dahlin
kirjoista ja nukketeatterista…
Podetko nykyään ramppikuumetta tai
esiintymisjännitystä? ”Pienempänä podin ramppikuumetta
kovastikin, mutta se ei liittynyt oikeastaan näyttelemiseen vaan
vaikkapa laulamiseen. Muistan, että yläasteella jossain konsertissa
olin menossa lavalle laulamaan ja alkoikin jännittää niin paljon,
etten sitten pystynytkään. Näin kävi parikin kertaa. Eli halusin
monta kertaa uskaltaa ja yritin, mutta aina viime hetkellä jänistin.
Näyttämölle mennessä mä en pode ramppikuumetta. Kyllä mua
jännittää, mutta se on sellaista positiivista, ihanaa jännitystä
tulevasta seikkailusta.”
Onko sinulla omia rutiineja tai
rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Ne vähän vaihtelee
esitysten mukaan ja riippuu siitä, millaiseen mielentilaan itsensä
pitää saada ennen esitystä. Musikaalijuttuun tulee tietysti
äänenavaukset ja muut. Kaikissa tapauksissa mä tykkään olla tosi
ajoissa aina paikalla, jopa pari tuntia ennen esitystä, haluan
välttää turhaa kiirettä ennen esitystä. On ihana ottaa kunnolla
aikaa laskeutua esityksen maailmaan. Tehdä siitä sellainen
erityinen hetki. Artikulaatioharjoituksia teen aina.”
Kerro joku legendaarinen kommellus.
”Kaikenlaistahan aina sattuu ja niille nauretaan, mä tuppaan vaan
unohtamaan ne aina. Tämä nyt ei varsinaisesti tapahtunut kesken
näytöksen, mutta muuten tuli mieleeni. Kuvasimme Tulen morsian
-elokuvaa Ahvenanmaalla ja meillä sattui olemaan kuvausvapaa.
Päätimme toisen näyttelijän kanssa lähteä katsomaan
Kastelholman linnaa, hotellissamme oli vuokrattavana polkupyöriä ja
niin päätimme pyöräillä sinne. Matkaa oli 33 km. Oli kaunis
päivä ja ajettelimme, että eihän se ole matka eikä mikään. Ei
otettu edes eväitä eikä vettä mukaan. Hölmöläiset. No,
jouduimme sitten käymään omenavarkaissa, jotta saataisiin sokerit
kohoamaan… Metsässä syötiin marjoja. Kun vihdoin ja viimein
pääsimme linnalle, se meni kiinni. Me ei sitten jaksettu pyöräillä
enää takaisin, vaan soitettiin apujoukot hakemaan meidät pois.
Sellanen reissu.”
|
Screenshot elokuvasta Tulen morsian |
Tulevia roolejasi? ”Takkutukkakeiju
tekee kesällä paluun, paikkakunnat ja aikataulut varmistuvat
myöhemmin. (Huom. Esityksiä on kesä-elokuussa Hyvinkäällä,
Tampereella ja Alajärvellä.) Uudessa päivässä olen tässä
näytellyt Mirkku-nimistä hahmoa, joka näkyilee parhaimmillaan.
Muista rooleistani en vielä voi puhua mitään.”
Haastattelun jälkeen varmistui, että
Sonja on mukana Valkeakosken Kaupunginteatterin syyskauden
näytelmässä ”Myllymestarin tytär”.
Onko sinulla mottoa? ”Tämä on nyt
aika kliseinen, mutta ”kaikella on tarkoituksensa”.”
Mitä muuta haluaisit mahdollisesti
kertoa itsestäsi? ”Hei, mä ihailen koiria! Ne on niin
vilpittömiä!”
Osaatko imitoida ketään? ”En osaa.
Ala-asteella mä pukeuduin yksiin naamiaisiin Tarja Haloseksi, hahmon
nimi oli kylläkin Harja Talonen. Silloin osasin aika hyvin häntä
imitoidakin, mutta siitä on niin pitkä aika etten tässä lennossa
kehtaa alkaa yrittämään.”
Mikä sarjakuvahahmo tai muu
fiktiivinen hahmo haluaisit olla, ja miksi? ”Jos olisi pakko valita
joku, haluaisin olla Roope Ankka. Sillähän on ollut ihan mahtavia
seikkailuja ja romansseja, päässyt näkemään kaikenlaista. Onhan
se lisäksi tosi rikas. Mä käyttäisin ne rahat kyllä upeisiin
taideprojekteihin ja hyväntekeväisyyteen. Lisäksi saisi olla mies
ja saisi olla ankka ja saisi uida rahassa, siinä vasta kokemuksia!”
Jos sinusta tehtäisiin supersankari,
mikä olisi sinun supervoimasi? ”Mä haluaisin olla joku
rauhanneuvottelijatyyppi, joka muuttuisi Martti Ahtisaaren
näköiseksi. Mulla olisi kyky rauhoittaa riitatilanteet, ja ihmiset
voisivat jatkaa keskustelua rauhallisesti.”
Jos voisit viettää päivän miehenä,
mitä tekisit? ”Ekana mä menisin peilin eteen katsomaan, että
näytänkö mä kenties isoisältäni vai keneltä. Mua on aina
kiinnostanut se, että miltäköhän mä näyttäisin, jos olisin
mies. Oliskohan mulla parta? Olisinko yhtä pieni? Voisin kokeilla,
montako punnerrusta jaksan tehdä ja olisiko fyysisessä kunnossa
muuten paljon eroa. Olisi myös kiintoisaa mennä johonkin kokoukseen
tai neuvotteluun ja katsoa, kuunnellaanko mun mielipiteitäni
jotenkin paremmin ja otetaanko mut vakavammin. Voisipa tässä
haaveessa mennä vielä vaikka casting-tilaisuuteen ja saada jonkun
hienon roolin, joka tietty tehtäisiin samana päivänä. Olisi
mielenkiintoista näytellä miehenä. Olisikohan se yhtään
erilaista?”
|
Takkutukkakeijun Salli Supersankari (c) Sahin Cengiz |
Jos ihminen menisi syksyllä
talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken
kaiken? ”Varmaan ottaisin melatoniinia, jotta nukahtaisin
uudestaan. Voisi olla kyllä aika ahdistava kokemus herätä kesken
kaiken eikä pääsisi pois. Ottaisin sellaisia kirjoja, jotka mun on
pitänyt aina lukea eikä aiemmin ole ollut aikaa. Olisin sisustanut
talvipesäni mukavaksi ja pehmeäksi tyynyillä ja peitoilla, siellä
olisi kynttilöitäkin. Ruuaksi ottaisin erilaisia marjoja ja
juotavaksi vettä ja kofeiinitonta teetä.”
Jos rakentaisit puuhun majan,
millaisen majan rakentaisit? ”Se olisi aika korkealla, mutta
kuitenkin turvallinen ja piilossa muiden katseilta. Se voisi olla
vaikka Pyynikinharjulla, siellä kulkee ihmisiä ja olisi kiintoisaa
tarkkailla heitä salaa. Sielläkin olisi peittoja ja tyynyjä, eikä
sen tarvitsisi olla edes maja, vaan puunrungossa olisi iso kolo,
jonne ryömisin. Sinne olisi kiva käpertyä.”
Jos voisit aikakoneella palata
menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne
menisit? ”Musta olisi kiintoisaa nähdä se Jumalan teatterin
esitys! Haluaisin myös nähdä Jouko Turkan opettamassa
Teatterikorkeakoulussa.”
Jos sinun elämästäsi tehtäisiin
teatteriesitys, millainen se olisi ja kuka olisi kenties sinun
roolissasi? ”Siinä käsiteltäisiin fantasianäkökulmasta mun
elämäntarinaani, siinä olisi musiikkia ja paljon liikettä.
Absurdismia. Mun roolissani olisi joku rohkea lapsi, joka esittäisi
mua kaikissa ikävuosissani. Siihen sisältyy toive siitä, että
säilyttäisin tietyn lapsenmielisyyden ja avoimuuden elämäni
loppuun asti.”
Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Ootko
ikinä näytellyt? Niin ja se mua kiinnostaa myös, että mitä sun
mielestäsi on hyvä näyttelijäntyö, kun oot nähnyt niin paljon
juttuja vuosien varrella?”
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Meen
tanssitunnille, jeee!”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
- Mistä sanasta pidät eniten? - Kaiho
- Mistä sanasta pidät vähiten? -
Römpsä
- Mikä sytyttää sinut? - Tuli
- Mikä sammuttaa intohimosi? -
Epäluottamus
- Suosikkikirosanasi? - Helevetti!
- Mitä ääntä rakastat? -
Uloshengitystä
- Mitä ääntä inhoat? - Kiristynyttä
ääntä silloin kun jotain vituttaa, mutta ei uskalla päästää
kiukkua ulos
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi
haluaisit kokeilla? - Supersankari
- Missa ammatissa et haluaisi olla? -
Toimistotyössä
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot
Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa,
minä oon ylpeä sinusta!