lauantai 31. elokuuta 2013

Taiteiden yö ja avoimet harjoitukset

 Hämeenlinnassa vietettiin eilen ihkaensimmäistä Taiteiden yötä. Tapahtumia oli melkoinen määrä ja mietiskelinkin, että miten joka paikkaan riittää yleisöä. Mukana kun oli vähän yllättäviäkin juttuja ja mielessä kävi, että kuinkakohan hämäläiset mahtavat innostua näistä. Vaan toisin kävi! Ilokseni huomasin, että joka paikka oli täynnä väkeä ja iloista, hyväntuulista porukkaa oli liikkeellä kaikkialla missä liikuinkin. Sääkin oli suotuisa.

 Itse aloitin oman kierrokseni ystäväni kanssa Taidemuseolta, jossa kävin katsomassa Rudolf Koivu-näyttelyä. Koivun maalaukset ovat itselleni tuttuja lähinnä satukirjoista ja joulukorteista, mutta ihanaa värimaailmaa ja herkkää sivellintä on Rudolf käyttänyt. Taidemuseolta suuntasimme Verkatehtaalle, jossa oli Local Voices-konserttia ja kirjatapahtumaa. Teatterista tuttua väkeä tuli paljon bongailtua siellä.

 Ensimmäinen pitempi visiittimme sijoittui tietenkin teatterille, jossa yleisö sai tunnin ajan seurata Pojat- näytelmän avoimia harjoituksia. Halukkaita katsojia oli niin paljon, että kaikki eivät mahtuneet kerralla edes saliin! Mahtavaa! "Pojat" on ensi-illassa 12.9. ja itselläni odotukset ovat todella korkealla tämän suhteen. Tekijätiimi on sellainen, että yllätyksiä on taatusti luvassa. Olikin aivan mahtavaa saada esimakua tulevasta. Ohjaaja Snoopi Sireniä emme tositoimissa nähneet (pari kommenttia hän toki heitti), vaan harjoitukset keskittyivät tansseihin ja lauluihin. Koreografi Riia Kivimäen ohjaksissa harjoiteltiin muutamaa kohtausta ja kommelluksiltakaan ei vältytty. Mites ne askeleet nyt oikein menikään... Jo pelkästään näiden maistiaisten perusteella uskallan sanoa, että tulossa on todella kova juttu ja yksi syksyn tapauksista! Hienoa, energistä menoa pojilla ja muillakin. Jarkko Martikaisen tekemät kappaleet tuntuvat tooodella loistavilta! Jännityksellä jään odottamaan ensi-iltaa ja luulenpa, että pitkästä aikaa tulossa on näytelmä, jonka haluan nähdä aina uudestaan ja uudestaan.

Pojat-harkat! Tuolla istun minäkin! (kuvan napannut näyttämöltä Lasse Sandberg) 

 Teatterilta suuntasimme pikavisiitille Verkatehtaan sisäpihalle ja Suistolle, ja sieltä rantaa pitkin kirjaston kahvilaan. Matkanvarrella oli hauska bongailla puihin ripustettuja runoja ja ihanan värikkäitä neulegraffiteja, joita tehtiin puistossa koko ajan lisää niin että puikot vaan kilkattivat iloisesti.

 Taiteiden yömme huipentui Vankilamuseoon ja siellä esitettyyn Antti Kristian Hautamäki-monologiin, josta kirjoitan oman jutun hiukan myöhemmin. Kyllä oli hieno ilta ja varsin onnistunut ensimmäinen Taiteiden yö!

 ps. Pakko vielä erikseen kiittää erästä nuorta naishenkilöä, joka tuli yllättäen juttusilleni Verkatehtaan sisäpihalla. Teatterikärpänen on tunnistettu ja mahtavaa palautetta saatu! Tämänkaltaiset kohtaamiset innostavat lisää ja auttavat eteen päin silloin, kun tuntuu ettei ns. oikein lähde. Kiitos Sinulle :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi! Tekstejäsi on niin mukava lukea ja minusta oli todella kivaa, että sain tavata sinut ja kertoa sen kasvotusten!

    Harmi, etten aikataulujen vuoksi ehtinyt katsomaan Antti Kristian Hautamäki-monologia, mutta ehkä joskus vielä ehdin. Tietysti Pojatkin olisi tarkoitus mennä katsomaan jo lähiaikoina. Ja kerro toki terveisiä pojille minulta, jos joskus heitä haastattelet! ;)

    Kaikkea hyvää sinulle ja inspiroivaa syksyä!

    -Maija

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maija! Tule ihmeessä juttusille jos satumme vielä törmäämään. Poikia olen jo haastatellut, julkaisu piakkoin :)

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).