Pervoromanssi / Teatteri Telakka

Pervoromanssi / Teatteri Telakka

Ensi-ilta 1.2. 2014, kesto noin 1 tunti (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus ja ohjaus : Reetta Kankare

Lavalla : Reetta Kankare, Jyrki Kankare (kitara) ja Johanna Kuuva (viulu)

 Harvemmin olen ollut todistamassa seuraavaa : lipunmyynnissä on melkoinen tungos ennen esitystä, peruutuspaikkoja kysellään jatkuvasti ja nopeat syövät hitaat. Kaikki halukkaat eivät siis mahtuneet todistamaan tätä performanssia. Lisänäytöksiä saattaa olla tulossa, joten siinä vaiheessa kannattaa kyllä olla nopea.

 Esitys oli siis Reetta Kankareen taiteellinen opinnäytetyö Nätylle, ja ainakin tämän perusteella voisi sanoa, että mielenkiintoista settiä on luvassa kunhan tämä neito päästetään "irti". Katsomoon astellessamme meitä oli vastaanottamassa valtaisa jääkarhu, joka jakeli ilmaisia halauksia ja minäkin kapsahdin karhun kanssa kaulailemaan. Näistä täytyy ottaa aina kaikki mahdollinen irti! Taustalla soi hauska laulu vattumadon talosta. Jokaiselle istuimelle oli asetettu pehmoeläin ja sen joko sai ottaa syliinsä tai asettaa sivuun. Oma kulahtanut nalleni sai istua polvellani koko esityksen ajan ja sama meininki tuntui olevan muillakin.

(c) Teppo Moilanen

Aluksi vaivuttiin omiinkin lapsuusmuistoihin, kun taustalle heijastettiin aitoa kuvamateriaalia Reettan lapsuudesta. Tuli heti fiilis, että nyt ollaan melkoisen avoimena ja saattaa tulla eteen kipeitäkin muistoja menneiltä ajoilta. Reetta kertoi hämmentävän avoimesti esimerkiksi seksuaalisesta heräämisestään ja jossain vaiheessa esitys muistutti stand-uppia. En ollut aina ihan varma, että puhutaanko nyt totta vai onko tämä osa showta. Kiinnostavaa kuitenkin, ja välillä huvittavaakin. Laulut (mm. Edu Kettusta ja Leevi and the Leavingsia) toivat tunnelmaa ja saimme seurata jääkarhun seikkailuja filminpätkissäkin. Symppis jääkarhu!

 Lavastuksessa roikkui värikkäitä pikkuhousuja, välillä pistettiin pellenenää naamaan ja lajiteltiin erivärisiä nallekarkkeja värikkäisiin kuppeihin. Olin pihalla kuin lumiukko, eli kaikkea en todellakaan tajunnut mutta siitä huolimatta nautin esityksestä. Aito performanssi oli tämä, ja kulahtaneelle nallellekin piti heittää haikeat jäähyväiset kun meitä kehotettiin tuomaan oma pehmoelukkamme puoliympyrään lavalle. Kaikki kävivät hartaina viemässä oman kaverinsa istumaan, ja siinä ne nallukat ja pingviinit ja hiirulaiset istuivat kuin jossain eläinten kokouksessa punomassa juoniaan meidän ihmisten pään menoksi. Videolla jääkarhu törmää pandaan ja Edu Kettusen "Elämä jatkuu" soi. Tulee vähän haikeakin olo, mutta hyvällä tavalla.

(c) Teppo Moilanen

Pervoromanssi osoitti ainakin sen, että Reetta Kankare on hyvin muuntautuvainen ja lahjakas, ja juuri oikealla alalla. Hänestä kuullaan vielä!

 Annan Pervoromanssille neljä tähteä ****, yllätyksellisyys toimii aina.

Pervoromanssin juliste / (c) Lauri Kukkonen

Haastattelussa Reetta Kankare

 Tämä on osittain ”tilaustyö”, sillä ”Anne Kotkasta” toivoi kovasti näkevänsä tämän haastattelun täällä. Ja koska itseänikin kiinnosti tämä nuori nainen, tapasin Reetta Kankareen lokakuun loppupuolella 2013 Kahvila Kaffilassa Tampereella.

 Reetta on syntynyt 1988 ja horoskoopiltaan hän on joko kaksonen tai rapu. ”En tiedä, mikä olen virallisesti. Se riippuu siitä, mistä lehdestä katsoo. Joidenkin lehtien mukaan olen kaksonen, mutta yleensä olen rapu. Rapuun olen identifioitunut, koska se kuulostaa hauskemmalta kuin kaksoset”, naurahtaa Reetta.

 Mistä olet kotoisin? ”Espoon Mankkaalla olen elänyt lapsuuteni. Isäni on syntynyt Helsingissä ja äitini Jyväskylässä. Isäni vanhemmat ovat oikeasti alun perin Jämsänkoskelta, joten kyllä juureni ovat vahvasti keskisuomalaiset. Lukion kävin Helsingissä Kallion lukiossa, ja lukion jälkeen tulin Tampereelle Suomen Teatteriopistoon ja silloin jo ikään kuin kotiuduin tänne ja samantien tuntui siltä, että tämä on minun kaupunkini.”

 Mitä harrastat? ”Aika monet harrastukset menevät sekaisin työn kanssa, koska kaikki on jollain tavalla linkitettävissä näyttelemiseen. Sellaisia harrastuksia, jotka eivät ole niin yksyhteen sen kanssa on ainakin se, että pelaan pesäpalloa. En ole päässyt siitä eroon. Aloitin 9-vuotiaana ja pelasin vakavissani 16-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen ensin vähensin ja sitten lopetin, kun ajatukseni siirtyivät teatteriin. Ehdin olla kaksi vuotta poissa peleistä ennen kuin minut pyydettiin tai paremminkin hellävaroen pakotettiin taas mukaan. Edelleen aina vain ajaudun sinne kentälle, jotenkin sytyn siellä. Rakastan sitä lajia. Nyt talvella olen käynyt pelaamassa lentopalloa, jossa olen ihan hävyttömän huono. Siinä saa ainakin harjoitella keskeneräisyyden sietämistä! Täällä Tampereella on sellainen kaikille avoin höntsyporukka, jossa pelataan erilaisia pallopelejä. Se on todella kivaa ja tuntuu terveelliseltä tavata muitakin ihmisiä kuin teatterilaisia. Näiden lisäksi pyöräilen läpi vuoden ja käyn juoksemassa ja uimassa. Katson myös paljon elokuvia, mutta joku on sanonut, että elokuvien harrastajat katsovat vain laatuelokuvia. Minä katson laidasta laitaan laatua ja huttua, joten taidan olla enemmänkin suurkuluttuja kuin harrastaja.”

 Mitkä ovat vahvuutesi / erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Vaikea kysymys. Monet asiat kuuluvat jokaisen näyttelijän perustaitoihin. Osaan kaivaa kielellä nenääni! Kas näin! (näyttää...) Eipä tästä taidosta ole tosin ammatillista hyötyä vielä ollut. Olen loputtoman kiinnostunut ihmisestä ja ihmisyydestä, mikä varmasti auttaa näyttelemisessä, mutta ei sekään suorastaan erityistaito ole. Jos tehdään suomalainen pesiselokuva, niin luulen, että olen roolituksissa aika vahvoilla.”

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Toivoisin oppivani sellaista, että osaisin olla rauhassa itseni kanssa niin, ettei oma minuuteni horjuisi sen perusteella mitä ympäristössä tapahtuu. Haluaisin pystyä kokemaan, että minä olen ja pysyn, eikä se muuttuisi siksi, että joku sanoo jotain muuta.”

 Löytyykö suvustasi muita teatteri- tai taiteellisella alalla olevia? ”Näyttelijöitä tai teatteri-ihmisiä ei tietääkseni ole muita. Muiden alojen taiteilijoita sen sijaan löytyy. Pikkuveljeni valmistuu keväällä kuvataiteilijaksi ja äitini kirjoittaa työkseen. Äidin puolelta suvussa on muitakin kirjailijoita ja kuvataiteilijoita.”

 Milloin kiinnostuit teatterista / näyttelemisestä? ”Tarinani on sillä tavalla tylsä, että olen ollut kiinnostunut teatterista lapsesta asti. Olin ala-asteella teatterikerhoissa ja suuri ”läpimurtoni” oli 11-vuotiaana, kun esitin Tuhkimoa koulun kevätjuhlaesityksessä. Yläasteella teatteri jäi taka-alalle, kun harjoittelin pesäpalloa varten parhaimmillaan kymmenen kertaa viikossa. Siihen aikaan en edes ollut kovin kiinnostunut teatterista, enkä ainakaan uskaltanut ajatella, että se voisi olla joku mahdollisuus. Lukiossakin vasta abivuonna tuli sellainen olo, että tästähän voisi oikeasti tulla ammatti. Silloin annoin itseni ensimmäisen kerran uskoa siihen. On se ollut aina sellainen haave, mutta kaltaiselleni epävarmalle ihmiselle ne haaveet tuntuvat pitkään kaukaisilta.”

”Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2007 ja silloin hain ensimmäistä kertaa TeaKiin ja sitten seuraavana vuonna vielä toisen kerran. Jännitin kokeissa niin paljon, ettei siitä tullut mitään. Sitten seuraavana vuonna oli ensimmäiset Nätyn kokeet, joihin pystyin osallistumaan. Olin koko ajan halunnut Nätylle, mutta kokeissa oli kolmen vuoden tauko ylioppilaaksi valmistumiseni jälkeen. Pääsin Nätylle lopulta aika pakkotilanteessa, mikä on todella outoa. Opiskelin silloin Metropolia AMK:ssa Helsingissä esittävää taidetta ja asuin kuitenkin Tampereella. Ravasin Helsinki-Tampere väliä ihan tolkuttomasti ja oli sellainen olo, että nyt on pakko päästä takaisin Tampereelle tai tässä hommassa ei ole mitään järkeä. Yleensä sellaisessa pakkotilanteessa mikään ei onnistu, mutta minulla kävi hyvä tuuri ja pääsin sisään. Olen nyt Nätyllä viidettä vuotta ja valmistun keväällä 2014.”

Reetta Kankare / kuva Teatterikärpänen 

Mikä olisi mahdollisesti vaihtoehto B, jos et olisi teatterin parissa? ”Tuntuu vaikealta ajatella, että ammattini ei liittyisi mitenkään teatteriin. Soveltava teatteri, jota opiskelin Metropoliassa, on sellainen, joka minua kiinnostaa myös ja jonka koen tärkeäksi alaksi. Käytännössä soveltava teatteri on sosiaalityötä teatterin keinoin. Se voi tarkoittaa hahmoterapiaa, tarinateatteria, psykodraamaa ja vaikka mitä muuta. Mutta sehän liittyy teatteriin myös. Ehkä vaihtoehto B olisi sitten jotain psykologiaan liittyvää, jos se ei saisi olla teatteriin kytköksissä. Voisin myös hoitaa eläimiä! Rakastan Avaraa luontoa ja villieläimiä. Voisin olla sellainen animal rescue -tyyppi, joka pelastaa hätään joutuneita eläimiä. Hoitaisin niitä ja vapauttaisin takaisin luontoon. Olen 10-vuotiaana ”pelastanut” yhden kuolleen oravan, jonka löysin kadulta. Pikkuisen sillä vain suolet roikkui ulkona, mutta siitä huolimatta veimme sen ystäväni kotiin ja siinä vilisi jotain ötököitäkin, joita imuroimme rikkaimurilla. Laitoimme oravan myös hetkeksi uuniin, jotta se lämpiäisi. Sitten veimme sen minun kotiini vaatekaappiin piiloon. Äiti sen sitten löysi sieltä, ai kauheeta sitä huutoa!” Reetta nauraa.

 Miksi haluat näyttelijäksi? ”Syksyllä olin sellaisessa näyttelijäpaneelissa, jossa tätä myös kysyttiin. Tai se oli muotoiltu niin, että mikä on oma palosi näytellä. Välillä tulee sellaisia hetkiä, etten jaksa näyttelemisen glorifiointia ja silloin heitin kaikkien hienojen vastausten jälkeen, että näyttelijöillä on vain tarve tulla nähdyksi ja saada hyväksyntää ja huomiota. Sain kuulla siitä aika paljon kuittailua jälkikäteen ja toki ihan syystä. En ajattele, että tuo olisi oikea syy näytellä, mutta kyllä näyttelemiseen tai ainakin siihen, miksi on alun perin halunnut näyttelijäksi, liittyy jonkinlaista hyväksynnän hakemista. Ajattelen kuitenkin, että parasta tässä työssä on kohtaaminen. Meillä oli hahmometodikurssi, jossa puhuimme aiheesta. Siellä tajusin, että sen sijaan, että menisin lavalle muiden katsottavaksi, voin mennä katsomaan itse. Teatteri on vuorovaikutusta. Rakastan ihmistä. On ihanaa, että tähän työhön kuuluvat ihmiset, ihmisyyteen tutustuminen roolien kautta ja kaikki ihanat työkaverit ja yleisö. Näytteleminen on myös väyläni tunteiden, ajatusten ja mielipiteiden jakamiseen. Olen ujo ihminen, mutta lavalla pääsen valloilleni ja voin olla radikaali. Kai jokainen pyrkii omalla tavallaan tekemään maailmasta paremman paikan. Teatteri on minun tieni.”

 Miten ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Kukaan ei kertonut minulle, että työajat ja palkka ovat niin huonot! Hahah! Ei vaan, ehkä aikaisemmin olen mennyt lavalle nimenomaan siksi, että minua katsotaan. Nyt ajattelen, että voin luoda lavalle hahmon, jota katsotaan ja parhaassa tapauksessa katsoja ei ajattele, että tuossa on näyttelijä, vaan hän näkee vain roolihahmon. Motiivini on muuttunut. Näen teatterissa vaikutusmahdollisuuksia ja pyrin hyödyntämään niitä parhaani mukaan. Ajattelen näyttelemistä myös laaja-alaisemmin kuin ennen. Haluaisin olla osana suunnittelemassa kokonaistaideteosta eli pelkkä ohjaajan valmiiseen suunnitelmaan hyppääminen ei enää tyydytä. Haluan olla vastuullinen ja eettinen taiteilija. Tällaista en viisi vuotta sitten ajatellut lainkaan.”

 Mitä sinulle merkitsee ”teatterin taika”, missä se näkyy? ”Siihen liittyy monenlaisia asioita. Toisaalta teatterin taika on yllätyksellisyyttä ja sitten toisaalta flow-tilaa, jossa asiat vain tapahtuvat ja soljuvat itsestään. Pidän siitä, ettei teatteriesitystä voi täysin suunnitella ennalta. Puolitoista vuotta sitten teimme TeaKin kanssa yhteistyössä ”Italialainen murhenäytelmä” -esityksen. Siinä oli sellainen kohtaus, jossa olin Pimeyden Ruhtinattaren näköinen satutäti ja kerroin tarinaa niin, että katsoin koko ajan ihmisiä yleisössä ja otin heiltä eleitä ja asenteita omaan kehooni ja toistin niitä niin, että tilanne eli koko ajan. Oli sellainen olo, ettei lavalle mennessään koskaan tiennyt, miten tulee näyttelemään. Siinä oli sellaista ihanaa yhteyttä yleisön kanssa, jonka koin jollain tavalla taianomaisena”, muistelee Reetta.

 Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Arvostan todella paljon erilaisia näyttelijöitä, mutta en ole ikinä pohjannut omaa näyttelemistäni sellaiseen ajatukseen, että haluaisin näytellä niin kuin joku muu. En ole edes ajatellut asiaa. Kate Winslet, Emma Thompson ja Susan Sarandon tulevat nopeasti mieleen sellaisina, joiden näyttelemistä on aina ihana katsoa ja joiden voima ja karisma ovat loputtomia.”

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Hugh Jackman, täysin ei-ammatillisista syistä! Se olisi varmaankin eroottinen elokuva, hahah! Ja Harrison Ford ihan sen takia, että olen teininä fanittanut häntä niin paljon.”

 Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Tämä voi olla yllättävä vastaus, mutta sanon Gösta Sundqvist. Olen 9-vuotiaana alkanut kuunnella Leevi and the Leavingsiä, kun sain käsiini äitini cd:n. Äiti havahtui ajattelemaan musiikin soveliaisuutta 9-vuotiaalle vasta siinä vaiheessa, kun lauleskelin kotona: ”Mieletön Melinda, hitto mikä hilloviiva ilman pikkupöksyjä ja rintsikoita...”. Siinä vaiheessa reagointi oli tietysti myöhäistä ja Leevit olivat tulleet elämääni jäädäkseen. Göstalla oli korkea ääni ja minulla matala, joten voisimme soida hyvin yhteen. Biisi olisi Raparperitaivas.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Nätyllä tietysti eri jutuissa, sitten Tampereen Komediateatterissa, Törnävän Kesäteatterissa ja Kotkan Kaupunginteatterissa.”

 Omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi toistaiseksi? ”Ainakin Nätyn Näkijä/Tekijä, joka tehtiin Kannisen Mikon kanssa, oli minulle tärkeä siksi, että ryhmä fiksautui niin vahvasti yhteen ja esitystä tehtiin todella vahvasti yhdessä. Kirjoitimme sen yhdessä ja Mikko antoi paljon tilaa jokaiselle. Myös Kustaavan rooli Kotkassa Niskavuoren nuoressa emännässä on ihana ja kiitollinen rooli. Ohjaaja Tommi Kainulainen antoi mahdollisuuden sille, että Kustaava vihaa ja rakastaa täysillä. Kustaava on impulsiivinen ja eläväinen ja räjähtää villisti tunnetilasta toiseen. Sitä on ihana tehdä.”

 Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Minulla on ollut pitkään sellainen ajatus, että joskus haluaisin tehdä Anna-Liisan. Se on hahmo, jossa on valtava määrä tukahdutettua tunnetta, jota olisi mielenkiintoista tutkia ja kantaa. Rakastan Astrid Lindgreniä ja haluaisin joskus tehdä myös Ronja Ryövärintyttären. Lisäksi 1800-luvun englantilaiset nummilla vaeltelut ovat ihania ja niitä tehdään ihan liian vähän teatteriin! Kaikki Austen ja Bronte -hahmot ovat lähellä sydäntä. Oikeastihan käy myös niin, että yleensä aina se rooli, jota juuri työstää, tuntuu parhaalta mahdolliselta siihen hetkeen.”

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Ihminen. Se on loputon lähde, josta ammentaa. Myös luonto inspiroi.”

 Podetko ramppikuumetta? ”Vaihtelevasti. Jos olen epävarma eli jos en ole varma siitä, että olen harjoitellut hyvin ja että juttu toimii, niin silloin jännitän paljonkin. Mutta jos on sellainen olo, että homma toimii ja se on treenattu kunnolla, niin silloin en nykyään jännitä oikeastaan ollenkaan. Läheiset ihmiset katsomossa jännittävät, tuntemattomille on paljon helpompi esittää.”

 Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja ennen esitystä? ”Jokaiseen esitykseen muodostuu omat rutiinit. Lämmitän aina kehon ja avaan äänen. Niskavuoressa olen tehnyt nyt niin, että seison jonkin aikaa käsilläni ennen esitystä. Voima tulee yläkroppaan ja tuntuu siltä, että tunteetkin valuisivat päähän. Hahah. Kun avaan äänen, lopetan sen yleensä italian kieliseen monologiin, jota olen tehnyt Nätyllä Italian reissulla. (Näyttää, mahdotonta kirjoittaa...) Esimerkiksi osuuteni Niskavuoressa alkaa räjähtävästi ja saan monologista temperamenttia ja energiaa. Lisäksi kulisseissa pitää olla aina vesipullo ja huulirasva, varmuuden vuoksi.”

 Kerro joku kommellus! ”Komediateatterilla olin Peppi Pitkätossuna vuonna 2010, ja siinä tapahtui kaikenlaista. Siinä on kohtaus, jossa Peppi tulee kahvikutsuille ja pilkkaa hienoja tätejä ja mm. tunkee sormet nenäänsä. Onnistuin jotenkin tökkäämään sormeni johonkin suoneen niin, että nenästäni alkoi valua aivan järjettömästi verta. Kohtaus jatkuu niin, että lavalle tuodaan kermakakku, johon Peppi tunkee naamansa. Lopulta kakkukin oli ihan veressä ja samoin kaikkien vaatteet ja lava. Me vain nauraa räkätimme. Jälkikäteen kuulin yleisöstä sellaisen kommentin, että se veri oli kyllä todella aidosti tehty. ”

 Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Olen saanut elää aika onnellisen elämän. Kaikki täydellisen turvan tunteeni liittyvät siihen, kun olen ollut ihan pieni lapsi. Meillä on mökki saaressa Päijänteellä ja siellä olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät. Oikeastaan olen viettänyt kaikki kesät vedessä mökkirannassa! Parhaat muistot ovat sieltä mökiltä. Mielikuvissani olemme koko perhe siellä ja kaikki on hyvin, eikä mikään maailmassa ole huonosti. Teatterimaailmasta on pakko sanoa se, kun viime keväänä teimme Tampere-taloon Taikakivet -musiikkifantasian Tampere Filharmonian ja Marika Vapaavuoren kanssa. Oli uskomatonta, kun koululaisesityksissä yleisössä oli yli 1000 lasta, jotka kaikki olivat koko esityksen ajan niin hiljaa, että aloimme epäillä, onko katsomossa ketään. Kun esitys sitten päättyi, olivat aploodit käsittämättömät: lapset ryntäsivät pystyyn, kiljuivat, huusivat, tömistivät ja taputtivat. Emme voineet kuin nauraa lavalla, se tuntui niin absurdilta. Olimme kuin kansallissankareita. Onneksi tajusin nauttia siitä silloin ja ymmärsin, ettei vastaavia kiitoksia todennäköisesti ole tiedossa enää koskaan.”

 Käytkö katsomassa muiden esityksiä teatterissa? ”Pyrin käymään ja olen nyt raivannut kalenteriin tilaa sillä tavalla, että pääsen katsomaan kaikki kurssikavereitteni työharjoittelut. Harmittavan vähän sitä kuitenkaan ehtii. Tampereella kävin katsomassa viimeksi Lokin Tampereen Teatterissa.”

 Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Niskavuori jatkaa Kotkassa helmikuun loppuun. Teen nyt myös opinnäytettäni ja rakennan sitä lavalle, se esitetään helmikuun alussa Teatteri Telakalla. (huom. Pervoromanssi Teatteri Telakalla 1.2.-2.2. ) Sitten tammikuun 24. päivä tulee ensi-iltaan elokuva Anselmi – nuori ihmissusi, jossa esitän Millaa”, Reetta kertoo.

 Kiinnostaisiko sinua ohjaaminen tai käsikirjoittaminen tulevaisuudessa? ”Kiinnostaa. Varsinkin kirjoittaminen on kiinnostanut jo pitkään. Olen tehnyt jonkin verran esityksiä, joissa olen ollut itse näyttelemisen lisäksi ohjaamassa ja käsikirjoittamassa. Lukioikäisenä olen ohjannut ja kirjoittanut myös muille, mutta en kovin ammattimaisesti tietenkään silloin. Ongelma on se, että olen hyvin vahvasti tiimipelaaja. Kirjoittamiseen ja ohjaamiseen liittyy paljon yksinäistä suunnittelua, joka on minulle vaikeaa.”

 Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Ainakin haluaisin asua Muumilaaksossa, siellä on aina niin hyvä tunnelma. On leppoisaa ja syödään pannukakkua ja hilloa ja ollaan vähän riippukeinussa. Täydellistä elämää. Voisin olla sellainen uusi hahmo, joka tulee Muumilaaksoon Nuuskamuikkusen kanssa.”

 Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Meillä oli improkurssi ja teimme improbiisejä. Sain aiheeksi ”olisinpa mies”. Improvisoidessahan ei paljoa ehdi miettiä ja lauloin mitä sylki suuhun tuo. Se taisi mennä jotenkin niin, että ”Olisinpa mies, haluaisin tuntea miltä tuntuu työntyä naiseen takaapäin.” Että näin!”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin järkyttävän määrän karkkia Makuunista ja kaikki klassikkoelokuvat, jotka on näkemättä ja sitten minulla olisi nallekarvahaalarini, jossa möllöttäisin siellä. Tulitikut ja puita pitäisi olla myös. Ja kitara! Olisi pakko opetella soittamaan sitä, kun ei olisi mitään muuta tekemistä.”

 Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Siellä olisi aina aurinkoinen keli, ja veisin sinne multaa ja siemeniä ja vettä, ja rakentaisin sinne ihanan puutarhan ja kutsuisin mukaan kaikki rakkaat ihmiset.”

 Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Voisin mennä ajanlaskun alkuun katsomaan, että mikäs meininki siellä Jerusalemissa oikein oli. Vai oliko mikään. Joisin Kaanaan häissä kaikki viinit.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Lähden yliopistolle keskustelemaan tulevista lehtoreista ja professorista.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Silta

Mistä sanasta pidät vähiten? - Räkä (öö?)

Mikä sytyttää sinut? - Katse

Mikä sammuttaa intohimosi? - Itsekeskeisyys

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Veden liplatus

Mitä ääntä inhoat? - Yökerhon jumputusta, joka kuuluu yöllä kotiimme!

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Eläintenhoitaja

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Aivokirurgi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Ei se mitään, olen minäkin väärässä ollut!”

Taikakivet - musiikkifantasia / Tampere-talo

Taikakivet - musiikkifantasia / Tampere-talon iso sali

Ensi-ilta 19.4. 2013, kesto noin 1h 45min väliaikoineen

Käsikirjoitus ja ohjaus Marika Vapaavuori

Musiikin koonti ja sävellys Jouni Kaipainen

Tampere Filharmonia kapellimestarinaan Hannu Lintu

Yhteistyössä Näty ja Tampereen Musiikkiakatemia

Rooleissa : Lari Halme, Jaakko Ohtonen, Reetta Kankare, Aleksi Holkko, Johanna Kuuva, Topi Kohonen, Tiia Ollikainen, Katriina Kantola ja Tampereen Musiikkiakatemian tanssijat

Johanna Kuuva ja Reetta Kankare / kuva Juuso Ylämäki

Taustaa : Taikakivet on fantasian maailmaan sijoittuva seikkailu, jonka perustana on hyvän ja pahan taistelu. Pohjolan kuningas Berth (Lari Halme) odottaa laivaa, joka on jo matkalla noutamaan hänet toden rajan toiselle puolelle. Ennen kuin Pohjolan prinsessa Isa Kuutar (Reetta Kankare) voi nousta uudeksi hallitsijaksi, hänelle pitää löytää urhea soturi puolisoksi. Mutta mistä tietää, kuka on oikea? Velhotar Mirandellan (Tiia Ollikainen) antamat Taikakivet toimivat neuvonantajina ... Musiikki, draama ja tanssi kuljettavat tarinaa, jonka teemoja ovat ystävyys, ensirakkaus ja itsenäistyminen. Musiikkina kuullaan otteita mm. seuraavista klassikkosävelmistä : Kesäyön unelma/Mendelssohn, Reininkulta/Wagner, Sinfonia nro 3/Brahms ja Faunin iltapäivä/Debussy.

kuva Juuso Ylämäki

Plussaa : Aluksi tuntui siltä, että tämähän on vähän Taru Sormusten Herrasta-meininkiä, kun kuningas Berth asteli ylväästi lavalle partoineen ja miekkoineen. Jotenkin jylhä puhetyyli ja tarkoituksellinen liikkeiden "hitaus" tuntui oudohkolta, ja tähän vielä sitten klassista musiikkia. Pian kaikki palaset kuitenkin loksahtivat kuin taikaiskusta paikoilleen ja loppu olikin lumoavaa seurattavaa. Tanssiryhmä oli hieno, lumihiutaleet, synkän metsän puut, oudot ötökät... Velhotar lipui unenomaisesti pitkin lattiaa ja pahisvelho Keder (Topi Kohonen) oli oikeasti aika pelottava ilmestys. Välillä mentiin "Sormusten Herra goes Monty Python"-osastolle, kun hiukan hölmöt ritarit Sven Pitkämiekka (Lari Halme) ja Olavi Rohkea (Topi Kohonen) ratsastivat paikalle. Uskollinen Musto-susi (Johanna Kuuva) oli noiduttu hiirulaiseksi, ja hiiripelkoiset ritarit repivätkin huumoria sitten hiirestä kunnolla. Olavilla se meni punttiinkin... Mieleeni oli kovasti Lumihiutaleen tanssi (Katriina Kantola) ja Uro Uddirunin (Aleksi Holkko) putoaminen suonsilmäkkeeseen. Suo oli jännästi toteutettu ja todella eläväinen! Mukana oli huumoria, jännitystä ja romantiikkaakin. Sankari sai prinsessansa, tarina sai onnellisen lopun ja mukana oli myös selkeä opetus, kun sai pohtia sitä, että mitä nainen kenties haluaa...

Lari Halme, Topi Kohonen ja Jaakko Ohtonen / kuva Juuso Ylämäki

Miinusta : Dialogi tuntui jotenkin kököltä välillä ja vähän huvittavaltakin. Ehkä se oli lasten makuun enemmän tarkoitettu? Mikrofonien kanssa lieni myös jotain ongelmia parilla roolihahmolla, sillä puheesta ei välillä tahtonut kuulla oikein mitään. Musto-sudesta tuli välillä enemmänkin kissa mieleen.

Muuta : Mitään vastaavaa ei näillä lakeuksilla ole kyllä hetkeen nähty. Fantasiamusikaali sinfoniaorkesterin vetämänä, suuri sali ja iso joukko innokkaita tekijöitä ja tanssijoita. Puvustukseen, maskeeraukseen ja valoihin oli todella panostettu (kuvat puhukoot puolestaan). Esityksiä oli harmillisesti vain muutama ja niistäkin koululaisnäytöksiä osa. Koululaiset näkivät varmasti jotain sellaista, jonka muistavat vielä pitkään! Esitykseen liittyi myös jotain opetusmateriaalia. Hienoa, että koululaiset pääsivät katsomaan tätä ja vielä ilmaiseksi!

Taikakivet saa neljä tähteä **** .

Lisää kuvia löytyy Taikakivet-blogista tämän linkin alta.

Suonsilmäke / kuva Juuso Ylämäki

Näkijä / Tekijä , Nätyn IV-kurssi

Näkijä / Tekijä, Nätyn IV-kurssin opiskelijat, Tampereen Yliopiston Teatterimonttu

Ensi-ilta 8.11. 2012 , kesto väliaikoineen noin 2h 20min

Käsikirjoitus : Hannu Salaman "Siinä näkijä missä tekijä"-romaanin luennan pohjalta työryhmä

Ohjaus : Mikko Kanninen

Näyttelijät Näty IV-kurssin Olli Haataja, Panu Hietalahti, Reetta Kankare, Topi Kohonen, Anna Kuusamo ja Jaakko Mikael Ohtonen

Avustavat näyttelijät Näty II-kurssin Antti Autio, Anna-Elisa Hannula, Emma Hautala, Markus Lappalainen, Ella Mettänen, Antti Tiensuu ja Vera Veiskola

Taustaa : Hannu Salaman romaani "Siinä näkijä missä tekijä" on julkaistu jo vuonna 1972. Kirja on Pispala-eepos tamperelaisen työväenluokan vaiheista ja kuvaa Salaman lapsuusvuosien kasvuympäristön tapahtumia sota-ajan molemmin puolin. Näkijä / Tekijä taas syntyi siten, että työryhmä lähti tutkimaan asiaa ensinnäkin kysymysten "Onko maailmassa jotain vialla?" ja "Mitä sille pitäisi tehdä?" pohjalta. Salaman romaani luettiin, järjestettiin workshop ja käytiin Vapriikissa museokierroksella tutustumassa Tampere 1918-näyttelyyn. Pohdittiin, millaisia ajatuksia kaikki tämä herättää ja millaisia mahdollisuuksia se synnyttääkään näyttämölle. Tuloksena nykyteatteria parhaimmillaan ja tuorein näkökulmin, ja etenkin erilaista tilankäyttöä.

Hitler kuulee delfinaariosta... / kuva Annamari Tolonen

Plussaa : Aloitus oli ovela. Ulkona mm. Finlandia-hymniä laulaneet valkokaartilaiset eivät olleetkaan osa jotain muuta porukkaa (kuten luulin), vaan yllättäen porukka marssi aulaan yleisön vielä odotellessa näyttämötiloihin pääsyä ja tämä olikin osa itse esitystä. Mielenkiinto heräsi heti! Itse esitys lähti käyntiin yhteislaululla, Kansainvälistä laulettiin osittain innokkaasti, osittain vaisusti... Tampere vallattiin ja Pussy Riot-mainen meininkikin täytti Teatterimontun. Itse tarina kerrottiin perheen vanhempien, Maijan ja Santun, sekä Harri-pojan näkökulmia vuorotellen. Jokaisessa roolissa oli kaksi näyttelijää, jotka vaihtuivat usein lennossa. Ihan aluksi se hämmensi minua, mutta nopeasti tajusin mistä on kyse ja pysyinkin hyvin kärryillä siitä lähtien. Esityshän oli kooste pitkähköjä monologeja, joissa tarinaa vietiin eteen päin. Pidin erittäin paljon siitä, että tapahtumat kerrottiin osittain kameroiden kautta ja videokuvan välityksellä. Tämä on sitä nykytekniikan hyödyntämistä ja vie ovelasti tapahtumat ulos itse varsinaisesta tilasta. Taustalla pyöri myös liikkuvaa kuvaa Pispalasta ja Amurin työläismuseosta. Nuoret näyttelijät olivat kauttaaltaan erittäin luontevia ja jokainen näytti, että täältä pesee! Näistä nuorista kuullaan vielä ja olen erittäin iloinen ja ylpeä siitä, että olen päässyt todistamaan heidän pohjatonta energiaansa ja tuoreita ideoitaan opintojensa tässä vaiheessa. Väliajan jälkeen tarina lähti vähän rönsyilemään jääkiekkomatsinkin suuntaan, "Poika saunoo" tarjosi aika hillitöntä videokuvaa. Lopuksi näyttelijät tulivat esittäytymään ihan omana itsenään ja kertoivat kukin, että olivat tutkineet tarkemmin omia ennakkoluulojaan tiettyjä asioita kohtaan ja taustalle sitten videoraporttia aiheen tiimoilta. Seurakuntien ylläpitämässä Musta lammas-projektissa käytiin tutustumassa (päiväkeskus mm. syrjäytyneille ja vähävaraisille), naurujoogassa, thai-hieronnassa ja verenluovutuksessa. Eniten mieleen kuitenkin jäi Topi Kohosen suvereeni esitys, jossa Perikato-elokuvasta tutussa kohtauksessa YouTube-hitiksi noussut "Hitler kuulee milloin mistäkin"-pätkä esitettiin siten, että taustalla pyöri varsinainen nauha suomenkielisine teksteineen (tällä kertaa Aatu kuuli Särkänniemen delfinaariosta) ja Topi oli kameran edessä Hitlerinä ja esitti "vuodatuksen" livenä saksaksi. Huh! Esitys olisi toiminut mainiosti ilman näitä lopun videoitakin, mutta oivallinen lisä ne kyllä olivat ja itsellenikin heräsi paljon ajatuksia ja kysymyksiäkin.

Miinusta : Menin paikalle aika avoimin mielin ilman ennakkoluuloja, koskapa ajattelin että nuoret pistävät joka tapauksessa tuulemaan ja tulossa on varmasti jotain täysin aiemmasta näkemästäni poikkeavaa. Tämä pitikin hyvin paikkansa ja siksipä en miinuspuolia esityksestä löydäkään!

Muuta : Olin ensimmäistä kertaa Teatterimontussa, joka sijaitsee Tampereen yliopiston alueella. Aluksi en meinannut löytää koko paikkaa, mutta hyvät opasteet toivat perille ja aion kyllä jatkossakin visiteerata kyseisessä paikassa. Pyörivä katsomo pienehkössä sisätilassa oli aika kokemus! Näkijä / Tekijä vielä tämän viikon nähtävillä, 17.11. viimeinen esitys. Kaikki kiinnostuneet ehdottomasti paikalle!

Teatterikärpänen antaa Nätyn porukalle neljä tähteä ****