(Mainos / medialippu saatu Helsingin Kaupunginteatterista)
Säännöllisen epäsäännöllisesti tulee tehtyä pieni kielikylpyreissu Lilla Teaterniin, tosin nyt edellisestä käyntikerrasta on vierähtänyt jo useampi vuosi. Sen verran on päässyt ruotsinkielen taitoni ruostumaan, että oli ladattava varmuuden vuoksi Subtitle Mobile -sovellus puhelimeen, ja välillä tekstiä jouduin vilkaisemaankin pysyäkseni paremmin kärryillä.
Joukko töölöläisen taloyhtiön asukkaita on kokoontunut kellariin pitämään epävirallista kokousta, koska on merkkejä siitä, että rappukäytävässä tai pesutuvassa tai oikeastaan ihan missä tahansa liikkuu asiattomia tyyppejä. Asiattomilta pääsy kielletty -kylttejä muistan minäkin nähneeni kerrostalojen rappukäytävissä. Jossain kolahtaa ovi. Kuuluu askelia ja lapsen huutoa. Mistä? Ulkona ajellaan kovaa pillit huutaen. Onko tapahtunut paloittelumurha? Terrori-isku? Ulkoavaruudesta tultu visiitille? Koska kyseessä on epävirallinen tilaisuus, ei kukaan ole tehnyt virallista asioiden käsittelylistaa ja niin jutut lähtevät rönsyilemään aika pahasti. Yhtä huolettaa rappukäytävän haju, joka saa silmät kirvelemään. Koirien jätökset ja leikkipuistot. Kadonnut Fjällrävenin takki. Asunnon arvonlasku ja se, että joku kehtaa näköjään asua täällä vuokralla. Onko joukossa rasisteja? Lämmöllä muistellaan lapsuuden kesiä, jolloin istuksittiin heinäkuorman päällä serkkujen kera. Petanque-pelikin löytyy, tai millä nimellä sitä nyt kutsutaankaan. Paljon puhetta ja olettamuksia. Miten estää epämääräisten tyyppien pääsy taloyhtiön tiloihin? Talonko tulisi tunnistaa asukkaansa ja he, joilla on oikeus päästä sisään? Koko ajan ulkona tapahtuu jotain. Outoja ääniä, heiluvia lamppuja ja vilkkuvia valoja. Kuka on Bruno? Entä Melker tai Olle? Miten kuvailla kummallista pesutuvassa tavattua hahmoa, jonka kasvot muuttuvat pikseleiksi? Miten kuvailla tätä tunnetta, joka tuntuu ottavan vallan eikä mistään saa enää otetta?
Tämähän on kuin jakso Black Mirrorista tai vastaavasta. Jotenkin pahaenteinen tunnelma. Erilaisia, eri-ikäisiä tyyppejä samassa pienessä tilassa ja keskustelu lähtee muille urille. Mikä on totta, vai onko kaikki kuvitelmaa tai jonkun unta tai muistoja? Mene ja tiedä, ja putoa sujuvasti kärryiltä, käännössovelluksista viis. Väliajan jälkeen meno muuttuu useamman asteen absurdimpaan suuntaan ja tulee vähän Twin Peakskin mieleen. En ymmärrä enää yhtikäs mitään, ja silti on jotenkin semmoinen olo, että eipä tätä ihan kokonaan tarvitse ymmärtäkään, vaan joku tässä nyt pitää kuitenkin otteessaan. Kuin omaa untaan katsoisi. Aluksi on hyvinkin tunnistettavia tyyppejä ja alkutilanne, joka saa täysin kummallisen käänteen ja pian ollaan matkalla Melukylään tai jonnekin vuosien taakse, joogamatolla tai kaatuneella polkupyörällä tai lepotuolilla.
Mainiot, erityyliset näyttelijät (varsin mukavaa oli nähdä Sampo Sarkola lavalla pitkästä aikaa) ja hyvä rytmi. Jotenkin jäi kaivelemaan se, että mikä oli koko homman pointti. Tykkäsin, vaikken ihan kaikkea tajunnut, vaan ei aina tarvitsekaan. Jotenkin samaistuin Pia Runnakon hahmoon...
~
DE OBEHÖRIGA / Helsingin Kaupunginteatteri
Ensi-ilta 5.9. 2026 Lilla Teatern, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)
Rooleissa : Aksinja Lommi, Pia Runnakko, Sampo Sarkola, Mawlawi Rahem ja Joachim Wigelius
Käsikirjoitus John Ajvide Lindqvist, ohjaus David Sandqvist, lavastus- ja pukusuunnittelu K Rasila, valosuunnittelu Ville Aaltonen, äänisuunnittelu Niklas Lundström, maskeeraussuunnittelu Jutta Kainulainen ja dramaturgi Henna Piirto
Esityskuvat (c) Kasper Dalkarl
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).