Noran harjoituksissa kurkkimassa Teatteri Jurkassa

Olen lukuisia kertoja maininnut, että piskuinen Teatteri Jurkka on yksi suosikkiteattereistani, ellei peräti se kaikkein rakkain. Jaa miksikö? No, Teatteri Jurkan tunnelma on ainutlaatuinen ja missään muualla ei pääse niin lähelle, ihan kirjaimellisestikin. Tulevana syksynä teatterin ohjelmisto on jälleen varsin kiinnostava (voit kurkistaa tarkemmin tulevaan tämän linkin kautta) ja minulla oli suuri ilo ja kunnia päästä hetkeksi seuraamaan lauantaina 8.9. ensi-iltansa saavan Noran harjoituksia ja vähän jututtamaankin lavalla nähtävää kaksikkoa, Rosanna Kemppiä ja Kreeta Salmista (molempia olen nähnyt useampaan otteeseen muiden teattereiden lavoilla). Olin siis hetken Teatterikärpäsenä katossa, vaikka ihan katsomossa istuinkin tarkkailemassa.

(c) Marko Mäkinen 

 Olin paikalla hiukan etuajassa (parempi ajoissa kuin myöhässä) ja pöllähdin porttikongista suoraan Jurkan toimistoon, jossa Katri Kekäläinen ja Lilli Earl minut iloisina toivottivat tervetulleeksi. Harjoituksissa vaikutti äänistä päätellen olevan vielä ns. tilanne päällä (minun oli tarkoitus hipsiä katsomoon tauon aikana) ja taukoa odotellessa Katri järkkäsi minulle pienen privaattikierroksen teatterin takatiloissa. Hämmentävää kyllä, siellähän lääniä oli enemmänkin ja takatilat moninkertaiset varsinaiseen teatterilämpiöön ja saliin verrattuna! Sivuovesta tuttuun, mutta hämärään lämpiöön astellessamme en aluksi osannut edes hahmottaa missä olemme, kun tulimme tavallaan "toiselta puolelta" sisään.

 Harjoitustilanne tuntui jatkuvan edelleen ja Katri laittoi minut hetkeksi "päivähoitoon" Saku Kaukiaisen valtakuntaan, eli pääsin toviksi ihmettelemään tarkkaamon puolelle namiskoita ja muita. Saku kyllä ilmoittaisi, milloin olisi sopiva hetki astella saliin. No, kävikin sitten niin, että Kreeta Salminen ohimennessään bongasi minut ja vinkkasi mukaansa. Niin astelin teatterisaliin keskelle tilannetta, jossa Rosanna Kempin toimesta oli meneillään jotain, mistä minulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Salissa olivat lisäkseni näytelmän ohjaaja Alma Lehmuskallio, käsikirjoittaja Marie Kajava, skenografi Veera-Maija Murtola sekä ääni-ja valosuunnittelija Viljami Lehtonen. Läsnä salissa selkeästi oli myös niin Henrik Ibsenin kuin Emmi Jurkankin henki.

 Sen verran pääsin kärryille, että meneillään oli näytelmän ensimmäisen puoliskon läpimeno ja sen loppukohtaus. Kadulle johtavaa ovea käytettiin taas hienosti hyväksi! Sitten olikin tauon paikka.

 Minähän en varsinaisissa esityksissä tee koskaan muistiinpanoja, mutta nyt olin varustautunut oikein sinikantisella viholla ja teinkin ahkerasti muistiinpanoja. Vaan arvatkaapa mitä? Kiireessä kun kirjoittaa, ei käsialasta saa oikein selkoa ja raapustukseni olivat aikamoista hepreaa, irrallisia ajatuksia sieltä sun täältä, hetkiä, tunnelmapaloja, yksittäisiä sanoja. Suorilla lainauksilla muistiinpanoistani muodostuisi aikamoinen sillisalaatti, jossa ei olisi mitään tolkkua, eikä niitä ymmärtäisi kukaan muu kuin minä itse. Ehkä työryhmä osaisi yhdistää palaset juuri tähän esitykseen, ehkä ei... Karhujen ja Kriitikoiden maininta tässä yhteydessä ei valaise asiaa yhtään.

 On myös tunnustettava sivistymättömyyteni - minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä Ibsenin Nukkekoti kertoo. Todella puhtaalta pöydältä ja nollatilanteesta lähdettiin. Jurkan nettisivuilta olen toki käynyt kurkkimassa, että "Nukkekoti-näytelmästä irtautuva Nora on esitys kulisseista, rooleista ja rajoista, joiden sisään nainen ei mahdu."

 Tauon aikana pohdiskeltiin sitä, miten Nora pitäisi lausua. Miten Ibsen sen lausuisi? Miltä näyttää silloin kun olet oma itsesi ja entä silloin kun et ole? Yllättäen tauon jälkeen ei jatketakaan varsinaisia harjoituksia, vaan käydään läpi äskeistä ensimmäisen osan läpimenoa. Muistiinpanoissani (niissä kohdin mistä saan selvää) toistuu sanapari "keskusteleva ilmapiiri". Kysytään, vastataan, heitellään ideoita, pohdiskellaan tiettyjen asioiden toimivuutta ääneen, pallotellaan ajatuksilla. Katsotaan avoimesti ja rehdisti silmiin. Yksittäisiä sanoja poistetaan, lauseita muokataan ja sitä kautta ajatus selkiytyy. Marie Kajavan sormet liitävät näppäimistöllä, muokkaus tapahtuu lennossa. Ohjaaja on jäänyt kaipaamaan muutamia repliikkejä, joita ei tekstistä enää löydy. Rosanna ja Kreeta taas eivät enää poistettujen kohtausten perään haikaile. Kaikki ei vaan toimi, ja sillä selvä.

 Keskusteltiin myös näytelmän äänimaailmasta ja mm. siitä, että tietty ääni ei edusta pelkästään tiettyä henkilöä, vaan yleistä ilmapiiriä ja koko yhteiskuntaa sekä siitä, että äänimaailma tulee ilmaisemaan myös roolihenkilön mielenmaisemaa ja pään sisäistä ääntä. Suunnitellaan myös tulevien harjoitusten aikatauluja ja sitä, että ratkaisemattomia kohtauksia on vielä paljon. Loppurutistus olisi luvassa, sillä näytelmän ensi-iltaan ei tässä vaiheessa ollut kuin reilut pari viikkoa. (Tämä ei tuntunut mitenkään vieraalta ajatukselta, hiontaa ja viilausta tekstiin ja kohtauksiin kun on "kuulemani mukaan" tapahtunut muissakin proggiksissa vielä juuri ennen h-hetkeä ja sen jälkeenkin.)

 Reilu tunti on vierähtänyt yllättävän nopeasti. Lopuksi Rosanna ja Kreeta lukevat yhden vastamuokatun kohtauksen uusiksi läpi, kaikki levittäytyvät läppäreineen ja plareineen lattialle, myös Alma ja Marie. Hyvältä kuulostaa. Ohjaaja myös huikkaa, että "Talle sai kyllä nyt tosi hyvän kuvan harjoituksista, eli me ei tehdä täällä yhtään mitään!" Ehei, noin en suinkaan ajattele.

 Tätähän sen teatterintekeminen on : ajatustyötä, hiomista ja viilaamista ja vielä kerran hiomista, keskustelua, puolivalmista, keskeneräisyyttä, muokkaamista, otsaryppyjä, huokailuja, "miten mä ehdin"-kommentteja, lyhyitä yöunia. Valmista ei synny sormia napsauttamalla. Me katsojat pääsemme sitten nauttimaan valmiin työn hedelmistä, mutta usein unohtuu kaikki se, mitä ensi-iltaa edeltävinä viikkoina on tapahtunut. Kiehtovaa ja mielenkiintoista, ja taas osaan arvostaa teatterintekijöitä hitusen enemmän.

 Harjoitusten jälkeen hipsimme Rosannan ja Kreetan kanssa takahuoneeseen pientä juttuhetkeä varten. Myöhemmin on luettavissa laajempikin haastattelu, mutta tässä muutamia asioita juuri Noraan liittyen.

 Minähän en tiedä Nukkekodista enkä Norasta yhtään mitään. Mistä tämä näytelmä oikein kertoo? "Mulle tämä näytelmä kertoo raameista ja rooleista, joita on rakennettu suhteessa naiseuteen tai äitiyteen. Toivottavasti tämä laajenee käsittelemään muitakin aiheita. Miten kuuluisi olla, vaikkei se välttämättä olisi kaikille hyväksi tai ihanteellinen tilanne..."Rosanna aloittaa.

Ja Kreeta jatkaa  "... mitä yhteiskunta tai muut ihmiset sanovat, jos toimiikin toisin. Norahan lähtee ja jättää perheensä, ja ideamme lähti siitä tilanteesta. Nykypäivänäkään ei ole naiselle sallittua tehdä niin."

 Miten juuri tämä työryhmä muodostui? "Me ollaan Rosan kanssa kurssikavereita. Oikeastaan idea lähti viime kesänä uimastadionilta, olimme vesijuoksemassa ja mietimme vaiheitamme. Pyysimme Almaa ohjaajaksi, ja hän kokosi muun työryhmän. Tässä ollaan", Kreeta kertoo.

 Miten päädyitte Teatteri Jurkkaan? "Täällä oli käynnissä teoshaku, joka sattui meille juuri sopivaan saumaan. Pääsimme tänne, joten ei ollut tarvetta miettiä muita vaihtoehtoja enää. Tarkoitus olisi, että tästä tulisi kiertävä esitys ja veisimme mielellämme tätä muihinkin kaupunkeihin", vastailee Kreeta tai Rosanna. Olin varma, että nauhalta osaan erottaa kumpi on äänessä, mutta näin jälkikäteen se onkin yllättävän haasteellista!

 Miten teksti on syntynyt? "Teimme aluksi useampia, lyhyitä ja pitkiä improja eri kohtausideoiden ja tehtävänantojen pohjalta. Marie kirjoitti ja muokkasi niitä edelleen, minkä jälkeen taas pallottelimme yhdessä treeneissä. Lisäksi mukana on joitakin otteita itse Nukkekoti-näytelmästä ja täysin Marien omaa kirjoittamaa materiaalia. Eli kaikenlaista on!" kertoo Rosanna.

 "Alkuvuodesta meillä oli Alman kanssa yksi tapaaminen. Aloitimme treenit huhtikuun loppupuolella ja aluksi vain luimme pari viikkoa Nukkekotia, jonka jälkeen mietimme jatkoa ja miten toimisimme. Kesän aikana Marie oli kirjoittanut harjoitteiden perusteella tekstistä yhden version, jonka saimme käsiimme pari viikkoa sitten kun syksyn treenit alkoivat", komppaa Kreeta.

 Mitäs muuta haluaisitte kertoa Noraan liittyen? "No, on tullut jo varmaan selväksi, että tämä on ollut jatkuvassa prosessissa ja tulee olemaan ensi-iltapäivään asti. Täysin valmista käsikirjoitusta ei ole ollut, vaan kaikki on tavallaan syntynyt harjoitusten ja tekemisen myötä", tuumaa Rosanna.

 "Lisään vielä, että miksi juuri minä ja Rosanna haluamme tehdä tätä yhdessä... Meidäthän aina sekoitetaan toisiimme, kadulla joku luulee mua Rosaksi ja toisinpäin. Me ollaan paikattu toisiamme esityksissä aika usein, esimerkkinä Ryhmiksen Ronja Ryövärintytär ja Kansallisteatterin Luulosairas..." aloittaa Kreeta.

 ja Rosanna jatkaa "Niin ja Kansallisteatterissa Kreeta on istunut maskituolissa ja meikkaaja on alkanut puhua ihan outoja juttuja. Kreeta on tajunnut pian, että meikkaaja luulee häntä minuksi..."

 "Tästä tuli sitten mieleen se seikka, että kuinka samanlaisia me oikeastaan voitaisiinkaan olla, jos homman veisi ihan äärimmilleen. Siitä ideasta ollaan kyllä jo luovuttu. Noin intiimissä tilassa on toisaalta kyllä hauska tutkia tätä samankaltaisuutta. Tämä oli tosin vain yksi lähtökohdista eikä mitenkään se pääasia", Rosanna ja Kreeta puhuvat ristiin, enkä taas tiedä kumpi sanoo mitäkin.

Kumpi on kumpi? 

 Nythän Nukkekoti on aiheena myös HKT:n syksyn näytelmässä...? "Niin onkin! Aikamoinen sattuma. Nukkekoti on käsittääkseni tehty Suomessa viimeksi vuonna 2002, Kansallisteatterissa. Samoja teemoja on heilläkin varmasti, mutta kyseessä on valmis näytelmä. Mielenkiintoista!" toteaa Kreeta.

 Lopuksi Kreeta haluaa vielä lisätä seuraavaa : "Meille on ollut hirveän tärkeää se, että vaikka tämä käsitteleekin äitiyttä, tämä ei ole mikään ns. "äiti-näytelmä". Eihän me voida niitä teemoja itsestämme poistaa, mutta tähän näytelmään voivat muutkin kuin äidit samaistua. Vapaudenkaipuu on yksi teemoista, ehkä se kantavin."

Nora ensi-illassa 8.9. Teatteri Jurkassa. Lisätietoa ja esityspäiviä tästä.

Kuvat (c) Teatterikärpänen

Tanssiteatteri Tsuumin harjoituksissa

 Pari vuotta sitten Savoy-teatterissa sai ensi-iltansa Tanssiteatteri Tsuumin konsertti-tanssi-spektaakkeli "Kake - tiellä tähtiin". Minulta meinasi mennä koko proggis ikävästi ohi, mutta onneksi keväälle 2016 napsahti vielä muutama lisänäytös ja pääsin katsomaan. Mielenkiintoni muuten alunperin herätti nimenomaan nimi Kake, se kun vei välittömästi joko Kake Randelinin tahi Kake Singersin maailmaan (suosikkejani molemmat). Esityksessä saimme nauttia Kake-nimisen bändin menosta ja suhdesotkuista tanssikuvioineen, ja siinä sivussa kuulimme upeita versioita vanhoista Finnhitseistä ja muista iskelmistä. Riehaannuin kirjoittamaan varsin lennokkaan jutun esityksen tiimoilta.

 Riemullani ei ollut rajoja huomatessani, että tulevana syksynä Kake tekisi paluun ja entistäkin räväkämpänä! "Kake2 (potenssiin kaksi, huomio) - tähtisumussa" vei aatokseni välittömästi Kake Singersin kulttimainetta nauttivaan "Tähtisumutusta"-levyyn (sisältää mm. hitit Tappajahauki sekä Ovelan pojan polska) ja minulle tuli varsin nostalginen olo. Ensi-ilta olisi Aleksanterin teatterissa 2.11. ja esityksiä olisi ainoastaan kolme (lisäksi 3.11. ja 7.11.), ja heti alkoikin armoton jännitys siitä, osuisiko työvuoroni lainkaan kohdalleen ja jos ei, voisiko joku ystävällinen sielu vaihtaa kanssani vuoroa. Tämä PITÄISI nähdä, keinolla millä hyvänsä.

Kake ryhmäkuvassa (c) Mikko Mäntyniemi 

 Kävikin sitten vielä niin mahtavasti, että produktion tuottaja Maritta Laesmaa otti minuun yllättäen yhteyttä meilitse ja tiedusteli kiinnostustani tulla seuraamaan Kaken harjoituksia Aleksanterin teatterin neljännessä kerroksessa sijaitsevaan harjoitussaliin. Minuahan ei tarvinnut kauaa houkutella ja taisin vastata varsin innokkaalla viestillä heti muutaman minuutin sisällä, ja ehdotin samantien sopivaa ajankohtaakin.

 Lokakuun puolivälissä löysin itseni sitten jännittynein mielin tanssisalista. Ennen harjoituksia tsuumilaisilla oli ollut ruokatauko ja väki oli hajaantunut lähiympäristöön, ja hiljalleen sitten palailivat takaisin harjoitusten pariin. Muita odotellessa ehdin vaihtamaan muutaman sanan Reetta-Kaisa Ileksen ja Salla Korja-Paloniemen kanssa (Kake-taiteilijanimiltään Piramisu sekä Kike de Kake). Pian paikalle saapuivat myös esityksen ohjaaja Matti Paloniemi sekä bändiläiset Janne Teivainen (Foni-Åke, Janne vastaa myös valosuunnittelusta), Tuomas Juntunen (Marccu), Jarno Tastula (Raimo von Kake) sekä hiukan muita myöhemmin vielä joukkoon liittyi uusi jäsen Sampo Kerola (Pera77). Mainioita nimiä, eikö vaan?

 Minun oli tarkoitus tehdä asiantuntevia muistiinpanoja parituntisten harkkojen aikana ja muistiinpanoja kyllä teinkin. Valitettavasti en niistä juurikaan jälkikäteen saanut selvää, sillä suurimmaksi osaksi olin raapustanut paperille yksittäisiä sanoja ja lauseita tyyliin "tiivistystä!" , "mikä vitun tauko?" ja "lähtee neljännen kasin jälkeen (en ymmärrä näistä mitään)" sekä naseva kommentti "nyt enemmän toistoja ja vähemmän höpinää". Sen voin sanoa, että jos tietokoneelta pauhaa Rammstein ja neljä henkeä vetää sen tahdissa jalalla koreasti, eipä siinä juuri muistiinpanoja tehdä vaan seurataan silmä tarkkana, miten kohtaus hiljalleen, toisto toiston jälkeen, muotoutuu haluttuun suuntaan. Ohjaaja Paloniemen sanoja lainaten "Tässä on nyt se Suomi100 - saksalaisten aika" vähän kieli poskessa... Yritin napsia myös kuvia, mutta ei meikäläisen kameralla napsita mitään huippuotoksia, vielä kun kuvattavat kohteet eivät pysy hetkeäkään paikoillaan!

 Minä itsehän en ole mikään parkettien partaveitsi ja tanssiessa näyttäisin varmasti samalta, jos taikinaa pyöriteltäisiin pitkin lattiaa. Onkin nautinnollista katsoa, miten toiset osaavat ja hallitsevat kehonsa.

 Tässä vaiheessa harjoituksia "eiku" kajahtaa rivistä reippaasti ja kuuluupa sieltä kirosanojakin, kädet unohtuvat väärään paikkaan ja uusiksi otetaan useampaankin otteeseen. Keskeneräisyyttä on vain siedettävä ja luotettava siihen, että hyvä tästä tulee. Ja jos minulta kysytään, tästä ei tule pelkästään hyvä, tästä tulee loistava! "Kun saadaan rakenne valmiiksi, voi alkaa leikittelemään".

 Musiikista vastaava Hannu Oskala poti flunssaa kotosalla, häntä ei tällä kertaa paikalla nähty. Muuten sulosoinnut hoituivat osittain tietokoneen välityksellä, ja suurimmaksi osaksihan kaikki soittavat itse "ihan oikeastikin". Bändisoittimiin tartuttaessa meikäläiselle kaivettiin korvatulpat jostain, menohan oli tyyliä nupit kaakkoon ja "paskat päästä ja paikat hampaista"-meininkiä. Kakehan on loikannut kellaribändiksi ja nyt veivataan edelleen iskelmiä, mutta punkversioina! Kyllä vaan, Kake Randelinin "Kielletyt tunteet" on aikas tymäkkää kamaa toisenlaisella asenteella vedettynä, etenkin kun Reetta-Kaisa Iles vetäisee sen kohtalaisen räkäisellä äänellä. Muistoihini pulpahti parikin kertaa legendaarinen bändi Satu ja Vaahtopäät, joka keikkaili muinoin (levyttikin?) ja yhdisti hienolla tavalla ramopunkin ja Finnhitsit.

 Punkmeiningin lisäksi tulossa on haikeankaunista silittelyduettoa sekä uskomattoman upea a cappella- esitys (ns. isänmaallinen kuorolauluosuus), johon Janne Teivainen on tehnyt sanat ja Hannu Oskala sävelen. Tämän osuuden aikana vähän jo liikutuinkin, ja laulun sanat soivat päässäni ajoittain yhä uudestaan ja uudestaan, niin monta kertaa niitä toistettiin. Suretti jo valmiiksi, jos en pääsisi valmista esitystä näkemään ja kuulemaan. Tanssi ja laulu kulkevat etenkin tässä hienolla tavalla käsi kädessä, kirjaimellisestikin.

 Kolme tuntia vierähti vähän liiankin nopeasti, ja olin onnistunut järjestämään samalle päivälle muutakin ohjelmaa, joten jouduin kiiruhtamaan seuraavaan kohteeseen kesken bändiharkkojen. Tämänkin perusteella sain hyvän kuvan siitä, että luvassa on jälleen messevää ja yllättävää menoa. Jos ja kun mielit itsekin paikalle, kannattaa siis suunnata Aleksanterin teatteriin 2.11., 3.11. tai 7.11. Lisätietoja tästä linkistä. 

 Itse istun kuin tatti katsomossa 7.11. , eli pääsen kuin pääsenkin katsomaan! Ou jeah!

Kiitos Tsuumin väelle kutsusta harjoituksiin!

Harjoituskuvat (c) Teatterikärpänen

Tässä vielä esittelykuvat koko poppoosta... (c) Mikko Mäntyniemi

Foni-Åke 

Pera77 (mikä look!) 

Kike de Kake 

Raimo von Kake 

Piramisu

Sokerina pohjalla Marccu 

Orkesteri - The Everlastin harjoituksissa Kaupunginpuistossa

Pari päivää sitten Hämeenlinnan Kesäteatteri järjesti avoimet harjoitukset Orkesteri - The Everlastista. Itse en paikalle töiden vuoksi ehtinyt, mutta kävin viikko sitten tutkailemassa meininkiä ihan issekseni, ja hyvältähän se näytti. Istuin muutaman tunnin iltaharjoituksia seuraamassa. Kuvista puuttuu Marika Heiskanen, jonka roolihahmo Simone saapuu estradille vasta myöhemmässä vaiheessa ja hän ei näihin harjoituksiin osallistunut.

 Okko Leon Orkesteri - The Everlast on kertomus bändistä, jolla on ollut omat huippuhetkensä vuosia sitten. Nyt bändi tahkoaa hääkeikasta toiseen. Tapahtumat sijoittuvat keikkapaikan takahuoneeseen, jossa saadaankin melkoinen soppa aikaiseksi parin tunnin sisällä. Bändiläisten solidaarisuus toisiaan kohtaan, arvomaailmat ja ristiriidat punnitaan, ja samankaltainen show saataisiin aikaan työpaikassa kuin työpaikassa. Moni tuntee takuulla piston sydämessään, toivottavasti...

"Meillä Tampereen Teatterissa..."

 Harjoituksissa keskityttiin repliikkien hiomiseen ja sisääntuloon. Moninaista hyväntahtoista kettuilua oli havaittavissa puolin ja toisin, yksi veteli reploja ulkomuistista ja toinen plari kädessä. "Meillä Tampereen Teatterissa on ollut perinteisesti tapana opetella vuorosanat hyvissä ajoin ulkoa!" toteaa Risto Korhonen ja etsii plaristaan kuumeisesti seuraavaa sanottavaa... Pientä keskustelua saadaan aikaan erään roolihenkilön puheiden toimivuudesta ja siitä ei oikein päästä yhteisymmärrykseen. Yllättäen jutut vaihtuvat Nummisuutareihin ja yhteinen sävel löytyy. "Heh jätkät, te toimitte huomaamattanne ihan niin kuin nää bändinkin jätkät nyt! Ensin nahistellaan ja sitten aihe vaihtuu lennossa!" ohjaaja Martti Töttölä huomauttaa nauraen.

 Näyttävää sisääntuloa harjoitellaan, soitellaan prepaid-puheluita, syödään virtuaalista karjalanpaistia, tuoliesimerkillä näytetään mallia yhteisöllisyydestä ja muistellaan kaiholla pientä tytärtä.

Näkemieni harjoitusten jälkeen Kaupunginpuistossa oli perinteinen Ämy-rock, jonka yhdessä työpajassa sai kirjoittaa takahuoneen seinään. Festareiden jälkeen olikin lavasteissa tapahtunut pientä muutosta (jälkimmäinen kuva on avoimista harjoituksista, kuvaaja Jaakko Virtanen)

 Näytelmän harjoitukset alkoivat juhannuksen jälkeisellä viikolla, jolloin työryhmä myös tapasi toisensa ensimmäista kertaa. Mielenkiintoista oli seurata, miten hyvin porukka pelasi yhteen näinkin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Palloja heiteltiin vinkkien ja vihjeiden muodossa, unohtuneissa reploissa autettiin heti. Toinen otti vihjeestä kopin, lisäsi siihen omat mausteensa ja jatkoi pallottelua. Hienoa yhteispeliä oli ilo seurata! (kuvistakin näkee, että kiva kun kaikki otetaan ns. mukaan juttuun..)

 Ensi-iltaan alle viikko. Orkesteri - The Everlast Hämeenlinnan Kesäteatterissa 10.7. 2014 alkaen, tämä spektaakkeli kannattaa ehdottomasti nähdä. Lisätietoja tämän linkin alta.

Kuvat (c) Teatterikärpänen, paitsi yksi kuva Jaakko Virtanen.

Matti Onnismaa

Sauli Suonpää

Matti, Kalle Pylvänäinen, Sauli ja Risto

"Everlast - The Everlast" huutaa kaikki. Ja niitä roolivaatteita odotellessa...

Taiteiden yö ja avoimet harjoitukset

 Hämeenlinnassa vietettiin eilen ihkaensimmäistä Taiteiden yötä. Tapahtumia oli melkoinen määrä ja mietiskelinkin, että miten joka paikkaan riittää yleisöä. Mukana kun oli vähän yllättäviäkin juttuja ja mielessä kävi, että kuinkakohan hämäläiset mahtavat innostua näistä. Vaan toisin kävi! Ilokseni huomasin, että joka paikka oli täynnä väkeä ja iloista, hyväntuulista porukkaa oli liikkeellä kaikkialla missä liikuinkin. Sääkin oli suotuisa.

 Itse aloitin oman kierrokseni ystäväni kanssa Taidemuseolta, jossa kävin katsomassa Rudolf Koivu-näyttelyä. Koivun maalaukset ovat itselleni tuttuja lähinnä satukirjoista ja joulukorteista, mutta ihanaa värimaailmaa ja herkkää sivellintä on Rudolf käyttänyt. Taidemuseolta suuntasimme Verkatehtaalle, jossa oli Local Voices-konserttia ja kirjatapahtumaa. Teatterista tuttua väkeä tuli paljon bongailtua siellä.

 Ensimmäinen pitempi visiittimme sijoittui tietenkin teatterille, jossa yleisö sai tunnin ajan seurata Pojat- näytelmän avoimia harjoituksia. Halukkaita katsojia oli niin paljon, että kaikki eivät mahtuneet kerralla edes saliin! Mahtavaa! "Pojat" on ensi-illassa 12.9. ja itselläni odotukset ovat todella korkealla tämän suhteen. Tekijätiimi on sellainen, että yllätyksiä on taatusti luvassa. Olikin aivan mahtavaa saada esimakua tulevasta. Ohjaaja Snoopi Sireniä emme tositoimissa nähneet (pari kommenttia hän toki heitti), vaan harjoitukset keskittyivät tansseihin ja lauluihin. Koreografi Riia Kivimäen ohjaksissa harjoiteltiin muutamaa kohtausta ja kommelluksiltakaan ei vältytty. Mites ne askeleet nyt oikein menikään... Jo pelkästään näiden maistiaisten perusteella uskallan sanoa, että tulossa on todella kova juttu ja yksi syksyn tapauksista! Hienoa, energistä menoa pojilla ja muillakin. Jarkko Martikaisen tekemät kappaleet tuntuvat tooodella loistavilta! Jännityksellä jään odottamaan ensi-iltaa ja luulenpa, että pitkästä aikaa tulossa on näytelmä, jonka haluan nähdä aina uudestaan ja uudestaan.

Pojat-harkat! Tuolla istun minäkin! (kuvan napannut näyttämöltä Lasse Sandberg) 

 Teatterilta suuntasimme pikavisiitille Verkatehtaan sisäpihalle ja Suistolle, ja sieltä rantaa pitkin kirjaston kahvilaan. Matkanvarrella oli hauska bongailla puihin ripustettuja runoja ja ihanan värikkäitä neulegraffiteja, joita tehtiin puistossa koko ajan lisää niin että puikot vaan kilkattivat iloisesti.

 Taiteiden yömme huipentui Vankilamuseoon ja siellä esitettyyn Antti Kristian Hautamäki-monologiin, josta kirjoitan oman jutun hiukan myöhemmin. Kyllä oli hieno ilta ja varsin onnistunut ensimmäinen Taiteiden yö!

 ps. Pakko vielä erikseen kiittää erästä nuorta naishenkilöä, joka tuli yllättäen juttusilleni Verkatehtaan sisäpihalla. Teatterikärpänen on tunnistettu ja mahtavaa palautetta saatu! Tämänkaltaiset kohtaamiset innostavat lisää ja auttavat eteen päin silloin, kun tuntuu ettei ns. oikein lähde. Kiitos Sinulle :)

Hämeenlinnan kesäteatterin avoimet harjoitukset

Keskiviikkona 26.6. järjestettiin Hämeenlinnan kesäteatterissa avoimet harjoitukset, joissa yleisö sai tunnin ajan seurata näytelmän syntyä ja samalla katsojat saivat maistiaisia siitä, mitä tuleman pitää.

 Itse menin paikalle jo pari tuntia ennen muun yleisön saapumista. Yksi uusi kohtaus oli juuri saatu kutakuinkin valmiiksi, ja se esitettiin uudelleen heti tuoreeltaan ihan minua varten. Herkkä kohtaus kahden erilaisen rakastavaisen välillä... Edellisistä näkemistäni harjoituksista poikkesi eniten se, että nyt mukana oli myös musiikkia. Osku Paappanen kurkisteli takuulla kuuman asuntovaunun kätköistä ja loihti ilmoille monenlaista tunnelmapalaa - tuttuja kappaleita, jotka varmasti koskettavat katsojia monellakin eri tapaa, tuovat kenties muistoja mieleen jostain menneestä. Itselleni vahvimmat muistot musiikin sijaan nosti myöhemmin isomman yleisönkin edessä harjoiteltu kohtaus Tuntemattomasta sotilaasta. Kohtaus sisältää parikin yllätysmomenttia, tutut vuorosanat saavat ihan uuden merkityksen ja ainakin itseäni koskettaa tämä kohtaus hyvin voimakkaalla tavalla, positiivisessa mielessä. Ne muistot ne muistot ...

Hehkeä juontaja / kuva Teatterikärpänen 

Viime vuonna kesäteatterin Sakespearen kootut theokset-näytelmässä nähtiin erinäisiä versioita tutuista television reality-ohjelmista, ja tällä kertaa käsittelyssä on ainakin Suurin pudottaja. Unohdetut kesäteatterihahmot kisaavat, ja voittaja saa kunnian esittää suosikkikohtauksensa vielä kerran, tai jotain sinne päin. Kisan juontajana toimii hehkeä ja timmi, moninkertainen fitness- ja vaikka mikä mestari Sidu Lonkero (Mira Taussi). Alkujuontoa ja lennokkaita kuvioita harjoitellaan muutaman kerran ja ensimmäinen finalisti esittäytyy. Kaunis Veera (Marika Heiskanen) kertoo, mitä hänen elämäänsä tällä hetkellä kuuluu. Ei ole helppoa, ei Veeralla eikä Marikallakaan, joka ei saa aluksi oikeaa tunnetilaa päälle. Toistojen myötä oikea rytmi löytyy kuitenkin.

Kaunis Veera saapuu 

 Parisen tuntia vierähti nopeasti, näyttelijät pitivät pienen huili-ja juomapaussin ja sitten alkoikin yleisöä hiljaksiin valumaan paikalle. Kovasta helteestä huolimatta ihmisiä saapui avoimiin harjoituksiin aika mukavasti ja ikäjakauma oli myös laaja, mikä on aina positiivista. Aluksi harjoiteltiin jo mainitsemani kohtaus Tuntemattomasta sotilaasta, se sujui oikein mainioissa merkeissä ja seuraavaksi siirryttiinkin Tukkijoelle. Tuukka Huttunen myös kertoi vähän taustoja esityksen synnystä ja tekijäporukkakin tietysti esiteltiin. Tukkijoella-näytelmä lienee yksi suosituimmista kesäteatterinäytelmistä, ja mikäs suomalaiseen kesään paremmin sopisikaan kuin salskeat tukkilaiset ja viehkeät neidot, asianmukaista musiikkia unohtamatta. Hahmogalleriahan on melkoinen, joten näytelmän toteutus neljällä näyttelijällä on haaste, mutta tällä porukalla se ei tuota minkäänlaisia ongelmia. Paitsi ehkä silloin, kun yhdelle lankeaa kahden hahmon esittäminen ja molempien pitäisi olla estradilla dialogissa tismalleen samaan aikaan... Ratkaisu on yksinkertainen mutta nerokas.

 Yleisö ainakin tuntui tykkäävän näkemästään, hervottomat käänteet irroittivat monet naurut ja eräskin vanhempi rouvashenkilö jo keinahteli paikallaan ja lauloi mukana "vielä niitä honkia humisee"-kipaleessa. Juuri näin! Tukkijoelta siirryttiin perinteisiin rakkauskohtauksiin, jossa lemmentuskainen mies on valmis tekemään mitä tahansa valloittaakseen mielitiettynsä sydämen ja ennen kaikkea raottaakseen aitan ja vähän muunkin ovea. Kohtaus on aika hillitön ja yleisö ulvoo naurusta.

 Tunti vierähti nopeasti, kuten usein silloin käy kun on mukavaa. Jäin vielä istumaan toviksi katsomoon. Keskusteltiin siitä, miten suuri merkitys yleisöllä on, koska palaute on välitöntä. Se joko osuu ja uppoaa tai menee hutina ohi, ja tällä kertaa tuntui ainakin siltä, että varsin oikealla tiellä ollaan. Harjoitukset jatkuivat vielä Tukkijoella-kohtauksen koreografian hiomisen merkeissä. Mira Taussi näytti mallia ja Marika Heiskanen ja Mikko Bredenberg pistivät jaloilla koreasti. Toistoa tuli sen verran, että laulettu kappale jäi korvamadoksi päähäni ja soi tälläkin hetkellä.

Kotiin hyväntuulisena pyöräillessäni päässäni soi kuitenkin eräs toinen kappale, jota Tuukka Huttunen antaumuksella harjoitteli ja lauloi loppuharjoitusten ajan rekvisiitan kera ja ilman. Monella pyörii varmasti katsomossa sukat ja muut vetimet jaloissa kun tositoimiin päästään, on nimittäin semmoista menoa luvassa...

 Ja ei, kappale ei ole Oskun netin kätköistä löytämä savonmurteella viännetty Satumaa.

 Pari viikkoa ensi-iltaan! Esityskalenterihan löytyy täältä, joten pian lippuja varaamaan, sillä jälkikäteen on taas turha rutista, että "voi hitsi kun niin piti tulla katsomaan mutta kun sitä ja tätä". Tämä on nimittäin nähtävä!

Hämeenlinnan kesäteatterin harjoituksia seuraamassa

  Kesällä 2013 Hämeenlinnan kesäteatterissa nähdään näytelmä "Satoi tai paistoi - tiedän mitä teit viime kesäteatterissa". Luvassa on kooste tunnetuimmista ja suosituimmista suomalaisista kesäteatterivedoista, ja lavalla nähdään näyttelijät Mira Taussi, Marika Heiskanen, Mikko Bredenberg ja Tuukka Huttunen sekä musisoimassa Osku Paappanen, joka tosin ei vielä ollut mukana harjoituksissa.

 Pääsin katsomaan harjoituksia kesäkuun puolivälissä. Kaupunginpuistossa harjoitukset ovat alkaneet reilu viikko sitten, ja käsikirjoitusprosessi sai alkunsa viime lokakuussa. Tupsahdin polkupyörineni paikalle keskelle kohtausta Onnen maa- näytelmästä. Kohtausta harjoitellaan nyt ensimmäistä kertaa ja hiontaa tapahtuu välittömästi. Tuhlaajapoika Tenho (Mikko Bredenberg) saapuu kaupungista maalle ja kohtaa velipoikansa Aarnen (Tuukka Huttunen), Marika Heiskanen heittelee ohjeita katsomosta ja ehdottaa heti muutamaa muutosta, kuten epärealistista vauhtia ja vähän sarjakuvamaista nopeutettua menoa. Aarne huhkii heinäseipäiden parissa ja Tenho yrittää tempoa irti maasta liian syvälle uponnutta rautakankea. "Se rautakanki ei niinku liikkuis mihinkään, mutta ite heilut niin saatanasti!" ehdottaa Tuukka ja Mikko tekee työtä käskettyä.  Paikalle saapuu kaunis Virva (Mira Taussi), katseita vaihdetaan ja vetoja lyödään. Ja sitten sama uusiksi muutaman kerran.

Tuukka huhkii

Siinä on ja pysyy, tuumii Mikko.

 Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa. Reijo Taipale saapuu lavalle. Reijo Taipale saapuu lavalle yllättävästä paikasta. Reijo Taipale saapuu lavalle yllättävästä paikasta hiukan horjuen. Jää nähtäväksi, että mistä mies lopulta saapuu ja missä kunnossa. Uusia ideoita kokeillaan heti lennossa ja tuoreeltaan, plareja ei kenenkään käsissä näy. Älypuhelimia kylläkin, ”sähköisiä plareja”, tämä on tätä nykyaikaa. "Mitä niitä printtamaan kun teksti elää koko ajan. Säästetään samalla luontoakin!" Varsinaista ohjaajaakaan ei paikalla näy, joka on minulle täysin uutta mutta mielenkiintoista. "Jokaisella meillä on kyky näyttämölliseen hahmottamiseen, eli kuka tahansa meistä pystyy tarvittaessa hyppäämään tavallaan ohjaajan puikkoihin ja kuka tahansa meistä voi heittää ideoita”, kertoo Mikko Bredenberg. ”Teatteri Siperian jutuille tyypillistä on se, että siirtymät kohtauksista toiseen ovat aika yllätyksellisiä. Pidän tästä työryhmälähtöisestä tavasta toimia, kaikilla on mukanaan jotain omaa ja niitä sitten ahkerasti ehdotellaan, on olemassa niin erilaisia tapoja toimia.”

Mira ja kysyvä ilme

Pysähdytään, puhutaan, katsellaan, ideoidaan ja kokeillaan. Ilmapiiri on hyvin keskusteleva, hyvää ideaa testataan heti käytännössä ja yritetään yhdessä löytää se toimivin ja kaikille paras ratkaisu. Tämä metodi toimii, sillä aluksi hyvinkin alkutekijöissään ja levällään oleva kohtaus tehdään kokonaisuudessaan läpi ja siitä tuleekin varsin onnistunut. Käytetään kuvallista lähestymistapaa. ”Ei tarvitse miettiä, että onko kohtaus psykologisesti uskottava, vaan mennään kuvien logiikalla eteen päin”, Mikko selventää vielä.

Tuukka miettii seuraavaa siirtoaan

”Ensimmäinen puolisko on meillä jo kasassa kokonaan. Siinä käydään Tukkijoella ja nähdään mm. Kaunis Veera, Tulitikkuja lainaamassa ja Pekka Töpöhäntä vähän yllättävässäkin tilanteessa. Pohjantähti käsitellään myös, mutta uudella tavalla. Ekalla puoliskolla on myös enemmän vauhtia ja komediallisia tilanteita. Jotkut kohtaukset keskittyvät ihan tietyn näytelmän käsittelyyn, toiset kohtaukset ovat taas teemallisia, eli esimerkiksi puretaan rakkauden kuvaamisen yleisiä piirteitä ja musiikkinäytelmät käydään yhdessä kohtauksessa läpi. Kakkospuoliskoa tässä parhaillaan harjoitellaan ja sitä vielä kirjoitetaankin. Se on selkeästi seesteisempi ja syvällisempi, tehdään siinä tavallaan sellainen tunnelmanvaihdos. Yllättäviä komediallisia piirteitä on kuitenkin mukana, jottei menisi liian raskaaksi. Leikataan tunnelmasta toiseen yllättävälläkin tavalla. Loppu on meillä ratkaisematta vielä toistaiseksi”, Tuukka Huttunen kertoilee.

Veto!?

Hyttyset häiritsivät harjoitusten alkua, kaatosade loppua. Lavastuksena toimivan asuntovaunun vedenkestävyyttä aprikoidaan ja vähän tutkitaankin. Satoi tai paistoi, harjoitukset jatkuvat kohti heinäkuun puolivälin ensi-iltaa. Kesäteatterikärpänen pörräilee mukana kuvioissa vielä pariinkin otteeseen. ”Pelkää sitä en jos kuu ja tähdet katoaa” soi päässäni loppuillan, ja miten tämän lauseen saakaan yhdistettyä koivuhalkoon?

Mira, Marika, Mikko ja vastakorjattu "laite"

kaikki kuvat Teatterikärpänen