Ensi-ilta 10.4. 2014 Nätyn Teatterimontussa, kesto noin 1h 35min (ei väliaikaa)
Ohjaus Antti Haikkala (TeaK)
Käsikirjoitus Antti Lehtinen (TeaK)
Rooleissa : Eino Heiskanen (TeaK), Ella Lahdenmäki (TeaK), Ella Mettänen (Näty), Joonas Snellman (TeaK), Antti Tiensuu (Näty) ja Hegy Tuusvuori (Näty)
Näty, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu ja Aalto-yliopisto toteuttavat yhteistyössä neljä kotimaista kantaesitystä, joista "Mykkänäytelmä" toteutetaan Tampereen yliopiston Teatterimontussa. Teos on osa TeaKin kolmannen vuosikurssin dramaturgian-, näyttelijäntyön-, ohjaaja-, valo- ja äänisuunnittelija-opiskelijoiden sekä Aalto-yliopiston näyttämölavastuksen ja pukusuunnittelun opiskelijoiden yhteisopetusta. Nätyltä "Mykkänäytelmässä" on mukana kolme kolmannen vuosikurssin näyttelijää ja loput ovat mukana Helsingissä tehtävissä produktioissa. Kolme muuta produktiota ovat nimeltään "Kahdeksan askelta pituussuuntaan, kolme poikittain", "Transfinlandia" sekä "Kaikkivoisivat".
"Olipa kerran tyttö, joka ei sanonut sanaakaan.
Olipa kerran perhe, eikä enää ollutkaan.
Olipa kerran äiti, joka lähti kapakkaan.
Olipa Buster Keaton, puhunut ei ollenkaan.
Oli luettu satu ja laskettu lampaat.
Oli vaiettu katu ja harjattu hampaat.
Oli aamu, oli päivä, oli yö.
Oli lapsi ja kolmivuorotyö.
Oli ilta ja junan raide.
Oli silta ja matala kaide.
Oli telkkari ja laajakaista.
Oli helkkarin harmaanlaista.
Oli kaupunki ja talo ja puu.
Oli tyttö ja suljettu suu. "
Nämä kantaesitykset ovat siitä mainioita, että yhtään ei ole käryä siitä, että mitä on luvassa. Oheinen runo on Nätyn sivuilla olleesta infosta ja pelkästään jo sen perusteella esitys vaikutti sen verran kiintoisalta, että paikalle oli lähdettävä. Vielä kun kaikki näyttelijät (ja muukin työryhmä) olivat minulle täysin uusia tuttavuuksia, niin luvassahan ei voi olla muuta kuin yllätyksiä. Joskus yllätykset ovat lässähtäneet heti alkumetreillä, mutta Mykkänäytelmän kohdalla koko paketti aukesi vasta aivan lopussa ja se jos mikä on aina kiehtovaa.
Laskeuduin siis Teatterimonttuun avoimin mielin, mitä toki yleensäkin teen katsomoon istuessani, mutta joskus päässäni on ollut jo hyvinkin voimakas ajatelma tulevasta ja tietynlaisia odotuksia. Nyt käsissäni oli paperilennokiksi muotoiltu käsiohjelmalappunen (jihuu!) ja päässä hiljainen toive "Nuoret, yllättäkää minut!"
Kertojaääni aloittaa, äiti ja tytär puuhastelevat omiaan puhumatta toisilleen. Ahaa, tässäkö ei siis todellakaan puhuta lainkaan? Junan äänet kaikuvat, tyttö viestittää pahvinpalalla isälleen, että tämä palaisi pian kotiin. Äiti puhuu, mutta Hilja-tyttö pysyy hiljaa. Tytön suuret silmät viestittävät jotain, olisi paljon kysymyksiä mutta kiireinen äiti häslää jo muualla. Mieleeni jää erityisesti pari asiaa. Tytöllä on todella vahvat hampaat ja hän käyttää niitä moniin eri tarkoituksiin, joista puiden oksistossa kiipeily lienee sieltä hyvällä tavalla erikoisimmasta päästä ja ihmisten pureminen taas ei. Toinen asia on se nerokas lause, että kaikilla on ääni, vaikka eivät osaisikaan puhua.
 |
| Antti Tiensuu ja Ella Mettänen / (c) Ella Kiviniemi |
Pian olen suloisesti sekaisin, sillä lavalla temmeltävät niin mykkäelokuvan hahmot, Buster Keatonit, komeaääniset hammaslääkärit, junat ja äidin uudet deittikaverit, terapiaistunnoista puhumattakaan. Ei voi muuta kuin ihmetellä ja kummastella, ja siten toiveeni yllätyksellisyydestä täyttyi hienosti. Välillä en oikein tiennyt ketä ja mitä olisin seurannut, kun joka puolella tapahtui. Harmittaa vähän, etten ehtinyt tästä kirjoittamaan heti kotiuduttuani, sillä osa tunnelmasta on häipynyt viikon sisällä ikävästi unholaan. Mutta kyllä, puolitoistatuntinen meni kuin siivillä Mykkänäytelmän parissa. Syykin Hiljan puhumattomuuteen taisi löytyä ja isän mysteeri ratketa. Silkkaa nerokkuutta oli tapa, jolla hahmot pompsahtivat estradille. Ja ne tennispallot! Wau!
Sain enemmän kuin uskalsin edes ajatella ja tämä lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen näin teatterikokijan näkökulmasta.
Mykkänäytelmälle neljä tähteä ****.
